Elonpolkuja -yhteistyöverkoston KYKY2014 -Gaala osoitti, että ikäihmiset taitavat kulttuurintuottamisenKeskiviikko 16.4.2014 - -Esko Erkkilä- Tampereella vuonna 1999 toimintansa aloittanut ikäihmisten Elonpolkuja -yhteistyöverkosto on valtakunnallisesti tunnustettu, ainutlaatuinen lähes sadan yhteisön, yhdistyksen ja yritysyhteistyökumppanin ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyöverkosto.
Elonpolkuja –yhteistyöverkoston muodostavat kaupungissa toimivat eläkeläisyhdistykset – Eläkeliiton Tampereen yhdistys on eräs Elonpolkuja –yhteistyöverkoston toimintaan osallistuvista yhdistyksistä.
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana olen mukana Elonpolkuja- yhteistyöverkoston tapahtumatyöryhmässä.
Elonpolkuja –yhteistyöverkosto järjesti Musiikkiteatteri Palatsissa maanantaina 14.4.2014 KYKY2014 -gaalan, jossa tamperelaisten eläkeläisjärjestöjen jäsenet esiintyivät ja esittivät erilaisia kulttuuriesityksiä.
Kyseessä ei ollut kilpailu, mutta parhaat esitykset palkittiin.
Eläkeliittolaisten esitykset aloitti Irja Lehmus, joka esitti kaksi itse kirjoittamaansa runoa.
Kilpailun tuomaristo kiitteli Irja Lehmuksen esityksiä ja totesi, että runot perustuvat esittäjän itsensä kokemaan.
Meeri Vettenranta Eläkeliiton Tampereen yhdistyksestä esitti ”yleisöön menevän” murrepakinan, jossa hän rehevällä etelä-pohjalaismurteella vertasi entistä aikaa nykymenoon.
Meeri Vettenranta sai esityksestään yleisöltä raikuvat suosionosoitukset!
Kolmantena eläkeläisliittolaisena esiintyi Mirjami Kilponen säestäjänään poikansa Kimmo Kilponen.
Mirjami Kilponen on syntyjään Sortavalan Kirjavanlahdelta ja hän esittikin laatokkalaismaisemiin hyvin sopivan Veikko Lavin sanoittaman ja säveltävän ”Silakka-apajilla” –kappaleen.
Tuomaristo arvosti Mirjami Kilposen esitystä ja hänet palkittiinkin kunniamaininnalla!
Kiitokset hyvistä esityksistä ja onnittelut Mirjami Kilposelle sekä myös Irja Lehmukselle ja Meeri Vettenrannalle tätäkin kautta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elonpolkuja, Elonpolkuja -yhteistyöverkosto, Irja Lehmus, Meeri Vettenranta, Mirjami Kilponen, Sortavala, Kirjavanlahti, Sortavalan Kirjavanlahti, Laatokka, Veikko Lavi, Silakka-apajilla, |
Mainioita kansanedustajaehdokkaita - Keskustalle neljä kansanedustajaa Pirkanmaalta!Maanantai 14.4.2014 - -Esko Erkkilä- Väestötietojärjestelmän 28.2.2014 päivitetyt rekisteröintitiedot merkitsevät, että Pirkanmaan vaalipiiristä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa valittavien kansanedustajien lukumäärä kasvaa yhdellä ja kansanedustajia tultaneen valitsemaan Pirkanmaalta 19 edustajaa.
Keskustan Pirkanmaan piirikokous valitsi perjantaina huhtikuun 11. päivänä Kiikoisten Nuorisoseurantalolla järjestetyssä piirikokouksessa kolmetoista ehdokasta kevään 2015 eduskuntavaaleihin.
Jätimme kuusi ehdokasta nimettäväksi syksyn aikana järjestettävässä ylimääräisessä piirikokouksessa.
Kolmestatoista nyt nimetystä ehdokkaasta paikalla Kiukaisissa oli kymmenen ja tässä kuvakavalkadi heistä:
Pertti Hakanen Sastamalasta
Kalle Kiili Tampereelta
Pilvi Kärkelä Kihniöstä
Monica Lamberg Tampereelta
Santeri Lampi Tampereelta
Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta
Minna Sarvijärvi Kurusta (Ylöjärvi)
Olli-Pekka Tuomi Ruovedeltä
Jaana Viilo Ikaalisista
Timo Vuohensilta Tampereelta
Piirikokoukseen eivät ennalta sopimiensa menojensa vuoksi päässeet esittäytymään;
***************
Hieno ehdokasjoukko…
…johon myös puheenjohtaja Juha Sipilä oli tyytyväinen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, Kalle Kiili, Pilvi Kärkelä, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Arto Pirttilahti, Minna Sarvijärvi, Olli-Pekka Tuomi. Jaana Viilo, Timo Vuohensilta, Mikko Alatalo, Teuvo Hakanen, Hanna Holma, |
Hallitus kyykyttää lapsiperheitäPerjantai 11.4.2014 - -Esko Erkkilä- Eduskunnassa eilen käyty välikysymyskeskustelu hallituksen perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkaamisesta oli näyttö kokoomuksen ja SDP:n kylmästä suhtautumisesta lapsiperheisiin. Hallituksen pääpuolueet kyykyttävät lapsiperheitä.
Seurasin netin välityksellä eduskunnassa käytyä keskustelua ja voin todeta, että nykyisen hallituksen kyyti on lapsiperheille kylmää kyytiä!
Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti Mirja Vehkaperä.
Herätti suurta kummastusta kokoomuslaisten ”takapenkin Taavien” naureskelut, kun Vehkaperä selvitti mitä pihtiputaalaisen Niemisen perheelle hallituksen suunnitelmat merkitsevät vuositasolla eli yli tuhannen euron menetystä.
Kaiken huippu oli, kun pääministeri Jyrki Katainen perusteli lapsilisien leikkaamista yritysmaailman pärjäämisen takaamisella.
Onko todella niin, että heikoimmalta leikattu vaatimaton tuki on ainoa tae yritysmaailman pärjäämiselle?
Puheenjohtaja Juha Sipilä otti jälleen kerran esille, että tupakka-askin korottaminen 45 sentillä olisi korvannut hallituksen nyt ajaman lapsilisien leikkaamisen. Sipilä kertoi, että hänelle Joensuun torilla tupakkamiehet sanoivat mielellään maksavansa tupakka-askistaan 45 senttiä nykyistä enemmän jos sillä pystytään estämään lapsilisien leikkaaminen.
SDP:lle ei mitenkään sovi tupakka-askin hinnan korottaminen, mutta lapsilisien leikkaaminen sopii. Näin sanoi SDP:n eduskuntaryhmä puheenjohtaja Jouni Backman-käsittämätöntä!
Kansanedustaja Arto Satonen Sastamalasta samaisti lapsilisien leikkaamisen sen kanssa, että joidenkin lasten isiltä heidän yrityksillään menee huonosti. Satonen vahvisti siis saman, jonka pääministeri Katainen jo sanoi.
Kimmo Tiilikainen muistutti, että pääministeri Katainen jättää Suomen, mutta ongelmat jäävät.
Olen tyytyväinen, että Perussuomalaisten Tampereen paikallisyhdistyksen jäsenyydestään erottama Laila Koskela myös käytti lapsilisien leikkaamista kritisoivan puheenvuoron. Koskela puhuu harvoin, mutta asia oli niin merkittävä, että nyt myös hän käytti puheenvuoron.
Eilen käyty välikysymyskeskustelu oli surkea näytelmä niistä uhista, jotka nykyisen hallituksen toimenpiteet merkitsevät suomalaisten hyvinvoinnille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsilisien leikkaaminen, välikysymys lapsilisien leikkaamisesta, Mirja Vehkaperä, Jyrki Katainen, Juha Sipilä, Jouni Backman, Arto Satonen, Kimmo Tiilikainen, Laila Koskela, |
Viru-hotellissa sijaitsevaan KGB-museoon kannattaa tutustua uudelleenkinSunnuntai 6.4.2014 - -Esko Erkkilä- Viru-hotellissa sijaitseva KGB-museo on aina käymisen arvoinen, vaikka siellä olisi jo aikaisemmin käynytkin.
Noudatin tätä periaatetta, kun olimme Viimsin SPA-kylpylässä kylpylämatkalla maaliskuun loppupuoliskolla.
Hotellin asukkaille museokierros maksaa 7 euroa ja muille 9 euroa.
Museokierros pitää varata etukäteen, sillä vain siten varmistaa pääsynsä haluamanaan ajankohtana.
Parhaiten museokierroksen varaaminen onnistuu sähköpostilla ja kieliongelmiakaan ei ole, sillä Virun vastaanottovirkailijat osaavat hyvin suomea. Tässä sähköpostiosoite museokierroksen varaamiseksi: viru.reservation(at)sok.fi
Maaliskuun 18. päivänä oppaanamme oli hyvin Viron lähihistorian tunteva opas.
Viru-hotelli oli neuvostoaikana suorastaan keidas niille, jotka olivat päässeet sinne töihin.
Vaihdantatalous kukoisti ja Viru-hotellin työntekijät olivat vaihdantatalouden kärkijoukkoa.
Neuvostoliitossa kaikesta oli pulaa, mutta ne hyödykkeet, jotka olivat Viru-hotellin työntekijöiden saatavilla, olivat kullanarvoista pääomaa silloisen Neuvostoliiton palvelu- ja tuotemarkkinoilla.
Seuraavassa kolme esimerkkiä niistä vakoiluvälineistä, joita KGB Viru-hotellissa käytti:
Kamera, jonka objektiivi asennettiin hotellihuoneen seinään porattuun reikää, jotta tarkkailtavaa hotellivierasta voitiin seurata ja valokuvata viereisestä huoneesta.
Paksupohjaiset leipäasetit - joissa paksussa pohjassa oli radiolähetin - olivat käytössä, jotta ravintolapöydässä käytyjä keskusteluja voitiin kuunnella.
Neuvostoaikaiset antennit olivat nykytekniikan vinkkelistä kömpelöitä ja kooltaan suuria, mutta silloin vakoilutekniikan radiokuuntelu olikin lapsenkengissä nykyiseen tasoon verrattuna.
Oman henkilökunnan luotettavuutta on neuvostoyhteiskunnassa aina epäilty.
Viru-hotellissa oli käytössä syöteiksi tarkoitettuja kukkaroita, jotka avattaessa värjäsivät avaajansa punavärillä.
Epärehellisen työntekijän oli turha selitellä, jos naama ja kaikki vaatteet olivat värjäytyneet punaiseksi!
Viru-hotellin vakoilukerroksesta oli suora yhteys Moskovaan.
Yritin soittaa Putinille, mutta linjalla oli äänekästä venäjänkielistä solkkaamista ja en päässyt kertomaan Krimiin liittyviä huoliani Venäjän presidentille!
*************Virun vakoilukerroksesta on hienot näköalat ja nyt ne ovat tavallisten kansalaisten katseltavissa sekä myös valokuvattavissa.
Suosittelen lämpimästi, että lukijani käyvät Viru-hotellin KGB-museossa – vierailu kannattaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viru, Viru-hotelli, KGB, KGB-museo, KGB-museo Viru-hotellissa, salakuuntelu, salakuuntelua Virussa, Viimsi, Viimsin SPA-kylpylä, Viimsi 2014, |
"Uppoamaton" Titanic upposi 15. päivänä huhtikuuta 1912 klo 02.20Lauantai 5.4.2014 - -Esko Erkkilä- Southamptonista New Yorkiin matkannut uppoamattomaksi uskottu Titanic upposi ajettuaan jäävuoreen pian 102-vuotta sitten. Laivan mukana syvyyksiin vajosi yli 1.500 matkustajaa.
Täytyy onnitella Viron Merimuseota, joka sai Tallinnan Lennusadaman tiloihinsa näyttelyn Titanic´n uppoamisesta kaikessa inhimillisyydessään ja traagisuudessaan 15.11.2013 – 31.3.2014 väliseksi ajaksi.
Pääsimme tuttavaperheemme kanssa tutustumaan näyttelyyn 18.3.2014.
Titanic lähti Southamptonista 10.4.1912 klo 12.00.
Kolmen välipysähdyksen jälkeen Titanic suuntasi keulansa kohti New Yorkia jo runsaan vuorokauden kuluttua eli 11.4.1912 klo 13.30.
Varustamo oli valinnut laivan kapteeniksi Edward John Smith´n, jonka piti tämän matkan jälkeen siirtyä eläkkeelle.
Titanic-laivan eräs matkustajista oli maailman rikkaimpiin silloin kuulunut Benjamin Guggenheim, joka hukkui laivan vajotessa syvyyksiin. Guggenheim saatteli ranskalaisen rakastajattarensa pelastusveneeseen, riisui pelastusliivit yltään, puki parhaimmat päälleen ja poltteli sikaaria sekä nautiskeli miespalvelijansa kanssa brandyä, kun valtameri nielaisi Titanic´n syvyyksiinsä. Guggenheimin ruumista ei koskaan löydetty.
*************
Titanic-näyttelyn järjestäjät olivat kehitelleet pääsylippujen osalta mieliinpainuvan järjestelyn, sillä kävijät saivat pääsylipukseen matkustajien saaman matkalipun kaltaisen ”Boarding pass"´n.
”Matkalipun” toisella puolella oli sen haltijan henkiltiedot ja minä olin 54-vuotias ykkös-luokassa matkustanut ”Colonel Archihald Gracie” –hyttini numero oli C-51.
Näyttelyssä oli havainnollistettu Titanic´n koko; sen korkeus oli 53 metriä ja pituus 269 metriä.
Laivalla oli useita hyttiluokkia ja…
… tässä alemman luokan hytti…
…ja tässä puolestaan näkymä loistoluokan hytistä.
Näyttelyn suosituin kohde oli monista elokuvistakin tuttu Titanic´n portaikko…
…ja pitihän minunkin poseerata portaikon kullattujen patsaiden katveessa, vaikka en tunnekaan niitä elokuvia, joiden kulissit perustuvat Titanic´n portaikkoon!
Saa nähdä, että minnepäin maailmaa Titanic-näyttely seuraavaksi pystytetään – kiitokset Viron Merimuseolle, joka sai sen Tallinnaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Titanic, uppoamaton Titanic, Titanic-näyttely Tallinna, Titanic-näyttely Tallinnassa, Edward Johan Smith, Benjamin Guggenheim, Titanicin portaikko, RMS Titanic Inc., White Star Line, Viron Merimuseo, Lennusadam, Viimsi 2014, |
Viron Sotamuseo Viimsissä ansaitsisi suuremman huomion kuin se nyt saaKeskiviikko 2.4.2014 - -Esko Erkkilä- Viimsin kylpylämatkani eräs eniten odottamani hetki oli se, kun pääsin käymään kylpylän lähellä sijaitsevassa Viron Sotamuseossa.
Viron Sotamuseon toinen nimi on ”Kenraali Laidonerin museo”, sillä museo sijaitsee Viimsin kartanossa – Viimsi Manor - , jonka Viron moninkertainen Puolustusvoimien komentaja Johan Laidoner sai vuonna 1923 lahjaksi Viron kansalta.
Museokäynnin tekee mielekkääksi se, että kävijöille annetaan käyttöönsä nauhuri, josta kuulee huonekohtaisesti selostuksen eri huoneissa esitellyistä seikoista. Nauhurin eräs kieli on suomi.
*************Museossa on useita huoneita ja keskityn tässä jutussani esittelemään vain niitä valokuvia, joita otin eri huoneista:
Huone 1
Huone 2
Huone 3
Huone 4
Huone 5
Huone 6
Huone 7
En oikein päässyt jyvälle, että mitä museossa merkitsee neuvostoliittolaisen, suomalaisen ja saksalaisen upseerin yhteiset juomingit!
Huone 8 eli kylmän sodan vaihe maailmanpolitiikassa
Kylmän sodan esittelyhuoneessa oli aidonoloinen Metsäveljien korsu. Korsuun oli helppo näköyhteys, mutta sinne kiipeäminen vaati pienoisia akrobaatin taitoja. Ponnistelin korsuun ja sain hetken levätä Metsäveljien korsun laverilla!
Huone 9
**************
Kenraali Laidoner´n kunniamerkkikokoelma on museon merkittävä osa.
Kunniamerkkikokoelmaan kuuluvat mm.:
Soome Valge Roosi ordeni Suurrist
Soome Kaitseliidu teeneterist
***************
Arvostin, että vuonna 1884 syntynyt, neuvostoliittolaisten vuonna 1940 Siperiaan kyyditsemä ja siellä 1953 mahdollisesti teloitettuna kuollut kenraali Johan Laidoner otti minut vastaan työhuoneessaan museokäyntimme päätteeksi!
*************
Mainittakoon, että kenraali Johan Laidoner´n ratsastajapatsas on Viljandin kaupungissa ja pääsin tutustumaan siihen viime kesänä.
************Toivon, että tämä juttuni saa suomalaiset nykyistä suuremmin joukoin tutustumaan vuonna 2001 Viimsiin perustettuun Viron Sotamuseoon.Sinne on helppo matkustaa Hotelli Virun kellarikerroksesta lähtevällä bussilinjalla numero 1A.Bussista pitää jäädä pois Viimsin Maximan pysäkillä ja kävellä siitä mäkeä ylös Viimsin kartanoon. Matka maksoi maaliskuussa 2014 yhteen suuntaan 1,60 euroa.Museo on avoinna keskiviikosta lauantaihin ja pääsymaksua museoon ei ole!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viron Sotamuseo, kenraali Johan Laidonerin museo, Kindral Laidoneri Muuseum, Eesti Sojamuuseum, Estonian War Museum, General Laidoner Museum, Johan Laidoner, kenraali Johan Laidoner, Viimsin kartano, Metsäveljet. Lennart Meri, Viimsi 2014, |
Viimsin kylpyläreissuun kannattaa liittää pieniä lääketieteellisiä tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä!Tiistai 1.4.2014 - -Esko Erkkilä- Olimme tuttavapariskunnan kanssa viiden päivän kylpyläreissulla Virossa Viimsin kylpylässä.
Omaan korvat, jotka pitää puhdistaa muutaman kerran vuodessa. Jouduin turvautumaan korvien puhdistamiseen kylpyläreissun aikana, vaikka yritinkin ennakoida tilanteen.
Viimsin kylpylä sijaitsee Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä ja sinne on matkaa Tallinnan keskustasta vajaat kymmenen kilometriä.
Valitin korviani sairaanhoitajalle maanantaina 17.3.2014 hieman ennen puoltapäivää ja kysyin, että miten niiden puhdistaminen onnistuisi.
Sairaanhoitaja soitti naapurissa sijaitsevan…
…yksityisen AS Fertilitas –yhtiön ajanvaraukseen ja sieltä annettiin minulle vastaanottoaika vajaan tunnin kuluttua korvien puhdistukseen.
**************
Ulkovaatteet nopeasti päälle ja runsaan sadan metrin kävelymatkan jälkeen ilmoittautuminen AS Fertilitas´n vastaanottotiskillä.
Vastaanottotiskillä ei hämmästelty suomalaisuuttani, vaan minua kohdeltiin kuin EU-kansalaista pitääkin.
AS Fertilitas´n odotustila oli viihtyisä ja siellä oli viherkasvien lisäksi esillä…
…myös taidetta.
**************
Oli melkein ylellisyyttä, kun lääkärini Ester Zelikman apulaisineen huuhteli korvani hellästi kuntoon ja juttelivat mukavia hoitotoimenpiteen aikana. Kaikesta näki, että he nauttivat työstään!
Zelikman kertoi, että Neuvostoliiton aikana AS Fertilitas`n Viimsin nykyinen yksikkö toimi paikallisen kalastusyhtymän työterveyspisteenä, mutta nyt he kuuluvat maanlaajuiseen Fertilitas –yhtiöön.
**************
Mitä korvien puhdistaminen maksoi?
Se maksoi 35,00 euroa eli varsin edullinen hinta, sillä sama operaatio maksaa esimerkiksi Tampereen Mehiläisessa n. 55,00 euroa.
Mainittakoon, että Tampereella on aivan turha yrittää kunnalliseen hoitoon korvien puhdistamisen merkeissä – kerran yritin ja minulle sanottiin, että voit soittaa kahden viikon kuluttua uudestaan!!!!
********************************
Kerron vielä toisen esimerkin samalta kylpyläreissulta
Pyysin lääkäriltä mahdollisimman laajan veritutkimuksen.
Sovin sairaanhoitajan kanssa, että verinäytteet otetaan ”heti huomenaamulla” ja sain tarkat ohjeet olla nauttimatta mitään edellisiltana klo 21.00 jälkeen.
Verikoe otettiin seuraavana aamuna ja analysointia varten sairaanhoitaja otti kuusi putkiloa verta. Sairaanhoitaja oli todellinen ammattilainen, sillä verikokeen ottaminen ei tuntunut miltään.
Tulokset kuuteen putkiloon otetuista verinäytteistä sain seuraavana päivänä – analysoinnit muuten tehtiin äsken kertomani AS Fertilitas´n laboratoriossa – ja tuloksia kertyi peräti neljän A5-kokoisen tulostuksen verran.
Analyysin nimen jälkeen papereissa luki ”Tulemus” ja sen jälkeen ”Ref. väärtus” eli selitys jokaisen analysointituloksen sijoittumisesta normaaliarvoihin verrattuna.
Tutkin tuloksia ja havaitsin, että sain tulokset kaikkiaan tasan kolmestakymmenestä eri analysointikohteesta - tarkkaan tuli veriarvoni tutkittua!
Vaikka jokaisen analysointikohteen perässä olikin ”Ref. väärtus”, niin sairaanhoitaja selitti minulle jokaisen analysointituloksen sijoittumisen normaaliarvoihin verrattuna. Helpotti, kun sain kuulla, että jokseenkin kaikki veriarvoni ovat kohdallaan – niin maksa-arvot kuin sokeriarvotkin!
Täydellinen veriarvojen analysointi + selitykset maksoivat yhteensä 30,00 euroa!
*************
Kokemukseni Virossa saatavasta palvelusta ovat vakava haaste suomalaiselle terveydenhoidolle.Toivottelen mitä parhainta menestystä sille sote-ratkaisulle, jonka suuntaviivat Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla runsas viikko sitten linjattiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viimsi, Viimsin kylpylä, Fertilitas, AS Fertilitas, Ester Zelikman, sote-solmun avaaminen, Viimsi 2014, |
Tampereen Eurooppanuorten mielestä ilmastopolitiikka on EU:n tärkein työsarka!Lauantai 29.3.2014 - -Esko Erkkilä- Pidän valitettavana, että olin toinen ”aikuisista”, joka osallistui Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset eli TOK:n järjestämään EU-seminaariin Kirjastotalo Metsossa maanantaina 24.3.2014.
Miksi aikuisten kiinnostus oli noin laimeaa, vaikka seminaarin paneelissa olivat mukana mm. Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi, SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio sekä Keskustan eurovaaliehdokas Timo Kaunisto?
Seminaarin avasi TOK:n puheenjohtaja Lauri Heikkilä.
Täytyy mainita, että Lauri Heikkilä mukana myös Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnassa ihan omilla ansioillaan – ei siis mikään ”kiintiömies”!
Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Jirka Hakala toi seminaariin keskusjärjestön tervehdyksen.
Seminaarin alussa Tampereen Eurooppanuorten puheenjohtaja Riikka Liljeroos (vasemmalla) ja sihteeri Ida Pasanen kertoivat Eurooppanuorten toiminnasta.
***********
Eurooppanuorilla on moni kannatettavia tavoitteita toiminnassaan;
Seminaariyleisö kysyi Liljeroosilta ja Pasaselta, että mikä on se tärkein asia, johon Eurooppanuoret haluaa vaikuttaa.
Vaikka nuorisotyöttömyys koetteleekin kovasti eurooppalaista nuorisoa, niin siitä huolimatta Liljeroos ja myös Pasanen näkivät ilmastopolitiikan tärkeimmäksi saraksi, johon Euroopan pitäisi kiinnittää huomiota.
Mielestäni vastauksesta kuvastaa syvä tietämättömyys menneisyydestä ja katteeton luottamus tulevaisuuteen, kun Euroopan turvallisuutta ei nostettu tärkeimmäksi asiaksi.
*************
Ilmastokysymyksen nostaminen ykkösasiaksi oli ilmeisesti kuitenkin vain Liljeroosin ja Pasasen yksityisajattelua, sillä heidän esittämällään Eurooppanuoreten esittelydialla asiat olivat tässä järjestyksessä:
***********
Oli positiivista, että ainakin Riikka Liljeroos jäi oman esityksensä jälkeen paikalle seminaariin ja toivon, että hän sai Tampereen Opiskelevien Keskustalaisten seminaarin jatko-osioista aineksia kehitellä myös Tampereen Eurooppanuorten ajatuksia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Opiskelijaliitto, KOL, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset, TOK, Lauri Heikkilä, Jirka Hakala, Eurooppanuoret, Tampereen Eurooppanuoret, Riikka Liljeroos, Ida Pasanen, Minne menet EU?, Kimmo Sasi. Eero Vainio, Timo Kaunisto, |
Selkeäsanainen linjaaja: Mikael PentikäinenTorstai 27.3.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan eurovaaliehdokkaat Mikael Pentikäinen ja Jouni Ovaska vetivät maanantaina maaliskuun 24. päivänä useamman tilaisuuden sarjan Pirkanmaalla.
Pääsin kuuntelemaan ja haastattelemaan Pentikäistä ja Ovaskaa heidän Tampereella Café Siilinkarilla järjestämässään yleisötilaisuudessa.
On selvää, että edellispäivänä tapahtunut ”sote-solmun” avaaminen hallitsi keskustelujamme.
Oli mukava kuulla mielenkiintoista taustatietoa siitä, että miten hallitusta autettiin vaikean kysymyksen ratkaisemisessa.
Mikael Pentikäinen – jonka isä Juha Pentikäinen toimi Keskustan varapuheenjohtajana 1986 – 1988 – totesi, että ”sote-kysymys piti saada pois pöydältä” ja sen vuoksi sen ratkaiseminen parlamentaarisesti oli oikea ratkaisu.
Pentikäinen osaa pelkistää asiat ja hän totesikin, että nyt on ratkaistavana vielä kaksi isoa asiaa ja ne ovat;
Ei voi olla oikein, että Suomen velkataakka lisääntyy nyt 10 miljardin euron vuosivauhdilla, totesi Pentikäinen.
”Emme voi toimia niin, että tuhoamme luonnon ja ajamme itsemme pysyvästi heikkkoon kilpailukykyyn” – tässä eräs Pentikäisen linjaus, johon on helppo yhtyä.
Mikael Pentikäinen totesi, että Ukrainan kriisi on vakavoittanut poliittiset toimijat, sillä kyseessä on kylmän sodan jälkeen vaikein kriisitilanne.
Esityksensä lopuksi Pentikäinen teki hyvän yhteenvedon niistä toimenpiteistä, jotka Euroopassa nyt pitäisi toteuttaa:
***********
Huomasin yleisötilaisuuden keskusteluosuudessa, että kokeneena toimittajana Mikael Pentikäisellä on laajat tiedot maamme talouselämästä.
Keskustelimme Uudessakaupungissa aloittaneesta soijatehtaasta ja Pentikäisellä oli sen nykyisestä omistuspohjasta sekä raaka-aineen tuontisatamasta paremmat tiedot kuin minulla.
Uskallan Uudenkaupungin soijatehtaan kohdalla verrata Pentikäisen tietomäärää omaani, sillä sain työelämässä seurata suorastaan sisäpiirissä niitä vaiheita, jotka edelsivät tehtaan päätymistä Uuteenkaupunkiin.
Totesimme yhdessä, että aloittelevan soijatehtaan vakavat työtaistelutoimenpiteet eivät ole markkinoita etsivälle yritykselle hyvää meriittiä.
************
Mikael Pentikäinen antoi itsestään monipuolisen ja asioihin paneutuneen kuvan, joten on helppo toivotella hänelle parlamenttipaikkaan päätyvää eurovaalimenestystä!
Palaan Jouni Ovaskaa koskevaan pohdiskeluun ehkä jo huomenissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikael Pentikäinen, Jouni Ovaska, eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen, eurovaaliehdokas Jouni Ovaska, Keskustan eurovaaliehdokkaat, sote-sopimus, Juha Pentikäinen, Uudenkaupungin soijatehdas, Finnpretein Oy, Uudenkaupungin soijajalostamon työselkkaukset, |
Sote-sopu veti Tampereen kaupungin päättäjät ja virkahenkilöt neuvottomiksiKeskiviikko 26.3.2014 - -Esko Erkkilä- Osallistuin eilen Alue-Alvareiden yhteistilaisuuteen, jossa piti käsitellä ”Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu” –selvitystyön loppuraporttia.
Emeritus-maaherra Rauno Saaren mittavan työn vaatineessa selvityksessä päädyttiin esittämään Tampereen seudulle eräitä vaihtoehtoja kuntauudistuksen toteuttamiseksi.
Tilaisuudelta putosi kuitenkin pohja pois, kun hallitus ja oppositio pääsivät viime sunnuntaina Juha Sipilän aloitteesta ns. sote-sopuun, jonka tärkeä pointti oli, että Kataisen hallitus luopuu kuntauudistuksesta ja kuntien pakkoliitoshaaveista.
On annettava tunnustus Tampereen kaupungin talous- ja liiketoimintaryhmässä toimivalle yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaholle, joka heti tilaisuuden alussa totesi, että laadituilla selvityksillä ei nyt ole paljoakaan arvoa, kun hallitus ja oppositio ovat päässeet sopimukseen sote-uudistuksesta ja sen myötä jäädytettävistä kuntauudistushankkeista.
Kaikesta aisti ja näki, että Tampereen kaupungin ylimmät päättäjät sekä virkahenkilöt ovat nyt neuvottomia ja vailla aloitekykyä.
Tampereen ylin johto, kaupungin valtakoalitio sekä virkahenkilöt ovat tiukan paikan edessä. Heidän haaveensa saada Tampereen kehyskunnat maksajiksi kaikkeen siihen turhuuteen, jota Tampereella ollaan toteuttamassa ja suunnittelemassa, ovat nyt valuneet hiekkaan.
Oli mielenkiintoista, kun yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho esitti luonnoksen siitä Tampereen kaupunginhallituksen päätösesityksestä kaupunginvaltuuston päätökseksi, jota Tampereen kaupunginhallitus tulee esittämään 31.3.2014 pitämässään kokouksessa.
Päätösesitysluonnoksessa todetaan näin:
Kaupunginhallitus päättää esittää valtuuston päätettäväksi
Yhteyspäällikkö Salkoaho totesi, että päätösesitysluonnoksen kaksi viimeistä kohtaa on laadittu sen jälkeen, kun hallituksen ja opposition sopima sote-sopu tuli tietoon.
Tuntuu, että me Alvarit saimme ensikäden tietoa, sillä tutkailin netistä Tampereen kaupunginhallituksen esityslistaa siihen kokoukseen, joka pidetään 31.3.2014, mutta en löytänyt.
Meitä Alvareita oli paikalla nelisenkymmentä ja tiedustelin yhteyspäällikkö Salkoaholta, että miten Tampereen kaupungin nykyinen n. 15.000 hengen henkilökuntamäärä tulee kehittymään sote-sovun myötä.
Yhteyspäällikkö Salkoaho kertoi, että kaupungin nykyisestä henkilökunnasta 5.500 henkilöä tulee siirtymään sote-ratkaisun myötä ”miljoonapiirin” palvelukseen.
Tuukka Salkoaho jatkoi kysymykseeni vastaamista ja totesi, että nykyiselle henkilömäärälle Tampereen kaupungin tilaajaryhmässä ei jatkossa riitä töitä.
Oli mielenkiintoista kuulla, että myös apulaispormestareiden lukumäärää tullaan vähentämään. Toki se on luonnollistakin, sillä eihän uudessa tilanteessa tietenkään kaikille nykyisille apulaispormestareille ole töitä.
Olen alkaneena vuonna osallistunut Alvari-työskentelyyn vähän, mutta eilinen neuvonpito osoitti, että siihen osallistumalla saa paljon ensikäden tietoa ja toivottavasti pystyy myös vaikuttamaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote-sopu, Alvarit, Alue-Alvarit, yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho, Tuukka Salkoaho, Tilaaja-tuottaja -malli, Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu, Rauno Saari, |
Kyllä nuoret osaavat!Sunnuntai 23.3.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan Opiskelijaliitto, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset ja MSL järjestivät eilen Tampereella Kirjastotalo Metsossa seminaarin, jonka teemana oli:
Minne menet EU?
Seminaarin parasta antia oli paneelikeskustelu, jonka teemana oli haastavasti: ”Paneeli EU:n tulevaisuudesta, uhista ja mahdollisuuksista sekä laajenemisesta”
Paneelin vetäjänä toimi Keskustan eurovaaliehdokas Petri Honkonen Saarijärven Pylkönmäeltä.
Seminaarin järjestäjät olivat tehneet kerrassaan hyvää työtä, sillä paneeliin osallistuvat:
Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi
SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio
Vihreitten eurovaaliehdokas Ozan Yanar
Keskustan eurovaaliehdokas, MSL:n puheenjohtaja ja paljon muuta Timo Kaunisto!
Otan tässä jutussani esille ainoastaan ne näkökohdat, jotka panelistit esittivät itsestään ja suhtautumisestaan Euroopan Unioniin esittelypuheenvuoroissaan:
Kokoomuksen Kimmo Sasi muistutti aivan oikein, että hän oli taannoisessa hallituksessa Eurooppa-ministerinä.
SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio luonnehti itseään SDP:n listalla euro-kriittisimmäksi ehdokkaaksi.
Vihreiden eurovaaliehdokas Ozan Yanar kertoi työkseen tutkivansa palkkaeroja EU:n sisällä ja totesi, että EU on välttämätön, mutta EU:n harjoittamaa ulkopolitiikkaa voidaan kritisoida.
Keskustan eurovaaliehdokas Timo Kaunisto muistutti, että EU:ssa maatalous- sekä ympäristöasioiden päätökset muuttavat EU-maiden kansalaisten arkipäivän elämää eniten.
Kiitän jo tässä vaiheessa järjestäjiä mainion seminaarin järjestämisestä ja pyrin siihen, että käsittelen seminaarin antia tarkemmin tällä areenalla myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Opiskelijaliitto, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset, KOL, TOK, Kimmo Sasi, Eero Vainio, Ozan Yanar, Timo Kaunisto, MSL, EU:n ulkopolitiikka, SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio, kansanedustaja Kimmo Sasi, Petri Honkonen, |
Termi SPA on lyhenne sanoista Sanitas Per Aqua eli "terveyttä veden avulla"Lauantai 22.3.2014 - -Esko Erkkilä- Tapaamme ainakin kerran vuodessa käydä virolaisissa SPA-kylpylöissä ja niin teimme taas päättymässä olevalla viikollakin.
Toteutimme viiden päivän mittaisen kylpyläreissun tuttavapariskunnan kanssa ja reissumme suuntautui tällä kerralla Viimsin kylpylään Virossa.
Viimsi on Tallinnan naapurikunta ja sinne on matkaa Tallinnan keskustasta kymmenkunta kilometriä.
”Tallinn Viimsi SPA”, kuten kylpylän virallinen nimi kuuluu, on kahdeksankerroksinen rakennus.
Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta kohti etelää.
Kylpylä on laajentamassa…
…ja laajentaminen tapahtuu ripeästi, sillä jo huhtikuun alussa uusi saunakeskus saadaan käyttöön. ******************Viimsin kylpylään on helppo matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla, sillä bussilinja 1A:n päätepysäkki sijaitsee kylpylän takana. Kannattaa jäädä busssista pois jo edellisellä pysäkillä, sillä silloin kävelymatka jää hieman lyhyemmäksi. Bussit Viimsiin (siis linja 1A) lähtevät Hotelli Virun alakerrassa sijaitsevasta paikallisliikenteen terminaalista ja yhdensuuntainen matka maksaa 1,60 euroa. Matka-aika on vajaat puoli tuntia.
***************
Hoitojen määräämisessä on virolaisissa kylpylöissä tapahtunut muutos, sillä nyt ohjelmaan kuuluvat hoidot oli jo valmiiksi ohjelmoitu hoitokorttiin.
Ennen kylpyläloma alkoi lääkärintarkastuksella ja asiakas pystyi neuvottelemaan hänelle sopivat hoidot lääkärin kanssa.
On selvää, että nykyinen systeemi on kylpylän kannalta kustannustehokas, kun asiakkaiden ei tarvitse – tai he eivät edes pysty - varaamaan haluamiaan hoitoja, vaan ne on jo valmiiksi ohjelmoitu hoitokorttiin. Toki kylpylämatkaan kuulumattomia hoitoja pystyy varaamaan, mutta ne pitää maksaa erikseen.
No, aikakin minun kohdallani etukäteisohjelmointi oli osunut kohdalleen, sillä olisin itsekin valinnut hoidoikseni yrttiporekylvyn, parafiini-osokeriittihoidon sekä hieronnan. Nämä hoidot sain kahtena eri päivänä viisi päivää kestäneen kylpylävierailumme aikana.
Uintimahdollisuudet Viimsissä ovat hyvät – erityisesti pidin ulkona sijaitsevasta kylmäaltaasta, jossa kävin useitakin kertoja päivässä.
Viimsin saunakeskus tarjoaa yli puolentusinaa erilaista saunomismahdollisuutta, joten valinnanvaraa on.
**********
Kävin perhekuntani kanssa Viimsissä edellisen kerran kymmenkunta vuotta sitten ja silloisesta käynnistä jäi huono maku.
Toki petrattavaa löytyi myös nyt, mutta kokonaisvaikutelma oli varsin hyvä.
Pystyn mielestäni arvioimaan virolaisten kylpylöiden palvelutarjonnan kattavasti, sillä olen saanut vierailla kylpylävieraana lähes kaikissa virolaiskylpylöissä.
Uskallan suositella Viimsin kylpylää!
Tarkoitukseni on lähipäivinä kertoa enemmän Viimsin kylpyläreissulla kokemiamme asioita, sillä Viimsin sijainti Tallinnan kupeessa antaa hyvät mahdollisuudet liittää kylpylämatkaan monenlaista oheisohjelmaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SPA-kylpylä, Sanitas Per Aqua, terveyttä veden avulla, Sanitas Per Aqua eli terveyttä veden avulla, Tallinn Viimsi SPA, Tallinna, Viron kylpylät, Viimsi 2014, |
Kaksi prosenttia BKT:sta!Perjantai 21.3.2014 - -Esko Erkkilä- On hyvä, että Nato-keskustelu on ”oraalla”.
Hetki todelliselle Nato-keskustelulle ei Ukrainan tilanteen vuoksi ole kuitenkaan nyt otollisimmillaan, mutta ehkä juuri Ukrainan tilanteen vuoksi sitä nyt pitäisikin käydä!
”Nato-raameihin” kuuluu, että järjestöön kuuluva maa sijoittaa puolustukseen 2 % bruttokansantuotteesta.
On kuitenkin tiedostettava, että ainoastaan neljä nykyistä Nato-maata täyttää tuon kahden prosentin vaatimuksen.
Saattaa olla joillekin yllätys, että nuo maat ovat
Natoon kuuluu 28 maata, joten ”2 % BKT:sta” –vaatimuksen täyttää ainoastaan 4/28!
Myös se on hyvä tiedostaa, että Suomen puolustusmenot ovat 1,4 % bruttokansantuotteesta.
Ei tänään tämän enempää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 2 % BKT:sta, Nato-maat, NATO, OTAN, Ukrainan tilanne, Nato-keskustelu, Nato-keskustelu Suomessa, Nato ja Yhdysvallat, Nato ja Kreikka, Nato ja Turkki, Nato ja Viro, |
"Mummo meni tilaisuuteen ja otti tilaisuudesta vaarin"Keskiviikko 19.3.2014 - -Esko Erkkilä- Eläkeliitto on Suomen suurin eläkeläisjärjestö, sillä sen jäsenmäärä on n. 128.000 jäsentä. Muut eläkeläisjärjestöt eivät yhteensäkään yllä Eläkeliiton jäsenmäärään.
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksellä on vilkasta toimintaa, jonka runkona on joka toinen maanantai tapahtuva kokoontuminen Pirkanmaan Marttojen omistamassa Marttalassa Hämeenpuistossa.
Tunnen Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen, sillä olin sen johtokunnan jäsen viime vuonna ja olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana vuodenvaihteesta alkaen.
Jäsenistöömme kuuluu eri alojen taitajia ja todisteeksi tästä kerron ohjelmastamme maanantaina 10.3.2014.
Päivähetkemme musisoinnista vastasivat Kirsi Hellsten ja Pekka Hildén.
Pekka on yhdistyksemme johtokunnassa ja hänellä on vankka musiikillinen tausta.
Oli ilo kuunnella Kirsin ja Pekan reipasta sekä tuttua musiikkia!
Toisena esiintyjä oli valtiotieteiden tohtori, psykologi Reijo Kauppila, joka Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenenä on mukana jokseenkin kaikissa riennoissamme.
MMMMM
Nyt Reijo Kauppila esitteli meille uusimman kirjansa ”Ukin ja mummin viisaat ajatukset”.
Reijo Kauppilan jutustelu on mukaansatempaavaa ja sen huomaa myös silloin, kun tutkailee hänen uusinta kirjaansa.
Kaikki läsnä olleet pitivät Reijon jutustelusta ja sieltä on peräisin mm. tämän jutun otsikko.
Ehkä ajatus kulkee kuitenkin niin, että sana ”vaari” pitäisi aloittaa isolla alkukirjaimella!
”Mummo meni tilaisuuteen ja otti tilaisuudesta Vaarin”!
Tykästyin Reijon esittämään erääseen ajatukseen, jonka pyysin toimittamaan minulle sähköisenä, sillä tätä ajatusta pitää oikein ajan kanssa tutkailla ja nautiskella.
Näin kuuluu Sokrateen ajatuksia mukaellen Reijo Kauppilalta kirjallisesti saamani riimittely:
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marttala, Pekka Hildén, Reijo Kauppila, Ukin ja mummin viisaat ajatukset, Sokrates, Mielen voima, Ihmisen tapa oppia, Ikäihmisen osa, |
IMF Suomen taloudesta: "Sitä parempi jos koko eduskunta saadaan mukaan"!Lauantai 15.3.2014 - -Esko Erkkilä- Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tutustui paikan päällä Suomen taloustilanteeseen parin viikon ajan ja luovutti eilen viranomaisille loppulausuntonsa Suomen talouden tilasta.
Loppulausunto on karua tekstiä, mutta kokemuksen perusteella pelkään, että tämäkin lausunto on jälleen kerran ylioptimistinen.
Lausunnossa päädytään ennustamaan, että Suomen BKT kasvaisi tänä vuonna 0,3 %.
IMF:n arvio merkitsee aiemman kasvuennusteen puolittumista.
*************
Näen, että Suomen taloustilanteen heikkous on seurausta siitä näköalattomuudesta, jolla Kataisen-Urpilaisen hallitus yrittää johtaa Suomea.
Monet asiat ovat perimmiltään kiinni uskosta tulevaisuuteen ja siitä, että korkeimmat poliittiset johtajat uskovat pärjättävän.
Hallituksen toimet ovat viikko viikolta ja päivä päivältä ajautumassa yhä syvemmälle suohon ja totta kai kansalaiset sekä yrityselämä tämän aistivat. Kansalaisten ja elinkeinoelämän uskoa tulevaisuuteen ovat rapauttaneet mm. seuraavat asiat:
Pääministeri Kataisen ilmestyminen kuvaruutuun – jotka esiintymiset ovat onneksi vähentyneet – merkitsee kuulijoissa aina säälintunnetta.
SDP:n kiihtyvä puheenjohtajapeli kasvattaa päivä päivältä epäluottamusta valtiovarainministeripuolueeseen.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan nukkumiset ministeriaitiossa ja hurlumhei-matkailut maailmalla ovat vieneet lopullisesti uskottavuuden SKDL:n perilliseen.
Vihreiden toimenpiteet suomalaisen talouselämän lopulliseksi upottamiseksi merkitsevät, että elinkeinoelämä joutuu tähyilemään seesteisimpiä olosuhteita maamme ulkopuolelta.
RKP:n puheenjohtajan jänistäminen neuvotteluista Venäjän kanssa ja hänen mauton kravattitemppunsa ovat varmaan olleet tuskallista seurattavaa aikoinaan puolustusministerin tehtävistä kunnialla selvinneelle saman puolueen Elisabeth Rehn´lle.
Ennen sanottiin, että puolustusministerin pitää olla mies, jotta kenraalit voivat mennä nurkan taakse kuselle puolustusministerin kanssa, mutta Elisabeth Rehn lopetti tämän tosiasian. En turhaan aikoinaan äänestänyt Elisabeth Rehn´ä presidentinvaaleissa!
****************
IMF ehdottaa Suomelle seuraavia toimenpiteitä:
Keskeistä IMF:n mielestä on, että sitä parempi Suomelle, jos koko eduskunta saadaan toteuttamaan ja siten sitoutumaan sen vaatimien toimenpiteiden taakse!Saa nähdä, että joko Kataisen niskurointi opposition mukaan ottamisesta päätöksentekoon vihdoinkin päättyy!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, ministereiden joukkopako Brysseliin, Henna Virkkunen Brysseliin, Alexander Stubb Brysseliin, Merja Kyllönen Brysseliin, Jyrki Katainen Brysseliin?, Elisabeth Rehn, puolustusministeri Elisabeth Rehn, |
Brysselin metroverkosto muodostuu neljästä metrolinjastaTorstai 13.3.2014 - -Esko Erkkilä- Tammikuisella Brysselin matkallamme tutustuimme myös Brysselin metroon.
Metrolinjoja Brysselissä on neljä ja niiden yhteinen pituus 32 kilometriä.
Metroasemien portit ovat periaatteessa yksinkertaisia käyttää, mutta monta kertaa meillä oli ainakin pieniä haasteita päästä porteista läpi.
M1- (purppura) ja M5-linjat (keltainen) ovat vanhimmat linjat, sillä ne on avattu vuonna 1976.
Huomatkaa linjakartalla nuolesta kaksi asemaa oikealla oleva ”Schuman” –metroasema,…
…sillä se on Euroopan komissiorakennuksen vieressä sijaitseva metroasema!
Nojailen tässä Schuman-aseman rullaportaiden kaiteeseen ja takanani näkyy Berlaymont rakennus eli Euroopan komission ”kotipesä”!
Paikallisoppaamme opastivat, että Brysselin metrossa ei pidä olla liian kohtelias ja sen kyllä vierailumme aikana totesimme.
Metrovaunut olivat aina täynnä ja varovainen esim. taskuvarkaiden varalta piti olla koko ajan.
Vaunujen pysähdysajat asemilla olivat lyhyitä ja vaunuun nousemiseen sekä vaunusta poistumiseen ei ollut paljon aikaa.
****************
Metroverkoston lisäksi Brysselissä on 24 kilometriä raiteita raitiotievaunuille.
Raitiovaunujen pyörästöt on koteloitu hyvin, jotta kanssakulkijoiden turvallisuus pystyttäisiin takaamaan.
Ei voi pienimmässäkään määrin todeta, että Brysselissä nauttisi metrolla matkustamisesta, mutta tokihan sillä liikkumaan pääsee.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Brysselin metro, Brysselin raitiovaunut, Brysselin metroverkosto, Brysselin ratikkaverkosto, Berlaymont, Schuman-metroasema, Euroopan komissio, Bryssel 2014, |
Nato-yhteensopivuusKeskiviikko 12.3.2014 - -Esko Erkkilä- Tammikuun lopulla, kun pääsin vierailemaan Suomen erityisedustustossa Natossa, sotilaspoliittisen katsauksen meille esitti kommodori Tapio Maijala.
Kannattaa mainita, että kommodori vastaa sotilasarvoltaan everstiä.
Kommodori Maijala toimii erityisedustustossa apulaissotilasedustajana ja hän raportoi erityisedustuston sotilasedustaja kenraalimajuri Markku Nikkilälle.
Kenraalimajuri Markku Nikkilä puolestaan toimii Puolustusvoimain komentajan edustajana Natossa ja Euroopan Unionissa.
Kommodori Maijalan esitys oli mielenkiintoinen ja sotilaallisen täsmällinen.
Puolustusvoimat ovat viime vuosina lisänneet monilla toimintalohkoillaan Nato-yhteensopivuutta; näin vaikka Suomi ei olekaan Nato-maa.
Kommodori Tapio Maijala mainitsi yhteensopivuuden osalta mm. seuraavat seikat:
***********
Naton ja sen jäsenmaiden kalustokysymyksistä kommodori Maijala totesi, että hävittäjät sekä panssarivaunut ovat jäsenvaltioiden, mutta esim. Awacs-tutkakoneet ovat Naton omistamia.
Naton päämajassa Brysselissä toimii Naton ylin poliittinen taso, mutta Naton operaatioiden toteuttamisesta vastaa ACO (Allied Command Operations) Belgian Mons´ssa.
Naton päätöksentekoprosessista kommodori Maijala kertoi, että päätöksiin vaaditaan aina konsensus. Konsensukseen pääseminen vaati esim. Libyan kriisin kohdalla kuusi päivää!
*********
Olen joskus ollut palavereissa, joissa on todettu, että Huoltovarmuuskeskus on monen seikan osalta ”Suomen Nato”.
Kysyin asiaa kommodori Maijalalta hänen esityksensä jälkeen ja osin yllätyin, kun kommodori oli paljolti samaa mieltä kevyeksi heitoksi tarkoittamani seikan kanssa.
Kannattaa tutustua Huoltovarmuuskeskuksen nettisivuihin – ne löytyvät googlaten vaikkapa näin: ”Huoltovarmuuskeskus”!
***************
Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan ”Suomen erityisedustusto Natossa” toimintaan ja kuulla suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg ´n sekä kommodori Tapio Maijala esitykset Natosta ja Suomen erityisedustustosta Natossa.
**************
Jutun lopuksi vielä kuva kassakuitista, jonka sain maksettuani vaimolleni ja itselleni maukkaan lounaan Naton päämajassa henkilökunnan ruokalassa.
Ei paha hinta – 19,30 euroa kahden hengen lounaasta ja mukana hinnassa kaksi pientä putelia (3,33 € per puteli) erinomaista punaviiniä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen erityisedustusto Natossa, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg, kommodori Tapio Maijala, kenraalimajuri Markku Nikkilä, Puolustusvoimain komentajan edustaja Natossa ja Euroopan Unionissa, Nato-yhteensopivuus, Bryssel 2014, Huoltovarmuuskeskus, |
Mitä merkitsee artikla 5?Maanantai 10.3.2014 - -Esko Erkkilä- Päätin eilisen Brysselin matkaamme selostaneen juttuni toteamalla Naton 5. artiklan, mutta sen avaaminen jäi tarkoituksella tekemättä.
Suomen ulkoasiainministeriön ja Suomen erityisedustusto Natossa –nettisivuilla todetaan artikla 5.:n tiimoilta näin:
Pohjois-Atlantin sopimus sitoo Naton jäsenmaat yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon tilanteessa, jossa yhteen tai useampaan jäsenmaahan kohdistuu hyökkäys. Artikla 5:n nojalla kukin jäsenmaa sitoutuu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”. Tällaisia voivat sotilaallisten keinojen ohella olla poliittiset toimenpiteet, joilla painostettaisiin uhkaavaa valtiota muuttamaan politiikkaansa. Kukin jäsenmaa päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden.
En lähde kommentoimaan viidettä artiklaa sen kummemmin kuin toteamalla, että UM:n sananselityksen mukaan se saattaisi merkitä uhkaan joutuneen maan auttamisessa ehkä myös varsin mietoja toimenpiteitä!
Olenkohan käsittänyt oikein?
***************
Suurlähettiläs Rantala-Engberg mainitsi, että Awacs-tutkakoneet Nato-maat ovat hankkineet yhdessä.
***************
Suomen erityisedustusto Natossa –yksikön päällikkö suurlähettiläs Pia Rantala-Engbeg luetteli meille Naton ydintehtävät näin:
Globaaleja haasteita ja uhkia suurlähettilään mukaan ovat;
**********
Naton rahoituskuvioista suurlähettiläs Rantala-Engberg mainitsi järjestön tavoitteena olevan, että maa käyttää puolustusmenoihin 2 % bruttokansantuotteesta – nyt Nato-maista tähän yltää neljä maata ja 24 maata ei yllä tavoitteeseen.
Suomen puolustusmenot ovat 1,4 % bruttokansantuotteesta.
**************
Suurlähettiläs Rantala-Engberg muistutti, että Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan sisältyy ns. Nato-optio.
Etsin eduskunnalle 22.6.2011 annetun valtioneuvoston tiedonannon ja siellä todetaan sivulla 22 näin:
”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.”
Suurlähettiläs tiesi, että mitä hän meille puhui!
********
Suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg selvitteli meille esityksensä lopuksi Naton ja EU:n eroja – kas näin:
Toisiko Suomen liittyminen Natoon kriisin?
Suurlähettiläs Rantala-Engbeg vastasi itse esittämäänsä kysymykseen, että Baltian maiden liittyminen Natoon aiheutti tiettyä keskustelua! Kiitän suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg´ä mielenkiintoisesta esityksestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: NATO, OTAN, Suomi ja Nato, Suomen erityisedustusto Natossa, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg, 5.artikla, Naton 5. artikla, Nato-optio, Kataisen hallitusohjelman Nato-optio, Awacs, Awacs-tutkakoneet, Bryssel 2014, |
Mielenkiintoinen vierailu Suomen Nato-erityisedustustossa BrysselissäSunnuntai 9.3.2014 - -Esko Erkkilä- Tammikuun lopulla toteutuneen Brysselin vierailumme eräs pääkohde EU-parlamentin ja EU-komission ohella oli tutustuminen Suomen erityisedustustoon Natossa ja sitä kautta Natoon.
Suomi on Naton kumppanuusmaa ja se antaa myös tavalliselle suomalaiselle mahdollisuuden vierailla Suomen erityisedustustossa Natossa – erityisedustusto sijaitsee Manfred Wörner -rakennuksessa samalla tontilla Brysselissä sijaitsevan Naton päämajan kanssa, mutta n. neljänsadan metrin etäisyydellä Naton päämajasta.
Tapaan usein ryydittää juttujani valokuvilla, mutta tämän jutun yhteydessä se ei ole mahdollista, sillä Naton päämaja-alueella on ehdoton valokuvauskielto.
Tämän jutun kuvat ovat amatöörikuvia edustuston nettisivuilta.
Vierailumme teknisenä isäntä toimi edustuston tiedotusassistentti Janne Leino.
Kamerat ja kännykät piti jättää bussiin ja sen jälkeen läpäisimme Leinon johdolla lentokentiltä tutun turvatarkastuksen kautta itsemme Naton päämaja-alueelle.
Ruokailimme omakustanteisesti Naton päämajan ruokalassa ja keräännyimme luentosaliin. jossa…
..Suomen erityisedustuston päällikkö, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg piti meille erinomaisen esityksen Natosta ja Suomen roolista Natossa.
Tässä joitain asiakokonaisuuksia, jotka tulivat esille suurlähettiläs Rantala-Engberg´n esityksessä:
**************
*************
************
Suurlähettiläs Pia Rantala-Engbeg´n esitys jatkui ja siitä lisää lähiaikoina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Nato-kumppanuus, Suomen erityisedustusto Natossa, suurlähettiläs Pia Rantala-Engberg, Naton päämaja, Bryssel 2014, HVK, Huoltovarmuuskeskus, Ulkoasiaianministeriö, Puolustusministeriö, Pääesikunta, Word Trade Center - Naton rooli, Naton 5. artikla, |
Tampereen ratikkarahoilla saataisiin koko Pirkanmaan tieverkosto hyvään kuntoonLauantai 8.3.2014 - -Esko Erkkilä- Suomi elää taloudellisesti vaikeaa aikaa.
Suomen kaupungeista Tampere rypee taloudellisesti syvässä ahdingossa, mutta eräät tahot eivät edelleenkään osaa tiedostaa tilannetta.
Rantaväylän tunnelipäätökseen liittyvät ”kumppanuudet” ovat toteutuessaan romahduttamassa lopullisesti Tampereen talouden.
Tampereelle ollaan havittelemassa kokonaiskustannuksiltaan miljardiluokan kaupunkiraitiotietä!
Kaupunkiraitiotien ensimmäinen vaihe maksaisi ”virallisten” suunnitelmien mukaan 220 miljoonaa euroa.
Huvittavaa, että Tampereen ylin johto esittää 220 miljoonaa euroa ensimmäisen vaiheen kustannuksena, kun se pyytää valtiota tukemaan hanketta.
”Unohdetaan”, että ratikka tarvitsee väkeä kuljettaakseen myös vaunukaluston ja se maksaa ensivaiheessakin vaatimattomat 60 – 72 miljoonaa euroa.
Lukuihin saadaan mittakaavaa, kun tiedetään, että yksi veroprosentti-yksikkö merkitsee Tampereella vuositasolla 30 M€. Pelkät ensimmäisen vaiheen vaunuhankinnat merkitsisivät siis 2,5 %-yksikön korotusta Tampereen kunnallisveroon! On luonnollista, että vaunuhankintaa ei kuoletettaisi kerralla, mutta vertailut osoittavat mittakaavan!
**********
Onneksi Tampereella ja Pirkanmaalla on järkeviä päättäjiä, jotka osaavat katsoa kokonaisuuksia.
Tapasin heistä erään vajaa viikko sitten ja hän totesi, että Tampereen ratikkaan suunnitelluilla rahoilla olisi mahdollista saada koko Pirkanmaan tieverkosto hyvään kuntoon.
Uskon, että kyseinen asiantuntija tarkoitti Pirkanmaata halkovien…
…lisäksi maakunnan lukuisia pienempiä teitä.
Tampereen ratikkauskovaiset ovat todistelleet kaupunkiraitiotiehanketta taloudellisesti järkeväksi hankkeeksi,... ...mutta tuskin hekään pystyvät väittämään, että Tampereen ratikka toisi Pirkanmaalle ja koko valtakuntaan läheskään samaa määrää hyvinvointia kuin maakunnan tieverkoston parantaminen toisi!*******Pirkanmaan tieverkoston parantaminen kohentaisi koko maakunnan ja erityisesti Tampereen tilannetta, mutta se parantaisi hyvinvointia ja taloudellista toimeliaisuutta
ja
***********
Toivon ja uskon, että jo nykyinen hallitus osaa arvioida kokonaistilanteen oikein - luotan, että ainakin seuraava hallitus sen osaa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ratikkarahat tienparannuksiin, ratikka, Tampereen kaupunkiraitiotie, Pirkanmaa, Uusimaa, Kanta-Häme, Varsinais-Suomi, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, ruotsinkielinen Pohjanmaa, Keski-Suomi, Päijät-Häme, |