Menevätkö puurot ja vellit - oikeastaan varastojyvät ja kaurahiutaleet - sekaisin?Tiistai 23.3.2021 - -Esko Erkkilä- Viime vuoden satotilastot ovat valmistuneet ja viljalajeittain satomäärät muodostuivat seuraaviksi:
Kaurasadosta yhä suurempi osuus jalostetaan elintarvikekäyttöön, mutta on muistettava, että valtaosa kaurasadosta ohjautuu rehukäyttöön sekä jyväkaurana vientiin.Kauran elintarvikekäytössä on Raision Nokian mylly ollut suunnannäyttäjä Elovena-tuotemerkillään, mutta viime vuosina Myllyn Paras sekä myös Fazer ovat tulleet vahvoiksi toimijoiksi. Utajärvellä toimiva Kinnusen Mylly on myös mukana.Nyt on minulla ja monella muulla vilja-alan tuntijalla mennyt hämmästyksen sormi kummastuksen suuhun, kun valtionyhtiö Suomen Viljava Oy on julkistanut hankkeensa rakentaa kauranjalostustehdas Raumalle.Mielestäni sopii perin huonosti kuvioihin se, että valtio alkaa omistamansa yhtiön kautta sekaantumaan sellaisen alan toimintoihin, jolla nykyiset toimijat toimivat kiinteässä yhteistyössä yrityksen kanssa, joka nyt sekaantuu alan kilpailuasetelmiin.Maamme kauranviennistä ilmeisesti suurin osa laivataan Rauman kautta ja nyt valtionyhtiö ryhtyy kuorimaan kermat vientivolyymin päältä.Vahva olettamus on, että kauranviljelijätkään eivät saa uudesta tehdasinvestoinnista mitään hyvää, sillä tehtaan raaka-ainehinta pyritään varmasti pitämään mahdollisimman alhaisena.Suomen Viljava Oy:n toimiva johto ei nauti arvostustani!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puurot ja vellit menevät sekaisin, Suomen Viljava Oy, valtionyhtiö Suomen Viljava, Raision Elovena, Elovena, Myllyn Paras, Fazer-mylly, Kinnusen Mylly, |
"Myöhäisheränneet" leikkaavat nyt herukkapensaitaanMaanantai 22.3.2021 - -Esko Erkkilä- Katselin facebookista, kun ”myöhäisheränneet” kaverini leikkasivat herukkapensaitaan.Herukkapensaiden leikkaamisen pitäisi suorittaa syksyllä ja ei suinkaan keväällä – toki se keväälläkin onnistuu, mutta parempi olisi syksyllä.Toiseen virheeseen kiinnitin huomiotani, kun kevätleikkaajan herukkapensailla oli pensaiden ympärillä muovinen panta!Herukkapensaille ei kuulu missään vaiheessa muovisia ja puurakenteisia pantoja tai tukia, sillä herukkapensaiden oikea muoto pitää pystyä hoitamaan leikkaamalla.Olen näissä asioissa tiukka - toki jokainen voi leikkailla tai olla leikkaamatta herukkapensaitaan, mutta paras olisi tehdä nämäkin asiat oikein!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukkapensaiden leikkaaminen, herukkapensaat leikataan syksyllä, ei muovipantoja herukkapensaille, ei puukehikkoja herukkapensaille, |
Puhetta paikallisesta sopimisestaSunnuntai 21.3.2021 - -Esko Erkkilä- Huomasin netistä, että siellä keskusteltiin liittojen sopimisesta ja paikallisesta sopimisesta.Omaan hieman yli neljänkymmenen vuoden kokemuksen palkansaajana sopimisesta ja totean, että en ole milloinkaan joutunut kulloisenkin työnantajani kanssa eripuraan palkkakysymyksistä.En ole koskaan kuulunut mihinkään liittoon ja en ole myöskään osallistunut minkäänlaiseen paikalliseen sopimiseen ja en osaa arvostaa kumpaakaan systeemiä ”penninkään vertaa”.Palkankorotusesityksiä en ole koskaan esittänyt, sillä katson, että se on työnantajan velvollisuus ja tehtävä.Mielestäni on työntekijän vastuulla arvioida, että onko työnantajan näkemys palkkatasosta oikea ja jos se työntekijän näkemyksen mukaan ei ole oikea, niin silloin työntekijän on paikallaan etsiä paremmin palkattu homma jonkun muun työnantajan leivistä.Omalta kohdaltani jonkun kunnan maataloussihteerin hommat olisivat olleet koulutustani vastaavia tehtäviä, mutta silloin palkkatasoni olisi puolittunut, joten sekään ei kiinnostanut.Pidän valitettavana, että ammattiyhdistysväki haluaa lyödä kiilaa työnantajien ja palkansaajien välille perusteettomilla vaatimuksillaan – sitä en hyväksy!-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puhetta paikallisesta sopimisesta, paikallinen sopiminen, paskapuhetta, |
Sukupuoleen liittyvät tasa-arvokysymykset ovat vain osa todellisesta tasa-arvostaLauantai 20.3.2021 - -Esko Erkkilä- Vietimme eilen Minna Canthin päivää ja samalla vietimme myös tasa-arvon päivää.Minna Canthin päivä on vuodesta 2007 alkaen ollut ns. vakiintunut liputuspäivä ja myös meidän lipputangossa liehui eilen siniristilippu.Minna Canthin päivä on tosiaan myös tasa-arvon päivä ja kovin painokkaasti se koetaan vain sukupuolten välisen tasa-arvon päiväksi.************************Tasa-arvo on kuitenkin paljon muutakin kuin sukupuolten välistä tasa-arvoa ja toivon, että tasa-arvoon tai paremminkin tasa-arvon puutteisiin kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota.Lyhyessä ja nopeasti valmistellussa blogikirjoituksessa on mahdotonta esittää tai edes luetella niitä kysymyksiä, joista tasa-arvo puuttuu tai se on puutteellista.Yritän kuitenkin (seikat eivät ole tärkeysjärjestyksessä):
Toivon, että lukijani jatkavat listausta, sillä epätasa-arvoon liittyviä kysymyksiä kyllä varmasti riittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minna Canthin päivä, Tasa-arvon päivä, Epätasa-arvo, Alueellinen epätasa-arvo, Työtehtäviin liittyvä epätasa-arvo, Oppiarvoon ja koulutustaustaan liittyvä epätasa-arvo, Etniseen taustaan liittyvä epätasa-arvo, Asumistapaan liittyvä epätasa-a., |
Vastuutonta toimintaa!Perjantai 19.3.2021 - -Esko Erkkilä- Pääkaupunkiseudulla lähijunat eivät kulkeneet eilen ja eivät kulje myöskään tänään, sillä lakossa ovat Rautatiealan Unionin Helsingin veturinkuljettajien osaston ja Riihimäen veturinkuljettajat ry:n lähiliikenteen veturinkuljettajat.Lakko tuli "puskista", sillä siitä saatiin tieto vasta viime keskiviikkoiltana.Lakon syynä on yllättäen se, että VR voitti HSL-kilpailutuksen! Kilpailutuksen voittamisella on merkittäviä positiivisia vaikutuksia VR Groupille, sillä voitto takaa konsernille työtä jatkossakin lähijunaliikenteessä.VR:n ay-jyrät pelkäävät, että HSL-kilpailutuksen voitto perustui alihinnoiteltuihin laskelmiin ja että VR joutuu modernisoimaan toimintojaan!Ay-liikkeen mielestä mikään ei siis saa muuttua!**********************Menee hieman ohi aiheen, mutta taannoin eräs kauppakumppani totesi maailman vaikeimmaksi tehtäväksi sen, että……yrittäisi lainata veturia VR:ltä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vastuutonta toimintaa!, Veturimiesten lakko, Veturimiesten lähijunalakko pääkaupunkiseudulla, VR, VR Group, Veturin lainaaminen VR:ltä on maailman vaikein tehtävä!, |
Ylöjärven kaupungin lipputangossa ei tule liehumaan pride-lippu!Torstai 18.3.2021 - -Esko Erkkilä- Ylöjärvellä on käyty kummallinen lippunäytelmä, jossa vihreät ovat harvoine myötäjuoksijoineen yrittäneet saada kaupungin lipputankoon liehumaan pride-lipun.Näytelmään olen minäkin osallistunut, sillä puheenjohtamaltani Viljakkala-neuvostolta pyydettiin asiasta lausunto.Päätöksemme oli, että vain Suomen lipulle on paikka Ylöjärven kaupungin lipputangossa.Päätös on pöytäkirjassa valmistelevien viranomaisten mielestä muotoiltu lievästi ja siitä puheenjohtajana esitän pahoitteluni. Päätöksemme muotoilu toki kertoo mielestäni, että kaiken maailman rättejä ei ole soveliasta hinata kaupungin lipputankoon.Onneksi Ylöjärven kaupungin muut asukasneuvostot – Kuru-neuvosto, Lapsi- ja nuorisoneuvosto, Vammaisneuvosto, Mielenterveysneuvosto ja Vanhusneuvosto – ovat tehneet yksiselitteisen päätöksen kielteisestä suhtautumisesta Vihreiden tekemään esitykseen.Kaupunginvaltuusto teki 8.3.2021 päätöksen, että Vihreiden esittämää pride-liputusta ei lisätä Ylöjärven kaupungin liputuskäytäntöön!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Ylöjärven kaupungin lipputangossa ei tule liehumaan pride-lippu!, pride, pride-lippu, pride-lippu ei liehu Ylöjärven kaupungin lipputangossa, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupunginvaltuusto, Kuru-neuvosto, Lapsi- ja nuorisoneuvosto, Vammaisneuvosto, |
Nyt ei vaatteet kulu!Keskiviikko 17.3.2021 - -Esko Erkkilä- Olemme eläneet korona-aikaa vuoden ja tilanne on kaiken aikaa pahenemassa.Koronaan liittyvillä rajoituksilla on myös myönteisiä vaikutuksia ja mieluusti tuon niitä esille.*****************Muistelen naapurin vanhaa emäntää, joka 1950-luvulla oli selväjärkinen, mutta kuitenkin vuoteenoma – aikaansa hän kulutti keittiössä sijaitsevassa sängyssään; sängyn patjassa oli senaikaiseen tapaan pehmusteena rukiinoljet!**************Emäntä oli tuossakin tilanteessa säästäväinen ja muistan, kun hän valitteli näin:”Voi voi, kun joutuu niin paljon kääntelemään ja matrassi kuluu!”Matrassi on vanhaa suomenkieltä ja tarkoittaa paksua vuodepatjaa eli vanha emäntä oli aivan asiassa!********************Minua ei toki vaivaa matrassin kuluminen, mutta sen totean, että vaatteet eivät kulu nyt lainkaan, sillä ”herrastusvaatteita” en ole tarvinnut moneen viikkoon.Minulle sopii vallan hyvin, että nyt ei ole pitkään aikaan tarvinnut kalenteria ainakaan sen vuoksi, että pitäisi kiirehtiä palavereihin ja se on merkinnyt myös sitä, että vaatekaapilla ei ole tarvinnut käydä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt ei vaatteet kulu!, korona, matrassi, matrassi ei kulu, |
Yrityksen kannalta ainoa oikea ratkaisu!Tiistai 16.3.2021 - -Esko Erkkilä- Poliittisesti olisi nyt viisasta olla samaa mieltä kuntavaalikiimaisten kanssa siitä, että Nesteen olisi pitänyt tehdä jalostamoratkaisunsa siten, että uusi jalostamo rakennettaisiin Porvooseen.Pidin itsestään selvyytenä jo kuukausia sitten, että Neste päätyy rakentamaan uuden jalostamonsa Rotterdamiin.Olen saanut takavuosina seurata ”huutohollin” etäisyydellä suomalaisen kasviöljyn laivaamista maailmalle ja tiedän tasan tarkkaan sen takamatkan taloudelliset vaikutukset, jotka aiheutuvat Suomen syrjäisestä sijainnista.Surkuhupaisaa on ollut seurata noiden samojen kuntavaalikiimaisten toimintaa, kun puheena on Suomen osallistuminen EU:n elvytyspakettiin – mitään logiikkaa noiden asioiden välillä ei ole!On varmaa, että Neste ei Suomesta minnekään lähde, mutta maantieteelle ja talouden laeille sekään ei mitään mahda!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neste Oyj, Nesteen jalostamoratkaisu, Neste rakentaa Rotterdamiin, Neste ei rakenna Porvooseen, |
Yksityistien palkaton toimitsijamies säästää tieosakkaiden rahoja sievoisen summan vuodessaMaanantai 15.3.2021 - -Esko Erkkilä- Olen osakkaana viidessä yksityistiessä ja niistä kolmen osalta ”hallinto” hoidetaan palkattoman toimitsijamiehen toimesta – olen noista kolmesta yksi palkaton toimitsijamies.Ylöjärven kaupunki avustaa yksityisteitä vuosittain tietyllä summalla ja sain eilen laadittua viime vuoden osalta yksityistiemme avustusanomuksen ”postittamista vaille valmiiksi”.Yksityistiellämme on pituutta 1450 metriä ja meitä on 34 osakasta. Vakituisesti asuttuja taloja yksityistiemme varrella on 6 taloutta.Yksityistiemme perustettiin vuonna 1994 ja olen alusta alkaen ollut tien toimitsijamiehenä – tiekokouksia pidämme harvakseltaan, mutta pyrimme noudattamaan sääntöä, että pidämme tiekokouksen joka kolmas vuosi.Kokouksen aikaansaaminen on palkattomalta toimitsijamieheltä paljon vaivaa vaativaa ja kokouksesta aiheutuu myös kustannuksia – hallintokustannuksia kaupunki ei hyväksy avustussumman perusteiksi.Vaikka hallinto onkin toimitsijamieshallintoa, niin kunnostamishankkeista keskustelemme jatkuvasti.Viime vuonna tienhoitokustannuksia kertyi hieman alle 1500 euroa ja kustannuksista suurin summa kertyi kivimurskeen ajamisesta ajoradalle sekä talviaurauksesta.Hallintokustannuksia kertyi 11,80 euroa ja ne koostuivat pankkipalvelumaksuista.******************Avustusanomukset pitää toimittaa kaupungille huhtikuun aikana ja totesinkin, että en ole milloinkaan saanut avustusanomusta valmiiksi näin varhain!Homma on siis postittamista vaille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yksityistien palkaton toimitsijamies säästää tieosakkaiden rahoja sievoisen summan vuodessa, yksityistie, yksityistieavustukset, Ylöjärven yksityistieavustukset, toimitsijamies, yksityistien toimitsijamies, |
VarttikarjalaisetSunnuntai 14.3.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen vietetty Talvisodan päättymispäivä toi taas kerran mieliin ne karjalaiset, joiden koti jäi rajan taakse Talvisodan päättyessä.Kotinsa menettäneet karjalaiset pääsivät palaamaan kotikonnuilleen asemasotavaiheen aikana, mutta uusi lähtö oli kuitenkin edessä.Karjalaiset menettivät kotinsa siis kahdesti eli Talvisodan yhteydessä ja uudestaan vuonna 1944.Karjalainen kansa oli kuitenkin sitkeä ja se asettui vahvana tynkä-Suomeen Jatkosotamme jälkeen.***********************Minulla on neljännestusina poikia ja he kaikki ovat varttikarjalaisia, sillä anoppini on kotoisin Salmin pitäjän Mantsinsaarelta. Tämä merkitsee, että Rouva on puoliksi karjalainen ja poikamme ovat varttikarjalaisia!Eräs elonpolkuni huippuhetkistä on se, kun sain keskipojan kanssa käydä hänen mummunsa kotitalon raunioilla Mantsinsaarella ja se, kun keskipoika jäi poislähtiessämme muusta porukasta jälkeen ja kuvasi mummunsa lapsuudenmaisemia.Silloin tunsin, että olin karjalaisuuden ulkopuolisena onnistunut toimimaan karjalaisuuden siirtäjänä sukupolvelta toiselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varttikarjalaiset, Mantsinsaari, Lunkula, Salmin pitäjä, Salmin Mantsinsaari, Karjalan Liitto, karjalaisuus, |
Viralliset, vakiintuneet ja suositellut liputuspäivätLauantai 13.3.2021 - -Esko Erkkilä- Siniristiliput liehuvat tänään Talvisodan päättymisen johdosta!Meillä on Tampereen omakotitalomme tontilla sekä myös mökillämme lipputangot ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan liputtamaan ainakin siellä, jossa vietämme liputuspäivää.Viralliset ja vakiintuneet liputuspäivät ovat tuttuja, mutta vähemmän tunnettuja lienevät suositellut liputuspäivät.Toki Suomen lipun saa halutessaan nostaa minä tahansa vuoden päivänä itselleen tärkeän asian, arvon tai ilonaiheen puolesta.
Suositelluista liputuspäivistä arvostan eniten tätä päivää eli maaliskuun 13. päivää; tänään tulee kuluneeksi 81 vuotta Talvisodan päättymisestä.Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ja Talvisota päättyi Suomen ja Neuvostoliiton väliseen rauhansopimukseen 13.3.1940 klo 11.00.Toivon, että mahdollisimman monet siniristiliput liehuvat tänään itsenäisen ja vapaan Suomen lukemattomissa lipputangoissa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viralliset liputuspäivät, vakiintuneet liputuspäivät, suositellut liputuspäivät, Talvisota, Talvisodan alkaminen, Talvisodan pyyttyminen, 13.3.1940, |
Loikkkarit, moniloikkarit ja takaisinloikkaritPerjantai 12.3.2021 - -Esko Erkkilä- Puolueet ovat 9.3.2021 jättäneet kuntien keskusvaalilautakunnille luettelot kuntavaaliehdokkaistaan ja näin myös Tampereella.Ehdokaslistoja voidaan täydentää 4.5.2021 saakka.Tampereella puolue voi asettaa 100 ehdokasta ja muutama puolue myös onnistui saamaan kokoon tuon määrän ehdokkaita jo 9.3.2021.Kun ehdokasasettelun aikarajaa siirrettiin 4.5.2021 saakka, on nyt mielenkiintoista nähdä, että mitkä ehdokkaat nuo täyden ehdokaslistan jättäneet puolueet liputtavat ulos, kun heille on ehdokkaaksi pyrkimässä puolueen kannalta mieluisampi ehdokas!**********************Ehdokaslistoja tarkastellessa huomio kiinnittyy niihin henkilöihin, jotka menneitten vuosien aikana ovat esiintyneet useimpien puolueiden listoilla – voin todeta, että tämä lista on pitkä!Tuolla listalla on siis useita loikkareita, moniloikkareita ja myös takaisinloikkkareita!Jokunen loikkari, moniloikkari on tähän mennessä onnistunut ja ehkä joukossa on takaisinloikkareitakin!Tunnetuin loikkari taitaa valtakunnan tasolla olla Kansallisen kokoomuksen Helsingin pormestariehdokkaaksi nimeämä Juhana Vartiainen, jolla on vankka demaritausta!Luin jostain, että Vartiainen ehti olla omien sanojensa mukaan demari 40 –vuotta – on siinä kokoomuksen pormestariehdokkaalla vahva demari- ja loikkaritausta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Loikkkarit, moniloikkarit, takaisinloikkarit, poliittiset loikkarit, poliittiset moniloikkarit, poliittiset takaisinlokkarit, kuntavaalit 2021, Juhana Vartiainen, demari-Juhana Vartiainen, kokoomuslainen Juhana Vartiainen, |
Esimerkillistä ja vastuuntuntoista toimintaaTorstai 11.3.2021 - -Esko Erkkilä- Kesäkuulle siirrettyjen kuntavaalien ehdokasasettelun ensimmäinen vaihe päättyi viime tiistaina eli 9.3.2021, kun puolueet jättivät ehdokaslistansa kuntien keskusvaalilautakunnalle.Tiedän, että useat maamme kärkipoliitikot ovat asettuneet kuntavaaliehdokkaiksi, mutta tässä jutussani haluan nostaa kahden keskeisen ja ansioituneen poliitikon esille asettumisestaan kuntavaaliehdokkaaksi. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Esimerkillistä ja vastuuntuntoista toimintaa, Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki, |
Miksi käsille on niin vaikeaa löytää luonteva paikka?Keskiviikko 10.3.2021 - -Esko Erkkilä- Hiihdon MM-kisojen palkintojenjakoja seuranneena tuli mieleen, että käytöskouluttajilla olisi ollut tärkeää opettaa muutamille suomalaisillekin käyttäytymistä palkintojenjakokorokkeella.********************Erityisen vaikeaa joillekin oli löytää käsilleen luontevaa paikkaa.Tunnen ongelman, sillä sen korjaamiseen ovat omallakin kohdalla erilaiset konsultit kiinnittäneet työelämän aikana huomiota.Käsien oikea paikka on pitää niitä luontevasti vartalon sivuilla.Mahdollisimman väärä paikka käsille on pitää niitä ns. ”pakoputken” päällä eli vartalon takana!Käsien luontevan paikan löytäminen on myös joillekin poliitikon alkajille vaikeaa, sillä ääniä kalastelevan poliitikon pahin virhe on pitää käsiään rinnalla ristissä!Kädet rinnalla ristissä viestivät kuulijoille henkilön sanovan näin; ”Pysy kaukana, sillä en halua sinun tulevan lähelleni”!Ajattelen kauhulla esiintyjää, joka pitää käsiään pakoputkensa päällä ja vielä suuremmalla kauhulla sellaista esiintyjää, joka esittää asiansa kädet ristissä rinnallaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Miksi käsille on niin vaikeaa löytää luonteva paikka?, kädet vartalon sivuilla, kädet pakoputken päällä, kädet rinnalla ristissä, |
Valitettavasti vain leipäviljat kuuluvat elintarvikkeista varmuusvarastoinnin piiriin!Tiistai 9.3.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen on ollut vahvasti esillä se, että Suomessa ei ole leipäviljoja lukuun ottamatta elintarvikkeiden varmuusvarastoja.Leipäviljojenkin osalta varmuusvarastojen määrä puolitettiin joulukuussa 2013, kun Kataisen-Urpilaisen hallitus teki päätöksen, että varmuusvarastoviljan varastointimäärät alennettiin vastaamaan vain puolen vuoden tarvetta.Silloisen hallituksen päätös tuli voimaan heti ja sen mukaan uusiin varmuusvarastointimääriin piti päästä vuoden 2016 loppuun mennessä!***************Viljan käyttömäärätilastot vuodelta 2020 ovat valmistuneet ja ne kertovat, että vehnää elintarviketeollisuus käytti viime vuonna 224 milj. kiloa ja ruista 84 milj. kiloa eli leipäviljan käyttömäärät vehnän sekä rukiin osalta olivat yhteensä siis 308 milj. kiloa.Tilastot osoittavat, että puolen vuoden osalta leipäviljojen tarve viime vuonna oli hieman yli 150 milj. kiloa ja jokainen ymmärtää, että tuollainen määrä varmuusvarastointimääränä on naurettavan pieni.Tarkat varmuusvarastointimäärät eivät ole julkista tietoa ja on luonnollista, että myöskään varastointipaikoista ei ole saatavissa tietoa.On kuitenkin selvää, että varmuusvarastointiviljoja on niissä siilostoissa, jotka sijaitsevat viljanjalostusyritysten välittömässä läheisyydessä. Tämä on välttämätöntä jo senkin vuoksi, että varmuusvarastointiviljoja pitää jatkuvasti kierrättää.Esitän, että leipäviljojen varmuusvarastointimäärät palautetaan välittömästi vastaamaan vuoden tarvetta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valitettavasti vain leipäviljat kuuluvat elintarvikkeista varmuusvarastoinnin piiriin, varmuusvarastointi, elintarvikkeiden varmuusvarastointi, leipäviljan varmuusvarastointi, stointi, |
Omistajien vaiko toimivan johdon vika?Maanantai 8.3.2021 - -Esko Erkkilä- Käsittelin muutama päivä sitten tällä saitilla Ikaalisten Kylpylän katastrofaalisen heikkoa bisnespärjäämistä ja nyt uskallan käsitellä saman kattoteeman puitteissa nelikymmenvuotisen työnantajani Raision suorastaan kelvotonta toimintaa.Oli vuosi 1970, kun siirryin Raision palvelukseen ja tasan neljänkymmenen vuoden kuluttua eli vuonna 2010 sain siirtyä eläkevaariksi tuosta samasta elintarvikekonsernista.Parhaimmillaan Raisiolla oli palveluksessaan 3 000 työntekijää; tuhat työntekijää Raisiossa, tuhat työntekijää muualla Suomessa ja tuhat työntekijää eri puolilla maailmaa!Nuo ajat eivät koskaan palaa, sillä nykyisin Raisiolla taitaa olla 300 työntekijää!Luulen tuntevani taustoja tuohon käsittämättömän heikkoon tilanteeseen ja pidän syynä yksinkertaisesti konsernin kelvotonta johtamista!Arvostamani vuorineuvos Matti Salmisen jälkeen valitut konsernin pääjohtajat ovat mielestäni syypäitä Raisio-konsernin alasajoon.No, nykyisin Raisiolla ei enää olekaan pääjohtajaa vaan johdossa on kai toimitusjohtaja – älkää toki kysykö hänen nimeään, sillä siitä minulla ei ole pienintäkään havaintoa!Vastaus otsikkokysymykseeni on yksiselitteisesti, että konsernin alennustila toimivan johdon vika!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, Raision Tehtaat, Raisio-konserni, Raisio Yhtymä, vuorineuvos Matti Salminen, Kuka on Raision toimitusjohtaja?, Raisoon omistajat ja heidän vastuunsa, Raision omistajat, Raision toimiva johto, |
Oikeusministeriö päätti eilen siirtää kuntavaalien suorittamista 13. kesäkuuta!Sunnuntai 7.3.2021 - -Esko Erkkilä- Eilisen iso uutinen oli, kun Oikeusministeriö päätti siirtää kuntavaaleja vajaalla kahdella kuukaudella eli 13. päivä kesäkuuta. Lopullisen päätöksen asiassa tekee eduskunta.Kuntavaaleihin osallistumisensa antaneen ehdokkaan osalta muutoksia ei tapahdu ja ei myöskään ehdokkaita asettaneen kunnallisjärjestön osalta, sillä ehdokaslistat on uudessakin tilanteessa jätettävä kunnan keskusvaalilautakunnalle ensi tiistaina eli 9.3.2021 klo 16.00 mennessä.Nyt laadittuja ehdokaslistoja voidaan täydentää 4.5.2021 saakka eli puolueet jatkavat kuntavaaliehdokkaiden etsimistä ja nimeämistä.****************Olen antanut suostumukseni kuntavaaliehdokkuudesta ja olisin suonut, että kuntavaalit olisi järjestetty alkuperäisen aikataulun mukaisesti eli 18.4.2021.Huhtikuussa järjestettävät kuntavaalit olisivat suoneet ehdokkaille ”vapaan” kevätkauden, mutta nyt joudumme olemaan vaalitouhuissa kiinni kesäkuun puoleenväliin saakka.Näillä kuitenkin mennään eli terveys edellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit, kuntavaalit 13.6.2021, kuntavaalien siirtäminen, |
Biolan Oy:n tausta perustuu suomalaiseen broilertuotantoonLauantai 6.3.2021 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1974 perustettu Biolan Oy on tehnyt ja tekee edelleenkin arvokasta työtä kierrätystaloudessa.Suomalaisen rehuteollisuuden palveluksessa vuodesta 1970 alkaen toimineena tunnen Biolan Oy:n alkujuuret kohtuullisen hyvin.Biolan Oy on suomalaisomistuksessa säilynyt perheyritys, mutta sen taustalta löytyy useita argibisneksessä toimineita ja osin yhäkin toimivia yrityksiä.****************Kaiken perustana on ollut euralaisen Hannes Kariniemen omistama yhtiö, joka toi maahan broileremoja ja myi untuvikkoja.Kariniemi Oy oli alusta alkaen niin tiukasti kiinni Turun Muna Oy:ssä, että meikäläisellä ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä yrityksen rehutoimittajaksi.Turun Muna Oy osti Kariniemi Oy:n vuonna 1978 ja sen nimeksi tuli Oy Hannes Kariniemi Ab.Turun Munan aikaa kesti kuitenkin vain kolme vuotta, sillä 1981 Suomen Sokeri osti Turun Muna Oy:n ”kuleksimasta”!Suomen Sokeri muuttui vuonna 1981 Cultoriksi ja se alkoi irtaantumaan sivutoimialoistaan kuten siipikarjaliiketoiminnastaan. LSO osti Kariniemen tuotantolaitokset vuonna 1993 ja liitti ne Broilertalo Oy:n liiketoimintaan.****************Turun Muna-, Suomen Sokeri-, Cultor-, LSO- ja Broilertalo-vaiheet eivät suoranaisesti kuulu Biolan Oy:n vaiheisiin kuin siten, että se on käyttänyt puutarhamultatuotteidensa raaka-aineena broilertuotannossa syntyvää lantaa.*****************Biolan Oy on osannut luoda kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen liittyvää liiketoimintaa ja siitä liiketoiminnasta esimerkkeinä mm. meillä on kaksi kompostoria sekä mökillä yksi kuivakäymälä.Biolan Oy:n pikakompostoria käytämme omakotitalotontillamme keittiöjätteiden kompostoinnissa ja……hyvin kompostointi sujuukin, sillä nyt kompostorin prosessilämpötila lähentelee 50 astetta, vaikka ulkolämpötila onkin yhä edelleen pakkaslukemissa.Suosittelen Biolan Oy:n pikakompostoria!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Biolan Oy:n tausta perustuu suomalaiseen broilertuotantoon, Biolan Oy, Biolan, Biolan pikakompostori, Turun Muna, Kariniemi Oy, Broilertalo Oy, Suomen Sokeri Oy, Cultor Oy, LSO, |
Hopea hävitään, mutta pronssi voitetaan!Perjantai 5.3.2021 - -Esko Erkkilä- Tuo otsikossa todettu totuus pitää nyt hiihdon MM-kisoissa Suomen osalta vain osittain, sillä olivathan Ristomatti Hakolan ja Joni Mäen sekä Ilkka Herolan hopeasaavutukset todella mainioita, mutta naisten viestissä tuo totuus päti oikein hyvin!Naisten 4 x 5 kilometrin viestissä Suomen viestikvartetti saavutti hienosti kolmannen tilan ja se jos mikä oli voitettu pronssi.Vasemmalta Jasmi Joensuu, Johanna Matintalo, Riitta-Liisa Roponen ja Krista Pärmäkoski palauttivat Suomen mitalikantaan myös tässä lajissa.Eniten arvostan Riitta-Liisa Roposen roolia tuossa viestissä vaikka tämä kuva onkin siitä hetkestä, jolloin hän sai istua johtajan tuolilla naisten 10 kilometrin hiihdossa – Riitta-Liisan lopullinen sijoitus tuolla matkalla oli kymmenes ja sillä sijoituksellaan hän oli paras suomalainen.Neljäkymmentäkaksivuotiaan Riitta-Liisan pärjääminen ja hänen valoisa olemuksensa antavat hienon esimerkin kaikille muillekin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hopea hävitään mutta pronssi voitetaan! Ristomatti Hakola, Joni Mäki, Ilkka Herola, Jamin Joensuu, Johanna Matintalo, Riitta-Liisa Roponen, Krista Pärmäkoski, |
Yli puolet Eläkeliiton jäsenistä haluaa, että kuntavaalit järjestetään ajallaan!Keskiviikko 3.3.2021 - -Esko Erkkilä- Eläkeliitto on 130 000 jäsenellään Suomen ylivoimaisesti suurin eläkeläisjärjestö.Toimin vuosina 2013 – 2018 Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana ja tuo kuuden vuoden pituinen jakso onkin pisin, jonka Eläkeliiton säännöt sallivat saman henkilön toimivan järjestön samassa vastuutehtävässä yhdessä jaksossa.MTV Uutiset ja Eläkeliitto järjestivät yhteistyössä jäsenkyselyn jossa tiedusteltiin mm., että miten eläkeliittolaiset suhtautuvat kuntavaalien siirtämiseen.*****************Kyselyssä 51 % järjestön jäsenistä halusi, että kuntavaalit järjestetään ajallaan – kuntavaalien siirron kannalla oli 31 % vastaajista.Olin eräs kyselyn saaneista ja vastasin, että……kuntavaaleja ei pidä siirtää.Kyselyssä kysyttiin myös, että miten vastaaja aikoo osallistua äänestykseen ja vastasin äänestäväni ennakkoon.Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin, että millaisen arvostelunumeron vastaaja antaa hallitukselle koronakriisin hoitamisesta. Kaikkien vastaajien keskiarvo oli 7,5 – annoin hallitukselle arvosanan 9,0 eli selvästi keskiarvoa paremman arvosanan!Kuntavaaleja odotellessa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yli puolet Eläkeliiton jäsenistä haluaa että kuntavaalit järjestetään ajallaan!, Eläkeliitto, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, MTVUutiset, kuntavaalit, kuntavaalien siirtäminen, kuntavaalit ajallaan, |