Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kahdeksan ja puoli vuotta Infran johtokunnassa osoittivat, että Tampereen kaupungin omatuotanto voi olla kannattavaa!

Torstai 15.6.2017 - -Esko Erkkilä-

Eilinen Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan kokous päätti sen ajanjakson, jonka sain olla aluksi neljä vuotta varapuheenjohtajana ja sen jälkeen neljä ja puoli vuotta Infran johtokunnassa tervehdyttämässä kyseistä liikelaitosta.

 

 

Liikelaitoksen johtokunnassa toimiminen vastaa osakeyhtiön hallituksen jäsenyyttä.

 

 

Vuonna 2008 järjestettiin kunnallisvaalit, joiden tuloksena minulle suotiin silloisen Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajuus. Toimin vuodesta 2009 vuoteen 2012 saakka johtokunnassa Keskustan mandaatilla.

 

 

Vuosina 2013 ja 2014 toimin johtokunnan rivijäsenenä SDP:n mandaatilla.  Olen tästä ajanjaksosta ylpeä, sillä käsitän, että SDP:n päättäjät arvostivat bisnesmaailman osaamistani.  SDP luotti minuun liike-elämän osaajana, vaikka en lennäkään ”samassa poliittisessa parvessa” kuin he.

 

 

Tilanteet muuttuivat ja vuoden 2015 alusta sain jatkaa Infran johtokunnassa Keskustan edustajana aina eiliseen saakka, jolloin Infran nykyinen johtokunta piti viimeisen kokouksensa.

 

 **************

 

Saatan joskus palata useisiinkin asioihin, jotka liittyvät Tampereen kaupungin liikelaitoksiin ja niiden kehittämiseen, mutta nyt päällimmäisenä on mielessä se positiivinen taloudellinen kehitys, jonka saimme kahdeksan ja puolen aikana aikaan Tampereen Infra Liikelaitoksessa.

 

 

Eräät poliittiset tahot ja erityisesti Tampereen virkamiehet ajavat liikelaitosten yhtiöittämistä.

 

 

En kannata liikelaitosten yhtiöittämistä, sillä se heikentäisi demokraattisesti valittujen luottamushenkilöiden mahdollisuutta vaikuttaa liikelaitosten kehittämiseen.

 

 

Oleellista yhtiöittämisessä olisi, että yhtiöinä liikelaitokset siirtyisivät osakeyhtiölain piiriin ja se olisi rankka heikennys esimerkiksi henkilöstön asemaa ja pitkäjänteiseen turvallisuuteen.  Yhtiöittämisen jälkeen nykyiset liikelaitokset siirtyisivät kvartaalitalouden piiriin ja kylmien numeroiden perustella tapahtuvan johtamisen alaisiksi.

 

 

Tampereen Infra Liikelaitoksen esimerkki osoittaa, että pätevien luottamushenkilöiden muodostama johtokunta pystyy sparraamaan toimitusjohtajaa sekä luotsaamaan liikelaitosta ainakin yhtä hyvään taloudelliseen tulokseen kuin se olisi yhtiöissä mahdollista.

 

 

Selkeä ei Tampereen kaupungin liikelaitosten yhtiöittämiselle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infra Liikelaitos, Liikelaitosten yhtiöittäminen Tampereella, Henkilöstön asema liikelaitosten yhtiöittämisessä,

Tangokuningas kiitti laulaen

Maanantai 12.6.2017 - -Esko Erkkilä-

Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen on syntyjään Viljakkalasta.

 

 

Kauko on viisilapsisen perheen kuopus Viljakkalan Inkulasta.

 

 

 

IMG_0121.JPG

 

 

Lions Club Viljakkala on lahjoittanut tämän Kauko Simosen kuvan Viljakkalan Seurojentalolle hiljattain, sillä näin tämän taulun ensimmäisen kerran paikallaan lauantaina 10.6.2017.

 

 

Taulussa kerrotaan, että ”Satu ruskeista silmistä” oli se kappale, jonka Kauko esitti voittamassaan tangokuningaskilpailussa vuonna 1985.

 

 

Kaikki Simosen perheen lapset ovat minulle tuttuja – kaksi tyttöä ja kolme poikaa.

 

 

Kauko on vuonna 1951 syntyneenä perheen kuopus.

 

 

 

***************

 

 

 

Olen lyöty Hyvämieleisten Sarvipäitten Ritarikunnan jäseneksi samassa tilaisuudessa, jossa myös Kauko Simonen lyötiin tuon hämeenkyröläistä kulttuuria valvovan ja sitä edistävän ritarikunnan jäseneksi.

 

 

Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikuntaan kuuluu mm. useita entisiä ministereitä ja muitakin poliitikkoja, ainakin yksi Eduskunnan puhemies ja kenraalikunnan jäsen sekä monia talouselämän keskeisiä vaikuttajia.

 

 

****************

 

 

Ritariksi lyönnin jälkeen etikettiin kuului luonnollisesti lausua kiitoksen sanat ritarikunnan Suurmestarille.

 

 

Tuolla kerralla meitä ritariksi lyötyjä taisi olla kuusi henkilöä ja kiitossanojen vaiheessa tangokuningas otti tilaisuuden haltuunsa ja kiitti laulaen Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan Suurmestari agrologi Eero Pylsyä kaikkien ritariksi lyötyjen puolesta!

 

 

Tuolloin ja monta kertaa sen jälkeenkin olen ajatellut, että olisi se hienoa monessa tilanteessa, jos osaisi laulaa!  Laulaen voisi kuitata monta puhetta ja erityisesti kiitospuheiden korvaaminen laulamalla olisi jotain hienoa ja uutta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tangokuningas 1985, Kauko Simonen, Tangokunings Kauko Simonen, Kauko Simonen Viljakkala, Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta, Suurmestari Eero Pylsy,

Jokohan nyt uskotaan Tampereellakin!

Keskiviikko 7.6.2017 - -Esko Erkkilä-

En ole koskaan pätkääkään kannattanut Tampereen suurhankkeista Rantaväylän tunnelia, ratikkaa, Tavasea enkä Sulkavuoren jätevesien keskuspuhdistamoa.

 

 

Vastustamiseni on kahden ensimmäisen osalta perustunut hankkeiden järjettömyyteen ja erityisesti niiden kalleuteen, Tavasen osalta kalleuteen sekä ympäristösyihin ja keskuspuhdistamon osalta niiden ongelmien tiedostamiseen, jotka väistämättä seuraavat rakennustöiden suorittamisesta.

 

 

Uskomaton järjettömyys Tampereella on se, kun Vihreiden ideoimana kaupunkiin ollaan nyt rakentamassa maauimalaa.  Onhan se mukava polskutella kesäisin maauimalassa, mutta rakentamispäätöksessä unohdettiin autuaasti hankkeen taloudellisuus.

 

 

Tampereen suurhankkeista olen aina kannattanut Kansi- ja Areenaa, sillä se tulee olemaan järkevä investointi monessakin mielessä.

 

 

Kansi- ja Areena –ratkaisua kannattaessani en suinkaan ajattele jääkiekkoa, sillä sitä voitaisiin vallan hyvin pelata Hakametsässäkin.

 

 

Kannatukseni perustuu sille monipuolisuudelle, jonka kaikkinainen toteuttaminen on mahdollista, jos ja kun Kansi- ja Areena toteutuu.

 

 

Sijainniltaan maamme kahdesta monitoimihallista Gatorade Center, aikaisemmilta nimiltään Turkuhalli, Typhoon, Elysée Arena ja HK Areena on ehdottomasti surkein, sillä kaukana Turun keskustasta Artukaisissa sijaitseva se sijaitsee suorastaan erämaassa.

 

 

Hjalliksen perustama Hartwall Arena, aikaisemmin Hartwall-areena ja joskus myös nimillä Helsinki Areena tai Helsingin Areena kutsuttu tapahtumapaikka sijaitsee toki paremmalla paikalla kuin turkulainen kilpailijansa, mutta puutteensa on silläkin.

 

 

Tampereen Kansi- ja Areena olisi monitoimihallina jo nykyistenkin liikenneyhteyksien aikana sijainniltaan mainio ja sen sijainti paranee, kun Tampereen ja Helsingin välille saadaan ns. ”tunnin juna”!

 

 

 

Toivon, että Tampereen Kansi- ja Areena saa uutta tuulta siipiensää alle nyt, kun Turkuun ollaan suunnittelemassa ratapihansa alueella monitoimiareenaa.

 

 

Monesti käy niin, että oman hankkeen hyvät puolet valkenevat hankkeen vastustajillekin vasta sen jälkeen, kun naapuriin ollaan suunnittelemassa vastaavaa.

 

 

Toivottavasti Turun monitoimiareenan suunnitelmat vauhdittavat Tampereella Kansi- ja Areena –hankkeen toteuttamista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen suurinvestoinnit, Rantaväylän tunneli, ratikka, Tavase, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, Tampereen maauimala, Kansi- ja Areena, Gatorade Center, Turkuhalli, Typhoon, Elysée Arena, HK Areena Hartwal Arena, Hjallis Harkimo,

Pese kätesi huolellisesti, jos käsittelet tuontiauringonkukansiemeniä!

Lauantai 3.6.2017 - -Esko Erkkilä-

Runsaan nelikymmenvuotisen työurani viimeiset viisitoista vuotta olivat aikaa, jolloin sain työtehtävieni vuoksi olla koko ajan varuillaan salmonellan vuoksi.

 

 

Rehuteollisuuden tuontiraaka-aineet olivat silloin ja näyttävät yhäkin olevan se ryhmä, josta löytyy salmonellasaastuneita eriä.

 

 

Ainakin takavuosina auringonkukansiemenet olivat se tuoteryhmä, josta viranomaistarkastuksissa löydettiin runsaasti salmonellasaastuneita eriä.

 

 

 

****************

 

 

 

 

IMG_9875.JPG

 

 

Ostin eilen Hankkija Oy:ltä 15 kiloa auringonkukansiemeniä tarkoituksella kylvää ne peltoon, jotta syksyllä saisin omalta pellolta auringonkukkia.

 

 

Näin myös tein ja nyt odottelen auringonkukan taimettumista.

 

 

Simenten pakkaajana on tanskalainen Vilofarm A/S ja se saattaa merkitä, että kyseessä on tanskalainen erä.

 

 

Takavuosina salmonellalla ”terästetyt” erät olivat yleensä alkuperältään bulgarialaisia.

 

 

 

Tutkailin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran analysointituloksia viime vuodelta ja totesin, että ainakaan viime vuonna ei salmonellaa ole löydetty yhdestäkään auringonkukkasiemenparttiasta.

 

 

Kokemuksesta tiedän, että Tanskassa salmonellavalvonta on leväperäistä Suomeen verrattuna, mutta on se varmaan tehokkaampaa kuin Bulgariassa.

 

 

Oli niin tai näin, mutta aina on kiinnitettävä suurta huomiota henkilökohtaiseen hygieniaan, kun käsittelee sellaisia auringonkukkasiemeniä, jotka ovat tuontitavaraa.

 

 

Kunnollinen käsienpesu on välttämättömyys sen jälkeen, kun on tavalla tai toisella ”käpälöinyt” auringonkukansiemeniä.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: salmonella, auringonkukansiemenet, auringonkukansiementen salmonella, Evira, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira,

Kekkilän juuret ovat Sakkolassa

Perjantai 2.6.2017 - -Esko Erkkilä-

Elämme kevätkesän aikaa ja erilaisten istutustöiden aika on kiivaimmillaan.

 

 

Kekkilän nimi ja yrityksen tuotteet ovat tuttuja jokaiselle viherpeukalolle, sillä Kekkilä on pohjoismaiden markkinajohtaja puutarha-alalla kasvualusta-, lannoite- ja katetuotteissa.

 

 

 

IMG_9869.JPG

 

 

Meilläkin Kekkilän multatuotteita kuluu keväisin useita säkillisiä ja tässä on meneillään kannan istuttaminen suurempaan ruukkuun.

 

 

 

IMG_9866.JPG

 

 

Kekkilän multasäkeissä on ”läimäkki”, jossa kerrotaan Kekkilän aloittaneen toimintansa vuonna 1924.

 

 

 

**********************

 

Olen saanut Karjalan-matkoillani käydä Sakkolan pitäjän Haparaisten kylässä Kekkilän kartanon mailla, joilla yrityksen historia on alkanut vuonna 1924.

 

 

Kekkilän kartanon maat sijaitsevat Kiviniemi – Käkisalmi tieltä erkanevan Sakkolan asemalta Taipaleeseen eli kuuluisalle ja kunniakkaalle Taipaleenjoen taistelupaikalle johtavan tien varrella.

 

 

Kartanon maille kuljetaan Haparaisista Suvantoon menevän tien varrella.

 

 

Muistan, kun eräällä sotahistoriamatkallamme  lähdimme jalkaisin Haparaisista kohti Suvannon rantaa ja oppaamme pysähtyi, näytti tien oikealla puolella olevaa lepikkoa, toivoi sulkemaan silmät ja pyysi kuvittelemaan nykyisen lepikon kohdalle kukoistavan puutarhan lasisine kasvihuoneineen ja kertoi, että siinä näette Kekkilän kartanon kasvihuoneet!

 

 

Jatkoimme matkaamme kohti Suvantoa ja saavuimme sotakirjallisuudesta tuttuun Satumetsikköön. Satumetsä oli todellisuudessa kaukana satumetsästä, mutta Suvannosta nousseen sumun vuoksi Satumetsän puut saivat Talvisodassa oksilleen paksun huurteen ja näyttivät suomalaisten asemista katsellen satumetsän puilta.

 

 

Nousimme Satumetsän maisemista Keljan taistelujen muistomerkille, josta toki silloin oli paikallaan vasta jalusta.

 

 

Keljan muistomerkki on paljastettu 22.8.2009 ja sen tiedon perusteella pystynkin nyt paikallistamaan matkamme ajankohdaksi kevään vuonna 2009.

 

 

Kekkilän kartanon vaiheisiin pääsee tarkemmin tutustumaan, kun googlaa ”Sakkola Haparaisten kylä”.

 

 

Nykyisin Kekkilän omistaa Vapo Oy eli me kaikki, sillä onhan Vapo valtionyhtiö.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kekkilä, Kekkilä Oy, Kekkilä Group, Vapo Oy, Sakkola, Kekkilän kartano, Haparainen, Suvanto, Satumetsikkö, Kelja, Keljan muistomerkki, Sakkolan asema. Taipale,

Kompostointi on kestävää kierrätystä parhaimmillaan

Maanantai 29.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustalaisuuden eräs kulmakiviä on kestävä kehitys ja kierrätystä arvostava toiminta.

 

 

Meillä on yhteensä viisi kompostointiyksikköä, joista kolme sijaitsee Tampereen omakotitalotontillamme ja kaksi mökkitontillamme Viljakkalan Majajärvellä.

 

 

Poislukien Tampereen omakotitalotontilamme syntyvän lehtimateriaalin hyödynnämme kaiken kompostointikelpoisen materiaalin joko omakotitontillamme tai mökkitontillmme.

 

 

Tampereella syntyvä lehti- ja risumateriaali päätyy sekin kierrätyksen, sillä vien syksyin ja keväisin kaksi henkilöauton peräkärryllistä tätä materiaalin Tarastenjärven jätteenkäsittelyasemalle, jossa se päätyy kompostoinnin raaka-aineeksi.

 

 

Kauhistelen niitä omakoti-, rivitalo- ja kerrostaloasukkaita, jotka kuljettavat kottikärryillä pihamaansa lehti- sekä risumateriaalin kaupungin puistoihin!  Tuo toimintahan on laitontakin!

 

 

********************

 

 

Viljakkalan Majajärvellä meillä syntyy runsaasti lehtimateriaalia, mutta sitä emme kompostoi.  Kaiken lehtimateriaalin käytämme valkosipulimaiden katteeksi, joten sitä kautta myös se päätyy tärkeäksi osaksi luonnon kiertotaloutta.

 

 

Kotitalouden ruokajätteet ja puutarhamaiden rikkakasvien kitkentämateriaali päätyvät Majajärvellä n. neljän neliömetrin suuruiseen avokompostiin – avokomposti on rakennettu kakkosnelosesta ja sen ”säkäkorkeus” on metrin luokkaa.

 

 

Kahden vuoden kompostoinnin jälkeen materiaali talikoidaan toiseen saman suuruiseen avokompostiin, jossa se saa maatua toiset kaksi vuotta.

 

Neljän kompostointivuoden jälkeen materiaali on mitä mainiointa ruokamultaa, jossa kaikki ravinteet ovat kohdallaan.

 

 

Tässä muutama kuva eiliseltä, kun puutarhajyrsimellä sain työskennellä nelivuotisen kompostointimateriaalin kanssa:

 

 

 

IMG_9825.JPG

 

 

Nostimme Rouvan kanssa jyrsimen kompostin päälle, jossa materiaali on kompostoitunut kaksi vuotta ja sitä ennen kaksi vuotta "esikompostissa"!

 

 

 

IMG_9828.JPG

 

 

Neljän neliömetrin suuruinen ala merkitsee, että ”kompostijyrsintä” onnistuu mainiosti.

 

 

 

IMG_9829.JPG

 

 

Kukkamultaa parhaimmillaan!

 

 

 

IMG_9831.JPG

 

 

Kottikärryt työskentelyalustana helpottavat jyrsimistyötä!

 

 

 

Kompostointi on ravinteiden kierrätystä parhaimmillaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kompostointi, ravinteiden kierrätys, risujen vieminen puistoihin on kiellettyä, kierrätystä parhaimmillaan,

Nyt kannattaa säästää kaikki verkot

Lauantai 27.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Sosiaalisessa mediassa on saanut suuren suosion se Verohallinnon fb-postaus, jossa kerrotaan jonkun verovelvollisen lähettäneen veroilmoituksensa sananmukaisesti verkossa eli verkkopussissa.

 

Jotta myös minä pystyisin jatkossa toimittamaan viranomaisille ja muille verkkokyselyjä vaativille tahoille vastaukset verkossa, aloitin minäkin erilaisten verkkojen keräämisen ja varaamisen tätä varten.

 

 

 

IMG_9753.JPG

 

 

Verkkopussit, joissa myydään sipulinsiemeniä, ovat verrattoman hyvin verkkoja niille vastauksille, joilla vastataan pieniin kyselyihin.

 

 

 

IMG_9754.JPG

 

 

Harmillista, jos joudun käyttämään verkkokyselyjen vastauksissa tätä verkkoa, jota olen joka vuosi käyttänyt erilaisten nelijalkaisten torjuntaan kasvimaillamme. Joudun varmaan toimittamaan henkilöauton peräkärryllä perille ne verkkokyselyvastaukset, jotka vaativat tämän verkon käyttämistä!

 

 

 

IMG_9755.JPG

 

 

Talvella tämä verkko toimii mökkitontillamme luumu- ja omenapuiden suojaverkkona jäniksiä vastaan ja samainen verkko on kesällä hernemaidemme tukiverkkona – toivottavasti koskaan en joudu vastaamaan niin suureen verkkokyselyyn, että joutuisin käyttämään tätä.

 

 

 

IMG_9756.JPG

 

 

Olemme mökkitontillamme aidanneet ympärysmitaltaan 220 metriä pitkälti verkolla mansikkamaitamme, pensasmustikkaa, porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, maissia, silpoydinhernettä, sokerihernettä, papua, härkäpapua, tomaattia, paprikaa, kurpitsaa, erilaisia kaaleja sekä myös muita trekoolikasveja ja olisi niiden kannalta suuri onnettomuus, jos joutuisin vastaamaan niin mittaviin verkkokyselyihin, että tämän verkon käyttäminen olisi välttämätöntä.

 

 

********************

 

 

Leikki sijansa saakoon, mutta koko ajan lisääntyvät verkkokyselyt ja kaiken elämän siirtyminen verkkoon on suuri ongelma niille, jotka eivät koskaan ole – ja eivät koskaan tule käyttämään tietokonetta tai internettiä.

 

 

Olemme Tampereen eläkeläisjärjestöjen välisissä keskusteluissa päätyneet, että Tampereella on 60.000 – 70.000 sellaista kansalaista, joilla ei ole tietokonetta ja joilla ei ole mahdollisuutta sen kummempaan verkkoviestintään, kuin on kyse sipulinsiemenverkkopussien käyttämisestä viestintävälineenä.

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: ilman internettiä, ilman tietokonetta. Tampereen eläkeläisjärjestöt,

Muistelus ajalta, jota en muista!

Keskiviikko 24.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Synnyin- ja kotiseurakuntani Viljakkala oli lapsuudenaikanani väkilukuun suhteutettuna Suomen aktiivisin lähetysseurakunta.

 

 

Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin sain penskana osallistua erilaisiin lähetystapahtumiin – oli lähetysseuroja, lähetyshuutokauppoja ja mittaviakin lähetystapahtumia.

 

 

Eräs tätini teki puolet elämäntehtävästään karjanhoitajana melkein naapurissa Rantalassa ja siellä järjestettiin joskus 1950-luvun lopulla lähetysseurat, jotka ovat jääneet mieleeni.

 

 

Viljakkalan seurakunnan nimikkolähetin Selma Markkasen lisäksi seuroissa esiintyi sittemmin Ambo-Kavangon kirkon piispaksi kohonnut Leonard Auala – Auala oli ensimmäinen tummaihoinen henkilö, jonka näin!

 

 

 

*******************

 

 

Piti kuitenkin muistella aikaa, jota en muista!

 

 

Synnyin vuonna 1947 ja asiakirjojen mukaan minut kastoi Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra Olavi Vuorela.

 

 

Viljakkalan seurakunnan lähetysmyönteisyys liekö ollut ainakin osasyynä siihen, että Olavi Vuorelasta tuli lähetysjohtaja vuonna 1955.

 

 

Wikipedia toteaa kirkkoneuvos Olavi Vuorelasta mm. näin:

 

 

******************

 

Kirkkoneuvos, lähetysjohtaja Olavi Tuomas Vuorela

s. 21.12.1911
k. 12.6.2009                 

Olavi Vuorela syntyi pappilan poikana Kälviällä joulukuussa 1911. Tultuaan ylioppilaaksi Tampereen lyseosta hän opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja vihittiin papiksi 1934.  Hän toimi Pyhäjärven (Ul.) kirkkoherran apulaisena, sotilaspastorina Sortavalassa, Suomen kristillisen ylioppilasliiton yleissihteerinä ja Tampereen kaupunkilähetyksen johtajana. Lähetysaktiivisuudestaan tunnetun Viljakkalan seurakunnan kirkkoherran virasta hänet kutsuttiin 1952 Suomen lähetysseuran sihteeriksi ja sittemmin apulaisjohtajaksi. Viljakkalan lähetysaktiivisesta seurakunnasta syttyi lähetyskipinä Olaviin. Erityisesti lähetystyöntekijä Selma Markkanen teki vaikutuksen. Vuonna 1955 Olavista tuli lähetysjohtaja.

 

 

Kastepappiani muistellen

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, kirkkoherra Olavi Vuorela, lähetysjohtaja Olavi Vuorela, Olavi Vuorela, kirkkoneuvos Olavi Vuorela, lähetyssaarnaaja Selma Markkanen, Viljakkalan seurakunnan nimikkolähetti Selma Markkanen, Leonard Auala, Leonard Auala,

Kuvakertomus Tyrin Kukkamarkkinoilta 19.5.2017

Maanantai 22.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Tyri sijaitsee n. 100 kilometriä Tallinnasta etelään keski-Virossa – kaupunki on julistautunut Viron kevätkaupungiksi.

 

 

Tyrissä järjestetään Kukkamarkkinat aina toukokuun puolenvälin jälkeen ja niin myös tänä vuonna.

 

 

Taisi olla jo kymmenes kerta, kun osallistuin Tyrin Kukkamarkkinoilla ja tässä pieni kuvakertomus tapahtumasta:

 

 

 

IMG_9561.JPG

 

 

Olimme nokialaisen Matkatoimisto V-H Tuovisen matkassa, kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina.  Bussin peräkärry mahdollisti bussintäyteiselle matkueellemme runsaat mahdollisuudet hankkia taimia.

 

 

 

IMG_9609.JPG

 

 

Tyrin Kukkamarkkinat eli Tyri Lillelaat!

 

 

 

Taimitarjontaa:

 

 

 

IMG_9563.JPG

 

 

 

IMG_9564.JPG

 

 

 

IMG_9565.JPG

 

 

 

IMG_9594.JPG

 

 

 

IMG_9600.JPG

 

 

 

IMG_9601.JPG

 

 

 

Oli markkinoilla paljon muutakin tarjontaa:

 

 

 

IMG_9570.JPG

 

 

Kuivakalaa

 

 

 

IMG_9571.JPG

 

 

Espanjalaisia mansikoita ja kreikkalaisia pensasmustikoita – en ostanut näitäkään!

 

 

 

IMG_9572.JPG

 

 

Retiisiä

 

 

 

IMG_9574.JPG

 

 

Kauniisti palmikoitua juustoa ja kylmälaitteista ei tietoakaan.

 

 

 

IMG_9577.JPG

 

 

Eläviä kultakaloja

 

 

 

IMG_9579.JPG

 

 

Lihajalosteita helteessä ilman kylmälaitteita!

 

 

 

IMG_9580.JPG

 

 

Tätä ei sallittaisi Suomessa!

 

 

 

IMG_9587.JPG

 

 

Leppäsavupekoni hikoili helteessä kuten myös markkinaväki!

 

 

 

IMG_9588.JPG

 

 

45 prosenttista vodkaa ei saa myydä Ylöjärven Markkinoilla ja ei myöskään Karhen Markkinoilla, mutta samassa EU:ssa se onnistuu Tyrin Kukkamarkkinoilla!

 

 

 

IMG_9593.JPG

 

 

Pihaveistoksia niitä arvostaville – ei siis minulle.

 

 

 

IMG_9595.JPG

 

 

Veturin muotoinen pihakeittiö, jossa lämmönlähteenä puu!

 

 

 

IMG_9605.JPG

 

 

Kukko mukaan halvalla – vain 5,00 euroa!

 

 

 

IMG_9650.JPG

 

 

Tuore hapankurkku on virolaismarkkinoiden herkku – maistui myös minulle!

 

 

 

Ensi vuoden toukokuussa uudestaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyri - Viron kevätkaupunki, Tyri, Tyrin Kukkamarkkinat, Tyri Lillelaat, V-H Tuovinen,

Kesäisillä markkinoilla on ministereitä liikkeellä!

Sunnuntai 21.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Kesäiset markkinatapahtumat ovat ministereillä kiirusta aikaa - näin näyttää Suomen lisäksi olevan myös Virossa.

 

 

Osallistuin Rouvan kanssa perinteiseen tapaamme Tyrin Kukkamarkkinoille eilen eli 19.5.2015 ja tänään poikkesin Ylöjärven Markkinoilla Kauppakeskus Elon alueella.

 

 

Tyrin Kukkamarkkinat – Tyri Lillelaat – jatkuvat vielä huomennakin ja ne ovat järjestyksessään jo 40. markkinat.

 

 

 

IMG_9613.JPG

 

 

 

IMG_9634.JPG

 

 

 

Tyrin Kukkamarkkinat avasi Viron maatalousministeri Tarmo Tamm (keskustapuolue).

 

 

Tamm viihtyi markkinoilla pitkään, sillä hän osallistui jo aamupäivän aikana tilaisuuteen, jossa jaettiin palkintoja traktorin taitoajojoukkueille.

 

 

Tamm teki markkinoilla myös taimiostoksia ja media seurasi tarkoin, kun maatalousministeri hankki itselleen omenapuuntaimen.

 

 

 

IMG_9656.JPG

 

 

Ylöjärven Markkinat omaavat 35 vuoden perinteen ja tänään järjestetyt markkinat avasi sisäministeri Paula Risikko (kokoomus).

 

 

Ministereitä on siis liikenteessä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyrin Kukkamarkkinat, Tyri Lillelaat, Ylöjärven Markkinat, Tarmo Tamm, maatalousministeri Tarmo Tamm, Paula Risikko, sisäministeri Paula Risikko,

Kylmät väreet käyvät selkäpiissäni!

Lauantai 20.5.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_9235.JPG

 

 

En pidä vähimmässäkään mielessä tästä läimäkistä, joita on lätkäisty Tampereen joukkoliikenteen bussien selkänojiin.

 

 

Termi ”Nella” tuo minulle aina mieleen salmonellan, sillä se oli salmonellan kutsumanimi rehuteollisuuden vastuuhenkilöiden ja viranomaisvalvontaa suorittavien viranomaisten välisissä keskusteluissa.

 

 

Nella tuo aina mieleeni suuret ongelmat ja sen vuoksi paheksun, että Tampereen kaupunki on sortunut käyttämään tuota iljettävää termiä ilmeisen positiivisessa harhakuvitelmissaan.

 

 

Suomalainen rehuteollisuus on tiukassa yhteistyössä viranomaisten kanssa pystynyt pitämään Suomen nellavapaana ja sen vuoksi en voi hyväksyä, että Tampereen joukkoliikenne käyttää termiä ”Nella” ilmeisen tietämättömänä niistä suurista ponnistuksista, joita maamme rehuteollisuudelta ja suomalaisilta viranomaisilta on vaadittu, jotta olemme pystyneet pitämään Suomen salmonellavapaana!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: salmonella, nella, Tampereen joukkoliikenne, Tampereen kaupunkiliikenne,

Alvareiden hautajaiset olivat alakuloinen tilaisuus

Torstai 18.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki perusti vuonna 2007 Alvarit eli asukasvaikuttamisen alueelliset toimielimet, mutta niiden toiminnan lopettaa nykyinen valtakoalitio 31.5.2017.

 

 

Alvarit ovat olleet poliittisesti sitoutumattomien kaupunkilaisten kanava kaupungin päätöksentekoon.

 

 

On valitettavaa, että suora kansalaisvaikuttaminen Tampereella on päättymässä.  Alvareiden tilalle ollaan kaavailemassa jotain muka vastaavaa toimintaa, mutta ennusmerkit uuden toiminnan merkityksestä ovat perin heikot.

 

 

Pormestari Anna-Kaisa Ikosen johdolla järjestettiin 16.5.2017 Raatihuoneella Alvari-toiminnan hautajaiset. Tunnelma oli arvokkaasta ympäristöstä huolimatta apea, sillä kansalaisvaikuttamisen mahdollisuudet kaventuvat Alvari-toiminnan loppumisen myötä ratkaisevasti.

 

 

IMG_9323.JPG

 

 

Etelä-Alvarin pitkäaikainen puheenjohtaja Juhani Skogberg arvosteli puheessaan tiukin sanoin nykyvallanpitäjien päätöstä, jolla suitsitaan kansalaisvaikuttamisen mahdollisuudet Tampereella.

Olen Skogbergin kanssa samaa mieltä!

 

 

Toivon lukuisten tamperelaisten tavoin, että kesäkuun alussa valtaa astuva koalitio uskaltaa ottaa päätöksenteossa avukseen Alvari-toiminnan tyyppisen kansalaisvaikuttamiskanavan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alvarit, Alvari-toiminta, Länsi_Alvari, Etelä-Alvari, Kaakkois-Alvari, Koillis-Alvari, Alvari-toiminnan lopettaminen,

Kokemus on tosipaikassa valttia!

Perjantai 12.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen melko läheltä saanut seurata muutamat vaalit – kuntavaaleja, eduskuntavaaleja presidentinvaaleja, osuuskauppavaaleja, osuuspankkivaaleja, hiippakuntavaaleja, metsänhoitoyhdistysvaaleja ja mitä kaikkia niitä on ollutkaan.

Monissa vaaleissa olen ollut vaaliasiamiehenä ja kolme kertaa kuntavaaleissa myös ehdokkaana.

 

 

Useiden vaalien vaalitulosta on sitten aikanaan kommentoitu, että väärin on äänestetty.

 

 

"Väärin" äänestämiselle on tavallisesti kaksi syytä;

 

 

  • ei ole äänestetty nuoria

  • ei ole äänestetty naisia

 

 

Pitää selkeästi todeta ja sen myös teen, että äänestäjät ovat aina oikeassa.

 

 

Äänestäjät ovat oikeassa, vaikka he äänestäisivät valtaan miehiä ja oikeassa he ovat siinäkin tapauksessa, että valtaan on äänestetty kokeneita senioreja!

 

 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että henkilön jalkojenvälissä olevat sukupuolielimet eivät määrittele hänen pätevyyttään mihinkään tehtävään.

 

 

Esimiehenä olen aina valinnut eri tehtäviin pätevimmän ja siinä ei henkilön sukupuolella ole ollut mitään merkitystä.

 

 

Kerron esimerkin:

 

 

Agribisneksessä myyntiedustajat olivat kolmisenkymmentä vuotta sitten melkein yksinomaan miehiä.

 

 

Kerran valitsin eräälle myyntialueelle alaisekseni naisen myyntiedustajaksi.

 

 

Korkea esimieheni – myöhemmin vuorineuvos ja pääjohtaja – kysyi, että kuka on myyntiedustaja tällä kyseisellä alueella.

 

 

Vastasin ja mainitsin alaiseni nimen – henkilö oli nainen.

 

 

Korkea esimieheni tiukkasi, että niin hän on kai puhelinmyyjä, mutta kuka on tuon alueen myyntiedustaja.

 

 

Sain vakuutella vakuuttelemasta päästyäni, että kyllä tämä nainen on tuon alueen myyntiedustaja!

 

 

Voin vakuuttaa, että päätökseni valita nainen myyntiedustajaksi oli oikea, sillä hänen myyntituloksensa olivat mainiot!

  

*********************

 

Tampereella on parhaillaan kuntavaalien jälkeen menossa luottamushenkilöpaikkojen jako.

 

 

Prosessi on vasta vaiheessa, mutta pormestariehdokkaana on 64-vuotias Lauri Lyly ja Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtajaksi on vahvasti ehdolla 72-vuotias Kalervo Kummola.

 

 

Molemmat ovat kokeneita henkilöitä ja soveltuvat hyvin niihin tehtäviin, joihin he ovat tarjolla.

Kokemus ja senioriteetti ovat vahvoja meriittejä Tampereen kaupungin kahteen tärkeimpään tehtävään - ei niihin ole pojanklopeilla asiaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokemus on valttia, sukupuolella ei ole väliä, senioriteetti,

Talous nousee myös Pirkanmaalla

Torstai 11.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Sipilän hallituksen toimet alkavat purra myös muualla kuin Varsinais-Suomessa ja Vakka-Suomessa – talouden hyvä veto ei ole enää vain Turun ja Uudenkaupungin seutujen yksinoikeus.

 

 

Myönnän, että syyllistyn toistoon, kun taas kerran toistan tällä saitillani, että talouden hyvinvointi alkaa leviämään koko maahan.

 

 

Lainaan Turun Sanomin uutisointia eiliseltä:

 

 

Meyer Turku Oy:n toimitusjohtaja Jan Meyer:

 

Turun telakan viime vuodelta tekemä 25 miljoonan euron voitto käytetään kokonaisuudessaan telakan investointeihin, jotka ylittävät aiemmin ilmoitetut sata miljoonaa euroa. Myös henkilöstöä on tarkoitus kasvattaa entistäkin enemmän.

 

– Tämä mahdollistaa myös laivanrakennustiimimme vahvistamisen. Vuoden 2018 loppuun mennessä rekrytoimmekin noin 500 uutta työntekijää. Seuraavina muutamana vuonna suora työllistämisvaikutuksemme kasvaa noin 7 000:sta yli 20 000:een. Tämä on iso mahdollisuus koko erikoistuneelle meriteollisuusklusterille kehittää teknologioita, prosesseja ja kasvaa mukanamme.

 

 

 

************************

 

 

 

Mutta hyvää kuuluu myös Pirkanmaalle:

 

 

 

IMG_9101.JPG

 

 

 

Aamulehti uutisoi eilen, että Sandvik-konserni investoi Tampereelle perustettavaan uuteen osaamiskeskukseen 18 miljoonaa euroa!

 

 

Vaikka investointi ei merkitsekään suurta henkilöstömäärien lisäystä, on se kuitenkin melkoinen piristysruiske Pirkanmaan ja Tampereen taloudelliseen tilanteeseen.

 

****************

 

Osaan kuvitella, että oppositiopuolueiden edustajat kuuntelevat maamme talouden piristymisestä kertovia uutisia synkin mielin.

 

 

Opposition kannalta viimeaikaiset uutiset ovat myrkkyä, sillä ne osoittavat, että Sipilän hallituksen toimet alkavat vaikuttamaan koko Suomessa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meyer Turku Oy, talouden elpyminen, Sandvik-konserni, talouden elpyminen Pirkanmaalla,

Täydentää, mutta ei korvaa

Keskiviikko 10.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen videoneuvotteluun, jossa käsittelimme Keskustan menestykseen kuntavaaleissa liittyviä näkökohtia.

 

 

Poliittisesti taustani oli vahva, sillä Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana edustin yhdessä Keskustan Kuopion kunnallisjärjestön puheenjohtajan kanssa tahoja, jotka kohensivat vaalitulostaan edellistä kunnallisvaaleista.

 

 

Tässä jutussani en käsittele videoneuvottelumme poliittista antia, vaan esitän joitain havaintoja ja mielipiteitäni videoneuvottelun soveltuvuudesta palaverikäytäntöön.

 

 

Näin:

 

 

  • neuvotteluyhteys oli helppo saada muihin osallistujiin, kunhan noudatti annettuja ohjeita
  • kuvayhteys pelasi hyvin, sillä ainakin minä näin koko ajan muut osallistujat
  • äänentoisto oli tasoltaan vain välttävää ja jatkossa siihen pitää panostaa
  • videoneuvottelujen ongelma eli se, että osanottajat pitävät liian pitkiä puheenvuoroja, realisoitui myös eilisessä neuvottelussa

 

Mielestäni:

 

 

  • puheenvuorojen pitää olla lyhyitä
  • puheenjohtajan pitää ohjata keskustelua kysymyksin ja lyhyin kommentein (näin eilen myös tapahtui)
  • osanottajien määrä pitäisi olla selvästi alle kymmenen henkilöä (neuvotteluumme oli ”kutsuttu” viitisentoista henkilöä ja se on liian suuri määrä)

 

 

Mielestäni videoneuvottelu sopii täydentäväksi palaverointitavaksi, mutta sen ohella osanottajaporukan pitää tavata ”kasvoista kasvoihin” –neuvotteluissa säännöllisesti, sillä videoneuvottelu ei pysty korvaamaan tavanomaisia neuvotteluja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: videoneuvottelu,

Tietojärjestelmien harmonisointi vaatii aikaa ja rahaa, mutta se kannattaa!

Tiistai 9.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Törmään lähes päivittäin tilanteeseen, jossa ihmiset päivittelevät ja kauhistelevat, että maakunta- ja sote-uudistuksessa tarvitaan mittavat tietojärjestelmäinvestoinnit.

 

 

Asia on totta, mutta ei siinä mitään uutta ole.

 

 

Liike-elämässä toimiessani seurasin läheltä niitä vaiheita, kun maamme viljanjalostusteollisuutta laitettiin uuteen iskuun.

 

 

Työnantajani Raisio oli ostajana, kun SOK:n Nokian myllyn tuotantolaitokset ja OTK:n Hämeenlinnan Kantolan teollisuusalueella sijaitseva mylly yhdistettiin.

 

 

Raision ”myllymaailma” toimi järjestelyjen alkuvaiheessa kolmen erilaisen tietojärjestelmän puitteissa ja käsittääkseni eri tietojärjestelmät eivät pystyneet keskustelemaan keskenään.

 

 

Jotta asia ei olisi ollut liian yksiselitteinen, niin Hämeenlinnassa myllyn kanssa samalla tontilla toimi rehutehdas – Alfa-Rehu Oy – joka oli yrityskaupan myötä siirtynyt Lännen omistukseen ja sen myötä kyseinen rehutehdas toimi Lännen Oy:n tietojärjestelmämaailmassa.

 

 

Sain Alfa-Rehu Oy:n ”saattovaiheessa” toimia yrityksen myyntipäällikkönä, joten omaan kokemusta myös Lännen Oy:n tietojärjestelmien parissa toimimisesta.

 

 

Kun Raisio osti Alfa-Rehun enemmistön, niin Raisio-konsernin kotimaan tuotantolaitokset toimivat siis ainakin neljässä erilaisessa tietojärjestelmämaailmassa – ja mitkään näistä tietojärjestelmistä eivät pystyneet keskustelemaan keskenään!

 

*****************

 

No, aikojen edetessä eri yksiköitä lopetettiin ja eloonjääneille yksiköille saatiin vuosien kuluessa ja melkoisin kustannuksin yhtenäiset tietojärjestelmät – ei se sen kummempaa ollut!

 

 

Yhtenäiseen tietojärjestelmään pääseminen vei siis aikaa, ”tupakkia” ja rahaa, mutta yhdistymisellä saadut edut olivat niin merkittäviä, että yrityskaupat ja yritysten yhdistämiset kannattivat.

 

 

Olen vakuuttunut, että samoin tulee käymään myös niissä uudistuksissa, joita on tulossa maakunta- ja sote-uudistuksen tullessa voimaan.

 

 

Lopetetaan ruikuttaminen tietojärjestelmäuudistusten kustannuksista ja lakataan heittämästä kapuloita rattaisiin sekä tuetaan voimallisesti maakunta- ja sote-uudistusta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yritysten tietojärjestelmät, kuntien tietojärjestelmät, SOK:n mylly, OTK:n mylly, Alfa-Rehu Oy, Raision myllyteollisuus, Melia Oy, Lännen Oy,

Ranskalaiset pelastivat Euroopan

Maanantai 8.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Ranskan eilen käydyt presidentinvaalit päättyivät Euroopan voittoon, kun Emmanuel Marcon voitti presidentinvaalien toisen kierroksen.

 

 

Äärioikeistoa edustava Marine Le Pen sai äänistä vain 35 prosenttia, kun Marcon keräsi äänistä lähes kaksikolmasosaa eli yli 65 prosenttia.

 

 

Ranskan presidentinvaalien tulos yllätti, sillä Le Penin vaalitappio oli ennusteita suurempi.

 

 

Tulos oli suuri voitto Euroopalle, se oli voitto Euroopan taloudelle ja se oli voitto Euroopan turvallisuudelle.

 

 

Ranskan vaalitulos merkitsee, että Englannin kanaalin merkitys Euroopan jakajana kasvaa, sillä Englanti kulkee brexit-äänestyksen tuloksena kauas pois Euroopasta ja Ranska puolestaan rakentaa yhtenäistä Eurooppaa.

 

 

Marconin vaalivoitto on voitto myös Suomelle, sillä Le Penin voitto olisi merkinnyt vakavaa uhkaa Suomen talouselämälle ja jopa turvallisuudelle.

 

 

Brexit-tulos ja Marconin voitto Ranskassa merkitsevät merkittävää muutosta Euroopan valtioiden voimasuhteissa; Englannin painoarvo vähenee ja Ranskan painoarvo kasvaa.

 

 

Eurooppa on tänään eurooppalaisempi kuin eilen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ranskalaiset pelastivat Euroopan, Ranskan presidentinvaalit 2017, Emmanuel Marcon, Marine Le Pen,

Viljakkala-neuvosto tarkasteli yhdenvertaisuussuunnitelmaa laajemmasta vinkkelistä!

Lauantai 6.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen monesti tälläkin saitilla todennut, että olen ”kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa”.

 

 

Olen Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenyyden lisäksi jäsenenä Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvostossa.

 

 

Käsittelimme Viljakkala-neuvostossa Ylöjärven kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja otimme siihen hieman laajemman näkökulman kuin tavallisesti vastaavia suunnitelmia kommentoidaan.

 

 

Otimme kyseiseen asiakirjaan ”viljakkalalaisen näkökulman” ja se merkitsi mm. sitä, että emme orjallisesti edenneet asian käsittelyssä valmistelutekstin mukaan.

 

 

Pitkähkö valmisteluteksti kuului näin:

 

 

 

 

Pöytäkirjan mukaan totesimme näin:

 

 

 

Huomaatte lausuntomme johtavana ajatuksena olleen, että Viljakkala ja sen asukkaat eivät ole yhdenvertaisia kanta-Ylöjärven asukkaiden kanssa.

 

Kuntaliitos Ylöjärven kaupunkiin toi monia ongelmia Viljakkalalle ja sen asukkaille – näihin ongelmiin halusimme lausunnollamme kiinnittää päättäjien huomiota.

 

 

*******************

 

 

Vaalikauden päättyessä Viljakkala-neuvosto nykyisessä kokoonpanossaan lopettaa toimintansa.

 

 

Olen kiitollinen Vipu Viljakkalalle, joka ehdotti minua Viljakkala-neuvoston jäseneksi – mandaattini oli Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien mandaatti.

 

 

Monista viljakkalalaisten kohtaamista vaikeuksista huolimatta arvostan Ylöjärven kaupunkia, kun se on kuitenkin luonut mahdollisuuden tuoda syrjäkulmaksi joutuneen alueen ongelmat järjestäytyneessä muodossa päättäjien tietoisuuteen.

 

 

Toivon ja esitän, että Viljakkala-neuvosto saa uudessa kokoonpanossa jatkaa toimintaansa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupunki, Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto, yhdenvertaisuussuunnitelma, Ylöjärven kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma,

Pitävät peruspilarit

Sunnuntai 30.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluevaltuustokokouksen päätti sunnuntaina 23.4.2017 kaikille avoin ”Ulkopolitiikka yhdessä” –seminaari, jossa Keskustan presidenttiehdokas, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen esiintyi.

 

 

 

IMG_8848.JPG

 

 

Vanhanen esitti hänen mielestään neljä ulkopolitiikkamme peruspilaria ja ne ovat myös hänen presidentinvaalikampanjansa avainkohdat.

 

 

Seuraavassa ne ovat luettelonomaisesti mainittuina:

 

 

 

IMG_8850.JPG

 

 

Viisas, harkitseva ulkopolitiikka.

 

 

 

IMG_8851.JPG

 

 

Uskottava puolustuspolitiikka.

 

 

 

IMG_8852.JPG

 

 

Eheä Suomi.

 

 

 

IMG_8853.JPG

 

 

Taloudellinen itsellisyys.

 

 

Taidatkos sen selvemmin sanoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Vanhanen, presidenttiehdokas Matti Vanhanen, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, viisas ja harkitseva ulkopolitiikka, uskottava puolustuspolitiikka, eheä Suomi, taloudellinen itsellisyys,

Yksityisteille arvonlisävero merkitsee, että niiden osakkaat tahkoavat yhteiskunnalle rahaa

Perjantai 28.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen osakkaana viidessä yksityistiessä sekä yhdessä metsäautotiessä, jotka kaikki sijaitsevat joko Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä.  Kun Rouva on sen lisäksi osakkaana kahdessa yksityistiessä Kälviällä, on varmaa, että perhekunnaltamme löytyy kokemusta yksityistiemaksuista.

 

 

Kunnat tukevat pienellä osuudella yksityisteiden kunnossapitoa, mutta tuo jokseenkin kompensoituu sillä, että yksityistiet maksavat arvonlisäveroa, mutta eivät pysty vähentämään sitä kuten yritykset ja kaikki muutkin arvonlisäverovelvolliset.

 

 

Olen toimitsijamiehenä Viljakkalassa sijaitsevassa Majajärven yksityistiessä ja kun eilen jätin yksityistiemme avustusanomuksen Ylöjärven kaupungille, voin kertoa uunituoreita tietoja kaupungin avustuksista ja maksamistamme arvonlisäveroista.

 

 

Majajärven yksityistie maksoi paikalliselle yrittäjälle viime vuonna talviaurauksesta 455,00 euroa ja sen lisäksi valtiolle arvonlisäveroa aurauspalvelusta 109.20 euroa.

 

 

Toinen tienhoitotoimepide viime vuonna oli vesakkojen murskaaminen ja siitä maksoimme yrittäjälle 97,50 euro – tämän lisäksi maksoimme tästä työsuorituksesta arvonlisäveroa 23,40 euroa.

 

 

Huomaamme, että Majajärven yksityistie maksoi viime vuonna valtiolle arvonlisäveroja 132,60 euroa ja näillä rahoilla valtio rahoitti kaikkia niitä toimintoja, jotka valtiolle kuuluvat.

 

 

Ylöjärven kaupunki maksoi viime vuonna Majajärven yksityistielle kunnossapitoavustusta 169,32 euroa.  Kun siitä vähennetään maksettu arvonlisävero, niin yhteiskunnalta saamamme tuki oli 36,72 euroa!

 

 

Yksitiellämme on 34 osakasta eli me jokainen osakas saimme viime vuonna yhteiskunnalta tukea yksityistien ylläpidosta 1,08 euroa!

 

 

Yksityistiet maksavat kaikista hankkimistaan palveluksista arvonlisäveroa, mutta eivät voi sitä vähentää siten kuin arvonlisäverovelvolliset yrittäjät.

 

 

Tässä on seikka, johon pitää saada muutos!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yksityistiet, arvonlisävero, arvonlisäverovelvolliset, yksityistiet saatava arvonlisäverovapaiksi, kuntien maksamat yksityistieavustukset, kaupunkien maksamat yksityistieavustukset,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »