Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Sallisivatko Suomen viranomaiset lihatuotteiden myymisen ilman kylmälaitteita helteellä markkinakojusta?

Keskiviikko 21.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Perhekuntamme toukokuun ohjelmaan on jo useampana vuonna kuulunut matka Türin kukkamarkkinoille Viroon ja näin tapahtui taas viime viikolla eli 14. – 16.5.2014.

Türin kukkamarkkinat ovat joka kerta pienoinen elämys ja elämys erityisesti sen vuoksi, että siellä tavarantarjonta on paljon monipuolisempaa kuin tapahtuman nimestä saattaisi päätellä.

 

Pieni kuvakimara antaa jonkinlaisen kuvan Türin kukkamarkkinoista sellaisellekin, joka ei ole koskaan niillä käynyt:

 

 

 

tyrimarkki1

 

Kuivatut kalat ovat hyvin yleinen myyntiartikkeli kukkamarkkinoilla ja…

 

 

 

 

tyrimarkki2

 
…useimmat myyjät mainostavat, että kyseessä on Peipsjärvestä pyydetty kala.

 

 

 

tyrimarkki3

 

 
Toinen suosittu myyntiartikkeli ovat savustetut kalat.

 

 

 

 

tyrimarkki4

 
Nyt en kysellyt savustettujen kalojen alkuperää, mutta kun viime vuonna sitä kyselin, niin myyjät kertoivat kalojen pyyntipaikan avoimesti. Jotkut kalat on pyydetty myös Suomen rannikon tuntumasta.

 

 

 

 tyrimarkki5

 

Savustetuilla kaloilla oli suuret hintaerot, sillä savustettu turska maksoi vain 5 €/kg, kun taas savustetulla ankeriaalla oli hintaa 32 €/kg.

 

 

 

tyrimarkki6

 

Varsin suurta ihmetystä suomalaisen markkina-asiakkaan mielessä oli siitä, kun kukkamarkkinoilla oli tänä vuonna kaksikin kananpoikien myyjää.

 

 

 

tyrimarkki7

 

Toisella poikasmyyjällä oli esillä ”tuoteluettelo” niistä poikasista, joita hänellä oli tarjolla. Luettelosta näkyi, että tarjolla oli mm. Lohmann´n valkoista sekä ruskeaa kananpoikaa – molemmat yleisiä Suomenkin tuotantokanaloissa ainakin takavuosina.

 

 

 

tyrimarkki8

Poikasia ei markkinoilla ollut tarjolla suuria määriä, mutta koko ajan kauppa kuitenkin kävi ja tyytyväiset ostajat lähtivät jatkamaan taimiostoksia muutama kananpoika kassissaan!

 

 

 

tyrimarkki9

 

Kananpojat eivät olleet ainoat elävät myyntiartikkelit Türin kukkamarkkinoilla, sillä ainakin yhdeltä myyjältä oli mahdollisuus ostaa eläviä kaloja.

 

Kalojen hinnat vaihtelivat 6 eurosta aina 12 euroon per kappale!

 

 

 

tyrimarkki10

 

Viron alkoholipolitiikka on tunnetusti paljon vapaampaa kuin Suomessa ja sen vuoksi olikin luontevaa, että Türin kukkamarkkinoilla oli muutama viininvalmistaja esittelemässä ja myös myymässä tuotteitaan. Pullo virolaista laatuviiniä maksoi muutaman euron.

 

 

 

**************

 

 

 

Työelämässä toimin kiinteässä yhteistyössä Suomen elintarviketurvallisuudesta vastaavan viranomaisen eli Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa.

 

Tiedän yhä edelleen tuntevani ne määräykset ja menettelytavat, joiden noudattamisella pystytään takaamaan Suomen elintarviketurvallisuus.

 

Taustani vuoksi on mielenkiintoista seurata naapurimaamme menettelyä elintarviketurvallisuuden saralla  – mielenkiintoista senkin vuoksi, että molemmat maat kuuluvat Euroopan Unioniin.

 

 

 

tyrimarkki11

 

Kuuma hellepäivä, paljon ihmisiä kulkemassa lihajalostetuotteiden ohi, ei kylmälaitteita, maistiaisia tarjolla; siinä raamit sille lihajalostetarjonnalle, jota saimme nähdä Türin kukkamarkkinoilla.

 

 

 

tyrimarkki12

 

Grillivursti metsäsianlihasta 8,50 €/kg – sopuhinta!

 

 

 

tyrimarkki13

 

En ole ennen tavannut, että makkaroita myydään metrikaupalla, mutta nyt senkin näin; metrivursti 2,90 €/metri!

 

 

 

tyrimarkki14

 

Myös juustonmyyjät toimivat ilman kylmälaitteita, vaikka lämpötila olikin hellelukemissa.

 

 

 

**********

 

 

tyrimarkki15

 

Niin, olihan Türin kukkamarkkinoilla myös kukantaimia tarjolla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Türin kukkamarkkinat, Türi, Viron kevätpääkaupunki, Peipsjärvi, Lohmann White, Lohmann Brown, lihamunakana, hani, kalkun, vutt, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira,

Suomalaisministeriä tarvitaan vasta sitten, kun EU sanoo EI!

Sunnuntai 18.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Tämän jutun otsikkoa on hieman fiksattu sen alkuperäisestä muodosta, jonka lausui eräs kokenut myyntimies jo paljon aikaa sitten – sain olla tuon menestyneen myyntimiehen esimiehenä.

 

Alkuperäinen muoto kuuluu jotenkin siihen suuntaan, että...

...yrityksen myyntimiestä tarvitaan vasta sitten, kun asiakas aikoo ostaa kilpailijan tuotetta.

 

Vanha ja edelleen ajankohtainen viisaus tuli mieleeni, kun olen viime päivinä seurannut Keskustan Olli Rehn´n ja puheenjohtaja Juha Sipilän käynnistämää keskustelua Kokoomuksen luokattomasta menettelystä puolustaa Suomen etuja EU:n maatalouspolitiikassa.

 

Kokoomus luovutti ilman pienintäkään taistelua ne asemat, jotka Suomi sai ns. 141-pykälän muodossa EU-liittymisneuvotteluissa ja joita erityisesti keskustalainen maa- ja metsätalousministeri on pystynyt puolustamaan aina siihen saakka, kunnes kokoomuksen Jari Koskisesta tuli maa- ja metsätalousministeri.

 

141-tuki ja sen onnistuneet jatkoneuvottelut ovat olleet niin suuri kysymys, että niiden loppuunsaattamisessa on aina tarvittu Suomen pääministerin roolia.

 

Nyt kokoomus luovutti maamme alkutuotannolle, elintarviketeollisuudelle ja ennen kaikkea suomalaiselle kuluttajalle elintärkeässä kysymyksessä taistelun ilman, että pääministeri Katainen olisi korvaansa lotkauttanut tässä asiassa!

 

On hyvä, että komission varapuheenjohtaja, Keskustan eurovaaliehdokas Olli Rehn otti asian esille ja on hyvä, että samoin teki myös Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

 

Huvittaa – jos vakava asia nyt voi ketään huvittaa – kun kokoomuksen kyläpoliitikot ovat kilvan yhdessä pääministeri Kataisen kanssa ryhtyneet puolustelemaan kokoomuksen heikkoa toimintaa 141-neuvotteluissa.

 

Kyläpoliitikot ja Katainen perustelevat, että muka mitään ei ollut tehtävissä!

 

Näin se on ollut aina, mutta Keskustan kuluttajia, elintarviketeollisuutta ja alkutuotantoa puolustava toiminta on aina tähän mennessä tuottanut tulosta – nyt kokoomus luovutti 141-neuvotteluissa ilman taistelua.

 

 

***********

 

 

Keskustan eurovaaliehdokas Timo Kaunisto osui naulan kantaan, kun hän totesi eilen eli 17.5.2014 Uuden Suomen blogikirjoitustaan kommentoidessaan näin:

 

 

”Jos tarkoitus on lopettaa ruuan tuotanto ja siihen liittyvät 300.000 elintarvikeketjun työpaikkaa Suomesta niin sanotaan se sitten suoraan, ei kannata kiemurrella”

 

Uskaltaako kokoomus tunnustaa aikeensa suoraan ja kiemurtelematta?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 141-tuki, EU -liittymisneuvottelut ja 141-tuki, Olli Rehn, Juha Sipilä, Jari Koskinen, Sirkka-Liisa Anttila, haluaako kokoomus lopettaa ruuantuotannon Suomesta?,

Wieliczkan suolakaivoksessa käydään 135 metrin syvyydessä

Torstai 15.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Krakovan lähellä sijaitseva Wieliczkan suolakaivos oli eräs kohteemme huhtikuun alussa tekemällämme Puolan matkalla.

 

Wieliczkan suolakaivos ehti olla toiminnassa yli 700 vuotta, mutta nyt sen teollinen toiminta on päättynyt.

 

 

 

suola1

 

Suolakaivoksesta on maan päällä ainoastaan tämä rakennus ja turistikierros alkaa rakennuksen päädyssä olevan oven kautta.

 

Suolakaivoksen käytävien pituus on kaikkiaan 250 kilometriä ja ne sijaitsevat yhdeksällä eri työskentelytasolla.

 

Turistireitti on pituudeltaan parisen kilometriä ja se alkaa puuportaita pitkin laskeutumalla 64 metrin syvyyteen.

 

Laskeutuminen puuportaita myöten tuntui loputtomalta ja monet sanoivatkin, että näin pitkä laskeutuminen olisi pitänyt olla tiedossa ennen kaivoskierroksen aloittamista

 

 

 

suola2

 

Kävelyreitin alkupäässä on sali, jossa sijaitsee kuuluisan puolalaisen tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksen suolasta veistetty patsas.

 

 

 

suola3

 

 

Janowice –salissa on vuorisuolaveistos ”Suuri Legenda”, joka kertoo rakkaustarinan suolakaivoksen löytymisestä.

 

 

 

suola4

 

Suolakaivoksen käytävien katossa on nähtävissä suolasta muodostuneita kauniita ”kukkakaalimuodostelmia”.

 

 

 

suola5

 

Louhinnan yhteydessä kaivoskäytäviin muodostui metaania ja sen poistaminen keppien päähän sijoitetuilla tulilla oli suurta varovaisuutta vaativaa hommaa.

 

 

**************

 

 

 

suola6

 

 

 

suola7

 

 

 

suola8

 

 

Hevoset olivat ratkaisevassa asemassa, kun ne kaivoskäytävillä vetivät suolakuormia paikkoihin, joista suola vinssattiin maan pinnalle.

 

 

*************

 

 

 

suola9

 

Prinsessa Kingan sali on Wieliczkan suolakaivoksen upein kappeli.

 

Kappeli on pituudeltaan 54 metriä, leveydeltään 17 metriä ja sillä on korkeutta 12 metriä.

 

Turistikierroksella kappeliin saavutaan parvekkeen kautta ja näkymä kappeliin on unohtumaton.

 

 

 

suola10

 

Kappelin katossa roikkuvat viisi suolakristallikynttelikköä valaisevat kappelin.

 

 

 

suola11

 

 

 

suola12

 

Kappelin seinillä on Raamattu-aiheisia suolateoksia.

 

 

 

suola13

 

On luonnollista, että puolalaissyntyinen Paavi Johannes Paavali II vieraili aikoinaan Wieliczkan suolakaivoksessa ja sen muistoksi Kinga-salissa on suolapatsas vierailun muistoksi.

 

 

 

suola14

 

Suolakaivoksen suurin sali on Varsova-sali, jossa voidaan pitää mm. konsertteja.

 

 

 suola15

 

 

Paluumatka suolakaivoksesta maan pinnalle tapahtui hissillä, johon virkailijat ahtoivat pieneen tilaan monta ihmistä.

 

En ole milloinkaan ollut niin pienessä hississä, mutta kun hissin nousunopeus oli neljä metriä sekunnissa, niin paluumatka ei onneksi kestänyt pitkään!

 

 

Poiketkaahan Krakovassa käydessänne Wieliczkan suolakaivoksella – niin tekee vuosittain 1,2 miljoonaa muutakin vierailijaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Wieliczka, Wieliczkan suolakaivos, Nikolaus Kopernikus, Kopernikus, Janowice, Suuri Legenda, Prinsessa Kinga, prinsessa Kingan sali, Paavi Johannes Paavali II, Puola 2014,

Puolassa syntyneen ja kahdesti Nobel-palkinnon saaneen Marie Curien kipsipatsas on Varsovan Teknillisessä museossa

Keskiviikko 14.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Tutustuin taannoisella Puolan matkallamme Varsovan Kulttuuritalossa eli Stalinin hampaassa sijaitsevaan teollisuuden ja teknologian museoon.

 

 

 

 

museo1

 

Museossa on professori Mariana Konieczenegon kipsiveistos kaksinkertaisesta nobelistista Maria Sklodowska-Curie´sta eli Marie Curie´sta.
 
Marie Curie (1867 – 1934) oli puolalaissyntyinen, mutta Ranskaan muutettuaan teki elämäntyönsä siellä.
 
Curie sai fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 1903 ja kemian Nobel-palkinnon vuonna 1911; Curie on edelleenkin ainoa nainen, joka on kahdesti palkittu Nobel-palkinnolla.

 

************ 

Curien kipsipatsas on sivuosassa museossa, sillä museossa esitellään Puolan saavutuksia teollisuuden ja teknologian saralla.

 

 

 

****************

 

 

 

museo2

 

 

 

museo3

 

 

 

museo4

 

 

Tekniikan amatöörinä museosta jäi mieleen se, että puolalainen tekniikka on ”karkeatekoista” ja se ilmenee jo sisäänkäynnin vierellä sijaitsevista laitteista.

 

 

 

 

museo5

 

 

Museossa on esillä entisaikojen autoja T-mallin Fordista…

 

 

 

museo6

 

 

 

museo7

 

 

 

museo8

 

 

 

museo9

 

 

 

museo10

 

 

 …aina Polski Fiat 508 ”Junak” malliin saakka!

 

 

 

museo11

 

 

Museon ”Talous” –osastolla oli mielenkiintoista nähdä pyykinpesukoneiden ja mankeleiden historiaa.

 

 

 

museo12

 

 

Nykypäivän suomalaistalouksissa tuttu Miele-merkki omaa näköjään pitkät perinteet!

 

 

 

museo13

 

Oli yllätys, että 1960-luvulla Puolassa on valmistettu monia televisiomalleja. Unimor-tehdas on sijainnut Gdanskissa.

 

 

 

museo14

 

 

Se puolestaan ei ollut yllätys, että Puolan kaivosteollisuutta esiteltiin museossa varsin laajasti.

 

Puolastahan se kivihiili paljolti tulee, jonka kautta Suomen hallitus noudattaa ”hiilenmustaa energiapolitiikkaa”!

 

 

 

museo15

 

Erään näyttelysalin permannolla oli suurehko koululuokka kuuntelemassa asiantuntijan esitystä menneistä ajoista.

 

Kannatettava idea myös Suomeen!

 

***************** 

 

Varsovassa käydessä kannattaa poiketa myös Teknillisessä museossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marie Curie, Maria Sklodowska-Curie, Mariana Konieczenego, fysiikan Nobel 1903, kemian Nobel 1911, Polski Fiat 508 Junak, T-Ford, Stalinin hammas Varsova, Kulttuuritalo Varsova, Miele, Unimor, hiilenmusta energiapolitiikka, Puola 2014,

Anneli Jäätteenmäki 11.5.2014: "Kuluttajilla oikeus tietää mitä syö ja onko kotimaista"

Tiistai 13.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Helsingin Sanomat kertoi 8.5.2014 ilmestyneessä jutussa, että maa- ja metsätalousministeriö valmistelee ehdotusta, jonka mukaan kuluttajille ei enää olisi pakko kertoa kalan pyyntiajankohdasta.

 

Pidän kokoomuslaisen ministerin Jari Koskisen johtaman maa- ja metsätalousministeriön suunnitelmia käsittämättöminä.

 

Jari Koskinen – kokoomus – on ilmoittanut, että hän ei tavoittele ensi vuoden eduskuntavaaleissa kansanedustajuutta. Vaikka näin onkin – ja siitä syystä erityisesti – pidän kokoomusministerin johtaman ministeriön suunnitelmia vastuuttomina.

 

Miten norjalaiset kalankasvattajat ovat toimineet, kun kokoomusministeri on näin voimakkaasti norjalaisten kalankasvattajien äänitorvena Suomessa?

************

 

Europarlamentaarikko ja myös seuraavalle kaudelle ehdolla oleva varatuomari Anneli Jäätteenmäki järjesti viime sunnuntaina eli 11.5.2014 Facebook-keskustelun, jonka teemana oli: ”Järkeä EU:hun!”

 

Seurasin keskustelua ja kysyin Jäätteenmäeltä keskustelutilaisuuden lopulla näin:

 

 

Kannan huolta ruuan alkuperämerkinnöistä

On valitettavaa, että jotkut europarlamenttiin pyrkivät suomalaiset "vähät välittävät" ruuan alkuperämerkinnöistä.

Muistelen, että Anneli on vankkumaton ruuan alkuperämerkintöjen kannattaja, mutta huolestuttaa, että huhujen mukaan esim. nyt kotoinen maa- ja metsätalousministeriömme on luopumassa kaupassa myytävien kalojen pyyntiajankohdan ilmoittamisvelvollisuudesta!

 

Jäätteenmäki huomioi kysymykseni ja vastasi siihen näin:

 

 

Esko, kannatan selkeitä ja pakollisia alkuperämerkintöjä. Kuluttajilla oikeus tietää mitä syö ja onko kotimaista.

 

***************

 

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen vastaus on hyvä pitää mielessä, kun europarlamenttivaalien ennakkoäänestys huomenna alkaa!

 

Haluatko Sinä tietää, että millaista ruokaa syöt?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen, europarlamantaarikko Anneli Jäätteenmäki, ruuan alkuperämerkinnät, kalojen pyyntiaikamerkinnät,

Varsovassa sijaitseva Stalin hammas on Josef Stalinin "lahja" Puolan kansalle

Maanantai 12.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Yleissivistyksessäni on suuri aukko, sillä en ole milloinkaan käynyt Moskovassa.

 

Sen vuoksi joudun tukeutumaan nettitietoon kun kerron, että Moskovassa on useita Stalinin hampaaksi kutsuttuja rakennuksia.

 

Olen omin silmin nähnyt, että Riikassa on Stalinin hammas ja sain omakohtaisesti taannoisella Puolan matkallamme tutustua Varsovassa sijaitsevaan Stalinin hampaaseen.

 

Stalinin hammas on pilvenpiirtäjä, joita Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin rakennutti Moskovaan sekä ainakin Latvian pääkaupunkiin Riikaan ja Puolan pääkaupunkiin Varsovaan.

 

 

Moskovassa kerrotaan olevan seitsemän Stalinin hammasta ja ne on rakennettu vuosina 1947 – 1953.

 

 

 

sta1

 

Kaikki Stalin hampaat on rakennettu jokseenkin samojen piirustusten mukaan, sillä ainakin Riikan sekä Varsovan rakennuskolossit muistuttavat tosiaan.
 
Asuimme Puolan matkallamme yhden yön Varsovassa sijaitsevan Stalinin hampaan lähellä ja kiersin massiivisen rakennuksen 5.4.2014 kahteenkin kertaan ympäri – laskeskelin, että kävelykierrokselleni kertyi mittaa seitsemisensataa metriä.

 

 

 

sta2

 

 

 

sta3

 

 

Puolalaiset kutsuvat Neuvostoliitolta ”lahjaksi saamaansa” rakennusta nykyään häveliäästi Kulttuuritaloksi.

 

Talon alkuperäinen nimi oli Josef Stalinin Kulttuuri- ja tiedepalatsi.

 

Iltavalaistuksessa Stalinin hammas on komea rakennus.

 

 

 

sta4

 

 

Varsovan Stalinin hampaan rakentaminen aloitettiin 3.500 neuvostoliittolaisen rakennustyöläisen voimin vuonna 1952 ja se valmistui vuonna 1955.

 

 

 

Rakennuksessa on paljon erilaisia kulttuuriin liittyviä toimintoja – pieni kuvakimara niistä:

 

 

 

sta5

 

 

 

sta6

 

 

 

sta7

 

 

 

sta8

 

 

 

sta9

 

 

 

sta10

 

 

 

sta11

 

 

 

 

**************

 

 

 

sta12

 

 

Stalinin hampaassa pääsee hissillä 33. kerrokseen ja maksoin 18,00 euroa maksavan hissilipun, jotta pääsin huimaavan korkealle Varsovan kattojen yläpuolelle.

Seurasin kypsään ikään varttuneiden hissiemäntien toimintaa ja totesin sen melko yksitoikkoiseksi; alhaalla piti painaa 33. kerroksen nappia ja ylhäällä vastaavasti ensimmäisen kerroksen nappia!

 

 

 

sta13

 

 

Rakennuksen 33. kerroksessa on tornin ympäri kiertävä tasanne, josta on hienot näköalat ympäri Varsovaa.

 

 

 

sta14

 

 

Hotellimme sisäänkäynti sijaitsi kuvan keskellä sijaitsevan tornitalon vasemmalla laidalla.
Tämä kuva on otettu Stalinin hampaan 33. kerroksen kerrostasanteella kameran normaaliasetuksilla…
 

 

 

 

sta15

 

…ja tämä kuva on puolestaan samasta paikasta kohti hotellimme sisäänkäyntiä kauko-objektiiviasetuksilla.

 

Korkealla olin!

 

 

************

 

 

Josef Stalin halusi sivistää puolalaisia ja rakennuksen seinillä onkin kolmisenkymmentä veistosta antiikin, työväestön ja muista henkilöistä, jotka olivat neuvostojärjestelmälle tärkeitä:

 

 

 

sta16

 

 

 

sta17

 

 

 

sta18

 

 

 

sta191

 

 

 

************

 

 

sta20

 

Antiikin henkilöiden lomassa on sosialismin ja kommunismin kaikkivoipaisuudesta kertovia nykyaikaisia henkilöhahmoja, jotka muistuttavat Marx´n, Engels´n sekä Leninin kuolemattomista mielipiteistä.

*************

 

 

Varsovan Stalinin hampaassa sijaitsee myös Museum Techniki eli Teollisuuden ja Teknologian museo, mutta käyntini siellä onkin jo kokonaan uuden jutun aihe.

 

 

Kun käytte Varsovassa, on paikallaan varata runsaasti aikaa, jos haluatte perehtyä kaikkeen siihen, jota Varsovassa sijaitsevassa Stalinin hampaassa on tarjolla!

Useiden teattereiden ja konserttisalien tarjontaan tutustuminen vie jo monta iltaa!

 

Tutustuminen kuitenkin kannattaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stalinin hammas, Stalinin hammas Varsova, Stalinin hammas Puola, Marx, Engels, Lenin, Marx - Engels ja Lenin, Varsova, Puola 2014,

Syväkyntöä Tampereella

Perjantai 9.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Europarlamenttivaalit järjestetään 25.5.2014 ja silloin Suomesta valitaan 13 europarlamentaarikkoa Euroopan parlamenttiin.

 

Ehdokkaiden vaalikampanjat ovat täydessä vauhdissa ja on mielenkiintoista seurata eri ehdokkaiden tapaa tehdä itseään sekä mielipiteitään tunnetuksi.

 

Muiden kiireideni ohella ehdin viime maanantaina eli 5.5.2014 jonkin verran seuraamaan Euroopan unionin talous- ja raha-asioista vastaavan komissaari Olli Rehn´n kampanjointia Tampereella.

 

Rehn aloitti Tampereen kampanjapäivänsä Tampereen Kauppahallissa klo 9.00, kun hän esiintyi siellä Kahvila Aniittassa yhdessä kansanedustaja Mikko Alatalon sekä eurovaaliehdokas Jouni Ovaskan kanssa.

 

 

 

olli1

 

 

Kauppahallin tapahtuman jälkeen Rehn esiintyi Tampereen Keskustorilla Eurooppalainen Suomi ry:n vaalirekalla.
 
Pääsin kuuntelemaan Rehn´n selkeää tekstiä siellä.

 

 

 

 

olli2

 

 

Minulla oli kiire erääseen toiseen tapahtumaan ja jouduinkin hoputtamaan komissaaria Keskustan teltalle.
 
Keskustan teltalla sai kamerani linssiin komissaari Rehn´n sekä Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelän.

 

 

**********

 

En päässyt talouskomissaari Olli Rehn´n kahteen seuraavaan Tampereella järjestettyyn tilaisuuteen, sillä muut kiireet kutsuivat.

 

 

Tiedän, että päivän neljäs tilaisuus Tampereella oli puheenvuoro Yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa.

 

Yliopiston tilaisuuden jälkeen Rehn kiirehti Technopolis Häggman-saliin ja taas puhumaan uusille kuulijoille.

 

 

 

olli3

 

 

Ehdin talouskomissaarin kanssa illalla hänen sinä päivänä kuudenteen Tampereella järjestettyyn tilaisuuteensa hotelli Pinjaan, jossa talouskomissaari, Keskustan eurovaaliehdokas Olli Rehn käsitteli kovin sanoin nykyhallituksen hiilenmustaa energiapolitiikkaa.
 
Rehn (vasemmalla) esiintyi Pinjassa Uuden Suomen paneelikeskustelussa yhdessä Eija-Riitta Korholan, Miapetra Kumpula-Natrin ja Sari Essayah´n sekä kuvan ulkopuolelle jääneen Jyrki Kasvin kanssa.

 

 

************

 

Jutun otsikko on ”Syväkyntöä Tampereella” ja viittaan sillä siihen, että Euroopan unionin talous- ja raha-asioista vastaava komissaari panosti koko maanantai-päivän Tampereelle - syväkyntönä peräti!

 

Näen, että Keskustan eurovaaliehdokas Rehn teki aivan oikein, kun panosti samana päivänä kuuden tilaisuuden voimin Tampereelle.

 

 

***********

 

Gallupkyselyt ovat vain gallupkyselyjä, mutta olen tyytyväinen, kun Olli Rehn on gallupkyselyissä Suomen toiseksi suosituin ehdokas Euroopan parlamenttiin - kansa on palkitsemassa asiantuntemuksen!

 

Saimme viime maanantaina todeta, että hän on parlamenttiin paikkansa ansainnut!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olli Rehn, talous- ja raha-asiain komissaaari Olli Rehn, Maanantai-markkinat, Eurooppalainen Suomi ry, www.kansalaisteneurooppa.fi, Pilvi Kärkelä, Pirkanmaan Keskustanaiset, Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä,

Turvetuotantoalasta 38.000 hehtaaria on palautunut peltoviljely- ja metsänkasvatuskäyttöön

Tiistai 6.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Tunnustan, että minulla ei ennen eilistä ole ollut käsitystä pinta-alasta, joka Suomessa on otettu turvetuotannon piiriin.

 

Vielä vähemmän minulla on ollut tietoa, että kuinka suuri osuus turvetuotantoon otetusta pinta-alasta on palautunut peltoviljelyn ja metsänkasvatuksen piiriin.

 

Uusi Suomi järjesti eilen Tampereella EU-vaaleihin liittyvän tilaisuuden, jossa nämä molemmat asiat selvisivät.

 

 

 

vapoturve

 

Kiitokset asiatiedon jakamisesta kuuluvat Vapo Oy:n viestintä- ja yhteiskuntasuhteista vastaavalle johtaja Alpo Martikaiselle, joka selvitti minulle ennen ”tietämättömyyden tuolla puolella” olleet asiat.

 

Oletan, että myös monille salintäydelle yleisöstä turvetuotannon piiriin otetut pinta-alatiedot ja turvetuotannon loputtua peltoviljelyyn sekä metsänkasvatukseen siirtyneet pinta-alat olivat uutta tietoa.

 

 

*************

 

 

Martikainen kertoi, että Suomessa on tällä hetkellä turvetuotannon piirissä n. 60.000 hehtaaria ja turvetuotannosta palautunutta maata on n. 38.000 hehtaaria.

Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että Suomessa on otettu turvetuotantoon n. 100.000 hehtaaria ja siitä on palautunut peltoviljely- ja metsänkasvatuskäyttöön n. 1/3!

 

Turvetuotannosta palautuneesta pinta-alasta peltoviljelykäytössä on n. puolet ja toinen puoli pinta-alasta on palautunut metsänkasvatuskäyttöön.

 

 

On välttämätöntä, että turvatuotannosta puhuttaessa tukeudutaan tosiasioihin.

 

Toivon, että myös turvetuotannon ankarat vastustajat eli vihreät paneutuvat tosiasioihin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvetuotanto, turvetuotannosta palautunut pinta-ala, turvetuotannosta peltoviljelykäyttöön, turvatuotannosta metsänkasvatukseen, Alpo Martikainen Vapo Oy, Vapo Oy, Alpo Martikainen,

Metsäteollisuus luottaa, että muutos on tulossa

Maanantai 5.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Metsäteollisuus on perinteisesti ollut Suomen hyvinvoinnin kulmakivi.

 

Viime vuosina ”kulmakiven” rapautumisesta on ollut havaittavissa selkeitä merkkejä, mutta nyt tilanne on muuttumassa.

 

Julkisuudessa on näyttävästi kerrottu, että metsäteollisuuden investoinnit ovat nyt kohonneet lamaa edeltävälle tasolle.

 

Suomalaisen metsäteollisuuden investoinnit Suomeen on helppo ymmärtää, sillä metsiemme kasvu ylittää selkeästi vuosittaisen hakkuusuoritteen.

 

Puuta kasvaa metsissä enemmän kuin sitä hakataan.

 

On ollut helppo ymmärtää metsäteollisuuden niukkaa investointitahtia, kun tietää Kataisen-Urpilaisen-Ville Niinistön hiilenmustan energiapolitiikan – siinä ei ole annettu arvoa kotimaiselle puulle eikä turpeelle.

 

Keskustan selkeä energiapoliittinen linja ja Keskustan kohonnut gallup-suosio ovat saaneet aikaan sen, että metsäteollisuus uskoo taas tulevaisuuteensa!

 

Metsäteollisuus uskoo, että Keskustan nousu merkitsee kotimaisen puun arvonnousua ja uskaltaa sen vuoksi tehdä mittavia investointeja.

 

 

************

 

 

Metsäteollisuuden investointihalukkuuden rinnalla pitää tarkastella sitä, että maakuntien tieverkon kehittämiseen on panostettava.

 

Vasemmistoliiton saatua tarpeekseen Kataisen-Urpilaisen hallituksesta, joutui Merja Kyllönen siirtymään pois liikenneministerin tehtävistä.

 

Kyllösen meriitit liikenneministerinä olivat melko köykäiset, mutta nyt saimme vielä Kyllöstäkin köykäisemmän liikenneministerin eli Henna Virkkusen!

 

On sanomattakin selvää, että maanpakolaisuuteen valmistautuva Virkkunen ei pysty tekemään mitään tieverkostomme kehittämiseksi.

 

Nyt on vaan toivottava, että hän ei uskalla liikenneministerin postia hoitaessaan tehdä oikein emämunausta eli tehdä valtion tukipäätöstä Tampereen ratikkahankkeelle.

 

Tampereen ratikka olisi keskittämistä pahimmillaan – se olisi grynderin märkä unelma.

 

Toivottavasti kokoomuslaiset äänestävät Virkkusen Brysseliin, sillä siellä hän pystyisi aiheuttamaan vähiten harmia suomalaisille.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsäteollisuuden investoinnit, metsäteollisuus uskaltaa taas investoida, hallituksen hiilenmusta energiapolitiikka, Kataisen hiilenmusta energiapolitiikka, vihreiden hiilenmusta energiapolitiikka, tieverkoston rapautuminen, grynderin märkä unelma,

Tampereella se eilen taas nähtiin - Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nauttii kansalaisten suurta arvostusta!

Sunnuntai 4.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja Keskustan Pirkanmaan piiri järjestivät eilen Tampereen Tammelantorilla yleisötilaisuuden, jossa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitti ajankohtaiskatsauksen Suomen poliittiseen tilanteeseen.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana toimin tilaisuuden juontajana ja aloitimmekin tilaisuuden paikallisin voimin jo tuntia ennen Sipilän saapumista.

 

tammela1

 

 

”Pirkanmaan senaattori” eli kansanedustaja Mikko Alatalo teki hyvän pohjustuksen Juha Sipilän esiintymiselle, kun hän siteerasi niitä viime päivien tutkimuksia, joissa oli kartoitettu eri puolueiden näkemyksiä halutuimmasta yhteistyökumppanista.
 
Kaikkien puolueiden osalta halutuin yhteistyökumppani oli Keskusta!
 
Alatalo uskalsi aivan oikein todeta, että tuloksen merkittävin syy on se, että kaikki muut puolueet luottavat Juha Sipilään!

 

 

 

tammela2

 

 

Juha Sipilä käyskenteli yleisön joukossa – tässä hän kättelee Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelää ja vieressä tummissa laseissaan odottelee Keskustan tamperelaisvaltuutettu Timo Vuohensilta.

 

 

 

tammela3

 

Juha Sipilän käytöksestä näkee kokeneen yritysjohtajan asenne – kaikki lähipiirin henkilöt ovat avainasemassa yhteisön pärjäämisessä.

 

 

 

tammela4

 

Juha Sipilä osoitti Tammelantorin lyhyessäkin toritapahtumassa, että hän on tiimijohtaja, kun hän lähti haastattelemaan eurovaaliehdokas Jouni Ovaskaa.

Oiva osoitus Juha Sipilän johtamistaidoista!

 

 

 

tammela5

 

Päivän paras kuva-otokseni oli, kun sain samaan kuvaan Juha Sipilän kanssa kaksi vahvaa keskustalaista vaikuttajaa eli kansanedustaja Mikko Alatalon ja eurovaaliehdokas, Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja, Hämeenkyrön kunnanhallituksen puheenjohtajan Jouni Ovaskan!

 

 

 

tammela6

 

Toivottelen Juha Sipilän pian taas toistekin piipahtamaan Tampereella!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Mikko Alatalo, Jouni Ovaska, Keskustan eurovaaliehdokkaat, Pilvi Kärkelä, Timo Vuohensilta,

Miksi Winston Churchill ja Franklin Roosevelt halusivat vuonna 1945 tuhota Dresdenin?

Lauantai 3.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen luullut, että Adolf Hitler ja Josef Stalin olivat ainoat valtionjohtajat, jotka syyllistyivät omaan kansaansa ja muihin kansallisuuksiin kohdistuneisiin hirmutekoihin.

 

Luuloni muuttuivat kuitenkin tiedoksi, kun sain vierailla Dresdenissä huhtikuun lopulla sekä perehtyä paikan päällä kaupungin historiaan ja tutkailla matkan jälkeen netin kautta kaupungin vaiheita toisen maailmansodan loppuvaiheissa.

 

Oion mutkia suoriksi, kun totean, että erityisesti Winston Churchill on syypää Dresdenin kaupungin kohtaamaan täystuhoon helmikuussa 1945.

 

Dresden oli vailla kaikkea sotilaallista merkitystä, mutta Churchill halusi katkaista saksalaisten henkisen selkärangan, kun hän päätti tuhota maan tasalle Dresdenin.

 

Voidaan tietysti ajatella, että Saksan mm. Lontoolle V2-aseen avulla aiheuttamat tuhot olivat syy Dresdenin tuhoon.

 

Dresdenin tuhot olivat valtavat, sillä pommituksissa kuoli 250.000 – ehkä jopa yli puoli miljoonaa asukasta – neljäntoista tunnin aikana.

 

Dresdenin pommituksista on YouTubessa aineistoa; esim. ”Bombing of Dresden 1945 – Very Graphic” – Google-haulla löytyy.

 

Dresden on jo DDR:n aikana rakennettu uudelleen ja rakennustyöt jatkuvat nyt Saksojen yhdistymisen tapahduttua.

 

 

tuho1

 

Uudelleenrakentamisesta saa kuvan, kun tietää, että esimerkiksi keskustassa sijaitsevan Frauenkirche´n ulkokuoressa vanhasta kirkosta ovat peräisin vain ne osat, jotka näkyvät kirkon ulkoseinissä mustina!
 

 

 

tuho2

 

Martin Lutherin patsas seisoo Frauenkirche´n edessä.

 

 

 

 

tuho3

 

 

Frauenkirche´n takana on iso alue, joka DDR:n aikana on ollut peitettynä asfaltin alle.
 
Alue on nyt argeologien toiminta-aluetta ja sieltä on löytynyt Dresdenin pommitusten aikana syntyneitä raunioita. Näihin kellareihin dresdeniläiset ovat menneet pommituksia pakoon 1945 ja jääneet sinne.

 

 

**********

 

Dresdenissä on keskellä kaupunkiakin aukioita, joiden kohdalla on selvästi 70 vuotta sitten sijainnut rakennuksia. Osa aukioista on päässyt puskittumaan ja joidenkin reunoilla on kuvallisia kylttejä, joissa kerrotaan alueella sijainneista rakennuksista.

 

 

Poiketkaa Dresdenissä – se on poikkeamisen arvoinen kaupunki!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Josef Stalin, Adolf Hitler, Winston Churchill, Franklin Roosevelt, Jaltan konferenssi, Dresden, Dresdenin pommitukset, Bombing of Dresden 1945 ? Very Graphic, Frauenkirche Dresden, Frauenkirche, DDR, Saksojen yhdistyminen, V2-ase, Lontoon tuhot,

Keskustan Vappu-tilaisuudessa Hämeenpuistossa Tampereella oli vahva usko parempaan tulevaisuuteen

Perjantai 2.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin työmarkkinatoimikunta järjesti eilen Tampereella Hämeenpuistossa ”Keskustahenkisen Vihreän Vapun”.

 

Sain osallistua tilaisuuteen ”kahta kättä heittäen”, mutta tilaisuuden juontaja Pilvi Kärkelä pyysi pariinkin kertaan minua tarttumaan juontomielessä mikrofoniin.

 

Kuulimme tilaisuudessa vahvaa asiaa ja asialle oli leimaa-antavaa, että se oli kaikista Suomen nykyongelmista huolimatta vahvasti tulevaisuuteen uskovaa.

 

Keskusta on vahvassa myötätuulessa ja kaikki uskovat, että nyt kolme vuotta kestänyt vaikea aika on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen menneen talven lumia.

 

 

vappu1

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäsen Johannes Jonov avasi Vapputilaisuuden ja toivotti Kirjastotalo Metson eteen saapuneen yleisön tervetulleeksi paikalle.
 
Tapaamme kutsua Johannesta ”sadan maratonin mieheksi”, sillä niin monta maratonia 86-vuotias Johannes on ehtinyt taittaa.

 

 

 

vappu2

 

 

Eurovaaliehdokas Jouni Ovaska toi tilaisuuteen tervehdyksen vaalikentiltä ja toivoi, että kansalaiset lähtisivät runsain joukoin vaaliuurnille europarlamenttivaaleissa.
 
Pidän Jounin siitä keskeisestä sanomasta, jossa hän muistuttaa, että ainoastaan taloudellisesti terve EU pystyy takaamaan kansalaisille hyvät elinolosuhteet.

 

 

 

vappu3

 

Tamperelainen Kalle Kiili on valittu Keskustan Pirkanmaan piirin erääksi kansanedustajaehdokkaaksi ensi vuonna järjestettävissä eduskuntavaaleissa.
 
Työnantajansa luottamushenkilönä Kalle edustaa keskustalaista ammattiyhdistyssiipeä ja sen myötä hänen sanoillaan on paljon painoarvoa.

 

 

 

vappu4

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli jälleen kerran paneutunut oikein kunnolla sanottavaansa ja sen vuoksi hänen viestiään olikin mukava kuunnella.
 
Toivon, että minulla on jonain päivänä mahdollisuus kertoa laajemmin ”Pirkanmaan senaattorin” sanomisista, mutta nyt otan esille sen, kun Alatalo muistutti Pirkanmaan olevan vahva metsä- ja turvemaakunta.
Maamme metsätuotteet ja turvevarannot merkitsevät, että Kataisen-Urpilaisen-Ville Niinistön hiilenmusta energiapolitiikka eivät ole tarpeellisia Suomessa ja eivät myöskään Pirkanmaalla!

 

 

vappu5

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän jäsen Timo Vuohensilta painotti omassa puheenvuorossaan, että pienyritysten omistajat ja niiden työntekijät ovat kavereita keskenään.
 
Arvostan Vuohensillan mielipiteitä, sillä ne asettavat nykyisten Vapputilaisuuksien asiasisällön oikeisiin raameihin.

 

 

vappu6

 

Tartuin mikrofoniin ja haastoin Kalle Kiilin sekä Timo Vuohensillan depattiin työntekijän ja työnantajan näkemyksistä.
 
Ei varmaan ollut kenellekään yllätys, että pienyrittäjä Vuohensilta ja ammattiyhdistysaktiivi Kiili löysivät kaikista työelämän kysymyksiä heti yhteisen sävelen!

 

 

 

vappu7

 

Oli iloinen yllätys, että lihakarjatilan emäntä, luokanopettaja ja Keskustan eduskuntavaaliehdokas Minna Sarvijärvi Kurusta saapui paikalle ja kertoi mukavaan tyyliinsä seikoista, joita hän pitää tärkeinä.
 
Minna Sarvijärvi on Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja ja se tuo hänen sanomisilleen lisää painoarvoa.
 
Tulemme lähikuukausina kuulemaan Minna Sarvijärvestä enemmänkin!

 

 

vappu8

 

Tilaisuuden juontajana toiminut Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja ja Keskustan Pirkanmaan piirin eduskuntavaaliehdokas Pilvi Kärkelä pääsi viimeisenä esittämään ajatuksiaan paremman Suomen rakentamiseksi.
 
On mainio asia, että Pilvi Kärkelä lähti tavoittelemaan paikkaa Arkadianmäeltä, sillä yrittäjänä ja monipuolisen kokemuksen muutenkin omaavana hänellä on paljon annettavaa.

 

 

Keskustan Vapputilaisuudessa muistutettiin useamminkin kerran, että puheenjohtaja Juha Sipilä osallistuu Tampereen Tammelantorilla lauantaina toukokuun 3. päivänä järjestettävään kaikille avoimeen yleisötilaisuuteen.

 

Sipilä saapuu Tammelantorille klo 11.00, mutta aloitamme tilaisuuden jo tuntia aikaisemmin.

 

Olen ”otettu”, että Tammelantorin tilaisuuden käytännön järjestelyt ovat allekirjoittaneen vastuulla.

 

Tervetuloa Tammelantorille 3.5.2014 jo klo 10.00!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Pirkanmaan piirin työmarkkinatoimikunta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Johannes Jonov, Jouni Ovaska, Kalle Kiili, Mikko Alatalo, Timo Vuohensilta, Minna Sarvijärvi, Pilvi Kärkelä, Pirkanmaan Keskustanaiset, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Mielenkiintoinen omatoimimatka entisen DDR:n alueelle

Torstai 1.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Palasin eilisen varhaistunteina viiden päivän omatoimimatkalta entisen DDR:n alueelle.

 

Teimme matkamme sukulaismiehen kanssa ”kahteen pekkaan”, joten tässä jutussa ja tulevissa jutuissani kertomat kokemukset sekä havainnot perustuvat itsenähtyyn.

 

 

Lensimme Helsinki-Vantaan lentoasemalta Berliiniin ja lähdimme Berliinin rautatieasemalta runsaan parin tunnin junamatkalle Dresdeniin.

 

 

oma1

 

 

 

Totesimme Berliinin rautatieasemalla, että Kone Oy on rakentanut monikerroksiseen asemarakennukseen kaikki rullaportaat.

Melkoinen referenssi suomalaisyritykselle!

 

 

oma2

 

 

Matkustimme Berliinistä Dresdeniin saksalaisveturin vetämässä slovakialaisessa junavaunussa, jonka pääteasema oli Bratislava.

 

 

 

oma3

 

 

 

oma4

 

 

Saksassa panostetaan vahvasti rapsinviljelyyn, sillä syysrapsipeltoja oli joka puolella paljon.
 
Syysrapsin huhtikuussa Saksassa tapahtuva kukinta on vankka esimerkki siitä, että miten erilaisissa olosuhteissa EU:ssa maataloutta harjoitetaan.

 

 

 

oma5

 

 

Pidimme tukikohtanamme toisessa maailmansodassa raunioiksi pommitettua Dresdenin kaupunkia.
 
Elbe-joki halkoo Dresdeniä.

 

 

 

oma6

 

Kommunismin aikana ei haluttu muistella sotia ja se merkitsi mm. sitä, että rakennuksia kohdanneet ampuma- ja sirpalevauriot piti paikata. Tässä dresniläisen kirkon sivusisäänkäynnin paikkaukset.

 

 

 

oma7

 

 

 

Dresdenin kohtaamat pommitusvahingot toisen maailmasodan loppuvaiheessa olivat ankarat.
 
Tässä eräs kirkko, josta pommitusten jälkeen vain osa alttarista jäi pystyyn ja nyt uusi kirkko on tavallaan rakennettu vanhan alttarin ympärille.

 

 

 

oma8

 

 

Teimme päivän retken Leipzigiin ja näimme siellä tiettyä nostalgiaa DDR:n aikaan – Volkseigene Möbelkombinaten kattomainos on hyväntuulisen huvittava esimerkki tästä!

 

 

 

oma9

 

 

Lähestyvät EU-vaalit näkyivät Dresdenissä sekä Leipzigissä, sillä varsinkin europarlamentin nykyinen puhemies Martin Schulz kampanjoi molemmissa kaupungeissa näkyvästi.

 

 

 

oma10

 

 

Tämän jutun lopuksi vielä kuva kukkivasta syysrapsipellosta!
 
Näitä Saksassa riittää – oletan, että erityisesti entisen DDR:n puolella.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa 2014, Berliini, Dresden, Leipzig, Martin Schulz, eurovaalit 2014, Berliinin rautatieasema, Kone Oy, Kone Oy:n referenssi, Elbe, DDR,

Suomen turvallisuuspolitiikasta on voitava keskustella!

Keskiviikko 30.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys on päättymässä 20.5.2015 ja varsinainen vaalipäivä on toukokuun 25. päivänä.

 

Eurovaalit eivät ole ehkä paras innoittaja, jotta voitaisiin syvällisesti keskustella Suomen turvallisuuspolitiikasta.

 

Keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen toki yritti avata keskustelua Suomen Nato-jäsenyyden tiimoilta, mutta asia on ainakin vielä nyt sivuutettu vaikenemalla.

 

Näen, että Suomen turvallisuuspolitiikka ja sen myötä Nato-keskustelu pitää avata heti eurovaalien jälkeen ja toivon, että se on tärkeä osa-alue, kun käydään eduskuntavaaleihin 2015.

 

Ukrainan tilanne merkitsee, että siirtoja Suomen ja Naton välisissä suhteissa ei tapahdu kriisin ollessa päällä, mutta se ei saa tukahduttaa kaikkien ajatuksissa olevaa kysymystä.

 

Asettaudun välimaastoon Nato-intoilijoiden ja Nato-keskustelujen kieltäjien väliin.

 

Odotan päättäjien asemassa olevilta kannanottoja Suomen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

 

Joudun samaan hengenvetoon toteamaan, että ulkopoliittiseen ajatteluun pystyvien päättäjien määrä on perin rajallinen.

 

Asemansa vuoksi pystyvien päättäjien joukkoon kuuluu luonnollisesti Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö, mutta hänen lisäkseen joukko on kovin harvalukuinen.

 

Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen lienevät Niinistön ohella ainoat, jotka omaavat kompetenssia linjata Suomen etuja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

 

Tuomiojalla lienee päivitetyt tiedot, mutta ovatko Väyrysen tiedot ajantasaiset?

 

On selvää, että nykyhallituksesta Tuomiojan lisäksi ei kenelläkään muulla ole taustaa linjata Suomen turvallisuuskysymyksiä.

 

Maan turvallisuuspolitiikka ja sen harjoittaminen pitäisi olla pitkäjänteistä toimintaa ja sen vuoksi on suuri ongelma, että hallituksen keskeisten ministereiden ”maanpakolaisuuden” vuoksi hallitus on toimintakyvytön eduskuntavaaleihin saakka.

 

Hallituksen toimintakyvyttömyys merkitsee, että kansalaiset tukeutuvat maan turvallisuuspolitiikan hoitamisessa nyt Tasavallan Presidentin linjauksiin!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Nato-keskustelu, Nato-keskustelu Suomessa, Sauli Niinistö, Mikael Pentikäinen, Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen,

Zakopanessa Tatran vuoristossa valmistettava oscypek-juusto on osa puolalaista kansallisylpeyttä

Tiistai 29.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Ehdin yli 40 vuotta kestäneen työurani aika toimia tasan neljäkymmentä vuotta elintarviketeollisuuden palveluksessa.

 

Siitä syystä olen kiinnostunut yhä edelleen kaikkeen elintarvikkeisiin ja ruokaa liittyvistä seikoista.

 

Rehuala – jonka piirissä toimin – kuuluu Suomessa ja periaatteessa koko EU:ssa tarkoin säädeltyihin aloihin ja sen vuoksi minua kiinnostaakin kaikki elintarvikkeisiin, ruokaan, elintarvikkeiden hygieenisyyteen sekä ruokaturvallisuuteen kuuluvat asiat.

 

 

**********

 

 

Sain taannoisella MTK:n opintomatkallamme Puolaan tutustua erääseen puolalaiseen erikoistuotteeseen – oscypek-juustoon.

 

Oscypek –juusto on savustettu juusto, jonka raaka-aineesta 20 % on lampaanmaitoa ja 80 % perinteistä lehmänmaitoa.

 

Oscypek –juuston ja sen tuotannon ydinalue on Tatran vuoristo ja erityisesti Zakopanen seutu.

 

Kävimme Puolan-matkallamme Zakopanessa ja tutustuimme omin silmin oscypek –juustojen myyntiin ja saimme nauttia sitä eturuokana myös Zakopanen hiihtostadionilla sijaitsevassa ruokapaikassa. Oli luonnollista, että suurena kaikenlaisten juustojen ystävänä toimme oscypek-juustoa myös tuliaisina kotiin.

 

 

 

oscy1

 

 

Oscypek –juustoja myydään Zakopanessa torilla ja monissa kadunkulmissa.
 
Aito oscypek-juusto on karanmuotoinen ja karat painavat n. 600 – 800 grammaa. Juusto on ulkoväritykseltään keltainen ja leikkauspinnaltaan vaaleampi – oljenkeltainen.

 

 

 

oscy2

 

 

Oscypek –juustolla markkinoinnin vaikeus on ollut se, että sen valmistamiseen käytetään pastöroimatonta maitoa ja sen käyttäminen elintarvikevalmistuksessa ei ole ollut sallittua EU:ssa.

 

 

Ensimmäiset oscypek-juustot tuotiinkin salaa italialaisille ruokamessuille.
 
 
Nyt tietyn alueen oscypek-juustot ovat kuitenkin saaneet EU:n lainsäädännössä nimisuojan samaan tapaan kuin esimerkiksi Lapin puikula tai Lapin Poronliha. Tätä nimisuojaa nimitetään SAN-termillä eli Suojattu alkuperänimitys.

 

 

 

oscy3

 

 

Oscypek-juustoja Zakopanessa myydään useissa kadunkulmissa.

 

 

 

oscy4

 

 

Suomalaiseen hygieniatasoon tottuneena kummastutti, että puluja oli oscypek –juuston myyntikojujen edessä ja katoilla paskomassa sankoin joukoin!

 

Muistan elävästi, kun työnantajani Rehuraisio Oy:n Oulun rehutehdas sai takavuosina Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran vuositarkastuksessa huomautuksen, sillä irtorehujen lastausasemalla lenteli ja viserteli yksi pikkulintu! Suomalaisen hygieniakäsityksen mukaan oscypek –juustojen myyminen Zakopanessa olisi välittömästi kielletty!

 

 

 

oscy5

 

 

Söimme lounaan Zakopanen hiihtostadionin vierellä Bakowo Zohylina Wyznio –ravintolassa (suomeksi Mehiläispesä) ja alkuruokanamme oli herkullinen savustettu lampaanjuusto ja puolukkasurvos eli oscypek sheep cheese with cranberry sauce.

 

Hyvää oli!

 

Hyvää oli myös Suomeen tuomamme oscypek –juusto – niin hyvää, että en ehtinyt saamaan siitä edes valokuvaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oscypek, oscypek -juusto, Tatran vuoristo, Zakopane, EU:n nimisuoja elintarvikkeille, Bakowo Zohylina Wyznio, oscypek sheep cheese with cranberry sauce, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Puola 2014, ruokaturvallisuus, Lapin puikula, Lapin Poronliha,

Jan Matejko - puolalainen taidemaalari, jonka nimeä kantavassa hotellissa asuimme

Maanantai 28.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Matkat ulkomaille antavat usein pontta tutustua asioihin, joihin ei muuten lainkaan olisi tilaisuutta paneutua.

 

Koin ylläkuvatun tilanteen, kun taannoisella matkallamme Puolaan asuimme Krakovassa muutaman yön Hotelli Matejkossa.

 

Hotelli on saanut nimensä puolalaisen taidemaalarin ja historioitsija Jan Metejkon mukaan.

 

Jan Matejko syntyi Krakovassa vuonna 1838 ja kuoli siellä 1893.

 

Matejkon teokset ovat suuria historiallisia maalauksia ja tietyllä tavalla ”raskaita”, mutta kuitenkin mahtipontisia.

 

”Raskaus” ja teosten mahtipontisuus selittyy ainakin osin sillä, että ne on maalattu silloin, kun Puola oli jaettuna Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken. Mahtipontisuus tulee ilmeisesti siitä, että Matejko edusti vahvaa kansallisuustunnetta.

 

Matejkon monet maalaukset ovat hyvin kookkaita ja useimmat niistä ovat sijoitettuina eri museoihin Krakovassa, Varsovassa sekä muualla Puolassa.

 

 

 

 

matejko1

 

 

Olin ensimmäisenä Krakovan-aamunamme yksikseen liikkeellä hotellimme läheisyydessä ja satuin erikoisen muistomerkin kohdalle.
 
 
Kyseessä oli taidemaalari Jan Matejkon muistomerkki, joka paljastettiin vasta viime vuoden marraskuussa.
 
Päätös muistomerkistä tehtiin jo vuonna 2008, mutta Krakovan kaupungin tiukka rahatilanne salli muistomerkin toteuttamisen vasta nyt.
Pidän muistomerkin teknistä toteuttamistapaa mielenkiintoisena - se ei jätä arvailujen varaa, että minkä alan henkilöstä on kyse!

 

 

 

matejko2

 

 

Hotellimme vastaanottotiskin takana oli jäljennös Jan Matejkon vuonna 1892 maalaamasta omakuvastaan.
 
Omakuvan alkuperäisteos sijaitsee Puolan Kansallismuseossa Varsovassa.

 

 

Olen kiitollinen, että majoituimme Krakovassa Hotelli Matejkossa, sillä siellä asuminen viritti pienoiseen paneutumiseen puolalaiseen 1800-luvun maalaustaiteeseen.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jan Matejko, Jan Matejko: Omakuva; Jan Matejko: Self-Portrait, Matejkon muistomerkki, Hotel Matejko, Hotel Matejko Krakova, Puola 2014, National Museum in Warsaw, John Aloysius Matejko, Krakova,

Metsäteollisuuskonserni Metsä Group´n jätti-investointisuunnitelma Äänekoskelle antaa aihetta syiden ja seurausten pohdinnoille

Perjantai 25.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Perhekunnallamme on hallussaan parillakin taholla pieni osuus Metsäliitto Osuuskunnasta.

 

Metsä Fibre on osa Metsä Groupia ja sen omistavat emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunta (50,2 %), Metsä Board (24,9 %) ja Itochu (24,9 %).


Metsä Fibre on Metsä Groupin ydinliiketoimintoja yhdessä Metsä Boardin, Metsä Tissuen, Metsä Woodin sekä Metsäliitto Puunhankinnan kanssa.

 

Metsä Fibre on viime päivinä saanut runsaasti positiivista palstatilaa, kun se ilmoitti suunnittelevansa Äänekoskelle Suomen kaikkien aikojen suurinta metsäinvestointia.

 

Äänekosken suunnitelmat merkitsevät todellisen monitoimisen tehdasyksikön rakentamista Äänekoskelle – kustannusarvio on 1,1 miljardia eli 1.100 miljoonaa euroa!

 

Metsäliitto on nyt julkistetun suunnitelman perusteella nousemassa metsäteollisuutemme ehkä valovoimaisemmaksi tekijäksi.

 

Tunnustan olleeni ”epäilevä-Tuomas”, kun pankkimies Kari Jordan nimitettiin Metsäliiton toimitusjohtajaksi 1.1.2005 ja pääjohtajaksi 1.1.2006 – viimeistään nyt Jordanin näytöt osoittavat, että olin väärässä!

 

Äänekosken tehdassuunnitelmat antavat aiheen monenlaiselle pohdiskelulle.

 

Heittelen joitain ajatuksia – huomaa, että ajatusteni perässä on kysymysmerkki:

 

  • alkaako talouselämässämme olla piristymisen merkkejä, kun Kataisen – Urpilaisen hallitus alkaa olla kolmen vuoden kivisen tiensä jälkeen painumassa ”unhon yöhön”?

  • talouselämän virkistyminen on osaltaan mielialoista riippuvainen ja kun nyt poliittinen tulevaisuus nykyhallituksen luovuttaessa alkaa näyttää valoisammalta, myös teollisuus uskaltaa ottaa etunojaa tulevaisuuteen?

  • teollisuus uskoo, että nykyisen hallituksen aikaansaama epävarmuus on poistumassa ja vuoden kuluttua eduskuntavaalien jälkeen siirrytään vahvan kasvun sekä tulevaisuudenuskoisuuden vaiheeseen?

 

Sitten jokunen ajatus niistä seikoista, joita tarvitaan Äänekosken jätti-investoinnin kunniakkaaseen toteuttamiseen:

 

  • maakuntien tieverkoston kunnostamiseen ja vuosien aikana syntyneen korjausvelan paikkaamiseen on saatava lisää panostuksia, sillä Äänekosken tehdasinvestointi tarvitsee kunnollisen tieverkoston; erityistä huomiota pitää kiinnittää alemman tieverkoston kunnostamiseen

  • metsänhoitotoimenpiteiden kehittämiseen on panostettava, vaikka suunniteltu jätti-investointi voidaankin toteuttaa valtakunnallisesti kestävän hakkuusuunnitelman puitteissa

  • nyt ei saa syyllistyä nurkkakuntalaisuuteen, vaan kaikkien on nähtävä positiivisena seikkana Metsäliiton panostukset Keski-Suomeen

 *********

Haluan erityisesti ottaa kantaa maamme ja maakuntiemme alemman asteen tieverkoston kehittämiseen ja todeta, että valtiovallan pitäisi nyt satsata sille suunnalle ja jättää haihattelut vaikkapa Tampereen ratikan tukemisesta hamaan tulevaisuuteen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsäliitto, Metsäliitto Osuuskunta, Metsä Group, Metsä Fibre, Metsä Fibren jätti-investointi Äänekoskelle, Kari Jordan, vuorineuvos Kari Jordan, alemman tieverkoston kehittäminen, Tampereen ratikka,

Yksi tyrnin hedekasvi pystyy "hoitelemaan" kahdeksan emikasvia!

Tiistai 22.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Tyrni on viime vuosina kasvattanut suosioitaan paljon.

 

Kaikilla markkinoilla ja muilla tapahtumilla erilaisten tyrnituotteiden tarjonta on vilkasta.

 

Tyrninviljelyssä on muutama perusniksi, jotka pitää tietää, jotta saisi omalta tyrnimaalta perhekunnalle vuoden tyrnimarjat.

***********

 

 

Meillä tyrniä on viljelty muutaman pensaan voimin kahdessakin paikassa jokunen vuosi, joten oppirahoja on kertynyt.

 

 

Katkerin oppiraha oli se, kun odotin harjoittelutilalta tuomistani kahdesta tyrnistä marjasatoa lähes parisenkymmentä vuotta ja turhaan!

 

Silloin en tiennyt, että tyrni on kaksikotinen kasvi eli on erikseen satoa tuottavat emipensaat ja erikseen kollipojat eli hedepensaat.

 

Kaksi komeaan kasvuun varttunutta tyrnipensasta olivat molemmat emipensaita ja eiväthän tytöt keskenään saa lapsia eli tyrneistä puheenollen marjoja.

 

*********** 

Tyrni tarvitsee kasvupaikakseen läpäisevän maalajin ja valoisan kasvupaikan.

 

Tyrni on typenkerääjäkasvi, joten sille ei pidä antaa typpilannoitusta. Se on kalkinsuosija, joten kohtuullinen kalkkiannos istutuskuoppaan on paikallaan.

 

 

Ja sitten se tärkein niksi eli hede- ja emikasvien sijoittelu:

 

 

 

tyrni1

 

 

Olen joskus oppinut, että kuvassa näkyvä sijoittelutapa on ns. venäläinen tapa istuttaa emi- ja hedepensaat.
 
Kuvasta nähdään, että yksi kollipoika pystyy hoitelemaan kahdeksan tyttöä marjantuottamistilaan.

 

Meidän pienillä aloilla kollipoikia on aivan liikaa, mutta kun istutusvaiheessa tietoa ei ollut riittävästi. Parempi kuitenkin niin, että kollipoikia on liikaa kuin se, että niitä olisi liian vähän.

 

 

Taimivälinä meillä on kolmisen metriä.

 

 

 

tyrni2

 

 

 

tyrni3

 

 

 

Eilen kuvattuna hedepensaat eli kollipojat olivat pulskean näköisiä ja kaikin puolin valmiit siihen tehtävään, joka niitä näin keväällä odottaa.

 

 

 

tyrni4

 

 

Eilen emipensaat olivat kovin vaatimattoman näköisiä, mutta ilmiselvästi ne olivat odottavalla kannalla kollipoikien pian tuulen avulla suorittamalle tärkeälle toimenpiteelle, jonka tuloksena saamme syksyllä C-vitamiinipitoisia marjoja.

 

 

Taimistot taitavat nykyisin myydä yhden kollipojan kahta tyttöä kohti, mutta niin runsaasti hedepensaita ei tarvita.

Vielä yksi asia: Tyrni on viroksi astelpaju ja monet suomalaiset pitävät sitä vironkielen kauneimpana sanana!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tyrni, tyrnituotteet, tyrnin viljelytekniikka, tyrnin istuttaminen, tyrnin typpilannoitus, tyrnin kalkitseminen, typenkerääjäkasvit, venäläinen istutusmenetelmä tyrnille, astelpaju,

Kukkivatko alppiruusut tänä vuonna Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä?

Maanantai 21.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen oppinut, että alppiruusut eli rhododendronit kukkivat kesäkuun alussa eli käytännössä Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä kesäkuun 4. päivänä.

 

Nyt kesäntulo on etuajassa ja on mielenkiintoista nähdä, että pitääkö vanha totuus paikkansa.

 

 

Meillä on yksi alppiruusuryhmä sisäänkäynnin kupeessa Tampereella, mutta kunnollinen alppiruusuryhmä meillä on mökillä Viljakkalan Majajärvellä.

 

 

 

rhodo1

 

 

 
Majajärven alppiruusuryhmän istutin runsaat kymmenen vuotta sitten ja oikeaoppisesti mäntyjen katveeseen.

 

 

 

 

rhodo2

 

 

Alppiruusut soveltuvat pintajuurisina hyvin syväjuuristen mäntyjen kasvinkumppaneiksi, mutta niitä ei missään tapauksessa saa istuttaa lähelle pintajuurisia kuusia!

 

 

 

rhodo3

 

 

 

Alppiruusuryhmä meillä on vaatimaton yhdentoista yksilön ryhmä ja harmittaakin, että en aikoinaan istuttanut enempää rhodoja samaan ryhmää.
 

 

 

rhodo4

 

 
Rhodojen osalta oppi on se, että sen juurella istutusmaan on oltava niin ”höttöinen”, että siihen pystyy paljain käsin kaivautumaan kyynärpäitä myöten!

 

 

 

rhodo5

 

 

 

Meillä mökkimaailma on hallainen ja tunnenkin pientä kademieltä varsinais-suomalaisia kavereitani kohtaan, jotka voivat istuttaa tonteilleen kaikkia Suomessa tarjolla olevia alppiruusulajikkeita – meillä hallaisella tontilla kyseeseen tulevat ainoastaan;

 

  • Helsingin Yliopisto
  • Haaga
  • Mikkeli
  • P.M.A Tigerstedt

 

 

Odottelen kesäkuun 4. päivää ja silloin tulen taas kerran nauttimaan alppiruusujeni hienosta kukinnasta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alppiruusut, alppiruusujen kukinta, alppiruusujen kukinta-aika, Puolustusvoimain lippujuhlapäivä, kesäkuun 4. päivä, Helsingin Yliopisto, Haaga, Mikkeli, P.M.A. Tigerstedt, alppiruusulajikkeet,

Nyt on oikea aika kylvää porkkanaa!

Sunnuntai 20.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Porkkanaa voi kylvää jo myöhään syksyllä, mutta kevätkylvö on tavanomaisempaa.

 

Varhainen kevät merkitsi, että meillä saatiin pieni ala varhaisporkkanaa kylvöön jo eilen - milloinkaan aikaisemmin emme ole kylväneet porkkanaa näin varhain.

 

Porkkanan syyskylvöä olemme joskus takavuosina kokeilleet ja se onnistui hyvin.

 

 

 

porkka1

 

 

Porkkanamaaksi pitää valita mieluummin hiekkavaltainen maa, sillä kookkaiksi kasvavat porkkanat vaativat, että maa on syvältä kuohkeaa.
 
Meillä on tapana merkitä kaikkien juurespenkkien paikat naruilla, sillä niiden avulla juurespenkeistä saadaan tasakokoiset ja siistin näköiset.
 
Juurespenkkien leveydessä pitää huomioida käytettävissä olevan harson leveys. Virheeni oli, että tein penkeistä 3,5 metriä leveitä ja harso olikin ainoastaan 3 metriä leveä!
 
Tapaan käyttää käytäväleveytenä metriä.

 

 

 

porkka2

 

 

Ennen toista jyrsintää porkkanamaa pitää lannoittaa ja kalkita. Kalkitseminen auttaa, jotta kasvit pystyvät hyödyntämään maassa olevat ravinteet.

 

 

 

porkka3

 

 

Kunnollinen jyrsiminen on porkkananviljelyksessä kaiken A ja O.
 
Jyrsimisessä ei saa olla kiire, jotta jyrsin pystyy hyödyntämään koko työsyvyytensä.
 
On luonnollista, että jyrsityllä alueella ei saa kävellä.

 

 

 

porkka4

 

 

Muoviharavalla tehty kasvupenkkien viimeistely ja köydellä vedetyt merkkiviivat merkitsevät, että varsinainen kylvötyö voi alkaa.
 
Suomesta on vaikea löytää muoviharavia, mutta Virossa ainakin K-Raudat myyvät niitä.

 

 

 

porkka5

 

 

Kylvöpyörä on ehdoton edellytys puutarhan kevätkylvöjen suorittamisessa.
 
Kylvöpyörä kannattaa hankkia maatalouskaupoista- tai puutarhaliikkeistä – ne joutuvat alennusmyyntiin aina kevätkauden jälkeen.

 

 

 

porkka6

 

 

Kylvöpyörän syöttövälys kannattaa asentaa sellaiseksi, että sama kylvövako joudutaan kylvämään aikakin kahteen, mutta mieluummin kolmeen kertaan. Näin menetellen saadaan aikaiseksi tasainen siementen jakautuminen kylvöriville.

 

 

 

porkka7

 

 

Kylvetty porkkanamaa pitää peittää harsoilla, sillä harsot nopeuttavat siementen kasvuunlähtöä ja samalla ne ovat suojana erilaisille ötököille.

 

Meillä jäi valmista kasvumaata palsternakalle sekä istukassipuleille, mutta harmiksemme totesimme, että kummankaan siemeniä emme olleet vielä hankkineet.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: porkkananviljely, porkkanan kasvatus, porkkanan kevätkylvö, porkkanankylvö, porkkanan kasvupaikka, porkkanamaan jyrsiminen, porkkanamaan lannoitus, porkkanamaan kalkitseminen, porkkanamaan harsot,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »