Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen neljäs Patsaskävely...Perjantai 10.5.2019 - -Esko Erkkilä- …toteutettiin eilen kauniissa säässä ja siniristilippujen liehuessa, sillä vietettiinhän eilen Eurooppa-päivää.
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen eräs tarkoitus on tarjota jäsenilleen kulttuurielämyksiä ja kotikaupunkimme moniin patsaisiin tutustuminen on sitä parhaimmillaan.
Olemme kolmella aikaisemmalla Patsaskävelyllämme tutustuneet keskikaupungilla sijaitseviin patsaisiin sekä taideteoksiin ja nyt kohteenamme olivat Hämeenpuiston eteläpuolisen alueen, Eteläpuiston sekä myös Aleksanterinpuiston patsaat.
Olen saanut toimia kaikkien aikaisempien Patsaskävelyjen vetäjänä ja sama tehtävä minulla oli myös eilen.
Tässä kuvakimara kohteistamme, joihin eilen tutustuimme:
Uutinen
Hämeenpuiston graniittipallo (kutsutaan myös nimellä Pyörivä pallo)
Vapaudenpatsas
Kevät
Eino Sakari Yrjö-Koskinen, 1858 - 1916
Suru
Tampereen Työväentalon seinäreliefit ovat Väinö Richard Rautalinin tuotantoa ja niitä ovat komeassa rivissä seuraavat;
Arkkitehti
Kirvesmies
Maalari
Tiilenkantaja
Seppä
Muurarimestari
Muurari
Tampereen Työväentalon ulkoseinillä on useita muistolaattoja ja niistä tutustuimme näihin:
Vienan Karjalaisten Liiton perustaminen 3.8.1906
SAK:n edeltäjän Suomen Ammattijärjestön perustaminen 15 – 17.4.1907
Suomen torppareittein kokous 9 – 12.IV.1906
V. I. Lenin ilmaisi tässä talossa vuosina 1905 ja 1906 pidetyissä kokouksissa myötämielisyytensä Suomen itsenäisyystahtoa kohtaan.
Mainittakoon, että Lenin ja Stalin kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran Tampereella joulupäivänä 1905!
Kauppaneuvos Fabian Klingendahlin muistomerkki
Osuustoimintamuistomerkki "Tukinkantajat" ja "Ostoksilta paluu"
Monumentin etupuolella on kolmen naisen ryhmä. Yksi naisista kantaa kädessään koria ja toinen onnen oksaa. He symboloivat yhteistoiminnan henkistä ja kohottavaa puolta.
Vastakkaisella sivulla on neljä suurta lankkua kantavaa miestä, jotka puolestaan ilmentävät yhteistoiminnan ruumiillisia ponnisteluja.
Teoksen Eteläpuiston puoleisella sivulla on seuraava teksti:
Suomen kulutusosuustoiminnan uranuurtajien, perustajien ja rakentajien työtä kunnioittaen edistysmielinen osuuskappaliike pystytti tämän patsaan 50-vuotisjuhliensa yhteydessä 1950.
Sama teksti on ruotsiksi teoksen Ratinan puoleisessa päädyssä.
Patsaskävelymme kesti vajaat kaksi tuntia ja sen jälkeen pääsimme nauttimaan mainiosta kevätsäästä ja näimme kaupungin kylpevän siniristilippujen runsaudessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Patsaskävely, Patsaskävely Tampereella, Eurooppa-päivä 9.5.2019, Eurooppa-päivän liputus, |
KylläKeskiviikko 8.5.2019 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1915 syntynyt isäni sai kahdesti Viljakkalan kunnallisvaaleissa eniten ääniä eli molemmilla kerroilla 55 ääntä.
Toisella kerralla hän oli yksinään Viljakkalan kunnan äänikuningas ja toisella kerralla eräs toinen ehdokas sai yhtä monta ääntä kuin isäni.
Isäni oli Maalaisliiton miehiä ja samaan poliittiseen viiteryhmään kuulun minäkin.
En toki ole aina äänestänyt maalaisliitto/keskustaa, sillä ainakin kerran olen presidentinvaaleissa äänestänyt RKP:n ehdokasta ja kerran presidentinvaaleissa kokoomuksen ehdokasta – toki molemmilla kerroilla vasta toisella äänestyskierroksella.
*****************
Poliittinen taustaryhmäni on siis Keskusta ja eilen Keskusta antoi 420.000:lle sitä viime eduskuntavaaleissa äänestäneelle mahdollisuuden evästää puoluejohtoa, että ollako ehdolla hallitukseen vaiko ei.
Sain eilen monilta Keskustan päättäjiltä kyselyn, että Kyllä tai Ei.
Vastasin empimättä Kyllä ja perustelen kantaani mm. sillä, että vastuuta pitää pystyä kantamaan ja se tapahtuu vain ja ainoastaan olemalla hallituksessa.
Me 420.000 kansalaista, jotka äänestimme Keskustaa, emme halunneet äänestyskopissa, että poliittinen taustaryhmämme laistaisi vastuusta Suomea kohtaan. Me halusimme, että edellisellä vaalikaudella kuntoonlaitettua Suomea kehitettäisiin edelleen.
Toivon, että vastauksemme tänään on yksimielisesti Kyllä ja sen saatuaan hallitustunnustelija tehkööt omat johtopäätöksensä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta hallitukseen?, hallitustunnustelija Antti Rinne, |
Yksi kolli-tyrni pystyy hoitelemaan kahdeksan naaraan haareminTiistai 7.5.2019 - -Esko Erkkilä- Tyrni on todellinen C-vitamiinipommi ja helppohoitoisuutensa ansiosta sen suosio viljelykasvina on kasvussa.
Tyrnin istuttamisessa kannattaa suosia kevätistutusta ja se merkitsee, että nyt on otollinen aika istuttaa tyrnejä.
Tyrni on kaksikotinen kasvi eli istuttamisessa tarvitaan ainakin kaksi tainta; emikasvi ja hedekasvi.
Minulla on tyrnin kaksikotisuudesta melkein katkeria kokemuksia, sillä toin 1960-luvulla kotiini kaksi tyrnintainta, jotka kyllä kasvoivat mainiosti, mutta ainuttakaan marjaa ei tullut.
Vuosien odottamisen jälkeen ymmärsin tilanteen ja hankin vanhojen tyrnien äärelle kolli- ja narttutyrnit.
Jänis ehti typistämään kollipojan kuoleman partaalle, mutta sen verran se ehti ruiskimaan elämän eliksiiriä ympärilleen, että vanhoihin tyrneihin ilmestyi syksyllä muutama marja!
Tiesin vihdoin onnistuneeni!
****************
Kokemukseni on karttunut ja nyt tiedän, että miten tyrnit kannattaa istuttaa:
Kuvassa on havainne ns. venäläisestä istutuskaaviosta, jota suosittelen käytettäväksi tyrnien istuttamisessa.
Kaaviossa keskellä on yksi kollipoika ja sen ympärillä kahdeksan narttutyrniä eli yksi kollityrni (hedekasvi) pystyy hoitelemaan kahdeksan narttutyrniä (emikasvia) siten, että saamme kahdeksan marjovaa yksilöä.
Taimivälinä kannattaa käyttää 1,5 – 2,0 metriä.
Aurinkoinen ja sopivasti tuulinen kasvupaikkka ovat ihanteellisia olosuhteita tyrnille.
Näillä peruseväillä tyrnejä istuttamaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yksi kolli-tyrni pystyy hoitelemaan kahdeksan naaraan haaremin, hedetyrni, emityrni, kollipoika-tyrni, narttutyrni, vain emityrnit marjovat, tyrni, tyrnin istuttaminen, tyrnin istutuskaavio, |
Taistelua äkämäpunkkia vastaan on vaikea voittaaSunnuntai 5.5.2019 - -Esko Erkkilä- Juuri näihin aikoihin on mustaherukkapensaissa helppo havaita sen pahin vihollinen eli äkämäpunkki tai ainakin sen aiheuttama vioitus.
Olen yhden taistelun hävinnyt äkämäpunkkia vastaan, sillä jouduin kaivamaan kaikki mustaherukkapensaat pois synnyinkotini herukkamaalta, kun kaikki pensaat olivat pahoin äkämäpunkin saastuttamia.
Nyt minulla on menossa mökkimaailmassa toinen taistelu äkämäpunkkia vastaan ja eipä hyvältä näytä.
Meillä on alue, jossa on nelisenkymmentä erilaista marjapensasta ja niistä puolet on mustaherukkapensaita.
Äkämäpunkin saastuttama alue oli aluksi pieni kulmaus, mutta nyt saastuneita pensaita on laajemmalti.
Kuvasin kättäni vastaan muutamia äkämäpunkin saastuttamia mustaherukkapensaiden oksia – kas näin:
Torjuntakeinona käytin jo syysleikkauksen aikana voimakasta leikkausta ja jatkoin saastuneiden versojen poistamista myös nyt.
Äkämäpunkin saastuttamia ja poisleikattuja oksia ei saa jättää paikoilleen vaan ne on poltettava tai kuljetettava kauas jätepisteille muovisäkissä. Meillä lähin jätepiste sijaitsee vajaan kilometrin päässä, mutta minä vein saastuneet oksat seuraavalle jätepisteelle, joka sijaitsee kymmenen kilometrin etäisyydellä mökiltämme.
Sanotaan, että parafiinipohjaiset kevätruiskutteet eivät tehoa äkämäpunkkiin, mutta kaikesta huolimatta ruiskutin saastuneet pensaat erityisväkevällä seoksella.
Saa nähdä, että miten minun taistelussani äkämäpunkkia vastaan nyt käy, mutta ennuste ei ole kaksinen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Äkämäpunkki, taistelu äkämäpunkkia vastaan, mustaherukan pahin vihollinen, mustaherukka ja äkämäpunkki, mustaherukka, |
On viherpeukalon onnenhetkiä keväällä kun saa sadetusjärjestelmän toimimaan!Lauantai 4.5.2019 - -Esko Erkkilä- Puutarhanhoidossa on useinkin pullonkaulana riittävä kasteluveden saaminen.
Meillä mökkimaailmassa vettä on saatavilla, sillä maamme rajoittuvat Viljakkalan Majajärveen ja lähimmille viljelyksille on järvestä matkaa parisenkymmentä metriä, mutta toisaalta kauimmaisille vettä tarvitseville alueille kertyy matkaa lähemmäs sata metriä.
Olemme aikoinaan ratkaisseet kasteluveden saamisen sitä, että rannasta johtaa aluksi avo-ojassa, mutta sitten maan alle kaivettuna sadetusjärjestelmän runkoputki, josta on erillisillä liittimillä kuusi ulosottoa vedelle.
Rannassa oleva pumppu irrotetaan paikaltaan aina syksyin ja viedään talvehtimaan lämpimään autotalliin – myös liittimet on korjattava talveksi lämpimään, sillä muuten pakkaset runtelisivat ne käyttökelvottomiksi.
Kevään ensimmäisiin puutarhatöihin kuuluu, että kastelu- ja sadetuslaitteisto laitetaan käyntikuntoon ja niin tapahtui taas 2.5.2019.
Muutama kuva onnistuneesta operaatiosta:
Pumppu on kiinnitetty sähköverkkoon sekä imuputki asennettu järveen ja nyt vaan siemenvettä pumpulle.
Ilo on ylimmillään, kun pari kertaa siemenvettä on lisätty ja vettä tulee mahtavana ryöppynä! Joku voisi aiheellisesti todeta, että työturvallisuus on vaarantunut, kun vettä tulee sähköisen laitteen päälle oikein kunnolla!
Lähinnä pumppua olevan jakoventtiilin paikalta vettä tulee oikein reippaasti. Tuo vesimäärä merkitsee, että tuolla paineella pystymme yhtä aikaa käyttämään kahta sadetinta, joiden tehollinen sadetusala on halkaisijaltaan n. 20 metriä.
Nyt vaan sulkuventtiilit paikoilleen ja kastelujärjestelmä on taas alkavalle kesälle iskukunnossa.
Huomatkaa muuten tuo lasten pulkka, sillä se on viherpeukalon todellinen monityökalu vaikka millaisiin kuljetuksiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: trekoolin sadetus, puutarhan sadetus, sadetus ja kastelu, sadetus pitää aloittaa jo keväällä, |
VarttikarjalaisetPerjantai 3.5.2019 - -Esko Erkkilä- Olen sukujuuriltani pirkanmaalainen, mutta kolme poikaani – neljännestusina – ovat varttikarjalaisia!
Arvaatte, että poikieni varttikarjalaisuus perustuu siihen, että Rouvani on puoliksi karjalainen, sillä hänen äitinsä oli syntynyt Salmin pitäjän Mantsinsaarella Laatokalla.
Anoppini sukunimi tyttönimenä oli Ahven.
Arvostan karjalaisuutta, sillä se heimo on vuosisatojen saatossa saanut kokea kovia.
Vaimoni sai aikoinaan tarpeekseen muutamasta matkastamme Neuvostoliittoon ja en ole häntä saanut kanssani Mantsiin, mutta keskipoika lähti kerran mukaani.
Poikkesimme anoppini ja keskipojan mummon kotitalon raunioilla Mantsinsaaren Työmpäisten kylässä ja mielessäni liikahti jotain lämpimästi, kun palatessamme keskipoika jäi muusta seurueesta jälkeen ja valokuvasi mummonsa nuoruuden maisemia!
Silloin tunsin, että olen ollut auttamassa perhekunnassamme karjalaisuuden kapulan vaihtamista vaikka en itse olekaan karjalainen!
*****************
Olin vuosia sitten huutokaupassa Turussa ja kaupan oli tämä kipsitaulu Viipurin linnasta.
Siihen aikaan ainakin Turussa oli vähäinen kysyntä karjalaisesineille ja sain tuon taulun kahdellakympillä! Tunnustan, että en muista oliko tuolloin vielä markka-aika vai oliko tuo kaksikymppinen euroja!!
Arvostan joka tapauksessa huutoani!
*****************
Pääsen Viipuriin taas heinäkuun alkupäivinä, kun me viljakkalalaiset ja hämeenkyröläiset saamme osallistua kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamalle Kyröläismatkalle Sortavalaan, Petroskoihin, Kizhin saarelle ja lopulta myöskin Viipuriin.
Odotan matkaa suurella mielenkiinnolla ja ehkä sitten aikoinaan laadin matkastamme jonkun jutun tällekin saitille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varttikarjalaiset, Mantsinsaari, Työmpäinen, Salmi, Salmin kunta, Salmin pitäjä, Mantsi, Työmpäisten kylä Mantsinsaarella, Ahvenen talo Työmpäisissä, Työmpäisten Ahvenet, Viipurin linna, Kizhin saari, Petroskoi, Sortavala, Viipuri, |
Kesäkauden työt on saatu hyvään alkuun!Torstai 2.5.2019 - -Esko Erkkilä- Vappuaatto sekä vapunpäivä ovat maalla perinteisesti olleet tuloksekkaita työpäiviä ja näin voin todeta omalta kohdaltani tapahtuneen myös nyt:
Pieni kuvakimara mökkimaailmani vappuaatosta ja vapusta:
Talousvesipumppu on meillä talvisin vedestä tyhjennettynä ja irti vesijohtoputkesta.
Tunnen suurta tyydytystä, kun sain pumpun pelittämään varsin helposti.
Vesipumppuja meillä mökillä on neljä ja nyt seuraavaksi pitäisi saada vettä astianpesukoneelle ja myös kaksi sadetuspumppua odottaa käynnistämistä.
21 metriä kupariputkea kierukkana padassa takaa kuuman suihkun isommallekin porukalle, jos muistaa pitää ”padan alla” tulta. Liitokset pelasivat ja vesivuotoja ei näkynyt.
************
Etukäteen autotallissa ja lasiverannalla mullassa idätetyt varhaisperunat saatiin perinteen mukaisesti kasvuun vapunpäivänä. Tänä vuonna meillä on juhannuksena korjattavaa varhaisperunaa vain kaksi perunapenkkiä, mutta tekeehän se kuitenkin 50 metriä.
Seuraavana ”perunapuuhana” on laittaa talviperunan siemenet itämään.
***************
Valkosipuli ponnistaa kohti kesää poikkeuksellisen hyvistä lähtökohdista.
Vapunpäivänä alkanut sade osui kohdalleen, sillä se alkoi välittömästi sen jälkeen, kun…
…ehdin lannoittamaan ”Puutarhan Kevät” –nimisellä lannoitteella…
…sen 150 rivimetriä, joka meillä nyt on kasvamassa valkosipulia!
Eiköhän sitä myös täksi päiväksi jotain järkevää puuhaa löydy!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vappuaaton puuhat, Vappupuuhat, Vappuna tehdään töitä, Vappuna ei lurjustella, Valkosipulin kasvattaminen, |
Se on sonnanajopäivä tänään!Keskiviikko 1.5.2019 - -Esko Erkkilä- Tänään on Vappu ja ennenaikaan Vappu oli pyhitetty sonnanajolle.
Navetan sontaruuma tyhjennettiin kynnöspelloille Vappuna, jotta runsaan viikon kuluttua voitiin aloittaa kylvömaiden äestäminen.
Olen lukemattomat Vaput tehnyt kunnon töitä sontaruumassa ja lastannut sontarekeen talven aikana ruumaan kertynyttä sontaa.
Vappuna suoritettaviin töihin kuului myös vasikankarsinoiden tyhjentäminen sonnasta.
Vappuna tiesi, että kevät on koittanut ja maamiehen olo oli odottavainen pian alkavalle kasvukaudelle.
Sonnanajon jälkeen oli hienoa päästä saunaan ja siellä pestiin puhtaaksi sonnanajossa omat hajunsa ottanut koko kroppa!
*******************
Saunan jälkeen jouduttiin kuuntelemaan radiosta ja televisiosta poliittista propagandaa, jota levittivät Suomen Kommunistisen Puolueen saarislainen siipi Aarne Saarisen johdolla ja saman puolueen taistolaissiipi Taisto Sinisalon johdolla. Siinä toveri sivalsi toveria ja molemmat pyrkivät osoittamaan Neuvostoliitolle, että kumpi linja ajaa ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa.
Yleisradion piti antaa puheenvuoro myös jonkinmoisena keskitien kulkijana toimineen SKDL:n puheenjohtaja Kalevi Kivistölle.
Onneksi nuo ajat eivät enää koskaan palaa, eiväthän!
”Sonnanajossa” minulla kuluu tämäkin Vappu, mutta ”sonta” on nyt hieman mukavammassa muodossa eli ”Puutarhan Kevätlannoitteena”, jota kylvän tänään eri kasvien evääksi Viljakkalan Majajärvellä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on sonnanajopäivä tänään!, Vappuna ajetaan sontaa, Vappu on perinteinen sonnanajopäivä, Sontaa pelloille, Puutarhan Kevätlannoite, Suomen Kommunistinen Puolue, SKP, Aarne Saarinen, Taisto Sinisalo, SKDL, Kalevi Kivistö, |
Sillamäki oli Viron neuvostomiehityksen aikana salattu kaupunkiSunnuntai 21.4.2019 - -Esko Erkkilä- Tallinnasta on Narvaan matkaa 194 kilometriä ja ennen Narvaan saapumista on mahdollisuus tutustua Sillamäen kaupunkiin.
Sillamäki sijaitsee Tallinnan suunnasta saavuttaessa 25 kilometriä ennen Narvaa ja itä-virossa matkaajan matkailijan kannattaa siellä ehdottomasti poiketa – näin teimme myös me Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet, jotka huhtikuun alkupuolella tutustuimme pohjois- ja itä-Viroon.
Sillamäki oli Neuvostoliiton miehityksen aikana salattu kaupunki, sillä sitä ei virallisten tietojen mukaan ollut lainkaan olemassa.
Salaaminen johtui siitä, että Sillamäki oli sijaintipaikkakunta Neuvostoliiton johtaville ydinaseasiantuntijoille, jotka mm. kehittivät Neuvostoliiton ensimmäisen ydinpommin.
Viron uudelleenitsenäistymisen myötä Sillamäen alueella on suoritettu mittavat ydinjätteiden puhdistustoimenpiteet ja nykyään Sillamäki on kaikille avoin kaupunki.
Olen saanut menneitten vuosien aikana monesti poiketa Sillamäessä, mutta mainion oppaamme…
…Oiva Pohjarannan johdolla opin taas 9.4.2019 paljon uutta Sillamäestä.
Sillamäen vaakuna
Kirkkoa muistuttava Sillamäen kaupungintalo
Tästä näkymästä Sillamäe tunnetaan – Odessan portaita ja Versailles´n palatsin puistonäkymää muistuttava näkymä Suomenlahdelle. Kuvassa näkyvän puistotien rakennustyö maksoi 1,4 miljoonaa euroa ja siitä EU eli me kaikki muut EU-kansalaiset maksoimme 1,1 miljoonaa euroa.
Sillamäen kaupungissa Neuvostoliiton aikana työskennelleiden …
….ydinvoima-asiantuntijoiden kunniaksi pystytetty muistomerkki.
Sillamäen kulttuurikeskus, jonka pohjakerroksessa on ydinpommin kestävä väestönsuoja.
Kulttuurikeskus on rakennettu vuonna 1989 eli vain kolme vuotta ennen Neuvostoliiton romahtamista.
Väestönsuojassa on nykyään museo, jonka perusnäyttely on omistettu Sillamäen neuvostoaikaiselle kaudelle.
Valitettavasti emme käyneet museossa, sillä matkanjohtajana en tiennyt, että museoon olisi ollut mahdollisuus päästä ja pääsymaksukin olisi ollut kohtuullinen eli 1 euro per kävijä!
En ole milloinkaan aikaisemmin käynyt Sillamäen ”Odessan portaiden” Suomenlahden rannalla, mutta nyt siihen oli mahdollisuus eli tässä näkymä Suomenlahden rannalta kohti Sillamäen kaupunkia.
Rantanäkymä Suomenlahdelle.
Muistattehan, että takavuosina Sillamäelle oli matkustajalaivalla yhteys Kotkasta, mutta vähäisen kysynnän vuoksi hanke ei kannattanut – kannustan uuteen yritykseen!
Idyllinen tuokiokuva Sillamäestä kohti Suomen rannikkoa!
EU on vahvasti mukana, kun Sillamäkeä kehitetään ja kaupungin kehittämistä toivon myös minä - se suora lauttayhteys Suomesta Sillamäelle olisi parasta kehittämistä!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Sillamäki oli Viron neuvostomiehityksen aikana salattu kaupunki, Sillamäe, Sillamäki, Kotka-Sillamäki laivayhteys, EU-tuki Sillamäelle, Itäviro2019, Oiva Pohjaranta, |
Kannatan, että Tampere hakee vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksiPerjantai 19.4.2019 - -Esko Erkkilä- Olen suhtautunut nuivasti Tampereen suunnitelmiin hakea Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026.
Suhtautumiseni kuitenkin muuttui, kun sain kuunnella hanketta vastaavan tuottajan roolissa vetävän…
…valtiotieteiden maisteri Eija Oravuon esityksen Tampereen Vanhusneuvoston jäsenille 17.4.2019.
Eija Oravuo siirtyi vastaavan tuottajan tehtävään Tampere Filharmonian apulaisintendentin tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2000 alkaen. Hän on vastannut muun muassa orkesterin yleisö- ja yritysyhteistyöstä sekä lasten ja nuorten toiminnasta, kuten projekteista valtakunnalliseen Taidetestaajat-hankkeeseen. Oravuo on myös suunnitellut ja tuottanut eri taiteenlajeja ja kulttuuritoimijoita yhdistäviä kokonaisuuksia. Oravuo on opiskellut erityisesti musiikkia ja kansainvälisiä suhteita. Hän on aiemmin toiminut myös huilunsoitonopettajana ja muusikkona.
Myyntihenkinen persoona ja sellaisista minä pidän!
*****************
Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 on kiire hakea, sillä 40-sivuinen hakemuskirjanen on oltava valmis huhtikuussa 2020 eli aikaa hakemuksen laadintaan on vain vuosi.
Tampere sijoittaa hakuprosessiin 400.000 – 500.000 euroa, mutta pidän summaa kohtuullisena vaikka kaikkien tiedossa onkin Tampereen kaupungin kehnoakin kehnompi taloustilanne.
***********************
Eritoten on kaksi syytä, joiden vuoksi ryhdyin 17.4.2019 kannattamaan Tampereen kaupungin toimintaa hakea Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026 ja ne ovat seuraavat:
Organisaatio, joka vastaa Tampereen kaupungin hakuprosessista vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi on painattanut aistikkaita puuvillaisia kasseja, joissa on kuvattu hakuun ilmoittautuneet pirkanmaalaiset kunnat.
Melko paha moka kassin osalta on kuitenkin se, että se on valmistettu Britanniassa, miksi ei Suomessa tai jopa Tampereella!
Tampereen pääkumppanina hakuprosessissa on Mänttä-Vilppula ja sen lisäksi mukana ovat nyt myös jo Vesilahti, Orivesi, Sastamala, Hämeenkyrö, Parkano, Pälkäne, Lempäälä, Nokia, Ikaalinen, Kangasala, Pirkkala sekä Valkeakoski.
Toivottavasti kaikki muutkin pirkanmaalaiskunnat liittyvät hakijajoukkoon, sillä hakuprosessin kustannukset maakunnan muille kunnille ovat vain 0,80 euroa per asukas.
Tässä vaiheessa vuoden 2026 hakuprosessiin ovat Tampereen (ja Pirkanmaan) lisäksi ilmoittautuneet Savonlinna ympäristöineen sekä Oulu lähiseutuineen, joten kisa suomalaisesta kulttuuripääkaupungista tulee olemaan tiukka.
_Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, Tampere hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026, |
Sinimäkien taistelut Virossa heinä - elokuun vaihteessa vuonna 1944 merkitsivät, että Suomi ei joutunut Puna-armeijan miehittämäksiKeskiviikko 17.4.2019 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen taannoisen Viron-matkan eräs kohokohta oli, kun saimme tutustua pohjois-Virossa Sinimäkien taistelumaastoon.
Sinimäkiä on kolme eli Lastenkodinkukkula, Grenadierkukkula ja p.69.9-kukkula.
Mainituista kukkuloista Puna-armeija pystyi valloittamaan kaksi ensiksi mainittua, mutta kolmannen kukkulan valtaamiseen sen voimat eivät riittäneet.
Sinimäkien taistelussa puolustajina olivat saksalaiset, virolaiset, tanskalaiset, alankomaalaiset sekä norjalaiset joukot ja heidän taistelutahdostaan me suomalaiset saamme olla kiitollisia.
Jos neuvostoliittolaiset joukot olisivat päässeet läpi Sinimäistä, olisi niillä ollut helppo sotatie Tallinnaan ja siitä laivakuljetuksena Helsinkiin ja sen myötä Karjalan Kannaksella taistelleet suomalaiset olisivat joutuneet jättimäiseen mottiin!
Sinimäkien taistelut ja niiden lopputulos on ratkaiseva sille, että Suomi säilytti toisessa maailmansodassa itsenäisyytensä.
Sinimäkien taisteluissa 26.7 – 10.8.1944 kaatui tai haavoittui n. 10.000 puolustajaa, mutta Puna-armeijan tappiot olivat 35.000 kaatunutta ja 135.000 haavoittunutta.
Kaatuneiden pääkalloja löytyy yhä edelleen taistelutantereelta ja keskustelin jokunen vuosi sitten Rakveren linnoituksessa erään oppaan kanssa joka kertoi, että hänen isänsä säilytti vielä ”mennävuosina” Sinimäen alueelta löytämäänsä pääkalloa takan reunalla, mutta perheen painostuksesta suostui palauttamaan sen Sinimäkien alueelle.
Sinimäkien taisteluissa kaatuneiden muistomerkki sijaitsee Grenadierkukkulalla. Emme poistuneet bussistamme, mutta sen verran olimme pysähtyneenä, että pystyimme kuvaamaan muistomerkin! Olen monesti käynyt tuon muistomerkin juurella ja kunnioitukseni on suuri niille, jotka tuon muistomerkin alueella puolustivat Puna-armeijan hyökkäyksiä ja takasivat sen, että maatamme ei miehitetty.
Kaikki kunnia Viron Sinimäillä taistelleille, sillä Teidän ansiostanne Suomi ei joutunut Neuvostoliiton miehittämäksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sinimäkien taistelut, Sinimäkien taistelut Virossa 1944 takasivat Suomella itsenäisyyden, Itäviro2019, |
Miksi SDP ei päästänyt Antti Rinnettä television ykkösohjelmaan?Tiistai 16.4.2019 - -Esko Erkkilä- SDP sai sunnuntaina 14.4.2029 järjestetyissä eduskuntavaaleissa niukan vaalivoiton Suomen suurimmaksi puolueeksi.
Perussuomalaiset päätyivät kakkoseksi, Kokoomus kolmanneksi ja Keskusta neljänneksi.
Nyt alkavat hallitusneuvottelut ja vakiintuneen koreografian mukaan hallitusneuvottelujen alkuvetäjänä toimii vaalivoittajapuolueen puheenjohtaja.
Eilisillan televisiolähetyksessä piti olla vastakkain SDP:n Antti Rinne ja Perussuomalaisten Jussi Halla-aho – piti ja piti, mutta ”aikataulusyistä” SDP:tä edustikin SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin.
”Aikataulusyyt” ymmärtää jokainen, joka katseli televisiosta Antti Rinteen esiintymistä omiensa joukoissa vaali-iltana eli sunnuntaina 14.4.2019.
Arvostan Antti Rinnettä, sillä hän koki taannoisella Espanjan lomamatkallaan vaikean sairauden ja kuntoutui niinkin hyväksi, että pystyi vaali-iltana latelemaan televisiolähetyksessä joitain latteuksia SDP:n ”vaalimenestyksestä”!
Meneekö koreografia jatkossa siten, että Sanna Marin vetää hallitusneuvottelut ja tuleeko hänestä ensimmäinen tamperelainen pääministeri?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Antti Rinne, Sanna Marin, hallitusneuvottelut, Jussi Halla-aho, |
Tehtaanmyymälä, jossa tehdyistä ostoksista bussinkuljettajat eivät tykkää!Sunnuntai 14.4.2019 - -Esko Erkkilä- Sain olla matkanjohtajana Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenmatkalla, joka muutama päivä sitten suuntautui Itä-Viroon.
Eräänä kohteenamme oli Eesti Portselan Oy:n tehtaanmyymälä lähellä Rakvereä.
Tehdas on suomalaisomistuksessa ja tapasinkin omistajan eli Juhani Ruuskasen käyntimme yhteydessä.
Tehtaanmyymälän yhteydessä on keramiikkatehdas, jossa valmistetaan Kultakeramiikka Oy:n markkinoimat keramiikkatuotteet eli
”Peruskestävää suomalaista muotoilua vuodesta 1977”
On iskevä slougan!
*****************
Muutama kuva tarjolla olevista keramiikkatuotteista:
Monen matkalaisen laukun pakkaaminen meni uusix!
Kannustan Rakveressä käydessänne poikkeamaan Eesti Portselan Oy:n tehtaanmyymälässä, sillä siellä
”Tarbekeraamika myyk” eli tarvekeramiikkaa on myytävänä!
**********************
Palaan vielä juttuni otsikkoon ja totean, että jotkut bussinkuljettajat eivät tykkää siitä, että asiakkaat ostavat suuria määriä painavia keramiikkatuotteita kuljetettavaksi, mutta asiakashan on aina oikeassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eesti Portselan, Kultakeramiikka, Eesti Portselan tehtaanmyymälä, Itäviro2019, |
"Perseelleen Britannia kiusaa tekee, kun EU-eronsa kanssa temppuilee"!Lauantai 13.4.2019 - -Esko Erkkilä- Vanha suomalaisen sananlasku kuuluu näin:
Perseelleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa!
Muokkasi tämän juttuni otsikkoon hieman tuota perisuomalaista käsitystä kiukuttelusta ja sovelsin sitä Britannin nykyiseen poliittiseen tilanteeseen.
****************
Britannian brexit-sotkun pääsyyllinen on maan edellinen pääministeri David Cameron, jonka uhkapeli oman asemansa vahvistamisesta johti Britannian, mutta koko maailman epätietoisuuden tilaan talousasioiden pitkäjänteisestä hoitamisesta.
On valitettavaa, että myös meillä Suomessa on ”cameroneja”, jotka leikittelevät tulella ja ovat vaatimassa Suomen eroamista Euroopan Unionista.
Oletan, että Suomen ”cameronit” vaikenevat ensi sunnuntaina, kun eduskuntavaalien tulokset saadaan julkisuuteen.
Totean jälleen kerran, että äänestin 16.10.1994 järjestetyssä kansanäänestyksessä Euroopan Unioniin liittymisen puolesta ja eipä ole päätöstäni tarvinnut katua.
*****************
Olin viime tiistaista torstaihin kestäneen Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen itäiseen Viroon suuntautuneen virkistysmatkan matkanjohtajana ja matkamme aikana tuli täysin selväksi, että Viro ei lähde huuhailemaan EU-eron puolesta ja hyvä niin!
Euroopan Unioni on rahoittanut Virossa toteutettuja monia isojakin hankkeita, jotka pääasiassa ovat kohdistuneet maan infran kehittämiseen, mutta mukana on toki monia hankkeita, jotka ovat edesauttaneet Viron kulttuuri- ja taide-elämän virkistämistä.
On hyvä, että EU:n (osa)rahoittamat kohteet on merkitty kilvellä, jossa kerrotaan, että kyseessä on Euroopan Unionin rahoittama kohde.
Tässä muutama esimerkki:
Etsimättä tulee mieleen, että EU-rahoituksesta kertovia kilpiä on pyritty laittamaan kohteessa sellaisiin paikkoihin, joista niitä pitää etsimällä etsiä.
On myös kohteita, joissa ne on laitettu parhaalle paikalle ja se kertoo, että virolaiset ovat ylpeitä EU-jäsenyydestään.
***************
Vuoden 2017 tilastojen mukaan Viro oli EU:ssa nettosaaja 358 eurolla per henkilö.
Suurin nettomaksaja henkeä kohti oli Ruotsi 139 eurolla ja sitten Saksa 129 eurolla ennen Tanskaa, joka oli nettomaksaja 112 eurolla per asukas.
Suomen nettomaksuosuus per asukas vuonna 2017 oli 50 euroa ja mielelläni sen maksan, sillä se on pieni kustannus siitä, että Suomi saa kuulua Euroopan Unionin ytimeen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Perseelleen Britannia kiusaa tekee, kun EU-eronsa kanssa temppuilee"!, Suomi on EU:ssa nettomaksaja, Viro on EU:ssa nettosaaja, EU-kansanäänestys 16.10.1994, Perseelleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa! David Cameron, |
Olipahan ilotulitusta - Pirkanmaalta numerot 140 ja 151 jatkoon!Keskiviikko 10.4.2019 - -Esko Erkkilä- Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään ja varsinainen vaalipäivä eli 14.4.2019 lähestyy.
Keskustalla on Pirkanmaalta ollut pian päättyvällä vaalikaudella kolme erinomaista kansanedustajaa eli Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen.
Kolmikko on saanut paljon aikaiseksi kuluneen nelivuotiskauden aikana ja mikä parasta, heidän keskinäinen yhteistyönsä on pelannut.
Sain olla paikalla, kun senaattorihommat jättävä kansanedustaja Mikko Alatalo kannusti Pirttilahtea ja Hakasta tilaisuudessa, joka järjestettiin Tampereella Koskikeskuksessa 5.4.2019.
Pirttilahden vahvaa maantieteellistä aluetta ovat perinteisesti olleet Pohjois-Pirkanmaa ja Hakanen on ylivoimaisesti suosituin kansanedustaja puolestaan läntisellä Pirkanmaalla.
Molemmat ovat saamassa hyvän äänisaaliin Tampereelta ja myös sen naapurikunnista eli Ylöjärveltä, Hämeenkyröstä, Pirkkalasta sekä muista Tampereen ns. kehyskunnista.
Koko Pirkanmaan kannalta on keskeistä, että Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen jatkavat kansanedustajina myös jatkossa.
Tässä muutamia valokuvia, kun Mikko Alatalo kannusti Artsia ja Perttiä jatkoon yleisötilaisuudessa Koskikeskuksessa 5.4.2019.
****************
Laulavan senaattorin tukemat Arto ja Pertti olivat tilaisuudessa juuri sellaisia, kuin kansanedustajan pitääkin olla eli sydämellisiä, yhteistyöhaluisia, ammattitaitoisia, muita arvostavia ja sen vuoksi äänestämisen arvoisia:
Toivottelen kaikille Pirkanmaan keskustalaisille kansanedustajaehdokkaille äänirikasta vaalisunnuntaina ja uskon sekä toivon, että Pertin ja Arton lisäksi Pirkanmaalla ollaan valmiit valitsemaan kolmanneksi keskustan kansanedustajaksi nainen – laadukkuutta ja valinnanvaraa on yllin kyllin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanedustaja Mikko Alatalo, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Hakanen jatkoon, Pirttilahti jatkoon, Tarja Smura, Hanna Holma, Marjo Mäkinen-Aakula, Pilvi Kärkelä, |
Mansen Mörinät keräsi taas kerran suuren joukon maanrakennusalan ammattilaisia PirkkalaanMaanantai 8.4.2019 - -Esko Erkkilä-
Mansen Mörinät ovat aina keväällä järjestettävä maanrakennuskone- ja kuljetuskalustoalojen ammattilaisten messutapahtuma, joka nimestään huolimatta keskittyy Pirkkalaan Tampereen läntisen ohitustien varrella sijaitseviin liikkeisiin.
Toki ”Mörinä- liikkeitä” osallistuu tapahtumaan myös Tampereelta sekä Lempäälästä.
Nyt Mansen Mörinät toteutettiin 5. – 6.4.2019 ja osallistuin niille vierailemalla muutamissa Pirkkalassa sijaitsevissa alan yrityksissä heti ensimmäisenä ”mörinäpäivänä”.
Eniten minua kiinnostivat…
…polttopuiden pilkontaan sekä…
…nurmikonleikkuuseen liittyvät koneet.
***********************
Rotatorin konekentällä näkyi useita…
…myytyjä maantiivistysjyriä sekä…
…asiakkaita odottavia järeitä kaivinkoneita.
Kaikesta huomasi, että maamme talous on saatu kuntoon ja ainakaan vielä talouselämän pelot synkkenevistä näkymistä eivät ole murentaneet yritysten uskoa tulevaisuuteen.
Melkoinen huoli tulevaisuudesta on kuitenkin kansalaisten keskuudessa tunnistettavissa, sillä SDP:n ja Vihreiden vaalivoittoa pelätään!
********************
Mansen Mörinöissä nälkä ei pääse yllättämään, sillä näyttelyvieraille on maittavia tarjottavia jokseenkin kaikkien yritysten toimesta.
Tässä kuva Mateko Oy:n tarjoamista Kivikylän kotimaisesta lihasta valmistetuista grillimakkaroista, joita oli grillissä varattuna suuret määrät.
Rotator on perinteisesti ollut anteliain yritys näyttelyvieraiden ateriatarjonnassa ja niin myös nyt, sillä siellä tarjottiin kaikille näyttelyvieraille Kauppahallin Kotiruoka Oy:n valmistamaa lounasta - ilmaiseksi!
Kiitokset Suomen suurimpien konepäivien kaikille järjestäjille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mansen Mörinät, Mansen Mörinät 2019, Mateko Oy, Rotator Oy, SDP:n mahdollinen vaalivoitto arveluttaa yrityksiä, Vihreiden mahdollinen vaalimenestys olisi myrkkyä yrityksille ja suomalaisten hyvinvoinnille, |
Vihreät puolustelevat intohimoisesti, kun heidän ehdokkaansa jäi rysän päältä kiinni laittomasta toiminnastaSunnuntai 7.4.2019 - -Esko Erkkilä- Julkaisin fb-sivullani ja sen lisäksi ”Tampereen kuntapolitiikka” –fb-sivulla valokuvat Vihreiden Jaakko Mustakallion ja Kokoomuksen Anne-Mari Jussilan vaalimainoksista, jotka molemmat on kiinnitetty luvattomasti eläviin puihin.
Kuvat yllä.
Kuvien julkaisemisesta nousi erityisesti Tampereen kuntapolitiikka- sivuilla metakka, kun Vihreät puolustelivat aatetoverinsa laitonta menettelyä!
Menettely on selkeästi laitonta järkisyiden vuoksi, mutta menettely on laitonta myös niiden ohjeiden perusteella, jotka Tampereen kaupunki on antanut vaalimainonnasta 14.4.2019 järjestettävien eduskuntavaalien osalta.
Tampereen kaupungin antamat ohjeet tässä:
Yleisillä alueilla maksuttomia vaalimainospaikkoja vain mainostelineilläJulkaistu 26.3.2019 11.28 Eduskuntavaalimainonta kaupungin mainostelineillä alkaa keskiviikkona 27.3.2019. Tampereen kaupunki tarjoaa puolueille ja valitsijayhdistyksille 17 vaalimainostelinettä eri puolilla kaupunkia. Kaupungin yleisillä alueilla ei ole muita maksuttomia mainospaikkoja, eikä mainoksia saa omatoimisesti kiinnittää esimerkiksi valaisinpylväisiin, aitoihin eikä sähkökaappeihin.
***********
Ohjeissa ei ole erikseen mainittu Tampereen kaupungin alueella kasvavia eläviä puita, mutta asiayhteydestä on jokaiselle selvää, että vaalimainoksia ei saa kiinnittää eläviin puihin.
Oletukseni on, että kirjoitustani vastaan pyristelevät henkilöt ovat suuntaukseltaan Vihreitä ja jos näin voittopuolisesti on, näen tilanteen eriskummallisena.
Vihreät ovat olevinaan luontoa arvostavia, mutta todellisuudessa heidän toimintansa on aivan jotain muuta.
Ajatusleikkinä jokainen voi pohtia, että millaisen ryöpytyksen Vihreät olisivat nostaneet, jos laittoman vaalimainonnan tekijänä olisivat olleet perussuomalaiset!!
Tutustukaa ”Esko Erkkilä” ja ”Tampereen kuntapolitiikka” facebook-sivuihin, niin näette kuinka intohimoisesti Tampereen Vihreät puolustelevat erään johtajansa laitonta menettelyä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreä ehdokas jäi rysän päältä kiinni laittomasta toiminnasta, Vihreät kiinnitävät vaalimainoksiaan laittomasti eläviin puihin, Tampereen Vihreät, Vihreät Tampereella, |
Härkätaistelu, cava ja sangriaPerjantai 5.4.2019 - -Esko Erkkilä- Taannoisella Espanjanmatkallamme meillä ei ollut mahdollisuutta vierailla härkätaistelussa, mutta espanjalaisuuteen kiinteästi liittyvistä asioista tutustuimme sangriaan sekä cavaan.
Sangria ja cava ovat espanjalaisia alkoholijuomia ja niistä muutama sana:
Kuvassa vasemmalla oleva lasillinen on sangriaa ja oikealla olevaan lasiin baarimestari kaataa cavaa.
Cava on samppanjamenetelmällä valmistettu espanjalainen kuohuviini, jota tuotetaan Kataloniassa, koillis-Espanjassa. Sitä myytiin aiemmin nimellä samppanja, kunnes EU-säännökset kielsivät käyttämästä tätä nimitystä muista kuin Ranskan Champangnessa valmistetuista kuohuviineistä.
Cava on miellyttävä seurustelujuoma ja käytännössä Cavan tuotanto on tiukasti keskittynyt alkuperäisille syntysijoilleen Kataloniassa. Tuotannon painopiste on selvästi Barcelonan provinssissa; siellä tuotetaan 95 % cavasta. Kaksi suurinta valmistajaa, Codorníu ja Freixenet, valmistavat kaikesta cavasta noin 80 %. Niiden päätuotantolaitokset sijaitsevat pienessä, vain noin 12 000 asukkaan pikkukaupungissa nimeltä San Sadurní de Noya, jonka osuus cavatuotannosta on peräti noin 90 %; sitä nimitetäänkin Cavan pääkaupungiksi.
Kaikissa Espanjan päivittäistavarakaupoissa ja pikkukioskeissakin on myytävänä Freixenetin Cavaa.
***************
Sangria-nimi puolestaan viittaa juoman väriin eli sangre = veri.
Sangrian valmistuksessa käytettävä resepti ja sen myötä juoman koostumus ja alkoholipitoisuus vaihtelevat.
Tavallisesti sangria tehdään punaviinistä, johon lisätään viipaloituja hedelmiä ja makeutusainetta, kuten sokeria tai hunajaa – myös brandyä tai kanelia voidaan lisätä sangriaan.
Euroopan parlamentti päätti vuonna 2014, että sangria-nimellä saa myydä vain Espanjassa ja Portugalissa tehtyä viinipohjaista juomaa, joten muualla sangriaa ei ole saatavilla.
Noiden kuvassa näkyvien annosten hinta oli cavan osalta 3,00 euroa ja sangria maksoi 3,50 euroa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Cava, Sangria, härkätaistelu, Katalonia, cava on nimisuojattu, sangria on nimisuojattu, Andalusia2019, |
Kuninkaan seurassa Euroopan parvekkeellaKeskiviikko 3.4.2019 - -Esko Erkkilä- Andalusiaan suuntautuneella lomaviikollamme maaliskuun puolivälissä eräs kohteemme oli Nerjan kaupungissa sijaitseva Euroopan parveke eli Balcón de Europa.
Euroopan parveke sijaitsee kallioisella niemellä ja se oli aiemmin linnoitus, joka oli suunniteltu torjumaan Britannian merirosvot.
Kuningas Alfonso XII (1857 - 1885) teki Balcón de Europan tunnetuksi ja hänen patsaansa löytyy sieltä.
Patsas on luonnollisen kokoinen, sillä kolmen kyynärän pituuteni riitti hyvin samalle tasolle kuin vuosina 1874 – 1885 Espanjaa hallinneen kuninkaan.
Niin, rippikoulussa opin, että yksi kyynärä on 60 senttiä! ***************
Kuningas Alfonso XII:n - Alfonso Francisco de Asís Fernando Pío Juan María de la Concepción Gregorio Pelayo - äiti oli kuningatar Isabella II, joka luopui kruunustaan poikansa hyväksi.
Kuningas Alfonso XII:lla on yllättävän lyhyet kytkökset nykypäivän Espanjan kuninkaallisiin, sillä hänen pojastaan Alfonso XIII:sta tuli Espanjan kuningas heti syntymänsä jälkeen eli vuonna 1886 siis seuraavana vuonna isänsä kuoleman jälkeen.
Alfonso XIII:lla oli puolisonsa Victoria Eugenien kanssa kuusi lasta, joista erään heistä eli Juanin eräs lapsista on Espanjan meille kaikille tuttu kuningas Juan Carlos I.
Juan Carlos I:n poika Felipe VI on Espanjan nykyinen kuningas.
Espanjan ex-kuningas Juan Carlos I on siis Euroopan parvekkeella Nerjassa päivystävän Alfonso XII:n pojan Alfonso XIII:n pojanpoika ja Espanjan nykyinen kuningas Felipe VI on puolestaan Juan Carlos I:n poika!
Yksinkertaista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nerja, Andalausia, Andalusia2019, Balcón de Europa, Euroopan parveke, Euroopan parveke Nerjassa, Alfonso XII, Alfonso XIII, Espanjan ex-kuningas Juan Carlos I, Espanjan kuningas Felipe VI, |
Vaalien alusaika on parasta aikaa kansalaisilleSunnuntai 31.3.2019 - -Esko Erkkilä- Me kansalaiset elämme nyt parasta aikaamme, sillä meille luvataan ehdokkaiden toimesta "maat ja mannut", jos äänestämme eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa juuri heitä.Parasta aikaa elämme myös tarjoilujen osalta, sillä toreilla ja kauppakeskuksissa saamme yllin kyllin kaikkea syötävää ja juotavaa!Minäkin sain eilen Tammelantorilla Sinisten tarjoamaa grillimakkaraa, Keskustan mustaa makkaraa ja Harri Jaskarin tarjoamaa oikein lihaisaa (Antti Rinne ei ollut lihaa vielä ehtinyt verottamaan) lihakeittoa ja puoleltapäivin Koskikeskuksessa varapuhemies Mauri Pekkarisen tarjoamaa teetä sekä pitkopullaa!Kaksi viikonvaihetta ennen eduskuntavaaleja vielä edessä, joten kuinkahan tarjoilut paranevatkaan!Tässä pieni kuvakimara päivän kokemuksista!
Kansanedustaja, Karjala Liiton puheenjohtaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen oli parkkeerannut vaaliautonsa hienosti Tammelantorin parhaalle paikalle.
Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi Ari Arvela (vasemmalla) Vesilahdelta oli matkassa tukiryhmäläisensä Pertti Uusi-Erkkilän kanssa.
Sain heti alussa Tarja Smuran ja Hanna Holman yhteispotrettiin.
Seuraavaksi sain kameran linssini eteen hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn ja Viljakkalan Parviniemestä syntyisin olevan trubaduuri Aarre Aallon - minkähänlainen rooli Aarrella tulee olemaan ensi kesänä Hämeenkyrön Heiskan kesäteatterissa?
Tykkään monista kansanedustaja Pertti Hakasen esillä pitämistä asioista ja tänään yksi näistä asioista oli maamme huoltovarmuus!
Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Matti Järvinen toivotti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tervetulleeksi Tammelantorille.
On onni, että Suomella on näin selkeäsanainen maa- ja metsätalousministeri kuin Jari Leppä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta ja Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä!
MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakasella sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä riittää keskusteltavaa myös vaalien ulkopuolella!
Kansanedustaja Arto Pirttilahti liittyi ministeri Lepän seurueeseen vasta myöhemmin, mutta eräs Artsin tiimiläisistä oli Pirttilahden autolla mukana Tammelantorin tapahtumassa.
Minna Sarvijärvi (oikealla) luovutti vuodenvaihteessa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajanuijan Tarja Smuralle.
Tammelantorin jälkeen siirryin Koskikeskukseen, jossa eduskunnan varapuhemies ja tuleva EU-vaaliehdokas Mauri Pekkarinen halusi tarjota sanankuuloa sekä kahvit ja kunnon pullat.
Halusin ottaa Mauri ja Raija Pekkarisesta yhteiskuvan, mutta Mauri tahtoi välttämättä ottaa samaan kuvaan erään pariskunnan. Paljastui, että kyseessä oli rovasti Heikki Järvinen ruustinna-vaimonsa kanssa!
Kansanedustaja Pertti Hakanen kiirehti myös varapuhemiehen järjestämään tilaisuuteen.
Koskikeskuksen tilaisuuden kruununa oli, kun ruustinna Järvinen piti ex-tempore –puheenvuoron, jossa totesi, että ei oikealle ja ei vasemmalle, vaan Keskustaan!
Kuvakertomukseni lopuksi parivaljakko - Pertti Hakanen ja Mauri Pekkarinen - joille on helppo toivotella parhainta menestystä tulevissa vaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, EU-vaalit 26.5.2019, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Tarja Smura, Ari Arvela, Hanna Holma, Katariina Pylsy, |