Jätkänkynttilöiden tulimeri valtasi Tampereen KeskustorinTorstai 6.12.2012 - -Esko Erkkilä- Suomen metsäkeskus sytytti 400 jätkänkynttilää Tampereen Keskustorille torstaina 29. marraskuuta kello 16.30. Olin paikalla erikoisessa tapahtumassa. Tempaus oli lähtölaukaus Suomen metsäkeskuksen, Suomen mielenterveysseuran ja Aamulehden yhteishankkeelle, jossa haetaan uudenlaista toimintamuotoa nuorten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön. Toiminnan ydin on metsässä ja metsäluonnossa liikkuminen - tutkimusten mukaan jo viisi minuuttia metsässä vaikuttaa myönteisesti henkiseen hyvinvointiin. Ensimmäinen pilottiprojekti toteutetaan Tampereen seudulla. Ihmettelin, kun tapahtuman ennakkoinformaatiossa kerrottiin 800 metsäkeskuslaisen osallistuvan Keskustorin tempaukseen. Henkilölukumäärä oli oikein, sillä tapahtuma oli ajoitettu valtakunnallisten, Tampereella pidettyjen Metsäkeskuspäivien yhteyteen ja torilla oli tosiaan mukana koko Metsäkeskus lähes tuhannen työntekijänsä voimin.
Metsäkeskuksen väki aloitti jätkänkynttilöiden sytyttämisen Keskustorin suihkulähteen tienoilta…
…ja siitä sytyttäjät etenivät kohti Tampereen Teatteria. Yleisö oli eristetty "paloalueesta" merkkinauhalla sekä rauta-aidoilla. Hyvin tarpeellinen toimenpide, sillä Keskustorille oli kerääntynyt kansaa ehkä kaksituhatta henkilöä!
Kaikki jätkänkynttilät saatiin palamaan ja näky Keskustorilla oli erikoinen. Kuva on otettu Vanhan kirkon liepeiltä kohti Jugend-toria.
Kiitän järjestäjiä ainutlaatuisen valoelämyksen luomisesta pimenevään Tampereen iltaan.Kiitän Suomen Metsäkeskusta, Suomen Mielenterveysseuraa ja Aamulehteä myös siitä, että haluatte muistaa satoja nuoria, jotka vuosittain kamppailevat masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Metsäkeskus, Suomen Mielenterveysseura, Aamulehti, 400 jätkänkynttilää Keskustorilla, |
Tampereella Vihreät, Vasemmistoliitto ja Kristillisdemokraatit ovat valmiit luopumaan järjettömästä Tavase-tekopohjavesihankkeesta?Maanantai 3.12.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginhallitus käsitteli 26.11.2012 pitämässään kokouksessa Keskustan Tampereen valtuustoryhmän tekemää valtuustoaloitetta, jossa esitettiin nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esitettiin Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavasen alasajamisen varalta.
Asiaa valmistellut liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson oli perehtynyt hyvin Keskustan valtuustoaloitteeseen, sillä päätösehdotukseen oli koottu Keskustan esittämät näkemykset oikeaan muotoon. Näin Michelsson tiivisti Keskustan näkemykset päätösesityksensä aluksi:
Kysymysten kristallointi olikin ainoa positiivinen piirre päätösvalmisteluaineistossa, sillä muilta osin aineisto oli tyypillistä Tavase-propagandaa, jolla on vain niukalti yhteistä totuuden kanssa.
Tampereen kaupungin päätöksenteossa on Tavase-asiassa kuitenkin menty aimo harppaus eteenpäin, sillä kristillisten Leena Rauhalan esitystä asian uudelleen valmisteluksi kannattivat vihreiden Maija Kajan sekä Vesa Eskola ja äänestyksessä sitä kannatti em. kaupunginhallituksen jäsenten lisäksi vasemmistoliiton Mikko Aaltonen.
Asia meni siis äänestykseen ja silloin pöytäkirjan mukaan seuraavat kaupunginhallituksen jäsenet torppasivat asian uudelleen valmistelun:
Kokoomuksesta Anna-Kaisa Ikonen, Ilkka Sasi, Riitta Koskinen sekä Timo P. Nieminen…
…ja SDP:stä Ilpo Sirniö, Atanas Aleksovski sekä Anneli Kivistö.
Näin kävi tällä kerralla, mutta kunhan Tavase taas lähiaikoina lähettää Tampereen kaupungille uuden rahoituspyynnön, niin uskon, että asia etenee kohti järkevää ratkaisua.
Oletan, että uutta rahoituspyyntöä jo kirjoitetaan ja nyt se lieneekin suuruusluokkaa miljoona euroa, sillä sen verran maksaa uusi YVA, jonka otaksun olevan seuraava askel Tavasen kivikkoisella tiellä.
Ainoa oikea järkevä ratkaisu Tavase-kysymyksessä on hankkeen mahdollisimman nopea lopettaminen ja tähän mennessä aiheutuneiden n. seitsemän miljoonan euron suuruisen panostuksen kirjaaminen luottotappioiksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, tekopohjavesihanke Tavase, Leena Rauhala, Maija Kajan, Vesa Eskola, Mikko Aaltonen, kansalaismielipide Tavasea vastaan, Tavasen uusi YVA, Tavase ja YVA, |
Kuntademokratiayksikön tuottama "Avoin kaupunki - Tampere 2030" -aineisto antaa runsaasti tietoa päätöksenteon pohjaksiLauantai 1.12.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Valtuustosalissa oli 28.11.2012 tarkoitus järjestää kaupungin virkamiehille suunnattu Alue-Alvareiden 5-vuotiseen toimintaan liittyvä juhlaseminaari ”Avoin kaupunki – Tampere 2030”.
Seminaariin oli kuitenkin niin laimea kiinnostus, että se jouduttiin peruuttamaan.
Juhlaseminaarin jälkeen suunniteltu Alue-Alvareiden 2011 – 2012 –kauden päätöskokous kuitenkin järjestettiin ja saimme sen lopuksi tutustua siihen aineistoon, joka oli ollut tarkoitus esittää virkamiehille.
Kuntademokratiayksikön esittelemä kokonaisuus pohjautuu Alue-Alvareiden tuottamaan aineistoon ja tämän ansiosta se kuvastaa hyvin sitä tulevaisuudenkuvaa, jonka tavallinen tamperelainen toivoo kotikaupungissaan toteutuvan vuonna 2030.
On heti kärkeen todettava, että tavallisten tamperelaisten tulevaisuudenkuva on tyystin toisenlainen, kuin se linja jolla poliittiset päättäjät aikovat edetä.
Esitän seuraavassa suoria lainauksia Alue-Alvareille 28.11.2012 esitetystä ”Avoin kaupunki – Tampere 2030" -aineistosta:
Länsi-Tampere…
…nähdään vuonna 2030 olevan vihreä, monipuolisesti ja sopusuhtaisesti rakennettu, pientalovaltaiset asuinalueensa säilyttänyt alue, jossa yhteisöllisyys toimii, julkiset palvelut ovat kaikkien saatavilla ja ympäristöstä huolehtiminen kuuluu kaikille.
Etelä-Tampereen…
…Alue-Alvarit puolestaan näkevät alueensa olevan ”vihreä keidas” lähellä keskustaa.
Etelä-Tampereella luonnonläheisyys ja viheralueet on säilytetty täydennys- ja rantarakentamisesta huolimatta. Veden läheisyys, alueen historia ja arvot näkyvät.
Viheralueet ja riittävät ulkoilualueet tarjoavat mahdollisuuden ihmisen ja luonnon vuorovaikutukselle. Viherkäytävät yhdistävät alueita toisiinsa.
Kaakkois-Tampere…
…on vuonna 2030 Alue-Alvareiden mukaan alue, jossa mm. luonnonläheisyys luo pohjan hyvälle elämälle ja menestykselle.
Alue on väljä ja siellä on kaikkien ulottuvilla luonto, viheryhteydet sekä Herukka-reitti!
Alueen väljyys toistuu aineistossa, ei tehorakentamista, vain harkittua tiivistämistä, infran ja rakennusten vanhenemiseen on varauduttu.
Koillis-Tampere…
…on 2030 vireä ja vehreä alue vesistöineen.
Maaseutu elää vireästi ja siellä pientaloja on valmistunut väljille tonteille tuoden uusia perheitä maaseudulle.
Koillis-Tampereen kaupunkialue on vuonna 2030 rakennettu väljästi ja pientalovaltaisesti jättäen tilaa ympäröivälle luonnolle.
Hyvin huolletut puistot ja ulkoilureitit tarjoavat mahdollisuuden monipuoliseen harrastus- ja virkistyskäyttöön sekä rauhoittumiseen.
Toivon, että uuden kaupunginvaltuuston jäsenet nopeasti tutustuvat tähän hienoon aineistoon.
Mitään ratkaisevaa ei vielä ole Tampereen kaupunkisuunnittelussa menetetty, mutta nykymeno tiivistysrakentamisineen, hajarakentamiskieltoineen ja kaupunkilaisten ahtaminen keskustaan on nyt saatava järjellisiin mittasuhteisiin.
”Avoin kaupunki – Tampere 2030” –aineistoon kannattaa mielestäni perehtyä myös Tampereen kehyskuntien asukkaiden sekä päättäjien.
Tutustuminen auttaa ymmärtämään, että tamperelaiset eivät kannata kaiken keskittämistä Tampereelle – tamperelaiset haluavat asua väljästi ja lähellä luontoa. Maalla tai maaseutumaisessa ympäristössä asuminen on monen tamperelaisen toiveena. Jos Tampere ei siihen pysty, niin siinä piilee kehyskunnille suuri mahdollisuus.
Haja-asutusalueiden rakennuskiellot ja älytön tiivistysrakentaminen ovat harvojen mielipide – tavallisten tamperelaisten mielipide ne eivät ole!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Avoin kaupunki - Tampere 2030", Länsi-Alvari, Etelä-Alvari, Kaakkois-Alvari, Koillis-Alvari, asukasvaikuttaminen, |
Tampereen kokeneet keskustalaiset kuntajohtajatTorstai 29.11.2012 - -Esko Erkkilä- Tampere on vetovoimainen keskus ja eräs osoitus siitä on mm. se, että useat keskustalaisesti ajattelevat kuntajohtajat ovat eläkepäivillään asettuneet Tampereelle asumaan.
Tunnen heitä moniakin, mutta taannoisten kunnallisvaalien aikana sain ”Meidän Tampere” –lehden toimittajana tehdä kahdesta kokeneesta kuntajohtajasta haastattelun vaalilehteemme.
Kyseessä ovat Tuomo Räihä ja Eero Mäki-Tanila joiden kanssa apulaispormestari Timo Hanhilahden kanssa saimme viettää asioita pohdiskelevan juttuhetken.
Mäki-Tanila ja Räihä olivat Keskustan ehdokkaita ja Tuomo Räihä sai niin paljon ääniä, että hänet valittiin Keskustan varavaltuutetuksi.
Juttu julkaistiin Keskustan vaalilehdessä, mutta jutussa käsitellyt asiat ovat vaalien jälkeenkin ajankohtaisia.
Näin juttumme kulki:
*************
Keskustan kokeneet kuntajohtajat ovat valmiit kehittämään Tamperetta
On onni Tampereelle, että kaupungista on muodostunut kokeneiden keskustalaisesti ajattelevien kuntajohtajien asuinpaikkakunta.
Tampereella heitä asuu useitakin - nyt kaksi heistä on asettunut kunnallisvaaliehdokkaiksi Keskustan listalle.
Oulunsalon kunnanjohtajana 1975 – 2009 toiminut Tuomo Räihä (vasemmalla) ja Kiikan sekä Äetsän kunnanjohtajana vuosina 1977 – 2008 toiminut ja sen jälkeen Sastamalan kaupungissa ”Elämänlaatu ja elävä maaseutu” –sektorista vuosina 2009 – 2012 vastannut Eero Mäki-Tanila (oikealla) kokoontuivat 13.9.2012 apulaispormestari Timo Hanhilahden (keskellä) kutsusta pohtimaan Tampereen kehittämistä.
Meidän Tampere –lehden toimittaja totesi, että kaikki kolme pitävät huolen kunnostaan. Mäki-Tanila on juossut 30 maratonia ja juoksee edelleen viikossa 30 – 50 kilometriä. Räihä on innokas kävijä Ratinassa, jossa Tampereen kaupungin ”vertaistuella” järjestetään senioreille monipuolista liikuntaa. Apulaispormestari Hanhilahti tunnetaan innokkaana pyöräilijänä ja tänäkin vuonna polkupyöräilyä hänelle on jäänyt taakse jo 2.500 kilometriä!
Kuntajohtajat painottivat pohdiskelussaan keskustan kehittämisen tärkeyttä. Palveluiden, viihtyvyyden ja turvallisuuden kehittäminen ovat heidän mielestään Tampereen keskusta-alueen kehittämisessä ydinalueita.
Toisaalta Räihä, Mäki-Tanila ja Hanhilahti olivat yksimielisiä siitä, että Tamperetta pitää kehittää laidasta laitaan – kaupunginosien, asuinalueiden ja kylien kehittäminen pitää olla keskeisellä sijalla kaupungin kehittämisessä.
Valtiovarainministeriön kuntaosaston ylijohtaja Päivi Laajalan johtaman työryhmän työtä kuntajohtajat kritisoivat ammattitaidolla.
Eero Mäki-Tanilan mielestä ainoa järkevä tapa edetä kuntauudistuksessa on keskustella kuntien välisestä yhteistyöstä pakkoliitospuheiden sijasta.
Mäki-Tanila totesi, että kaupunkiseudun asukkaiden kannalta keskeisiä yhteistyökohteita ovat esim. liikenne, terveydenhuolto ja yleiskaavoitus.
Tuomo Räihä kysyi, halutaanko kuntakentälle monopolia vai verkostoja? Monopolin seurauksena paikallisdemokratia vähenisi hänen mielestään ja siten puheet paikallisen päätösvallan säilyttämisestä ovat teatteria.
Kaikki kolme kuntajohtajaa olivat yksimielisiä, että pieni kilpailu kuntien välillä ja jokaisen kunnan vahvuuksien esilletuonti kehittää tehokkaimmin koko aluetta. Ihmisten identiteetin säilyttäminen on tärkeää ja suurkuntia luomalla se suorastaan ryöstettäisiin monilta!
Räihä ja Mäki-Tanila vakuuttivat, että kaikissa kunnissa mietitään joka hetki miten kuntien verkosto parhaiten pystyy kehittämään koko seutukuntaa.
Kuntajohtajien keskeinen kunnallisvaaliteesi on, että palvelut pitää pystyä hoitamaan kaikille. He muistuttivat, että lasten ja ikääntyneiden paras paikka on kaikissa tapauksissa oma koti.
Koulujen liikuntakasvatuksen edistämisestä Räihä, Mäki-Tanila ja Hanhilahti olivat huolissaan. He totesivat, että lasten ja nuorten lihavuus tuo jo varhain diabeteksen vaaran sekä merkitsee iän karttuessa sydän- ja verisuonitautien lisääntymistä. Nivelrikot ovat vanhemmiten seurausta jo varhaisiässä alkaneesta liikalihavuudesta.
Kuntajohtaja Eero Mäki-Tanilan eräs resepti lasten ja nuorten liikuntakasvatuksen edistämiseen on parkour-telineiden ja –ratojen rakentaminen koulujen pihoille sekä muille sopiville paikoille. Parkour-telineet ovat edullisia ja niillä liikkuminen kiinnostaa nykyajan lapsia sekä nuoria. Ehdottelipa Mäki-Tanila Meidän Tampere –lehden toimittajaakin kokeilemaan parkouria!
Oulunsalon entisenä kunnanjohtajana Tuomo Räihällä on kokemusta kehyskunnassa sijaitsevan lentokentän ja suurkaupungin keskustan välille aikaansaadusta ”laatukäytävästä”. Räihä on asiassa asiantuntija ja hän haluaa, että Oulussa ja Oulunsalossa aikaansaatu vastaava laatukäytävä saataisiin myös Pirkkalan lentoaseman ja Tampereen keskustan välille.
Apulaispormestari Hanhilahden kokoonkutsuma keskustelutilaisuus osoitti, että Keskustan listoilta Tampereen kaupunginvaltuustoon pyrkivillä kuntajohtajilla on paljon tietoa ja kokemusta. Heidän tietonsa ja taitonsa pitäisi pystyä nyt hyödyntämään tamperelaisten ja koko seutukunnan parhaaksi. *************
Nyt juttua tutkailtuani huomaan, että siinä kuntajohtajat tuovat esille muutaman sellaisen asian, joita pitäisi välittömästi alkaa viemään eteenpäin.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Hanhilahti, Tuomo Räihä, Eero Mäki-Tanila, parkour, laatukäytävä Pirkkalan lentoasemalta Tampereelle, |
Venla, Juulia ja Eetu antoivat ajateltavaa päättäjilleTiistai 27.11.2012 - -Esko Erkkilä- Arvostan, että Tampereella järjestetään eri puolilla kaupunkia pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasiltoja.
Asukasillat lisäävät kuntalaisdemokratiaa, sillä niihin ovat kaikki kaupunkilaiset tervetulleita esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan ajankohtaisista kaupunkia koskevista asioista.
Asukasilloissa ovat tentattavina pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan lisäksi apulaispormestarit sekä kaikkien kaupunginvaltuustossa olevien puolueiden edustajat. Kyseessä ovat siis todelliset päättäjät!
Vuoden viimeinen ja samalla nykyisen pormestarin sekä kaupunginvaltuuston viimeinen asukasilta järjestettiin eilen Lielahden koulun auditoriossa, Lielahdenkatu 15.
Olin paikalla, vaikka asunkin tyystin toisella puolella kaupunkia kuin nyt kohteena ollut Länsi-Tampereen alue.
Asukasillat on perinteisesti avannut järjestävän alueen Alue-Alvarin puheenjohtaja, mutta eilen Länsi-Alvarin vuorovaikutussuunnittelija Birgitta Tunturi oli junaillut hieman tavallisuudesta poikkeavan avauksen.
Avauksen suorittivatkin Lielahden koulun ala-asteen oppilaat Venla, Juulia ja Eetu.
He esiintyivät vuorotellen ja heidän esityksessään oli todellista sanomaa.
Kirjasin lasten esityksestä seuraavat parannusta kaipaavat ja myös kiitosta ansaitsevat kohdat:
Venla, Juulia ja Eetu toivat esille myös Lielahden myönteisiä asioita:
Asukasillan keskeiset teemat mielestäni olivat turvallisuusvaje, joka asukkaiden mielestä Lielahdessa vallitsee sekä heikko ja parannusta kaipaava joukkoliikenne.
Turvallisuusvajeen kohdalla apulaispormestari Irja Tulonen heitti pallon Lielahden koululle, mutta rehtori Matti Annalalle asukkaiden kertoma oli uutta asiaa!
Asukkaat olivat huolissaan, että ikkunoihin koputellaan, naisia ahdistellaan, palloja potkitaan asuntojen seiniin ja oviin – kaikki tämä tapahtuu iltamyöhään.
*********
Arvostin, että vasemmistoliiton kokenut edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen – joka nyt jättää vapaaehtoisesti Tampereen kaupunginvaltuuston – otti esille ns. kolmannen sektorin mahdollisuudet kansalaisten hyvinvoinnin edistäjänä.
MS-K mainitsi puheenvuorossaan, että mm. Tampereen Diabetesyhdistys voisi tulla kouluille puhumaan energiajuomien suuresta sokeripitoisuudesta ja niiden sitä kautta aiheuttamista ongelmista. Pidin, että Marjatta Stenius-Kaukonen mainitsi muina kolmannen sektorin tärkeinä toimijoina myös Tampereen Hengitysyhdistyksen ja Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen.
Etelä-Alvarin jäsenenä oli mieluisaa kuulla, että monissa puheenvuoroissa Tampereen Alvari-toimintaa arvostettiin.
Mielenkiintoista oli, että tilaisuuden lopulla myös tunnelikeskustelu ponnahti pintaan.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vihreiden Irene Roivainen totesi topakasti, että tunnelikeskusteluun ei mennä, sillä asiat on jo päätetty.
Hyvin tuntemani ja arvostustani nauttiva SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Atanas Aleksovski halusi kuitenkin sanoa tässä tilaisuudessa viimeisen sanan ja hän muistutti taas kerran, että tuleva valtuusto päättää tunnelin kohtalosta. Aleksovski sai puheenvuoronsa päätteeksi illan ainoat suosionosoitukset.
Kiitän pormestari Timo P. Niemistä ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaista asukasiltojen järjestämisestä.
Olen varma, että Lielahden koulun auditorioon eilen kokoontunut yli satalukuinen tamperelaisyleisö yhtyy kiitoksiini!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasillat, asukasillat, pormestari Timo P. Nieminen, Irene Roivainen, Birgitta Tunturi, vuorovaikutussuunnittelijat, Irja Tulonen, Tampereen Diabetesyhdistys, Tampereen Hengitysyhdistys, Syöpäyhdistys, |
Vihreiden Emmanuel Eneh, vasemmistoliiton Mahmoud Machal ja kristillisten Irmeli Merikanto äänestivät väärin?Maanantai 26.11.2012 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin valtuusto päätti 13.11.2012 keskustalaisen Tuukka Liuhan esityksestä, että koko sairaanhoitopiirin alueella ambulanssit ovat kautta vuorokauden välittömässä lähtövalmiudessa.
Tämän eettisesti kestävän periaatteen puolesta äänestivät tamperelaisista sairaanhoitopiirin valtuutetuista vihreiden Emmanuel Eneh, vasemmistoliiton Mahmoud Machal sekä kristillisten Irmeli Merikanto – arvostan heidän äänestyskäyttäytymistään.
Elina Siren (kokoomus) ja Hellä Asumaniemi (SDP) äänestivät, että Tamperetta ja Nokiaa lukuun ottamatta muualla sairaanhoitopiirin alueella tiettyinä vuorokauden aikoina ambulanssit olisivat saaneet viivytellä lähdössä 15 minuuttia.
En hyväksy viivyttelyä ambulanssien lähtöajoissa.
Nyt Tampereen kaupunginhallitus on tarttunut toimeen ja haluaa sen mielestä niskoittelevat tamperelaiset sairaanhoitopiirin valtuutetut kuriin.
Osoituksena siitä on Tampereen kaupunginhallituksen esityslistalla tänään pykälä, joka kuuluu näin:
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kutsuminen koolle keskustelemaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttamisesta
En tiedä, että kenen isoille varpaille tamperelaiset Eneh, Machal ja Merikanto astuivat, mutta näin ilmeisesti tapahtui. Pelkään, että kyseessä olivat Tampereen kaupungin virkahenkilöt – eivät suinkaan todelliset päättäjät eli luottamushenkilöt.
Keskustalaisena on helppo olla samaa mieltä vihreiden Eneh´n, vasemmistoliiton Machal´n sekä kristillisten Merikannon kanssa, että ambulanssien lähtövalmiudessa ei saa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella olla viiveitä.
On ilahduttavaa, että myös Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin valtuuston kokoomuslainen puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen äänesti lähtövalmiudesta päätettäessä Tuukka Liuhan (kesk) kanssa samalla tavalla.
Toivon, että tamperelaiset ja pirkanmaalaiset seuraavat tiiviisti, että miten Tampereen kaupunginhallitus tänään suhtautuu sen esityslistalla olevaan asiaan.
*****
Mainitsen jo nyt, että Tampereen kaupunginhallituksen esityslistalla tänään on myös toinen mielenkiintoinen asia eli Keskustan tekemän Tavase-valtuustoaloitteen käsittely.
Valmisteluaineistossa on täyttä puppua, mutta siitä myöhemmin lisää.
Sen jo kuitenkin voi nyt todeta, että jos päätös myötäilee päätösehdotusta, niin Tampereen kaupunginhallituksen asiantuntemus ei päätä huimaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Emmanuel Eneh, Mahmoud Machal, Irmeli Merikanto, Elina Siren, Hellä Asumaniemi, Tuukka Liuha, Arto Satonen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, www.pshp.fi, Tampereen kaupunginhallitus, Tavase, Keskustan Tavase-valtuustoaloite, |
Epäreilun alhainen tuottajahinta vaarantaa kotimaisen ruuantuotannonSunnuntai 25.11.2012 - -Esko Erkkilä- MTK:n toteuttama elintarvikkeiden myyminen tuottajahinnalla oli onnistunut kampanja, sillä se herätti kuluttajat huomaan, miten pieni tuottajan osuus on elintarvikkeiden hinnasta.
On korostettava, että tuottajan elintarvikkeista saama tuottajahinta ei suinkaan ole niiden tuotantokustannus, sillä tuotantokustannus on tavallisesti selkeästi korkeampi kuin tuottajahinta.
Tuotantokustannusten kattamiseksi EU on luonut koko aluettaan koskevan tukijärjestelmän eli paljon puhutut maataloustuet.
Maataloustukia ovat EU:n maksamat tuet, mutta niiden lisäksi on kansallisia tukia, jotta maataloustuotanto olisi mahdollista koko EU:n alueella.
Maataloustuet ovat todellisuudessa kuluttajille suunnattua tukea, sillä tuet mahdollistavat elintarvikkeiden kuluttajahintojen pysyvän kohtuullisella tasolla.
Nyt suomalaisen talonpojan osuus elintarvikkeiden hinnasta on reilusti eurooppalaisen keskitason alapuolella. Näin siitä huolimatta, vaikka meillä ruokaa tuotetaan Euroopan haastavimmissa olosuhteissa.
Seuraavassa keskeisten elintarvikkeiden kuluttajahinta ja sen rinnalla tuottajan siitä saama osuus prosenteissa:
Tuottajaosuuteen pitää saada nopeasti kohennusta, sillä nykymenolla kotimainen ruuantuotanto uhkaa näivettyä ja loppua kokonaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottajahinta, epäreilu tuottajahinta, kaupan monopolisoituminen, privat label-tuotteet, Rainbow, X-tra, Pirkka-tuotteet, |
Betoniteollisuuden tilauskannan romahtaminen ja ex-pääministeri Matti Vanhasen näkemykset povaavat Suomelle vaikeita aikojaPerjantai 23.11.2012 Betoniteollisuuden muutokset kielivät ensimmäisenä rakennusalan näkymistä.
Viime aikoina betoniteollisuuden tarjous- ja tilauskannat ovat suorastaan romahtaneet.
Kehitys merkitsee, että rakennusalalla on varauduttava suuriin vaikeuksiin. **********
Rakennusalan heikkoja näkymiä ja siitä seuraavia useiden ongelmien ilmestymistä tukee ex-pääministeri Matti Vanhasen perin pessimistinen näkemys Suomen talouskasvusta.
Viralliset ennusteet lupaavat ensi vuodelle yhden prosentin talouskasvua.
Vanhanen koki poliittisen uransa aikana kaksi lamaa ja kun hän pitää mahdollisena ensi vuodelle selkeästi miinusmerkkistä kehitystä, on hänen näkemyksensä otettava vakavasti.
Perheyritysten liiton toimitusjohtajan näkemyksiä kuunnellessa on toki muistettava lähdekritiikki.
Vaikka Vanhasen puheita tarkastelisi kuinka tiheän lähdekritiikin saattelemana, on hänen näkemyksilleen annettava arvoa.
En halua olla ”pahanilman lintu” vaan realisti, kun muistutan Vanhasta mukaellen, että ensi vuonna Suomen talouskasvu voi hyvinkin valua miinukselle 5 % tai jopa enemmän.
Kuten jo totesin, viralliset ensi vuoden ennusteet perustuvat yhden prosentin kasvulle.
On todennäköistä, että eduskunta hyväksyy joulukuussa ensi vuoden budjetin yhden prosentin talouskasvuennusteella.
Haluan jo tässä vaiheessa kysyä, että syyllistytäänkö tässä eduskunnan tietoiseen harhaanjohtamiseen, sillä mielestäni jokainen voi jo nyt nähdä, että ensi vuosi ei ole kansantalouden kannalta kasvun vuosi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: betoniteollisuus, ex-pääministeri Matti Vanhanen, Perheyritysten liitto, talousennuste vuodelle 2013, |
Kuntakohellus on todellista kohellustaTorstai 22.11.2012 - -Esko Erkkilä- Katselin viime maanantaina kuinka Aamulehden blogeissa eräs kirjoittaja paheksui, että miten kuntauudistuksesta käytetään nimeä ”kuntakohellus”.
Kuntakohellus –termi taitaa olla Mari Kiviniemen käyttämä termi Kataisen-Urpilaisen-Virkkusen ”kuntauudistuksesta”.
Kiviniemen luonnehdinta kuntakohelluksesta tulee päivä päivältä ilmeisemmäksi, sillä nykyhallituksen suunnittelema kuntauudistus on kuivumassa kokoon.
Olen mielihyvällä pannut merkille, että aiemmin kuntauudistusta puoltaneen Aamulehden kantakin on muuttunut. Siitä on viimeisin esimerkki lehden maanantainen (19.11.2012) pääkirjoitus, jota Aamulehti referoi jo etusivullaan näin:
Kuntaremontti: Alkaa näyttää siltä, että Kataisen hallituksen keskeisin uudistus vesittyy.
Varsinaisen pääkirjoituksen otsikkona oli:
Kuntapakka täysin levällään
Aamulehden pääkirjoituksessa todetaan aivan oikein, kun siellä kirjoitetaan mm. näin;
”Niinpä yhä vahvemmin alkaa näyttämään siltä, että Jyrki Kataisen hallituksen keskeisin uudistus vesittyy tai karahtaa täysin kiville.”
Keskusta on tiennyt kuntauudistuksen kohtalon jo alusta alkaen.
Puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula totesi Tampereella järjestetyssä piirikokouksessa Kataisen-Urpilaisen-Virkkusen kuntakohellusta tarkoittaessaan:
Me kaadamme tämän hankkeen!
Rehula kehoitti, että kuntakohelluksen päättämiseksi on nyt muistutettava kunnallisvaalien edellä oman kuntansa itsenäisyyttä painottaneita kokoomuksen ja SDP:n valtuutettuja pitämään lupauksensa.
Katainen, Urpilainen ja Virkkunen laskevat, että kunnallisvaaleissa kaikki kokoomusta ja demareita äänestäneet kannattaisivat kuntauudistusta.
Näin ei suinkaan ole, sillä esim. valtaosa Tampereen kehyskuntien kokoomuslaisista ja demareista kannattaa oman kuntansa säilyttämistä itsenäisenä.
Kokoomuksen, SDP:n, perussuomalaisten ja Keskustan kannattajat:Me kaadamme tämän hankkeen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, kuntakohellus, kuntauudistus on kuntakohellusta, Mari Kiviniemi, Juha Rehula, Me kaadamme tämän hankkeen!, Aamulehti, |
Liikenneministeri Kyllösen giljotiiniohjeistus oli sittenkin totta!Sunnuntai 18.11.2012 - -Esko Erkkilä- Kaikilla on tuoreessa muistissa nykyhallituksen kuntakartta, jonka olemassaolon Kataisen-Virkkusen-Urpilaisen –kopla kiisti, kun Suomen Kuvalehti sen aikoinaan julkaisi.
Muutaman ajan kuluttua kaikille selvisi, että mainittu kuntakartta oli kuitenkin olemassa, vaikka se Suomen Kuvalehden kertomana yritettiinkin hallituksen toimesta kiistää.
Nyt liikenneministeri Merja Kyllösen giljotiinisuunnitelma tiehankkeiden torppaamiseksi on kokemassa täsmälleen saman kohtalon kuin Virkkusen kuntakartta.
Eduskunnan kyselytunnilla torstaina 15. marraskuuta 2012 klo 16.00 kansanedustaja Mikko Alatalon ansiokas toiminta ja Helsingin Sanomien lauantaina 17.11.2012 julkaistu artikkeli ovat karua kertomaa ja todistavat ministeri Kyllösen päätöksistä sekä yli miljardin euron suuruisen giljotiinilistan olemassaolosta.
Kansanedustaja Alatalo kysyi näin:
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Kyllönen! Julkisuuteen on tullut niin sanottu giljotiinilista, jolla leikataan maakunnille tärkeistä tiehankkeista lähes miljardi euroa. Ylen uutisten mukaan leikkauslista tuli teille, ministeri, yllätyksenä. Kuitenkin on tullut tietoa siitä, että Liikennevirastossa on suunniteltu tieremonttien leikkauksia jo kesästä saakka ja nimenomaan ministerin ohjaamana. Työryhmää ohjastetaan niin sanottuun uudelleenarviointiin, mikä tarkoittaa tiehankkeiden paloittelua, rahojen rajuja leikkauksia, entisten suunnittelurahojen hukkaamista sekä hankkeiden viivästymistä. Olette maininnut kyllä, arvoisa ministeri, uudelleenarvioinnista, mutta onko teillä todella ollut mandaatti kaikilta hallituspuolueilta teettää peräti miljardin euron leikkaukset vai ovatko virkamiehet leikanneet tuon miljardin vasten tahtoanne, vaikka tehän ette hyväksy sellaisia virkamiehiä, jotka eivät nauti teidän luottamustanne? Mikko Alatalon aloittama keskustelu lainehti eduskunnassa monien tiehankkeiden ympärillä. Sen aikana monet kansanedustajat käyttivät puheenvuoroja joissa käsiteltiin useita tiehankkeita eri puolilla maata.
Jossain vaiheessa päästiin VT8:n kohdalle ja siitä perussuomalaisten Ritva Elomaa sekä ministeri Merja Kyllönen sanailivat näin:
Ritva Elomaa/ps: Arvoisa puhemies! Valtatie 8 puhuttaa, ja vielä kerran koko kansan edessä haluaisin kysyä. Maskun ympäristölupa umpeutuu ensi vuonna, saadaanko siihen rahat, alkaako Kasitien parannus?
Liikenneministeri Merja Kyllönen: Arvoisa herra puhemies! Koska kertaus on opintojen äiti, niin toistan vielä kerran, että me teemme kaikkemme, jotta Maskun ympäristölupa ei vanhene ja lapio - mikä kirves ja hakku, mikä tarvitaan - on maassa 2013.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllösen giljotiini, liikenneministeri Kyllösen giljotiiniohjeistus, Mikko Alatalo, Merja Kyllönen, Ritva Elomaa, Kike Elomaa, VT6 Taavetti - Lappeenranta, VT8 Turku - Pori, VT3 Tampere - Vaasa, VT4 Jyväskylä - Oulu, VT5 Mikkeli - Juva, VT9, VT12, |
Miksi se joka tekee eniten, saa vähiten?Torstai 15.11.2012 - -Esko Erkkilä- MTK toteutti eilen hienon kampanjan, jonka tarkoituksena oli selvittää kuluttajille, että kuinka vähän tuottajille maksetaan elintarvikkeiden tuottamisesta. Kampanjan teemana oli puhuttelevasti:Miksi se joka tekee eniten, saa vähiten?
Kampanja toteutettiin Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Ylivieskassa ja Tampereella.
Olin MTK-Viljakkalan edustajana mukana Tampereen Keskustorilla järjestetyssä tilaisuudessa.
Tampereella myytiin;
Hinnat vastasivat sitä hintaa, jonka tuottajat saavat sianlihasta sekä rukiista, joka kuluu yhden ruisleivän valmistukseen.
Kuluttajilla oli mahdollisuus ostaa molemmat tarjoustuotteet kerralla ja niiden yhteissummaksi muodostui 90 senttiä. On luonnollista, että ostoksesta sai kuitin.
Tempauksemme sai tamperelaiset liikkeelle, sillä suomalaista ruokaa jonottavien tamperelaisten jono kierteli ympäri Keskustoria.
Kuluttajien mieliala jonossa oli tuottajien tukena ja sitä vahvisti mm. se, kun MTK-Viljakkalan puheenjohtaja Jukka Niittyoja kertoi jonottajille omakohtaisia kokemuksiaan siankasvatuksesta ja rukiinviljelystä.
Myös minä jaoin esitteitä ruokajonossa odottaville. Saamani palaute tuottajahinnan korjaamistarpeesta oli sataprosenttinen!
MTK-Tampereen projektikoordinaattori Päivi Fallström (vasemmalla) ja Lahdelman tilan omistaja Anne Kaasalainen Mouhijärveltä myivät tuotteet kuluttajille.
Monet mediat olivat kiinnostuneita tapahtumastamme. Tässä Jukka Niittyoja TV2:n kuvattavana.
Possuesiliinani oli monien kuluttajien kiinnostuksen kohteena. Eräs ompelunharrastaja ja kuluttajarouva halusi kuvata minut ja pyysi lähettämään tämän kuvan sähköpostilla itselleen. Tein työtä käskettyä ja suostuin oman kamerani välityksellä mannekiiniksi, sillä rouva kertoi, että hän ompelee samanlaisen esiliinan lahjaksi naapurinsa isännälle!
Tilaisuudessa solmittiin myös aitoja kauppasuhteita suoramyynnin merkeissä. Tässä Karppilan lihakarjatilan isäntä Hannu Karppila Kangasalta kertoo tilansa suoramyyntitarjonnasta siitä kiinnostuneelle asiakkaalle.
MTK:n junailema kampanja lähensi alkutuottajan ja kuluttajan välisiä suhteita. Se auttoi kuluttajia ymmärtämään sen ahdingon, johon päivittäistavarakaupan keskittyminen kahden toimijan haltuun on aiheuttanut elintarvikehuollollemme.Jos tilanteeseen ei saada muutosta, on kotimainen elintarviketuotanto kuihtumassa kokonaan pois.Tätä kuluttajat eivät halua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK, Miksi se joka tekee eniten saa vähiten?, rukiinviljely, siankasvatus, sianlihantuotanto, sianlihantuotannon ongelmat, |
Tampereen uuden kaupunginvaltuuston pitää ryhdistäytyä; kaupunkiin on laadittava sen ensimmäinen hankintastrategia!Keskiviikko 14.11.2012 EU on näinä aikoina laatimassa julkisten hankintojen direktiiviä. Direktiivin aikaansaaminen merkitsee, että Suomen hankintalakia on uudistettava.
Hankinta-asioiden uudelleenajattelu merkitsee, että kuntien pitää laatia ja ainakin päivittää hankintastrategiansa.
Googlasin ”Hankintastrategia Tampere” ja sain tulokseksi nämä:
Palvelujen hankintalautakunta, ehdotus 26.9.2002 Kaupunginhallitus, päätös 14.10.2002 Kaupunginvaltuusto, tiedoksi 30.10.2002
Tulos osoittaa, että Tampereen kaupunki ei ole panostanut hankinta-asioiden linjaamiseen yli kymmeneen vuoteen!Käsittämätöntä!
Olen erityisen huolestunut Tampereen kaupungin elintarvikehankinnoista, sillä niitä poliittiset päättäjät eivät ole ohjeistaneet koskaan!
Jo nykyiset hankintasäädökset mahdollistavat elintarvikehankinnat, joissa huomioidaan tuoreiden ja hyvälaatuisten elintarvikkeiden saamisen päiväkotien, ikäihmisten ja muiden julkisten laitosten asiakkaiden käyttöön.
Pelkään, että kunnallisten hankintaorganisaatioiden henkilöstön nykyinen taito ei riitä kuin halvan hinnan arviointiin.
On surullista, jos hankintaorganisaation ohjeisiin kirjattu tavoite on, että sen päätöksistä mahdollisimman vähän joutuu markkinaoikeuden tutkittavaksi. Tämän tavoitteen kirjaaminen toimintaohjeeksi merkitsee, että hankintaorganisaatio asettaa hinnan merkityksen hankintakilpailun ainoaksi kriteeriksi.
Muistutan, että…
…”halvin hinta ei saa olla ainoa ja johtava kriteeri, vaan sen tulee olla vain yksi kriteeri muiden, etenkin sosiaalisten ja ekologisten arviointien joukossa.”
Toivon ja suorastaan vaadin, että vastavalittu Tampereen kaupunginvaltuusto laatii ensitöinään kaupungille hankittavien tuotteiden sekä palvelujen hankintastrategian!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: direktiivi, hankintalaki, uusi hankintalaki, hankintastrategia, Tampereen kaupungin hankintastrategia, lähiruoka, lähipalvelut, |
On täysin Hämeenlinnan kaupungin hankintaorganisaation oma moka, jos Lammilla päiväkotilapset joutuvat syömään puolalaisia kumiperunoita!Maanantai 12.11.2012 - -Esko Erkkilä- Ehdin toimia työelämässä palkkarenkinä 40 ja ½ vuotta. Tuosta ajasta olin aluksi puoli vuotta vähittäiskaupan palveluksessa ja lopuksi tasan 40 vuotta Suomen toiseksi suurimman rehuyrityksen eri tehtävissä.
Vastasin vuodesta 1997 alkaen kyseisen yrityksen raaka-ainehankinnoista, joten uskon tietäväni elintarviketeollisuuden hankinnoista jotain.
Eurooppatiedotus järjesti viime perjantaina eli 9.11.2012 Kirjastotalo Metson Pietilä –salissa Tampereella meppikahvit, joilla Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen (EPP, kok) alusti aiheenaan ”Julkiset hankinnat”.
Perjantaina olisi ollut paljon muitakin menoja, mutta järjestin siten, että pääsin osallistumaan mielenkiintoiseen tilaisuuteen.
Sirpa Pietikäinen on värikäs esiintyjä ja hänen esityksiään on kiinnostavaa kuulla. Näin totean, vaikka ”lennänkin eri poliittisessa parvessa” kuin Pietikäinen.
EU on uudistamassa hankintadirektiiviään. Komissio antoi ehdotuksensa uudeksi direktiiviksi joulukuussa 2011. Direktiivin olisi määrä valmistua lähiaikoina.
Uudistus merkitsee, että Suomessa hankintalaki tulee muuttumaan. Toivon, että kansanedustajat ovat hereillä, kun hankintalakia muutetaan.
Sirpa Pietikäinen toimii varapuheenjohtajana Euroopan parlamentin sisämarkkinavaliokunnassa, joka valmistelee parlamentin osalta tulevaa direktiiviä – Metsossa oli äänessä siis vaikutusvaltainen suomalaismeppi!
Uuden direktiivin perusajatus on, että julkisesti hankittavien tuotteiden sekä palvelujen pitää olla laadukkaita ja niiden hinta on oltava kohtuullinen. Hankittavien tuotteiden ja palvelujen pitää olla kokonaistaloudellisia.
Sirpa Pietikäinen korosti direktiivin lähtevän siitä, että hinta ei saa olla hankinnoissa ainoa tekijä ja se ei saa olla lopullisessa valinnassa myöskään määräävä tekijä.
Pietikäinen korosti, että…
…”halvin hinta ei saa olla ainoa ja johtava kriteeri, vaan sen tulee olla vain yksi kriteeri muiden, etenkin sosiaalisten ja ekologisten arviointien joukossa.”
Epäonnistuneesta kilpailutuksesta Pietikäinen mainitsi esimerkkinä sen, kun lammilaiset julkisten ruokapalveluiden käyttäjät joutuvat tyytymään puolalaisiin kumiperunoihin, vaikka lähialueella tuotetaan runsaasti hyvälaatuista suomalaista perunaa.
Syy on taitamaton tarjouspyyntö, jossa pyydettiin tarjouksia vain x.xxx tonnista perunaa!
Pietikäinen mainitsi aivan oikein, että tarjouspyynnössä olisi aivan hyvin voitu pyytää tarjouksia sellaisesta perunasta, jonka nostosta toimitushetkeen on kulunut vain muutamia tunteja. Tuskin silloin lammilaisten päiväkotilasten ja ikäihmisten tarvitsisi syödä puolalaisia kumiperunoita!
Käytin tilaisuuden keskusteluosuudessa puheenvuoron, jossa kiittelin Sirpa Pietikäistä hänen kertomastaan Lammin perunacasesta ja totesin, että voidaanhan jo nyt esim. maitotarjouksissa pyytää tarjouksia sellaisesta maidosta, joka on lypsetty vaikkapa vain kolme päivää ennen toimituspäivää.
Kysyin ulkomailla tehdystä valmistaikinasta Suomessa paistetuista leivistä sekä niiden todellisesta valmistushetkestä. MEP Pietikäinen totesi, että Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tulkinta leipien valmistushetkestä on sitova ja heidän tulkintaansa on noudatettava Suomessa.
Totean, että kunnallisten hankintaorganisaatioiden kouluttaminen kokonaistaloudelliseen ostamiseen olisi jo nyt ensiarvoisen tärkeää.Aivan välttämätöntä se on sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt uuden hankintalain!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Meppikahvit, Sirpa Pietikäinen, hankintadirektiivi, hankintalaki, julkiset hankinnat, elintarviketeollisuus, elintarvikehankinnat, perunahankinnat, kumiperunat, Lammi, Hämeeninna, puolalaiset kumiperunat, lammilaiset perunat, |
Kokoomuksen askeleet oikealle merkitsevät ennenaikaisia eduskuntavaaleja?Lauantai 10.11.2012 - -Esko Erkkilä- Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen valinta EK:n toimitusjohtajaksi merkitsi Jan Vapaavuoren siirtymistä uudeksi elinkeinoministeriksi.
Siirto on uusi askel Kokoomuksen siirtymisessä oikealle.
Pieni uutiskertaus;
Puoluevaltuusto päätti lisäksi, että kaksi seuraavaa viikkoa sairastaja saisi vain 80 prosenttia palkastaan.
Jyri Häkämies osaa katsoa eteenpäin ja kaukokatseisuutensa ansiosta hän hyppäsi pois hukkuvasta laivasta – Kataisen-Urpilaisen hallitus on upottamassa itsensä lisäksi koko Suomen.
Suomi-laivan uppoamisesta antaa vahvan ennusteen maamme vaihtotaseen vakava alijäämäisyys.
Onko kuntaministeri Henna Virkkusen valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikosen tähyäminen Tampereen pormestariksi samanlaista henkilökohtaista viisautta kuin oli Jyri Häkämiehellä?
Vahva vinkki hallituksen lopullisesta hajoamisesta on, kun Jyrki Katainen alkaa vakavasti tehdä töitä siirtyäkseen Suomen seuraavaksi EU-komissaariksi!
Otaksun, että Tampereen Keskustorille rahdataan vaalimökit jo pian uusien eduskuntavaalien merkeissä?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyri Häkämies, Jan Vapaavuori, Elinkeinoelämän Keskusliitto, EK, Jyrki Katainen, Kokoomuksen puoluevaltuusto, Saul Schubak, Henna Virkkunen, Anna-Kaisa Ikonen, Harri Bogomoloff, Lapin Yliopisto, |
Pormestarin tarjoamat juhlakahvit Raatihuoneella olivat tunnustuksen osoitus Alvari-toiminnallePerjantai 9.11.2012 - -Esko Erkkilä- Pormestari Timo P. Nieminen tarjosi Alue-Alvareille 5 –vuotisjuhlakahvit Tampereen Raatihuoneella eilen eli torstaina 8.11.2012.
Alue-Alvarit ovat Tampereen kaupungin päätöksentekoon kuuluva alueellisen vaikuttamisen verkosto, joka on saanut alkunsa pormestari Timo P. Niemisen nyt päättyvän 6 –vuotisen kauden alussa.
Tampereella toimii neljä Alue-Alvaria ja keskikaupungin Facebook-Alvari. Niihin kuuluu yhteensä 264 jäsentä.
Alue-Alvarit ovat asukkaista ja yhdistysten tai järjestöjen edustajista koottuja alueellisia työryhmiä, jotka kaupunginhallitus on nimennyt.
Olen ollut Etelä-Alvarin jäsen sen perustamisesta lähtien.
Pormestari Timo P. Niemisen toimintaa on arvioitu myötäsukaisesti ennen kunnallisvaaleja käydyissä paneelikeskusteluissa ja samoin myös kunnallisvaalien jälkeen järjestetyissä paneeleissa.
Aamulehden 5.11.2012 järjestämässä ”Pormestarikatsastuksessa” yleisö arvioi Timo P. Niemisen kehittäneen eniten Tampereen keskustan elinvoimaa, mutta heti seuraavana hänen ansiolistallaan tuli demokratian lisääminen. Itse äänestin Timo P. Niemisen kehittäneen eniten demokratiaa.
Raatihuoneella järjestetyn juhlatilaisuuden odotustunnelmissa kamerani linssiin osui Etelä-Alvarin vetäjä eli vuorovaikutussuunnittelija Aija Karttunen (vasemmalla) ja Koillis-Alvarin vuorovaikutussuunnittelija Annamaria Valanto-Pyhältö.
Tapasin myös Etelä-Alvarin varapuheenjohtaja Taina Lampun (oikealla) sekä aina vaan nuorentuvan Ensi Järvisen.
Pormestari Timo P. Niemisen reipas kädenpuristus ja tervetulotoivotus odotti meitä jokaista alvarilaista, jotka olimme saapuneet Raatihuoneelle juhlatilaisuuteemme.
Pormestari korosti puheenvuorossaan Alvari-toiminnan merkitystä suoran informaation antajana kaupungin ylimmälle johdolle. Timo P. Nieminen mainitsi mielestäni aivan oikein, että ylimmän johdon virkamiehiltä ja jopa luottamushenkilöiltä saama informaatio on vanhaa. Mutkien kautta saatu informaatio saattaa olla myös tarkoitushakuista, mainitsi pormestari. Pormestari muisteli Alvareiden alkuaikoina saaneensa virkamiehiltä varoituksen sanat, että nyt tulet kuulemaan todellisia toiveiden tynnyreitä. Nieminen kertoi vastanneensa, että antaa tulla vaan! Pormestari Timo P. Nieminen korosti Alvareiden toiminnan saaneen häneltä alusta alkaen luottamusta ja arvostusta. Hän kiitteli Alvari-toiminnan olleen vastuullista ja alueellista toimintaa, jota ylimmät päättäjät ovat tahtoneet. Puheenvuoronsa lopuksi pormestari osoitti lämpimät kiitoksen sanat Alvareille ja toivoi, että Alvari-toimintaa kehitettäisiin tulevaisuudessakin.
Pormestarin puheenvuoron jälkeen Etelä-Alvarin puheenjohtaja Juhani Skogberg kiitti saamastamme kutsusta ja toimintamme arvostuksesta.
Puheenvuorojen jälkeen siirryimme kahvipöytään ja nauttimaan kahveista Raatihuoneen eri saleihin sekä tutustumaan Raatihuoneen seinillä oleviin taideteoksiin.
Kiertelin Alvareiden joukossa ja näppäilin muutamia valokuvia:
Etelä-Alvarin jäsen Niilo Paldanius ja vuorovaikutussuunnittelija Aija Karttunen kuuntelivat pormestarin puhetta tarkkaavaisina.
Myös Lasse Kristeri (vasemmalla), Toivo Aura sekä Tuomo Hakkarainen ovat Alvareita!
Juhani Skogberg´n kamerallani ottamassa kuvassa keskustelen pormestarin kanssa meitä molempia kiinnostavista Suomen historiaan liittyvistä asioista.
Tampereen Raatihuoneella on mittavat kokoelmat Suomen huipputaidetta.
Professori Martti Häikiö totesi taannoin eräässä toisessa tilaisuudessa, että tästä Pekka Halosen maalaamasta teoksesta suorastaan aistii tervan tuoksun!
Tampereen kaupunginjohtajana 1957 – 1969 toiminut Erkki Napoleon Lindfors sekä…
…samassa virassa 1969 – 1985 toiminut Pekka Paavola katselevat muotokuvina nykymenoa Raatihuoneen toisessa kerroksessa. On toki muistettava, että Pekka Paavola on edelleen vahva ja arvostettu taustavaikuttaja Tampereella.
Raatihuoneen kattokruunun valot sammuivat Alvareiden merkeissä, mutta tiedän niiden taas syttyneen muutaman hetken kuluttua erään toisen tilaisuuden juhlistamiseksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alue-Avarit, Etelä-Alvari, Kaakkois-Alvari, Länsi-Alvari, Tampereen keskikaupungin Alvari, Aija Karttunen, Sirpa Koivu, Annamaria Valanto-Pyhältö, Birgitta Tunturi, Koillis-Alvari, Timo P. Nieminen, Juhani Skogberg, |
Tampereen vihreät ja perussuomalaiset sekä myös muut valtuustoryhmät ovat tervetulleita Keskustan kanssa vastustamaan mieletöntä Tavase -tekopohjavesihankettaMaanantai 5.11.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuustoon 28.10.2012 valitut valtuustoryhmät vastasivat suurimman ryhmän eli kokoomuksen ja rkp:n valtuustoryhmän asettamiin 11 kysymykseen. Niillä pohjustetaan alkavia neuvotteluja pormestariohjelmasta.
Pyrin osaltani tekemään kunnallisvaaleista Tavase-vaalit ja tinkimättömänä mielettömän tekopohjavesihankkeen vastustajana olin mielissäni, että Keskustan lisäksi Tampereen Vihreät sekä Tampereen Perussuomalaiset ilmaisivat julkisesti kielteisen kantansa tekopohjavesihankkeen toteuttamiselle.
Kokoomuksen ja rkp:n valtuustoryhmän muille esittämien kysymysten joukossa oli kysymys numero 4 ja se kuului näin:
Miten ryhmänne suhtautuu Tampereen tulevaisuusinvestointeihin? Mahdolliset priorisoinnit, toteutus- ja rahoitusmallit ja aikataulut?
Poimin vastauksista Tavase -tekopohjavesihankkeeseen liittyvät maininnat:
Vihreät
”TAVASE-hanketta emme näe ajankohtaisena hankkeena.”
Perussuomalaiset:
”Perussuomalaiset vastustavat toiminnallisesti ja taloudellisesti riskialtista Tavase-tekopohjavesihanketta.”
Suomen Keskusta…
…ei julkistanut vastaustaan, mutta oletan sen myötäilevän sitä valtuustoaloitetta, jonka Keskustan valtuustoryhmä teki Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.9.2012: *********
TAVASE OY:N TILANNESELVITYS
Tekopohjavesiyhtiö Tavase Oy on jättänyt aluehallintoviranomaiselle hakemussuunnitelman, jolla haetaan lupaa tekopohjavesilaitoksen rakentamiselle tilanteessa, jossa Akaa, Kangasala ja Valkeakoski ovat vetäytymässä koko tekopohjavesihankkeesta. Tampereen kaupunki on taannut talousvaikeuksissa olevan yhtiön toiminnan jatkamisen.
Tampereen veronmaksajille tulee kertoa, että mikä on Tampereen kaupungin suunnitelma Tavasen jatkon suhteen. Vastausta vaille ovat kysymykset kolmen kunnan irtautumisen vaikutuksista hankkeeseen, Tampereen tämän hetken maksuosuudesta yhtiöön, mahdollisen investoinnin rahoitussuunnitelmasta, onko jo laadittu suunnitelma mahdollisesta Tampereen kaupungin hankkeesta irtautumisesta ja siitä johtuvan vesihuollon uuden suunnitelman tekemisestä. Kyse on merkittävästä tulevaan vaalikauteen liittyvästä ratkaisusta: tehdäänkö noin 50 – 200 miljoonan euron investointi vai lopetetaanko hanke kirjanpidon alasajokirjauksin.
Keskustan valtuustoryhmä esittää nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esittää Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavase Oy:n alasajamisen varalta.
Tampere 17.09.2012
Keskustan valtuustoryhmä ******
Toivottelen Tampereen Vihreät sekä Perussuomalaiset Keskustan linjalle. Se vastustaa mieletöntä tekopohjavesihanketta ja pyrkii irtautumaan siitä mahdollisimman nopeasti.
On ollut mieluisaa todeta, että myös Tampereen muut valtuustoryhmät ovat ilmaisseet olevansa valmiita luopumaan Tavase –hankkeesta!
Oletan, että lähipäivinä on suorastaan tungosta sillä tiellä, jonka lopputuloksena Tampereen kaupunki luopuu mielettömästä Tavase –tekopohjavesihankkeesta ja on valmis kirjaamaan kirjanpitoonsa runsaan viiden miljoonan euron alaskirjauksen.
Surullista, että Tampereen naapurikunnat joutuvat maksamaan Tavase –seikkailuistaan yhteensä n. kahden miljoonan euron suuruisen ”opintorahan”.
Positiivista prosessissa on kuitenkin se, että nopealla Tavasen kuoppaamisella pystytään minimoimaan veronmaksajille aiheutuvat vahingot!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase -tekophjavesihanke, mieletön Tavase, Tavase ja vihreät, Tavase ja perussuomalaiset, Tavase ja Keskusta, Tampereen Vihreät, Tampereen Perussuomalaiset, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, |
Gerli Padar - reipas artisti VirostaSunnuntai 4.11.2012 - -Esko Erkkilä- MTK:n järjestötilaisuuden juontajana Tallinnan Merimuseossa toimi Nicke Lignell.
Nicke on viihdealan monityötaituri. Suurten tilaisuuksien juontajana hän on parhaimmillaan.
MTK:n tilaisuudessa Nicke Lignell jammaili muutaman kappaleen yhdessä Gerli Padar´n kanssa.
Näiden sivujen lukijat tietävät, että poliitikot suorastaan kilpailevat valokuviin pääsemisestä.
Ainakaan minä en ole vielä koskaan tavannut poliitikkoa, joka kaihtaisi kameraa.
Myös viihdetaiteilijat hamuavat julkisuutta ja se merkitsee, että he ovat auliita yhteistyölle amatöörikuvaajankin kanssa.
Sain viihdetaitelijan yhteistyöhalukkuudesta hyvän esimerkin, kun kuvasin Gerli Padar´a Viron merimuseossa 1.11.2012. Uskallan väittää, että onnistuin otoksessani hyvin.
Padar´n sisarukset ovat tunnettuja artisteja Virossa, Suomessa ja jopa Euroopassa.
Gerli osallistui Viron edustajana Euroviisuihin vuonna 2007, mutta ei päässyt finaaliin. Hän esitti silloin laulun ”Partners in Crime”.
Gerlin pikkuveli Tanel Padar oli puolestaan vuonna 2001 voittamassa Virolle Euroviisuja. Silloin Tanel esitti yhdessä Dave Bentonin ja poikabändi 2XL:n kanssa kappaleen Everybody.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nicke Lignell, Gerli Padar, Tanel Padar, Tallinnan Merimuseo, Lennusadam, Euroviisut, Euroviisuvoittaja, |
Viron merimuseon upea Lentosatama oli MTK:n järjestötapahtuman juhlapaikkaLauantai 3.11.2012 - -Esko Erkkilä- MTK toteutti Uudet tuulet –teemalla järjestetyn järjestötapahtumansa Tallinnan risteilynä 1…2.11.2012.
Järjestötapahtuma oli osanottajille omarahoitteinen ja sen monipuolinen asiaohjelma toteutettiin Meriton Grand Conference & Spa -kylpylähotellissa.
MTK:n jäsenenä osallistuin vaimoni kanssa tapahtumaan ja tarkoitukseni on lähipäivinä pyrkiä kommentoimaan järjestötapahtumassa käsiteltyjä aiheita.
Järjestötapahtuman iltajuhla oli Viron merimuseon upeassa Lentosatamassa.
Illalla ottamani kuva kertoo vain pienen häivähdyksen viime keväänä avatun merimuseon ääriviivoista.
Museo sijaitsee Tallinnan lentosatamassa alkujaan vesitasohalliksi 1916–1917 rakennetussa hallissa. Hallin pinta-ala 8.000 m² ja sen sisäkorkeus on korkeimmalta kohdaltaan 24 metriä. Sen entistäminen on edennyt ripeää tahtia, sillä työ alkoi vuonna 2010 ja vihkiäiset olivat jo toukokuussa 2012. Rahoituksesta ovat vastanneet Euroopan aluekehitysrahasto sekä Viron valtio.
Merimuseon lattiaan on kuvattuna Viron rannikon merikarttaa.
Museota hallitsee sukellusvene ”Lembit”, jolla on moninaiset vaiheet Viron ja Neuvostoliiton historiassa.
”Lembit” tilattiin englantilaiselta Vickers-Amstrongsilta vuonna 1934 ja se laskettiin vesille vuonna 1936 – Viroon se ehti seuraavana vuonna. Vuonna 1939 ”Lembit” osallistui suomalaisten kanssa salaiseen sotaharjoitukseen, joten nyt entisöidyllä sukellusveneellä on siteitä myös Suomeen.
Viron neuvostomiehityksen aikana ”Lembit” palveli Neuvostoliiton Baltian laivastossa. Sodan jälkeen se oli opetussukellusveneenä Volga-joen Gorkissa. Vuonna 1992 Viron merimuseo hankki ”Lembit” –sukellusveneen ja siitä tuli Viron merivoimien tärkein alus. ”Lembit” kantoi maailman vanhimman vedessä olevan sukellusveneen titteliä 21.5.2011 saakka, jolloin sen nostettiin vedestä.
Viron merimuseo on mainio paikka järjestää isoja tilaisuuksia. Tässä kuva meitä varten katetuista pöydistä. Otin tämän kuvan museokierroksemme aikana"yläilmoista". Museokierroksen jälkeen valitsimme paikat ja aloimme nauttia hyvin järjestetystä juhlasta.
Merimuseon keittiö pystyy loihtimaan hienot tarjoilut isollekin vierasjoukolle.
MTK:n järjestötapahtumaan osallistuneet yli 200 juhlavierasta tarvitsivat ruokailuunsa ja juhlaansa vain pienen nurkkauksen Merimuseon 8.000 neliömetrin suuruisesta pinta-alasta.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan isännöimänä juhlatilaisuutemme oli onnistunut.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meriton Grand Conference & Spa -kylpylähotelli, Viron Merimuseo, Lentosatama, Lennusadam, Viron neuvostomiehitys, neuvostomiehitys, Lembit, Lembit-sukellusvene, MTK, MTK:n järjestötapahtuma, Uudet tuulet, Juha Marttila, |
Hallitus hivuttaa Suomea NatoonPerjantai 2.11.2012 - -Esko Erkkilä- Jo on aikoihin eletty, kun kokoomuslainen presidentti ja demarivetoinen ulkoministeriö hivuttavat Suomea Nato-jäsenyyteen!
En näe pitkällä tähtäyksellä mitään vikaa, että Suomi etsiytyy Nato-kumppanuuteen, mutta se oli minulle yllätys, että kokoomustaustaisella presidentti Sauli Niinistöllä ja erityisesti demarijohdolla on tavaton kiire päästä Naton ytimeen.
Kysyn vaan, että miksi?
Vastustan Suomen Ilmavoimien osallistumista Islannin ilmatilan valvontaan.
Näen, että poliittiset päättäjät ovat jo nyt ”iskeneet suonta” Puolustusvoimien taloudellisten resurssien kuppaamisessa ja on itsestään selvää, että voimavarojen tuhlaaminen vieraan valtion ilmatilan valvomiseen jatkaa kansallisen puolustuksemme rapauttamista.
Ilmavoimissa enimmät kertausharjoituspäiväni palvelleena ja sieltä yliluutnanttina kotiutettuna kannan huolta kertausharjoitusten vähentämisestä ja siitä, että niiden vähentäminen vauhdittuu Islannin operaation vaatimien taloudellisten panostusten vuoksi.
Presidentti Halonen vaikeutti Suomen puolustamista miinojen hävittämisellä ja nyt Suomen puolustamisesta tehdään entistä vaikeampaa, kun vähäisiä voimavaroja suunnataan Islannin ilmatilan valvontaan.
Arvostan, että erityisesti naiset kavahtavat Suomen osallistumista Islannin ilmatilan valvontaan.
Kummastelen, että kokoomuslainen pääministeri Jyrki Katainen on mennyt julkisuudessa toteamaan Suomen osallistuvan Islannin ilmatilan valvontaan. Kyse on kuitenkin eduskunnan vallassa olevasta asiasta ja silloin pääministerillä on siinä päätöksenteossa ainoastaan juoksupojan rooli!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Islannin ilmatilan valvominen, Islannin ilmatilan puolustaminen, Keflavik, miinakielto, Tarja Halonen, Tarja Halosen ajama miinakielto, Suomen puolustuskyvyn rapauttaminen, Jyrki Katainen, |
Kuvasato Aamulehden ja Yle Tampereen järjestämiltä vaalivalvojaisilta jatkuu!Keskiviikko 31.10.2012 - -Esko Erkkilä- Jatkan eilen aloittamaani kuvasarjaa Aamulehden ja Yle Tampereen järjestämiltä vaalivalvojaisilta vaali-iltana 28.10.2012:
Opetusministeri Jukka Gustafsson oli vaimonsa Virpin kanssa mukana vaali-illassa.
Apulaispormestari Olli-Poika Parviainen ja opetusministeri Jukka Gustafsson seurasivat tuloslaskennan edistymistä tarkkaavaisina.
Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen saapui paikalla illan edettyä ja joutui heti Maaria Grönfors´n haastateltavaksi.
Dosentti Pertti Timonen on toiminut kommentaattorina lukemattomissa vaaleissa ja siinä roolissa hän toimi nytkin.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Luoto ja pormestari Timo P. Nieminen löysivät molempia kiinnostavia keskustelunaiheita.
Oletan, että Keskustan kunnallisvaaliehdokas, kokenut kuntajohtaja Eero Mäki-Tanila ja pormestari Timo P. Nieminen keskustelivat itsenäisten kuntien yhteistoiminnasta Pirkanmaalla.
Opetusministeri Jukka Gustafsson ja kansanedustaja Sofia Vikman Ylen toimittaja Kai Pohjasen haastateltavana.
Jos yhtään osaan arvata, niin Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti ja kokoomuksen vastavalittu kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel keskustelivat eläkeläisten syrjimisestä. Kannatan Yrjö Schafeitel´n ajatuksia vaikka en kuulukaan samaan puolueeseen hänen kanssaan.
Tampereen Sitoutumattomien ehdokkaana ollut Lasse ”Oka” Oksanen sai säilytettyä ryhmällään yhden paikan -aiemmin paikkoja oli tuplasti enemmän. Olen aina arvostanut Lassen mielipiteitä ja niin teen nytkin ainakin pikaratikan osalta – tunnelin kohdalla mielipiteemme eroavat, sillä Lasse on vahva tunnelin puolestapuhuja!
Keskustan neuvottelijana puolueiden välisissä keskusteluissa oleva Matti Kaperi ja SKP:n Jari Heinonen keskustelun tiimellyksessä. Olen aina arvostanut Jari Heinosen mielipiteitä, sillä niissä puhuu kokemuksen vahva ääni.
Kokoomuksen nuoruus eli Ilkka Sasi ja kokemus eli Yrjö Schafeitel kuvassa, jonka otsikoksi Ilkka Sasi halusi ”Konkarit”.
Sain kuvaan myös kokoomuksen ykkösehdokkaan Tampereen seuraavaksi pormestariksi eli valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikosen. Tässä hän keskustelee Yrjö Schafeitel´n kanssa. On selvää, että valtiosihteeri Ikosella ei ole nyt helppo pesti, kun hän yrittää ajaa ”käärmettä pyssyyn” eli toistella kuntaministeri Henna Virkkusen mahdottomia linjauksia kuntarakenteen uudistamiseksi.
Matti Kaperi ja Atanas Aleksovski keskusteluissa.
Keskustan varavaltuutettu Matti Järvinen, Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen ja pormestari Timo P. Nieminen keskustelevat siitä, että saako omalle maalle rakentaa. Tiedän, että aihe on tämä, jos Matti Järvinen on saanut valita keskustelun aiheen!
Kuvani loppuivat tähän, mutta toivon, että lukijani saivat pienen tuulahduksen niistä tunnelmista, jotka vallitsivat Aamulehden ja Yle Tampereen vaalivalvojaisissa 28.10.2012!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jukka Gustafsson, Olli-Poika Parviainen, Jouko Jokinen, Pertti Timonen, Timo P. Nieminen, Heikki Luoto, Eero Mäki-Tanila, Sofia Vikman, Timo Hanhilahti, Yrjö Schafeitel, Lasse Oksanen, Matti Kaperi, Jari Heinonen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen, |