Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ei osattu "lukea" USA:n talousongelmien globaaleja vaikutuksia

Lauantai 11.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Eurooppatiedotus järjesti Kirjastotalo Metsossa Tampereella yleisötilaisuuden torstaina 9.päivä joulukuuta, jonka teemana oli

 

Miten käy euron? Entä Irlannin?

 

Alustajana oli Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Matti Salmi.

 

Yleisötilaisuudessa keskusteltiin euroalueen talouskriisistä, riskeistä ja mahdollisuuksista.

 

Neuvotteleva virkamies Salmi juoksutti asioiden kehittymistä näin:

 

1. Rahamarkkinoiden häiriö levisi USA:sta

 

2. Talouskasvu kohtasi äkkiromahduksen

 

3. Työllisyys heikkeni

 

4. Menoelvytys + verotulojen romahdus aikaansaivat nopean velkaantumisen

 

5. Kreikan kriisi

 

6. Irlannin kriisi

 

 

Komission syysennusteen mukaan, jossa huomioidaan julkisen talouden alijäämä ja julkisen velan kokonaismäärä bruttokansantuotteeseen verrattuna, osoittaa, että Euroopassa on ainoastaan viisi "tervettä maata". Ne ovat Viro, Bulgaria, Suomi, Luxenburg sekä Ruotsi.

 

USA:n talousongelmat olivat kaikkien tiedossa jo vuonna 2007.

 

Kysyin Matti Salmelta suurin piirtein näin:

 

"USA:n talousongelmat olivat kaikkien tiedossa jo 2007 - 2008. Miksi silloin ei osattu ennakoida tulevaa Euroopassa ja euro-alueella?"

 

Taustoin kysymystäni toteamalla, että jälkiviisaus on viisauden imelin muoto. Annoin kuitenkin nyt luvan harrastaa imelintä viisauden muotoa.

 

Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies totesi kysymykseni olevan hyvä.

 

Vastauksena itse asiaan hän totesi, että ei osattu ennakoida USA:n talousvaikeuksien muodostuvan globaalisti niin merkittäviksi, kuin sitten tapahtui.

 

Elämme siis niin globaalissa maailmassa, että USA:n talousongelmat heijastuivat Eurooppaan ennakoitua suurempina.

 

Tämä on niiden hyvä muistaa, jotka huutavat ja peräänkuuluttavat jopa Suomen eroamista EU:sta tai eurosta. Ihkaomia toimenpiteitä toki tarvitsemme, jotta pysymme "kansakuntien ytimessä" talousasioiden hoitoa arvioitaessa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eurooppatiedotus, Pirkanmaan Eurooppatiedotus, Neuvotteleva virkamies Matti Salmi,

Suurten ryhmien puheenjohtajien värittömät budjettipuheenvuorot

Tiistai 16.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina marraskuun 15. päivänä pidetyssä kokouksessa Tampereen kaupungin budjetin vuodelle 2011.

 

Kuuntelin kokousta radiosta, sillä lehterille meneminen olisi kuluttanut päivän toisarvoiseen toimintaan. Kaupunginvaltuuston kokouksen radiointi on mainio tapa saada valtuuston puheenvuorot kaiken kansan tietoisuuteen.

 

XL-ryhmän ja SDP:n yhdessä solmima budjettisopimus laimesi erityisesti ryhmäpuheenvuorojen terävyyttä. On selvää, että useissa palavereissa tapahtuneet väännöt ja niiden jälkeen saatu sopimus laimentavat kielenkäytön terävyyttä. Näin erityisesti ryhmänjohtajien kohdalla.

 

Valitettavasti en ehtinyt kuunnella pormestari Timo P. Niemisen saatesanoja budjettikäsittelyn aluksi ja myös Riitta Koskisen Kokoomuksen ja RKP:n ryhmäpuheenvuoro oli jo käytetty, kun ehdin kuunteluun - harmi!

 

SDP:n Pekka Salmen ryhmäpuheenvuorossa kuulsi demareiden tuttu kakunjakotahto - kakun kasvattamisen SDP:llä ei nytkään ole haluja. Tuntuu ihmeelliseltä, että tehokkuuden lisääminen kaupungin toiminnoissa on edelleenkin demareille asia, jota he eivät kannata.

 

Vihreiden Kirsikka Siik käytti ryhmäpuheenvuoron, jossa hän ennakoidusti puhui ratikan ja joukkoliikenteen puolesta - ei siis mitään uutta ja tuoretta.

 

Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen teki ryhmäpuheenvuorossaan lukuisia ehdotuksia lähes kaikkiin budjettikohtiin. Luulevatko vasurit, että esim. 20.000 euron lisäys haavanhoitotarvikkeiden hankintoihin on budjettikokouksen ryhmäpuheenvuoren arvoinen asia? Eiköhän haavanhoitotarvikkeiden hankinnat kuulu operatiivisen toiminnan piiriin! Vasemmistoliitto halusi sooloilla ja ei tullut mukaan budjettisopimukseen.

 

Perussuomalaisten Heikki Luoto otti ihailtavan lyhyessä ryhmäpuheenvuorossaan esille kaupungin virkamiesten suuren osuuden virkamiesten ja valtuutettujen joukossa. Tilanne on toki ongelmallinen, mutta valtuutettujen osalta äänestäjät ovat tähän "syyllisiä". On helppo arvata, että perussuomalaiset eivät halua kehittää Tamperetta muiden kanssa yhteistyössä, vaan he sooloilevat yksikseen.

 

Katselen maailmaa toki vihreiden silmälasien läpi, mutta siitä huolimatta uskon monien olevani kanssani samaa mieltä, kun totean Keskustan Mikko Kriikun pitäneen osuvimman ja rakentavimman ryhmäpuheenvuoron.

 

Kriikku totesi budjettiesityksen olevan tietyllä tapaa niukka ja harmaa, mutta siihen sisältyvän kuitenkin monta isoa ja eteenpäin suuntautuvaa hanketta. Mm. Vuores, Kansihanke ja rantatunneli ovat asioita, jotka merkitsevät Tampereelle kehittymistä.

 

Mikko Kriikku osasi hyvin kuvata budjettiesitykseen liittyvän lainamäärän kasvattamiseen liittyviä ongelmia. Kaupunkikonsernin 500 M€:n lainakanta merkitsisi 4 %:n korkokannalla 22 M€:n vuosikustannusta. Keskikorko on nyt alhaisempi, mutta talousnäkymät ennakoivat korkokannan huomattavaakin kohoamista, joten Kriikun muistutus oli enemmän kuin paikallaan.

 

Keskustan Mikko Kriikku käsitteli vielä yliopistojen parempaa hyödyntämistä Tampereen kehittämisessä, kaavoitustilanteen saattamista tavoitetasolle, vesihuoltokysymysten ratkaisemista, rakennuslupatilanteen kohentamista sekä seutukunnan kuntien välisen yhteistyön kehittämistä.

 

Olin mielissäni, kun Kriikku puheenvuoronsa lopuksi peräsi välineitä kohdennuksien seurantaan ja mittarien luomista tilanteen seuraamiseksi.

 

KD:n Leena Rauhala ja erityisesti sitoutumattomien Lasse Oksanen pitivät rakentavat ryhmäpuheenvuorot. Lasse Oksasen ryhmäpuheenvuoro oli Mikko Kriikun tapaan hyvin asiallinen ja hänen esittämänsä asiat realistisia sekä käytännönläheisiä.

 

SKP:n ryhmäpuheenvuoron käytti luonnollisesta ryhmän ainoa jäsen eli Jari Heinonen.

 

Heinosta pitää tavallaan ihailla, sillä niin suurella paatoksella hän jaksaa paasata Karl Marxin ihannointia. Kyllä Tampereen kaupunginvaltuusto Heinosen tapaisen väriläiskän kestää!

 

Ryhmäpuheenvuorot henkivät tiukan menokurin kannattamista. Vanhojen kangistuneiden rakenteiden remontointiin ne eivät kuitenkaan tuo mitään toivoa. Toivottavasti sekin aika koittaa jo lähiaikoina!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen budjetti 2011, Timo P. Nieminen, Riitta Koskinen, Pekka Salmi, Kirsikka Siik, Mikko Aaltonen, Heikki Luoto, Mikko Kriikku, Leena Rauhala, Lasse Oksanen, Jari Heinonen,

Pylsyn penkki - Suomen ensimmäinen emäntäkoulu

Sunnuntai 25.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrössä Mahnalanselän länsirannalla on jyrkkä kallioseinämä. Kallioseinämässä lähellä vesirajaa on ihmisen istuttavan kokoinen kolo - "penkki". Penkille ei ole pääsyä avoveden aikana kuin venekyydillä ja sama juttu on myös poispääsyn laita - uimalla poispääsy tietysti onnistuu, mutta uintimatkaa rantautumiskelpoiseen kohtaan kertyy varsin paljon.

 

Kerrotaan, että Pylsyn emäntä moitti joka käänteessä miestään. Kerran he olivat matkalla veneellä Hämeenkyrön kirkolle.

 

Menomatkalla emäntä taas tavalliseen tapaansa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pylsyn penkki, ensimmäinen emäntäkoulu, Hämeenkyrö, Viljakkala, MTK, Mahnala, Laitilansalmi, Arostensalmi, Purimonsalmi, Kirkkojärvi, Kallioistenselkä, Mahnalanselkä, Seppo Savolainen, m/s Purimo,

Impilahti - poikkeamisen arvoinen paikka tänäänkin

Perjantai 23.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Sortavalasta Petroskoin suuntaan kohdataan kaksikin merkittävää puunjalostuslaitosta. Näimme ne molemmat heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.

 

Ensiksi tulee vastaan Läskelän paperitehdas, jonka toiminta tosin on muutama vuosi sitten loppunut. Paperitehdas on korkean muurin ja "Nato-piikkilangan"eristämä, vaikka teollista toimintaa siellä ei enää olekaan. Läskelän kosken kautta vettä virtaa Jänisjärvestä Laatokkaan - matkailijat tapaavat meidän tapaamme pysähtyä ihailemaan Läskelän koskea. Läskelä kuului Suomen aikana Harlun pitäjään.

 

Matkailijan kannattaa poiketa Petroiskoin tieltä Impilahteen, sillä...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impilahti, StoraEnso, Impilahden kirkko, Läskelä, Salmi, Mantsinsaari, Pitkäranta

Miksi Tampereen kaupungin asiat eivät kiinnosta asukkaita?

Maanantai 14.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen järjestämään asukasiltaan Linnanmaan koululla 08.06.2010 klo 18.00.

 

Asukkaiden ennalta lähettämiin sekä tilaisuudessa esittämiin kysymyksiin vastaamassa oli yhdeksän kaupunginvaltuutettua eli puheenjohtaja mukaan lukien paikalla oli kymmenen kunnallispoliitikkoa.

 

Otsikkototeamus tuli helposti mieleen, sillä lähes loppuun saakka asukkaita oli paikalla vähemmän kuin poliitikkoja, koska vasta Atalan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtajan saapuminen paikalle tilaisuuden lopulla tasoitti asukkaiden ja poliitikkojen voimasuhteet 10 - 10! Paikalla oli lisäksi 4 kaupungin virkahenkilöä, joten kokonaisvahvuus tilaisuuden lopussa oli 24 henkilöä.

 

Monet läsnä olleet kunnallispoliitikot...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasilta, Irene Roivainen, Mikko Kriikku, Jari Heinonen, Heikki Luoto, Lasse Oksanen, Mikko Aaltonen, Olli-Poika Parviainen, Seppo Salminen, Sanna Ojanen, Marko Roth

Kaupungin työntekijöille ei kuulu maksaa palkkaa puoluekokousmatkoilta

Torstai 27.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin henkilöstöjaosto teki puheenjohtajansa Olli-Poika Parviaisen (vihr.) johdolla itsestään selvän päätöksen, kun se kieltäytyi maksamasta palkkaa kaupungin palkollisille siltä ajalta, jonka nämä käyttävät työaikaansa puoluekokouksiin osallistumisiin.

 

Päätöksellä kumottiin Tampereen ilmeisen "ikiaikainen" menettelytapa, jolla on vuosikymmenet tuettu vasemmistopuolueiden satraappien puoluekokousmatkailua.

 

Ihmettelen suuresti henkilöstöjaoston varajäsenen Pekka Salmen (sdp) lausuntoja, kun hän kummeksuu päätöstä.

 

Salmen kummeksumisessa on outoja perusteluita ainakin kahdesta syystä.

 

Salmi oudoksuu päätöksen ajankohtaa - hän kokee päätöksen XL-ryhmän rokottamiseksi, joka suuntautuu demareihin. Sen lisäksi Salmi perustelee, että palkallinen puoluekokousmatka oli varmistettu virkamiehiltä!

 

Linjakkaan päätöksen tekemisellä ei ole yhteyttä demarien Joensuun puoluekokoukseen - menettely vaan sattui nyt viimeinkin tulemaan henkilöstöjaoston tietoon ja se reagoi ilman viivettä. Hyvä niin!

 

Virkamiesten "lupaukseen" vetoaminen ei ole Tampereella nykypäivää - Tampereella luottamushenkilöt päättävät, eivät virkamiehet.  Kyse on niin merkittävästä perusasiasta, että siitä ei pitäisi olla kenelläkään virheellisiä käsityksiä - ei edes tulevalla kansanedustajaehdokas Salmella!

 

Kiitän Olli-Poika Parviaista ja hänen johdollaan toimivaa henkilöstöjaostoa oikeasta päätöksestä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Olli-Poika Parviainen, SDP:n puoluekokous, XL-ryhmä, Pekka Salmi

Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) ihmetteli vappupuheessaan, että hallituksen biopakettia väheksytään

Sunnuntai 2.5.2010 - -Esko Erkkilä-

- Ydinvoimapäätöksiin verrattuna uusiutuvan puun ja hakkeen paketti on vaikutuksiltaan moninkertainen. Biopaketti käynnistää vuosikymmenien rakennushankkeet ja antaa työtä koko Suomelle.

 

- Turpeen tuotantoa on hyljeksitty. Sanon siihen, että mieluummin kotimaista turvatta kuin ulkomaista kivihiiltä.

 

Joka tapauksessa biopaketti vauhdittaa energiateknologian yrityksiä ja työllistää kuljetusalaa. Toisaalta kun miljoonien mottien hakeralli alkaa, tiestö joutuu kovaan rasitukseen. Sen vuoksi tulevien hallitusten tulee määrätä merkittävästi lisärahoja maaseudun tieverkolle, toki myös rautateille. Pirkanmaan metsämaakuntana tulisi olla tierahajonon kärjessä, vaatii Alatalo.

 

- Tiestö on maaseudulle yhtä tärkeä kuin laajakaista

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreä Vappu, Tampere, Mikka Alatalo, Timo Taivalsalmi, Tarmo Niemenmaa, Antti Juva

Eduskuntavaaleihin on aikaa vajaa vuosi

Maanantai 19.4.2010 - -Esko Erkkilä-

Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään 17.4.2011 eli varsinaiseen vaalipäivään on aikaa vajaa vuosi.

 

Suomen Keskustan Pirkanmaan piirikokous oli Sastamalan Ellivuoressa lauantaina 17.4.2010 eli tasan vuotta ennen varsinaista vaalipäivää. Kokousosanottajia oli poikkeuksellisen paljon, sillä läsnä oli 115 henkilöä. Suuri osanottajajoukko osoittaa, että yhteisten asioiden hoitaminen kiinnostaa.

 

Kokouksessa oli innostunut tunnelma ja useissa puheenvuoroissa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 2011, Suomen Keskusta, Mikko Alatalo, Vilhartti Hanhilahti, Tarmo Niemenmaa, Timo Taivalsalmi

Mieluisa lahja

Torstai 25.3.2010 - -Esko Erkkilä-

Sain serkkuni mieheltä mieluisan lahjan - pikkuriikkisen luusta tehdyn puukon sekä samasta materiaalista tehdyn puukontupen.

 

Lahjakokonaisuuden tekee arvokkaaksi tuppeen kirjoitettu teksti: Mantsisaari 1940

 

Puukontuppeen on kirjailtu Suomen lippu hulmuamaan lipputangossa.  Esineen tekijä on ilmeisesti tuntenut Mantsinsaaren muinaishistorian, sillä puukoon on kirjailtu härän tai hirvenpää. Mantsinsaari on ollut kuuluisa härkäuhristaan ja sen vuoksi saarta kutsutaan edelleenkin Härkäuhrin saareksi.

 

Puukko ja sen tuppi on kuulunut...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mantsinsaari, Mantsin miehet, Canet-tykki, Salmi, Rajakontu, Pitkäranta, Sortavala, Moskovan rauha, 13.3.1940, härkäuhrin saari

Ovatko demari-konkarit oikeilla jäljillä?

Keskiviikko 24.3.2010 - -Esko Erkkilä-

Kunnallisneuvos Seppo Salminen (SDP) ja kiinteistöneuvos Esa Rannikko (SDP) ovat laatineet ansiokkaan kirjoituksen, jonka Aamulehti julkaisi mielipidepalstallaan 19.3.2010.

 

Mielipidekirjoituksen otsikko oli: "Tampereen raitiotie, kallista haihattelua".

 

Demari-konkarit tarkastelevat kirjoituksessaan ratikan saavutettavuutta, nopeutta, reititystä, taloutta sekä perustamis- ja käyttökustannuksia.

 

Neuvokset eivät varmaankaan ole täydellisiä asiantuntijoita, mutta...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seppo Salminen, Esa Rannikko, ratikka, XL-ryhmä, Ratikka-ilta

« Uudemmat kirjoitukset