Kolmituntinen odottaminen, kun kolmikaistainen moottoritie jouduttiin sulkemaanSunnuntai 22.10.2017 - -Esko Erkkilä- Kahdeksanpäiväinen lomamatkamme Sorrentoon Italiassa alkoi yskähdellen, kun jouduimme matelemaan suuntaansa kolmikaistaisella moottoritiellä Rooman ja Napolin välillä muutaman kilometrin matkan kolmessa tunnissa.
Autostrada del Sole on virallisesti A1 Italian moottoriteiden luokituksessa; se on Italian pisin moottoritie ja maan etelä–pohjoissuuntainen pääväylä. Sen pituus on 759,6 kilometriä. A1 kulkee Milanosta Napoliin Rooman kautta.
Moottoritie on suuntaansa kolmikaistainen, mutta suuren onnettomuuden sattuessa kaikki kolme kaistaa joudutaan sulkemaan.
Matkaa Rooman lentokentältä Sorrentoon Napolin kautta on n. 250 kilometriä.
Menomatkamme puolivälissä alkoi hälytysajoneuvoja ajaa ohitsemme ja ennen ”puolivälin krouviamme”…
…Pontecorvoa matkamme tyssäsi melkein kokonaan.
Olimme pitkät ajat paikoillamme ja sitten taas pääsimme parisenkymmentä metriä eteenpäin kohti Napolia.
Kaikki liikenne oli käytännössä seis kolmisen tuntia ja mm. henkilöautoilla matkassa olleet nousivat jaloittelemaan autoistaan.
Moottoritie Roomasta Napoliin on Italian valtasuoni ja meitä hidastaneesta liikenneonnettomuudesta kerrottiinkin Italian uutislähetyksissä ja sen vuoksi tiesimmekin, että liikenneongelman syy oli säiliöauton ja autojenkuljetusauton yhteentörmäys Pontecorvon kohdalla.
Uutisissa kerrottiin, että onnettomuudessa ei tullut kuolonuhreja, mutta yksi vakava loukkaantuminen.
*****
Onneksi olimme vasta siirtymässä lomanviettopaikkaamme Sorrentossa, joten menetimme ainoastaan kolme tuntia mahdollisuudessa tutustua Sorrentoon.
Pääsimme vihdoin Pontocorvoon ja pidimme siellä ennakoidun tauon.
Oppaamme ja autonkuljettajamme pohtivat, että ajammeko eteenpäin sivuteitä, mutta pohdinnan lopputulos oli se, että palaamme moottoritielle.
Päätös oli oikea, sillä viranomaiset ja pelastusjoukot olivat saaneet onnettomuuspaikan siivottua ja liikenne veti taas joutuisasti.
*****
Onnettomuuspaikka oli heti Pontecorvosta Napolin suuntaan ja tässä muutama bussimme ikkunan läpi ottamani valokuva onnettomuuspaikasta:
Kuvissa näkyy pelastuskalustoa, paikalle hälytettyjä säiliöautoja, joihin on imetty onnettomuusauton lasti sekä täystuhon kokenut autojenkuljetusauto.
***************************
Onnettomuuspaikka on kolmen tunnin odottamisen jälkeen ohitettu ja matka pääsi jatkumaan kohti Sorrentoa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Rooma-Napoli, Autostrada del Sole, Milanosta Napoliin, |
Sorrento ja Etelä-Italian hurma on koettuLauantai 21.10.2017 - -Esko Erkkilä- Palasin toissapäivänä Rouvan, sukulaispariskunnan ja 36 muun matkalaisen kanssa kahdeksan päivää kestäneeltä lomamatkalta takaisin Suomeen.
Matkamme tukikohtana oli n. 280 kilometriä Roomasta etelään sijaitseva Sorrento ja sieltä teimme kuutena päivänä päiväretkiä lähiseudun mielenkiintoisiin kohteisiin.
Sorrento on kaupunki Napolinlahden rannalla Sorrenton niemimaalla Campaniassa – Sorrentossa on n. 17 000 asukasta.
Päivämatkamme suuntautuivat lähiseudun lisäksi Pompeijiin, Napoliin, Caprin saarelle, Amalfin rannikolle ja viimeisenä päivänä Vesuviuksen tulivuorelle.
Vesuviuksen silhuetti näkyi moneen paikkaan; usein se oli pitkästä etäisyydestä johtuen utupilven takana, mutta lähempää katsellen se näkyi selvästi. Tässäkin kuvassa etäisyyttä lienee 15 - 20 kilometriä.
Matkamme sujui hienosti ja mitään suurempia ongelmia ei esiintynyt.
Menomatkalla jouduimme odottelemaan kolmisen tuntia kolmikaistaisella moottoritiellä, kun edessämme oli tapahtunut säiliöauton ja autojenkuljetusauton yhteentörmäys. Pompeijissa puolestaan joku itikka puraisi kämmenselkääni, mutta apteekista ostetulla kortisonisalvalla sekin ongelma poistui.
Säidenhaltijat suosivat meitä, sillä lämpötila oli koko ajan 20 - 25 astetta ja sateesta ei ollut tietoakaan.
Matkamme oli Albatros Travel´n tuotantoa ja oppaanamme oli mainioPaula Nykänen – kumpaakin voin suositella!
Uskon, että tulen tällä saitilla ”Palaja Sorrentoon” eli palaamaan Sorrenton-matkaamme, joten pysyhän kanavalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Sorrento, Napoli, Caprin saari, Pompeiji, Vesuvius, Amalfi, |
Maanviljelijä ja viherpeukalo luottavat katovuodenkin jälkeen tulevaan!Perjantai 20.10.2017 - -Esko Erkkilä- Päättymässä satovuosi oli kova koettelemus kaikille meille, jotka joko elannoksemme tai harrastukseksemme viljelimme ja kasvatimme viljaa, juureksia tai muita maan antimia.
Kesän lämpösumma ei kerta kaikkiaan riittänyt sadontuottamiseen.
Julkisuudessa on kerrottu, että tavanomainen viljasato jää tänä satokautena normaalista n. 4 miljardista kilosta tasolle 3,5 miljardia kiloa.
Meidän viherpeukaloiden osalta monet puutarhakasvit eivät ole pystyneet tuottamaan satoa lainkaan.
*******************
Maanviljelijät ja me viherpeukalot emme kuitenkaan lannistu, vaan valmistaudumme seuraavaan satokauteen luottavaisin mielin.
Puhun omasta perhekuntaisesta kokemuksesta, kun totean, että valmistaudumme Rouvan kanssa jatkamaan pienimuotoista mansikanviljelyä.
Suunnitelmamme ovat lilliput-kokoisia, mutta osoittavat kuitenkin, että emme ole luovuttamassa.
Osasyynä suunnitelmiimme on se, että puutarhaliikkeet olivat tehneet ylisuuria hankintoja esimerkiksi mansikantaimista ja nyt syksyn tullen liikkeet ovat myyneet laatutaimia suurilla alennuksilla.
Rouva hankki mansikantaimia syyskuun viimeisinä päivinä ja silloin niitä ei voinut enää istuttaa lopullisiin kasvupaikkoihin vaan ne piti valeistuttaa.
Jokaisessa kymmenen taimen kasvatuskennossa oli runsaasti rönsyjä, joten kelvollisten taimien määräksi muodostui vähintään 15 tainta alkuperäisen kymmenen taimen sijaan.
Lajike oli Polka.
Kyse on kotimaisesta varmennetuista mansikantaimesta, joten laatutaso on taattu.
Rouvan tekemä taimihankinta merkitsee, että keväällä taas kerran pääsemme mansikkapenkkien rakenteluun – tulevaisuudenuskoista toimintaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valeistutus, mansikantaimien valeistutus, Polka-mansikantaimi, Polka, |
Perkolaattorit ovat verrattomia kahvinkeittimiä markkinoilla ja juhlissaTorstai 19.10.2017 - -Esko Erkkilä- En ole juonut kahvia kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta saan keittää sitä muutamalle sadalle hengelle ainakin kerran kuukaudessa.
Kyseessä on Tampereen Torikauppiasyhdistys ry:n järjestämät Maanantaimarkkinat jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina – tarjoamme kahvia Keskustan telttakatoksella Hämeenkadun jalkakäytävän vieressä Keskustorilla.
”Kastettavana” meillä on Malviala Oy:n omistaman Töysäläisen piparkakut sekä kahvikermana Valion tavallinen maito ja makeuttajana Kirkkonummella valmistettu suomalainen sokeri.
On selvää, että tuontielintarvikkeita kahvia lukuun ottamatta Keskustan osastolla ei tarjoilla.
Tarjoilumme on luonnollisesti maksutonta.
Mutta niistä perkolaattoreista:
Meillä on käytössä kaksi perkolaattoria, sillä niitä vuorotellen käyttämällä meillä on aina tuoretta kahvia ja sitä kansalaiset arvostavat.
Perkolaattorimme vetävät kahvivettä viitisentoista litraa ja pannukarkeaa Juhla-Mokkaa laitetaan siivilään kaksi paketillista – virallinen ohje on puolitoista paketillista, mutta missä sitä pystyy säilyttämään sitä puolikasta pakettia, ei missään!
Vastus lämmittää kahviveden ja se nousee pulpotusputkea pitkin kahvijauheen päälle (kuvassa perkolaattori on ilman kantta, jotta nähdään "pulputuspatsas").
Vesi muuttuu jatkuvassa kierrossa n. kolmessa vartissa hyväksi tarjoiluvalmiiksi kahviksi.
Kahvi ei saa kiehua ja sen vuoksi perkolaattorissa on automatiikka, että tietyn lämpötilan saavuttamisen jälkeen valmis kahvi siirtyy ylläpitolämpöön – merkkivalon vaihtuminen punaisesta vihreäksi kertoo, että on siirrytty ylläpitolämpöön.
Tervetuloa keskustelemaan politiikasta ja nauttimaan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön tarjoamista kahveista Tampereen Keskustorille taas 6.11.2017 – kahvimme on tarjoiluvalmista klo 9.00!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perkolaattori, perkolaattorit kahvinkeitossa, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Joutuuko keväällä ostamaan kehäkukan siemenet?Keskiviikko 18.10.2017 - -Esko Erkkilä- Meillä on ollut tapana, että käytämme joka vuosi kehäkukan siemeninä edellisvuoden oman kasvuston siemeniä.
Nyt näyttää vaikealta, sillä kesän lämpösumma ei taida riittää, jotta kehäkukat ehtisivät valmistua siihen asentoon, että saisimme omaa siementä ensi kevään kylvöihin.
Kokemuksemme omien kehäkukkien siementen käyttämisestä ovat olleet positiivisia, sillä kannan degeneraatiota emme ole havainneet.
Pääsin vuonna 2001 käymään Tverin nunnaluostarin puutarhassa Volgan mutkassa ja siellä kasvaneet kehäkukat olivat todellisia minikehäkukkia. Opasnunnat kertoivat, että kehäkukkien pienikokoisuus oli sen seurausta, että he käyttävät kylvöksiin aina edellisvuoden kukkien siemeniä!
Tämä kaunis kukka ei ehdi ennen pakkasia siemenvaiheeseen!
Tiukkaa tekee, jotta ehtii tuleentumaan siemenkelpoiseksi!
Tämä on jo nyt ehtinyt tuleentumaan siemenvaiheeseen - harvinaista!
No, kehäkukkien omasiementä on aina keväisin saanut roiskia vähän rankemmalla kädellä kylvövakoon, mutta ensi keväänä pitää kylvössä olla tarkempi, kun käyttöön pitää ottaa ostosiemen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ostosiemen vaiko omasiemen, kehäkukka, kehäkukan ostosiemen, kehäkukan omasiemen, kehäkukan degeneraatio, degeneraatio, |
Perustuslain 34 § on yksiselitteinenTiistai 17.10.2017 - -Esko Erkkilä- Tampereella ilmestyvä Aamulehti on aloittanut Suomen perustuslain vastaisen kampanjoinnin, kun se nimittelee Eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi.
Tässä perustuslain 34 § kokonaisuudessaan:
************************
Eduskunnan puhemies ja puhemiesneuvosto
Eduskunta valitsee keskuudestaan valtiopäiviksi kerrallaan puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä.
Eduskunnan puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit toimitetaan umpilipuin. Vaalissa valituksi tulee kansanedustaja, joka saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Jos kukaan ei ole saanut kahdessa ensimmäisessä äänestyksessä tarvittavaa enemmistöä annetuista äänistä, valituksi tulee kolmannessa äänestyksessä eniten ääniä saanut edustaja.
Puhemies ja varapuhemiehet sekä valiokuntien puheenjohtajat muodostavat puhemiesneuvoston. Puhemiesneuvosto antaa ohjeita eduskuntatyön järjestämiseksi ja päättää, sen mukaan kuin tässä perustuslaissa tai eduskunnan työjärjestyksessä erikseen säädetään, asioiden käsittelyssä valtiopäivillä noudatettavista menettelytavoista. Puhemiesneuvosto voi tehdä aloitteen eduskunnan virkamiehiä koskevan lain ja eduskunnan työjärjestyksen säätämisestä tai muuttamisesta sekä ehdotuksia muiksi eduskunnan toimintaa koskeviksi säännöksiksi.
*********************
Tapasin Tampereen Keskustorilla 2.10.2017 Maanantaimarkkinoilla kolme pirkanmaalaista kansanedustajaa ja kysyin heidän mielipidettään Aamulehden nimittelykampanjasta.
Tässä vastaukset:
Eduskunnan toinen varapuhemies kokoomuksen Arto Satonen oli voimallisesti sillä kannalla, että eduskunnan puhemiehiä pitää jatkossakin kutsua puhemiehiksi.
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio oli selkeästi sillä kannalla, että eduskunnan puhemiehiä pitää edelleenkin kutsua puhemiehiksi.
SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson sanoi selkeästi, että niin kauan kuin hän toimii kansanedustajana, hän kutsuu eduskunnan puhemiehiä puhemiehiksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perustuslain 34 § on yksiselitteinen, Perustuslain 34 §, Puhmiehen kutsuminen puheenjohtajaksi on perustuslain vastaista, Puhemies, Varapuhemiehet, Puhmiesneuvosto, Arto Satonen, Sami Savio, Jukka Gustafsson, |
Esko Aho: Jäteala, metsänhoito, infra ja logistiikka - näihin suomalaisten kannattaa nyt panostaa Venäjänkaupassa!Maanantai 16.10.2017 - -Esko Erkkilä- Suomen teollisuuden idäntoimiston hallituksen puheenjohtaja, entinen pääministeri Esko Aho vieraili Tampereen Paasikivi-Seuran tilaisuudessa Tampereen Yliopistolla tiistaina 10.10.2017.
Tampereen Paasikivi-Seuran jäsenenä oli paikalla.
Aho linjasi, että pakotteiden ulkopuolella pitää voida tehdä kauppaa ja Venäjää ei saa eristää.
Ahon mielestä venäläisiä ei haittaa, vaikka olemmekin EU:ssa ja olemme lähellä Natoa.
Yleisökysymykseen, että mihin Venäjänkaupassa nyt kannattaisi panostaa, Aho mainitsi jätealaan liittyvät ratkaisut. metsänhoitokysymykset sekä infrastruktuuriin ja logistiikkaan liittyvät seikat.
Toivon, että maamme yritysmaailma ja poliittiset päättäjät huomioivat Esko Ahon sanoman!
****************
Kysyin omassa yleisökysymyksessäni, että miten Venäjällä arvostetaan Pyhäjoen Fennovoima Oy:n ydinvoimalan rakennushanketta.
Esko Aho totesi, että sitä arvostetaan korkealle Venäjällä.
Pyhäjoen projekti on nyt ylivoimaisesti suurin hanke Venäjältä Suomeen.
Kannatan Fennovoima Oy:n hanketta ja olen tyytyväinen, että ydinvoimalan sijoituspaikkakunnaksi valittiin Pyhäjoki.
Pyhäjoki on minulle tuttu ja tärkeäkin paikkakunta.
Olen Pyhäjoen Yppärissä Pirkolan tilalla pitänyt tupaillassa elämäni ensimmäisen esitelmän tupailtayleisölle ja aiheena oli mullien ruokinta. Vuosi oli 1971 ja kyseessä taisi olla tammikuu.
Toinen elämääni vaikuttanut iso tapahtuma sattui minulle samaisessa Pirkolan pirtissä, kun korkea esimieheni tavoitti minut sieltä Pirkolan puhelimen välityksellä ja kysyi, että olenko valmis siirtymään samaan hommaan Seinäjoelle. Vastasin empimättä, että olen valmis!
No, nyt menin sivuraiteelle, kun piti kertoa Esko Ahon esityksestä Tampereen Paasikivi-Seurassa 10.10.2017, mutta sen totean, että Ahon esitys oli mainio!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esko Aho, Suomen teollisuuden idäntoimiston hallituksen puheenjohtaja Esko Aho, entinen pääministeri Esko Aho, Fennovoima Oy, Fennovoima Oy:n Pyhäjoen voimalaitos. Pyhäjoki, Yppäri, Pyhäjoen Yppäri, |
Me-talon avajaiset Peltolammilla tiistaina 10.10.2017Sunnuntai 15.10.2017 - -Esko Erkkilä- Me-talo on Me-säätiön mahdollistama kaikille avoin yhteistoiminnallinen, kynnyksetön kokoontumispaikka.
Me-taloja on muutamilla paikkakunnilla Suomessa ja Tampereella me-talon avoin toiminta käynnistyy Peltolammin koululla syyslomien jälkeen maanantaina 23.10.2017.
Tampereen me-talon avajaisia vietettiin tiistaina 10.10.2017 Peltolammin koululla.
Peltolammin koulu on lähikoulumme ja piipahdin avajaisissa.
Tampereen me-talo tulee toimimaan Peltolammin koululla maanantaisin klo 9.00 – 15.00, tiistaisin klo 13.00 – 19.00 ja torstaisin klo 13.00 – 19.00 (aula, 2. kerros).
Avajaisissa tarjottiin munkkeja,…
…hodareita ja mehua.
Hodariin oli mahdollista saada lihaisan lokakuun kunniaksi kunnon nakki tai sen tilalle soijanakki – soijanakeilla ei näyttänyt olevan kysyntää! Hodarijono oli pitkä, mutta eteni nopeasti!
********************
Avajaisissa oli arvokasta ohjelmaa, mutta jouduin kiirehtimään ennen puheosuutta seuraavaan tilaisuuteen, joten puheet jäivät minulta kuulematta.
Ehdin kuitenkin saamaan samaan kuvaan apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäen (vasemmalla) ja kehittämispäällikkö Mia Lumion. Mia´lla on vankkaa kokemusta uusien kaupunginosapalvelupisteiden kehittämisessä, sillä mm. Linnainmaalle rakennettu Koilliskeskus on syntynyt hänen johdollaan.
Toivon, että Peltolammikeskukselle löydetään nopeasti sen lopullinen paikka Lakalaivan alueelta, jotta sen suojiin voidaan kerätä Etelä-Tampereen keskeiset palvelutoiminnot Koilliskeskuksen ja Lielahtikeskuksen tapaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Me-talo, Tampereen Me-talo, Me-talo Tampere, Me-säätiö, Peltolammin koulu, |
Astelpaju ja maapirn ovat kauniita vironkielisiä nimiä tyrnille ja maa-artisokalleLauantai 14.10.2017 - -Esko Erkkilä- Olen aina ihaillut tyrnin vironkielistä nimeä ”astelpaju”, sillä se on tämmöisen miehenköriläänkin mielestä kaunis nimi.
Perehdyin astelpajun saatavuuteen ja hintoihin taannoisella matkallani Tallinnaan.
Kävin asiaa tutkimassa Balti Jaama Turg´lla sekä Tallinnan Keskustorilla.
Tallinnan Keskustorilla ei jostain käsittämättömästä syystä saa valokuvat, mutta Balti Jaama Turg´lla saa, joten tämän juttuni kuvat ovat sieltä.
Astelpajua myydään marja kerraallan poimittuna ja myös oksasaksilla pätkittyinä marjaterttuina.
Marjaterttujen hyödyntäminen tapahtuu joko niin, että asiakas nyppii marjat yksitellen pätkityistä marjatertuista tai sitten marjatertut pakastetaan ja pakastamisen jälkeen jäätyneet marjat on helppo kerätä talteen.
Yksitellen poimitut tyrnit eli astelpajut maksoivat 8,50 euroa per kiloa ja…
…oksasaksilla napsaistut marjatertut maksoivat…
…5,00 euroa per kilo.
Tallinnan Keskustorilla hinnat olivat täsmälleen samat.
*****************
Halusin ostaa syysistutusta varten myös maapirn´ä eli maa-artisokkaa ja…
…se maksoi 3,50 €/kg!
Ostin muovikipollisen, jossa tavaraa oli kilo eli tein kolmen ja puolen euron kaupat!
Pirn on suomeksi päärynä eli suomenkielinn maa-artisokka on virolaisittain ”maapäärynä”!
En ostanut astelpajuja, sillä meillä on niitä aivan riittämiin, mutta maapirn tuli tarpeeseen ja ostetut maa-artisokat ovatkin jo istutettu!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Astelpaju, tyrni, tyrni on viroksi astelpaju, maapirn, maa-artisokka, maa-artisokka on viroksi maapirn, maapirn = maapäärynä, |
Küüslauk oli kiinnostukseni kohde Balti Jaama Torg´llaPerjantai 13.10.2017 - -Esko Erkkilä- Poikkesin Tallinnassa Balti Jaama Turg´lla 2.9.2017 ja tarkoitukseni oli hankkia sieltä valkosipulin siemensipuleita.
Valkosipuli on viroksi ”küüslauk” ja runsaasti niitä olikin tarjolla – kas näin:
Puolalainen 8,00€/kg - ei tullut kyseeseen.
Virolainen 10,00 €/kg.
Virolainen 8,50 €/kg.
Virolainen 14,00 €/kg.
Virolainen, Põlvamaalta 5,50 €/k. Lajike Ljubasa. Tästä ja kolmesta muustakin virolaisesta vaihtoehdosta tein kaupat!
Virolainen, Põlvamaalta 7,50 €/kg.
***
Kerrottakoon, että Põlvamaa eli Põlva on maakunta Pihkovajärven länsipuolella Etelä-Virossa. Asukkaita maakunnassa 27 000 ja maakunnan pääkaupunki on 7 000 asukkaan Põlva.
***
Kamera- ja ostoskierros osoitti, että Balti Jaama Torg:n valkosipulimyyjillä ei ole hintakartellia, sillä niin paljon hinnat olivat erilaisia eri myyjillä!
Vanhalla Balti Jaama Torg´lla vanhat venäjänkieliset mummut myivät itsekasvattamiaan valkosipuleita, mutta nyt he ovat poissa. Valkosipulitarjonta on kuitenkin yhä edelleen vilkasta ja minäkin löysin tarvitsemani.
Valkosipulien istuttaminen alkaa olla ajankohtaista, sillä ihanne olisi, jos ne saisi maahan parisen viikkoa ennen pakkasten alkamista.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Küüslauk, Valkosipuli, Balti Jaama Torg, Põlvamaa, Põlvamaa eli Põlva, Pihkovajärvi, valkosipulin istuttaminen, |
Ei voida hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista!Torstai 12.10.2017 - -Esko Erkkilä- Sain kontaktiverkkoni kautta tiedon, että Tampreen kaupungin virkahenkilöt suunnittelevat kirjaston kotipalvelujen lopettamista. Laadin asiasta mielipidekirjoituksen Aamulehteen, joka julkaisikin se 8.10.2017. Kirjoitukseni tässä... ...ja tässä se tekstinä: Kirjaston kotipalvelu on Tampereella jatkossakin tarpeellinen
En voi millään hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista. Tampereella kirjasto palvelee kotipalveluna niitä asukkaita, jotka eivät sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi itse pääse kirjastoon.
Kirjastosta soitetaan asiakkaalle ja kartoitetaan häntä kiinnostavat aiheet sekä yhdessä asiakkaan kanssa sitten päätetään ne kirjat, joista asiakas on kiinnostunut. Asiakas voi esittää toiveita, tehdä varauksia ja pyytää kirjastovirkailijalta vinkkejä mieltymystensä mukaan.
Kaupungin ulkopuolinen kuljetusliike toimittaa sitten kirjastokassin asiakkaalle sovittuna päivänä ja vie samalla palautuskassin kirjastoon. Tampereella kirjaston kotipalveluasiakkaita on yli 200.
Tampereen heikon taloustilanteen vuoksi nyt on vaarana, että kirjaston kotipalvelu kaupunkilaisille lopetetaan.
Tampereen heikon taloustilanteen syynä ovat rantaväylän tunnelin ja siitä seuranneen ratikan rakentaminen – taloudellista tuhoa täydensi maauimalan rakentamispäätös. On väärin, että rantaväylän tunnelin, ratikan ja maauimalan vuoksi Tampereen talous on niin kuralla, että nyt joudutaan etsimään keinoja, joilla talousvaje pystyttäisiin korjaamaan.
Virkamiehet ovat valinneet maksumiehiksi ne henkilöt, jotka pystyvät vähiten ajamaan omia etujaan eli sairaat, vammaiset ja ikäihmiset.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että virkamiesten suunnitelmat kirjaston kotipalvelujen lopettamiseksi pitäisi nyt estää, ja olisi vielä jatkossakin huolehdittava, että kirjaston palveluista kiinnostuneet ja niitä tarvitsevat sairaat, vammaiset sekä ikäihmiset saavat sen kirjastopalvelun, johon he ovat tottuneet ja joka heille kuuluu!
Esko Erkkilä Tampere **********************Annan aina sekä jopa erikseen kehoitankin toimitusta fiksaamaan kirjoituksiani ennen julkaisemista ja niin tein myös tällä kerralla. Yleensä kirjoitukseni ovat parantuneet, kun toimitus on niitä fiksannut ja niin tapahtui myös nyt. Tässä alkuperäinen hengentuotteeni: Ei voida hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista!
Tampereella kirjasto palvelee kotipalveluna niitä asukkaita, jotka eivät sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi itse pääse kirjastoon.
Kirjastosta soitetaan asiakkaalle ja kartoitetaan häntä kiinnostavat aiheet sekä yhdessä asiakkaan kanssa sitten päätetään ne kirjat, joista asiakas on kiinnostunut.
Asiakas voi esittää toiveita, tehdä varauksia ja pyytää kirjastovirkailijalta vinkkejä mieltymystensä mukaan.
Kaupungin ulkopuolinen kuljetusliike toimittaa kirjastokassin asiakkaalle sovittuna päivänä ja vie samalla palautuskassin kirjastoon.
Tampereella kirjaston kotipalveluasiakkaita on yli 200.
Tampereen heikon taloustilanteen vuoksi nyt on vaarana, että kirjaston kotipalvelu kaupunkilaisille lopetetaan.
Tampereen heikon taloustilanteen syynä on Rantaväylän tunnelin ja siitä seuranneen ratikan rakentaminen – taloudellista tuhoa täydensi maauimalan rakentamispäätös.
On väärin, että Rantaväylän tunnelin, ratikan ja maauimalan vuoksi Tampereen talous on niin kuralla, että nyt joudutaan etsimään keinoja, joilla talousvaje pystyttäisiin korjaamaan.
Virkamiehet ovat valinneet maksumiehiksi ne henkilöt, jotka pystyvät vähiten ajamaan omia etujaan eli sairaat, vammaiset ja ikäihmiset.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että virkamiesten suunnitelmat kirjaston kotipalvelujen lopettamiseksi pitää estää ja on jatkossakin huolehdittava, että kirjaston palveluista kiinnostuneet ja niitä tarvitsevat sairaat, vammaiset sekä ikäihmiset saavat sen kirjastopalvelun, johon he ovat tottuneet ja joka heille kuuluu!
Esko Erkkilä *****************
Uskon, että kirjoitukseni "osui ja upposi".
Aina pitäisi pystyä puuttumaan epäkohtiin, kun virkamiehet niitä vasta suunnittelevat - näin ilmeisesti kävi tässä tapauksessa!Esko Erkkilä |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ei voida hyväksyä, että Tampere joutuu luopumaan kirjaston kotipalveluista!, Tampereen kirjasto, Tampereen kirjaston YT-neuvottelut, kirjaston sairaat vammaiset ja ikäihmisasiakkaat, Tampereen kirjastojen kotipalvelutoiminta lopetetaan?, |
Kosketusnäytöllä toimivat Tampereen pysäköintimittarit aiheuttavat monille harmaita hiuksiaKeskiviikko 11.10.2017 - -Esko Erkkilä- Vuoden alusta alkaen Tampereen keskustassa on ollut toiminnassa pysäköintimittareita, jotka toimivat kosketusnäytöllä ja niistä saatua pysäköintilipuketta ei enää tarvitse laittaa näkösälle kojelaudan päälle.
Olen oppinut käyttämään laitteita, mutta monille niiden käyttäminen tuottaa harmaita hiuksia.
Monet kerrat olen saanut olla tukihenkilönä, kun laitetta ensi kertaa käyttävällä on ”mennyt sormi suuhun”!
Aluksi ruudulle näppäillään auton rekisterinumero.
Sen jälkeen valitaan maksutapa. Tässä mittarissa vaihtoehtoina on sirukortilla maksaminen tai lähimaksu – saman automaatin toisella puolella onnistuu myös perinteinen kolikoilla maksaminen.
Seuraavaksi valitaan pysäköinnin kestoaika, aikaa voi valita kahdella eurolla, viidelläkymmenellä sentillä ja kahdellakymmenellä sentillä. Vasemmalla on valikko, josta voi vähentää varaamaansa aikaa.
Kun kaikki kohdat on hyväksytty ja maksettukin, niin…
…automaatti tulostaa pysäköintilipun.
Nyt tulee systeemin uusi ominaisuus eli se, että pysäköintilippua ei tarvitse laittaa näkyville kojelaudan päälle, vaan pysäköinninvalvojat osoittavat eräänlaisella ”pistoolilla” rekisterinumeroa ja he näkevät järjestelmästä, että onko pysäköintimaksu suoritettu.
Pysäköintilippu on tärkeä esimerkiksi niille, jotka voivat veloittaa pysäköintimaksunsa matkalaskussa tai verotuksessa.
Pidän systeemistä, sillä nyt ei pysäköintiin tarvitse varautua suurella kolikkomäärällä vaan maksu onnistuu luottokortilla.
Tämän vuoden loppuun mennessä Tampereella tulee olemaan 60 kosketusnäytöllä toimivaa parkkimittaria.
-Esko Erkkilä- |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Kosketusnäytöllä toimivat pysäköintimittarit, pysäköintimittarit, |
Balti Jaama Turg on Tallinnan uusin nähtävyysTiistai 10.10.2017 - -Esko Erkkilä-
Tallinnan Rautatieaseman vierellä sijainnut Balti Jaama Turg on läpikäynyt täydellisen muodonmuutoksen ja siitä on hetkessä muodostunut Tallinnan uusin nähtävyys.
Tapaan aina Tallinnassa käydessäni poiketa Jaama torilla ja niin tein myös 23.9.2017 – en ollut uskoa silmiäni, vaikka minulla olikin jonkinlainen etukäteistieto.
Torirakennus – kyseessä on todella rakennus – on nähtävyys jo sinänsä.
Rakennuskokonaisuus on maksanut 24 milj. euroa ja sen on suunnitellut virolainen KOKO-arkkitehtitoimisto. Tallinnan Lentosatama eli Lennusadam - jossa olen saanut vierailla monesti - on saman arkkitehtitoimiston suunnittelema.
Tässä Balti Jaama Turg´n aukioloajat eli suomalaismatkaajille ne ovat riittävät.
E = maanantai, L = lauantai ja P = sunnuntai.
Tässä pieni kuvakierros näkemästäni:
Luomumyymäläkin oli ja…
…siellä myytävätkin tuotteet olivat ”taattua luomua” – hintoja oli rukattu rajusti alaspäin ja tuotteiden laatu kelvotonta – ei innostanut ostamaan!
Entisen rähjäisen venäläistorin paikalla on nyt kolmikerroksinen ostosparatiisi.
Kolmannessa kerroksessa on vaatekauppoja ja olen kuullut, että varsinkin naisväki viihtyy siellä hyvin.
Minulle jäi se kuva, että torin entinen mukava henki on pystytty säilyttämään – tulen poikkeamaan toistekin ja toivottelen Balti Jaama Turg´lle mitä parhainta menestystä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Balti Jaama Turg, Balti Jaama Turg on uudistunut, Lennusadam, Tallinnan Lentosatama, |
Lenin-patsas PitkärannastaMaanantai 9.10.2017 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen Lenin-museon viehättävästä virkailijasta, joka on kotoisin Pitkärannasta.
Pitkäranta oli Impilahden kunnan vilkas asutustaajama ja nyt se lienee saanut kaupungin statuksen.
Pitkäranta sijaitsee Laatokan pohjoisrannalla ja olen käynyt siellä muutaman kerran.
Neuvostoliitto romahti vuonna 1991 ja ehdin ”keskipojan” kanssa käymään Pitkärannassa ennen Neuvostoliiton romahtamista. Toki olen Venäjän aikana saanut poiketa Pitkärannassa myöhemminkin.
Osallistuimme matkalle, jonka tarkoituksena oli käydä Mantsinsaarella, sillä se on anoppini ja poikiemme mummun synnyinsaari.
Kävimme anoppini kodin rauniolla Mantsinsaaren Työmpäisten kylässä ja jokin liikahti lämpimästi rinnassani, kun lähtiessämme raunioilta keskipoika jäi jälkeemme ja kuvasi Työmpäisten maisemia – tunsin, että olen siirtänyt kapulan seuraavalle sukupolvelle!
Mutta siitä Pitkärannasta!
Majoitumme matkamme aikana Pitkärannassa kerrostalossa, jota kutsuttiin hotelliksi.
”Hotellissa” oli monen huoneen yhteinen keittiö, jossa sähkölieden levyt olivat kuumennettu täysin pilalle, sillä niitä oli talvisaikaan käytetty lämmönlähteenä.
”Hotellimme” vieressä sijaitsi Pitkärannan sairaala ja sairaalan portilla oli muutama roskis. Kurkkasin yhteen roskikseen ja siellä näkyi verisiä neuloja sekä verisiä sidetarpeita - ehkä komento on nyt muuttunut.
*****************
Eräänä luppohetkenämme luoksemme tuli kaksi pojankoltiasta, jotka kaupittelivat komeaa Lenin-pystiä keskipojalle.
Kannustin keskipoikaa, että tarjoa kahtakymmentä markkaa ja niin myös tapahtui.
Koltiaiset antoivat Lenin-pystin ja saivat kaksikymmenentä markkaa; nauroivat paskasta naurua ja lähtivät juosten pois.
Kauppa oli osaltamme rehti ja nelikymmensenttinen pronssinen Lenin seisoo nykyisin nuorimmaisemme kirjahyllyn päällä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitkäranta, Mantsinsaari Työmpäinen, Impilahti, |
Sain kyyditä Leniniä ja Stalin katseli vieressäSunnuntai 8.10.2017 - -Esko Erkkilä-
Tampereen Hämeenpuistossa sijaitsee Lenin-museo, jota Helsingin Sanomat kutsuu 5.7.2016 julkaistussa kirjoituksessaan Suomen vihatuimmaksi museoksi. HS:n toteamus ei ensinkään pidä paikkaansa, mutta se on erinomainen kommentti museolle markkinointimielessä!
Olen joskus aikoja sitten käynyt Lenin-museossa, mutta 6.9.2017 poikkesin siellä uudestaan.
Tykästyin museon uuteen ilmeeseen ja kannustan lukijoitani poikkeamaan siellä.
Lenin ja Stalin muodostivat parivaljakon, joiden hirmuteot saavat Hitlerin surmatyöt näyttämään pyhäkoulupojan kivityksiltä.
Kaksikon aikaansaamat ongelmat ovat kuitenkin nyt väistyneet ja museossa kannattaa käydä.
Museon eteistilassa on vaatekaapit, jotka on nimetty museossa käyneiden vierailijoiden mukaan.
Kaappi 13 on nimetty Paavo Väyryselle, joka on aikoinaan kuvannut vaalivideotaan Lenin-museossa.
Veistos Leninistä ja hänen silloisesta turvamiehestään Eino Rahjasta, kun he kiirehtivät bolsevikkien vallankaappauksen aattona lokakuussa 1917 kohti bolsevikkien päämajaa Smolnaa.
Olen käynyt ainakin kaksi kertaa Levassovan joukkohautausmaalla, jossa lepää 47 000 Stalinin tapattamaa ihmistä – näistä suomalaisia on n. 13 000!
Tässä aitoa piikkilankaa Levassovan joukkohautausmaalta.
Museossa on kuva taiteilija Oleg Lomakinin maalauksesta, jossa NKP:n pääsihteeri Leonid Breznev allekirjoittaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirjan Helsingissä elokuussa 1975.
Museokäyntini kohokohta oli, kun sain istua Dnepr-moottoripyörän sarviin ja kyytiin hyppäsi Vladimir Iljits Lenin – Josef Stalin myhäili vieressä!
Mainittakoon, että kuvan otti kamerallani Pitkärannasta syntyisin oleva viehättävä museovirkailija!
*****************
Tässä vielä lähikuvat henkilöistä, joiden hirmuteot ovat moninkertaiset Adolf Hitlerin tekemiin hirmutekoihin verrattuna:
**************
Kaikesta huolimatta – poiketkaa Lenin-museossa Tampereella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lenin-museo, Vladimir Iljits Lenin, Josef Stalin, Adolf Hitler, Levassovan hautausmaa, Levassovan joukkohautausmaa, Stalinin uhrit, Leonid Brenev, NKP:n pääsihteeri Leonid Breznev, |
Hölmön tölväys vaati uhreja myös ViljakkalaltaLauantai 7.10.2017 - -Esko Erkkilä- Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 30. marraskuuta 1939 ja alkoi Talvisota.
Viljakkalan miehet lähtivät Isänmaata puolustamaan 14.10.1939 ja he joutuivat monien muiden tavoin osallistumaan sittemmin ”Hölmön tölväyksenä” –tunnettuun sotatoimeen 23.12.1939.
Hölmön tölväyksen piti olla hyökkäystoimi ja siihen osallistui viiden divisioonan joukkoja – hyökkäyksen tarkoituksena oli tuhota vihollisjoukkoja Summan mutkan alueella.
Hölmön tölväystä johti kenraaliluutnantti Harald Öhquist ja hän painosti Mannerheimia hyväksymään hyökkäyksen. Öhquist oli sodanajan kenraalikunnasta se, joka muutenkin aiheutti eniten päänvaivaa ylipäällikkö Mannerheimille.
Sotatoimen piti alkaa aamuvarhaisella, mutta liian tiukan aikataulun ja puutteellisten viestiyhteyksien vuoksi monet joukot myöhästyivät hyökkäyksen aloituksesta. Viestiyhteyksien puuttumisen vuoksi joukoille ei pystytty antamaan tykistötukea.
Kenraaliluutnantti Öhquist antoi klo 14.30 käskyn, että hyökkäys keskeytetään.
Tiedot Hölmön tölväyksen tappiosta vaihtelevat, mutta kaatuneita oli lähes 400, haavoittuneita n. 800 ja kadonneita parisensataa eli kokonaistappiot lähentelevät 1 500 sotilasta.
*********************
Viljakkalan sankarihautausmaalla lepää ainakin neljä viljakkalalaista, jotka kaatuivat Hölmön tölväyksessä.
Tässä Hölmön tölväyksessä kaatuneiden muistokivet Viljakkalan sankarihautasmaalla:
********************
Suuri tunnustus niille Viljakkalan seurakunnan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille, jotka jo Talvisodan aikana tekivät päätöksen, että sankarivainajien muistokiviin merkitään vainajan kaatumispaikkakunta.
Kunniakkaiden sotiemme historia saa aivan uudet mittasuhteet, kun voimme tänäänkin paikallistaa viljakkalalaisten sankarivainajien kaatumispaikkakunnat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hölmön tölväys, Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan sankarihautausmaa, ylipäällikkö Mannerheim, kenraali Harald Öhquist, kenraaliluutnantti Harald Öhquist, Talvisota, Neuvostoliitto, Summa, Summajoki, |
Yksikin työkeikka voi muuttaa nuoren elämän!Perjantai 6.10.2017 - -Esko Erkkilä- Olin muutama ilta sitten tilaisuudessa, jossa kerrottiin WorkPilots –toiminnasta.
Work Pilots Oy on suomalainen yritys – Eija Kivirannan ja Jari Raitasen perustama - joka auttaa nuoria löytämään uusia polkuja työelämään.
”Nuoreksi” tässä toiminnassa huomioidaan alle 30-vuotiaat.
Homma toimii näin;
On luonnollista, että kaikki toiminnot tapahtuvat sähköisesti eli esimerkiksi tekijän kännykällä.
Esimerkkejä tekemättömistä töistä:
Tilaajalle työsuoritus maksaa 16,00 €/tunti (sisältää alv 24 %) ja työntekijä saa työstä 10,00 €/tunti.
Work Pilots Oy veloittaa maksun tilaajan luottokortilta.
Work Pilots Oy huolehtii veroista ja vakuutuksista, mutta se jäi infotilaisuudessa epäselväksi, että onko vastuuvakuutukset hoidettu. Asia on tärkeä, sillä jos työntekijä vaikkapa pudottaa kalliin maljakon ja se särkyy, niin kuka korvaa vahingon!
WorkPilots –toimintaa ollaan nyt laajentamassa Tampereelle.
Lisätietoja saat osoitteesta www.workpilots.fi – nettisivut ovat kieltämättä sekavat, mutta eiköhän sieltä asiat selkiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: WorkPilots, WorkPilots-toiminta, Work Pilots Oy, |
Kahdessa roolissaTorstai 5.10.2017 - -Esko Erkkilä-
Elonpolkujaverkosto on Tampereella toimiva yli sadan yhteisön ja yhdistyksen yhteistyöelin, joka toimii senioriväestön parhaaksi.
Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry – jonka puheenjohtajana toimin – on yhteistyöverkoston aktiivinen toimija.
Elonpolkujaverkosto järjesti eilen Tampereella Sampolassa seminaarin, jossa keskusteltiin taiteesta, kohtaamisista ja yhteistyöstä ikääntyneen väestön näkökulmasta.
Ennen seminaaria Sampolan aulassa oli yhteistyöverkoston jäsenyhdistyksillä mahdollisuus esitellä toimintaansa.
Olin mukana kahdessa roolissa eli Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäsenenä sekä Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana.
Sain seminaaripäivän aikana uusia tietoja ja virikkeitä, mutta niistä joskus tulevina päivinä.
Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston osastolla olen tässä yhdessä Kari Itkosen (keskellä) ja Eero Portaankorvan kanssa.
Kari Itkonen on kanssani Vanhusneuvoston uusi jäsen ja uskon, että pystymme yhdessä tuomaan Vanhusneuvoston toimintaan uusia tuulia.
Eläkeliiton Tampereen yhdistys on siis Elonpolkujaverkoston aktiivinen toimija ja tässä kuva, jossa olen yhdessä varapuheenjohtajamme Aaro Kemppaisen sekä sihteerimme Pirkko Tilviksen kanssa.
Osastomme oli seminaariyleisön mielenkiinnon kohteena ja uskon, että tulemme esiintymisemme seurauksena saamaan uusia jäseniä!
**************
Elonpolkujaverkoston seminaaritapahtuma oli ”Armasfestivaalin” osatapahtuma.
Armas on sateenvarjo-organisaatio, joka yhdistää ennakkoluulottomasti taiteilijoita, taidealan toimijoita, taidelaitoksia, vanhustyön järjestöjä sekä kunta-alan toimijoita.
Kyseinen festivaali on 16 kunnan yhdessä toteuttama tapahtuma ja Armasfestivaalin eräs toimija on Eläkeliitto.
Toivottelen Armasfestivaalille menestystä tulevina vuosina ja haluan, että Tampere pysyy jatkossakin niiden kaupunkien/kuntien joukossa, jotka panostavat senioriväestön hyvinvointiin mm. Armasfestivaalin muodossa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sampola, Elonpolkuja, Armasfestivaali, Vanhusneuvosto, Elonpolkuja-yhteistyöverkosto, Elonpolkuja - ikäihmisten yhteistyöverkosto, |
Alueverkoston rakentaminen on korvaamassa Alvari-toiminnan!Keskiviikko 4.10.2017 - -Esko Erkkilä- Tampereelle onnistuttiin luomaan Alueellisen Vaikuttamisen kanava – ALVARI – mutta kun virkahenkilöt ja keskeiset päättäjät vihdoinkin oppivat antamaan arvoa kansalaisvaikuttamiselle, se lopetettiin edellisen pormestarin valtakauden lopulla.
Nyt vastaavaa toimintaa ollaan käynnistämässä ja olin eilen paikalla, kun lausuttiin syntysanat…
…Etelän alueverkoston perustamiselle.
Kansalaisvaikuttamisen alueverkosto toimii, jos sen vetäjänä toimii osaava henkilö.
Etelän alueverkoston vetäjänä tulee toimimaan aluekoordinaattorina Aija Karttunen – Alvari-kokemusten perusteella tiedän, että homma tulee onnistumaan!
*********************
Alueverkoston roolina tulee olemaan alueen omaehtoinen, vuorovaikutteinen yhteistyöja alueen kehittäminen – toiminta ei ole hallinnollista.
Alueverkosto on kuitenkin virallinen kanava, sillä Tampereen kaupunginhallituksen 21.11.2016 tekemän linjauksen mukaan alueverkosto voi antaa kannanottoja ja näkemyksiä valmistelussa oleviin asioihin sekä tehdä aloitteita. Alueverkosto toimii kaupungin kumppanina.
Alueverkostolla ei ole erikseen nimettyjä jäseniä, mutta kulloinkin kokouksissa läsnä olevat muodostavat alueverkoston mielipiteen.
Koin syvää mieliharmia, kun hyvään vauhtiin päässyt Alvari-toiminta lopetettiin.
Alvarit olivat oman alueensa parhaita asiantuntijoita.
Oletan, että eräät luottamushenkilöt ja erityisesti virkahenkilöt kokivat Alvareiden nousseen asemaan, jossa ne typistivät arvonsa tuntevien luottamushenkilöiden sekä virkamiesten asiantuntemusta ja sen vuoksi toiminta piti ajaa alas.
Tervehdin suurella mielihyvällä, että uuden pormestarin aikana asukasvaikuttamista ollaan nostamassa uudestaan sille tasolle, jossa sen pitääkin olla!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Alueverkoston rakentaminen on korvaamassa Alvari-toiminnan, Alvari-toiminta, Alueverkosto on kansalaisvaikuttamisen kanava, alueverkosto, |
Eduskunnan puhemiehet olkoot jatkossakin puhemiehiä!Tiistai 3.10.2017 - -Esko Erkkilä- Olen Tampereella ilmestyvän Aamulehden printti- sekä sähköisen nettilehden tilaaja.
Aamulehti on jo jonkin aikaa toilaillut valtiovarainministeri Petteri Orpon sukunimen taivutuksessa, kun on taivuttanut sen muotoon ”Orvon”.
Noin viikko sitten Aamulehti munasi itsensä oikein kunnolla, kun alkoi käyttämään mm. eduskunnan puhemiehestä termiä ”puheenjohtaja”.
Asialla on valtakunnallista merkitystä, sillä Aamulehden mokauksen kanssa samaan aikaan kerrottiin, että päätoimittaja Jouko Jokinen siirtyy Ylen uutistoiminnan johtajaksi ja päätoimittajaksi.
Nyt on suuri vaara, että Aamulehden tekemä moka jatkuu ja Yle alkaa mokailemaan oikein kunnolla.
*********************
Tein eilen Tampereen Keskustorilla järjestetyillä Maanantaimarkkinoilla läsnä olleiden kansanedustajien keskuudessa pikagallupin, että kannattavatko he eduskunnan puhemies- termin muuttamista ”puheenjohtajaksi”.
Gallupin tulokset olivat murska-arvio Aamulehden toilailuille, sillä markkinoilla läsnä olleet kolme kansanedustajaa tyrmäsivät yksimielisesti Aamulehden linjan.
Eduskunnan toinen varapuhemies Arto Satonen oli voimallisesti sillä kannalla, että eduskunnan puhemiehiä pitää jatkossakin kutsua puhemiehiksi.
Kysyin Satoselta, että jos nyt Ylen uutistoiminnan johtajaksi ja päätoimittajaksi valittu Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen haluaa jatkaa Aamulehdessä aloittamaansa linjaa, niin miten sitten. Varapuhemies Satonen totesi selkeästi, että se ei ole mahdollista.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, puhemies vaiko puheenjohtaja?, varapuhemies A#rto Satonen, Arto Sadonen kansanedustaja Arto Satonen Sami Savio, kansanedustaja Sami Savio, Jukka Gustafsson, kansanedustaja Jukka Gustafsson, Kimmo Sasi, kansanedustaja Kimmo Sasi, MSL-Tampere, |