Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Perkolaattorit ovat verrattomia kahvinkeittimiä markkinoilla ja juhlissa

Torstai 19.10.2017 - -Esko Erkkilä-

En ole juonut kahvia kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta saan keittää sitä muutamalle sadalle hengelle ainakin kerran kuukaudessa.

 

 

Kyseessä on Tampereen Torikauppiasyhdistys ry:n järjestämät Maanantaimarkkinat jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina – tarjoamme kahvia Keskustan telttakatoksella Hämeenkadun jalkakäytävän vieressä Keskustorilla.

 

 

”Kastettavana” meillä on Malviala Oy:n omistaman Töysäläisen piparkakut sekä kahvikermana Valion tavallinen maito ja makeuttajana Kirkkonummella valmistettu suomalainen sokeri.

 

 

On selvää, että tuontielintarvikkeita kahvia lukuun ottamatta Keskustan osastolla ei tarjoilla.

 

 

Tarjoilumme on luonnollisesti maksutonta.

 

 

Mutta niistä perkolaattoreista:

 

 

IMG_3288.JPG

 

 

Meillä on käytössä kaksi perkolaattoria, sillä niitä vuorotellen käyttämällä meillä on aina tuoretta kahvia ja sitä kansalaiset arvostavat.

 

 

 

IMG_3090.JPG

 

 

Perkolaattorimme vetävät kahvivettä viitisentoista litraa ja pannukarkeaa Juhla-Mokkaa laitetaan siivilään kaksi paketillista – virallinen ohje on puolitoista paketillista, mutta missä sitä pystyy säilyttämään sitä puolikasta pakettia, ei missään!

 

 

 

IMG_3093.JPG

 

 

Vastus lämmittää kahviveden ja se nousee pulpotusputkea pitkin kahvijauheen päälle (kuvassa perkolaattori on ilman kantta, jotta nähdään "pulputuspatsas").

 

 

Vesi muuttuu jatkuvassa kierrossa n. kolmessa vartissa hyväksi tarjoiluvalmiiksi kahviksi.

 

 

Kahvi ei saa kiehua ja sen vuoksi perkolaattorissa on automatiikka, että tietyn lämpötilan saavuttamisen jälkeen valmis kahvi siirtyy ylläpitolämpöön – merkkivalon vaihtuminen punaisesta vihreäksi kertoo, että on siirrytty ylläpitolämpöön.

 

 

 

Tervetuloa keskustelemaan politiikasta ja nauttimaan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön tarjoamista kahveista Tampereen Keskustorille taas 6.11.2017 – kahvimme on tarjoiluvalmista klo 9.00!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perkolaattori, perkolaattorit kahvinkeitossa, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Keskustan pitää jatkaa Suomen kuntoon laittamista ja nyt ei pidä tuijotella galluplukuja!

Tiistai 22.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustan keskeinen teema ennen viime eduskuntavaaleja oli ”Suomi kuntoon”!

 

 

Kansa antoi tukensa Keskustan lupaukselle ja sen myötä Keskustasta tuli pääministeripuolue.

 

 

Nyt on edetty vaalikauden puoliväliin ja Keskustan lupaukset Suomen kuntoon laittamisesta ovat toteutumassa.

 

 

Paljon on vielä tekemättä, mutta suunta on selkeä – Suomi on tulossa kuntoon!

 

 

Suomen kuntoon laittamisessa on pääoppositiopuoluekin vaihtunut ja se jos mikä kertoo siitä, että olemme kansakuntana oikealla tiellä.

 

 

On selvää, että kuntoon laittamisessa on jouduttu käyttämään keinoja, jotka eivät ole kaikille mieleen ja tämä onkin aiheuttanut sen, että Keskustan kannatusluvut gallupeissa ovat notkahtaneet.

 

 

Suomen ei kuitenkaan johdeta gallupluvuilla ja se pitää nyt muistaa myös Keskustassa sekä myös muissa puolueissa.

 

 

Päivä päivältä yläoikealle sojottavat tunnusluvut kertovat kansalle ja äänestäjille, että nyt ollaan oikealla tiellä.

 

 

Suomalaiset vanhemmat ja varttuneempi väki eivät saa jatkaa sitä lapsiltamme ”varastamista”, jota edellinen hallitus velkataakkaamme lisäämällä harrasti.  Siihen on nyt saatu muuttunut komento, vaikka Suomi jatkaakin edelleen velkaantumistaan.

 

 

Maakunta- ja sote-uudistus ovat ”vaiheessa” ja niiden tinkimättömään toteuttamiseen on panostettava.

 

 

On strategisesti oikein, että molempien uudistusten toteuttamisen valmisteluun on maakunnissa valjastettu maakuntien parhaat voimat; tämä takaa, että maakuntien virkahenkilöt ja päättäjät ovat saatu sitoutettua uudistuksiin jo valmisteluvaiheessa.

 

 

Kannustan Keskustaa ja koko hallitusta jatkamaan valitulla tiellä; siitä ei saa horjua!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, Keskustan kannatus, Keskusta - pääministeripuolue, Suomea ollaan saamassa kuntoon,

Viisituntinen markkinapäivä vaatii paljon taustatyötä - ennen ja jälkeen!

Maanantai 14.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Tavalliset kansalaiset ovat tervetulleita keskustelemaan Keskustan teltoille erilaisten markkinapäivien aikana.

 

 

Olemme ottaneet tavaksi Tampereella, että tarjoilemme poliittisten keskustelujen ohella kahvia, mehua, piparkakkuja sekä useasti myös ilmapalloja ”vaunukansalle” ja varttuneemmillekin lapsille.

 

 

 

Näin teimme myös eilen, kun johdollani osallistuimme Visit Tampere Oy:n sekä Tampereen kaupungin Kulttuuripalvelut-yksikön järjestämään Puistofiestaan Tampereen Hämeenpuistossa.

 

 

Varsinainen yleisötapahtuma kesti viisi tuntia – klo 11.00 -> klo 16.00, mutta se vaati osallistujalta eli tässä tapauksessa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöltä paljon etukäteis- ja jälkikäteispuuhaa.

 

 

Pieni katsaus homman hoitamiseen:

 

 

 1.      Tapahtumaan ei ollut osanottajille osanottomaksua, mutta ilmoittautuminen piti hoitaa jo varhain keväällä.

2.      Säilytän telttakatosta, kahvinkeittimiä, tarvikelaukkuja, esittelypöytiä, jatkojohtokeloja ja muita markkinoilla tarvittavia tarvikkeita autotallissani ja niiden tarkistaminen piti hoitaa hyvissä ajoin ennen markkinapäivää.

3.      Tarvikehankinnat eli kahvit, sokerit, piparkakut, mehut, kahvimaidot sekä kertakäyttömukit, kahvilusikat, servetit ja muut tarpeelliset tarvikkeet hankin läheisestä marketista markkinapäivää edeltävänä päivän.

4.      Lastasin kaikki tarvikkeet kahvimaitoja lukuun ottamatta peräkärryyni edellisiltana – kahvimaidot säilytin omassa kylmiössä, jotta niiden laatu pysyisi hyvänä.

5.      Markkinapäivän eli eilen aamulla starttasin lasteineni toisen talkoolaisemme Johannes Jonoff`n luo ja lähdimme hänen luotaan klo 07.50 kohti Hämeenpuistoa.

6.      Tässä pieni kuvakertomus varsinaisesta markkinatapahtumasta:

 

 

 

IMG_1804.JPG

 

 

Olimme ensimmäisenä Hämeenpuistossa ja saimme osastomme pystyyn heti aamuyhdeksän jälkeen.  Kahvit ”tulelle” ja ne olivat tarjoiluvalmiit ennen kymmentä.

 

 

 

IMG_1805.JPG

 

 

Meille on vakiintunut markkinapaikaksi Minna Canth`n patsaan tienoo Hämenpuistossa – hyvä ja keskeinen paikka!

 

 

 

IMG_1812.JPG

 

 

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnan jäsen Suvi Suonsivu keskittyi aamupäivällä ilmapallojen täyttämiseen ja…

 

 

 

IMG_1824.JPG

 

 

…hänen jälkeensä Keskustan Hervannan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Anitta Aaltonen hoiti samaa hommaa.

 

 

 

IMG_1811.JPG

 

 

Olin varannut riittävästi ilmapalloja ja kaksi kaasupulloa ilmapallojen täyttämistä varten – ”ilmapallovarasto” oli telttakatoksemme katossa. Voimakkaan tuulenvireen aikana muutama ilmapallo pääsi karkuteille.

 

 

 

IMG_1835.JPG

 

 

Oli hienoa, että Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalo ehti myös osastollemme ja tässä hänen seurassaan osa talkoolaisistamme – vasemmalta Kristiina Mäki-Välkkilä, Reijo Laitinen, senaattori itse, Kaisa Leppänen ja Johannes Jonoff.

 

 

 

IMG_1839.JPG

 

 

Myös minä pääsin senaattorin ja sadan maratonin mies Johannes Jonoff`n kanssa samaan kuvaan!

 

 

 7.      Puistofiesta päättyi klo 16.00 ja silloin talkoolaisten voimin purimme osastomme tarvikkeet peräkärryyni.

8.      Kotiinpääsyn jälkeen alkoi markkinatarvikkeiden huoltaminen seuraavia markkinoita varten.

 

Teltta piti laittaa kuivumaan autotalliin jonne myös muut markkinatarvikkeet piti asetella.

 

 

Kahvinkeittimien peseminen ja tarvikelaukkujen siivoaminen siihen kuntoon, että ne ovat lähtövalmiit seuraaville markkinoille, vaati oman aikansa.

 

Pöytäliinojen peseminen ja mankelointi jäivät ensi viikon tehtäviin.

 

 *************

 

Lukijoitani varmaan kiinnostaa, että kuinka paljon tuollaisen markkinapäivän tarjoilut maksavat:

 

 

Meillä kävi eilen viitisensataa kahvitusvierasta ja satakunta mehutarjoilua haluavaa henkilöä.  Ilmapalloja jaoimme niin paljon, kuin yksi henkilö ehti täyttämään eli ehkä lähemmäs 500 ilmapalloa.

 

 

Kokonaiskustannukset jäävät alle 200 euron eli suuria summia ei tarvita, jotta vieraat viihtyvät!

 

 

***************************

 

 

 

Tavallinen markkinavieras poikkeaa osastollamme ja viipyy seuranamme hetken, mutta talkoolaiselta kuluu hyvinkin kellonympärys, jotta markkinavieraamme saavat viihtyä osastollamme.

 

 

Kiitokset vieraillemme ja kiitokset innokkaille talkoolaisillemme!

 

 

Tervetuloa Tampereen Keskustan telttakatokselle taas 4.9.2017 Tampereen Keskustorille!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puistofiesta 2017, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Maanantaimarkkinat 4.9.2017, Mikko Alatalo, Visit Tampere Oy, Tampereen kaupungin Kulttuuripalvelut,

Neljä perustukijalkaa

Sunnuntai 13.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen Keskustan Pirkanmaan piirin piirikokoukseen ja kokouksessamme esiintyi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen.

 

 

Olin virallinen puoluekokousedustaja kesäkuussa 2016 Seinäjoen puoluekokouksessa, jossa yksimielisesti päätimme, että Matti Vanhanen on Keskustan presidenttiehdokas tammikuussa 2018 järjestettävissä presidentinvaaleissa.

 

 

 

IMG_1786.JPG

 

 

Eilen Tampereella Kirjastotalo Metson Lehmus-salissa järjestetty tilaisuus oli Matti Vanhasen 161. puhetilaisuus hänen presidenttiehdokkuusaikanaan!

 

 

 

Tasavallan presidentin keskeinen tehtävä on huolehtia kansallisen turvallisuuden vaalimisesta ja sen hoitamisessa Matti Vanhasella on neljä perustukijalkaa:

 

 

 

IMG_1789.JPG

 

 

Harkitseva ja viisas ulkopolitiikka.

 

 

 

IMG_1791.JPG

 

 

Uskottava puolustus.

 

 

 

IMG_1790.JPG

 

 

Itsellinen talous ja siinä erityisesti energiaomavaraisuus sekä ruokaomavaraisuus.

 

 

 

IMG_1793.JPG

 

 

Kansallinen eheys.

 

 

 

 

Matti Vanhanen toivoo, että presidentinvaalitaistelusta muodostuu analyyttinen ja faktoihin perustuva keskustelu.

 

 

Samaa toivon minäkin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukopolitiikkaa yhdessä, Matti Vanhanen, ulkoasiainvaliokunta, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, Harkitseva ja viisas ulkopolitiikka, Uskottava puolustus, Itsellinen talous, Kansallinen eheys,

Tampereen kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous kesti vain kaksi tuntia

Tiistai 13.6.2017 - -Esko Erkkilä-

Tampere on pääsemässä uuteen poliittiseen kulttuurin, kun Kokoomuksen johdolla rakennettu valtakoalitio vastaan oppositio- asetelma on saatu murrettua.

 

 

Uudesta kulttuurista kertoo se, että kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous eilen kesti vain hieman alle kaksi tuntia.

 

 

Kunnia uuden poliittisen kulttuurin luomisesta kuuluu SAK:n entiselle puheenjohtaja Lauri Lylylle, joka eilen valittiin Tampereen uudeksi pormestariksi.

 

 

 

******************

 

 

 

 

Tampereen valtuustoryhmät kokoontuvat ryhmäkokouksiin valmistelemaan kaupunginvaltuustossa käsiteltäviä asioita viikkoa ennen kaupunginvaltuuston kokousta ja toisen kerran tuntia ennen kaupunginvaltuuston kokouksen alkamista.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtajana saan osallistua valtuustoryhmämme kokouksiin vaikka en olekaan kaupunginvaltuutettu.

 

 

Muutama kuva eilisestä valtuustoryhmämme kokouksesta:

 

 

 

IMG_0165.JPG

 

 

Olen tässä mukana valtuustoryhmämme valtuutettujen sekä varavaltuutettujen kanssa.

 

 

 

IMG_0155.JPG

 

 

Valtuutettumme (vasemmalta); Jouni Ovaska, Vilhartti Hanhilahti, Kalle Kiili ja Mikko Alatalo.

 

 

IMG_0159.JPG

 

 

Valtuutettumme ja varavaltuutettumme ”sulassa sovussa”.

 

*************

 

Eilen valtuustoryhmämme puheenjohtaja, Keskustan puoluesihteeri, kaupunginvaltuutettu Jouni Ovaska sekä kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Mikko Alatalo joutuivat poistumaan perussuomalaisten aiheuttaman hallituskriisin vuoksi kokouksesta heti kaupunginvaltuuston kokouksen alussa.

 

 

Eilinen kaupunginvaltuuston kokous keskittyi henkilövalintoihin ja niin tulee jatkumaan myös viikon kuluttua vaalikauden toisessa kokouksessa.

 

 

Tositoimiin Tampereen kaupunginvaltuusto pääsee vasta kolmannessa kokouksessaan, joka järjestetään 14.8.2017!

 

 

Sitä odotellessa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Tampereen Keskustan valtuustoryhmä,

Suurin osa saamani ansiomerkin kunniasta kuuluu tamperelaiselle keskustaväelle

Perjantai 9.6.2017 - -Esko Erkkilä-

Useimmat näitä juttujani seuraavista tietävät, että täytin toissapäivänä tasavuosia.

 

 

Puheenjohdan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöä ja meillä on tapana ojentaa kukat ja tarjota täytekakkua merkkipäivää seuraavassa kokouksessa.

 

 

Näin oletin tapahtuvan myös omalta kohdaltani, mutta porukka olikin päättänyt toimia tavanomaisten kuvioiden lisäksi toisin.

 

 

 

IMG_0088.JPG

 

 

Kunnallisjärjestömme vastuuhenkilöt olivat anoneet minulle Keskustan hopeisen ansiomerkin ja sen he eilen luovuttivat minulle kunnallisjärjestön kokouksessa, jossa pääasiana oli päättää Keskustan luottamushenkilövalinnoista.

 

 

 

IMG_0092.JPG

 

 

Ansiomerkki luovutettiin minulle arvokkaassa kansiossa ja…

 

 

 

IMG_0091.JPG

 

 

…tässä puheenjohtaja Juha Sipilän sekä puoluesihteeri Jouni Ovaskan allekirjoittama ansiomerkin luovutusasiakirja.

 

 

 

IMG_0080.JPG

 

 

Samassa kokouksessa sain vastaanottaa myös hienot kukka-asetelmat Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöltä sekä Maaseudun Sivistysliiton Opinto- ja Kulttuuriyhdistykseltä, jonka puheenjohtajana sain aikoinaan toimia hieman yli kaksi vuotta.

 

 

 

**************

 

 

 

Koen, että saamastani ansiomerkin kunniasta suurin osa kuuluu tamperelaiselle keskustaväelle, joka viime vuodet on tehnyt upeaa työtä Keskusta-aatteen puolesta Tampereella.

 

 

Keskusta-aatteen keskeisintä sisältöä Tampereella on se, että olemme valmiit yhteistyöhön kaikkien sellaisten tahojen kanssa, joiden tavoitteena on tamperelaisten paras.

 

 

Tarkastelemme Pirkanmaata kokonaisuutena ja se merkitsee, että Tampereen keskustalaisia arvostetaan myös maakunnassa – Tampereen keskustalaiset arvostavat puolestaan maakunnan vastuuhenkilöitä.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan hopeinen ansiomerkki, Keskustan hopeinen ansiomerkki Esko Erkkilälle,

Puheenjohtaja Juha Sipilä antoi julkista tunnustusta Tampereella saadusta kuntavaalivoitosta

Tiistai 25.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluevaltuusto on puolueen korkein päättävä elin puoluekokousten välillä.  Se piti kokouksensa Tampereella 22. – 23.4.2017.

 

 

 

IMG_8649.JPG

 

 

Kokouspaikkana oli Tampereen Yliopisto ja osallistuin kaikkiin siellä järjestettyihin tilaisuuksiin.

 

 

 

IMG_8659.JPG

 

 

Jatkamme samalla slouganilla, kuin kuntavaaleissa eli

 

 

”Huolenpitoa – huomennakin”

 

 

 

IMG_8661.JPG

 

 

Puoluevaltuuston puheenjohtaja kuopiolainen sisätautien erikoislääkäri, kardiologi Antti Kivelä avasi puoluevaltuuston kokouksen ja toimi kaksipäiväisen kokouksemme ”isähahmona”!

 

 

Olen oppinut tuntemaan Antti Kivelän ja tuen häntä – on paikallaan ollakin hyvissä väleissä hänen kansaan, sillä Kivelä on mustan vyön karateka ja hän taitaa myös miekkailun!

 

 

Antti Kivelä totesi puoluevaltuustokokouksen avauksessaan maakuntauudistuksesta näin:

 

 

Maakuntauudistusta tehdään Suomen kansalaisille

 

 

 

********************

 

 

Tänään on tiistai ja hallituksen puoliväliriihen toinen päivä.

 

 

 

IMG_8663.JPG

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olin enemmän kuin tyytyväinen, kun puheenjohtajamme Juha Sipilä mainitsi linjapuheensa aluksi näin:

 

 

”Täällä Tampereella tehtiin hieno kuntavaalitulos!”

 

 

Otin mieluusti vastaan puheenjohtajamme tunnustuksen, sillä pystyimmehän Tampereella kasvattamaan äänimääräämme yli 1.300 äänellä ja se merkitsi mm. sitä, että Keskustan Pirkanmaan piirin alueella Keskusta kärsi ainoastaan n. 960 äänen suuruisen vaalitappion!

**************

 

 

Sipilä valotti linjapuheessaan Keskustan puoluevaltuustolle jo lauantaina 22.4.2017 niitä asioita, joita käsitellään hallituksen puoliväliriihessä.

 

 

Asiat on lajiteltu asiakokonaisuuksiksi neljään koriin, joista ensimmäinen on

 

 

Turvallisuuden kori

 

 

Turvallisuuden korissa käsitellään sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyviä asioita.

 

 

 

IMG_86632.JPG

 

 

 

Kasvun ja työllisyyden kori…

 

 

…on toinen kori ja siinä pyritään vauhdittamaan sitä myönteistä taloudellista kehitystä, joka on saatu hyvään vauhtiin.

 

 

 

IMG_8668.JPG

 

 

Välittämisen kori…

 

…on kolmas asiakokonaisuus ja siihen liittyviä asioita voidaan mm. kuvailla Keskustan kuntavaaleissa käyttämällä slouganilla ” Huolenpitoa – huomennakin”!

 

 

 

IMG_8672.JPG

 

 

Puoliväliriihen neljäs kori on teemaltaan

 

 

Uudistustenkori…

 

 

…ja siihen liittyvät toimenpiteet ovat jo hyvässä vauhdissa.

 

 

****************

 

 

Tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen pyrkivässä liike-elämässä toimineena arvostan puheenjohtaja Juha Sipilän toimintatapaa, johon kuuluu mm. se, että käsiteltävät asiat pystytään etukäteen lokeroimaan ”koreihin” ja siten tehokkaan työskentelyn kohteiksi!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluevaltuusto, Keskustan puoluevaltuusto Tampereella 207, Keskustan puoluevaltuusto Tampereella 22.-23.4.2017, Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä, Antti Kivelä, Juha Sipilä, hallituksen puoliväliriihi 24.-25.4.2017,

Keskustan Tampereen valtuustoryhmä järjestäytyi

Maanantai 24.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtajana kutsuin Keskustan sääntöjen mukaan vastavalitun valtuustoryhmämme järjestäytymiskokoukseen – kokouksemme alkoi eilen klo 18.00.

 

 

Kokouksessa valitsimme yksimielisesti valtuustoryhmämme puheenjohtajaksi Jouni Ovaskan, varapuheenjohtajaksi Matti Järvisen ja valtuustoryhmän sihteeriksi Raija Moilasen.

 

 

*********************

 

 

 

IMG_88592.JPG

 

 

Tässä kuva valtuustoryhmästämme – istumassa vasemmalta kaupunginvaltuutetut Jouni Ovaska, Vilhartti Hanhilahti, Mikko Alatalo ja Kalle Kiili sekä takana seisomassa vasemmalta varavaltuutetut Tuomo Räihä, Matti Järvinen, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja Mikko Kriikku.

 

 

Sääntöjen mukaan valtuustoryhmän kokouksiin osallistuvat valtuutettujen ja varavaltuutettujen lisäksi kunnallisjärjestön puheenjohtaja eli Esko Erkkilä ja valtuustoryhmän sihteeri eli Raija Moilanen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Jouni Ovaska, Mikko Alatalo, Vilhartti Hanhilahti, Kalle Kiili, Mikko Kriikku, Matti Järvinen, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tuomo Räihä, Raija Moilanen, Esko Erkkilä,

Tampereen Keskustan kuntavaalituloksen analysointia

Maanantai 17.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaaleista on nyt kulunut aikaa viikko ja on aika tehdä pientä vaalianalysointia.

 

 

Pystyimme Tampereella kasvattamaan äänimääräämme 1.313 äänellä ja se merkitsi, että saimme yhden lisäpaikan kaupunginvaltuustoon.

 

Tampereen Keskustan osuus Pirkanmaan Keskustan äänimäärästä oli 22,3 %. Tampereen äänimäärän kasvusta huolimatta maakunnan Keskusta-äänet miinustivat 960 ääntä eli Tampereen ulkopuolella Keskustalta hävisi 2.273 ääntä.

 

 

Yksi perusta hyvälle vaalitulokselle oli onnistunut ehdokashankintamme.

 

Vaalitulosteoreetikot saivat uutta pohdittavaa, sillä vaikka meillä oli ehdokkaita kymmenkunta vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa, äänisaalimme kasvoi. 

 

Tampereella ehdokkaidemme äänisaalis oli nyt keskimäärin 118 ääntä/ehdokas, kun se edelliskerralla oli 80 ääntä/ehdokas.

 

Ei se määrä vaan ehdokkaiden laatu!

 

**********************

 

Keskustan telttakatoksella lähes jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina neljän vuoden aikana tehty jalkatyö oli varmasti yksi syy kohtuulliseen vaalitulokseemme.

 

Kiitokset Maanantaimarkkinoilla ahkeroineille!

 

 

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Pirkanmaan Keskustan kaikki eduskuntavaaliehdokkaat tekivät aktiivisesti vaalityötä Tampereella ja se työ oli eräs syy Tampereen hyvälle vaalitulokselle.

 

Tähän työhön kannattaa panostaa myös tulevissa maakuntavaaleissa, sillä Tampere on koko Pirkanmaan piirin osalta suuri mahdollisuus! Viime presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Keskustan ehdokasta äänesti 11.339 tamperelaista, joten äänipotentiaalia meillä on lähes tuplasti!

 

Osaammeko hyödyntää äänipotentiaalin?

 

Vaalimökkityöskentely ja neljä tilaisuutta Tammelantorilla olivat suuri ponnistus talkooväelle ja ehdokkaille, mutta niiden osuus oli ilman muuta merkittävä vaalituloksellemme.

 

 

Kiitokset kaikille ehdokkaille ja laajalle talkooväelle hyvän vaalituloksen saavuttamisesta.

 

 

Onnittelut Jouni Ovaskalle, Mikko Alatalolle, Vilhartti Hanhilahdelle ja Kalle Kiilille, jotka kesäkuussa ryhdytte edustamaan Keskustaa Tampereen kaupunginvaltuustossa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, maanantaimarkkinat, Tammelantori,

Kuntavaalikiireet eivät suinkaan päättyneet äänestystuloksen saamiseen!

Tiistai 11.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Monet saivat kuntavaalit kohdaltaan päätökseen sen jälkeen, kun vaalitulokset tulivat julkisuuteen.

 

 

Kuntavaalipäivän jälkeinen päivä eli eilinen oli kohdaltani ehkä vilkkain kuntavaalien talkoopäivä ja se oli kokemuksena kieltämättä myös hyvin monipuolinen.

 

 

Aluksi kiirehdin ennen aamukahdeksaa vaalimökille ja tarkoitukseni oli ”laittaa kahvit tulelle”, jotta olisimme voineet tarjota tamperelaisille kiitoskahvit hyvän kuntavaalituloksemme kunniaksi.

 

 

Kahvitarjoilu ei kuitenkaan onnistunut, sillä ”kaupungin miehet” olivat ehtineet katkaisemaan sähköt vaalimökeiltä!

 

 

Siivosin vaalimökiltä tavaraa ja esitteitä peräkärryyni roskasiiloon toimittamista varten.

 

 

*************************

 

 

Aamukymmeneltä piti laittaa pikkutakki päälle ja kiirehtiä Virastotalolle yhtenä Keskustan edustajana kuulemaan Tampereen suurimmaksi puolueeksi nousseen SDP:n informaatiota, että miten edetään kuntavaalien jälkeen.

 

Kiitokset SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovskille selkeistä nuoteista, jotka hän antoi asioiden jatkolle.

 

 

**************************

 

 

Informaatiotilaisuuden jälkeen työvaatteet taas niskaan ja vaalimökin siivouksen jatkamista sekä nitojan niittien poistamista vaalimökin ulkoseiniltä.

 

 

Peräkärrykuormallinen roskia ja kuntavaaliesitteitä roskasiilon kautta kohti Tarastenjärven hyötyvoimalaa!

 

 ******************

 

Iltapäivällä olikin vuorossa kuntavaalien ulkomainosjulisteiden kerääminen julistetelineistä yhdessä Timo Vuohensillan kanssa – ajomatkaa kertyi satakunta kilometriä!

 

 

 

IMG_8478.JPG

 

 

Tampereella on vaalien ulkomainostelineitä 18 kappaletta eri puolilla kaupunkia ja tässä Multisillassa oleva ulkomainos, jonka heitin peräkärryyni joskus  iltapäiväviiden tienoilla.

 

 

Monipuolinen kymmentuntinen talkoopäivä alkoi olla lopuillaan!

 

Kuntavaaleihin liittyvät talkootyöt jatkuvat tänään heti aamutuimaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit 2017 Tampereella, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskusta Tampere, talkootyö, kuntavaalien ulkomainosjulisteet, talkootyö kuntavaaleissa 2017 Tampereella,

Ilmoittaudun vastuulliseksi!

Tiistai 21.3.2017

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen esitti eilen Tampereen kaupunginvaltuustossa

 

”Sähköisen asioinnin aiheuttaman eriarvoisuuden torjuminen”

–otsikoidun  valtuustoaloitteen.

 

 

Tunnustan ja tunnustaudun valtuustoaloitteen taustatyön tekijäksi ja kannatan eilen tehtyä valtuustoaloitetta.

 

 

Valtuustoaloite kuuluu seuraavasti:

 

 

****************************

 

 

Valtuustoaloite

 

Sähköisen asioinnin aiheuttaman eriarvoisuuden torjuminen

 

Keskustan valtuustoryhmä 20.3.2017

Tampereella on noin 60 000 -  70 000 seniori- ja muuta kansalaista, joilla ei ole tietoverkkoyhteyksiä. Kun pankkien, vakuutusyhtiöiden ja kauppojenkin asiointia siirretään yhä enemmän verkon kautta tapahtuvaksi ja konttoreita sekä asiointipisteitä jatkuvasti vähennetään, joutuvat nämä ”netittömät” kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Heidän palvelujensa saavutettavuus ja käyttö vaikeutuvat jatkuvasti.

Tampere on koko ajan siirtämässä asioiden valmisteluun liittyvää kansalaisvaikuttamista ja muuta asiointia verkon kautta tapahtuvaksi. Tämä merkitsee sitä, että lähes kolmasosalla kaupunkilaisista ei ole mahdollisuutta osallistua asioiden valmisteluun. Siten verkon kautta kerätyt kansalaisvaikuttamisen tulokset eivät myöskään edusta koko kaupunkiväestön näkemyksiä. Useimmiten juuri heikoimmassa asemassa olevien ja palveluja eniten tarvitsevien äänet jäävät kuulumattomiin.

Esitys:

 

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Tampereen kaupunki säilyttää asioiden valmisteluun liittyvässä kansalaispalautteen keräämisessä ja muussa asioinnissa mahdollisuuden myös perinteiseen kirjalliseen asiointiin ja tiedottaa tapaus tapaukselta tästä vaihtoehdosta mahdollisimman kattavasti niille väestöryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta tai valmiuksia sähköisen tiedonvälityksen käyttöön.

 

*********************

 

Selvää tekstiä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Sähköisen asioinnin aiheuttaman eriarvoisuuden torjuminen,

Ehdokkaiden keskinäinen yhteistyö on vaalimenestyksen keskeinen perusta

Sunnuntai 19.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaaleihin on tänään aikaa tasan kolme viikkoa.

 

 

Puolueen menestymisen keskeinen perusta on, että ehdokasjoukko on yhtenäinen ja kukaan ehdokkaista ei tee irtiottoja yhteisestä linjasta.

 

 

Irtiottomahdollisuudet koskevat mm. ehdokkaiden sukupuolta, alueellista kotipaikkaa, ammatillista tai järjestöllistä taustaa – myös ehdokkaiden ikäluokkajakauma saattaa merkitä, että syntyy eripuraa.

 

 

Väitän, että puolueiden ”rehvastelu” parilla ehdokkaita koskevalla asialla luo sytykkeitä eripuralle.

 

 

Puolueet suorastaan kilpailevat sillä, että kenellä on naisehdokkaita eniten ja toinen ”kilpailusarja” on, että millainen osuus ehdokkaista on nuoria.

 

 

En hyväksy kummankaan kilpailusarjan olemassaoloa ja se ei suinkaan johdu siitä, että olen mies ja että olen seniori.

 

 

Tein kaikkeni ehdokasasetannan aikana, että Tampereen Keskustan listoille olisi saatu mahdollisimman paljon naisia ja nuoria, mutta suhtauduin erittäin positiivisesti myös miesehdokkaiden saamiseen ja siihen, että ehdokasjoukkueemme olisi koostunut kaikista ikäluokista.

 

 

Media pyrkii kaikin tavoin lyömään kiilaa puolueiden ehdokasjoukkoon kärjistämällä nuorten ja kokeneiden senioreiden välisiä suhteita – nuorten märkäkorvien tai harmaantuneiden senioreiden kärjekkäät näkemykset ovat mannaa medialle, sillä ne tietävät ”klikkauksia” tiedotusvälineiden sähköisillä sivuilla.

 

 

Tampereen Keskustan puheenjohtajana ja vaalipäällikkönä pyrin kaikin tavoin suitsimaan ainakin Keskustan ehdokkaiden kärjekkäimpiä mielipiteitä.  Toki niitä ei ole ollut ja toivottavasti ei ilmenekään seuraavien viikkojen aikana!

 

 

Tampereen Keskusta – yhtenäisenä vaalivoittoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta ? yhtenäisenä vaalivoittoon!

Keskustalaisuuteni on kodin perintöä!

Lauantai 18.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Kolmannen kerran Tampereella kuntavaaliehdokkaaksi ryhtyneenä muistelen isääni Oiva Erkkilää, joka vaatimattomana pienviljelijänä sai olla kahdesti synnyinkuntani Viljakkalan äänikuningas.

 

 

Vuonna 1915 syntynyt isäni palveli etulinjassa kolmessa sodassa – Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä myös Lapinsodassa.

 

 

Kiertokoulua ja muutaman luokan kansakouluakin käynyt mies sai vankan luottamuksen Viljakkalassa kaikkien eri poliittisia suuntauksia edustaneiden kuntalaisten keskuudessa.

 

 

Viljakkalan äänikuninkuuteen vaadittiin 55 ääntä ja toisella kerralla isäni muistaakseni jakoi kunnan äänikuninkuuden erään toisen ehdokkaan kanssa.

 

 

*****************

 

 

Kerron erään muisteluksen isäni toiminnasta:

 

 

1950- ja 1960-luvuilla jokaisen piti antaa veroilmoitus tammikuun viimeiseen päivään mennessä.

 

 

Muistan, että meidän pirtissä oli tammikuun viimeisinä päivinä sankka tupakansavu, kun kylän – jopa pitäjän – kokoomuslaiset öky-isännät ja pikkupirttien kommunistit istuivat ritirinnan pirttimme penkeillä ja odottivat, että isäni ehtisi täyttämään heidän plankettinsa eli veroilmoituksensa!

 

 

Päivät venyivät yömyöhään, mutta kaikkien planketit tulivat täytettyä määräaikaan mennessä.

 

 

**************

 

 

 

Pyrin nyt omassa toiminnassani noudattamaan isäni viitoittamaa tietä eli kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. ja kaikkien ajatukset pitää huomioida päätöksenteossa.

 

 

 

En hyväksy Tampereen kunnallispolitiikkaan kuluneen runsaan neljän vuoden aikana pesiytynyttä ajatusta, että olisi olemassa valtakoalitio ja oppositio.

 

 

Toivottavasti epäpyhän valtakoalition laatimat pormestariohjelmat ja muut konkelot ovat huhtikuun kuntavaalien jälkeen Tampereella vain paha muisto ja kaikki puolueet sekä kaikki kansalaisryhmät saavat yhdessä alkaa kohentamaan sitä taloudellista konkurssia, johon nykyisen valtakoalition johtava taho on Tampereen ajanut.

 

 

Muutos nykymenoon on saatava ja siihen pyydän mandaattia tamperelaisilta.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustalaisuus on kodin perintöä, keskustalaisuus, äänikuninkuus, Viljakkalan äänikuninkuus, kuntavaaliehdokkuus,

Tunnin juna Tampereelta Helsinkiin on tärkeämpi kuin lentoyhteydet Pirkkalasta

Torstai 16.3.2017 - -Esko Erkkilä-

 

 

Pirkanmaan Keskustanaiset järjestivät eilen Tampereella Finlaysonin alueella sijaitsevassa PalaCafe`ssa kaikille avoimen yleisötilaisuuden, jonka teemana oli ”Kunta tänään”.

 

 

Tilaisuuden pääesiintyjinä olivat Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni sekä Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili – kolmantena äänessä oli Tampereen kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

Tässä jutussani kerron kysymyksistäni, jotka esitin Veikko Kiilille ja Katri Kulmunille.

 

 

IMG_7905.JPG

 

 

Kysyin, että miten tärkeäksi Pirkanmaan Yrittäjät kokevat ns. tunnin junayhteyden Tampereelta Helsinkiin ja miten alustajat suhtautuvat suoraan junayhteyteen Tampereelta Pietariin.

 

 

IMG_7910.JPG

 

 

Ilahduin, kun Veikko Kiili totesi, että tunnin junayhteys Tampereelta Helsinkiin on tärkeämpi kuin lentoyhteydet Pirkkalasta.

 

 

Olen samaa mieltä Veikko Kiilin kanssa, sillä Helsinki-Vantaalta on kattavat lentoyhteydet joka puolelle maailmaan ja sellaisia yhteyksiä ei koskaan tulla saamaan Pirkkalasta.

 

 

 

*****************

 

 

Kysymykseni suorasta junayhteydestä Tampereelta Pietariin tuli vastaajille selvästi yllättäen ja huomasin, että asian tiimoilta on paljon taustatyötä tekemättä.

 

 

Totean kuitenkin tässä ja nyt, että suora junayhteys Tampereelta Pietariin on tärkeä ja tulen puhumaan siitä mm. kuntavaalikampanjani aikana.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PalaCafe, Tampereen Keskusta, Pirkanmaan Keskustanaiset, Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni, Katri Kulmuni, kansanedustaja Katri Kumuni, Veikko Kiili, Pirkanmaan Yrittäjät, Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili, juna Tampere-Pietari,

Pyydän apuanne!

Lauantai 11.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen etsimässä aineistoa media-asiantuntijallemme, joka taittaa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kuntavaaliesitettä.

 

 

Kysyin taannoisella Keskustan kuntavaaliristeilyllä pääministeri Juha Sipilältä, että saisimmeko esitteeseen hänen tervehdyksensä.

 

 

Sipilä lupasi ja antoipa minulle sen henkilön nimenkin, joka asian sitten käytännössä hoitaisi.

 

 

Saan Keskustan nettisivuilta imuroitua Sipilän kuvia, mutta ainahan se itse kuvattu kuva olisi parempi.

 

 

Pääministeri oli 8.3.2017 aamuvarhaisella Naistenpäivän kunniaksi Tampereella Tempontalossa Fazer Cafe`ssa ja silloin otin hänestä muutamia kuvia.

 

 

Alla kolme kuvaehdokasta – minkä kuvan Sinä valitsisit?

 

 

 

 

IMG_7723.JPG

 

 

Kuva 7723

 

 

 

 

IMG_7724.JPG

 

 

Kuva 7724

 

 

 

 

IMG_7753.JPG

 

 

Kuva 7753

 

 

 

Ehdotuksia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Tampereen Keskustan vaalilehti, Juha Sipilä, pääministeri Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, Tempontalo, Tempontalo Tampereella, Fazer Cafe, Naistenpäivä 2017,

Tampereen Keskusta - valmiina vastuulliseen päätöksentekoon

Keskiviikko 8.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Olemme Tampereen Keskustassa viime viikkoina paneutuneet voimallisesti Kuntavaaliohjelmamme laatimiseen.

 

 

Monipuolisen hiomisen jälkeen sain eilen klo ”hieman ennen kahtatoista” lähettää kuntavaaliohjelmamme medialle.

 

 

Julkaisen sen myös tällä saitilla – kas näin!

 

 

***********************

 

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö                                   KUNTAVAALIOHJELMA 2017

 

Tampere                                                                                                  Julkaisuvapaa 7.3.2017 klo 12.00

 

Tampereen Keskusta – valmiina vastuulliseen päätöksentekoon

 

Tampereen vetovoimaa ovat menestyvät yritykset, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monipuolinen kulttuuri-ja liikuntamaailma. Kaupungin tehtävänä on mahdollistaa tämä kaikki.

Tampereelle luodaan työpaikkoja mikro-ja pienyrityksiin matalan kynnyksen toimin.

Tampereen talous käännetään nousuun. Työllisyyden kohentumisen suorat ja välilliset vaikutukset turvaavat kaupungin taloutta. Verot ja maksut pidetään nykytasolla. Kaupungin taloudessa on keskityttävä tulonhankintaan, jolla kustannetaan raskas investointiohjelma.

Tamperelaisille turvataan kohtuuhintainen asuminen koko kaupungin alueella. Yritys-ja pientalotonttien saatavuus varmistetaan tonttitakuulla. Kaupungin kaikki alueet otetaan mukaan Tampereen kehitykseen.

Puurakentamisen osuutta kerros-ja pientalorakentamisessa lisätään.

Vanhojen vuokratonttien vuokrasopimukset uudistetaan portaittain, jotta hinnankorotukset tamperelaisille ovat kohtuullisia.

Tampereen hankkimat elintarvikkeet ovat sellaisia, joiden tuottaminen on Suomessa laillista.

Kaupunkikeskustan hyvä tietoliikenneverkko laajennetaan koko Tampereen alueelle.

Tampereella otetaan käyttöön joukkoliikenteen tasataksa koko kaupungissa. Jatkavan bussiliikenteen käyttövoimaksi valitaan yhdyskuntajätteestä valmistettu biokaasu. Tampere edistää omilla toimillaan tunnin junayhteyttä pääkaupunkiin.

Tampereen maaseutualueen elinkeinoja, matkailua ja vapaa-ajan palveluita kehitetään erillisellä ohjelmalla.

Ympäristö on vastuuta, elintasoa ja viihtyvyyttä. Tampereen tehtävänä on huolehtia viihtyisästä ympäristöstä.  Kiertotalous tehostaa luonnonvarojen käyttöä ja lisää kaupungin ja maaseudun yhteistyötä.

 

Lisätiedot

 

Esko Erkkilä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja, 050 556 4878

Matti Järvinen, Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja, 0400 317 810

 

 

**********************

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta - valmiina vastuulliseen päätöksentekoon, Tampereen Keskustan kuntavaaliohjelma, Keskustan Tampereen kunnallisjärjstö ry:n kuntavaaliohjelma, Kuntavaaliohjelma,

Äänestäjät tykkäävät, että puolueet kampanjoivat toreilla

Tiistai 7.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Eilen oli maaliskuun ensimmäinen arkimaanantai ja se merkitsi, että kaikki puolueet kampanjoivat Tampereen Keskustorilla Torikauppiasyhdistyksen järjestämillä Maanantaimarkkinoilla.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön edustajana olin aamukahdeksalta pystyttämässä Keskustan telttakatosta Hämeenkadun varteen tutulle paikalle.

 

 

Laitoimme ensimmäisen perkolaattorin päälle, jotta meillä oli tarjota kahvia heti aamuyhdeksältä, jolloin kansanedustaja Arto Pirttilahti ennätti paikalla.

 

 

 

 

IMG_7609.JPG

 

 

Väkeä oli liikkeellä heti aamutuimaan, mutta tähän kuvaan ehdimme ”henkilökunnan” voimin eli oikealta kansanedustaja Arto Pirttilahti, kuntavaaliehdokkaamme Viljo Lannetta ja vasemmalla minä – kuntavaaliehdokas minäkin!

 

 

 

IMG_7611.JPG

 

 

Kunnallisjärjestömme sihteeri Raija Moilasen aloitteesta hankimme mittavan määrän tulppaaneja jakoon ja otsikoimme tulppaanien jakamisen huomisen Naistenpäivän etkoiksi!

 

 

 

IMG_7615.JPG

 

 

Kunnostauduin minäkin tulppaanien jakamisessa – tässä yhdessä Raija Moilasen kanssa!

 

 

 

IMG_7618.JPG

 

 

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska on kuntavaaliehdokkaana Tampereella ja tässä hän yhdessä Raija Moilasen kanssa valmiina jakamaan tulppaaneja!

 

 

 

IMG_7605.JPG

 

 

Toritapahtuma kiinnosti myös Tampereen Radiota, sillä toimittaja Päivi Solja kierteli puolueiden osastoilla ja jututti mm. meidän kuntavaaliehdokas Viljo Lannettaa.

 

 

 

IMG_7638.JPG

 

 

Päivi Solja haastatteli myös minua ja pätkä haastattelustani esitettiinkin sitten illalla klo 18.22 alkaneissa alueuutisissa.

 

 

Painotin, että nuoret ehdokkaamme ovat aktiivisia somessa ja varttuneemmat haluavat puolestaan olla äänestäjien tavattavissa toreilla – molempi parempi!

Ilmaisin kunnallisjärjestön puheenjohtajana iloni, että nuoret ovat olleet aktiivisia ehdokashankinnassa ja heidän esiintymisensä on ollut rakentavaa sekä yhteistyöhaluista myös vanhemman ja kokeneemman keskustaväen suuntaan ja "harmaatukkaisten" kanssa!

 

 

 

Se on varmaa, että eiliset Maanantaimarkkinat olivat todellinen kuntavaalien avajaistapahtuma Tampereella – mielenkiintoisia aikoja on tulossa runsaan kuukauden ajan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanantaimarkkinat Keskustorilla, Tampereen Torikauppiasyhdistys, Tampereen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Keskustanuoret, Arto Pirttilahti, Jouni Ovaska, kuntavaaliehdokas Jouni Ovaska, Jouni Ovaska Tampereen Keskusta,

Laadukas ehdokasjoukko

Lauantai 4.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Eilen klo 12.00 oli hetki, jolloin puolueiden vaaliasiamiesten piti antaa Keskusvaalilautakunnalle viimeiset kommentit puolueidensa ehdokaslistoista.

 

 

Olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaaliasiamies ja kommentoin Keskustan ehdokaslistaa maininnalla…

 

 

”Keskustan ehdokaslista OK”

 

 

…hieman ennen määräaikaa.

 

 

Julkistan ehdokaslistamme myös tässä:

 

 

 

Alatalo, Mikko

kansanedustaja, yrittäjä

   

Alatalo, Seija

koulunkäynninohjaaja

   

Erkkilä, Esko

agrologi, raaka-ainepäällikkö

   

Eronen, Esa

psykiatrinen sairaanhoitaja

   

Hanhilahti, Vilhartti

poliittinen suunnittelija, YTK

   

Hirvonen, Matti

järjestelmäsuunnittelija, insinööri (AMK)

   

Huhtanen, Arttu

metsätalousinsinööriopiskelija, yrittäjä

   

Härkönen, Aira

myyntineuvottelija

   

Jonoff, Johannes

pääsihteeri, eläkeläinen

   

Juntunen, Mervi B.

mielenterveyshoitaja

   

Juva, Antti

diplomi-insinööri, projektityöntekijä

   

Järvinen, Lotta

opiskelija

   

Järvinen, Matti

valtuustoryhmän pj., yrittäjä

   

Kajarinne, Pasi

merkantti, linja-autonkuljettaja

   

Karvinen, Mika

maanviljelijä, maidontuottaja

   

Karvonen, Juha

lääkäri, agronomi

   

Keskinen, Tiina

apulaismyymäläpäällikkö, opiskelija

   

Kiili, Kalle

tuotekehitysinsinööri, luottamushenkilö

   

Kiiski, Anna

toimistosihteeri

   

Koppanen, Mikko

insinööri, tekninen asiantuntija

   

Koskela, Joona

yrittäjä, opiskelija

   

Koskela, Laila

sairaanhoitaja, kaupunginvaltuutettu

   

Koskela, Marjut

opiskelija

   

Kriikku, Mikko

metsätalousinsinööri

   

Kuitunen, Jorma

yrittäjä

   

Laitinen, Reijo

psykiatrian erikoislääkäri

   

Lannetta, Viljo

valtiotiet. kand.

   

Linnainmaa, Tero

opiskelija

   

Moilanen, Raija

sairaanhoitaja, erityisasiantuntija

   

Moisio, Tero

tietotekniikan insinööri (AMK), ammatillinen opettaja

   

Myllys, Arttu

opiskelija, yrittäjä

   

Mäkeläinen, Suvi

yhteiskuntatieteiden ylioppilas

   

Nylander, Immo

edustaja

   

Ovaska, Jouni

puoluesihteeri, luokanopettaja

   

Paldanius, Niilo

työnjohtaja

   

Päivömaa, Ville-Veikko

opiskelija, lähihoitaja

   

Railo, Ville

toteutussuunnittelija

 

Rantaviita-Tiainen, Anna-Kaarina

merkonomi, kaupunginvaltuutettu

   

Rontu, Mirja-Liisa

yhteiskuntatieteiden maisteri, sosionomi

   

Räihä, Tuomo

kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri

   

Saarinen, Tero

vartija, järjestyksenvalvoja

   

Simula, Aino-Riikka

myyntineuvottelija

   

Soukkio, Joonas

varainhankkija, ylioppilas

   

Suonsivu, Maarit

eläkeläinen

   

Suonsivu, Suvi

ekonomi, KHT

   

Tapaninaho, Jorma

eläkeläinen, käytönvalvoja

   

Tervola, Hannu

DI, elektroniikka- ja ohjelmistosuunnittelija

   

Toivola, Jarmo

tietojärjestelmävastaava, TtM

   

Trauss, Mickael

DI, tuoteinsinööri

   

Tuokko, Eeva

fil. toht., englannin ja ruotsin lehtori

   

Vuohensilta, Timo

yrittäjä, kaupunginvaltuutettu

   

Yli-Pärri, Esko

maidontuottaja, metsätalousyrittäjä

   

Yli-Pärri, Marja

hallintotieteiden väitöskirjatutkija, maatilan emäntä

 

 

Olen ylpeä listastamme, sillä tuolla ehdokasjoukolla on helppo ennustaa menestystä Keskustalle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskustan kuntavaaliehdokkaat 2017, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kuntavaaliehdokkaat 2017,

Haastavaa ja mielenkiintoista, mutta palkitsevaa!

Sunnuntai 26.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaalien ehdokaslistat pitää jättää kuntien keskusvaalilautakunnille viimeistään ensi tiistaina eli helmikuun 28. päivänä klo 16.00.

 

 

Tampereen Keskustan vaaliasiamiehenä olen sopinut Tampereen keskusvaalilautakunnan kanssa, että jätämme ehdokaslistamme tiistaina klo 13.00.

 

 

Aikaa on siis ruhtinaallisesti, jotta Keskustan ehdokaslistalle pyrkivät ehdokkaat voivat ilmoittautua vaikkapa minulle vielä aamutuimaan tiistaina ennen klo aamukymmentä, sillä silloin laitamme ”kirjat kiinni” ja alamme puhtaaksikirjoittaa ehdokaslistaamme.

 

 

Tampereella jokainen puolue voi asettaa sata (100) ehdokasta ja se on todettava, että emme pääse ns. täyteen listaan.

 

 

Kunnallisjärjestön puheenjohtajana en ole huolissani asiasta, sillä jo nyt ehdokaslistamme tulee olemaan korkeatasoinen.

 

 

Poliittisessa järjestössä toimiminen vaatii panostamista yhteisten asioiden hoitamiseen.  Se merkitsee taloudellisia panostuksia, joita ei pysty eikä voi miltään taholta veloittaa, mutta se vaatii ennen kaikkea oman ajan panostamista yhteisiin asioihin.

 

 

Kerron esimerkkinä, että eilen panostin ehdokashankintaan runsaat neljä tuntia ja muutaman bussilipun hinnan verran, kun keskustelin erään ehdokasehdokkaan kanssa.

 

 

Keskustelu oli palkitsevaa, sillä sain keskustelun tuloksena ehdokasehdokkaan allekirjoituksen lomakkeeseen, jonka nimi on:

 

 

 

IMG_7506.JPG

 

 

Puolueen ehdokkaan suostumus ja vakuutus

 

 **********************

 

Arvoisat lukijani!

 

 

Tänään on sunnuntai ja huomenna on maanantai.

 

 

Tamperelaiset!

 

 

Voitte vallan hyvin molempina päivinä olla minuun yhteydessä jos tunnette, että Tampereen asiat pitäisi saada kuntoon – laitetaan paperit kuntoon, jotta voit asettua Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella.

 

 

Tiedän, että lukijoissani on satamäärin henkilöitä muista kunnista kuin Tampereelta.

 

 

Kannustan Teitä olemaan heti tänään hteydessä oman kuntanne Keskustan kunnallisjärjestön vastuuhenkilöihin ja kertomaan, että Te haluatte olla vastuukantajia omassa kunnassanne – uskon, että ehdokaspaikka järjestyy!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit 2017, kuntavaalit Tampereella 2017, kuntavaalit Tampereella 9.4.2017, Keskustan kuntavaaliehdokkaat Tampereella 2017,

Mahtava juttu!

Lauantai 25.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskusta ja Keskustan kuntavaalikampanja teki eilen suuren loikan eteenpäin Tampereella ja koko Pirkanmaalla, kun puoluesihteeri Jouni Ovaska julkisti, että hän asettuu kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella.

 

 

 

 

 

Tapahtuman merkitystä on varmaan monen vaikeaa hahmottaa - Suomen suurimman puolueen puoluesihteeri asettuu kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella!

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana tunnen suurta tyytyväisyyttä vaikka matkalla todelliseen menestykseen on vielä paljon haasteita.

 

 

Toivon, että Jounin esimerkki vauhdittaa ehdokaslistamme täydentymistä, sillä listallamme on vielä tilaa uusille kuntavaaliehdokkaille.  Aikaa tosin on niukalti, mutta nykyisin suuretkin muutokset ovat mahdollisia lyhyessä ajassa.

 

 

Huhtikuun 9. päivänä järjestettävien kuntavaalien tulosten perusteella nimetään maakuntahallintoa valmisteleva väliaikaishallinto, jonka tehtävänä on valmistella 1.1.2019 voimaantulevaa maakuntahallintoa.

 

 

Väliaikaishallinnon poliittisilla voimasuhteilla on maakuntauudistuksen kannalta suuri merkitys ja Keskustan kannalta on tärkeää, että Tampereella pääsemme etenemään.

 

Kiitokset Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaskalle, joka haluaa omalta osaltaan laittaa itsensä likoon, jotta Tampere saataisiin koko muun Suomen tavoin nousuun!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouni Ovaska, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Keskusta, puoluesihteeri Jouni Ovaska kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella, Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »