Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kyröskosken Ponnen sarjakilpailut olivat avoinna myös VU-45:n jäsenille!

Maanantai 30.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Kyröskosken kuulakarnevaalit järjestettiin viime perjantaina eli 27.5.2022 jo 50. kerran.

 

En ollut paikalla, mutta seurasin aktiivisesti karnevaalien ennakkopöhinää ja myös tuloksia.

 

Kuulakarnevaalien yhteydessä liikuntaneuvos Matti Yrjölä sai Pro Pirkanmaa -mitalin maakunnan hyväksi tekemästään urheilu- ja liikuntatyöstä.

 

****************

 

Olin 1960-luvun alkupuoliskolla innokas osanottaja yhdessä siskoni kanssa Kyröskosken Ponnen järjestämissä sarjakilpailuissa, jotka järjestettiin Kyröskosken urheilukentällä.

 

Kuljimme polkupyörillä sen 15 kilometrin matkan, joka oli kotoamme suuntaansa Kyröskoskelle.

 

*************

 

Sarjakilpailuissa oli jokseenkin aina lajina miesten kuulantyöntö ja silloin sain läheltä seurata Matti Yrjölän työskentelyä kuularingissä sekä sen ulkopuolella.

 

Matti Yrjölä oli jokaisella kerralla lajissaan ylivoimainen, mutta siitä huolimatta hän keskittyi jokaiseen työntökertaansa täydellä teholla.

 

Yrjölä riisui verryttelypukunsa myttyyn kuularingin taakse, otti silmälasit päästään, laittoi ne vaatemyttynsä päälle, siirtyi kuularinkiin ja pukkasi pakitustyylillä kuulansa pitkälle.

 

Matti Yrjölä otti jokaisen työntönsä tosissaan ja tällä hän loi pohjaa mm. sille, että hän on tehnyt 15. kertaa Suomen ennätyksen kuulantyönnössä!

 

Onnittelut Pro Pirkanmaa-mitalista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröskosken Ponnen sarjakilpailut olivat avoinna myös VU-45:n jäsenille!, Kyröskosken Ponsi, Viljakkalan Urheilijat-45, Matti Yrjölä, liikentaneuvos Matti Yrjölä, Pro Pirkanmaa-mitali, kuulantyöntäjä Matti Yrjölä, Kuulakarnevaalit,

Lempäälän kirkon äärellä on jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Kustaa Tapolan hauta ja hautamuistomerkki

Sunnuntai 29.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Myöhemmin jalkaväenkenraaliksi ylennyt K. A. Tapola oli maailmasotien välissä merkittävimpiä sotilastaktiikan kehittäjiä ja kouluttajia.

 

 

IMG_5389.JPG

 

Kenraali Tapola syntyi Lempäälässä 1885, kuoli Helsingissä 1976 ja hänet on haudattuna Lempäälän kirkon viereen.

 

 

Kustaa Anders Tapola on kivunnut kaikki sotilasarvot luutnantista jalkaväenkenraaliin saakka, joten hänellä on ollut edellytykset osata ja ymmärtää sodankäynnin realiteetit.

 

Kustaa Tapola oli sotilasuransa aikana maamme johtavia strategeja ja niitä tehtäviä hänelle kertyi myös sotilasuran jälkeen. 

 

Kaikki kunnia pirkanmaalaiselle jalkaväenkenraalille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lempäälän kirkon äärellä on jalkaväenkenraali Kustaa Tapolan hauta ja hautamuistomerkki, Lempäälän kirkon äärellä on Mannerheim-ristin ritari Kustaa Tapolan hauta ja hautamuistomerkki, Lempäälä, Lempäälän kirkko, Kustaa Tapola, kenraali Kustaa Tapola,

Sipulit on nyt istutettu!

Lauantai 28.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Eilen sain sipulin istutushommat tehtyä, kun 9 kiloa sipulinsiementä sain istutettua.

 

 

IMG_5386.JPG

 

Yhdeksällä kilolla sain istutettua 137 rivimetriä.

 

 

Harmittelen, että nyt en löytänyt lainkaan erikoissipuleiden siemensipuleita, en edes ryvässipuleita.

 

 

Sipulinistuttamisessa noudatin tälläkin kertaa kotona 1950-luvulla oppimaani eli siemensipulit pitää ennen istuttamista upottaa tuhkaliemiveteen pariksi tunniksi, jotta naattihome pysyy sipuleista loitolla!

 

 

Sipulinistuttamisen kruunasi sopiva sade, joka antaa hyvät vauhdit sipuleiden alkukasvulle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipulit on nyt istutettu!, istukassipuleiden istuttaminen, punasipuleiden istuttaminen, ryvässipulit, hopeasipulit, naattihome, naattihomeen estäminen, tuhkaveteen upottaminen estää naattihometta,

Kansanedustaja Arto Pirttilahti: "Leipää ja lämmintä!"

Perjantai 27.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Tampereella 23.5.2022 järjestetyssä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyneessä yleisötilaisuudessa kansanedustaja…

 

 

IMG_5376.JPG

 

 

…Arto Pirttilahti tiivisti kansalaisten lähiajan tärkeimmät tunnot, kun hän peräänkuulutti ”Leipää ja lämmintä”!

 

 

Tartuin syöttiin ja muistutin yleisöpuheenvuorossani vuoden 2013 tapahtumista, sillä silloin kokoomuslaisen pääministerin Jyrki Kataisen johdolla toimiva hallitus päätti puolittaa leipäviljojen varmuusvarastot.

 

Yleisötilaisuuden pääesiintyjänä toiminut Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen otti kopin puheenvuorostani ja totesi, että hän ei ollut silloin pääministerinä.

 

Liiallinen hienotunteisuuteni esti puheenvuorossani mainitsemasta, että syyllinen varmuusvarastojen puolittamiseen oli Jyrki Kataisen hallitus.

 

Leipäviljojen varmuusvarastojen puolittaminen saatiin suoritettua vuoden 2017 aikana.

 

Esitin puheenvuorossani, että leipäviljojen varmuusvarastotasot välittömästi palautettaisiin aiemmalle tasolla, sillä maailmanpoliittisen tilanteen heikkeneminen vaatisi sitä.

 

Rukiin osalta tuo ei onnistu kotimaisella tuotannolla tämän satovuoden aikana, mutta vehnä osalta tuo on vielä mahdollista.

 

Viimeistään nyt huomamme, että kokoomusjohtoisen hallituksen päätös vuonna 2013 leipäviljojen varmuusvarastojen puolittamisesta oli virheratkaisu ja sen tekemisestä kantaa vastuun ainoastaan ja vain kokoomus.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanedustaja Arto Pirttilahti: "Leipää ja lämmintä!", Arto Pirttilahti, "Leipää ja lämmintä!" Leipäviljojen varmuusvarastot, Leipäviljojen varmuusvarastojen puolittaminen,

Myös Suomi on sitoutunut Ukrainan jälleenrakentamiseen

Torstai 26.5.2022 - -Esko Erkkilä-

IMG_5372.JPG

 

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen käsitteli Tampereella maanantaina 23.5.2022 järjestetyssä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilaisuudessa Ukrainan jälleenrakentamista.

 

Sota on edelleen käynnissä, joten jälleenrakentamisen kustannuksista on ennenaikaista puhua, mutta Vanhanen totesi, että jälleenrakentaminen tulee maksamaan ainakin 500 miljardia euroa.

 

 

Puhemies Matti Vanhanen tapasi eduskunnassa eilen Ukrainan presidentin erityslähettilään, ministeri Oleksiv Chernyshov´n ja hänelle Vanhanen totesi, että Suomi on sitoutunut osallistumaan Ukrainan jälleenrakentamiseen.

 

On selvää, että Ukrainan jälleenrakentamisen suurimman ja ainoan maksumiehen pitäisi olla Venäjän!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Myös Suomi on sitoutunut Ukrainan jälleenrakentamiseen, Ukraina, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, Matti Vanhanen, Ukrainan jälleenrakentaminen, Oleksiv Chernyshov,

"Yhden koon sukkahousut kaikille"

Keskiviikko 25.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Olemme surullisina saaneet seurata, kun kunta-alan ammattiliitot ovat hippasilla keskenään, että mitkään yhteiskunnan kassasta palkkansa saavat eivät saa suurempia palkankorotuksia kuin toiset.

 

En ota kantaa, että mille rahoittamalleni ammattiryhmälle pitäisi maksaa millaistakin palkkaa, mutta sitä pidän itsestään selvänä, että minkään ammattiryhmän palkankorotukset eivät voi olla suurempia kuin jonkin toisen ammattiryhmän.

 

Jyrki Katainen yritti joskus toimiessaan pääministerinä antaa suuremmat palkankorotukset ”Sari sairaanhoitajalle”, mutta pieleen meni, sillä kaikki muut saivat samanlaiset palkankorotukset ja metsään mentiin!

 

Johtavana häirikkönä toimii Tehyn Millariikka Rytkönen ja hän on tuon otsikossa olevan toteamuksen lausunut!

 

Millariikka Rytkönen on tuhahduksessaan oikeassa, sillä kunta-alan palkankorotuksissa kaikkien tulee asettautua yhden koon sukkahousuihin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Yhden koon sukkahousut kaikille", Millariikka Rytkönen, kunta-alan palkankorotukset, Sari sairaanhoitaja, Jyrki Kataisen Sari sairaanhoitaja, Jyrki Katainen, Jyrki Kataisen epäonnistuminen,

Asiantuntevaa analysointia Ukrainan sodasta ja Suomen Nato-päätöksestä

Tiistai 24.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen osallistua ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme käsittelevään yleisötilaisuuteen, jossa eduskunnan puhemies Matti Vanhanen analysoi Ukrainan sotaa ja Suomen Nato-päätöstä.

 

 

IMG_5370.JPG

 

Puhemies Vanhanen totesi puheenvuoronsa aluksi, että se tilanne kuuluisi muille vuosisadoille, jossa eurooppalainen maa hyökkää toista itsenäistä Euroopan valtiota vastaan.

 

Vanhasen mukaan Eduskunnan äänestyspäätöksen tulos Natoon liittymisestä äänin 188 – 8 on vastaansanomaton.

 

Päätös on harkittu, maltilla tehty ja se on itsenäisen valtion tekemä päätös.  Vanhanen oli varma, että nyt tehty päätös pitää myös seuraavan Eduskunnan tarkastelun.

 

 

IMG_5373.JPG

 

Puhemies Matti Vanhanen totesi päätöksen jälkeen, että on muistettava kolme asiaa:

 

  • liittymisen jälkeen suomalaisten on avarrettava omaa ajatteluaan ja osattava huomioida koko puolustusliiton asiat

  • uskottavasta omasta puolustuksesta on huolehdittava

  • ulkopuolisen painostamisen mahdollisuus pienenee

 

 

Tilaisuuteen osallistuivat myös kansanedustajat Arto Pirttilahti sekä Jouni Ovaska ja heidän esityksistään joskus myöhemmin.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asiantuntevaa analysointia Ukrainan sodasta, Asiantuntevaa analysointia Suomen Nato-päätöksestä, Eduskunnan puhemies, Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, Arto Pirttilahti, Jouni Ovaska, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Nato, Suomen Nato-päätös,

Nyt tarvitaan sadetusta ja typpilannoitusta!

Maanantai 23.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Valkosipulin istuttaminen ja porkkanan sekä palsternakan kylväminen ovat trekoolimaalla tärkeimpiä syystöitä.

 

Hoidin viime syksynä valkosipuleiden istuttamisen, mutta palsternakan sekä porkkanan syyskylvämisen laiminlöin!

 

 

IMG_5347.JPG

 

Valkosipulien syysistuttaminen onnistui hyvin, sillä taimet ovat hyvinkin terhakoita.

 

Kuorettuminen, kuivuus sekä typenpuute ovat kuitenkin kasvua haittaamassa, mutta nehän ovat helposti hoidettavissa typpilannoituksella, haraamisella sekä sadettamalla!

 

Kuvanottamisen jälkeen typpilannoitus, haraaminen sekä sadettaminen on hoidettu, joten kasvun edellytykset ovat kunnossa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt tarvitaan sadetusta ja typpilannoitusta!, valkosipulin syysistutus, valkosipulin haraaminen, valkosipulin sadettaminen, valkosipulin lannoittaminen, valkosipulin viljelytoimenpiteet, porkkanan syyskylvö, palsternakan syyskylvö,

Ylöjärven Markkinat avasivat kesän!

Sunnuntai 22.5.2022 - -Esko Erkkilä-

IMG_5360.JPG

 

LC Ylöjärvi Keijärvi oli jälleen järjestäjänä, kun Ylöjärven Markkinat järjestettiin eilen jo 40. kerran.

 

IMG_5361.JPG

 

Markkinat järjestettiin Kauppakeskus Elon parkkipaikalla ja osa markkinatapahtumista oli myös kauppakeskuksen aulatiloissa.

 

 

Koronatilanne tuntui näytteilleasettajien määrässä, mutta vähäisemmästä näytteilleasettajien määrästä huolimatta näyttelykentällä oli vilskettä.

 

 

IMG_5358.JPG

 

Markkinoilla oli uutta ainakin minulle se, että tilaisuuden juontaja kuljeksi näyttelykentällä itsekseen ja juonsi sieltä markkinoita – kaikkea se nykytekniikka mahdollistaa!

 

 

IMG_5357.JPG

 

Keskusta oli mukana markkinoilla ja talkoolaisten kulmakivinä olivat Ylöjärven kaupunginhallituksen jäsen sekä Pirkanmaan aluevaltuutettu Minna Sarvijärvi (vasemmalla) ja kunnallisneuvos Pirkko Vuolle.

 

 

IMG_5359.JPG

 

Perussuomalaisten Mauri Heiska Viljakkalasta ja synnyinkotini naapurista toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja totesimme yhdessä poliittisten puolueiden yhteistoiminnan toimivan Ylöjärvellä hyvin.

 

 

*************

 

 

IMG_5363.JPG

 

Kangasalalta olevan pärekorikauppiaan osasto oli laaja ja hän totesi, että kaikki pärekorit ovat kotimaista tuotantoa – arvostan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat, LC Ylöjärvi Keijärvi, Kauppakeskus Elo, Ylöjärven Keskusta, Ylöjärven Perussuomalaiset, Minna Sarvijärvi, kunnallisneuvos Pirkko Vuolle, Mauri Heiska, Pärekoppamestari Kangasala,

Vesivehkeet pelittävät!

Lauantai 21.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Aina keväisin on jännää aikaa, että miten vesipumput ovat selvinneet talvesta ja ovatko ne valmiita kesäaikaiseen ahkerointiin.

 

IMG_5354.JPG

 

Ilokseni totesin eilen, että molemmat järvivettä pumppaavat pumppumme ovat iskukunnossa.

 

Meillä on mökkimaailmaan siunaantunut neljä vesipumppua ja eilen sain pienellä vaivalla pelittämään molemmat järvivettä pumppaavat pumput.

 

Pumpuista toinen toimii sadettajien pumppuna ja toinen puolestaan arkivaatteiden pesemiseen käytettävän pesukoneen vesipumppuna.

 

Olen tyytyväinen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vesivehkeet pelittävät!, vesipumput, järvivettä sadetukseen, järvivettä arkivaatteiden pesuun, sadetuspumppu,

Eilinen päivä alkoi Ministeriaamiaisella!

Perjantai 20.5.2022 - -Esko Erkkilä-

IMG_5335.JPG

 

Olipa eilen ensimmäinen kerta, kun pääsin osallistumaan Ministeriaamiaiselle!

 

 

IMG_5337.JPG

 

 

Ministeriaamiaisen isäntänä toimi tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, joka nyt on toiminut tuossa ministeritehtävässä kolme viikkoa!

 

Ministeri Honkonen on Keskustan varapuheenjohtaja ja hän on ollut kansanedustaja vuodesta 2015 alkaen.

******************

 

Kulttuuritapahtumat ovat kärsineet koronan aiheuttamista ongelmista jo parin vuoden ajan ja kun koronaongelmat nyt ovat väistymässä, niin ministeri kannusti suomalaisia osallistumaan kesän kulttuuritapahtumiin innokkaasti.

 

Petri Honkonen oli aikaisemmin Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja, mutta ministerinimityksensä jälkeen hän erosi tuosta luottamustehtävästä.

 

IMG_5342.JPG

 

Ministeriaamiaisen toisena esiintyjänä oli kansanedustaja Arto Pirttilahti, joka on kansanedustajaehdokkaana myös ensi kevään eduskuntavaaleissa.

 

On varmaa, että Pirttilahti kerää merkittävän äänisaaliin eduskuntavaaleissa myös Tampereelta.

 

 

IMG_5343.JPG

 

Oman esiintymisensä jälkeen Pirttilahti toimi Ministeriaamiaisen juontajana ja hän jakoi tilaisuuden lopuksi myös osanottajille puheenvuorot!

 

 

Ministeriaamiaisen tarjoilut olivat runsaat ja myös ministeri Honkosen sekä kansanedustaja Pirttilahden sanomiset olivat valaisevia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministeriaamiainen, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Arto Pirttilahti, Petri Honkonen, Suomi-Venäjä-Seura, Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen,

Eduskunnassa eilen klo 10.00 alkanut ja tänään jatkuva keskustelu osoittaa päättäjiemme yksituumaisuuden!

Tiistai 17.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa alkoi eilen klo 10.00 keskustelu, jonka otsikkona on:

”Valtioneuvoston selonteko Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon”

 

Suunnitelmien mukaan tuota keskustelua käydään tiistaille klo 2.00 saakka ja sen suunnitellaan jatkuvan tiistaina.

 

Seurasin keskustelua eilen iltasella ja kaikkien edustajien puheet olivat Nato-jäsenyyteen kannustavia; monet edustajat kertoivat kantansa muuttuneen Nato-myönteiseksi sen jälkeen, kun Venäjän roistovaltio hyökkäsi 24.2.2022 Ukrainaan.

 

Muutama sitaatti eilisistä puheenvuoroista:

 

Ben Zyskowicz:

 

”Nato on uhka Venäjän uhalle!”

 

Hanna Kosonen:

 

”Kannatan Natoa koska haluan rauhaa!”

 

 

IMG_5322.JPG

 

Arto Pirttilahti

”Turvallisuus menee kaiken edelle!”

 

”Nyt on Naton aika!”

 

******************

 

Suomen turvallisuuden puolesta - Nato!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtioneuvoston selonteko Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon, Arto Pirttilahti, Nato,

Eilen oli toukokuun kolmas sunnuntai ja Kaatuneitten muistopäivä

Maanantai 16.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustav Mannerheim määräsi päiväkäskyssään Talvisodan jälkeen keväällä 1940 toukokuun kolmannen sunnuntain vietettäväksi näin;

 

…”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.

 

Kaatuneitten muistopäivää vietettiin eilen siis jo 82 kertaa!

***************

 

IMG_5320.JPG

 

Kaatuneitten muistopäivä on liputuspäivä ja muistan vallan hyvin sen ajan, kun liputtaminen tapahtui klo 10.00 ja 14.00 välisenä aikana suruliputuksena eli siniristilippu laskettiin puolitankoon neljän tunnin ajaksi.

 

Liputusmenettely oli juhlallinen, mutta osittaisesta suruliputuksesta luovuttiin vuonna 1995, kun toisen maailmansodan päättymisestä tuli kuluneeksi 50 vuotta.

 

************

 

reinoerkkila_1911_-_1940.JPG

 

Kaatuneitten muistopäivä koskee henkilökohtaisesti yhä edelleen monia suomalaisia ja mm. minua, sillä eräs setäni – Reino Erkkilä – lepää Viljakkalan sankarihautausmaalla.

 

 
-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toukokuun kolmas sunnnuntai, toukokuun kolmas sunnuntai on Kaatuneitten muistopäivä, Kaatuneitten muistopäivä, Gustav Mannerheim, suruliputus, suruliputus Kaatuneitten muistopäivänä päättyi 1995, suruliputus Kaatuneitten muistopäivänä, Viljakkala,

Yle Uutiset osaa painottaa uutisia oikein!

Lauantai 14.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Maailmalla, Euroopassa sekä Suomessa tapahtuu näinä päivinä paljon ja se merkitsee myös sitä, että media joutuu arvottamaan eri tapahtumien painoarvon kansalaisten arvostamalla tavalla.

 

Kolmesta ajankohtaisesta tapahtumasta mielestäni ehdottomasti tärkein on Suomen Nato-jäsenyysprojekti ja sen aikaansaanut Venäjän roistovaltion hyökkäys Ukrainaan.

 

Arvostan Yle Uutisten aihevalintaa ja aihevalintajärjestystä eilen 13.5.2022 puoliyhdeksän uutisissa, jossa Suomen Nato-prosessi sai uutislähetyksen aluksi valtaosan koko uutislähetyksestä!

 

****************

 

Tampereella ja kai osin Helsingissäkin järjestettävät jääkiekko-ottelut saivat ansionsa mukaan ja niistä ei juurikaan mahtunut mainintaa Ylen iltauutisiin.

 

****************

 

Kolmas uutisaihe eli Euroviisut saivat niille kuuluvan osuuden eilisissä Ylen- iltauutisissa, sillä niistä ei uutislähetyksessä mainittu sanaakaan.

 

***

 

Kiitokset Yle Uutisille, että osaatte painottaa uutisia oikein!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle Uutiset osaa painottaa uutisia oikein!, Yle Uutiset, Suomen Nato-hakemus, Suomen Nato-hakemus on ykkösuutinen, Jääkiekon ottelut eivät kiinnosta,

Suomalaisuuden päivä sopi oikein hyvin Tasavallan Presidentin ja pääministerin yhteislausunnon julkaisemiseksi Nato-jäsenyydestä!

Perjantai 13.5.2022 - -Esko Erkkilä-

IMG_5280.JPG

 

Siniristiliput liehuivat eilen Suomalaisuuden päivän kunniaksi ja se päivä sopi oikein hyvin sille, että Tasavallan Presidentti ja pääministeri julkaisivat yhteislausunnon Suomen Nato-jäsenyydestä.

 

Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin totesivat yhteislausuntonsa lopuksi näin:

 

”Nyt kun päätöksenteon hetki on lähellä, toteamme omat yhtenevät kantamme myös eduskuntaryhmien ja -puolueiden tiedoksi. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Naton jäsenenä Suomi vahvistaisi koko puolustusliittoa. Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi. Toivomme, että tämän ratkaisun tekemisen vielä edellyttämät kansalliset askeleet otetaan lähipäivinä ripeästi.”

 

Taidatkos sen selvemmin sanoa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaisuuden päivä sopi oikein hyvin Tasavallan Presidentin ja pääministerin yhteislausunnon julkaisemiseksi Nato-jäsenyydestä!, Suomalaisuuden päivä, Nato, Presidentti Niinistö ja pääministeri Marinin yhteislausunto Suomen Nato-jäsenyydestä,

'"Täysin vastuuton ja järkyttävä"

Torstai 12.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Kunta-alan työriitaa sovitelleen sovittelulautakunnan ratkaisuesitys oli Teknologiateollisuuden työnantajien mielestä täysin vastuuton ja järkyttävä; olen asiasta samaa mieltä!

 

Monilta on unohtunut Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2007 hyväksymä ”Sari sairaanhoitaja” –nimen saaneeseen palkkaratkaisuun, joka antoi sairaanhoitajille suuret palkankorotukset.

 

Sairaanhoitajille annetut palkankorotukset levisivät koko kunta-alalle ja lopulta myös teollisuuteen.

 

Palkankorotuskierre johti Suomen teollisuuden ja julkisen talouden heikkenemiseen vuosiksi eteenpäin.

 

Nyt Tehy ja Super ovat kaiken surkeuden lisäksi ilmoittaneet, että ne eivät hyväksy sovittelulautakunnan esitystä, vaan ovat valmistautumassa jatkotoimenpiteisiin!

 

Sovittelulautakunnan esitys ja erityisesti Tehy sekä Super ovat nyt kyykyttämässä suomalaista yhteiskuntaa ja suomalaisia veronmaksajia tilanteeseen, josta selviäminen merkitsee syvää lamaa, työttömyyttä ja ennenäkemätöntä pahoinvointia moniksi vuosiksi tästä eteenpäin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Täysin vastuuton ja järkyttävä", Sari-sairaanhoitaja, Jyrki Katainen Sari sairaanhoitaja, Jyrki Katainen, Tehy, Super, Tehy ja Super ovat kyykyttämässä suomalaista yhteiskuntaa, Sovittelulautakunta,

Viljakkalassa jatkaa kaksi koulua!

Tiistai 10.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Muistan hyvin, kun Viljakkalassa toimi kuusi kansakoulua eli Kirkonkylä, Hanhijärvi, Nisu, Karhe, Heinälammi ja Hepo-oja.

 

Vuosien saatossa kouluista on lopetettu Hanhijärvi, Nisu, Heinälammi sekä Hepo-oja ja nyt Viljakkalassa on ainoastaan Kirkonkylän sekä Karhen koulut.

 

Nyt Karhen koulun jatkuminen on ollut veitsen terällä koulun sisäilmaongelmien vuoksi.

 

Vahva asukasmielipide on ollut, että Karhelle pitää rakentaa uusi koulu, sillä kylän vetovoima on Tampereen läheisyyden ansiosta suuri ja Karhe tulee jatkossakin olemaan vireä sekä elinvoimainen kylä.

 

Karhen koulun asemaa käsiteltiin Ylöjärven kaupunginvaltuustossa eilen ja kaupunginhallituksen pohjaesitys oli, että koulu rakennetaan ”uusix”!

 

Jostain käsittämättömästä syystä Ylöjärven Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti, että Karhen koulun hanke toteutettaisiin siirtokelpoisena rakennuksena 10 vuoden leasing- ja lunastusoptiolla!

 

Kokoomuksen viljakkalalaisia ja karhelaisia halveksuva esitys kaatui eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa muutamien äänestysten jälkeen ja Karhelle ollaan rakentamassa uusi koulurakennus.

 

*********************

Haluan erityisesti kiittää…

 

 

IMG_5262.JPG

 

…Riitta Koskista sekä…

 

 

IMG_5265.JPG

 

…Teuvo Hakasta siitä työstä, jota olette tehneet Karhen koulun kehittämiseksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalassa jatkaa kaksi koulua!, Viljakkala, Viljakkalan Karhe, Karhe, Riitta Koskinen, Teuvo Hakanen, Ylöjärven Kokoomus hyljeksii kaupungin elivoimaisia kyliä, Ylöjärven Kokoomus, Viljakkalan koulu, Hanhijärven koulu, Nisun koulu, Karhen koulu,

Entisaikaan äidit olivat miesten kanssa tasavertaisia uurastajia maatilan töissä!

Maanantai 9.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Eilen vietetty Äitienpäivä saattoi minut etsimään vanhoista valokuvistani kuvan, jossa…

 

 

IMG_5252.JPG

 

…isäni ja äitini pitävät pientä lepohetkeä rukiinleikkuun ohessa.

 

Rukiinleikkuu sirpillä on taitolaji ja molemmat vanhempani olivat siinä taitavia.

 

Sain minäkin osallistua rukiinleikkuuseen, mutta vain lyhteiden sitojana.

 

Lyhteet laitettiin kuhilaille ja kuhilailla kuivuttuaan ne kuljetettiin hevosvetoisilla kumipyöräkärryillä puimakoneen äärelle ja puimisen tuloksena syntyi rukiita, jotka sitten talven mittaan käytettiin myllyssä ja taas oli ruista käyttää ruisleivän valmistamiseen.

 

Kuva on 1960-luvun alkupuolelta ja olen sen ottanut Felica-kamerallani.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Entisaikaan äidit olivat miesten kanssa tasavertaisia uurastajia maatilan töissä!, rukiinleikkuu, rukiinleikkuu sirpillä, sirppi, ruislyhteet, ruiskuhilaat, kuhilaat, ruislyhteiden sitominen, äitienpäivä, Fanni ja Oiva Erkkilä,

Miten sitä ennenaikaan pärjättiinkään odotustiloissa?

Sunnuntai 8.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Minulla oli toissapäivänä pieni säätöhomma autossani ja jouduin sen vuoksi kuluttamaan aikaani korjaamon asiakastiloissa runsaan tunnin.

 

Meneillään on vilkas vaihtorumba talvirenkaista kesärenkaisiin ja korjaamon asiakastiloissa kävi aikamoinen vilske, kun asiakkaat odottivat autojensa renkaidenvaihtoa.

 

Olin varautunut siihen, että voisin odotusaikana seurata maailmanmenoa kännykästäni ja niin olivat tehneet myös kaikki muut!

 

Havaitsin, että jokainen odotustiloissa töiden valmistumista odottanut asiakas räpläsi koko ajan kännykkäänsä ja asiakaskäyttöön varatut sanoma- sekä aikakauslehdet saivat olla tyhjänpanttina!

 

 

Miten me ennen pärjäsimmekään ilman kännyköitä?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kännykkä, odotustilat, virastojen odotustilat, lääkärin odotustilat, autokorjaamoiden odotustilat, Miten pärjäsimmekään ilman kännyköitä?,

En aio luopua Lenin-patsaastamme!

Lauantai 7.5.2022 - -Esko Erkkilä-

Venäjän roistomainen hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut paineita mm. sille, että kaikki Neuvostoliittoon liittyvät patsaat pitäisi tuhota.

 

 

IMG_5238.JPG

 

Meilläkin on nuorimmaisen huoneessa kaapin päällä nelikymmensenttinen Lenin-patsas – patsas on painava, sillä se on pronssia!

 

**************

 

Kävin vuonna 1980 syntyneen keskipojan kanssa anoppini ja keskipojan mummun synnyinkodin raunioilla Laatokan Mantsinsaarella joskus ennen Neuvostoliiton romahtamista.

 

Majoituimme Pitkärannassa kerrostalossa toimivassa ”hotellissa” ja joskus luppohetkenämme meille tuli kaksi pojankoltiaista kauppaamaan tuota Lenin-pystiä.

 

Keskipoika ei ollut kiinnostunut, mutta rohkaisin häntä tarjoamaan pystistä 20 markkaa, sillä elimme vielä markka-aikaa.

 

Kossit hyväksyivät keskipojan tarjouksen ja veistos vaihtoi omistajaa – pojat lähtivät kaupanteon jälkeen paskasta naurua nauraen juoksemaan omille teilleen ja meillä oli hallussamme tuo Lenin-pysti.

 

Nyt uskon, että pojat olivat varastaneet tuon sinänsä laadukkaan veistoksen ehkä Pitkärannan Kulttuuritalolta.

 

Patsas matkasi Suomeen bussin tavaratilassa ja nyt se on ”kunniapaikalla” kuopuksemme huoneessa kaapin päällä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lenin, Lenin-patsas, Pitkäranta, Mantsinsaari, Mantsinsaaren Työmpäisten kylä,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »