Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Mahtava kokemus!

Tiistai 12.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluekokous Sotkamossa 8 - 10.6.2018 oli mahtava kokemus - nuoriso käyttäisi kokemuksesta sanaa "Voimaannuttava"!

Kokouksesta ja kokoustunnelmien raportoinnista saisi monen monituista raporttia ja tässä niistä ensimmäinen.

Keskustan puoluekokous alkaa perinteisesti piirien ja sisarjärjestöjen lippujen sisäänmarssilla ja niin tapahtui myös Sotkamon Katinkullassa.

Seuraavassa muutama kuva, kun lippurivistö valmistautuu sisäänmarssiin (kaikki kuvat olen ottanut paljon kokeneella Canon-kamerallani ja jos joku haluaa niitä käyttää, niin "siitä vaan"):

IMG_0311.JPG

Puheenjohtaja Juha Sipilä oli koko kolmipäiväisen puoluekokouksen ajan suorastaan hurmaava ja tuntui, että maamme päämisterillä ei ole lainkaan huolia.

IMG_0285.JPG

Samaa voi todeta myös europarlamentaarikko Elsi Kataisesta  (vasemmalla) ja Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmunista.

IMG_0304.JPG

Varapuheenjohtaja Juha Rehulan vastuulla lippujen sisäänmarssissa oli keskeinen tehtävä, sillä hän kulki lippuparaatin kärjessä ja kantoi Suomenlippua.

Airueina Rehulalla olivat europarlamentaarikko ja agrologi Elsi Katainen sekä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (oikealla).

IMG_0314.JPG

Anu Vehviläinen lähikuvassa.

IMG_0327.JPG

Kolme "kärkilippua" ovat saapuneen esiintymislavalle - keskellä varapuheenjohtaja Juha Rehulan kannattelema Suomenlippu, vasemmalla puheenjohtaja Juha Sipilän kannattelema Keskustan lippu ja oikealla puoluekokouksen isäntäpiirin Kainuun lippu, jota kannattelee kansanedustaja Timo Korhonen - agrologeja myös hän!

Hieno puoluekokous oli valmis alkamaan!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2018, Keskustan puoluekokous Sotkamossa 2018, Sotkamo, Katinkulta, pääministeri Juha Sipilä, Juha Rehula, Elsi Katainen, Anu Vehviläinen, Timo Korhonen, Suomen Keskusta,

Maalla asuvat ovat jopa kahdeksan kertaa onnellisempia kuin kaupungissa asuvat!

Maanantai 11.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Tuoreen kanadalaistutkimuksen tulokset kertovat, että maalla asuvat ovat jopa kahdeksan kertaa onnellisemoia kuin kaupungissa asuvat.

Tutkimus oli mittava, sillä sen tekemisessä haastateltiin 400.000 ihmistä.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu Suomessa vuonna 2013 toteutetussa "Onnellisuus erityyppisilä asuinalueilla" tutkimuksessa.

Naputtelen näitä rivejä 5.6.2018 Viljakkalan Majajärvellä ja katselen mökkini ikkunasta kesäistä päivää.  Vertailupohjaa minulla on eiliseen, kun seurasin elämänmenoa Tampereen ydinkeskustassa.

Eilen tapaamani ihmiset toki olivat oikeinkin ystävällisiä, mutta he ilmeisesti olivat vain käymässä Tampereen keskusta-kaaoksessa.

Kanadalaistutkimuksessa todetaan, että kaupunkilaisilla on keskimäärin korkeammat palkat, korkeampi koulutustaso ja vähemmän työttömyyttä, mutta ovat silti paljon onnettomampia kuin maalla asuvat.

Suomalaistutkimus suoritettiin Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Turussa. Tutkimuksessa todettiin, että terveyspalvelujen ja julkisen liikenteen palvelutasolla ei ole vaikutusta ihmisten onnellisuuteen.

Finntrio totesi jo vuonna 1978:

"Kyllä maalla on mukavaa"

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kyllä maalla on mukavaa, maalla asuvat ovat kahdeksan kertaa onnellisempia kuin kaupungeissa asuvat,

Haverin räjäytykset laittoivat sodankäyneen miehen maastoutumaan!

Sunnuntai 10.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Pieni perhekuntakohtainen muistelus Haverin kultakaivoksen toiminnasta:

Vuonna 1915 syntynyt isäni palveli etulinjassa Talvisodan ja Jatkosodan sekä oli sen lisäksi vielä mukana Hersalon joukoissa Lapinsodassa.

Isäni toimi pikakivääriampujana ja hän haavoittui kahdesti siten, että taisi olla 20 %:n sotainvalidi.

Vanhempani avioituivat sodan jälkeen ja alkoivat voimallisesti paneutua kehittämään äitini kotitaloa Välimäkeä.

Sotien jälkeen Haverin kultakaivos Viljakkalassa oli voimissaan ja kaivoksen toiminta vilkasta.

Haverissa suoritettiin joka päivä kallioräjäytyksiä klo 12.00 ja muistan , kun ne kuuluivat hyvin meille saakka. Meiltä on linnuntietä matkaa Haveriin ehkä vajaa 5 kilometriä, mutta kun matkalla on järvenselkää, niin räjäytysäänet kuuluivat meille.

Isäni kertoi miten sodassa vihollisen tykistön ammuntaan suhtauduttiin siten, että vaistomaisesti katsottiin mihin pystyy heittäytymään kranaateilta suojaan.

Saman reaktion Haverin räjäytykset kuulemma aiheuttivat hieman yli 30-vuotiaalla sotajermulla, sillä alussa Haverista kuuluneet räjäytykset merkitsivät, että piti katsoa sopivaa pellonojaa johon heittäytyä kranaateilta suojaan!

Tässäpä tämä muistelus!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Haverin kaivos, Haverin räjäytystyöt, kalliräjäytykset Haverissa, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Hersalon joukot Lapinsodassa, pikakivääriampuja, sotainvalidi,

Salkuttamisen pitää olla kunnalla jatkuvaa toimintaa

Lauantai 9.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Tervehdin arvostuksella, että Ylöjärven kaupunki "salkuttaa" määräajoin omistuksiaan - tekninen lautakunta salkutti kohteet 16.5.2018 ja edellinen salkutus tapahtui 3.10.2016.

Mielestäni salkutukset on ajallisesti tehty oikein.

Salkuttaminen tarkoittaa, että määräajoin kunnassa/kaupungissa laaditaan lista eri kohteista ja päätetään mitä kullekin kohteelle tehdään.

Vaihtoehtoina ovat:

  • pidetään
  • myydään
  • puretaan
  • jatkoselvitettävät
  • sote-erityistoimenpide

Viimeisimmä salkutuksen lopputulemana Viljakkalassa olivat Paijalan ja Kurjen saunat.

Molempien osalta edetään siten, että Paijalan osalta keskustellaan Mannin asukasyhdistys ry:n ja Kurjen osalta Viljakkalan Kirkonkylän Vilkku ry:n kanssa saunojen ostamisesta ja maapohjan vuokraamisesta.

Ylöjärven kaupunki on alustavasti luvannut hoitaa molempien saunojen jätevesiasiat kuntoon, mutta siinä piileekin eräs ongelma, johon myös Viljakkala-neuvosto kiinnitti huomiota.

Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt suunnittelevat saunojen jätevesiaioiden hoitamista umpisäiliö-periaatteella ja se tulisi asukasyhdistysten kannalta olemaan kallis, jopa kestämätön ratkaisu.

Molempien saunojen käyttäjämäärät ovat niin suuret, että umpisäiliöratkaisussa jätevesiauton pitäisi käydä tyhjentämässä umpisäiliöt niin usein, että asukasyhdistysten talous ei sitä kestäisi.

Viljakkala-neuvostossa kannatimme Mannin asukasyhdistyksen esitystä, että jätevesiratkaisuna pitäisi olla kunnan jätevesijärjestelmään liittäminen ja samaa ratkaisua kannatan myös Kurjen saunan osalta!

Vaikuttaminen jatkuu!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Salkuttaminen, myyntiin laittaminen, Paijalan sauna, Kurjen sauna, Mannin asukasyhdistys ry, Viljakkalan Kirkonkylän Vilkku ry, kyläyhdistykset,

Onko liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin ansiota?

Perjantai 8.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Julkisuudessa on liikkunut tietoja, että liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt lisävaroja alemman tieverkon kunnostustöille.

Niin tai näin, mutta olen tyytyväinen, että synnyinseutuni Viljakkala ja myös Ikaalinen saavat helpotusta tieverkostonsa kunnostamiseen.

Alemman tieverkoston kunto on päässyt romahtamaan ja pikaisia toimenpiteitä tarvitaankin - Suomi elää yhä vankasti puusta ja alemman tieverkoston kunto on oleellinen osa toimivan puunjalostuksen raaka-ainetoimitusten sujumisesta.

Pirkanmaan ELY-keskus panostaa alkaneen kesän aikana Mt 276:n päällystämiseen Viljakkalan Mannissa sijaitsevan Lintuharjuntien liittymästä Viljakkalaan ja siitä edelleen Inkulan sillan kautta Mäihäniemen risteykseen.

Tieosuus on tärkeä henkilöliikenteen kannalta, mutta puutavarakuljetusten osalta se on eräs Viljakkalanseudun pääväylistä.

Aluksi oli tieto, että päällystyö päättyy Viljakkalaan ja sitten saimme tiedon, että Inkulan sillalle saakka - oli iloinen yllätys, että päällystystyö jatkuukin Ikaalisten puolelle Mäihäniemen risteykseen saakka!

Kiitokset Anne Bernerille - uskon, että saan tavata hänet ehkäpä jo tänään Sotkamossa!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MT 276:n päällystäminen, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, alemman tieverkoston kunto, Suomi elää edelleen puusta, Suomi elää puusta,

Nyt pitää suunnitella syyskylvöjä!

Tiistai 5.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Kirjoitukseni otsikko saattaa yllättää monet, sillä monella on vielä osa trekoolimaiden kevätkylvöistäkin tekemättä.

Kirjoitan kuitenkin totta, sillä parhaiten meillä puutarhakylvöksistä ovat menestyneet ne porkkanan ja palsternakan kylvökset, jotka tein viime syksynä.

Syksyllä kylvetyt porkkanat ja palsternakat pääsevät täyteen kasvuvauhtiin heti kasvaukauden alettua.

Vihannesten syyskylvöt ovat myös mainio juttu kevään kylvötöiden porrastamiseen.

****************

Puutarhaliikkeet eivät vielä tajua esimerkiksi juuri porkkanan ja palsternakan syyskylvömahdollisuuksia, sillä ne poistavat myynnistään monien syyskylvöihin soveltuvien kasvien siemenet viimeistään Juhannuksena.

Huolehdin omalta osaltani porkkanan syyskylvömahdollisuudesta eilen, sillä hankin siemenkaupasta riittävästi porkkanansiementä, jotta voin huolehtia kesällä 2019 satoa tuottavan porkkanankylvöstä jo syys-lokakuussa tänä vuonna!

Toivon, että tämä pieni juttuni on vinkki puutarhaliikkeille, jotta ne tarjoaisivat ainakin porkkanan ja palsternakan siemeniä asiakkailleen vaikkapa syyskuun tarjouksissa!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porkkanan syyskylvö, porkkanan kylvötyö, palsternakan syyskylvö, palsternakka. palsternakan kylväminen,

Nyt riittää kiinnostusta alppiruusuihin!

Maanantai 4.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Kesäkuun ensimmäiset päivät ovat aikaa, jolloin alppiruusut eli rodot kukkivat. 

 

 

Se merkitsee, että ihmisten kiinnostus alppiruusujen istuttamiseen on nyt korkeimmillaan.

 

 

Pidän itseäni jonkinlaisen rodojen asiantuntijana ja sen vuoksi uskallan esittää muutaman alkeisneuvon rodojen kasvatukseen.

 

 1.      Rodot viihtyvät parhaiten puolivarjossa ja mäntymetsä on niille paras kasvuympäristö. Männyt sen vuoksi, että ne ovat syväjuurisia ja kun rodot puolestaan ovat pintajuurisia, ne viihtyvät yhdessä.  Paha virhe on istuttaa rodoja kuusten alle, sillä molemmat ovat pintajuurisia, joten ne kilpailevat keskenään.

2.      Rodot vaativat happaman maan, joten kalkitusta rodomaalle ei saa laittaa lainkaan.

3.      Rodoille, kuten muillekin puutarhakasveille, pitää kaivaa riittävän tilava istutuskuoppa – suosittelen istutuskuopan kooksi halkaisijaltaan metriä ja syvyydeksi vähintään puoli metriä.

4.      Istutuskuoppa täytetään happamalla suoturvemaalla ja missään tapauksessa istutuskuoppaan ei pidä laittaa sitä samaa savijankkoa, joka istutuskuopasta poistettiin.

5.      Rodokuopan täyttömaan sitää olla kuohkeaa, sillä sanotaan, että rodon juurilla pitää päästä ilman apuvälineitä kaivautumaan kyynärpäitä myöden, No, ehkä se on liioittelua, mutta ranteita myöten rodon juurilla pitää pystyä kaivautumaan.

6.      Kuohkeusvaatimus pystytään hoitamaan siten, että istutuskuopan pohjalle kerätään (happamia) käpyjä, oksanpätkiä ja muuta materiaalia, jotka varmistavat istutuskuopan kuohkeuden.

7.      Rodojen istutuskuopasta on hyvä tehdä salaoja siten, että pohjavesi ei kiusaa rodoa.

8.      Lajikevalikoimassa pitää huolehtia alueelle sopivien lajikkeiden valinnasta – eteläisessä Suomessa lajikevalinta on helppoa, mutta jo Pirkanmaalla joudutaan tukeutumaan hallankestäviin lajikkeisiin. Itselläni lajikkeina ovat Haaga, Helsingin Yliopisto, Mikkeli sekä P.M.A. Tigerstedt ja hyvin ovat kestäneet hallaisella tontilla.

 

Kunnollisen istuttamisen jälkeen rodo kiittää kasvattajaansa, sillä se ei sen jälkeen juurikaan tarvitse hoitoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alppiruusu, Rodo, alppiruusun istuttaminen,

Kasvit huutavat vettä

Sunnuntai 3.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Entisaikaan kylän ”vanhat äijät” sanoivat pitkän pakkasjakson aikana, että nyt katsotaan mitä köyhät päälleen laittavat.

 

Nyt ei ole kyse pakkasjaksosta vaan pitkästä hellejaksosta ja kasvit suorastaan huutavat vettä.

 

 

Tarvitaan hyviä ”vesikauppoja”, jotta edes puutarhakasvit menestyisivät.

 

 

Viljanviljelijöiden tilanne alkaa olla huolestuttava, sillä kasvustoissa keltainen väri laajenee ja se kertoo, että kasvustot kärsivät vedenpuutteesta.

 

 

Heikosti kasvavien viljakasvustojen rikkakasvi- ja tautiruiskutukset ovat suuri riski, sillä sadonmenetykset vaanivat.

 

 

Viljojen markkinahinta tulee ensi syksynäkin olemaan niin alhainen, että viljojen sadetus ei ole järkevä toimenpide ja toisaalta harvalla on edes sellaisia laitteita, että sadetus olisi mahdollista.

 

 

 

**************************

 

 

Harrastan mökkitontillani terapiamuotoista trekoolikasvien viljelyä ja myös meillä kuivuuden ongelmat ovat tuttuja.

 

 

Vedensaanti meillä ei ole ongelma, sillä mökkitonttimme rajoittuu Viljakkalan Majajärveen, mutta sadetukseen tarvittava aika on kortilla.

 

 

Sadetusta ei kannata suorittaa keskipäivällä vaan se pitää toteuttaa illan tunteina.

 

 

Mökkitontillamme on satakunta metriä maahan kaivettua runkoputkistoa sadetusta varten ja runkoputkistossa on kuusi ulosottomahdollisuutta.

 

 

Laiturilla olevan pumpun teho riittää hyvinkin kahden sadettimen pyörittämiseen ja kolmaskin pyörisi, mutta sitä ei ole tullut hankittua.

 

 

Pitkään jatkuneet lämpimät säät merkitsevät, että sateen sattuessa paljon olisi vielä pelastettavissa, mutta…

 

 

Sateita odotellessa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt katsotaan mitä köyhät päälleen laittavat, pitkä hellejakso, viljojen sadettaminen, viljojen sadettaminen ei kannata, Viljojen maailmanmarkkinahinta,

Tosiasiat unohtuivat

Lauantai 2.6.2018 - -Esko Erkkilä-

                                                                                                                              Tampereen kaupunginhallitus päätti 28.5.2018, että Tampere tavoittelee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 ja samalla se päätti käynnistää Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 –hankkeen.

 

Vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkina toimii yksi suomalainen kaupunki ja aiemmin hakemuksestaan ovat kertoneet Mänttä-Vilppula sekä Oulu.

 

 

Hakemus Euroopan suomalaiseksi kulttuuripääkaupungiksi pitää jättää vuonna 2020, jonka jälkeen riippumaton eurooppalainen asiantuntijaelin päättää jatkoon selvinneet suomalaishakemukset.

 

 

Hakuprosessi on pitkä ja vaatii paljon työtä sekä ennen kaikkea rahaa. Hankkeeseen on tämän vuoden bujetissa varattu 300.000 euroa ja kahtena seuraavana vuonna hakuprosessiin ennakoidaan tarvittavan 400.000 – 500.000 euron rahoitus kumpanakin vuonna.

 

 

 

***********************

 

 

Tampereen ennakoidaan tänä vuonna tekevän 60 miljoonan euron suuruisen alijäämäisen taloudellisen tuloksen, mutta se ei päättäjiä tunnu paljoakaan kiinnostavan, kun uusia rahanreikiä suunnitellaan koko ajan.

 

 

Ratikasta ei opittu mitään!

 

 

**********************

 

 

Tampere haki edellisen kerran Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2011, mutta huonolla menestyksellä, sillä Turku tuli valituksi ja Mänttä-Vilppulakin taisi kiilata Tampereen edelle.

 

 

 

 

Minulla on mökin perinnehuusin seinällä juliste, jolla Tampere pyrki vakuuttamaan kotimaiset tahot erinomaisuudestaan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi.

 

 

Juliste on vuosien saatossa joutunut lintujen hakkaamaksi ja hiirien nakertamaksi, mutta Tampereen silloinen hakuslougan ”Tunnetta, taidetta, tarinaa” näkyy edelleen selvästi.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011, Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026,

Etsivä vanhustyö -seminaari 31.5.2018

Perjantai 1.6.2018 - -Esko Erkkilä-

 

Olen Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja järjestimme eilen Tesoman uudessa Hyvinvointikeskuksessa seminaarin, jonka teemana oli ”Etsivä vanhustyö”.

 

 

 

IMG_9789.JPG

 

 

Seminaarin tarkoituksena oli etsiä keinoja, että miten me kolmannen sektorin vapaaehtoistoimijat löytäisimme ne yksinäisyydestä kärsivät seniorit, jotka ovat syystä tai toisesta jumiutuneet neljän seinän sisälle.

 

 

 

IMG_9775.JPG

 

 

Seminaarimme avasi neuvostomme puheenjohtaja, ex-kansanedustaja Arja Ojala.

 

 

 

IMG_9782.JPG

 

 

Tilaisuuttamme johtivat topakkaan tyyliinsä Arja Ojala sekä esittelijäsihteerimme Kirsi Nurmio.

 

 

Kiitokset Kirsille niistä monista erityistilaisuuksista ja tutustumistapahtumista, joita hän järjestää Vanhusneuvoston jäsenille – harmittelen, että en saa kalenteriini mahtumaan niitä kaikkia.

 

 

 

IMG_97882.JPG

 

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen joka toinen maanantai järjestämät Maanantaitapaamiset ovat mitä parhainta kolmannen sektorin toimintaa, joita senioreille järjestetään.

 

 

Tämän seikan totesimme seminaarissa yhdessä yhdistyksemme sihteerin Pirkko Tilviksen kanssa, kun hänen kanssaan ”Terveenä ja kotimaisena” yhdistyksemme puheenjohtajana seurasin tiiviisti seminaarin antia!

 

 

Täytyy todeta, että arvostuksemme omaa toimintaamme kohtaan nousi seminaarin antia seuratessa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etsivä vanhustyö, Tampereen Vanhusneuvosto,

Rauhanpatsas Ylöjärvellä, kiivainta rauhan julistamista Suomen ja Neuvostoliiton kesken

Keskiviikko 30.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Ylöjärven kaupungintalon lähimaastossa Räikänpuistossa sijaitsee Kaarlo Kalliomäen suunnittelema Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyttä kuvaava Rauhanpatsas, joka nykypäivänä on kai siirretty alkuperäiseltä paikaltaan hieman sivummalle.

 

 

 

IMG_9743.JPG

 

 

Rauhanpatsas ”ETYK-linnut” on paljastettu vuonna 1977 ja paikalla olivat Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen sekä silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen.

 

 

Voit katsoa paljastustilaisuudesta kuvatun YouTube-videon googlaamalla ”Rauhanpatsas, Ylöjärvi”.

 

 

 

IMG_9745.JPG

 

 

Patsaan jalustassa on laatta, jossa on seuraava teksti:

 

 

Tämä rauhanpatsas on pystytetty 18.9.1977 muistomer-

 

 

kiksi sodan raskaista koettelemuksista.  Muistomerkin sa-

 

 

noma suuntautuu tulevaisuuteen – ystävyyden, yhteistyön

 

 

ja rauhan lujittamiseen Suomen ja Neuvostoliiton sekä

 

 

maailman kaikkien kansojen kesken.

 

 

 

                      Rauhanpatsastoimikunta – Ylöjärven kunta

 

 

 

Aikansa aikaansaannos!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rauhanpatsas, Rauhanpatsas Ylöjärvi, Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen, ulkoministeri Paavo Väyrynen, Kaarlo Kalliomäki, Suomi ja Neuvostoliitto,

Nyt maalaisjärki käyttöön!

Tiistai 29.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Olen toiminut Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilönä siitä alkaen, kun minulta vuonna 2001 leikattiin eturauhassyöpä.

 

 

Kahdenkeskisiä tukihenkilötapaamisia minulle on kertynyt vain muutamia – sillä eiväthän miehet tukea tarvitse - , mutta erilaisissa tilaisuuksissa olen asian tiimoilta esiintynyt monesti.

 

 

Yritimme Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä muutama vuosi sitten aloittaa ”Arjen ystävät” –toimintaa, mutta huonolla menestyksellä. sillä asiakkaita ei riittänyt.

 

 

Nyt Pirkanmaan Syöpäyhdistys pyrkii aloittamaan Arjen ystävät –toiminnan uudestaan ja nyt ”työkaluna” on…

 

 

 

IMG_9734.JPG

 

 

…www.huoleti.fi – portaali.

 

 

 

 

IMG_9733.JPG

 

 

Olin eilen Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilönä mukana koulutustilaisuudessa, jossa saimme opastusta www.huoleti.fi –palvelun toiminnasta.

 

 

Suhtaudun kriittisesti www.huoleti.fi –palvelun toimintaan, sillä elämänsä ehkä suurimmassa kriisitilanteessa syöpään sairastuneelle ei tule ensimmäiseksi mieleen etsiä apua matkapuhelimestaan tai tabletiltaan.

 

 

Peräänkuulutan Pirkanmaan Syöpäyhdistykseltä kokonaisvastuullista asennetta ja toimintaa siinä arvokkaassa työssä, jota se on tehnyt jo kauan syöpään sairastuneiden parhaaksi ja heidän kuntouttamisensa hyväksi.

 

 

Huoleti-kampanjoinnilla saattaa olla paikka joillakin terveyden- ja sairaanhoidon osa-alueilla, mutta syöpään sairastuneiden henkilöiden kuntoutuksessa sitä paikkaa on kokemukseni mukaan vaikea löytää!

 

 

Puhelinyhteydet, sähköpostit ja henkilökohtaiset tapaamiset ovat mielestäni niitä ensisijaisia tapoja, joilla syövästä toipuvat ensisijaisesti tavoittelevat ”arjen vapaaehtoisia ystäviä”!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Syöpäyhdistys, tukihenkilö, tukihenkilötoiminta, Syöpäyhdistyksen tukihenkilötoiminta, Arjen ystävät, www.huoleti.fi,

Leski, vanhapiika vaiko vanhapoika?

Maanantai 28.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Joutsenesta sanotaan, että se on pariuskollinen lintu.

 

 

Siitä sanotaan myös, että se häätää muut linnut pois pesimäjärveltään.

 

 

****************

 

 

Mökkijärvelläni Viljakkalan Majajärvellä on jo useana keväänä oleillut monena keväänä joutsenpariskunta, mutta pesimäjärveksi ne eivät ole Majajärveä kelpuuttaneet.

 

 

Nyt varhaiskeväällä Majajärvellä oli kolmekin joutsenta, mutta taaskaan pesimäjärveksi Majajärvi ei kelvannut.

 

 

Toukokuu lähenee loppuaan ja päivittäin järvelle laskeutuu suurta meteliä pitäen yksinäinen joutsen.  Meteli on aikamoinen myös silloin, kun tämä joutsen lähtee lentoon.

 

 

Onko kyseessä leskijoutsen, vanhapiika vaiko vanhapoika?

 

 

Majajärvi on pituudeltaan seitsemänsataa metriä ja sillä on leveyttä leveimmältä kohdaltaan kolmesataa metriä.

 

 

Kolmesataa metriä ei riitä joutsenelle lentoonlähtömatkaksi, joten lentoonlähtö tapahtuu aina järven pituussuunnassa.

 

 

Tässä muutamia kuvia joutsenesta, joka taas eilen vieraili Majajärvellä:

 

 

 

IMG_9722.JPG

 

 

 

IMG_9721.JPG

 

 

 

IMG_9720.JPG

 

 

 

IMG_9718.JPG

 

 

 

IMG_9717.JPG

 

 

 

IMG_9714.JPG

 

 

 

 

Viimeistä edellisessä noista kuvista näkyy toinen vesilintu ja sillekös tuo yksinäinen joutsen julmisteli!

 

***************

 

Näkemäni ja kuulemani perusteella uskon, että joutsen ei pidä muista samalla järvellä oleilevista vesilinnuista vaan pyrkii häätämään ne pois!

 

 

Pitäisikö toivoa, että joutsenet alkaisivat pesimään Majajärvellä vai pitäisikö toivoa, että näin ei tapahdu?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joutsen, Viljakkala, Viljakkalan Majajärvi, pariuskollisuus, joutsenten pariuskollisuus,

Analyysiruuhkaa; verensokeri, silmänpaineet ja puristusvoima

Sunnuntai 27.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Päättymässä olevalla viikolla olen saanut osallistua eri yhteyksissä moniin erilaisiin kokeisiin, joissa on ilmaiseksi analysoitu eräitä terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä tietoja.

 

 

**************

 

 

Verensokeria...

...analysoitiin maanantaina Tampereen Virastotalolla, kun Tampereen kaupungin ravitsemusterapeutit antoivat ohjeita terveellisistä elämäntavoista valtuustoryhmien jäsenille – ohjeiden antamiseen osallistui mm. Tampereen Diabetesyhdistys ry.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana osallistun valtuustoryhmän toimintaan, joten pääsin osallistumaan verensokerin analysointiin.

 

 

Sain tulokseksi 4,7 mmol/litra ja tulos oli aivan suositustasolla!

 

 

************

 

 

Silmänpaineen...

...ilmaiseen tutkimukseen pääsin Tampere-talossa perjantaina järjestetyillä K50-festivaaleilla, jossa olin esittelijänä Keskustan osastolla.

 

 

Testauksen järjesti osastonaapurimme Specsavers.

 

 

Specsavers`n henkilökunta sai mittaustulokseksi 11 mmHg eli 11 millimetriä elohopeaa.  Keskimääräinen taso on 16 mmHg, joten ilokseni sain toeta, että silmänpaineeni on kunnossa.

 

 

***********

 

 

Puristusvoiman...

...mittauksia suorittivat monet näytteilleasettajat samaisilla K50-festivaaleilla ja puristusvoiman osalta sain tulokseksi 53 kiloa ja 54 kiloa.

 

 

Ikäluokassani 43,4 kiloa tai yli on keskimääräistä parempi, joten voin olla tyytyväinen molempien käsieni puristusvoimaan.

 

 

 

On selvää, että verensokerin, silmänpaineen ja puristusvoiman hyvät arvot eivät ole tae hyvälle terveydelle, mutta saan näiden tulosten osalta olla tyytyväinen tuloksiini!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Verensokeri, silmänpaine, puristusvoima, K50-festivaalit,

Suojeluhinnat

Lauantai 26.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Lukijani tietävät kokemuksesta, että käsittelen näillä sivuillani päivittäin ties mitä asioita, mutta kun lukijoita näyttää riittävän, jatkan valitsemallani linjalla.

 

 

Tänään aiheenani on Suomen erään johtavan broilertuotteen eli Jyväbroiler-brändin luominen.

 

 

Sain olla aitiopaikalla, kun Jyväbroiler-tuote luotiin ja tuotiin Suomen elintarvikemarkkinoille Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n yhteistyön tuloksena.

 

 

Suomessa markkinoidut broilertuotteet olivat aikaisemmin jalostettu broilereista, jotka olivat kasvatettu kalajauhoa ja lihaluurehujauhoa sisältävillä rehuseoksilla.

 

 

Saarioinen Oy:n päättäjät oivalsivat, että kuluttajat arvostaisivat enemmän sellaisia broilertuotteita, joissa broilereiden kasvattamiseen olisi käytetty ainoastaan kasvisperäisiä raaka-aineita.

 

 

Nelikymmenvuotinen työnantajani Rehuraisio Oy otti haasteen vastaan ja aloimme yhdessä kehittämään sellaisia broilerrehuseoksia, joissa raaka-aineena ei ollut kalajauhoa eikä lihaluurehujauhoa.

 

 

Työ ei ollut helppo, sillä broilereiden kasvuun tarvittavat aminohapot ja muut ”tarveaineet” piti kerätä kasviskunnasta peräisin olevista raaka-aineista.

 

 

Yrityksemme asiansa osaavan tuotekehityshenkilöstön toimesta homma onnistui ja saimme aikaiseksi jotain ennenkuulumatonta.

 

 

Kasvisperäisten rehuseosten suunnittelu ja valmistaminen oli kallista ja asiakkaamme eli Saarioinen Oy arvosti työtämme, mutta pyrki hinnanalennuksiin käyttämällä tämän jutun otsikossa mainittua argumenttia eli puhumalla suojeluhinnoista, joilla tarjosimme Jyväbroiler-tuotteen valmistamiseen soveltuvia rehuseoksia.

 

 

Suojeluhinnoista puhuminen on normaalia hyvissä yhteistyöväleissä olevien yritysten välisissä hintaneuvotteluissa käytettävää kieltä, joten se ei aiheuttanut meille tavarantoimittajana sen suurempia traumoja.

 

 

On hienoa, että yhdessä Saarioinen Oy:n kanssa kehittämämme Jyväbroiler-tuote ja brändi elää ja kukoistaan nykyisin Atria Oyj:n tuotemerkkinä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suojeluhinnat, Saarioinen Oy, Atria Oyj, Jyväbroiler, Rehuraisio Oy, kalajauho, lihaluurehujauho, kasvisperäiset rehuraaka-aineet,

Onko tietosuoja-asioissa tänään kaikki toisin?

Perjantai 25.5.2018 - -Esko Erkkilä-

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) on tullut voimaan 25.5.2016, ja sitä on alettu soveltamaan tänään eli 25.5.2018.

 

 

Tietosuoja-asetus koskee sekä julkista että yksityistä sektoria.

 

 

Suomessa hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi annettiin eduskunnalle 1.3.2018 ja nyt tänään myös sitä aletaan noudattamaan.

 

 

***************

 

 

Järjestöelämässä ollaan lain voimaantulosta oltu huolissaan, mutta saamani koulutuksen perusteella voin todeta, että asiallisesti hoidettujen yhdistysten toimintaan EU-asetuksella ja eduskunnan säätämällä lainsäädännöllä ei ole juurikaan vaikutusta.

 

***************

 

 

Viime päivinä olen saanut monia viestejä ja kysymyksiä niiltä yrityksiltä, järjestöiltä ja yrityksiltä, joiden sähköisillä postituslistoilla on yhteystietoni.

 

 

Koen kyselyt positiivisena seikkana, sillä niihin vastaamalla tai vastaamatta jättämisellä olen pystynyt perkaamaan sitä erilaisten viestien tulvaa, jotka ovat sähköpostini kautta minua tavoitelleet.

 

 

Saamani viestit kertovat, että vastuulliset tahot ovat olleet ”hereillä” ja ovat seuranneet lainsäädännön muutoksia.

 

 

Otsikkokysymykseeni voidaan vastata, että tänään tietosuoja-asiat ovat hieman paremmalla tolalla kuin eilen, mutta vastuullisten tahojen osalta muutokset ovat olemattomia.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR), EU:n yleinen tietosuoja-asetus, GDPR, tietosuojalainsäädäntö,

Monopoli on turmiollista jätehuollossakin

Torstai 24.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Jätehuolto Oy on 17 kunnan omistama yhtiö, jonka tehtävä on tuottaa useimmille Pirkanmaan kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät.

 

 

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:llä on käytännössä monopoliasema alueensa jätehuollossa.

 

 

Monopoliasema merkitsee, että asiakkaiden ja maakunnan asukkaiden tarpeille yhtiö voi viitata kintaalla ja keskittyä oman asemansa pönkittämiseen.

 

 

Yhtiöllä on jätteenkäsittelykeskukset Tampereen Tarastenjärvellä ja Nokian Koukkujärvellä.

 

 

Jätteenkäsittelykeskusten lisäksi yhtiöllä on paikallisia jäteasemia, aluejätepisteitä sekä ekopisteitä eri puolilla Pirkanmaata.

 

 

Merkittävä alueellinen jäteasema Pirkanmaan Jätehuolto Oy:llä on Tampereella Nekalassa.

 

 

Nekalan jäteaseman aukioloajoissa henkii todellinen monopoliajattelu, sillä jäteaseman aukioloajoissa on täysin unohdettu asiakkaiden tarpeet.

IMG_9418.JPG

Jäteasema on siis avoinna ma - ti klo 10.00 - 17.00, ke 11.00 - 18.00 ja

to - pe 9.00 -16.00!

 

 

Ei todellakaan ole nykypäivää, että jäteaseman henkilökunta aloittaa työpäivänsä vasta aamupäivän viime tunneilla!

 

 

On selvää, että asia ei ole henkilökunnan vika, vaan vika on yrityksen johdossa, joka ei tajua asiakkaiden tarpeita.

 

 

Tiedän, että jäteaseman myöhäisellä avaamisajalla Pirkanmaan Jätehuolto Oy pyrkii ohjaamaan asiakkaiden jätekuljetukset Tarastenjärvelle tai Koukkujärvelle, mutta tuo ajatus on aikansa elänyt.

 

 

Ajattelen suurella myötätunnolla niitä asuntonsa remontoijia, jotka aamuvarhaisella kiiruhtavat Nekalan jäteasemalle peräkärrykuormansa kanssa ja pitävät itsestäänselvyytenä, että saavat jättää rakennusjätteensä jäteasemalle heti kello seitsemän jälkeen, mutta joutuvatkin toteamaan, että jäteasema avaa toimintansa vasta hieman ennen puolta päivää!

 

 

Vetoan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n hallituksen puheenjohtajaan, entiseen kansaedustajaan Oras Tynkkyseen, että Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Nekalan toimipisteen aukioloajat viimeinkin muutetaan sellaisiksi, että jäteasema pystyisi palvelemaan myös varhaisasiakkaita!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Monopoli, monopoli jätehuollossa, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Oras Tynkkynen, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Nekalan jäteasema,

Joukkoliikenteen tappiotaso tulee Tampereella tuplaantumaan ratikan vuoksi

Keskiviikko 23.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereella joukkoliikenteen tappio on suunnitelmissa budjetoitu tälle vuodelle tasolle 14,7 miljoonaa euroa.

 

 

Toteutuvat tappiot Tampereella pyrkivät nousemaan suunnitelluista ja toteutuvat tulokset pyrkivät puolestaan alittamaan suunnitelmat, joten on hyvin ennustettu, jos joukkoliikenteen tappio jää 14,7 miljoonaan euroon.

 

 

 

Tampere päätti toteuttaa 43,5 miljoonan euron suuruisen tervehdyttämissuunnitelman – hyvä edes niin, sillä akuutti tarve olisi ollut 70 miljoonan euron suuruiselle tervehdyttämiselle.

 

 

 

*********************

 

 

Eräs merkittävä rahanreikä Tampereella on ratikan vuoksi tulevina vuosina kohoavat joukkoliikenteen tappiot.

 

 

Tervehdyttämissuunnitelman laadinnan aikana tuli selväksi, että Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso tulee ratikan vuoksi tuplaantumaan, joten jo parin vuoden kuluttua Tampereella joukkoliikenteen tappiotaso on suuruusluokkaa 30 miljoonaa euroa per vuosi.

 

 

**********************

 

 

Joukkoliikenteen tappion hienostuneempi termi on ”joukkoliikenteen subventio”, mutta sen käyttäminen merkitsee silmien ja korvien sulkemista todellisuudelta.

 

 

Käytetään siis oikeaa termiä eli

 

 

”joukkoliikenteen tappio”!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenne, Joukkoliikenne Tampereella, Joukkoliikenteen tappio Tampereella, Joukkoliikenteen subventio Tampereella, Ratikka tuplaa joukkoliikenteen tappion Tampereella,

Kaikki eivät Vapaussodassa asettuneet toista suomalaista vastaan!

Tiistai 22.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen olla kuuntelemassa, kun edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela alusti Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen Maanantaitapaamisessa aiheesta:

 

 ”Valkoinen tarina kesällä 1918 – sopua ja sovintoa, ei kostoa”.

 

 

Alustus oli mielenkiintoinen ja toivon, että joskus voin tällä saitilla palata sen syvimpään sanomaan.

 

 

Eräs Koskelan viesti oli se, että nyt pitäisi saada muistiin mahdollisimman paljon sitä tietoa, joka liittyy Vapaussodan tapahtumiin.

 

Ketään sellaista henkilöä ei luonnollisesti ole enää muistelemassa, jotka omaisivat omakohtaista kokemusta Vapaussodasta, mutta perinnetietoa siitä liikkuu yhä edelleen.

 

 

Seuraavassa pieni omakohtainen perinnetiedon rippunen Vapaussodasta:

 

 

Äidinpuoleinen vaarini Jaakko Vihtori Välimäki lienee ollut onneksi niin vähäpätöinen tekijä kulmakunnalla Viljakkalassa, että hänen suuntautumisestaan valkoisten tai punaisten riveihin ei ole ainakaan minulla mitään tietoa.

 

 

Vaarini ensimmäinen avioliitto oli päättynyt puolison kuolemaan vuonna 1907 ja hän aloitti toisen avioliittonsa mummuni Tildan kanssa vuonna 1909, joten ”pesänrakentaminen” Tildan kanssa lienee merkinnyt, että Jaakko Vihtorilla ei ollut aikaa ja eikä myöskään mahdollisuuksia tai intressejä ryhtyä poliittiseen toimintaan.

 

 

Toisin oli naapurini Kalle Hietamäen kohdalla, jonka pojan Uunon vaimoksi vuonna 1917 syntynyt tätini Aino päätyi aikanaan.

 

 

Kalle Hietamäki oli silloisen ajattelun mukaan suurehko tilallinen, sillä Hietamäessä oli peltoa lähemmäs kymmenen hehtaaria.

 

 

Jonkinlaisesta ökyisännän roolistaan huolimatta Kalle Hietamäki – jonka hyvin muistan – ajautui vasemmistolaisuuteen ja siten ainakin henkisesti kannattamaan punaisia Vapaussodassa.

 

 

Aikalaisten muistitieto kertoo, että Kalle-isäntä painui hyvin tietämääni paikkaan eli Hietamäen perunakuoppaan piiloon siinä vaiheessa, kun punaiset valkoisten Kurun suunnasta tekemän hyökkäyksen ajamina joutuivat perääntymään aluksi Viljakkalan kirkonkylään ja sittemmin Kyröskosken kautta kohti Tamperetta.

 

 

Kalle-isännän vaimo Amanda Karoliina  – näin kerrotaan – huolehti miehensä ruokahuollosta perunakuoppaan sinä aikana, jolloin olot Viljakkalassa olivat punaisten kannalta kriittiset.

 

 

Käsitän, että Kalle-isäntä oli punahenkisyydestään huolimatta rehti ja avoin kunnallismies, joten hän ei Vapaussodan päättymisen jälkeen joutunut Tammisaaren, Lahden tai Hämeenlinnan vankileireille virumaan vaan pääsi jatkamaan Hietamäen tilan isännyttä siihen saakka, kunnes poikansa Uuno otti tilan isännyyden hoitaakseen.

 

 

Mainittakoon, että Uuno ja Aino Hietamäki olivat kummejani ja nykyään vastuulleni kuuluu heidän hautansa hoitaminen.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vapaussota, Vapaussota Viljakkalassa, perunakuoppa, valkoisten hyökkäys Kurun suunnasta Viljakkalaan vuonn 1918. Vapaussota vuonna 1918,

Neuvostoliiton valvomasta konepistooliajasta Naton jäseneksi

Sunnuntai 20.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Kun käy Virossa, niin kaukaisilta tuntuvat ne ajat, jolloin konepistoolimiehet valvoivat suomalaisten liikkumista Tallinnan satamassa ja nousemista Georg Ots-laivasta.

 

 

Oli varmaan vuosi 1978, kun ensimmäisen kerran pääsin käymään Virossa. Kyseessä oli agrologien opintomatka Tallinnaan ja Pärnuun.

 

 

Neuvostoliiton rajavalvontaviranomaiset suorastaan simputtivat siihen aikaan maahan saapuvia, sillä tullitarkastus saattoi kestää kolmekin tuntia.

 

 

Toista on nykyään, sillä Tallinnaan saapuessa tuntuu, että kukaan ei valvo maahan saapumista. Tosiasiassa maahantulijat ovat varmaankin kattavassa kameravalvonnassa ja niin itsenäisen maan pitääkin toimia.

 

 

Joskus tulee pohdiskeltua, että on onni ollut saada elää ne vuodet ja seurata läheltä, kun sukulaiskansamme on saanut nousta neuvostoikeen alta ja liittyä vapaiden kansojen joukkoon.

 

 

Saattaa olla, että lähipäivinä kirjottelen enemmänkin Virosta ja niistä kokemuksista, joita koin kolmipäiväisen Viron-matkamme aikana!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Georg Ots-laiva, Vapaa Viro, Viron hyvinvointi, Neuvostoliitto,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »