Ei ole toivoakaan Tampereen talouden kuntoonsaamisesta!Perjantai 3.2.2017 - -Esko Erkkilä- Olin eilen osanottajana tilaisuudessa, jonka järjesti…
…MSL-Tampere.
Tilaisuuden teemana oli…
…”Tampereen keskustan liikennejärjestelmä muutoksessa”
Tilaisuuden avasi Keskustan kunniajäsen, kaupunginvaltuutettu ja MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.
Tilaisuuden alustajana oli liikennepäällikkö Ari Vandell Tampereen kaupungilta.
Tilaisuuden anti oli tamperelaisittain masentavaa, sillä Tampereen kaupungin keskikaupunkia koskevat suunnitelmat merkitsevät toteutuessaan, että Tampereen kaupungin surkea taloudellinen tilanne tulee jatkumaan ja lähivuosien aikana edelleen vaikeutumaan.
Yritysmaailmaan ei tulla satsaamaan, mutta ihmisten kuljettamiseen polkupyörillä, ratikalla ja kävellen panostetaan.
Tilaisuuden annista olisi paljonkin kerrottavaa, mutta se on jo nyt todettava, että surkealta näyttää.
Se on todettava, että Lempäälän Ideapark, Ylöjärven Elo-kauppakeskus, Koivistonkylän ja Kalevan Prismat sekä Pirkkalan Partolassa sijaitsevat liikkeet tulevat hykertelemään käsiään, kun Tampereen keskustan liike-elämää tullaan vauhdilla ajamaan alas!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MSL-Tampere, Tampereen keskustan liikennejärjestelmä muutoksessa, Ideapark Lempäälä, Kauppakeskus Elo Ylöjärvellä, Koivistonkylän Prisma, Kalevan Prisma, Partolan liikkeet, Pirkkalan Partola, kuihtuva Tampereen keskusta, Tampereen talousongelmat, |
Private label -tuotteet ovat elintarviketeollisuudelle jopa suurempi riesa kuin S-ryhmän halveksimiskampanjaMaanantai 23.1.2017 - -Esko Erkkilä- S-syhmän halpuuttaminen jota aiheellisesti kutsutaan kotimaisten elintarvikkeiden halveksimiseksi, on vakava paikka Suomen huoltovarmuudelle, suomalaiselle alkutuotannolle ja suomalaiselle elintarviketeollisuudelle.
Kaikkien, jotka kantavat huolta suomalaisesta alkutuotannosta ja suomalisesta elintarviketeollisuudesta, pitää tuomita S-ryhmän halpuuttaminen, mutta samalla on muistettava, että Kesko ja K-ryhmä aloittivat aikoinaan Suomessa private label-tuotteiden markkinoinnin, kun se toi markkinoille Pirkka-tuotesarjan.
Muistan hyvin, kun ollessani 1970-luvulla tavallisena rivimyyntimiehenä Etelä-Pohjanmaalla sain ensimmäisen kerran kuulla eräältä kauppiaalta, että Kesko tuo markkinoille jotain ”todella uutta”. Kyseinen kauppias oli Seinäjoen Keskon luottamushenkilökauppiaita ja hän rehvasteli minulle, että nyt Kesko tulee laittamaan elintarviketeollisuuden polvilleen.
Kesko aloitti Pirkka-sarjansa tietyillä elintarvikkeilla, joiden valmistajiksi se sai heikoissa taloudellisissa tilanteissa olleita suomalaisia elintarvikeyrityksiä. Vahvat elintarvikeyritykset eivät taipuneet valmistamaan Pirkka-tuotteita, mutta nyt niitä taitavat valmistaa jo kaikki suomalaiset elintarvikevalmistajat.
Keskon Pirkka-tuotteiden lumo ylsi jopa rehuseoksiin saakka ja myös minun työnantajani oli kohteena, kun Kesko kinusi sitä ryhtymään Pirkka-rehuseosten valmistajaksi.
Rehuraisio Oy:n ja Alfa-Rehun osalta Kesko löi kirveensä kiveen, sillä niin alas emme vaipuneet, että olisimme alkaneet valmistamaan Pirkka-rehuseoksia!
Tänä päivänä K-ryhmän myynnistä Pirkka-tuotteet muodostavat merkittävän osan ja huomattava osa niistä valmistetaan ulkomailla – voi surkeus!
Minulle on suurta kärsimystä joutua sellaiseen pieneen K-kauppaan, jossa lähes koko tuotesortimentti on Pirkka-tuotteita.
Kuluttajan on hyvä tiedostaa, että Keskon Pirkka-tuotteet ja S-ryhmän Rainbow-tuotteet ovat talouselämämme suuri ongelma, sillä ne ovat ensinnäkin heikkolaatuisia kopioita kunnon merkkituotteista ja ne nakertavat sitä vaatimatonta taloudellista perustaa, joka suomalaisella elintarviketeollisuudella on ollut ja osin vieläkin on.
Minun ostoskoriini ei päädy Pirkka- eikä Rainbow-tuotteita ja kannustan kaikkia Teitä toimimaan samoin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: private label, private label-tuotteet, merkittömät tuotteet, Pirkka-tuotteet, Rainbow-tuotteet, S-ryhmän halveksimiskampanja, S-ryhmän halpuuttaminen, |
Uusin häpeätahra S-ryhmän ja K-ryhmän merkittömille tuotteille!Maanantai 3.10.2016 - -Esko Erkkilä- S-ryhmän Rainbow-tuotteet ja K-ryhmän Pirkka-tuotteet ovat tuotteita, joita kenenkään ei mielestäni pitäisi ostoskoriinsa laittaa.
Molemmat ovat kuluttajan kusetusta sanan pahimmassa merkityksessä.
Ne ovat myös kusetusta niille suomalaisille elintarvikeyrityksille, jotka erehtyvät niitä valmistamaan.
Suurinta kusetusta ne ovat niille alkutuottajille, joiden suurella vaivannäöllä tuottamat laadukkaat tuotteet päätyvät joko Rainbow- tai Pirkka-tuotteiksi.
Uusin häpeätahra S-ryhmän Rainbow -tuotteille ja K-ryhmän Pirkka-tuotteille saatiin, kun molempien johtavien kaupparyhmien markkinoimien tuoremehujen raaka-aineiden valmistamisessa esiintyneiden laittomuuksien tutkimuksessa ansioitunut Finnwatchin tutkija Andy Hall todettiin syylliseksi ananasmehutehdas Natural Fruitin nostamassa oikeusjutussa.
Kyseisellä tehtaalla on valmistettu muun muassa Pirkka- ja Rainbow-mehuissa käytettyä tiivistettä.
Finnwatchin selvityksen tavoitteena oli tarkastella, miten eettisiä suomalaisten kauppaketjujen merkittömät tuotteet ovat. Natural Fruit -tehtaassa valmistettua ananasmehutiivistettä on käyttänyt Suomessa Vip-Juicemaker, jonka valmistamia mehuja myydään Pirkka-, Eldorado- ja Rainbow-tuotemerkeillä.
Selvityksen mukaan Natural Fruit -tehtaan työntekijät saavat laittoman alhaista palkkaa, joutuvat tekemään ylitöitä jopa 5–10 tuntia päivässä, ja heiltä estetään esimerkiksi tauot ja wc-käynnit. Monet työntekijöistä ovat paperittomia siirtolaisia, ja joukossa on myös alaikäisiä lapsia.
Tutkija Andy Hall tuomittiin neljän vuoden vankeusrangaistukseen ja 200 000 bahtin eli noin 5 100 euron sakkoihin. Tuomiota kuitenkin lievennettiin kolmeen vuoteen vankeutta ja 150 000 bahtiin eli 3 800 euroon sakkoja.
En ole milloinkaan laittanut ostoskoriini S-ryhmän Rainbow-tuotteita ja enkä myöskään K-kaupan Pirkka-tuotteita – toivon, että Rainbow- ja Pirkka-tuotteiden ostoboikotti laajenee myös lukijoideni parissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rainbow on kuluttajien kusetusta, Pirkka on kuluttajien kusetusta, private label, private label-tuotteet ovat kuluttajan kusetusta, |
Vain Tampere puuttui!Torstai 29.9.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa alkoivat toissapäivänä Alihankinta 2016 – messut, jotka kolmipäiväisenä tapahtumana jatkuvat vielä tänään.
Messukeskuksen näyttelytilat on loppuunmyyty viimeistä sijaa myöten, sillä halliin on kertynyt se kärkijoukko, joka pitää Suomen talouden käynnissä.
Kaikki lähialueen parkkipaikat pullistelevat messukävijöitä ja vierailijoita kuljetetaan ”Pirkka-halliin” monilta lähiseutujen kauppakeskusten paikoituspaikoilta järjestäjien toimesta ilmaiseksi.
Tampereen kaupungin asennetta yritysten sijoittumiselle Tampereelle ei ole yllätys, että Tampereen kaupunki ei korviaan lotkauta - kaupunki ei ole aktiivisesti hankkimassa yrityksiä kaupunkiin. Ratikalle kyllä hamutaan käyttäjiä, mutta "maksajista ei ole niin väliä juu!"
Tredean pieni osasto hälyisässä eteisaulassa ei ole sitä, jota yrityselämä Tampereelta kaipaisi.
Piipahdin messuvieraana paikalla ja tässä muutamia kuvia niistä osastoista, joilla eri puolille Suomea houkuteltiin yrityksiä:
Ilmainen neuvoni Tampereen kaupungille seuraavia Alihankinta-messuja ajatellen:
Järjestäkää seuraavilla Alihankinta-messuilla jokaisena päivänä iso seminaari yrittäjille ja kertokaa Tampereesta yritysten sijoituspaikkana.
Toivon, että pääkonsuli Kalervo Kummola ottaa ehdotuksestani kopin?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alihankinta 2016, Pirkka-halli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Tredea, |
Keskustan puoluekokouksessa kaikki varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä pirkanmaalaisilleTorstai 16.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Seinäjoella 10.-12.6.2016 pidetyn puoluekokouksen ohjelmassa luki lauantain 11.6.2016 klo 8.00 – 10.00 kohdalla näin:
”Piirien ryhmäkokouksia Seinäjoki Areenalla”
Kerron pienen kuvakimaran kera, että mitä tuolloin tapahtui Keskustan Pirkanmaan piirin osalta – sama muuten tapahtui myös muiden piirien kohdalla.
Keskustan puoluekokouksessa istutaan siten, että kukin piiri istuu omilla paikoillaan. Meille pirkanmaalaisille oli varattuna hieman yli sata istumapaikkaa ja ne täyttyivät virallisista kokousedustajista.
Lauantaina aamutuimaan kaikki varapuheenjohtajaehdokkaat ja kaikki puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä meille ja pitivät kukin ”hissipuheen” pituisen esittelyn.
Varapuheenjohtajaehdokkaiden ja puoluesihteeriehdokkaiden taso oli korkea ja sanoimmekin, että Keskustalle pitäisi valita seitsemän varapuheenjohtajaa ja viisi puoluesihteeriä!
Puolueemme säännöt eivät kuitenkaan sitä salli, joten piti valita kolme varapuheenjohtajaa ja yksi puoluesihteeri.
Mutta siitä esittelystä!
Istuimme omilla paikoillamme ja ehdokkaat esiintyivät edessämme ja siitä nyt sitten kaksitoista kuvaa!
Ensin varapuheenjohtajaehdokkaat:
Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja, terveystieteiden maisteri Kiuruvedeltä
Hanna Huttunen, metsätalousinsinööri, yrittäjä sekä viljatilan emäntä Outokummusta
Anne Kalmari, kansanedustaja, MMM ja agronomi Kivijärveltä
Katri Kulmuni, kansanedustaja, Suomi-Venäjä –seuran puheenjohtaja Torniosta
Antti Kurvinen, kansanedustaja, oikeustieteen maisteri Kauhavalta
Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri, sosionomi Hollolasta
Annina Ruottu, politiikkatieteiden FT & VTM Liedosta
Puoluesihteeriehdokkaat:
Mari Kokko, yhteiskuntatieteiden maisteri ja tradenomi, viestintävastaava Helsingistä
Sami Kilpeläinen, valtiotieteiden maisteri, agronomi MMM, hankintajohtaja Vantaalta
Jouni Ovaska, kasvatustieteiden maisteri, opettaja Hämeenkyröstä
Riikka Pirkkalainen, filosofian maisteri, eduskunta-avustaja Iisalmesta
Olli Riikonen, hallintotieteen maisteri, kunnanjohtaja Tohmajärveltä
Kiitokset kaikille ehdokkaille hienoista esittelyistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen, Juha Rehula, |
Tulevaisuuden kunta - miten Keskustan varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat vastasivat?Perjantai 3.6.2016 - -Esko Erkkilä- Yksi kysymys, johon Keskustan varapuheenjohtajaehdokkaat ja puoluesihteeriehdokkaat joutuivat Tampereella 31.5.2015 vastaamaan, kuului näin:
Millainen on tulevaisuuden kunta?
Ehdokkaat tässä; varapuheenjohtajaehdokas Anne Kalmari vasemmalta kahdeksas, onnistui olemaan kuvaajalta piilossa!
Mari Kokko
Huolehtii kouluista, liikuntapaikoista sekä kulttuurista ***
Sami Kilpeläinen
Lähipalvelujen puolustaja ***
Annina Ruottu
Huolehtii kuntalaisille mukavista asioista ***Olli Riikonen
Huolehtii kunnan elinvoimasta ***
Katri Kulmuni
On kuntalaisten lähiyhteisö, tukee yrittäjyyttä ***
Jouni Ovaska
Huolehtii kunnan omasta elinvoimasta ***
Hanna Huttunen
On elinvoiman kehto ***
Anne Kalmari
Luo puitteet, että ihmiset voivat yrittää ***
Antti Kurvinen
Kotiseudun menestyksen takaaja ***
Riikka Pirkkalainen
Tekee elinvoimaa tukevia päätöksiä ***
Hannakaisa Heikkinen
Tulevaisuuden kuntasi
Kerrassaan hienoja luonnehdintoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen, |
Hienoa ja pätevää porukkaa on ehdolla Keskustan varapuheenjohtajiksi ja puoluesihteeriksi!Torstai 2.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö järjestivät eilen Tampereella ehdokastentin, jossa tentattiin Keskustan varapuheenjohtajiksi ja Keskustan puoluesihteeriksi pyrkiviä henkilöitä.
Tilaisuus oli kaikille avoin ja paikalla oli runsaasti asiasta kiinnostuneita.
Toivottavasti pääsen myöhemmin tarkastelemaan mainion tilaisuuden asia-antia, mutta tässä nopeasti laadittu kuvareportaasi Buffet & Cafe Linkosuolla järjestämästämme tilaisuudesta:
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana avasin tilaisuuden.
Minulla on tapana avata kokoukset ja erilaiset tilaisuudet täsmällisesti sovittuna aikana ja niin tein myös eilen – osa ehdokkaista etsiskeli tervehdyspuheeni aikana vielä paikkojaan.
”Tenttaattoreina” toimivat edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela ja Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Raija Moilanen.
Ja sitten ehdokastentin osanottajat:
Jouni Koskela ja Raija Moilanen olivat tilaisuuden aluksi laatineet jokaiselle ehdokkaalle henkilökohtaisen kysymyksen ja puheenvuorojen järjestys oli ennen tilaisuutta ainoastaan tenttaattoreiden tiedossa.
Anne Kalmari, ehdolla varapuheenjohtajaksi
Mari Kokko, ehdolla puoluesihteeriksi
Antti Kurvinen, ehdolla varapuheenjohtajaksi
Riikka Pirkkalainen, ehdolla puoluesihteeriksi
Jouni Ovaska, ehdolla puoluesihteeriksi
Annina Ruottu, ehdolla varapuheenjohtajaksi
Hanna Huttunen, ehdolla varapuheenjohtajaksi
Katri Kulmuni, ehdolla varapuheenjohtajaksi
Olli Riikonen, ehdolla puoluesihteeriksi
Hannakaisa Heikkinen, ehdolla varapuheenjohtajaksi
Sami Kilpeläinen, ehdolla puoluesihteeriksi
Kiitokset ehdokkaille, yleisölle sekä tenttaattoreille hienosta tilaisuudesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen, |
"Yhdenkään kunnan budjetissa ei 1.1.2019 alkaen voi olla euroakaan rahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin"Keskiviikko 1.6.2016 - -Esko Erkkilä- Minulla on viime viikkojen aikana ollut tilaisuus muutamaan kertaan olla paikalla, kun perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on esitellyt hallituksen suunnitelmia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi.
Sen vuoksi minulle ei ollutkaan yllätys, kun ministeri Rehula toisti tämän jutun otsikossa kerrotun linjauksen Pirkkalan valtuustosalissa 17.5.2016 järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Paikalla oli yli sata kuulijaa!
”Tässä salissa Pirkkalan sote-asioista ei enää vuonna 2019 päätetä” - näin sanoi ministeri Rehula.
Kaikki kuulijat eivät hallituksen linjauksista pitäneet ja yksi heistä oli ex-kansanedustaja ja Pirkkalan kunnanvaltuutettu Mikko Kuoppa.
Kuoppa on ollut kansanedustajana SKDL:n eduskuntaryhmässä 1979 – 1986, Demokraattisen Vaihtoehdon eduskuntaryhmässä 1986 – 1987, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä 1995 ja 1999 – 2011 sekä Vasemmistoryhmän eduskuntaryhmässä 1995 – 1999.
Kaikesta näki, että ministeri Juha Rehula ja ex-kansanedustaja Mikko Kuoppa arvostivat toisiaan ja mieluusti he pysähtyivät hetkeksi, kun sitä kuvausta varten heiltä pyysin.
Tässä jälleen esimerkki, että politiikassa ja työelämässä pitää aina olla henkilökohtaisesti kavereita, vaikka asioista olisikin eri mieltä!
**************
Mutta Rehulasta ja hänen esityksestään vielä:
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on tunnettu siitä, että hän käyttää esityksiensä tukena fläppitaulua ja ei hän nytkään pettänyt kuulijoitaan!
Fläppitaululle oli syntynyt ennen esitystä ja syntyi esityksen aikana monia havainnollisia kuvia, jotka selkiinnyttivät ministerin esitystä.
Kuntapäättäjiä ministeri evästi olemaan jo tässä vaiheessa avoimia tulevaisuudelle ja sanomaansa perhe- ja peruspalveluministeri havainnollisti näin:
”Jos sulkeutuu, mahdollisuudet vaikuttamiseen menevät”
mutta
”Jos on avoin, ovat vaikuttamisen mahdollisuudet suuret”
Kiitän ministeri Rehulaa hienosta esiintymisestä Pirkkalassa 17.5.2016!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkkala, Pirkkalan valtuustosali, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, Juha Rehula, Mikko Kuoppa, ex-kansanedustaja Mikko Kuoppa, sote-uudistus, |
Tampereen "asukastilaisuuksissa" ja Pirkkalan asukastilaisuuksissa on eroa!Tiistai 31.5.2016 - -Esko Erkkilä- On mielenkiintoista, joskaan tamperelaisena ei ylevää eikä mairittelevaa, verrata Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan järjestämiä asukastilaisuuksia.
Tampereella asukastilaisuuksiksi kutsutaan tilaisuuksia, joissa pormestari ja apulaispormestarit kertovat paikalle vaivautuneille kaupunkilaisille niistä erinomaisuuksista, joita valtaryhmittymä – kokoomus, demarit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP - on omasta mielestään saanut aikaan.
Nykyisen pormestarin aikana asukasdemokratia on Tampereella kohdannut täydellisen katastrofin, sillä valtakoalitio on sysännyt perussuomalaiset, keskustan, kristillisdemokraatit, sitoutumattomat ja SKP:n tyystin sivuun päätöksenteosta ja myös ns. asukastilaisuuksista.
Pirkkalassa homma on tyystin toinen, sillä siellä pormestari kutsuu paikalle hallituksen vastuunalaisen ministerin selvittämään kuntalaisille niitä asioita, jotka kiinnostavat kuntalaisia!
Tampereella en ole enää pitkiin aikoihin vaivautunut pormestari Anna-Kaisa Ikosen (kokoomus) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin´n (SDP) järjestämiin ns. ”asukasiltoihin”, sillä niissä tavallinen kaupunkilainen tulee vain pahalle tuulelle.
******************
Olin mieluusti paikalla 17.5.2016 Pirkkalan valtuustosalissa, kun perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula oli esittelemässä ja taustoittamassa hallituksen suunnittelemaa sote-uudistusta. Tilaisuuden järjesti Pirkkalan kunta.
Sain ennen asukastilaisuutta kamerani linssin eteen pormestari Helena Rissasen (oikealla), Pirkkalan kunnan kansliapäällikkö Jaakko Joensuun sekä kunnanvaltuutettu Raili Naskalin.
Olin tilaisuudessa melkein varma, että ministeri Rehulan Pirkkalan-vierailu on Raili Naskalin ansiota ja myöhemmin sainkin varmistuksen, että näin asia oli!
Tapaus osoittaa, että Pirkkalassa muut kuntapäättäjät tekevät aitoa yhteistyötä Suomen suurimman puolueen edustajien kanssa ja sen vuoksi Tampereen naapurikunnassa käy keskeisiä ministereitä kuntavierailuilla.
Pormestari Helena Rissanen avasi asukastilaisuuden ja toivotti yli satapäisen yleisön tervetulleeksi.
Ministeri Juha Rehulan eräs tavaramerkki on fläppitaulun runsas sekä eloisa käyttäminen ja emme saaneet tälläkään kerralla pettyä,…
…sillä fläppitaululle ilmestyi useita ”rehulamaisia” kuvia ja kuvioita, jotka elävästi selvensivät ministerin sanomaa.
************
Pyrin lähipäivinä kertomaan tarkemmin perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan sanomasta.
Sen kerron kuitenkin jo nyt, että tuntui mukavalta, kun kätellessämme ministeri totesi näin:
”Terve Esko”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen asukastilaisuudet, "asukastilaisuudet" Tampereella, asukastilaisuudet Pirkkalassa, asukastilaisuus Pirkkalassa 17.5.2016, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Pirkkalassa, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, Helena Rissanen, |
Pirkkala osaa järjestää asukastilaisuudet!Keskiviikko 18.5.2016 - -Esko Erkkilä- Lähes kaikkien asioiden osalta tulee vertailtua Tampereen ja Pirkkalan kykyä, taitoa sekä halua järjestää eri asioita.
Taloudenpito, teollisten työpaikkojen hankkiminen, johtamistyyli ja -tapa sekä sopuisa ja kaikkien puolueiden yhteistoiminta ovat alueita, joilla vertailua tulee tehtyä.
On selkeästi todettava, että kaikilla em. lohkoilla Pirkkala hakkaa Tampereen vähintään 6 - 0.
***********
Osallistuin eilen eli tiistaina 17.5.2016 Pirkkalan kunnan valtuustosalissaan järjestämään asukastilaisuuteen ja on kyllä todettava, että Tampereen kaupungin järjestämät asukastilaisuudet kalpenevat eilen nähdyn ja koetun tilaisuuden rinnalla.
Pirkkala oli saanut asukastilaisuuteensa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan kertomaan sote-uudistuksesta.
Rehulan esitys oli selkeä ja osoitti, että hallitus on päättäväisesti viemässä sote-uudistusta kohti maalia.
Toivottavasti pääsen lähipäivinä näillä sivuilla kertomaan Rehulan sanomaa tarkemmin. *****************
Pirkkalan pormestari Helena Rissanen kertoi yleisölle, että Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen oli aiemmin päivällä ihmetellyt hänelle, että miten Pirkkala on saanut ministerin puhumaan asukastilaisuuteen!
Ikoselle voisi todeta vanhaa suomalaista sananlaskua mukaellen näin:
Se on Pirkkalalla, kun puukko vie!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkkala vastaan Tampere on 6-0, Pirkkala vastaan Tampere, Pirkkalan asukastilaisuudet, Tampereen asukastilaisuudet, pormestari Helena Rissanen, |
Varkaudessa kasvatetaan kaviaaria suomalaisella rehulla!Sunnuntai 17.4.2016 - -Esko Erkkilä- Poikkesin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa viime perjantaina, kun siellä alkoivat Supermessut – Supermessut jatkuvat tuttavallisemmin mainitussa Pirkkahallissa vielä tänäänkin, joten juttuni ”aamulukijat” ehtivät vielä sinne.
Supermessuilla on neljät messut eli Puutarhamessut, Kotimaan Matkailumessut, oluiden ja viinien maistajille tarkoitetut April Fest-messut sekä Keräilymessut.
Perehdyin ainoastaan Puutarha- ja Kotimaan Matkailumessujen antiin ja voin vakuuttaa, että molemmat messut ovat mielenkiintoiset.
Kotimaan Matkailumessuilla tutustuin hieman tarkemmin Varkauden kaupungin osastoon ja syynä oli se, että Varkaus mainosti itseään ”Kaviaarikaupunki Varkaus” –teemalla.
Asia kiinnosti minua ja pyysin esittelijöiltä tarkempia tietoja.
Varkaudessa kasvatetaan tosiaan sampia ja niistähän tunnetusti saadaan kaviaaria.
Myös sen vuoksi ”Kaviaarikaupunki Varkaus” –teema minua kiinnosti, sillä aloitimme työurani aikana sammenrehujen valmistuksen.
Kysyinkin esittelijöiltä, että käytetäänkö Carelian Caviar Oy:n tuotannossa kotimaista rehua vai tuotetaanko suomalainen kaviaari tuontirehuilla.
Esittelijä otti kysymykseni todesta sekä soitti yrityksen vastuuhenkilölle ja sai vastauksen, että osa rehustuksesta hoidetaan entisen työnantajani rehuilla! Lisäksi vastuuhenkilö kertoi, että koko ajan kotimaisen rehun osuutta ollaan kasvattamassa.
Olen tyytyväinen, että suomalainen lähikaviaari kasvatetaan jo nyt osittain suomalaisella lähirehulla ja lähirehun osuutta ollaan kasvattamassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varkaus, Kaviaarikaupunki Varkaus, Kotimaan Matkailumessut 2016, Pirkkahalli, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Carelian Caviar Oy, |
Mansen Mörinät luovat uskoa Suomen nousuun!Lauantai 2.4.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen, Pirkkalan ja Lempäälän ympäristöön sijoittuva Mansen Mörinät - tapahtuma kerää vuosittain tuhansia raskaskone- ja kuljetuskalustoammattilaisia Pirkanmaalle tutustumaan satojen alan toimijoiden tuotteisiin heidän omissa toimipisteissään. Kaikkiaan mukana on arviolta 180 – 250 alan toimijaa.
Mansen Mörinät on perinteisesti kaksipäiväinen tapahtuma ja sen ensimmäinen päivä tänä vuonna oli eilen.
Olin mukana Mörinöissä, vaikka en kuulukaan raskaskone- tai kuljetusalan ammattilaisiin – mielenkiintoni Mörinöihin on paljolti elinkeinopoliittinen.
Elinkeinopoliittinen näkökohta onkin eräs tärkeä tarkastelukulma Mansen Mörinöihin.
Täytyy nostaa hattua Pirkkalan kunnan elinkeinopoliittiselle toimeliaisuudelle, jolla kunta on saanut alueelleen suuren keskittymän raskaskone- ja kuljetusalan yrityksiä.
Pirkkalan etuna on vilkas 3-tie, joka moottoritienä halkoo raskaskone- ja kuljetusalayritysten ”kotipesää”.
Merkittävä syy Pirkkalan alueelleen saamaan mainioon yrityskeskittymään on Tampereen kaupungin nuiva suhtautuminen kaikkeen sellaiseen toimintaan, joka tähtäisi yritysten hankkimiseen Tampereen alueelle.
”Sain taas yhden karvalakkiäijän heitettyä ulos” on vanha tuttu lausuma, jolla Tampereen virkamies rehvasteli kavereilleen lounaspöydässä, kun eräs yrittäjäparka oli erehtynyt kyselemään tonttia Tampereelta yritykselleen!
Elinkeinopoliittisen näkökulman lisäksi Mansen Mörinät osoittavat taas kerran sen vahvan uskon, joka vallitsee raskaskone- ja kuljetusalan yrityksissä.
Valtavan pitkät alueella kiemurtelevat autojonot sekä osanottajaliikkeissä tungeksiva väenpaljous kertovat, että Suomi on heräämässä koomastaan.
Yrittäjät uskovat, että Suomi saadaan kuntoon!
Muutama kuva eilisistä Mörinöistä:
*****************
Nälkää Mansen Mörinöissä ei tarvitse pelätä, sillä useimmat näytteilleasettajat tarjoavat liikkeissään ilmaiseksi…
…lihakeittoa, hernekeittoa…
…tai grillimakkaraa!
******************
Piristystä konemaailmaan toi ratsastajatyttö ratsullaan!
”Varhaislukijani” ehtivät vielä tänään Mansen Mörinöihin, sillä tänään lauantaina ne ovat avoinna klo 10.00 – 14.00!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mansen Mörinät, Pirkkalan yrityshankinta, Pirkkalan yrityshankinta on onnistunut, |
Perinteinen rautakauppa on ajautumassa suuriin ongelmiin?Perjantai 4.3.2016 - -Esko Erkkilä- En ole pitkiin aikoihin joutunut asioimaan rautakaupassa, mutta tällä viikolla olen joutunut sen tekemään, kun omakotitalomme puukiuas tuli tiensä päähän ja piti alkaa metsästämään samoille sijoille sopivaa puukiuasta.
Rouva sanoi, että käy hakemassa Bauhausista uusi kiuas, mutta en suostunut sitä yksin tekemään ja oikein teinkin, sillä entiseen paikkaan ja olemassa olevaan savuhormiin sopivaa kiuasta ei niin vain ole löydettävissä.
Etsintämatkoillamme pääsin tutustumaan tamperelaisiin rautakauppoihin ja myös nettikauppoihin, sillä ne ovat nykypäivää myös rautakauppa-alalla.
Hämmästyi montaakin asiaa ja yksi niistä oli se, että Speden aikoinaan parodioimat rautakaupan myyjät ovat täyttä totta nykypäivänäkin.
Miten rautakaupoilla on varaa pitää sellaisia vätyksiä palkkalistoillaan, kuin tapasimme eräässäkin tamperelaisessa K-rautakaupassa?
Selvennykseksi pitää todeta, että löysimme saman kaupparyhmän Lahdesjärven K-raudasta todellisen rautakauppamyyjähelmen, jolta sitten ostimmekin kiukaan. Hinta ei ollut halpa, mutta myyjän myyntitaidot olivat sellaiset kuin onnistuneen myyntimiehen ja myyntitapahtuman määritelmä on:
"Myyminen on sitä, että saat asiakkaan toimimaan haluamallasi tavalla ja pitämään siitä!"
K-Rauta Lahdesjärven myyntimies sai meidät toimimaan haluamallaan tavalla ja pidimme siitä!
Piti kuitenkin kertoa niistä ongelmista, joihin perinteinen rautakauppa on ajautumassa:
On päivänselvää, että perinteisissä rautakaupoissa on aivan liian paljon henkilökuntaa nykyiseen asiakasvirtaan ja myyntivolyymiin verrattuna. Aika on ajanut ohi entisen ajan.
Vaikka ostimmekin kiukaan perinteisestä rautakaupasta, näkee vääjäämättömästi, että nettikauppa alkaa olla valttia myös raskaan rautakauppatavaran markkinoilla. On helppoa käydä tutustumassa tuotteisiin perinteisessä rautakaupassa, ottaa tuotemerkki sekä –tyyppi tarkasti muistiin ja sen jälkeen tilata samainen tuote nettikaupasta.
Veikkaan, että esimerkiksi Tampereella Bauhaus pystyy jatkamaan toimintaansa ja jopa laajentamaan sitä, mutta K-ryhmän rautakaupoilla tulee olemaan Tampereella vaikeaa.
Vaikka hankimmekin kiukaamme Lahdesjärven K-Raudasta, niin Keskon investointi Lahdesjärvelle oli ilmeinen vikatikki, sillä muutaman henkilöauton esiintyminen liikkeen paikoitusalueella merkitsee, että toiminta ei voi olla kannattavaa. Vähäisen asiakasmäärän havainnointini perustuu kolmeen käyntiin kyseisessä liikkeessä, sillä kertakäynnillä emme ostostamme päättäneet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bauhaus Pirkkala, K-Rauta Lahdesjärvi, K-Rauta Nekala, K-Rauta Lielahti, Speden rautakaupan myyjä, rautakaupan myyjä Spede, rautakaupan ongelmat, rautakauppatuotteiden nettimyynti, Myyminen on sitä että saat asiakkaan toimimaan haluamallasi tavalla, |
Häviö tuli, vaikka Hämeensillan patsaatkin kannustivat SuomeaSunnuntai 13.12.2015 - -Esko Erkkilä- Tampereella Hakametsän hallissa järjestettiin 4.-12.12.2015 naisten kymmenennet salibandyn maailmanmestaruuskilpailut.
Kisojen loppuottelussa kohtasivat eilen Suomi ja Ruotsi.
Ottelu oli huippujännittävä ja se ei ratkennut edes viisi laukausta käsittäneessä rangaistuslaukauskilpailussa, vaan tarvittiin ”kerrasta poikki” –rangaistuslaukauskilpailu.
Ottelu ratkesi Ruotsin voittoon.
*****************
Näin kävi, vaikka kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen Hämeensillalla olevat Pirkkalaisveistoksetkin kannattivat Suomea.
On melko harvinaista, että Hämeensillan veistokset saavat ylleen vaatetusta, mutta nyt näin tapahtui.
Kaikkien neljän veistoksen yllä olevissa vaatteissa oli teksti:
10th IFF Women´s World FloorballChampionships 20154.-12.12. Tampere Finland
****************
Tässä kuvat puetuista veistoksista:
Suomen neito
Veronkantaja
Kauppias
Eränkävijä
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 10th IFF Women´s World Floorball Championships 2015, salibaddy, naisten salibandy, Hämeensillan Pirkkalaispatsaat, Suomen neito, Eränkävijä, Kauppias, Veronkantaja, Wäinö Aaltonen, Hämeensilta, |
Pirkkalassa pormestari on poliittisen yhteistyön rakentajaTiistai 24.11.2015 - -Esko Erkkilä- Pirkkala ja Tampere ovat Suomen kunnista ainoat joilla on pormestarijärjestelmä.
Vaikka kunnat sijaitsevat rinta rinnan, niiden pormestarijärjestelmät eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.
Me tamperelaiset saimme kuulla aivan kummia, kun Pirkkalan pormestari Helena Rissanen – poliittiselta taustaryhmältään SDP – oli Kirjastotalo Metsossa 19.11.2015 kertomassa kokemuksistaan ja linjauksistaan pormestarijärjestelmästä Pirkkalassa.
Erityisen kummastuneita olimme, kun pormestari Rissanen painotti, että Pirkkalassa pormestari toimii poliittisen yhteistyön rakentajana.
Tampereella olemme tottuneet kulumassa olevan vaalikauden aikana, että ns. pormestaririntama lyö kaikin keinoin eripuraa poliittisten ryhmien välille. Tampereella on nykyisen pormestarikoalition – kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP – aikana lanseerattu kuntamaailmaan aivan ennenkuulumaton käsite eli ”oppositio”!
Pormestari Rissanen totesi, että kuntalaki ei tunne käsitettä ”pormestariohjelma” joka taas Tampereella tuntuu valtakoalition mukaan olevan kaiken perusta!
Tampereella pormestari ja hänen takanaan olevien ryhmien enemmistö toimii kapellimestarina, kuin poliittisten ryhmien välille luodaan eripuraa.
Eripuran luominen on sivuuttanut kaikki ne toimenpiteet, joilla luotaisiin Tampereelle ehyt poliittinen kokonaisuus joka pystyisi nostamaan Tampereen siitä taloudellisesta suosta, johon kaupunki on ajautunut.
****************
Pormestari Helena Rissanen kertoi niistä pormestarin toiminnalle asetetuista tavoitteista, joita toivoisi myös Tampereen pormestarin ja hänen taustaryhmänsä noudattavan:
Kiitokset pormestari Helena Rissaselle; esitys valotti niitä taustoja miksi Pirkkalan kunta on pärjännyt niin hyvin kuin se on pärjännyt!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pormestari, pormestarijärjestelmä, Pirkkalan pormestari, Tampereen pormestari, Tampereen valtakoalitio, valtakoalitio haluaa Tampereelle kunnallisen opposition, kunnallista oppositiota kuntalaki ei tunne, kunnallinen oppositio, |
Näyttelijällä on vaarana joutua suosikkiroolinsa vangiksiLauantai 4.7.2015 - -Esko Erkkilä- Myynnissä ja markkinoinnissa – erityisesti tuotantotarvikkeiden myynnissä oli ainakin ennen tavanomaista, luvallista, tarkoituksenmukaista ja asiakassuhteen lujittumisen kannalta toivottavaakin käyttää kehittyneitä kilpailukeinoja asiakkaan ja tavarantoimittajan yhteistyön kehittämisen keinoina.
Mielestäni yhteiset teatterikäynnit avainhenkilöiden kesken olivat ja ovat toivottavasti yhä edelleen tapoja, joilla asiakas ja tavarantoimittaja tai palveluntuottaja lujittavat sekä kehittävät suhdettaan.
Teatterikappaleen valinta on erityisesti tilaisuuden isännän huoli, mutta toki myös asiakkaan mielipidettä pitää kuunnella.
Raskassoutuinen ja negatiivisia mielleyhtymiä ruokkiva teatterikappale ei myynnin kehittämisen ja yhteistyön parantamisen kannalta ole suotavaa.
Muistan, kun joskus tilaisuuden isäntänä epäonnistuin teatterikappaleen valinnassa, kun valitsin kappaleeksi hyvin raskassoutuisen ja sanomaltaan vakavahenkisen esityksen.
Esityksen aikana yleisöä ei naurattanut kuin kerran ja sekin kerta ei kertakaikkiaan ollut sovelias kohta.
Kyse oli Tampereen Työväen Teatterissa esityksestä, jonka tapahtumat ajoittuivat jonnekin 1500-luvulle ja Leonardo da Vincin aikaan.
Konstaapeli Reinikainen ja näyttelijä Tenho Sauren elivät silloin suomalaisten mielissä kukoistuskauttaan.
TTT:n johto oli nähnyt hyväksi, että Tenho Sauren esiintyi tässä vakavahenkisessä teatterikappaleessa eräässä roolissa.
Salintäysi yleisö oli seurannut esitystä hiirenhiljaa, mutta kun Sauren avasi suunsa ensimmäiseen repliikkiin, niin yleisö purskahti remakkaan nauruun – konstaapeli Reinikainenhan se siinä!
Reinikaisen – eikun Saurenin kohtalona oli samaistua konstaapeli Reinikaiseksi!
Kuuntelen monesti Pirkka-Pekka Peteliusta luonto-ohjelmien juontajana ja arvostan, että P-PP on pystynyt luonto-ohjelmissa karistamaan harteiltaan nunnuka-nunnuka-lai-lai-lai-lai –maineen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tenho Sauren, konstaapeli Reinikainen, TTT, Tampereen Työväen Teatteri, Leonardo da Vinci, asiakastilaisuudet, Pirkka-Pekka Petelius, |
Kauppa pakottaa elintarviketeollisuuden valmistamaan omia merkkejäänTiistai 23.6.2015 - -Esko Erkkilä- Kaupan omat merkit – tunnetuimpina S-ryhmän Rainbow ja K-ryhmän Pirkka, ovat suuri ongelma suomalaiselle elintarviketeollisuudelle, alkutuotannolle ja lopulta myös kuluttajalle.
Maaseudun Tulevaisuus -lehdellä ei ole ilmoitustuloja päivittäistavarakaupan mainonnasta ja ehkä paljolti sen vuoksi se uskalsi ottaa esille sen kytkykaupan, jolla suomalaiset päivittäistavarakauppaketjut painostavat elintarviketeollisuutta tanssimaan kaupan määräämässä tahdissa.
Maaseudun Tulevaisuus teki 17.6.2015 etusivun jutun aiheesta ja otsikoi sen totuudenmukaisesti
Ketjut pakottavat valmistajia kaupan omiin merkkeihin
Ilmiö on suomalaisen elintarviketeollisuuden tuttu jo vuosien ajalta, mutta vasta nyt siitä uskalletaan puhua.
Kaupan keskittyminen Suomessa on aiheuttanut monia ongelmia ja eräs kasvavista ongelmista on se, että suomalaisen elintarviketeollisuuden on yhä enenevässä määrin taivuttava kaupan omien merkkien valmistamiseen, jos aikovat säilyttää edes jonkinlaisen hyllytilan päivittäistavarakaupoissa.
Eniten kaupan omat merkit ovat vallanneet hyllytilaa niissä tuoteryhmissä, joissa jalostusaste on matalin.
En tunne yksityiskohtia, mutta on helppo kuvitella, että vaikkapa kananmunakaupassa päivittäistavaraketjujen hiillostaminen on rajua.
Peräänkuulutan kuluttajilta vastuullisuutta ja tässä asiassa se merkitsee, että emme ”pitkällä tikullakaan” koske Rainbow- tai Pirkka-tuotteisiin.
Ainakaan minun ostoskoriini kaupan omilla merkeillä ei ole mahdollisuuksia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rainbow, Pirkka-tuotteet, private label, kotimainen elintarviketeollisuus, |
Halpuutus ajaa ahdinkoon alkutuottajan, elintarviketeollisuuden ja lopulta myös kuluttajanSunnuntai 14.6.2015 - -Esko Erkkilä- Lukijoilleni ei liene yllätys, että kritisoin voimakkaasti kaupan omia merkkejä ja S-ryhmän markkinoimaa ”halpuutusta”.
Kaupan omat merkit – Rainbow ja Pirkka etunenässä – ovat ajaneet ja ajamassa suomalaisen alkutuotannon sekä suomalaisen elintarviketeollisuuden kestämättömään tilanteeseen.
Olen tyytyväinen, että suomalainen elintarviketeollisuus Saarioinen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kaisu Avotien suulla on viimeinkin uskaltanut avata suunsa tälle polttavalle ongelmalle.
Kaisu Avotie toteaa eilen Aamulehden etusivulla: ”Halpuutus ajaa ahdinkoon”!
Kaupan omat merkit – private label-tuotteet – ja halpuuttaminen ovat jakeluteiden keinoja, joilla ne laittavat suomalaisen elintarviketeollisuuden jaloilleen ja nöyryyttävät sitä ahdinkoon saakka.
Halpuuttamisen esitaistelija on S-ryhmä ja kadun syvästi, että olen joskus ollut taustatoimijana, kun S-ryhmälle on valittu luottamushenkilöitä.
Olin yhtä ajattelematon kuin ne SOK-osuuskauppojen luottamushenkilöelimiin valitut henkilöt, jotka taannoin eivät edes osanneet hävetä, kun S-ryhmä myönsi heille jopa päivittäistavaraostoista ylimääräistä alennusta.
Vieläkö nyt S-ryhmä myöntää erikoisalennuksia luottamushenkilöilleen ja yhäkö he rohkeavat suorastaan ylpeillä saamistaan alennuksista?
On valittaen todettava, että olemme – myös minä – kasvattaneet S-ryhmästä käenpojan, joka kuppaa merkittävän siivun alkutuottajan leivästä ja saattaa suomalaisen elintarviketeollisuuden suuriin vaikeuksiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: halpuutus, S-ryhmän luottamushenkilöt, private label, Rainbow-tuotteet, Pirkka-tuotteet, |
Kauppaketjujen hinnanalennuskampanjat vaikeuttavat kotimaisen elintarviketeollisuuden ja alkutuottajan asemaaSunnuntai 25.1.2015 - -Esko Erkkilä- Viime päivinä on kohkattu päivittäistavarakauppaketjujen hinnanalennuskampanjoista, joissa hinnanalennukset on kohdistettu elintarvikkeisiin.
Toimenpide on sinänsä kannatettava, mutta muutama tosiasia on tiedostettava.
Käsittelen tässä kirjoituksessani sitä lisääntyvää ahdinkoa, jonka hinnanalennuskampanjat kohdistavat kotimaiseen elintarviketeollisuuteen ja sitä kautta suomalaiseen kotieläintalouteen sekä viljanviljelyyn.
SOK ja S-ryhmä oli aktiivinen kertoessaan hinnanalennuksistaan, mutta sitten tuli selväksi, että K-ryhmä oli tehnyt vastaavat hinnanmuutokset jo aikaisemmin.
Minulla on käytössäni lista, jolla S-ryhmä kertoi tuotekohtaisesti hinnanalennuksistaan.
On huolestuttavaa, että S-ryhmän hinnanalennustuotteet kohdistuvat 25 ensimmäisen tuotteen osalta seuraavien kotimaassa toimivien yritysten tuotteisiin:
S-ryhmän hinnanalennustuotteista osa on mainittujen yritysten lisäksi ns. private label-tuotteita sekä ”Kotimaista”-sarjaan liittyviä tuotteita, joissa SOK:n kuristusote niitä valmistaviin yrityksiin on jo nyt tiukka.
Toisaalta pitää muistaa, että kaikenlaiset rainbow- ja pirkka-tuotteet ovat surkeita kopioita ja laadultaan todellisia halpaversioita kunnon merkkituotteista. Ainakaan minun ostoskoriini rainbow- ja pirkka-tuotteilla ei ole mitään asiaa.
Elintarvikekauppaa tuntemattomalla saattaa olla mielikuva, että sanomalehtien valtavat elintarvikkeiden hintailmoitukset olisivat päivittäistavaraketjujen maksamia.
Näin ei suinkaan valtaosaltaan ole, vaan jokaisesta kauppaketjujen valikoimiin hyväksytystä tuotteesta joudutaan maksamaan kauppaketjulle kynnysraha. Kynnysrahan lisäksi jokaisesta tuotekuvasta, joka julkaistaan kauppaketjun sanomalehti-ilmoituksessa, veloitetaan tavarantoimittajaa melkoisella summalla.
Kauppaketjut lupaavat hurskaasti, että hinnanalennusta ei vyörytetä tavarantoimittajien maksettavaksi, mutta totuus tulee olemaan karu.
Kauppaketjut valitsevat kunkin tuoteryhmän yksittäiset tuotteet tietyn aikataulun mukaan ja valinnat tapahtuvat hyvissä ajoin ennen kyseisen valikoima- ja hinnoittelujakson alkamista.
Seuraavan hinnoittelujakson hintaneuvotteluissa tavarantoimittajat pannaan selkä seinää vasten ja todetaan, että jos hintaa ei alenneta, niin tuote lentää alkavalla valikoimajaksolla valikoimista pois.
Kuka sitten päätyy hinnanalennuskampanjan maksumieheksi?
Hinnanalennusketju toimii niin, että päivittäistavarakaupan hinnanalennusrumban maksajaksi valikoituu hyvin nopealla aikataululla kotimainen kotieläintuottaja ja kotimainen viljanviljelijä!
Hintaneuvottelut päivittäistavarakauppa toki käy elintarviketeollisuuden kanssa, mutta kenenpä rahapussille elintarviketeollisuus voisi mennä ellei alkutuottajan rahapussille!
Päivittäistavarakaupan suuresti mainostamat hinnanalennukset päätyvät hyvinkin nopeasti kotieläintuottajalle ja viljanviljelijälle maksettavan hinnan alentamiseen!
Näin se vaan menee!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valio, Oululainen, Oululainen eli Fazer, Vaasan, Hartwall, Sinebrychoff, Kariniemen, Kariniemen eli HKScan, Atria, Päivittäistavarakaupan hinnanalennuskampanjat, Rainbow, Pirkka-tuotteet, private label, |
Suomalaisbusseja Karjalan kannaksella seuraavat "kauppa-autot" ovat monopolisoituneet, mutta eivät ole sortuneet private label -tuotteisiinTorstai 24.7.2014 - -Esko Erkkilä- Karjalan kannaksella suomalaisia turistibusseja seuraavat paikalliset ”kauppa-autot” ovat mielenkiintoinen ilmiö.
Olen seurannut tilannetta runsaat kymmenen vuotta ja toiminnassa on tapahtunut muutoksia.
Aiemmin suomalaisbusseja seurasi 4 – 6 ”kauppa-autoa” ja kun suomalaisbussi pysähtyi, niin kauppa-autot olivat heti ryhmittyneinä puolikaaren muotoon bussin uloskäynnin eteen.
Nykyään toiminta on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta järjestäytynyttä, sillä yhden liikennöitsijän bussia seuraa vain yksi ”kauppa-autoyrittäjä”. Kaupan monopolisoituminen on siis totta Venäjälläkin.
Kauppa-autoyrittäjät puhuvat kohtuullista suomea, joten kaupankäynti heidän kanssaan on luontevaa.
Tiedustelin joskus bussiamme seuraavalta yrittäjältä, että onko joku ylempi taho jakanut kullekin yrittäjälle oman maantieteellisen reviirin tai tietyt liikennöitsijät, mutta yrittäjä kielsi näin olevan. Kysyin myös, että maksaako hän jollekin taholle toiminnastaan - on luonnollista, että yrittäjä kielsi maksamisen!
Olen vuosien saatossa matkaillut Venäjällä ja havaintoni on, että suomalaisilla busseilla on kullakin oma kauppa-autoyrittäjä, joka seuraa bussia pitkin matkaa. Systeemi on siis tietyllä tavalla monopolisoitunut!
Olen havainnoinut, että vastaavaa systeemiä ei ole muualla kuin Karjalan kannaksella ja se onkin luonnollista, sillä esimerkiksi Laatokan pohjoispuolella suomalaisbusseja on liikenteessä vain harvoin.
Tässäkin pätee siis markkinavoimat; Karjalan kannaksella liikkuu paljon suomalaisbusseja eli markkinat ovat siellä!
**********
Muutama kuva kauppa-autosta ja sen valikoimasta, joka oli ”yhteistyökumppaninamme” taannoisella matkallamme Viipurin kautta Pietariin. Voimme kutsua yrittäjää vaikkapa nimellä ”Konstja”.
Konstja odotti meitä Ihantalan muistomerkillä ja valikoima käsitti juomat vedestä väkeviin, kartat sekä myös valuutanvaihtopalvelun.
Konstjan myymät tuotteet ovat laatutuotteita – hän ei ole sortunut ”Pirkka”- eikä ”Rainbow” –vedätyksiin!
Ihantalassa oli poikkeustilanne, sillä Konstjan vieressä oli kilpailija ja jokunen meidänkin porukastamme sortui ostamaan Konstjan kilpailijalta.
Kilpailija oli liikkeellä vahvalla rekvisiitalla, sillä hänellä oli mukanaan kookas Suomen lippu ja sitä hän heilutteli Ihantalan muistomerkin edessä ennen kuin aloitti kaupanteon.
Konstja ei tykännyt kilpailijastaan ja antoikin ohjeen, että älkää ostako tuolta!
***********
Muutama kuva Konstjan valikoimasta:
************Vihjeenä Konstjalle, että hanki autoosi kylmälaitteet, sillä kylmä siideri ja kylmä olut tekisivät varmasti oikein hyvin kauppansa!Tutkailin Konstjan hintatasoa ja totesin, että vahvin Baltika eli Baltika 9-kutistekalvopakkaus maksoi 23 euroa. Baltika 9 on vahvuudeltaan 8,0 % ja tölkkikoko on 0,5 litraa - kutistekalvopakkauksessa on 24 tölkkiä eli vahvaa olutta olisi ollut saatavilla 12 litraa ja hintana 23,00 €!Piipahdin Alkon nettisivuilla ja myös Alko myy Baltika 9 -olutta, toki pulloissa. 12 litraa Baltika 9:ä maksaa Alkossa 73,92 €.
**************
Sain Konstjan palveluista omakohtaista kokemusta, kun vaihdoin 50 euroa rupliksi.
Konstajan kurssi oli 46 ruplaa yhdestä eurosta ja se oli ihan kohdallaan, sillä katselen edellisellä Viipurin reissulla tekemääni Visa-ostosta ja silloin kurssi on ollut 45,5389.
************
Venäläinen kauppa-autosysteemi Karjalan kannaksella täydentää sitä palveluvarustusta, joka pakkoluovutetussa Karjalassa on varsin vaatimaton.
Kauppa-autosysteemi ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että suomalaiset matkanjärjestäjät alkaisivat karttamaan paikallisten kauppojen palvelujen käyttämistä. En ole tämmöistä havainnut, mutta haluan siitä kuitenkin muistuttaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: venäläiset kauppa-autot Karjalan kannaksella, Viipuri, Karjalan kannas, Pirkka-tuotteet, Rainbow-tuotteet, laatutuotteet, Baltika 9, ruplan kurssi, suomenlahti2014, |