Tunteeko Kalevala Kaalin kraaterin synnyn?Perjantai 11.8.2017 - -Esko Erkkilä- Saarenmaan tunnetuin nähtävyys on Kaalin kraateri eli maahan pudonneen meteoriitin muodostama luonnonnähtävyys.
Olen päässyt käymään Kaalin kraaterilla muutaman kerran ja viimeksi heinäkuun alussa, kun teimme kyröläismatkan Viron saarille eli Saarenmaalle ja Hiidenmaalle.
Kaalin kraateri tai oikeammin kraaterit sijaitsevat parisenkymmentä kilometriä Kuressaaren ulkopuolella.
Kaalin kraateri on halkaisijaltaan n. 105 – 100 metriä ja syvyydeltään 16 metriä.
Jos syvyyteen lasketaan mukaan myös reunavallit nykyisellään, saadaan kraaterin syvyydeksi 22 metriä.
Tutkijat ovat hyvin erimielisiä Kaalin kraaterin iästä, sillä ikäversiot vaihtelevat 2600 vuodesta 7000 vuoteen.
Pääkraaterin lisäksi alueella on 9 pienempää sivukraateria ja kaikki kraaterit sijaitsevat n. neliökilometrin suuruisella alueella. ***********
On esitetty ajatuksia, että Kalevalassa on käsitelty Kaalin kraaterin syntymistä ja todettu, että mm. tämä kohta kertoo Kaalin kraaterin syntymisestä: Taivas reikihin repesi, ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen, läpi läikkyi taivosista, puhki pilvistä pirisi, läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen.
*****************
Viron presidenttinä – Eesti Vabariigi President - 1992 – 2001 toiminut Lennart Meri on kirjoittanut vuonna 1976 kirjan Höbevalge eli Hopeavalkea, jossa hän käsittelee mm. Kaalin kraateria.
Kaalin kraaterin alueelle on kohonnut melkoinen matkailukeskus, jossa toimii mm. Kaalin trahteeri - hyvää maalaisruokaa; voin vakuuttaa.
Samalla pihalla sijaitsee myös hyvinvarustettu Kauplus eli kauppa!
Saarenmaalla käyntiin kuuluu aina käynti Kaalin kraaterilla!
-Esko Erkkilä- |
|
10 kommenttia . Avainsanat: Tunteeko Kalevala Kaalin kraaterin synnyn, Kaalin kraateri, Kalevala ja Kaalin kraateri, Lennart Meri, Höbevalge, Hopeavalkea, Eesti Vabariigi President Lennart Meri, Eesti Vabariigi, Saarenmaa2017, |
Hiiu Vill - toimiva vanha villatehdas HiidenmaallaSunnuntai 23.7.2017 - -Esko Erkkilä- Kyröläismatkamme eräs mielenkiintoisimmista vierailukohteistamme Hiidenmaalla oli…
… Hiiu Vill – yrityksen villatehtaaseen tutustuminen.
Tehdas toimii liuskekivitalossa, joka on vuonna 1841 rakennettu Vaelman kartanon heinäladoksi.
1950-luvulla Viron Sosialistisen Neuvostotasavallan Paikallisteollisuuden Kombinaatti perusti taloon villatehtaan.
Viron neuvostomiehityksen aikana tehtaassa oli aktiivista toimintaa ja kerrotaan, että tehtaan seinillä oli kuvia hyviin tuotantotuloksiin yltäneistä työläisistä. Parhaimpaan tulokseen yltäneestä työläisestä ei kuitenkaan ollut kuvaa ja syy oli se, että tämä ”stahanovilainen” toveri ei ehtinyt valokuvaamoon, sillä niin tehokas ja työteliäs hän halusi olla.
****************
Vuonna 1992 Jüri Valdma ja Tiiu Valdma hankkivat yrityksen omistukseensa ja nyt he pyörittävät villatehdasta.
Valdman pariskunta esittelee mielellään tehdasta, mutta käyntimme aikana tehtaalla oli menossa mainosfilmin kuvaaminen ja se merkitsi, että tuotesuunnittelusta vastaava Tiiu Valdman oli varattuna filmintekijöiden kaitsijana.
Tuotannosta vastaava Jüri Valdma esitteli hyvällä suomenkielellä villanjalostusprosessia.
Tässä muutamia kuvia tuotantoprosessiin liittyvistä koneista:
************************
Mainosfilmiä työstävä ryhmä oli ehtinyt jo kehruukoneelle ja tässä Tiiu Valdman esittelee tuotantoprosessia filmiryhmälle.
Tehtaan vanhimmat koneet ovat alkuperältään puolalaisia, jossa sellaisten valmistaminen aloitettiin jo 1860-luvulla.
Koneet ovat ilmeisen toimintavarmoja ja niihin kuulemma on edelleen saatavissa varaosia.
Koneiden yksinkertaisuudesta kertoo mm. tämä kädessäni oleva työkalu!
Tehtaan tuotteet myydään paikallismyyntinä suoraan tehtaalta, mutta Hiiu Vill on mukana kerran vuodessa mm. Turun Markkinoilla! En varmistanut, että onko kyseessä Turun Keskiaikaiset Markkinat.
Tuotteet ovat Tiiu Valdman suunnittelemia ja siten niillä on tietty desing-arvo.
Tiiu Valdman oli erittäin tyytyväinen, että yli nelikymmenhankinen suomalaisseurue sattui tutustumaan tehtaaseen ja ostoksille juuri silloin, kun heillä oli käynnissä yrityksen mainoskuvaus.
Hiiu Vill:lla on hyvät nettisivut mm. suomeksi ja sen vuoksi en tämän tarkemmin kerro yrityksen laitteista tai esim. heidän raaka-ainehankinnastaan – kannattaa tutustua nettisivuihin sekä hankkiutua Hiiu Vill:n asiakkaaksi, kun he ovat myymässä tuotteitaan Turun Markkinoilla!
Poiketkaa Hiiu Vill:n laitoksella, kun matkailette Hiidenmaalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa2017, Hiidenmaa2017, Hiiu Vill, Vaelman kartano, stahanovilaisuus, Viron Sosialistisen Neuvostotasavallan Paikallisteollisuuden Kombinaatti, Jüri Valdma, Tiiu Valdma, Turun Markkinat, Turun Keskiaikaiset Markkinat, |
Jokohan nyt uskotaan Tampereellakin!Keskiviikko 7.6.2017 - -Esko Erkkilä- En ole koskaan pätkääkään kannattanut Tampereen suurhankkeista Rantaväylän tunnelia, ratikkaa, Tavasea enkä Sulkavuoren jätevesien keskuspuhdistamoa.
Vastustamiseni on kahden ensimmäisen osalta perustunut hankkeiden järjettömyyteen ja erityisesti niiden kalleuteen, Tavasen osalta kalleuteen sekä ympäristösyihin ja keskuspuhdistamon osalta niiden ongelmien tiedostamiseen, jotka väistämättä seuraavat rakennustöiden suorittamisesta.
Uskomaton järjettömyys Tampereella on se, kun Vihreiden ideoimana kaupunkiin ollaan nyt rakentamassa maauimalaa. Onhan se mukava polskutella kesäisin maauimalassa, mutta rakentamispäätöksessä unohdettiin autuaasti hankkeen taloudellisuus.
Tampereen suurhankkeista olen aina kannattanut Kansi- ja Areenaa, sillä se tulee olemaan järkevä investointi monessakin mielessä.
Kansi- ja Areena –ratkaisua kannattaessani en suinkaan ajattele jääkiekkoa, sillä sitä voitaisiin vallan hyvin pelata Hakametsässäkin.
Kannatukseni perustuu sille monipuolisuudelle, jonka kaikkinainen toteuttaminen on mahdollista, jos ja kun Kansi- ja Areena toteutuu.
Sijainniltaan maamme kahdesta monitoimihallista Gatorade Center, aikaisemmilta nimiltään Turkuhalli, Typhoon, Elysée Arena ja HK Areena on ehdottomasti surkein, sillä kaukana Turun keskustasta Artukaisissa sijaitseva se sijaitsee suorastaan erämaassa.
Hjalliksen perustama Hartwall Arena, aikaisemmin Hartwall-areena ja joskus myös nimillä Helsinki Areena tai Helsingin Areena kutsuttu tapahtumapaikka sijaitsee toki paremmalla paikalla kuin turkulainen kilpailijansa, mutta puutteensa on silläkin.
Tampereen Kansi- ja Areena olisi monitoimihallina jo nykyistenkin liikenneyhteyksien aikana sijainniltaan mainio ja sen sijainti paranee, kun Tampereen ja Helsingin välille saadaan ns. ”tunnin juna”!
Toivon, että Tampereen Kansi- ja Areena saa uutta tuulta siipiensää alle nyt, kun Turkuun ollaan suunnittelemassa ratapihansa alueella monitoimiareenaa.
Monesti käy niin, että oman hankkeen hyvät puolet valkenevat hankkeen vastustajillekin vasta sen jälkeen, kun naapuriin ollaan suunnittelemassa vastaavaa.
Toivottavasti Turun monitoimiareenan suunnitelmat vauhdittavat Tampereella Kansi- ja Areena –hankkeen toteuttamista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen suurinvestoinnit, Rantaväylän tunneli, ratikka, Tavase, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, Tampereen maauimala, Kansi- ja Areena, Gatorade Center, Turkuhalli, Typhoon, Elysée Arena, HK Areena Hartwal Arena, Hjallis Harkimo, |
Ei se näin tule menemään!Sunnuntai 7.5.2017 - -Esko Erkkilä- Helsingin Sanomat julkaisi eilen ”tutkimuksen”, jossa kuntavaalien tulosten perusteella ennakoitiin tulevien maakuntavaalien tulosta.
”Tutkimuksessa” oli kuntavaalien tulos siirretty suoraan maakuntavaalien tulokseksi.
Ajatustapa on mielenkiintoinen, mutta tulokseltaan väärä.
Kuntavaalien tulokset eivät ole suoraan verrannolliset maakuntavaaleihin, vaan oikeampi tarkastelutapa olisi käyttää eduskuntavaalien tulosta vertailupohjana.
Toki viime eduskuntavaalienkin tulos olisi vain suuntaa-antava, sillä puolueiden välisissä voimasuhteissa on tapahtunut muutoksia ja maakuntavaaleissa valitaan selvästi enemmän valtuutettuja kuin eduskuntavaaleissa kansanedustajia, joten myös siltä pohjalta tehdyt ennusteet ovat hataralla pohjalla.
Hesari ennustaa Pirkanmaalla maakuntavaaleissa seuranlaista tulosta valittujen paikkakuntajaon mukaan:
On varmaa, että esimerkiksi Tampere ei tule saamaan 59 edustajaa maakuntavaltuuston 79 edustajapaikasta.
Keskusta sai viime kuntavaaleissa Tampereella 6.261 ääntä eli 5,6 % Tampereella annetuista äänistä.
Saimme viime eduskuntavaaleissa Tampereella 13.396 ääntä eli 10,5 % annetuista äänistä, joten ero on melkoinen.
Äänestysprosentti pelaa tulosten tarkastelussa tiettyä roolia, mutta on selvää, että Tampereella Keskusta-äänestäjien osuus on eduskuntavaaleissa paljon suurempi kuin kuntavaaleissa ja sama pätee varmuudella myös maakuntavaaleissa.
Tulkintani merkitsee, että maakunnan maakuntavaaliehdokkaiden - puolueista riippumatta - kannattaa tehdä voimallista vaalityötä Tampereella, sillä äänestäjät tulevat palkitsemaan työn maakuntavaltuutetun paikalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maakuntavaalit, maakuntavaalit Pirkanmaalla, |
Miksi niin harvoin?Maanantai 1.5.2017 - -Esko Erkkilä- Opiskelin agrologiksi Mustialan Maatalousopistossa 1968 – 1970.
Ensimmäisenä vuonna opiskeluihin kuului lähes pakollisena opiskeluaiheena avantouinti, sillä ensimmäisen vuosikurssin oppilaiden tehtäviin kuului avannon ylläpito Mustialanlammen saunarannassa.
Avantouintiharrastukseni jäi unohduksiin pitkäksi aikaa, mutta runsaat neljä vuotta sitten otin sen ohjelmaani.
Maaliskuussa tuli kuluneeksi neljä vuotta, kun olen jokaisena kalenterikuukautena uinut joko avannossa tai avovedessä. Kesäaikaan avovesiuintikertoja kertyy paljonkin, sillä saatan käydä uimassa muutaman kerran päivässäkin!
Huhtikuun avantouintini jäi viime tinkaan, sillä hoidin asian vasta eilen.
Kyseessä ei ollutkaan avantouinti, sillä jäät olivat lähteneet Peltolammilta, jossa hoidin ”velvollisuuteni”!
Osoitan tämän juttuni otsikkokysymyksen itselleni, sillä jokaisen avantouintikerran jälkeen olo on todella hieno – miksi talvisaikaan käyn niin harvoin avannossa?
Tapaan käydä avannossa ”kylmiltään”, sillä en kaipaa saunomista tai muutakaan valmistelevaa toimintaa avantouinnilleni.
Laitan uimahousut jalkaani, kylpytakin niskaani ja hyppään ilman sukkia kumisaappaisiin sekä ajan vajaan kilometrin päässä sijaitsevalle Peltolammin uimarannalle.
Otan varmistajaksi jonkun perhekuntamme jäsenistä, sillä varmistaja pitää aina olla mukana avantouintireissulla.
Niin, miksi niin harvoin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avantouinti, Mustialan Maatalousopisto, Mustiala, agrologitutkinto, |
Pitävät peruspilaritSunnuntai 30.4.2017 - -Esko Erkkilä- Keskustan puoluevaltuustokokouksen päätti sunnuntaina 23.4.2017 kaikille avoin ”Ulkopolitiikka yhdessä” –seminaari, jossa Keskustan presidenttiehdokas, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen esiintyi.
Vanhanen esitti hänen mielestään neljä ulkopolitiikkamme peruspilaria ja ne ovat myös hänen presidentinvaalikampanjansa avainkohdat.
Seuraavassa ne ovat luettelonomaisesti mainittuina:
Viisas, harkitseva ulkopolitiikka.
Uskottava puolustuspolitiikka.
Eheä Suomi.
Taloudellinen itsellisyys.
Taidatkos sen selvemmin sanoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Vanhanen, presidenttiehdokas Matti Vanhanen, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, viisas ja harkitseva ulkopolitiikka, uskottava puolustuspolitiikka, eheä Suomi, taloudellinen itsellisyys, |
Yksityisteille arvonlisävero merkitsee, että niiden osakkaat tahkoavat yhteiskunnalle rahaaPerjantai 28.4.2017 - -Esko Erkkilä- Olen osakkaana viidessä yksityistiessä sekä yhdessä metsäautotiessä, jotka kaikki sijaitsevat joko Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä. Kun Rouva on sen lisäksi osakkaana kahdessa yksityistiessä Kälviällä, on varmaa, että perhekunnaltamme löytyy kokemusta yksityistiemaksuista.
Kunnat tukevat pienellä osuudella yksityisteiden kunnossapitoa, mutta tuo jokseenkin kompensoituu sillä, että yksityistiet maksavat arvonlisäveroa, mutta eivät pysty vähentämään sitä kuten yritykset ja kaikki muutkin arvonlisäverovelvolliset.
Olen toimitsijamiehenä Viljakkalassa sijaitsevassa Majajärven yksityistiessä ja kun eilen jätin yksityistiemme avustusanomuksen Ylöjärven kaupungille, voin kertoa uunituoreita tietoja kaupungin avustuksista ja maksamistamme arvonlisäveroista.
Majajärven yksityistie maksoi paikalliselle yrittäjälle viime vuonna talviaurauksesta 455,00 euroa ja sen lisäksi valtiolle arvonlisäveroa aurauspalvelusta 109.20 euroa.
Toinen tienhoitotoimepide viime vuonna oli vesakkojen murskaaminen ja siitä maksoimme yrittäjälle 97,50 euro – tämän lisäksi maksoimme tästä työsuorituksesta arvonlisäveroa 23,40 euroa.
Huomaamme, että Majajärven yksityistie maksoi viime vuonna valtiolle arvonlisäveroja 132,60 euroa ja näillä rahoilla valtio rahoitti kaikkia niitä toimintoja, jotka valtiolle kuuluvat.
Ylöjärven kaupunki maksoi viime vuonna Majajärven yksityistielle kunnossapitoavustusta 169,32 euroa. Kun siitä vähennetään maksettu arvonlisävero, niin yhteiskunnalta saamamme tuki oli 36,72 euroa!
Yksitiellämme on 34 osakasta eli me jokainen osakas saimme viime vuonna yhteiskunnalta tukea yksityistien ylläpidosta 1,08 euroa!
Yksityistiet maksavat kaikista hankkimistaan palveluksista arvonlisäveroa, mutta eivät voi sitä vähentää siten kuin arvonlisäverovelvolliset yrittäjät.
Tässä on seikka, johon pitää saada muutos!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yksityistiet, arvonlisävero, arvonlisäverovelvolliset, yksityistiet saatava arvonlisäverovapaiksi, kuntien maksamat yksityistieavustukset, kaupunkien maksamat yksityistieavustukset, |
SDP vetää neuvottelujaKeskiviikko 26.4.2017 - -Esko Erkkilä- Kuntavaalien tuloksissa Tampereella suurimmaksi ryhmäksi nousi SDP.
Se merkitsi, että SDP pyrkii muodostamaan valtakoalition, joka hallisisi kaupunkia seuraavat neljä vuotta.
SDP valitsi pormestariehdokkaakseen Lauri Lylyn ja neuvotteluja valtakoalition muodostamiseksi käydään nyt hänen johdollaan.
********************
Aamulehti julkaisi neuvotteluista kuvan sähköisessä versiossaan maanantaina 24. päivänä huhtikuuta. Kuvassa Keskustan neuvotteluryhmä keskusteluissa SDP:n kanssa.
Sama kuva oli Aamulehden printtiversiossa eilen ja nyt kuvatekstissä oli mainittu nimi nimeltä myös Keskustan neuvottelijat.
*******************
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olen mukana Keskustan neuvotteluryhmässä.
Muut neuvotteluryhmämme jäsenet ovat minusta vasemmalle kunniapuheenjohtajamme Matti Kaperi, nykyisen valtuustoryhmämme puheenjohtaja Matti Järvinen sekä uuden valtuustoryhmämme puheenjohtaja Jouni Ovaska.
Neuvottelut käydään siis SDP:n johdolla ja on luonnollista, että vain SDP kommentoi neuvottelujen etenemistä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit 9.4.2017, Kuntavaalien suurin puolue Tampereella oli SDP, Kuntavaalien suurin puolue Tampereella, Matti Kaperi, Matti Järvinen, Jouni Ovaska, Lauri Lyly, pormestariehdokas Lauri Lyly, Pekka Salmi, Atanas Aleksovski, Harri Sandell, |
Kuntavaalikiireet eivät suinkaan päättyneet äänestystuloksen saamiseen!Tiistai 11.4.2017 - -Esko Erkkilä- Monet saivat kuntavaalit kohdaltaan päätökseen sen jälkeen, kun vaalitulokset tulivat julkisuuteen.
Kuntavaalipäivän jälkeinen päivä eli eilinen oli kohdaltani ehkä vilkkain kuntavaalien talkoopäivä ja se oli kokemuksena kieltämättä myös hyvin monipuolinen.
Aluksi kiirehdin ennen aamukahdeksaa vaalimökille ja tarkoitukseni oli ”laittaa kahvit tulelle”, jotta olisimme voineet tarjota tamperelaisille kiitoskahvit hyvän kuntavaalituloksemme kunniaksi.
Kahvitarjoilu ei kuitenkaan onnistunut, sillä ”kaupungin miehet” olivat ehtineet katkaisemaan sähköt vaalimökeiltä!
Siivosin vaalimökiltä tavaraa ja esitteitä peräkärryyni roskasiiloon toimittamista varten.
*************************
Aamukymmeneltä piti laittaa pikkutakki päälle ja kiirehtiä Virastotalolle yhtenä Keskustan edustajana kuulemaan Tampereen suurimmaksi puolueeksi nousseen SDP:n informaatiota, että miten edetään kuntavaalien jälkeen.
Kiitokset SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovskille selkeistä nuoteista, jotka hän antoi asioiden jatkolle.
**************************
Informaatiotilaisuuden jälkeen työvaatteet taas niskaan ja vaalimökin siivouksen jatkamista sekä nitojan niittien poistamista vaalimökin ulkoseiniltä.
Peräkärrykuormallinen roskia ja kuntavaaliesitteitä roskasiilon kautta kohti Tarastenjärven hyötyvoimalaa!
******************
Iltapäivällä olikin vuorossa kuntavaalien ulkomainosjulisteiden kerääminen julistetelineistä yhdessä Timo Vuohensillan kanssa – ajomatkaa kertyi satakunta kilometriä!
Tampereella on vaalien ulkomainostelineitä 18 kappaletta eri puolilla kaupunkia ja tässä Multisillassa oleva ulkomainos, jonka heitin peräkärryyni joskus iltapäiväviiden tienoilla.
Monipuolinen kymmentuntinen talkoopäivä alkoi olla lopuillaan!
Kuntavaaleihin liittyvät talkootyöt jatkuvat tänään heti aamutuimaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit 2017 Tampereella, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskusta Tampere, talkootyö, kuntavaalien ulkomainosjulisteet, talkootyö kuntavaaleissa 2017 Tampereella, |
Palasiko yleisötilaisuuksien asukasdemokratia Tampereelle 5.4.2017?Perjantai 7.4.2017 - -Esko Erkkilä- Olen lukemattomien tamperelaisten ohella muistellut kaiholla ns. XL-ryhmän aikaa, jolloin pormestari Timo P. Niemisen aikana järjestettiin eri puolilla Tamperetta asukastilaisuuksia, joissa kaikkien puolueiden edustajat saivat esittää näkemyksiään kaupunkilaisille.
Rakentavat tilaisuudet ovat olleet poissa Tampereen asukasdemokratiasta jo yli neljä vuotta, sillä niitä ei ole järjestetty. Asukasdemokratian eräs kulmakivi on, että kaikki puolueet saavat olla rakentamassa Tamperetta. Runsaaseen neljään vuoteen näin ei ole ollut.
Keskiviikkona 5.4.2017 Aamulehti järjesti vaalipaneelin, jossa kaikki puolueet saivat olla tasapuolisesti mukana toteuttamassa uutta Tamperetta.
Kiitokset Aamulehdelle, sillä vaalipaneelissa saatiin aikaiseksi kaksi suurta päätöstä, joiden yli uusi valtuusto ei voi kävellä.
Eteläpuiston suojeleminen oli vaalipaneelin suurin päätös ja Eteläpuiston suojelijana oli suorastaan riemuisaa seurata, kun Eteläpuiston raiskaamista suunnitelleet betonipuolueet joutuivat nöyrtymään.
Toinen suuri päätös oli, kun Vanha Tavara-asema sai lähtöpassit ja sen suojelemista vaatineet joutuivat tosiasian eteen.
Vanhan Tavara-aseman siirron perusteena oli alun perin 700.000 euron suuruinen siirtokustannus, mutta kun sain olla mukana Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan kokouksessa, niin totesimme, että siirtokustannus kohoaisi tasolle 3,5 miljoonaa euroa!
On luonnollista, että kukaan siirtäjistä ei voinut sitoutua siihen, että Tavra-asema olisi ehjänä siirron jälkeen!
Vanhan Tavara-aseman siirtohömpötyksestä kantavat vastuun ne, jotka aikoinaan alkoivat keräämään adressia siirron puolesta.
Liitän tähän loppuun kuvakavalkaadin niistä henkilöistä, jotka esiintyivät Aamulehden vaalipaneelissa:
Veikko Vallin, TaPu ja Jouni Ovaska, Keskusta
Jouni Ovaska, Keskusta ja Mikko Aaltonen, Vasemmistoliitto
Mikko Aaltonen, Vasemmistoliitto ja Atanas Aleksovski, SDP
Anna-Kaisa Ikonen, Kokoomus ja Heikki Luoto, Perussuomalaiset
Heikki Luoto, Perussuomalaiset ja Anna-Kaisa Heinämäki, Vihreät
Anna-Kaisa Heinämäki, Vihreät ja Sirpa Pursiainen, KD
Sirpa Pursiainen, KD ja Aarne Raevaara VaTa
Vahva toivomukseni on, että uuden kaupunginvaltuuston aikana ei ole paluuta ns. pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasiltoihin, vaan järjestetään asukasiltoja, joihin kaikkien puolueiden edustajat voivat tasapuolisesti osallistua.
Kokeiltu siis on ja huonoksi havaittu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehden vaalipaneeli 5.4.2017, Vanha Tavara-asema, |
Eteläpuiston tuhoaminen ei toteudu!Torstai 6.4.2017 - -Esko Erkkilä- Aamulehti järjesti eilen vaalitentin, jonka tuloksena varmistui, että Eteläpuistoa ei tulla tuhoamaan siten kuin Tampereen asfalttipuolueet – vihreät ja kokoomus - ovat kaavailleet.
Paneeliin osallistuneiden johtavien puolueiden kuntavaaliehdokkaiden kommentit kuuluivat näin:
*********
Paneelitilaisuuden yleisö tuomitsi nykyisen Eteläpuiston tuhoamista merkitsevän kaavaluonnoksen näin:
*******************************
Tässä listattuina ne Keskustan kuntavaaliehdokkaat, jotka haluavat säilyttää Eteläpuiston puistona.
Nimeni on ollut Eteläpuiston puolustajien listalla jo tammikuusta alkaen eli siitä alkaen, kun asia tuli tavallisten tamperelaisten tietoisuuteen.
Pelastetaan Eteläpuisto ja nyt siihen on hyvät mahdollisuudet, kun alueen himorakentamista puolustaneet joutuivat Aamulehden vaalipaneelissa nöyrtymään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehden kuntavaalipaneeli, Eteläpuisto, Eteläpuiston tuhoaminen, |
Mainoskieltopostilaatikoiden määrä on vähentynytKeskiviikko 29.3.2017 - -Esko Erkkilä- Kuntavaalimainosten jakaminen on näinä päivinä kuntavaaliehdokkaiden elämässä keskeisellä sijalla.
Minäkin olin eilen illansuussa liikenteessä, kun jaoin kuntavaaliesitteitä asuinalueemme lähipostilaatikoihin.
Tapasin matkallani muutamia naapureitani sekä hieman kauempanakin asuvia ja käymämme keskustelut olivat hyviä.
Olen huono myymään itseäni, mutta ilmeisesti ne asiat, joita korostan, olivat sellaisia, että ne kiinnostivat Palokallion, Peltolammin ja Multisillan asukkaita.
Asuntotonttien vuokrankorotusten järkevöittäminen, Lahdesjärven aluetta uhkaavat suuret sekä hallitsemattomat räjäytystyöt ja suunnitteilla olevan Peltolammi-keskuksen suunnittelu ja siihen osalliseksi pääseminen, olivat teemoja jotka saivat kaupunkilaiset kiinnostumaan minusta ja niistä asioista, joita lupaan ajaa, jos saan jatkaa Tampereen kaupungin luottamushenkilönä.
Ilokseni havaitsin, että sellaisten postilaatikoiden lukumäärä, joissa hyljeksitään mainos- ja ilmaisjakeluja on vähentynyt.
Näen, että Tampereella mainosmateriaalin jakamisen kieltävä maininta postilaatikossa on poikkeuksellisen tyhmä teko, sillä silloin postilaatikon omistaja sulkee itsensä ulkopuolelle siitä tietovirrasta, jota esimerkiksi Tamperelainen- lehti jakaa ilmaiseksi tamperelaisille sekä useiden naapurikuntien asukkaille.
Kokemuspohjani arvioida kehitystä on puutteellinen, mutta väitän eilisen perusteella, että mainosmateriaalin kiellot ovat vähentyneet edellisvaaleista.
Kansalaisille pitää antaa monipuolista tietoa, jotta kansalainen/äänestäjä pystyy oman havainnointinsa perusteella päättämään sen henkilön nimen ja numeron jolle hän viivansa vetää!
Tässä toiminnassa ilmaisjakelulehti sekä puolueiden kustantamat tilaisuudet ovat keskeisessä roolissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mainoskiellot, Tamperelainen, ilmaisjakelulehdet antavat paljon tietoa, |
On Ruokarouvan ansiota, että Suomi on salmonellavapaa maaTiistai 28.3.2017 - -Esko Erkkilä- Aamulehti tituleeraa maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kalliota Ruokarouvaksi eilen ilmestyneessä lehdessään.
Tunnen ”Ruokarouvan” vuodesta 1997 alkaen, jolloin ensimmäisen kerran kävin tuoreena Raision rehuteollisuuden raaka-ainepäällikkönä Maa- ja metsätalousministeriössä neuvottelussa.
Pidän Aamulehden Husu-Kalliolle ”myöntämää” arvonimeä oikeutettuna.
Ruokarouvan rooli on ollut keskeinen siinä työssä, jonka ansiosta Suomi on pystytty pitämään salmonellasta vapaana maana.
Suomen säilyminen salmonellavapaana maana pohjautuu paljolti sille, että rehuteollisuutta valvova viranomainen eli Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja alan teollisuus tekevät tiivistä yhteistyötä, jotta salmonella ei ole saanut jalansijaa maamme elintarvikeketjussa.
***************
Jaana Husu-Kallio toimi Euroopan komission terveysosaston varapääjohtajana 2002-2006.
Brysselistä vapauduttuaan hän toimi elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajana 2006-2012 ja tältä ajalta tunnen hänet parhaiten.
Nyt Jaana Husu-Kallio toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä ja viimeksi tapasin hänet Helsingin Senaatintorilla MTK:n traktorimarssin aikana.
***************
Olen sanonut monta kertaa ja sanon sen myös nyt, että kun Sirkka-Liisa Anttila toimi Suomen maa- ja metsätalousministerinä ja Jaana Husu-Kallion Eviran pääjohtajana, saattoivat suomalaiset luottaa, että maamme ruokaturvallisuus oli varmoissa käsissä!
Sain Raision rehuteollisuuden raaka-ainepäällikkönä seurata aitiopaikalta niitä toimenpiteitä, joilla varmistettiin silloin ja varmistetaan myös nyt Suomen ruokaturvallisuus.
Ruokaturvallisuuden takaamisessa salmonellavalvonnalla on keskeinen rooli, mutta rehuraaka-aineiden ja elintarvikkeiden dioksiinivalvonnat, hometoksiini- ja vierasainejäämien seuranta sekä monet muut seikat ovat keskeisillä sijalla, jotta Suomen ruokaturvallisuus toteutuu.
Ruokaturvallisuus ja viranomaisvalvonnan tiukkuus ovat taas ajankohtaisia, kun Brasiliasta on Eurooppaankin tuotu mädäntynyttä ja salmonellasaastunutta lihaa.
On paljolti Ruokarouvan ansiota, että tilanteemme on ruokaturvallisuuden osalta niin hyvä kuin se on.
Tiukinkaan valvonta ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että vain kotimaisia elintarvikkeita käyttämällä takaamme esimerkiksi julkisessa ruokailussa turvallisen ruuan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruokarouva, ruokarouva Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio, salmonellavapaus, Suomen salmonellavapaus, |
Kuntavaalit ovat lähivaalitMaanantai 27.3.2017 - -Esko Erkkilä- En varmaan ole ainoa, joka ihmettelee ja kummastelee, kun monet kuntavaaliehdokkaat horisevat turuilla, toreilla ja somessa oman erinomaisuutensa perusteluina asioista, joita ei vähimmässäkään mielessä päätetä kunnan- tai kaupunginvaltuustoissa.
Taitettu indeksi ja sote-ratkaisuun liittyvät yksityiskohdat ovat suosituimmat aiheet, joita kyseiset ehdokkaat käsittelevät.
Miellän kuntavaalit lähivaaleiksi ja sen myötä pyrin vaatimattomassa vaalikampanjassani keskittymään asioihin, jotka koskettavat asukkaiden jokapäiväisiä askareita.
Laadin lyhyen monisteen, jonka sanoman kohdistan sen omakotitaloalueen asukkaille, jossa omakin omakotitaloni sijaitsee.
Tässä monisteeni keskeinen sisältö:
*****************************
1. On huolehdittava, että omakotitalotonttien vuokrat pysyvät kohtuullisina myös nykyisen vuokra-ajan päättymisen jälkeen – nykyiseen vuosivuokraan ei saa tulla nollaa summan perään!
2. On huolehdittava, että Lempääläntien ja Automiehenkadun risteyksen tienoille suunnitteilla oleva ”Peltolammin hyvinvointikeskus” palvelee Palokallion alueen asukkaita ja että sen rakennustyöt eivät aiheuta lähiluonnollemme ongelmia.
3. On huolehdittava, että moottoritien itäpuolella Palokallion ja Multisillan kohdalla sijaitsevan Lahdesjärven työpaikka-alueen lähiaikoina alkavat louhinnat ja räjäytystyöt pystytään minimoimaan sellaisiksi, että ne eivät tuhoa kotejamme.
Kiitokset Palokallion Omakotiyhdistys ry:lle, jonka vaikuttamistyön tuloksena saimme Lahdesjärven louhintamäärät alle puoleen kaupungin alkuperäisistä suunnitelmista – sain olla mukana vaikuttamassa!
Esko osaa huolehtia, hän uskaltaa huolehtia ja häneen voi huolehtijana luottaa!
**************************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit ovat lähivaalit, kuntavaalit 2017, kuntavaalit Tampereella 9.4.2017, taitettu indeksi, Peltolammin hyvinvointikeskus, Lahdesjärven työpaikka-alue, räjäytysvahingot, omakotitalotonttien vuokrankorotukset, |
Vaalijulisteet kaupungilla kertovat, että kuntavaalit lähestyvätTorstai 23.3.2017 - -Esko Erkkilä- Kuntavaalien ulkomainontakausi alkoi Kuntaliiton suosituksen mukaisesti Tampereella eilen.
Aamulla oli varhainen herätys, sillä lähdimme kolmen miehen partion voimin levittämään Keskustan vaalijulisteita klo 04.45!
Näissä vaaleissa Tampereella on yhteensä 18 ulkomainospaikkaa ja jokaisella paikalla on ”oma pilttuu” kaikkiaan 19:llä puolueelle ja/tai valitsijayhdistyksellä.
Puolueiden arvottu järjestys ulkomainospaikoilla vasemmalta aloittaen on tässä:
**********************
Kello osoitti aamukuutta, kun viimeistelin Keskustan vaalijulistetta Raatihuoneen edustalla Keskustorilla.
Kolmen miehen partiomme muut jäsenet olivat Timo Vuohensilta (vasemmalla) ja Ville-Veikko Päivönsalo.
Tampereen kaupungin asettamat viralliset vaalimainostelineet sijaitsevat eri puolilla kaupunkia ja taas kerran tuli todettua, että kierros merkitsee lähes sadan kilometrin aamuajelua!
Toivottavasti värikkäät vaalijulisteet aktivoivat tamperelaisia ja saamme äänestysprosentin kohoamaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalien ulkomainonta, |
Valmiina vastuuseen ja yhteistyöhön muiden vastuullisten tahojen kanssaMaanantai 20.3.2017 - -Esko Erkkilä- Kuntavaaleihin on aikaa alle kolme viikkoa ja eilen sain minäkin aikaiseksi hyvien talkoolaiskavereideni kanssa ensimmäisen ehdokasesitteeni.
Haluan saada muutosta Tampereella moneenkin asiaan:
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valmiina vastuuseen, Esko Erkkilä 6, Tampereen kaupungin yrityshankinta, Tampereen yli-investoinnit, ilman nettiä olevat kansalaiset, liikelaitosten yhtiöittämisvimma, Rantaväylän tunnelityömaan räjäytysvahingot, Sulkavuori, ratikan työmaavahingot, |
Keskustalaisuuteni on kodin perintöä!Lauantai 18.3.2017 - -Esko Erkkilä- Kolmannen kerran Tampereella kuntavaaliehdokkaaksi ryhtyneenä muistelen isääni Oiva Erkkilää, joka vaatimattomana pienviljelijänä sai olla kahdesti synnyinkuntani Viljakkalan äänikuningas.
Vuonna 1915 syntynyt isäni palveli etulinjassa kolmessa sodassa – Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä myös Lapinsodassa.
Kiertokoulua ja muutaman luokan kansakouluakin käynyt mies sai vankan luottamuksen Viljakkalassa kaikkien eri poliittisia suuntauksia edustaneiden kuntalaisten keskuudessa.
Viljakkalan äänikuninkuuteen vaadittiin 55 ääntä ja toisella kerralla isäni muistaakseni jakoi kunnan äänikuninkuuden erään toisen ehdokkaan kanssa.
*****************
Kerron erään muisteluksen isäni toiminnasta:
1950- ja 1960-luvuilla jokaisen piti antaa veroilmoitus tammikuun viimeiseen päivään mennessä.
Muistan, että meidän pirtissä oli tammikuun viimeisinä päivinä sankka tupakansavu, kun kylän – jopa pitäjän – kokoomuslaiset öky-isännät ja pikkupirttien kommunistit istuivat ritirinnan pirttimme penkeillä ja odottivat, että isäni ehtisi täyttämään heidän plankettinsa eli veroilmoituksensa!
Päivät venyivät yömyöhään, mutta kaikkien planketit tulivat täytettyä määräaikaan mennessä.
**************
Pyrin nyt omassa toiminnassani noudattamaan isäni viitoittamaa tietä eli kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. ja kaikkien ajatukset pitää huomioida päätöksenteossa.
En hyväksy Tampereen kunnallispolitiikkaan kuluneen runsaan neljän vuoden aikana pesiytynyttä ajatusta, että olisi olemassa valtakoalitio ja oppositio.
Toivottavasti epäpyhän valtakoalition laatimat pormestariohjelmat ja muut konkelot ovat huhtikuun kuntavaalien jälkeen Tampereella vain paha muisto ja kaikki puolueet sekä kaikki kansalaisryhmät saavat yhdessä alkaa kohentamaan sitä taloudellista konkurssia, johon nykyisen valtakoalition johtava taho on Tampereen ajanut.
Muutos nykymenoon on saatava ja siihen pyydän mandaattia tamperelaisilta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustalaisuus on kodin perintöä, keskustalaisuus, äänikuninkuus, Viljakkalan äänikuninkuus, kuntavaaliehdokkuus, |
Maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisaikataulun toteuttamista pitää kannustaaKeskiviikko 15.3.2017 Sain eilen osallistua mielenkiintoiseen kuntavaaliehdokkaiden koulutustilaisuuteen – sain itsekin olla alustajana pariinkin otteeseen.
Maakunta- ja sotemallin eteneminen on aikataulutuksen kannalta sellainen, että se on taas kerran hyvä tälläkin saitilla kerrata.
Kyseessä on kuntamaailman suurin uudistus koskaan ja kun uudistuksen tavoite on säästää verorahoja mittavat määrät, on vastuutonta vastustaa maakuntamallin voimaantuloa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maakuntamallin eteneminen, Sote-mallin eteneminen, kestävyysvaje ja sen taltuttaminen, maakuntavaalit 28.1.2018, |
Jaettavan kerryttäjä vaiko kerrytetyn jakaja?Tiistai 14.3.2017 - -Esko Erkkilä- Sain eilen osallistua palaveriin, jossa pohdittiin, että mitkä tahot ja mitkä puolueet ovat jaettavan kerryttäjiä ja myös sitä, että mitkä tahot ja puolueet ovat kerrytetyn jakajia.
Vaikeaa terminologiaa, mutta lopulta se on kuitenkin helposti avautuvaa.
Yli neljäkymmentä vuotta kestäneen työurani aikana koen olleeni jaettavan kerryttäjä, sillä se työympäristö, jossa sain toimia, oli aitoa jaettavan kerryttäjää.
Toki työympäristössäni oli myös innokasta ay-väkeä, joka tyypillisimmillään on kerrytetyn jakajaa.
Esimiehenä pitää olla kohtuullisessa sovussa myös kerrytetyn jakajien kanssa, sillä kohtuuton eripura heidän kanssaan vie vielä pahempaan tilanteeseen.
Viisas esimies on väleissä kerrytetyn jakajien kanssa, mutta oleellista on se, että jaettavan kerryttäjiä on kuitenkin enemmistö, sillä vain siten Suomi saadaan nousuun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jaettavan kerryttäjä, kerrytetyn jakaja, ay-liike, |
Tampereen Keskusta - valmiina vastuulliseen päätöksentekoonKeskiviikko 8.3.2017 - -Esko Erkkilä- Olemme Tampereen Keskustassa viime viikkoina paneutuneet voimallisesti Kuntavaaliohjelmamme laatimiseen.
Monipuolisen hiomisen jälkeen sain eilen klo ”hieman ennen kahtatoista” lähettää kuntavaaliohjelmamme medialle.
Julkaisen sen myös tällä saitilla – kas näin!
***********************
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö KUNTAVAALIOHJELMA 2017
Tampere Julkaisuvapaa 7.3.2017 klo 12.00
Tampereen Keskusta – valmiina vastuulliseen päätöksentekoon
Tampereen vetovoimaa ovat menestyvät yritykset, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monipuolinen kulttuuri-ja liikuntamaailma. Kaupungin tehtävänä on mahdollistaa tämä kaikki. Tampereelle luodaan työpaikkoja mikro-ja pienyrityksiin matalan kynnyksen toimin. Tampereen talous käännetään nousuun. Työllisyyden kohentumisen suorat ja välilliset vaikutukset turvaavat kaupungin taloutta. Verot ja maksut pidetään nykytasolla. Kaupungin taloudessa on keskityttävä tulonhankintaan, jolla kustannetaan raskas investointiohjelma. Tamperelaisille turvataan kohtuuhintainen asuminen koko kaupungin alueella. Yritys-ja pientalotonttien saatavuus varmistetaan tonttitakuulla. Kaupungin kaikki alueet otetaan mukaan Tampereen kehitykseen. Puurakentamisen osuutta kerros-ja pientalorakentamisessa lisätään. Vanhojen vuokratonttien vuokrasopimukset uudistetaan portaittain, jotta hinnankorotukset tamperelaisille ovat kohtuullisia. Tampereen hankkimat elintarvikkeet ovat sellaisia, joiden tuottaminen on Suomessa laillista. Kaupunkikeskustan hyvä tietoliikenneverkko laajennetaan koko Tampereen alueelle. Tampereella otetaan käyttöön joukkoliikenteen tasataksa koko kaupungissa. Jatkavan bussiliikenteen käyttövoimaksi valitaan yhdyskuntajätteestä valmistettu biokaasu. Tampere edistää omilla toimillaan tunnin junayhteyttä pääkaupunkiin. Tampereen maaseutualueen elinkeinoja, matkailua ja vapaa-ajan palveluita kehitetään erillisellä ohjelmalla. Ympäristö on vastuuta, elintasoa ja viihtyvyyttä. Tampereen tehtävänä on huolehtia viihtyisästä ympäristöstä. Kiertotalous tehostaa luonnonvarojen käyttöä ja lisää kaupungin ja maaseudun yhteistyötä.
Lisätiedot
Esko Erkkilä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja, 050 556 4878 Matti Järvinen, Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja, 0400 317 810
**********************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta - valmiina vastuulliseen päätöksentekoon, Tampereen Keskustan kuntavaaliohjelma, Keskustan Tampereen kunnallisjärjstö ry:n kuntavaaliohjelma, Kuntavaaliohjelma, |