Omasta metsästä korjatut polttopuut ovat nousemassa arvoon arvaamattomaan!Perjantai 26.8.2022 - -Esko Erkkilä- Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on saattamassa maailmantalouden ennennäkemättömiin ongelmiin.Euron heikkeneminen dollariin verrattuna on usean ongelman syy (vaiko seuraus)!Energian hinnannousu on aiheuttamassa suuria ongelmia omakotiasujille, mutta myös kerros- ja rivitaloissa asujille.*******************Omasta metsästä korjattavat polttopuut ovat ainakin meillä suuri apu lämmityskustannusten hallinnassa.Tampereen omakotitalossamme on kaksi puulämmitteistä tulisijaa ja mökillämme niitä on hellan, saunankiukaan ja vesipadan lisäksi leivinuuni sekä kaksi takkaa eli puulämmitys on meille tuttua puuhaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puulämmitys, polttopuut, polttopuut omasta metsästä, |
Eipä ollut vanhaa karvalakkireuhkaa mukana!Torstai 25.8.2022 - -Esko Erkkilä- Olen herukkapensaiden leikkaamisessa vankkumaton syysleikkaamisen kannattaja – eilen sain n. viidenkymmenen herukkapensaan syysleikkaamisen suoritettua.Leikkaamisen jälkeen herukkamaa on kuin sotatanner, mutta haravoimalla ja……leikatut oksat polttopaikalle kuljetettuina tilanne muuttuu.Vanha totuus on, että leikkaamisen jälkeen herukkapensaan läpi pitäisi pystyä heittämään vanha karvalakkireuhka, mutta liian tiheäksi pensaat minulta jäivät!Siitä olen tyytyväinen, että yksi syystyö tuli taas suoritettua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha karvalakkireuhka, herukoiden leikkaaminen, herukoiden syysleikkaaminen, |
Mullassa kasvaneet tomaatit ovat todellisia herkkutomaatteja!Keskiviikko 24.8.2022 - -Esko Erkkilä- Meillä on erilaisissa saaveissa kasvamassa tomaatintaimia ja nyt on taas helppo todeta, että ne ovat varsinaisia herkkutomaatteja.Aidossa mullassa kasvaneet tomaatit ovat todella varsinaisia herkkutomaatteja, sillä ne ovat maultaan tyystin toisenlaisia kuin lasivillassa ravintoliuoksella kasvatetut kaupalliset tomaatit!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mullassa kasvaneet tomaatit ovat todellisia herkkutomaatteja!, herkkutomaatit, mullassa kasvaneet tomaatit, lasivillassa kasvatetrut tomaatit, ravintolioksella kasvatetut tomaatit, |
Avomaankurkkuja pukkaa!Maanantai 22.8.2022 - -Esko Erkkilä- Itsekasvatetut avomaankurkut ovat todellisia herkkukurkkuja, sillä ne ovat ylivertaisia maultaan kaupasta saataviin kasvihuonekurkkuihin verrattuna.Meillä avomaankurkkuja on kasvamassa lavassa ja sitä emme ole tänä vuonna millään tavalla suojelleet!Kurkkuja on poimittava lähes päivittäin, sillä ne kasvat melkein ”silmissä”!Avomaalla kasvaneita kurkkuja on pakko säilöä herkkukurkuiksi talven varaksi, sillä eihän tuollaista määrää isokaan perhekunta pysty päivittäin syömään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avomaankurkkuja pukkaa!, avomaankurkut, herkkukurkut, kurkkulava, |
Sisiliskot ovat suojeltavia eläimiä!Sunnuntai 21.8.2022 - -Esko Erkkilä- Olen tänä vuonna havainnut, että kesämökkitontillamme on ainakin neljässä eri paikassa sisiliskoja.Sisiliskot viihtyvät pensasmustikkamaan tukirakenteissa, erilaissa siltarakenteissa ja muissa niille sopivissa kuivissa paikoissa.Tämän sisiliskon sain eilen kuvattua puuceemme porrasrakenteissa, kun se nautti keskikesän lämmöstä.Toivottelen sisiliskot oleilemaan eri paikoille mökkitontillamme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sisiliskot ovat suojeltavia eläimiä!, sisilisko, sisiliskot, |
Syyshortensia-aidanne on nyt parhaimmillaan!Lauantai 20.8.2022 - -Esko Erkkilä- Istutimme omakotitalotonttimme ja kävelytien rajalla syyshortensia-aidanteen vuonna 1981.Toissaöinen sade kuritti syyshortensia-aidannettamme, mutta jäihän noita!Harmillista, että syyshortensia ei anna tuoksunautintoa, mutta näyttävyyttä sitäkin enemmän.Omakotitalomme sisäänkäynnissä on molemmin puolin syyshortensiat ja niiden lisäksi myös isokokoinen kanna!Työhuoneeni ikkunanäkymässä on syyshortensia-aidanteen lisäksi Rouvan tekemä lasityö!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syyshortensia-aidanne on nyt parhaimmillaan!, syyshortensia, syyshortensian kukinta, |
Onneksi järki on voittamassa!Perjantai 19.8.2022 - -Esko Erkkilä- Viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri on kieltämättä tehnyt vaikuttavan uran suomalaisessa viihde-elämässä, mutta en käyttäisi hänen urastaan termiä ”taide-elämässä”.Poliittiset intohimot olivat vaatimassa Loirille valtiollisia hautajaisia, mutta nyt järki on voittamassa ja hänet tullaan saattamaan haudan lepoon tavanomaisin ja maltillisin menoin.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onneksi järki on voittamassa!, Vesa-Matti Loiri, valtiolliset hautajaiset, |
Viisumikielto kaikille venäläisille on oltava tavoitteena!Torstai 18.8.2022 - -Esko Erkkilä- On ilahduttavaa, että Suomi kulkee etujoukoissa, kun keskustellaan venäläisille EU:n alueelle asetettavista viisumikielloista.Viisumikielloista pidättäytymistä perusteellaan sillä, että tavalliset venäläiset eivät ole syyllisiä Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan Ukrainaan.Eivät toki olekaan, mutta nyt on tärkeää, että Venäjällä saadaan painetta tavallisten venäläisten suunnalta tuomita Putin häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan.Naamiot on nyt riisuttu ja Suomen sekä EU:n on toimittava ja eristettävä Venäjä ja venäläiset kaiken sivistyneen maailman ulkopuolelle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viisumikielto kaikille venäläisille on oltava tavoitteena!, Viisumikielto kaikille venäläisille on oltava tavoitteena!, Venäjä, Ukraina, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Putinin hyökkäyssota Ukrainaan, Naamiot on nyt riisuttu, Viisumikielto venäläisille, |
Laadukkaat äänentoistolaitteet ovat onnistuneiden yleisötilaisuuksien perusedellytys!Keskiviikko 17.8.2022 - -Esko Erkkilä- Sain aikoinaan luottamuksen toimia kuuden vuoden ajan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana.Ensimmäisenä toimenani oli hankkia kunnallisjärjestölle kunnolliset äänentoistolaitteet, sillä ne ovat yleisötilaisuuksien toteuttamisessa välttämättömät.Valitettavan monet yhdistykset vielä tänäänkin laiminlyövät kunnollisten äänentoistolaitteiden hankinnan. On yksinkertainen totuus, että heikkojen äänentoistolaitteiden käyttäminen on kuulijoiden ja tilaisuuden osanottajien aliarvioimista!Yleisötilaisuuksissa käytettävissä äänentoistolaitteissa on käytettävä kahta kaiutinta ja kahta mikrofonia, jotta asiantuntijoiden haastattelu on mahdollista.Äänentoistolaitteiden tehot ja monipuolisuudet ovat kohonneet kuluneiden kymmenen vuoden aikana, mutta aikoinaan johdollani hankitut äänentoistolaitteet ovat yhä edelleen ”kova sana”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Äänentoistolaitteet, yhdistysten on hankittava kunnolliset äänentoistolaitteet, Hyvän yleisötilaisuuden perusedelletys ovat hyvät äänentoistolaitteet, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Nyt alkoi pensasmustikan poiminta-aika!Tiistai 16.8.2022 - -Esko Erkkilä- Meillä on kotitarpeiksi parissakin paikassa pensasmustikkaa ja niiden viljelyssä on oppirahat maksettu.Yhteensä pensasmustikantaimia on nelisenkymmentä ja erityisesti ns. vanhan maan pensasmustikat ovat nyt parhaassa sadontuottoiässä.Pensasmustikan osalta on muistettava muutama keskeinen asia ja ne ovat:
Pensasmustikka kypsyy poimintakuntoon ”marja kerrallaan”, joten ne on poimittava yksitellen. Tämän vuoksi pensasmustikan korjuuaika kestää pitkään.Ns. vanhan pensasmustikkamaamme ensimmäinen poimintakerta tuotti satoa vajaat viitisen kiloa!Seuraavaa poimintakertaa odotellessa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt alkoi pensasmustikan poiminta-aika!, pensasmustikka, pensasmustikan poiminta, pensasmustikat on poimittava yksitellen, |
Pääskyset ovat lähdössä jopa 10.000 kilometrin syysmuuttomatkalle!Maanantai 15.8.2022 - -Esko Erkkilä- Pääskyset ovat parina viime päivänä lennelleet aktiivisesti……mökkijärvellämme Viljakkalan Majajärvellä ja viserrelleet viserryksiään ennen muuttomatkaansa trooppiseen Afrikkaan Saharan erämaan eteläpuolelle!En tiedä, että missä nyt Majajärvelle ilmaantuneet pääskyset ovat kesänsä viettäneet, mutta vasta nyt ne ovat iltapäivisin ilmaantuneet järvellemme.Lintutieteilijät sanovat, että elokuulle osuvat lämpimät sääjaksot eivät vaikuta pääskysten syysmuuton ajankohtaan, vaan muutto tapahtuu ajallaan.Toivottelen hyvää muuttomatkaa pääskysille ja toivon niiden palaavan pesimäpaikoilleen taas ensi keväänä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääskyset ovat lähdössä jopa 10.000 kilometrin syysmuuttomatkalle!, pääskyset, pääskysten syysmuutto, Saharan erämaa, pääskysten kevätmuutto, |
Sikuriin pitää panostaa!Sunnuntai 14.8.2022 Laadin tämän kirjoituksen, jotta patistan itseäni panostamaan sikurinviljelyyn!Sain muutama vuosi sitten naapurilta jokusen sikurintaimen, jotka istutin keskelle joutopeltoa.Vaatimattomana kasvina sikuri on sinnitellyt huonollakin hoidolla ja jaksaa kukkia taas parhaillaan.Huonosta hoidosta huolimatta sikurini on laajentunut alkuperäiseltä istutuspaikaltaan hieman etäämmäs eli sekin kertoo sikurin sitkeydestä.Sikurilla tai siis sen juurella on taannoisina vuosina ollut jopa kaupallista merkitystä, sillä esimerkiksi SOK:n Nokian myllyllä on aikoinaan ollut ”sikurivarastoksi” kutsuttu makasiinitila.Lupaan, että ryhdyn sikurikasvustoni kunnianpalautukseen ja siirrän sikurikasvustoni nykyistä parempaan paikkaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sikuriin pitää panostaa!, sikuri, sikurivarasto, SOK:n Nokian mylly, Cichorium intybus, |
"Karvakurkut" ovat eräs kesän herkkuja!Lauantai 13.8.2022 - -Esko Erkkilä- Kesä on aikaa, jolloin saamme omalta trekoolimaalta monia herkkuja.Perhekuntamme nuorimmaiset kutsuvat avomaankurkkuja……”karvakurkuiksi” ja eivät suinkaan millään pahalla, vaan ne ovat heidän suurta herkkua – taas tänään toimitamme heille isot annokset avomaankurkkuja!Kotimaiset kurkut – joita kaupoissa myydään – ovat nekin laatutuotteita, mutta aidossa mullassa kasvaneet avomaankurkut ovat todellisia herkkuja.Kasvihuoneissa kasvatetut kurkut joutuvat kasvamaan kivivillassa ja niitä ravitaan ravinneliuoksella eli kaukana luonnonmukaisuudesta.Aidossa mullassa kasvaneet avomaankurkut ovat todellisia herkkukurkkuja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Karvakurkut" ovat eräs kesän herkkuja!, avomaankurkut, kotimaiset kurkut, |
Riittääkö humalalle seitsenmetrinen tukiseiväs?Perjantai 12.8.2022 - -Esko Erkkilä- Humala on puutarhassa eräs komeimmista kasveista – ainakin jos kasvin pituus on arviointikriteerinä!Kulumassa oleva kasvukausi on poikkeuksellisen hyvä, sillä meillä kasvava humala on kasvanut hyvin.Humalamme on alkuperältään synnyinkotini liiterin takuisesta humalistosta, jossa meillä oli vankka humalisto.Koen tehneeni kulttuuriteon, kun pelastin vanhasta humalistosta muutaman yksilön, jotka nyt saavat kasvaa Viljakkalan Majajärvellä.Humalillamme on nelimetriset tukiseipäät, mutta eiväthän ne mihinkään riitä – riittäisivätköhän seitsenmetriset!Humalankäpyjä käytettiin meillä sahdinvalmistuksessa eräänä aineosana.Sahtia toki tehtiin meillä vain ehkä kerran vuodessa, mutta tehtiin kuitenkin.Rouva ehti opettelemaan isältäni sahdinvalmistuksen, mutta siitä alkaa olla jo lähemmäs parisenkymmentä vuotta, kun meillä on sahtia valmistettu.Sahtikuurna meillä on, mutta taitaapa olla turha toivo, että itse valmistettua sahtia joskus saisin maistella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Riittääkö humalalle seitsenmetrinen tukiseiväs?, humala, sahdinvalmistus, sahti, sahtikuurna, |
Valkosipulien sadonkorjuu on suoritettu!Torstai 11.8.2022 - -Esko Erkkilä- Sain eilen yhden tärkeän sadonkorjuutyön suositettua, kun valkosipulit ovat nyt esikuivumassa verkolla.Sipulikuivurina meillä on erilaisia verkkoja, joiden alin kerros on tänä vuonna varattu valkosipuleille.Valkosipulisatomme mahtui tänä vuonna yhteen kottikärrykuormaan.Olisi alimmalle verkolle mahtunut enemmänkin valkosipuleita!Tässä muutama ”pahahultanen” valkosipuli mallix!On hyvä muistaa, että kahden kuukauden kuluttua on taas valkosipulien istuttamisajankohta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkosipulien sadonkorjuu, valkosipulit, valkosipulien istuttaminen, |
Sähkömaksujen arvonlisäverokannan tilapäinen alentaminen olisi nyt oikea ratkaisu!Keskiviikko 10.8.2022 - -Esko Erkkilä- Elinkeinoministeri Mika Lintilä ehdotti eilen, että sähkömaksujen arvonlisäveroprosenttia alennettaisiin tilapäisesti nykyisestä 24 prosentista joko neljääntoista tai kymmeneen prosenttiin.Lintilän ehdotus on kannatettava täsmätoimi, jonka vaikutus kohdistuisi tavallisten kuluttajien talouteen.Yrityksille sähkölaskut ovat arvonlisäveroineen vähennettäviä kulueriä, joten on ymmärrettävää, että elinkeinoelämän piiristä Lintilän ehdotus ei saa kannatusta.Lintilän ehdotus alennuksen tilapäisyydestä on täsmätoimi myös siltä kannalta, että se mahdollistaisi paluun entiselle verokannalle, jos Olkiluodon uusin ydinvoimala käynnistyy viimeisimpien suunnitelmien mukaan.Nyt on mielenkiintoista nähdä, että miten hallituskumppanit suhtautuvat Lintilän ehdotukseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sähkömaksujen arvonlisäverokannan tilapäinen alentaminen olisi nyt oikea ratkaisu!, Mika Lintilä, elinkeinomonisteri Mika Lintilä, arvonlisävero. ALV, sähkömaksujen arvonlisäverokannan tilapäinen alentaminen, |
Nyt luonto tarjoilee parastaan trekoolilta ja metsästä!Tiistai 9.8.2022 - -Esko Erkkilä- Muutaman päivän poissaolo mökkimaailmasta ja paluu sinne on merkinnyt melkoista luonnon tarjoamia syyskesän herkkuja trekoolilta ja metsästä!Kurpitsat ovat kasvaneet parhaimman kokoisiksi ja oli aika niiden sadonkorjuulle.Myös avomaankurkut olivat kasvaneet korjuukuntoisiksi.En ole Viljakkalan Majajärvellä milloinkaan saanut marjaämpäriini niin korkealaatuisia mustikoita kuin eilen. Harmillista, että paras mustikkapaikka jäi poimimisen osalta ”vaiheeseen”, kun piti veneellä soutaa takaisin omalle rannalle!Hienon sadonkorjuupäivän päätteeksi poimin muovisangollisen viherherukoita!Olipa eilen varsinainen sadonkorjuupäivä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt luonto tarjoilee parastaan trekoolilta ja metsästä!. kesäkurpitsa, kurpitsa, avomaankurkku, mustikka, viherherukka, |
Kyllä neljä päivää on liian pitkä aika saunomisväliksi!Maanantai 8.8.2022 - -Esko Erkkilä- Entisaikaan maalla käytiin saunassa vain lauantaisin ja se sama systeemi oli käytössä kaikissa maalaistaloissa.Sauna on yhä säilyttänyt paikkansa ja jopa petrannut asemaansa, sillä ainakin meillä saunotaan jokseenkin joka päivä!Jouduin olosuhteiden vuoksi olemaan neljä päivää saunomatta ja kun tilaisuus tuli, niin välittömästä laitoin saunankiukaan alle tulet – sanomattakin on selvää, että meillä on omakotitalossamme sekä mökillämme puulämmitteiset kiukaat!Omakotitalomme saunassa on toki löylyhuoneen seinässä sähköpiuhat kaakelien alla, mutta siellä saavat ainakin toistaiseksi olla!Onhan sähkösauna toki jonkinlainen saunankorvike, mutta korvike vaan.Kyllä nyt taas unikin maittaa, kun on saanut käydä löylyissä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauna, puulämmitteinen sauna, saunankiuas, viikkosauna. saunominen päivittäin, sähkösauna, saunomisen tuoma hyvänolontunne, |
"Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle"Sunnuntai 7.8.2022 - -Esko Erkkilä- Vihkikirkkoni Kälviän kirkon kellotapulin ovien oikealla puolella sijaitsee vaivaisukko, jonka on veistänyt suntio Erkki Lassila vuonna 1820.Vaivaisukon raha-aukon alapuolella on kehotus……”Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle”Vaivaisukko on siis jo 202 –vuotias!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Joka köyhää armahtaa se lainaa Herralle". Kälviä. Kälviän kirkko. Kälviän kellotapuli, Kälviän vaivaisukko. Kälviän suntio Erkki Lassila, |
Huonoa herraonnea Raisio Oyj:llä!Lauantai 6.8.2022 - -Esko Erkkilä- Siirryin Raisio Oyj:n palvelukseen 01.12.1970 ja sain olla tuon yhtiön palveluksessa päivälleen 40 –vuotta.Työnantajani nimi muuttui noiden neljänkymmenen vuoden aikana monesti, mutta todellisuudessa sain tehdä työtä saman yrityksen palkkalistoilla koko työurani ajan.Olimme monilla elintarvikealan sektoreilla johtava yritys Suomessa – myös niillä aloilla, joilla emme olleet volyymilla mitattuna markkinajohtaja.Ei suinkaan johtunut yksistään minusta, mutta eläkkeelle siirtymiseni aikoihin alkoi Raision taloudellinen ja volyymillinen alamäki. Toimintoja myytiin ja saneerausveitsi liikkui eri toimialojen yllä.On selvää, että Raisiolla oli huono herraonni, sillä muuten ennen niin menestyvän yrityksen alasajoa ei voi selittää.Putinin aloittama Ukrainan hyökkäyssota on nyt viimeinen niitti Raision kalanrehutoiminnalle, joka on päätetty lopettaa.Harmittaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huonoa herraonnea Raisio Oyj:llä!, Raisio Oyj, Raision Tehtaat Oy, Oy Kasviöljy Ab, Margariini Ot, Rehuraisio Oy, Raision Rehu Oy, Raisioaqua, Venäjän hyökkäysota Ukrainaan, |