"Asiantuntijoiden laskemat myyntihinnat pitää kertoa 1,5:llä, jotta toiminta olisi kannattavaa"!Torstai 24.9.2015 - -Esko Erkkilä- Olen viime päivinä joutunut toteamaan, että suoranaisena esimiehenäni pätkän aikaa toimineen sittemmin Raision pääjohtajaksi ja vuorineuvokseksi ylenneen Matti Salmisen puheet pitäisi olla ohjenuorana bisnesmaailman lisäksi myös järjestöjen toiminnassa.
Salminen – joka on koulutukseltaan ekonomi – tapasi sanoa, että insinöörien laskemat tuotteiden myyntihinnat pitää aina kertoa 1,5:llä, jotta yrityksen hinnoittelu olisi kunnossa.
Yritysmaailman periaatetta pitää noudattaa myös yhdistysmaailmassa tai yhdistyksen rahavarat hupenevat maailmalle.
Kerron pari esimerkkiä ja molemmat liittyvät puheenjohtamani yhdistyksen toimintaan.
Esimerkki 1:
Järjestimme jäsenistöllemme tutustumiskäynnin Tampereella Milavida-museoon ja perimme jäseniltämme käynnistä normaalin pääsylipun hinnan eli 6,00 euroa.
Teatterivastaavamme tilasi myös opastuksen ja oletimme, että opastus sisältyy pääsylipun hintaa.
Mitä vielä; Milavida laskutti opastuksesta 60,00 €/ryhmä ja kun jäsenistömme oli runsaslukuisasti matkassa mukana, niin ryhmästämme muodostettiin kaksi ryhmää.
Jouduimme maksamaan opastuksista siis yhteensä 120,00 euroa, jota emme osanneet huomioida jäseniltämme perityssä hinnassa.
Homma olisi ollut kunnossa, jos olisimme osanneet hinnoitella museokäynnin hinnaksi 10,00 euroa per henkilö.
Olen varma, että jäsenemme olisivat mielellään maksaneet kympin per henkilö, mutta kun emme osanneet hinnoitella tuotettamme!
Esimerkki 2:
Järjestimme viime viikonvaihteessa jäsenillemme virkistysmatkan Perniön Lehmirannassa sijaitsevalle Eläkeliiton lomakeskukselle. Kyseessä oli kolmen päivän ja kahden yön kestävä matka bussikuljetuksineen ja minä laskin hinnaksi 200,00 euroa per henkilöä.
Yhtenä päivänä retkueemme tutustui Lohisaaren kartanoon eli marsalkka Mannerheimin syntymäkotiin.
En ehtinyt mukaan, mutta onneksi matka oli kuulemma onnistunut hyvin.
Ennakkokyselyissä matkasta oli kiinnostunut 30 jäsentämme, mutta laskin veloitushinnan sillä perusteella, että maksavia jäseniä lähtisi matkaan 20 henkilöä.
Matkalle osallistui lopulta vain kymmenen jäsentämme ja kahdensadan euron veloitushinta merkitsi, että yhdistyksemme sai matkasta takkiinsa yli 400 euroa!
***************
Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat, että sittemmin vuorineuvoksen arvonimen saanut esimieheni oli oikeassa.
Pitää siis muistaa, että asiantuntijoiden (= poropeukaloiden) laskema tuotteen myyntihinta pitää kertoa 1,5:llä, jotta homma olisi taloudellisesti kannattavaa!
Opiksi lukijoilleni!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuotehinnoittelu, kannattava toiminta, yhdistysten talous, |
Henkilöitä Viron itsenäistymisprosessissaKeskiviikko 23.9.2015 - -Esko Erkkilä- Viro saavutti ensimmäisen itsenäisyytensä Tarton rauhassa 2. helmikuuta 1920.
Saarenmaan Museossa Kuressaaren Piispanlinnassa on useitakin muotokuvaveistoksia Viktor Kingissepp´stä.
Viktor Kingissepp syntyi 1888 ja kuoli 1922 Tallinassa. Hän oli virolainen bolsevikki, Viron kommunistisen puolueen perustaja ja sen johtaja.
Viktor Kingissepp kohtasi Neuvosto-Venäjän oloissa tavanomaisen kohtalon, sillä hänet teloitettiin 5.5.1922.
Viron toisessa maailmasodassa miehittänyt Neuvostoliitto kuitenkin arvosti Kingissepp´ä ja Saarenmaan ainoa kaupunki Kuressaari sai kantaa nimeä ”Kingissepa” vuodesta 1952 –> vuoteen 1988. Sen jälkeen Kuressaari on taas saanut olla Kuressaari!
Virossa ilmeisesti arvostetaan Nikita Sergejevitš Hruštšov´a, sillä hänen kuvansa on Saarenmaan Museossa tärkeällä paikalla.
Hruštšov oli Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja 1958 – 1964.
On luonnollista, että Lydia Koidulalla (1843 – 1886) ei ollut välitöntä roolia Viron kummassakaan itsenäistymisessä, mutta kansakunnan idoli kun oli, oli hänen roolinsa molemmissa itsenäistymisissä merkittävä.
Lennart Meri – jonka vaalijuliste presidentinvaaleissa on tässä – omaa keskeisen roolin Viron toisen itsenäistymisen toteuttamisessa.
Sain kerran nähdä Lennart Meren, kun hän oli valtiovierailulla Suomessa.
Saarenmaan Museossa on nähtävissä asiakirja, jonka ovat allekirjoittaneet Lennart Meri ja Boris Jeltsin sen takeeksi, että Viro on itsenäinen tasavalta.
Saarenmaan Museossa Kuressaaren Piispanlinnassa on kuva myhäilevästä Mihail Sergejevitš Gorbatšov´sta, jonka valtakausi Neuvostoliiton johdossa lopulta varmisti Viron itsenäisyyden.
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaan Museo, Kuressaari, Kuressaaren Piispanlinna, Viktor Kingissepp, Nikita Sergejevits Hrustsov, Nikita Hrustsov, Lydia Koidula, Lennart Meri, Boris Jeltsin, Mihail Sergejevits Gorbatsov, Mihail Gorbatsov, saarenmaa2015, |
Vuoden 1944 taistelut Suomenlahden etelä- ja pohjoispuolellaSunnuntai 20.9.2015 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa on liian vähän käsitelty Suomen itsenäisyyden säilyttämisen kannalta niitä taisteluja, joita saksalaiset ja virolaiset kävivät menestyksekkäästi Neuvostoliiton puna-armeijaa vastaa Viron maaperällä vuonna 1944.
Saarenmaan Museossa Kuressaaren Piispanlinnassa on kartta, jonka avulla on hyvä palauttaa mieliin ne taistelut, joita saksalaiset ja virolaiset kävivät Neuvostoliittoa vastaan Viron maaperällä.
Viron maaperällä saksalaisten ja virolaisten taistelut vuonna 1944 pitää nähdä osana sitä taistelua, jolla varmistettiin Suomen itsenäisyys.
Yritän seuraavassa tehdä amatöörisotahistorioitsijan yhteenvedon niistä Neuvostoliittoa vastaan käydyistä taisteluista, joita käytiin Suomenlahden molemmin puolin vuonna 1944:
Aikajanatapahtumista voidaan todeta, että mies- ja kalustoylivoiman omaavalta Neuvostoliitolta kului aikaa yli kymmenen kuukautta, jotta se pystyi miehittämään Viron.
Oleellista on havaita, että saksalaisten ja virolaisten taistelu Viron maaperällä Neuvostoliittoa vastaan merkitsi, että Puna-armeija ei pystynyt Tallinnasta Suomeen tapahtuvalla maihinnousulla saattamaan Karjalan Kannaksella taistelleita suomalaisia jättiläismottiin.
Tästä syystä meidän suomalaisten on syytä antaa suuri tunnustus niille saksalaisille ja virolaisille, jotka taistelivat Sinimäillä neuvostojoukkoja vastaan ja estivät yhteisen vihollisen nopean etenemisen Tallinnaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Jatkosota, Narvan valloittaminen, Karjalan Kannas, Neuvostoliiton suurhyökkäys, Sinimäkien taistelut, Tallinnan joutuminen Puna-armeijalle, Viron miehitys, Kuivastu, Kuressaari, Tehumardin taistelu, Tannenbergin Linjan taistelu, saarenmaas2015, |
Toivottavasti pääministerin puhe toi järkeä ay-änkyröiden ajatuksiin!Torstai 17.9.2015 - -Esko Erkkilä- Pääministeri Juha Sipilän televisiopuhe eilen oli poikkeuksellinen toimenpide, jolla kansalaisten huomio kiinnitettiin Suomen heikkoon taloudelliseen asemaan.
Pääministerin levollinen tapa esittää Suomen kurja taloudellinen tilanne puhutteli meistä jokaista.
”Tekemättä ei voi jättää”,oli päämisterin puheen keskeinen sanoma.
Saimme pääministerin puheen jälkeen kuulla SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn ontoilta kuulostavia ajatuksia Suomen nykyisestä tilanteesta.
Kaikesta kuulsi, että ammattiyhdistysväen eväät on syöty.
****************
SAK:n Lylyn ja EK:n Kari Häkämiehen keskustelun jälkeen tv-lappujen loisteeseen pääsivät Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
On selvää, että Vihreiden puheenjohtaja Niinistö kepitti….
…SDP:n Lindtmanin – tykätään tai ei, mutta kyllä Vihreät ovat koko ajan tekemässä vankkaa nousua ohi SDP:n, joka on juuttunut vanhoihin juoksuhautoihin!
***************
Sipilän puheen jälkeisen ohjelmakokonaisuuden mielenkiintoinen osio oli se, jossa median edustajat kommentoivat päämisterin puhetta.
Harvoin, jos koskaan on kuultu keskustalaisen päättäjän toimista niin positiivista palautetta, jota antoivat…
…MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila,…
…Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sekä…
…Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Atte Jääskeläinen.
Illan kymppiuutisissa jäi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteelle surkean selittäjän rooli.
******************
Eilisiltainen pääministerin puhe ja sitä seuranneet televisio-ohjelmat tekivät selväksi sen, että ay-änkyrät on nyt ajettu Suomessa sivuraiteelle.
Toivon perjantaiksi etelä-Suomeen runsaita sateita, jotta ay-änkyröiden suunnittelema suuri mielenilmaus kuivuu senkin avulla sille kuuluvaan arvoonsa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, pääministeri Juha Sipilä, ay-änkyrät, Lauri Lyly. SAK, Kari Hakämies, EK, Merja Ylä-Anttila, Kaius Niemi, Atte Jääskeläinen, Ville Niinistö, Antti Lindtman, Antti Rinne, |
En saanut köniini, vaan sain palkintomatkan GotlantiinKeskiviikko 16.9.2015 - -Esko Erkkilä- Palvelualan ammattiliiton järjestöjohtaja Niina Koivuniemi totesi 14.9.2015 Kauppalehdelle antamassaan haastattelussa, että ns. rikkuritoimintaan osallistunut saisi työpaikalla köniinsä.
Koivuniemi toteaa lehden mukaan sanatarkasti näin:
”Jos joku rikkuritoimintaa yrittää, niin siellähän voi saada vaikka köniinsä”.
Arvostan ns. rikkuritoimintaa ja olen siihen itsekin osallistunut mm. joskus 1970-luvulla, kun silloinen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto ry lakkoili.
Käsitän, että Teollisuustoimihenkilöiden Liitto ry on nyttemmin lopettanut toimintansa ja se on liittynyt Ammattiliito Pro:hon, jonka puheenjohtaja aikoinaan toimi ay-änkyrä Antti Rinne.
Teollisuustoimihenkilöt poistuivat työpaikoiltaan ja mm. Raision Tehtaiden tilauskeskuksen toiminta uhkasi pysähtyä.
Sain työnantajaltani kyselyn, että olenko valmis siirtymään lakon ajaksi Tilauskeskukseen ja hoitamaan sinne tulevien tilausten hoitamisen yrityksemme tilausjärjestelmiin.
On selvää, että halusin pitää työnantajani toiminnan käynnissä ja sen vuoksi toiminkin Teollisuustoimihenkilöiden lakon ajan yrityksemme Tilauskeskuksessa tilausten vastaanottajana.
Kaikki meni hyvin ja olin lakon jälkeen tyytyväinen, kun esimieheni lupasi minulle ja kolmelle muulle ”rikkurille” lomamatkan yrityksen kustannuksella Gotlantiin.
Saimme täydellä palkalla ja täydellä päivärahalla sekä työnantajan kustannuksella viettää Gotlannissa muutaman päivän sekä tutustua Gotlannin nähtävyyksiin ja siellä tapahtuvaan agribisnekseen.
Kerrassaan hieno matka!
On luonnollista, että lomamatkamme oli virallisesti ”työmatka”, mutta todellisuudessa se oli palkkio siitä, että pidimme yrityksemme toiminnan käynnissä Teollisuustoimihenkilöiden lakon aikana.
Omakohtaisen kokemusteni mukaan PAM:n järjestöjohtaja Niina Koivuniemi puhuu potaskaa. Työnantaja arvostaa henkilöitä, jotka hoitavat asioita, kun ay-väki lakkoilee.
Olin tapauksen jälkeen Raision palveluksessa vielä yli kolmekymmentä vuotta ja en saanut sinä aikana yhtäkään uhkausta, että osallistuin arvostamaani ns. rikkuritoimintaan.
En saanut kertaakaan tiiliskiveä päähäni ja tapausta seuranneena yli kolmenkymmenen vuoden aikana, jolloin sain toimia yrityksessämme erilaisissa esimiestehtävissä, en saanut alaisiltani pienintäkään viitettä, että olisin ollut epäkelpo esimies.
Kannustan kaikkia ryhtymään aina ja kaikkialla ay-väen kutsumaan ns. rikkuritoimintaan, sillä se pitää tarvittaessa yhteiskuntamme pyörät pyörimässä ja rakentaa meille kaikille parempaa tulevaisuutta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ammattiliito Pro, Pro, Antti Rinne, Teollisuustoimihenkilöiden Liitto ry, rikkuri, Gotlanti, palkinto rikkuroinnista, lakko, PAM, järjestöjohtaja Niina Koivuniemi, Ann Selin, Palvelualojen ammattiliitto, |
Ikääntyvien hyvinvoinnin ja elämänlaadun edelläkävijä - Elonpolkuja-yhteistyöverkostoTiistai 15.9.2015 - -Esko Erkkilä-
Tampereella toimiva ikäihmisten Elonpolkuja-yhteistyöverkosto on valtakunnallisesti tunnustettu, ainutlaatuinen lähes sadan yhteisön, yhdistyksen ja yritysyhteistyökumppanin ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyöverkosto.
Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry on yksi yhteistyöverkoston 74 jäsenyhteisöistä.
Tampereen kaupunki panostaa yhteistyöverkoston toimintaan, sillä yhteistyöverkoston toimintaa suunnittelee ja koordinoi päätoiminen suunnittelija.
Kuulun yhteistyöverkoston Tapahtuma-työryhmään ja keskuudessamme heräsi kysymys, että miten Tampereen kaupunki aikoo tulevaisuudessa satsata Elonpolkuja-yhteistyöverkoston työhön.
Päätimme laatia kysymyksestä adressin, jonka allekirjoittaisivat kaikki eräässä kokoontumisessamme läsnä olleet yhdistyspäättäjät ja joka sen jälkeen luovutettaisiin ikäihmisten palveluista vastaavalle apulaispormestari Mikko Aaltoselle.
Sain tehtäväkseni luonnostella adressin teksti ja luonnokseni hyväksyttiinkin sitten työryhmässä yksimielisesti.
Adressin teksti kuului näin:
****************
Apulaispormestari Mikko Aaltoselle
Tampereella toimiva Elonpolkuja-yhteistyöverkosto on 74 yhdistyksen ja yli 52.000 jäsenen muodostama ikäihmisten hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen panostava yhteistyöverkosto.
Olemme poliittisesti sitoutumaton kansalaisyhteiskunnan ja kunnallisen päätöksenteon rajapinnassa toimiva jäsenyhteisöjen yhteistyövoiman foorumi.
Toimimme kattavasti koko Tampereen alueella.
Me allekirjoittaneiden jäsenyhdistystemme vastuuhenkilöt haluamme kiittää Teitä ja Teidän kauttanne Tampereen kaupungin luottamushenkilöitä sekä virkamiehiä siitä panostuksesta, jota Tampereen kaupunki on osoittanut Elopolkuja-yhteistyöverkoston toiminnalle.
Esitämme, että Tampereen kaupunki jatkaisi panostamistaan ikäihmisten Elonpolkuja-yhteistyöverkoston kehittämiseen, jotta vapaaehtoiseen yhdistystoimintaan perustuvaa ikääntyvien hyvinvointia, terveyden edistämistä ja ennakoivaa sekä ehkäisevää vanhustyötä voidaan edelleen toteuttaa Elonpolkuja-yhteistyöverkoston puitteissa.
Tampereella 25.8.2015
*****************
Luovutimme runsain allekirjoitetun varustetun adressin apulaispormestari Mikko Aaltoselle 14.9.2015.
Ylemmässä kuvassa oikealta lukien ovat apulaispormestari Mikko Aaltonen, Tapahtuma-työryhmän puheenjohtaja Liisa Flinck-Vasama, Tuula Kivimäki ja allekirjoittanut.
Alemmassa kuvassa minä olen kameran takana ja kuvassa on nyt mukana myös Sirkka Kaartinen.
***************
Apulaispormestari Aaltonen kiitti luovuttamastamme Elonpolkuja-yhteistyöverkoston viiristä sekä siitä, että annoimme tunnustusta Tampereen kaupungin ikäihmisten hyvinvoinnin eteen tekemästä työstä.
Saimme sen käsityksen apulaispormestarin sanoista, että Tampereen kaupunki tulee jatkossakin panostamaan Elonpolkuja-yhteistyöverkoston työhön!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elonpolkuja-yhteistyöverkosto, Elonpolkuja-yhteistyöverkoston Tapahtuma-työryhmä, Mikko Aaltonen, apulaispormestari Mikko Aaltonen, |
Kyllä myös ruohonjuuritasolla toimiva yhdistys pystyy vaikuttamaanMaanantai 14.9.2015 - -Esko Erkkilä- Eläkeläiset ovat ryhmä, jonka toimeentuloedellytykset ovat viime aikoina huonontuneet väestöryhmistä eniten.
Eläkeliiton Tampereen yhdistys kiinnitti asiaan huomiota jo kesäkuussa ja lähetti Eläkeliiton Pirkanmaan piirille edelleen toimitettavaksi kannanoton, joka kuului näin:
*************
ELÄKELIITON PIRKANMAAN PIIRIHALLITUKSELLE
Esitämme, että Eläkeliitto terävöittäisi eläkeläisten edunvalvontaa eläke- ja verotusasioissa. Pidämme tärkeänä Eläkeliiton ryhtymistä aktiivisiin toimenpiteisiin, että maamme hallitus luopuisi kaavailluista leikkauksista ja maksujen korotuksista, jotka koskisivat pieni- ja keskituloisia eläkeläisiä. Hallituksen aikomat leikkaukset ja maksujen korotukset aiheuttaisivat suurta inhimillistä kärsimystä eläkeläisille ja pakottaisivat suuren määrä eläkeläisiä toimeentulotuen ja leipäjonojen varaa. Valtion ja kuntien kannalta edullisinta olisikin maksaa eläkeläisille riittävän suurta työeläkettä, koska eläkkeet maksetaan paisuneista (185 miljardia) työeläkerahastoista, eivätkä ne rasita valtion tai kuntien taloutta, vaan lisäisivät verotuloja ja kulutusta.
ELÄKELIITON TAMPEREEN YHDISTYS RY Hallitus
Esko Erkkilä Pirkko Tilvis puheenjohtaja sihteeri
********************
Kannanottomme toi tulosta, sillä Eläkeliitto ja EETU ry eli kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteistyöelin ryhtyi toimeen.
EETU toimii eläkeläisten ja ikäihmisten taloudellisten ja sosiaalisten etuuksien sekä oikeuksien parantamiseksi.
Sen jäsenjärjestöjä ovat Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL, Kansallinen senioriliitto, Kristillinen Eläkeliitto ja Svenska pensionärsförbundet. Näiden valtakunnallisten eläkkeensaajajärjestöjen yhteinen jäsenmäärä on 300 000, joka kattaa peräti 87 prosenttia kaikkien järjestäytyneiden eläkeläisjärjestöjen jäsenmäärästä.
EETU laati esille ottamastamme asiasta kannanoton ja monet mediat huomioivat kannanoton julkaisemisen.
Tässä Suomenmaa-lehden uutinen asiasta 11.9.2015:
***********************
Eläkeliitto kaipaa hallitukselta lisää oikeudenmukaisuutta11.09.2015 15:16
Eläkeliitto pitää hallituksen budjettipäätöksiä pienituloisten eläkeläisten aseman kohtuullistamiseksi oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä. Hallituksen päätös korottaa takuueläkettä 23 euroa kuukaudessa on tässä tilanteessa Eläkeliiton mielestä aivan välttämätön. Liitto katsoo kuitenkin, että korotus on liian pieni. Eläkeliitto on erityisen huolissaan lääke- ja terveydenhuoltomaksujen korotusten vaikutuksista eläkeläisiin. Liitto esittää, että pienituloisimpien maksurasitusta kevennetään ottamalla käyttöön tulosidonnainen maksukatto. Näin lisärasite jakaantuu liiton mielestä oikeudenmukaisemmin. SUOMEN suurin eläkeläisjärjestö (130 000 jäsentä) myöntää, että kaikkien väestöryhmien on osallistuttava maamme pelastustalkoisiin. – Sen on kuitenkin tapahduttava oikeudenmukaisesti. Taloudellisestikin vaikeina aikoina on huolehdittava pienituloisten toimeentulosta, liitto sanoo kannanotossaan.
ELÄKELIITTO on vaatinut hallitusohjelman julkaisemisesta lähtien eläkeläisiin kohdistuvien säästötoimien uudelleen arviointia. Se on pitänyt erityisesti esitystä eläkeläisten asumistuen 123 miljoonan euron leikkaamisesta kohtuuttomana ja mahdottomana toteuttaa. Säästö tulee eläkeläisten asumistukijärjestelmän lopettamisesta ja eläkeläisten siirtämisestä yleisen asumistuen piiriin. 123 miljoonaa euroa on valtiovarainministeriön ensimmäinen arvio. Kela on tarkentanut, että säästyvä summa on 90 miljoonaa. Hallitus pienensi budjettiriihessä leikkausta 30 miljoonalla eurolla. Eläkeliitto pitää ratkaisua myönteisenä. Se katsoo kuitenkin, että asumistukijärjestelmien yhdenmukaistamisen on tapahduttava pitkällä siirtymäajalla, jotta voidaan tunnistaa ja välttää kohtuuttomuudet. OIKEUDENMUKAISENA Eläkeliitto pitää Yle-veron poistamista pienituloisilta. Aloite lähti alun perin Eläkeliitosta, minkä jälkeen siitä tuli eläkeläisjärjestöjen yhteisen etujärjestön Eetun tavoite
**********************
Kannanottomme ”jalostuminen” eläkeläisjärjestöjen yhteiseksi kannaksi osoittaa, että ruohonjuuritasolla toimivan yhdistyksen kannattaa ottaa selkeä kanta havaitsemiinsa epäkohtiin ja kertoa se – vain siten asioita saadaan esille ja toivottavasti myös parannettua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EETU, Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry, eläkeläisten asema, |
Keskusta ohjaa ja johtaa pakolaiskeskustelua myös PirkanmaallaTiistai 8.9.2015 - -Esko Erkkilä- Kaikki tunnustavat, että Juha Sipilän ilmoitus Kempeleen kotinsa antamisesta pakolaisperheiden sijoituspaikaksi on merkinnyt Keskustan aseman vankistumista pakolaiskysymyksen hoitamisessa.
Lehtitietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä kertoo, että idea heidän Kempeleen kotinsa antamisesta veloituksetta pakolaisperheiden käyttöön oli hänen vaimonsa Minna-Maaria Sipilän idea!
Juha Sipilän ilmoitus merkitsi, että valtakunnallisesti pakolaiskysymyksen käsittely Suomessa siirtyi Keskustan johdolla tapahtuvaksi toiminnaksi.
Keskustan Pirkanmaan piirihallitus julkaisi päivää ennen pääministeri Juha Sipilän ilmoitusta kannanoton, jossa todetaan näin: ****************
Pirkanmaan tyhjät sairaalakiinteistöt palvelemaan turvapaikanhakijoita ja kuntataloutta
Turvapaikanhakijoiden määrän raju kasvu on merkittävä haaste Suomelle. Tosiasiaan on valtion puolelta herätty ja vastaanottokapasiteettia pyritään lisäämään ripeästi ympäri Suomea.
Täyttääkseen velvoitteensa valtio panostaa huomattavia summia uuteen palvelutuotantoon.
Kunnilta ja kolmannelta sektorilta sekä yksityisiltä tahoilta toivotaan tukea nopeasti käyttöön otettavissa olevien kiinteistöjen löytämiseksi vastaanottokeskuksia varten. Tilanteen kiristyminen on nostanut esiin jopa kysymyksen kuntien velvoittamisesta turvapaikanhakijoiden vastaanottoon. Se olisi huomattavasti kiinteistönomistajien ja yhteisöjen vapaaehtoisuuden tukemista huonompi, tehottomampi ja vaikeampi ratkaisu.
Pirkanmaan kuntien talous on erittäin kireä ja työllisyyshaasteet suuria. Maakunnassa on vajaakäytöllä tai kokonaan käyttämättä olevia julkisia rakennuksia. Mm. Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä on Mäntän sairaala täysin käyttämättömänä ja Ylisen kuntoutuskeskuksessa suuri osa kapasiteetista käyttämättömänä. Nykyisten suunnitelmien mukaan myös Kaivannon sairaalan käyttökuntoiset tilat jäävät kokonaisuudessaan käytöstä talveen mennessä ja ovat suurelta osin vapaita jo nyt.
Tyhjien kiinteistöjen ylläpito rasittaa kuntien taloutta satojen tuhansien eurojen kustannuksilla yksikköä kohden samaan aikaan, kun toisaalla tilojen puutteessa ihmisiä majoitetaan jopa telttoihin täysissä vastaanottokeskuksissa. Aktiivisessa potilaskäytössä vielä olevien ja siitä vapautuneiden tilojen soveltuvuus vastaanottoyksiköille on yleisesti hyvä. Vastaavia kohteita hyödynnetään jo eripuolilla Suomea.
Pirkanmaan Keskustan mielestä sairaanhoitopiirin tulee aktiivisesti tarjota tyhjillään olevia tiloja vuokrattavaksi tarpeiden mukaan vastaanottokeskuksiksi. Näin toimien maakunnassamme voidaan osallistua yhteiseen vastuunkantoon vahvistaen samalla kuntataloutta ja edistäen työllisyyttä valtion panostusten kautta.
Tampereella 2.9.2015
Keskustan Pirkanmaan piiri
*************************
On selvää, että aloite pakolaiskysymyksen hoitamiseksi tuli Keskustalta Juha Sipilän toimesta valtakunnan tasolla, mutta myös Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus linjasi tarvittavia toimenpiteitä siten, että niistä saadaan ainespuita vaikean tilanteen sorvaamisessa!
Asiassa aloite on nyt vankasti Keskustalla – valtakunnallisesti ja myös Pirkanmaalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Spiliä, Juha Sipilän Kempeleen koti, Sipilän koti pakolaisille, Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus, Keskustan Pirkanmaan piiri, |
Kuressaaren kylpylät viestivät lippusalkorivistöillään halutuimmista asiakkaistaan?Maanantai 7.9.2015 - -Esko Erkkilä- Vietimme elokuun viimeisen viikon Saarenmaan kylpylälomastamme Kuressaaressa keskikaupungilla sijaitsevassa Grand Rose SPA –hotellissa.
Hotellimme oli ulkoasultaan vaatimattoman näköinen, mutta kaikkiin sen tarjoamiin palveluksiin oli helppo olla tyytyväinen.
Erinomainen asia on Gran Rosen keskeinen sijainti Kuressaaren keskustassa, sillä kaupungilla oleviin palveluihin ja kohteisiin oli lyhyt kävelymatka.
Voin suositella hotellia kylpyläviikon viettämiseen!
Grand Rose SPA –hotellilla ei ollut lippusalkorivistöä, jolla se olisi voinut viestiä eri maista saapuvien vieraiden arvostamisestaan.
********************
Kuressaaren sataman lähellä sijaitsee kolme suurta kylpylää, joista kahdessa olen jo vuosia sitten saanut viettää perhekuntani kanssa kylpyläviikon.
On mielenkiintoista, että kaikki nuo kolme kylpylää viestivät lippusalkorivistöllään niistä kansallisuuksista, jotka muodostavat valtaosan kunkin kylpylän asiakkaista.
Lähimpänä satamaa sijaitsee Georg Ots SPA Hotel.
Georg Ots SPA Hotel kertoo lippurivistöllään, että siellä arvostetaan Viron, EU:n, Suomen, Ukrainan sekä Liettuan kansalaisia.
Georg Ots SPA Hotel on sataman lähellä sijaitsevista kylpylöistä se, jossa minä ja perhekuntani emme ole lomailleet.
Geosr Ots´n vierellä sijaitsee SPA Hotel Meri.
Sanotaan, että SPA Hotel Meri on saanut nimensä Viron pidetyn presidentti Lennart Meren mukaan.
SPA Hotel Meri viestii lippusalkorivistöllään, että hotelliin ovat erityisen tervetulleita Viron, EU:n, Saksan, Suomen, Liettuan sekä Latvian kansalaiset.
Olen viettänyt perhekuntani kanssa taannoin yhden kylpylälomaviikon SPA Hotel Meressä!
Kolmantena sataman lähellä sijaitsevista SPA-kylpylöistä on Spa Hotell Rüütli.
Spa Hotell Rüütlin edustalla liehuvat Viron, EU:n, Suomen ja Ruotsin liput.
Rüütlin osalta sanotaan puolestaan, että se on nimetty presidentti Arnold Rüütel`n kunniaksi.
Myös Spa Hotell Rüütlissä olen perhekuntani kanssa vuosia sitten viettänyt kylpyläviikon!
******************
Kuressaaren kylpylöiden lippisalkorivistöissä hieman kummastuttaa, että rivistöissä ei näy Venäjän lippua.
No, sillekin on varmaan oma selityksensä!
Venäläiset eivät varmaankaan käy suurin joukoin Saarenmaalla ja oletan, että ei heitä sinne liiemmälti kaivatakaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Kuressaari, Kuressaare, Grand Rose SPA Kuressaare, Georg Ots SPA Hotel, SPA Hotel Meri, Lennart Meri, Spa Hotell Rüütli, Spa Hotell Rüütli. Spa Hotell Rüütli, Spa Hotell Rüütli, Arnold Rüütel, saarenmaa2015, |
Lähellä tuotetulla ruualla on kysyntääSunnuntai 6.9.2015 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry järjesti eilen Viljakkalan Seurojentalolla Läheltä Sinulle – markkinat.
Yhdistyksen puuhahenkilöt ovat tehneet vuosien kuluessa suuren työn, kun ovat kunnostaneet Viljakkalan Seurojentalon hienoon kuntoon – kelpaa siellä järjestää erilaisia tilaisuuksia!
Kunnostuksen eräs rahoituskeino oli, kun talkooväki kunnosti kaikki Seurojentalolla olleet tuolit ja tuoliin sai pienellä summalla oman muistolaatan. Ostimme Rouvan kanssa yhden tuolin nimikkotuoliksemme, mutta kun tuolit ovat eri tilaisuuksissa ”valtoimenaan”, niin harvoin oma tuoli joukosta löytyy.
Eilinen Läheltä Sinulle – tapahtuma keräsi Seurojentalon juhlasalin täyteen myyjiä – tältä sali näytti aamukymmeneltä, kun tilaisuus alkoi.
**************
Rouvalla oli markkinoilla oma osasto ja kun olin matkassa apupoikana, niin tässä muutama kuva Rouvan myyntipöydästä:
****************
Lähellä tuotettu ruoka kiinnostaa ja siitä todisteena se kiinnostus, joka kohdistui Rouvan myyntipöytään.
Täytyy todeta, että juuresten ja vihannesten varaaminen nelituntiseen tapahtumaan onnistui varsin hyvin, sillä muutamat tuotteet ehtivät loppumaan, mutta mitään ei jäänyt myymättä suuria määriä.
Kiitokset Viljakkalan Majajärvellä kasvatetuista juureksista ja vihanneksista kiinnostuneille asiakkaille ja kiitokset tilaisuuden järjestäjille – varmaan ensi vuonna uudestaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojetalo-yhdistys ry, Läheltä Sinulle -markkinat, Läheltä Sinulle, |
Afrikkalainen sikarutto uhkaa SuomeaKeskiviikko 2.9.2015 - -Esko Erkkilä- Suomalainen sikatalous on pahassa kriisissä ja kriisi syvenee, jos afrikkalainen sikarutto leviää Suomeen.
Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy nyt meitä lähimpänä Venäjällä Pietarin alueella, mutta suurin vaara taudin leviämiseen Suomeen vaanii Virossa.
Virossa villisikakanta on kasvanut hallitsemattomaksi ja kun villisika toimii luonnossa afrikkalaisen sikaruton kantajana, on syytä suureen huoleen.
Villisiat ovat olleet Viron vitsaus jo jonkin aikaa, mutta nyt tilanne on pahenemassa.
Teimme viimeviikkoisella Saarenmaan kylpylälomallamme taksimatkan Kuressaaren ulkopuolelle ja taksinkuljettajamme näytti Kuressaaren kaupunginrajan läheisyydessä paikan, jossa villisiat temmeltävät yöaikaan.
Taksinkuljettaja kertoi, että yöllä saattaa tiellä tavata jopa 40 villisian suuruisia laumoja!
Viron saarilla – siis myös Saarenmaalla – ei vielä ole tavattu villisikoja, jotka kantaisivat afrikkalaista sikaruttoa ja sama tilanne on yhä edelleen laajemmaltikin Länsi-Virossa.
Virossa esiintyvä afrikkalainen sikarutto on Suomen kannalta ongelma sen vuoksi, että suomalaiset käyvät Virossa metsästämässä villisikoja, joten tartuntaketju on valmis suomalaisiin sikaloihin.
Päivitetyn tiedon mukaan Virossa on nyt jouduttu lopettamaan jo 18.000 tuotantosikaa, sillä tauti on levinnyt Viron porsastuotanto- ja lihasikaloihin.
Jos afrikkalainen sikarutto leviää Suomeen, joudutaan sellaisiin eristystoimiin, että ne koskettavat kaikkia suomalaisia. Afrikkalaisen sikaruton saastuttaman tilan ympärille joudutaan asettamaan laaja suojavyöhyke, jolla kaikkien liikkumista joudutaan viranomaistoimin rajoittamaan.
On itsestään selvää, että suomalaisten ei nyt kannata tehdä sikalavierailuja virolaisiin sikaloihin.
Suomessa toimivat virolaiset maatalouslomittajat ja muut kotieläintilojen virolaiset työntekijät kantavat nyt suuren vastuun, jotta noudattavat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran määräyksiä karanteeniajoista ja kaikista muista menettelyistä, jotta pystyisimme pitämään Suomen vapaana afrikkalaisesta sikarutosta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Afrikkalainen sikarutto, Afrikkalainen sikarutto uhkaa Suomea, villisika, afrikkalaisen sikaruton kantaja - villisika, villisian metsästäminen Virossa, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, saarenmaa2015, |
Hedelmäpuille ja marjapensaille on kaivettava kunnollinen istutuskuoppa!Sunnuntai 30.8.2015 - -Esko Erkkilä- Hyvin yleinen syy heikosti menestyviin hedelmäpuihin ja marjapensaisiin on se, että istutuskuoppa on aikoinaan jätetty liian pieneksi.
Joudun katsomaan peiliin, kun harmittelen metsäreunaan kiviselle alueelle aikoinaan istuttamiamme viherherukkapensaita – niiden kasvu ja sitä kautta marjantuottokyky ovat olemattomat.
Kivinen ja kova moreenimaa eivät ole hyväksyttäviä syitä sille, että istutuskuoppa jäi pieneksi!
Katselin joskus, kun eräs omakotiasuja istutti syreenihortensiapensaita sellaiseen rakoon, jonka hän pystyi yhdellä lapionpolkaisulla raottamaan kovaan savimaahan! On selvää, että homma ei onnistunut – kalliit taimet menivät täysin turhaan!
Aikoinaan kun istutimme syyshortensia-aidanteen omakotitalotonttimme kahdelle rajalla, niin kaivoimme 60 senttiä leveän yhtäjaksoisen kaivanteen ja kaivoimme vanhan maan pois kuudenkymmenen sentin syvyydeltä. Ennen istuttamista täytimme kaivanteemme happamalla suomullalla.
Havainnollisena nyrkkisääntönä on, että istutuskuopan pitää olla vähintään 60 senttiä syvän ja sen koon pitää vastata kahdensadan litran suuruisen öljytynnyrin pohjapinta-alaa.
Olen kirjoittanut tälle saitille 1.7.2013 jutun omenapuun istuttamisesta ja se löytyy googlettamalla näin: ”esko erkkilä omenapuun istuttaminen”.
***********************
Puhun kokemuksesta, kun totean, että hedelmäpuiden, koristepensaiden ja marjapensaiden istutuskuoppa voidaan tehdä joko kaivinkoneella kaivamalla tai dynamiitilla räjäyttämällä.
Perhekuntaamme kuuluu poikamme, jolla on räjäyttämiseen liittyvät luvat kunnossa ja joka mielellään avustaa istutuskuoppien tekemisessä.
Räjäyttämistä ei voi suorittaa lähellä rakennuksia, sillä kuopan kohdalla sijaitsevat kivet saattavat lentää kauaskin.
Kokemuksesta voin sanoa sen verran, että yksi dynamiittipötkö on liian vähän, mutta kolmen pötkön yhteislataus taas liian paljon.
Räjäyttämällä tehdyssä istutuskuopassa on se etu, että räjäyttäminen kuohkeuttaa maata hieman varsinaisen räjäytyspaikan ulkopuolellakin.
Muistakaa turvaetäisyydet, jos päädytte istutuskuopan tekemisessä räjäytystekniikkaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: istutuskuoppa, hedelmäpuiden istutuskuoppa, marjapensaiden istutuskuoppa, |
Vihdin Liikenne Oy VL-Matkat valitsi kyröläismatkan viimeisen yöpymispaikan yrityslogon perusteella?Perjantai 21.8.2015 - -Esko Erkkilä- Kyröläismatkamme toteuttajana 30.6 – 4.7.2015 oli Vihdin Liikenne Oy VL-Matkat.
Yrityksen bussien kylkeen maalatussa kuviossa on kuvattu viisi lentävää joutsenta.
Liekö ollut sattuma vaiko vankka tarkoitus, kun matkamme viimeisimmän majapaikan – Hotelli Repinskaja Repinossa – pihassa on komea veistos, jossa myös on viisi uljasta joutsenta kuvattu lennossa!
Tässä muutama otos hotellin edessä olevasta joutsenveistoksesta:
No, enhän minä tosissani, mutta sainpahan pienen aasinsillan kautta esitellä Hotelli Repinskajan edessä olevan hienon taideteoksen!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Vihdin Liikenne Oy VL-Matkat, Vihdin Liikenne Oy, Repino, Hotelli Repinskaja, Hotelli Repinskaja Repino, venäjä2015, |
Kuuterselän taistelu oli osa neuvostoliittolaisten Kannaksen suurhyökkäystä JatkosodassaTorstai 20.8.2015 - -Esko Erkkilä- Kanneljärven pitäjän Kuuterselän kylässä kesäkuun 14. – 15. päivinä 1944 käyty taistelu oli osa Puna-armeijan suurhyökkäystä Suomea vastaan.
Taistelun lopputuloksena suomalaiset joutuivat vetäytymään ja Vammelsuu – Taipale --tukilinja murtui osittain.
Suomalaisten tappiot olivat suuret, mutta venäläislähteiden mukaan myös hyökkääjä menetti Kuuterselässä yhteensä 40 panssarivaunua, 49 lentokonetta ja tuhansia miehiä.
Olen käynyt Kuuterselässä monesti ja kyröläismatkallamme pääsin käymään siellä taas kerran 4.7.2015.
Kuuterselän taistelupaikalla on muistomerkki, jolle saimme pysähtyä matkallamme.
Kuuterselän taistelu on Suomen sotahistoriassa eräs tunnetuimmista taisteluista ja vaikka se päättyikin suomalaisten häviöön, on se eräs kunniakkaimmista taisteluista, joita isämme kävivät.
Muistomerkkiin kaiverretut sanat…
Himmetä ei muistot koskaan saa
...on meidän pidettävä mielessämme yli 70 vuotta senkin jälkeen, kun Kuuterselän taistelu käytiin!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kuuterselkä, Kuuterselän taistelu, Jatkosota, Kanneljärvi, Kanneljärven Kuuterselkä, venäjä205, Kuuterselän muistomerkki, |
On hienoa, että Rakkauden haudalle on nyt saatu Maria Vsevolodna Kartavtsevaa ja Willy-nallekarhua kuvaavat veistoksetKeskiviikko 19.8.2015 - -Esko Erkkilä- Vammelsuussa sijaitsevalle Rakkauden haudalle liittyy kiehtova tarina.
Olen aiemminkin käynyt Rakkauden haudalla, mutta pääsin käymään siellä taas kyröläismatkallamme 4.7.2015.
Luonnonkauniilla paikalla Vammelsuussa sijainnut Rakkauden hauta ja sen äärellä oleva ortodoksikirkko olivat kolmekymmentäluvulla Karjalan Kannaksen suosituimpia matkailukohteita.
Talvi- ja jatkosodassa kumpikin tuhoutuivat.
Nyt Rakkauden haudalle kuljetaan näiden porttien läpi.
Rakkauden haudalle on pystytetty ortodoksiristi, jota sillä paikalla ei ennen ole ollut.
Kirkosta on vain jäänteitä jäljellä.
**************
Tässä vaiheessa lienee paikallaan lyhyesti kertoa Rakkauden haudan tarina:
Valtioneuvos Eugene Epafroditsh Kartavtsev ja puolisollaan Maria Vsevolodna Kartavtsevalla oli Kannaksella komea datsha, Villa Marijoki. Tilan läpi virtasi Vammeljoki.
Valtioneuvos rakasti vaimoaan suuresti, mutta heidän suhdettaan varjosti vaimon sairastama syöpä.
Maria kuoli, mutta sairastamisvaiheessaan hän tukeutui pieneen plyysiseen nallekarhuun – Willyyn – jonka antamaan tukeen Maria luotti sairautensa loppuhetkinä.
Maria haudattiin suuren luonnonkiven helmaan datsalla ja valtioneuvos rakennutti datsalle pienen ortodoksikirkon sekä teetti kuvanveistäjä Lisheviltä Mariaa ja Willy-nallea kuvaavat pronssipatsaat luonnonkivien päälle.
**************
Matkanjohtajamme kenraali Pentti Lehtimäki esittelee tässä luonnonkiveä, jonka helmaan tarinan mukaan Maria on haudattuna.
Venäläiset ovat ”sitten viime näkemän” tuoneet kivelle Mariaa esittävän patsaan ja läheiselle kivelle Willy-nallekarhua esittävän patsaan.
Kuvassa näkyy se alkuperäisteksti, jonka valtioneuvos hakkautti kiveen.
En ole nähnyt alkuperäiskuvia Mariasta, mutta on helppo uskoa, että nykyinen veistos muistuttaa alkuperäistä valtioneuvoksen kuvanveistäjä Lishevillä teettämää veistosta.
Marian surullinen ilme on saatu hyvin esille tässä kopioveistoksessa!
On annettava suuri tunnustus niille venäläisille, jotka viime vuosina ovat panostaneet Rakkauden haudan entisöintiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakkauden hauta, Rakkauden hauta Vammelsuu, Vammelsuu, Valtioneuvos Eugene Epafroditsh Kartavtsev , Maria Vsevolodna Kartavtseva, Villa Merijoki, venäjä2015, |
Kahdetkin hääjuhlallisuudet Hotelli RepinskajassaTiistai 18.8.2015 - -Esko Erkkilä- Vietimme kyröläismatkamme viimeisen yön…
…kolossimaisessa Hotelli Repinskajassa Repimossa heinäkuun 3. päivänä.
Hotelli oli suuresta koostaan huolimatta melko viihtyisä ja illan aikana viihtyisyyttä lisäsi, että hotellissa vietettiin kaksia häitä.
Näköetäisyydellä tyrskyävän Suomenlahden toisella rannalla sijaitseva Kronstadt lisäsi paikan juhlavuutta.
Hotellin sisätiloissa järjestetyt häät olivat päättymäisillään, kun pääsimme kuokkavieraiksi häihin. Huomaathan hienot "vyöt" tuoleissa!
Olen monissa asioissa rohkea ja sain kuokkavieraana kerätyksi näin hienon annoksen tarjoiluista!
***************
Rannalle rakennetussa telttakatoksessa vietettyjen häiden ”juhlaportti” oli pystytetty Suomenlahden rantahietikolle.
Morsiuspari käyskenteli juhlavieraiden joukossa kuten Suomessakin on tapana.
Illan edetessä morsian joutui kuljeksimaan yksikseen – sama kohtalo taitaa usein olla suomalaismorsiamillakin!
Toki jossain vaiheessa illan edetessä ”rantamorsiuspari” palasi hotelliin yhdessä bestmanin ja kaason kanssa – sviitti varmaan odotti!
*****************
Ja kuu möllötti Suomenlahden yllä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hotelli Repinskaja, Repino, venäläiset häät, venäjä2015, |
Syväri - merkittävä paikka Suomen sotahistoriassaLauantai 15.8.2015 - -Esko Erkkilä- Syväri on joki, joka laskee Euroopan toiseksi suurimmasta järvestä Äänisestä Euroopan suurimpaan järveen Laatokkaan.
Syvärillä on pituutta 224 kilometriä ja sen jokiniska sijaitsee 28 metriä korkeammalla kuin Syvärin jokisuisto.
Suomalaiset ylittivät Syvärin hyökkäysvaiheessa 1941 ja palasivat takaisin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen vuoksi 1944.
Syväriin liittyvät nimet Lotinanpelto ja Syvärin voimalaitos ovat osa Suomen sotahistoriaa.
Tutustuimme Syvärin yläjuoksulla Syvärin voimalaitoksen maisemiin kyröläismatkallamme 3.7.2015.
Olimme siis Äänisen eteläisimmällä rannalla.
Tämä maisema on pysynyt jokseenkin samana yli 70 vuotta, sillä samalta Syvärin voimalaitos näyttää niissä valokuvissa, jotka on otettu 1941 – 1944.
(Valitan, että kuvaajana en ole tässä kuvassa käyttänyt "vatupassia")
Kosketin Syvärin jokiniskan vettä ja tunsi olevani niillä paikoilla, joilla Suomen itsenäisyydestä käytiin kiivaita taisteluja kesäkuun 27. päivänä 1944, jolloin Neuvostoliiton suurhyökkäys Syvärillä alkoi.
Kuvassa olen sillä puolella Syväriä, josta alkoi niiden sotilaiden uintimatka, jotka uiden pääsivät perääntymisvaiheessa Suomen puolelle.
Pietarista Laatokan, Syvärin ja Äänisen kautta Petroskoihin ja siitä edelleen kulkevat risteilylaivat ovat tavallinen näkymä Syvärillä – niin myös tällä kerralla.
Tämä laiva on matkalla kohti Petroskoita.
Eräät risteilylaivat pysähtyvät Syvärillä ja niiden matkustajien palvelemiseksi Syvärillä on mm. tsasouna.
Tsasounassa on kaikki ortodoksiseen hiljentymiseen tarvittavat puitteet.
Olen käynyt muutaman kerran Syvärin rannalla ja aina siellä on käsitöitä tai luonnontuotteita kaupittelevia paikkakuntalaisia.
Nyt tarjolla oli ainoastaan sieniä, herukoita, vadelmia…
…ja metsämansikoita.
**************
Monesti joku porukasta on aina uinut Syvärissä, mutta nyt olimme kaikki niin arkajalkoja, että kukaan ei uskaltautunut Syvärin aaltoihin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syväri, Syvärin voimalaitos, hyökkäys Syvärin yli, Lotinanpelto, perääntyminen Syvärin yli, ristelyalukset Syvärillä, venäjä2015, |
B440-sukellusvene on Vytegran merkittävin nähtävyysKeskiviikko 12.8.2015 - -Esko Erkkilä- Jatkoimme heinäkuun 3. päivän aamulla kyröläismatkaamme, kun lähdimme Hotelli Vytegrasta.
Matka ensimmäiseen kohteeseemme oli lyhyt, sillä Vytegran merkittävin nähtävyys, B440-sukellusvene, sijaitsee runsaan kilometrin etäisyydellä hotellilta.
Sukellusvene on museoitu vuonna 2005.
Sukellusveneen kaikkiin tiloihin, tekniikkaan ja varustukseen pääsee tutustumaan ja lisäksi voi kurkistaa, millainen oli aluksen keittiö tai miehistön hytti. Myös miehistöstä ja aluksen historiasta löytyy museossa paljon tietoa.
Valitettavasti tutustumisemme jäi vain ”päällekatseluun”, sillä sukellusveneen sisätiloihin emme ehtineet tutustumaan.
Tämä sukellusvene on osallistunut Kuuban kriisin operaatioihin vuonna 1962.
Matkanjohtajamme kenraali Pentti Lehtimäki piti pienen sotilasstrategisen katsauksen B440-sukellusveneen äärellä ja totesi olevan ymmärrettävää se venäläisten huoli, jonka Baltian maiden itsenäistyminen aiheutti Venäjälle.
Neuvostoliitto oli tottunut tukeutumaan Itämerellä Baltian maissa sijaitseviin meritukikohtiin, jotka Venäjä Baltian maiden uudelleen itsenäistyessä menetti.
********************
Opimme taas kerran, että pätevä opas pystyy muutamalla lauseella pelkistämään isojakin asioita tavallisen kuulijan käsityskyvyn piiriin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: B440-sukellusvene, B440-sukellusvene Vytegrassa, Vytegra, venäjä2015, |
Vytegra - venäläinen pikkukaupunki 15 kilometriä Äänisestä eteläänTiistai 11.8.2015 - -Esko Erkkilä-
Kyröläismatkaajien Äänisen ja Laatokan kiertomatka ehti heinäkuun 2. päivänä 2015 Vytegran pikkukaupunkiin.
Matkanjohtajamme kenraali Pentti Lehtimäki hoiti tarvittavat kirjautumiset 435 kilometrin mittaisen päiväajomatkan jälkeen Hotelli Vytegran vastaanottotiskillä ilta-kahdeksan aikoihin.
Seurasin illan aikana, kun kuvassa näkyvä vastaanottovirkailija kirjasi kuulakärkikynällä jokaisen kyröläismatkaajan passitiedot ristiruutuvihkoon hyvin tarkasti.
Suomessa on byrokratiatalkoisiin paljon aihetta, mutta tänä osoitti taas kerran, että itäisessä naapurimaassamme turhaa byrokratiaa on paljon enemmän kuin meillä. On jokseenkin varmaa, että mitään todellista käyttöä ei Venäjälläkään ole henkilökohtaisen viisumin saaneiden ulkomaalaisten passitietojen kirjaamisessa pikkukaupungin hotellissa siniseen ristiruutuvihkoon!
***************
Hyvin nukutun yön jälkeen tein aamulla pienen kävelylenkin Vytegrassa ja tässä pieni kuvaotos lenkiltäni.
Koivupölleillä voi kukkapenkin rajata – ainakin Vytegrassa! Ovat koivupöllit paljon parempi ratkaisu kuin autonrenkaat - suorastaan vihaan, kun autonrenkaita käytetään kukkapenkkien reunuksina!
Vytegrasta on Pietariin matkaa 430 kilometriä.
Vytegran sanotaan olevan vilkas satamakaupunki ja näiden näkymien perusteella niin myös on!
Venäjän vallankumouksen 50-vuotispäivänä paljastetun muistomerkin ympäristö on päässyt hieman rupsahtamaan, mutta toki Vladimir Iljits Lenin´n tutut piirteet ovat edelleenkin ”kova sana” Vytegrassa.
Vytegrajoen rannalla sijaitsee pseudovenäläiseen tyyliin rakennettu Herran temppeliin tuomisen kirkko (1869–1873).
Yritin saada ovea auki, mutta ilmeisesti edellisestä aukaisusta oli kulunut jo vuosia ja ovet saattavat pysyä kiinni vielä vuosikausia.
Paluumatkalla tapasin sillanpielestä alas johtavat leveät portaat – pitkästä ruohikosta saattoi päätellä, että nämä portaat eivät johtaneet mihinkään!
Aamulenkin jälkeen oli aamupalan aika. Se oli niukka, mutta…
…ravitseva, sillä voisilmäkaurapuuron ja jogurtin lisäksi siihen kuului kahvin tai teen ohella pieni lämmin voileipä.
************
Seurasimme aamulla vytegralaisten töihinmenoa ja se näytti olevan todellista, sillä sataman suuntaan kulkevia henkilöautoja oli aamukahdeksan aikaan runsaasti liikenteessä.
Monta kokemusta rikkaampana lähdimme seuraavaan kohteeseen ja matka sinne ei ollutkaan pitkä, mutta siitä ehkä jo huomenissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vytegra, Herran temppeliin tuomisen kirkko, Lenin, venäjä2015 |
Hämeenpuiston puistofiestassa oli mukava kokea se luottamus, joka kansalaisilla on Juha Sipilää ja Keskustaa kohtaan!Maanantai 10.8.2015 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin tapahtumatoimisto ja Kulttuuripalvelut järjestivät eilen jo kuudennen kerran Tampereen Hämeenpuistossa
Hämeenpuiston puistofiestan.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja Keskustan Pirkanmaan piiri osallistuivat puistofiestaan osastolla, jonka nimi oli Tampereen Keskustajärjestöt.
Sää suosi tapahtumaa ja väkeä oli Hämeenpuistossa liikkeellä viiden tunnin aikana ehkä jopa 20.000 henkeä!
Kyseessä oli ilmeisesti suurin yleisötapahtuma Tampereella, johon Keskusta on milloinkaan osallistunut.
Tavoitimme suuren joukon sellaisia henkilöitä ja perheitä, joita emme ole aikaisemmin tavoittaneet.
Voidaan aiheellisesti myös todeta, että monet henkilöt ja perheet pääsivät ensimmäisen kerran yhteyteen Keskustan ja keskustalaisten kanssa tässä tapahtumassa. *************
Olin toiminnanjohtaja Jaana Viilon sekä Johannes Jonov´n kanssa mukana aamuvarhaisesta tilaisuuden loppuun saakka ja kokemuksemme olivat todella hienot.
Tässä pieni kuvakertomus eilisestä:
Suuri kiitos kansanedustaja Arto Pirttilahdelle, joka oli kansalaisten tavattavissa osastollamme monta tuntia.
Olipa mukava seurata, kun kansanedustajamme toimi osastollamme aktiivisena talkoolaisena ja tarjoili innokkaasti kahvia ja mehua vieraillemme! Esimerkillistä toimintaa!
Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja ja eduskunnan 1. varapuhemies Mauri Pekkarisen erityisavustaja Jouni Ovaska oli mukana ja myös hän oli Pirttilahden ohella avuliaana talkoomiehenä osastollamme.
Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen hääri osastollamme talkoolaisena monta tuntia ja hän otti omaksi roolikseen ilmapallojen jakamisen perheiden pienimmille sekä poliittiset keskustelut vanhempien kanssa.
Pääsin harvoina hiljaisina hetkinä yhteiskuvaan kansanedustaja Pirttilahden ja piirimme puheenjohtaja Riitta Koskisen kanssa!
Kuvan ottajana toimi Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnajohtaja Jaana Viilo, joka tässä on turvallisesti kansanedustaja Arto Pirttilahden kainalossa.
Sata maratonia juossut ikinuori Johannes Jonov ehti joka paikkaan, mutta hän otti päävastuun siitä, että aina oli erivärisiä ilmapalloja annettavaksi perheiden pienimmille.
Keskusta-aktiivi Kaisa Leppänen oli aktiivinen kaikissa talkootehtävissä, joita vaativan tilaisuuden järjestäminen edellytti.
******************
Kansalaiset antoivat Puistofiestan aikana vahvan tuen Juha Sipilän ja Keskustan toiminnalle, jolla Suomea nyt laitetaan kuntoon.
Kansalaisilta saamamme palaute sai aiheellisesti kansanedustaja Arto Pirttilahden ja minut myhäilemään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puistofiesta, Hämeenpuisto, Hämeenpuiston puistofiesta 2015, Keskustan Tampereen kunnallisjärjstö, Keskustan Pirkanmaan piiri, Tampereen kaupungin tapahtumatoimisto, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, |