Suomen turvallisuuspolitiikasta on voitava keskustella!Keskiviikko 30.4.2014 - -Esko Erkkilä- Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys on päättymässä 20.5.2015 ja varsinainen vaalipäivä on toukokuun 25. päivänä.
Eurovaalit eivät ole ehkä paras innoittaja, jotta voitaisiin syvällisesti keskustella Suomen turvallisuuspolitiikasta.
Keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen toki yritti avata keskustelua Suomen Nato-jäsenyyden tiimoilta, mutta asia on ainakin vielä nyt sivuutettu vaikenemalla.
Näen, että Suomen turvallisuuspolitiikka ja sen myötä Nato-keskustelu pitää avata heti eurovaalien jälkeen ja toivon, että se on tärkeä osa-alue, kun käydään eduskuntavaaleihin 2015.
Ukrainan tilanne merkitsee, että siirtoja Suomen ja Naton välisissä suhteissa ei tapahdu kriisin ollessa päällä, mutta se ei saa tukahduttaa kaikkien ajatuksissa olevaa kysymystä.
Asettaudun välimaastoon Nato-intoilijoiden ja Nato-keskustelujen kieltäjien väliin.
Odotan päättäjien asemassa olevilta kannanottoja Suomen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Joudun samaan hengenvetoon toteamaan, että ulkopoliittiseen ajatteluun pystyvien päättäjien määrä on perin rajallinen.
Asemansa vuoksi pystyvien päättäjien joukkoon kuuluu luonnollisesti Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö, mutta hänen lisäkseen joukko on kovin harvalukuinen.
Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen lienevät Niinistön ohella ainoat, jotka omaavat kompetenssia linjata Suomen etuja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.
Tuomiojalla lienee päivitetyt tiedot, mutta ovatko Väyrysen tiedot ajantasaiset?
On selvää, että nykyhallituksesta Tuomiojan lisäksi ei kenelläkään muulla ole taustaa linjata Suomen turvallisuuskysymyksiä.
Maan turvallisuuspolitiikka ja sen harjoittaminen pitäisi olla pitkäjänteistä toimintaa ja sen vuoksi on suuri ongelma, että hallituksen keskeisten ministereiden ”maanpakolaisuuden” vuoksi hallitus on toimintakyvytön eduskuntavaaleihin saakka.
Hallituksen toimintakyvyttömyys merkitsee, että kansalaiset tukeutuvat maan turvallisuuspolitiikan hoitamisessa nyt Tasavallan Presidentin linjauksiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Nato-keskustelu, Nato-keskustelu Suomessa, Sauli Niinistö, Mikael Pentikäinen, Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen, |
Miksi Eduskuntatalon Valtiosalissa on ainoastaan viiden presidenttimme rintakuvat?Torstai 20.6.2013 - -Esko Erkkilä- Eduskuntatalon Valtiosalissa on viiden presidenttimme rintakuvat.
Rintakuvansa ovat Valtiosaliin saaneet:
K.J. Ståhlberg
L.K. Relander
P.E. Svinhufvud
Kyösti Kallio
Urho Kekkonen
On ounasteltavissa, että Sauli Niinistön rintakuva liitetään aikanaan kuudentena presidenttinä Valtiosalin seinällä esiintyvien valtiomiesten joukkoon.
Miksi Risto Ryti, C.G.E. Mannerheim, J.K.Paasikivi, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen eivät ole päässeet tähän joukkoon?
Syy on yksinkertainen: Vain Ståhlberg, Relander, Svinhufvud, Kallio ja Kekkonen ovat toimineet tasavallan presidentin ja myös eduskunnan puhemiehen tehtävissä!
Nykyinen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö toimi eduskunnan puhemiehenä vuosina 2007 – 2011 ja sen vuoksi on odotettavissa, että hänen rintakuvansa ilmestyy aikanaan Valtiosalin seinälle.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntatalo, Valtiosali, eduskunnan puhemies, K.J. Ståhlberg, L.K. Relander, P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio, Urho Kekkonen, Sauli Niinistö, |
Presidentti Niinistön palkkionalentamisesitys on jälkijättöinen hanke kotieläintuottajien tulokehitykseen verrattunaTiistai 8.1.2013 - -Esko Erkkilä- Presidentti Sauli Niinistön ensimmäinen Uudenvuodenpuhe ja sitä seurannut kirje pääministeri Jyrki Kataiselle tasavallan presidentin palkkion alentamiseksi vuoden 2006 tasolle on aiheuttanut paljon puhetta.
Tasavallan presidentin aloittama keskustelu on paikallaan, mutta sen populistinen luonne arveluttaa.
Jos Niinistön aloitteen katsotaan velvoittavan kaikkia kansalaisia palkanalennukseen tai eläkkeiden alentamiseen, ollaan väärillä urilla.
Yleinen palkkatason alentaminen sopii ehkä poroporvareille ja kamreereille, mutta se vie yhteiskuntamme vaikeuksiin.
Taloutemme nojaa yhä yksipuolisemmin yksityiseen kulutukseen ja jos palkkakehityksen alentamista presidentin esimerkin mukaisesti yksioikoisesti noudatettaisiin, olisimme nopeasti vaikeassa tilanteessa.
On jäänyt aivan olemattomalle huomiolle, että monet kansalaisryhmät ovat jo vuosikausia joutuneet sopeutumaan alenevan ansiokehityksen tilanteeseen.
Eläkeläisten ja palkansaajien ohella kotieläintuottajat ovat viime vuosina kokeneet kovia omassa ansiokehityksessään.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n ja Tilastokeskuksen aineistoon perustuva maatilojen yrittäjätulon sekä palkansaajien ansiotulon vertailu kertoo, että palkansaajien ansiotulo on 2000-luvulla kehittynyt + 25 %, mutta maatilojen yrittäjätulo on alentunut yli 10 %. (Lähde MT 07.01.2013) Kaikki tiedämme, että palkansaajien ansiotason kehittyminen 2000-luvulla (vaikka onkin ollut tasoa + 25 %) on todellisuudessa merkinnyt reaalitasolla ansiokehityksen alenemista. Tuntumani maataloustuottajien yrittäjätulon kehittymiseen on parin viime vuoden osalta ollut heikompi kuin aikaisemmin, mutta tiedän, että erityisesti kotieläintuottajien tulonmuodostus on heikentynyt huolestuttavasti.
On kaikkien kannalta tärkeää, että ruuan alkutuottajan taloudellisesta asemasta huolehditaan jatkossa paremmin kuin on tapahtunut 2000-luvulla.
Populistiset hankkeet kansalaisten ansiotason alentamiseksi eivät ole kannatettavia.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentti Sauli Niinistö, Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2013, ruuan hinta, alkutuotannon ansiokehitys, |
Palataan vielä hetkeksi presidentinvaalien vaalimökeille Tampereen KeskustorilleTorstai 29.3.2012 - -Esko Erkkilä- Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käytiin tammikuun 22. päivänä ja toinen kierros helmikuun 5. päivänä.
Vaaleissa valittu uusi Tasavallan Presidentti on jo asettautunut Mäntyniemeen, mutta nyt voimme muutaman Tampereen Keskustorin vaalimökeillä ottamani valokuvan avulla vielä hetkeksi siirtyä ensimmäistä äänestyskierrosta edeltäviin tapahtumiin.
Lähinnä Raatihuonetta sijaitsi Vihreiden vaalimökki ja siitä Teatteritalon suuntaan seuraavana oli Perussuomalaisten vaalimökki. Keskustan vaalimökki sijaitsi Perussuomalaisten vaalimökin vieressä.
Keskustan vaalimökin vieressä oli SDP:n vaalimökki, joka tässä on vielä avaamatta. Demareiden vieressä sijaitsi Kokoomuksen vaalimökki.
Vaalimökkirivistön kolme viimeistä mökki olivat Kristillisdemokraattien, RKP:n sekä Vasemmistoliiton vaalimökit. Vasemmistoliiton talkooväki oli innokkaasti mukana kaikkina päivinä, mutta kristilliset saivat talkoojoukkonsa liikkeelle vasta hieman ennen ensimmäistä äänestyspäivää. RKP ei avannut vaalimökkiään koko presidentinvaalikampanjan aikana lainkaan.
On selvää, että toiminta vaalimökeillä keskittyi lähimpänä Raatihuonetta sijaitseville mökeille, sillä niiden ehdokkaat muodostivat vaalikamppailun seuratuimman joukon.
Vihreiden Pakka Haavisto kävi vaalimökillään ennen ensimmäistä kierrosta ja silloin hän ei vetänyt kansaa mökilleen montaakaan. Haavistolla olikin hyvää aikaa käydä kättelemässä kaikkien kilpailijoidensa vaalimökkien talkooväki ja varmaan hän kätteli myös oman joukkonsa.
Keskustan vaalimökki ja sen tienoot olivat suosittu tapaamispaikka myös muiden puolueiden edustajille. Tässä apulaispormestari Timo Hanhilahti keskustelee vaalimökillämme Kokoomuksen Matti Höyssän kanssa.
------- Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kävi antamassa ennakkoäänensä Tampereella ja äänestysmatkallaan hän piti puhetilaisuuksia sekä poikkesi myös vaalimökillä.
Pyysin Heinäluomaa koppaamaan kainaloonsa Tampereen ex-apulaispormestarin Tarja Jokisen ja puhemies toteuttikin pyyntöni, jotta sain otettua tämän valokuvan. Toimitin valokuvan Tarja Jokiselle pikapikaa ja hän kiittelikin hyvästä kuvasta minua heti seuraavana aamuna ja kertoi liittäneensä sen jo illan aikana facebook-sivuilleen – näin toimii yhteistoiminta!
------------
Sittemmin presidentiksi valittu Sauli Niinistö poikkesi ennen Tampereen vaalitilaisuuttaan Kokoomuksen vaalimökillä ja olin ”naapurin talkoolaisena” kameran kanssa paikalla. Tässä muutama otos tungoksen keskeltä:
Niinistölle ojennettiin kaikenlaisia pieniä lahjoja. Onneksi perussuomalaisten Kike Elomaa ei ollut paikalla, sillä hänellä on taipumuksia ojentaa korkeille vieraille hieman sopimattomia lahjoja!
Myös kirjekuoria silloinen presidenttiehdokas ja myöhemmin presidentiksi valittu Sauli Niinistö sai. Onneksi kirjekuoret eivät kuitenkaan olleet ruskeita.
Tuleva presidentti sai aikaan Kokoomuksen vaalimökillä melkoisen tungoksen.
Vasta tätä juttua kootessani ja tutkailtuani ottamiani valokuvia huomasin, että myös Jenni Haukio oli Niinistön matkassa. Vai olenko väärässä?
Vaalimökkikokemukset olivat Paavo Väyrysen tukijoukoissa miellyttävät. Suositun ehdokkaamme, mutta ehkä pieneltä osin myös ahkeran vaalimökkityöskentelymme tuloksena Paavo Väyrynen sai Tampereelta yli 11.000 ääntä.Väyrysen äänisaalis oli kolmanneksi paras ehdokkaista ja hänen äänimääränsä nosti Suomen Keskustan Tampereella kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Haavisto, Paavo Väyrynen, Eero Heinäluoma, eduskunnan puhemies Eero Heinäluma, Tarja Jokinen, apulaispormestari Tarja Jokinen, ex-apulaispormestari Tarja Jokinen, Sauli Niinistö, Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö, Jenni Haukio, |
Markan ostovoima haihtuu tänään unholaanKeskiviikko 29.2.2012 - -Esko Erkkilä- Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskuntana Suomi käytti vuoteen 1840 saakka rinnakkain entisen emämaansa Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa rahayksikkönään.
Tämän jälkeen Suomen rahayksikkönä oli parinkymmen vuoden ajan ainoastaan rupla.
Suomi sai v. 1860 oman rahayksikön eli markan. Muina nimivaihtoehtoina oli mm. sataikko, omena ja suomo.
Suomi liittyi vuoden 1999 alusta Euroopan yhteisvaluuttaan euroon ja silloin päättyi markan itsenäinen asema valuuttana.
Euron alkuaikana todettiin muistikuvani mukaan jotenkin näin: ”Suomen virallinen valuutta on euro, mutta sen ilmenemismuotona on markka”.
Markkamääräiset setelin ja kolikot olivat maksuvälineinä 28.2.2002 saakka, joista viimeiset kaksi kuukautta rinnan eurojen kanssa.
Markan osalta säädettiin, että Suomen Pankki vaihtaa markkaseteleitä ja viimeisen käytössä olleen sarjan markkakolikoita euroiksi kymmenen vuotta markan poisjäännin jälkeen.
Todellisuudessa tälle vuodelle ajoittunut karkausvuosi pidentää tuota aikaa yhdellä päivällä eli vielä tänään pankit vaihtavat markkoja niiden nimellisarvolla euroiksi.
Vaimoni löysi jostain kätköistään peräti tuhannen ja sadan markan arvoiset markkasetelit ja antoi minulle tehtäväksi käydä vaihtamassa ne euroiksi.
En jättänyt minulle uskottua tehtävää suinkaan viime tinkaan, sillä poikkesin Tampereen Seudun Osuuspankin palvelutiskillä jo toissapäivänä!
Osuuspankki hyvitti markoista täsmälleen virallisen vaihtokurssin (5,94573) mukaan, mutta veloitti valuutanvaihdosta kuitenkin 3,50 euroa. Eipä sillä kolmella ja puolella eurolla olisi kannattanut käydä Suomen Pankissa Helsingissä!
Tänä päivänä on mielenkiintoista palauttaa mieliin Eduskunnassa kymmenen vuotta sitten käyty keskustelu, jossa keskustalaiset kansanedustajat Lauri Oinonen ja Seppo Lahtela kysyivät kirjallisessa kysymyksessään markan osalta mm. seuraavaa:
”Suomalaisia surettaa nähdä oman rahan joutuminen silppureihin tai sulattamoihin. Onkin herännyt kysymys, olisiko ollut parempi säilyttää tarkoin vartioiduissa paikoissa omat rahamme, jos tulee aika, että joutuisimme niihin palaamaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miksi euroon siirtymisestä ei järjestetty kansanäänestystä, miten hyvitetään mm. yksityisyrittäjille euroon siirtymisestä aiheutuneita lisäkustannuksia ja voidaanko markkamääräisten kolikoiden ja seteleiden hävittämisestä luopua? Helsingissä 2 päivänä tammikuuta 2002 Lauri Oinonen /kesk
Silloinen valtiovarainministeri ja huomenna Tasavallan Presidentiksi siirtyvä Sauli Niinistö vastasi Eduskunnan pöytäkirjojen mukaan sanatarkasti mm. näin:
”Euron käyttöönotto Euroopan unionin yhteisenä rahayksikkönä on peruuttamaton tapahtuma, eikä asiaa koskevaan EY:n perustamissopimukseen sisälly menettelytapaa, jolla rahaliitto purettaisiin tai siitä erottaisiin. Markkamääräisten seteleiden ja kolikoiden hävittämisestä ei ole syytä luopua, koska niille ei ole nähtävissä käyttöä tulevaisuudessa. Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2002 Valtiovarainministeri Sauli Niinistö”
Päteekö tässä vastauksen kaikkien vivahteiden osalta vanha suomalainen sananlasku:
Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee.
Vai onko sittenkään niin?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markka, taalari, rupla, euro, Lauri Oinonen, Seppo Lahtela, Sauli Niinistö, valtiovarainministeri Sauli Niinistö, Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö, Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, |
Kaksi erilaista kirjoitustaMaanantai 6.2.2012 - -Esko Erkkilä- Valmistelin kaksi erilaista blogikirjoitusta tälle päivälle. Sauli Niinistö – Tasavallan PresidenttiSuomi on saanut Tasavallan Presidentin, sillä Sauli Niinistö valittiin eilen pidetyissä presidentinvaaleissa Suomen 12. presidentiksi. Sauli Väinämö Niinistön edeltäjät Suomen Tasavallan presidentteinä ovat: • Kaarlo Juho Stålberg • Lauri Kristian Relander • Pehr Evind Svinhufvud • Kyösti Kallio • Risto Heikki Ryti • Carl Gustav Emil Mannerheim • Juho Kusti Paasikivi • Urho Kaleva Kekkonen • Mauno Henrik Koivisto • Martti Oiva Kalevi Ahtisaari • Tarja Kaarina Halonen Sauli Niinistö valittiin presidentiksi kaksivaiheisessa suorassa kansanvaalissa, jossa toisella kierroksella hänen vaihtoehtonaan oli Pekka Haavisto. Niinistö asetetaan virkaansa maaliskuun 1. päivänä. Vaalien äänestys-% kohosi yllättävänkin korkeaksi, vaikka toisen kierroksen ehdokkaat olivatkin toisten kopiota. Toivotan Sauli Niinistölle viisautta toimia presidenttinä koko Suomen parhaaksi! -Esko Erkkilä- === Varauduin myös toisenlaiseen lopputulokseen ja laadin myös toisen vaihtoehdon tämän päivän blogikirjoituksekseni. Blogikirjoitusversioni, joka ei ole tämän päivän virallinen blogikirjoitukseni kuului näin: Pekka Haavisto – Tasavallan PresidenttiSuomi on saanut Tasavallan Presidentin, sillä Pekka Haavisto valittiin eilen pidetyissä presidentinvaaleissa Suomen 12. presidentiksi. Pekka Olavi Haaviston edeltäjät Suomen Tasavallan presidentteinä ovat: • Kaarlo Juho Stålberg • Lauri Kristian Relander • Pehr Evind Svinhufvud • Kyösti Kallio • Risto Heikki Ryti • Carl Gustav Emil Mannerheim • Juho Kusti Paasikivi • Urho Kaleva Kekkonen • Mauno Henrik Koivisto • Martti Oiva Kalevi Ahtisaari • Tarja Kaarina Halonen Pekka Haavisto valittiin presidentiksi kaksivaiheisessa suorassa kansanvaalissa, jossa toisella kierroksella hänen vaihtoehtonaan oli Sauli Niinistö. Haavisto asetetaan virkaansa maaliskuun 1. päivänä. Vaalien äänestys-% kohosi yllättävänkin korkeaksi, vaikka toisen kierroksen ehdokkaat olivatkin toistensa kopiota. Toivotan Pekka Haavistolle viisautta toimia presidenttinä koko Suomen parhaaksi! -Esko Erkkilä- === Mielestäni hyviä versioita molemmat, mutta ensimmäinen on se virallinen versio! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasavallan presidentti, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto, |
Kaksoisveljesten taustajoukot, media sekä kaksoisveljet itsekin yrittävät löytää eroja presidentiksi pyrkivistä Brysselin identtisistä kaksoisveljeksistäPerjantai 3.2.2012 - -Esko Erkkilä- Kylillä kerrotaan, että maassa käydään presidentinvaaleja.
Presidentinvaaleissa protestipuolue putosi sille tasolle, jolla eri maiden protestipuolueet luontaisesti ovat.
Toivon, että Haaviston ja myös Niinistön taustajoukot arvostavat Suomen Keskustaa edustavia henkilöitä ja heidän toimintaansa myös sen jälkeen, kun presidentinvaalit ovat ratkenneet!
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Haavisto, Sauli Niinistö, Presidentin Uudenvuodenpuhe, Presidentin Uudenvuodenpuhe 1.1.2013, Presidentin Uudenvuodenpuhe 2013, Suomen Keskusta, Timo Soini, Paavo Lipponen, Paavo Väyrynen, kaksoisveljekset Haavisto ja Niinistö, |
Julkisuuteen vuotanut Kokoomuksen salainen kuntateurastushanke varmisti Paavo Väyryselle hyvän tuloksen presidentinvaaleissaLauantai 14.1.2012 - -Esko Erkkilä- Suomen Kuvalehti teki eilen todellisen valtiomiesteon, kun se klo 07.45 toi julkisuuteen Kokoomuksen suunnitteleman kuntateurastushankkeen kuntakohtaiset lahtaukset. Kuntateurastukselle julkisen kuvan antaa kokematon kuntaministeri Henna Virkkunen. Hänen apunaan toimii Virkkusen tamperelainen valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen, joka ennen tätä pestiään toimi Tampereella apulaispormestarina.
”Täytyy onnitella tutkivaa journalismia, joka on onnistunut kaivamaan tiedon, jota on tietoisesti haluttu viivyttää.”
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Kuvalehti, kuntateurastus, kuntauudistus, Jyrki Katainen, Sauli Niinistö, Henna Virkkunen, Anna-Kaisa Ikonen, Kimmo Tiilikainen, |
Soini piirsi hyvän Suomen kartan, Väyrynen ratkaisi ongelman ja muut presidenttiehdokkaat lunttasivat sekä peesasivat VäyrystäTorstai 12.1.2012 - -Esko Erkkilä- Aamulehden ja YLE Tampereen järjestämässä presidenttiehdokkaiden yhteistentissä Tampere-talossa maanantaina tammikuun 9.päivänä oli monta mielenkiintoista osiota. ”Toiset lunttasivat”ja jatkoi: ”Hyvä, että osasitte ottaa meistä oppia!”.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, Timo Soini, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto, Sari Essayah, Eva Biaudet, Paavo Arhinmäki, |
Ehtiikö Niinistön kupla puhkeamaan jo ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta?Tiistai 10.1.2012 - -Esko Erkkilä- Aamulehti ja Yle Tampere järjestivät eilen eli maanantaina tammikuun 9. päivänä asia-anniltaan onnistuneen vaalitentin presidenttiehdokkaille.
…tuttu Yle Tampereen radioääni Kai Pohjanen.
Presidenttiehdokkaat oli ryhmitelty lavalle siten, että yleisöstä katsoen vasemmalla olivat Paavo Arhinmäki ja Eva Biaudet, keskellä omana ryhmänään Sari Essayah, Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö sekä oikealla Timo Soini ja Paavo Väyrynen.
Arhinmäki ja Biaudet
Essayah, Haavisto ja Niinistö
Soini ja Väyrynen
Paavo Väyrynen osoitti olevansa "Koko kansan presidentti". Oli helppo huomata, että saliyleisö oli ylivertaisen kokemuksen omaavaan Väyryseen tyytyväinen ja nautti niistä puheenvuoroista, joita Väyrynen käytti. On todettava, että Väyrysen ja Soinin pöytäkunta oli ehdottomasti illan paras pöytäkunta asiatiedoiltaan ja myös paljon puhutulta "lavasäteilyltään".
Huomasin vasta tilaisuuden jälkeen, että en ottanut Paavo Arhinmäestä lainkaan yksilökuvaa, mutta tässä hän on yhdessä juontaja Kai Pohjasen kanssa.
Eva Biaudet
Pekka Haavisto
Sauli Niinistö
Timo Soini
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Yle Tampere, Tampere-talo, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Sauli Niinistö, Timo Soini, Paavo Väyrynen, Jouko Jokinen, Jorma Pokkinen, Kai Pohjanen, |
Paavo Lipponen huhtikuussa1998: "Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua."Lauantai 17.12.2011 - -Esko Erkkilä- Vanha suomalainen sananlasku kuuluu: ”Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee”.
Sananlaskussa on vinha perä, mutta sen sanoma ei sovellu nykyisten presidenttiehdokkaiden eli Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön tekemien virheiden muistelussa. Niinistön ja Lipposen tekemiä virheitä on juuri nyt muisteltava, jotta emme valitsisi suuriin virheisiin syyllistyneitä johtajia Tasavallan tärkeimmälle paikalle.
Molemmat ovat vahvasti syyllisiä siihen lamaan, jonka kurimuksessa Suomi nyt kiemurtelee.
Valitettavasti joudumme toteamaan tutun televisiomainoksen tavoin, että eikä tässä kaikki!
Taloudellinen tilanne tulee Suomessa pahenemaan ja siihen Sauli Niinistö sekä Paavo Lipponen ovat suuresti syyllisiä.
Muisteluksissa on syytä palata huhtikuun 1998 tapahtumiin. Silloin pääministerinä toiminut Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö runttasivat Suomessa päätökset, jotka erityisesti nyt koettelevat jokaisen suomalaisen selkänahkaa.
Onneksi nykyaikainen media antaa meille mahdollisuuden tutkailla Niinistön ja Lipposen menettelyä huhtikuussa 1998, sillä jo silloin osattiin taltioida kahden diktaattorimaisesti toimineen sanomiset talteen.
Paavo Lipponen sanoi silloin mm.: ”Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua. Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä sieltä vielä itse pyyhkimään…”
Lipponen lausui nämä sanat eduskunnan puhujanpöntöstä ja ne oli osoitettu silloiselle oppositiojohtaja Esko Aholle, kun Keskusta uskalsi asettaa Lipposen ja Niinistön toimenpiteet kyseenalaisiksi. Lipposen naamalla oli halveksiva irvistys, kun hän tämän tuomionsa Aholle ja koko Keskustalle lausui.
Toivon, että mahdollisimman moni suomalainen katselee MTV:n noista puheista ja tapahtumista koostaman aineiston. Se löytyy helposti esim. googlaamalla nuo Lipposen ikimuistoiset sanat eli:
”Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua.”
Aineisto on viime päivinä ollut vilkkaan mielenkiinnon kohteena ja se on hyvin ymmärrettävää, sillä kaikkia suomalaisia kiinnostaa nyt, että miten presidenttiehdokkaat ovat pystyneet rakentamaan Suomen tulevaisuutta.
Silmät avaavaa viisiminuuttista monen katsottavaksi toivoen
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä on pimeää pelottelua, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Esko Aho, Paavo Väyrynen, |
Eroamaan joutuva Silvio Berlusconi kävi 4.3.2011 vauhdittamassa Kokoomuksen eduskuntavaalikampanjaa - kutsuuko Katainen Berlusconin uudestaan Suomeen ja nyt Sauli Niinistön vaalivankkureiden vetäjäksi?Keskiviikko 9.11.2011 - -Esko Erkkilä- Italian pääministeri Silvio Berlusconi kävi Helsingissä vauhdittamassa suomalaisen veljespuolueensa eli Kansallisen Kokoomuksen eduskuntavaalikampanjaa maaliskuun 4. päivänä 2011.
Berlusconin opit tehosivat hyvin, sillä Kokoomus menetti eduskuntapaikkoja, mutta nousi maamme suurimmaksi puolueeksi. Berlusconin suomalaisen veljespuolueen puheenjohtajasta Jyrki Kataisesta tuli monivaiheisten hallitusneuvottelujen tuloksena Suomen pääministeri.
Voidaan siis todeta, että Katainen sai Berlusconilta sellaista oppia, jota hän tarvitsi.
Suomessa on vaalit taas tammikuussa ja nyt odottelemmekin, että Katainen kutsuu Silvio Berlusconin Suomeen uudestaan ja tällä kerralla Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön vaalivankkureiden vetäjäksi.
Nyt Berlusconilla olisi hyvin aikaakin, sillä hän joutuu eroamaan Italian pääministerin paikalta lähipäivinä. Todellisuudessa Berlusconi on eilen saapuneen tiedon jälkeen rasite omalle puolueelleen ja varmaan myös Kokoomukselle, joka tukeutui Berlusconin tukeen viime maaliskuussa.
Katainen ennakoi 8.11.2001 antaessaan Eduskunnalle pääministerin ilmoitusta huippukokouksesta ja ajankohtaisesta tilanteesta Euroopan taloudessa, että Kreikan jälkeen taloudelliseen umpikujaan ovat ajautumassa Espanja sekä erityisesti Kansallisen Kokoomuksen veljespuolueen ja Silvio Berlusconin johtama Italia.
Ilmoitusta antaessaan Katainen ei ehkä vielä tiennyt veljespuolueensa puheenjohtajan ja pääministerikollegansa ajolähdöstä!
Mielestäni Silvio Berlusconin kutsuminen tukemaan Helsinkiin Kansallisen Kokoomuksen eduskuntavaalikampanjaa viime maaliskuussa osoitti jo silloin Kataiselta harkintakyvyn pettämistä.
Otaksun, että Katainen, Kansallinen Kokoomus ja kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö ovat nyt hyvin halukkaita ottamaan tiukasti etäisyyttä Silvio Berlusconiin.Kansalaisten on hyvä kuitenkin muistaa, että näin ei ollut vielä maaliskuussa, vaan Katainen toimi silloin hyvin halukkaasti Silvio Berlusconin isäntänä ja oppipoikana!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Silvio Berlusconi ja Jyrki Katainen, Jyrki Katainen, Silvio Berlusconi, Sauli Niinistö, Berlusconin ero, |
Puhemies Sauli Niinistön käyttäytyminen sai aiheellista arvostelua uuden eduskunnan täysistunnossa 10.5.2011Maanantai 16.5.2011 - -Esko Erkkilä- Uusi eduskunta käsitteli 10.5.2011 pidetyssä täysistunnossa eduskunnan tilintarkastajien tilintarkastuskertomusta eduskunnan tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2010. Kansanedustaja Timo V. Korhosen (kesk) esittelypuheenvuoron jälkeen Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari käytti puheenvuoron, jossa hän esitti, että… ”…uuden istuntokauden alkaessa on hyvä miettiä, mitä me kansanedustajat täällä teemme ja teemmekö me sen niin hyvin kuin osaamme.” Näin todettuaan Kalmari kohdisti sanansa eduskunnan edellisen puhemiehen toiminnalle, kun hän eduskunnan pöytäkirjan mukaan sanoi näin:
”On syytä miettiä tämän toiminnan taloudellisuutta ja tehokkuutta, ei niin, että puhemies median kanssa lyttää parlamentarismin ja retostelee eduskunnan rahankäytöllä, vaan niin, että me yhdessä miettisimme, miten asiat voisi tehdä taloudellisemmin ja tuottavammin.”
(Kyseessä on suora lainaus eduskunnan pöytäkirjasta, mutta alleviivaus on bloginkirjoittajan).
Sattuvasti sanottu! Tiedän, että useat edellisen eduskunnan jäsenistä kokivat puhemies Niinistön käyttäytymisen parlamenttia vähättelevänä. On hyvä, että Anne Kalmari puuttui asiaan ja hänen mielipiteensä tuli kirjattua eduskunnan pöytäkirjoihin. Toivon, että uuden eduskunnan puhemiehistö osaa puolustaa kansan valitsemia kansanedustajia ja heidän toimintaansa, eikä ole ensimmäisenä nakertamassa eduskunnan arvovaltaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskunta 2011, Timo V. Korhonen, Anne Kalmari. Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies, täysistunto, |
Niinistö sai kahdesti köniinsäSunnuntai 19.9.2010 - -Esko Erkkilä- Eduskunnan puhemies sai lyhyen ajan kuluessa kahdesti köniinsä.
Puhemies Sauli Niinistö ryhtyi menestyksen toivossa ja julkisuuden kipeyttään Suomen Palloliitto ry:n liittohallituksen puheenjohtajaksi.
Liittohallituksen puheenjohtajuuden tuoman mandaatin myötä hän johtaa myös Suomen Palloliiton hallintovaliokuntaa.
Suomen Palloliitto ja sen liittohallituksen puheenjohtaja Sauli Niinistö ovat viime päivinä kokeneet kovia, kun Suomi hävisi jalkapalloilun minimaalle Moldovalle 2 -0 ja samalla reissulla Suomi kävi häviämässä Hollannille 2 - 1.
Niinistö oli mukana turnausmatkalla. Jalkapallokiireet merkitsivät, että puhemies ei ehtinyt Eduskuntaan, kun valtiopäivät aloittivat syysistuntokautensa tiistaina 7.9.2010.
Niinistö on hyvin herkästi puuttunut kansanedustajien erilaisiin kotkotuksiin ja hyvä niin, mutta ei hänkään näköjään näe malkaa omassa silmässään.
Jalkapalloilu on tärkeä toimintamuoto tavallisille nuorille ja miksei kaikille kansalaisille, mutta se pitäisi olla tullut selväksi kaikille, että Suomesta ei tule jalkapalloilun suurmaata.
Tämän vuoksi ihmetyttääkin, että Eduskunnan puhemies laistaa syysistuntokauden avajaiset.
Syysistuntokauden avajaisiin toi omaa tummaa väriään kansanedustaja Tommy Tabermann´n poismeno kesän lopulla. Hänen paikallaan Eduskunnan istuntosalissa oli kukkavihko.
Eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäisen muistosanat Tabermann´n muistolle olivat koskettavat, joten siinä mielessä Niinistön poissaolo ei vaikuttanut avajaisten tunnelmaa latistavasti.
Ehkä Niinistön kannattaisi vielä kerran miettiä, että onko hänen paikkansa urheilujärjestön peräsimessä. Sitä hänen ainakin pitäisi miettiä, että onko Eduskunnan puhemiehen soveliasta missata Eduskunnan tärkeimmät istuntopäivät ja loistaa poissaolollaan silloin. Poissaolo tärkeistä istunnoista vapaa-ajan kiireisiin vedoten vie pohjan vaatia säntillistä käyttäytymistä kansanedustajilta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi-Moldova, Suomi-Hollanti, Sauli Niinistö, Eduskunnan puhemies, Suomen Palloliitto, Tommy Tabermann, Seppo Kääriäinen, |
Tampereen ohitustiet ovat osoittautuneet tarpeellisiksiSunnuntai 23.5.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereella ja lähiympäristössä seurataan liikennevirtojen kehittymistä liikennevaloliittymissä ja liikenteen automaattisten mittauspisteiden avulla. Tarkkailupisteitä on n. seitsemisenkymmentä.
Vuosien 2008 - 2009 tutkimustulokset on julkaistu ja ne vahvistavat vallalla olleet olettamukset.
Yleistoteamuksena se, että kaupungin ydinkeskustan ohittavilla liikenneväylillä liikennemäärät ovat kasvaneet ja ydinkeskustan tai sinne suuntautuvilla väylillä liikenne on vähentynyt. Läntinen kehätie on liikennemäärien kasvamisessa kärjessä, sillä... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Läntinen kehätie, VT9, Sauli Niinistö, Mikko Alatalo, Antti Kalliomäki, Atala, Tarastenjärvi |
"Tavara ei kulje tekstiviestillä"Tiistai 4.5.2010 - -Esko Erkkilä- Otsikko on lainattu Turun sataman asiakaslehdestä, jonka nimi on Abord. Lehti tulee minulle työni merkeissä, sillä Turun satama ja sen materiaalitoiminnot ovat kuluneen 15 vuoden aikana tulleet tutuiksi.
Viimeisimmän Abord´n juttu "Tavara ei kulje tekstiviestillä" käsittelee Turun seudun maantieliikenteen ratkaisuja, joita alueelle kaivataan lähivuosina. Jutussa todetaan aivan oikein, että investoinnit liikenneyhteyksiin kasvattavat kansantaloutta.
Turussa ollaan tyytyväisiä E18:n avaamiseen koko matkaltaan Turusta Helsinkiin ja todetaan, että tieyhteys on lunastamassa niitä toiveita, joita siihen on asetettu.
Eurooppatie E18 Suomessa on tieyhteys Turun ja Naantalin satamista pääkaupunkiseudun kautta Vaalimaan rajanylityspaikalle. E18-reitti muodostuu pääosin kansallisista valtateistä 1 ja 7 sekä kantatiestä 50 (Kehä III). Turulle ja Turun satamalle... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turku, Turun satama, Abord, Helsinki, E18, VT8, VT9, VT10, Mikko Alatalo, Antti Kalliomäki, Sauli Niinistö, Tampereen läntinen ohitustie |