Tampereen kaupungin elintarvikehankintoihin tarvitaan kipeästi poliittista ohjaustaTiistai 9.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisilla on syytä suureen huoleen, sillä kaupungin elintarvikehankinnoissa ollaan pahasti hakoteillä. Hakoteillä ollaan sen vuoksi, että halpa hinta on Tampereen kaupungin elintarvikehankinnoissa ainoa kriteeri.
Olen tietänyt asiantilan jo pitkään, mutta huomasin Vapriikissa viime viikon perjantaina eli 5.10.2012 Valtion ravitsemusneuvottelukunnan järjestämässä tilaisuudessa, että tietämys Tampereen kaupungin elintarvikehankinnoista on kateissa myös monilta, jotka pyrkivät kaupunginvaltuustoon 28.10.2012 järjestettävissä kunnallisvaaleissa.
Ilahduin, että Vasemmistoliiton edustajalla Tiina Heinosella oli panelisteista ainoana vankkaa tietämystä elintarvikehankintojen suuntaamisesta.
Tiina Heinosella on tamperelaisen elintarviketeollisuuden palveluksessa olevana näköalapaikka siihen, että mikä on tamperelaisten kokonaisetu elintarvikehankinnoissa.
Toivottelin Tiina Heinosen ja Vasemmistoliiton tervetulleiksi Keskustan linjoille.
Kuvaaja: Mikko Kiio Pidän kuulijoita kohtaan kohteliaana, että panelisti nousee seisomaan puheenvuoronsa aikana. Näin tein myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan järjestämässä tilaisuudessa Tampereella 5.10.2012, kun puolustin lähiruokaa.
Kuvaaja: Mikko Kiio Valtakunnallisen hallitusrintaman edustajat istuivat ritirinnan paneelissa. Vasemmalta Vesa Eskola (vihr), Sirpa Pursiainen (KD), Anne Tervo (SDP), Tiina Heinonen (vas) ja Taina Lampu (kok). Valtakunnallisen hallitusrintaman edustajista ainoastaan vasemmistoliiton Tiina Heinonen liputti lähiruuan puolesta!
************On annettava asiantuntijoiden mielipiteelle suuri arvo heidän ravinto-opillisesta tietämyksestään elintarvikehankinnoissa.
Tunnen kuitenkin suurta huolta, jos Tampereen kaupungin elintarvikehankintojen sallitaan ajelehtia vain halvan hinnan perässä. Nyt näyttää valitettavasti näin tapahtuvan!
Luottamushenkilöiden rooli on katsoa elintarvikehankintoja Tampereen kaupungin ja sen asukkaiden kokonaisedun kannalta. Nyt näin ei tapahdu!
On aiheellista antaa tiukkaa palautetta myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suuntaan.
Tuntumaksi jäi, että myös siellä tuijotetaan pelkästään ravitsemuksellisiin asioihin ja ei osata nähdä ”suurta kuvaa”.
Kotimaisen ruoka ja lähiruoka ovat asioita, joihin suomalaiset luottavat.Toivon, että lähiruokaan luottaisivat Tampereella Keskustan ja Vasemmistoliiton lisäksi myös muut puolueet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vesa Eskola, Sirpa Pursiainen, Anne Tervo, Tiina Heinonen, Taina Lampu, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Vapriikki, lähiruoka, |
Lähiruoka pitää saada Tampereen kaupungin strategiaan!Maanantai 8.10.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungilla on lukemattomia asioita esillä strategiassa, pormestarin linjauksissa tai muissa merkittävissä yhteyksissä.
Yksi asia kuitenkin puuttuu ja se on ruoka!
Tampereen kaupungin strategisissa linjauksissa ei löydy sanaakaan ruuasta ja aivan turha on etsiä linjauksista lähiruokaa!
Olin runsas viikko sitten tilaisuudessa, jossa Tampereen kaupungin eräs ympäristöpuolen virkahenkilö kertoi, että heidän tehtävänsä on pohtia miten he saisivat Tampereen kaupungin yksiköt pohtimaan ympäristöasioita!!
On ennen kuulumatonta, että lähes kymmenen henkilön yksikkö POHTII, että miten he saisivat Tampereen kaupungin yksiköt POHTIMAAN ympäristöasioita!
Ovatko nykyiset valtuutetut hoitaneet velvollisuutensa, kun Tampereen kaupungin organisaatioon on päässyt syntymään POHTIMISEN edistämisen POHTIMISyksiköitä?
Ruuan ja erityisesti lähiruuan maininta Tampereen kaupungin strategisissa linjauksissa on ehdottoman tärkeää.
Lähiruoka työllistää, se on turvallista ja maittavaa. Se merkitsee ympäristöystävällisyyttä, kun esim. Tampereen lapsille tarjottavan maidon ”ei tarvitse nähdä maailmaa”.
Strategiassa mainittu lähiruoka antaisi Tampereen kaupungin eri toimijoille selkänojaa, kun he tekevät valintoja vaikkapa Kangasalla ja Brasiliassa kasvatetun broilerin välillä.
Strategiassa oleva maininta ruuasta ja lähiruuasta merkitsisi, että poliittiset päättäjät ovat tehneet arvovalinnan Tampereen kaupungin tarjoaman ruuan alkuperästä, valmistuspaikoista ja ruuantuotantoketjun läpinäkyvyydestä.
Käytännön toteuttajien olisi silloin määriteltävä strategiaan nojaavat menettelytavat, määriteltävä toimintaa ohjaavat mittarit sekä luotava järjestelmä, jolla toiminnassa havaitut poikkeamat korjattaisiin.
Strategiaan viedyt ruokaan ja lähiruokaan liittyvät linjaukset toisivat mukanaan eri toimijoiden raportointivelvollisuuden, jonka kautta päättäjät sekä tamperelaiset pystyisivät arvioimaan saavutettuja tuloksia.
Lupaan jatkossa toimia kaikin tavoin siten, että Tampereen kaupungin strategiaan saadaan mahdollisimman nopeasti ruokaan ja lähiruokaan liittyvät linjaukset!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen strategia, lähiruoka Tampereellan lähiruoka Tampereen kaupungilla, ympäristöasioiden pohtimisen pohdinta, |
Huomenna Tampereen kaupunginhallituksen jäseniltä tarvitaan särmää!Sunnuntai 7.10.2012 - -Esko Erkkilä- Minä ja lukemattomat muut tamperelaiset sekä laajalti koko Tampereen seutukunnan asukkaat olimme tyrmistyneitä, kun julkisuuteen tuli Tampereen kaupunginhallituksen esityslista 8.10.2012 klo 15.00 alkavassa kokouksessa käsiteltävistä asioista.
Tampereen kaupungin talous- ja rahoitusryhmän johtaja Juha Yli-Rajala esittää silloin kaupunginhallitukselle liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Mickelsonin yllytyksestä Tavase Oy:tä koskien, että yhtiön loputonta luottolimiittiä kasvatettaisiin taas kerran ja nyt peräti 200.000 eurolla!
Kyseessä on kerrassaan ihmeellinen esitys!
On annettava tunnustus johtaja Yli-Rajalalle, että hän tuo esityksensä kaupunginhallitukselle nyt, kun kaupunginhallitus on ”rampa ankka” ja sen mandaatti nykyisessä kokoonpanossa päätösten tekemiseen on käytännössä päättynyt!
Olettamukseni on, että Yli-Rajala haluaa esitellä mielettömän hankkeen nyt, kun sen torppaaminen luottamushenkilöiden päätöksellä on varmaa.
Toivon, että tamperelaiset seuraavat tarkasti Tampereen kaupunginhallituksen eri jäsenten käyttäytymistä Tavase Oy:n lisärahoitusta koskevassa äänestyksessä.
Tarkkailun piirissä ovat ainakin seuraavat kaupunginhallituksen jäsenet:
Nopealla tutkailulla huomaan, että Timo P. Niemistä lukuunottamatta kaikki muut kaupunginhallituksen jäsenet pyrkivät jatkamaan Tampereen kaupunginvaltuuston jäseninä! Nyt he antavat tamperelaisille todellisen "opinnäytteen" linjauksistaan.
Maanantaina 8.10.2012 klo "illalla" olemme tietoisia, että miten Tampereen kaupinhallituksen jäsenet uskaltavat linjata Tavase Oy:n jatkon. Ketkä Tampereen kaupunginhallituksen jäsenet haluavat tuhota Kangasalla ja Pälkäneellä sijaitsevat Suomen kauneimmat harjut ja ketkä haluvat ne säilyttää!
Toivon, että järki voittaa ja saamme nauttia jatkossakin Kangasalan ja Pälkäneen harjumaisemista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase Oy, Tavasen rahoituksen lisäpyyntö, Tampereen kaupunginhallituksen kokoonpano, |
Mikä kouluruoka haluaisin olla?Lauantai 6.10.2012 - -Esko Erkkilä- Valtion ravitsemusneuvottelukunta järjesti eilen Tampereella tiedostus- ja keskustelutilaisuuden, jonka teemana oli
”Ravitsemuksella terveyttä ja hyvinvointia kuntalaisille vauvasta vaariin – ruokaan panostaminen kannattaa!”
Tilaisuus oli kaikille avoin ja sinne oli kutsuttu median edustajat, Pirkanmaan kuntapäättäjät, kunnallisvaaliehdokkaita sekä kuntien ravitsemusasioista päättäviä toimijoita.
Paikalla oli nelisenkymmentä ruoka-asioista kiinnostunutta ja tilaisuuden lopuksi järjestettiin paneelikeskustelu, jossa puolueiden edustajat kertoivat taustaryhmänsä mielipiteistä päivän aiheeseen.
Edustin paneelissa Suomen Keskustaa.
Tilaisuuden avaajana ja koko ajan paikalla olleena jämäkkänä johdattelijana toimi maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Hän toimii myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtajana.
Tapasin Husu-Kallion vasta nyt ensimmäisen kerran hänen kansliapäällikköaikanaan. Sain tehdä vuosikaudet tiivistä yhteistyötä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa, kun Jaana Husu-Kallio toimi sen pääjohtajana.
Kokemukseni Husu-Kalliosta pätevänä suomalaisen ruokaturvallisuuden vartijana on ehdoton ja sen vuoksi totesinkin hänelle, että meillä suomalaisilla on nyt hieman turvaton olo, kun Sinä et ole Eviran johdossa!
Toki MMM:n kansliapäällikkyys on todellisen vaikuttajan paikka, sillä nyt Husu-Kalliolla on hyvin laaja vastuualue mm. kansalaisten ruokaketjussa.
Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio katsoo eteenpäin ja hän totesikin alustuksessaan, että nyt pitää toimia! Tarve toimia ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksesta, jossa on seurattu väestön seerumin kolesteroliarvojen kehittymistä 1982 – 2012. Kaaviosta nähdään, että miesten sekä naisten kolesteroliarvot ovat kohonneet kuluneena viisivuotiskautena!
Tampereen Vapriikissa pidetyssä tilaisuudessa julkistettiin Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tuottama opas”Ravitsemuksella hyvinvointia”.
Oppaaseen on koottu hyvän ravitsemuksen edistämiseksi annetut suomalaiset suositukset ja siinä esitellään esimerkkejä kunnissa toteutetuista hyvistä käytännöistä.
(Kuvaaja: Mikko Kiio) Tilaisuus huipentui paneelikeskusteluun ja sen johdattelijana toimi neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio-Lähteenkorva (oikealla) sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Panelistit oikealta lukien
(Kuvaaja: Mikko Kiio) Esittelyn yhteydessä meille oli annettu ennakkotehtäväksi tämän jutun otsikko. Istumajärjestys oli minulle suosiollinen, sillä sain esittäytyä ensimmäisenä.
Otsikon kysymys oli minulle helppo, sillä halusin valita ravitsemuksellisesti terveellisen ja välttämättömän ruuan. Kotimaisuus ja se, että valitsemani kouluruoka on tuotettu lähellä, olivat valinnassani ehdottoman tärkeitä. Tamperelaisen elintarviketyöläisen työpaikan varmistaminen oli kouluruokani valinnassa minulle ensiarvoisen tärkeää.
Valintani oli helppo ja kävinkin ennen paneelitilaisuutta ostamassa Nekalan K-Supermarketista Länsi-Maidon Vihiojantie 3:ssa sijaitsevassa meijerissä pakkaaman kevytmaitopurkin. Kyseessä on Pirkanmaalla tuotetusta maidosta jalostettu tuote.
Esittelin Pirkanmaalla tuotetusta maidosta Tampereella pakatun maitopurkin kouluruokana, joka haluaisin olla!
Länsi-Maidon Tampereen Nekalassa pakkaama kevytmaito on aistikkaassa pakkauksessa, sillä maitopurkin kyljessä on kuva Näsinneulasta. Kuva on otettu eilen illalla mökkimme kivitasolla ja se on tarkoituksellisesti kooltaan iso, sillä lähellä tuotettu ruoka on ison kuvan arvoista!
On vähintään kummallista, että tuote ei ole päässyt esim. Tampereen suurimpiin S-ryhmän päivittäistavaraliikkeisiin! K-ryhmän maitohyllyssä se on!
Tarkoitukseni on palata paneelikeskustelun puheenvuoroihin ja niissä esitettyihin eri puolueiden painotuksiin myöhemmin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtion ravitsemusneuvottelukunta, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio, THL:n kolesterolitutkimus, Ravitsemuksella hyvinvointia, Länsi-Maito, maitoa Pirkanmaalta. |
Keskusta osallistui ainoana poliittisena puolueena Tampereella WGH:n työhyvinvointitapahtumaan!Perjantai 5.10.2012 - -Esko Erkkilä- Work goes happy (WGH) on uusi ja monipuolinen työhyvinvointikonsepti, joka on aloittanut taipaleensa työhyvinvointikiertueella.
WGH järjesti Tampere-talolla 3.10.2012 tapahtuman, johon myös Pirkanmaan Keskustan piiri ry osallistui omalla osastollaan. Olin mukana esittelijänä.
Herätti kummastusta, että olimme ainoa poliittinen puolue, joka halusi olla mukana työhyvinvointitapahtumassa.
Olemme kylläkin viime päivinä saaneet kuulla esim. kokoomuksen taholta irtiottoja siihen suuntaan, että he eivät vähääkään välitä työntekijöiden työhyvinvoinnista – poissaolo tapahtumasta oli ilmeinen seuraus kovan linjan pääsystä voitolle kokoomuksessa.
Keskusta oli vahvasti mukana tapahtumassa, sillä kansanedustaja Mikko Alatalo ja entinen kansanedustaja Juha Mieto esiintyivät tapahtumassa edukseen.
Kansanedustaja Mikko Alatalo oli Leningrad Cowboys-yhtyeestä tutuksi tulleen monitoimimies Mato Valtosen ja entisen yritysjohtajan, teräväsanaisena tunnetun kolumnisti-kirjailijan Kalle Isokallion haastateltavana.
Alatalon, Valtosen ja Isokallion keskustelu kosketteli monia työelämän erilaisia kipukohtia ja tietysti myös musiikkimaailmaa. Mikko totesi, että musiikkibisnes on nykyisin kovaa bisnestä ja esim. ryyppääminen ei sinne enää kuulu.
Järjestäjät huomasivat Juha Miedon osastollamme ja Mikko Alatalon haastatteluhetken jälkeen myös Mieto kutsuttiin Valtosen sekä Isokallion tentattavaksi.
Kärkkäänä haastattelijana ja jopa haastateltavan keskeyttäjänä tunnettu Isokalliokin meni hiljaiseksi Miedon alussa esittämän pitkän ja työhyvinvointiin ansiokkaasti paneutuvan monologin jälkeen. Isokallio totesi jotenkin siihen suuntaan, että siinäpä se sitten!
Esiintymislavan edessä oli yli kaksisataa tuolipaikkaa ja ne olivat varsin hyvin miehitettyinä Alatalon sekä Miedon haastattelujen aikana.
Keskustalaisena saa olla ylpeä ”seurakavereista”, joilla todella on sanottavaa!
Juha Mieto koppasi kainaloonsa erään osastollamme vierailleen rouvan sekä kunnallisvaaliehdokkaamme Anne Kotin (vasemmalla) – myös minä pääsin samaan kuvaan!
Keskustan Tampereen kunnallisvaaliehdokas Timo Saarimaa on tässä syventynyt syvällisiin keskusteluihin Juha Miedon kanssa.
Juha Miedolla ja Mikko Alatalolla riitti paljon keskusteltavaa ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä – myös minä sain olla kuulolla!
Keskustan Pirkanmaan piiri teki WGH:n –messutapahtumassa videota, joka näinä päivinä julkaistaan piirin nettisivuilla. Juha Miedon ja Mikko Alatalon haastattelijana toimi Keskustanaisten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle.
Kuvassa näkyy hyvin Keskustan valtakunnallinen vaalijuliste: ”On kotiin tulon aika”
Slougan on painettu onnistuneesti ”isoäidin kangaspuissa syntyneen räsymaton” päälle.
Tampere-talossa järjestetty tilaisuus oli onnistunut ja antoi yleisölle paljon uusia eväitä työhyvinvoinnin kehittämiseksi.Keskustelua kävijöiden joukossa herätti se, että muut puolueet ylenkatsoivat työhyvinvoinnin merkitystä nyky-Suomessa. Puolueiden poisjäännistä voi tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä!Saimme kokea onnistumisia, sillä lavaohjelman ehdottomat huiput olivat Mikko Alatalo ja Juha Mieto!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: WGH, Work goes happy, Tampere-talo, Mikko Alatalo, Juha Mieto, Anne Kotti, Eeva Tuokko, Timo Saarimaa, Mato Valtonen, Kalle Isokallio, Keskustan Pirkanmaan piiri, Pirkko Vuolle, Pirkanmaan Keskustanaiset, |
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!Torstai 4.10.2012 - -Esko Erkkilä- Ilmoitukseni Keskustan Vaalilehdessä:******
Kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella - Esko Erkkilä!
Ehdokasnumero 208EI
KYLLÄ
Uusi valtuusto päättää Rantaväylän tunnelista!******
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansalaisvaikuttamisen pioneeri Tampereella, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, tekopohjavesihanke Tavase, Sulkavuori, jätevesien keskuspuhdstamo, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihioja, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Peltolammi, lentomelu, 14 päivää vanhat leivät |
Vaalilupaukseni YLE:n vaalikoneessaKeskiviikko 3.10.2012 - -Esko Erkkilä- YLE:n vaalikone on avautunut ja siellä pyydetään ehdokkaita kertomaan kolme vaalilupausta, joita ehdokas tulee ajamaan valituksi tultuaan.
Pidän menettelyä hienona, sillä ehdokkaiden lupaukset jäävät vaalikoneen arkistoon ja ne ovat sieltä valtuustokauden aikana kaikkien tutkittavissa.
Minun kolme vaalilupaustani olivat seuraavat:
Tutkailin nopealla silmäyksellä muiden tamperelaisehdokkaiden vaalilupauksia ja huomasin, että monet ehdokkaat lupasivat ”ympäripyöreitä”.
Yksi pohjanoteeraus löytyi ehdokkaiden aakkosjärjestyksen kärkipäästä, kun eräs SDP:n kärkiehdokas mainitsi vaalilupauksekseen tämän:
”Vanhuspalveluiden määrä ja laatu on pidettävä vähintään lain edellyttämällä tasolla.”
Onko SDP:n piirissä laajemmaltikin se käsitys, että lain edellyttämä taso on tavoite? Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lain edellyttämä taso ei voi olla tavoite, vaan itsestäänselvyys. Ehkä SDP:n johtohenkilöiden pitäisi asettaa Tampereen kaupungin tilaajajohtajan toimesta eläköitynyt ehdokas pienelle lainnoudattamisen kurssille!
Toinen ihmeellisyys on Vihreän valtuustoryhmän erään edustajan vaalilupaus, joka kuuluu näin: ”Lupaan edelleen tehdä parhaani”. Jouduin takavuosina olemaan paikalla, kun eräs merkittävä liike-elämän edustaja sanoi samoin kuin nyt sanoo Vihreiden tamperelainen kaupunginvaltuutettu.
Liike-elämässä toiminut henkilö sanoi nuo sanat Atria Oy:n erään johtajan kuullen ja muistan aina kommentin, jonka Atrian johtaja sanoi.
Hän sanoi näin: ”Meillä Atriassa se ei riitä, vaan mies pannaan silloin vaihtoon!”
Mielestäni tamperelaisäänestäjien on laitettava sellainen kaupunginvaltuutettu vaihtoon, jonka tavoitteena on pystyä tekemään vain parhaansa!
-Esko Erkkilä, ehdokasnumero 208- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE:n vaalikone, vaalilupaukset, Tavase, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihinoja, Pyhäjärvi, Kokemäenjoki, |
Keskustan teltta oli tapahtumien keskipisteenä Tampereen Markkinoilla 1.10.2012Tiistai 2.10.2012 - -Esko Erkkilä- Onnistuneen tapahtuman järjestäminen vaatii paljon näkymätöntä taustatyötä, jotta tilaisuudesta muodostuisi onnistunut.
Näin oli myös eilen Tampereen Keskustorilla järjestetyillä Tampereen Markkinoilla, joille Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö osallistui omalla osastollaan.
Valmistauduin tapahtumaan jo edellispäivänä, kun lastasin henkilöauton peräkärryni telttakatoksella ja monilla muilla rekvisiitoilla jo myöhään sunnuntai-iltana.
Herätys oli maanantai-aamuna klo 05.15 ja olin Keskustan telttakatoksen kanssa Keskustorilla varaamassa tutun paikan Hämeenkadun ääreltä klo 06.55.
Aamun kuluessa oli hyvää aikaa keskustella telttakatoksemme vierelle sijoittuneiden tutuiksi muodostuneiden torikauppiaiden kanssa päivän säätilasta ja säätilaennusteiden vaikutuksista päivän kävijämäärien ennakointiin.
Saimme osastomme kuntoon klo 09.30, kun kaikki piiritoimistolla valmistellut tarjottavat olivat ehtineet tarjoilukuntoon!
Monitoiminen puuhamiehemme ja kunnallisvaaliehdokkaamme Jari Rajasalo (vasemmalla) ehti päivän aikana käydä lukemattomia keskusteluja tamperelaisten kanssa.
Sadan maratonin mies Johannes Jonoff (vasemmalla) oli kotiutunut edellispäivänä Porissa järjestetyistä pärekorin heittokilpailuista ja oli innolla käymässä keskusteluja vaikkapa Sara Hildenin taidemuseon tarjonnasta – hän kun on Sara Hildenin taidemuseon johtokunnan jäsen!
Kunnallisvaaliehdokkaamme Eva Back on perehtynyt Santeri Alkion kirjalliseen tuotantoon ja sen vuoksi hänellä on vankka tuntemus alkiolaisuudesta!
Käytönvalvoja Jorma Tapaninaho (oikealla) saa jämäkällä sanomisellaan epäröivimmänkin kansalaisen vakuuttumaan Keskustan kunnallisvaaliohjelmasta!
Keskustalainen apulaispormestari Timo Hanhilahti käyskenteli tyytyväisenä osastollamme ja hän sai viimeisenkin ”epäilevän Tuomaksen” uskomaan, että Tampereen kaupungin kaavoitustavoitteet on hänen johdollaan saavutettu.
Tässä kuvassa apulaispormestari Timo Hanhilahti keskustelee Keskustan pormestariohjelmasta Mervi Karinkannan kanssa. Mervi oli edellisissä eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokas ja silloin hän kokosi Pirkanmaalta kunnioitettavan äänisaaliin. Nyt odotamme ja toivomme, kun Mervi siirtyi Keskustan riveihin, että hän tuplaa Tampereelta eduskuntavaaleissa saamansa äänisaaliin!
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n johtokunnan jäsen Kaarina Peltomäki (vasemmalla) jututtaa kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaista.
Minä ja lukemattomat muut arvostivat, kun Tampereen oma senaattori Mikko Alatalo ehti poikkeamaan osastollamme hetkeksi. Nähtiin taas kerran, että Mikolla on todellista vetovoimaa, sillä väkeä tungeksi Mikon ympärillä kovasti!
Tampereen Markkinoiden markkinapäivä oli Keskustan kannalta poikkeuksellisen onnistunut.Tavoitimme runsaasti niitä tamperelaisia, joita juuri halusimmekin tavata!
-Esko Erkkilä, ehdokasnumero 208- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: apulaispormestari Timo Hanhilahti, Mervi Karinkanta, Jari Rajasalo, Eva Back, Jorma Tapaninaho, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Johannes Jonoff, Mikko Alatalo, Kaarina Peltomäki, |
Vaalikoneita ja vaaliesitteitäMaanantai 1.10.2012 - -Esko Erkkilä- Eilinen iltapuhde meni vaalikoneisiin vastatessa ja omatekoisia vaaliesitteitä laatiessa. Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n vaalipäällikkönä jouduin antamaan apua muillekin ehdokkaillemme vaalikoneiden täyttämisessä. Olen vastannut Tampereen kaupungin, Tamperelaisen, YLE:n sekä MTV:n vaalikoneisiin! Lukijani ovatkin saaneet tutustua kolmeen vaaliteemaani eli Tavasen vastustamiseen, ihmettelyyn siitä, että Tampereen kaupunki hankkii oikein tarjouskilpailulla vanhuksille 14 päivää säilyvää leipää sekä TKL:n bussien Virossa tapahtuvan korjaamisen arvosteluun. Tässä vaaliteemoistani kertovat vaaliesitteet, jotka laadin omalla tietokoneellani ja tulostin omalla tulostimellani: Nyt pitääkin lisätä nimensä jälkeen numero 208! -Esko Erkkilä 208- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin vaalikone. Tamperelaisen vaalikone, YLE:n vaalikone, MTV:n vaalikone, Tavase, 14 päivää säilyvän leivän kilpailutus, TKL:n bussien korjaaminen Virossa, |
Keskustan valtuustoryhmä teki 17.9.2012 oikeansuuntaisen, mutta sanamuodoiltaan aivan liian lievän valtuustoaloitteen Tavasesta luopumiseksiSunnuntai 30.9.2012 - -Esko Erkkilä- Olen tyytyväinen, että Keskustan Tampereen kaupunginvaltuuston valtuustoryhmä jätti 17.9.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa tiedustellaan - vaikkakin miedoin sanakääntein - Tampereen kaupungin suhtautumisesta tekopohjavesihanke Tavaseen.
On hyvä, että edes yksi valtuustoryhmä on hereillä mielettömän Suomen kauneimpia harjuja tuhoavan hankkeen lopettamiseksi.
Olen ollut jämäkästi Tavase-hanketta vastaan jo vuosikaudet ja uskon, että vastustukseni on ollut yhtenä pontimena Keskustan valtuustoryhmän nyt vihdoinkin laatimaan valtuustoaloitteeseen.
Mielestäni valtuustoaloitteessa olisi pitänyt selkeäsanaisesti vaatia luopumista koko tekopohjavesihankkeesta.
Olen todennut jo aikaisemmin, että nykyinen kaupunginvaltuusto ei pysty luopumaan Tavase-hankkeesta, vaan tehtävä jää 28.10.2012 valittavan Tampereen uuden kaupunginvaltuuston hoidettavaksi.
Olen kunnallisvaaliehdokkaana ja eräänä keskeisenä vaalilupauksenani on, että Tampereen kaupungin pitää nopeasti luopua Tavase-hankkeesta.
Tamperelaiset eivät tarvitse Tavase-tekopohjavettä, sillä meillä on laadukasta Näsijärven vettä ”lähivetenä”. Kaupinojan vesilaitoksen pieni kunnostus takaa tamperelaisille todellisen lähiveden saamisen myös tulevaisuudessa.
On ympäristörikos, jos Tavase Oy:n sallitaan tuhota tekopohjavesilaitoksellaan Suomen kauneimmat harjut Kangasalalla ja Pälkäneellä.Tavase Oy:n lupaamia vesimääriä ei pystytä toimittamaan Kangasalan ja Pälkäneen sadetuksilla vaan tekopohjavesiyhtiö joutuisi välittömästi rakentamaan vastaavan luontoa tuhoavan laitoksen Pinsiöön. Sallivatko Nokian, Hämeenkyrön ja Ylöjärven asukkaat sen?
Puutteistaan huolimatta Keskustan valtuustoaloite on oikeansuuntainen ja se luo hyvän pohjan lokakuussa valittavalle kaupunginvaltuustolle tehdä Tavase Oy:n lopettamista koskeva päätös.
Keskustan valtuustoaloite kuuluu näin:
************
Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.9.2012
TAVASE OY:N TILANNESELVITYS
Tekopohjavesiyhtiö Tavase Oy on jättänyt aluehallintoviranomaiselle hakemussuunnitelman, jolla haetaan lupaa tekopohjavesilaitoksen rakentamiselle tilanteessa, jossa Akaa, Kangasala ja Valkeakoski ovat vetäytymässä koko tekopohjavesihankkeesta. Tampereen kaupunki on taannut talousvaikeuksissa olevan yhtiön toiminnan jatkamisen.
Tampereen veronmaksajille tulee kertoa, että mikä on Tampereen kaupungin suunnitelma Tavasen jatkon suhteen. Vastausta vaille ovat kysymykset kolmen kunnan irtautumisen vaikutuksista hankkeeseen, Tampereen tämän hetken maksuosuudesta yhtiöön, mahdollisen investoinnin rahoitussuunnitelmasta, onko jo laadittu suunnitelma mahdollisesta Tampereen kaupungin hankkeesta irtautumisesta ja siitä johtuvan vesihuollon uuden suunnitelman tekemisestä. Kyse on merkittävästä tulevaan vaalikauteen liittyvästä ratkaisusta: tehdäänkö noin 50 – 200 miljoonan euron investointi vai lopetetaanko hanke kirjanpidon alasajokirjauksin.
Keskustan valtuustoryhmä esittää nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esittää Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavase Oy:n alasajamisen varalta.
Tampere 17.09.2012
Keskustan valtuustoryhmä
***********-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-hanke, Tavase tuhoaa Kangasalan ja Pälkäneen harjumaisemat, Keskustan valtuustoaloite Tavasesta luopumiseksi, Tavasesta luopuminen, |
HYVÄ IKÄ 2012 -messut olivat suurmenestys ikäihmisten kohtaamispaikkanaLauantai 29.9.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettiin HYVÄ IKÄ 2012 –messut.
Messut olivat kaksipäiväiset, sillä ne ajoittuivat syyskuun 27. ja 28. päiville.
Toimin esittelijänä Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen osastolla.
Näyttelyosastomme ”grand old man” oli yhdistyksemme puheenjohtaja Matti Kaperi (vasemmalla). Määritelmä grand old man merkitsee; ”alansa kokenut ja arvostettu suurmies”. Kun katseli Matin esiintymistä ja sitä, että melkein ”kaikki” ohikulkijat tunsivat hänet, oli helppo uskoa, että grand old man –toteamus pitää Matin kohdalla paikkansa!
Eläkeliitto on Suomen suurin eläkeläisjärjestö. Järjestö valvoo ikäihmisten etuja sekä tarjoaa palveluja ja yhdessäolon mahdollisuuksia. Eläkeliitossa toimii yli 127 000 jäsentä, 20 piiriä ja 402 paikallisyhdistystä – Tampereen Yhdistys on yksi paikallisyhdistyksistä.
Eläkeliiton Tampereen Yhdistyksen tarkoituksena on tamperelaisten eläkeläisten toiminnallisten, henkisten ja aineellisten etujen valvominen ja heidän asemassaan ilmenevien epäkohtien korjaaminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii sitoutumattomana eläkeläisjärjestönä.
Jäseniä Eläkeliiton Tampereen yhdistyksellä on 242.
Toimin rivijäsenenä Eläkeliiton Tampereen Yhdistyksessä, mutta osaan kertoa, että kokoonnumme Marttalassa, Hämeenpuisto 39 A klo 11.00 joka toisena maanantaina.
Ohjelmassa on kahvitarjoilun lisäksi eläkeikäisiä kiinnostavia alustuksia.
Googlaa vaikkapa "Eläkeliitto Tampere", niin pääset yhdistyksemme nettisivuille ja voit tutustua toimintaamme!
Toivottelen kaikki Tampereen eläkeläiset mukaan Eläkeliiton toimintaan – mukaan voit tulla "suoraan kadulta"!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvä ikä 2012, Matti Kaperi, |
Keskusta julkisti oman ehdokkaansa Tampereen pormestariksi: Timo HanhilahtiPerjantai 28.9.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Keskusta on alusta alkaen kannattanut avointa kansanvaalia pormestarin valinnassa.
Se ei kuitenkaan ole nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollista. Tämän vuoksi Keskusta on ottanut periaatteellisen kannan jo keväällä, että kunnallisvaaleissa tamperelaisilla on tiedossaan Keskustan pormestariehdokas.
Julkistimme pormestariehdokkaamme eilen klo 10.00 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Ehdokkaamme Tampereen pormestariksi on nykyinen apulaispormestari Timo Hanhilahti.
Timo Hanhilahti on 57-vuotias maatalous- ja metsätieteiden maisteri (MMM). Hän on opiskellut Helsingin Yliopistossa ympäristötieteiden opintosuunnalla pääaineenaan maankäytön ekonomia.
Apulaispormestari Timo Hanhilahti on Suomen pitkäaikaisin apulaispormestari, sillä hän on ollut nykyisessä tehtävässään vaalikauden alusta alkaen.
Tunnen Timo Hanhilahden henkilökohtaisesti yli neljän vuoden ajalta ja hän on yksi niistä työ- ja politiikkakavereista, joiden esiintyessä voin olla turvallisin mielin.
Hanhilahden esiintyminen eilen aamulla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa vahvisti käsitystäni hänen vakuuttavuudestaan.
Laadimme pormestariehdokas Timo Hanhilahden johdolla Keskustan pormestariohjelman 2012.
Tiedotustilaisuudessa julkistettu pormestariohjelman kärki koostuu viidestä asiakokonaisuudesta. Tulemme Hanhilahden johdolla täydentämään Keskustan pormestariohjelmaa lähipäivinä.
Nyt julkistettu pormestariohjelman kärki on tässä: ******
KESKUSTAN PORMESTARIOHJELMA 2012: Viisi pääkohtaa
Yrityksille on pystyttävä tarjoamaan tarkoituksenmukaista tonttimaata ja yritystilaa sekä toimiva infrastruktuuri. Nykyisten työpaikkojen turvaaminen ja uusien luominen ovat elinehto kaupungin vetovoiman kehittämiselle.
Tampereen kaupungin teknisissä palveluissa suoritettiin rakenteellinen muutos jolla saavutettiin n. 10 %:n kustannussäästö palveluista tinkimättä. Vastaava säästö esim. sosiaali- ja terveyspuolella merkitsisi 60 miljoonaa euroa eli kahta (2) prosenttiyksikköä tuloveroprosentissa. Rakenteellinen selvitystyö ja sen jälkeiset toimenpiteet on tehtävä koko kaupunkiorganisaatiossa teknisen puolen tapaan myös tilaajaryhmässä sekä konsernijohdossa viimeistäkin apulaispormestaria ja johtajaa myöten.
Vetovoimainen ja viihtyisä kaupunkikeskusta on kaikkien etu. Keskusta-alueeseen kannattaa panostaa. Kaikessa toiminnassa pitää muistaa, että samaa Tamperetta on Lentävänniemestä Hervantaan ja Teiskoon. Asukkaat ovat samanarvoisia asuinpaikasta riippumatta. Asukkaat itse valitsevat asuinpaikkansa kaupungin alueella. Ponnisteluja tonttitakuun toteuttamiseksi pitää voimistaa.
Liikenneympäristössä keskeisin parannuksen tarve on asuinalueiden katuympäristön kunnon kohentaminen. Hämeenkadun merkitys kevyt- ja joukkoliikennepainotteisena kaupallisena valtasuonena kasvaa, jonne myös henkilöautoilla pitää olla vapaa pääsy. Sujuvan ja laadukkaan joukkoliikenteen pitää palvella koko kantakaupungin aluetta. Ratikka on mahdollinen, jos sitoudutaan koko joukkoliikenteen laatukäytäväverkon laajuiseen ratikkaverkkoon. Ratikkapäätös vaatii, että tiedetään miten investointi rahoitetaan. Muussa tapauksessa toteutusvaihtoehdoksi etsitään joku muu ekologisesti kestävä joukkoliikennemuoto.
Yhteistyötä ja kumppanuutta naapurikuntien kanssa on syytä tiivistää ja aktivoida. Kunnallisia palveluita voidaan tarjota kuntarajan yli esim. Pirkkalan suunnassa. Teknisen tuotannon alueella voidaan harkita yhteistä kuntarajat ylittävää liikelaitosta tai osakeyhtiötä. Kaavoitustyötä voidaan suorittaa yhteisenä, hajautettuna työyhteisönä ja esim. viranomaispalveluja voidaan tuottaa seudullisesti. Kuntien välisen yhteistyön pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Aikaa myöten yhteistyö tuottaa sellaisen tuloksen kuin se ansaitsee. Jokainen kunta tekee itsenäisesti omat ratkaisunsa kuntarakenneasiassa.
Timo Hanhilahti Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n pormestariehdokas kunnallisvaaleissa 2012
******* Tiedotusvälineiden puolelta Keskustan pormestariehdokkaan nimeäminen ja pormestariohjelmamme saivat positiivisen vastaanoton.
Keskustan roolina on olla edelläkävijä.
Viime presidentinvaalien Tampereen kolmanneksi suurimpana puolueena eilen kertomamme uutinen on osoitus Keskustan merkittävästä roolista Tampereen kunnallispolitiikassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Tampereen Keskusta, www.tampereenkeskusta.fi, Timo Hanhilahti, pormestariehdokas Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti. Keskustan pormestariohjelma 2012. Tampereen Keskustan pormestariohjelma 2012, |
Kunnallisvaaleissa jokainen kokoomukselle, SDP:lle ja vihreille annettu ääni merkitsee suurkuntahankkeiden etenemistäTorstai 27.9.2012 - -Esko Erkkilä- Palaan vielä Aamulehden viime tiistaina eli 25.9.2012 järjestämään kuntavaalikiertueen ensimmäisen yleisötilaisuuden antiin. Oli hämmästyttävää, kuinka suurella äänten enemmistöllä läsnä ollut tamperelaisyleisö torppasi Kataisen, Virkkusen ja Urpilaisen kohkaaman kuntauudistuksen, johon oleellisena osan kuuluisi suur-Tampereen muodostaminen.
Omaan toimivia ja monipuolisia suhteita hallituspuolueiden paikallisiin edustajiin, mutta joudun nyt selkeästi toteamaan, että jokainen hallituspuolueiden edustajille kunnallisvaaleissa annettu ääni kaventaa kansalaisdemokratiaa rajusti.
Paikalliset kokoomuslaiset ja demarit – ehkä jopa jotkut vihreätkin - saattavat aidosti toimia itsenäisten kuntien puolesta ja suur-Tamperetta vastaan. Sillä ei kuitenkaan ”isossa kuvassa"ole pienintäkään merkitystä, koska kokoomus ja SDP laskevat jokaisen heille annetun äänen puoltavan hallituksen kuntauudistusta.
Tampereen kehyskunnissa jokainen hallituspuolueille annettu ääni antaa avoimen valtakirjan hallitukselle lopettaa Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala ja Vesilahti.
Jos näiden kuntien asukkaat haluavat, että kotikunta säilyy myös jatkossa itsenäisenä, on varmin tapa varmistaa tämä äänestämällä Suomen Keskustan ehdokasta.
Oli ilahduttavaa, että myös tamperelaisten enemmistö haluaa säilyttää kehyskunnat itsenäisinä.Tästä saimme vakuuttavan todisteen, kun kuntavaalikiertueen yleisö oli lähes 70 %:n osuudella suur-Tamperetta vastaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kehyskunnat, suur-Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Vesilahti, |
Kylmää kyytiä kokoomukselle, demareille ja vihreille!Keskiviikko 26.9.2012 - -Esko Erkkilä- Kunnallisvaalien paneelikeskustelut alkoivat Tampereella eilen, kun...
Aamulehden kuntavaalikiertue 2012
...aloitti kunnallisvaalien paneelisarjan.
Tilaisuus alkoi ravintola Ziberiassa klo 18.00 ja sen piti päättyä klo 20.00, mutta mielenkiintoiset keskustelut jatkuivat ennakoitua pidempään.
Keskustelua johdattelivat Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen…
…ja Aamulehden uutispäällikkö Sari Torvinen.
On selvää, että paneelin kokeneimmat osanottajat pääsivät ääneen eniten, sillä heillä oli myös kaupunkilaisia kiinnostavia mielipiteitä runsaasti. Tässä vasemmalta Leena Kostiainen (kok), Sanna Marin (SDP), Timo Hanhilahti (kesk) ja Olli-Poika Parviainen (vihr).
On annettava tunnustus myös perussuomalaisia edustaneelle Tiina Elovaaralle, joka jysäytti yhdessä SDP:n Sanna Marin´n kanssa illan toisen uutispommin.
*******
Paneelin todellinen jysäys oli salintäyteisen yleisön vastaus seuraavaan kysymykseen:
Miten hallituksen ajama kuntauudistus pitäisi ratkaista Tampereella?
Ounastelin, että yleisön vastaukset kysymykseen jakaantuvat varsin tasan eri vaihtoehtojen kanssa, mutta lähes 70 % tilaisuuden yleisöstä vastasi, että kuntauudistus pitää Tampereella ratkaista itsenäisten naapurikuntien yhteistyötä kehittämällä! Kuntaliitos naapurikunnan tai –kuntien kanssa sai ainoastaan 13,9 %:n kannatuksen ja lähes yhtä heikoksi jäi suur-Tampereen suosiota kyselleen vaihtoehdon kannatus.
Paneeliyleisön kannanotto oli suuri pettymys kokoomukselle, SDP:lle ja vihreille, jotka ovat väkisin ajamassa suur-Tampereen luomista. Pitää muistaa, että tulos on tamperelaisten vastaus kuntaliitossuunnitelmiin - millaisia tuloksia syntyykään Tampereen kehyskunnissa? Sen näemme lähipäivinä. Tampereen yli-innokkaat virkamiehet saivat suur-Tampere -kohkaamiselleen oikein kunnolla turpaan!
On selvää, että kyselyn tulokset on Tampereen kokoomuksen, demareiden ja vihreiden toimesta kerrottu välittömästi Jyrki Kataiselle, Jutta Urpilaiselle ja Ville Niinistölle. Joko tänään kuulemme kuntaliitospuolueiden johdolta uusia linjauksia kuntauudistuksen tiimoilta?
SDP:n Sanna Marin osoitti kokemattomuutensa, kun hän saliyleisön äänestystuloksen julkistamisenkin jälkeen vielä ainoana panelistina puolusti suur-Tamperetta. Kokoomuksen Leena Kostiainen osasi olla ääneti ja ei siten ryhtynyt puolustamaan Jyrki Katainen ja Henna Virkkusen kuningasajatusta. Kuvasta nähdään, että Keskustan Timo Hanhilahdella on mukava olo, kun Keskustan ajama linja on juuri saanut saliyleisöltä vankkumattoman tuen.
******
Mainitsin juttuni alussa, että tilaisuudessa kuultiin toinenkin jymyuutinen.
Jymyuutinen koskee sitä, että SDP:n Sanna Marin ja perussuomalaisten Tiina Elovaara ainoina panelisteina kannattivat Tampereen veroprosentin nostamista.
SDP:ltä veroprosentin korottamisvaatimuksen vielä jotenkin ymmärtää, sillä SDP:n kannattajat ovat tunnetusti veroja ja veronmaksamista rakastavia, mutta se oli todellinen yllätys, että myös Tampereen perussuomalaiset ovat valtaanpäästyään valmiit kasvattamaan tamperelaisten verorasitusta.
Kiitokset Tiina Elovaaralle ja Sanna Marin´lle, että kerroitte puolueidenne veronkorotussuunnitelmat jo nyt!
Kiitän Aamulehteä hienon tilaisuuden järjestämisestä. Tamperelaiset saivat sen avulla mainion lähdön alkaa seurata kunnallisvaalitaistelun viime viikkoja.
Tilaisuudessa esille tulleet seikat vahvistivat Keskustan asemia, jotka Tampereella jo ennen tilaisuuttakin olivat vahvat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehden kuntavaalikiertue 2012, suur-Tampre, suur-Tampere kariutumassa, kylmää kyytiä, kylmää kyytiä kokoomukselle, kylmää kyytiä demareille, kylmää kyytiä SDP:lle, kylmää kyytiä vihreille, |
Lähiruoka yhdistää alkutuottajan, elintarviketeollisuuden, elintarviketeollisuuden työntekijät ja mikä tärkeintä - kuluttajanTiistai 25.9.2012 - -Esko Erkkilä- MSL-Tampere ja MTK-Pirkanmaan Kasvukausi-hanke järjestivät lähiruokaillan Työväenmuseo Werstaan auditoriossa Tampereella tiistaina 18.9.2012.
MSL-Tampereen puheenjohtajana olin mukana suunnittelemassa ja myös toteuttamassa suosituksi osoittautunutta tilaisuutta.
Otimme tilaisuuden kattoteemaksi haastavasti; Harhautetaanko kuluttajaa lähiruokatermillä?
Saimme tilaisuuteemme huippuluokan alustajat, sillä alustajina toimivat MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen.
Tilaisuuden avaajana ja sen sähköistäjänä toimi MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski. Visa osasi luoda sopivasti aineksia teräväänkin keskusteluun, mutta alustajat olivat kuitenkin yksimielisiä lähiruuan tärkeydestä, joten merkittäviä vastakkainasetteluja ei syntynyt.
Oli vahinko, että emme huomanneet kutsua päivittäistavarakaupan edustajaa alustajaksi – silloin ehkä olisimme saaneet keskusteluun myös lähiruoka-ajattelun torppaavan tahon!
MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi toi esille, että hallituksella on ihan kirjattuna illan aiheeseen liittyviä linjauksia. Oli ehkä yllätys, että Syväniemi uskalsi sivaltaa hallitusta toimettomuudesta lähiruoka-asian eteenpäin viemisessä, kun hän totesi, että hallituksella aika alkaa kulua vähiin lähiruokaan liittyvien asioiden käytännön edistämisessä! Ainakaan minulle hallituksen toimettomuus ei tullut yllätyksenä, sillä sain kesällä Oripäässä OKRA-näyttelyssä kuunnella maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen saamattomuutta nykyisen hallituksen maatalous- ja elintarvikelinjauksista.
Anni-Mari Syväniemi esitti MTK:n käsityksen lähiruuan määritelmästä.
Se kuuluu näin:
Lähiruoka on mahdollisimman lähellä tuotettua suomalaista ruokaa, jonka alkuperä, tuottaja ja valmistaja tiedetään.
Olen aina kannattanut MTK:n lähiruokamääritelmää.
Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen asemoi luomun ja lähiruuan elintarvikebisneksessä.
Luomun osuus on 2 % ja lähiruuan vastaavasti 10 %.
Juutinen totesi Suomen elintarviketeollisuuden rakenteesta, että 28 yritystä vastaa maamme elintarvikevalmistuksen volyymistä 80 % ja loput 20 % tapahtuu 1.866 yrityksen toimesta.
Heikki Juutinen muistutti, että jos elintarviketeollisuuden raaka-aineita ei saada Suomesta, ei ole kohta myöskään suomalaista elintarviketeollisuutta!
Suomalaisen elintarviketeollisuuden nokkamies Heikki Juutinen muistutti, että kotimaisen elintarviketeollisuuden eräät peruspilarit ovat terveyspoliittisia ja turvallisuuspoliittisia. Pidin hyvänä, että Juutinen muistutti kotimaisen elintarviketeollisuuden turvallisuuspoliittisesta aspektista!
Keskustelin ennen tilaisuuden alkamista Suomen Elintarviketyöläisten Liiton liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntosen kanssa ja voin todeta, että maamme elintarviketyöläisillä on todella fiksu puheenjohtaja. Heinolassa syntynyt Kuntonen teki ennen liittopuheenjohtajaksi valintaansa melkoisen rupeaman Pirkanmaalla, kun hän toimi Saarioinen Oy:n luottamusmiehenä ja pääluottamusmiehenä.
Kuntonen painotti, että toimiva suomalainen alkutuotanto on perusta sille, että Suomessa on kotimaista elintarvikejalostusta.
Kuntosen mukaan tuotantoeläinten kohtelusta on huolehdittava samalla tavalla kuin elintarviketeollisuuden tuotantoväen kohtelusta. Hän painotti myös kestävien tuotantotapojen välttämättömyyttä. Hienoa puhetta elintarviketyöläisten puheenjohtajalta!
Kuntonen totesi, että elintarviketyöläisille samat asiat ovat tärkeitä kuin alkutuottajalle ja elintarviketeollisuudelle. Pienet painotuserot eivät saa hämärtää yhteistä näkemystä.
SEL:n liittopuheenjohtaja totesi selkeästi, että elintarviketyöläiset eivät tee työtään yhtä suurella ilolla, jos tietävät ruuan raaka-aineiden olevan tuontitavaraa!
Elintarvikkeiden kotimaiseksi pesuun Kuntosella oli jyrkkä linja. Hän totesi, että sillä liataan omaa pesää. Oli hienoa kuulla, että Suomen Elintarviketyöläisten Liitto suhtautuu kriittisesti elintarvikkeiden ”kotimaiseksi pesuun”.
Pyrin tällä palstalla myöhemmin käsittelemään yrityskohtaisesti Kuntosen paljastamia tapauksia, joissa suomalainen elintarviketeollisuus on ryssimässä yrityksen ja jopa koko elintarviketeollisuuden maineen. Mikäli Kuntosen puheet pitävät paikkansa, ryssijänä on myös entinen työnantajani. Surkeaa!
Tilaisuutemme lopuksi oli kolme varttia kestänyt paneelikeskustelu, johon alustajien lisäksi osallistui kuluttajien edustajana tamperelainen Titta Mattila.
Toivottavasti kiireiden keskellä ehdin joskus palaamaan paneelikeskustelun antiin.
Sain lausua tilaisuuden päätössanat. Yleisön aplodeista päätellen taisin onnistua kiteyttämään tilaisuuden annin muutamaan lauseeseen!
Lähiruoka rulettaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lähiruoka, Lähiruoka-seminaari, MSL-Tampere, MTK-Pirkanmaa, Kasvukausi-hanke, Visa Merikoski, Anni-Mari Syväniemi, Heikki Juutinen, Veli-Matti Kuntonen, Titta Mattila, SEL, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto, Elintarviketeollisuusliitto, MTK, |
Alihankinta 2012 - vain yksi puuttuiMaanantai 24.9.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettiin 18.- 20.9.2012 kansainväliset Alihankinta-messut.
Messualueen paikoituspaikat eivät koskaan ole olleet yhtä täynnä kuin nyt.
Messuilla oli lukemattomia näytteilleasettajia ja merkille pantavaa oli, että monet Suomen talousalueet olivat koonneet osastoilleen alueen yrityksiä. Kunnat tekivät siis itseään ja alueellaan sijaitsevia yrityksiä tunnetuiksi yhteisvoimin.
Tampereen elinkeinoasiamies loisti poissaolollaan. Syy on yksinkertainen, sillä Tampereella ei ole elinkeinoasiamiestä!
Tredea Oy:n osastolla yritettiin epätoivoisesti luetella Tampereen elinkeinotoiminnasta vastaavia henkilöitä, mutta perin huonolla menestyksellä. Heitä ei kerta kaikkiaan ole!
Tampereen ykkösluokan iso hanke on, että Tampereelle perustettaisiin elinkeinoasiamiehen toimi.Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on puuttunut asiaan järeällä keinolla, sillä Keskustan valtuustoryhmä jätti asiaa vauhdittavan valtuustoaloitteen 17.9.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Aloite kuuluu näin: ******Valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle.
Yrittäjyyden edistäminen ja yritystoiminnan edellytysten parantaminen on puhuttanut Tampereella jo kauan. On selkeä epäkohta, että Tampereella ei ole henkilöä, johon yritys voisi olla yhteydessä, kun se suunnittelee sijoittuvansa Tampereelle. Tällaista henkilöä kutsutaan useimmiten elinkeinoasiamieheksi. Vastuut ja valtuudet jakaantuvat Tampereella useille eri toimielimille ja viranhaltijoille. Jaettu vastuu merkitsee, että vastuuta ei ole kenelläkään. Yritysten asiointi kaupungin kanssa on hankalaa, kun asiat eivät etene. Tampereelta puuttuvan elinkeinoasiamiehen merkitys korostuu, kun naapurikunnilla tällainen on. Yritykset kärsivät ja joutuvat lähtemään naapurikuntiin, joissa asiat hoituvat. Tampere menettää työpaikkoja ja verotuloja. Yrityshankinnan asiantuntemus pitää olla kaupungilla ja se pitää olla yritysten käytössä yhden luukun periaatteella ja niin, että asiat lähtevät joutuisasti rullaamaan. Elinkeinoasiamies olisi tätä tehtävää varten. Esitämme, että Tampereelle perustetaan elinkeinoasiamiehen toimi. Jotta esitys ei lisäisi henkilöstökuluja, ehdotamme, että tilaajajohtajan virka vastaavasti lopetetaan.
Keskustan Tampereen valtuustoryhmä *******Toivon, että valtuustoryhmämme esitys saa vastakaikua ja Tampereelle saadaan elinkeinoasiamies!-Esko Erkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alihankinta-messut, Alihankinta 2012, Pirkka-halli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tredea, Tredea Oy, Tampereen elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies Tampereelle, Keskustan valtuustoryhmä Tampereella, Tampereen Keskusta, |
Onko oikein - kysymyssarja jatkuu!Sunnuntai 23.9.2012 - -Esko Erkkilä- Onko oikein, että Tampereella ikäihmisille, lapsille, sairaille ja joukkoruokailuissa kaikille tamperelaisille tarjotaan kaksi viikkoa vanhaa leipää?Esko Erkkilä (kesk.) vastaa:Se ei ole oikein, sillä kaksi viikkoa ”syömäkelpoisen” näköisenä säilynyt leipä on todellinen doupingpommi.
Homeenestoaineet ja muut kemialliset yhdisteet pystyvät säilyttämään leivän syömäkelpoisen näköisenä kaksi viikkoa, mutta sellaisen leivän syöminen on terveysriski.
Haluammeko lasten, ikäihmisten, sairaiden ja kaikkien kaupungin joukkoruokailuja käyttävien altistuvan homeenestoaineille ja muille kemiallisille yhdisteille?
Ehdoton EI kaksi viikkoa vanhoille leiville!
-Esko Erkkilä-Neljäkymmentä vuotta elintarvikkeiden parissa työskennellyt tamperelainen 050 556 4878 www.eskoerkkila.fi |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Logistiikka, Tampereen Logistiikka Liikelaitos, Tampereen Logistiikka Liikelaitoksen johtokunta, kaksi viikkoa vanha leipä, homeenestoaineet, leivän homeenestoaineet, kaksi viikkoa säilyvä leipä, |
On kotiin tulon aika.Lauantai 22.9.2012 - -Esko Erkkilä- Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä, sillä kyseessä on Suomen Keskustan kunnallisvaalien kattoteema!
Muutaman tunnin aikana suoritettujen kenttätestausten perusteella kattoteemaa pidetään poikkeuksellisen onnistuneena.
Kattoteema julkistettiin eilen Keskustan järjestämän Virtuaalisen tupaillan aikana.
Virtuaalisen tupaillan esiintyjät olivat Keskustan puoluetoimistolla ja yleisö puoluetoimistolle kokoontuneen väen lisäksi lukemattomissa paikoissa ympäri Suomea.
Minä sain olla tupailtayleisönä Keskustan Pirkanmaan piiritoimistolla Tampereella.
Virtuaalisen tupaillan toteuttaminen on osoitus Keskustan taidosta osata sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin ja hyödyntää niitä. Kuulimme tapahtuman aikana, että tekniikka suo jo nyt mahdollisuuden sille, että tupaillan osanottajia voisi olla 10.000 paikassa pitkin Suomea ja todennäköisesti myös ”maailman äärissä”.
Ihmettelen, jos joku väittää Keskustaa vanhoihin kangistuneeksi kansanliikkeeksi!
Tupaillan emäntänä toimi Keskustan eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Pirkko Määttälä. Mainittakoon, että sain junailla Pirkon kanssa yhdessä taannoisen Keskustan eduskuntaryhmän vierailun Tampereella.
Pirkko Määttälän haastateltavana tupaillassa esiintyi kahdestikin puheenjohtaja Juha Sipilä.
Sipilä totesi kahteenkin kertaan hienon totuuden;
On aika olla ylpeä keskustalainen
Sipilä vaati tupaillan alkajaisiksi, että omaishoidon tuki on saatava verottomaksi.
Keskustan tavoitteiksi kunnallisvaaleissa Sipilä linjasi kotiseudun ja kotikunnan. Sipilän linjauksiin on helppo yhtyä myös Tampereella.
Puheenjohtaja Sipilä muistutti, että kunnallisvaaleissa Keskusta nousee puolustamaan koko Suomea.
Sipilä antoi kiitosta sille, että Keskusta sai riveihinsä 8.400 kunnallisvaaliehdokasta – luku on ylivoimaisesti suurin kaikista puolueista. Ehdokasasettelun viime päivät olivat Keskustan kannalta yhtä ilotulitusta – keskustalaiset heräsivät ehdokkuuteen vasta viime metreillä! Näin tapahtui myös Tampereella!
Taiteilija Jukka Puotilan ansiosta saimme kuulla Paavo Väyrysen, Matti Vanhasen, Esko Ahon sekä Seppo Kääriäisen ”vierailevan” tupailtamme esiintyjinä.
Oli mukava palata Virtuaalisesta tupaillasta kotiin ja Tampereen Keskustan vaaliasiamiehenä saapuneista sähköposteista huomata, että Tampereen Keskusvaalilautakunta on hyväksynyt kaikki ehdottamamme henkilöt Tampereella kunnallisvaaliehdokkaiksi.
Neljän ehdokkaan osalta sain käydä pienen kädenväännön Keskusvaalilautakunnan kanssa ehdokkaittemme ammateista, mutta ehdokkaidemme asiantuntevien selvitysten jälkeen Keskusvaalilautakunta hyväksyi ilmoittamamme ammattinimikkeet.
On hyvä tietää, että vaalimenettelyissä se ammatti, josta henkilö siirtyy eläkkeelle, voi olla hänen ammattinsa vaaliehdokkaana henkilön koko eliniän! Esimerkiksi autosähköasentajan toimesta joskus eläkkeelle jäänyt henkilö saa ”vaalimaailmassa” olla ammatiltaan autosähköasentaja lopun elämäänsä. Pidän menettelyä hienona, sillä ainakaan minä en haluaisi koskaan ilmoittaa ammatikseni ”eläkeläinen”!
Kiitän Juha Sipilää ja hänen tahtonsa mukaisesti ”olen ylpeästi keskustalainen”!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: On kotiin tulon aika, Virtuaali-tupailta, Juha Sipilä, Timo Laaninen, Juha Rehula, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Keskusvaalilautakunta, Jukka Puotila, Paavo Väyrynen, Matti Vanhanen, Esko Aho, Seppo Kääriäinen, Pirkko Määttälä, |
Tampereen kaupungin tarjouspyyntö leipien toimittamisesta lyö lähiruoka-ajatusta molemmille korville ja lujaaPerjantai 21.9.2012 Minä ja kaikki muut lähiruokaa kannattavat olivat pudota eilen aamulla tuoleiltaan, kun Aamulehti kertoi etusivullaan, että Tampereen kaupunki haluaa tarjouskilpailussa sellaista leipää, joka säilyy kaksi viikkoa!
Uutista ei todeksi uskoisi, jos sitä ei omin silmin näkisi.
Aamulehti oli haastatellut Tampereen Logistiikan hankintapäällikkö Sami Tapanaista ja haastattelussa tämä kirkkain otsin väittää, että leipätoimitusten tarjouspyynnön vaatimuksilla turvataan laadukkaat ruokapalvelut Tampereen kaupungissa!
Onko kahden viikon vaatimus leivän säilymisestä syömäkelpoisena laadukkaiden ruokapalveluiden turvaamista?
Toisena ihmeellisyytenä Tampereen Logistiikan tarjouspyynnössä oli se, että leipien kiinteät hinnat on tavarantoimittajan pystyttävä takaamaan 30.4.2014 saakka!
Tampereen Logistiikan ”asiantuntijat” elävät todellisuudesta kaukana, sillä heillä ei näytä olevan pienintäkään hajua reaalitaloudesta.
Kuluvan syksyn sääolot ovat olleet Suomessa niin oikukkaat, että syysviljojen kylvöt ovat olleet mahdollisia vain pienelle alalle. Nyt jo on varmaa, että ensi vuoden ruissato ei kata kuin korkeintaan kolmanneksen kokonaistarpeesta – kaksi kolmasosaa Suomessa tarvittavasta rukiista joudutaan siis tuomaan, sillä tuskin Tampereen Logistiikkakaan pystyy vaatimaan, että tamperelaisten ja muiden suomalaisten on ”pantava hampaat naulakkoon”!
Tuontirukiin hinnasta ei kenelläkään ole harmainta aavistusta, joten yli puolentoista vuoden päähän ulottuvan hintatakuun antaminen on mahdotonta.
Omaan neljänkymmenen vuoden kokemuksen elintarviketeollisuuden palveluksessa olemisesta ja vastaan samitapanaisille, että hänen puheensa ja Tampereen Logistiikan tarjouspyyntö leipätoimituksista ovat täyttä puppua.
Jos leipä säilyy ulkonäöltään ”syöntikelpoisena” kaksi viikkoa, on se todellista doupingpumpattua leipää.
Leipään on jouduttu pumppaamaan erilaisia homeenestoaineita ja muita terveydelle vaarallisia aineosia niin paljon, että se ei todellakaan ole syömäkelpoista!
Tapanainen perustelee leipien kahden viikon säilymisaikaa sillä, että ne on tarkoitettu ikäihmisille, joille kotiaterioita toimitetaan usean päivän annokset kerrallaan.
Miksi Tampereen kaupunki rankaisee ikäihmisiä sillä, että heille kotiaterioiden yhteydessä toimitetaan kemiallisesti säilöttyä ”leipää”? Ovatko ikäihmiset ansainneet tämän kohtalon?
Minua suorastaan pelottaa Tampereen Logistiikan nettisivuilla oleva mainos, jossa todetaan näin:
Toivon, että mahdollisimman harva yksikkö tai yritys erehtyy tukeutumaan Tampereen Logistiikan koulutuspalveluihin, sillä sen junailema leipätoimitusten kilpailuttaminen pelottaa!
Näen, että Tampereen leipätoimitusten kilpailuttaminen on Tampereen Logistiikalta todellinen floppi ja peräänkuulutan liikelaitoksen johtokunnalta toimenpiteitä.
Johtokunnan kokoonpano on seuraava:
Puheenjohtaja Pekka Anttila (SDP)
Varapuheenjohtaja Pekka Salminen (Kokoomus)
Jäsenet:
Miten johtokunta voi hyväksyä, että Tampereella lapsille, vanhuksille, sairaille ja kaikille kaupungin joukkoruokailuja käyttäville tarjoillaan doupingpumpattuja leipiä? Suostuvatko Tampereen Logistiikan johtokunnan jäsenet syömään kaksi viikkoa vanhaa leipää? Toivon johtokunnalta toimenpiteitä ja nopeasti!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksi viikkoa vanhaa leipää Tampereen vanhuksille, Tampereen Logistiikka, Pekka Anttila, Pekka Salminen, Ritva Asula-Myllynen, Eero Koskinen, Mikko Murtonen, Marjo Niemenmaa, Nanna Nurminen, tarjouskilpailu, leipätoimitusten tarjouskilpailu, |
Tampere-talon Broadway-musikaali Annie kannattaa kokeaTorstai 20.9.2012 - -Esko Erkkilä- Tampere-talossa sai ensi-iltansa 13.9.2012 Broadwaylta tuttu musikaaliklassikko Annie, jonka toteuttavat menestyksekkään The Sound of Musicin tekijät Tampere-talo ja Tampereen Komediateatteri.
Sain läheisteni kanssa nauttia hienosta taide-elämyksestä sunnuntaina 16.9.2012.
Menestysmusikaali on Thomas Meehanin käsikirjoittama, Charles Strousen säveltämä ja Martin Charninin sanoittama ja sen Broadway-ensi-ilta oli huhtikuussa 1977.
Orpotyttö Anniesta kertova tarina on esittelytekstien mukaan samaan aikaan valloittava, koskettava ja koominen. Voin kertoa, että esittelytekstit pitävät paikkansa.
Musikaalin päähenkilönä eli Anniena esiintyy 11-vuotias Ronja Alatalo.
Musikaali kestää väliaikoineen kaksi ja puoli tuntia. Ronja on esillä koko ajan, joten hänen laulu-urakkansa on jo fyysisestikin todella mittava.
Satu Silvo esittää orpokodin juopottelevaa ja vastenmielistä johtajaa neiti Hannigania. Täytyy ihailla Satu Silvon roolisuoritusta näyttelijätyön fyysisen rasittavuuden kannalta – Silvo tekee esityksen aikana mm. spagaatin!
Jukka Leisti näyttelee komedian kolmannen pääroolin eli liikemies Oliver Warbuks´n roolin.
Musikaalilla on myös maailmanpoliittinen näkemys, sillä Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt on liikemies Oliver Warbuks´n tuttavana mukana musikaalin juonessa.
Roosevelt´n roolin tulkitsee mainiosti Ilmari Saarelainen.
Ronja Alatalo on valinnut musikaalissa esiintyväksi Sandy-koiraksi 6-vuotiaan belgianpaimenkoira Pradan. Pradan koko nimi on Flammeus Go-Go Girl. Oli hauska seurata kuinka hyvin Ronjan ja Pradan yhteistyö toimi näyttämöllä.
******
Sain maaliskuun 18. päivänä olla Komediateatterin katsomossa, kun Ronjan vaari Mikko Alatalo järjesti siellä Vilkas lapsi-konsertin ja sen yhteydessä esitelmätilaisuuden ADHD-lapsista.
Annie-musikaalin harjoitukset olivat silloin vasta alkaneet, mutta musikaalissa nyt esiintyvät orpolapset oli jo ehditty valita. Tytöt esiintyivät Annie-asusteissa ja…
…Ronja esiintyi jo silloin valloittavasti.
Muiden ”orpolasten” poistuttua Ronja jatkoi ADHD-konsertissa esiintymistään.
Harmittelen, että valokuvani, jossa Mikko Alatalo esiintyy yhdessä Ronjan kanssa, ylivalottui ja kuvan laatu on heikko. Vaari ja pojantytär tässä kuitenkin musisoivat yhdessä!
Annie-musikaalin esityksiä Tampere-talossa on jäljellä enää kuusi ja esitysajankohdat ovat seuraavat:
Kannattaa siis pitää kiirettä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.annie.fi, Ronja Alatalo, Satu Silvo, Jukka Leisti, Mikko Alatalo, Annie-musikaali, Tampere-talo, Komediateatteri, Ilmari Saarelainen, |