Hiekkavarastoinnilla juuresten varastointihävikki hallintaan!Maanantai 15.4.2013 - -Esko Erkkilä- Elämme huhtikuuta ja on aika tutkailla viime syksynä varastoitujen juuresten selviämistä talvivarastoinnista.
Viime vuonna meillä saatiin kohtuullinen sato porkkanasta, punajuuresta ja palsternakasta. Kokeilumielessä viljelty naurissato oli laadultaan heikko, sillä ötökkätorjunnasta huolimatta nauriit olivat heikkolaatuisia.
Juuresten talvivarastoinnista on todettava, että se onnistui hyvin.
Talvivarastoinnin onnistumisen edellytys on, että nostetut juurekset ehtivät kuivahtaa vaikkapa pressun päällä vähintään muutaman tunnin.
Meillä juuresten talvivarastointi tapahtuu kellarissa ja sieltä niitä noudetaan tarpeen mukaan käytön tahdissa.
Porkkanat ja palsternakat varastoidaan meillä hiekkaan.
Muoviämpärin tai muovivadin pohjalle laitetaan hiekkaa ja juurekset ladotaan siihen kerroksittain siten, että jokaisen juureskerroksen jälkeen laitetaan hiekkaa.
Varastointihiekan pitäisi olla kuivaa, mutta eihän sitä kesällä tule varattua kuivumaan! Ensi kesänä pitäisi varmaan tehdä parannus ja hankkia kesä…heinäkuussa parisenkymmentä muoviämpärillistä hiekkaa syksyn juuresvarastointia varten!
Muutama kuva juuresten varastoinnista ja niiden kunnosta varastoinnin jälkeen. Kuvat on otettu aprillipäivänä eli huhtikuun 1. päivänä.
Porkkanoita hiekkavarastoituina ja toisessa ämpärissä pesua odottamassa.
Tässä palsternakkoja varastoituna ja pesua odottamassa.
Punajuuret ja perunat (alarivissä) varastoimme ilmavissa taimilaatikoissa tai muovisaaveissa – niiden varastoinnissa emme käytä hiekkaa.
Tässä on mallikappaleet aprillipäivänä kuorintaan menneistä (vasemmalta lukien) valkosipuleista, perunoista, porkkanoista, palsternakoista, punajuurista ja sipuleista! Tulitikkurasia "mittana".
Toivottavasti ensi talvena juuresten varastointi onnistuu yhtä hyvin kuin nyt.Ensiksi juurekset ja sipulit pitää kuitenkin kasvattaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juuresten talvivarastointi, juuresten talvivarastointi hiekassa, porkkanan talvivarastointi, palsternakan talvivarastointi, |
Pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan asukasilta oli ladattu odotuksia täyteen, mutta toteutus ontuiLauantai 6.4.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marinin ja pormestari Anna-Kaisa Ikosen ensimmäinen asukasilta järjestettiin Takahuhdin koululla torstaina huhtikuun 4. päivänä 2013 klo 17.00…19.00.
Yleisöä oli paikalla auditorio täynnä.
Olin mukana tilaisuudessa.
Asukasillan aluksi apulaispormestari Mikko Aaltonen kertoi lyhyesti vastuualueensa eli toimintakykyä ja terveyttä edistävien palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen ajankohtaisista asioista.
Puhetta asukasillassa johti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin (SDP). Marinin kokemattomuus teki tepposet ja asukasillan aikana tuli monta kertaa ikävä kaupunginvaltuuston edellisen puheenjohtajan Irene Roivaisen (vihreät) tapaa johtaa puhetta asukasilloissa jämäkästi. Marin antoi asukkaiden jaaritella aivan liian pitkään ja muutenkin hänen otteissaan ei ollut kaivattua ”särmää”. Nuoruus ja kokemattomuus ovat kuitenkin sellaisia ominaisuuksia, että ne paranevat iän ja kokemuksen karttuessa, joten nyt on jaksettava odottaa!
Pormestariviisikko oli kokonaisuudessaan paikalla.
Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen (vasemmalla) selvisi ensimmäisestä apulaispormestaritentistään kunnialla, vaikka joutuikin moneen kertaan toteamaan, että ei tunne asiaa.
Aaltosen vierellä istunut vihreiden apulaispormestari Olli-Poika Parviainen pärjäsi lähes yhtä hyvin kuin Aaltonen. Parviainen käytti asukasillan aikana onnistuneesti tietokonettaan ja kaivoi tilaisuuden edetessä sieltä tietoja, joita ei heti osannut vastata - nykyaikaisen tietotekniikan hyväksikäyttöä parhaimmillaan!
Pormestariviisikon keskellä istunut kokoomuksen Leena Kostiainen pystyi tutulla vakuuttavalla esiintymisellään osoittamaan, että hän tuntee oman vastuualueensa asiat.
Toisena oikealta istunut pormestari, kokoomuslainen Anna-Kaisa Ikonen oli selkeä alisuorittaja. Puheenjohtaja Sanna Marin joutui pariinkin kertaan keskeyttämään pormestarin puheenvuoron, kun siitä ei meinannut tulla lainkaan loppua. Nyt pormestarilta tarvittaisiin Timo P.:n "niemismäistä" selkeyttä, jämäkkyyttä ja uskottavuutta.
SDP:n apulaispormestari Pekka Salmi on lyhytpuheinen ja selkeäsanainen poliitikko - pohjimmiltaan pidän hänen suoraviivaisesta tyylistää. Asiapuolella Salmelle sattui tilaisuuden lopulla moka, kun hän peräänkuulutti edellisen valtuustokauden päättäjiä Teiskon vesiongelmien ratkaisuista. On selvää, että vallassaolevat aina kantavat vastuun ja sitä tosiasiaa ei pysty kiertämään. ************
Valtuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukasillat ovat jo aikaisemmin olleet asukkaita kiinnostavia tilaisuuksia. Niissä on aina ennen olleet pormestarin ja apulaispormestareiden lisäksi täysillä mukana kaikki kaupunginvaltuustossa edustettuina olevat puolueet.
Nyt tähän menettelyyn on näköjään tullut muutos. Näin siitä huolimatta, vaikka…
…tilaisuuden ennakkomainonnassa kerrottiin mukana olevan ”joukko kaupunginvaltuutettuja”.
Muiden puolueiden kaupunginvaltuutettuja toki oli muutama paikalla, mutta heille ei entiseen tapaan ollut paikkoja yleisön edessä ja heitä ei myöskään puheenjohtajan toimesta esitelty. Päinvastoin, sillä Sanna Marin totesi ainakin kerran yleisön joukossa olleille kaupunginvaltuutetuille, että nyt ei anneta puheenvuoroja valtuutetuille.
Valtakoalition ulkopuolella olevien kaupunginvaltuutettujen syrjiminen on uutta tamperelaista kulttuuria ja siitä toivoisi mahdollisimman pian päästävän pois.
Uutta syrjivää menettelytapaa ei poista se tekoselitys, että kyseessä on kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukastilaisuus.
Tilaisuudessa tuli esille useita parannusta kaipaavia kohtia Tampereen kaupungin toiminnassa. En tässä yhteydessä kuitenkaan käsittele kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukasiltaa tämän enempää - ehkä joskus toiste!
Toivon, että seuraavaan asukasiltaan varataan pöydän takaa tuolit myös perussuomalaisille, keskustalaisille, kristillisdemokraateille, Tampereen sitoutumattomille sekä SKP:lle.
Ilmaisin mielipiteeni myös siinä palautelapussa, jonka asukkaiden toivottiin tilaisuudessa täyttävän. Merkitsin lappuun myös nimeni, sillä en halua kriittisen palautteen antajana piileskellä nimettömyyden takana.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasilta, asukasilta, Sanna Marin, Anna-Kaisa Ikonen, Mikko Aaltonen, Leena Kostiainen, Olli-Poika Parviainen, Pekka Salmi, asukasdemokratia, avoimuus, Irene Roivainen, Timo P. Nieminen, |
Himas-kohun kiirastuli kovenee pääministeri Jyrki Kataisen ympärilläPerjantai 29.3.2013 - -Esko Erkkilä- Olen luullut, että pääministeri Jyrki Katainen tilasi kaveriltaan Pekka Himaselta 700.000 euron hintaisen ”tulevaisuusselvityksen” ilman kilpailutusta sen vuoksi, että kukaan muu ei tarjonnut vastaavaa tutkimusta.
Olin ällikällä lyöty, kun sain 26.3.2013 Yle Uutisten nettisivuilta tietää, että Valtioneuvoston kanslia kysyi lokakuussa 2011 eri tutkimuslaitoksilta, yliopistoilta ja konsulttifirmoilta kiinnostusta osallistua tulevaisuusselonteon laadintaan sekä arviota kustannuksista.
Valtioneuvoston kanslia sai 35 vastausta, joista yksi oli Pekka Himasen tarjous yrityksensä Sofos Oy:n nimissä.
Muut 34 tarjousta tulivat seuraavilta toimijoilta: 1. Accenture Oy 2. Demos Helsinki 3. Eläketurvakeskus 4. Envision 5. ETLA 6. Gaja Group Oy 7. Helsingin Yliopisto 8. IIASA 9. Itä-Suomen Yliopisto/Pajunen 10. Itä-Suomen Yliopisto/Turtiainen 11. Kela 12. Kuluttajatutkimus 13. Limor Oy 14. NAG PartnersOy 15. Palkansaajien tutkimuslaito 16. Pellervon taloustutkimus PTT 17. PwC 18. Pöyry Management Consulting Oy 19. Ramboll 20. Sitra 21. Suomen Akatemia 22. SYKE 23. Symbioosi Partners Oy 24. Taloustutkimus Oy 25. Tampereen yliopisto, Shool of Management 26. Tampereen yliopisto, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 27. Tekes 28. THL 29. Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus 30. Työterveyslaitos 31. Vaasan yliopisto (1) 32. Vaasan yliopisto, julkisjohtamisen oppiaine (2) 33. VATT 34. Åbo Akademi Lista Pekka Himaselle hävinneistä tutkimusehdotuksista löytyy Yle Uutisten nettisivuilta googlaamalla näin: Tutkimusehdotukset jotka hävisivät Pekka HimaselleJokaisen tarjokkaan kohdalta klikkaamalla pääsee tutustumaan siihen aineistoon, joka on ollut kyseisen tarjoajan argumenttina alustavassa tarjousilmoittautumisessa. Kannattaa tutustua! Kyllä on ollut oltava fantastisen kova luulo itsestään, kun pystyy pokkana tämän tarjoajajoukon sivuuttaen tekemään tilauksen kaveriltaan ja maksamaan hänelle 700.000 euroa (anteeksi vaan) paskan jauhamisesta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, pääministeri Jyrki Katainen, tulevaisuusselvitys, 700000 euroa, Pekka Himanen, Sofos Oy, |
Iso potti tuo 5,2 miljoonaa euroa, jonka Tampereen kaupunki joutuu pulittamaan virheellisestä toiminnastaanTorstai 28.3.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto joutui taipumaan maanantaina 25.3.2013 ja päätyi maksamaan hoitotyöntekijöilleen 5,2 M€ hoitotehtävien palkkatasoista koskeneen erimielisyyden korvaamiseksi.
Kertakorvauksen lisäksi Tampere joutui nostamaan hoitohenkilöstönsä palkkasummaa arviolta miljoonalla eurolla vuodessa!
Tavallisena veronmaksajana on aiheellista kysyä, että kuka kaupungin viranhaltijoista on aiheutuneen lisäkustannuksen arkkitehti? Missä esimiestyö on pettänyt? Löytyykö pormestaria alemmalta tasolta henkilöä, joka on töpännyt? Onko vastuualueen apulaispormestari hoitanut tehtävänsä huonosti? Kuka oli kyseisen vastuualueen apulaispormestari, kun virheellinen menettely tapahtui?
On selvää, että henkilöstö on palkkansa ansainnut, mutta miksi palkkaa ei ole maksettu asiallisesti ja ajallaan?
Seuraava vaihe on ilmeisesti se, että vuoden 2013 talousarvio ”kusee” kuusi miljoonaa euroa enemmän kuin edellisviikon perjantaina luultiin!
Uinuvatko luottamushenkilöt tapahtuneen edessä tumput suorina?
Uskalletaanko asia puida perusteellisesti?
Ennusmerkit ovat perin heikot, sillä pormestari toteaa ongelmaa maton alle lakaisten näin:
”Hoitohenkilöstön palkkatason nosto parantaa kaupungin kilpailukykyä pätevän ja osaavan hoitohenkilöstön rekrytoimiseksi.”
Nukkuuko media?
Totuus on se, että taas meni 6 miljoonaa euroa vuoden 2013 tuloksesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere joutuu maksamaan 5, 2 miljoonaa euroa, Tampere ja Tehy Tampere ry, Tehy Tampere ry, henkilöstöjaosto, Tampereen kaupunginhallitus, terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen apulaispormestari, |
Rintasyöpä naisilla ja eturauhassyöpä miehillä edustavat uusista syöpätapauksista lähes kolmasosaaLauantai 23.3.2013 - -Esko Erkkilä- Suomen Syöpärekisteri on Suomen Syöpäyhdistyksen tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos, joka ylläpitää tietokantaa kaikista Suomessa todetuista syöpätapauksista.
Se on vast´ikään julkaissut uusimman tilastonsa eli uudet syöpätapaukset vuodelta 2011.
Tilasto osoittaa, että vuonna 2011 Suomessa todettiin kaikkien aikojen suurin määrä uusia syöpätapauksia, sillä niiden luku ylitti ensimmäisen kerran 30.000 uutta syöpädiagnoosia vuodessa.
Suomen yleisin syöpä vuonna 2011 oli rintasyöpä 4.865 uudella tapauksella. Luku merkitsee 32,5 % kaikista naisilla havaituista uusista syöpätapauksista.
Miehillä yleisin syöpä oli edellisvuosien tapaan eturauhassyöpä. Uusien eturauhassyöpien lukumäärä 4.719 tapausta merkitsi 31 %:n osuutta miesten kaikista uusista syövistä.
********** Maaliskuun alussa kerrottiin, että Tampereen yliopistoon on perustettu eturauhassyövän tutkimuskeskus.
Tutkimuskeskuksen perustaminen on luottamuksenosoitus Tampereella tehdylle eturauhassyöpätutkimukselle.
Perustettu tutkimuskeskus on henkilöresursseiltaan mittava, sillä yksikössä tulee työskentelemään seitsemän professorin vetämissä tutkimusyksiköissä yli 60 syöpätutkijaa.
*********
Eturauhassyövän kokeneena ja syöpädiagnoosin seulonnan tuloksena saaneena uskallan toppuutella Tampereelle perustetun tutkimuskeskuksen tutkijoita siitä, että eturauhassyövän toteamisessa seulonta olisi tarpeeton.
Puolustan eturauhassyövän toteamisessa seulonnan merkitystä.
Olen itse paras argumentti seulonnan merkityksestä, sillä näitä rivejä ei naputtelisi kukaan, jos en vuonna 2001 olisi saanut olla seulonnan kohteena.
Potilasjärjestöt puolustavat eturauhassyövän toteamisessa seulonnan merkitystä ja eräänä argumenttina on mm. sukupuolten tasa-arvo.
Ehdottelen miesten eturauhassyövän toteamisessa menettelyä, jossa seulonta kohdistettaisiin ikäluokkiin 50 – 70 vuotta.
Tiedän, että iäkkäillä miehillä voidaan lähes kaikilla todeta eturauhassyöpä, mutta se ei enää heillä etene eikä aiheuta ongelmia.
Hieman yli viisikymmen-vuotiailla tilanne on kuitenkin tyystin toinen ja sen vuoksi on tärkeää, että heidän eturauhassyöpänsä löydetään.
Eturauhassyövän seulonnassa on hyvä muistaa, että......seuranta......hoitomuotona valtaa koko ajan suosiota lisää ja mm. sen aktiiviseen tutkimukseen sekä markkinointiin toivon nyt Tampereelle perustetun tutkimuskeskuksen satsaavan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Syöpärekisteri, Suomen Syöpäyhdistys, rintasyöpä, eturauhassyöpä, eturauhassyövän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto, eturauhassyövän selonta, syöpäseulonnat, |
Joka on vähässä vilpillinen, on paljossa petollinen!Lauantai 16.3.2013 - -Esko Erkkilä- Vihreiden kehitysministeri Heidi Hautala on jäänyt kiinni pimeän työvoiman käytöstä. Ministeri Hautala on europarlamentaarikkona toimiessaan teettänyt pimeitä töitä.
Pimeän työvoiman käyttäminen täyttänee ministeri Heidi Hautalan kohdalla jatkuvuuden tunnusmerkit, sillä hän on pimeän siivoustyön lisäksi teettänyt asuntoonsa kaksi ovilevyä ja maksanut töistä työntekijöille suoraan käteen ja jättänyt eläkemaksut maksamatta.
Eläkemaksuista laistaminen on tuonut selkeää taloudellista etua Hautalalle ja se on merkinnyt työntekijöille, että heidän eläkkeensä ei ole kertynyt Hautalalle pimeänä tehdystä työstä.
Ministeri Hautalan toiminta harmaan talouden vastaista työtä ohjaavassa ministerityöryhmässä on tapauksen jälkeen hyvin kiistanalainen, sillä nyt tuossa ryhmässä pukki on kaalimaan vartijana!
Pääministeri Jyrki Katainen ja Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ovat kertoneet, että Hautala saa jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut! Ihmeellinen tulkinta pääministeriltä ja ympäristöministeriltä! Vihreiden (jotkut sanovat "Virheiden") eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto on oikealla tiellä, kun hän totesi eilen näin: "Hautala on töpännyt selvästi, koska hän on maksanut pimeästi."
Hautalan toiminnasta tulee helposti mieleen suomalainen sananlasku, joka kuuluu näin: "Joka on vähässä vilpillinen, on paljossa petollinen!"
Kysymykseni kuuluukin näin:
Voiko pimeän työvoiman käyttöön syyllistynyt henkilö toimia ministerinä harmaata taloutta vastustavassa ministeriryhmässä?
Käyttääkö harmaata taloutta vastustava ministeriryhmä perusteena Hautalan toimintaa, kun se määrittelee laillisesti pimeänä teetettävän työn euromäärät?
Se on todettava, että ministeri Heidi Hautalan kuuluminen harmaata taloutta vastustavan ministeriryhmän työhön tuo ainakin todellista asiantuntemusta työryhmän työskentelyyn!
Onko kansalaisten todellakin hyväksyttävä hallituksen ja Vihreiden kehitysministerin toiminta?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heidi Hautala, Heidi Hautala (vihreät), Vihreiden Heidi Hautala, Heidi Hautala ja pimeät työt, kehitysministeri Heidi Hautala ja pimeät työt, harmaata taloutta vastustava ministeriryhmä, Pekka Haavisto, |
"Minä saan harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, mutta sinun on oltava uskollinen!"Perjantai 1.3.2013 - -Esko Erkkilä- Suomi on viime päivinä saanut ihmetellä kokoomuslaisen pääministeri Jyrki Kataisen erikoisia päätöksiä ja pelkään, että tulevien viikkojen aikana saamme lisää ihmeteltävää.
Otsikkoteksti on suora lainaus Pekka Himasen pääministeri Jyrki Kataisen tilaamasta Sinisestä kirjasta, joka ilmeisesti lukeutuu Kataisen mielestä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudenkuvan perusteokseksi.
Otsikkoon kopioitu teksti löytyy sivulta 130.
Kyhäämästään ”tutkimuksesta” Himanen sai Kataiselta ilman kilpailutusta 700.000 euroa. Julkisuudessa kerrotaan, että Katainen ja Himanen sopivat "tutkimuksen" tilaamisesta ja marssivat sen jälkeen Tekesin, Sitran ja Suomen Akatemian puheille. On luonnollista, että mainitut rahoittajatahot eivät uskaltaneet sanoa vastaan, sillä olihan kysyjänä Suomen pääministeri! Himasen tutkimuksen vahvasta sanomasta olkoon toisena esimerkkinä kestävästä kehityksestä toteamus sivulta 127:
”…merkityksellisyys on hyvinvointiin ja kukoistukseen nähden vielä erillinen elämän arvokkuuden lähde. Onnellisuus tai onnistuminen eivät ole kokonaan kontrollissamme – tätä voi kutsua elämän hauraudeksi. Tässä näyttäytyy myös elämän mysteerisyys:…”
Tätäkö Suomen kansa halusi, kun se viime eduskuntavaalien jälkeen sai hallituksen, jonka pääministerillä on otsaa maksaa kaverilleen 700.000 euroa (anteeksi vaan) paskan jauhamisesta?
Pääministeri Jyrki Kataisen ilman kilpailutusta Pekka Himaselta tilaaman ”tutkimuksen” lopussa kerrotaan tutkimushankkeen taustoista mm. seuraavaa:
”Ensimmäinen osa tutkimushanketta on keskittynyt päivittämään perustana käytettyä verkostoyhteiskunnan teoreettista viitekehystä.”
******
”Toisena osana tutkimushanketta on ollut tutkimusryhmän analysoimat case studyt, jotka on valittu niin että niiden kautta on voitu empiirisesti globaalisti testata informationaalisen ja inhimillisen kehityksen suhdetta kaikkien maailmantalouden alueiden menestyvimpien esimerkkien soveltamien kehitysmallien kautta.”
Oikeastaan olen vahvan anteeksipyynnön velkaa lukijoilleni, sillä kopioimani lainaukset eivät ole tästä maailmasta. Jouduin ne kuitenkin itsekin lukemaan, sillä vain siten koko kauheus minulle vasta paljastui.
On rienausta meitä kaikkia suomalaisia kohtaan, että maamme pääministeri on ollut valmis maksamaan Sinisen kirjan laatimisesta 700.000 euroa esimerkkitekstiä suoltaneelle ”tutkijalle”.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Kaitainen, pääministeri Jyrki Katainen, Pekka Himanen, Sininen kirja, Minä saan harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa mutta sinun on oltava uskollinen!, |
Nyt se toinenkin Keskustan valtuustoaloite toimex!Torstai 28.2.2013 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen valtuustoryhmä teki viime syyskuussa kaksi merkittävää valtuustoaloitetta; Tavase-tekopohjavesihankkeen lopettamiseen tähtäävän aloitteen ja aloitteen Tampereelle perustettavasta elinkeinoasiamiehen toimesta.
Keskustan aloitteista Tavasen kuoppaamiseen tähdännyt aloite toteutui varsin nopeasti, sillä apulaispormestarit Pekka Salmi ja Leena Kostiainen kertoivat tammikuun 30. päivänä, että Tavase-hanke on tullut tiensä päähän.
Keskustan valtuustoaloite Tavasesta toki kaatui Tampereen kaupunginvaltuustossa niukasti yhdellä äänellä, mutta suurten puolueiden nopea mielenmuutos alkoi kuitenkin tästä valtuustoaloitteesta! Hyvä ME!
**********
Näen tiukan yhteyden Pirkanmaan ELY-keskuksen 26.2.2013 kertomaan Tampereen yhä pahenevaan työllisyystilanteeseen ja siihen, että Tampereella ei edelleenkään ole elinkeinoasiamiestä.
Keskustan tekemä valtuustoaloite olisi nyt pikaisesti laitettava toimeksi, sillä Suomen toiseksi suurimman kaupungin ajelehtiminen ilman aktiivista yritysten paikkakunnalle tapahtuvaa hankintaa on ennenkuulumatonta!
Keskustan valtuustoaloitteen torppaamisen virkamiesvalmisteluaineistossa puhutaan aidanseipäistä kun olisi puhuttava aidasta.
Lainaan lyhyen pätkän virkamiesten laatimasta valmisteluaineistosta:
”Tampereen kaupunkiseudun kuntien hyvän yhteistyön seurauksena perustettiin vuoden 2009 alusta yhteinen elinkeinoyhtiö Tredea Oy hoitamaan nimenomaan perinteisten kunnallisten elinkeinotoimistojen tehtäväkenttää. Tähän kuuluvat mm. kaupunkimarkkinointi ja yritysten hankinta tukipalveluineen. Tarkoituksena on juuri se, että yrittäjien ei tarvitse kiertää kaupunkiseudun kuntia kutakin erikseen, vaan palvelun saa keskitetysti yhdestä paikasta.”
Voiko todellista asiantilaa enemmän vääristellä?
Keskusta esitti elinkeinoasiamiestä Tampereelle, mutta valmisteleva virkamies puhuu aivan muusta!
Toivon, että Tampereen luottamushenkilöpäättäjät tekevät elinkeinoasiamiehen viran perustamisessa samanlaisen päätöksen kuin he tekivät Tavasen kuoppaamisessa eli panevat asiassa viivyttelemättä toimeksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elinkeinoasiamies, elinkeinoasiamies Tampereelle, Keskustan valtuustoaloite elinkeinoasiamiehen saamiseksi Tampereelle, Tampereen työttömyys kohosi, |
Facebook - hyödyllinen ja nopea tiedonvälityskanavaTiistai 26.2.2013 - -Esko Erkkilä- Liityin useiden vuosien lievän painostuksen tuloksena facebook ´iin.
En ole ainakaan vielä katunut liittymistäni, sillä ”naamakirjan” kautta saa uutta ja ennen kaikkea tuoretta tietoa monista asioista.
Otan kaksi esimerkkiä - molemmat liittyvät eri tavoilla kansanedustaja Mauri Pekkariseen. 1. Ensimmäinen esimerkki:
Pekkarinen ehdotteli Ykkösaamussa helmikuun 23. päivänä, että Tuomo Puumalan olisi paikallaan asettua Keskustan europarlamenttiehdokkaaksi ensi vuoden EU-vaaleissa.
Puumala ”otti kopin” Pekkarisen ehdotuksesta ja kysyi facebookissa kavereidensa mielipidettä asian johdosta.
Tuomo toteaa facebookissa samana päivänä näin:
”Pekkarisen Mauri kosiskeli minua tänään Ykkösaamussa eurovaaliehdokkaaksi. Kun vastaavia pyyntöjä on nyt tullut aika paljon eri puolilta Suomea, niin kyllä kai sellainenkin vaihtoehto täytyy punnita. Onko kavereilla asiaan vankkoja mielipiteitä?”
Puumala on saanut kysymykselleen paljon tykkäämisiä sekä monia kommentteja.
Kommentit ovat olleet pääasiassa ehdokkuuteen kannustavia.
Toivon, että Tuomo Puumala lähtee Keskustan ehdokkaaksi EU-vaaleihin, sillä maan tilanne vaatii nyt parhaiden voimien asettautumista EU-vaaleissa ehdokkaaksi.
Keskustan tilanne on EU-vaalien osalta nyt poikkeuksellisen vahva, sillä Paavo Väyrysen, Anneli Jäätteenmäen, Hannu Takkulan ja Timo Kauniston ilmoitukset ehdokkuudesta ovat vahva viesti Keskustan pärjäämisestä.
Uskallan olla luottavainen ja todeta, että pari keskustalaista meppiä saa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen kutsun ministeripostille Juha Sipilän ensimmäiseen hallitukseen. Sen vuoksi Keskustan ainakin viisi eniten ääniä EU-vaaleissa saavaa ehdokasta pääsee keskeisille paikoille EU-parlamenttiin ja Suomen hallitukseen!
2. Toinen esimerkki:
Samassa Ykkösaamu-lähetyksessä Mauri Pekkarinen piti mahdollisena, että venäläinen Rosatom tulisi Fennovoiman laitostoimittajaksi.
Pekkarinen täydensi esittämäänsä ajatusta Facebook´ssa ja totesi siellä näin: ”Mikäli Fennovoima valitsisi Rosatomin, se saattaisi kyllä merkitä päätöksenteon palaamista eduskuntaan. Näin siksi, että Fennovoiman saamassa periaatepäätöksessä määritellään käytettävä teknologia tavalla, jota Rosatomin laitokset eivät ehkä täyttäisikään.”
Kiitän Mauri Pekkarista asiantuntevista lausunnoista – lausunnot kuvaavat sitä asiantuntemusta, joka Suomessa on ainoastaan Pekkarisella.
Olen tyytyväinen, että Fennovoima sai rakennusluvan Pyhäjoelle suunnittelemalleen ydinvoimalalle.
Jos Rosatomin valinta laitetoimittajaksi merkitsee uutta käsittelyä Eduskunnassa, näen Rosatomin valinnalle varsin korkean kynnyksen.
Tiedän Arevan ongelmat suomalaisen rakennuskulttuurin noudattamisessa ja kun Toshiballa ei ole lähiseudulta merkittäviä referenssejä, niin ymmärrän puheet Rosatomin mukaantulosta Pyhäjoen ydinvoimalan laitetoimittajaksi. E.ON:n luopuminen Fennovoiman osakkuudesta saattaa lisätä uuden laitetoimittajavaihtoehdon mukaantuloa ydinvoimalan laitetoimittajaksi ja jopa omistajaksi.
Kuitenkin se, että Rosatom merkitsisi uuden eduskuntakäsittelyn alkamista painaa mielipiteeni sille kannalle, että Rosatom ei tule kyseeseen Fennovoiman laitetoimittajana.
Juttuni alkuperäinen aihe oli facebook´n merkitys tiedonvälittäjänä.
Kertomani esimerkit vahvistavat ”naamakirjassa” esitettyjen mielipiteiden ja taustojen esittämisen merkitystä kansalaiskeskustelun vauhdittajana.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: facebook, Mauri Pekkarinen, Tuomo Puumala, EU-vaalit, Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Hannu Takkula, Timo Kaunisto, Fennovoima Oy, Pyhäjoki, Rosatom, Areva, Toshiba, Fennovoiman laitetoimittaja, Juha Sipilä, |
Keskustan kuntaseminaari antoi vahvoja eväitä kuntauudistus- ja sote-keskusteluihinTorstai 21.2.2013 - -Esko Erkkilä- Suomen Keskusta järjesti tiistaina 19.3.2013 Kansallismuseon auditoriossa Helsingissä ajankohtaisseminaarin, jonka otsikko oli;”Kunta, kuntalaiset ja palvelut tulevaisuudessa – kuntien uudistamisen perusteet.”
Tunnen vahvaa mielenkiintoa kuntauudistusta sekä sote-hapuilua kohtaan ja hankkiuduin omalla kustannuksellani junakyydillä paikalle. On helppo todeta, että en pettynyt!
Tilaisuuden avasi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja…
…seminaarin puheenjohtajana toimi kansanedustaja Tapani Tölli.
Keskusta oli hankkinut seminaarin alustajiksi todelliset huippunimet ja esittelen alustajat tässä omalla kamerallani ottamieni kuvien kera:
Arto Haveri, Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun professori Aihe: Kuntauudistus paikallisen itsehallinnon näkökulmasta
Pentti Meklin, emeritusprofessori Aihe: Kuntapalvelujen järjestämisen rahoitus tulevaisuudessa
Juha Kinnunen, Itä-Suomen yliopiston professori, dekaani Aihe: Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen
Kari Prättälä, Kuntaliiton johtava lakimies, OTL Aihe: Kuntauudistus lainsäädännön näkökulmasta
Risto Harinen, Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun professori Aihe: Kunta-valtio –suhde
Risto Uimonen, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Aihe: Kuntauudistus – hoitaako vallanpitäjien vahtikoira tehtäväänsä?
Kuntaliiton projektipäällikkö Sini Sallisen alustuksen aihe oli ”Kunnallisen itsehallinnon kokonaisuus” – valitettavasti Sallisen kuvaaminen meni mielenkiintoista alustusta kuunnellessa minulta ohi!
Alustuksia oli kuuntelemassa lähes salintäysi kuulijoita.
Lähes kaikki Keskustan kansanedustajat olivat paikalla ja erityisen ilahduttavaa oli se, että myös monet hallituspuolueiden kansanedustajat olivat kuuntelemassa alustuksia.
Alustusten jälkeen käytiin perusteellinen keskustelu ja se sujui kansanedustaja Tapani Töllin isällisessä ohjauksessa.
*******
Keskustan puoluetoimiston väelle on annettava suuri tunnustus, sillä kaikkien alustajien esitysmateriaalit ovat jo eilisestä alkaen olleet kaikkien nähtävissä www.keskusta.fi -sivuilla.
Keskustan nettisivuilla oli eilen illalla myös videotallenteet useimmista alustuksista! Videotallenteet ovat katsottavissa kohdasta ”Keskusta TV”.
Esitysmateriaalin esilläolo sekä videotallenteet merkitsevät, että minulla ei ole suurtakaan tarvetta käsitellä mainion seminaarin antia näillä sivuilla.
Kiitokset vielä kerran hienosta seminaarista ja nopeasta toiminnasta Keskustan puoluetoimistolle!
Poiketkaahan katsomassa aineistoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Tapani Tölli, Arto Haveri, Pentti Meklin, Juha Kinnunen, Kari Prättälä, Risto Harisalo, Risto Uimonen, Sini Sallinen, Keskustan kuntaseminaari, Kansallismuseo, Kansallismuseon auditorio, www.keskusta.fi, |
Tampereen domino-palikat kaatuvatMaanantai 18.2.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereella eletään tänään jännittäviä hetkiä, kun kaupunginvaltuuston kokouksessa esitetään valtuustoaloite Rantaväylän tunnelin suunnittelutöiden välittömästä lopettamisesta.
Kyse on positiivisesta dominopelistä, jossa tänään ollaan kaatamassa toinen tamperelaisia kuristanut tarpeeton hanke.
Ensimmäinen palikka tamperelaisten parhaaksi koetussa domino-palikoiden kaatamisessa oli se, kun apulaispormestarit Pekka Salmi (sdp) ja Leena Kostiainen (kokoomus) ilmoittivat, että tekopohjavesihanke Tavase kuopataan.
Rantaväylän tunnelin kaatumisesta seuraa mielestäni automaattisesti, että pikaratikkahanke on myös tullut tiensä päähän.
Pikaratikkaa ovat sen kannattajat osanneet viedä kummasti eteenpäin, vaikka hanke tuntuu suorastaan uskomattoman typerältä.
Tunnelin kaatuminen on aiheuttanut Tampereen Vihreissä suurta huolta, sillä he ymmärtävät, että kokoomuksen hellimän tunnelin karilleajo merkitsee heidän ajamalleen ratikkahankkeelle pikaista loppua.
Olin voimakkaasti ajamassa Tavasen lopettamista. Olen ylpeä, jos sen nopea kaatuminen merkitsee myös tunneli- sekä pikaratikkahaaveiden kariutumista.
Tavasen sekä tunnelin kohdalla olisi puhuttu hukkaanheitettyjen miljoonien lisäksi merkittävien luontoarvojen tuhoamisesta sekä asumisen haitoista.
Tavasen kustannusarvio olisi ollut n. 200 miljoonaa euroa ja tunnelikysymyksessä liikutaan hieman suuremmissa lukemissa.
Pikaratikkahanke olisi kalliimpi kuin Tavase ja Rantaväylän tunneli yhteensä, sillä sen kohdalla realistinen kustannushaarukka asettuu tasolle 500 – 700 miljoonaa euroa.
Sanotaan, että ”kissa nostaa omaa häntäänsä” ja teen sen nyt, kun totean Keskustan tekemän valtuustoaloitteen olleen se alkupanos, jonka avulla Tavasen kuoppaaminen alkoi.
Keskustan valtuustoaloite toki kaatui yhden äänen erolla, mutta aloite teki tehtävänsä ja suuret puolueet heräsivät todellisuuteen ja lopulta saimme Tavasen nurin.
Tunnelia ovat nyt kaatamassa lähinnä demarit, vasemmistoliitto sekä perussuomalaiset. Toivon, että mukaan saadaan muitakin ryhmiä.
Mikä on se järkijoukko, joka ottaa julkisen aloitteen pikaratikan kaatamisessa?Toivon, että sekin löytyy.
-Esko Erkkilä- |
|
18 kommenttia . Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase on kuopattu, Rantaväylän tunneli, Rantaväylän tunnelista luovutaan, pikaratikka, pikaratikka nurin, |
Meni vanhan jankkaamiseksi!Tiistai 12.2.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen apulaispormestarit Pekka Salmi ja Leena Kostiainen ovat selkeästi ilmoittaneet, että Tavase-hankkeelle laitetaan jenka päähän.
Apulaispormestareiden sanomisella on painoarvoa, sillä Kostiainen on kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Salmi puolestaan SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja.
Juridista päätöstä Tavasen kuoppaamisesta Tampereen osalta ei vielä ole, mutta me järki-tavaselaiset luotamme Salmen ja Kostiaisen linjauksiin.
Valkeakoski, Akaa sekä Kangasala ovat jo aikaisemmin heittäneet hyvästit Tavaselle.
Valkeakosken, Akaan ja Kangasalan valtuustopäätösten sekä Tampereen kahden apulaispormestarin linjausten jälkeen tuntuu kummalliselta, että Tavasen toimitusjohtaja vielä eilen Aamulehdessä jankkasi vanhaa virttään Tavasen muka tarpeellisuudesta.
Toimitusjohtajan väitteet olivat sitä vanhaa ja paikkansapitämätöntä jargonia, jota olemme häneltä kuulleet aiemminkin. Tosiasioita toimitusjohtajan lausumat karttoivat kuin ruttoa.
Toimitusjohtajalta on kateissa liike-elämän yksi keskeisistä lainalaisuuksista; omistajat päättävät ja toimitusjohtaja toteuttaa.
Ei siinä pullikoimiset auta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase kusettaa, Kangasalan harjut, Pälkäneen harjut, Pekka Salmi, Leena Kostiainen, |
Tavasen tarina on päättymässä!Tiistai 5.2.2013 - -Esko Erkkilä- Aamulehden auditorioon Tampereen Siperiaan kokoontunut salintäysi yleisö kuuli viime keskiviikkona tammikuun 30. päivänä ilouutisen – Tavase-hanke pannaan jäihin!
Kyseessä oli Aamulehden järjestämä tilaisuus, jonka teemana oli;
Päättäjät vaihtuvat – muuttuuko mikään?
Kateederilla olivat
Pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok)
Lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestari Leena Kostiainen (kok)
Yhdyskuntapalveluiden apulaispormestari Pekka Salmi (sdp)
Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen apulaispormestari Mikko Aaltonen (vasemmistoliitto) (kuvassa Pekka Salmen vieressä oikealla).
Osaamis- ja elinkeinopalvelujen sekä sivistys- ja elämänlaatupalvelujen apulaispormestari Olli-Poika Parviainen (vihr) ja hänen vierellään Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin (sdp)
Yleisötilaisuuden ehdoton tähtihetki oli, kun apulaispormestari Pekka Salmi totesi, että Tavase Oy:n lupaprosessi viedään loppuun ja sitten hanke haudataan.
Salmi totesi, että hankkeeseen on palanut tamperelaisten veronmaksajien rahoja nyt 5 miljoonaa euroa.
Viisi miljoonaa euroa on totta, sillä koko hankkeeseen on nyt kulunut rahaa hieman yli 7 miljoonaa, mutta kun Tampereen omistusosuus Tavasesta on ”vain” 69,9 %, niin Tampere on maksanut täysin turhasta Salmen kertoman 5 M€!
Apulaispormestari Leena Kostiainen vahvisti yks´kantaan, että lupa haetaan ja sitten seis!
Koska Kostiainen ja Salmi ovat valtuustoryhmiensä puheenjohtajia he varmaan hoitavat, että Tavase pystytään lopettamaan.
Tavase-hanke on ehkä aikanaan tuntunut järkevältä, mutta mm. Näsijärven puhdistuminen, vedenkulutuksen väheneminen, ympäristöseikkojen huomiointi sekä ennen kaikkea taloudelliset seikat ovat saaneet aikaan sen, että hanke on tullut tarpeettomaksi. Myös se, että sadetusalueet sijoittuisivat Pälkäneen keskustan tuntumaan, ovat olleet vaikuttamassa, että hanke ei ole ollut enää vuosikausiin järkevä.
Tavasen lopettamisella on hyvät edellytykset parantaa Tampereen seudun kuntien yhteistoimintaa.
Tampereen suorittama lopetuspäätös poistaa ainakin osan siitä isoveli-asenteesta – suorastaan öykkäri-asenteesta – joka Tamperetta hallitsevilla eritoten virkahenkilöillä on ollut seutukunnan muita kuntia kohtaan.
Olen vuosikaudet ollut Tavasen tinkimätön vastustaja.En ole vastustanut Tavasea vastustamisen vuoksi vaan sen vuoksi, että olen perehtynyt asioihin.
Tavase-prosessiin on liittynyt niin monia käsittämättömyyksiä, että niitä pitäisi pystyä hyödyntämään, jotta emme tulevissa naapurikuntia koskevissa hankkeissa sortuisi samoihin virheisiin.
Yritän joskus palata ainakin joihinkin Tavasen sivujuonteisiin.
Nyt on aika hetkeksi huoahtaa sekä todeta, että työ on saatu tehtyä ja Tavase on tulossa kuopatuksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase kusettaa, Kangasalan harjut, Pälkäneen harjut, Anna-Kaisa Ikonen, Leena Kostiainen, Pekka Salmi, Mikko Aaltonen, Olli-Poika parviainen, Sanna Marin, Tavasen tarina päättyy, |
Salzburg - säveltäjämestari Wolfgang Amadeus Mozartin kotikaupunkiKeskiviikko 23.1.2013 - -Esko Erkkilä- Teimme taannoisella Münchenin matkallamme päivän kestäneen matkan Salzburgiin.
Salzburg on Itävallan neljänneksi suurin kaupunki ja junamatkaa Münchenistä sinne kertyy n. 150 kilometriä.
Etukäteen tilatut junaliput ovat edullisia, vaikka kyseessä onkin valtakunnan rajan ylittäminen – matkalippumme maksoivat edestakaisella junamatkalla alle 10 euroa per henkilö.
Junamatka Münchenistä Salzburgiin on sinällään jo hieno kokemus, sillä junassa on hyvin tilaa ja lumipeitteiset Alpit ovat mieluisaa katseltavaa. On erityinen nautinto piipahtaa junan ravintolavaunussa, sillä sieltä voi helposti nauttia radan molemmilla puolilla näkyvistä maisemista.
Ainakin Alppien alueella Saksassa ja Itävallassa on tapana kertoa rautatieasemilla, että kuinka korkealla kyseinen paikka on merenpinnasta. Salzburgin rautatieasema sijaitsee 426 metrin korkeudella merenpinnasta.
Säveltäjämestari Wolfgang Amadeus Mozart syntyi Salzburgissa vuonna 1756 ja hänen salzburgilaisuutensa tuli hyvin vahvasti esille kaupungilla kulkiessa. Tässä Mozart-niminen hotelli.
Salzach –joki jakaa kaupungin kahtia ja…
…joen yllä mataavat pilvet luovat melkein epätodellisen, sadunomaisen tunnelman kaupungille.
Joenrantapuistossa kasvien väriloisto oli vielä joulukuun alussa parhaimmillaan, kun koristekaalit ja jotkut kylmänkestävät kukat toivat väriä maisemaan.
Hevosvaljakon omaa vauhtiaan tapahtunut eteneminen toi rauhallisuutta kaupungin liikenteeseen.
Salzburgissa on monia mielenkiintoisia käyntikohteita ja niistä joissa kävimme, on tarkoitukseni kertoa myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mozart, Wolfgang Amadeus Mozart, Salzburg, München, Salzach, koristekaali, |
Kataisen hallitus rikkoo haparoinnillaan presidentti Urho Kekkosen tärkeintä viisauttaTiistai 22.1.2013 - -Esko Erkkilä- Presidentti Urho Kekkosen tunnettu järjestys sisä- ja ulkopolitiikalle oli selkeä: jos jomman kumman on oltava rempallaan, olkoon se sisäpolitiikka.
Me kaikki tiedämme, että pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen harjoittama sisäpolitiikka on hakoteillä, mutta viimeaikojen tapahtumat kertovat, että valitettavasti myös hallituksen ulkopolitiikka on tuuliajolla.
Sain joululahjaksi VTT Juhani Suomen toimittaman kirjan valtiosihteeri Matti Tuovisen päiväkirjasta 1972-1985. Kirja on mielenkiintoinen aikalaiskuvaus UM:n johtavan virkamiehen kokemuksista Kekkosen ja Koiviston Suomessa. Kirjan nimi on ”Salaisuuksien vartija” ja sen alaotsikkona on ”Lehtiä valtiosihteeri Matti Tuovisen päiväkirjasta 1972-1985”.
Loppiaisen tienoon sukulaisvierailulla ahmin Pertti Suomisen kokoaman kirjan ”Armeijan silmänä ja korvana”. Kirja kertoo täsmälleen samoista tapahtumista kuin valtiosihteeri Matti Tuovisen havainnoimat tapahtumat, mutta tämän kirjan osalta havaintojen tekijänä on tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Raimo Heiskanen.
Kirjat käsittelevät aikaa, jolloin ulkoministereinä olivat pääasiassa Ahti Karjalainen ja Paavo Väyrynen sekä lyhyempiä jaksoja Kalevi Sorsa, Olavi J. Mattila, Pär Stenbäck ja Keijo Korhonen.
Molemmat kirjat ovat loistavia kuvauksia siitä ammattitaidosta, jolla erityisesti Urho Kekkonen, mutta myös Mauno Koivisto, silloiset ulkoministerit ja UM:n korkeimmat virkamiehet sekä Puolustusvoimain johtavat kenraalit luotsasivat maatamme kohti vakaampia aikoja.
Neuvostoliitto oli koko ajan kärttämässä ulkopolitiikkaamme, mutta em. henkilöt osasivat luovia neuvostoliittolaisten asettamien karikoiden ohi ja pikkuhiljaa laajentaa maamme liikkumatilaa kohti länttä.
Voimme nostaa hattua silloisille ulkopolitiikan taitajille – erityisesti Ahti Karjalaiselle, Paavo Väyryselle ja Keijo Korhoselle.
Valtiosihteeri Matti Tuovisen ja tiedustelupäällikkö Raimo Heiskasen ammattitaito sekä hyvät henkilökohtaiset suhteet kaikkiin suuntiin olivat ratkaisevia, sillä niiden avulla poliittiset päätöksentekijät osasivat tehdä oikeita valintoja.
************
Kirjoja lukiessa tuli etsimättä mieleen ne lukuisat epäonnistumiset, joihin Kataisen hallitus on ulkopolitiikan hoidossaan päätynyt. Epäonnistunut yritys päästä YK:n turvaneuvostoon, suomalais-venäläiset lapsikiistat ja haparointi Islannin ilmatilan valvonnassa ovat esimerkkejä Kataisen hallituksen epäonnistumisista ulkopolitiikassa.
************
On myönnettävä, että olisin empinyt edellä olevan johtopäätökseni julkituomista, mutta kun Aamulehdessä perjantaina tammikuun 11. päivänä julkaistu toimittaja Kari Huovialan ”Lisäpöytäkirja” teeman alla julkaistu juttu päätyy kanssani samaan johtopäätökseen, olen tyytyväinen, että olen osannut arvioida ulkopolitiikan hoitomme oikein.
Huoviala on otsikoinut juttunsa: ”Ulkopolitiikka rempallaan”
Kari Huovila toteaa kirjoituksessaan mm. näin:
”Nykyinen hallitus on soveltanut Kekkosen vanhaa ohjetta omalla tavallaan tasapainoisesti: sekä sisäpolitiikka että ulkopolitiikka ovat rempallaan.”
”Päämäärätietoista, Suomen etuun tähtäävää ulkopolitiikkaa sanan vanhassa merkityksessä ei oikeastaan ole enää olemassakaan.”
Huoviala osaa hyvin kytkeä hallituksen monet epäonnistumiset yhteen, kun hän toteaa:
”Ikuisen onnen sijasta saimme luvan upota kaulaamme myöten eurooppalaiseen kriisiin, joka imee hallituksen voimia ja aikaa muulta kansakunnan edunvalvonnalta.”
***********
Jälleen kerran ihmettelen niitä lukuisia henkilöitä, jotka manaavat Aamulehden kirjoittelua ja ovatpa jotkut lopettaneet Aamulehden tilaamisenkin.En suinkaan aina ole samaa mieltä Aamulehden kirjoitusten kanssa, mutta varsin usein lehden sivuilta saa lukea todellisia helmiä – Kari Huovialan juttu 11.1.2013 on sellainen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Urho Kekkonen, jos jomman kumman on oltava rempallaan olkoon se sisäpolitiikka, Salaisuuksien vartija, Armeijan silmänä ja korvana, Matti Tuovinen, valtiosihteeri Matti Tuovinen, Raimo Heiskanen, tiedustelupäällikkö Raimo Heiskanen, Paavo Väyrynen, |
Ruotsalaisministerien ehdottamasta puolustusyhteistyöstä on paikallaan keskustellaSunnuntai 20.1.2013 - -Esko Erkkilä- Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja puolustusministeri Karin Enström ehdottivat Pohjoismaille sotilaskaluston yhteisomistusta ja yhteisten sotaharjoitusten järjestämistä. Ministereiden puheenvuorot julkistettiin Dagens Nyheter –lehdessä.
Olen ”viettänyt” vuodenvaihteen tienoot tiiviisti sen ajan seurannassa, jolloin Neuvostoliitto heinäkuussa 1978 ehdotti Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia. Presidentti Urho Kekkonen ja Puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela kuitenkin torjuivat vaikenemalla Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinovin tekemän ehdotuksen.
Tätä taustaa vasten tuntuu jopa mielenkiintoiselta, että nyt vastaavansuuntainen ehdotus tulee meille toisesta naapurimaastamme.
Kuten totesin, niin Kekkonen vaikeni kuoliaaksi Ustinovin tekemän ehdotuksen, mutta niin ei varmaan tapahdu Bildt´n tekemälle ehdotukselle.
Ruotsin ulkoministerin tekemä ehdotus antaa hyviä sytykkeitä siihen keskusteluun, joka eduskunnassa tullaan kevään aikana käymään hallituksen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevasta selonteosta.
Ruotsin tekemään ehdotukseen sisältyy lukemattomia näkökohtia, joihin asiantuntijatkaan eivät pystyisi kertomaan mielipidettään lyhyessä jutussa.
Maallikkona – tosin jalkaväkikoulutuksen saaneena, mutta Ilmavoimissa enimmät kertausharjoitukseni käyneenä reservistä varareserviin siirtyneenä yliluutnanttina – uskallan esittää ainakin joitain kysymyksiä ja kommentteja. Kas näin:
Luin jostakin, että Ruotsin ja Suomen puolustusliitto olisi paluuta siihen aikaan, jolloin Suomi kuului Ruotsiin; Suomi sai aseet Ruotsilta, Ruotsin kuningas määräsi suomalaiset sotimaan Ruotsi-Suomen puolesta ja suomalaiset sotivat muita valtioita vastaan etulinjassa!
No, ei muistella vanhoja vaan tutkaillaan ennakkoluulottomasti nykyaikana mahdollisia kuvioita, mutta pidetään kirkkaana mielessä Suomen etu!Odotan suurella mielenkiinnolla Eduskunnassa käytävää keskustelua hallituksen esittämästä puolustuspoliittisesta selonteosta!Näin siitä huolimatta, vaikka Tasavallan Presidentti pyrkikin päättämään keskustelun lyhyeen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Carl Bildt, Karin Enström, Urho Kekkonen, Lauri Sutela, Dmitri Ustinov, Ruotsin ja Suomen puolustusliitto, Neuvostoliiton ja Suomen yhteiset sotaharjoitukset, Nato |
Kalajoen sataman menestyminen on malliesimerkki "maakuntasataman" hienosta etenemisestäKeskiviikko 9.1.2013 - -Esko Erkkilä- Olen suurella mielihyvällä seurannut Kalajoen sataman tavaraliikenteen kehittymistä viime vuosina.
Minulla on sataman pärjäämisen seurantaan hyvä syy, sillä sain aikoinaan tehdä kiinteää ja tuloksekasta yhteistyötä Kalajoen sataman kanssa.
Kalajoen sataman kehitysluvut osoittavat, että ”maakuntasataman” merkitys on arvaamattoman suuri laajalle alueelle sen lähiympäristössä.
Suurten satamien rinnalla pienehkön sataman kehittäminen vaatii sen sijaintipaikkakunnan kunnallisilta päättäjiltä oikeaa asennetta oman satamansa kehittämiseen ja sitä, että sataman käytännön asioiden hoitoon on osattu valita oikeat henkilöt.
Kalajoella nämä molemmat seikat ovat kunnossa – Kalajoen kaupungin päättäjät omaavat näkemyksen, jolla satamaa kehitetään pohjoisen Keski-Pohjanmaan ja eteläisen Pohjois-Pohjanmaan etuja palvelevaksi portiksi alueen talouselämälle. Kun päättäjät ovat sen lisäksi osanneet valita pystyvät henkilöt vastaamaan käytännön toiminnasta, ovat edellytykset tuloksekkaalle toiminnalle olemassa.
Jaksan korostaa kuntapäättäjien eli luottamushenkilöiden ja kunnan virkamiesten roolia sataman kehittämisessä.
Kun sataman potentiaalinen asiakas näkee, että kuntapäättäjät ja virkamiehet aidosti panostavat yhteistoiminnan kehittämiseen, voi asiakas tehdä päätöksensä luottavaisin mielin.
Suuret kuntayksiköt leijuvat omissa korkeuksissaan ja uskovat, että asiakkaat kumartavat heitä. Näin ei ole tapahtunut esimerkkitapauksessasi Kalajoelle.
Monien mielestä kansanedustaja ja entinen ministeri Tapani Tölli on maamme paras kunta-asioiden asiantuntija.
Muistan, kun Tölli jossakin tilaisuudessa mainitsi, että jos Kalajoki ei olisi itsenäinen kunta, niin Kalajoen Hiekkasärkät eivät olisi se matkailukeskittymä kuin se nyt on.
Jotta kunta tai kaupunki pystyisi kehittymään – tai paremminkin sanoen, jotta sitä pystyttäisiin kehittämään – sen pitää olla sopivan kokoinen. Suurkunnissa asiat jäävät liian monesti oman onnensa nojaan.
Yritysten hankinta on mm. Tampereella jäänyt vaille huomiota.
Tampereella ei ole edes yritysasiamiestä eli henkilöä, jonka puoleen Tampereelle tuloaan suunnitteleva yritys voisi kääntyä. Kaupungin organisaatiossa on kyllä jos jonkinlaista johtajaa ja heillä ikiomia johtoryhmiä, mutta raaka työnteko eli yritysten hankkiminen kaupunkiin on unohtunut.
Peräänkuulutan suurkunnilta samanlaista intoa kehittää kunnan elinkeinoelämää kuin Kalajoella on tapahtunut.
Olkoon sanani ja kokemukseni myös opiksi niille ”kuntauudistajille” jotka nyt yrittävät epätoivon vimmalla kasvattaa Suomeen mammuttikuntia.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalajoki, Kalajoen Satama, Kalajoen Hiekkasärkät, Tapani Tölli, Tampereen elinkeinoasiamies, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, |
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tukee Juha Sipilää, kun tämä toteaa, että hiekka valuu hallituksen tiimalasissaPerjantai 4.1.2013 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö piti syyskokouksensa 28.12.2012 ja antoi kokouksestaan seuraavan tiedonannon:
Tiedonanto oli julkaisuvapaa heti.
*************
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vuosikokous pidettiin 28.12.2012 . Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Esko Erkkilä. Varapuheenjohtajana alkavalla kaudella toimii Antti Juva ja kunnallissihteerinä jatkaa Titta Mattila.
Kokouksessa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö muistutti, että hallituksen virheellinen toiminta STX-telakan loistoristeilijätilauksessa merkitsee ongelmia myös Pirkanmaalle ja Tampereelle.
Telakan alihankkijoina olleet pirkanmaalaisyritykset ja niiden työntekijät joutuvat nyt omalta osaltaan toimimaan maksumiehinä hallituksen saamattomuudelle.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tukee puheenjohtaja Juha Sipilän hallitukselle tekemää kysymystä; mitkä ovat ne teollisuus- ja yhteiskuntapolitiikan toimet, joilla hallitus aikoo viedä Suomen uudelleen kestävän kasvun ja hyvinvoinnin uralle?
Lisätietoja
Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön pj. Esko Erkkilä 050 556 4878 ja varapj . Antti Juva p. 050 511 1716
**********
Emme tiedotetta laatiessamme osanneet aavistella, että STX-telakka joutuu näin nopeasti aloittamaan YT-neuvottelut Turun ja Rauman telakoillaan.
YT-neuvottelujen aloittaminen sai jopa elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren tunnustamaan, että loistoristeilijätilauksen lipuminen Ranskaan nopeutti YT-neuvottelujen aloittamista.
Kokoomusministerin herääminen karuun todellisuuteen tuli valitettavasti liian myöhään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puheenjohtaja Juha Sipilä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Jan Vapaavuori, hiekka valuu hallituksen tiimalasissa, STX-telakka, STX-telakan YT-neuvottelut, |
Glockenspiel -kellopelinäytös kuuluu tärkeimpiin nähtävyyksiin MünchenissäPerjantai 21.12.2012 - -Esko Erkkilä- Münchenin keskus on Marienplatz-aukio, joka on kaupungin elämän keskipiste.
Paikalle pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä, mutta taannoisella Münchenin-matkallamme kävelimme joka kerta sinne ja sieltä takaisin. Matkaa hotellimme ja Marienplatzin välillä oli runsas kilometri.
Marienplatzin merkittävin nähtävyys on Neues Rathaus eli Uusi kaupungintalo. Neues Rathus on tyyliltään uusgoottilainen ja se on lajissaan Keski-Euroopan upeimpia rakennuksia.
Rakennuksen tornissa on Glockenspiel-kellopeli, joka täytyy jokaisen Münchenissä käyvän nähdä. Kellopelinäytökset alkavat päivittäin klo 11.00 ja 12.00 – maaliskuusta lokakuulle on myös iltapäivänäytös klo 17.00.
Katselimme ja kuuntelimme eräänä päivänä klo 12.00 alkaneen näytöksen.
Kellopelissä on kaksi osaa ja tässä molempien osien kellopelit ovat siinä asennossa, jossa ne "katselevat" kansaa silloin, kun näytös ei ole käynnissä.
Kellopelin yläosan näytöksessä kerrotaan maailmankuulun Hofbräuhaus´n perustajan Baijerin herttuan Wilhelm V:n ja tämän vaimon Renate Lorrainen onnellisesta avioliitosta. Onnellisen avioliiton solmimisen kunniaksi näemme kellopelin yläosassa turnajaiset.
Turnajaisissa kohtaavat Baijerin valko-sininen ratsukko sekä Lothringen puna-valkoinen ratsukko. On luonnollista, että baijerilainen ratsukko voittaa taistelun.
Kellopelisoiton puolivälissä yläosan toiminta laantuu ja alaosassa alkaa puolestaan tapahtua.
Kyseessä on Schäfflertanz eli tynnyrintekijän tanssi.
Tynnyrintekijän tanssin alkuperä ajoittuu tarinan mukaan vuodelle 1517, jolloin tynnyrintekijät tanssivat kadulla fiktiivisen ruton jälkeen. Tynnyrintekijät halusivat tuoda eloa ruton runteleman kaupungin kaduille.
Münchenissä järjestetään todellinen Schäfflertanz –tapahtuma seitsemän vuoden välein. Silloin kansa ja tanssijat valtaavat Marienplatz-aukion sekä lähitienoot.Tämä vuosi oli yksi seitsemästä vuodesta ja seuraavan kerran Marienplatz´lla tanssitaan tynnyritekijän tanssia vuonna 2019.
Neues Rathus´n tornissa nuket tanssivat tynnyrintekijän tanssia kuitenkin näin talvellakin kahdesti päivässä!
Neues Rathus´n tornikellon ehtiessä 11 minuuttia yli kahdentoista päättyvät molempien osien kellopeliesitykset.
Kannattaa ajoittaa Marienplatz-aukiolla käynti kellopelien soittoaikaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: München, Marienplatz, Neues Rathaus , Glockenspiel, Wilhelm V, Renate Lorraine, Baijer, Schäfflertanz, tynnyrintekijän tanssi, |
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee Tavasea tänään eli 10.12.2012 pidettävässä kokouksessaanMaanantai 10.12.2012 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa tänään on kohta 251, jossa käsitellään Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitetta tekopohjavesiyhtiö Tavasesta.
Keskustan valtuustoaloite on päivätty 17.9.2012 ja se on silloin jätetty Tampereen kaupunginvaltuustolle. Päätösvalmisteluaineistossa Tampereen kaupungin liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson toteaa mm. näin:
”Keskustan valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan nopeasti tehtävää selvitystä Tavase Oy:n tilanteesta ja sen toiminnan kustannuksista sekä esittää Tampereen kaupungin valmiuden lisäämistä vaihtoehtoisen vesihuoltosuunnitelman tekemiseksi Tavasen alasajamisen varalta.
Valtuustoaloitteessa esitetään tai nostetaan esille seuraavat kysymykset:
- Mikä on Tampereen kaupungin suunnitelma Tavasen jatkon suhteen? - Kolmen kunnan irtautumisen vaikutukset hankkeeseen? - Tampereen tämän hetken maksuosuus yhtiöön? - Mahdollisen investoinnin rahoitussuunnitelma? - Onko jo laadittu suunnitelma mahdollisesta Tampereen kaupungin hankkeesta irtautumisesta ja siitä johtuvan vesihuollon uuden suunnitelman tekemisestä? - Tehdäänkö noin 50–200 miljoonan euron investointi vai lopetetaanko hanke kirjanpidon alasajokustannuksin?”
Valtuustoaloitetta käsiteltiin Tampereen kaupunginhallituksessa 26.11.2012.
Käsittely oli pöytäkirjan mukaan poikkeuksellisen mielenkiintoinen, sillä kaupunginhallituksen jäsenet joutuivat äänestämään kaupunginvaltuustolle tänään esittämästään.
Pöytäkirjalainaus kaupunginhallituksen kokouksesta kuuluu näin:
”Päätösehdotus. Johtaja Yli-Rajala:
Kaupunginhallitus päättää
esittää valtuuston päätettäväksi,
että Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi, ja
että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.
Asian käsittelyn kuluessa Leena Rauhala esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.
Maija Kajan ja Vesa Eskola kannattivat Rauhalan palautusesitystä.
Puheenjohtaja tiedusteli Rauhalan palautusesityksen saamaa kannatusta ja totesi, ettei sitä oltu hyväksytyksi yksimielisesti vaan siitä oli äänestettävä.
Suoritetussa kädennostoäänestyksessä Rauhalan palautusesityksen puolesta eli JAA äänestivät Maija Kajan, Vesa Eskola, Mikko Aaltonen ja Leena Rauhala. Käsittelyn jatkamisen puolesta eli EI äänestivät Ilpo Sirniö, Atanas Aleksovski, Anneli Kivistö, Anna-Kaisa Ikonen, Ilkka Sasi, Riitta Koskinen ja Timo P. Nieminen.
Puheenjohtaja totesi asia käsittelyn jatkuvan äänin 7–4.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.”
*************
Kaupunginhallituksen 8.10.2012 tekemästä Tavase-päätöksestä on julkisuudessa käyty keskustelua ja asiantuntijat ovat esittäneet, että päätösvalmisteluaineistossa on päättäjille silloin annettu harhaanjohtavaa tietoa.
*************
Tampereen kaupunginvaltuuston kokousta on mahdollista seurata internetin kautta.
Polku suoraan lähetykseen kulkee näin:
www.tampere.fi -> Päätöksenteko -> Kaupunginvaltuuston kokoukset suorana netissä
On mielenkiintoista nähdä ja kuulla, että pystyykö istuva Tampereen kaupunginvaltuusto tekemään viimeisessä kokouksessaan jämäkän päätöksen ja luopumaan Tavase-hankkeesta.
Jos luopumista ei nyt tapahdu, ennustukseni on, että Tavasen kuoppaamista merkitsevä päätös tulee tapahtumaan Tampereen uuden kaupunginvaltuuston ensitaipaleella.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase-tekopohjavesihanke, Tavase kusettaa, Kangasalan harjut, Pälkäneen harjut, |