Pirtti oli sakeana tupakansavusta!Lauantai 10.12.2022 - -Esko Erkkilä- Muistelen 1960-lukua ja sitä, kun pirttimme oli sakeana tupakansavusta.Sakea tupakansavu pirtissä merkitsi sitä, että oli tammikuu ja veroilmoitusten laatimisaika.1915 syntynyt isäni oli käynyt neljä luokkaa kansakoulua Viljakkalan Karhen koululla ja osallistunut Talvisotaan, Jatkosotaan ja vielä myös Lapinsotaan.Isäni valittiin Viljakkalan kunnanvaltuustoon kahdesti 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa – hän oli Maalaisliiton kunnallismies!Miksi sitä tupakansavua oli pirtissämme?Vaatimattomasta koulusivistyksestään huolimatta isäni tunsi kunnallisen verotuslainsäädännön ja sen ansiosta hän oli kyläläisten keskuudessa haluttu veroilmoitusten täyttäjä.Katselin muurinpankolta, kun toistakymmentä kyläläistä odotti isäni puheille pääsemistä ja hänen kysymyksiään veroilmoituksensa täyttämiseksi.Jonossa oli tulipalokommunisteja ja ökyrikkaita kokoomuslaisia, mutta kaikki he odottivat kiltisti vuoroaan – jokunen pientalonpoikakin, demari ja maalaisliittolainenkin oli joukossa.
Ja tupakkia paloi!Se oli sodanjälkeisen Suomen yhteiskunnallista rakentamista parhaimmillaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirtti oli sakeana tupakansavusta!, taksoituslautakunta, verolautakunta, veroilmoitusten täyttäminen, tutkintalautakunta, roikotuslautakunta, Viljakkala, Karhen koulu, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, kunnallismies, Maalaisliitto, pientalonpojat, kokoomus |
Kulttuuriravintola oli oikea paikka tiede- ja kulttuuriministerin yleisötilaisuudellePerjantai 9.12.2022 - -Esko Erkkilä- Tampereen Keskustorin laidalla Tampereen Teatterin talossa sijaitseva Kulttuuriravintola Kivi oli eilen nimensä mukaisessa toiminnassa, kun Pirkanmaan Keskusta järjesti siellä tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen yleisötilaisuuden – olin mukana yleisön joukossa.Tilaisuuden järjestämisestä vastasi toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä (vasemmalla) ja juontajana toimi Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja Linda Lähdeniemi.Ministeri Honkonen kertoi olleensa koko päivän Tampereella erilaisissa tilaisuuksissa.Ministeri ja kansanedustaja Petri Honkonen on Keskustan varapuheenjohtaja yhdessä Riikka Pakarisen ja Markus Lohen kanssa, joten hän tuntee puolueen linjaukset.Ministeri Honkonen on puheissaan selkeäsanainen ja hänellä on varmaan merkittävä tulevaisuus suomalaisessa politiikassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kulttuuriravintola oli oikea paikka tiede- ja kulttuuriministerin yleisötilaisuudelle, Kulttuuriravintola Kivi, Tiede- ja kulttuuriministeriö, Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä, Linda Lähdeniemi, |
Romahtaako Ronaldon markkina-arvo Sveitsi-ottelun penkkikomennuksen vuoksi?Torstai 8.12.2022 - -Esko Erkkilä- Cristiano Ronaldo dos Santos Aveiro eli tuttavallisemmin Cristiano Ronaldo on Qatarin jalkapallokisoissa kisaavan Portugalin maajoukkueen kapteeni.Ronaldo on syntynyt Madeiran saarella sen pääkaupungissa Funchalissa vuonna 1985 eli hän on nyt 37-vuotias.Ronaldolle on vuonna 2014 Funchalissa paljastettu patsas, jota minäkin sain… |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Romahtaako Ronaldon markkina-arvo Sveitsi-ottelun penkkikomennuksen vuoksi?, Ronaldo, Portugalin jalkapallomaajoukkue, Madeira, Funchal, Cristiano Ronaldo dos Santos Aveiro, Qatar, |
Itsenäisyyttä on myös se, että voi liittoutua!Keskiviikko 7.12.2022 - -Esko Erkkilä- Eilinen Itsenäisyyspäivä kirvoitti sosiaalisessa mediassa lukemattoman määrän onnentoivotuksia ”kaikille”, läheisille ja monille kunkin sidosryhmille.***************Itsenäisyyspäivän tervehdyksistä löysin kaksi helmeä eli otsikossa olevan……Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Aleniuksen toteamuksen”Itsenäisyyttä on myös se, että voi liittoutua!”****************Toinen tärkeä toteamus oli Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen toteamus:”Itsenäisyys ei tarkoita yksinoloa vaan tarvitsemme luotettuja ystäviä. Heitä meillä on onneksi paljon.”Kiitokset Antero Aleniuksella ja Matti Vanhaselle!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyttä on myös se että voi liittoutua, kunnanjohtaja Antero Alenius, Hämeenkyrö, Puhemies Matti Vanhanen, |
Itsenäisyyspäivä antaa juhlalliset puitteet ylennyksille ja kunniamerkkien saamiselleTiistai 6.12.2022 - -Esko Erkkilä- Vietämme tänään itsenäisyytemme 105. juhlapäivää, sillä Suomi itsenäistyi 6.12.1917.Itsenäisyyspäivämme juhlaohjelma on vuosien mittaan vakiintunut ja se huipentuu illalla Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton televisiointiin.Itsenäisyyspäivänä liputus alkaa klo 8.00 ja päättyy klo 20.00.****************Henkilökohtaisesti kaksi Itsenäisyyspäivää muistuu ylitse muiden ja ensimmäinen niistä liittyy siihen, kun sain Tasavallan presidentin minulle myöntämän……Suomen Valkoisen Ruusun Ansioristin eli SVR Ar:n.Kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa.**********Toinen mieliinpainuva Itsenäisyyspäivä on se, kun sain toisen reserviläisylennykseni eli minut ylennettiin yliluutnantiksi.Kiitollisena muistelen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivä, Itsenäisyyspäivä 6.12.2022, Itsenäisyyspäivän ylennykset, Itsenäisyyspäivän ansiomerkit, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Valkoisen Ruusun Ansioristi, SVR Ar, |
Tampereen Kirjafestareilla tapasin tuttujakin!Maanantai 5.12.2022 - -Esko Erkkilä- Tampere-talo ja Sevent Oy järjestivät……Tampereen Kirjafestarit……Tampere-talolla 3. – 4.12.2022.Poikkesin tapahtumassa eilen eli sunnuntaina 4.12.2022.***Tapahtumassa oli tarjolla valtava määrä kirjoja, mutta en lämmennyt ostamaan edes siltä osastolta……jossa tarjottiin kaikki kirjat viiden euron hinnalla!***Messujen kohokohta kohdallani oli, kun tapasin Eläkeliiton toiminnasta tutun Pirkko-Liisa Kinnarin, joka on kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen äiti!Pirkko-Liisa pyysi ottamaan kuvan kirjailijatyttärestään sekä yhteiskuvan hänestä tyttärensä kanssa ja mieluusti niin myös tein!Kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen……ja tässä myös hänen äitinsä Pirkko-Liisa Kinnari.Kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen taustoihin ja tuotantoon kannattaa tutustua googlaamalla ”Vilja-Tuulia Huotarinen”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kirjafestarit, Tampere-talo. Sevent Oy, Tampere, Vilja-Tuulia Huotarinen, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, |
MTK on luottamusmiesjohdon ohjauksessaSunnuntai 4.12.2022 - -Esko Erkkilä- On tosiasia, että useat etujärjestöt ovat teknokraattien eli palkkajohtajien johtamia.Eräs merkittävistä etujärjestöistä on kuitenkin selkeästi luottamushenkilöiden ohjaama ja se on Maataloustuottajien Keskusliitto eli MTK.Olen MTK:n jäsen ja tuon äsken kertomani tosiasia tuli taas kerran esille MTK Viljakkalan vuosikokouksessa, johon osallistuin 30.11.2022.Suhtaudun kaikkeen ammattiyhdistystoimintaan melkoisella epäluulolla, sillä siellä ei haluta ymmärtää maamme hyvinvointia.Työelämässä ollessani kuuluin työnantajani mielestä ns. ylempiin toimihenkilöihin, mutta senttiäkään en ole koskaan maksanut jäsenmaksuja minnekään – tästä olen ylpeä!Naapurini Jukka Niittyoja on MTK-Pirkanmaan puheenjohtaja ja MTK:n valtuuskunnan jäsenenä hän kertoi kokouksessa valtuuskunnan kuulumisista.MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski totesi esityksessään, että haasteita riittää ja se on helppo uskoa.Haasteet ovat Merikosken mielestä nyt enemmän metsäpuolella.Henkilökohtaisesti minua eniten kiinnostaa ja huolestuttaa alueellemme suunniteltu Fingrid´n Kristiinankaupunki – Nokia –voimajohtolinja, joka ollaan rakentamassa nykyisen yli nelikymmenmetrisen voimajohtolinjan rinnalle; uusi johtolinjaus merkitsisi meille yli sata metriä leveän linja-alueen rakentamista tilamme maille!Nykyinen lunastuslaki on perseestä, kuten Visa totesi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK on luottamusmiesjohdon ohjauksessa, MTK, MTK-Viljakkala, MTK-Pirkanmaa, MTK:n valtuuskunta, Fingrid Oy, Kristiinankaupunki- Nokia, |
Astuin sisään koputtamatta!Perjantai 2.12.2022 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piiritoimistolla oli eilen tarjolla ohraryynipuuroa sekä rusinasoppaa ja piipahdin paikalla heti klo 15 tienoilla.Piiritoimiston ovella rohkaistiin sisääntulolle sekä noudatinkin ohjetta ja en koputtanut!Tarjolla oli ohraryynipuuroa ja väskynäsoppaa eli rusinasoppaa.Keskeisenä toimijana oli Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Kristiina Mäki-Välkkilä.Oli mukavaa, että joulupuurotilaisuudessa Tampereella olivat paikalla kahden merkittävän Keskustapiirin toiminnanjohtajat eli vasemmalla Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä – molemmat ovat nykyisissä hommissaan varsin uusia!********************
Uusien henkilöiden esiinmarssi on välttämätöntä, sillä entiset voimat ovat jo näyttönsä antaneet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Astuin sisään koputtamatta!, Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Pirkanmaan piirin joulupuurotapahtuma, Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä, Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä, |
Hämeenkyrönväylä innostaa holtittomaan ajoon?Torstai 1.12.2022 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrön kirkonkylän ohittava ns. Hämeenkyrönväylä avattiin liikenteelle eilen.Omalta osaltani ”korkkasin” Hämeenkyrönväylän eilen illansuussa, kun ajoin Viljakkalasta sitä kautta Tampereelle.Meno Tampereen suuntaan oli holtitonta, vaikka oli pimeää ja satoi vettä sekä räntää.Pienimmänkin kotteron oli päästävä ohitseni, sillä nythän eivät olleet Hämeenkyrön kirkonkylän luonnolliset hidasteet estämässä hurjaa menoa!Ymmärrän, että nelikaistainen moottoritiemäinen baana houkuttelee ajamaan kovaa, mutta monien kuljettajien taidot eivät yllä tuohon hillittömään menoon.Sen huomion tein, että Hämeenkyrönväylän satasen nopeusrajoitus oli Tampereen suuntaan ajavilta jäänyt alitajuntaan, sillä niin holtittomia ohituksia tapahtui Sasin tienhaaran kohdalla olevalla ohituskaistalla.Nyt nopeasti erilaisia ylinopeuksien hillitsemistoimia Hämeenkyrönväylälle, mutta erityisesti sen jälkeisille tieosuuksille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrönväylä innostaa holtittomaan ajoon?, Hämeenkyrö, Hämeenkyrönväylä, Viljakkala, Viljakkalasta Tampereelle, Hämeenkyrön ohitustie, |
Taidamme selvitä säikähdyksellä!Keskiviikko 30.11.2022 - -Esko Erkkilä- Rakensimme omakotitalon Tampereen Palokalliolle vuonna 1988 – Palokallio sijaitsee eteläisellä Tampereella Tampere-Helsinki – moottoritien välittömässä läheisyydessä.Olemme olleet asuinpaikkaamme tyytyväisiä, sillä se sijaitsee lähellä keskustaa, mutta kuitenkin riittävän etäällä siitä.Peltolammin suuralue – johon Palokalliokin kuuluu – on viime aikoina ollut tapetilla, sillä sinne ja Lakalaivan alueelle on meneillään kaksi täydennysrakentamisen asemakaavahanketta.Suurimmat huolemme hälvenivät, kun osallistuin monien muiden tavoin eilen asiasta järjestettyyn asukastilaisuuteen.Tilaisuus järjestettiin neljä tuntia kestäneenä……non stop-tilaisuutena ja olin mukana ensimmäisen kolmen vartin ajan.Projektiarkkitehti Ilkka Kotilainen toimi asukastilaisuuden juontajana ja hyvät kokemukset hänen taidoistaan vahvistuivat.Peltolammin koulu puretaan ja sen tilalle rakentuu pienkerros- ja rivitaloja, keskiosiin 20 pientä kaupunkiomakotitonttia ja itäreunaan yhtiömuotoisia pientaloja. Alue rakentuu kaksikerroksisena. Alueen rakennusoikeus on 9000 kerrosneliömetriä, mikä vastaa 160–170 asukasta.*******************Peltolammin koulun alue elää omaa elämäänsä hieman meistä kauempana, mutta Lakalaivan uusi ilme kiinnostaa lähemmän sijaintinsa vuoksi meitä enemmän.Lakalaivaan nykyisen Valion toimitilojen maisemiin on tarkoitus toteuttaa Tampereen eteläisiä kaupunginosia palveleva hyvinvointikeskus.Ohjelmassa on muun muassa koulu, päiväkoti, nuorisotilat, ikäihmisten päivätoiminta ja kirjasto. Itäiseen kortteliin sijoittuu päivittäistavarakaupan tilaa, pienliiketilaa, liikuntatilaa ja sote-palveluita. Palvelukorttelit rakentuvat 3–4-kerroksisina. Niiden eteläpuolelle sijoittuu pysäköintitalo.Nyt teollisuuskäytössä oleva alue mullistuu täysin, sillä suunnittelualueelle ollaan rakentamassa 7 kerroksisia ja jopa 12 kerroksisia ns. pistetaloja – asuntokortteleiden rakentaminen merkitsee jopa 1350 – 1450 uutta asukasta!On selvää, että noin suuri uusien asukkaiden määrä arveluttaa!Kysyin asukastilaisuudessa, että ovatko asunnot vuokra- vaiko omistusasuntoja ja sain vastaukseksi, että ilmeisesti molempia.Asuntopoliittisena tavoitteena kuulemma on kohtuuhintainen vapaarahoitteinen monipuolinen asuminen, johon sisältyy eri kokoja pienistä asunnoista perheasuntoihin ja myös erityisryhmien asumista.On selvää, että minä ja Palokallion Omakotiyhdistys ry seuraamme erityisesti Lakalaivan alueen suunnitelmien edistymistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taidamme selvitä säikähdyksellä!, Peltolammi, Palokallio, Lakalaiva, Peltolammin täydennysrakentamissuunnitelma, Lakalaivan täydennysrakentamissuunnitelma, |
Yhteiskunnan tarjoamien rokotusten välttely on vastuutonta!Tiistai 29.11.2022 - -Esko Erkkilä- Parhaillaan on aika, jolloin kansalaisille on tarjolla maksuttomia rokotuksia koronaa ja influenssaa vastaan.Kävin eilen ottamassa ”kaksi piikkiä” eli korona- ja influenssapiikit TAYS:n Hatanpään sairaalassa.Influenssarokotuksista olen useimpina vuosina laistanut, mutta nyt otin myös flunssapiikin.Koronarokotukset olen koko ohjelman mukaan ottanut ja eilen olikin kyseessä viides koronapiikki.Olen erityisesti koronarokotusten osalta vastuullinen, sillä ymmärrän, että koko rokotusohjelma pitää läpikäydä, jotta tuolta taudilta välttyy tai ainakin sen esiintyminen sitten aikanaan on lievää.En osaa arvostaa niitä uskalikkoja, jotka jopa rehvastelevat sillä, että eivät ole ottaneet ainuttakaan koronapiikkiä – pidän heitä vastuuttomina!He ovat vastuuttomia itseään kohtaan, mutta erityisesti he ovat vastuuttomia muita ihmisiä kohtaan, sillä koronan kanssa ei pitäisi leikitellä.Kahden piikin eli viidennen koronapiikin ja flunssapiikin ottaminen sujui ilman ajanvaraustakin Hatanpäällä nopeasti – odotusaika oli lähes tunnin, mutta varsinaiset piikit sain selvästi alle viidessä minuutissa!Nyt on hyvä mieli, sillä tunnen tehneeni kansalaisvelvollisuuteni!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhteiskunnan tarjoamien rokotusten välttely on vastuutonta!, korona, koronarokotukset, viides koronarokotus, influenssarokotus, TAYS, TAYS Hatanpää, |
TAYS on autoilijaystävällinen sairaalaMaanantai 28.11.2022 - -Esko Erkkilä- Joudun silloin tällöin asiakkaana käyttämään Tampereen yliopistollisen sairaalan eli TAYS:n palveluja. Tavallisemmin käytän joko Keskussairaalan tai Hatanpään sairaalan palveluja.Autoilijana olen tyytyväinen molempien yksiköiden palveluihin, sillä asioiminen molemmissa paikoissa on mutkatonta.Keskussairaalan parkkihalli sijaitsee pääsisäänkäynnin alla ja sieltä pääsee rullakäytävää pitkin sairaalan avaraan vastaanottohalliin.Vastaanottohallissa on muutama ilmoittautumispiste joista saa varmistuksen, että on odotettu asiakas.Olen onnekas, sillä yleensä asioin verisuonikirurgian osastolla, jonne pääsee vastaanottohallista hissillä ja matkaa sinne on vain toiseen kerrokseen saakka.Vajaan kolmen vartin käynti TAYS:n verisuonikirurgian osastolla maksaa parkkimaksuna vain kolme euroa eli käynti on hyvin autoilijaystävällistä.Suunnitelmien mukaan seuraava käyntini on taas kuuden kuukauden kuluttua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TAYS on autoilijaystävällinen sairaala, TAYS, TAYS Keskusairaala, TAYS Hatanpää, TAYS verisuonikirurgian osasto, |
Pihapuut polttopuiksi!Sunnuntai 27.11.2022 - -Esko Erkkilä- Oli vuosi 1988, kun rakensimme omakotitalon Tampereelle ja rakentamistyön ohella istutimme kymmenkunta puuta eri puolille tonttiamme.Puut ovat kasvaneet ylisuuriksi ja monet niistä on jo kaadettu ja ovat päätyneet polttopuiksi.Nyt oli vuorossa mongolianvaahtera, josta ehti muodostumaan tiilikaton, räystäskourujen ja syöksytorvien riesa.Itsetehty sahapukki on mainio polttopuiden sahaamisessa mökillä ja Tampereella!Mongolianvaahtera piti sahata pikkuhiljaa latvasta alkaen ja komeasti puru lensi viimeisiäkin pöllejä sahatessa!Muutaman pesällisen ”hyötypuita” kertyi takkaa ja saunankiuasta varten, mutta ensiksi toki tarvitaan kunnollinen kuivattaminen.Nyt työ on valmis ja mongolianvaahtera on poissa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pihapuut polttopuiksi!, mongolianvaahtera, sahapukki, takkapuut, polttopuut, polttopuut saunan kiuasta varten, |
Suometsien ns. ennallistaminen olisi isku vasten isiemme kasvoja!Lauantai 26.11.2022 - -Esko Erkkilä- Metsähallituksen nettisivuilla kerrotaan, että maassamme nykyinen suopinta-ala on 8,7 miljoonaa hehtaaria ja niistä ojitettuna on 4,7 miljoonaa hehtaaria ja ojittamatta n. 4,0 miljoonaa hehtaaria.Maatalousyhtymä Erkkilän omistuksessa Viljakkalan Majajärvellä on runsaat pari hehtaaria ojitettua suometsää.Olin mukana vuonna 1964, kun isäni ilmoittautui Ylöjärven maatalousnäyttelyssä KOP:n järjestämään ”suometsäkilpailuun” jossa suometsäomistajat ilmoittautuivat ja sitoutuivat omistamansa suometsän ojitukseen ja tuon metsäkappaleensa saattamisesta metsänkasvatuksen piiriin.Ilmoittautumisen jälkeen isäni hommasi palstalle kaivinkoneen, joka kaivoi kunnollisen piiriojan ”kovan maan” ja suon rajalle sekä toinen oja kaivettiin meidän ja naapurimme rajalle.KOP:n suometsäkilpailu päättyi aikanaan ja kaikille sen kunniakkaasti suorittaneille ojennettiin kunniapokaali!Tänään tuolla entisellä suolla kasvaa vankka männikkö ja koko alue on saatettu tehokkaan metsähoidon piiriin.Olisi isäni metsähoidollisten toimenpiteiden perusteetonta hyljeksimisestä ja halveksimista, jos tuo alue nyt ns. ennallistettaisiin. Siihen ei minua kukaan pysty taivuttamaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suometsien ns. ennallistaminen olisi isku vasten isiemme kasvoja!, ennallistaminen, suometsien ennallistaminen, Viljakkala, Majajärvi, Viljakkalan Majajärvi, Ylöjärvi, Ylöjärven maatalousnäyttely, Ylöjärven maatalousnäyttely vuonna 1964, KOP, suometsäkil. |
Pahoinpidelty ja pahoinvoiva Hämeenkatu!Perjantai 25.11.2022 - -Esko Erkkilä- Maamme toiseksi suurimman kaupungin eli Tampereen pääväylä eli Hämeenkatu on pahoinvoiva ja sen pahoinvoinnin juurisyy on ratikka.Entisaikaan Hämeenkatu oli iloa, tunnelmaa ja eloa pursuava valtaväylä, jota kannatti näin pimeänä vuodenaikana tulla katsomaan keskustan ulkopuoleltakin.Iloiset jouluvalot toivat viihtyisyyttä ja antoivat eloa synkkänäkin vuodenaikana.Nyt kaikki on toisin, sillä kaikki ilo on kadonnut Hämeenkadulta ja sen synkkyyttä lisäävät kylmät ratikkakiskot.Kaikki elämä on Hämeenkadulta kaikonnut ja kadulla vallitsevaa synkkyyden tunnelmaa korostavat täysin epäonnistuneet ns. jouluvalot.Tajuavatko Tampereen ratikkapäättäjät lainkaan, että millaiseen helvettiin ja surkeuteen he ovat päätöksillään ajaneet Hämeenkadun?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pahoinpidelty ja pahoinvoiva Hämeenkatu!, Hämeenkatu, Tampere, Tampereen Hämeenkatu, ratikka, ratikan tuhoama Hämeenkatu, Hämeenkadun jouluvalot, Hämeenkadun jouluvalot ovat surkea vitsi, |
On saatava toinen raide Tampereen ja Seinäjoen välille!Torstai 24.11.2022 - -Esko Erkkilä- Kävin noutamassa mökiltä perunoita, keltajuureksia ja punajuuria.Mökkini kohdalla sijaitsee Tampere-Seinäjoki –radan Majajärven liikennepaikka ja taas liikennepaikalla oli pysähtyneenä……pohjoisesta tuleva puutavarajuna, joka oli ajettu sivuraiteelle, jotta Tampereelta pohjoiseen matkaava pikajuna pystyi esteettömästi jatkamaan matkaansa kohti Seinäjokea.Puutavarajuna oli lastattu koivutukeilla ja vaunujahan junassa riitti!Tampereelta tuleva henkilöpikajuna sai jatkaa matkaansa omaa raidettaan pitkin, mutta toki hieman vauhtiaan hidastaen.Henkilöjunan takavalot loittonivat kohti Seinäjokea ja……puutavarajuna aloitti matkansa kohti Tamperetta!Mikä on tämän jutun opetus?Opetus on se, että Tampereen ja Seinäjoen välille on saatava toinen raidepari, jotta henkilö- sekä tavaraliikenne sujuisi maamme pääradalla ilman tarpeettomia viivytyksiä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On saatava toinen raide Tampereen ja Seinäjoen välille!, Tampere-Seinäjoki -rataosuus, Viljakkala, Majajärven liikennepaikka, Ratahallintokeskus, VR, Valtion Rautatiet, |
Huligaanit olivat eilen sytyttäneet omakotiyhdistyksemme paperinkeräyskontin tuleen!Keskiviikko 23.11.2022 - -Esko Erkkilä- Olemme Palokallion Omakotiyhdistys ry:nä aikoinaan hankkineet asukkaidemme käyttöön paperinkeräyskontin, jonka tyhjennyksestä huolehtii Keskisen keräys ja kuljetus Oy.Kontti sijaitsee omakotitaloamme vastapäätä kadun toisella puolella ja se on töherryksiä lukuun ottamatta saanut olla rauhassa, mutta eilen jotkut älypäät olivat sytyttäneet sen sisällä olleet jätepaperit tuleen.Palokunta kävi pillit soiden sammuttamassa kytevän ja runsaasti savua aikaansaaneen tulipalon.Kaikkea ne vatipäät saavat aikaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huligaanit olivat 22.11.2022 sytyttäneet omakotiyhdistyksemme paperinkeräyskontin tuleen!, Palokallio, Palokallion Omakotiyhdistys ry, vatipäät, huligaanit, Pirkanmaan Pelastuslaitos, Keskisen keräys ja kuljetus Oy, |
Seurakuntavaalien ehdokkaat panostivat ennätyksellisesti vaalimainontaan!Tiistai 22.11.2022 - -Esko Erkkilä- Seurakuntavaalit ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päättävien elinten päättäjien valitsemiseksi järjestettävät vaalit.Vaalit järjestetään neljän vuoden välein ja vuoden 2022 vaalipäivä oli viime sunnuntaina eli 20.11.2022.Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että en käyttänyt äänioikeuttani, mutta seurasin tiiviisti oman seurakuntani sekä useiden lähiseurakuntien vaaleja.Keskeistä vaalikampanjoinnissa oli ehdokkaiden runsas panostaminen vaalimainontaan. Vaalimainonta keskittyi paikallislehtiin ja erityisesti sosiaaliseen mediaan.Ehdokkaiden taustoissa oli kahtakin tyyliä eli osa ehdokkaista painotti ehdokaslistansa poliittisuutta ja osa taas halusi tehdä selkeän eron poliittisiin puolueisiin.En osaa ottaa kantaa poliittisiin puolueisiin ja niistä erillään pysyneisiin ehdokkaisiin juuri siitä syystä, että en käyttänyt äänioikeuttani.Huomionarvoista on se, että valitut ovat eilen olleet aktiivisia somessa ja kiitelleet heitä äänestäneitä!Veikkaan, että seurakuntien päättäviin elimiin valitut ovat hiirenhiljaa taas lähemmäs neljä vuotta ja sitten taas vuonna 2026 virkistyvät ja kertovat erinomaisuudestaan!Harmi juttu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaalien ehdokkaat panostivat ennätyksellisesti vaalimainontaan!, seurakuntavaalit, evankelis-luterilainen kirkko, Hämeenkyrön seurakunta, Ylöjärven seurakunta, Tampereen Eteläinen seurakunta, Messukylän seurakunta, Härmälän kirkko, |
Asiakaspalvelutehtävät koulivat kykyä sanoa asiat positiivisesti!Maanantai 21.11.2022 - -Esko Erkkilä- Olen jo pidempään pohdiskellut liian monien ihmisten tapaa sanoa – jopa möläytellä – asioita luotaantyöntävästi.Politiikan parissa pyörivien osalta tuo luotaantyöntävä tapa sanoa asiat on varsin yleistä. Onneksi äänestäjät ja lähimmät yhteisökaverit osoittavat näille henkilöille ”kaapin paikan” ja jonkin ajan kuluttua nuo ilmapiirin myrkyttäjät osaavat itsekin huomata asian ja luopuvat vastuutehtävistään.Tässäkin pätee vanha suomalainen viisaus eli:”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!”Ei minulla tänään muuta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asiakaspalvelutehtävät koulivat kykyä sanoa asiat positiivisesti!, työympäristön ilmapiirin myrkyttäjät, Ilmapiirin myrkyttäjät järjestöelämässä, Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!, |
Kahdesta on vara valita!Sunnuntai 20.11.2022 - -Esko Erkkilä- Eduskuntavaalien äänestyspäivä on sunnuntaina huhtikuun 2. päivä ensi keväänä.Ehdokasasettelu on monen puolueen osalta jo valmis ja Keskustan Pirkanmaan piirin osalta saimme eilen järjestetyssä piirikokouksessa päivitetyn tilanteen Keskustan osalta.Piirikokous järjestettiin Orivedellä ja olin mukana hieman yli täyden työpäivän verran eli aamuyhdeksästä iltapäivä puoli kuuteen saakka – olin virallinen kokousedustaja puheenjohtamani Keskustan Etelä-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.Piirikokous tavallaan aloitettiin aamukymmeltä Oriveden torilla järjestetyllä toritapahtumalla, jossa ministerivieraanamme oli maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.*****************Omalta osaltani tilanne on hyvin hallinnassa, sillä niiden kansanedustajaehdokkainen määrä on jo supistunut kahteen, joista aikanaan tulen valitsemaan sen, joka saa ääneni!Ehdokasehdokkaani ovat kansanedustaja Arto Pirttilahti ja Euroopan keskuspankissa työskentelevä lakimies Petra Schultze Steinen, jotka yhdessä ministeri Kurvisen kanssa sain kamerani linssin eteen eilen Oriveden torilla!Toivon, että Arto ja Petra saavat huhtikuussa kansanedustajamandaatin Pirkanmaalta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kahdesta on vara valita!, Eduskuntavaalit 2.4.2023, Keskustan kansanedustajaehdokkaat Pirkanmaalta vuonna 2023, kansanedustaja Arto Pirttilahti, agrologi Arto Pirttilahti, Euroopan keskuspankin lakimies Petra Schultze Steinen, Petra Schultze Steinen, |