En voi suositella "EI MAINOKSIA" -kylttiä kiinnitettäväksi postilaatikkoonPerjantai 16.12.2011 - -Esko Erkkilä- Osallistuin 28.11.2011 Tampereella Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Ekokumppanit Klubi ry:n yhdessä järjestämään työpajaan, jossa pohdittiin jätteiden vähentämisen keinoja.
Tilaisuuden alustajana toimi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Pentti Rantala ja myös saman yhtiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Oras Tynkkynen oli paikalla.
Rantalan alustuksen jälkeen ryhmityimme kahteen työryhmään ja pääsin samaan työryhmään toimitusjohtaja Rantalan kanssa.
Ryhmätöidemme aikana paikalle ”pöllähti” innokas myyntimies, joka alkoi mainostamaan tamperelaisen Eurolevel Oy:n markkinoimia postilaatikoihin tarrakiinnityksellä kiinnitettävät ”EI MAINOKSIA” –kylttejä.
Kylttien toinen puoli oli ilman tekstiä ja myyntimies esittelikin, että kylttiä voidaan käyttää myös ilman tekstiä!
Innokas myyntimies argumentoi tuotettaan, että voit itse valita päivät, jolloin haluat mainoksia postiluukustasi.
Totesin heti, että en voi olla samaa mieltä innokkaan myyntimiehen kanssa.
Perustelin kielteistä kantaani mm. sillä, että Tampereella jaetaan ns. ”roskaposti” kahdesti viikossa eli keskiviikkoisin ja lauantaisin.
Kyse ei todellakaan ole roskapostista, sillä samassa paketissa jaetaan keskiviikkoisin Tamperelainen-lehti, Pirkanmaan Sanomat sekä Tori – Tampereen kaupunkilehti.
Kaikki lehdet ovat ilmaisjakelulehtiä ja niissä on paljon tärkeitä asioita. Tamperelainen on erityisen tärkeä sen vuoksi, että se toimii Tampereen kaupungin virallisena ilmoituslehtenä Aamulehden ohella.
Monet taloudet – erityiset nuorperheet – osaavat arvostaa Tampereella jaettavia korkealaatuisia ilmaisjakelulehtiä. Jos Eurovel Oy:n innokkaan myyntimiehen esittämä ”Ei mainoksia” –kyltti yleistyisi, se merkitsisi monen perheen joutumista sanomalehtien osalta täydelliseen umpioon.
Ilmaisjakelulehdet ja niiden mukana jaettava muu mainosaineisto on kääritty Tamperelainen-lehden sisään ja on aivan mahdoton ajatus, että ilmaisjakelulehtien jakajat alkaisivat purkamaan valmista pakettia, jotta he voisivat laittaa mainoskieltokyltilliseen postilaatikkoon ainoastaan esim. Tamperelaisen.
Pidän Eurolevel Oy:n markkinoimaa kylttiä tarpeettomana ja kansalaisten informaation saamisen kannalta suorastaan turmiollisena. Älkää sortuko tilaamaan kylttejä salaperäiseltä firmalta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Ekokumppanit Klubi ry, Eurolevel Oy, EI MAINOKSIA - kyltti, Tamperelainen, Pirkanmaan Sanomat, Tori-lehti, |
Tästä päivästä alkaen vuoden loppuun saakka naiset tekevät miehiin verrattuna työtä palkattaTorstai 27.10.2011 - -Esko Erkkilä- Tilastojen mukaan Suomessa naiset ansaitsevat keskimäärin 18 prosenttia vähemmän kuin miehet.
Vuosipalkaksi muutettuna tämä naisen 82 - prosenttinen palkka oli maksettu eilen eli 26.10. mennessä. Voidaan siis todeta, että naiset joutuvat tekemään töitä palkatta tästä päivästä alkaen vuoden loppuun saakka!
Tiedän, että on perin uhkarohkeaa pohdiskella syitä naisten alhaisemmille palkoille miehiin verrattuna, mutta yritän kuitenkin.
Omakohtaisen kokemuksen perusteella tiedän, että myyntihommissa sukupuoleen perustuvaa eripalkkaisuutta ei ole. Myyntitulokset ja myyntihenkilön kerryttämä kate ovat määrääviä suureita, kun henkilön palkkasummaa tarkastellaan. Tämän pitäisi olla ehdoton perusta myös muiden toimialojen kohdalla.
Olen siinä käsityksessä, että myös julkisella puolella palkkataulukot on laadittu myös ilman sukupuolisidonnaisuutta. Toivon korjausta olettamukseeni, jos esimerkiksi miesopettajalle maksetaan parempaa palkkaa kuin naisopettajalle.
Hallitusohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi kaventaa palkkaero enintään 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.
Ihmettelen, että viidentoista prosentin suuruinen sukupuoleen perustuva palkkaero yleensä hyväksytään. Kummastelun aihe on mielestäni lisäksi myös se, että eräiden asiantuntijoiden mukaan nyt vaikeina aikoina hallitusohjelmaan kirjattu pyrkimys vesittyy ja sukupuolten väliset palkkaerot tulevat lähivuosina kasvamaan. Miksi näin?
Oletan, että tietty osuus naisten alhaisemmasta palkasta perustuu naisvaltaisten alojen keskimääräistä heikompaan palkkatasoon. Sen lisäksi saattaa olla, että naiset eivät ole pystyneet pitämään joillakin aloilla puoliaan ”herrahississä”, joten sukupuolten palkkaerot urakehityksen vuoksi ovat muotoutuneet nykyisiksi.
Pätevien henkilöiden urakehityksen jarruttamista ei käsitykseni mukaan kenelläkään ole ainakaan yksityisellä puolella varaa harjoittaa. Kilpailu markkinoilla on kovaa ja kaikkia tuloksentekoon pystyviä henkilöitä sukupuoleen katsomatta tarvitaan.
On ilahduttavaa, että yritysten keskijohto on viime vuosina ”naisistunut”. Se kertoo mm. siitä, että pehmeämmät arvot ovat saaneet entistä suuremman jalansijan yritysten toiminnassa.
Sukupuolikiintiöiden asettamisella ei mielestäni päästä asiassa eteenpäin. Ainakaan minä en haluaisi olla ”kiintiömies” jonkin yrityksen organisaatiossa. Asema on voitava hankkia tuloksenteolla, ei jalkojen välissä olevilla värkeillä!
Huomaan, että pohdiskeluni sukupuolten palkkatasa-arvosta painottuu yrityselämän tarkasteluun. Se on luonnollista, sillä uskon omaavani siltä puolelta kokemusta.
Uskallan todeta, että palkkasin aikoinaan ensimmäisen naispuolisen henkilön ennen niin miesvaltaiseen agribisnekseen. On ilahduttavaa todeta, että ”kehitys on kehittynyt” ja nyt vastaavissa tehtävissä toimii useita naisia ja käsittääkseni hyvin toimivatkin.
Toivon, että naiset tuovat osaamistaan aktiivisesti esille ja pyrkivät urakehityksessä eteenpäin. Se on keskeinen seikka kuroa myös palkkaeroja miehiin verrattuna pienemmäksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: naisten ja miesten samapalkkaisuus, naisen euro on 82 senttiä, |
Vihreiden hallitustaipaleen yksi myönteinen puoli - turkistuotanto säilyy laillisena elinkeinona hallituskauden ajan!Tiistai 18.10.2011 - -Esko Erkkilä- Vihreiden kolmanneksella kutistunut eduskuntaryhmä joutui hallituskipeydessään myöntymään siihen, että he eivät aseta kyseenalaiseksi turkistarhauksen lainmukaisuutta hallituskautenaan.
Otaksun turkistuotannon toivovan tämän vuoksi, että Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallitus pysyisi vallassa koko vaalikauden.
Turkistalous mainitaan Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa osana eettisen tuotannon edistämistä. ”Hallitus tukee edelleen turkistuotannon kehittämistä vastuuta tuntevana elinkeinona”, mainitaan hallitusohjelmassa.
Omaan tiettyä kokemusta turkiselinkeinosta, sillä toimin aikoinaan parisen vuotta maamme johtavan turkisrehuyrityksen hallituksessa.
Turkisalan teurasjakeen tarve merkitsee melkoista etua liha-alan yritysten taloudessa, sillä teurasjakeen myyminen turkisalan rehuyrityksille helpottaa kuluttajille myytävien lihanjalostustuotteiden hinnoittelua.
Jos teurastamot joutuisivat ohjaamaan kaiken teurasjakeensa käsittelylaitoksille, se tietäisi melkoisia kustannuksia teurastamoille. On luonnollista, että teurastamot joutuisivat ulosmittaamaan tämän kustannuksen kuluttajille myytävien lihajalosteiden hinnoittelussa.
Kun turkisrehuyritykset suorastaan kilpailevat teurasjakeesta ja maksavat siitä hyvän hinnan teurastamoille, kiertyy hintaetu lopulta lihajalosteita marketista ostavan kuluttajan eduksi.
Kokonaan toinen asia on se, että Vihreiden kannattajat taitavat pääosin olla ”itu-Villejä” tai ”itu-Maijoja” joille lihajalosteiden hinnalla ei heidän ideologisen kantansa vuoksi ole merkitystä.
Tavallisten lihasta ja lihajalosteista nauttivien kansalaisten on kuitenkin paikallaan tietää, että turkiselinkeinon teurasjakeista teurastamoille maksama hinta alentaa merkittävästi lihan ja lihajalosteiden hintaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turkiselinkeino, turkistarhaus, turkiselinkeinon tulevaisuus on turvattu, teurasjae, turkisrehuyritykset, |
Opetusministeri Jukka Gustafsson vaati kansanedustaja Mikko Alataloa lopettamaan pakkoliitos -termin käyttämisen kuntateurastushankkeessaMaanantai 10.10.2011 - -Eso Erkkilä- Demarit pyrkivät hallitusvastuussa (ovatko he todella vastuussa?) ollessaan pelaaman monissa asioissa kaksilla eri korteilla.
Saimme tästä todellisen näytön Aamulehden 3.10.2011 järjestämässä auditoriokeskustelussa, kun opetusministeri Jukka Gustafsson (sdp) vaati kansanedustaja Mikko Alataloa (kesk) luopumaan pakkoliitos -sanan käyttämisestä kokoomuksen ja demareiden ajamassa kuntateurastushankkeessa.
Aamulehden auditoriokeskustelussa vasemmalta Jukka Gustafsson (sdp), Sofia Vikman (kok), Martti Mölsä (ps) ja Mikko Alatalo (kesk).
Mikko Alatalo toimi tapansa mukaan ryhdikkäästi, kun hän ei suostunut Gustafssonin vaatimukseen.
Alatalo perusteli pakkoliitos -termin käyttämistä sillä, että kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) on puhunut kuntateurastuksessa käytettävän keppiä ja porkkanaa.
Arvostan Mikko Alatalon menettelyä, sillä asioita ei pidä salata, vaan niistä on puhuttava niiden oikeilla nimillä.
Toinen ajankohtainen asia, jossa opetusministeri Jukka Gustafsson ajaa kaksilla rattailla on Tampereen Rantaväylän tunnelirahoitus.
Helsingissä opetusministerinä esiintyessään Gustafsson puoltaa puoluetoverinsa Jutta Urpilaisen esitystä valtion maksuosuudesta Tampereelle suunniteltuun Rantaväylän tunneliin. Kyse on 61 miljoonan euron summasta, joka sisältyy Urpilaisen budjettiehdotukseen vuodelle 2012. Gustafsson ei ole ministerinä esittänyt poikkipuolista sanaa Urpilaisen budjettiesityksestä.
Tampereen kaupunginvaltuutettuna Gustafsson vastustaa ministerinä tukemaansa rahoitusta!
Politiikassa rehtiys on sangen säästelty luonnonvara ja nyt näyttää, että erityisen säästeliäästi sitä noudattavat demarit!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntien pakkoliitoshanke, kuntateurastus, Jukka Gustafsson, Mikko Alatalo, |
Saarioisten Jyväskylän teurastamon töppäilyjen pysyminen salassa kymmenen vuotta loi varjon Eviran valvontatyön onnistumiselleTiistai 4.10.2011 - -Esko Erkkilä- Työskentelin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran (aikaisemmin Kasvitautien Tarkastuskeskus eli KTTK) kanssa läheisessä yhteistyössä lähes viitisentoista vuotta.
Opin tuntemaan Eviran tarkkana, mutta rehellisenä ja oikeudenmukaisena viranomaisena, joka huolehtii kansallisesta ruoka- ja rehuturvallisuudesta tinkimättömästi sekä aukottomasti. Sen vuoksi olikin suuri yllätys, kun Saarioinen Oy:n Jyväskylän teurastamon tapahtumat ovat nyt osoittaneet, että Eviran valvontatyössä on puutteita.
Saarioinen Oy:n Jyväskylän teurastamolla on BSE-riskiainesta sekoitettu suruttomasti turkisrehu-alan yrityksille toimitettuun teurasjakeeseen jo kymmenen vuoden ajan!
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran valvonta on pettänyt pahasti. Tapausta ei tee hyväksyttäväksi Eviran todistelut, että toiminnasta ei ole aiheutunut vaaraa elintarvike- tai rehuturvallisuudelle.
Ihmetystä herättää, että miten Evira voi puolustella laki- ja säädösmääräysten vastaista toimintaa?
Onko jatkossa maan tapa, että myös BSE-riskiainesta voidaan sekoittaa turkisrehujen raaka-aineeksi toimitettavaan rehujakeeseen?
Pidän välttämättömänä, että Elintarviketurvallisuusvirasto Evira saattaa teurastamojen valvonnan samalle tasolle kuin se on rehuteollisuuden kohdalla.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Evira, Evira epäonnistui valvonnassa, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Saarioinen Oy, Saarioisten Jyväskylän teurastamo, turkiseläinten rehujae, teurasjäte, Kasvitautien tarkastuskeskus, KTTK, BSE, BSE-riskiaines, Honkajoki Oy, Findest Protein Oy, |
Saarioinen Oy sai Jyväskylän teurastamon BSE-riskiaineksen sekoittamisella ansiotonta kilpailuetua lihatuotemarkkinoilla ja myös teurasjaemarkkinat vinoutuivatMaanantai 3.10.2011 - -Esko Erkkilä- Olen aidosti pahoillani, että arvostamani Saarioinen Oy joutuu nyt maksamaan kovaa hintaa Jyväskylän teurastamonsa avainhenkilöiden töppäyksistä.
Totean, että arvostan sitä suoraselkäisyyttä, jota Saarioinen Oy:n nykyjohto pyrkii noudattamaan sotkun selvittelyissä.
Saarioinen Oy:n Jyväskylän teurastamon johto on lyhytnäköisyydessään aiheuttanut yritykselle korvaamatonta vahinkoa.
Muutama pointti toteamukseni tueksi: 1. Saarioinen Oy on saanut lihajalostemarkkinoilla merkittävää kilpailuetua esim. HK:ta, Atriaa ja Snellmania vastaan, kun se on jättänyt lajittelematta BSE-aineksen teurasjakeestaan. 2. Saarioinen Oy:n teurasjae-asiakkaat eli turkisalan yritykset ovat saaneet sopimustenvastaista tuotetta. Tämä on merkinnyt, että Saarioinen Oy on voinut hinta/laatu-suhteen vinoutumisen vuoksia ylihinnoitella teurasjakeensa, joten asiakkaat ovat saamansa epäkurantin tuotteen vuoksi kärsineet tapauksen johdosta mittavia summia. 3. Oletan, että Jyväskylän teurastamon johto on ollut koko ajan tietoinen tapauksesta, sillä johdon olisi pitänyt tietää, että Honkajoki Oy:n ja/tai Findest Protein Oy:n laskujen puuttuminen merkitsee vilunkipelin harjoittamisesta. Kahdensadantuhannen euron suuruisen laskutuksen puuttuminen vuosittain on varmasti ollut teurastamojohdon tiedossa. 4. Saarioinen Oy:n toimitusjohtajan toteamus, että teurasjakeen käsittelijänä toiminut alihankintayritys ei olisi hyötynyt epärehellisestä toiminnasta, ei pidä paikkaansa. Alihankintayritys on hyötynyt vilungista merkittävästi, sille se ei ole lajitellut teurasjaetta lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Erilliset astiat ja BSE-aineksen kuljetuskustannukset ovat jääneet joko alihankkijan tai Saarioinen Oy:n kustannuksista pois, joten hyöty on ollut merkittävä.
Saarioinen Oy ei voi paeta vastuutaan alihankintayrityksen töppäilyihin vetoamalla. Yrityksellä on toiminnastaan täysi vastuu vaikka se kuinka olisi ulkoistanut tuotantoprosessejaan.
Nyt asiasta seuraa muutama kysymys: 1. Miten Saarioinen Oy aikoo korvata teurasjae-asiakkailleen kymmenen vuotta jatkuneen epäkelvon tuotteen toimittamisen? Turkisrehualan yritysten omistuksessa on kymmenen vuoden aikana tapahtunut muutoksia, joten kysymys on varsin laaja. 2. Miten perusteettoman kilpailuedun saavuttaminen korvataan Saarioinen Oy:n kilpailijoille? 3. Voiko Saarioinen Oy:n toimintaan luottaa sen elintarviketuotannossa, kun sen teurastamotoiminnassa on ilmennyt perustavaa laatua olevia puutteita? Toivon, että Saarioinen Oy:n pystyy ”puhdistamaan pöytänsä”, jotta kuluttajien luottamus yrityksen toimintaan palautuisi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarioinen Oy, Saarioinen Oy:n Jyväskylän teurastamo, epäkurantti teurasjae, teurasjae, Honkajoki Oy, Findest Protein Oy, |
Kuntaliitoksessa katoavat myös paikallisseurakunnatLauantai 24.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kataisen ”ylileveän” hallituksen pääpuolueet eli kokoomus ja SDP löysivät hallitusneuvotteluissa toisensa kuntien vähentämisessä.
Suunniteltu kuntauudistus hajottaa nyt tehokkaasti kokoomuksen sekä SDP:n rivejä, sillä hanke kohdistuu kipeimmin ns. kehyskuntiin, jotka pääsääntöisesti ovat joko kokoomus- tai SDP-johtoisia
Seurakuntaväen pitää tiedostaa, että hallituksen suunnittelema kuntauudistus hävittää toteutuessaan myös paikallisseurakunnat.
Paikallisseurakuntien ”hävittämisessä” on eri tapoja, mutta lopputulos on, että seurakunta häviää.
Otan esimerkiksi oman synnyinseurakuntani eli Viljakkalan seurakunnan:
Viljakkalan kuntaa kohtasi kuntaliitos Ylöjärven kanssa 1.1.2007 ja samalla hetkellä myös Viljakkalan seurakunta liittyi Ylöjärven seurakuntaan – Viljakkalan seurakunnasta muodostettiin Viljakkalan seurakuntapiiri.
Ylöjärven ja Viljakkalan seurakuntien liittymissopimuksessa todetaan kauniisti, että liittymissopimuksen mukaisesti Viljakkalan seurakuntapiirin piirineuvoston tehtävänä on kehittää Viljakkalan jumalanpalveluselämää ja muuta seurakuntatoimintaa Viljakkalalle ominaisen vakiintuneen käytännön pohjalta.
Viljakkalan seurakuntapiirin piirineuvostossa on ilmeinen enemmistö Viljakkalalle vieraita henkilöitä eli viljakkalalaisuus katosi seurakunnan hallinnostakin.
Haudanhoitomaksut kohosivat ja ovat nykyään sellaisia, että seurakunnan toimesta tapahtuvaa haudanhoitoa ei pysty edes ajattelemaan. Onneksi paikkakunnalta löytyy henkilöitä, jotka hoitavat hautojen kastelun kohtuusummalla. ***********
Mainittakoon, että Kurun kunta liittyi Ylöjärveen kaksi vuotta Viljakkalaa myöhemmin eli 1.1.2009. Kuntaliitoksen myötä itsenäinen Kurun seurakunta lakkasi olemasta ja siitä muodostettiin Kurun kappeliseurakunta. *********** Kuntaliitospaineiden aikana on paikallaan tiedostaa, että kuntaliitos merkitsee myös liittyjäkunnan alueella toimivan seurakunnan lopettamista. Tämä asia on hyvä tiedostaa, kun kuntalaiset ja seurakuntaväki muodostavat omaa kantaansa hallituksen kuntauudistukseen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kuru, Kurun seurakunta, Kurun kappeliseurakunta, |
Euroopan kulttuuripääkaupungit Tallinna ja Turku painivat eri sarjoissaLauantai 17.9.2011 - -Esko Erkkilä- Euroopan kulttuuripääkaupunkeja ovat tänä vuonna Viron pääkaupunki Tallinna ja Suomen Turku. Jouduin työni vuoksi tutustumaan Turkuun vuodesta 1970 aina vuoteen 2010 saakka eli neljänkymmenen vuoden ajan – oli siinä tamperelaisella kestämistä! Turku sijaitsee syrjässä ja maantiede onkin eräs syy, joka vie sen mahdollisuudet todelliseksi keskukseksi. En toki ole käynyt Turussa tämän vuoden aikana, mutta oletan, että mitään oleellista muutosta ei ole tapahtunut – ainakaan maantiedettä ei voi muuksi muuttaa! Tallinnassa olen saanut poiketa tämänkin vuoden aikana monesti. Käynnit ovat olleet lyhyitä läpikulkumatkoja, mutta syyskuun alussa Palokallion Omakotiyhdistys ry järjesti matkan, jonka aikana yövyimme Tallinnassa. Matkan aikana oli mahdollisuus tutustua kesäiseen Tallinnaan. Tallinna on monivivahteinen kaupunki, jolle kulttuuripääkaupungin nimitys sopii oikein hyvin. Tallinna painii täysin eri sarjassa kuin Turku. Tallinnan vanha kaupunki ja sen viihtyisät kävelykadut, kapeat kujat, pienet putiikit sekä vuorokauden läpi jatkuva elämä luovat kaupungille todellisen kulttuuripääkaupungin leiman. Viro vapautui neuvostomiehityksestä vuonna 1991. Viron ja Tallinnan kehittyminen neuvostomiehityksen päättymisen jälkeen on ollut henkeäsalpaava. Vain kaksikymmentä vuotta uuden itsenäisyyden aikaa korostaa Tallinnan onnistumista asemansa saavuttamisessa. Maan itsenäistyminen, liittyminen Natoon ja tämän vuoden alusta alkaen euroon siirtyminen kertovat maan ja sen pääkaupungin onnistumisesta. Tallinnan valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi on ollut kaupungille onnistuminen, jonka sille mielellään suo.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan kulttuuripääkaupunki Tallinna, Euroopan kulttuuripääkaupunkin Turku, Tallinna, Turku, Palokallion Omakotiyhdistys, |
Sinistä perunaa, vahapapuja, porkkanoita, valkosipuleita sekä tyrniä tarjolla "Läheltä Sinua" -tapahtumassa ViljakkalassaLauantai 3.9.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen virallisen raporttini Viljakkalan Seurojentalolla elokuun 27. päivänä järjestetystä ”Lähellä Sinua” –tapahtumasta.
Nyt kerron perhekuntamme osuudesta tilaisuuden tarjonnassa:
Blue Congo eli sininen peruna oli erikoisin artikkeli, jota oli vaimoni myyntipöydällä tarjolla. Kyseessä on erikoisperuna ja sen erikoisuus on sininen väri.
Blue Congo herätti suurta mielenkiintoa ja useat eivät olleet uskoa, että kyseessä oli tavallinen ruokaperuna. Tavaraa jäi myymättä, mutta se ei haittaa, sillä nyt Blue Congon sadonkorjuu on suoritettu ja sato saatiin hyvissä olosuhteissa varastoitua kellariin.
Keltaisen vahapavun tunnettuisuus oli yllättävän heikko. Keltainen vahapapu on mainio ruoka-aine ja se on parhaimmillaan Aurajuustolla kuorrutettuna.
Vahapavun viljely onnistuu vain joinakin vuosina ja nyt näyttää olevan sellainen vuosi, että sadosta muodostuu runsas.
Pakkasimme porkkanat kilon pusseihin ja niiden osalta kauppa kävi hyvin.
Porkkananviljelyssä hiekkaperäinen maalaji on välttämättömyys. Maa on jyrsittävä syvältä, jotta porkkanat pystyvät kasvamaan pitkiksi. Kasvukauden aikana lisälannoitusta ei annettu, mutta kasvinsuojelusta oli luonnollisesti huolehdittava.
Valkosipuli oli haluttu artikkeli. Se tunnetaan ja sen oivallista aromia osataan arvostaa.
Olimme varanneet tyrniä pikkupakkauksiin pakattuna muutaman kilon ja se oli ainoa tuotteemme, joka loppui kesken.
Tyrnin viljelyohjeita annoimme monelle myyntipöytämme äärellä poikenneelle. Tyrnin osalta on muistettava, että tyrnimaalla on oltava tyttö- ja poikayksilöitä. Yksi poika pystyy hoitelemaan kahdeksan tyttöä, kun poikayksilö istutetaan tyttölauman keskelle. On luonnollista, että ainoastaan tytöt tuottavat marjoja!
Tyrni on kalkinsuosija ja se on muistettava jo istutusvaiheessa – istutuskuopan pitää olla halkaisijaltaan metrin verran ja syvyydeltään vähintään puoli metriä. Kuoppaan tuodaan tavallista peltomultaa ja siihen on hyvä sekoittaa neljä kourallista kalkkia.
Kaikki tarjoamamme marjat sekä juurekset oli kasvatettu Viljakkalassa eli kyse oli todellisesta lähiruuasta.
Myyntiosastomme somisteena oli auringonkukkia vanhassa maitotonkassa.
Myyntiosastomme sijaitsi heti sisäänkäynnin vieressä (kuvassa vasemmalla). Kuva on otettu hiljaisena aikana, sillä niitäkin viiden tunnin pituiseen tapahtumaan mahtui.
”Läheltä Sinua” –tapahtuma oli vahva voimannäyttö Viljakkalan Seurantalo-yhdistykselle – kiitokset tilaisuuden puuhahenkilöille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurantalo, Viljakkalan Seurantalo-yhdistys, Läheltä Sinua, Blue Congo, |
Lähiruoka ja lähellä valmistetut tuotteet kiinnostivat ViljakkalassaPerjantai 2.9.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys järjesti ”Läheltä Sinulle” –tapahtuman Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina elokuun 27. päivänä. Tapahtuma alkoi aamukymmeneltä ja asiakkaita riitti myyntipöytien ympärillä tasaisesti koko viiden tunnin aukioloajan. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä paikallista osaamista ja tehdä tunnetuksi Viljakkalassa ja lähiseudulla tarjolla olevia palveluja sekä tuotteita. Myyjiä oli Viljakkalasta, Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja myös Ylöjärven Työväenopisto oli paikalla esittelemässä Viljakkalassa olevaa tarjontaansa. Järjestöistä Eläkeliitto esitteli paikallista toimintaansa. Lähiruoka oli vahvasti esillä tapahtumassa, sillä tarjolla oli paikallista palvattua porsaanlihaa, kutunjuustoa, suklaata, vihanneksia, marjoja, juureksia sekä laaja valikoima herkullisia leivonnaisia. Lähiseudun kädentaitajat olivat esillä itse valmistamillaan monipuolisilla tekstiili- ja ompelutuotteillaan, puukoilla, koruilla, paperituotteillaan sekä laajalla kirjolla erilaisia lahjaesineitä. Lisäksi tapahtumassa oli tarjolla kauneudenhoitoon ja siivoukseen soveltuvia tuotteita.
Viljakkalan Marttayhdistys on eräs Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen jäsenyhdistyksistä ja he olivatkin tapahtumassa vahvasti esillä herkullisilla leivonnaisillaan ja kuivakukilla. Marja-Liisa Alanen (vasemmalla) ja Viljakkalan Marttayhdistyksen puheenjohtaja Johanna Servo-Rassa (keskellä) esittelevät Sinikka Taposelle (oikealla) marttojen monipuolisen myyntipöydän tarjontaa. Myös Serafiina Rassa on myyntipöydän takana opettelemassa asiakaspalvelua.
Karhen Villisika –yrityksen Janne Korpilahti oli mukana tapahtumassa. Tällä kerralla grillausvartaassa pyöri tavallinen sikapossu. Kuvan possu teki päivän aikana kauppansa siten, että ajoittain oli possunlihan ostajia jonoksi saakka.
Tilaisuuden erikoisuudeksi oli saatu Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piirin osasto. Osasto oli pystytetty Seurojentalon taakse ja siellä viljakkalalainen piirikouluttaja Veikko Hietamäki opasti halukkaita riistalaukauskoulutuksessa. Aseena oli ilmakivääri ja laukaukset ammuttiin suksisauvojen avulla tehdyltä tuelta. Kaija-Leena Heinonen ampuu ja Vesa Heinonen seuraa ammunnan tuloksia. Kouluttajana toiminut Veikko Hietamäki (oikealla) pitää huolen turvamääräyksien noudattamisesta. Elna Mäkipää seuraa taustalla mummon osumatarkkuuden onnistumista. Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja sihteeri Leena Kunttu olivat tyytyväisiä tapahtuman onnistumiseen. He olivat iloisia paikallisten yrittäjien kiinnostuksesta ja totesivat, että tapahtumalla haettu paikallisen osaamisen esiintuonti onnistui hyvin. Paikallista osaamista on runsaasti haja-asutusalueilla ja sen kannustaminen on nyt ja erityisesti jatkossa erityisen tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Karhen Villisika, Viljakkalan Marttayhdistys, Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piiri, |
Luodinreikiä Vapaussodan ajalta Viljakkalan hautausmaan hautamuistomerkeissäMaanantai 22.8.2011 - -Esko Erkkilä- Vapaussodasta on kulunut yli 93 vuotta, mutta muistoja sodan taisteluista on vielä tänäänkin nähtävissä Viljakkalan hautausmaalla. Muutamissa hautaristeissä on luodinreikiä, jotka ovat syntyneet Vapaussodan taisteluissa.
Valkoiset etenivät Kurun suunnasta kohti Kyröskoskea Viljakkalan kautta ja luodinreiät ovat Viljakkalan taistelujen aikana syntyneet hautaristeihin.
Muistan, kun lapsena kuuntelin aikuisten juttuja, että kuularuiskulla olisi ammuttu Parvilahdelta kirkonmäkeen ja hautaristit saivat silloin osumia. Parvilahdelta on kuitenkin mielestäni liian pitkä matka kirkonmäelle, joten oletan, että ampumamatka on ollut lyhyempi. Hautausmaalle on ehkä ammuttu jostain nykyisen Lehtomäen tienhaaran tuntumasta.
Peltinen hautamuistomerkki, jonka alla lepäävästä vainajasta ei enää saa selkoa. Hautamuistomerkissä on kuitenkin selvästi havaittavissa Vapaussodan aikana syntyneet luodinreiät.
Karhen Muotiaisilta kotoisin olleen entisen talollisen pojan Wilhelm Nisulan valurautaristi on saanut luodinreiän ja ristin toinen sakara sekä ristin yläosa ovat myös kokeneet kovia.
Tässä lepää Henriikka Kallentytär Jutila, joka syntyi 1828 ja kuoli 1898. Myös hänen valurautainen hautaristinsä on saanut osumia.
Muistelen, että Viljakkalan hautausmaalla oli ennen enemmän hautaristejä, joissa oli Vapaussodan aikana syntyneitä luodinreikiä.
Ehdotan, että Viljakkalan seurakuntapiiri huolehtii jäljellä olevien ainutlaatuisten ”sotamuistojen” kunnostamisesta siten, että ne ovat vielä tulevienkin sukupolvien nähtävissä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vapaussota, Vapaussota Viljakkalassa, Viljakkala, Viljakkalan hautausmaa, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, |
Rauhallista ja mukavaa matkustamista Finnlines´n ro/ro-aluksella Helsingistä Puolan GdyniaanLauantai 16.7.2011 - -Esko Erkkilä- Matkasimme taannoisella Puolan ja Baltian kierroksellamme alkumatkan Helsingistä Puolan Gdyniaan Finnlines´n Europalink –aluksella. Alus on yhdistetty ro/ro – ja matkustaja-alus, sillä siihen mahtuu 500 matkustajaa. Finnlines´llä on useita vastaavia aluksia ja ne liikennöivät Itämeren alueella. Tukholman- ja erityisesti Tallinnan-laivojen kiihkeätempoiseen elämään tottuneena matkustaminen rahtilaivalla on melkein hermolepoa. Laivalla on hyttejä, mutta myös ilman hyttivarausta pääsee mukaan. Matkasimme kolmen hengen hytissä ja se vastasi laatutasoltaan Ruotsin-laivojen hyttitasoa. Ruoka on mainiota ja ainakaan yhden päivällisen, yhden aamupalan ja yhden lounaan aikana ei huomannut ”samoissa laduissa ajamista”. Juomatarjonta on riittävää, sillä pari baaria ja silloin tällöin auki oleva myymälä pitävät siitä huolen. Matka Helsingistä Gdyniaan kestää n. 22 tuntia.
Tässä pieni kuvareportaasi 5.7.2011 alkaneelta laivamatkaltamme:
Matkamme alkoi Helsingin Vuosaaren satamasta.
Lomasesonki oli juuri alkamassa, mutta laivalla oli hyvin tilaa. Tässä bussimme laivan kannelta kuvattuna.
Europalink-aluksemme yläkannella oli kontteja, mutta hyvin sinne mahtui iso joukko autojakin.
Sen verran poliikkaakin tähän juttuun, että tässä laivalta kuvattuna sitä osaa vanhaa Sipoosta, joka pakkoliitettiin asukkaiden ja Sipoon kunnan tahdonvastaisesti Helsinkiin.
Auringonlasku Itämerellä.
Merellä Europalink´n mastossa ei liehunut mitään lippua, mutta Gdyniaa lähetyttäessä laivan komentosillan yläpuolelle ilmestyivät varustamon lipun lisäksi Ruotsin lippu sekä Puolan lippu. Europalink´n kotisatama on Malmö, joten Ruotsin lippu liehui kotisataman merkeissä.
Gdynian satamaa lähestyttäessä oli paljon nähtävää. Satamassa oli lähtövalmiudessa mm. puolisentusinaa sota-aluksia. Puola on Naton jäsen.
Jo laivan kannelta saimme havaita, että puolalaiset ovat ahkeria ja työteliäitä. Satamassa sijaitsevalla konepajalla rälläkät lauloivat ja hitsipillit suhisivat siihen malliin, että valmista tuli joutuisasti.
Kun Europalink purjehti merellä täysillä kierroksilla, niin savupiipuista ei tullut mitään silmillä havaittavia pakokaasuja. Satamassa, kun koneita joudutaan ajamaan vajaateholla, niin pakoputkista tuli ajoittain paksuakin savua.
Samoinhan se on mm. maataloudessa, sillä tehokkaassa tuotannossa päästöt ovat pienet suhteessa tuotantoon, mutta leväperäisyys ja alhaiset tuotantotulokset aiheuttavat suuret päästöt tuotettua yksikköä kohti.
Laivamatkaa Helsingistä vaikkapa juuri Gdyniaan voi vallan mainiosti suositella, sillä se on jo sinänsä elämys!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnlines, Europalink, Gdynia, Vuosaaren satama, |
Litejä, lateja sekä zlotejaPerjantai 15.7.2011 - -Esko Erkkilä- Olin mukana yli 40 hengen seurueessa, joka heinäkuun alussa teki rengasmatkan Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Kyseessä oli jo yhdeksäs hämeenkyröläisten ja viljakkalalaisten matka johon peräjälkeen olen osallistunut ja joiden järjestäjänä on toiminut VL-Matkat. Oppaana matkoilla on ollut hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki, joka vahvan sotilastaustansa sekä muutenkin laajan tietämyksensä ansiosta on mainio matkanvetäjä. Pentti Lehtimäen järjestämät matkat Venäjälle, Baltiaan ja nyt myös Puolaan ovat eräs kesän kohokohdistani.
Neljä maata ja neljä valuuttaa.Ylinnä Liettuan kymmenen litin seteli, keskellä Latvian kymmenen latin seteli ja alinna Puolan kahdenkymmenen zlotyn seteli.
Virossa euro on ollut käytössä tämän vuoden alusta alkaen, joten se ei päässyt tällä kerralla kuvaan.
Valuutanvaihtorumba on harmillista ja aikaavievää puuhaa. On mielestäni ehdottoman tärkeää, että valuutat vaihdetaan etukäteen, jotta kohdemaassa ei tarvitse suurella joukolla etsiä valuutanvaihtopisteitä muutaman henkilön huolimattomuuden vuoksi. Jouduimme Puolaan saavuttuamme etsiskelemään valuutanvaihtopistettä, sillä jotkut matkakumppanimme olivat laiminlyöneet paikallisen valuutan etukäteisoston. Ei hyvä niin! Ehdotan, että matkanjärjestäjä etukäteisinformaationa kertoo euroalueen ulkopuolisiin maihin suuntautuvien matkojen osanottajille, että kohdemaan valuutta on hankittava etukäteen. Näin säästytään siltä, että esim. koko bussilastillinen matkustajia joutuu seikkailemaan kohdemaassa valuutanvaihtopistettä etsien.
Hankin kohdemaiden valuutat etukäteen Forex´sta, vaikka tiedän, että Forex`n vaihtokurssi sisältääkin proviision eli palkkion vaihtokustannuksista. Liettuan valuutan lyhenne on LTL ja sain sitä Forex´sta yhdellä eurolla 3,2938 litiä. Latvian valuutan kurssi on euroa vahvempi, sillä sain sitä yhdellä eurolla 0.6801 latia. Latvian latin lyhenne on LVL. Puolan zlotyn valuuttakurssi on euroon verrattuna lähellä Liettuan litiä, sillä sain sitä yhdellä eurolla 3,7355 zlotya. Zlotyn kansainvälinen lyhenne on PLN.
Tämän tarinan ”opetus” on se, että euroalueen ulkopuolisen kohdemaan valuutta pitää seuramatkoilla vaihtaa etukäteen, jotta matkakumppanitkin olisivat tyytyväisiä. Venäjälle matkustaessa valuutanvaihdon pystyy mainiosti suorittamaan tullitarkastuksen yhteydessä mennessä, sillä kaikilla Venäjän raja-asemilla se onnistuu helposti ja nopeasti.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: liti, lati, zloty, LTL, LVL, PLN, Forex, valuutanvaihto, euro, EUR, |
Syrjäkylät Viljakkala ja Kuru esillä Ylöjärven markkinoilla 28.5.2011, mutta...Lauantai 9.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven Markkinat on kahden paikallisen leijonaklubin – LC Teivo ja LC-Ylöjärvi/Keijärvi – yhteinen aktiviteetti.
Markkinoiden historia yltää lähes kolmenkymmenen vuoden taakse. Tämänvuotiset markkinat järjestettiin Elo-kauppakeskuksen piha-alueella lauantaina 28.5.2011.
Emme olleet etukäteen tietoisia tapahtumasta, mutta matkalla mökille näimme kauppakeskuksen piha-alueen täynnä menoa sekä meininkiä ja poikkesimme paikalle.
Yllätyimme iloisesti, sillä markkinoilla oli edustettuna myös nykyisen Ylöjärven syrjäkulmat – tuskin osaatte uskoa, kuinka pahalta tuntuu kutsua vaikkapa Viljakkalaa Ylöjärveen kuuluvaksi!
Kuru liitettiin osaksi Ylöjärveä vuoden 2009 alussa.
Oli mukava todeta, että Kurun Lehti oli ensimmäinen tutustumiskohde markkinoilla. Viehättävä nuori nainen jakoi toukokuun 5. päivä 2011 ilmestynyttä numeroa näyttelyvieraille.
Otin luonnollisesti uuden paikallislehden vastaan ja totesin, että siinä käsiteltiin varsin laajasti yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä.
Paikallislehti on siis ajan hermolla!
Suomen Keskusta oli vahvasti esillä Ylöjärven Markkinoilla, sillä…
…Kurun ja Ylöjärven monitoiminainen Minna Sarvijärvi veti innolla monenlaista toimintaa Keskustan teltalla! Oli mukava nähdä, että Ylöjärveltä, Viljakkalasta ja Kurusta valitut Keskustan valtuustojäsenet olivat näkyvästi paikalla!
Markkinoilla esiintyneistä yrityksistä mielenkiintoisin oli Suojärven Suklaatila. Suklaatilan yrittäjä Katja Järvenpää oli tapansa mukaan aktiivinen yrityksen tuotteiden esittelijä. Häpeän nyt jälkeenpäin, että kiireissäni en ostanut mitään nautiskeltavaksi – pyrin korjaamaan erheeni seuraavassa tapahtumassa, jossa tapaan Suojärven Sulkaatilan!
Viljakkalan seurakuntapiirin näkyvästä pisteestä olen erittäin otettu.
Viljakkalan seurakuntapiirin nimikkodiakoni Minna-Liisa Pajunen kertoi, että hänen toimenkuvansa kohdistuu yksinomaan Viljakkalaan – mainio asia!
Ylöjärven seurakunnan osastolta sain heidän ”Kirkko näkyy” –lehtensä, mutta valittaen on todettava, että Viljakkalan osuus lehdessä on painettu minimiin.
Kuntaliitos on vakava paikka myös seurakuntaväelle ja siitä on osoituksena se lapsipuolen asema, joka Viljakkalan seurakuntaväelle on koitunut kuntaliitoksesta Ylöjärveen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat, Viljakkala, Kuru, Kurun Lehti, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kirkko näkyy, Ylöjärven seurakunta, Minna-Liisa Pajunen, Suojärven Suklaatila, Minna Sarvijärvi, Katja Järvenpää, |
Biojakeita raaka-aineenaan käyttävät ja jopa niitä tuottavat yritykset kutsuvat biojakeita jätteiksi!Tiistai 21.6.2011 - -Esko Erkkilä- Olen työskennellyt elintarviketeollisuuden ja maatalouden parissa yli 40 vuotta.
Kummastelen, mutta toisaalta ymmärrän eräiden tahojen innon kutsua elintarviketeollisuuden ja maatalouden tuotantoprosesseissa syntyviä biojakeita jätteiksi.
Muistan takavuosilta, kun MTK:n ylimpään luottamushenkilöjohtoon kuulunut henkilö kutsui kotieläintalouden arvokasta rehuraaka-ainetta vehnälesettä jätteeksi! Maatalouden kokonaisnäkemys puuttui siis täysin!
Eniten ihmettelen myllyteollisuuden palkollisten keskuudessa vielä nytkin ilmenevää halua kutsua vaikkapa kaurankuorijauhoa sekä muita sivutuotteita jätteeksi. Käsittämätöntä oman työnsä aliarvioimista!
Teurastamoteollisuudessa syntyy arvokasta teurasjaetta, joka on turkistaloudessa tärkeä raaka-aine ”häkkivalmiin” rehun valmistamisessa. Ymmärrän turkistalouden halun kutsua sitä teurasjätteeksi, sillä voidaanhan terminologialla ohjata tuotteen hintakuvaa halvempaan suuntaan. En kuitenkaan ymmärrä, että miksi teurastamoteollisuus suostuu kutsumaan teurasjaettaan jätteeksi!
Viimeksi törmäsin ongelmaan, kun Gasum Oy:n aamupäiväseminaarissa 31.5.2011 Tampereen Vapriikissa Gasum ´n teknologiapäällikkö Sari Siitonen kutsui elintarviketeollisuuden ja maatalouden biojakeita jätteeksi.
Olen tyytyväinen, sillä käyttämäni puheenvuoron jälkeen Siitonen lupasi välittömästi tarkistaa dia-aineistonsa.
Ymmärrän biojakeita hyödyntävien yritysten halun käyttää arvokkaista raaka-aineistaan ”jäte” –termiä. Ne haluavat terminologiallakin painaa biojakeista maksamansa hinnan alas.
On paljon yrityksiä, jotka vaativat biojakeita toimittavan yrityksen maksamaan siitä, että niitä hyödyntävät yritykset suostuvat vastaanottamaan biojakeita!
Toki on muistettava, että hulluhan ei ole se, joka vaatii kelvollisesta raaka-aineesta maksua kyytipojaksi - hullu on se, joka suostuu maksamaan!
Hyviäkin esimerkkejä kuitenkin on!
Mainitsin em. tilaisuudessa käyttämässäni puheenvuorossa hyvänä esimerkkinä Tampereelle suunnitellun Tammervoima Oy:n hyötyvoimalaitoksen. Jäte-käsitteellä melskaavat voisivat käyttää hankkeesta ”jätteenpolttolaitos” –termiä, sillä sitähän se teknisesti on.
Kiitokset Sari Siitoselle, jos tarkistat dia-esityksesi sanamuotoja!
Erityiskiitokset Tammervoiman omistajille oikean ja bisnestänne edistävän termin käyttämisestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: biojakeet, jätteet, jäte, Gasum Oy, Sari Siitonen, Tammervoima, elintarviketeollisuus, myllyteollisuus, teurastamoteollisuus, |
Vietämme tänään J. V. Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivääTorstai 12.5.2011 - -Esko Erkkilä- Toukokuun alkupuoliskolle ajoittuu useita liputuspäiviä.
Tänään eli 12. päivänä on jo kuukauden neljäs liputuspäivä, sillä nyt vietämme J. V. Snellmanin päivää, joka sai lisämääreen ”suomalaisuuden päivä” vuonna 1978.
Toukokuun aiemmat liputuspäivät ovat tänä vuonna olleet vappu, äitienpäivä ja Eurooppa-päivä.
Toukokuun 12. päivä on J. V. Snellmanin syntymäpäivä.
Snellmanin päivää suositeltiin liputuspäiväksi jo 1920-luvulla, mutta vasta vuonna 1952 päivä tuli almanakan liputuspäiväluetteloon.
Eurooppa-päivä toukokuun 9. päivänä ja suomalaisuuden päivä kolme päivää myöhemmin eli toukokuun 12. päivänä eivät ole ristiriidassa keskenään.
Snellmanin päivänä haluamme kunnioittaa keskeisen suomalaisuusmiehen J. V. Snellmanin muistoa ja niitä toimenpiteitä, joita hän aikaansai suomalaisuuden edistämiseksi. Eurooppa-päivä puolestaan muistuttaa meitä Euroopan yhdentymiskehityksen alkamisesta.
Erityisesti näinä päivinä, kun sulkeutuneisuus ja erakoituminen sekä toisaalta avoimuus käyvät maassamme poliittista vääntöä, on hyvä että Eurooppa-päivä ja suomalaisuuden päivä ovat näin lähekkäin.
Kannatan vahvaa suomalaisuutta, mutta tajuan, että eristäytyminen muusta maailmasta – erityisesti Euroopasta – tekisi ennen pitkää lopun myös suomalaisuudesta.
Suomi on osa Eurooppaa ja sen vuoksi lippusalossamme liehuu tänään suomalaisuuden päivän merkiksi Suomen lippu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: J. V. Snellman, J. V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä, Eurooppa-päivä, |
Suomen liput liehuivat Eurooppa-päivän merkeissäTiistai 10.5.2011 - -Esko Erkkilä- Eilen eli toukokuun 9. päivänä vietettiin Eurooppa-päivää. Eurooppa-päivä on ns. vakiintunut liputuspäivä ja oli ilahduttavaa, että niin monessa lippusalossa hulmusi Suomen lippu. Eurooppa-päivän viettäminen perustuu 9.5.1950 tapahtumiin Pariisissa, kun Ranska lausui Euroopan yhteisön syntysanat. Toisen maailmasodan päättymisestä oli kulunut vasta muutama vuosi, joten Ranskan esitys oli todellisuudessa suurta rauhanjulistusta. Nykypäivän Suomessa on hyvä tiedostaa, että Euroopan yhdentyminen on rauhantyötä parhaimmillaan. Me, jotka olemme saaneet kokea sodan kauhut isiemme kertomina lukemattomina sotajuttuina, osaamme arvostaa rauhaa. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että Munakukkalan valtauksesta kertominen tai Taipaleenjoen taistelujen käyminen lukemattomia kertoja oli isälleni ja hänen sotakavereilleen terapiaa, jota he tarvitsivat sodan kauheuksien käsittelyssä. Ei ollut terapeutteja, mutta he olivat itselleen ja toisilleen terapeutteja, kun he jatkuvasti muistelivat sotakokemuksiaan.
Jos arvostaa rauhaa, osaa arvostaa myös Euroopan yhdentymistä.
Koen Euroopan yhdentymisen käytännöllisenä toimenpiteenä, mutta tiedostan myös sen, että perimmiltään ja alkujuuriltaan Euroopan yhdentyminen takaa rauhan Eurooppaan. Tämän merkiksi ja Eurooppa-päivän kunnioittamiseksi meidän lippusalossa liehui eilen Suomen lippu.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Eurooppa-päivä, |
Kuntaliitokset ja haja-asutusalueiden syrjintäpyrkimykset puhuttivat ViljakkalassaTorstai 7.4.2011 - -Esko Erkkilä- Kansanedustajaehdokkaat Päivi Hiltunen ja Mikko Alatalo järjestivät yhteisen vaalijuhlan Viljakkalan Seurojentalolla sunnuntaina 3.4.2011. Mukana juhlassa oli myös lähipäivinä emeritus-kansanedustajaksi siirtyvä maanviljelysneuvos Klaus Pentti.
Keskustan Viljakkalan paikallisosaston puheenjohtaja Pekka Hietaniemi kosketteli jo avauksessaan niitä ongelmia, joita kuntaliitokset tuovat. Pekka Hietaniemi edustaa ainakin kolmannessa sukupolvessa Viljakkalan etuja ajavia ansioituneita kunnallismiehiä.
On aina ollut hienoa kuulla kansanedustaja Klaus Pentin selkeitä selostuksia Eduskunnassa päätetyistä ja keskustelluista asioista. Klaus Pentille on kertynyt omakohtaista eduskuntakokemusta 8 vuotta, mutta isänsä Arvo Pentin kautta hän on saanut seurata suomalaista huippupolitiikkaa vuosikymmeniä.
Kansanedustaja Klaus Pentti kertoi esimerkkien valossa siitä muuttuneesta käytännöstä, jota ympäristöviranomaiset ovat alkaneet soveltaa haja-asutusrakentamisessa. Uussovellusten perusteena eivät voi olla muuttuneet lait tai asetukset, sillä niitä ei ole muutettu. Asian korjaamiseksi on välttämätöntä, että Keskusta menestyy seuraavissa vaaleissa.
Kansanedustajana kahdeksan vuotta istunut ja näissä vaaleissakin kansanedustajaehdokkaana oleva Mikko Alatalo oli edellispäivänä nimetty raikuvin suosionosoituksin Keskustan Pirkanmaan piirin toimesta ministeriehdokkaaksi. Alatalon huolenaiheena olivat Pirkanmaan liikenneasiat, vaikka niihin onkin hänen sekä Klaus Pentin toimesta saatu paljon parannusta. Työn on kuitenkin jatkuttava, sillä mm. solmittu mittava bioenergiapaketti merkitsee alemman luokan teille kovaa käyttöä. Alempi tieverkko ei nykymenolla kestä käytön lisääntymistä.
Mikko Alatalo esitti puheenvuoronsa lopuksi herkän kappaleensa ”Hyasinttien aika”. Olen saanut kuulla sen Mikon esittämänä lukemattomia kertoja, mutta se on aina yhtä puhutteleva.
Kansanedustajaehdokas Päivi Hiltunen aloitti kunnallispoliitikon uransa edellisissä kunnallisvaaleissa ja jo nyt hän on vahvoin edellytyksin kansanedustajaehdokas.
Hiltunen on leimallisesti perheasioiden asiantuntija, mutta koko elämänkirjo on hänelle tuttua. Ruokaturvallisuus ja se, että elintarvikeketjun alkupään toimijoiden on saatava työlleen kohtuullinen korvaus, ovat perhe- ja mielenterveysasioiden lisäksi Päivi Hiltusen agendalla. Päivi Hiltusen on tiedoiltaan, kokemukseltaan ja esiintymistaidoltaan henkilö, joka saa varmasti paljon aikaan Arkadianmäellä!
Vaalijuhlan ”jälkiparlamentissa”......pohdittiin keinoja, joilla Viljakkalan asemaa Ylöjärven kaupungin hylkäämänä takakylänä saataisiin kohennettua.Hämeenkyrön toimet kunnan itsenäisyyden säilyttämisessä olivat keskeisesti esillä. Kysyttiin, että millainen osa Viljakkalasta kuuluisi elimellisesti Hämeenkyrön ja Ikaalisten mahdollisesti perustamaan Kyrösjärven kuntaan/kaupunkiin? Kaikkia sitovaa jälkiparlamentin päätöstä ei saatu – ja ei ollut toki tarkoituskaan – aikaiseksi, mutta tärkeitä viestejä saimme annettua kansanedustajaehdokkaille. Kiitän lämpimästi Päivi Hiltusta, Mikko Alataloa ja Klaus Penttiä, että he uhrasivat tiukasta aikatalustaan hetken Viljakkalan murheille. Mikon ja Päivin panos merkitsee, että viljakkalalaisten kannattaa muistaa numerot 191 (Mikko Alatalo) ja 196 (Päivi Hiltunen), kun he vaalikopin yksinäisyydessä antavat äänensä alueen hyväksi työtä tekeville tuleville kansanedustajajille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivi Hiltunen, MikkoAlatalo, Klaus Pentti, Pekka Hietaniemi, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, |
Turkistarhaus on keino alentaa elintarvikkeiden hintoja ja kohentaa Itämeren tilaaLauantai 26.3.2011 - -Esko Erkkilä- Otsikon toteamukset saattavat ensi kuulemalta tuntua kaukaa haetuilta – jopa merkillisiltä, mutta totta ne ovat. Jokunen selittävä sana toteamusten toteen näyttämiseksi lienee paikallaan. Teurastamoteollisuudessa syntyy merkittäviä määriä teurasjaetta, jota ala taitamattomuuttaan ja käsittämättömästä syystä kutsuu teurasjätteeksi. Kyse ei todellakaan ole jätteestä, vaan halutusta turkistuotannon raaka-aineesta. Teurasjätteestä, erilaisista kalaperäisistä raaka-aineista, viljarehusta ja monista muista raaka-aineista valmistetaan suurilla turkisrehutehtailla ”verkkovalmista” rehua turkiseläimille. Turkisrehutehtaat kilpailevat teurastamoiden teurasjätteestä ja maksavat tavarasta yllättävän korkeaa hintaa. Kun teurastamot saavat ”jätteestään” hyvän hinnan, ne pystyvät myymään makkarat, lihat ja muut teurastamoteollisuuden valmistamat elintarvikkeet edullisella hinnalla päivittäistavaraketjuille. Mainitsin jo, että turkisrehun raaka-aineena käytetään kalaa ja kalaperäisiä raaka-aineita. Silakka on tärkeä turkiseläinrehujen raaka-aine ja kun se pyydetään ”roskakalana” Itämerestä, niin meren fosforikuorma kevenee. Silakan pyytäminen turkisrehujen raaka-aineeksi on siis Itämeren suojelua parhaimmillaan. Jos kaikki Suomessa syntyvä teurasjäte jouduttaisiin ohjaamaan korkeariskisen eläinjätteen käsittelyä varten rakennettuihin laitoksiin käsiteltäväksi, olisi se voimavarojen tuhlausta ja kierrätysperiaatteen vastaista toimintaa. Turkisrehutehtaiden teurasjätteen tarve merkitsee, että teurastamotuotteiden ja alan sivujakeiden arvoketju toimii järkevästi. Kun tähän lisätään merestä pyydettävä silakka ja sen Itämeren fosforitasetta pienentävä vaikutus, ovat otsikossa esitetyt seikat tulleet toteennäytetyiksi.
-Esko Erkkilä- |
|
6 kommenttia . Avainsanat: Turkistarhaus, turkistuotanto, teurasjäte, turkisrehutehtaat, turkiskeittiöt, Itämeri, Itämeren suojelu, silakka, silakanpyynti, |
Suomen Valoteknillisen Seuran järjestämä LightMapping-kävely oli hieno kokemusPerjantai 4.2.2011 - -Esko Erkkilä- Suomen Valoteknillinen Seura järjesti Valon päivänä 3.2.2011 LightMapping -kävelykierrokset ja niihin liittyvät purkutilaisuudet yhtä aikaa neljässä kaupungissa eli Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä sekä Tampereella. Osallistuin Tampereen kävelykierrokselle, mutta muiden kiireideni vuoksi en ehtinyt purkutilaisuuteen. Tampereen kävelykierros alkoi Museokeskus Vapriikilta ja päättyi Laukontorille. Liikkeellelähtö tapahtui klo 17.00, jotta maisema ehti hieman hämärtyä. Asiantuntevina oppaina toimivat Aihio Arkkitehtien toimitusjohtaja Timo Meuronen ja valaistussuunnittelija Arto Heiskanen VALOA design Oy:stä. Meuronen keskittyi kertomaan tamperelaisesta arkkitehtuurista ja Heiskanen puolestaan taustoitti niitä valaistusratkaisuja, joita reitin varrella kohtasimme. Kävelyreitti polveli Tammerkosken molemmin puolin ja leimaa-antavaa sille oli tukeutuminen Tammerkosken virtaan. Oppaat olivat valmistautuneet tehtäväänsä hyvin, sillä monet kohteet tulivat osanottajien tietoisuuteen aivan uudessa valossa - tässä tapauksessa voi tosiaan todeta, että "uudessa valossa"! Matkalla pysähdeltiin usein, sillä kävelyn tarkoituksena oli tallentaa kuvina iltavalaistuja Tampereen tunnettuja rakennuksia sekä valon ja veden leikkejä Tammerkoskessa. Osanottajille kävelyn ajaksi jaetut korvakuulokkeet olivat innovaatio, johon ainakin minä nyt vasta ensimmäisen kerran tutustuin. Oppaat puhuivat mikrofoniin tavallisella äänellä ja se kuului osanottajien kuulokkeista hyvin selvästi. Isohko ryhmämme ei aiheuttanut melua, sillä oppaiden selostusten kuunteleminen ei kuulunut sivullisille. Kuuluvuus kuulokkeiden kautta oli 30…50 metriä, joten ryhmämme ei tarvinnut liikkua tiiviinä ryhmänä. Kerrassaan mainio ratkaisu! Kävelijöitä odotti puolitoistatuntisen kierroksen jälkeen bussi Alarannassa. Bussi kuljetti porukan Fagerhult Oy:n toimitiloihin Pyynikillä, jossa kävelyn aikana otetut kuvat pystyi taltioimaan ja katselemaan muiden kaupunkien vastaavien tapahtumien aikana otettuja kuvia online-yhteydellä OpenLight-verkkoportaalin välityksellä. Tapahtuma oli mainio ja parhaat kiitokset sen järjestämisestä Suomen Valoteknillisen Seuran yritysjäsenille sekä niille henkilöille, jotka panostivat tilaisuuden onnistumiseen. Toivottavasti jatkossa Tampereen kaupunki tai sen matkailuorganisaatio lähtevät mukaan tapahtuman toteuttamiseen. Valon päivän lisäksi syystummat illat olisivat mainio ajankohta vastaavan tapahtuman toteuttamisajankohdaksi. Sopisiko LightMapping-kävely erääksi ohjelmanumeroksi Tampere-päivän viettoon? -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Valoteknillinen Seura, LinghtMapping-kävely, Aihio Arkkitehdit, Timo Meuronen, VALOA desing Oy, Arto Heiskanen, Valon päivä, Tampere-päivä, |