Valitettavan monella sankarihautausmaalla sankarivainajan muistokivestä puuttuu kaatumispaikkakunta

Torstai 28.7.2016 - -Esko Erkkilä-

Vierailen muutaman kerran vuoden aikana synnyinseurakuntani Viljakkalan hautausmaalla, sillä siellä on monien sukulaisteni hautoja ja minulla on henkilökohtaisesti muistoja monista Viljakkalan hautausmaalla lepäävistä vainajista.

 

 

Toivottavasti saan sieltä aikanaan myös oman lepopaikkani.

 

 

Viljakkalan sankarihautausmaa on aina kohteenani, kun käyn Viljakkalan hautausmaalla, sillä lepäähän siellä sankarihautausmaalla mm. yksi sedistäni eli Reino Erkkilä.

 

 

 

Arvostan Viljakkalan seurakuntaa, sillä seurakunta on aikoinaan kaivertanut sankarivainajien muistokiviin sen paikan, jossa kyseinen sankarivainaja on kaatunut.

 

 

Kaatumispaikan ilmoittaminen muistokivessä on meille jälkeenjääneille arvokas tieto ja pystymme sen avulla mieltämään lisää siitä, että miten tämä kalleimpansa Isänmaan puolesta antanut on taistellut.

 

 

****************

 

 

 

Tapaan matkoillani poiketa eri paikkakunnilla liikkuessani sankarihautausmailla ja tutkailla niiden soturien viimeisiä leposijoja, jotka taistellen turvasivat meille itsenäisen Suomen.

 

 

Valittavan monilla sankarihautausmailla ei ole hautakivessä mainittu sitä paikkakuntaa, jolla kyseinen soturi kohtasi matkansa pään.

 

 

 

***************

 

 

Olen parhaillaan Kälviällä, jonne matkaamme Rouvan kanssa joka kesä ainakin yhden kerran hänen synnyinpaikkakunnalleen ja synnyinkotiinsa.

 

 

 

 

Matkalla Kälviälle Rouva poikkesi tapansa mukaan Lennol Oy:n tehtaanmyymälään Jalasjärvellä kangasostoksille ja tutustuin sinä aikana Jalasjärven kirkkoon sekä Jalasjärven sankarihautausmaahan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

…valitettavasti muistokivissä ei ole henkensä Isänmaan puolesta antaneiden sotureiden kaatumispaikkaa.

 

 

 

 

 

Sama tilanne on myös Kälviän sankarihautausmaalla, sillä…

 

 

 

 

 

…myös siellä sankarivainajien muistokivissä ei ole mainintaa kaatumispaikasta.

 

 

 

 

 

Ilahduin, kun totesin Kälviän sankarihautausmaalla että Vapaussodassa 1918 kaatuneiden sankarivainajien muistokivissä on maininta kaatumispaikasta.

 

 

Maininnat…

 

• ”kaatui Aunuksessa”
• ”haavoittui Tampereella"

 

 

…antavat vierailijalle elävän kuvan, että missä Kälviältä kotoisin olleet taistelijat ovat kohdanneet matkansa pään.

Valitettavasti ajan hammas on vajaan sadan vuoden aikana hämärtänyt kiviin kaiverretut tekstit Kälviälläkin niin, että päivämäärien hahmottaminen on vaikeaa.

 

 

 

Teen ehdotuksen:

 

 

Sankarihautausmailla muistokivet pitää nyt tai lähivuosina kaivertaa sekä kullata uudelleen ja ehdotankin, että siinä yhteydessä jokaiseen muistokiveen kaiverretaan ja kullataan sen paikkakunnan nimi, jossa kyseinen soturi on kohdannut matkansa pään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Sankarihautausmaalla kaatumispaikan kertominen hautapaadessa kertoo tärkeää sotahistoriaa

Perjantai 25.12.2015 - -Esko Erkkilä-

Lähes kaikilla Suomen kirkkomailla on alue, johon on haudattu Talvisodan ja Jatkosodan sankarivainajia.

 

 

Eilinen Jouluaatto merkitsi jälleen kerran, että hautausmaat ja niiden sankarihautausmaat saivat ylleen kynttilöiden valomeren.

 

 

 

 

 

 

Perinteeksi on muodostunut, että käyn aattoiltana ennen Aattoillan hartaushetkeä kotiseurakuntani Viljakkalan kirkkomaalla sytyttämässä kynttilät monille sukulaisten haudoille – näin taas kerran myös eilen. 

 

 

Viljakkalan sankarihautausmaa on keskeinen kohde aattoillan hautausmaakäynnilläni.

 

 

 

 

 

 

Kolmannessa rivissä suurinpiirtein hautarivin keskellä lepää setäni Reino Erkkilä ja tapaan aina Jouluaattona viedä hänen haudalleen kynttilän.

 

 

Kiitokset Lavajärven Seudun Reservinaliupseereille, jotka jälleen kerran olivat kunniavartiossa Viljakkalan sankarihaudoilla ja huolehtivat, että jokaisen sankarivainajan hautapaaden edessä paloi kynttilä!

 

 

******************

 

 

Olen kiinnostunut sotahistoriasta ja sen vuoksi tapaan mahdollisuuksien puitteissa tutustua myös muiden seurakuntien sankarihautausmaihin kuin Viljakkalan.

 

 

Viljakkalan sankarihautausmaalla on se hyvä puoli, että siellä on sankarivainajan hautakiveen kaiverrettu nimen, syntymäajan ja kaatumispäivän lisäksi kaatumispaikka.  Pidän valitettavana, että monilla sankarihautausmailla näin ei ole.

 

 

****************

 

 

Jouluaattona Viljakkalan sankarihautausmaalla tulee mieleen Talvisodan päivä 23.12.1939 eli päivä 76 vuotta sitten.

 

 

Se päivä eli 23.12.1939 on Suomen sotahistoriassa synkkä päivä, sillä silloin kenraaliluutnantti Harald Öhquist´n komentama II Armeijakunta aloitti klo 6.30 Kannaksella vastahyökkäyksen, joka epäonnistuneena keskeytettiin samana päivänä jo klo 14.30.

 

 

Vastahyökkäyksen peitenimenä oli ”Verhous”, mutta sotahistoriassa tämä kenraali Öhqvistin suunnittelema ja toteuttama vastahyökkäykseksi aiottu sotatoimi tunnetaan nimellä ”Hölmön tölväys”.

 

Puolustusvoimat eivät silloin ja eivätkä myös tänä päivänä kutsu epäonnistunutta sotatointa Hölmön tölväykseksi, mutta Puolustusvoiman nettisivuilla kerrotaan tänäkin päivänä Talvisodan 24. päivästä eli 23.12.1939 näin:

 

 

”Kannaksella alkaa suomalaisen II Armeijakunnan hajanainen vastahyökkäys aamulla klo 6.30. II Armeijakunnan komentaja keskeyttää hyökkäyksen klo 14.30. Epäonnistuneen vastahyökkäyksen kokonaistappiot ovat 1 328 miestä, 361 kaatunutta, 777 haavoittunutta ja 190 kadonnutta.”

 

 

II Armeijakunnan suorittamalle epäonnistuneelle sotatoimelle muodostui heti sen suorittamisen jälkeen nimi ”Hölmön tölväys”, sillä muistan pienenä penskana, kun isäni sotajermukaverit muistelivat sitä meille kokoontuessaan sillä nimellä jo 1950-luvulla.

 

 

Lähes kaikilla Venäjälle suuntautuneilla sotahistoriamatkoilla ”Hölmön tölväystä” käsitellään, joten se on sitäkin kautta tullut minulle tutuksi.

 

 

En tullut eilen laskeneeksi, että kuinka monta Viljakkalan miestä kaatui Hölmön tölväyksessä, mutta sen tiedän, että monesta Viljakkalan seudun miehestä tuli sankarivainaja Hölmön tölväyksessä 23.12.1939.

 

 

Kenraali Öhqvististä muuten sanotaan, että kenraaleista hän aiheutti eniten päänvaivaa marsalkka Mannerheimille.

 

 

-Esko Erkkilä-

Ihantalan seurakunnan hautausmaa sijaitsee Ihantalan taistelujen muistomerkin takamaastossa

Sunnuntai 23.8.2015 - -Esko Erkkilä-

Olen käynyt moniaita kertoja Ihantalan kirkon raunioilla, Ihantalan sankarihautausmaalla sekä Ihantalan taistelujen muistomerkillä ja kun sen lisäksi olen tutustunut Pyöräkankaan maastoon, luulin tietäväni kaiken Ihantalan maisemista – toki kenraali Vihman tarkkaa kaatumispaikkaa Ihantalassa en tunne.

 

Erehdyin, sillä vasta kyröläismatkallamme tutustuin Ihantalan seurakunnan hautausmaahan.

 

 

 

 

 

Ihantalan taistelujen muistomerkki on tuttu monille suomalaisille ja sen on tärkeä paikka meille kaikille, sillä Ihantalan voitokkaat taistelut merkitsivät, että Suomi säilyi itsenäisenä Jatkosodan jälkeen.

 

 

 

 

 

Ihantalan taistelujen muistokiven takamaastossa runsaan sadan metrin etäisyydellä sijaitsee toinen muistokivi, johon hakatussa tekstissä todetaan sillä paikalla sijainneen Ihantalan seurakunnan hautausmaa vuosina 1925 – 1944.

 

 

Tunnustan, että havainto Ihantalan seurakunnan siviilihautausmaan sijainnista oli minulle uutta tietoa. Olen aiemmin luullut, että Ihantalan seurakunnan hautausmaa on sijainnut lähellä Ihantalan kirkkoa, kuten sijaitsee Ihantalan sankarihautausmaa.

 

 

 

 

 

Ihantalan seurakunnan hautausmaalla vallitsee nykyään syvä rauha ja ne männyt, jotka nyt humisevat hautojen yllä, ovat kasvaneet vuoden 1944 taistelujen jälkeen.

 

 

 

 

 

Hautausmaalla on vielä havaittavissa hautakivien aluskiviä, mutta varsinaiset hautakivet nykyisännät ovat siirtäneet muualle.

 

 

 

 

 

 

Ihantalalaiset ovat merkinneet vanhoihin hautausmaakarttoihin nojautuen hautausmaalle merkkikiviä, joiden avulla Ihantalan hautausmaalle haudattujen omaiset pystyvät nykyäänkin paikantamaan omaistensa hautapaikat.

 

 

 

Kiitokset sille seurueemme naishenkilölle, joka johdatteli minut tälle pyhälle paikalle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Vuonna 1940 tuhoutunut Ihantalan kirkko ehti palvella Herran huoneena vain 17 vuotta

Maanantai 14.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Olemme tottuneet, että kirkkorakennukset ovat seisoneet samoilla sijoillaan moniaita vuosikymmeniä – usein jopa vuosisatoja.

 

Viipurin maalaiskunnan pohjoisosassa sijainnut Ihantalan luterilaisen seurakunnan kirkko – Ihantalan kirkko – tekee poikkeuksen, sillä se ehti olla pystyssä ainoastaan 17 vuotta.

 

Ihantalan kirkko rakennettiin vuonna 1923 ja se tuhoutui sodan melskeissä vuonna 1940.

 

Ihantalan kirkonrauniot ovat monien Karjalanmatkaajien yksi kohde ja näin oli jälleen myös minun kohdallani, kun sain osallistua historia-, sotahistoria- ja kulttuurimatkalle Venäjälle heinäkuun alussa.

 

 

 

 

 

 

Ihantalan kirkosta on jäljellä ainoastaan kirkonportaat, mutta onneksi edes sen verran, sillä kaikki pakkoluovutetulle alueelle jääneet kirkot ja niiden rauniot ovat tärkeitä meille suomalaisille.

 

 

 

 

 

Ihantalan kirkonraunioilla on kuva sillä paikalla sijainneesta kirkosta.

 

Kuvasta nähdään, että kyse on ollut isosta kirkosta.

 

 

 

 

 

Kirkonraunioiden vierellä sijaitsee Ihantalan seurakunnan sankarihautausmaa.

 

Sankarihautausmaalla ei ole havaittavissa yksittäisiä sankarihautoja, mutta alueena se on hyvin hoidettu.

 

 

 

 

 

 

Sankarihautausmaan kupeella sijaitsevassa taulussa on hyvä valokuva Ihantalan sankarihautausmaasta vuodelta 1944.

 

Taulussa kerrotaan, että sinne on haudattu 66 sankarivainajaa.

 

Opastaulussa kerrotaan lisäksi, että sankarihautausmaa on kunnostettu vuonna 1992.

 

Kun tiedämme, että armottoman kovat Tali-Ihantalan taistelut alkoivat kesäkuun lopulla vuonna 1944, on helppo päätellä, että sankarihautausmaasta otettu kuva on otettu ehkä juhannuksen aikoihin 1944.

 

 

 

 

 

 

Ihantalan sankarihautausmaalla sijaitsee nykyisin muistokivi, jossa on seuraava teksti:

 

 

1939 – 1944

 

IHANTALAN SEURAKUNNAN

 

SANKARIVAINAJIEN

 

MUISTOA KUNNIOITTAEN

 

 

ENTISET IHANTALAN

 

SEURAKUNTALAISET 1992

 

 

 

 

 

 

Kiitos ja kaikki kunnia niille, jotka vaalivat Ihantalan sankarihautausmaalle haudattujen Suomea puolustaneiden sotilaiden muistoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Eilen klo 11.00 tuli kuluneeksi 74 vuotta Talvisodan päättymisestä

Perjantai 14.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliitto aloitti Talvisodan Suomea vastaan marraskuun 30. päivänä 1939.

 

Sota kesti 105 päivää ja se päättyi 13.3.1940.

Rauhansopimuksessa sovittiin, että sotatoimet lopetetaan mainittuna päivänä klo 11.00 Suomen aikaa.

 

 

 

***************

 

 

 

 

Osallistuin eilen Viljakkalan hautausmaan sankariristillä Viljakkalan Sotaveteraanien järjestämään muistotilaisuuteen ja seppeleenlaskuun klo 11.00.

 

 

 

 

 

 

 

Viljakkalan Sotaveteraanien puolesta seppeleen laskivat sankariristille Pentti Mäensivu (vasemmalla) ja Paavo Mäntyniemi.

 

Veteraaneista oli paikalla heidän lisäkseen Antti Hietaniemi, joka pankinjohtajana Viljakkalassa toimiessaan myötävaikutti työtehtävissäni tarvitsemani ensimmäisen auton hankintaan!

 

 

 

 

 

Seppeleenlaskun jälkeen lauloimme Isänmaan virren eli virren numero 577.

 

 

”Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana”.

*********** 

 

 

 

Koin tilaisuudessa läsnäoloni tärkeäksi, sillä eräs sedistäni – Reino Erkkilä – lepää Viljakkalan sankarihautausmaalla.

 

 

Koin tilaisuuden tärkeäksi myös sen vuoksi, että isäni osallistui etulinjassa Talvisotaan, Jatkosotaan ja vielä myös Lapinsotaan.

 

Isäni haavoittui kahdesti ja hänellä oli niskassaan ja toisessa ranteessaan tunnusteltavissa kranaatinsirpaleita niin, että hän vei ne muassaan hautaan saakka.  Myös kaksi muuta setääni, jotka lepäävät Viljakkalan kirkkomaassa, osallistuivat sotiimme.

 

 

 

 

 

Pyysin muistotilaisuuden osanottajia seppeleenlaskun ja virrenveisuun jälkeen ryhmäkuvaan sankariristin juurelle.

 

 

************

 

 

Oli mukava osallistua keskusteluihin, jotka koskivat Viljakkalan entistä ja nykyelämää!

 

Vähän harmittaa, että ole ryhtynyt osallistumaan Viljakkalan perinnepiirin toimintaan – huomasin, että alan olla siinä iässä, jotta minulla olisi ehkä jotain annettavaa Viljakkalan perinnetietouden keräämisessä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja aattoillan hartaus olivat aattoillan perinteitä eilenkin

Tiistai 25.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Jouluaatto oli eilen puoliinpäiviin saakka melko vilkas päivä kaupungilla, mutta Turun julistettua Joulurauhan, rauha laskeutui koko maahan.

 

Omaan aattoillan ohjelmaani kuului käynti Viljakkalan hautausmaalle haudattujen läheisten haudoilla sekä osallistuminen aattoillan hartauteen Viljakkalan kirkossa.

 

 

 

Viljakkalan kirkko on tavallaan vaikea kuvattava, sillä se sijaitsee korkealla mäellä, joten ”tasapainoisen” kuvan saaminen siitä tasamaalta on haasteellista. 

Lisää haastetta tuo ”liian hyvä kamera” joka mm. tässä kuvassa häivyttää iltahämäräisen tunnelman pois. 

Tämä kuva on otettu Karhen porstuan puolelta. 

Karhen porstuan puolella olevat rappuset olivat ainakin ennen se paikka, jossa rippilapset valokuvattiin. Myös minulla on oma rippikuvani, jossa rippilasten koko joukko on kuvattu Karhen porstuan edessä olevilla rappusilla.

 

 

 

Reserviläiset huolehtivat aattoillan kunniavartiosta Viljakkalan sankarihaudoilla.

 

 

 

 

Pakkasiltana kunniavartiossa seisominen kysyy miestä ja sen vuoksi riittävän nopeista vaihdoista oli huolehdittava.

 

Kiitokset reserviläisille, jotka huolehtivat kunniavartiosta sankarihaudoilla - Viljakkalan sankarihaudassa lepää monia naapuritalojen poikia sekä myös yksi setäni!

 

 

 

 Viljakkalan kirkon kuvaaminen myös pääsisäänkäynnin puolelta on haastavaa. Korkean lumipenkan päältä se kuitenkin onnistui jotenkin.

 

 

 

Kappalainen Johannes Riuttala toimitti aattoillan hartauden.

 

 

 

Valaistu Viljakkalan kirkko Viljakkala-Ylöjärvi –maantieltä kuvattuna Jouluaattona 2012.

 

 

 

 Meillä on tapana palailla Viljakkalasta pikkuteitä pitkin Tampereelle ja näin teimme myös eilen.

 

 

 

Lähes täytenä mollottanut kuu teki talvisen maiseman melkein arvoitukselliseksi!

 

 

 

Käynti läheisten haudoilla ja synnyinseurakunnan aattoillan hartaus virittivät mielen taas kerran joulutunnelmaan.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja "Enkeli taivaan" -virren laulaminen virittivät joulutunnelmaan

Sunnuntai 25.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Käynti hautausmaalla, kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja aattoillan hartaushetki olivat monelle eilen lopullinen tapahtumasarja todelliseen joulutunnelmaan pääsemiselle.

 

Näin myös minulle, kun vaimoni kanssa kävin synnyinseurakuntani Viljakkalan hautausmaalla ja kirkossa.

 

 

Viljakkalan kirkko kuvattuna hieman epätavallisesta suunnasta eli ns. Karhen porstuan suunnasta. Kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta erkanevat eteinen ja sakaristo. Eteinen on juuri Karhen porstua ja muistan, kun ennen kerrottiin, että karhelaiset saapuivat sen kautta kirkkoon.

 

 

Entisen Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra, nykyisin Ylöjärven seurakunnan kappalainen (sitä ne kuntaliitokset tekevät!) Johannes Riuttala piti hienon aattoillan hartaushetken Viljakkalan kirkossa.

Tässä Viljakkalan kirkon alttaritaulu ”Ristiinnaulittu”. Alttaritaulun on maalannut taiteilija Felix Ferdinand Frang (myöhemmin Pahlama).

Jotkut lähteet mainitsevat taiteilijan myöhemmäksi sukunimeksi  Frang-Pahlama. Joka tapauksessa hän maalasi Viljakkalan kirkon alttaritaulun vuonna 1896.

Alttaritaulusta käytetään myös nimeä: "Jeesus ristillä".

On luonnollista, että pidän Viljakkalan kirkon alttaritaulua ainoana oikeana alttaritauluna!

 

 

Viljakkalan kirkon saarnastuoli jouluisessa asussaan jouluaattona 2011.

 

 

Viljakkalan sankarihautausmaalla on aina aattoillan hartaushetken aikana paikallisen reserviläisjärjestön toimesta kunniavartio. Arvostan korkealle viljakkalalaista tapaa kunnioittaa sodissamme kaatuneita!

 

 

Vartionvaihto meneillään sankarihautaristillä.

 

 

Viljakkalan hautausmaalla on ns. vanha puoli ja uusi puoli.

 

Tässä aattoillan kuva hautausmaan vanhan puolen haudoista, joilla tuikkivat lukemattomat muistokynttilät.

On merkillepantavaa, että nurmikot viheriöivät jouluaattona 2011 Viljakkalan hautausmaalla!

 

 

Johannes Riuttala totesi hartaushetken puheessaan, että on käsittämätöntä, että juuri tällä hetkellä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa hiljentyvät Jouluevankeliumin sanoja kuuntelemaan.

 

Arvostin, että Riuttala oli valinnut luettavakseen Jouluevankeliumin vanhemman version – se lisäsi kotoisuuden tunnetta omassa rippikirkossani!

 

Voimallisesti laulettu ”Enkeli taivaan” –virsi loi hyvän mielen matkalle kohti kotia.

 

-Esko Erkkilä-

Kaatuneitten muistopäivä on eräs tärkeimmistä liputuspäivistämme

Sunnuntai 15.5.2011 - -Esko Erkkilä-

Tänään on toukokuun kolmas sunnuntai ja se merkitsee, että nyt liputamme kaatuneitten muistopäivän kunniaksi.

Kaatuneitten muistopäivä on Itsenäisyyspäivän ja Puolustusvoimain lippujuhlapäivän rinnalla yksi niistä liputuspäivistä, joita eniten arvostan.

Ne kaikki liittyvät isänmaallisuuteen ja siihen, että itsenäisyyttä ei saavutettu ilman uhrauksia.

Muistopäivän viettäminen perustuu Talvisodan uhrien muistamiseen, sillä se sai alkunsa huhtikuussa 1940 pidetystä piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä Talvisodassa kaatuneiden muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940.

Piispainkokouksen seurauksena Puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim määräsi vappuna 1940, että uutta muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina ja sitä tuli viettää "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä".

Päätöksellään Mannerheim korosti kansallista yhtenäisyyttä. Se oli tärkeä askel, että Mannerheimiä pidetään suurimpana suomalaisena.  Mannerheimin käsky koski vain Puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös armeijan ulkopuolella.

Päivää nimitettiin yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi - nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen. Jatkosodan ja Lapin sodan myötä on muistettu myös noissa sodissa kaatuneita sekä nykyään kaikkia sodissa kaatuneita suomalaisia.

Kaatuneitten muistopäivän liputusohjeet poikkesivat vuoteen 1995 saakka tavanomaisen liputuspäivän ohjeista.

Tapana oli, että liput pidettiin klo 10-14 puolitangossa, muun osan päivästä (8-10 ja 14-21) kokotangossa. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa.

Lipun laskeminen puolitankoon keskipäivän ajaksi loi liputtamiseen aitoa tunnelmaa, mutta mm. liputtamisen suuritöisyys merkitsi menettelyn yksinkertaistamista. Nykyisin erityisesti kaupungeissa liputtamisesta huolehtivat moninaiset kiinteistönhuoltoyritykset ja niiden palvelut maksavat, joten liputusohjeiden yksinkertaistaminen oli siinäkin mielessä perusteltua.

Yksi setäni on saanut viimeisen lepopaikkansa Viljakkalan sankarihautausmaalla, joten koen kaatuneitten muistamisen omakohtaisesti.

Useat synnyinkotini naapuritalojen pojat ovat samalla sankarihautausmaalla kuin setäni. On ollut hieno havaita, että näiden talojen lipputangossa Suomen lippu on hulmunnut jokaisena kaatuneitten muistopäivänä, jotka muistan.

Perheemme tavoite tänään on, että Suomen lippu liehuu Tampereen omakotitalomme sekä myös kesäasuntomme lippusaloissa. Haluamme näin kunnioittaa sodissamme kaatuneita.

 

-Esko Erkkilä-