Valtioneuvokset, valtiopäiväneuvokset ja valtiomiehetTiistai 14.2.2017 - -Esko Erkkilä- Juttuni otsikossa mainituista kaksi ensimmäistä ovat tiukkojen kriteerein ansaittuja arvonimiä, mutta viimeinen eli valtiomies on kansalaisten ”myöntämä” arvostus politiikassa ja yhteiskuntaelämässä ansioituneelle henkilölle.
Keskustelimme taannoin pienessä piirissä suomalaisista valtiomiehistä ja totesimme ensinnäkin, että valtiomiehellä pitää olla arvostusta yli puoluerajojen. Sen lisäksi ”päätimme”, että hänen pitää olla aktiivinen toimija päivänpolitiikassa.
Pääministeri Juha Sipilää emme vielä nimenneet valtiomieheksi, mutta totesimme, että hän on hyvää vauhtia kasvamassa siihen rooliin.
Pohdintojemme tuloksena päädyimme siihen, että Suomessa on nyt kolme valtiomiestä.
”Nimeämisryhmämme” kokoontui taannoisella Keskustan Kuntavaaliristeilyllä ja päädyimme siihen, että risteilyllämme oli mukana kaksi kolmesta suomalaisesta valtiomiehestä.
Emme asettaneet nimeämiämme valtiomiehiä paremmuusjärjestykseen, mutta tässä kanssani ne kaksi, jotka olivat mukana Keskustan Kuntavaaliristeilyllä 4. – 5.2.2017:
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, entinen pääministeri ja Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen
sekä
Kansanedustaja, kolminkertainen ministeri, eduskunnan entinen varapuhemies ja paljon muuta, valtiotieteiden tohtori Seppo Kääriäinen.
Arvokkaassa seurassa sain olla!
Niin, se kolmas henkilö, jonka pienryhmämme nimesi valtiomieheksi on Ilkka Kanerva – sattuneesta syystä Kanerva ei ollut mukana Keskustan Kuntavaaliristeilyllä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtioneuvokset, valtiopäiväneuvokset, valtiomiehet, Matti Vanhanen, Seppo Kääriäinen, Ilkka Kanerva, Keskustan Kuntavaaliristeily 2017, Keskustan Kuntavaaliristeily 4. - 5.2.2017, |
On huono asia Suomen kannalta, jos halutaan irti kansainvälisistä järjestöistä!Perjantai 10.2.2017 - -Esko Erkkilä- Tämän juttuni keskeinen sanoma on, että jokainen kerta, kun kuuntelee Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasta tulee vakuuttuneeksi, että Vanhanen on maamme harvoja valtiomiehiä.
Sain keskustella Matti Vanhasen kanssa Keskustan Kuntavaaliristeilyllä viime viikonvaihteessa; toki niin olen saanut tehdä niin aiemminkin.
”Ulkopolitiikkaa Suomenlahden alloilla” oli sen seminaarin otsikkona, jossa ex-pääministerimme oli alustajana.
Seminaaritila oli viimeistä istuinsijaa myöten täynnä vaikka samaan aikaan laivalla oli menossa monia muitakin mielenkiintoisia seminaareja.
Vanhanen linjasi, että viime aikojen etupiirikysymys on vakava kysymys. Samoin se, että halutaan irti kansainvälisistä järjestöistä, ei ole hyvä asia Suomen kannalta.
Jokaisella maalla on oltava oikeus valita.
Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen linjasi neljä keskeistä pilariaan ja ne ovat:
Talouden itsellisyydessä Vanhanen otti esimerkkimaiksi Sveitsin ja Ruotsin – talouden itsellisyydessä energiaomavaraisuus ja ruokaomavaraisuus ovat Vanhasen mukaan keskeisiä tekijöitä.
Vanhanen valotti presidentinvaalikampanjaansa ja totesi, että itsellisyys tulee siinä olemaan keskeinen tekijä.
Matti Vanhanen – ainoa presidenttiehdokas kun on – ei vielä kertonut tarkempia linjauksiaan presidenttiehdokaskampanjastaan, mutta sen verran hän valotti, että tulemme näkemään mielenkiintoisen presidentinvaalitaiston!
Sitä odotellessa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan kuntavaaliristeily, Keskustan kuntavaaliristeily 4. - 5.2.2017, Matti Vanhanen, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, presidenttiehdokas Matti Vanhanen, |
Meni lapsi pesuveden mukanaTorstai 9.2.2017 - -Esko Erkkilä- Arvostan korkealle Juha Sipilän sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin otetta ja ammattitaitoa.
Molemmilla on raikas, erilainen ja tuloksekas ote poliittisiin asioihin.
Uuden luoja joutuu usein arvostelun kohteeksi ja niin on käynyt myös Sipilälle sekä Bernerille, mutta onneksi kumpainenkaan ei ole lannistunut vaan he jaksavat puskea asioita eteenpäin.
Olen saanut muutaman kerran jutella ministeri Bernerin kanssa ja viimeksi niin tapahtui Keskustan Kuntavaaliristeilyllä viime viikonvaihteessa.
********************
Ministeri Berner veti Kuntavaaliristeilyllä mielenkiintoisen seminaarin, jonka nimenä oli:
Mistä rahat tulevaisuuden teihin?
Tässä muutamia erillisiä seikkoja, jotka tulivat ministerin esityksessä esille:
1. Teiden korjausvelka on nyt 2,4 miljardia euroa 2. Investoinnit tasoa 0,7 miljardia euroa 3. Päästövähennyslupaus velvoittaa toimenpiteisiin 4. Sitoutuminen biotalouden edistämiseen velvoittaa
Yksityistiet muodostavat 77 % väyläverkostosta.
”Vihatusta autoverosta tuli Suomen suosituin vero yhdessä yössä” eli Anne Bernerin selvityksen jälkeen!
Bernerin selvityksen tyrmääminen on katumuksenpaikka
ja koko oppositiolle.
Onneksi nyt on havahduttu, havahduttu on myös Ruotsissa, jossa aiotaan ottaa mallia eräistä ministeri Bernerin esittämistä ideoista.
Miten selvityksen tyrmänneet pystyvät nukkumaan, kun liikenteeltä peritään erilaisia maksuja ja veroja yhteensä 8 miljardia ja liikenteelle palautetaan ainoastaan yksi miljardi?
Budjettirahoituksen kautta tieasioita ei jatkossa pystytä hoitamaan, vaan tarvitaan muita keinoja.
Berner totesi selkeästi, että nyt Suomi ei pysty hyödyntämään monia EU:n rahoitusinstrumentteja, kun oma tulovirta puuttuu.
Ministeri Anne Berner sai Keskustaväeltä yksimielisen tuen toiminnalleen ja häntä kannustettiin mm. näin:
Ilahduttavaa seminaarissa oli se, että Anne Berner haluaa edelleen sitoutua hankkeeseen.Lainaan lopuksi Anne Berneriä: "Tärkeintä on, että emme jätä tekemättä!"
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Berner, Keskustan kuntavaaliristeily 4. - 5.2.2017, Keskustan kuntavaaliristeily, liikenneverkkoselvitys, liikenne- ja viestintäministeriö, |
"On tulppaaneja tulvillaan iloinen Keskustori"---Tiistai 7.2.2017 - -Esko Erkkilä- Tampereen Keskustori oli eilen iloinen ja tulppaaneja tulvillaan, kun Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö jakoi osastollaan lukemattoman määrän tulppaaneja iloisille tamperelaisille.
Tulppaanioperaation suunnittelijana ja toteuttamisen vastuuhenkilönä hääri kunnallisjärjestömme sihteeri ja kuntavaaliehdokkaamme Raija Moilanen (oikealla); tässä kuvassa hänen apulaisinaan kuntavaaliehdokkuuden julkaisemista vielä panttaavat Suvi Suonsivu (vasemmalla) ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.
Myös minä kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja kuntavaaliehdokkuuteni julkaisseena sain oman tulppaaninipun jaettavakseni!
Tulppaanit tekivät kauppansa nopsaan, mutta Tampereen keskustalalaisilla kuntavaaliehdokkailla oli painavaa asiaa myös sen jälkeen, kun kaikki tulppaanit oli jaettu.
Kuvassa vasemmalta lukien keskustalaiset kuntavaaliehdokkaat;
ja
Kirpeästä pakkassäästä huolimatta – vaiko sen ansiosta – Tampereen Keskustorilla Keskustan telttakatoksella oli eilen letkeä ja tulevaisuudenuskoinen meininki!
Ehdokaslistallamme mahtuu vielä, joten kynä esiin ja ehdokassuostumuksen allekirjoittamiseen!
Suomi kuntoon ja Huolenpitoa huomennakin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "On tulppaaneja tulvillaan iloinen Keskustori"..., Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Torikauppiasyhdistys, Maanantaimarkkinat Keskustorilla, Maanantaimarkkinat Tampereen Keskustorilla, Suomi kuntoon, Huolenpitoa huomennakin, Raija Moilanen, |
Keskustan kuntavaaliehdokkailla on mahdollista suora keskusteluyhteys maamme hallituksen johtavien ministereiden kanssaMaanantai 6.2.2017 - -Esko Erkkilä- Kevään kuntavaaleissa Keskustan keskeiset vaaliteemat julkaistiin kuntavaaliristeilyllä viime viikonvaihteessa.
Wiking Gabriella –alus oli kokonaan varattu keskustalaisten käyttöön, kun risteilimme 4. – 5.2.2017 Helsingistä Tallinnan sataman liepeille ja takaisin Katajanokalle. Maissa ei ollut mahdollisuutta käydä ja kuinka niin mielenkiintoisen ohjelman lomassa olisikaan voinut ehtiä poikkeamaan maissa!
Olin mukana risteilyllä ja kiitän jo tässä vaiheessa puoluejohtoa, puoluetoimiston väkeä sekä kaikkia risteilylle osallistuneita hienosta ohjelmasta.
Kuntavaaliehdokkaana risteilyltä jäi myönteisistä asioista päällimmäisenä mieleen se, että Keskustan kuntavaaliehdokkailla on suora ja mutkaton mahdollisuus vaikuttaa maamme keskeisiin päätöksentekijöihin!
Pois minusta kivien heittely kilpailijoiden suuntaan, mutta kuinka monta keskustelua demareilla oli mahdollisuus käydä Lahdessa samaan aikaan järjestetyssä puoluekokouksessa oman puolueen ministereiden kanssa?
Keskustan kuntavaaliristeilyllä olivat mukana kaikki ministeriryhmämme jäsenet eli pääministeri Juha Sipilän lisäksi Anne Berner, Mika Lintilä, Juha Rehula, Kimmo Tiilikainen ja Anu Vehviläinen.
Pääsin keskusteluihin kaikkien ministeriryhmämme ministerien kanssa ja niistä saatte varmaan kuvien kera kuulla lähipäivinä tällä saitilla tarkemmin.
Pääministeri Juha Sipilä kulki hyväntuulisena joukossamme koko ajan ja myös minä pääsin keskustelemaan hänen kanssaan.
Keskustelumme ydin oli kuntavaalien ehdokastilanne Tampereella, mutta myös muista seikoista keskustelimme.
Ministeriryhmämme lisäksi risteilyllä olivat lähes kaikki eduskuntaryhmämme kansanedustajat ja oli mukava tavata heitä – tuntui, että kaikkia kiinnosti Tampereen poliittinen tilanne.
Kerron näistä tapaamisistani ja eri tilaisuuksien annista myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan kuntavaaliristeily 4. - 5.2.2017, pääministeri Juha Sipilä. Anne Berner, Mika Lintilä, Juha Rehula, Kimmo Tiilikainen, Anu Vehviläinen, |
Tampereen Keskusta nimesi lisää kuntavaaliehdokkaitaLauantai 4.2.2017 - -Esko Erkkilä-
Keskustan Tampereen johtokunta nimesi 31.1.2017 pitämässään kokouksessa lisää kuntavaaliehdokkaita.
Nyt tulivat nimetyiksi seuraavat henkilöt:
Aikaisemmin ja nyt nimettyjen ehdokkaiden lisäksi useat muut henkilöt ovat jo allekirjoittaneet ehdokassuostumuksen ja ainakin osa heistä tullaan nimeämään ehdokkaiksi 16.2.2017 pidettävässä johtokunnan kokouksessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan kuntavaaliehdokkaita Tampereella, |
Ei ole toivoakaan Tampereen talouden kuntoonsaamisesta!Perjantai 3.2.2017 - -Esko Erkkilä- Olin eilen osanottajana tilaisuudessa, jonka järjesti…
…MSL-Tampere.
Tilaisuuden teemana oli…
…”Tampereen keskustan liikennejärjestelmä muutoksessa”
Tilaisuuden avasi Keskustan kunniajäsen, kaupunginvaltuutettu ja MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.
Tilaisuuden alustajana oli liikennepäällikkö Ari Vandell Tampereen kaupungilta.
Tilaisuuden anti oli tamperelaisittain masentavaa, sillä Tampereen kaupungin keskikaupunkia koskevat suunnitelmat merkitsevät toteutuessaan, että Tampereen kaupungin surkea taloudellinen tilanne tulee jatkumaan ja lähivuosien aikana edelleen vaikeutumaan.
Yritysmaailmaan ei tulla satsaamaan, mutta ihmisten kuljettamiseen polkupyörillä, ratikalla ja kävellen panostetaan.
Tilaisuuden annista olisi paljonkin kerrottavaa, mutta se on jo nyt todettava, että surkealta näyttää.
Se on todettava, että Lempäälän Ideapark, Ylöjärven Elo-kauppakeskus, Koivistonkylän ja Kalevan Prismat sekä Pirkkalan Partolassa sijaitsevat liikkeet tulevat hykertelemään käsiään, kun Tampereen keskustan liike-elämää tullaan vauhdilla ajamaan alas!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MSL-Tampere, Tampereen keskustan liikennejärjestelmä muutoksessa, Ideapark Lempäälä, Kauppakeskus Elo Ylöjärvellä, Koivistonkylän Prisma, Kalevan Prisma, Partolan liikkeet, Pirkkalan Partola, kuihtuva Tampereen keskusta, Tampereen talousongelmat, |
Näitä henkilöitä me olemme tarvinneet ja tarvitsemme yhä edelleen!Keskiviikko 1.2.2017 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunta kokoontui 30.1.2017 ja järjestimme kokoontumisemme alussa pienen juhlahetken, kun johtokuntamme jäsen Johannes Jonov täytti vuosia.
Johannes Jonov ei täyttänyt tasavuosikymmeniä, mutta 89 – vuotta kuitenkin ja katsoimme sen juhlinnan arvoiseksi.
Tässä kuvassa näemme, että minulla Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja Raija Moilasella kunnallisjärjestön sihteerinä oli kunniatehtävänä ojentaa Johannekselle pienet muistamiset merkkipäivän johdosta!
Johannes Jonov on eräs aktiivisimmista talkoolaisistamme, sillä joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina poikkean noutamaan hänet kotoaan ja jatkamme Keskustorilla järjestettäville Maanantaimarkkinoille.
Pystytämme Keskustan teltan vakiopaikallemme ja laitamme ”kahvipannun” porisemaan, jotta voimme tarjota tamperelaisille vastakeitettyä kahvia heti aamu-yhdeksältä.
Johannes Jonov on viimeisimmältä ammatiltaan piirisihteeri, sillä on toiminut Tampereella veteraanien urheilujärjestön piirisihteerinä.
Kutsumme Johannesta ”sadan maratonin mieheksi”, sillä hän on aktiiviaikanaan juossut sata maratonia – harvalla meistä on esittää samanlaiset urheilumeriitit.
Politiikkaan Johannes siirtyi vasta varttuneella iällä, mutta hän on ehtinyt myös sillä saralla paljon.
Vuonna 2009 Tampereen kaupunginvaltuusto valitsi Johanneksen Sara Hildenin taidemuseon johtokuntaan Keskustan edustajana.
Johannes Jonov on ollut monia vuosia useiden tamperelaisten keskustalaisten ja lähellä Keskustaa olevia järjestöjen sekä yhdistysten johtoelimissä ja niin on myös nyt, sillä hän on arvostettuna jäsenenä Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnassa.
Johannes Jonov´n positiivisesta ja eteenpäinkatsovasta asenteesta kertoo se, että hän oli ensimmäisiä, jotka allekirjoittivat suostumuksensa kuntavaaliehdokkaaksi ensi huhtikuun kuntavaaleissa!
Kiitokset Johannekselle tämänkin foorumin kautta tuloksekkaasta toiminnasta tamperelaisten parhaaksi ja menestystä huhtikuun kuntavaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Keskusta, Johannes Jonov, kuntavaalit 9.4.207, |
Maakuntauudistus eteneeMaanantai 30.1.2017 - -Esko Erkkilä- Ennen viime eduskuntavaaleja Keskusta esitti kaksi suurta vaaliteemaa eli
Suomi kuntoon
ja
Kotikunta-maakuntahallinnon aikaansaaminen
Kevään aikana tulee hallitustaipaleen puolivälin tarkastelu ja jo nyt voidaan todeta, että molemmat Keskustan vaalitavoitteet ja vaalilupaukset ovat edenneet.
Suomi ollaan saamassa kuntoon taloudellisesti, mutta myös henkisesti.
Maakuntauudistuksen osalta kaikki ovat ainakin henkisesti hyväksyneet kotikunta-maakuntamallin ja nyt onkin tärkeää, että siihen liittyvät lakimuutokset saadaan eduskunnan käsittelyyn ennen juhannusta.
Huhtikuun kuntavaalit ja kotikunta-maakuntamallinen hallintouudistus liittyvät toisiinsa tiiviisti, sillä kuntavaalien tuloksen perusteella maakuntiin luodaan väliaikainen hallinto-organisaatio, joka valmistelee varsinaista maakuntahallintoa.
Huhtikuun kuntavaaleissa on tärkeää, että kotikunta-maakuntamallia ajaneet tahot saavat riittävän mandaatin kansalta, jotta maakuntauudistus sitten aikanaan etenee joutuisasti.
Oli eilen mielenkiintoista kuunnella Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvista, kun hän totesi, että nyt kuntavaaleissa ja sitten tammikuussa 2018 maakuntavaaleissa saataisiin valittua samoja henkilöitä kunnanvaltuustoihin ja maakuntavaltuustoihin.
Kurvinen totesi, että tämä helpottaisi maakuntauudistuksen läpivientiä uudistuksen murrosvaiheessa.
Nyt siis huhtikuun kuntavaaleissa äänestyskopin hiljaisuudessa ääniä Keskustan kuntavaaliehdokkaille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maakuntauudistus, soteuudistus, kuntavaalit 9.4.2017, Keskustan vaalitavoitteet eduskuntavaaleissa 2015, Suomi kuntoon, kotikunta-maakuntamalli, kotikunta-maakuntahallinto, |
"Kuluttajien luottamusindikaattori on noussut kuin kotka siivilleen"Lauantai 28.1.2017 - -Esko Erkkilä- On mieluisaa toistaa eilen julkisuudessa kerrottua uutista, jossa todettiin kuluttajilla nyt olevan vankka luottamus Suomen talouteen ja Suomen talouden nousuun.
Olin eilen illalla eräässä palaverissa, jossa palaverihuoneessa oli televisio.
Palaveri oli alkamassa klo 17.00 ja odotellessani muita osanottajia avasin television ja vilkaisin tekstitelevisiota.
Ensimmäisenä uutisena oli ruudullinen positiivista maamme taloudesta.
Tuli etsimättä mieleen, että tämäkin positiivinen uutinen tulee vauhdittamaan Keskustan tilannetta huhtikuun kuntavaaleissa. On varmaa, että Suomen talouden näin nopea vauhdittuminen positiiviseen suuntaan rohkaisee monia äänestämään kuntavaaleissa Keskustaa. Positiiviset talousuutiset rohkaisevat kansalaisia ryhtymään Keskustan kuntavaaliehdokkaiksi - vielä mahtuu listoille!
Keskustan teemana viime eduskuntavaaleissa oli ”Suomi nousuun” ja nyt näemme, että emme luvanneet liikaa.
Keskustavetoinen hallitus on selkeillä toimenpiteillään saanut Suomen nousuun yllättävänkin nopeasti
On selvää, että talouden nopea kohoaminen on myrkkyä hallituksen toimia arvosteleville, sillä arvostelijat olisivat suoneet, että Suomen rypeminen talousahdingossa olisi jatkunut.
Vaikka Suomi nyt on saatukin nousuun, on koko ajan oltava valppaana. Britannian ero Euroopan Unionista ja Yhdysvaltain uuden presidentin arvaamattomuus ovat tekijöitä, jotka saattavat mullistaa orastavan talouskasvun nopeastikin.
Poliittisen elämän pysyminen vakaana on nyt kaikkien etu.
Veneen keikuttaminen olisi nyt pahinta mitä voisimme tehdä.
Toivon, että me kaikki tiedostaisimme tämän ja että tukisimme vakaan tilanteen jatkumista.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuluttajien luottamusindikaattori on noussut kuin ktka siivilleen, kuluttajien luottamus, luottamusindikaattori, Keskustan kuntavaaliehdokkaat, kuntavaalit 9.4.2017, |
Kuntavaaliehdokkaiden nimeäminen alkoiTiistai 24.1.2017 - -Esko Erkkilä- Huhtikuun 9. päivänä järjestetään kuntavaalit ja ehdokkaiden nimeäminen on parhaillaan käynnissä.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö – jonka puheenjohtajana aloitin vuodenvaihteessa kolmannen vuoden – nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa viime viikon torstaina eli 19.1.2017 pitämässään hyvähenkisessä ylimääräisessä kokouksessaan.
On selvää, että kunnallisjärjestön puheenjohtajana ilmoitin halukkuuteni kuntavaaliehdokkaaksi jo ensimmäisessä nimeämisessä ja niinhän siinä kävi, että ylimääräinen kokous nimesi mm. minut Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kuntavaaliehdokkaaksi 9.4.2017 pidettävissä kuntavaaleissa.
Tässä nimiluettelo nimetyistä ehdokkaista:
Seuraavan kerran ehdokkaita nimetään 30.1.2017 ja silloin voimme julkistaa lisää nimiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan kuntavaaliehdokkaat Tampereella, |
Kansakuntamme turvallisuuden kulmakivetMaanantai 16.1.2017 - -Esko Erkkilä- Sastamalassa Sylvään koululla torstaina 12.1.2017 järjestetyn ”Kansakuntamme turvallisuus” –illan pääesiintyjä oli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen.
Alustuksensa aluksi Vanhanen totesi, että hänellä on nyt meneillään 73. seminaari ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sen jälkeen, kun Keskustan puoluekokous kesäkuussa 2016 valitsi hänet Keskustan presidenttiehdokkaaksi.
Olin paikalla virallisena puoluekokousedustajana, kun valitsimmeMatti Vanhasen presidenttiehdokkaaksemme.
************
Alustuksessaan Vanhanen paalutti selkeästi ne tekijät, jotka ovat kansallisen turvallisuuden kulmakivet.
Tässä ne luettelonmaisesti:1. Viisas ulkopolitikkka
2. Uskottava puolustus3. Kansallinen eheys
Vanhanen mainitsi esimerkkinä, että Ukraina ei ollut sisäisesti ehjä ja sen vuoksi valtaajan oli helppo iskeä sinällään itsenäiseen maahan.
Maanpuolustustahdon pitää olla korkea.
Suomalaisten maanpuolustustahtoa mitataan kerran vuodessa ja viime joulukuun tutkimuksessa maanpuolustustahtomme oli hieman laskenut.
Maanpuolustustahtomme on kuitenkin edelleen korkealla tasolla, sillä on maita, joissa se on 20 – 30 %.
4. Maan pitää olla taloudellisesti itsellinen
Moniaalla maailmassa on säröjä itsellisyydessä;
Kiitoksia ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhaselle – kaikesta näkee sekä aistii, että Sinulla on kypsiä, perusteltuja ja kannatettavia mielipiteitä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sylvään koulu, Kansakuntamme turvallisuus, kansakuntamme turvallisuus-ilta, ulkoasiainvaliokunta, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, Matti Vanhanen, |
Oli hieno puurojuhla!Lauantai 17.12.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan perinteistä jouluhenkistä puurojuhlaa vietettiin eilen Tampereen Näsilinnankadulla sijaitsevalla piiritoimistolla.
Sain olla mukana mukavassa tilaisuudessa koko ajan eli klo 14.00 – 17.00.
Puurojuhlan pääemäntänä toimi Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtajana ensi vuoden alussa aloittava mansikkatilan emäntä Mirva Kittilä Pälkäneeltä.
Pirkanmaan keskustalaisilla kävi hyvä ”emäntätuuri”, sillä niin selkeäsanaisesti, osuvasti ja nasevasti Mirva osasi sujuvasti sanansa asettaa, kun kannusti Pirkanmaan keskustaisia ensi vuoden kuntavaaleihin ja tammikuun 2018 maakuntavaaleihin!
Kansanedustaja Mikko Alatalo antoi suurta tunnustusta Keskustan eduskuntaryhmälle, joka osaa edetä kaikkiin asioihin asiapohjalla.
Mikko toi voimakkaasti esille sen, että Suomen – Isänmaamme – suunta on muuttunut. Suomen Pankin arvioon perustuen Suomi on saatu kasvuun ja luottamus maamme taloudenpitoon on kasvanut.
Myös kansanedustaja Pertti Hakanen painotti puheenvuorossaan, että Suomi on saatu myönteisen talouskehityksen uralle.
Pertti oli huolestunut Virossa ja Venäjällä riehuvasta afrikkalaisesta sikarutosta (ASF), joka Suomeen saapuessaan merkitsisi kotimaisen sianlihantuotannon alasajoa.
Hakanen totesi, että vast´ikään Kiinaan saadut sianlihan vientiluvat katkeaisivat välittömästi, jos Suomessa tavattaisiin afrikkalaista sikaruttoa. Vakava paikka ja vaatii Viroon matkaavilta vastuullisuutta, jotta tauti ei leviäisi Suomeen.
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen piti asiasisällöltään ja esitystekniikaltaan todella mainion puheen.
Myös Kurvinen tukeutui Suomen Pankin analyysiin maamme taloudellisesta tilanteesta ja totesi, että lama-aika Suomessa on päättynyt.
Investoinnit ovat lähteneet liikkeelle ja kotimainen kysyntä on vilkastunut. Nämä molemmat tosiasiat heijastuvat koko Suomeen, sillä ne merkitsevät, että teollisuuden alihankkijoiden ketjut ovat saaneet viime aikoina melkoisen piristysruiskeen.
Sinipunahallituksen katastrofi on saatu käännettyä nousuun.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti loi omassa puheenvuorossaan katsauksen maamme elinkeinoasioihin ja mainitsi uutena asiana, että pk-sektorin vientivauhditukseen tullaan panostamaan - odotamme suurella mielenkiinnolla
Hankintalain uudistamisessa Pirttilahti on tehnyt paljon töitä ja hän oli tyytyväinen siihen, että uusi hankintalaki mahdollistaa painottamaan hankinnoissa muitakin seikkoja, kuin halvinta hintaa. Paljon riippuu kunnista, että miten ne osaavat hyödyntää uuden hankintalain säädöksiä.
”Pirkanmaan taudin” eli maalle rakentamiskiellon selättäminen on asia, johon Pirkanmaan kuntien pitää nyt panostaa.
************************
Käytin tilaisuuden lopussa yleisöpuheenvuoron, jossa totesin, että kullakin kolmella pirkanmaalaisella kansanedustajalla on asialohkonsa, joilla he ovat huippuasiantuntijoita.
Kiitin kansanedustajiamme, että näin on.
Osoitin kiitokseni myös Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurviselle selkeästä puheenvuorosta, joka selvensi monia asioita.
Hieno tilaisuus kerta kaikkiaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan puurojuhla, Keskustan perinteinen puurojuhla, Mikko Alatalo, Pertti Hakanen, Arto Pirttilahti, Antti Kurvinen, Mirva Kiitilä, Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja, |
Sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta!Tiistai 15.11.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n syyskokous torstaina 10.11.2016 oli hieno kokemus, sillä kokous oli keskusteleva, sopuisa ja eteenpäinkatsova.
Sääntöjen mukaan syyskokouksen puheenjohtajana toimii kunnallisjärjestön puheenjohtaja eli se tiesi minulle lähes viisituntisen kokouksen puheenjohtajuutta.
Lämmitti, kun sain kokouksen jälkeen muutaman kommentin, että olin onnistunut kokouksen puheenjohtajana hyvin.
Henkilövalinnat ovat aina syyskokousten suola ja niin myös meidän kokouksessamme.
On mukava todeta, että puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kunnallisjärjestön sihteerin valinnassa syyskokouksemme oli yksimielinen.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Juva, sihteeriksi Raija Moilanen ja sain kolmannen vuoden jatkopestin kunnallisjärjestömme puheenjohtajaksi.
Syyskokouksemme lopuksi uusi johtokunta kokoontui yhteiskuvaan ja tässä eturivissä vasemmalta Raija Moilanen, Johannes Jonov, Aino-Riikka Simula ja Raija Kytöharju.
Takarivissä vasemmalta lukien minun rinnallani kunnallisjärjestömme kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi, Toivo Aura, Matti Järvinen, Joonas Soukkio, Lotta Järvinen, Vilhartti Hanhilahti, Tero Saarinen ja Mikko Kriikku.
Kuvasta puuttuu uusi varapuheenjohtajamme Antti Juva ja kuvassa oleva Joonas Soukkio ei ollut edes ehdolla, mutta hänet valittiin pari päivää myöhemmin Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen jäseneksi – Joonas ryhtyy mitä ilmeisimmin meillä hoitamaan sähköistä maailmaa!
Vuosi 2017 tulee olemaan vahva vaalivuosi, sillä huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien lisäksi ensi vuonna on tehtävä vahvasti töitä tammikuussa 2018 järjestettävien presidentinvaalien tiimoilta ja varsinkin maakuntavaalien tiimoilta, jotka järjestetään samana päivänä kuin presidentinvaalien ensimmäinen kierros eli 28.1.2018!
Työtä siis riittää ja kaikkien vaalien osalta Keskustan näkymät ovat valoisat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskusta Tampereella, Tampereen Keskusta, Kokemusta ja nuoruutta, kuntavaalit 9.4.2017, presidentinvaalit 28.1.2018, maakuntavaalit 28.1.2018, |
Näkymätön mies, jonka työnjälki näkyyMaanantai 14.11.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön syyskokouksessa torstaina 10.11.2016 saimme viettää kahden ”vadelmatäytekakun” verran juhlatilaisuutta, kun järjestömme ansioituneelle jäsenelle Seppo Ollinkoskelle luovutettiin Keskustan kultainen ansiomerkki.
Keskustan kultainen ansiomerkki on kunnianosoitus niille, jotka ovat ansioituneet Keskustan järjestötyössä.
Ansiomerkin saatesanat on taltioitu arvokkaaseen kansioon.
Ansiomerkin myöntämisasiakirjan ovat allekirjoittaneet Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana sain yhdessä Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varapuheenjohtajan ja Keskustan kunniajäsenen Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen kanssa luovuttaa kunniamerkki Seppo Ollinkoskelle.
Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen kiinnitti ansiomerkin Seppo Ollinkosken rintapieleen.
Ollinkoski on kunnallisjärjestömme vastuuhenkilö kaikkien niiden ulkomainosten asettamisessa, jotka näkyvät Tampereenm kaupunkikuvassa aina ennen vaaleja. Näymätön mies julkisuudessa, mutta hänen työnsä näkyy Tampereen kaupunkikuvassa!
Tässä vielä potretti ”juhlakalusta” sekä ansiomerkin luovuttajista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seppo Ollinkoski, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Hienoa, että Keskustan vastuupaikoille Tampereella on halukkaita!Perjantai 11.11.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön eilinen syyskokous oli hieno kokemus.
Hienointa oli se, kun johtokunnan kymmenelle paikalle oli niin suurta kiinnostusta, että jouduimme äänestämään.
Erityisen iloinen olen siitä, että johtokuntapaikoille oli tarjolla naisia sekä nuoria kokeneempien lisäksi.
Kirjoittelen näitä rivejä hieman ennen puoltayötä, sillä kotiuduin kokouksesta vasta iltayhdentoista jälkeen.
Kokouksemme oli suuren vastuuhenkilöiden tarjonnan ohella erittäin hyvähenkinen ja keskusteleva.
Linjasimme toimintaamme huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien tiimoilta, mutta pidimme mielissämme myös sen, että jo ensi vuoden loppupuolella pitää valmistautua tammikuun 28. päivänä 2018 järjestettäviin maakuntavaaleihin.
Maakuntavaalit toteutuvat, jos ja kun hallituksen ajama sote- ja maakunta-uudistus etenee suunnitellulla tavalla.
Tampereella puolue saa asettaa sata kuntavaaliehdokasta ja se on Keskustan tavoite.
Pirkanmaalla maakuntavaltuustoon valitaan 79 maakuntavaltuutettua ja se merkitsee, että vuoden 2018 maakuntavaaleissa puolue saa asettaa 118 maakuntavaaliehdokasta!
Minut valittiin eilen yksimielisesti jatkamaan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana myös vuonna 2017 – kiitän luottamuksesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Vain kaksi puolusti ratikkaa!Tiistai 8.11.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistyksen eilen järjestämillä Maanantaimarkkinoilla väkimäärää harvensi alkutalven ensimmäinen pakkanen ja erityisesti se hyytävä tuuli, joka Tampereella eilen puhalsi.
Talvisista olosuhteista huolimatta Keskustan telttakatoksella kävi melkoinen vilske, sillä kaupunkilaiset halusivat kuulla Keskustan kannan Tampereen ratikkaan.
Järkiratikkalaisena oli mukava kuulla kaikkia niitä kannustavia keskusteluja, joita me järkiratikkalaiset saimme kuulla.
Korviini sattui ehkä kolmensadan vieraamme joukosta vain kahden henkilön ilmaisema ratikkaa puolustava puheenvuoro!
Herää aiheellinen kysymys, että ratikkafanaatikot eivät ole kuunnelleet kaupunkilaisten tuntoja tai sitten he ovat umpikuuroja.
Koleasta pakkassäästä ja vinhasta tuulesta huolimatta telttakatoksellamme oli koko päivän vilkasta.
Telttakatoksellamme oli paljon aktiivisia Tampereen keskustalaisia kertomassa Keskustan tuntoja ja kuuntelemassa tamperelaisten toiveita.
Liitän tähän kuvan vain kahdesta aktiivisesta talkoolaisestamme eli…
…Rachel Njambista sekä Johannes Jonov´sta, jotka molemmat ovat Keskustan listoilla ehdolla ensi vuoden kuntavaaleissa.
Molemmat osaavat tarttua talkoolaisina asioihin telttakatoksella ja se kertoo, että he osaisivat tarttua oikeisiin asioihin myös kunnallisina luottamushenkilöinä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Torikauppiasyhdistys, Maanantaimarkkinat, Maanantaimarkkinat Tampereen Keskustorilla, Tampereen Keskustan kuntavaaliehdokkaat, |
Vai ettäkö ihan pomo!Perjantai 21.10.2016 - -Esko Erkkilä- Minulla on ollut aavistus ja jonkinmoinen tietokin, että median edustajat seuraavat näitä nettisivujani.
Totean tässä taas kerran, että se sopii minulle. Jos tekstini kelpaa todellisten juttujen aiheeksi, niin siitä vaan – ei tarvitse kertoa edes lähdettä. Sama pätee nettisivuilleni lisäämieni kuvieni kanssa.
Toki lähteen saa kertoa, mutta en sitä suinkaan vaadi!
Tamperelainen otti eilisestä jutustani kopin ja julkaisi ainakin nettisivuillaan jutustani katkelmia – jälleen kerran ”Siitä vaan!”.
Saa nähdä, että kantaako sama juttu printtiversioon.
Tässä Tamperelainen-lehden eilen nettisivuillaan julkaisema uutinen: *****************
20.10.2016 - 09.50"Miten päättäjät kehtaavatkin" – Keskustapomolta jyrähdys ratikkahankkeelleTuleeko ratikka vai ei? Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajalla on kysymykseen suorasukainen vastaus.Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esko Erkkilä ottaa kantaa ratikkahankkeeseen blogissaan. Erkkilä näkee hankkeen toteutuessaan katastrofaalisena kuntatalouden näkökulmasta.– On selvää, eritotenkin, jos Tampereen kaupunginvaltuusto päättää ratikan rakentamisesta, että Tampereen kaupungin taloustilanne tulee olemaan katastrofaalinen seuraavat kymmenet vuodet! Miten nykypäättäjät kehtaavatkin asettaa tuleville sukupolville sellaisen rasitteen, jota ratikan rakentaminen merkitsisi, Erkkilä ärähtää blogissaan.– Infran luottamushenkilönäkin katson tamperelaisten parasta ja en sille alttarille pysty laittamaan sitä, että Infran tulos olisi riippuvainen ratikasta, mies jatkaa.
*******************
Olen nyt harrastanut blogikirjoittamista kuutisen vuotta joka päivä.
Aluksi minulla oli lukijoita päivässä muutama kymmenen, mutta nyt on tavanomaista, että tekstejäni lukee päivittäin 800 – 1200 eri henkilöä.
Tunnen tiettyä velvollisuutta lukijoitani kohtaan, jotka heti vuorokauden vaihduttua ryntäävät katsomaan, että mistä asiasta Esko Erkkilä tänään kirjoittaa.
Usein päivän jutun kirjoittaminen jää vuorokauden viimeisille minuuteille – mm. tätä juttuani kirjoitan, kun kello on 23.55 torstai-iltana.
Ehkä kuitenkin ehdin tallentamaan tämän juttuni torstain puolella, jotta lukijoillani on tuoretta luettavaa heti puolenyön jälkeen!
Hyvää yötä tai oikeammin hyvää varhaisaamua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustapomo, Keskustapomo Esko Erkkilä, miten päättäjät kehtaavatkin, ratikka, Tampereen ratikka, Tampereen ratikka tuhoaa kaupungin talouden, |
Kolme kovaa K-kirjaimella alkavaa tahoa pelastavat Tampereen ratikaltaPerjantai 7.10.2016 - -Esko Erkkilä- Keskusta,Kummola
ja
Kuntavaalit,…
…nämä kolme kovaa, jotka pystyvät pelastamaan Tampereen ratikalta!
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johdonmukainen linja tamperelaisten parhaaksi on saanut ja saa yhä edelleen vaikutusvaltaisia sekä järkeviä ihmisiä puolelleen Tampereen ratikka-asiassa.
Pääkonsuli Kalervo Kummolan mielipidekirjoitus avasi padot julkisessa keskustelussa järkevien vaihtoehtojen puolesta.
Kummola ehdotti aikalisän ottamista ratikka-asiassa ja se näyttää nyt myös toteutuvan, sillä Tampereen kaupunginhallitus laittoi koko ratikka-asian pöydälle 26.9.2016 pitämässään maratonkokouksessa.
Kummola esitti mahdolliselle ratikkalinjaukselle uutta linjausta ja kannatan lämpimästi Kummolan ajatusta, jos ratikka joskus Tampereelle olisi mahdollista rakentaa.
Oleellista Kummolan ehdotuksessa oli se, että ratikasta päättäminen siirrettäisiin 9.4.2017 valittavalle uudelle kaupunginvaltuustolle – tässä on todellista järkeä, sillä tamperelaiset saisivat kevään kuntavaaleissa valita päättäjiksi ne, jotka ovat toteuttamassa kuntalaisten tahtoa.
Näin päästäänkin siihen viimeiseen K-kirjaimeen eli Kuntavaalit 2017!
Kuntavaaleista 9.4.2017 pitää antaa muodostua todelliset ratikkavaalit, sillä on väärin, jos vanha ja eri vaaliteemojen mukaan valittu kaupunginvaltuusto päättäisi tulevien vuosien miljardihankkeesta eli ratikasta!
Toistan kolme ratikka-asian ratkaisevaa tekijää:
Keskusta, Kummola ja Kuntavaalit!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Kummola, Kalervo Kummola, pääkonsuli Kalrvo Kummola, Kuntavaalit, Kuntavaalit 9.4.2017, Kuntavaalit 2017, Kuntavaalit 2017 Tampereella, Kuntavaalit ovat ratikkavaalit, Ratikkavaalit, Tampereen ratikkavaalit |
"Keskustalaiset eivät tule kaupunkeihin ulkopuolisina valtaajavoimina, koska he jo ovat siellä"Keskiviikko 21.9.2016 - -Esko Erkkilä- Otsikkolauseen on kehitellyt Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma ja tuo lause oli kattoteemana viime lauantaina, kun viiden suurimman kaupungin Keskusta-aktiivit kokoontuivat Helsinkiin Keskustan puoluetoimistolle ”Kaupungissa on Keskusta” –seminaariin.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtajana olin mukana seminaarissa.
Tässä pieni kuvakavalkadi seminaarista:
Otsikkolause valkokankaalle heijastettuna.
Sain tervehtiä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista ennen seminaarin alkamista.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen näytti suunnan seminaariväelle, että miten Keskusta etenee suurissa kaupungeissa.
Oli mukava kuulla kolme päivää seminaarin jälkeen Kimmo Tiilikaiselta vastaus toimittajan kysymykseen, että miten maatalousministerin ja ympäristöministerin hatut sopivat samaan päähän. Kimmo Tiilikainen vastasi: "Minulla on vain yksi hattu - maatalous- ja ympäristöministerin hattu!"
Turun kaupunginvaltuuston keskustalainen jäsen Alas Ali antoi hyviä vinkkejä, että miten maahanmuuttajia saadaan kuntavaaliehdokkaiksi Keskustan listoille.
Myös puoluesihteeri Jouni Ovaska piipahti tervehtimässä seminaarin osanottajia!
Kiitokset järjestösuunnittelija Matias Ollila, joka oli koko seminaarin primus motor!
Ei mennyt lauantai-päivä hukkaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungissa on Keskusta, Juha Kuisma, Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Alas Ali, Alas Ali Turku, Matias Ollila, Jouni Ovaska, puoluesihteeri Jouni Ovaska, |