Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

YLE Pirkanmaan presidentinvaalikysely virkisti hieman marraskuun Maanantaimarkkinoita!

Tiistai 3.11.2020 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat ja eilen oli taas se päivä!

 

Yleensä Keskustori täyttyy Maanantaimarkkinoilla erilaisista osastoista, mutta eilen kaikki oli tyystin toisin.

 

Voisipa melkein todeta, että Tampereen päättäjien enemmistön harras toive keskikaupungin saattamisesta ”kuolleiden kaupungiksi” alkaa toteutumaan!

 

 

IMG_0813.JPG

 

En ole milloinkaan nähnyt Keskustoria Maanantaimarkkinoiden aikana niin autiona kuin eilen.

 

 

IMG_0815.JPG

 

Maanantaimarkkinoita virkisti se, että YLE Tampere oli etukäteen kertonut puolueille tekevänsä jutun läsnäolleille puolueille niiden ajatuksista Yhdysvaltain presidentinvaalien tilanteesta. Tavallisesti paikalla ovat Keskusta, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset, mutta nyt torilla olivat myös demarit sekä Vihreät – Kokoomuksen osastoa ei nytkään näkynyt!

 

 

IMG_0845.JPG

 

Illan televisiolähetyksessä minäkin vilahdin komean hattuni kanssa!

 

 

IMG_0816.JPG

 

Keskustan osalta mielipiteensä Yhdysvaltain presidentinvaaleista pääsi kertomaan Keskustan varavaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja…

 

 

IMG_0829.JPG

 

…hän totesikin olleensa joskus Yhdysvalloissa vaalien aikana ja tuntevansa sen meiningin, joka jenkeissä vaalien aikana vallitsee.

 

Anna-Kaarina oli varovainen lausunnossaan, mutta sen hän Joe Bidenin osalta totesi, että hän varmaan olisi tasoittava persoona ja ei olisi niin äkkioikoinen, kuin nykyinen presidentti.

 

Olen samaa mieltä Anna-Kaarinan kanssa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE Pirkanmaa, Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Keskustori, Tampereen Keskustori, Maanantaimarkkinat, Keskusta, Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020,

Avomaalla kasvatetut tomaatit ehtivät vallan hyvin kypsymään varastoinnin aikana!

Maanantai 26.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Aidossa mullassa kasvaneet tomaatit ovat todellisia ”herkkutomaatteja” niihin verrattuna, joita kaupoissa myydään ja jotka on kasvatettu vuorivillassa ravintoliuoksella.

 

Viime kesänä meillä oli aidossa mullassa kasvatettuja tomaatteja avomaalla hieman yli viidessäkymmenessä muovisaavissa tai puulaatikoissa.

 

Ensimmäisiin kesähalloihin saakka viljelyhommat olivat helppoja, sillä ainoat hoitotoimenpiteet olivat vain kasvien tukemista sekä kasteluhommia.

 

Hallanvaaran aikana tomaatintaimet piti luonnollisesti suojata harsoilla, jotta halla ei päässyt tekemään tuhojaan.

 

*******************

 

Saimme satoa n. 120 kiloa ja tuosta määrästä puolet ehdimme korjaamaan talteen siten, että kaikki nuo ehtivät kypsymään suoraan kasvupaikallaan.

 

Puolet eli kuutisenkymmentä kiloa korjasimme vihreinä ja ne me sitten kypsytimme erilaisissa laatikoissa pimeässä paikassa.

 

Onnistumisprosentti oli hyvä, sillä tuosta 120 kilon kokonaismäärästä vain viitisen kiloa jouduimme toimittamaan kompostiin!

 

***************

 

Emme ole moneen kuukauteen ostaneet kiloakaan tomaatteja kaupasta, sillä omakasvuisia tomaatteja on riittänyt ja riittää yhä edelleen.

 

 

IMG_0772.JPG

 

 

IMG_0774.JPG

 

Tässä parikin eilistä kuvaa tomaateistamme, jotka yhä hyväkuntoisina odottavat kylmiössämme.

 

 

IMG_0685.JPG

 

Hyvä tomaattisato on merkinnyt, että ruuanlaitossamme tomaateilla on ollut iso rooli ja mm. pitsojen raaka-aineena tomaatteja on käytetty.

 

 

Kannustan kasvattamaan tomaatteja avomaalla, sillä ne ehtii vallan mainiosti kypsyttämään myös varsinaisen kasvukauden jälkeen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tomaattien kasvattaminen avomaalla, avomaan tomaatit, tomaattien kypsyttäminen onnistuu myös sadonkorjuukauden jälkeen,

Syksyn saapuminen tuo aina hieman haikean olon!

Maanantai 19.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Jouduin eilen toteamaan monenkin seikan myötä, että kesä alkaa olla takanapäin ja syksy saapuu.

 

Muutin mökille käytännössä huhtikuulla ja eilisen jälkeen mökkielämäni on tältä vuodelta ohi – toki joitain päiväkäyntejä vielä on, mutta mökkiyöpymiset taitavat olla tältä vuodelta ohi.

 

 

Mitkä olivatkaan ne ”seikat”, joita eilen tein ja valmistauduin syksyyn?

 

 1.    Majajärven yksityistielle asensimme talkootyönä aurauskepit ja se jos mikä kertoo, että kesä on mennyt!

2.    Muutama päivä sitten nostamamme palsternakat saivat eilen hiekkapedin ja se homma on perinteisesti ollut syksyn viimeinen sadonkorjuutyö trekoolikasveille.

3.    Puutarhatyökoneet ovat eiliseen saakka olleet käynnistysvalmiina eri puolilla mökkitonttia, mutta eilen saimme päältä ajettavan ruohonleikkurin, kaksikin työnnettävää ruohonleikkuria ja kaksi puutarhajyrsintä kattojen alle talvilepoon.

4.    Kaksi kastelupumppua irrotin putkistoista ja kuljetin ne talveksi omakotitalomme autotallin lämpimään odottamaan ensi kevättä. Putkitonkihommia oli myös siinä, kun irrotin saunavettä pumppaavan pumpun irti verkostosta.

5.    Perhekuntamme nuorimmainen laulatti lehtipuhallinta ja sai puista pudonneita lehti kokoon paljonkin – lehtikasoihin tulemme kätkemään muutaman ruusun talvea viettämään!

Huomaatte, että ”laiska töitään luettelee”, mutta olen melkoisen tyytyväinen eilisiin saavutuksiimme!

 

 

**********************

 

IMG_0760.JPG

 

Pieni ilonpilkahduskin eilistä päivää virkisti ja se oli terhakka digitalis eli sormustinkukka, joka on näköjään menettänyt kasvukausirytminsä.

 

*****************

 

Kytken tähän loppuun muistelukseni Aunuksen Kuujärvestä, jossa olen paikallisten mummujen pihassa nähnyt elämäni parhaimmat ja suurimmat sormustinkukat.

 

Runoilija Yrjö Jylhä soti mm. Aunuksen Kuujärvellä ja pidän hänen runostaan ”Laulu Kuujärvestä”!

 

»Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, Kuujärven rannalla karsikkopuu... siinä mun lauluni taas tukahtuu, siinä mun silmäni taas sumentuu.»

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Syksy saapuu, aurauskepit, lehtipuhallin, Aunus, Yrjö Jylhä, Laulu Kuujärvestä, digitalis, sormustinkukka,

Palsternakan kylvöaika ja sadonkorjuuaika ovat syksyllä täsmälleen samaan aikaan!

Lauantai 17.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen tehtyä palsternakkojen sadonkorjuun ja eilen olisi ollut aika myös palsternakkojen kylvämisellä, mutta sitä en uskaltanut tehdä, sillä sää on vielä liian leuto siihen hommaan.

 

 

******************

 

 

Palsternakkasato oli hyvä ja lajittelin palsternakat kolmeen eri kategoriaan eli pieniin, keskikokoisiin ja suuriin.

 

Kaikki ovat kelvollisia ja tänään ne kaikki pääsevät omiin muovisankoihinsa hiekkavaippaan kätkettyinä kellariimme.

 

 

IMG_0745.JPG

 

Pienetkin ovat oikein kelvollisia palsternakkoja!

 

 

IMG_0746.JPG

 

Keskikokoiset ovat melkein parasta palsternakkalaatua, mutta…

 

 

IMG_0752.JPG

 

…parhaita ovat kuitenkin ne suurimmat palsternakat!

 

 

************

 

 

IMG_0749.JPG

 

Kyllähän nämäkin palsternakat ovat kunnollisia vaikka ovatkin haarottuneita.

 

 

IMG_0743.JPG

 

Komea yksilö!

 

*****************

 

Olen tyytyväinen palsternakkasatoomme!

 

 

--Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palsternakan kylvöaika ja sadonkorjuuaika ovat syksyllä täsmälleen samaan aikaan!, Palsternakan kylvöaika, palsternakan sadonkorjuuaika,

Lehtipuhaltimella pihan kaikki paikat eilen lehdistä puhtaiksi!

Keskiviikko 14.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Kunnollinen lehtipuhallin on puutarhajyrsimen ja ajoleikkurin ohella trekoolinharrastajan tärkeimpiä työkaluja.

 

Surkuttelen niiden Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenten ajattelukapasiteettia, jotka vuonna 2000 nimesivät lehtipuhaltimen vuoden turhakkeeksi – siinä meni ainakin minulta se vähäinenkin arvostus tuota porukkaa kohtaan.

 

IMG_0708.JPG

 

Stihl-lehtipuhallin on kunnollinen lehtipuhallin, sillä moottorikäyttöisenä sillä riittää puhallusvoimaa. Hankin siihen aikoinaan lisävarusteena kasvinsuojeluainesäiliön ja se on ollut mainio hankinta – toki tänä vuonna en ruiskuttanut edes perunamaatamme perunaruttoa vastaan.

 

 

IMG_0706.JPG

 

Puhdasta tulee ja peräkärrykuorma lehtiä alkaa olla valmis!

 

 

IMG_0707.JPG

 

Syksy on ollut lämmin ja eräs osoitus siitä on syyshortensia-aidanteemme, joka yhä edelleen on säästynyt pakkaselta!

 

 

IMG_0710.JPG

 

Monet kärräävät omakotitalotonteiltaan lehtikasat laittomasti kaupungin metsiin, mutta me emme niin tee, vaan kuljetamme lehdet Tarastenjärven kaatopaikalle.

 

Kaatopaikkareissulla oli mukana aikaansaapa apulainen ja minun ei nyt tarvinnut lainkaan koskea purkuhommissa talikkoon.

 

 

IMG_0713.JPG

 

Tarastenjärven lokkiarmeija oli jo palannut tukikohtaansa ja taivas oli täynnä lokkeja ja alueella oli melkoinen kirkuminen.

 

*****************

 

Saa nähdä, että pitääkö keväällä käydä kahdesti Tarastenjärvellä vai mahtuvatko kaikki ”kevätlehdet” yhteen peräkärrykuormaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lehtipuhallin, lehtipuhallin on tärkeä työkalu, syyshortensia-aidanne, Stihl-lehtipuhallin,

Porkkanan syyskylvöajankohta on juuri nyt!

Sunnuntai 11.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Monille saattaa olla uutta, että porkkanat voidaan kylvää kasvupaikalleen näin syksyllä - meillä näin on tehty jo moniaina vuosina ja hyvin tuloksin - eipä tarvitse keväällä tuskailla, että milloin kylvämme porkkanat!

 

 

IMG_0595.JPG

 

Punajuuret on tältä pläntiltä korjattu ja nyt on aika laittaa se porkkanoille.

 

 

IMG_0598.JPG

 

Huutokaupasta viime kesänä ostamani Caravan 4100 on kaikkien aikojen paras jyrsimeni!

 

 

IMG_0599.JPG

 

Kertajyrsinnän ja lannoitteiden levityksen jälkeen!

 

 

IMG_0601.JPG

 

Alkaa jo muistuttamaan porkkanamaata!

 

 

IMG_0607.JPG

 

Varasin 5 ”säkillistä”normaalia porkkansiementä ja 2 ”säkillistä” vankkaa porkkanalajiketta – sopivasti riittivät!

 

 

IMG_0612.JPG

 

Kepillä kylvövako valmiiksi…

 

 

IMG_0625.JPG

 

…ja siemenet kylvöpyörällä vakoon!

 

 

IMG_0660.JPG

 

Haravalla siemenet piiloon.

 

 

IMG_0673.JPG

 

Nyt porkkanamaa on kylvetty!

 

 

IMG_0675.JPG

 

Tämmöiset jöntikät vielä löytyivät, joten toivoa on myös vuoden kuluttua!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porkkanan syyskylvöajankohta on juuri nyt!, porkkanan syyskylvö,

Tomaatteja voi kypsyttää myös laatikoissa!

Maanantai 5.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja kesän lyhyys tuntuu kouriintuntuvasti mm. avomaalla kasvatettavien tomaattien kypsymisessä.

 

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton ja sen todistamiseksi seuraavassa muutama kuva, jotka on otettu alkaneen lokakuun ensimmäisten päivien aikana:

 

****************

 

Meillä oli kasvamassa n. kuutisenkymmentä tomaatintainta ulkosalla erilaisissa saaveissa ja puulaatikoissa, joissa taimet kasvoivat aidossa puutarhamullassa.

 

Suurinpiirtein puolet tomaateista ehtivät kypsyä ajallaan, mutta osa…

 

 

IMG_0395.JPG

 

 

IMG_0396.JPG

 

 

IMG_0398.JPG

 

…piti korjata kypsymään raakoina tai puoliraakoina.

 

 

IMG_0513.JPG

 

Pikkutomaatit ovat erityisen herkullisia ja osa niistäkin piti korjata raakoina.

 

 

IMG_0516.JPG

 

Muutama päivä sadonkorjuun jälkeen raakoina korjatuista tomaateista osa on jo ehtinyt kypsymään ja…

 

 

IMG_05172.JPG

 

…autotallissa laatikoissa…

 

 

IMG_0511.JPG

 

…ne saavuttivat täyskypsyyden!

 

 

Saimme noista n. kuudestakymmenestä tomaatintaimesta laadukkaita tomaatteja n. 120 kiloa ja olemme satoomme tyytyväisiä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tomaattien kypsyttäminen, tomaattien avomaanviljely,

Maloppeja, kruunusuvikakkaraa, ruiskaunokkia ja samettiruusua

Torstai 24.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Innostuin keväällä minäkin kylvämään pienen kukkapellon eli Katariinan kukkapellon.

 

Siementä hankin kilon satsin, mutta Rouvalla oli edellisvuodelta varastossa samettikukan siemeniä ja niillä kylvin kukkapellon reunalle kapean reunuksen.

 

Seuraavassa suloisessa sekasotkussa lähikuvissa kuvakimara kukkapeltoni kukista!

 

 

IMG_0274.JPG

"Tarkistusmittauksessa" on todettu, että tämä on kosmoskukka!

 

 

IMG_0275.JPG

 

 

IMG_0276.JPG

 

 

IMG_0278.JPG

 

 

IMG_0279.JPG

 

 

IMG_0280.JPG

 

 

IMG_0281.JPG

 

 

IMG_0285.JPG

 

 

IMG_0286.JPG

 

 

IMG_0290.JPG

 

 

IMG_0294.JPG

 

 

IMG_0295.JPG

 

 

IMG_0296.JPG

 

 

IMG_03422.JPG

 

 

IMG_0344.JPG

 

Tunnustan, että malopit ja kruunusuvikakkara olivat aikaisemmin minulle täysin tuntemattomia kukkia - ruiskaunokki sekä samettiruusu sitäkin tutumpia!

Vuonna 1968 - 1970 opiskellessani Mustialan Instituutissa, niin ruiskaunokki luokiteltiin vaaralliseksi rikkakasviksi ja ihmettelin, että Kansallinen Kokoomus valitsi sen aikoinaan nimikkokukakseen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maloppi, kruunusuvikakkara, ruiskaunokki, samettiruusu, kukkapelto, Katariina Pylsy,

Kyntöhommat ovat alku uudelle!

Maanantai 21.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Kesä on päättymässä ja syksy tekee tuloaan.

 

Sääennusteet toki lupaavat alkavan viikon loppupuolelle ”intiaanikesää” eli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeita päivälämpötiloja.

 

Otan omalta osaltani mielelläni vastaan lämpimät päivät!

 

Pelkäsinkin jo viime lauantain ja eilisen välisenä yönä, että joko pakkanen olisi tehnyt tuhojaan aroimmille puutarhakasveille, mutta onneksi niin ei ilmeisesti vielä tapahtunut.

 

********************

 

Lainaan tai oikeammin käytän tämän juttuni kuvituksena ja teksteinä tasan neljä vuotta sitten tekemääni facebook-päivitystä, jossa kerroin neljä vuotta sitten alkaneista syyskynnöistäni:

 

traktorikynto20161.jpg

 

 

Aina syksyisin mietin, että kun sais kyntää hieman suurempia alueita, jotta voisi säätää aurat mallilleen - pikkuplänteillä siihen ei ole mahdollisuuksia.

 

 

traktorikynto20162.jpg

 

Olen aikasmoinen tumpelo vesivaon tekemisessä; toki tiedän, että miten se tehdään, mutta pienen takia ei viitsi säätää auroja oikein. Tämmöinen siitä kuitenkin tuli!

 

 

traktorikynto20163.jpg

 

"Parempi sian tonkima syksyllä kuin miehen kyntämä keväällä!" 

 

Tuo totuus pätee myös tänään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Parempi sian tonkima syksyllä, kuin miehen kyntämä keväällä, syyskyntö, vesivaon kyntäminen, yöpakkaset, kyntöhommissa on kesän haikeutta, kyntöhommissa on uskoa tulevaisuuteen, kyntöhommissa on uskoa kevääseen,

Kaikki on nyt toisin!

Tiistai 8.9.2020 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat ja siellä muun markkinaväen lisäksi poliittiset puolueet osallistuvat omilla osastoillaan markkinahumuun.

 

Omaan Maanantaimarkkinoista kokemusta usean vuoden ajalta, sillä kuusivuotisen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajajakson aikana junailin osastomme rakentamisen sekä purkamisen monena vuonna.

 

Viime ja tänä vuonna osastomme teknisestä toteuttamisesta ovat vastanneet muut, mutta olen yhä pyrkinyt olemaan aktiivisesti mukana ja niin myös eilen, jolloin Keskustan osasto oli suuren mielenkiinnon kohteena.

****************

 

Tamperelaisten suuri mielenkiinto Keskustan osastoa kohtaan johtui siitä, että edeltävän viikonlopun aikana Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Annika Saarikko!

 

 

En ole milloinkaan aikaisemmin kokenut Keskustan markkinaosastoa kohtaan niin suurta mielenkiintoa kuin eilen.

 

Erityisesti ilahdutti se, että emme kuulleet yhtäkään poikkipuolista sanaa Keskustaa ja sen toimintaa kohtaan, sillä viime lauantaina Keskustan puoluekokouksessa valittu uusi puheenjohtajamme Annika Saarikko oli kaikkien toivoma ja hyväksymä valinta!

 

 

IMG_0036.JPG

 

Osastollamme olivat aamupäivällä esittelijöinä (vasemmalta) Matti Järvinen, Reijo Laitinen, Arto Pirttilahti, Sirpa Kuusela ja Jouni Ovaska sekä allekirjoittanut – iltapäivän aikana ja osastomme purkamiseen osallistuivat myös monet muut Tampereen keskustalaiset!

 

 

On selvää, että puoluekokouksemme henkilövalinnat vauhdittavat Keskustan suosion mm. Tampereella aivan uudelle tasolla ja se on Keskustan kannalta mainio asia ensi kevään kuntavaaleja ajatellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, Matti Järvinen, Reijo Laitinen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Sirpa Kuusela, kansanedustaja Jouni Ovaska, Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Tampereen Maanantaimarkkinat, Tampereen Keskusta,

Viimeistään nyt on herukkapensaiden syysleikkaamisen aika!

Maanantai 24.8.2020 - -Esko Erkkilä-

On selvää, että herukkapensaat on joka vuosi leikattava ja minä kun olen vankkumaton syysleikkaamisen kannattaja, niin sain tuon tärkeän homman tehtyä eilen.

 

IMG_9669.JPG

 

Meillä on herukoita – valkoherukkaa, punaherukkaa, viherherukkaa ja mustaherukkaa – muutamalla alueella mökkimaailmassa, mutta tältä ne näyttävät vanhimmalla alueella leikkaamisen jälkeen.

 

Leikkaamisen jälkeen tanner oli kuin sotatannerta, mutta tässä leikatut oksat ovat jo peräkärrykyydillä matkalla kohti polttopaikkaa.

 

Leikatut oksat pitääkin hävittää polttamalla, sillä vain siten niissä piileskelevät taudit ja tuholaiset pystytään tuhoamaan - olen vuosikaudet taistellut mustaherukan äkämäpunkkia vastaan ja yhä se vaan jaksaa vaivata!

 

 

IMG_9672.JPG

 

Herukkapensaiden leikkaaminen viivästyi minulta ainakin viikon verran, sillä osa pensaista ehti jo etualalla olevan tapaan kellastua; takana oleva pensas on vielä vihreä ja siis sellainen, jollainen leikatun herukkapensaan pitääkin olla.

 

IMG_9673.JPG

 

Syysleikkaamisen jälkeen jokaiselle herukkapensaalle pitää annostella kourallinen fosforia (P) ja kaliumia (K) sisältävää syyslannosta herukkapensaiden ”talviturkiksi” – pitää muistaa, että typpeä (N) sisältäviä lannoitteita ei pidä syksyllä kasveille antaa.

 

Näillä toimenpiteillä olen luottavainen ensi kesän herukkasatoihin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herukoiden syysleikkaus, valkoherukka, punaherukka, viherherukka, mustaherukka, äkämäpunkki,

Syksy on saapumassa ja keltainen väri alkaa vallita puutarhassa!

Perjantai 21.8.2020 - -Esko Erkkilä-

Sääolosuhteet ovat edelleen kesäisiä, mutta kalenteri kertoo, että syksy on saapumassa.

 

Puutarhassa syksyn väri on keltainen ja se valloittaa päivä päivältä yhä enemmän trekoolin yleisilmettä.

 

Tein eilen pienen kamerakierroksen mökkimaailmamme trekoolilla ja toden totta, keltainen väri alkaa olla vallitseva väri.

 

Kas näin:

 

 

IMG_9625.JPG

 

Kallionauhus

 

 

IMG_9636.JPG

 

Valtikkanauhus

 

 

IMG_9627.JPG

 

Pensashanhikki

 

 

IMG_96262.JPG

 

Auringontähti

 

 

IMG_9637.JPG

 

Kurpitsa

 

 

IMG_9628.JPG

 

Kultapallo

 

 

IMG_9630.JPG

 

Avomaankurkku

 

 

IMG_9633.JPG

 

Tyrni

 

 

IMG_9635.JPG

 

Peltovalvatti

 

 

IMG_9641.JPG

 

Valmet 502 – onhan myös se keltainen!

 

 

Keltaisuuden keskellä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syksy on saapumassa ja keltainen väri alkaa vallita puutarhassa!,

Katariinan kukkapelto on meilläkin!

Lauantai 1.8.2020 - -Esko Erkkilä-

Sastamalan maaseutujohtaja, Hämeenkyrön kunnanvaltuutettu, viime eduskuntavaalien ehdokas, Maisemakahvilan pitäjä, agronomi, agrologi, Pirkanmaan Agrologit ry:n puheenjohtaja ja monessa muussa mukanaoleva Katariina Pylsy on pontevalla työskentelyllään saanut jo muutamana kesänä aikaiseksi hienoja kukkapeltoja Sastamalaan.

 

Nyt kukkapellot ovat Katariinan touhukkaiden toimien ansiosta laajentuneet myös muualle Pirkanmaalle ja yksi näistä kukkapelloista on myös meidän mökkimaailmassa Viljakkalan Majajärvellä.

 

 

IMG_9146.JPG

 

Kukkapeltomme sijaitsee mökkitonttimme pohjoisosassa.

 

 

IMG_9154.JPG

 

Eräs kukkapeltomme kukista on ruiskaunokki.

 

Entisaikaan ruiskaunokki luettiin ns. vaarallisten rikkakasvien joukkoon ja tuskin tätä aikoinaan tiesivät Kansallisen Kokoomuksen päättäjät, jotka valitsivat tämän vaarallisen rikkaruohon nimikkokasvikseen!

 

 

IMG_9155.JPG

Siemenseoksessa on myös tämän kukan siemeniä – mikä onkaan nimeltään!

 

 

IMG_9148.JPG

 

Kaunis on tämäkin!

 

 

IMG_9162.JPG

 

Hunajakukka on pölyttäjille haluttu kukka ja sen pölyttämiseen pääsemisestä on kimalaisilla tiukkaa kilpailua!

 

IMG_9157.JPG

 

Kaunis on kukkapeltomme myös rannan suuntaan kuvattuna!

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Katariinan kukkapelto, Katariina Pylsy, kukkapelto, ruiskaunokki, ruiskaunokki on vaarallinen rikkaruoho, vaaralliset rikkaruohot,

Vuoden 2019 Tangonuoren Henri Jokisen Kesäkonsertista Hämeenkyrön Myllykolussa muodostuikin todellinen Kesäjuhla...

Tiistai 28.7.2020 - -Esko Erkkilä-

…sillä sunnuntaina 26.7.2020 järjestetyissä konserteissa oli paljon erikoisohjelmaa!

 

 

IMG_90483.JPG

 

Lavialainen 14-vuotias harmonikkataitaja Ville Vehkalahti viihdytti konserttiyleisöä heti katsomon portilla ja hän esiintyi sitten aikanaan myös Henri Jokisen säestäjänä.

 

 

IMG_9047.JPG

 

Taustanurmikolla odotti Zetor 25 A, jolla kesäjuhlassa olikin sitten juhlan edetessä keskeinen rooli!

 

 

IMG_9051.JPG

 

Kesäkonsertin tai oikeammin Kesäjuhlan ideoija ja toimeenpanija Katariina Pylsy avasi juhlan ja kertoi taustoja kirjailijamestari Frans Emil Sillanpään Myllykolusta.

Katariina on mm. Pirkanmaan Agrologit ry:n puheenjohtaja!

 

 

IMG_9057.JPG

 

Juhlan avauksen jälkeen paikalle asteli arvokkaasti itse Frans Emil Sillanpää agrologi Eero Pylsyn hahmossa.

 

Eero muistuttaa ulkomuodoltaankin Fransua ja se viipyilevä esitystapa, jolla hän imitoi Sillanpäätä on todellinen taidenautinto.

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n pikkujouluissa on tapana, että Eero Pylsy esittää Sillanpään joulupakinan ja ne meistä, jotka omakohtaisesti muistamme radiosta kuulleemme Sillanpään joulupakinan, voimme todeta että kyseessä on melkein aito Sillanpää!

 

 

IMG_9059.JPG

 

On siinä meillä agrologi-pariskunta!

 

 

IMG_9060.JPG

 

Ja sitten konsertin päätähti Henri Jokinen saapui Zetorilla estraadille!

 

 

IMG_9062.JPG

 

Katariina Pylsy hankki hienosti entisöidyn Zetorin jokunen kuukausi sitten ja hän muisteli, että hänen nuoruudessaan Zetorien kerrottiin toistelevan; ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen”!

 

Minä puolestani muistan kerrotun, että vaikeassa paikassa Zetor voihki: ”Tästäkö, tästäkö, tästäkö, tästäkö, tästäkö”!

 

Alamäessä Zetorin kerrottiin toistelevan: Tätä työtä koko kesän, tätä työtä koko kesän, tätä työtä koko kesän”!

 

Ja Zetorin perä huusi alamäessä: ”Niin, niin, niin, niin, niin”!

 

****************

 

Varsinaisesta Kesäkonsertista kerroinkin jo eilen ja nyt päätän tämän juttuni kuvaan, jossa…

 

 

IMG_9083.JPG

 

…Katariina Pylsy ohjastaa Zetorinsa odottamaan kohta alkavaa uutta Kesäkonserttia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuoden 2019 Tangonuori, Vuoden 2019 Tangonuori Henri Jokinen, Hämeenkyrö, Hämeenkyrön Myllykolu, Frans Emil Sillanpää, Katariina Pylsy, Eero Pylsy, Ville Vehkalahti, Henri jokinen, Zetor 25 A,

Henri Jokisen Kesäkonsertti oli hieno kokemus ja siinä oli paljon muutakin ohjelmaa

Maanantai 27.7.2020 - -Esko Erkkilä-

Viime vuonna Seinäjoen Tangomarkkinoilla…

 

 

IMG_9080.JPG

 

…sastamalalainen Henri Jokinen kruunattiin vuoden 2019 Tangonuoreksi.

 

Henri on vasta 15-vuotias ja keikkailee hyvin aktiivisesti.

 

 ****************

 

 

Hämeenkyröläisen…

 

 

IMG_9053.JPG

 

…monitaitaja-aktiivi Katariina Pylsyn johdolla Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa järjestettiin eilen kaksikin Henri Jokisen Kesäkonserttia.

*****************

 

 

Ensimmäinen konsertti alkoi klo 14.00 ja siihen lippuja olivat varanneet eri yhteisöt; toinen konsertti alkoi klo 17.00 ja siihen liput olivat kaikkien varattavissa.

 

Osallistuin ensimmäiseen konserttiin ja olin mukana Pirkanmaan Agrologit ry:n ryhmässä – minulla olisi ollut mahdollista olla mukana myös MTK-Viljakkalan ryhmässä, mutta agrologiyhdistyksemme puheenjohtajana toimiva Katariina ehti tarjoamaan osallistumista ensiksi!

 

 

****************

 

 

IMG_9049.JPG

 

Henri Jokisen taustatiimi on rakentanut lähialueen keikkoja ja yksityiskeikkoja varten Valtra-traktorin perään kiinnitettävän keikkalavan ja se toimi myös eilen hänen keikkalavanaan!

 

IMG_9064.JPG

 

 

IMG_9063.JPG

 

 

IMG_9068.JPG

 

 

Henrin varsinainen ohjelma kesti hieman runsaat puolitoista tuntia, mutta suosionosoitusten jälkeen hän esitti extrana vielä muutaman kappaleen!

 

***************

 

Esiintymislavan ja yleisön välissä kulkee ruohottunut oja ja sen yllä lenteli konsertin aikana paljon perhosia sekä sudenkorentoja.

 

Laitoin kameraani ”urheiluasetukset” ja ehdinkin taltioimaan kuviini muutaman sudenkorennon!

 

IMG_9069.JPG

 

Tässä kuvassa sudenkorento lentää Henrin oikean käden alapuolella ja…

 

 

IMG_9073.JPG

 

…tässä yksi Henrin oikean polven vieressä sekä toinen kuvan oikeassa alalaidassa.

 

Sudenkorennot ja perhoset tuntuivat tykkäävän musisoinnista, sillä ne lentelivät aktiivisesti esiintymislavan edessä ja eivät harhautuneet kauemmas!

 

Hieno luontoelämys!

 

*****************

Kiitokset Henri Jokiselle hienosta konsertista ja kiitokset Katariina Pylsylle konserttien järjestämisestä.

 

Lupasin tämän juttuni otsikossa myös muusta ohjelmasta, mutta niistä eri juttu ehkä jo huomenissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henri Jokinen, Tangonuori 2019, Katariina Pylsy, Henri Jokisen Kesäkonsertti, Hämeenkyrö, Myllykolun kesäteatteri, Seinäjoen Tangomarkkinat, Pirkanmaan Agrologit ry, MTK-Viljakkala,

Sitä jaksaa ihailla loputtomasti!

Tiistai 7.7.2020 - -Esko Erkkilä-

Eilen eli 6.7.2020 vietimme Runon ja suven päivää, joka on myös Eino Leinon syntymäpäivä.

 

 

IMG_87782.JPG

 

 

Runon ja suven päivä on vakiintunut liputuspäivä ja se merkitsi, että mm. mökkimme lipputangossa liehui eilen siniristilippu.

 

 

IMG_8751.JPG

 

Poikkesin eilen myös sateisella sekä ratikan runtelemalla Tampereella ja myös siellä Raatihuoneen harjalla liehui siniristilippu.

 

*******************

 

Sää eilen oli mökkimaailmassamme tuulinen ja se merkitsi, että siniristilippu sai liehua parhaat puolensa osoittaen.

 

 

IMG_8771.JPG

 

 

IMG_8774.JPG

 

 

IMG_8779.JPG

 

 

IMG_8781.JPG

 

 

IMG_8790.JPG

 

 

IMG_8792.JPG

 

 

Siis; siniristilippua jaksaa katsella ja ihailla loputtomiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siniristipippu, Suomen lippu, liputuspäivät, Runon ja suven päivä, Eino Leinon päivä, Eino Leinon syntymäpäivä, Tampereen Raatihuone, ratikan runtelema Tampere, Tampereen ratikka,

Alkaa olemaan kiire, jotta ehtii ehdottamaan Itsenäisyyspäivänä luovutettavaa kunniamerkkiä ansioituneelle kansalaiselle!

Torstai 25.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Elämme jo kesäkuun loppupuolta ja nyt viimeistään järjestö- ja yhdistystoimijoiden sekä työelämän esimiesten pitää valmistautua siihen, että ansioituneita toimijoita muistetaan Itsenäisyyspäivänä erilaisilla kunniamerkeillä.

 

Asiasta muistuttaessani järjestötoimijana en ole omalla asiallani, sillä minulle on jo lähes kaksikymmenentä vuotta sitten myönnetty arvokas kunniamerkki eli…

ansiomerkki.jpg

…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, jonka lyhennys on SRV Ar.

 

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n toiminta oli siihen aikaan vilkasta, kun agrologiveljet minulle tuon kunniamerkin anoivat. Olin mukana yhdistyksen toiminnassa ja tavoitteemme oli, että anoimme kunniamerkkejä kaikille hieman yli 50-vuotiaille agrologiveljille.

 

 

Yhteiskunnalliset ansioni olivat tuolloin kovin heppoiset, mutta oletan, että sotilasarvoni oli eräs syy noin korkeaan kunniamerkkiin.

 

 

******************

 

 

Olen melko kokenut kunniamerkkien anoja, sillä minulla on siitä kokemusta Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteerinä ja Pirkanmaan Agrologien varapuheenjohtajana, Palokallion Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana sekä nelikymmenvuotisen työnantajani päällikkötason esimiehenä.

 

 

Meillä agrologeilla on tapana, että pyydämme merkkianomuksen kohteelta hänen oman selvityksensä niistä ansioista, joita anoja pystyy käyttämään perusteina kunniamerkkianomuksessa.

 

 

Myönnän, että menettelytapamme on tietyllä tavalla riskialtis ja riski realisoituu, jos ehdottamamme henkilö ei kaikesta huolimatta saa hänelle anottua kunniamerkkiä.

 

 

*********************

 

 

Työelämässä anoin kunniamerkkiä kahdelle alaiselleni ja molemmissa tapauksissa onnistuin – toiselle näistä henkilöistä edelliset esimiehet olivat tehneet turhan yrityksen.  Agrologimaailmasta oppimani tapa osoitti tässäkin tapauksessa toimivuutensa.

 

 

Työelämässä annoin ”konsulttiapua” erään korkeassa asemassa olleen henkilön kunniamerkkianomuksessa, sillä ensimmäinen yritys oli vetänyt vesiperän. Ritarikuntien hallitukset antavat varsin vähän painoarvoa työelämässä hankituille saavutuksille, mutta suurta painoarvoa ne antavat vapaa-ajalla hankituille ansioille.  Voin karrikoiden todeta, että jonkun kunnan nuorisolentopallokerhon vetäminen on ritarikuntien hallituksen mielestä suurempi ansio kuin vaikkapa myyntijohtajan tai tutkimusjohtajan titteli jossain yrityksessä.  Antamieni ohjeiden mukaan toimien ”korkeassa asemassa” ollut henkilö sai arvoisensa kunniamerkin.

 

 ******************

 

Huvittava tapaus kohdalleni sattui Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:ssä.

 

 

Anoimme kunniamerkkiä eräälle agrologiveljelle, jolla ritarikunnan hallitus totesi olevan poikkeuksellisen suuret ansiot ja hänelle myönnettiin varsin korkea kunniamerkki.

 

 

Kyseinen kunniamerkki oli niin korkea, että se oli maksullinen. Jouduimme maksumieheksi ja tämä tapaus vei yhdistyksemme taloustilanteen joksikin aikaa kuralle!

 

 

Ritarikuntien hallitukset ovat lisänneet kunniamerkkien maksullisuutta ja mm. minulle aikoinaan myönnetty kunniamerkki maksaa nykyisin anojalle lunastusmaksuna 215 euroa.

 

 

 

Kunniamerkin ”korotusta” voi saada aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua kunniamerkin saamisesta. Minun kohdallani seuraava kunniamerkki olisi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki eli SVR R ja sen lunastushinta on 480 euroa.

 

 

*******************

 

 

Kannustan järjestötoimijoita ja työelämän esimiehiä tutkailemaan, että olisiko joukossa joku ansioitunut, jolle voisi anoa kunniamerkkiä.

 

 

Lisäohjeita kunniamerkkien anomisesta löytyy Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisiltä verkkosivuilta!

 

 

Nyt nopeaa toimintaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivänä myönnettävät kunniamerkit, SVR Ar, Agrologit, Etelä-Pohjanmaan Agrologit, Pirkanmaan Agrologit, Palokallion Omakotiyhdistys, Rehuraisio Oy,

Tampereen yliopistollisen sairaalan Sydänsairaalassa asiakas on asiakas ja ei mikään potilas

Keskiviikko 17.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Pidän itseäni terveydenhoidon asiakkaana siihen saakka, kun pystyn kulkemaan omin avuin terveydenhuollon eri toimipisteisiin – vasta sitten hyväksyn käytettävän itsestä termiä ”potilas”, kun minua kärrätään eri osastoille paareilla.

 

Tays:n eli Tampereen yliopistollisen sairaalan Sydänsairaalan toiminta täyttää sataprosenttisesti sen määritelmän, jota sairaalalta voidaan asiakasnäkökulmasta edellyttää.

 

Sain perjantaina 12.6.2020…

 

 

IMG_84484.JPG

 

 

IMG_8446.JPG

 

 

Tays:n …

 

 

IMG_8444.JPG

 

 

…Sydänsairaalassa kokea, että miten asiakasta kohdellaan asiakkaana terveydenhuollossa.

 

 

Sairaanhoidon ammattilaiset ja varsinkin alan ammattijärjestöjen aktiivit eivät luonnollisestikaan pidä siitä, että terveydenhuollossa asiakkaita kutsutaan asiakkaiksi, vaan he haluavat asiakkaita kutsuttavan potilaiksi; heidän perimmäisenä tarkoituksenaan on lyödä puulla päähän niitä, jotka lopulta ja todellisuudessa maksavat heidän palkkansa!

 

 

*********************

 

 

 

 

Minulle tehtiin viime perjantaina vasemman koiven varjoainekuvaus ja sen ohella koiven verisuonten pallolaajennus.

 

 

Toimenpide onnistui hyvin ja pakollisen neljän tunnin tarkkailujakson jälkeen koipeni oli vaikkapa tanssikunnossa!

 

 

Tanssikuntoani haittaa se, että oikeaan koipeeni pitäisi tehdä sama operaatio ja sitä tulenkin pyytämään seuraavassa vaiheessa.

 

 

No, toki se myös pitää muistaa, että tanssin vain naistentansseissa ja niistä pyrin pysymään erossa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen yliopistollinen sairaala, TAYS, Tays, Tays:n Sydänsairaala, Sydänsairaala, pallolaajennus, varjoainekuvaus,

Entisaikaan vähintään parinkymmenen neliön suuruinen humalisto oli jokaisen maatilan takapihalla

Keskiviikko 3.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Taitaa olla vieläkin kirjattuna rakennuskaareen, että humalaa pitää lisätä joka vuosi tietty määrä, mutta lainsäädöksen valvontaa ei toki ole.

 

Meillä kotona humalisto sijaitsi liiterin takana ja siitä pidettiin hyvää huolta, sillä humalankäpyjä käytettiin sahdinvalmistuksessa ja Viljakkala, jos mikä paikkakunta, oli aikoinaan todellista sahtialuetta.

 

Viljakkalassa sahdinvalmistuksessa käytettiin pieni osuus ruismallasta, joten viljakkalalainen sahti on herkullisen tummannäköistä ja ei sellaista vasikanjuoman näköistä kuin esimerkiksi Sysmässä, jossa sahdinvalmistuksessa ei käytetä ruismallasta.

 

 

Mutta piti kirjoittaa humalistosta!

 

Meillä humalisto tosiaan sijaitsi liiterin takana ja se sai kasvuunsa eväitä mm. siitä, että yöastian sisältö käytiin tyhjentämässä humalistoon – toki vain se yöastiaan kertynyt nestemäinen osuus!

 

Sahtia meillä tehtiin korkeintaan kahdesti vuodessa, mutta monissa taloissa sahtia oli tarjolla melkein joka päivä - kuivatut humalankävyt olivat oleellinen osa sahdinvalmistusta.

 

 

 

Olen onnistunut säilyttämään humalistoperinnettä pienessä mittakaavassa, sillä mökkimaailmassani on ”minihumalisto” eli…

 

 

IMG_8296.JPG

 

 …vajaan neliön suuruinen ala, jossa on neljä viisimetristä humalistoseivästä.

 

 

IMG_8295.JPG

 

Kotitilaltani alkujaan olevat humalani ovat hyvässä kasvukunnossa ja suurimmat niistä tavoittelevat nyt kahta metriä.

 

Kokemuksesta tiedän, että syyskuussa humalat ovat kiivenneet viisimetristen humalasalkojen huipulle saakka ja sen jälkeen alas valuessaan muodostavat hienon ”hatun” humalasalkojen päälle!

 

Meillä humalat muodostavat paljon humalakäpyjä, mutta eihän niillä ole muuta käyttöä kuin kompostiin, sillä sahtiakaan meillä ei ole valmistettu ainakaan kymmeneen vuoteen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: humala, humala kasvina, humalisto, humaliston seipäät, humala sahdinvalmistuksessa, ruismallas sahdinvalmistuksessa, ilman ruismallasta valmistettu sahti on vaaleaa vasikanjuomaa, viljakkalalainen sahti, sysmäläinen sahti, sahdinvalmistus,

Ehkä kolmekymmentä peräkkäistä kertaa riittää!

Keskiviikko 27.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Pääskyset saapuivat ja alkaa olla todellinen kesä, mutta siitä huolimatta kirjoitan tämänpäiväisen juttuni Finlandia-hiihdosta!

Finlandia-hiihto hiihdetään aina helmikuun viimeisen viikonvaihteen aikana ja ensi vuonna tuo tapahtuma on 27. – 28.2.2021.

Ennakkoilmoittautuminen on käynnissä, mutta...

 

...en ole ensi vuonna ajatellut lähteä hiihtämään Finlandiaa, sillä mielestäni kiintiöni on täynnä, koska aikoinaan hiihdin Finlandia-hiihdon kolmenakymmenenä vuonna peräkkäin!

 

Valtaosa noista hiihdoistani olivat todellisia Finlandia-hiihtoja eli Hämeenlinnan Katumajärveltä Lahden hiihtostadionille.

*************

 

Pari muistelusta Finlandia-hiihdoistani:

 

Vuonna 2000 minulla todettiin eturauhassyöpä, joka leikattiin marraskuussa samana vuonna.

 

Tervehdyin ja helmikuun lopulla 2001 hiihdin jälleen kerran Finlandian eli runsaat kolmisen kuukautta leikkauksen jälkeen!  En lyö asiasta rintoihini, sillä varjelus ja sairauden paraneminen oli ja ovat yhä edelleen Korkeimman kädessä!

 

***************

Toinen merkittävä saavutukseni oli se, kun Finlandian jälkeen viikon kuluttua hiihdin Pirkan-hiihdon Niinisalosta Teivoon, siitä viikon kuluttua Pogostan-hiihdon Joensuussa ja siitä puolestaan viikon kuluttua Terva-hiihdon Oulussa.

Vuotta en muista, sillä en nyt pääse sitä tarkistamaan mitaleistani!

 

 

Muistoissa on mukava elää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finlandia-hiihto, Katumajärvi, Lahden hiihtostadion, Pirkan-hiihto, Pogostan-hiihto, Terva-hiihto, eturauhassyöpä, eturauhassyöpäleikkaus,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »