Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Yhdessä yössä vänrikistä pakanaksi!

Tiistai 11.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Siitä on 54 vuotta, kun tammikuun 10. päivän ja tammikuun 11. päivän välisenä yönä muutuin vänrikistä pakanaksi!

 

Sain virallisen ylennyksen vänrikiksi tammikuun 10. päivänä vuonna 1968.  Joukko-osastoni oli Panssarintorjuntakomppania Säkylässä Porin Prikaatissa.

 

Opiskelu kuitenkin kutsui tai oli oikeastaan jo kutsunutkin, sillä menin kolmisen päivää myöhästyneenä opiskelemaan agrologiksi Mustialan Maatalousopistoon Tammelaan.

************

 

Muut kurssilaiset oli edellisyönä kastettu Nuoriksi Veljiksi, mutta minä onneton jäin siis pakanaksi.

 

Kaikki lukemattomat puheet alkoivat ruokalassa näin:

 

”Arvoisat Vanhat Veljet, Nuoret Veljet ja se yksi pakana!”

 

En toki menettänyt mielenrauhaani, mutta hartaasti toivoin, että pian saisin kasteen ja pääsisin pois pakanuudestani.

 

Vanhoilla Veljillä oli kuitenkin kiireitä ja viikon verran sain kuunnella noita ”…ja se yksi pakana” –puheita!

 

Pakanuudestakin selvisin ja keväällä 1970 oli aika valmistua agrologiksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhdessä yössä vänrikistä pakanaksi!, Mustialan Maatalousopisto, Mustiala, Porin Prikaati, Panssarintorjunta, Panssarintorjuntakomppania, agrologi,

Viisikymmentäneljä vuotta sitten opitut pätevät edelleen!

Perjantai 7.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Opiskelin agrologiksi Mustialan Instituutissa 1968 – 1970 ja näin lumisena talvena muistan hyvin, kun Nuorina Veljinä saimme pitää koulu- sekä asuntola-alueemme lumesta puhtaina.

 

Instituutissa oli silloin kova komento ja eräs sen ilmenemismuoto oli lumipenkkojen 45 asteinen kulma!

 

Kaikki lumipenkat piti olla ensinnäkin viivasuoria ja kaikki lumipenkat piti olla 45 asteen kulmassa.

 

 

IMG_4796.JPG

 

Saamani oppi on pysynyt kirkkaana mielessä, sillä yhä edelleenkin vaadin itseltäni, että lumipenkat pitää olla täsmälleen 45 asteen kulmassa!

 

*******************

Pyrin Instituutissa olemaan ”näkymätön”, jotta en olisi hankkinut itselleni ylimääräisiä lumihommia ja onnistuinkin siinä varsin hyvin, sillä säästyin niiltä.

 

Eräs työläimmistä lumihommista oli ”lentokentän avaaminen” ja se oli lentopallokentän avaaminen joskus helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin Vanhat Veljet halusivat aloittaa lentopallon pelaamisen ulkokentällä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mustiala, Instituutti, Mustialan Instituutti, Maatalousopisto, Mustialan Maatalousopisto, Agrologi, lumityöt, lumipenkat pitää olla 45 asteen kulmassa,

Tänään on päivä, jolloin voin kantaa rinnassani Suomen Valkoisen ruusun ansioristiä

Maanantai 6.12.2021 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Agrologit ry anoi minulle useita vuosia sitten ansiomerkkiä ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta päätti myöntää minulle…

 

 IMG_4538.JPG

 

…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.

 

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta on perustettu valtionhoitaja Gustav Mannerheimin päätöksellä 28. tammikuuta 1919 eli ritarikunta on yli 100-vuotias.

 

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta perustettiin korvaamaan samalla päivämäärällä keskeytetyn Vapaudenristin ritarikunnan toiminta – Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkejä on myöhemmin alettu jakamaan uudelleen.

 

Kunniamerkki on yrjönristi, jonka keskuksessa on hopeinen ruusu.  Ristin sakaroiden välissä on Suomen leijonan pää kohotettuine miekkoineen.

 

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan merkit on suunnitellut Akseli Gallen-Kallela ja ritarikunta on siviili- sekä sotilasritarikunta.  Ritarikunnan suurmestarina toimii tasavallan presidentti.

 

Arvostan saamaani kunniamerkkiä ja kiitän Pirkanmaan Agrologit ry:tä sen anomisesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tänään on päivä jolloin voin kantaa rinnassani Itsenäisyyspäivä, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, SVR Ar, Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, Pirkanmaan Agrologit ry, valtionhoitaja Gustav Mannerheim, Akseli Gallen-Kallela,

Oikein meni!

Keskiviikko 19.5.2021 - -Esko Erkkilä-

Eilen Eduskunnassa oli ainoassa käsittelyssä

 

”Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä”

 

Eduskunta päätti hyväksyä hallituksen esityksen äänin 134 – 57, joten Perustuslakivaliokunnan asettama 2/3 enemmistö täyttyi.

 

Olen äänestyspäätökseen tyytyväinen, sillä nyt voin jatkaa olemista ylpeänä suomalaisena.

 

Surullinen olen Keskustan Tuomas Kettusen äänestyskäyttäytymisestä ja surullinen sen vuoksi, että hän kuuluu samaan koulukuntaan kuin minä eli agrologien koulukuntaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ?Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä?, agrologit,

Eduskunnan ns. joulurahat tuovat hyvinvointia Pirkanmaalle!

Lauantai 12.12.2020 - -Esko Erkkilä-

Keskustan osallistuminen hallitukseen on ”isossa kuvassa” ensiarvoisen tärkeää, mutta tärkeää se on mm. juuri nyt, kun hallitus jakaa ns. joulurahoja eri maakuntiin.

 

Maakuntiin jaettavat joulurahat on suuruudeltaan 40 miljoonaa euroa, mutta kun ne kohdistuvat kansalaisten jokapäiväistä elämää palveleviin tarkoituksiin, ne ovat ensiarvoisen tärkeitä.

 

 artsi.jpg

Keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti listasi eilen ne liikennekohteet, jotka Pirkanmaalla saavat hallituksen myöntämiä joulurahoja ensi vuoden budjetista.

 

 

 

 

  • Maantie 14371, Äijännevantien kunnostus, Virrat: 400 000 euroa

 

  • Maantie 13087, Vesajärventien päällystäminen, Hämeenkyrö: 450 000 euroa

 

  • Maantie 14353, Uittosalmentie kunnostaminen, Mänttä-Vilppula: 280 000 euroa

 

 

  • Maantie 14290, Koskitie, kevyen liikenteen väylän rakentaminen välillä Romula - liikenneasema,
    Juupajoki: 200 000 euroa

 

  • Valtatie 12, valaistuksen parantaminen välillä Nokia - Sastamala: 300 000 euroa

 

 

Valtiovarainvaliokunta on budjettimietintöönsä lisäksi kirjannut ilman määrärahaosoitusta kaksi kohdetta Pirkanmaalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että avustuspäätöksiä tehtäessä otetaan huomioon pitkään toteuttamista odottaneet kevyen liikenteen väylät Parkanossa (maantie 13332). Valiokunta pitää välttämättömänä, että vuoden 2021 aikana huolehditaan Vesilahdella sijaitsevan maantie 301 Keihonen – Suomela -välisen tielinjauksen parantamisesta.

 

 

Vaikuttava lista ja listan pääarkkitehtinä on ollut kansanedustaja, agrologi Arto Pirttilahti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, Äijännevantien kunnostus, Vesajärventien päällystäminen, Uittosalmentien kunnostaminen, maantie 14290 Koskitie, Valtatie 12 Nokia - Sastamala, maantie 301 Keihonen - Suomela, Vesilahti,

Kunniamerkin kantamista virtuaalisesti!

Sunnuntai 6.12.2020 - -Esko Erkkilä-

En saanut tänäkään vuonna kutsua Presidentin vastaanotolle Linnaan ja tokihan se koronan vuoksi peruttiinkin.

 

Korvikkeena etsin kirjahyllystämme esille Suomen Valkoisen ruusun ansioristin, jonka olisin laittanut rintapieleeni jos Linnaan olisi käynyt kutsu.

 

 

IMG_1085.JPG

 

Pirkanmaan Agrologit ry on joskus takavuosina ehdottanut minulle Suomen Valkoisen ruusun ansioristiä (SVR Ar) ja sen on silloinen Tasavallan Presidentti minulle myöntänyt.

 

*********************

 

Suomessa on kaksi ritarikuntaa eli Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta ja Suomen Leijonan ritarikunta.

 

Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan on perustanut valtionhoitaja C. G. E. Mannerheim isänmaan palveluksessa ansioituneiden kansalaisten ja ulkomaalaisten palkitsemiseksi – Mannerheim antoi ritarikunnan perustamiskirjan 28.1.1919.

 

Suomen Leijonan ritarikunnan perusti Tasavallan presidentti Risto Ryti 11.9.1942 antamallaan asetuksella.

 

Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkki on aina korkeampi kuin vastaava kunniamerkki Suomen Leijonan ritarikunnassa ja se johtuu siitä, että Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta on vanhempi kuin Suomen Leijonan ritarikunta.

 

Käsitän, että aikoinaan minulle myönnetystä kunniamerkistä Pirkanmaan Agrologit ry ei joutunut maksamaan lunastusmaksua, mutta nykyään lunastusmaksu SVR:n ja SL:n ansioristeistä on 215,00 euroa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ritarikunnat, Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Tasavallan Presidentti, Pirkanmaan Agrologit ry, Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan ansioristi eli SVR Ar, SVR Ar, Suomen Valkoisen ruusun ritarikunta, C. G. E. Mannerheim,

Henri Jokisen Kesäkonsertti oli hieno kokemus ja siinä oli paljon muutakin ohjelmaa

Maanantai 27.7.2020 - -Esko Erkkilä-

Viime vuonna Seinäjoen Tangomarkkinoilla…

 

 

IMG_9080.JPG

 

…sastamalalainen Henri Jokinen kruunattiin vuoden 2019 Tangonuoreksi.

 

Henri on vasta 15-vuotias ja keikkailee hyvin aktiivisesti.

 

 ****************

 

 

Hämeenkyröläisen…

 

 

IMG_9053.JPG

 

…monitaitaja-aktiivi Katariina Pylsyn johdolla Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa järjestettiin eilen kaksikin Henri Jokisen Kesäkonserttia.

*****************

 

 

Ensimmäinen konsertti alkoi klo 14.00 ja siihen lippuja olivat varanneet eri yhteisöt; toinen konsertti alkoi klo 17.00 ja siihen liput olivat kaikkien varattavissa.

 

Osallistuin ensimmäiseen konserttiin ja olin mukana Pirkanmaan Agrologit ry:n ryhmässä – minulla olisi ollut mahdollista olla mukana myös MTK-Viljakkalan ryhmässä, mutta agrologiyhdistyksemme puheenjohtajana toimiva Katariina ehti tarjoamaan osallistumista ensiksi!

 

 

****************

 

 

IMG_9049.JPG

 

Henri Jokisen taustatiimi on rakentanut lähialueen keikkoja ja yksityiskeikkoja varten Valtra-traktorin perään kiinnitettävän keikkalavan ja se toimi myös eilen hänen keikkalavanaan!

 

IMG_9064.JPG

 

 

IMG_9063.JPG

 

 

IMG_9068.JPG

 

 

Henrin varsinainen ohjelma kesti hieman runsaat puolitoista tuntia, mutta suosionosoitusten jälkeen hän esitti extrana vielä muutaman kappaleen!

 

***************

 

Esiintymislavan ja yleisön välissä kulkee ruohottunut oja ja sen yllä lenteli konsertin aikana paljon perhosia sekä sudenkorentoja.

 

Laitoin kameraani ”urheiluasetukset” ja ehdinkin taltioimaan kuviini muutaman sudenkorennon!

 

IMG_9069.JPG

 

Tässä kuvassa sudenkorento lentää Henrin oikean käden alapuolella ja…

 

 

IMG_9073.JPG

 

…tässä yksi Henrin oikean polven vieressä sekä toinen kuvan oikeassa alalaidassa.

 

Sudenkorennot ja perhoset tuntuivat tykkäävän musisoinnista, sillä ne lentelivät aktiivisesti esiintymislavan edessä ja eivät harhautuneet kauemmas!

 

Hieno luontoelämys!

 

*****************

Kiitokset Henri Jokiselle hienosta konsertista ja kiitokset Katariina Pylsylle konserttien järjestämisestä.

 

Lupasin tämän juttuni otsikossa myös muusta ohjelmasta, mutta niistä eri juttu ehkä jo huomenissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henri Jokinen, Tangonuori 2019, Katariina Pylsy, Henri Jokisen Kesäkonsertti, Hämeenkyrö, Myllykolun kesäteatteri, Seinäjoen Tangomarkkinat, Pirkanmaan Agrologit ry, MTK-Viljakkala,

Alkaa olemaan kiire, jotta ehtii ehdottamaan Itsenäisyyspäivänä luovutettavaa kunniamerkkiä ansioituneelle kansalaiselle!

Torstai 25.6.2020 - -Esko Erkkilä-

Elämme jo kesäkuun loppupuolta ja nyt viimeistään järjestö- ja yhdistystoimijoiden sekä työelämän esimiesten pitää valmistautua siihen, että ansioituneita toimijoita muistetaan Itsenäisyyspäivänä erilaisilla kunniamerkeillä.

 

Asiasta muistuttaessani järjestötoimijana en ole omalla asiallani, sillä minulle on jo lähes kaksikymmenentä vuotta sitten myönnetty arvokas kunniamerkki eli…

ansiomerkki.jpg

…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, jonka lyhennys on SRV Ar.

 

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n toiminta oli siihen aikaan vilkasta, kun agrologiveljet minulle tuon kunniamerkin anoivat. Olin mukana yhdistyksen toiminnassa ja tavoitteemme oli, että anoimme kunniamerkkejä kaikille hieman yli 50-vuotiaille agrologiveljille.

 

 

Yhteiskunnalliset ansioni olivat tuolloin kovin heppoiset, mutta oletan, että sotilasarvoni oli eräs syy noin korkeaan kunniamerkkiin.

 

 

******************

 

 

Olen melko kokenut kunniamerkkien anoja, sillä minulla on siitä kokemusta Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteerinä ja Pirkanmaan Agrologien varapuheenjohtajana, Palokallion Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana sekä nelikymmenvuotisen työnantajani päällikkötason esimiehenä.

 

 

Meillä agrologeilla on tapana, että pyydämme merkkianomuksen kohteelta hänen oman selvityksensä niistä ansioista, joita anoja pystyy käyttämään perusteina kunniamerkkianomuksessa.

 

 

Myönnän, että menettelytapamme on tietyllä tavalla riskialtis ja riski realisoituu, jos ehdottamamme henkilö ei kaikesta huolimatta saa hänelle anottua kunniamerkkiä.

 

 

*********************

 

 

Työelämässä anoin kunniamerkkiä kahdelle alaiselleni ja molemmissa tapauksissa onnistuin – toiselle näistä henkilöistä edelliset esimiehet olivat tehneet turhan yrityksen.  Agrologimaailmasta oppimani tapa osoitti tässäkin tapauksessa toimivuutensa.

 

 

Työelämässä annoin ”konsulttiapua” erään korkeassa asemassa olleen henkilön kunniamerkkianomuksessa, sillä ensimmäinen yritys oli vetänyt vesiperän. Ritarikuntien hallitukset antavat varsin vähän painoarvoa työelämässä hankituille saavutuksille, mutta suurta painoarvoa ne antavat vapaa-ajalla hankituille ansioille.  Voin karrikoiden todeta, että jonkun kunnan nuorisolentopallokerhon vetäminen on ritarikuntien hallituksen mielestä suurempi ansio kuin vaikkapa myyntijohtajan tai tutkimusjohtajan titteli jossain yrityksessä.  Antamieni ohjeiden mukaan toimien ”korkeassa asemassa” ollut henkilö sai arvoisensa kunniamerkin.

 

 ******************

 

Huvittava tapaus kohdalleni sattui Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:ssä.

 

 

Anoimme kunniamerkkiä eräälle agrologiveljelle, jolla ritarikunnan hallitus totesi olevan poikkeuksellisen suuret ansiot ja hänelle myönnettiin varsin korkea kunniamerkki.

 

 

Kyseinen kunniamerkki oli niin korkea, että se oli maksullinen. Jouduimme maksumieheksi ja tämä tapaus vei yhdistyksemme taloustilanteen joksikin aikaa kuralle!

 

 

Ritarikuntien hallitukset ovat lisänneet kunniamerkkien maksullisuutta ja mm. minulle aikoinaan myönnetty kunniamerkki maksaa nykyisin anojalle lunastusmaksuna 215 euroa.

 

 

 

Kunniamerkin ”korotusta” voi saada aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua kunniamerkin saamisesta. Minun kohdallani seuraava kunniamerkki olisi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki eli SVR R ja sen lunastushinta on 480 euroa.

 

 

*******************

 

 

Kannustan järjestötoimijoita ja työelämän esimiehiä tutkailemaan, että olisiko joukossa joku ansioitunut, jolle voisi anoa kunniamerkkiä.

 

 

Lisäohjeita kunniamerkkien anomisesta löytyy Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisiltä verkkosivuilta!

 

 

Nyt nopeaa toimintaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivänä myönnettävät kunniamerkit, SVR Ar, Agrologit, Etelä-Pohjanmaan Agrologit, Pirkanmaan Agrologit, Palokallion Omakotiyhdistys, Rehuraisio Oy,

Ei montaa matkaa, mutta muutaman kerran vuodessa!

Lauantai 18.1.2020 - -Esko Erkkilä-

Yli nelikymmenvuotisen työhistoriani aikana lomamatkat rajoittuivat talviloman aikana vietettyihin lomaviikkoihin Viron kylpylöissä, mutta nyt eläkevaarina ehtii matkalle muulloinkin.

 

MATKA 2020 –asiantuntijatapahtumassa torstaina 16.1.2020 oli mukava tavata niitä tahoja, joiden palveluksia olemme Rouvan kanssa viime vuosina saaneet käyttää.

 

Kaikki kokemukset ja muistot ovat positiivisia, joten tässä lausun meitä passanneille alan yrityksille parhaimmat kiitokset!

 

Muutama esimerkki yrityksistä ja henkilöistä, joita sain tavata Messukeskuksessa:

 

 

IMG_6665.JPG

 

 

Etelä-Euroopan osalta operoijaksemme on valikoitunut Albatros, sillä ainakin Toscana, Pompeij sekä Gardajärvi Italiassa ja Cascais eteläisessä Portugalissa on koettu Albatrossin matkoilla.

 

Nyt keväällä olemme lähdössä Albatros-matkalle Italian ”saappaankorkoon” eli Apuliaan ja Basilicataan – täysin tuntemattomia seutuja minulle ja niin myös monille muille suomalaisilla; odotan suurella mielenkiinnolla!

 

 

IMG_6664.JPG

 

Vihdin Liikenne, VL-Matkat ja hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ovat tulleet minulle ja osin myös perhekunnalleni tutuiksi, kun olen jo yli viitenätoista vuotena saanut matkata kenraalin johdolla Venäjällä, kaikissa Baltian maissa ja kerran myös Puolassa.

 

Ensi kesän matkamme suuntautuu jälleen kerran Baltiaan ja pyrimme tekemään ainakin yhden ”päiväpiston” Valko-Venäjälle. Tämä on jo kolmas yritys Valko-Venäjälle; yksi yritys kilpistyi poliittisesti epävakaisiin olosuhteisiin ja toinen yritys liian pieneen osanottajamäärää.

 

Kenraali käyttää minua ”vastaväittelijään”, kun suunnittelee Kyröläismatkojamme, sillä olen ollut jo useana vuonna ainoa, joka on osallistunut kaikille Kyröläismatkoille!

 

Olipa mukava tavata henkilökohtaisesti ”sähköpostituttu” VL-Matkojen Elise Varik, joka oli luottavainen, että kesän 2020 Kyröläismatkamme tulee toteutumaan!

 

 

IMG_6654.JPG

 

SUBLU Tour Portugal Suomi ja sen vastuuhenkilö Mika Palo ovat ehkä laadukkain matkatoimisto, jonka matkoilla olen saanut olla.

 

Mika Palo veti takavuosina yhden Agrologien Liiton Portugalin matkan ja parempaan matkanjohtamiseen on vaikea pystyä.

 

Kiittelen Mikaa laadukkaasta työstä, toivottelen hänelle Mustialan agrologien tapaan ”Jatkuvaa Menestystä” ja uskallan suositella häntä Portugalin matkojen operoijaksi!

 

 

IMG_6651.JPG

 

 

Esittelykierrokseni viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä kiittelen, että sain MATKA 2020 –tapahtumassa tavata Tilausliikenne V-H Tuovinen Oy:n yrittäjäpariskunnan eli Veli-Heikki ja Tuula Tuovisen, jotka tässä ovat bisnesneuvottelussa virolaisten kylpyläyritysten kanssa!

Tuovisen kolmipäiväiset Tyrin Kukkamarkkina-matkat ovat kuuluneet perhekuntamme ja sukulaispariskuntamme jokakeväiseen ohjelmaan, mutta viime kevät jäi väliin. Ei olis pitänyt jättää väliin, sillä koko viime kesästä tuntui puuttuneen ”jotain”!

 

Onnex tilanne on hoitumassa, sillä ilmoittautuminen ensi toukokuussa Tuovisen Kukkamarkkina-reissulle on tehty ja nyt vaan odotellaan Tuulan lähettämää laskua!

Tapanani on kirjoitella blogijuttuja tälle saitille matkakokemuksistani ja ne löytyvät, kun googlaa nimeni ja heti sen perään matkakohteen tai matkaoperaattorin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Albatros Travel A/S, Vihdin Liikenne, VL-Matkat, SUBLU Tour Portugal Suomi, Mika Palo, Tilausliikenne Tuovinen, Tilausliikenne V-H Tuovinen, MATKA 2020, Mustialan agrologit, "Jatkuvaa Menestystä!" Agrologien Liitto,

Kansanedustajina on jatkossakin kaksi agrologia ja onhan koulukuntamme edustettuna myös EU-parlamentissa!

Maanantai 25.11.2019 - -Esko Erkkilä-

Valmistuin agrologiksi Mustialan Maatalousopistosta vuonna 1970 ja olen ylpeä koulutustaustastani.

 

Koulukuntamme on kasvattanut monia ansioituneita valtiomiehiä ja erityismaininnan ansaitsee Martti Miettunen, joka muodosti kolmesti Suomeen hallituksen.

 

Miettunen valmistui Mustialasta agrologiksi vuonna 1932 ja hän on yhä edelleen ainoa agrologi, jolla päästötodistuksessaan oli ainoastaan kymppejä!

 

Agrologi Martti Miettusen muodostamat hallitukset olivat lyhytaikaisia, mutta maamme vaurastumisen ja suomalaisen yhteiskunnan vakauden kannalta tärkeitä:

 

  • Miettusen I hallitus 14.7.1961–13.4.1962

  • Miettusen II hallitus 30.11.1975–29.9.1976

  • Miettusen III hallitus 29.9.1976–15.5.1977

 

Presidentti Urho Kekkonen myönsi agrologi Martti Miettuselle valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1977.

 

 

*********************

 

Saimme eilen eli 24.11.2019 kuulla suruviestin, että kansanedustaja, agrologi Antti Rantakangas on kuollut viime perjantaina.

 

Olin Antin kanssa ”käsipäivätuttu” ja lausun hänen perheelleen sekä läheisilleen syvät surunvalitteluni.

 

******************

 

Luulin aluksi, että hyvin tuntemani pirkanmaalainen Arto Pirttilahti olisi jatkossa ainoa agrologi Eduskunnassa, mutta sitten sain kuulla, että Antti Rantakankaan tilalle nousee 31-vuotias agrologi Tuomas Kettunen Kuhmosta!

 

On hyvä juttu, että agrologien asiantuntemusta on edelleen käytettävissä kahden agrologi-kansanedustajan voimin Eduskunnassa.

 

*****************

 

 

Muistutan, että EU-parlamentaarikkomme Elsi Katainen on koulutukseltaan agrologi eli agrologien ääni kuuluu jatkossakin painavana Suomen Eduskunnan lisäksi myös EU-parlamentissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologien Liitto, Agrologit, Martti Miettunen, Antti Rantakangas, Arto Pirttilahti, Elsi Katainen, Tuomas Kettunen, kansanedustaja Tuomas Kettunen, EU-parlamentti, Suomen Eduskunta, Agrologit kansanedustajina, Mustialan Maatalousopisto,

Seinäryijyt tuovat tunnelmaa

Perjantai 11.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Palaan Längelmäen Tunkelon Ratsutilan tunnelmiin ja siellä 29.9.2019 viettämäämme Pirkanmaan Agrologit ry:n 80-vuotisjuhliin:
 
 
Tunkelon pirtissä on korkeutta viitisen metriä ja sen seinillä on useita seinäryijyjä – kas näin:
 
 
 

IMG_4812.JPG
 
 
 
IMG_4813.JPG
 
 
 
IMG_4814.JPG
 
 
 
IMG_4815.JPG
 
 
 
IMG_4816.JPG
 
 
 
IMG_4817.JPG
 
 
 

******************


 
 
 
IMG_4820.JPG
 
 
Juhlatilaisuutemme juonsi puheenjohtajamme Katariina Pylsy ja…
 

 
 
IMG_4823.JPG
 
 
…”valtiovallan tervehdyksen” juhlaamme toi agrologi-veljemme kansanedustaja Arto Pirttilahti.

 
 
Artsi kertoi, että nykyisessä eduskunnassa on ainoastaan kaksi agrologia eli Antti Rantakangas ja hän!
 
 

******************


 
 
 
IMG_4827.JPG
 
 
Pitihän juhlatilaisuudesta ottaa ”luokkakuva”!

 
 
 
IMG_4842.JPG

 

 

Hyvästi Tunkelo tällä kerralla – toivottavasti tapaamme!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seinäryijyt tuovat tunnelmaa, Tunkelo, Pirkanmaan Agrologit ry, puheenjohtaja Katariina Pylsy, kansanedustaja Arto Pirttilahti,

52 ei riitä Tunkelon lasi-ikkunoiden määräksi!

Torstai 10.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Tapio Rautavaara laulaa tai oikeastaan kertoo ”Korttipakka” –kappaleessaan, että korttipakassa on kortteja 52 ja hän toteaa, että sama määrä on myös viikkoja vuodessa.
 
 
Tuo luku ei kuitenkaan riitä Oriveden Längelmäellä sijaitsevan Tunkelon talon hirsirakennuksen päärakennuksen alkuperäisten ikkunoiden lukumääräksi, sillä Tunkelon päärakennuksessa on 54 ikkunaa!
 
 
Me Pirkanmaan Agrologit vierailimme Tunkelossa, kun juhlimme yhdistyksemme 80-vuotista taivalta 29.9.2019.
 
 
 

IMG_4801.JPG
 
 
Tunkelon Ratsutilan päärakennus on poikkeuksellisen suuri, hyvin säilynyt uusrenesanssipäärakennus elävänä esimerkkinä 1800-luvun lopun vauraasta talonpoikaisrakentamisesta ja talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehen asumiskulttuurista, sillä aikoinaan tilan omistanut Elias August Ekman (1846 – 1915, vuodesta 1905 Tunkelo) oli aikanaan talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustaja!

 
 
 
IMG_4804.JPG
 
 
Tunkelon pihapiirissä on Museoviraston ohjeiden mukaisten kunnostustöiden alla oleva aittarakennus ja…

 
 
 
IMG_4843.JPG
 
 
…pihapiirissä on myös se kuuluisa ”päästä vedettävä kivinavettakin”!

 
 
 
IMG_4810.JPG
 
 
Nautimme Tunkelon viitisen metriä korkeassa pirtissä juhlalounaan ja sitä ennen oli mielenkiintoista kuulla emännän eloisaa selvitystä Tunkelon tilan historiasta!


 
 
Varmaan jonain päivänä jatkan juttuani Tunkelosta, mutta jo nyt voin suositella Tunkeloa tutustumiskohteeksi ja samalla sen maittavan juhlapöydän nautiskeluun!

Yhdistykset!

Tehkääpä matka Tunkeloon!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapio Rautavaara, Tapio Rautavaara Korttipakka, Oriveden Längelmäki, Tunkelo, Tunkelon Ratsutila, Elias August Ekman, Pirkanmaan Agrologit, Tunkelon 54 ikkunaa, Museovirasto, "päästä vedettävä kivinavetta",

Paperiperkeleestä kertova muotokuvaveistos ja myös muitakin veistoksia Mäntässä

Keskiviikko 9.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Palaan ainakin vielä tämän kerran siihen taideantiin, jota me Pirkanmaan agrologit saimme nauttia Serlachius-museoihin suuntautuneella yhdistyksemme 80-vuotisjuhlamatkallamme 29.9.2019!
 
 
Nämä veistokset tallensin kamerani muistikortille:
 
 
 

IMG_4790.JPG
 
 
Kauppaneuvos Gustaf Adolf Serlachius eli ”Paperiperkele”, joka moniin suuntiin vihamiehiäkin saatuaan loi Mänttään kukoistavan paperinvalmistustehtaan. Emil Wikströmin veistos vuodelta 1897.
G.A.Serlachius sai yritysnimensä tämän miehen nimestä!

 
 
 
IMG_4792.JPG
 
 
Vuorineuvos Gösta Serlachiuksen muotokuva, jonka Wäinö Aaltonen veisti vuosina 1937 – 1942.

 
 
 
IMG_4749.JPG
 
 
Kristus, Aimo Tukiainen vuodelta 1951

 
 
 
IMG_4755.JPG
 
 
Akseli suksilla, Emil Wikström 1906

 
 
 
IMG_4778.JPG
 
 
Vedennoutajatyttö, Wäinö Aaltonen 1922

 
 
 
IMG_4780.JPG
 
 
Hevosenkesyttäjä, Emil Wikström 1919

 
 
 

*******************


 
 
Vielä yksi maalaus eli
 
 
 
IMG_4764.JPG
 
 
Hugo Simbergin maalaus "Veljekset" vuodelta
n. 1902 – 1906.

 

 

Tässä teoksessa on paljon samaa kuin Hugo Simbergin maalauksissa Tampereen Tuomiokirkossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paperiperkele, Gustaf Adolf Serlachius, G.A.Serlachius, Serlachius-museot, Wäinö Aaltonen, Emil Wikström, Aimo Tukiainen, Hugo Simberg, Tampereen Tuomiokirkko, Pirkanmaan Agrologit,

Suomalaisen taiteen kultakaudella 1880 - 1910 johtohahmona oli Akseli Gallen-Kallela, mutta...

Sunnuntai 6.10.2019 - -Esko Erkkilä-

…suureen suosioon ja maailmanmaineeseen silloin pääsi mm. ...
 
 
 

IMG_4769.JPG
 
 
...Albert Edelfelt ja tässä esimerkkinä hänen vuonna 1886 maalaamansa herkkä teos ”Sukkaa kutova tyttö”!

 
 
 

******************


 
 
Kolmas saman aikakauden suurista mestareista oli Pekka Halonen, jolta Mäntän Serlachiuksen Gösta-museossa on ainakin…
 
 
IMG_4753.JPG
 
 
…”Leppäkoski” –teos.

 
 
 

****************


 
 
 
Pääsen erilaisten luottamushenkilötehtävieni vuoksi silloin tällöin osallistumaan Tampereen Raatihuoneella järjestettäviin ”pippaloihin” ja silloin aina haluan poiketa eräässä ”takakamarissa”, jossa on esillä Pekka Halosen maalaus…
 
 
pekkahalonenjaesko.JPG
 
 
…"Veneentervaaja”

 

 

Aina aistin tuon maalauksen edessä aidon veneentervan tuoksun eli Suomen kultakauden eräs keskeisimmistä taiteilijoista on onnistunut täydellisesti työssään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Serlachius-museot, Gösta-museo. Kultakausi, Suomen taiteen kultakausi, Akseli Gallen-Kallela, Adolf Edelfelt, Pekka Halonen, Veneentervaaja, Pekka Halonen Veneentervaaja, Tampereen Raatihuone, Pirkanmaan Agrologit ry,

Kännykkäaika teki yritysten konttoreissa olleet henkilöhakuvalot tarpeettomiksi!

Torstai 3.10.2019 - -Esko Erkkilä-

On yhä harveneva joukko yritysten pää- ja aluekonttoreissa palvelleita, jotka muistavat henkilöhakuvalot käytössä.

 

 

Henkilöhakuvalot oli asennettu konttoreiden eri huoneisiin ja niillä haettiin puhelimeen ”tärkeitä” henkilöitä.

 

 

Henkilöhakuvaloja näin viime viikolla, kun tutustuimme G.A. Serlachiuksen entisessä pääkonttorissa sijaitsevaan museoon – siellä henkilöhakuvalojen vilkkuvat valot ovat vielä nähtävissä.

 

 

 

 

IMG_4729.JPG

 

 

 

IMG_4726.JPG

 

 

”Henkilöhakuvalopatteriston” muodosti Serlachiuksella viiden valopisteen pystysuorassa ollut valoryhmä.

 

 

Aloitin työelämäni Raisio-osuuden koulutusjaksolla joulukuussa vuonna 1970 ja silloin näin henkilöhakujärjestelmän toiminnassa.

 

 

Raisiolla valopatteri käsitti muistaakseni vain neljä valopistettä, jotka oli asennettu 2 x 2 –asentoon.

 

 

Jokaisella henkilöllä oli hakujärjestelmässä oma henkilökohtainen ”vilkkumisjärjestys” ja sen nähtyään jokaisen kutsuttavan oli heti kiiruhdettava lähimpään puhelimeen ja soitettava puhelinkeskukselle, joka sitten ohjasi saapuvan puhelun kyseiseen puhelimeen!

 

 

 

Muistan, kun opastusjaksollani joulukuussa 1970 seurasin toimihenkilöruokalassa, kun valot alkoivat vilkkumaan, niin vilkkumisjärjestyksen omakseen tunnistava lopetti syömisen siihen paikkaan ja kiiruhti ruokalan vieressä sijaitsevaan puhelinkoppiin.

 

 

Oli silloin työmoraali korkealla!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: G.A. Serlachius, Pirkanmaan Agrologit ry, henkilöhakuvalot,

"Minähän se siinä!"

Tiistai 1.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Muistelen vanhoja ja muistelen nyt omia pikkutöppäyksiäni, kun seuraavassa kerron eräästä tapauksesta!

 

 

Koulukuntani Agrologien Liiton kesäpäivät järjestettiin joskus kauan sitten Turussa vai oliko Naantalissa, mutta joka tapauksessa työnantajani Raision Tehtaat oli eräs käyntikohde kesäpäiville osallistuneille agrologeille.

 

 

Olin isäntänä ja odottelin eräiden muiden raisiolaisten kanssa vieraiden saapumista Raisioon ja vartoilimme agrologi-veljiä Raisio Yhtymän suurimmassa luentosalissa.

 

 

Raisiolaisten odottajien joukossa oli maanviljelysneuvos ja Raision Kasviöljy Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, agrologi Allan Nukari.

 

 

Odottelimme vieraita juhlasalissa, jonka seinillä ainakin silloin oli keskeisten Raision yhtiöiden hallintomiesten muotokuvia ja eräs näistä muotokuvista oli V. J. Sukselaisen muotokuva.

 

 

Totesin, että tuossa on V.J. Sukselaisen muotokuva, mutta kuka onkaan tuossa vieressä oleva henkilö.

 

 

Odottelijoiden joukossa ollut maanviljelysneuvos Allan Nukari totesi, että…

 

 

…”Minähän se siinä”!

 

 

 

No, siitäkin tilanteesta selvittiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanviljelysneuvos Allan Nukari, agrologi Allan Nukari, Kasviöljy Oy, Kasviöljy Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Allan Nukari, Vehnä Oy, Vehnä Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja V.J. Sukselainen, Raision Tehtaat, Agrologien Liitto ry, Agrologit,

Maahan pudonnut omena ei ole enää kauppakelpoinen!

Maanantai 16.9.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_4478.JPG

 

 

Käytän tuota omenasadostamme eilen ottamaani kuvaa tukikuvana, kun kerron oppivaiheistani omenanpoimijana.

 

 

Suoritin ”omenanpoimijan tutkinnon” Pälkäneellä MTT:n koeasemalla Myttäälässä vuonna 1968, kun olin siellä ensimmäisen vuoden agrologiharjoittelijana.

 

 

Ennen poimintajuttua kerron kuitenkin silloin Myttäälässä harjoitetusta omenapuiden kasvinsuojelusta erään yksityiskohdan:

 

 

**************

 

 

Omenapuut ruiskutettiin traktorin perässä olevalla puhaltimella, joka puhalsi kasvinsuojeluainetta omenapuiden ylimpiinkin oksiin. Traktorissa, jonka nostolaitteissa puhallin oli, ei ollut hyttiä ja se merkitsi, että työtä suorittanut työnjohtaja oli kahvitauolle tullessaan valkoinen kuin lumiukko, sillä kasvinsuojeluainetta pölisi tietysti myös hänen päälleen.

 

 

Sen verran työsuojeluasioista jo silloin huolehdittiin, että harjoittelijat eivät saaneet osallistua omenapuiden kasvinsuojeluruiskutuksiin!

 

 

*************

 

 

Mutta piti kertoa omenanpoiminnasta ja siitä nyt muutama seikka ranskalaisin viivoin:

 

 

  • omenat pitää poimia ”hellin käsin”, sillä väkevästi runnomalla omena saa vaurioita, jotka ilmenevät vasta myyntitiskillä

  • pudokkaat eivät sovellu lainkaan myyntiomenoiksi

  • jos poimija pudottaa omenan, se ei enää sen jälkeen kelpaa myyntikuntoiseksi

  • poimintakorista omenoita ei saa kaataa myyntilaatikoihin, sillä kaadettaessa omena vaurioituu, siten että vaurio realisoituu viimeistään myyntitiskillä

  • on selvää, että myyntiomenoita ei saa missään vaiheessa kuljettaa ”kolinkolin” –kärryillä, sillä koliseva kyyti vaurioittaa omenat

 

 

 

Omenoiden ja kananmunien käsittelyssä on paljon yhteistä, mutta se pitää muistaa, että kananmunan särkymisen näkee heti, mutta omenan saamat vauriot ilmenevät vasta myöhemmin.

 

 

Osaan antaa arvoa sille koulutukselle, jota aikoinaan sain MTT:n Hämeen Koeasemalla Pälkäneen Myttäälässä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTT, MTT:n Hämeen Koeasema, Pälkäne, Pälkäneen Myttäälä, Myttäälä, Mustialan agrologiopetus, Maatalouden Tutkimuskeskus,

Euroopan tulevaisuuteen ja vahvuuteen uskovat poliittiset voimat etenivät eilisissä EU-vaaleissa

Maanantai 27.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Eilisillan alustavat vaalitulokset osoittavat, että Euroopan tulevaisuuteen ja vahvuuteen uskovat poliittiset voimat etenivät EU-vaaleissa ja pelätty nationalistien voima kohtasi parempansa.

 

 

Tunnetta ei heikennä se, että Keskusta menetti yhden EU-parlamenttipaikan, sillä Keskustan ja RKP:n taustaryhmä ALDE voimisti asemiaan Europarlamentissa.

 

 

On hienoa todeta, että Keskusta ehti päättyneellä parlamenttikaudella toimimaan siten, että ALDE muutti linjauksiaan maatalousmyönteisimmiksi ja tämä antaa uutta vahvaa selkänojaa myös Keskustan sekä RKP:n europarlamentaarikoille.

 

 

 

IMG_1583.JPG

 

 

Suuri yllätys ei ollut, että Mauri Pekkarisesta tuli Keskustan ykköstykki Euroopan parlamenttiin ja suuri yllätys ei ollut myöskään se, että agrologi Elsi Katainen pääsi Pekkarisen kaveriksi Brysseliin.

 

 

Mauri Pekkarisen tiedot, taidot ja osaamisen tiedämme kaikki, sillä hänen osaamisensa ovat Euroopan poliittisilla kentillä ylivertaisia.

 

 

Maatilan emäntä ja agrologi Elsi Kataisesta on kouliintunut osaaja, jonka toiminta Euroopan Parlamentissa on jo nyt hyväksi havaittu.

 

 ********************

 

Me suomalaiset toivottelemme Mauri Pekkariselle ja Elsi Kataiselle  parhainta menestystä Brysselissä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-vaalit 26.05.2019, EU-parlamenttivaalit 2019, ALDE, Mauri Pekkarinen, Elsi Katainen, agrologi Elsi Katainen,

Näyttelijä Tuukka Huttunen on enemmän kuin vara-Sauli!

Torstai 6.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Ismo Kallio toimi aikoinaan vara-Manuna, sillä niin ilmielävästi hän osasi matkia presidentti Mauno Koivistoa.

 

 

Samanlaiseen taituruuteen yltää parhaillaan Tampereen Komediateatterissa meneillään olevassa ”Linnan juhlat” –esityksessä näyttelijä Tuukka Huttunen, joka esittää presidentti Sauli Niinistöä.

 

 

Sain 1.12.2018 osallistua Tampereen Komediateatterissa ”Linnan juhlat” –esitykseen katsojana, kun…

 

 

 

IMG_6411.JPG

 

 

…puheenjohtajamme Katariina Pylsyn johdolla sain samalla osallistua Pirkanmaan Agrologit ry:n pikkujoulutapahtumaan ja sitä seuranneeseen pikkujouluruokailuun.

 

 

 

IMG_6401.JPG

 

 

On varmaa, että ainakin yksi yhdistyksemme jäsenistä eli agrologi, kansanedustaja Arto Pirttilahti esiintyy kutsuvieraana tänään järjestettävissä oikeissa Linnan juhlissa.
 

 

Seuratkaahan illan vastaanottoa Linnasta!

 

 

Pirttilahti kuvassani oikealla ja vasemmalla yhdistyksemme sihteeri Eero Pylsy, joka useissa eri yhteyksissä on esittänyt kirjailija Frans Emil Sillanpään joulupakinan.

 

 

Muistan nöösipoikana kuunnelleeni Sillanpään joulupakinoita radiosta ja voin vakuuttaa, että agrologi Eero Pylsy pystyy esiintymään esityksissään täsmälleen samanlaisella äänellä ja äänipoljennolla kuin Frans Emil.

 

 

On meissä agrologeissa taitajia moneen asiaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näyttelijä Tuukka Huttunen on kuin vara-Sauli!, Tuukka Huttunen, Tuukka Huttunen on vara-Sauli, Ismo Kallio vara-Manu, Komediateatteri, kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, Linnan juhlat Komediateatterissa, Linnan juhlat 6.12.2018,

Omenoita pitää käsitellä varovaisemmin kuin kananmunia

Maanantai 18.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Parhaillaan on menossa omenanpoiminta-aika ja se tuo mieleeni sen ”omenanpoiminnan korkeakoulun”, jonka sain käydä vuosia sitten MTT:n Koeasemalla Pälkäneen Myttäälässä.

 

 

Koeasema on nyt jo lopetettu, mutta sain siellä suorittaa aglogiopintoihini liittyneen kesäharjoittelun.

 

 

Myttäälässä oli iso omenatarha ja me harjurit osallistuimme omenankorjuuseen.

 

 

 

IMG_2671.JPG

 

 

Myttäälässä opin, että omenoita pitää korjuuvaiheessa käsitellä hellemmin kuin kananmunia.

 

 

Jos omena on päässyt putoamaan puusta itsekseen tai poimija pudottaa sen maahan, niin sitä ei enää saa kelpuuttaa ykkösluokan omenaksi.

 

 

Omenat poimitaan koreihin ja omenakorien sisältöä ei missään tapauksessa saa kaataa myyntiin meneviin laatikkoihin, vaan poimitut omenat pitää yksitellen hellästi asettaa myyntilaatikkoihin!

 

 

 

 

IMG_2669.JPG

 

 

Miksi omenoita pitää käsitellä hellävaraisemmin kuin kananmunia?

 

 

Vastaus kysymykseen on yksinkertainen:

 

 

Jos kananmunaa käsitellään varomattomasti, se särkyy ja sen huomaa.

 

 

Jos puolestaan omenaa käsitellään varomattomasti, sen saamia vaurioita ei heti huomaa, mutta kuitenkin asiakas huomaa vaurioitumisen muutaman päivän kuluttua!

 

 

Muistakaahan käsitellä omenoita varovasti ja älkää pudotelko niitä ja ettehän kaada poimintakoriin keräämiänne omenoita varastointilaatikkoihin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Omenoita pitää käsitellä varovaisemmin kuin kananmunia, omenoiden käsittely, myyntiomenoiden käsittely, MTT:n Hämeen Koeasema, MTT:n Myttäälän Koeasema, Pälkäne, Pälkäneen Myttäälä, Myttäälä, agrologiopinnot,

Vanhemmat kirjoitukset »