Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Olin Natossa jo kymmenen vuotta sitten!

Tiistai 9.1.2024 - -Esko Erkkilä-

Suomi liittyi Natoon 4.4.2023, mutta minä sain vierailla Naton päämajassa Brysselissä jo tammikuun lopulla 2014 eli kymmenkunta vuotta sitten.

 

Kyse oli silloisen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen tukijoukkojen vierailusta EU-parlamentissa ja mm. Naton päämajassa.

 

Olen koko aikuisikäni ollut kannattaja sille, että Suomen oikea paikka on kuulua Natoon, joten tuo vierailuni Naton päämajassa oli eräs askel minulle kohti Natoa.

 

Naton nykyinen päämaja oli silloin vasta rakenteilla, joten vierailumme kohde oli ”kadun toisella puolella”.

 

Kuulimme mielenkiintoisia esitelmiä sekä alustuksia ja saimme myös ruokailla Naton ruokalassa.

******************

 

Harmillista, kun Naton päämajassa ei saanut valokuvata, joten valokuvia vierailustamme ei ole.

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Olin Natossa jo kymmenen vuotta sitten!, Nato, 4.4.2023, Naton päämaja, Vierailu Naton päämajassa tammikuussa 2014,

Puolustusliitto Nato!

Tiistai 15.3.2022 - -Esko Erkkilä-

Venäjän roistomainen hyökkäys Ukrainaa vastaan on nostanut esille Suomen liittymisen Natoon.

 

Olen viime päivinä seurannut suurella mielenkiinnolla keskustelua Suomen Natoon liittymisestä.

 

Eilen julkistetussa mielipidetutkimuksessa todettiin, että jo 62 % suomalaisista kannattaa liittymistä puolustusliitto Natoon.

 

Haluan kiinnittää erityistä huomiota siihen, että Natosta käytettäisiin termiä ”puolustusliitto”!

 

************


 

 

nato5

 

Pääsin vierailemaan Naton päämajassa Brysselissä tammikuussa 2014, mutta silloin Naton nykyinen päämajarakennus oli vasta rakenteilla ja vierailimme vielä vanhassa päämajassa.

 

Nykyinen päämajarakennus oli jo silloin rakenteilla ja tältä se silloin puolivalmiina näytti!

 

**************

 

Olen aina käyttänyt Natosta termiä ”puolustusliitto” ja toivon, että sitä termiä käytetään Natosta aina ja joka paikassa!

 

 

Puolustusliitto Nato!

 

 

-Esko Erkkilä-

 

2 kommenttia . Avainsanat: Puolustusliitto Nato!, Vierailu Naton päämajassa vuonna 2014, Nato, puolustusliitto Nato, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan, Venäjä, Venäjän hyökkäys,

Sain tuurata Euroopan Unionin ulkoministeriä parin tunnin ajan vuonna 2014

Maanantai 31.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 8 vuotta, kun sain osallistua tutustumismatkalle Euroopan Unioniin Brysselissä ja samalla matkalla pääsin vierailemaan myös Naton päämajassa.

 

 

eskobrysselissa.jpg

 

Matkamme eräs kohokohta oli, kun seurueemme pääsi osallistumaan asiantuntijoiden esityksiin Euroopan Komission kokoushuoneessa ja minulle osui paikka Catherine Ashtonin paikalla, joka oli ensimmäinen Euroopan Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja eli ”EU:n ulkoministeri”!

 

Uphollandin paronitar Ashton on brittiläinen poliitikko, joka johti Euroopan ulkosuhdehallintoa 19.11.2009 – 1.11.2014 – hänet valittiin tuohon tehtävään marraskuussa 2009 viiden vuoden toimiajaksi.

 

Brittien EU-eron vuoksi nykyään komissiossa ei enää ole brittiedustajaa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sain tuurata Euroopan Unionin ulkoministeriä parin tunnin ajan vuonna 2014, Catherine Ashton, Euroopan Unioni, "Euroopan Unionin ulkoministeri", EU-komissio, Uphollandin paronitar Ashton,

Tampereen kaupungin yrityksille käyttöönottamat hulevesimaksut ovat isku yritysten toimintamahdollisuuksia vastaan

Torstai 27.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki valmistautuu aloittamaan jo yhdeksännen peräkkäisen tappiollisen vuotensa.

 

 

Vuonna 2019 Tampereen tappiotavoite on vain 30 miljoonaa euroa, mutta edellisvuosien kokemusten perusteella tappiotaso tulee todellisuudessa varmaankin ainakin kaksinkertaistumaan.

 

 

Huonosti taloutensa hoitaneiden kuntien ja kaupunkien avuksi on vuonna 2014 säädetty Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) pykälän 103 n § (22.8.2014/682) mukaisesti näin:

 

”Kunta voi periä kunnan hulevesijärjestelmästä sille aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi vuosittaisen maksun hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajilta tai haltijoilta.”

 

 

Taloutensa hyvin hoitaneet kunnat eivät peri asukkailtaan vieläkään hulevesimaksua, mutta persaukiset kunnat ja kaupungit ovat kiirehtineet perimään asukkailtaan ns. hulevesimaksua – on totuuden mukaisesti todettava, että myös eräät taloutensa hyvin hoitaneet kunnat ovat jo nyt päätyneet hulevesimaksun perimiseen.

 

****************

 

 

Ei varmaankaan ole yllätys, että Tampereen kaupunki on ryhtynyt jo kuluvan vuoden puolella perimään hulevesimaksuja.

 

 

Asumme vuokratontille rakennetussa omakotitalossa ja meille kuluvan vuoden hulevesimaksu oli 10.12.2018 eräpäivällä maksettuna 59,66 euroa.

 

 

Virkamiesten esityksen mukaisesti Tampereen kaupunginvaltuusto päätti 13.11.2017 hulevesimaksun käyttöönotosta.

 

 

Yhdyskuntalautakunta päätti hulevesimaksun määräytymisen perusteista 17.4.2018 ja päivitti taksan 25.9.2018.

 

 

Omakotitaloilla hulevesimaksu Tampereella lasketaan kaavalla X + K x A, jossa X on hulevesimaksun yksikköhinta (eli omakotitaloilla 30,00 €), K on maksuluokan neliöhinta (omakotitaloilla 0,036 €) ja A on kiinteistön maapohjan pinta-ala neliömetreissä.

 

 

Meidän kohdallamme tuo em. 59,66 € koostuu siis näin: 30,00 € + 0,036 €/neliö x tonttimme pinta-ala eli 824 neliötä = 59,664 €!

 

 

N. kuudenkympin extramaksu ei ketään ehkä vielä vie konkurssiin, mutta toisin on niiden tamperelaisyritysten kohdalla, jotka joutuvat maksamaan todella suuria summia hulevesimaksua.

 

 

*******************

 

 

Tämän juttuni jatko-osassa tukeudun 18.12.2018 ilmestyneen Pirkanmaan yrittäjä-lehden pääkirjoitukseen, jonka on laatinut lehden päätoimittaja Pasi Mäkinen.

 

 

 

Kirjoituksessa kerrotaan vertaillun samankokoisen yrityksen maksamia hulevesimaksuja Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa.

 

 

Vertailun tulokset ovat puhuttelevia, sillä kovin karuilta luvut näyttävät, koska samankokoisesta tontista maksetaan hulevesimaksua vertailukaupungeissa näin:

 

 

  • Tampereella 4.312 euroa
  • Turussa 1.250 euroa
  • Jyväskylässä 1.800 euroa
  • Oulussa 745 euroa

 

 

Vertailuluvut ovat käsittämättömiä ja osoittavat, että Tampere haluaa hulevesimaksuillaan iskeä märän rätin päin yrittäjien kasvoja!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hulevesimaksu, hulevesimaksut Tampereella, yritysten hulevesimaksut Tampereella, yritysten hulevesimaksut, Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) pykälä 103 n § (22.8.2014/682),

Italiassa ja Portugalissa viininviljelijät heittäytyvät kovin tietämättömiksi, kun heiltä kyselee EU:n maksamia ja kansallisia tukia viininviljelylle

Maanantai 29.10.2018 - -Esko Erkkilä-

Olen viime vuosina tavannut parikin kertaa vuodessa osallistua Portugaliin tai Italiaan suuntautuneille seuramatkoille, joilla ainakin yhtenä tai muutamana kohteena on paikallinen viininviljelytila.

 

 

Tutustumiset viininviljelytilojen arkipäivään ovat aina olleet mielenkiintoisia ja mielenkiinnolle viinitiloilla on aina miellyttävä päätös eli se, kun vierailijat saavat nauttia muutaman lasillisen tilan tuottamaa viiniä.

 

 

Viininmaistajaisissakin täytyy kirkkaana pitää mielessään se, että ilmaisia lounaita ei ole ja sama totuus pätee myös viininmaistajaisiin – matkatoimistot ovat takuuvarmasti sisällyttäneet viinitilavierailun kustannukset ja tarjoilut siihen laskuun, jonka matkasta olemme maksaneet.

 

 

No, emme siitä kanna murhetta ainakaan silloin, kun saamme tutustua joko portugalilaisen tai italialaisen viinitilan arkeen.

 

 

**************

 

 

Lokakuun alussa sain matkaseurueeni mukana osallistua viinitilavierailulle lähellä Veronaan sijaitsevalle perheomisteiselle viinitilalle Valpolicellassa.

 

 

Työelämän ajoilta tiedän, että Euroopan Unionissa noudatetaan yhteistä maatalouspolitiikkaa ja viininviljelys on EU:n maatalouspolitiikan tärkeä osa-alue.

 

 

Viininviljelys ja sen tukeminen ovat tärkeitä etelä-Euroopan viininviljelijöille ja siitä kertoo jo yksistään se, että joka torstaina Brysselissä järjestettävässä viljojen hallintokomitean kokouksessa suurimpia viinintuottajamaita edustavat alan erikoisasiantuntija, jotka saapuvat neuvotteluhuoneeseen, kun aletaan keskustelemaan ja päättämään Unionin viininviljelyyn liittyvistä kysymyksistä.

 

 

Suomea samassa neuvottelussa edustaa yksi ja sama henkilö ja hän istua nököttää paikallaan, kun keskustellaan rehuviljasta, leipäviljasta, kauran vientikysymyksistä , mallasohrasta tai viininviljelystä ja viljojen saamista EU-tuista.

 

 

 

Kysyin Valpolicellassa kohteenamme olleella viinitilalla EU:n maksamista tuista ja niistä viininviljelyyn suunnatuista kansallista tuista, joita Iltalian valtio ohjaa italialaisen viininviljelyn tukemiseksi.

 

 

 

IMG_4770.JPG

 

 

En suinkaan yllättynyt, kun kohteenamme olleen viinitilan viehättävä edustaja heittäytyi täysin tietämättömäksi EU:n ja Italian valtion maksamista tuista – näin minulle on käynyt useasti ennenkin!

 

 

IMG_4751.JPG

 

 

Onneksi kuvasin tilan viinikellarin seinällä olleen plakaatin ja kun käännätin Googlella kuvassa näkyvän ”PSR-D.G.R. n. 573 del 15/4/2014” –tekstin, totesin kyseessä olevan EU:n asetuksen N:o 1305/2013, joka selvittää myös maaseuturahaston rahoitusosuuden jakautuminen EU:n jäsenvaltioiden kesken.

 

 

Asetuksessa mainitaan, että Italialle myönnetään 10 429 710 767 euroa vuosiksi 2014-2020.

 

 

Seitsemän vuoden tukijaksolla Italialle myönnetään EU:n maaseuturahastosta siis…

 

…10 miljardia 429 miljoonaa 710 tuhatta ja 767 euroa!

 

 

Vuositasolla summa merkitsee n. 1.489 miljoonaa euroa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Verona, Valpolicella, Viljan hallintokomitea, Viljan hallintokomitea EU:ssa, PSR-D.G.R. n. 573 del 15/4/2014, Italia2018, EU-tuki viininviljelylle, viininviljelyn kansallinen tuki, viininviljelyn kansallinen tuki Italiassa,

Raaka-aine-erän salmonellapuhdistukset tapahtuvat satamien karanteenivarastoissa

Lauantai 19.12.2015 - -Esko Erkkilä-

Tutkailin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran – www.evira.fi – nettisivuilla olevaa…

 

 

”Rehuvalvonnan raportti 2014”

 

 

…nimistä asiakirjaa ja kun totesin viime vuonna esiintyneen monessa raaka-aineparttiassa salmonellaa, tuli taas kerran mieleeni operaatiot Mustolan satamassa, jotka kuuluivat työelämässä ollessani vastuulleni.

 

 

Kyseinen raportti tosiaan löytyy Eviran nettisivuilta ja se kertoo, että valvova viranomainen määräsi viime vuonna 49 erälle kieltoja, määräyksiä tai muita viranomaistoimenpiteitä.

 

 

Nopealla silmäyksellä totesin, että ainakin viidessätoista (15) tapauksessa oli kyse salmonellalöydöksestä.

 

 

Viime vuonna tavatut salmonellatyypit olivat raportin mukaan seuraavat:

 

  • S. Mbandaka
  • S. Agona
  • S. Spp
  • S. Abony
  • S. ssp 1
  • S. Altona
  • S. Tennessee
  • S. Senftenberg
  • S. Breney
  • S. Typhimurium
  • S. Riseen
  • S. Lexington
  • S. Meleagridis
  • S. Infantis
  • S. Umbilo

 

Valtaosa löydetyistä tyypeistä on minulle tuttuja veijareita, mutta jonkin verran näyttävät Suomeen pyrkivät salmonellatyypit ”uudistuneen”.

 

 

Huomiotani kiinnitti se, että kotimaisesta vehnäleseestä on viime vuonna löydetty minulle täysin outo tyyppi eli Salmonella Breney.  Kyseessä saattaa olla tuontiviljan mukana Suomeen saapunut salmonellatyyppi.

 

 

Joissakin pahiten kontaminoituneissa erissä oli ollut useitakin salmonellatyyppejä.

 

 

 

On tärkeää, että maahantuoduissa raaka-aineissa todetut salmonellat löydetään, sillä ne pystytään tietyin menetelmin tuhoamaan ja saattamaan raaka-aine-erä käyttökuntoon.

 

 

Aiemmin salmonellakäsittelyt tehtiin kuumentamalla, mutta useiden miljoonien kilojen erille se ei ole mahdollista.

 

 

Kemiallinen käsittely on varma, suhteellisen nopea, kohtuullisen kustannustehokas ja tuloksiltaan hyvä käsittelymenetelmä.

 

 

Kemiallisessa käsittelyssä raaka-aineeseen suihkutetaan määrättyä nestettä, joka tuhoaa salmonellan – käsittelyaineella ei ole raaka-aineeseen haitallisia sivuvaikutuksia, mutta työskentelyyn osallistuvien pitää huolehtia henkilökohtaisten suojainten käyttämisestä.

 

 

Salmonellakäsittelyt tehdään viranomaisten antamien määräysten mukaan ja heidän valvonnassaan.

 

 

Käsitelty erä hyväksytään käytettäväksi, jos viranomaisnäytteet ja omavalvontanäytteet ovat puhtaita käsittelyn jälkeen

 

 

Mustolan satama on eräs paikka, jossa olen vastannut raaka-aine-erän salmonellakäsittelystä – kyse oli Saksasta tuodusta rapsirouheparttiasta.

 

 

On toki todettava, että olen saanut vuosien saatossa junailla samanlaisia operaatioita monissa muissa Suomen satamissa!

 

 

Salmonellan puhdistuskäsittely on iso ruljanssi, sillä kyse on tavallisesti vähintään 2.000 tonnin suuruisesta erästä. Jo se, että tarvitaan tuplasti varastotilaa – likainen tavara ja puhdistettu tavara - merkitsee pienissä satamissa melkoista haastetta.

 

 

Mukailen hieman eilisen juttuni lopputoteamusta, kun totean, että homman hoitaminen vaati monipuolista kokemusta ja ammattitaitoa, mutta sitä vartenhan yritykset ovat palkanneet päteviä henkilöitä riveihinsä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Evira, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, www.evira.fi, Rehuvalvonnan raportti 2014, salmonella, salmonellavalvonta, Suomen salmonellavalvonta, salmonellan tyyppaus,

Keskustan gallup-kannatus mukavassa nousussa

Keskiviikko 31.12.2014 - -Esko Erkkilä-

Yle ilahdutti eilen suomalaisia, kun se julkisti uusimman gallup-tutkimuksensa tulokset.

 

 

 

 

ylejoulu2014

 

 

Tulokset kertovat, että Keskustan etumatka toisena olevaan Kokoomukseen on nyt lähes 10 %-yksikköä!

 

 

Eniten vastatuulta tässä tutkimuksessa oli Perussuomalaisilla, sillä heidän kannatuksestaan suli kuukaudessa tasan 1 %-yksikkö!

 

 

Saman verran yhteensä liukeni myös Kokoomuksen ja SDP:n suosiosta.

 

 

 

************

 

 

 

Ylen nyt julkistamat gallup-tulokset olivat vuoden 2014 viimeiset ja nyt saamme seuraavaksi alkaa odottamaan Helsingin Sanomien tuloksia.

 

 

Saattaa olla, että seuraavassa gallup-tutkimuksessa ei vielä näy hallituksen toteuttama n. 8 %:n suuruinen lapsilisien leikkaaminen ja ei myöskään se, että hallitus suo eläkkeisiin ruhtinaallisen 0,39 %:n korotuksen.

 

 

Lapsilisien leikkaaminen näkyy varmasti Kokoomuksen kannatuslukujen alenemisena viimeistään helmikuun gallup-mittauksissa.

 

 

Vastako silloin vai kenties jo tammikuussa SDP nousee Kokoomuksen ohi kannatusluvuissa?

 

 

Hallituksen eläkkeisiin suoma 0,39 %:n korotus tuntuu kiusanteolta.

 

 

Olemmeko me eläkeläiset ansainneet tuollaista pilkantekoa?

 

 

 

*******************

 

 

 

 

suomikuntoon2014

 

 

Keskustan kattoteema kevään eduskuntavaaleissa on

 

 

Suomi kuntoon

 

 

 

Liity Sinäkin yhä kasvavaan keskustalaisten ja Keskustan joukkoon – laitamme yhdessä Suomen kuntoon!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, Keskusta; Suomi kuntoon, YLE:n vaaligallup joulukuu 2014, lapsilisien leikkaaminen, lapsilisien leikkaus, eläkkeisiin olematon korotus, eläkkeiden korotus on pilkantekoa,

Gallupit ovat galluppeja, mutta toki niiden tulokset lämmittävät

Maanantai 29.12.2014 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti järjesti puolueiden Pirkanmaan eduskuntavaalivastaaville 23.10.2014 tilaisuuden, jossa lehden edustajat kertoivat Aamulehden aktiviteeteista kevään eduskuntavaalien tiimoilta.

 

 

Olin mukana Keskustan edustajana.

 

 

Oleellista oli, että Aamulehti kertoi julkaisevansa alueelliset vaaligallupit tammikuussa 2015 ja uudestaan 16.4.2015.

 

 

Jostain syystä Aamulehti julkaisi ensimmäisen alueellisen vaaligalluppinsa jo eilen eli 28.12.2014 ja uutisoi sen tulokset…

 

 

 

 

aamulehti28122014

 

 

..etusivullaan.

On hienoa, että Aamulehti kertoi galluppinsa tulokset näin näyttävästi!

 

 

 

Aamulehden vaaligallupin tulokset olivat odotetut, sillä niiden mukaan Keskusta saisi Pirkanmaan vaalipiirissä kaksi lisäpaikkaa.

 

 

Totean, että Aamulehden vaaligallupin tulokset ovat oikeansuuntaiset, mutta Keskustan vaalimenestyksen osalta alimitoitetut!

 

 

Aamulehden vaaligallupin mukaan kokoomus menettäisi ainoastaan yhden kansanedustajapaikan ja samoin kävisi myös perussuomalaisille.

 

 

Keskustan tavoitteena Pirkanmaalla on viisi kansanedustajapaikkaa ja sen toteutuminen merkitsee, että jonkin muun puolueen on annettava periksi enemmän kuin Aamulehden eilinen ennuste ennustaa.

 

 

En lähde ennustamaan, että mikä puolue joutuu taipumaan Aamulehden ensimmäisestä vaalitulosennusteesta, sillä se nähdään vasta huhtikuun 19. päivänä.

 

 

Aamulehden ensimmäinen vaaligallup ja sen tulokset lämmittävät, mutta ne merkitsevät, että Keskustan työ vaalimenestykseen alkaa vasta nyt.

 

 

Toivottelen kaikki tervetulleiksi Tampereen Torikauppiasyhdistyksen järjestämille Maanantaimarkkinoille 5.1.2015, sillä silloin rakennamme Keskustan telttakatoksen tavanomaiselle paikallemme Hämeenkadun varrelle klo 08.00, aloitamme kahvitarjoilun hieman sen jälkeen ja olemme sen jälkeen valmiit tapaamaan tamperelaiset ja pirkanmaalaiset!

 

 

Tervetuloa Keskustorille 5.1.2015 ja nostamme yhdessä Suomen nousuun!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan menestys Pirkanmaalla, Keskusta Pirkanmaalla, Keskstan vaalimenestys Pirkanmaalla, vaaligallup Prkanmaalla, Aamulehti, Aamulehden vaaligallup 28.12, 2014, www.aamulehti.fi,

Pirkanmaalaisittain hieno poliittinen viikko huipentui eilen Keskustan piirikokoukseen Toijalassa

Sunnuntai 9.11.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti eilen piirikokouksensa Toijalassa.

 

Olin ”mukana menossa” aamuseitsemästä iltakuuteen saakka eli 11 tuntia.

 

Päivä kruunasi ne tapahtumat, jotka alkoivat viime maanantaina eli 3.11.2014.

 

Saimme tuolloin varman tiedon, että perussuomalaisten eduskuntaryhmään kuulunut kansanedustaja Laila Koskela on tehnyt päätöksen ”siirtyä arvokkaasti Keskustaan”.

 

Koskelan kertoma oli UUTINEN myös valtakunnallisesti isoilla kirjaimilla ja se merkitsi monenlaisia käytännön toimenpiteitä.

 

Johtamani paikallisyhdistys hyväksyi Koskelan Keskustan jäseneksi seuraavana päivänä sekä teki aloitteen Laila Koskelan valitsemisesta Keskustan Pirkanmaan piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

 

Keskiviikkona kokoontunut Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunta – jonka puheenjohtajana toimin ensi vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin – kannatti kansanedustaja Laila Koskelan valitsemista kansanedustajaehdokkaaksi.

 

Nämä tosiasiat loivat luottamusta, kun noudimme piirin varapuheenjohtaja Riitta Koskisen kanssa Laila Koskelan eilen aamulla asunnoltaan ja aloin sompailla Koskisen ja Koskelan kanssa kohti Toijalaa.

 

Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen kokous teki Toijalassa eilen aamusella päätöksen, että se yksimielisesti suositteli pian kokoontuvalle piirikokoukselle Laila Koskelan valitsemista Keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi Pirkanmaan vaalipiirissä.

 

 

 

koskela1

 

 

Laila Koskela käytti piirikokousyleisön edessä mainion esittelypuheenvuoron…

 

 

 

 

 

koskela2

 

 

…ja lyhyen käsittelyn jälkeen piirikokous päättikin yksimielisesti hyväksyä kansanedustaja Laila Koskelan Keskustan Pirkanmaan piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi ensi vuoden eduskuntavaaleissa!

 

Piirikokouksen yksimielinen tuki antaa nyt Laila Koskelalle vankan selkänojan aloittaa vaalityö kevään eduskuntavaalien merkeissä Keskustan pirkanmaalaisena kansanedustajana!

 

On varmaa, että palaan piirikokoustunnelmiin vielä uudestaan, mutta nyt tunnelmista tämän verran aluksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laila Koskela, kansanedustaja Laila Koskela, Keskustan kansanedustaja Laila Koskela, Keskustan piirikokous Toijalassa 8.11.2014,

Ei ollut yllätys, että italialaispankeilla oli eniten ongelmia Euroopan keskuspankin stressitestissä

Keskiviikko 29.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Euroopan keskuspankki (EKP) julkaisi pankkien ns. stressitestien tulokset 26.10.2014.

 

Stressitesti kuvaa pankkien paineensietokykyä tilanteessa, jossa suhdanteet ja markkinaolosuhteet heikkenevät nykyisestä.

 

Vuoden kestäneessä tarkastelussa EKP kävi läpi 130 euroalueella sijaitsevan pankin vuoden 2013 taseet ja selvitti, että millainen on pankkien riskinsietokyky.

 

Tarkastelu oli yhteismitallinen eli testin tulokset ovat vertailukelpoisia.

 

Suomalaisista pankeista testissä olivat mukana Danske Bank, Nordea Pankki Suomi sekä OP-Pohjola –ryhmä. Kaikki suomalaispankit säilyttivät vakavaraisuutensa myös tilanteessa, jossa markkinaolosuhteet heikkenisivät.

 

 

************

 

Heikoin tilanne oli Italiassa, sillä peräti yhdeksän italialaispankkia ei läpäissyt testiä.

 

Heikoista heikoin oli Toscanassa Sienan kaupungissa pääkonttoriaan pitävä pankki, jonka nimi on;

 

Monte dei Paschi di Siena.

 

 

 

 

monte1

 

Pankin pääkonttori sijaitsee Sienassa Palazzo Salimbeni´n aukiolla – vierailin vaimoni ja sukulaispariskuntamme kanssa kyseisellä aukiolla 6.9.2014, kun olimme 40-vuotishääpäiväämme juhlistaneella matkalla Toscanassa.

 

 

 

monte2

 

 

Ottamassani kuvassa valkoasuinen nainen on juuri astumassa pankin ulko-ovesta sisään.

 

Oven yläpuolella näkyy teksti ”Monte dei Paschi”.

 

 

 

monte3

 

 

Palazzo Salimbeni-aukiolla on kirkollisen johtajan, politiikon ja taloustieteilijä Sallustio Bandinin patsas.

 

 

 

 

monte4

 

 

Palazzo Salimbeni-aukio on varsin pieni aukio. Sen yhdellä laidalla olevan kivitalon räystään alla on muotokuvina sekä koristeina taidokkaita veistoksia…

 

 

 

 

monte5

 

 

…joista pari tässä lähikuvassa.

 

 

 

 

Oppaamme kertoi, että Palazzo Salimbeni-aukiolla ”raha haisee” – toki oppaamme tarkensi, että raha haisee tällä aukiolla nykyään hyvin heikosti, sillä Monte dei Paschi di Siena –pankin vaikeudet ovat hyvin vakavat. Toscanan reissumme aikana EKP:n stressitestien tuloksia ei ollut vielä julkaistu, mutta pankin vaikeudet ovat olleet tiedossa jo pitkään.

 

************* 

 

Monte dei Paschi di Siena –pankki on eräs tärkeimmistä pankeista Italiassa, vaikka sen pääkonttori sijaitseekin Sienan pikkukaupungissa.

 

Pankki on perustettu jo vuonna 1472.

 

 

*************

 

Monte dei Paschi di Siena´lla oli viime vuoden lopun tunnuslukujen perusteella pääomavajetta 4,25 miljardia euroa, mutta se on ehtinyt syyskuun loppuun mennessä korjaamaan tilannettaan 2,14 miljardilla eurolla, joten nyt sillä on pääomavajetta 2,111 miljardia euroa eli selkeänä lukuna 2.111.000.000 euroa.

 

 

 

 

On meille suomalaisillekin hyvä asia, että Euroopan keskuspankki eli EKP on kehittänyt menetelmän, jolla pystytään etukäteen analysoimaan euro-alueella sijaitsevien pankkien vakavaraisuutta.

 

 

Luotettavat analysointimenetelmät auttavat ennakoimaan pankkien tuloskuntoa ja siten ne mahdollistavat ajoissa puuttua heikosti kannattavien pankkien tuloskuntoon.

 

 

Olen stressitulosten julkaisemisen jälkeen tutustunut Monte dei Paschi di Siena´n nettisivuihin ja huomannut, että pankin johto on selitellyt stressituloksia pankin kannalta parhain päin.

 

 

Selitelkööt vaan, mutta kuntoon pankki on saatava, sillä suomalaisilla ei ole varaa kustantaa italialaispankkien saneerausta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siena, Toscana, toscana2014, Euroopan keskuspankki, EKP, Monte dei Pashi di Siena, Danske Bank, Nordea Pankki Suomi, OP-Pohjola ?ryhmä, stressitesti,

Sinimäkien taistelujen muistomerkki sijaitsee Krenatöörinmäellä

Sunnuntai 26.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen vierailustamme Vaivarassa Sinimäkien taisteluja esittelevässä museossa - Vaivara Sinimägede Muuseum´ssa.

 

Jatkan vielä ainakin yhden jutun verran Sinimäkien taisteluista ja siitä, että mitä näimme ja koimme museovierailumme jälkeen.

 

 

 

 

sini1

 

 

Itäisimmällä kolmesta Sinimäestä - Lastenkodinmäellä - sijaitsee näkötorni, josta näkee mainiosti Sinimäkien taistelumaastot.

 

Tässä näkötorni on kuvattu kauko-objektiivilla Vaivara Sinimägede Muuseum´n pihasta.

 

Olen käynyt näkötornissa ja sieltä näkee havainnollisesti sen kapean panssariuran, joka on Suomenlahden ja merestä n. puolentoista kilometrin päässä olevan soisen maaston välillä.

 

On selvää, että toisen maailmansodan aikaisilla panssarivaunuilla ei ollut asiaa soiseen maastoon, vaan neuvostoliittolaisten oli kohti Tallinnaa hyökätessään pysyteltävä Suomenlahden rannalla suhteellisen kapealla vyöhykkeellä. Kapea kulkukelpoinen vyöhyke mahdollisti saksalaisille ja virolaisille sotilaille torjuntavoiton saamisen Sinimäillä.

 

 

 

 

sini2

 

 

Museon pihamaalla on esillä muutama espanjalainen ratsu sekä jokunen panssarimiina.
 

Molemmat nämä puolustusvälineet olivat tärkeitä, kun Puna-armeijan etenemistä estettiin.

 

Espanjalaisen ratsun ranskan- ja englanninkielinen nimi on ”cheval de frise” – se on tarkoitettu ensisijaisesti ratsuväen torjumiseen, mutta toisessa maailmansodassa sitä käytettiin myös maajoukkojen torjumisessa. Piikkilankaa runsaasti espanjalaisten ratsujen ympärille, niin olihan tehokas este jalkaväellekin!

 

 

 

 

sini3

 

 

Krenatöörien mäelle – yksi Sinimäistä – on pystytetty muistomerkki vuoden 1944 taisteluissa kaatuneille virolaisille.

 

Kerrotaan, että Sinimäen taistelujen muistomerkki oli Viron silloisten venäläismielisten vahingoittamiskohteena, kun Tallinassa oli ns. Pronssisoturiin liittyvä patsaskiista kuumimmillaan.

 

Tällä matkalla emme käyneet muistomerkillä ja tämä kuva onkin otettu n. sadan metrin etäisyydeltä muistomerkistä.

 

 

 

 

sini4

 

 

Matkamme oli jo kymmenes niistä matkoista, jotka hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on järjestänyt hämeenkyröläisille ja viljakkalalaisille sotaveteraaneille sekä heidän läheisilleen.

Tässä joukkomme on pysähtyneenä Krenatöörinmäen alarinteellä Sinimäillä 8.7.2014.

 

 

 

 

sini5

 

Olen ollut mukana kaikilla kenraalin järjestämillä matkoilla ja tiedän, että ensi kesän matka on jo taas suunnitteilla.

 

Kenraali Lehtimäellä on tapana jossain matkan vaiheessa tarjota ”shampanjat maastossa” ja viime kesän matkalla se tapahtui Sinimäen taistelujen muistomerkin katveessa!

 

Kiitokset kenraalille mainiosta paikan valitsemisesta!

 

 

 

 

sini6

 

 

Jatkoimme matkaamme uusiin seikkailuihin ja Sinimäkien taistelujen muistomerkki jäi ylväänä paikoilleen!
 

 

 

**************

 

 

Jos haluatte tutustua niihin juttuihin, jotka olen laatinut viime kesän matkaltamme, ne löytyvät jos googlaa näin: ”Esko Erkkilä suomenlahti2014”.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sinimäet, Sinimäen taistelut, Sinimäkien taistelut, Tannenbergin linja, Tannenbergin linjan taistelut, Krenatöörinmäki, Lastenkodinmäki, Vaivara Sinimägede Muuseum, espanjalainen ratsu, panssarimiina, cheval de frise, suomenlahti2014,

Sinimäkien taisteluista kertova museo on poikkeamisen arvoinen paikka Itä-Vironmaalla

Lauantai 25.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Palaan viime heinäkuun 8. päivään, kun sain vierailla Itä-Vironmaalla Vaivarassa sijaitsevassa Sinimäkien taistelujen museossa.

 

Sinimäkien taistelut käytiin 25.7. – 10.8.1944 välisenä aikana.

 

Vaivara ja Sinimäet sijaitsevat Suomenlahden rannalla Sillamäen kaupungista hieman Tallinnaa kohti.

 

Sinimäkien taistelut päättyivät saksalaisten torjuntavoittoon ja ne hidastivat ratkaisevasti Puna-armeijan etenemistä kohti länttä.

 

Sinimäkien taistelujen merkitys oli ratkaisevaa sille, että Karjalan kannaksella vihollista vastaan taistelleet suomalaisjoukot pystyivät koko ajan suuntaamaan aseensa idästä rynnivää vihollista kohti.  Ilman Sinimäkien taisteluja olisi ollut mahdollista, että Neuvostoliitto olisi edennyt Tallinnaan ja ylittänyt Suomenlahden, jolloin Karjalan kannaksella taistelleet esi-isämme olisivat joutuneet valtaisaan mottiin.  

 

 

 

**************

 

 

Olen useasti saanut tutustua Sinimäkien taistelumaastoihin, mutta vasta viime heinäkuussa pääsin vierailemaan taisteluista kertovassa museossa – museon nimi on

Vaivara Sinimägede Muuseum.

 

 

 

 

vai1

 

Vaivara Sinimägede Muuseum sijaitsee rakennuksessa, joka aikaisemmin on ilmeisesti palvellut maatilan kotieläinsuojana.

 

 

 

vai2

 

 

Museorakennus sijaitsee tontilla, jolla on myös Vaivaran historiallisen teemapuiston ja retkeilyreitistön lähtöpiste. Teemapuiston ja reitistön rakentaminen on saanut EU-tukea.

 

Seuraavassa kuvasarja museorakennuksessa esillä olevasta sotamateriaalista:

 

 

 

vai3

 

 

 

 

vai4

 

 

 

 

vai5

 

 

 

 

vai6

 

 

 

 

vai7

 

 

 

 

vai8

 

 

 

 

vai9

 

 

 

 

vai10

 

 

 

 

vai11

 

 

 

 

vai12

 

 

 

 

Museossa on jonkin verran karttoja sekä todellisessa tilanteessa otettuja valokuvia suurennoksina:

 

 

 

 

vai13

 

 

 

 

vai14

 

 

 

 

vai15

 

 

 

 

vai16

 

 

 

 

vai17

 

 

 

 

vai18

 

 

 

 

vai19

 

 

Viimeisimmässä kuvassa näkyy teksti: ”Saksa positsioonid Tannenbergi liinil” eli "Saksan asema Tannenbergin linjalla". Sinimäkien taistelut tunnetaankin myös nimellä Tannenbergin linjan taistelut.
 

 

 

*************

 

 

Museossa on esillä virolaisten ja saksalaisten taistelutahtoa kohottaneita julisteita…

 

 

 

 

vai20

 

 

 

 

vai21

 

 

 

 

vai22

 

 

 

 

vai23

 

 

 

 

vai24

 

 

 

 

vai25

 

 

 

…sekä myös pelottavan näköisiä neuvostoliittolaisia esittäviä julisteita:

 

 

 

 

vai26

 

 

 

 

vai27

 

 

 

 

vai28

 

 

 

 

vai29

 

 

 

**********

 

 

 

 

vai30

 

 

Julistepinkassa oli myös Adolf Hitleriä esittänyt juliste – kuvasin myös sen!

 

Miltähän ajalta tuo Hitlerin kuva on, kun julisteen teksti on venäjäksi – onko kuva otettu silloin, kun Molotov ja Ribbentrop jakoivat Baltian maat ja Suomen Neuvostoliiton etupiiriin kuuluviksi?

Neuvostoliitto ja Saksa solmivat Molotov-Ribbentropin sopimuksen 23.8.1939. Hitler näyttää tässä kuvassa melko nuorelta ja sodan rasituksista ei vielä näy jälkeäkään!

 

 

**********

 Museon julisteet olisivat ihan oman näyttelynsä aihe.

Nyt julisteet ovat museon sivupöydällä parissa pinkassa ja aivan ala-arvoisesti esillä arvoonsa nähden.

Kuvasin julisteista vain osan.

Julisteet ovat kookkaita ja vahvalle pahville painettuja - ne ovat kooltaan ja materiaaliltaan samankaltaisia, kuin olivat kansakoulujen opetustaulut Suomessa 1950-luvulla.

Löytyisikö Suomesta tarmoa opastaa virolaisia, jotta he pystyttäisivät Vaivaran museossa olevista julisteista näyttelyn, joka kiertäisi Viron lisäksi esim. Suomessa?

***************

 

Olen tyytyväinen, sillä käyntimme Vaivara Sinimägede Muuseum´ssa täydensi merkittävästi sitä tietoa, joka minulle on kertynyt niistä taisteluista, joilla turvattiin Suomen itsenäisyys 70 vuotta sitten.

Kuten Sinimäkien taisteluista huomamme, niin Suomen itsenäisyyttä ei taisteltu yksinomaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä, vaan itsenäisyytemme turvaamiseen osallistuivat merkittävällä panoksellaan myös ne saksalaiset ja virolaiset sotilaat, jotka taistelivat Itä-Vironmaalla Vaivaran Sinimäillä.

 

Vaivarassa sijaitsevaan museoon on helppo osata, sillä se sijaitsee melko lähellä Tallinnasta Narvaan kulkevaa valtatietä ja hieman Sillamäen kaupungista Tallinnaan päin – poiketkaa!

 

Olen julkaissut tällä saitilla 30.8.2010 jutun, jossa kerron Sinimäkien taisteluista tarkemmin. Juttu löytyy googlaten vaikkapa näin: ”Esko Erkkilä Sinimäki”.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sinimäen taistelut, Sinimäkien taistelut, Vaivara, Vaivara Sinimägede Muuseum, Sinimäen sotamuseo, Tannenbergin linjan taistelut, Molotov-Ribbentrop, Molotov-Ribbentrop -sopimus, Adolf Hitler, Sillamäe, Sillamäki, suomenlahti2014,

Kiinalaistraktori Foton on saapunut Suomen markkinoille!

Tiistai 21.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Sanotaan, että vuosi 2013 oli traktoreiden ensirekisteröintien osalta karuin sen jälkeen, kun hevosaika Suomessa päättyi.

 

Viime vuonna Suomessa ensirekisteröitiin perinteisesti traktoreiksi luokiteltavia työkoneita vain 2.401 kappaletta.

 

Kyseessä on vain osatotuus, sillä konekauppiaat, tilastonikkarit ja viranomaiset sallivat nykyisin traktoriksi luokiteltavan melkein mitä vain työkoneita. Näin menetellen Suomessa ensirekisteröitiin viime vuonna ”traktoreiksi” peräti 6.232 erilaista vempelettä.

 

Moni näistä vempeleistä ei todellakaan täytä perinteisen traktorin mielikuvaa, sillä mukana on jos jonkinlaista mönkijää, ruohonleikkuria, erilaisia kiinteistönhoitokoneita ja viimeisimpänä villityksenä kurottimia ja pienkuormaajia.

 

Näin keväällä puolalaisessa maatalouskonekaupassa Kiinassa valmistetun Foton-merkkisen traktorin.

 

Foton on kooltaan pienikokoinen traktori ja se soveltuu Puolan pienikuvioisille viljelyksille hyvin.

 

 

**********

 

 

Yllätyin, kun näin kaksikin mallia Kiinassa valmistetuista Foton traktoreista Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16. – 18.10.2014 järjestetyillä Konemessuilla.

 

 

 

tr1

 

 

Kyseessä olivat Foton 254…

 

 

 

 

tr2

 

 

…ja Foton 504 nelivetotraktorit.

 

 

Olen vankkumaton suomalaisen työn ja suomalaisen traktorinvalmistuksen kannattaja, mutta suhtaudun positiivisesti kiinalaistraktoreiden tuloon Suomen markkinoille.

 

 

 

 

tr3

 

 

Positiivista suhtautumistani lisää, että Suomessa myytävien Foton-traktoreiden vetokoukkusysteemien prototyypit on rakennettu Hämeenkyrössä M. Soini Oy:n konepajalla.

 

 

************

 

 

Foton-traktorit ovat kooltaan pieniä ja ne onkin tarkoitettu pienille maatiloille, kiinteistönhoitoon, hevostalleille, mökille tai pienmetsänomistajille. Foton-traktoreita markkinoidaan harrastekäyttöön ja kevyeen työhön.

 

Pienemmän mallin myyntihinta on arvonlisäveroineen 10.990 € ja suuremman vastaavasti 18.990 €.

 

 

Tampereen Konemessuilla tapaamani tamperelainen myyntimies kertoi myyneensä tänä vuonna kuusi Foton-traktoria, joten Suomen markkinat ovat avautuneet kiinalaistraktorille!

 

 

Foton on Kiinan suurimpia traktorinvalmistajia ja sen tuotteita myydään yli 100 maassa ympäri maailman – Euroopassa myyntiä on yli 20 eri maassa.

 

En ehtinyt tarkistamaan, että kuuluvatko Foton-traktoreiden tämänvuotiset ensirekisteröinnit ”todellisten traktoreiden” sarjaan, vai kuuluvatko ne siihen sarjaan, jossa ovat mukana mönkijät ja muut härpäkkeet – oletan, että Foton tilastoidaan ”härpäke”-sarjaan!

 

Kiinalaiset traktorit ovat joka tapauksessa tulleet myös Suomen markkinoille!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Foton, kiinalaistraktori Foton, Foton 254, Foton 504, konepaja M. Soini Oy Hämeenkyrö, konepaja M. Soini Oy Pinsiö, traktoreiden ensirekisteröinnit, traktoreiden ensirekisteröinnit 2014,

Pitihän Toscanassa ekspresso-kahvia maistaa!

Torstai 16.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen pysynyt kahvinjuonnista erossa 1970-luvun loppupuolelta saakka eli olen elänyt kahvitonta aikaa jo n. 35 vuotta.

 

En suinkaan ole kahvin vihollinen, mutta se ei kerta kaikkiaan sovi minulle. Monesti kahvin aromi tuntuu minusta suorastaan hienolta – kahvia juomaan hienoinkaan kahvin aromi ei minua toki houkuta!

 

Pienenkin kahvimäärän nauttiminen merkitsee, että saan valvoa ainakin seuraavan yön ja usein kaksikin yötä.

 

Työelämän aikana hyödynsin kahvin virkistävää vaikutusta mm. siten, että kun lähdin omalla autolla ajamaan Oulusta kohti Tamperetta, niin maistelin kahvia parin ruokalusikallisen verran – oli ”satavarmaa”, että en varmasti nukahtanut auton rattiin koko matkalla!

 

Taannoisella Toscanan matkallamme halusin maistaa ekspresso-kahvia, vaikka kahvia sekin on.

 

 

 

 

viinakahvi1

 

 

Käydessämme Arezzon kaupungin turisti-informaatiopisteellä rohkaisin mieleni ja tilasin kupillisen ekspressoa.

 

 

Ekspresso on kahvia, joka nautitaan pienistä kupeista.  Se valmistetaan pakottamalla lähes kiehuva vesi korkealla paineella hienoksi jauhetun kahvinjauheen läpi nopeasti – prosessi kestää parisenkymmentä sekuntia.

 

 

 

 

viinakahvi2

 

 

Ekspressokahveja on lukemattomia erilaisia tyyppejä ja tarkoitukseni oli maistella ”caffe ekspressoa” eli normaalia peruskahvia.

 

 

Maalaispoikana kuitenkin hämäännyin tilausvaiheessa, kun myyjä kysyi: ”Caffe corretto?”

 

Minun olisi pitänyt muistaa oppaan ohjeet, että ”caffe corretto” on viinalla terästetty ekspresso.

 

Vastasin myöntävästi ja sain myyjältä luettelon erilaisista terästyksistä – ymmärsin terästyksistä ainoastaan sanan ”grappa” ja päädyin tilaamaan grapalla terästetyn ekspresson.

 

Grappahan on italialainen pontikka, joka valmistetaan viinirypäleitten kuoria ja muita viininvalmistuksen sivujakeita hyödyntämällä.

 

Myyjä kaatoi ekspressokuppiini tujauksen grappaa…

 

 

 

 

viinakahvi3

 

 

…ja vajaan kahden euron hintainen grapalla terästetty caffe corretto oli valmis nautittavaksi!

 

 

 

 

viinakahvi4

 

 

Grappa peitti ekspresso-annoksestani kahvin maun niin täydellisesti, että tavanomaisen ekspressokahvin nauttiminen taisi jäädä odottamaan seuraavaa matkaamme Italiaan!

 

 

 

Matkailu avartaa ja nyt tiedän, että;

 

  • caffe ekspresso on normaalia ekspresso-kahvia

  • caffe corretto on erilaisilla viinoilla terästettyä ekspresso-kahvia

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toscana, toscana2014, Arezzo, ekspresso, ekspresso-kahvi, caffe ekspresso, caffe corretto, grappa,

Kokoomus joutui jo hallituspuolueena taipumaan Keskustan energiapoliittiselle linjalle!

Perjantai 10.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Suomen talous syöksyy elokuun tullitilastojen mukaan yhä syvemmälle, sillä elokuussa vientimme oli 6 % pienempi kuin vuotta aikaisemmin ja myös tuontimme aleni, sillä se oli elokuussa 7 % miinusmerkkinen edellisvuoden elokuuhun verrattuna.

 

Luvut ovat synkkiä ja hallitus seisoo tumput suorana.

 

 

**********

 

 

”Tumput suorana” on kuitenkin nyt tarkasteltuna hieman karrikoitu ilmaisu, sillä viime tiistaina eli 7.9.2014 pääministeri Stubb ilmoitti, että Kokoomus on päätynyt Keskustan pitkään esittämälle linjalle ja päättänyt muuttaa turve- ja hakelinjauksiaan.

 

Toivottavasti pitää paikkansa, kun Stubb lupasi näin:

 

”Turpeen ja metsähakkeen osalta tulemme tekemään ratkaisuja, jotka varmistavat niiden kilpailukykyä suhteessa kivihiileen.”

 

Keskustan kansanedustaja ja ex-ministeri Mauri Pekkarinen kommentoi Stubb´n lupausta:

 

”Siperia on opettanut hallitusta. Kahden vuoden hiilivaelluksen jälkeen hallitus on kääntänyt takkinsa ja kuunnellut Keskustan röykytystä!”

 

 

 

On hyvä, että jo nykyinen hallitus lupaa tehdä keskustalaista energiapolitiikkaa. Toivottavasti Stubb´n lupaus ei jää vain lupaukseksi.

 

Stubb´n lupauksen täyttämistä helpottaa oleellisesti se, että talouden jarruporukka eli Vihreät ottivat livohkat hallituksesta. Sopii toivoa, että Vihreät pysyvät poissa hallituksesta ainakin kahden vaalikauden ajan!

 

Vihreiden jarrumiehen roolia kuvastaa hyvin tamperelaisen kansanedustaja Kimmo Sasin lausahdus:

 

”Nyt kun vihreät eivät ole enää hallituksessa, voidaan turpeesta jälleen puhua.”

 

 

Toivon, että Stubb´n lupaukset tulevat voimaan, jotta voidaan todeta, että Vihreiden sekä Kataisen ja Stubb´n hallitusten hiilenmusta energiapolitiikka on ohi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomus taipui, Keskustan energiapoliittinen linja, Vihreät pois hallituksesta, Suomen vienti ei vedä, Suomen vienti takkuaa, Tullitilastot elokuussa 2014, turpeen verotus, metsähakkeen tuki, hallituksen hiilenmusta energipolitiikka, hiilenmusta,

Tampereen Koskipuiston kannat ovat siirtymässä talvilepoon!

Torstai 9.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Koskipuistossa Tammerkosken molemmilla rannoilla on kasvatettu kannoja jo vuodesta 1939 alkaen.

 

Punaisista kanna-istutuksista on muodostunut eräänlainen Tampereen ”merkkituote”!

 

Kanna eli latinankieliseltä nimeltään Canna Indiana-hybr. on näillä leveysasteilla kasvatettuna vaativa troopinen suo- ja rantakasvi.

 

Olen ottanut seuraavat kuvat 4.9.2014 ja niissä on kuvattuna Tampereen Hämeensillan Näsijärven puolella Tammerkosken rannalla Koskipuistossa kasvavia kannoja.

 

 

 

 

kan1

 

 

 

 

kan2

 

 

 

 

kan3

 

 

 

 

kan4

 

 

 

 

kan5

 

 

 

 

kan6

 

kan7

 

***********

Kanna on vaativa kasvi, sillä se vaatii ”ulkoilmakasvatuksessa” erillisen talvihoidon.

 

 

Tampereella kannat otetaan juurakkoineen pois kasvupaikaltaan lokakuun alussa.

 

Tarkastelin tätä vaihetta 7.10.2014, kun olin kamerani kanssa liikenteessä Koskipuistossa.

 

Tältä kannat silloin näyttivät:

kan9

 

 

kan10

 

kan11

 

kan12

************

Kannojen talvihoito tapahtuu Hatanpäällä sijaitsevassa viileähkössä puutarhahuoneessa, jossa kannojen juurakot talvehtivat.

 

Tiedän, että Tampere on erikoistunut kannojen talvihoitoon niin, että mm. Seinäjoen kaupungin kaunistuksena kesäisin olevat kannat ovat juurakoina talvehtineet Tampereella.

 

************ 

 

Tamperelaisena ilahduin, kun taannoisella Toscanan matkallamme tapasimme kannoja majoituskaupungissamme Chianciano Termessä.

 

 

kan8

 

 

Chianciano Termessä näkemämme kannat olivat samanlaisia kuin Tampereen Koskipuistossa, mutta ainakin tämä kanna-istutus oli kooltaan paljon vaatimattomampi kuin Koskipuistossa.

 

 

Harkitsen vakavasti, että pitäisikö yrittää kasvattaa kannoja myös privaatisti!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Koskipuisto, Tampereen kannat, Toscana, toscana2014, Canna Indiana-hybr., Canna-kasvit, Tampereen kannat, Seinäjoen kannat, Hämeensilta, Tammerkoski,

Yllätyin, kun Italiassa on neuvostoliittolaistyylisiä julkisia käymälöitä

Maanantai 6.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Erityisesti ulkomaanmatkoilla vessojen löytyminen oikealla hetkellä on usein haasteellista.

 

Tärkeä menettelytapa on se, että poikkeaa vessassa aina, kun se on mahdollista ja ei odota sitä hetkeä, jolloin hätä on suurimmillaan.

 

Yleinen perimätieto kertoo presidentti Kekkosen todenneen, että on kustava aina, kun siihen on mahdollisuus!

 

Pyrin aina noudattamaan Kekkosen ohjetta!

 

 

**************

 

 

Venäläinen tai oikeastaan neuvostoliittolainen käymäläkulttuuri on yleisesti tiedossa – ainakaan entisaikaan siellä ei ollut ”istumakäymälöitä”, vaan isommatkin tarpeet tehtiin lievässä kyykkyasennossa jalkojen välissä olevaan reikään.

 

On luonnollista, että nykyään kaikissa venäläishotelleissa on modernit vessat, mutta varsinkin teiden varrella pysähdyspaikoilla näkee vielä oikeita käymälähirvityksiä.

 

 

*************

 

 

Yllätyin, kun italialaisessa Pienzan kaupungissa törmäsin venäläismalliseen yleiseen käymälään.

 

 

 

vessa1

 

 

Käymälässä – Cabinetti publici – oli luonnollisesti omat osastot naisille – Donne – ja miehille – Uomini.

 

 

 

vessa2

 

 

 

Tunsin lievää tarvetta ”käydä keventämässä”, mutta suuri halu oli tutustua italialaiseen käymälään ja tältä se miesten puolella näytti!

 

Käsitän, että suuremmatkin tarpeet suoritetaan ”notkistetuin polvin” ja sitten huuhdotaan aikaansaannokset jätevesijärjestelmään.

 

Italialainen seisomakäymälä on siisti ja hygieninen, kun sitä vertaa venäläismalliseen versioon.

 

Käymäläkäynnin jälkeen ymmärsin oikein hyvin opastamme, joka suositteli varsinkin naisia ajoittamaan vessakäynnit julkisten vessojen sijaan kahviloiden yhteydessä olevien palvelujen käyttämiseen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Italialainen yleinen käymälä, Toscana, toscana2014, Cabinetti pubblisi, Donne, Uomini, Kekkonen; on aina kustava kun siihen on mahdollisuus, Pienza,

Toscanalaista pecorino-lampaanmaitojuustoa ja caprino-vuohenmaitojuustoa saa Pienzasta!

Sunnuntai 5.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen suuri juuston ystävä ja sen vuoksi olinkin tarkkaavainen, kun Toscanan matkallamme ehdimme Pienzan kaupunkiin ja siellä tutustumaan aitoon vuohenmaidosta valmistettuun caprino-juustoon sekä lampaanmaidosta valmistettuun juustoon – pecorinoon.

 

 

 

 peco1

 

 

Molempia juustolaatuja oli myynnissä kaikissa kadunvarren myyntikojuissa…

 

 

 

 

peco2

 

 

…ja tarjonta oli tosiaan monipuolinen.

 

 

Hinnat esitetään Italiassa usein ”€/ l´etto ja se merkitsee hintaa euroissa sataa grammaa kohti!

 

On siis muistettava, että ”pecorino-juustot” ovat valmistettu lampaanmaidosta ja yleensä hieman hintavammat ”caprino-juustot” puolestaan vuohenmaidosta.

 

 

 

 

peco3

 

 

Liikkeissä juustoja myydään myös ”juustokaupalla” ja kilohinnalla – on luonnollista, että kilohinta on silloin edullisempi kuin sadan gramman erissä!

 

 

 

 

peco4

 

 

Opas oli järjestänyt meille pecorino-maistiaiset ”Marusco & Maria” –liikkeeseen pääkadun varrella…

 

 

 

 

 

peco5

 

 

…ja siellä juustotarjonta oli runsas.

 

 

 

 

peco6

 

 

Mario oli valmis palvelemaan…
 

 

 

 

peco7

 

 

…ja hän oli varannut tiskille kolme erilaista pecorino-juustoa:

 

 

 

 

peco8

 

 

Tämä juusto oli esittelyjuustoista hinnaltaan edullisin, sillä se maksoi ainoastaan 13,50 €/kilo.

 

Tämän juuston valmistamisesta oli kulunut 40 – 45 vuorokautta.

 

 

 

 

peco9

 

 

Tämän pecorino-juuston ikä oli 4 kuukautta ja se oli kypsytetty tuhkassa – hintaa tällä juustolla oli 15,90 €/kilo.

 

 

 

 

peco10

 

 

Kallein esittelyssä ollut pecorino-juusto oli hinnaltaan 17,90 €/kilo ja sen valmistamisesta oli kulunut 10 kuukautta. Tämä juusto oli saanut kypsyä pähkinäpuun lehtien joukossa.

 

 

 

Ostin muutaman sadan gramman palan kalleinta juustoa ja voin sanoa, että en pettynyt.

 

 

*********

 

Italian kolminkertainen pääministeri Silvio Berlusconi teki paljon hallaa italialaisille elintarvikkeille Suomessa, kun mähläsi asian tiimoilta oikein perusteellisesti.

 

Samoin Italialla ja elintarviketurvallisuusasioilla mähläsi perusteellisesti myös taannoinen Suomen pääministeri Paavo Lipponen, kun totuutta karttaen kertoi maaliskuussa 2003, että hän ja Berlusconi ovat sopineet EU:n Elintarvikeviraston sijoittamisesta Suomeen.

 

Suomen ulkomaankauppaministeri Jari Vilen kertoi Ulkoministeriön tiedotteessa 14.3.2003 asiasta näin:

 

”Pääministeri Paavo Lipponen ja Italian pääministeri Silvio Berlusconi pääsivät eilen yhteisymmärrykseen elintarviketurvallisuusviraston sijoittamisesta Suomeen. Italian Parma tulisi saamaan oman, täysin erillisen viraston, joka keskittyisi EU:n maataloustuotteiden nimisuojaan ja alkuperätodistuksiin sekä eurooppalaisen elintarvikekulttuurin edistämiseen. Italia toivoo, että asia voitaisiin päättää jo Kreikan EU-puheenjohtajuuskaudella, ja Vilén pitää tätä hyvänä tavoitteena.”

 

 

Valhetta joka sana!

 

 

**************

 

Kokoomuksen Jari Vilén´n ja SDP:n Paavo Lipposen totuutta karttaneet tiedottamiset vuonna 2003 eivät kuitenkaan muuksi muuta sitä, että italialainen pecorino-juusto on erinomaista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toscana, toscana2014, Pienza, pecorina, pecorina-juusto, caprino, caprino-juusto, Silvio Berlusconi, Berlusconi mähläsi, Paavo Liiponen, Lipponen karttoi totuutta, Jari Vilen, Lipponen: EU:n elintarviketurvallisuusvirasto Suomeen, Marusco&Maria,

Aukio Sienassa, jossa raha haisee, mutta haisee nykyään kovin heikosti

Lauantai 4.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Tänään vielä pari muistelusta ja juttua Sienan kaupungista, jossa kävimme Toscanan matkallamme 6.9.2014:

 

 

 

 

sien1

 

 

Tällä aukiolla raha haisee, sillä kuvassa näkyvä pankki on nimeltään Banca Monte dei Paschi di Siena (lyhennettynä MPS).

 

MPS on perustettu vuonna 1472, mutta nykyään se on melko “huonossa hapessa” ja sen vuoksi kuvassa näkyvällä aukiolla ennen niin vahvasti haissut raha haisee nyt varsin heikosti.

 

Pankilla on työntekijöitä n. 30.000 ja pankin pääkonttori sijaitsee edelleen Sienassa.

 

 

***********

 

Sienan hyvinvointi perustui aikoinaan paljolti siihen, että siellä oli runsaasti villakutomoita.

 

Villakutomoiden tuotoilla luotiin Sienaan kaikenlaista hyvinvointia ja tämä hyvinvointi oli tärkeä perustekijä myös Banca Monte dei Paschi di Siena´n perustamiselle.

 

**********

 

Sienalla ja Firenzellä oli perinteisesti huonot välit.

 

 

 

 

sien2

 

 

Kaupungin keskustassa on yhä edelleen ”Villakauppiaiden kilta”, joka aikanaan toimi villakauppiaiden kokoontumispaikkana.

 

 

 

 

 

sien3

 

 

Villakauppiaiden kilta-talon julkisivulla on useita veistoksia ja ne kaikki katsovat tiettyyn suuntaan.

 

 

 

 

sien4

 

 

Veistosten katse on suunnattu Firenzen suuntaan eli vihollisen suuntaan!

 

 

 

Siena joutui lopulta Firenzen hallintaan ja sen myötä kaikkinainen toimeliaisuus Sienassa lopahti.

 

Toimeliaisuuden seurauksena Sienasta muodostui hiljainen paikkakunta, jolla ei ollut suurtakaan arvoa.

 

Nykypäivän kannalta syrjäiseksi joutuminen oli Sienan onni, sillä syrjäisenä maakuntakaupunkina se ei kiinnostanut ketään.

 

Sienan keskusta kuuluu nykyään Unescon maailmanperintökohteisiin.

 

Siena selvisi vähin vaurioin myös toisesta maailmansodasta, sillä syrjäinen pieni maakuntakaupunki ei kiinnostanut ketään.

 

1900-luvun jälkipuoliskolla Sienan elämään saatiin toimeliaisuutta ja silloin mm. kauan sitten perustettu Banca Monte dei Paschi di Siena kohosi Italian tärkeimpien pankkien joukkoon.

 

Ajat kuitenkin muuttuvat nopeasti ja nyt Banca Monte dei Paschi di Siena on suurissa taloudellisissa ongelmissa.

 

Vuodesta 1472 nykypäivään on pitkä aika ja sen ajan Banca Monte dei Paschi di Siena on sinnitellyt pystyssä – miten lie tulevaisuudessa?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siena, Toscana, toscana2014, Banca Monte dei Paschi di Siena, Villakauppiaiden kilta, Villakauppiaiden killan talo, Villakauppiaiden killan talo Sienassa, Firenze, Siena ja Firenze, Unescon maailmaperintökohteet, Siena Unescon maailmanperintökohde,

Grete-alue - pinnanmuodostukseltaan haastavaa viljelyaluetta Toscanassa

Torstai 2.10.2014

Maataloudellinen koulutustausta sekä viljamaailman tuntemus olivat taustatekijöinä, kun taannoisella Toscanan matkallamme olin erityisen kiinnostunut niistä olosuhteista, joissa alueella harjoitetaan tavanomaista maataloutta.

 

Tarkoitan tavanomaisella maataloudella esim. viljanviljelyä ja myös nurmenviljelyä – en viininviljelyä ja en myöskään oliivinviljelyä.

 

Sienan kaupunki sijaitsee Toscanan maakunnan etelälaidalla ja sen ympäristössä kaakon suuntaan on ns. grete-alueita.

 

Grete-alueet ovat viljelytekniikan vinkkelistä haastavia, sillä niillä korkeuserot ovat suuret.

 

Grete-alueiden sanotaan olleen 2,5 – 4,5 miljoonaa vuotta sitten meren peittämiä – merta tiedemiehet kutsuvat plioseenikauden mereksi.  Huh, mikä aikahaarukka!

 

Grete-alueella viljellään intensiivisesti mm. vehnää ja kun se matkamme aikana oli jo korjattu, niin näimme ainoastaan kynnettyjä tai lautasäkeellä muokattuja grete-peltoja.

 

Kynnettyjen peltojen lisäksi näimme sinimailasviljelmiä eli vuoroviljelyksestä huolehditaan Italiassakin.

 

Pieni kuvakimara grete-vainioista – huomaatte, että korkeuserot viljelylohkoilla ovat suuria! Kaikki kuvat olen ottanut liikkuvan bussin ikkunan läpi.

 

 

 

 

pli1

 

 

 

 

pli2

 

 

 

 

pli3

 

 

 

 

pli4

 

 

 

 

pli5

 

 

On selvää, että noin jyrkillä rinteillä on lähes mahdoton suorittaa viljelytoimenpiteitä pyöräkoneilla – tarvitaan telakoneita.

Pyöräkoneiden painopiste olisi aivan liian korkealla ja sen vuoksi koneen kellahtamiselle katolleen ja vierimiselle laakson pohjalle olisi liian suuri mahdollisuus. Telakoneessa painopiste saadaan alas ja siten ne ovat näillä rinteillä turvallisempia kuin pyöräkoneet.

 

Pellot oli jo kynnetty tai ajettu lautasäkeellä ”syyskuntoon” ja emme nähneet bussin ikkunasta kuin muutaman telaketjukoneen – niitäkään en…

 

 

 

 

pli6

 

 

…tätä konetta lukuun ottamatta ehtinyt saada kuvaan – tästäkin kuvassa näkyy ainoastaan katto, mutta näin kyseessä olleen telakoneen!

 

 

 

Tiedän, että leikkuupuimureita varustetaan myös tela-alustoille ja täällä Toscanan grete-alueella tela-alusteinen puimuri on ainoa mahdollisuus!

 

 

 

pli7

 

 

Grete-alueen maalaji muistuttaa hyvin paljon suomalaista savea.

 

Emme päässeet tutkailemaan ”savipaakkuja” sen tarkemmin, mutta otaksun, että italialaiset grete-savipaakut on parempia muokattavuuden vinkkelistä kuin suomalaiset savipaakut.

 

************

Olen matkamme jälkeen paneutunut Sienan alueen grete-maisemiin ja olen todennut, että alueella sijaitsee useita ”agriturismo”-kohteita eli maatilamatkailu on alueen tiloilla eräs lisätulojen lähde.

 

En tarkemmin tunne EU:n tukipolitiikkaan Italiassa, mutta uskon, että grete-alueen viljelijät saavat jonkinlaista ”vuoristotukea” ja sen heille mielihyvin suon!

 

 

Kerrassaan mielenkiintoinen tuttavuus toscanalainen grete-viljelymaisema.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toscana, toscana2014, Siena, grete, grete-maisema, grete-viljelymaisema, plioseenikauden meri,

Vanhemmat kirjoitukset »