"Taisi tulla paras mainos"Sunnuntai 28.10.2012 - -Esko Erkkilä- Kunnallisvaalikampanjointi on takana ja tänään on sadonkorjuun aika.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä mahdollisuuteni olivat rajalliset oman kampanjointini toteuttamiseksi. Ensisijainen tavoitteeni on ollut taata Keskustan tamperelaisille ehdokkaille parhaat mahdollisuudet saada hyvä vaalitulos.
Tänään näemme, että miten tavoitteemme toteutui.
Pyrin parina viimeisenä päivänä kampanjoimaan myös omissa nimissäni ja tänään nähdään, että miten tamperelaiset huomioivat toimintani.
Koin vaalitaistelun aikana ehdottomasti parhaimman hetkeni eilen.
Kerron tarkemmin:
Jaoin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ”Meidän Tampere” –vaalilehteä eräässä kerrostalossa Tampereen Peltolammilla.
Ajoin hissillä ylös ja jaoin lehteä asukkaiden postiluukkuihin.
Pääsin jonnekin kerros neljän tasolle, kun erään asunnon ovi avautui ja ovelle ilmestyi kaikkien kertomusten ”ihannemummo” eli seitsemänkymmenen korvilla oleva herttainen naisihminen.
Tarjosin ”mummolle” vaalilehteämme ja toivottelin hyvää illan jatkoa.
Jatkoin vaalilehtien jakamista kerroksen muihin postiluukkuihin, kun ”mummo” kutsui minua.
”Mummo” oli ehtinyt vilkaista vaalilehteä ja oli todennut, että kyseessä on Keskustan vaalilehti.
Kuulin ”mummon” sanovan otsikossa olevat sanat ja minulle tuli melkein tippa silmään!
Voin todeta, että ”mummon” minulle sanomat sanat olivat paras tunnutus Keskustan kunnallisvaalikampanjan toteuttamisesta – kiitos niistä sanoista hänelle!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Keskustan vaalikampanja. Tampereen Peltolammi, Peltolammi, Peltolammi-seura, |
Onko Tamperetta johdettu kissantalutustekniikalla kuusi vuotta?Lauantai 27.10.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry ideoi Pormestaripaneelin ja se järjestettiinkin Monitoimitalo 13:n Wivi Lönn –salissa eilen eli 26.10.2012.
Kutsuimme paneeliin kaikki Tampereen kaupunginvaltuustossa olevat ryhmät.
Sain olla tilaisuuden järjestelyissä mieluisassa ”juoksupojan” roolissa ja houkutella tilaisuuteen eri puolueiden edustajia!
Onnistuimme järjestelyissä hyvin, sillä mukaan tulivat kaikki Tampereen kaupunginvaltuustossa edustettuina olevat puolueet.
Saimme Pormestaripaneeliin yhteistyökumppaniksemme Tamperelainen –lehden. Sen päätoimittaja Sakari Nupponen (oikealla) toimi paneelin johdattelijana ja hänen apunaan oli valtio-opin dosentti Pertti Timonen (vasemmalla).
Panelisteina olivat aakkosjärjestyksessä vasemmalta oikealle eri puolueiden tamperelaiset ykköshenkilöt:
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen ja SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovski.
Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti ja europarlamentaarikko Satu Hassi, joka on valmis vihreiden pormestariehdokkaaksi.
SKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ja pormestariehdokas Jari Heinonen sekä kristillisdemokraattien pormestariehdokas Lauri Kangasniemi.
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Leena Kostiainen ja Tampereen Sitoutumattomien pormestariehdokas Hannu Soro.
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Pertti Virtanen saapui Pormestaripaneeliin hieman ”myöhäjunassa”, mutta hän paikkasi asian ja poistui paneelista muita aikaisemmin.
Paneelin eräs mielenkiintoisimmista osioista oli, kun panelistit saivat antaa kouluarvosanan pormestari Timo P. Niemiselle, joka kuuden pormestarivuoden jälkeen nyt on siirtymässä sivuun.
Juontaja Sakari Nupponen laski panelistien antamien arvosanojen perusteella Timo P. Niemiselle ”päästötodistuksen” arvosanaksi 8,17! Kelpo saavutus Tampereen ensimmäiselle pormestarille.
Niemisen pormestarityötä arvioitaessa europarlamentaarikko Satu Hassi kehitti aivan uuden termin kuvaamaan Timo P. Niemisen johtamistyöskentelyä. Satu Hassi luonnehti pormestari Niemisen johtamistyyliä ”kissantalutustekniikalla” johtamiseksi. Näin kertoo Tamperelainen nettisivuillaan Hassin luonnehdinnasta: ”Timo P. Nieminen on ohjaillut kissantalutustaktiikalla asioita haluamaansa suuntaan.”
Tiedän kokemuksesta, että kissan tai ainakin kissojen johtaminen on taitolaji, sillä nuoruudessani mursin ranteeni, kun yritin johtaa kissoja iltalypsypaikalta navetalle.
Koen aidosti, että Satu Hassin luonnehdinta kertoo arvostuksesta pormestari Timo P. Niemisen johtamistyyliä kohtaan.
***************
On myönnettävä, että erityisesti kokoomus ja SDP eivät aluksi olleet ilahtuneita, kun ilmoitimme järjestävämme Pormestaripaneelin ja kutsuvamme siihen kaikkien puolueiden pormestariehdokkaat. Vasemmistoliitto lähti helposti mukaan ja vihreiden paikallisilta emme edes kysyneet, vaan turvauduimme suoriin suhteisiimme Satu Hassiin.
Meidän keskustalaisten mielihyvä oli suuri, kun paneelin jälkeen kaikki kilvan kiittivät Keskustaa ja Tamperelaista hienon tilaisuuden järjestämisestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Pormestaripaneeli, Keskustan Pormestaripaneeli, Tamperelainen, Sakari Nupponen, Pertti Timonen, Mikko Aaltonen, Atanas Aleksovski, Timo Hanhilahti, Satu Hassi, Jari Heinonen, Lauri Kangasniemi, Leena Kostiainen, |
On vastakkainasettelun aika!Torstai 25.10.2012 - -Esko Erkkilä- Monesti sanotaan, että vastakkainasettelun aika on ohi.
Tampereella näin ei kunnallispolitiikassa ole, vaan juuri nyt on asetettava vastakkain eri asioita.
Haluan asettaa vastakkain ainakin seuraavat asiat:
On selvää, että haluan asettaa vastakkain myös TKL:n bussien korjaamisen Virossa ja tamperelaisten autonasentajien työllisyyden.
Kysyn, että kumman puolen valitsee tamperelainen.
Minä valitsen vanhustenhoitoon panostamisen, valitsen vammaisten elinolosuhteiden kohentamisen ja valitsen lapset sekä nuoret.
***********
Laitoin eilen aamulla Keskustan vaalimökkiä kuntoon, kun mökille tuli fiksu nuorimies.
Nuorimies kertoi, että hän ei pysty äänestämään, sillä hänellä ei ole henkilöllisyystodistusta. Hänellä ei ole myöskään ajokorttia, sillä ”nuorempana tuli törttöiltyä”.
Keskustelimme pitkään ja pyrin tukemaan nuoren miehen tulevaisuutta.
Positiivista oli se, että hän ei lätrännyt viinan kanssa ja kannustinkin häntä pysymään siitä erosta.
Kehoitin nuorta miestä hankkimaan henkilöllisyystodistuksen ja suorittamaan insinööriajoa vailla olevan ajotutkinnon.
Näissä tilanteissa tuntee vahva vastuuta oudonkin nuoren tulevaisuudesta.
Toivon, että pystyin rohkaisemaan vaalimökillämme poikennutta nuorta miestä tarttumaan tiukemmin tulevaisuuteensa.
Nuorelle miehelle Tavasella, tunnelilla tai pikaratikalla ei ollut mitään merkitystä. Hänelle tärkeintä on se, että saisi työpaikan ja pystyisi pääsemään kiinni turvalliseen tulevaisuuteen.
Toivon, että Rantaväylän tunnelin puolustajat, Tavase-intoilijat ja pikaratikkaa sokeasti Tampereelle ajavat muistaisivat vaikkapa näitä nuoria! *************Esko Erkkilä
208
On vastakkainasettelun aika!
Kumman puolen Sinä valitset?
Esko valitsee vanhukset, vammaiset, lapset ja nuoret! *************-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Rantaväylän tunneli, pikaratikka, vastakkainasettelu, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, |
Kuristusote Tavasen ympärillä kiristyyKeskiviikko 24.10.2012 - -Esko Erkkilä- Aamulehti kertoi eilen, että kokoomuslainen kansanedustaja Pauli Kiuru on seitsemän muun valveutuneen kansalaisen kanssa tehnyt oikaisupyynnön Tampereen kaupunginhallituksen 8.10.2012 tekemästä päätöksestä, jolla kaupunginhallitus kokoomuksen ja SDP:n äänin hyväksyi Tavase Oy:n uusimman rahankoinauspyynnön.
Kannatan lämpimästi tehtyä oikaisupyyntöä ja toivon sen johtavan nopeisiin toimenpiteisiin mielettömän tekopohjavesihankkeen lopettamiseksi.
Palautan mieliin, että kaupunginhallituksen kokouksessa suoritetussa kädennostoäänestyksessä Tavaselle syydettävän lisärahoituksen puolesta äänestivät
Mielestäni järkevästi äänestivät ja Tavaselle myönnettävää lisärahoitusta vastustivat
On selvää, että mieletön Tavase –hanke tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa.Säälittelen kokoomuksen ja SDP:n edustajia Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa 8.10.2012, jotka silloin kannattivat tamperelaisten rahojen pumppaamista Tavasen pohjattomaan kaivoon.
Nyt myönnetty 200.000 euron suuruinen tekohengitys ei riitä kuin hetkeksi.
Tavasen pyytämä seuraava rahoitus tulee päätettäväksi silloin, kun se pyytää rahoitusta aikansa eläneen YVA:n uudelleenlaatimiseksi.
Selvitin YVA-kustannuksen Sulkavuoren jätevesien keskuspuhdistamon tiimoilta ja sain vastaukseksi jotain 500.000 ja 1.000.000 euron väliltä.
Tavase vaatii merkittävästi laajemman Ympäristön Vaikutusten Arvioinnin (YVA) kuin Sulkavuori, joten YVA-kustannus on ainakin miljoona euroa!
Olen varma, että 28.10.2012 valittava Tampereen uusi kaupunginvaltuusto ei tule hyväksymään Tavase-temppuilun jatkamista. Keskustan taannoin laatima aloite pelottaa kaikkia puolueita!
Tavasen toiminnan päättyminen merkitsee ainakin 7,2 miljoonan euron suuruisten panostusten alaskirjausta. Se on kuitenkin nyt tehtävä, jotta alaskirjauksen suuruusluokka ei pääse karkaamaan tamperelaisten maksu- ja käsityskyvyn ulkopuolelle.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Pauli Kiuru, Mikko Alatalo, Matti Heinivaho, Riitta Koskinen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen, Timo P. Nieminen, Anneli Kivistö, Atanas Aleksovski, Ilpo Sirniö, Leena Rauhala, Mikko Aaltonen, Maija Kajan, Vesa Eskola, Sulkavuori, Koivistonkylä, |
Esko on valmis jatkamaan työtä palokalliolaisten hyväksi!Tiistai 23.10.2012 - -Esko Erkkilä- Esko on valmis jatkamaan työtä palokalliolaisten hyväksi!
208
Eskon luottamustoimet kuluneen neljän vuoden aikana:
Tampereen Infra on kaupungin yksiköistä ainoa, jonka toimintaa on valtuustokauden aikana pystytty tehostamaan. Tehostamisen säästöt ovat n. 10 miljoonaa euroa vuodessa ja palvelutaso on silti säilynyt.
Palokalliolla lähivuosien haasteet ovat kovat:
Lahdesjärvellä aiotaan räjäyttää kalliota jopa seitsemän metrin syvyydeltä ja se tietää suuria ongelmia Palokallion rivi- ja omakotitaloille. Ikean räjäytystöiden vauriot pelottavat ja sen vuoksi Esko on oikea luottamushenkilö jatkamaan taistelua palokalliolaisten puolesta!
Lakalaivan alueen rakentaminen aloitetaan lähiaikoina ja silloin alueen luottamushenkilöltä vaaditaan laaja-alaista kokemusta sekä kaupunkikoneiston tuntemusta. Vain siten alueemme viihtyisyys ja palvelutaso pystytään turvaamaan jatkossakin. Esko on oikea henkilö tähänkin!
Eskon kaupunkitasolla ajamat asiat:
Rantaväylän tunnelikysymys on 28.10.2012 valittavan kaupunginvaltuuston päätettävä tarvittaessa uudestaan!
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella!
-Esko Erkkilä- Ruokomäenkatu 32, 33840 Tampere 050 556 4878 www.eskoerkkila.fi |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallio, Palokallion Omakotiyhdistys, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Tavase, Sulkavuori, Houkanoja, Vihioja, Koivistonkylä, Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Etelä-Alvari, Peltolammi, |
Miksi TKL:n busseja korjataan Virossa?Maanantai 22.10.2012 - -Esko Erkkilä- Onko oikein, että TKL:n busseja korjataan Virossa?
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TKL, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, bussin korjaaminen Virossa, hiilijalanjälki, bussien korjaamisen hiilijalanjälki, Tampereen Infra, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, |
Mieletön tekopohjavesihanke Tavase ja TKL:n bussien korjaaminen Virossa olivat Hydepark-puheeni aiheinaSunnuntai 21.10.2012 - -Esko Erkkilä- Sumeliuksenkadun Klubi Oy tuottaa asiakkailleen sosiaalisia ja terveydenhuollollisia kuntoutus-, liikunta-, harrastus- ja virkistyspalveluja.
Se järjesti toimintansa tukemiseksi Hydepark-puhetilaisuuden Tammelantorilla eilen eli 20.10.2012.
Koen itseni hyväksi puhujaksi ja varasin tilaisuudesta viiden minuutin pituisen ajan puheelleni. Sumeliuksenkadun Klubi Oy veloitti viiden minuutin puheesta 30,00 euroa ja koska näin, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen, maksoin mielihyvin pyydetyn summan.
Tilaisuuden tuotto meni Tampereen Ensi- ja turvakoti ry:n toiminnan tukemiseen ja totesinkin, että harvoin pääsee osallistumaan niin tärkeään projektiin!
Hydepark-tilaisuuden juontajana toimi Harri Holli. Holli on Tampereella tullut tunnetuksi vapaaehtoistyöntekijänä ja aiemmin hän oli menestyksekäs jalkapallomaalivahti.
"Rahastonhoitajana" tässä tilaisuudessa toimi sosiaalineuvos Sirkka Merikoski (oikealla), joka tässä keskustelee erään Hydepark-puhujan eli Anneli Kivistön kanssa.
*****************
Keskityin puheessani kahteen asiaan eli mielettömän Tavase-hankkeen vastustamiseen ja toisen yhtä mielettömän projektin eli TKL:n bussien Virossa tapahtuvan korjaamisen arvosteluun!
Tapaan laatia puheideni valmisteluvaiheessa iskusanaliuskan ja niin tein nytkin.
Liitän iskusanaliuskani tähän (muistakaa, että iskusanaliuska on muistin tukena, kun asioista esitetään):
********************
”Hyvät kuulijat!
Nimeni on Esko Erkkilä ja edustan Suomen Keskustaa.
Keskityn nyt vain kahteen asiaan: 1. Tampereen sinisten bussien korjaamiseen Virossa 2. Tekopohjavesihanke Tavaseen
Kuka on tänään kulkenut sinisillä busseilla?
TKL korjauttaa niitä Virossa.
Epäkuntoinen bussi hinataan Helsinkiin, konstaillaan laivaan, konstaillaan laivasta Tallinnassa, hinataan virolaiselle korjaamolle, korjataan siellä, ajetaan satamaan, ajetaan laivaan, rahdataan Helsinkiin ja ajetaan Helsingistä Tampereelle.
Mitä tämä rumba maksaa?
Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen eli TKL:n johtokunnan puheenjohtajan Petri Siuron puheenvuoro Tampereen kaupunginvaltuustossa 18.6.2012! Siuro sanoi sanatarkasti mm. näin: "Miksi busseja käytetään Virossa? Niin johtuu siitä, että se on huomattavasti halvempaa ja työn laatu on siellä erittäin hyvä."
Mikä on tämän toiminnan ympäristöä tuhoava vaikutus?
Tampereen Infran johtokunnan varapuheenjohtajana tiedän, että Nekalassa sijaitsevan korjaamon asentajia pitäisi liiketaloudellisin perustein laittaa kilometritehtaalle, sillä bussilinjojen yksityistämisen ja bussien Virossa tapahtuvan korjaamisen vuoksi asentajille ei ole töitä riittävästi. On irvokasta, että Vihreän valtuustoryhmän edustaja puolustelee TKL:n sinisten bussien korjaamista Virossa!
********************
Tekopohjavesihanke Tavase:
Valitettavan harvat tamperelaiset tuntevat Tavasen.
Kyseessä on takavuosina polkaistu hanke Tampereen ja Valkeakosken seudun vesihuollon hoitamiseksi.
Paljonko Tampereen seudulla on vuotuinen sademäärä?
Se on 70 – 75 senttiä, kun huomioidaan mm. lumen vesiarvo.
Tavasen haaveena on sadettaa Kangasalan ja Pälkäneen harjuihin Roineen vettä ja löytää samainen vesi harjujen kupeeseen kaivetuista kaivoista sekä pumpata se "pohjavetenä" Ruskon vedenkäsittelylaitoksen kautta Tampereelle juomavedeksi.
Kokeissa on merkkiaineella värjätystä koevedestä löydetty vain murto-osa ja valtaosa koevedestä on hävinnyt taivaan tuuliin. Merkkivettä löytyi sellaiselta alueelta, jonne sitä ei missään tapauksessa olisi saanut mennä.
Systeemi ei siis toimi.
Arvatkaa, että mikä on sen vesipatsaan korkeus, jota Tavase suunnittelee sadettavansa Suomen kauneimpiin harjumaisemiin?
Vesipatsas olisi korkeudeltaan 863 metriä eli 5,29 kertaa Näsinneulan korkeus!
Kuka uskoo, että harjut kestäisivät näin runsaan keinosadetuksen?
Hanke on mieletön.
Tavase-hanke on epäekologisena hylättävä ja siitä aiheutuneet 7 miljoonan euron kustannukset on kirjattava Tampereen kaupungin kirjanpitoon. Näin säästymme 200 miljoonan euron kustannuksilta, sillä Kangasalan ja Pälkäneen imeytysalueiden tuotto ei koskaan tule riittämään luvattuihin vesimääriin – tarvitaan toinen vastaava laitos Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven Pinsiöön.
Kaupinojan laitoksen saneeraaminen 15 miljoonan euron panostuksella varmistaisi Tampereelle todellisen lähiveden saannin.
Tamperelaisilla ei ole oikeutta tuhota Kangasalan eikä Pälkäneen harjuja!”
******************
Kuvaaja: Pia-Christina Roth Olen tässä kuvassa yhdessä Harri Hollin kanssa.
Hydepark-teltalla oli hyvät äänentoistolaitteet, joten puheeni tavoitti lähes kaikki Tammelantorilla olleet tamperelaiset.
Tamperelaiset olivat puheeseeni hyvin tyytyväisiä, sillä sain puheenvuoroni jälkeen paljon positiivista palautetta!
-Esko Erkkilä- |
|
7 kommenttia . Avainsanat: Sumeliuksenkadun Klubi Oy, Harri Holli, Sirkka Merikoski, Anneli Kivistö, Tampereen Ensi- ja turvakoti ry, Hydepark, Tavase, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Petri Siuro, Vihreät, Tampereen Vihreä valtuustoryhmä, |
Miksi vihreillä on kova hätä peitellä tekemisiään?Lauantai 20.10.2012 - -Esko Erkkilä- Isossa Kirjassa kerrotaan, että Pietari ylpeili olevansa opetuslapsista uskollisin. Kovassa paikassa hänkin petti mestarinsa.
Opetuslapsi Pietariin verrattava olotila on nyt Tampereen vihreillä, sillä heillä on kova halu ja puoluekohtainen tarve peitellä tekemisiään.
Tarkoitan vihreiden osuutta Rantaväylän tunnelipäätösten runnaamisessa.
Vihreät saivat kokoomukselta kelpo maksun Rantaväylän tunnelihankkeen tukemisesta, sillä vastapalvelukseksi kokoomus lupasi tukea vihreitten pikaratikkataivallusta!
Vastapalveluskaupoissa vihreät naruttivat oikein kunnolla kokoomusta, sillä ns. pikaratikan hintalappu kohoaa tasolle 600 – 800 miljoonaa euroa!
Onnistuneesta kokoomuksen naruttamisesta huolimatta suru on nyt uimassa vihreitten liiviin, sillä äänestäjät muistavat aivan oikein sen, että vihreät ovat koko ajan vankkumattomasti tukeneet Rantaväylän tunnelia.
Saimme vihreitten käyttäytymisestä malliesimerkin torstaina Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa järjestetyssä kotoutumis- ja monikulttuurikoulutuksen järjestämässä paneelikeskustelussa.
SKP:n Petra Packalen (vasemmalla) esitti vihreille osoitetun kysymyksen, jossa hän kysyi, että miksi olette koko ajan tukeneet Rantaväylän tunnelihanketta. Vihreitä paneelikeskustelussa edustanut naishenkilö selitti, että hän ei ole valtuutettuna nykyisessä kaupunginvaltuustossa! Naishenkilön mukaan tämä merkitsisi, että vihreiden vastuu tunnelipäätöksestä ei koskisi lainkaan häntä eikä vihreitä! Olen täysin toista mieltä vihreiden edustajan kanssa ja totean, että kokoomuksen apupuolueena vihreät kantavat täyden vastuun, että millainen Rantaväylän tunnelipäätös on Tampereella tehty.
Vihreät saivat alkunsa Koijärven tapahtumista vuonna 1979.
Kun nyt on saanut seurata Tampereen Vihreitten toimintaa esim. Rantaväylän tunnelikysymyksessä, on mahdotonta kuvitella, että kyseessä olisi sama kansanliike kuin Koijärvellä vuonna 1979!
Toivon, että asioiden penkominen jatkuu, sillä kansalaisilla on tarve päästä penkomaan tunkkaisimpienkin kellareiden kätköön haudatut hyvä-veli –hankkeet ja –sopimukset!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Vihreät, Tampereen Vihreät, Rantaväylän tunneli, Vihreät ja Rantaväylän tunneli, Petra Packalen, |
Keskustan kunnallisvaaliehdokkaat muodostavat itsenäisesti oman käsityksensä Tampereen suurhankkeisiinPerjantai 19.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisille on muodostunut käsitys, että Keskustan kunnallisvaaliehdokkaat kannattaisivat yksimielisesti Tampereen suurhankkeista vaikkapa Rantaväylän tunnelia.
Näin ei ole, vaan Keskustan kunnallisvaaliehdokkaiden keskuudessa mielipiteiden kirjo suurhankkeista on laaja.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry toimitti keskiviikkona 17.10.2012 julkisuuteen tiedotteen, jossa kerroimme kuntalaisten aidoista vaikuttamismahdollisuuksista suurhankkeisiin, kun hän valitsee ehdokkaakseen keskustalaisen kunnallisvaaliehdokkaan.
Tiedotteemme kuului näin:
**************
Kuntalaisilla on nyt aito mahdollisuus vaikuttaa Tampereen suurhankkeisiin
Tampereen Keskusta tarjoaa tamperelaisille aidon mahdollisuuden vaikuttaa Tampereen suurhankkeisiin. Keskusta kannattaa suoran kansanvallan lisäämistä ja sen mielestä esim. kansanäänestys Rantaväylän tunnelista olisi pitänyt toteuttaa. Koska tämä mahdollisuus estettiin, on Keskusta jo keväällä ottanut kannan, että kunnallisvaalien yhteydessä äänestäjillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa tahtonsa mukaan tuleviin suurinvestointeihin. Keskustan ehdokkailla, kuten kuntalaisillakin on omat henkilökohtaiset mielipiteet, koskivatpa ne sitten Rantaväylän tunnelia, tekopohjavesihanke Tavasea tai Areenaa. Tämän takia Keskusta antaa vapaat kädet ehdokkaille muodostaa oma kantansa ilman puolueen määräämää jyräämistä. Kansanvallassa äänestäjällä on valta ja nyt jokaisen äänellä on merkitys, kertoo Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva. Keskusta muistuttaa myös, että jokainen esillä ollut suurinvestointi on paitsi Tampereen myös koko seutukunnan hanke. Tämänkin takia seudullisen yhteistyön kehittäminen ilman Suur-Tampere -vouhotusta on nyt tarpeen
Lisätietoja:
Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön pj Antti Juva p. 050 511 1716
Vaalipäällikkö Esko Erkkilä p. 050 556 4878
******************
Tiedotteessa ei ollut mitään uutta meille keskustalaisille, mutta katsoimme tarpeelliseksi kertoa itsestäänselvyyden myös kaikille tamperelaisille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantaväylän tunneli, Tavase, pikaratikka, Kansi ja Areena, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Suur-Tampere, Suur-Tampere -vouhotus, |
Missä on Tampereen salainen raha-arkku?Torstai 18.10.2012 - -Esko Erkkilä- Eri asioihin panostamista pitää tarkastella vaihtoehtoina.
Asetin 10.10.2012 Tampereen valtuustosalissa järjestetyssä Vammaisneuvoston paneelissa vastakkain vammaispalvelujen rahantarpeen ja Tampereen kaupunginhallituksen tekopohjavesihanke Tavaselle myöntämän lisärahoituksen.
Sain seuraavana aamuna vahvasti nenilleni kokoomukselta, sillä sen mielestä Tavaseen upotettuja kaupungin miljoonia ja vammaispalvelujen tarvitsemia muutamia satoja tuhansia euroja ei olisi sopinut asettaa vastakkain!
Ihmettelen, sillä mielestäni eri asioihin panostamista pitää ihan ”aikuisen oikeasti” tarkastella vaihtoehtoina.
Kysyn, mistä kokoomus ja SDP ovat löytäneet salaisen raha-arkun, josta tamperelaisten palveluja heikentämättä pystytään löytämään rahat Tavaseen?
Kysyn myös, mistä kokoomus ja vihreät ovat löytäneet salaisen raha-arkun, josta tamperelaisten ihmisten palveluja heikentämättä pystytään löytämään rahat Rantaväylän tunneliin?
Kysyn vielä, mistä vihreät ovat löytäneet salaisen raha-arkun, josta tamperelaisten palveluja heikentämättä pystytään löytämään rahat pikaratikkaan?
ESKO ERKKILÄ Tampere (kesk) ************ Aamulehti julkaisi tämän kirjoitukseni neljän palstan juttuna Lukijalta-sivullaan 17.10.2012.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Rantaväylän tunneli, pikaratikka, salainen raha-arkku, Vammaisneuvosto, |
Valtakunnallisessa oppositiossa oleva Keskusta ja keskustalaiset voivat kannattaa hallituspuolueiden edustajien esityksiä, jos ne ansaitsevat kannatuksen!Keskiviikko 17.10.2012 - -Esko Erkkilä-
Keskustan ehdokas Tampereen pormestariksi on Timo Hanhilahti (oikealla). Hän vieraili eilen Keskustan vaalimökillä Tampereen Keskustorilla ja tapasi kaupunkilaisia.
Tampereen apulaispormestarina nyt toimiva Hanhilahti toimitti eilen aamulla julkisuuteen tiedotteen, jossa hän asettui kannattamaan sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) ja liikenneministeri Merja Kyllösen (vas) suunnittelemaa hanketta, jonka tarkoituksena olisi tuoda peltipoliisit myös kaupunkikeskustoihin.
Hanhilahden julkisuuteen toimittama tiedote kuuluu näin:
*****************
Peltipoliisit kaupunkien keskustoihin
Iltalehti kertoi 13.10 2012, että sisäministeri Päivi Räsänen (kd) ja liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) suunnittelevat parhaillaan hanketta, jonka tarkoituksena olisi tuoda peltipoliisit myös kaupunkikeskustoihin. Samalla siirryttäisiin kunnalliseen liikenteenvalvontaan, joka antaisi kunnan virkamiehille oikeuden liikenteenvalvontaan automaattisella laitteistolla. Samalla kunnat saisivat nopeussakoista tuloja, niin kuin nykyisin pysäköinninvalvonnasta. Tällä hetkellä nopeussakot menevät vielä valtion kassaan. Kaupunkien asukkaat ovat kyllästyneitä heikkoon liikennekuriin sekä turvallisuuden ja järjestyksenpidon puutteisiin kaupungeissa ja erityisesti kaupunkien keskusta-alueella. Tällä hetkellä kunnilla ei ole toimivaltaa näissä asioissa. Ministereiden suunnittelema hanke on kannatettava ja hyvä. Se vastaa hyvin Tampereen kaupungin tekemää, vanhaa lakialoitetta. Liikenteen valvonnan rinnalla on samanaikaisesti tarvetta käynnistää lainvalmistelu, jonka seurauksena kunta voi hakea oikeutta valvoa järjestystä ja turvallisuutta alueellaan. Vetovoimaisen ja miellyttävän kaupungin edellytyksenä on, että jokainen voi liikkua turvallisesti ja ilman häirintää siistissä kaupungissa.
Timo Hanhilahti apulaispormestari
*****************
Hanhilahden tiedote kertoo, että Keskusta ”elää ajassa” ja on valmis kannattamaan myös sellaisia ehdotuksia, joita hallituspuolueet esittävät. Ehtona tietysti on, että ehdotukset ovat järkeviä ja vievät suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin!
Oli rohkaisevaa havaita, että apulaispormestari Timo Hanhilahden esitys sai mediassa laajaa vastakaikua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivi Räsänen, Merja Kyllönen, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, peltipoliisit, peltipoliisit kaupunkeihin, kunnallinen liikennevalvonta, |
Keskustan tontille ei tuontiruokaa rahdata!Sunnuntai 14.10.2012 - -Esko Erkkilä- Lehtiyhtymään kuuluvan Tamperelaisen toimittaja katsasti Tampereen Keskustorilla sijaitsevien vaalimökkien tarjonnan torstaina 12.10.2012.
Olin paikalla, kun Tamperelaisen toimittaja Marjo Rämö tutustui Keskustan vaalimökin tarjontaan.
Rämö kirjoitti Keskustan vaalimökille suorittamastaan ”auditoinnista” näin:
Keskusta: Tiskillä on kahvia, kotimaisia kaurakeksejä ja karamellejä. Keskustan tontille ei kuulemma rahdata tuontiruokaa. Kopilla partioinut ehdokas Esko Erkkilä tarkasti tuotteiden viivakoodit ja opasti lukemaan koodeja oikein. Harjoituskappaleena toimi tölkillinen punaista maitoa, josta löytyikin Suomen maatunnus. Neljä vuotta sitten keskustan kopilla oli tyrkyllä aimo satsit porkkanaa, mutta ainakin näissä vaaleissa porskutetaan toistaiseksi kaurakeksilinjalla.
Oleellista Keskustan osalta on Rämön toteama, että tuontiruokaa ei vaalimökillemme rahdata!
Huolehdimme, että kaikkien vaalimökillemme hankittujen tuotteiden EAN-koodin ensimmäinen numero on 6 eli Suomen maatunnus.
Lähiruoka on Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaaliteemoista keskeinen. Lähiruoka-periaatteen noudattaminen vaalimökillämme on meille silmäterä!
******* Toimittaja Rämön juttua Tamperelaisen nettiversiossa kommentoinut nimimerkki ”Kannattaa tutustua ehdokkaisin puheisiin ja TEKOIHIN!!” toteaa Keskustan vaalimökillä kokemastaan mm. näin:
”Keskustassa ehdin vaihtaa ajatuksia vaalean kaunottaren Mervin kanssa, jonka sukunimeä en muista. Perusteltuja mielipiteitä ja rohkeutta sanoa, milloin ei jotain asiaa tiennyt. Lääkäri Timo Taivalsalmi tunsi hyvin terveysasiat ja teki hyvän vaikutuksen. Ei korostanut itseään, mutta antoi asioiden puhua puolestaan. Keskustan kopilta jäi odotuksia paljon parempi tunnelma. En ole koskaan äänestänyt keskustalaista, nyt voisi jopa harkita.”
Vaalipäällikkönä olen ylpeä, että vaalimökillämme esiintyviä ehdokkaita ja heidän käyttäytymistään kommentoidaan näin! Yhteenvetonaan nimimerkki toteaa: ”Kaiken jälkeen taidan äänestää joko kokoomuslaista tai keskustalaista ehdokasta. Kokoomuksella oli hyvä ohjelma, keskustalla fiksuja ehdokkaita. Kristillisten Roth on viisas, mutta puolueesta jäi ikävä sivumaku Sipilän ja sen toisen itseään täynnä olevan nuoren naisen paasauksesta.”
On etuoikeus olla näin fiksun porukan vaalipäällikkönä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.tampereenkeskusta.fi, Keskustan vaalimökki, Keskustan vaalimökki Tampereella, Keskustan vaalimökki Keskustorilla, Marjo Rämö, Tamperelainen, lähiruoka, Keskustan tontille tuontiruokaa ei tuoda, Mervi Karinkanta, Timo Taivalsalmi, Satu Sipilä, |
Uskomatonta, jos Tampereen vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Kari Lähteenmäen kertoma on tosiTorstai 11.10.2012 - -Esko Erkkilä- Osallistuin eilen Suomen Keskustan edustajana Tampereen kaupungin vammaisneuvoston ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin VATENK:n järjestämään vaalikeskustelutilaisuuteen.
Tilaisuuden teemana oli... ...Yhdenvertainen Tampere.
Tampereen kaupungin vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Kari Välimäki jysäytti tilaisuudessa uutispommin. Välimäki kertoi, että Tampereella vammaisten ja vanhusten kuljetuspalvelujen yhdistämisen henkilöstökulut kirjataan vammaispalvelujen kokonaiskustannuksiin!
Varmistin asian tilaisuuden jälkeen Välimäeltä ja näin ymmärrän tapahtuvan!
Tilaisuuden vetäjinä toimivat vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Kari Välimäki ja asumispalvelusäätiö ASPA:n suunnittelija Milla Ilonen.
Tilaisuuden kolmantena vetäjänä toimi Tampereen kaupungin vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukola.
Kuvaaja: Veijo Hirvonen Sain paikan paneelissa kansanedustaja Leena Rauhalan (kd) ja kaupunginvaltuutettu Ilkka Järvelän (vas) välissä. Järvelän vierellä oikealla kaupunginvaltuutettu Heikki Luoto (ps).
Vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Kari Välimäki täsmensi illan uutispommiaan sillä, että Tampereen Logistiikassa työskentelee 12 – 14 henkilöä vammais- ja vanhuspalvelukyytien yhdistelemisessä.
Välimäki kertoi, että kakkien näiden henkilöiden palkkakulut kirjataan Tampereen kaupungilla vammaispalvelujen kustannuksiksi!
Tilanne on karmea, sillä käytännössä vammaisten palvelutasoa heikentävän työryhmän palkkakulut kirjataan vammaispalvelujen kustannuksiksi!
Tietävätkö nykyiset päättäjät tätä?
Vammaispalvelujen kuljetuspalvelujen kokonaisvolyymistä ¾ on vanhusten kuljetuspalveluja. On ihmeellistä, että vanhusten kuljetuspalvelujen kustannukset kirjataan vammaispalvelujen piikkiin!
On kansalaisten tasa-arvoista kohtelua loukkaavaa, että kotoa lähdettäessä kuljetuspalvelun tilaaminen edellyttää tunnin ennakkotilausaikaa. Kotiin tultaessa vaaditaan puolen tunnin ennakkotilausaika.
Näinä tunnin ja puolen tunnin pituisina ”luppoaikoina” Tampereen Logistiikan organisaatioon kuuluvat henkilöt yrittävät yhdistellä mahdollisimman monen kuljetuspalveluihin oikeutetun matkoja muiden kanssa.
On todennäköistä, että 12 – 14 henkilön palkkakustannukset ovat suuremmat kuin vammaisten ja vanhusten kuljetusten yhdistelemisellä saavutettu säästö!
Keskikaupungilta kotiin tultaessa ns. sote-taksin voi ottaa ilman ennakkotilausaikaa vain rautatie- ja linja-autoasemilta. Keskikaupungin muilta taksiasemilta se ei ole mahdollista!
Opin vammaisneuvoston ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelimen yhteisessä vaalipaneelissa sen, että Tampereen kaupunginvaltuustoon tarvitaan kipeästi uusia voimia entisten tilalle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vammaisneuvosto Tampere, Tampereen vammaisneuvosto, vammaisjärjestöjen yhteistyöelin, VETENK, Kari Välimäki, Milla Ilonen, Jukka Kaukola, Leena Rauhala, Ilkka Järvelä, Heikki Luoto, Tampereen Logistiikka, vammaiskuljetusten yhdistäminen, |
Kokoomus ja SDP jatkavat tamperelaisten rahojen lapioimista Tavase Oy:n synkkään kaivoonKeskiviikko 10.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 8.10.2012 tamperelaisten luottamushenkilöiden linjaukset mielettömän Tavase-hankkeen tukemisessa saivat selkeän kahtiajaon.
Kahtiajako osoitti, että kokoomus ja SDP haluavat jatkaa tamperelaisten veronmaksajien veroeurojen surutonta syytämistä mielettömään tekopohjavesihankkeeseen.
Vasemmistoliitto, vihreät ja kristillisdemokraatit ottivat Keskustan tekemän valtuustoaloitteen vakavasti ja olivat Keskustan linjoilla siinä, että rahahanat pitää sulkea naapurikuntien harjuja tuhoavan hankkeen lopettamiseksi.
Tavase-hankkeeseen syydettävää 200.000 euroa puolsivat kokoomuksen Riitta Koskinen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen sekä Timo P. Nieminen ja SDP:n Anneli Kivistö, Atanas Aleksovski ja Ilpo Sirniö.
Tamperelaisten veronmaksajien puolta pitivät ja siten Keskustan tekemään valtuustoaloitetta kannattivat vasemmistoliiton Mikko Aaltonen, vihreiden Vesa Eskola ja Maija Kajan sekä kristillisdemokraattien Leena Rauhala.
Lopputulema oli kuitenkin se, että Kangasalan sekä Pälkäneen harjujen raiskaamista kannatti 7 kaupunginhallituksen jäsentä ja luontoarvoja kunnioitti sekä tamperelaisten etua ajoi 4 kaupunginhallituksen jäsentä.
Aamulehdelle on annettava iso tunnustus, kun se uutisoi Tampereen kaupunginhallituksen toissapäiväisen päätöksen näin:
Tavase-hankkeen tulevaisuus on synkkä kuin syvä kaivo
Harmittelen runsaan kahden kuukauden jälkeen tehtävistään luopuvan pormestari Timo P. Niemisen puolesta, kun hän Aamulehden mukaan toteaa, ettei Tampereen nyt kannata luopua Tavasesta, koska siihen on satsattu jo niin paljon varoja!
Arvostamani pormestari päästi suustaan todellisen sammakon, jos Aamulehden toimittaja Pekka Kymäläisen laatima juttu pitää paikkansa.
Pormestari Niemisen lausunto antaa pelottavan kuvan Tampereen johtavien luottamushenkilöiden ja virkamiesten toiminnasta – jos johonkin mielettömään hankkeeseen ehditään syytämään riittävän paljon varoja, niin siitä ei voida enää perääntyä!
Tavase-sotku merkitsee sitä, että olen valitsemassa puoleni myös Rantaväylän tunnelin suhteen. Rantaväylän tunneliin on nyt viimeisen 6,5 miljoonan euron suuruisen ”suunnittelumäärärahan” myöntämisen jälkeen ilmeisesti satsattu niin paljon rahaa, että siitä ei enää voida luopua. Näin on pääteltävä kokoomuksen ja SDP:n keittämän Tavase-sotkun tuloksena!
Olen asiasta eri mieltä ja totean, että Rantaväylän tunnelikysymys on 28.10.2012 valittavan Tampereen kaupunginvaltuuston otettava uuteen harkintaan.
”Uusi harkinta” merkitsee mm. sitä, että nykyisen kaupunginvaltuuston tekemien päätösten mahdollinen purkaminen merkinnee Tampereen kaupungille tiettyjen sakkomaksujen maksamista sopimusrikosta. Mahdolliset sopimussakot on kuitenkin asettava oikeisiin mittasuhteisiin niiden summien kanssa, jotka Tampereelle aiheutuvat Rantaväylän tunnelin rakentamisesta.
Kiitän Keskustan valtuustoryhmää sen laatimasta valtuustoaloitteesta, jossa koko Tavase-hanke asetettiin kyseenalaiseksi.
Kiitän myös vasemmistoliittoa, vihreitä sekä kristillisdemokraatteja, jotka osasivat ”lukea oikein” Keskustan tekemää valtuustoaloitetta ja äänestivät todellisuudessa sitä kannattaen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase kusettaa, Kokoomus tukee Tavasea, SDP tukee Tavasea, Riitta Koskinen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen, Timo P. Nieminen, Anneli Kivistö, Atanas Aleksovski, Mikko Aaltonen, Vesa Eskola, Maija Kajan, Leena Rauhala, Keskustan valtuustoaloite, |
Tampereen kaupungin elintarvikehankintoihin tarvitaan kipeästi poliittista ohjaustaTiistai 9.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisilla on syytä suureen huoleen, sillä kaupungin elintarvikehankinnoissa ollaan pahasti hakoteillä. Hakoteillä ollaan sen vuoksi, että halpa hinta on Tampereen kaupungin elintarvikehankinnoissa ainoa kriteeri.
Olen tietänyt asiantilan jo pitkään, mutta huomasin Vapriikissa viime viikon perjantaina eli 5.10.2012 Valtion ravitsemusneuvottelukunnan järjestämässä tilaisuudessa, että tietämys Tampereen kaupungin elintarvikehankinnoista on kateissa myös monilta, jotka pyrkivät kaupunginvaltuustoon 28.10.2012 järjestettävissä kunnallisvaaleissa.
Ilahduin, että Vasemmistoliiton edustajalla Tiina Heinosella oli panelisteista ainoana vankkaa tietämystä elintarvikehankintojen suuntaamisesta.
Tiina Heinosella on tamperelaisen elintarviketeollisuuden palveluksessa olevana näköalapaikka siihen, että mikä on tamperelaisten kokonaisetu elintarvikehankinnoissa.
Toivottelin Tiina Heinosen ja Vasemmistoliiton tervetulleiksi Keskustan linjoille.
Kuvaaja: Mikko Kiio Pidän kuulijoita kohtaan kohteliaana, että panelisti nousee seisomaan puheenvuoronsa aikana. Näin tein myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan järjestämässä tilaisuudessa Tampereella 5.10.2012, kun puolustin lähiruokaa.
Kuvaaja: Mikko Kiio Valtakunnallisen hallitusrintaman edustajat istuivat ritirinnan paneelissa. Vasemmalta Vesa Eskola (vihr), Sirpa Pursiainen (KD), Anne Tervo (SDP), Tiina Heinonen (vas) ja Taina Lampu (kok). Valtakunnallisen hallitusrintaman edustajista ainoastaan vasemmistoliiton Tiina Heinonen liputti lähiruuan puolesta!
************On annettava asiantuntijoiden mielipiteelle suuri arvo heidän ravinto-opillisesta tietämyksestään elintarvikehankinnoissa.
Tunnen kuitenkin suurta huolta, jos Tampereen kaupungin elintarvikehankintojen sallitaan ajelehtia vain halvan hinnan perässä. Nyt näyttää valitettavasti näin tapahtuvan!
Luottamushenkilöiden rooli on katsoa elintarvikehankintoja Tampereen kaupungin ja sen asukkaiden kokonaisedun kannalta. Nyt näin ei tapahdu!
On aiheellista antaa tiukkaa palautetta myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suuntaan.
Tuntumaksi jäi, että myös siellä tuijotetaan pelkästään ravitsemuksellisiin asioihin ja ei osata nähdä ”suurta kuvaa”.
Kotimaisen ruoka ja lähiruoka ovat asioita, joihin suomalaiset luottavat.Toivon, että lähiruokaan luottaisivat Tampereella Keskustan ja Vasemmistoliiton lisäksi myös muut puolueet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vesa Eskola, Sirpa Pursiainen, Anne Tervo, Tiina Heinonen, Taina Lampu, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Vapriikki, lähiruoka, |
Lähiruoka pitää saada Tampereen kaupungin strategiaan!Maanantai 8.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungilla on lukemattomia asioita esillä strategiassa, pormestarin linjauksissa tai muissa merkittävissä yhteyksissä.
Yksi asia kuitenkin puuttuu ja se on ruoka!
Tampereen kaupungin strategisissa linjauksissa ei löydy sanaakaan ruuasta ja aivan turha on etsiä linjauksista lähiruokaa!
Olin runsas viikko sitten tilaisuudessa, jossa Tampereen kaupungin eräs ympäristöpuolen virkahenkilö kertoi, että heidän tehtävänsä on pohtia miten he saisivat Tampereen kaupungin yksiköt pohtimaan ympäristöasioita!!
On ennen kuulumatonta, että lähes kymmenen henkilön yksikkö POHTII, että miten he saisivat Tampereen kaupungin yksiköt POHTIMAAN ympäristöasioita!
Ovatko nykyiset valtuutetut hoitaneet velvollisuutensa, kun Tampereen kaupungin organisaatioon on päässyt syntymään POHTIMISEN edistämisen POHTIMISyksiköitä?
Ruuan ja erityisesti lähiruuan maininta Tampereen kaupungin strategisissa linjauksissa on ehdottoman tärkeää.
Lähiruoka työllistää, se on turvallista ja maittavaa. Se merkitsee ympäristöystävällisyyttä, kun esim. Tampereen lapsille tarjottavan maidon ”ei tarvitse nähdä maailmaa”.
Strategiassa mainittu lähiruoka antaisi Tampereen kaupungin eri toimijoille selkänojaa, kun he tekevät valintoja vaikkapa Kangasalla ja Brasiliassa kasvatetun broilerin välillä.
Strategiassa oleva maininta ruuasta ja lähiruuasta merkitsisi, että poliittiset päättäjät ovat tehneet arvovalinnan Tampereen kaupungin tarjoaman ruuan alkuperästä, valmistuspaikoista ja ruuantuotantoketjun läpinäkyvyydestä.
Käytännön toteuttajien olisi silloin määriteltävä strategiaan nojaavat menettelytavat, määriteltävä toimintaa ohjaavat mittarit sekä luotava järjestelmä, jolla toiminnassa havaitut poikkeamat korjattaisiin.
Strategiaan viedyt ruokaan ja lähiruokaan liittyvät linjaukset toisivat mukanaan eri toimijoiden raportointivelvollisuuden, jonka kautta päättäjät sekä tamperelaiset pystyisivät arvioimaan saavutettuja tuloksia.
Lupaan jatkossa toimia kaikin tavoin siten, että Tampereen kaupungin strategiaan saadaan mahdollisimman nopeasti ruokaan ja lähiruokaan liittyvät linjaukset!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen strategia, lähiruoka Tampereellan lähiruoka Tampereen kaupungilla, ympäristöasioiden pohtimisen pohdinta, |
Mikä kouluruoka haluaisin olla?Lauantai 6.10.2012 - -Esko Erkkilä- Valtion ravitsemusneuvottelukunta järjesti eilen Tampereella tiedostus- ja keskustelutilaisuuden, jonka teemana oli
”Ravitsemuksella terveyttä ja hyvinvointia kuntalaisille vauvasta vaariin – ruokaan panostaminen kannattaa!”
Tilaisuus oli kaikille avoin ja sinne oli kutsuttu median edustajat, Pirkanmaan kuntapäättäjät, kunnallisvaaliehdokkaita sekä kuntien ravitsemusasioista päättäviä toimijoita.
Paikalla oli nelisenkymmentä ruoka-asioista kiinnostunutta ja tilaisuuden lopuksi järjestettiin paneelikeskustelu, jossa puolueiden edustajat kertoivat taustaryhmänsä mielipiteistä päivän aiheeseen.
Edustin paneelissa Suomen Keskustaa.
Tilaisuuden avaajana ja koko ajan paikalla olleena jämäkkänä johdattelijana toimi maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Hän toimii myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtajana.
Tapasin Husu-Kallion vasta nyt ensimmäisen kerran hänen kansliapäällikköaikanaan. Sain tehdä vuosikaudet tiivistä yhteistyötä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa, kun Jaana Husu-Kallio toimi sen pääjohtajana.
Kokemukseni Husu-Kalliosta pätevänä suomalaisen ruokaturvallisuuden vartijana on ehdoton ja sen vuoksi totesinkin hänelle, että meillä suomalaisilla on nyt hieman turvaton olo, kun Sinä et ole Eviran johdossa!
Toki MMM:n kansliapäällikkyys on todellisen vaikuttajan paikka, sillä nyt Husu-Kalliolla on hyvin laaja vastuualue mm. kansalaisten ruokaketjussa.
Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio katsoo eteenpäin ja hän totesikin alustuksessaan, että nyt pitää toimia! Tarve toimia ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksesta, jossa on seurattu väestön seerumin kolesteroliarvojen kehittymistä 1982 – 2012. Kaaviosta nähdään, että miesten sekä naisten kolesteroliarvot ovat kohonneet kuluneena viisivuotiskautena!
Tampereen Vapriikissa pidetyssä tilaisuudessa julkistettiin Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tuottama opas”Ravitsemuksella hyvinvointia”.
Oppaaseen on koottu hyvän ravitsemuksen edistämiseksi annetut suomalaiset suositukset ja siinä esitellään esimerkkejä kunnissa toteutetuista hyvistä käytännöistä.
(Kuvaaja: Mikko Kiio) Tilaisuus huipentui paneelikeskusteluun ja sen johdattelijana toimi neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio-Lähteenkorva (oikealla) sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Panelistit oikealta lukien
(Kuvaaja: Mikko Kiio) Esittelyn yhteydessä meille oli annettu ennakkotehtäväksi tämän jutun otsikko. Istumajärjestys oli minulle suosiollinen, sillä sain esittäytyä ensimmäisenä.
Otsikon kysymys oli minulle helppo, sillä halusin valita ravitsemuksellisesti terveellisen ja välttämättömän ruuan. Kotimaisuus ja se, että valitsemani kouluruoka on tuotettu lähellä, olivat valinnassani ehdottoman tärkeitä. Tamperelaisen elintarviketyöläisen työpaikan varmistaminen oli kouluruokani valinnassa minulle ensiarvoisen tärkeää.
Valintani oli helppo ja kävinkin ennen paneelitilaisuutta ostamassa Nekalan K-Supermarketista Länsi-Maidon Vihiojantie 3:ssa sijaitsevassa meijerissä pakkaaman kevytmaitopurkin. Kyseessä on Pirkanmaalla tuotetusta maidosta jalostettu tuote.
Esittelin Pirkanmaalla tuotetusta maidosta Tampereella pakatun maitopurkin kouluruokana, joka haluaisin olla!
Länsi-Maidon Tampereen Nekalassa pakkaama kevytmaito on aistikkaassa pakkauksessa, sillä maitopurkin kyljessä on kuva Näsinneulasta. Kuva on otettu eilen illalla mökkimme kivitasolla ja se on tarkoituksellisesti kooltaan iso, sillä lähellä tuotettu ruoka on ison kuvan arvoista!
On vähintään kummallista, että tuote ei ole päässyt esim. Tampereen suurimpiin S-ryhmän päivittäistavaraliikkeisiin! K-ryhmän maitohyllyssä se on!
Tarkoitukseni on palata paneelikeskustelun puheenvuoroihin ja niissä esitettyihin eri puolueiden painotuksiin myöhemmin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtion ravitsemusneuvottelukunta, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio, THL:n kolesterolitutkimus, Ravitsemuksella hyvinvointia, Länsi-Maito, maitoa Pirkanmaalta. |
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!Torstai 4.10.2012 - -Esko Erkkilä- Ilmoitukseni Keskustan Vaalilehdessä:******
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!
Ehdokasnumero 208EI
KYLLÄ
Uusi valtuusto päättää Rantaväylän tunnelista!******
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, tekopohjavesihanke Tavase, Sulkavuori, jätevesien keskuspuhdstamo, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihioja, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Peltolammi, lentomelu, 14 päivää vanhat leivät |
Keskustan teltta oli tapahtumien keskipisteenä Tampereen Markkinoilla 1.10.2012Tiistai 2.10.2012 - -Esko Erkkilä- Onnistuneen tapahtuman järjestäminen vaatii paljon näkymätöntä taustatyötä, jotta tilaisuudesta muodostuisi onnistunut.
Näin oli myös eilen Tampereen Keskustorilla järjestetyillä Tampereen Markkinoilla, joille Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö osallistui omalla osastollaan.
Valmistauduin tapahtumaan jo edellispäivänä, kun lastasin henkilöauton peräkärryni telttakatoksella ja monilla muilla rekvisiitoilla jo myöhään sunnuntai-iltana.
Herätys oli maanantai-aamuna klo 05.15 ja olin Keskustan telttakatoksen kanssa Keskustorilla varaamassa tutun paikan Hämeenkadun ääreltä klo 06.55.
Aamun kuluessa oli hyvää aikaa keskustella telttakatoksemme vierelle sijoittuneiden tutuiksi muodostuneiden torikauppiaiden kanssa päivän säätilasta ja säätilaennusteiden vaikutuksista päivän kävijämäärien ennakointiin.
Saimme osastomme kuntoon klo 09.30, kun kaikki piiritoimistolla valmistellut tarjottavat olivat ehtineet tarjoilukuntoon!
Monitoiminen puuhamiehemme ja kunnallisvaaliehdokkaamme Jari Rajasalo (vasemmalla) ehti päivän aikana käydä lukemattomia keskusteluja tamperelaisten kanssa.
Sadan maratonin mies Johannes Jonoff (vasemmalla) oli kotiutunut edellispäivänä Porissa järjestetyistä pärekorin heittokilpailuista ja oli innolla käymässä keskusteluja vaikkapa Sara Hildenin taidemuseon tarjonnasta – hän kun on Sara Hildenin taidemuseon johtokunnan jäsen!
Kunnallisvaaliehdokkaamme Eva Back on perehtynyt Santeri Alkion kirjalliseen tuotantoon ja sen vuoksi hänellä on vankka tuntemus alkiolaisuudesta!
Käytönvalvoja Jorma Tapaninaho (oikealla) saa jämäkällä sanomisellaan epäröivimmänkin kansalaisen vakuuttumaan Keskustan kunnallisvaaliohjelmasta!
Keskustalainen apulaispormestari Timo Hanhilahti käyskenteli tyytyväisenä osastollamme ja hän sai viimeisenkin ”epäilevän Tuomaksen” uskomaan, että Tampereen kaupungin kaavoitustavoitteet on hänen johdollaan saavutettu.
Tässä kuvassa apulaispormestari Timo Hanhilahti keskustelee Keskustan pormestariohjelmasta Mervi Karinkannan kanssa. Mervi oli edellisissä eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokas ja silloin hän kokosi Pirkanmaalta kunnioitettavan äänisaaliin. Nyt odotamme ja toivomme, kun Mervi siirtyi Keskustan riveihin, että hän tuplaa Tampereelta eduskuntavaaleissa saamansa äänisaaliin!
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n johtokunnan jäsen Kaarina Peltomäki (vasemmalla) jututtaa kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaista.
Minä ja lukemattomat muut arvostivat, kun Tampereen oma senaattori Mikko Alatalo ehti poikkeamaan osastollamme hetkeksi. Nähtiin taas kerran, että Mikolla on todellista vetovoimaa, sillä väkeä tungeksi Mikon ympärillä kovasti!
Tampereen Markkinoiden markkinapäivä oli Keskustan kannalta poikkeuksellisen onnistunut.Tavoitimme runsaasti niitä tamperelaisia, joita juuri halusimmekin tavata!
-Esko Erkkilä, ehdokasnumero 208- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: apulaispormestari Timo Hanhilahti, Mervi Karinkanta, Jari Rajasalo, Eva Back, Jorma Tapaninaho, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Johannes Jonoff, Mikko Alatalo, Kaarina Peltomäki, |
Vaalikoneita ja vaaliesitteitäMaanantai 1.10.2012 - -Esko Erkkilä- Eilinen iltapuhde meni vaalikoneisiin vastatessa ja omatekoisia vaaliesitteitä laatiessa. Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n vaalipäällikkönä jouduin antamaan apua muillekin ehdokkaillemme vaalikoneiden täyttämisessä. Olen vastannut Tampereen kaupungin, Tamperelaisen, YLE:n sekä MTV:n vaalikoneisiin! Lukijani ovatkin saaneet tutustua kolmeen vaaliteemaani eli Tavasen vastustamiseen, ihmettelyyn siitä, että Tampereen kaupunki hankkii oikein tarjouskilpailulla vanhuksille 14 päivää säilyvää leipää sekä TKL:n bussien Virossa tapahtuvan korjaamisen arvosteluun. Tässä vaaliteemoistani kertovat vaaliesitteet, jotka laadin omalla tietokoneellani ja tulostin omalla tulostimellani: Nyt pitääkin lisätä nimensä jälkeen numero 208! -Esko Erkkilä 208- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin vaalikone. Tamperelaisen vaalikone, YLE:n vaalikone, MTV:n vaalikone, Tavase, 14 päivää säilyvän leivän kilpailutus, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, |