Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Eilen oli synkkä päivä pirkanmaalaiselle elintarviketeollisuudelle!

Lauantai 19.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaalainen ja jopa koko suomalainen elintarviketeollisuus koki eilen kovia, kun Saarioinen Oy:n Sahalahdella sijaitseva ja nykyisin Atria Oyj:n omistaman siipikarjanlihanjalostustehtaan toiminta on tullut tiensä päähän.

 

Lopputulos oli ennakoitavissa, kun Atria aikoinaan osti Saarioisten broilerlihanjalostuksen, mutta aina tuollainen ratkaisu tekee kipeää.

 

Saarioinen onnistui luomaan Sahalahdelle ja erityisesti Sahalahden Pakkalankylään tiiviin broilerlihantuotantoon keskittyneen kyläyhteisön – toki broilertiloja on laajemmaltikin kuin Pakkalassa.

 

Sain aikoinaan olla vastuuhenkilönä, kun työnantajani Rehuraisio Oy toimi rehuntoimittajana Saarioinen Oy:n sopimustuottajille.

************************

 

Saarioinen Oy:llä oli tiukka ote sopimustuottajiinsa, mutta sopivasti luovimalla saimme rehuntoimittajana olla yhteydessä myös suoraan tuottajiin.

 

Saarioinen Oy:n ja Rehuraisio Oy:n välisen yhteistyön kruununa oli aikoinaan Jyväbroiler-tuotemerkin luominen, jossa Saarioinen tarvitsi luotettavan ja pitkämielisenkin rehutoimittajan.

 

Jyväbroiler oli ensimmäinen broilertuote, jonka ruokinnassa raaka-aineina olivat ainoastaan kasvisperäiset raaka-aineet. Olimme siis aikaamme edellä.

 

Jyväbroilerin kehitystyössä saattui ongelmiakin, sillä jokunen broilerparttia  jouduttiin epäonnistuneen ruokinnan vuoksi toimittamaan Honkajoki Oy:lle.

 

Sinänsä arvostan Atrian toimintaa lihanjalostusyrityksenä, mutta surullinen olen Sahalahden tehdasyksikön lopettamisesta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oli synkkä päivä pirkanmaalaiselle elintarviketeollisuudelle!, pirkanmaalainen elintarviketeollisuus, elintarviketeollisuus, Jyväbroiler, Saarioinen Oy, Atria Oyj, Sahalahden Pakkalankylä, Rehuraisio Oy, Jyväbroilerin kehittäminen,

Pää saappaaseen ja kivekset pois!

Torstai 17.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Suomenpystykorva on maamme kansalliskoira ja ainakin minä arvostan sen koiraroduista korkeimmalle.

 

Isäni kertoi, että heillä oli lapsuudenkodissaan koirana aina suomenpystykorva ja sen lisäksi hän kertoi jokaisen koiran nimenä olleen Sälli.

 

Omassa lapsuudenkodissani oli kaksi koiraa ja tietysti ne olivat kumpikin suomenpystykorvia. Ei varmaan ole yllätys, että molempien koiriemme nimi oli Sälli!

 

***************

 

Ainakin ensimmäinen Sälli alkoi karkailemaan kotoa ja sen vuoksi se piti salvaa eli pallit pois!

 

Elettiin 1960-luvun alkupuolen vuosia ja sain tehtäväkseni viedä Sällin naapuritaloon, jossa Sakari-isännällä oli kokemusta koirien salvamisesta.

 

Sakari laittoi Sällin pään saappaaseen, jotta tuo kirurginen toimenpide oli mahdollista tehdä.

 

Partakoneen terällä viillot pallien kohdalle ja kivekset pois – niin yksinkertaista se oli!

 

Toimenpiteen jälkeen Sälli juoksi suorinta tietä kotiin ja siitä tulikin kotona viihtyvä uskollinen koira!

 

*************

 

En tiedä, että salvetaanko vielä nykyisin uroskoiria, mutta se lienee varmaa, että homman hoitaa eläinlääkäri!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomenpystykorva, Suomenpystykorva on maamme kansalliskoira, koiran salvaminen, koiralta pallit pois,

Työvälineiden valinnassa pitää panostaa kotimaisiin tuotteisiin!

Keskiviikko 16.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Huoltovarmuudessa ja kotimaisen työn suosimisessa kotimaisiin elintarvikkeisiin panostaminen on keskeinen kysymys.

 

Kotimaiset elintarvikkeet ja niihin panostaminen ovat tärkeintä, mutta kotimaisiin työkaluihin sekä kotimaisiin työvälineisiin panostaminen tuovat huoltovarmuutta sekä työtä kotimaahan.

 

 

IMG_6514.JPG

 

Meillä tuo kotimaisiin työkaluihin panostaminen on hoidettu sillä, että puutarhatyökalumme ovat pääosin Fiskars-työvälineitä!

 

Fiskars-työvälineet eivät ole markkinoiden halvimpia, mutta laadukkaimpia ne ovat!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työvälineiden valinnassa pitää panostaa kotimaisiin tuotteisiin!, huoltovarmuus, kotimaiset elintarvikkeet, kotimaiset elintarvikkeet luovat huoltovarmuutta, Fiskars, Fiskars-tuotteet, Fiskars-puutarhatyövälineet, Fiskars-työvälineet lja kotimaisuus,

Kiertokoulupohjalta kuntapäättäjäksi

Tiistai 15.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Taannoisen Isänpäivän merkeissä monet muistelivat isäänsä, mutta minä olen näissä muisteloissa nyt muutaman päivän jälkijunassa.

 

 

IMG_6433.JPG

 

Isäni syntyi vuonna 1915 ja kuoli vain 67-vuoden ikäisenä vuonna 1982.

 

Muistelen tässä hänen kunnallismiehen uraansa:

 

Isäni oli kahdesti Viljakkalan kunnanvaltuuston jäsenenä ja muistelen, että molemmilla kerroilla hän sai 55 ääntä – ensimmäisellä kerralla hän oli tuolla äänimäärällä Viljakkalan äänikuningas ja toisella kerralla joku toinen ehdokas sai yhtä suuren äänisaaliin.

 

Hyvää kuntavaalien - siihen aikaan puhuttiin kai kunnallisvaaleista – pohjusti se, että isäni oli itseopiskellut veroilmoitusten täyttämisen ja kyläläiset luottivat hänen taitoonsa veroilmoitusten täyttämisessä.

 

Muistan, kun pirttimme penkeillä odotti kymmenkunta kyläläistä, jotta isäni olisi ehtinyt täyttämään heidän veroilmoituksensa. Pirtti oli sakeana tupakansavusta, sillä lähes kaikki läsnäolleet polttivat tupakkaa, kun odottivat vuoroansa.

 

Isäni nautti veroilmoitusten täyttäjänä luottamusta yli puoluerajojen, sillä jonossa oli maalaisliittolaisten lisäksi kokoomuslaisia, sosiaalidemokraatteja ja tulipunaisia kommunisteja.

 

Kahden valtuustokauden jälkeen isäni jatkoi muutaman vuoden roikotuslautakunnan jäsenenä – roikotuslautakunta on tavalliselta nimeltään tutkijalautakunta eli se kokoontui verotustietojen julkaisemisen jälkeen muutamana päivänä kunnantalolla ja verotukseensa tyytymättömät saivat sille esittää oikaisuvaatimuksensa. Roikotuslautakunnan puheenjohtajana oli verojohtaja ja sen jäseninä muutama luottamusta nauttiva maallikkojäsen.

 

Muistelen isäni kertomuksista, että hän oli aktiivinen roikotuslautakunnan jäsen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiertokoulupohjalta kuntapäättäjäksi, Viljakkala, Viljakkalan kunnanvaltuusto, roikotuslautakunta, tutkijalautakunta, veroilmoitusten täyttäminen, luottamus yli puoluerajojen, Isänpäivä, Isänpäivämuistelukset,

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Maanantai 14.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Pasuunakukka kukkii nettitiedon mukaan heinä-elokuussa, mutta meillä kesän (!) ensimmäinen kukinta alkoi eilen eli marraskuun 13. päivänä.

 

 

IMG_6501.JPG

 

Pasuunakukat on aikoja sitten siirretty lasiverannalta autotalliin ja vasta nyt yksi niistä alkoi siellä kukkimaan.

 

Oikein mittasin ja totesin, että pasuunakukalla on pituutta 35 senttiä!

 

***************

 

Piipahdin eilen illalla autotallissa ja siellä vallitsi pasuunakukan hieno tuoksu.

 

Millähän ilveellä saisi pasuunakukat kukkimaan ajallaan? Olenko laiminlyönyt riittävän lannoituksen ja/tai kastelun?

 

No, tärkeintä on kuitenkin se, että pasuuna kukkii ja saa nauttia sen huumaavasta tuoksusta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!, pasuunakukka, pasuunakukan kukinta, pasuunakukan huumaava tuoksu,

Eipä ole tarvinnut saunomistottumuksiaan muuttaa!

Sunnuntai 13.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Julkisuudessa kerrotaan, että monet ovat sähkönhinnan korotuksen vuoksi muuttaneet saunomistottumuksiaan.  Meillä ei ole niitä muutettu, vaan edelleenkin saunomme jokseenkin joka päivä.

 

Rakensimme aikoinaan omakotitaloomme puulämmitteisen saunan ja nyt saamme nauttia tästä yli kolmekymmentä vuotta sitten tekemästämme päätöksestä.

 

Meillä on omakotitalossamme myös yksi puulämmitteinen takka ja jokseenkin joka päivä illansuussa lämmitämme sekä takan että saunankiukaan.

 

Jokapäiväinen takanlämmittäminen merkitsee, että takan ”kivikasa” on aina lämmin ja olisikin suuri virhe jättää se joskus lämmittämättä. Myös jokapäiväinen kiukaanlämmittäminen tuo lisälämpöä talouteen.

 

On toki tosiasia, että polttopuiden hankinta omasta metsästä on vanhemmiten haasteellista, mutta mm. metsänhoidolliset syyt puoltavat polttopuiden hankintaa omasta metsästä.

 

 

Olen mieluusti ns. halkoholisti!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eipä ole tarvinnut saunomistottumuksiaan muuttaa!, saunominen, saunominen päivittäin, puulämmitteinen kiuas, puulämmitteinen takka, oman metsän polttopuut, oma metsä, metsänhoidollisuus, halkoholisti,

Pahalta näyttää taas!

Perjantai 11.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Fingrid suunnittelee uutta voimajohtoyhteyttä Kristiinankaupungin ja Nokian välille.

 

Hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnistynyt, kun arviointiohjelma on toimitettu Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lokakuussa 2022.

 

MTK Pirkanmaa järjesti eilen teams-kokouksen asian tiimoilta ja osallistuin tuohon kokoukseen.

 

Tilanne näyttää pahalta Maatalousyhtymä Erkkilän eli synnyinkotini osalta, sillä uusi linja tulee kulkemaan maidemme läpi.  Hyvää - jos tässä nyt pätkääkään on hyvää – on se, että kaavailtu linja tulisi kulkemaan aikaisemmin raivatun voimalinjan linjausta pitkin.

 

Metsässä linjalta on pysyvästi poistettava koko puusto 42 metrin leveydeltä ja sen lisäksi linjan molemmin puolin on 10 metrin oheisvyöhyke, jossa puita saa kasvattaa vain tavallista lyhyemmiksi eli metsässä haittaleveys on 62 metriä!

 

Odottelen tarkempia tietoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pahalta näyttää taas!, Fingrid Oy, voimajohtoyhteys Kristiinankaupungin ja Nokian välille, Viljakkala, MTK-Pirkanmaa, MTY Erkkilä,

Postimerkkien hinnat ovat pilvissä ja Postin palvelut laaksonpohjassa!

Torstai 10.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Postin jakelupalvelut ovat laaksonpohjassa ja en pysy lainkaan perillä siitä, että milloin Posti jakaa minulle osoitetut postilähetykset.

 

Jouduin muutama päivä sitten asioimaan Postin kanssa, kun hommani oli postittaa kokouskutsu yksityistiemme osakkaille tiekokousta varten

 

Hämmästyin, kun halvin…

 

IMG_6480.JPG

 

…postimerkki maksoi 2,10 euroa!

 

 

Toimitsijamiehenä katsoin välttämättömäksi säästää postikustannuksissa ja sen vuoksi kävinkin jakamassa tiekokouskutsut kymmenkunnalle tiekuntamme osakkaalle – näin säästin tiekunnan rahoja melkein yhden aurauskerran verran!

 

Kokonaan eri asia on se, että pystyykö Posti ja millä aikataululla toimittamaan kutsut vastaanottajille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Postimerkkien hinta ovat pilvissä ja Postin palvelut laaksonpohjassa!, posti, postin hinnoittelu, Postin palvelukyky, postimerkkien hinta,

Vuoden 2023 viljelysuunnitelmat on porkkanan osalta tehty!

Keskiviikko 9.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Olemme kasvattaneet porkkanaa trekoolipalstallamme vuosikausia, mutta viime kesänä sitä meillä ei ollut.  Syynä olivat porkkanakärpäset ja monet muut ongelmat, jotka tekivät porkkananviljelystä kannattamattoman.

 

Ensi kesän osalta viljelysuunnitelmat porkkanan osalta ovat valmistuneet ja syynä on…

 

 

IMG_6468.JPG

 

…porkkanan hinta sekä laatu marketeissa ja torimyynnissä.

 

Jos porkkanan hinta on tasolla 0,80…1,50 euroa per kilo ja laatu sen lisäksi erinomainen, ei ole mitään syytä itse viljellä porkkanaa.

 

Tuolla hinnalla ei ole mitään mahdollisuutta haaveilla ”luomuhössötysporkkanaa”, mutta kukapa järkevä ihminen luomua kaipaisikaan.

 

On päivänselvää, että laadukas porkkana tarvitsee kasvaakseen kunnollisen lannoituksen ja sen lisäksi ehkä pariinkin kertaan tauti- ja ötökkäruiskutuksen, mutta niitä pidänkin välttämättöminä, jotta ostaisin porkkanoita.

 

Pysyn nyt ja aina erossa luomuporkkanoista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuoden 2023 viljelysuunnitelmat on porkkanan osalta tehty!, puutarhasuunnitelmat vuodelle 2023, porkkanakärpänen, porkkanan tuholaiset, porkkanan hintataso, porkkanan hinta, luomu, luomuviljely, luomuporkkana ei ole vaihtoehto, luomu ei ole vaihtoehto,

Teemu Keskisarja: "Internet on epäkulttuuria ja on perseestä!"

Tiistai 8.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Historioitsija Teemu Keskisarja oli luennoitsijana Viljakkalan yhtenäiskoululla eilen maanantaina 7.11.2022 klo 17.30.

 

Yhtenäiskoulun ruokala osoittautui liian pieneksi ja osa kuulijoista joutuikin seuraamaan luentoa käytävälle nostetuilla jakkaroilta.

 

Olin mukana tilaisuudessa.

 

********************

 

IMG_6461.JPG

 

Teemu Keskisarjan yleisöluennon aiheena oli: ”Suomalaista sivistyshistoriaa uskonpuhdistuksesta internettiin”.

 

IMG_6463.JPG

 

Keskisarja on ”puhevalmis” esiintyjä ja siitä kertoo se, että hänellä oli esityksensä tukena vain ryppyinen aanelonen, johon hän oli etukäteen kirjoittanut esityksensä tukisanat – arvostan!

 

IMG_6460.JPG

 

Historioitsija Teemu Keskisarjan mielestä kulttuuri-ihmiset ja heidän vaikutuksensa ovat pidempiaikaisia kuin esim. sotapäälliköt ja sotapäällikköinä hän mainitsi mm. Mannerheimin.

 

Kulttuurillisesti Suomi on menossa alaspäin ”kuin lehmän häntä”. Tähän on Keskisarjan mielestä syynä englannin ylivalta myös Suomessa.

 

Lasten ja nuorten oppimisvaikeudet sekä mm. unettomuus ovat tämän epäkulttuurin aiheuttamia.

 

Internet ja älypuhelimet ovat Keskisarjan mielestä tilanteen aiheuttajia ja sen vuoksi ne ”ovatkin perseestä”.

 

Yleisöluentonsa lopuksi Keskisarja totesi yks´oikoisesti, että Internet on tuhottava!

 

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä esitys!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Teemu Keskisarja, historioitsija Teemu Keskisarja, Internet on epäkulttuuria ja on perseestä!, Internet, älypuhelimet, Viljakkala, Viljakkalan yhtenäiskoulu,

Jo vuonna 1967 "Pyhäinmiestenpäivän" nimi muutettiin muotoon "Pyhäinpäivä"

Sunnuntai 6.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Vietimme eilen Pyhäinpäivää, joka on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien päivä.

 

Perhekuntamme perinteisiin kuuluu, että Pyhäinpäivänä viemme läheistemme haudoille kynttilät ja muistelemme heitä.

 

IMG_6441.JPG

 

Viljakkalan kirkko ja kirkkomaa ovat hengellinen kotini, sillä Viljakkalan kirkkomaalle on haudattuina isäni ja äitini sekä heidän molempien vanhempansa.

 

Sinne on haudattuna myös neljä setääni sekä kolme tätiäni ja lukematon määrä naapureita sekä tuttuja kyläläisiä.

 

 

IMG_6443.JPG

 

Viljakkalan kirkkomaalla on muualle haudattujen muistokivi ja sen äärelle myös eilen laskin sytytetyn kynttilän.

 

 

IMG_6444.JPG

 

”Oi saanhan joukkoon autuaitten

kans` ystäväini ja omaisten

mä päästä kerran

luo armon Herran”.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jo vuonna 1967 Pyhäinmiestenpäivän? nimi muutettiin muotoon ?Pyhäinpäivä?, Pyhäinmiestenpäivä, Pyhäinpäivä, Viljakkala, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan hautausmaa, Muualle haudattujen muistokivi,

Seurakuntavaaleissa on kyse myös ihan tavallisistakin asioista

Lauantai 5.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Kuulun jäsenenä Tampereen Eteläiseen seurakuntaan ja käyn parhaillaan ”keskustelua” itseni kanssa, että voinko äänestäjänä osallistua 20.11.2022 järjestettäviin Seurakuntavaaleihin.

 

”Keskustelujeni” eräs osa on, kun perehdyin ehdokkaiden vaalikonevastauksiin ja erityisesti kysymykseen numero 9, joka kuului näin:

 

”Seurakunnassani olisi luovuttava maito- ja lihatuotteiden käyttämisestä”

 

Ohessa eräiden tuntemieni ehdokkaiden vastaukset tuohon kysymykseen ja mukana ovat vain ne ehdokkaat, jotka ovat perustelleet valintaansa.

 

Listaamani ehdokkaat ovat ilmaisseet vastustavansa maito- ja lihatuotteista luopumista seurakunnan tilaisuuksissa, joten siinä mielessä he olisivat minulle äänestyskelpoisia.

 

 

*********************

 

 

Taina Lampu, Tampereen Eteläinen seurakunta: "Maito- ja lihatuotteet kuuluvat ihmisen ruokavalioon. On mahdollistettava eri ruokavalioita noudattaville tarjoilut, mutta se ei saa tarkoittaa "sekasyöjien" syrjimistä."

Seija Alatalo, Tampereen Harjun seurakunta: "Monipuolinen ravinto on tärkeää. Vaihtoehtoja täytyy olla erilaisista ruuista pitäville oman eettisyytensä mukaan."

Sirpa Pursiainen, Tampereen Messukylän seurakunta: "Suomalaista tuotantoa tulee tukea, on kyse kasviksista, maidosta tai lihasta."

Antti Juva, Tampereen Messukylän seurakunta: "Kaiken päätöksenteon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Ilmastonmuutos on vakava ongelma, mutta tällä sitä ei ratkaista. Esim Ilkka Herlin on jo osoittanut, miten oikealla maankäytöllä liha ja maito EIVÄT lisää ilmastopäästöjä."

Sirpa Kuusela, Tampereen Messukylän seurakunta: "En ymmärrä miksi? Miksi kirkko lähtisi tähän? Miksi kirkko ei voisi suositella kotimaisten raaka-aineiden käyttämistä - oli se sitten, maitoa, lihaa, kalaa ja kasviksia. "

Juho Ojares, Ylöjärvi: "Lähiruokaan pitäisi panostaa. Maito- ja lihatuotteet kuuluvat ruokapöytään."

Elina Sieppi, Ylöjärvi: "Tuottajat ovat itse myös seurakunnan jäseniä. Olisi heidän työnsä väheksymistä rajata vain osa tuotteista käyttökelpoisiksi."

Eero Norokorpi, Hämeenkyrö: "En maanviljelijänä voi kannattaa tuota ajatusta. Ajattelen, että meidän täällä pohjoisella pallon puoliskolla asuvien tulisi tukeutua vahvasti kotoperäisiin elintarvikkeisiin ja jättää vähemmälle kaukaisista maista pitkien merikuljetusten takaa tuodut eksoottiset ja vähemmän tärkeät tuotteet omille leveysasteilleen. Eiköhän noita hiilipäästöjä voitaisi näin parhaiten hillitä."

 

Toivon, että nämä listoillani olevat ehdokkaat saavat mandaatin omien seurakuntiensa päättäjinä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaaleissa on kyse myös ihan tavallisistakin asioista, seurakuntavaalit, evankelis-luterilainen kirkko, , Tampereen Eteläinen seurakunta, Taina Lampu, Harjun seurakunta, Seija Alatalo, Messulylän seurakunta, Antti Juva, Sirpa Kuusela,

Säästöt yksityisteiden hallinnossa merkitsevät säästöjä osakkaille ja parempia teitä!

Perjantai 4.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Olen toiminut Viljakkalassa sijaitsevan Majajärven yksityistien toimitsijamiehenä kyseisen yksityistien perustamisesta alkaen eli yli 30-vuotta!

 

Olemme säästäneet hallintokuluissa, sillä toimitsijamiehelle ei ole maksettu palkkaa tai palkkioita milloinkaan.

 

Säästöjä on kertynyt myös siitä, että olemme järjestäneet tiekokouksia kovin harvoin - viimeisin tiekokous järjestettiin vuonna 2018 ja silloin päätimme, että seuraava tiekokous järjestetään neljän vuoden kuluttua.

 

Nyt tuo neljä vuotta on kulunut ja parhaillaan valmistelenkin loppuvuonna järjestettävää tiekokousta.

 

Päätimme vuoden 2018 tiekokouksessa, että keräämme osakkailtamme kaksi kertaa 5.000 euroa tiemaksuja eli yhteensä 10.000 euroa neljässä vuodessa.

****************

 

Olen viime päivinä tarkastellut tiliotteita ja on ollut mukava todeta, että tieosakkaat ovat säntillisesti maksaneet yksikkömaksunsa.

 

Tiliotteiden tarkastelun lisäksi olen päivittänyt osakkaiden yhteystietoja ja siinä onkin ollut melkoinen työmaa.

 

Vuosien aikana on tehty kiinteistökauppoja ja tieosakkaat ovat sen vuoksi vaihtuneet – myös sukupolvien vaihdokset ovat saaneet osakasluettelon uuteen asentoon.

 

Osakasluettelon päivityksessä Fonectan nettisivut ovat korvaamaton apu, mutta ei sieltäkään kaikkea löydy ja sen vuoksi vahva paikallistuntemus sekä osakkaiden naapureihin tukeutuminen ovat olleet tärkeitä keinoja osakasluettelon päivittämisessä.

 

Majajärven yksityistiellä on 33 tieosakasta ja kaikille heille on lähipäivinä toimitettava kutsu tiekokoukseen ja sen jälkeen maksulappu.

 

Palkaton toimitsijamies ja harvoin toteutettavat tiekokoukset säästävät osakkaiden rahoja tien kunnossapitämiseen.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Säästöt yksityisteiden hallinnossa merkitsevät säästöjä osakkaille ja parempia teitä!, yksityistiet, yksityisteiden osakkaat, yksityistien toimitsijamies, toimitsijamies, Fonecta, Viljakkala, Majajärvi, Majajärven yksityistie,

Kunnollinen lehtipuhallin mahdollistaa vihreän ja siistin pihanurmikon myös marraskuulla!

Torstai 3.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Olen monesti todennut ja totean taas kerran, että…

 

 

IMG_6413.JPG

 

…kunnollinen lehtipuhallin on omakotitalon omistajan ja puutarhaharrastajan toiseksi tärkein työväline puutarhajyrsimen jälkeen!

 

 

IMG_6426.JPG

 

Risuista ja lehdistä puhdas nurmikko on ilo katsella vielä hämärän tultuakin.

 

********************

 

Viime viikolla omakotitalotontiltamme kertyi kolme kuomullisen peräkärryn kuormaa lehtiä.

 

IMG_6379.JPG

 

Yhden kuorman vein Tarastenjärven jätekeskukselle, jossa…

 

 

IMG_6376.JPG

 

…haravointijäte pystytään purkamaan katoksen alle.

 

 

****************

 

IMG_6418.JPG

 

Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus sijaitsee Nokialla ja sinne vein kaksi kuomullista peräkärrykuormaa lehtiä.

 

 

IMG_6382.JPG

 

Koukkujärvellä on koko ajan muitakin haravointijätteen tuojia ja sen huomaa,…

 

 

IMG_6381.JPG

 

…myös niistä lehtikasoista, joita siellä on!

 

 

On ympäristön kannalta tärkeää, että haravointijätteet kuljetetaan Tampereella joko Tarastenjärvelle tai Koukkujärvelle ja niitä ei viedä kottikärryillä lähimetsiin – valitettavasti sitäkin vielä tapahtuu!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnollinen lehtipuhallin mahdollistaa vihreän ja siistin pihanurmikon myös marraskuulla!, Lehtipuhallin, Tarastenjärven jätekeskus, Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus, Tarastenjärvi, Koukkujärvi haravointijäte ei kuulu lähimetsiin, ,

Joutsenet ovat lähdössä!

Tiistai 1.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Hanhijärvenkulmalla Koivuniemen pelloilla on viime päivinä ollut vilskettä, kun kolmisenkymmenestä yksilöstä muodostunut joutsenparvi on valmistellut lähtöään kohti etelää.

 

 

IMG_6407.JPG

 

Parven ”helmenä” on ollut kahden aikuisen ja viiden poikasen joutsenperhe, jotka Männistönmäen takana muista hieman erillään valmistautuivat lähtöön.

 

Perheen vanhemmilla vitivalkoinen höyhenpeite, mutta poikasilla se oli vielä harmaa.

 

 

IMG_63942.JPG

 

Joutsenparvi vietti alueella ainakin kaksi päivää, sillä tässä ne valmistautuvat Männistönmäessä ja…

 

 

IMG_6406.JPG

 

…seuraavana päivänä ne olivat siirtyneet viereiselle suopellolle.

 

 

Jokohan ensi kesänä joku joutsenpari uskaltautuu pesimään mökkijärvellemme Viljakkalan Majajärvellä?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joutsenet ovat lähdössä! Joutsenten muutto, joutsenten muutto etelään, Joutsenparvi, Joutsenpoikue, Viljakkala, Viljakkalan Hanhijärvenkulma, Viljakkalan Majajärvi,

Se oli palkkapäivä eilen!

Maanantai 31.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Kaikki EU-kansalaiset nauttivat eilen palkkapäivästä, sillä kesäaika päättyi ja saimme tuntia pidemmän päivän!

 

Toki me olimme tuon palkkapäivän ansainneet maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, kun ajanjuoksumme siirtyi kesäaikaan.

*******************

 

Noudatamme EU-alueella kesäaikaa maaliskuun viimeisestä päivästä lokakuun viimeiseen päivään saakka.

 

********************

 

Tänä vuonna kesäaika alkoi 27. maaliskuuta ja päättyi siis eilen eli 30. lokakuuta.

 

Monet, erityisesti suomalaiset, vierastavat kesäaikaa ja haluaisivat junnata koko vuoden samassa ajassa – en kuulu valtaväestöön, vaan kannatan kesäaikaa!

 

Myönnän, että kesäaikaan siirtyminen on minullekin hieman vastahakoinen tapahtuma, mutta vastenmielisyys poistuu, kun tietää siirtymisen talviaikaan koittavan taas lokakuun viimeisenä sunnuntaina!

 

 ***************

 

Seuraavan kerran siirrymme kesäaikaan 26.3.2023!

 

Sitä odotellessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Palkkapäivä, Se oli palkkapäivä 30.10.2022, kesäajan päätttyminen, talviajan alkaminen, kesäaika, talviaika, kesäaikaa ei pidä vastustaa, miksi kesäaikaa vastustetaan?, .

Talvikiekot kerrankin ajoissa autojen alle!

Lauantai 29.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Olin apupoikana, kun keskipoika vaihtoi talvirenkaat Focukseni ja Rouvan Fiestan alle.

 

Kahteen metriin yltävä autonosturi sekä ammattikäyttöön suunniteltu painepesuri helpottivat ja jouduttivat hommia.

 

 

IMG_6385.JPG

 

Kahteen metriin nostava Stenhöj-nelipilarinosturi mahdollistaa myös…

 

 

IMG_6396.JPG

 

…autojen pohjan tutkimisen.

 

 

IMG_6387.JPG

 

Pojat hankkivat aikoinaan Kärcher Professional HDS 10/20-4M – kuumavesipesurin ja…

 

 

IMG_6391.JPG

 

…sitä käytettäessä pitää olla tukeva asento, sillä potkua riittää, mutta puhdastakin tulee.

Perhekunnalla taitaa olla seitsemän autoa, joten renkaidenvaihtopuuhaa ja renkaiden pesemistä riittää.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvikiekot kerrankin ajoissa autojen alle!, Talvirenkaiden vaihtaminen, Stenhöj, Stenhöj-nelipilarinosturi, Kärcher, Kärcher Professional HDS 10/20 -4M, ammattipesuri, Ford Fiesta, Ford, Ford Focus,

Saattaisin jotain tietää minäkin!

Keskiviikko 26.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Huomasin, että MTK:n entisen puheenjohtajan Heikki Haaviston muistelmat ovat ilmestyneet.

 

Heikki Haavisto teki pitkän luottamushenkilöuran mm. Raision Tehtaat Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana 1988 – 1996 ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1997.

 

Haaviston muistelmakirjan kommenteissa todetaan, että hän kummeksuu kirjassa Raision johtajien osaamattomuutta sekä optioahneutta.

 

Raision johtajien osaamattomuudesta minulla on lähikokemusta, sillä olihan Raisio työantajani päivälleen 40-vuotta 1.12.1970 alkaen.

 

Vain yksi yhtymän pääjohtajista poikkesi pääjohtaja Veikko Vainion lisäksi osaamisellaan ja hän oli pääjohtaja Matti Salminen.

 

Vuorineuvos Matti Salminen toimi Raision pääjohtajana vuosina 1992 – 1999 ja hänen pääjohtajakautensa oli Raisio Yhtymälle vahvaa eteenpäinmenon sekä kasvun aikaa – Salmisen Raisiossa oli ilo työskennellä.

 

Pitääpä hankkia luettavakseen Heikki Haaviston muistelmateos ”Talonpojan muistelmat”!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saattaisin jotain tietää minäkin!, Heikki Haavisto, Raision Tehtaat Oy, Raisio Yhtymä, Raision hallintoneuvoston puheenjohtaja Heikki Haavisto, pääjohtaja Veikko Vainio, pääjohtaja Matti Salminen, Raision johtajien osaamattomuus, Talonpojan muistelmat,

Zilga-viiniköynnös tuottaa satoa jopa hallaisella mökkitontillamme!

Sunnuntai 23.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Zilga on latvialainen viiniköynnöslajike, joka viihtyy hallaisellakin tontilla eli myös Viljakkalan Majajärvellä.

 

Meillä on varastorakennuksemme seinustalla neljä Zilga-viiniköynnöksen tainta, jotka ovat siinä kasvaneet kymmmenkunta vuotta.

 

Zilga on tuottanut vuosittain muutaman viinirypäleen, mutta nyt se antoi satoa merkittävästi.

 

 

IMG_6354.JPG

 

 

IMG_6355.JPG

 

 

IMG_6356.JPG

 

 

IMG_6357.JPG

 

 

Sato ei vielä yltänyt siihen, että sitä olisi voinut kunnolla hyödyntää, mutta kuitenkin sitä tuli ”maistelun” verran!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Zilga-viiniköynnös tuottaa satoa jopa hallaisella mökkitontillamme!, Zilga, latvialainen Zilga, Zilga- viiniköynnös, Viljakkala, Viljakkalan Majajärvi,

Se on valkosipulin istutusaika nyt!

Lauantai 22.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Nyrkkisääntönä on, että valkosipulit pitää istuttaa kaksi viikkoa ennen talventuloa.

 

Saatoin eilen olla hieman aikaisessa, kun istutin valkosipulit jo nyt. 

 

Toisaalta kokemuksen tuomalla varmuudella uskallan todeta, että valkosipulit saavat tulla kunnolliselle ”oraalle” jo ennen talventuloa ja siitä huolimatta niistä saadaan hyvä sato.

 

 

IMG_6358.JPG

 

Valkosipulimaa pitää jyrsiä moneen kertaan ja syvälle, kalkita hyvin ja lannoittaa väkevästi, jotta siitä saadaan hyvä sato ensi syksynä.

 

Ensi kevään aikana rikkakasvien torjunnasta on huolehdittava ja kesän aikana on ainakin kahdesti maalle annettava kunnollinen N-lannoitus eli typpilannoitus.

 

 

IMG_6372.JPG

 

Sain virolaisia valkosipulinsiemensipuleita Leila Hanhivaaralta Rakveren tuliaisina ja niistä riitti siemensipuleita valkoiseen merkkikeppiin saakka – kaksikolmasosaa valkosipulimaastani istutin oman tuotannon siemensipuleilla!

 

 

 

Nyt vaan odottamaan kevättä 2023!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on valkosipulin istutusaika nyt!, valkosipuli, valkosipulin istuttaminen, Rakvere, Rakveren tori,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »