Joko kokoomuslaisetkin tunnustavat Jyrki Kataisen virheen vuonna 2013?Torstai 14.4.2022 - -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joko kokoomuslaisetkin tunnustavat Jyrki Kataisen virheen vuonna 2013?, Jyrki Katainen, Jyrki Kataisen hallitus vuonna 2013, Leipäviljojen varmuusvarastomäärät, Leipäviljojen varmuusvarastomäärien puolittaminen, |
Kaksinkäsinkylväminen on harvojen osaama taitoKeskiviikko 13.4.2022 - -Esko Erkkilä- Löysin facebookin kätköistä valokuvan, jonka olen ottanut Felica-kamerallani vuonna 1965 eli 57-vuotta sitten!Kyseisenä vuonna aloitin maatalousalan opintoni Osaran Maamieskoulussa Hämeenkyrössä, jossa olin kurssini priimus.Metallitöissä teimme kylvövakan ja opettelimme hankikannolla kaksikäsinkylvämisen jalon taidon – kylvimme hiekkaa hangelle. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksinkäsinkylväminen on harvojen osaama taito, Osaran Maamieskoulku, Osaran Maatalousoppilaitos, Hämeenkyrö, Tuomo Linnainmaa, Kyröläismatkat, Petroskoi, Ääninen, Äänisen aallot, |
Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén osaa ja pystyy toimimaan vastuullisesti!Tiistai 12.4.2022 - -Esko Erkkilä- Tunnustaudun kuuluvani siihen joukkoon, joka epäröi Aki Lindénin kykyjä perhe- ja peruspalveluministeriksi Krista Kiurun äitiysloman sijaisena.Mieluusti nyt tunnustan, että turhaan ja aiheettomasti epäilin Lindénin johtamiskykyjä ja sitä, että hän olisi tahdoton SDP:n etäispääte, sillä Aki Lindén ajaa päättäväisesti potilasturvallisuuslain viemistä valtioneuvoston käsittelyyn.Potilasturvallisuuslain säätäminen näyttää välttämättömältä, sillä lakkoilevat Tehy ja Super eivät osaa tunnistaa vastuutaan.Toivon, että Lindén pysyy mielipiteessään ja että hallitus yhtyy hänen mielipiteeseensä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén osaa ja pystyy toimimaan vastuullisesti!, Aki Lindén, Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, SDP, SDP:n perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, |
Keskustan puoluevaltuusto antoi selkeän tukensa Nato-hakemukselleMaanantai 11.4.2022 - -Esko Erkkilä- Keskustan puoluevaltuusto on puolueen korkein päättävä elin puoluekokousten välillä.Se kokoontui Vaasassa 9. – 10.4.2022 ja antoi kokouksensa jälkeen eilen poliittisen kannanoton, jossa puolue asettui selkeästi Natoon liittymisen kannalle.Poimin kannanotosta suorina lainauksina seuraavat kohdat:”Euroopan turvallisuustilanne muuttui ratkaisevasti yhdessä yössä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Keskusta tuomitsee hyökkäyksen jyrkästi. Sota loukkaa räikeästi Ukrainan itsenäisyyttä ja suvereniteettia sekä kansainvälistä oikeutta. Erityisesti siviilejä kohtaan tehdyt julmuudet osoittavat Venäjän täydellistä piittaamattomuutta ihmisarvosta ja -oikeuksista. Sotarikoksiin syyllistyneet on saatettava vastuuseen.”***”Maanpuolustusvelvollisuus koskee kaikkia. Tässä maassa asuu kansa, jolla on tahtoa ja kykyä puolustaa omaa maataan, sen jokaista neliötä.”***”Hallitus on vahvistanut puolustuskykyämme merkittävästi. Jo talvella tehdyt hävittäjähankinnat sekä kehysriihen panostukset maanpuolustukseen sekä kyber- ja rajaturvallisuuteen vahvistavat kykyämme puolustaa isänmaatamme…”***”Keskusta tukee valtiojohdon toimintaa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Puoluevaltuusto antaa valtuutuksen puoluejohdolle ja Keskustan edustajille maan hallituksessa kaikkien Suomen turvallisuuden kannalta tarvittavien ratkaisujen tekemiseen, sisältäen Nato-jäsenyyden hakemisen.”Siis;”…sisältäen Nato-jäsenyyden hakemisen”!Kannanotto vastaa omaa näkemystäni!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluevaltuusto antoi selkeä tukensa Nato-hakemukselle, Keskustan puoluevaltuusto, Keskusta tukee Suomen Nato-jäsenyyttä, Nato. Otan, Suomen Nato-jäsenyys, |
Valheiden verho on avattu!Sunnuntai 10.4.2022 - -Esko Erkkilä- Keskustan puoluevaltuusto on puolueen korkein päättävä elin puoluekokousten välillä.Puoluevaltuusto aloitti eilen kaksipäiväisen kokouksensa Vaasassa ja minäkin seurasin kokouskeskusteluja tarkasti, sillä asialistalla oli puolueen suhtautuminen Suomen Nato-kysymykseen.Pirkanmaalta kokousedustajia on kymmenkunta ja seurasin heistä muutaman kokouspuheenvuoroja.Parkanolainen Susanne Salonen-Seppälä toi puheenvuorossaan selkeästi esille Nato-myönteisen kantansa, mutta parhaimman ja siis Nato-myönteisimmän kantansa toi esille……Pilvi Kärkelä, joka totesi, että nyt valheiden verho on avattu!Pilvi tarkoitti roistovaltio Venäjän toimintaa ja sitä, että nyt kaikki näemme Venäjän hylkiömäisen toiminnan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valheiden verho on avattu!, Pilvi Kärkelä, Susanne Salonen-Seppälä, Pirkanmaan Keskusta, Nato, Keskustan puoluevaltuusto 9.4.2022, roistovaltio-Venäjä, Venäjä, |
Perseelleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa!Lauantai 9.4.2022 - -Esko Erkkilä- Otsikossa olevalla tekstillä on vinha totuus ja nyt käsittelen sitä venäläisen kalankasvatuksen vinkkelistä.Nelinkymmenvuotisella työnantajallani Rehuraisiolla on vankat perinteet kalanrehuseosten valmistamisessa ja niiden viennistä Venäjälle.Sain kerran perehtyä oikein kunnolla Raision kalanrehujen vientitoimintaan Venäjälle – kalankasvatus Venäjällä on keskittynyt Äänisen rannoille, joten se on Suomen kannalta sijoittunut otolliselle alueelle.Petroskoi, Kontupohja ja Kiviniemi ovat alueita, joilla kalankasvatus on ollut vireää sekä tehokasta. Kaikilla noilla alueilla Rehuraision eli Raisioaqua Oy:n valmistamat kalanrehuseokset ovat olleet venäläisen kalankasvatusbisneksen kannalta avainasemassa.Venäläinen kalanrehuteollisuus kulkee lapsenkengissä ja sen valmistamilla tuotteilla kalaa ei saada kasvamaan.Venäjän roistovaltiorooli Ukrainassa on tietääkseni merkinnyt suomalaisen kalanrehutuotannon päättymistä Venäjän viennissä – harmi Raisioaqualle, mutta harmi erityisesti venäläiselle kalankasvatukselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perseelleen porsas kiusaa tekee kun purtilonsa kaataa!, Raisioaqva Oy, Petroskoi, Kontupohja, Kiviniemi, Sakkolan Kiviniemi, suomalainen kalanrehuteollisuus, venäläinen kalankasvatus, |
Lakkoilun aloittaminen osoittaa lakkoilijoilta tilannetajun puutetta!Perjantai 8.4.2022 - -Esko Erkkilä- Eurooppa on roistovaltio Venäjän toimenpiteiden vuoksi sodassa ja tuntuukin vähämieliseltä, että samaan aikaan Suomessa hoito- sekä kunta-alan ammattiliitot ovat ryhtyneet lakkoon.Lakossa ovat hoitoalalta Tehy ja SuPer sekä julkiselta alalta Talentia, Jyty, JHL ja JUKO.Lakkoilijoille on yhteistä se, että niiden jäsenet nauttivat yksityisten toimijoiden tienaamista rahoista eli ne eivät itse pysty kasvattamaan yhteistä pottia.Lakkoilijoiden soisi tuntevan ja tiedostavan sotatilanteen kärjistämät levottomuudet Euroopassa, sillä ne uhkaavat myös Suomea.Maatalouden ja erityisesti kotieläintuottajien taloudellinen tilanne Suomessa on hälyttävä ja toivon hartaasti, että lakkoilijat tunnistaisivat myös sen!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lakkoilun aloittaminen osoittaa lakkoilijoilta tilannetajun puutetta!, Tehy, SuPer, Talentia, Jyty, JHL, JUKO, |
543210Torstai 7.4.2022 - -Esko Erkkilä- Tuo otsikkona oleva numerosarja on merkittävä Suomen alkoholipolitiikassa, sillä 5. päivänä huhtikuuta vuonna -32 klo 10 meillä päättyi alkoholijuomia koskenut kieltolaki.Kieltolaki alkoi monivaiheisten vaiheiden jälkeen 1.6.1919 ja tuon säädöksen virallinen nimi oli…… ”asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta”.Vuonna 1922 lakiin tehtiin eräitä muutoksia ja samalla sen viralliseksi nimeksi tuli kieltolaki.Suurin toivein odotettu laki osoittautui heti epäonnistuneeksi. Kun alkoholia ei ollut saatavilla laillisesti, niin kansalaiset hankkivat alkoholinsa laittomilta markkinoilta – alkoi ns. pirtuaika!Pitkällisen keskustelun jälkeen kieltolaista järjestettiin kansanäänestys joulukuun 29.–30. päivänä vuonna 1931 ja äänestyksessä kieltolain kumoaminen sai annetuista äänistä yli 70 prosenttia.Valtiovalta kunnioitti kansanäänestyksen tulosta ja laki kieltolain päättymisestä vahvistettiin helmikuun 9. päivänä 1932 ja päätös tuli voimaan 5.4.1932, jolloin klo 10.00 avattiin Oy Alkoholiliike Ab:n myymälät!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: 543210, huhtikuun 5, päivä 1932, 5.4.1932 klo 10, kieltolaki, kieltolain päättyminen, Oy Alkoholiliike Ab, asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta maahantuonnista myynnistä kuljetuksesta ja varastossapidosta, |
"Suomalaisten turvallisuus on nyt ykkösasiamme!"Keskiviikko 6.4.2022 - -Esko Erkkilä- Hallituksen kehitysriihi päättyi eilen ja sen päätökset olivat kaikkien hyväksyttävissä.”Turvallisuus on nyt ydintä”, ”Seurausta Venäjän hyökkäyssodasta” ja ”Vladimir Putinin raakalaismainen toiminta” olivat keskeisiä ministereiden Sanna Marinin ja Annika Saarikon sekä Riikka Purran ja Elina Valtosen kommentteja kehitysriihen päätöksistä.On turvallisuutta korostavaa, kun hallitus sai päätöksensä aikaiseksi etuajassa ja se oli tärkeää, että hallitus oli päätöksissään yksimielinen.Eilisillan A-Studiossa hallitus sai luottamuslauseen myös oppositiopuolueilta eli Perussuomalaisilta ja Kokoomukselta.Erityisesti oli luottamusta herättävää suomalaista politiikka kohtaan sen, että kaikki puolueet nimesivät Vladimir Putinin sotarikolliseksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Suomalaisten turvallisuus on nyt ykkösasiamme!", "Turvallisuus on nyt ydintä", "Seurausta Venäjän hyökkäyssodasta", "Vladimir Putinin raakalaismainen toiminta" , Vladimir Putin, Vladimir Putin on sotarikollinen, Sanna Marin, Annika Saarikko, Riikka Purra |
Haastavia toimenpiteitä Mustolan satamassa Lappeenrannassa!Maanantai 4.4.2022 - -Esko Erkkilä- Venäjän aloittama tuhoamissota Ukrainassa tuo mieleen ne työelämani aikaiset työtehtävät, jotka liittyivät enemmän tai vähemmän kiinteästi Venäjään.Eräs paljon huolta, murhetta ja ylimääräisiä kustannuksia aiheuttanut oli se, kun ostimme 3.000 tonnia venäläistä melassileikettä.Sovimme, että venäläinen kauppakumppani toimittaa tuon erän rautatievaunuilla Lappeenrannan Mustolassa yhteistyökumppanimme omistamiin varastoihin.Homma sujui päällisin puolin oikein, mutta kun kuljetuksiin käytettyjä rautatievaunuja oli ennen leikekuljetuksia käytetty Venäjällä kiviaineksen kuljettamiseen, niin melassileikkeessä oli kiviä ja mursketta mukana niin paljon, että sitä ei voitu käyttää rehuseosten raaka-aineena.Teimme tietysti asiasta reklamaation, mutta venäläiset kauppakumppanit ”eivät tunnustaneet” mitään – he jopa väittivät, että kiviä oli lisätty vaunulasteihin Suomen puolella!Venäläisistä myyjistä ei siis ollut pienintäkään apua ongelman ratkaisemisessa!Pitkällisen pohdiskelun ja etsimisen jälkeen löysin yrittäjän, joka puujalostusteollisuudessa puhdistaa kannoista maat ja kivet, jotta niitä voidaan käyttää lämpövoimaloiden energialähteenä.Oikeilla säädöillä nämä isot laitteistot soveltuivat myös siihen, että saimme kivet ja soramurskeen eroteltua melassileikkeestä ja pystyimme käyttämään leikkeen rehuseostemme raaka-aineena.Kaikkea sitä on saanutkin tehdä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Haastavia toimenpiteitä Mustolan satamassa Lappeenrannassa!, Mustolan satama, kiviä melassileikkeessä, kliviä venäläisessä melassileikkeessä, venäläinen melassileike, melassileike, Rehuraisio Oy, Venäjän aloittama tuhoamissota Ukrainassa, Lappeenranta, |
Jyväbroilerin kehittäminen tapahtui Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n yhteistyönäSunnuntai 3.4.2022 - -Esko Erkkilä- Taisipa olla vuosi 2013, kun Atria osti Saarioinen Oy:n lihanhankinnan ja teurastuksen – harmi sinänsä, sillä kaupan jälkeen Suomeen jäi vain kaksi lihataloa, joilla on kotimaista broilertuotantoa.Kaupan ehtona kerrottaa Atrian puolelta olleen se, että Atria saa Jyväbroiler-tuotteet.
**********************Saarioinen Oy jää historianlehdille yrityksenä, joka toi broilerkasvatuksen Suomeen.Broilerlihan kulutuksen kasvamisessa suuri merkitys on ollut Jyväbroiler-tuotebrändillä.*******************Sain 1980-luvuilla läheltä seurata Jyväbroiler- tuotemerkin kehittämistä.Siihen aikaan kaikkien lihanjalostajien broilerit kasvatettiin eläinperäiseen valkuaiseen perustuvalla ruokinnalla, sillä kalajauho ja lihaperäiset raaka-aineet muodostivat perustan broilerrehuille.Saarioinen Oy oli kaukokatseinen ja heillä virisi ajatus kasviperäiseen valkuaiseen perustuvista broilerrehuista.Ajatuksen isänä varmaankin oli Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja teollisuusneuvos Pentti Avotie, joka sai vuorineuvoksen arvonimen vuonna 1994 ja tekniikan kunniatohtoriksi Avotie vihittiin 1997.Avotie johti yritystään osaavien alaistensa kautta ja esimerkiksi minäkään en milloinkaan tavannut Avotietä henkilökohtaisesti vaikka sainkin tehdä tiivistä yhteistyötä Saarioinen Oy:n kanssa monia vuosia.*******************Jyväbroilerin kehitystyössä oli keskeinen rooli Saarioinen Oy:n alkutuotannon kehitysjohtaja agrologi Touko Koivistolla ja tuotantoagronomi Toivo Jauhiaisella – molemmat osaajat ovat jo siirtyneet autuaammille maille.Saarioinen tarvitsi kehitystyölleen aisaparin ja oli luonnollista, että he valitsivat siihen tehtävään Rehuraisio Oy:n.Rehuraision ruokinta-asiantuntijana toimi kehitysjohtaja Jouko Tiitola ja hyvin toimikin, sillä valmista tuli.Matkalla toki oli haasteita, sillä eläinperäisen proteiinin korvaaminen kasvisperäisellä ei olekaan helppo juttu!Kertaan, että Jyväbroiler on Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n yhdessä kehittelemä tuote ja kunnia sen aikaansaamisesta kuuluu Touko Koivistolle, Toivo Jauhiaiselle sekä Jouko Tiitolalle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyväbroiler, Jyväbroilerin kehittäminen tapahtui Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n yhteistyönä, Saarioinen Oy, Atria, Rehuraisio Oy, Touko Koivisto, Toivo Jauhiainen, Jouko Tiitola, |
Onko hoitajien posketon palkkavaatimus ajamassa suomalaisen yhteiskunnan sekasortoon?Lauantai 2.4.2022 - -Esko Erkkilä- Päähuomion eilen alkaneessa hoitajaliittojen työtaistelussa ovat putinmaisella toiminnallaan varastaneet hoitajaliitot Tehy ja Super.Osuvasti voidaan Tehyä ja Superia verrata Vladimir Putinin toimintaan hänen 24.2.2022 julistamaansa sotaan Ukrainaa vastaan – hoitajaliittojen vaatimukset ovat hyökkäys suomalaista hyvinvointia vastaan.Hoitajaliittojen vaatimukset 3,6 prosentin suuruisista palkankorotuksista vuosittaisten normaalien sopimuskorotusten lisäksi ovat käsittämättömiä!On selvää, että kapinaliittojen palkankorotusvaateet ovat täysin epärealistisia, sillä toteutuessaan ne merkitsisivät 3,7 – 4,2 miljardin suuruista kustannusta viiden seuraavan vuoden aikana! Kunnilla ja ensi vuoden alusta alkaen hyvinvointialueilla ei noihin vaatimuksiin ole pienintäkään mahdollisuutta vastata!Hoitajaliittojen vaatimukset nostavat palkkavaatimusten hintalapun noin korkealle, sillä muut ammattiryhmät tulisivat vaatimaan täsmälleen samanlaisia palkankorotuksia!Meidän veronmaksajien on muistettava, että hyvinvointialueiden aloittaminen merkitsee palkkaharmonisoinnin kautta suurta palkkakustannusten lisääntymistä; hallitus on ennakoinut kustannukseksi vain 124 – 434 miljoonaa euroa, mutta todellisuudessa kustannus lienee tasoa 1.000 miljoonaa euroa eli miljardi!Hoiturit ovat palkkansa ansainneet, mutta kohtuuttomat palkankorotusvaatimukset eivät saa vaarantaa suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onko hoitajien posketon palkkavaatimus ajamassa suomalaisen yhteiskunnan sekasortoon?, Tehyn ylimitoitettu palkkavaatimus, Superin ylimitoitettu palkkavaatimus, Superin vaatimukset ovat kuin Putinin vaatimukset, Tehyn vaalitukset ovat kuin Putin, Putin, |
Joko siipikarjanlihan kulutuslukemat ovat tänä vuonna suuremmat kuin sianlihan?Perjantai 1.4.2022 - -Esko Erkkilä- Suomessa lihankulutus on puolenkymmentä vuotta ollut tasoa 80 kiloa/henkilö/vuosi.Maatalouden, kotieläintalouden ja lihantuotannon piirissä toimineena olen tyytyväinen, että lihankulutus on yhä edelleen tuolla tasolla!Lihankulutuksesta sianliha edustaa suurinta osaa, mutta siipikarjanlihan kulutuslukemat lähestyvät vuosi vuodelta sianlihan kulutusta.Sianlihan kulutuslukemat ovat alentuneet jo 1980-luvun puolesta välin alkaen ja ne olivat vuonna 2020 tarkalleen 29,7 kiloa henkilöä kohti.Sianlihan kulutus oli vuonna 1980 lähes sama eli 29,5 kg/hlö – kulutusluvut ylsivät välillä jopa 36 kiloon per henkilö, mutta nyt on palattu neljäkymmentä vuotta sitten olleelle tasolle.*****************Lihankulutuksessa voittaja on ollut siipikarjanliha, sillä vuonna 1980 sitä kulutettiin vaatimattomat 3,2 kg/henkilö/vuosi – vuonna 2020 siipikarjanlihan kulutuslukema oli 27,5 kg/henkilö!Kulumassa oleva vuosi saattaa olla ensimmäinen, jolloin siipikarjanlihan kulutuslukemat ylittävät sianlihankulutuksen!Aika näyttää, mutta ainakin perhekuntamme lautaset näyttävät, että siipikarjanlihan suosio on ylittänyt sianlihan käyttämisen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joko siipikarjanlihan kulutuslukemat ovat tänä vuonna suuremmat kuin sianlihan?, Lihankulutus kg/hlö, Sianlihan kulutus, Siipikarjanlihan kulutuslukemat, Sianliha, Siipikarjanlihat, |
Onko Suomen Olympiakomitea Kokoomuksen hiekkalaatikko?Torstai 31.3.2022 - -Esko Erkkilä- Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen epäasiallinen käytös työyhteisön naisia kohtaan johti lopulta hänen eroonsa.Eroa edelsi viime syksynä työnantajan antama kirjallinen varoitus.Varoituksen antoi Lehtimäen esimies Mikko Salonen.Lehtimäki valittiin maaliskuussa 2022 jatkamaan tehtävässään vuoteen 2024 saakka.Pestin uusimisvaiheessa olivat Lehtimäen saamasta varoituksesta tietoisia vain Olympiakomitean kokoomuslainen puheenjohtaja Jan Vapaavuori sekä Olympiakomitean varapuheenjohtajat Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala ja Susanna Rahkamo – Rahkamon isä on kokoomuslainen Kari Rahkamo.Herää kysymys, että onko Suomen Olympiakomitea Kokoomuksen hiekkalaatikko ja jos näin on, niin voiko näin olla jatkossakin!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onko Suomen Olympiakomitea Kokoomuksen hiekkalaatikko?, Kokoomuslainen Jan Vapaavuori, Kokoomuslainen Sari Multala, Onko Susanna Rahkamokin kokoomuslainen? Suomen Olympiakomitea, Kari Rahkamo, |
Ortodoksikasteen jälkeen lapsi on täysivaltainen kirkon jäsenKeskiviikko 30.3.2022 - -Esko Erkkilä- Tutustuimme Tampereen ortodoksikirkossa käyntimme yhteydessä myös ortodoksikasteeseen.Lapsi kastetaan pääsääntöisesti noin kahden kuukauden iässä ja se tapahtuu yleensä kirkossa, sillä kotikaste on harvinaista.Tampereen ortodoksikirkossa oleva kastemalja on oikeastaan kasteamme, sillä ortodoksikaste tapahtuu kolmesti veteen upottamalla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.Lapsi tuodaan paikalle pyyheliinaan käärittynä ja vasta kasteen jälkeen hänelle puetaan kastemekko.Veteen upottaminen on kastettavan osallistumista Kristuksen kuolemaan ja vedestä nouseminen Hänen ylösnousemiseen.Evankelis-luterilaisuudessa nuoren pitää kasteen jälkeen käydä erillinen rippikoulu, mutta ortodoksisuudessa lapsi on kasteen myötä heti täysivaltainen kirkon jäsen ja oikeutettu kaikkiin kirkon pyhiin toimituksiin ehtoollisesta alkaen.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ortodoksikasteen jälkeen lapsi on täysivaltainen kirkon jäsen, ortodoksikirkko, Tampereen ortodoksikirkko, lapsikaste ortodoksikirkossa, lapsikaste, |
Ortodoksinen kirkko hyväksyy kolmannen vihkimisen ortodoksisin menoin!Tiistai 29.3.2022 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet tutustuivat 25.3.2022 Tampereen ortodoksikirkkoon ja vierailumme yhteydessä saimme tutustua ortodoksiparin vihkimiseen ja ortodoksikirkon toimintaperiaatteisiin avioeron jälkeisestä uudelleenvihkimisestä.Kirkossa on vihkikruunut ja niitä vihkitoimituksen aikana kannattelevat aviopuolisoiden päällä puolisoiden läheiset. Kruununkantajiksi suositellaan kahta tai kolmea kantajaa kummallekin puolisolle.Vierailumme aikana tuli selväksi, että ortodoksivihkiminen voidaan suorittaa samalle henkilölle enintään kolme kertaa. Tämä linjanveto on suoritettu jo yli tuhat vuotta sitten patriarkka Nikolaos I:n laatimassa järjestyksessä:”Kysymys siitä, kuinka suuria pastoraalisia myönnytyksiä kirkko katsoi voivansa avioliittoon nähden tehdä sai ratkaisunsa lopulta vuonna 920, kun ekumeeninen patriarkka Nikolaos I laati järjestyksen, jonka mukaan kolmas avioliitto kasteen jälkeen hyväksyttiin tietyin edellytyksin.”Oppaamme totesi, että mahdollinen neljäs vihkiminen pitää siis suorittaa maistraatissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ortodoksinen kirkko hyväksyy kolmannen vihkimisen ortodoksisin menoin!, ortodoksivihkiminen, vihkiminen maistraatissa, Tampereen ortodoksikirkko, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, |
Tampereen ortodoksikirkolla on seitsemän liekinmuotoista kupolia!Maanantai 28.3.2022 - -Esko Erkkilä- Tampereen ydinkeskustaa hallitsee……Sorin aukealla vastapäätä linja-autoasemaa ja Koskikeskusta sijaitseva Tampereen ortodoksikirkko eli viralliselta nimeltään Pyhän Aleksanterin ja Pyhittäjä Hermannin kirkko.Kirkko on rakennettu 1896 – 1899 eli sen jykevät lähes kaksimetriset seinät ovat pysyneet paikoillaan jo yli 120 vuotta!Kirkon suunnitteli Venäjän armeijan arkkitehti, insinöörieversti T.U. Jazykov aikana, jolloin maa oli vielä osa Venäjää, Suomen suuriruhtinaskuntana.Suomen ortodoksikirkko kuului vuoteen 1921 saakka Moskovan patriarkaattiin, mutta liittyi silloin autonomisena arkkihiippakuntana Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin. Tänä päivänä tuo sata vuotta sitten tapahtunut Moskovasta irtaantuminen on erityisen tärkeää, sillä nythän Moskovan patriarkaatti ja sen patriarkka Kirill ovat osa Putinin sotakoneistoa.Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry on aikoinaan päässyt tutustumaan Tampereen ortodoksikirkkoon ja nyt 25.3.2022 pääsimme sinne uudestaan.Edelliskerralla oppaanamme oli Johannes Jonov ja silloin pääsimme kiipeämään myös kellotorniin.Nyt oppaanamme oli vahtimestari Mika Kangasaho ja saimmekin häneltä mainion opastuksen.**********************Suosittelen tutustumista Tampereen ortodoksikirkkoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ortodoksikirkolla on seitsemän liekinmuotoista kupolia! Tampereen ortodoksikirkko, Konstantinopolin patriarkaatti, Moskovan patriarkaatti on Putinin poliittinen elin, metropoliitta Kirill, Pyhän Aleksanterin ja Pyhittäjä Hermannin kirkko, |
Se on kuin rahaa pankkiin laittaisi!Sunnuntai 27.3.2022 - -Esko Erkkilä- Tänään on maaliskuun viimeinen sunnuntai ja se merkitsee, että tänään klo 3.00 siirrämme kelloja tunti eteenpäin eli siirrymme kesäaikaan!Suomi on ollut kesäajassa vuodesta 1981 alkaen.Kesäaikaan siirtyminen jakaa kansalaiset ja minä kuulun siihen osaan, joka kokee kesäaikaan siirtymisen positiivisena asiana.Kesäaikaan siirtyminen on vahva osoitus kesän saapumisesta ja siirtymishetki on tavallaan ajan pankkiin laittamista, sillä pystymme ottamaan tuon ”lainamme” takaisin, kun siirrymme lokakuun 30. päivänä takaisin normaaliaikaan!*******************Minulla on henkilökohtainen muisto, kun ensimmäisen kerran siirryimme kesäaikaan:Olin asiakasseurueen isäntänä käymässä Espanjan Zaracozassa maatalousnäyttelyssä ja paluumatkalla yövyimme barcelonalaishotellissa, kun eräs seurueemme jäsen muisti yöllä, että nyt alkaa kesäaika. Onneksi muisti, sillä ilman tuota saattaisin vieläkin olla Barcelonassa!Hienoa, että tänään taas siirrymme kesäaikaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on kuin rahaa pankkiin laittaisi!, kesäaika, talviaika, kesäaikaan siirtyminen 27.3.2022 klo 03.00, Barcelona, Zaragoza, |
Tauti sekä sota on jo koettu ja nyt uhkaa nälkä!Lauantai 26.3.2022 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Agrologit ry:n vuosikokous pidettiin eilen Ylöjärvellä ja sen kannanotossa kiinnitimme huomiota maatalous-, elintarvike- sekä huoltovarmuuteemme liittyviin seikkoihin.Kannanottomme tässä:Huoltovarmuus - omavaraisuusNykyinen tilanne vaatii suurta kansallista ja kansainvälistä yhtenäisyyttä sekä vakautta.Olemme kokeneet / kokemassa pandemian kaikkine heijastusvaikutuksineen ja nyt myös sodan; kohtaamme asioita, joita on syytä tarkentaa, muuttaa tai jopa rakentaa uudelleen.Maaseudun sekä maa- ja metsätalouden merkitys ja osuus on perusturvallisuuden ja perustuotannon osalta heijastusvaikutuksineen erittäin suuri.Hinta- ja kustannuspaine markkinoilla kasvavat ja muuttuvat arvaamattomalla tavalla. Se merkitsee suurta yhteiskuntavastuun uudelleenarviointia kaikilla tasoilla aina alkutuotannosta markkinoihin ja kuluttajalle asti.Nyt on aika korostaa omavaraisuuden merkitystä ja tasapuolista yhteiskuntavastuun jakoa.Yhteiskuntavastuu ei voi olla vain julkishallinnon tehtävä vaan myös markkinoiden ja kaupan tulee osallistua siihen. Perinteinen tukipolitiikka ei tätä asiaa ratkaise.Nyt tarvitaan nopeita päätöksiä ja tekoja koko kansakunnan tulevaisuuden ja tärkeimmän elinkeinon eli maataloustuotannon pelastamiseksi. Suomessa viljelyä ei saa rajoittaa, vaan jokainen peltolohko tulee ottaa tuotantoon, jotta huoltovarmuus ja ruuantuotanto pystytään takaamaan.Vanha sanonta sanoo, että kolme asiaa tulevat peräkkäin; tauti, sota ja nälkä.Olemme joutuneet kokemaan näistä peräjälkeen jo kaksi ensimmäistä; ensin korona-epidemia ja sen jälkeen Ukrainan sodan ja sen pelot.Onko meidän pakko kokea myös tuo kolmaskin eli nälänhätä!*******************Vuosikokouksemme päätöksellä Pirkanmaan Agrologit ry päätti tukea rahalahjoituksella Ukrainan sodan uhreja Suomen Punaisen Ristin kautta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tauti sekä sota on jo koettu ja nyt uhkaa nälkä!, Tauti on koettu, Sotaa koemme parhaillaan, Tuleeko meille nälkä?, Pirkanmaan Agrologit ry, . Tuki Ukrainan sodan uhreille, Suomen Punainen Risti, |
Varttikarjalaisten poikieni juuret ovat osaltaan Salmin pitäjän Mantsinsaaren Työmpäisten kylässä!Torstai 24.3.2022 - -Esko Erkkilä- Venäjän hyökkäys Ukrainaan nostaa pintaan tuon hylkiövaltion edeltäjän eli Neuvostoliiton valloitukset toisessa maailmansodassa, jolloin myös Suomi menetti merkittävän osan pinta-alastaan Neuvostoliitolle.Karjalan menettäminen koskettaa myös perhekuntaamme, sillä edesmennyt anoppini oli kotoisin Salmin pitäjän Mantsinsaaren Työmpäisten kylästä. Tämä merkitsee, että Rouvani on puolikarjalainen ja poikamme ovat varttikarjalaisia!Olen käynyt Mantsinsaaren Työmpäisissä sijaitsevilla anoppini kotitalon raunioilla ja siitä olen suorastaan ylpeä, että keskipoikamme oli mukana eräällä matkallani. Vaimoni ei ole suostunut käymään Mantsinsaarella, mutta keskipoikamme ansiosta sukupolvien ketju sinne on siis muodostettu.****************************Leo Mirala on koonnut tarkat tiedot Mantsinsaaren asukkaista ennen sotia ja tässä hyödynnän noita tietoja.***Kartta Työmpäisten kylän taloista, teistä ja merkittävistä kohteista ml. kylän tsasouna, kansakoulu sekä vartioasema – ne kaikki ovat paikkoina tuttuja minulle.Kartalla kohde numero 22 on anoppini kotipaikka ja tässä Leo Miralan laatima luettelo sen asukkaista – anoppini on Stepan ja Palagea Ahvenen seitsemäs lapsi.***Ahven Stepan (Stjoppi) Mihailinp. 26.7.1874 - 4.8.1949, asuntotilall, räätäli.Pso Pelagea Ivanintr o.s. Kirilä 10.9.1877.Lapset:1. Aleksantra (Sanni) 13.4.1902, pso Grigori Stepaninp Kima,2. Natalia 15.8.1904, pso Venäläinen,3. Maria 4.4.1906,4. Ljubov (Lempi) 19.7.1908,5. Anfisa 21.10.1910,6. Olga 21.7.1912, pso Pekka Stepaninp Kuha,7. Raisa 30.8.1915,8. Ivan (Johannes) 7.9.1917,Pääseeköhän enää milloinkaan Mantsinsaarelle?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varttikarjalaisten poikieni juuret ovat osaltaan Salmin pitäjän Mantsinsaaren Työmpäisten kylässä!, varttikarjalainen, puolikarjalainen, Salmin pitäjä, Mantsinsaari, Työmpäinen, Ahvenen suku Mantsinsaarelta, Työmpäisten tsasouna, Työmpäisten kansakoulu, |