Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kuntavaalit ovat lähivaalit

Maanantai 27.3.2017 - -Esko Erkkilä-

En varmaan ole ainoa, joka ihmettelee ja kummastelee, kun monet kuntavaaliehdokkaat horisevat turuilla, toreilla ja somessa oman erinomaisuutensa perusteluina asioista, joita ei vähimmässäkään mielessä päätetä kunnan- tai kaupunginvaltuustoissa.

 

 

Taitettu indeksi ja sote-ratkaisuun liittyvät yksityiskohdat ovat suosituimmat aiheet, joita kyseiset ehdokkaat käsittelevät.

 

 

Miellän kuntavaalit lähivaaleiksi ja sen myötä pyrin vaatimattomassa vaalikampanjassani keskittymään asioihin, jotka koskettavat asukkaiden jokapäiväisiä askareita.

 

 

Laadin lyhyen monisteen, jonka sanoman kohdistan sen omakotitaloalueen asukkaille, jossa omakin omakotitaloni sijaitsee.

 

Tässä monisteeni keskeinen sisältö:

 

 

 

*****************************

 

 

 

 1. On huolehdittava, että omakotitalotonttien vuokrat pysyvät kohtuullisina myös nykyisen vuokra-ajan päättymisen jälkeen – nykyiseen vuosivuokraan ei saa tulla nollaa summan perään!

 2. On huolehdittava, että Lempääläntien ja Automiehenkadun risteyksen tienoille suunnitteilla oleva ”Peltolammin hyvinvointikeskus” palvelee Palokallion alueen asukkaita ja että sen rakennustyöt eivät aiheuta lähiluonnollemme ongelmia.

 3. On huolehdittava, että moottoritien itäpuolella Palokallion ja Multisillan kohdalla sijaitsevan Lahdesjärven työpaikka-alueen lähiaikoina alkavat louhinnat ja räjäytystyöt pystytään minimoimaan sellaisiksi, että ne eivät tuhoa kotejamme.

 

Kiitokset Palokallion Omakotiyhdistys ry:lle, jonka vaikuttamistyön tuloksena saimme Lahdesjärven louhintamäärät alle puoleen kaupungin alkuperäisistä suunnitelmista – sain olla mukana vaikuttamassa!

 

 

Esko osaa huolehtia, hän uskaltaa huolehtia ja häneen voi huolehtijana luottaa!

 

 

**************************

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit ovat lähivaalit, kuntavaalit 2017, kuntavaalit Tampereella 9.4.2017, taitettu indeksi, Peltolammin hyvinvointikeskus, Lahdesjärven työpaikka-alue, räjäytysvahingot, omakotitalotonttien vuokrankorotukset,

Miksi kuntavaaliehdokkaat eivät kerro saavutuksistaan?

Lauantai 25.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Minua ja varmaan lähes kaikkia kaupunkilaisia kummastuttavat ne lupaukset joita kuntavaaliehdokkaat tekisivät, jos tulisivat valituiksi.

 

 

En ole vielä tavannut sellaista kuntavaaliehdokasta, joka olisi kertonut, että mitä hän on saanut aikaiseksi.

 

 

Nyt teen poikkeuksen, sillä lupaan…

 

 

 

IMG_8103.JPG

 

 

…ehdokasesitteessäni mm. näin:

 

 

”Tunneliräjäytysten ja ratikan rakennustöiden aiheuttamat vauriot kaupunkilaisten kodeille pitää korvata täysimääräisesti.”

 

 

****************

 

 

Lunastin tämän lupaukseni jo etuajassa, kun ehdotin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.3.2017, että Tampereen kaupunki korvaisi eräälle Vallenrinkadun asukkaalle täysimääräisesti ne vahingot, jotka Tampereen kaupunki aiheutti asukkaalle, kun vuonna 2015 käytti Vallerinkatua temmellyskenttänään  ja sai aikaan asukkaan omakotitalossa suurta tuhoa.

 

 

Sain kannalleni Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja SDP:n Kari Walleniuksen. Valitettavasti hävisimme äänestyksessä 5 -2, sillä ne johtokunnan jäsenet, joiden taustaryhminä ovat Kokoomus, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Tampereen Puolesta ry halusivat, että Tampereen kaupunki saa vähät välittää niiden ongelmien korvaamisesta, jotka se on toimillaan aiheuttanut kaupunkilaisten kodeille.

 

 

Kari Wallenius yhtyi kokouspöytäkirjaan sanelemaani eriävään mielipiteeseeni.

 

 

Koska kyseinen Tampereen Infra Liikelaitoksen pöytäkirja on tarkastettu ja se on kaikkien nähtävissä Tampereen kaupungin nettisivuilla, julkaisen eriävän mielipiteeni tässä:

 

 

*********************

 

 

 

Esko Erkkilä                                                                                      ERIÄVÄ MIELIPIDE

Tampereen Infra Liikelaitos                                                             22.03.2017

 

 

 

Veikko Kosken ja Tiina Haikan oikaisuvaatimus tärinävahingon korvaamisesta

 

 

Esitän, että valittajien korvausvaatimus hyväksytään täysimääräisenä.

 

Esitykseni perusteluna esitän mm. seuraavaa;

 

  • valittajien omakotitalo on kivitalo ja ennen työn suorittamista olisi pitänyt tehdä kattava kuntokartoitus kohteessa
  • katutyön teettäjä on laiminlyönyt valittajien kohdalla ennakkoilmoituksen kuntokartoituksen suorittamisesta, sillä ennalta tehtävästä kuntokartoituksesta kertovat ilmoituslaput olivat loppuneen ja valittajat eivät koskaan saaneet tietoa siitä, että kiinteistöille ollaan tekemässä kuntokartoitusta
  • kiinteistölle ehti aiheutua tärinävahinkoja kaikissa kolmessa kerroksessa, kunnes 18.5.2015 Veikko Kosken pyynnöstä talossa suoritettiin valokuvauksia tärinän aiheuttaneista vahingoista ja vasta samassa yhteydessä taloon kiinnitettiin tärinämittarit
  • tärinämittarit poistettiin 22.10.2015 ja…
  • …5.11.2015 talossa suoritettiin valokuvauksia puutteellisilla valokuvausvälineillä

 

Esittelytekstissä oleva maininta alueella tehdyistä tärinämittauksista ja tärinöiden jäämisestä alle ohjearvojen on mitätön, sillä kiinteistölle aiheutui tärinävahinkoja jo ennen tärinämittausten suorittamista.  Kiinteistön omistaja on toiminut vastuullisesti, sillä hän on itse pyytänyt tärinävahinkojen kuvaamista ja tärinämittarien asentamista kohteeseen.

 

 

Paikan päällä tänään suorittamallani käynnillä olen todennut selkeän syy-yhteyden katurakennustyöstä aiheutuneen tärinän ja vahingonkärsijöiden esittämien lukuisten vahinkojen välillä.

 

*********

 

Vastaavat tärinävahingot olivat huomattavia aikoinaan Ikean ja sen liittymäramppien louhintatöiden aikana.  Myös Rantaväylän tunnelityömaan lähellä sijaitsevat asunnot kärsivät tärinäongelmista.

 

Esitän, että Veikko Kosken ja Tiina Hoikan tärinävahingon korvaamisen yhteydessä tehdyt virheet hyödynnetään ratikkatyömaalla, Viinikanlahdelta Sulkavuoreen ja Sulkavuorelta Pyhäjärvelle louhittavien tunneleiden räjäytystöissä sekä Lahdesjärven työpaikka-alueen pian alkavissa louhinnoissa.

 

Keskeinen kokemusoppi Tampereen kaupungille on, että vastuuhenkilöiden pitää prosessin aikana käydä vahinkokohteella, sillä kaupungin kanssa kiinteää bisnestä tekevän yrityksen antamiin lausuntoihin ei pidä luottaa.

 

 

Omakätiset allekirjoitukset

 

 

Esko Erkkilä                                           Kari Wallenius

 

 

*************************

 

 

 

Vaikka minun ja Kari Walleniuksen tahto ei tullutkaan Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan päätökseksi, toivon, että eriävän mielipiteemme kolme viimeistä kappaletta tulevat jatkossa ohjaamaan Tampereen kaupungin toimintaa silloin, kun Tampereen kaupungin rakennustoimenpiteet tuhoavat kaupunkilaisten koteja ja kaupungilla sijaitsevia liikehuoneistoja sekä Tampereen kaupungin julkisia rakennuksia, kuten kouluja ja oppilaitoksia.

 

 

Kiitän Tampereen kaupunkia, kun se nopealla aikataululla julkisti Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan 22.3.2017 pitämän kokouksen pöytäkirjan ja siten saattoi kokouksen päätökset julkisiksi.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikean räjäytysvahingot, rantaväylän tunnelin räjäytysvahingot, ratikkatyömaan aiheuttamat vahingot. Lahdesjärven työpaikka-aleen räjäytysvahingot, Tampereen kaupunki on kuuro räjäytysvahinkojen korvaamiselle, Vallerinkatu,

Vaatimaton vaaliesite, mutta tärkeää asiaa!

Perjantai 24.3.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_8090.JPG

 

 

Tuon vaaliesitteessäni esille, että olen toiminut Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnnassa liikelaitoksen perustamisesta eli vuodesta 2009 alkaen - ensimmäiset neljä vuotta varapuheenjohtajana ja sen jälkeen rivijäsenenä, mutta en suinkaan äänettömänä rivijäsenenä!

Allekirjoitimme toissapäivänä liikelaitoksemme - huomaatte, että olen samaistunut Infraan - tilinpäätöksen ja oli mieluista todeta, että jo viidentenä vuonna peräkkäin ylitimme tulostavoitteemme.

 

Olen ylpeä siitä toiminnasta, jolla me kaikkien puolueiden edustajat olemme saaneet luotsata liikelaitostamme hyviin tuloksiin. Vastaavaan mikään Tampereen kaupungin muu yksikkö ei ole pystynyt!

 

Tampereen Infrassa oli sen perustamisvaiheessa 795 työntekijää ja henkilövahvuutemme on hieman yli 400 henkilöä eli henkilöstömäärä on lähes puolittunut.

 

On helppo yhtyä niihin mielipiteisiin, joissa todetaan, että Tampereen Infran tervehdyttämisprosessi on pelastanut Tampereen kaupungin koko oman tuotannon.

 

Vastustan Tampereen kaupungin yhtiöittämisvimmaa ja perusteluna minulla on se, että tehokkaasti johdettu kunnallinen liikelaitos pystyy palvelemaan kuntalaidis tuloksekkaasti.

 

Olen tyytyväinen, että olen saanut Tampereen Infra Liikalaitoksen johtokunnassa hyödyntää sitä kokemusta, jonka sain toimittuani liike-elämässä vastuullisilla paikoilla.

 

Infran johtokuntatyöskentelyssä keskeistä on, että me kaikki toimimme Infran henkilöstön ja kaupunkilaisten parhaaksi, vaikka taustaryhmämme ovatkin Tampereen Puolesta ry, Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Vihreät ja minulla Keskusta.

 

 **********************

 

Jos tälle kokemukselle ja yhteistyötaidolle on käyttöä jatkossakin, olen käytettävissä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen liikelaitosten yhtiöittäminen, yhtiöittäminen, yhtiöittämistä ei voi kannattaa, yhtiöittäminen tuhoaa demokratian, asukasdemokratia, asukasdemokratia häviää yhtiöittämisessä,

Brassilihaa koskeva skandaali laajenee

Keskiviikko 22.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Kirjoitan näitä rivejä tiistai-iltana 21.3.2017 ja on vain tuntien kysymys, kun eri maat asettavat Brasilian lihatuotteet ostoboikottiin.

 

 

Tampereen kaupungin sekä Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin pitää nyt olla suunnannäyttäjä ja yksiselitteisesti hyväksyä elintarvikkeidensa toimittajaksi vain sellaisia tavarantoimittajia, jotka pystyvät takaamaan, että heidän myymiensä elintarvikkeiden raaka-aineiden tuottaminen on laillista Suomessakin.

 

 

Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimivan johdon ja liikelaitoksen johtokunnan pitää kiireesti tehdä asiasta päätös.

Liikelaitoksen johtokuntaan kuuluvat seuraavat henkilöt:

Varsinaiset jäsenet:
Jani Moisio, puheenjohtaja
Atte Tahvola, varapuheenjohtaja
Tiina Heinonen
Titta Mattila
Lauri Piilola
Inna Rokosa
Riikka Töytäri
Anneli Kivistö, kaupunginhallituksen edustaja

Varajäsenet:
Tiina Koljonen
Antti Suonvieri
Mervi Jantunen
Jani Salminen
Maija Sutinen
Anssi Toivonen
Tuila Jaatinen

 

 

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen pitää myös nopeasti tehdä samanlainen päätös, sillä emme voi sallia, että sairaanhoitopiirin alueen eri sairaaloissa tarjotaan potilaille sellaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, joiden tuottaminen on Suomessa laitonta.

Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenet ovat:

Puheenjohtaja Ilpo Sirniö, Tampere, sdp
- varajäsen Aila Dündar-Järvinen, Tampere, sdp

Varapuheenjohtaja Elina Sirén, Tampere, kok
- varajäsen Jouni Markkanen, Tampere, kok

Tuula Petäkoski-Hult, Lempäälä, sdp
- varajäsen Jyrki Uotila, Parkano, sdp

Pekka Järvinen, Valkeakoski, sdp
- varajäsen Sanna Rajala, Jämsä, sdp

Peter Löfberg, Tampere, kok
- varajäsen Antti Hervonen, Tampere, kok

Tarja Soukko, Hämeenkyrö, kok
- varajäsen Maisa Vehkalahti, Pälkäne, kok

Armi Kärki, Pirkkala, ps
- varajäsen Rauno Mäki, Hämeenkyrö, ps

Reijo Ojennus, Parkano, ps
- varajäsen Kari-Pekka Rauhala, Tampere, ps

Tuukka Liuha, Lempäälä, kesk
- varajäsen Reijo Koskela, Virrat, kesk

Jaakko Mustakallio, Tampere, vihr
- varajäsen Olga Haapa-aho, Tampere, vihr

Sinikka Torkkola, Tampere, vas
- varajäsen Marjatta Stenius-Kaukonen, Tampere, vas

Petri Lintunen, Tampereen yliopiston edustaja
- varajäsen Timo Tiainen

Tarja Pösö, Tampereen yliopiston edustaja
- varajäsen Marja Kaunonen

 

 

Elintarvikkeet Tampereen kaupungin eri yksiköille ja Pirkanmaan Sairaanhoitopiirille hankkii Tuomi Logistiikka Oy, mutta ostospesifikaatioiden laatiminen kuuluu yksiselitteisesti yrityksen omistajille.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Brassilihakriisi, Tampereen Voimia Liikelaitos, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tuomi Logistiikka Oy, Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin hallitus, Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokunnan jäsenet,

Valmiina vastuuseen ja yhteistyöhön muiden vastuullisten tahojen kanssa

Maanantai 20.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaaleihin on aikaa alle kolme viikkoa ja eilen sain minäkin aikaiseksi hyvien talkoolaiskavereideni kanssa ensimmäisen ehdokasesitteeni.

 

 

 

Henkilön Tampereen Keskusta kuva.

 

 

 

Haluan saada muutosta Tampereella moneenkin asiaan:

 

 

  • Tampereella tarvitaan uudenlaista otetta yrityshankintaan
    • elinkeinojohtajan asema pitää kohottaa siten, että hän raportoi suoraan pormestarille tai ainakin konsernijohtajalla

  • yli-investoinnit pitää ottaa uudelleen harkittaviksi, sillä emme saa syyllistyä siihen, että luovutamme Tampereen konkurssikypsänä lapsillemme

  • senioriväestön taloudellinen toimeentulo pitää varmistaa

  • on turvattava vaikutusmahdollisuus myös niille, joilla ei ole nettiä tai tietokonetta

  • omakotitalotonttien vuokrankorotuspolitiikka pitää kohtuullistaa, sillä ei ole oikein, että korostustilanteessa vuosivuokrasummaan lisätään yksi nolla perään

  • liikelaitosten ja kaupungin omistamien muiden yksiköiden yhtiöittämisvimman on loputtava

  • henkilöstön asema on turvattava muutoksessa

  • Tampereen kaupungin pitää kantaa vastuu tunnelityömaan ja mahdollisesti rakennettavan ratikan rakennustöiden aiheuttamista vaurioista kaupunkilaisten kodeille

  • Sulkavuoreen rakennettavalla puhdistuslaitokselle louhittavien siirtotunneleiden räjäytystöiden aiheuttamat vauriot on korvattava Tampereen kaupungin toimesta asukkaille sekä niille kiinteistöille, jotka tulevat töiden aikana vaurioitumaan

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valmiina vastuuseen, Esko Erkkilä 6, Tampereen kaupungin yrityshankinta, Tampereen yli-investoinnit, ilman nettiä olevat kansalaiset, liikelaitosten yhtiöittämisvimma, Rantaväylän tunnelityömaan räjäytysvahingot, Sulkavuori, ratikan työmaavahingot,

Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli jättää katselijalle paljon tulkinnan varaa

Perjantai 17.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen osallistua Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen järjestämälle tutustumisretkelle Tampereen Tuomiokirkkoon.

 

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana olin sopinut tutustumisemme.

 

 

 

Sykähdyttävin hetkemme oli, kun saimme lähituntumalla tutustua Tuomiokirkossa sijaitsevaan Hugo Simberg´n maalaamaan freskoon ”Haavoittunut enkeli”.

 

 

IMG_7964.JPG

 

 

Haavoittunut enkeli –teoksen alkuperäinen öljyväriversio on maalattu vuonna 1903 ja se sijaitsee Kansallisgalleriassa Ateneumin taidemuseon kokoelmassa.

 

 

 

Kuvassa näkyvän freskon Hugo Simberg maalasi Tampereen tuomiokirkkoon 1905 – 1906.

 

 

 

IMG_7964.JPG

 

 

Tampereen Tuomiokirkossa sijaitsevaan versioon Simberg maalasi Tamperetta kuvaavat tehtaanpiiput.

 

 

***************

 

 

Hugo Simberg ei kahlinnut katsojien ajatuksia teostaan toteuttaessaan, sillä mm.

 

 

 

 

IMG_7966.JPG

 

…takana kulkevan pojan ilmeestä tulkintoja on yhtä paljon kuin teoksella on katsojia.

 

 

 

IMG_7968.JPG

 

 

Myös edellä kulkevan pojan osalta katsojalle jää paljon tulkinnanvaraa.

 

 

 

 

IMG_7963.JPG

 

 

Tampereen Tuomiokirkon freskoon Simberg maalasi tehtaan piiput ja ne identifioivatkin teoksen tapahtumapaikaksi Tampereen.

 

IMG_7961.JPG

 

 

Mitä ajatuksia Sinussa herää, kun katselet Simbergin teosta vaikkapa näiden kysymysten osalta?

 

 

  • miksi enkelin siivessä on verta?

 

  • mitä kuvaa enkelin siivessä nähtävä kolo?

 

  • miksi enkelin silmillä on valkoinen side?

 

 

 

En vaadi lukijoitani vastaamaan, mutta...

 

 

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet ovat kiitollisia oppaallemme Seppo Paavolalle, joka oli valmis uhraamaan aikaansa sille, että pääsimme tutustumaan hänen johdollaan Tampereen Tuomiokirkkoon!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen tuomiokirkko, Hugo Simberg, Haavoittunut enkeli,

Järjestötoimijalla on oltava valmius laittaa omaa rahaa toiminnan pyörittämiseen

Maanantai 13.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Opin työelämässä tuntemaan sen tyypin – tavallisesti oman alaiseni – joka ei saanut säädetyssä ajassa aikaiseksi matkalaskujaan.

 

 

Kyse oli siitä, että vitkuttelijalla oli niin hyvä rahatilanne, että hänellä ei ollut mitään tarvetta tehdä matkalaskuaan.

 

 

Vitkuttelija selvästi kärsi saamattomuudestaan ja siitä kärsivät kyyneliin saakka myös osastosihteerit.

 

 

Toisaalta vitkuttelijat olivat niin hyviä myyntimiehiä, että esimiehenä vitkuttelijoita ei voinut määrättömästi patistellakaan.

 

 

*****************

 

 

Nyt eläkevaarina ja monissa yhdistyksissä toimivana tunnistan itsessäni matkalaskujen vitkuttelijan tunnusmerkit.

 

 

Kyse ei nyt ole matkalaskuista, vaan erilaisten maksujen veloittamisesta, joita matkan varrella yhdistystoimija joutuu maksamaan omasta rahapussistaan.

 

 

Vitkuttelu veloituslaskujen laatimisessa aiheuttaa tunnetusti ”kuittihävikkiä” ja se on suoraan omasta rahapussista pois.

 

 

****************

 

 

Eilen tein taas kerran lompakossani kuittipuhdistuksen ja laadin koontilaskut niistä eri yhdistysten menoista, joita olen kuluneiden parin kuukauden aikana suorittanut omista rahoistani.

 

 

Suurimman henkilökohtaisen maksupanoksen olen suorittanut eräälle puheenjohtamallani yhdistykselle, jolle eilen tein hieman yli 700 euron koontilaskupyynnön.

 

 

Toiselle yhdistykselle tein runsaan 50 euron maksupyynnön, jonka maksun olen hoitanut omasta lompakostani jo viime vuoden puolella.

 

 

Oma lukunsa on se yksityistie, jonka toimitsijamiehenä toimin.

 

 

Kyseisen yksityistien varat on jo aikoja sitten loppuneet, mutta aurauksia ja lanauksia tielle on suoritettu lähes neljänsadan euron arvosta.  Kaikki ne olen maksanut omalta tililtäni, sillä yksityistien tili on tyhjä. Maksukuitteihin olen toki merkinnyt, että kyseessä on laina minulta.

 

 

Hieman yli tonnin maksut eivät toki ketään taloudellisesti kaada ja kun syy koontilaskujen jälkeen jäämiseen on yksinomaan minun, on tilanteeseen vaan saatava parannus.

 

 

Hieman yli seitsemänsadan suuruinen koontilasku on eilen laadittu ja samoin se omakotiyhdistyksen lasku, joka merkitsee hieman yli viidenkympin veloitusta.

 

 

Tiekunnan velka minulle saa olla vielä varmaan keskikesälle saakka, sillä tiekunnan toimitsijamiehenä taidan saada tiekunnan kokouksen aikaiseksi vasta joskus kesällä.

 

 

Minun on turha valittaa, mutta ymmärrän tältäkin kannalta niitä, jotka eivät halua ottaa vastuuta yhteisten asioiden hoitamisesta, sillä yhteisten asioiden hoitamiseen liittyy aina myös vastuuta taloudellisten asioiden hoitamisesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuittihävikki, matkalaskut, veloituslaskut, koontilaskut, yhdistysten velka toimijoille,

Pyydän apuanne!

Lauantai 11.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen etsimässä aineistoa media-asiantuntijallemme, joka taittaa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kuntavaaliesitettä.

 

 

Kysyin taannoisella Keskustan kuntavaaliristeilyllä pääministeri Juha Sipilältä, että saisimmeko esitteeseen hänen tervehdyksensä.

 

 

Sipilä lupasi ja antoipa minulle sen henkilön nimenkin, joka asian sitten käytännössä hoitaisi.

 

 

Saan Keskustan nettisivuilta imuroitua Sipilän kuvia, mutta ainahan se itse kuvattu kuva olisi parempi.

 

 

Pääministeri oli 8.3.2017 aamuvarhaisella Naistenpäivän kunniaksi Tampereella Tempontalossa Fazer Cafe`ssa ja silloin otin hänestä muutamia kuvia.

 

 

Alla kolme kuvaehdokasta – minkä kuvan Sinä valitsisit?

 

 

 

 

IMG_7723.JPG

 

 

Kuva 7723

 

 

 

 

IMG_7724.JPG

 

 

Kuva 7724

 

 

 

 

IMG_7753.JPG

 

 

Kuva 7753

 

 

 

Ehdotuksia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Tampereen Keskustan vaalilehti, Juha Sipilä, pääministeri Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, Tempontalo, Tempontalo Tampereella, Fazer Cafe, Naistenpäivä 2017,

On levollinen olo

Torstai 9.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa käytiin eilen lähetekeskustelu valtioneuvoston puolustusselonteosta.

 

 

Olin ”osallisena” keskustelussa sen verran, että kuulin selonteosta pääministeri Juha Sipilältä aamun kahvilatilaisuudessa Tempontalon Fazer Cafe´ssa Tampereella, jossa pääministeri oli tamperelaisten tavattavissa aamuvarhaisella.

 

 

 

IMG_7702.JPG

 

 

Sain tilaisuuden alussa keskustella pääministerin kanssa kotvan verran.

 

 

 

Fazer Cafe`ssa järjestetyn tilaisuuden jälkeen Sipilä kiirehti Tampere-taloon, jossa hän julkisti hallituksen perustaman kansainvälisen tasa-arvopalkinnon. Palkintoraadin puheenjohtajana toimii Tampere-talon toimitusjohtaja ja WOW Finlandin perustaja Paulina Ahokas.

 

 

Pääministeri Sipilä kertoi jo Fazer Cafe´ssa meille, että hän kiirehtii iltapäiväksi eduskuntaan, jossa jutun alussa mainittu lähetekeskustelu alkaa klo 14.00.

 

 

 

*********************

 

 

 

 

IMG_7772.JPG

 

 

Seurasin lähetekeskustelua televisiosta ja lähetekeskustelun ensimmäisen puheenvuoron käytti puolustusministeri Jussi Niinistö.

 

 

 

IMG_7773.JPG

 

 

Eduskuntaryhmistä suurimman eli Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti kansanedustaja Mikko Savola.

IMG_7777.JPG

 

Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen ensimmäisen puheenvuoron käytti aamulla Fazer Cafe`ssa kättelemäni pääministeri Juha Sipilä.

 

 

 

IMG_7782.JPG

 

 

Sipilän jälkeen puheenvuoron käytti ulkoministeri Timo Soini.

 

 

 

IMG_7783.JPG

 

 

Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen kolmantena puheenvuoron käytti valtiovarainministeri Petteri Orpo.

 

 

 

Reservin yliluutnanttina uskon tietäväni ja ymmärtäväni maanpuolustuksesta jonkin verran, sillä vänrikin ruusukkeiden saamisen jälkeen olen saanut monipuolisen kertausharjoituskokemuksen Etelä-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä ja reserviläisurani huipentumana Pirkanmaalla.

 

 

Arvostan Keskustan, Perussuomalaisten sekä Kokoomuksen eilen lähetekeskustelussa esittämiä puheenvuoroja, kun eduskunnassa keskusteltiin valtioneuvoston puolustusselonteosta.

 

 

Reserviläisenä on turvallinen olo, kun maamme ylimpinä turvallisuusasioiden päättäjinä ovat Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-talo, lähetekeskustelu valtioneuvoston puolustusselonteosta, kertausharjoitukset, Jokkeri,

Tampereen Keskusta - valmiina vastuulliseen päätöksentekoon

Keskiviikko 8.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Olemme Tampereen Keskustassa viime viikkoina paneutuneet voimallisesti Kuntavaaliohjelmamme laatimiseen.

 

 

Monipuolisen hiomisen jälkeen sain eilen klo ”hieman ennen kahtatoista” lähettää kuntavaaliohjelmamme medialle.

 

 

Julkaisen sen myös tällä saitilla – kas näin!

 

 

***********************

 

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö                                   KUNTAVAALIOHJELMA 2017

 

Tampere                                                                                                  Julkaisuvapaa 7.3.2017 klo 12.00

 

Tampereen Keskusta – valmiina vastuulliseen päätöksentekoon

 

Tampereen vetovoimaa ovat menestyvät yritykset, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monipuolinen kulttuuri-ja liikuntamaailma. Kaupungin tehtävänä on mahdollistaa tämä kaikki.

Tampereelle luodaan työpaikkoja mikro-ja pienyrityksiin matalan kynnyksen toimin.

Tampereen talous käännetään nousuun. Työllisyyden kohentumisen suorat ja välilliset vaikutukset turvaavat kaupungin taloutta. Verot ja maksut pidetään nykytasolla. Kaupungin taloudessa on keskityttävä tulonhankintaan, jolla kustannetaan raskas investointiohjelma.

Tamperelaisille turvataan kohtuuhintainen asuminen koko kaupungin alueella. Yritys-ja pientalotonttien saatavuus varmistetaan tonttitakuulla. Kaupungin kaikki alueet otetaan mukaan Tampereen kehitykseen.

Puurakentamisen osuutta kerros-ja pientalorakentamisessa lisätään.

Vanhojen vuokratonttien vuokrasopimukset uudistetaan portaittain, jotta hinnankorotukset tamperelaisille ovat kohtuullisia.

Tampereen hankkimat elintarvikkeet ovat sellaisia, joiden tuottaminen on Suomessa laillista.

Kaupunkikeskustan hyvä tietoliikenneverkko laajennetaan koko Tampereen alueelle.

Tampereella otetaan käyttöön joukkoliikenteen tasataksa koko kaupungissa. Jatkavan bussiliikenteen käyttövoimaksi valitaan yhdyskuntajätteestä valmistettu biokaasu. Tampere edistää omilla toimillaan tunnin junayhteyttä pääkaupunkiin.

Tampereen maaseutualueen elinkeinoja, matkailua ja vapaa-ajan palveluita kehitetään erillisellä ohjelmalla.

Ympäristö on vastuuta, elintasoa ja viihtyvyyttä. Tampereen tehtävänä on huolehtia viihtyisästä ympäristöstä.  Kiertotalous tehostaa luonnonvarojen käyttöä ja lisää kaupungin ja maaseudun yhteistyötä.

 

Lisätiedot

 

Esko Erkkilä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja, 050 556 4878

Matti Järvinen, Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja, 0400 317 810

 

 

**********************

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta - valmiina vastuulliseen päätöksentekoon, Tampereen Keskustan kuntavaaliohjelma, Keskustan Tampereen kunnallisjärjstö ry:n kuntavaaliohjelma, Kuntavaaliohjelma,

Pätkä vastauksistani YLE:n vaalikoneeseen

Maanantai 6.3.2017 - -Esko Erkkilä-

YLE:n vaalikone takkuili tänään, mutta sain kuitenkin vastaukseni tallennettua – tässä tiedoksenne osa vastauksistani:

 

 

******************

 

 

Miksi juuri sinut kannattaisi valita kunnanvaltuustoon?

Yli 40 vuoden kokemus vastuullisissa työelämän eri tehtävissä antaa vankan pohjan kuntapäättäjäksi. Yli 8 vuotta Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa on vahva tae. Omaan yhteistyökykyä eri suuntiin!

Mitä asioita haluat edistää tai ajaa tulevalla vaalikaudella?

Tampereen talous on saatava kuntoon, sillä vain niin voidaan turvata kaupunkilaisten hyvinvointi. Yritysten sijoittumista Tampereelle pitää edistää ja se tapahtuu mm. kaupungin koko henkilöstön kouluttamisella yritysystävälliseksi, kaupungin oman yrityspalveluyksikön perustamisella ja sen myötä asteettaisella luopumisella Tredea Oy:n toiminnasta. Yrityspalvelut pitää ottaa rohkeasti Tampereen kaupungin omalle vastuulle.

 

 

Mitkä ovat vaalilupauksesi? Nimeä kolme lupausta.

Vaalilupaus 1

Kaupungin toimintoja ei saa nykyistä laajemmin yhtiöittää, sillä yhtiöittäminen merkitsee demokraattisen päätöksenteon katoamista.

Vaalilupaus 2

Kehitysvammaisten, mielenterveyspotilaiden, senioriväestön, lasten ja nuorten aseman turvaaminen yhteiskunnan myllerryksessä.

Vaalilupaus 3

Ilman tietokonetta olevien kaupunkilaisten asema pitää turvata mm. asioiden valmistelussa, pankkiasioinnissa ja joukkoliikenteen lippuostoissa.

 

 

Tässäpä tärkeimmät

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE:n vaalikone, ei lisää yhtiöittämisiä, Kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden ja senioriväestön sekä lasten ja nuorten aseman turvaaminen, ilman nettiä olevat seniorit!,

Tampereen kaupungin pitää vastata kaikista räjäytystöiden aiheuttamista vahingoista

Sunnuntai 5.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Ikean rakennustöiden aikana Palokallion alueella tapahtui monen omakotitalon kohdalla merkittäviä räjäytystöiden aiheuttamia vaurioita.

 

 

Puolenkymmentä alueemme omakotitaloa kärsi kukin suuruusluokaltaan 30.000 euron vahingot.

 

 

Tampereen kaupunki korvasi pienet vahingot – mm. meidän omakotitalomme osalta 300 euroa – mutta suurimmat vahingot jäivät lähes korvaamatta.

 

 

Tietojeni mukaan Rantaväylän tunnelityömaan räjäytykset aiheuttivat suurta vahinkoa lähialueen rakennuksille ja ihmisten kodeille.

 

 

Arvelen, että Tampereen kaupunki on kieltäytynyt korvauksista – kuulisin mielelläni yksityiskohtaisia tietoja vaurioista ja niiden korvaamisesta.

 

 

***********************

 

 

Tampereella on lähitulevaisuudessa kaksi merkittävää rakennuskohdetta, joiden suorittamisessa tulee syntymään suuria vahinkoja liike- sekä asuinrakennuksille.

 

 

Hankkeet ovat surullisenkuuluisa ratikka ja Sulkavuoreen rakennettava jätevesien keskuspuhdistamo.

 

 

Kuten yllä totesin, valitettavasti omaan kantapään kautta saatua kokemusta Tampereen kaupungin suorittamien räjäytystöiden vahingoista ja nyt haluankin etukäteen kertoa ratikkatyömaan sekä Sulkavuoren jätevesipuhdistamon rakennustöiden todennäköisesti aiheuttamista suurista vahingoista liikehuoneistoilla ja ihmisten kodeille.

 

 

Pyrin myöskin antamaan vinkkejä, että miten räjäytysvahinkoja voidaan ehkäistä ja myös siitä, että miten räjäytysvahinkojen korvaamiskysymyksissä pitää edetä.

 

 

Malttakaa – kerron asioista tarkemmin lähipäivinä tällä saitilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin pitää vastata kaikista räjäytystöiden aiheuttamista vahingoista, Ikea-työmaan aiheuttamat vauriot omakotitaloille, Rantaväylän tyunnelityömaan asunnoille aiheuttamat räjäytysvahingot, Ratikkatyömaan räjäytysvahingot.

Sähköpostit pitää lukea päivittäin

Torstai 2.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Opin työelämässä, että asioita hoidetaan paljolti sähköpostitse.

 

Nopea vastaaminen oli siihen aikaan välttämättömyys, sillä työkaverit alkoivat kyselemään jo varttitunnin kuluttua, että missä luuraat, jos et vastannut saamaasi sähköpostiviestiin sen ensimmäisen vartin aikana.

 

Nyt eläkkeellä ollessani käytän sähköpostiviestintää paljon, sillä se vilkas yhdistystoiminta johon osallistun, vaatii jatkuvaa ja päivittäistä sähköpostiviestintää.

 

Viimeksi eilen keskustelin erään henkilön kanssa, joka kertoi katsovansa saapuneet sähköpostiviestit kerran viikossa!  Käsittämätöntä!

 

 

Yhdistystoiminnassa on välttämätöntä, että yhdistysten keskeiset toimijat tutkivat saamansa sähköpostit vähintään kerran päivässä.

 

 

Minulla on läppäri avoinna 24/7 ja pyrin lukemaan minulle saapuneet sähköpostiviestit muutaman tunnin viiveellä.  Sähköposteihin nopea vastaaminen on tavoitteeni, mutta tunnustan tässä olevan viiveitä.

 

Merkittävä ongelma ovat kapasiteetiltaan pienet sähköpostilaatikot. Liian usein minäkin saan vastauksen, että viestiä ei voitu toimittaa perille koska vastaanottajan sähköpostilaatikko on täynnä.

 

Osaisin luetella sähköpostisoitteet, jotka tarjoavat asiakkaille liian pieniä sähköpostilaatikoita, mutta en siihen nyt lähde.

 

 

Mainostan gmail.com –sähköpostilaatikkoa, sillä olen käyttänyt sitä jo seitsemän vuotta hyvin kokemuksin.

 

Olen lähettänyt sen kautta tuhansia sähköpostiviestejä ja myös vastaanottanut tuhansia viestejä. Lähetetyissä viesteissä on ollut pakkaamattomina satoja, ellei yli tuhat valokuvaa, mutta edelleen sähköpostilaatikossani on tilaa – häpeän tunnustaa, että olen poistanut vain vähän minulle saapuneita tai lähettämiäni sähköpostiviestejä!

 

 

Kertaan vielä toiveeni:

 

  • lukekaa saapuneet sähköpostiviestit päivittäin
  • vastatkaa saapuneisiin sähköpostiviesteihin
  • hankkikaa sellainen sähköpostilaatikko, jossa on tilaa tai poistakaan viestejä siten, että saapuville viesteille on aina tilaa

 

 

Näillä aatoksilla, joista ainakin keskimmäisen toiveen kohdistan myös itseeni!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sähköposti, sähköpostiviestintä, ongelmat sähköpostiviestinnässä, vastaa nopeasti sähköpostiviestiin, avaa sähköpostiviestit ainakin kerran päivässä,

Tänään alkaa uusi vaihe!

Keskiviikko 1.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Puolueet jättivät eilen kuntavaalien ehdokaslistansa kuntien keskusvaalilautakunnille.

 

 

Sain olla Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaaliasiamiehenä, kun yhdessä kunnallisjärjestömme varapuheenjohtajan Antti Juvan kanssa jätimme Tampereen Keskustan ehdokaslistan keskusvaalilautakunnalle.

 

 

 

IMG_7516.JPG

 

 

Varsinainen ehdokaslistan luovuttaminen keskusvaalilautakunnalle oli leppoisa hetki ja tilaisuuden lopuksi hymy oli herkässä meillä luovuttajilla kuin myös keskusvaalilautakunnan jäsenillä.

 

Oikealta keskusvaalilautakunnan apulaissihteerit Tanja Welin ja Teemu Jokinen sekä keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Perämaa.

 

Vasemmalla rinnallani on Antti Juva.

 

 

 

Tampereen keskusvaalilautakunta ja sen toiminta tulivat minulle tutuiksi, kun olin keskusvaalilautakunnan jäsen taannoin parisen vuotta.

 

 

 

 

Ehdokaslistojen luovuttamista edelsi tiukka kolmituntinen, kun kunnallisjärjestön yleisen kokouksen valtuuttamana kokoonnuimme viiden henkilön porukalla päättämään kymmenkunnan uuden ehdokasehdokkaan hyväksymisestä Tampereen Keskustan kuntavaaliehdokkaiksi.

 

 

Edellisyön ja aamuvarhaisten tuntien aikana Keskustan kuntavaaliehdokkuudesta oli ilmaissut kiinnostuksensa peräti kuusi uutta henkilöä!

 

 

Kolmituntisen urakan mittavuutta lisäsi se, että kaikki ehdokkaat oli tuon ajan kuluessa saatava virallisille lomakkeille siinä järjestyksessä, kuin heidän nimensä sitten aikanaan ovat äänestyskopin seinällä ehdokaslistojen yhdistelmässä.

 

 

Otin aamusella mukaani läppärin sekä oman tulostimeni, jotta listaus oli mahdollista tehdä kaikkien sääntöjen mukaisesti.

 

 

Ainakin Tampereen Keskustalla on ehdottomana sääntönä se, että ehdokkaat ovat tasavertaisia ja se merkitsee ehdokkaiden asettamista aakkosjärjestykseen.

 

Ei ole keskustalaisten arvojen mukaista se, jota näkee esimerkiksi ainakin osuuskauppavaaleissa, että vaaliasiamies asettaa itsensä ehdokaslistan kärkeen – luokatonta toimintaa! Osuuspankkivaaleissa tai metsänhoitoyhdistysten vaaleissa en ole samanlaista toimintaa havainnut.

 

 

 

IMG_7510.JPG

 

 

Suomen lippu liehui pöydällä, kun hyväksyimme uudet kuntavaaliehdokkaat.

 

 

Vasemmalta kunnallisjärjestömme sihteeri Raija Moilanen, kunniapuheenjohtajamme Matti Kaperi, minä kunnallisjärjestömme puheenjohtajana, valtuustoryhmämme puheenjohtaja Matti Järvinen ja kunnallisjärjestömme varapuheenjohtaja Antti Juva.

 

 

 

Arvoisat lukijani!

 

 

Tuohon juttuotsikkoon se, että kuntavaaleissa ehdokashankintavaihe päättyi eilen ja nyt alkaa varsinainen kuntavaalikampanja!

 

 

 

************

 

 

 

Voitte muuten arvata, että helmikuinen avantouinti teki hienon olon, kun kaiken näiden yhteisten asioiden hoitamisen jälkeen pääsin Peltolammilla avantoon jo iltapäiväkahden tienoilla!

 

 

Jokohan tänään taas menisi avantoon, jotta myös maaliskuun ”avantouintivelvoite” tulisi hoidetuksi?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, kuntavaalit 2017, kuntavaalit Tampereella 2017, ehdokashankinta, ehdokashankinta 2017,

Ei ollut yllätys, että Tampereen seutukunta oli vasta sijaluvulla seitsemän (7) seutukuntien Kuntaranking2017 -listauksessa

Maanantai 27.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Elinkeinoelämän valtuuskunta eli EK julkisti 9.2.2017 Kuntaranking2017 –listauksen maamme seutukuntien sijoittumisesta yritysystävällisyydessä.  Listauksen perusteena olivat yritysjohtajien mielipiteet.

 

 

Olin paikalla, kun tutkimus julkistettiin Tampereella.

 

 

Kokonaispisteissä parhaiten pärjäsi Seinäjoen seutukunta, toiseksi sijoittui Turku ja kolmanneksi Hämeenlinna.

 

 

Näiden jälkeen paremmuusjärjestyksessä olivat Helsingin, Rauman ja Vaasan seutukunnat.

 

 

Tampereen seutukunnan sijoittuminen oli seitsemäs ja ilmeisesti sekin sija tuli Tampereen kehyskuntien – erityisesti Pirkkalan ja Ylöjärven – yritysmyönteisyyden ansiosta.

 

 

Tampereen seutukunnan osalta arvopalautteessa korostuivat mm. seuraavat seikat:

 

 

  • kilpailutuksen toimimattomuus
  • kunnan vähäinen kiinnostus/arvostus (pk-)yrityksiä kohtaan
  • kaavoitukseen liittyvä joustamattomuus ja hitaus
  • hankaluudet saada osaavaa työvoimaa
  • lupaprosessien hitaus ja byrokraattisuus
  • liikenneratkaisujen puutteellisuus
  • kiinteistöverot, vesimaksut yms. kunnallismaksut

 

 

Tutkimuksen pitäisi merkitä, että hälytyskellot alkaisivat päristä seutukuntapäättäjien mielessä, mutta mitä vielä; keskeiset päättäjät puolustelivat Tampereen seutukunnan heikkoa pärjäämistä sillä, että miten mm. Turun seutukunta on saanut menestystä Turun meriteollisuusyritysten ja Uudenkaupungin autoteollisuuden ansiosta.

 

 

Nähdään siis roska naapuriseutukuntien silmässä, mutta ei huomata malkaa omassa eli Tampereen seutukunnan silmässä!

 

 

EK:n Kuntaraking2017 –tutkimus antaa pontta sille, että huhtikuun kuntavaaleissa valittavan Tampereen kaupunginvaltuuston ja myös muiden kaupunkipäättäjien on otettava uusi vaihde päälle, sillä nykymeno tyrehdyttää kaiken taloudellisen kasvun Tampereella ja koko Tampereen seutukunnalla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elinkeinoelämän valtuuskunta, EK, Kuntaraking2017, Tampereen seutukunta,

Haastavaa ja mielenkiintoista, mutta palkitsevaa!

Sunnuntai 26.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaalien ehdokaslistat pitää jättää kuntien keskusvaalilautakunnille viimeistään ensi tiistaina eli helmikuun 28. päivänä klo 16.00.

 

 

Tampereen Keskustan vaaliasiamiehenä olen sopinut Tampereen keskusvaalilautakunnan kanssa, että jätämme ehdokaslistamme tiistaina klo 13.00.

 

 

Aikaa on siis ruhtinaallisesti, jotta Keskustan ehdokaslistalle pyrkivät ehdokkaat voivat ilmoittautua vaikkapa minulle vielä aamutuimaan tiistaina ennen klo aamukymmentä, sillä silloin laitamme ”kirjat kiinni” ja alamme puhtaaksikirjoittaa ehdokaslistaamme.

 

 

Tampereella jokainen puolue voi asettaa sata (100) ehdokasta ja se on todettava, että emme pääse ns. täyteen listaan.

 

 

Kunnallisjärjestön puheenjohtajana en ole huolissani asiasta, sillä jo nyt ehdokaslistamme tulee olemaan korkeatasoinen.

 

 

Poliittisessa järjestössä toimiminen vaatii panostamista yhteisten asioiden hoitamiseen.  Se merkitsee taloudellisia panostuksia, joita ei pysty eikä voi miltään taholta veloittaa, mutta se vaatii ennen kaikkea oman ajan panostamista yhteisiin asioihin.

 

 

Kerron esimerkkinä, että eilen panostin ehdokashankintaan runsaat neljä tuntia ja muutaman bussilipun hinnan verran, kun keskustelin erään ehdokasehdokkaan kanssa.

 

 

Keskustelu oli palkitsevaa, sillä sain keskustelun tuloksena ehdokasehdokkaan allekirjoituksen lomakkeeseen, jonka nimi on:

 

 

 

IMG_7506.JPG

 

 

Puolueen ehdokkaan suostumus ja vakuutus

 

 **********************

 

Arvoisat lukijani!

 

 

Tänään on sunnuntai ja huomenna on maanantai.

 

 

Tamperelaiset!

 

 

Voitte vallan hyvin molempina päivinä olla minuun yhteydessä jos tunnette, että Tampereen asiat pitäisi saada kuntoon – laitetaan paperit kuntoon, jotta voit asettua Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella.

 

 

Tiedän, että lukijoissani on satamäärin henkilöitä muista kunnista kuin Tampereelta.

 

 

Kannustan Teitä olemaan heti tänään hteydessä oman kuntanne Keskustan kunnallisjärjestön vastuuhenkilöihin ja kertomaan, että Te haluatte olla vastuukantajia omassa kunnassanne – uskon, että ehdokaspaikka järjestyy!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit 2017, kuntavaalit Tampereella 2017, kuntavaalit Tampereella 9.4.2017, Keskustan kuntavaaliehdokkaat Tampereella 2017,

Mahtava juttu!

Lauantai 25.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskusta ja Keskustan kuntavaalikampanja teki eilen suuren loikan eteenpäin Tampereella ja koko Pirkanmaalla, kun puoluesihteeri Jouni Ovaska julkisti, että hän asettuu kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella.

 

 

 

 

 

Tapahtuman merkitystä on varmaan monen vaikeaa hahmottaa - Suomen suurimman puolueen puoluesihteeri asettuu kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella!

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana tunnen suurta tyytyväisyyttä vaikka matkalla todelliseen menestykseen on vielä paljon haasteita.

 

 

Toivon, että Jounin esimerkki vauhdittaa ehdokaslistamme täydentymistä, sillä listallamme on vielä tilaa uusille kuntavaaliehdokkaille.  Aikaa tosin on niukalti, mutta nykyisin suuretkin muutokset ovat mahdollisia lyhyessä ajassa.

 

 

Huhtikuun 9. päivänä järjestettävien kuntavaalien tulosten perusteella nimetään maakuntahallintoa valmisteleva väliaikaishallinto, jonka tehtävänä on valmistella 1.1.2019 voimaantulevaa maakuntahallintoa.

 

 

Väliaikaishallinnon poliittisilla voimasuhteilla on maakuntauudistuksen kannalta suuri merkitys ja Keskustan kannalta on tärkeää, että Tampereella pääsemme etenemään.

 

Kiitokset Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaskalle, joka haluaa omalta osaltaan laittaa itsensä likoon, jotta Tampere saataisiin koko muun Suomen tavoin nousuun!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouni Ovaska, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Keskusta, puoluesihteeri Jouni Ovaska kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella, Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska,

Kolmas raide Tampereen ja Helsingin välille!

Perjantai 24.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen melkoinen asiantuntija rautatieyhteyksien ja rataliikenteen kohdalla.

 

 

Totta puhuakseni kokemukseni rautateistä ja rataliikenteestä rajoittuvat siihen, että puoliksi omistamani Maatalousyhtymä Erkkilä joutui pakkolunastuksen seurauksena luovuttamaan ”isiemme” maita yhteiskunnalle neljä hehtaaria, kun Tampere-Parkano-Seinäjoki –rata aikoinaan rakennettiin.

 

 

Pakkolunastus oli kova paikka isälleni, sillä oma maa ja oma metsä ovat rakkaita suomalaiselle talonpojalle.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja kuntavaaliehdokkaana huhtikuun kuntavaaleissa saan taas pohdiskella rautatie- ja rata-asioita.

 

 

Olen pohdiskeluissani päätynyt siihen, että suurissa taloudellisissa ongelmissa painiskelevan Tampereen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Tampereen ja Helsingin välille rakennetaan kolmas raide.

 

 

Kolmannen raiteen aikaansaaminen Tampereen ja Helsingin välille on myös Tampereen Keskustan keskeinen tavoite.

 

 

Kolmannen raiteen saaminen Tampereen ja Helsingin välille mahdollistaisi ”tunnin junan” Tampereelta Helsinkiin ja Helsingistä Tampereelle.

 

 

Kolmas raide Tampereelta Helsinkiin olisi suuri etu laajalle alueelle myös Satakunnassa, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalle ja kaikille Etelä-Pohjanmaan pohjoispuolisille maakunnille.

 

 

Henkilökohtaisen kuntavaaliohjelmani eräs keskeinen tavoite on, että Tampereelta Helsinkiin saataisiin kolmas raide!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kolmas raide Tampereen ja Helsingin välille!, Tampere-Parkano-Seinäjoki -rata, rautatiealueen pakkolunastus, rata-alueen pakkolunastus,

Kannatan Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakuntien yhdistämissuunnitelmaa

Torstai 23.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Kotiseurakuntani Viljakkalan seurakunta joutui lakkautetuksi, kun Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin.

 

 

Viljakkalan seurakunta menetti kuntaliitoksen myötä statuksensa itsenäisenä seurakuntana ja siitä tuli Ylöjärven seurakunnan Viljakkalan seurakuntapiiri eli ei yhtään mitään.

 

 

Kuru ja Kurun seurakunta oli Kurun kunnan ja Ylöjärven kaupungin liittymisessä viisaampi ja siitä muodostui Kurun kappeliseurakunta.

 

 

On suuri ero seurakuntapiirillä ja kappeliseurakunnalla!

 

 

Aamulehti uutisoi eilen, että Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakunnat suunnittelevat yhdistyvänsä yhdeksi seurakunnaksi.

 

 

Kannatan suunnitelmaa lämpimästi, sillä kaavailtu uusi seurakunta poistaisi ainakin osan siitä statusvajeesta, jonka Viljakkalan seurakunta joutui kokemaan, kun Viljakkalan kunta ja Ylöjärven kaupunki yhdistyivät.

 

 

Viljakkalan osalta Ylöjärvi on luonnoton yhdistymissuunta, sillä Viljakkalasta ainoa luonteva suunta on suunta Hämeenkyröön.

 

 

En ota tässä vaiheessa kantaa uuden suurseurakunnan nimeen, mutta toivon kaikesta sydämestäni, että Viljakkalan seurakuntapiiristä, Kurun kappeliseurakunnasta, Hämeenkyrön seurakunnasta, Ikaalisten seurakunnasta, Jämijärven seurakunnasta ja Ylöjärven seurakunnasta muodostettaisiin uusi seurakunta!

 

 

Sen verran otan kantaa, että uuden seurakunnan keskuspaikaksi nimettäisiin Hämeenkyrö!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkala, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan kirkko, Kurun kappeliseurakunta, Hämeenkyrön seurakunta, Ikaalisten seurakunta, Jämijärven seurakunta, Ylöjärven seurakunta,

Tampere-Pirkkalan - lentoaseman matkustajamäärät romahtivat viime vuonna 41 prosenttia!

Tiistai 21.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaalit järjestetään 9.4.2017 ja kaikki pilvilinnoissa leijailevat Tampereen ja Pirkanmaan päättäjiksi pyrkivät toistelevat, että Tampere-Pirkkalan –lentoasema pitää kohottaa valtakunnan kakkoskentäksi.

 

 

Joku voi sanoa, että teen poliittisen itsemurhan, kun totean ajatuksen olevan haavekuva vain.

 

 

 

IMG_7456.JPG

 

 

Ajatuksiin ja haavekuviin tuo ehkä hieman reaalitietoa se, että viime vuonna Helsinki-Vantaan matkustajamäärä oli 17,1 miljoonaa matkustajaa ja tässä kuvassa (lähde Fianvia ja graafinen toteutus Aamulehti) näemme maakuntakenttien matkustajamäärät vuonna 2016;

 

 

  • Oulu 1.027.000 matkustajaa
  • Rovaniemi 487.000 matkustajaa
  • Turku 324.000 matkustajaa
  • Vaasa 288.000 matkustajaa
  • Kittilä 257.000 matkustajaa
  • Kuopio 227.000 matkustajaa
  • Tampere 208.000 matkustajaa

 

 

Mainittakoon, että vuonna 2015 Tampere-Pirkkalan matkustajamäärä oli 357.000 matkustajaa ja sillä saavutettiin maakuntakenttien sarjassa kolmas tila Oulun ja Rovaniemen jälkeen!

 

 

On epärealistista kuvitella, että Tampere-Pirkkalan matkustajamäärät kohoaisivat miljoonaan matkustajaan vuonna 2020, mutta näin väittää Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:n lentoliikenteen kehitysjohtaja Marja Aalto.

 

 

Tredea Oy on kokonaisuudessaankin jarruttanut erityisesti Tampereen kaupungin elinvoiman kehittymistä monet vuodet ja perusteettomat kuvitelmat Tampere-Pirkkalan –lentoaseman kehitysnäkymistä ovat täysin vailla todellisuuspohjaa.

 

 

Tampereen kuntavaaliehdokkaana en suostu liittymään siihen kuoroon, joka pitää tärkeänä Tampere-Pirkkala –lentoaseman kehittämistä vaan lähden siitä, että Helsinki-Vantaa on tamperelaisten ja pirkanmaalaisten lähikenttä.

 

 

Kolmas raide Tampereen ja Helsingin välille sekä mutkaton raideyhteys suoraan Helsinki-Vantaalle ovat ne toimenpiteet lentoliikenteen osalta, joita Tampere ja Pirkanmaa tarvitsevat elinvoimansa kartuttamisessa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-Pirkkalan - lentoaseman matkustajamäärät romahtivat viime vuonna 41 prosenttia!, Tampere-Pirkkala, Tredea Oy, Tredea Oy:n lentoliikenteen kehitysjohtaja, Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »