Rakveren torilla on keväisin hyvä taimitarjontaTiistai 19.5.2015 - -Esko Erkkilä- Taisi olla jo ainakin viides kerta, kun kävimme Viron kevätpääkaupungissa Tyrissä kukkamarkkinoilla.
Meille on muodostunut tavaksi kolmen päivän reissu ja molemmat yöt yövymme Rakveressä.
Rakveren tori on pieni tori, mutta siellä on riittävä taimitarjonta meidän tarpeisiin.
Ostimme Rakveren torilta tomaatintaimia, kurpitsantaimia, paprikantaimia sekä verenpisarantaimia.
Muutamia kuvia torikierrokseltamme:
**********************
Ostosreissun saalis matkavalmiiksi pakattuna hotellin parvekkeella!
Hintaa ostoksille kertyi hieman alle 30 euroa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakveren tori, Rakvere, Tyrin kukkamarkkinat, Tyri lillelaat, |
Keramiikkatehtaan sisäilma on yhtä puhdasta kuin sairaalassa!Maanantai 18.5.2015 - -Esko Erkkilä- Sain viime viikolla tutustua Virossa toimivaan suomalaisomisteiseen keramiikkatehtaaseen.
Kyseessä on Kultakeramiikka Oy:n lähellä Rakvereä toimiva tehdas.
Tehdas on virolaiselta nimeltään Eesti Portselan.
Kultakeramiikka on aloittanut keramiikkatuotteiden valmistuksen vuonna 1977 ja sen tuotanto on vuonna 2006 siirtynyt Viroon.
Saimme oppaaksemme yrityksen omistajan, joka kertoi aikoinaan lähteneensä alalla ilman keramiikka-alan kokemusta. Tehdasesittely oli mielenkiintoinen ja antoi hyvän kuvan keramiikkatuotteiden valmistamisesta.
Tehdastiloissa on Neuvostoliiton aikana toiminut puusepäntehdas ja nyt tilat on saneerattu keramiikkatuotantoon sopiviksi.
Tehdas työllistää 34 henkilöä.
Oli mielenkiintoista kuulla, että yritys hankki työtekijöiden työmatkoja helpottamaan bussin ja sitä ajavat nyt samat henkilöt, jotka päivisin vastaavat tehtaan tuotannosta – eipä taitaisi onnistua ay-Suomessa!
Otsikossa mainittu juttu on täyttä totta – tehdastilojen raikkaan ilman havainnoi jo nopealla käynnillä!
**************
Tältä tehtaalla näytti – pieni kuvakierros tässä:
Näistä savipötköistä…
…syntyy prässissä vati.
Siirtokuvia mukin kylkeen!
Valmiita tuotteita tehtaanmyymälässä:
Seurueen poikkeaminen keramiikkatehtaan myymälään on varmaan bussinkuljettajan painajainen, sillä toinen toista painavammat ostoslaatikot lisäävät bussin kuormaa vielä tehokkaammin kuin olutlaatikot!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kultakeramiikka, Kultakeramiikka Oy, Eesti Portselan, keramiikkatehdas, tehtaanmyymälä, |
Cabo da Roca - Manner-Euroopan läntisin paikka sijaitsee PortugalissaPerjantai 15.5.2015 - -Esko Erkkilä- Noin neljäkymmentä kilometriä Lissabonista länteen sijaitsee manner-Euroopan läntisin paikka – Cabo da Roca.
Cabo da Rocassa käynti kuuluu jokaisen Lissabonin liepeillä liikkuvan turistin vakiokohteisiin ja niin myös me poikkesimme siellä 27.4.2015, kun olimme lomailemassa Portugalissa.
On selvää, että manner-Euroopan läntisimmällä niemellä sijaitsee majakka ja…
…siellä sijaitsee myös paikan ainutlaatuisuudesta kertova muistomerkki.
Ihmisiä on jyrkästi kielletty pysymässä turva-aitojen mantereen puolella, mutta…
…aina löytyy jääräpäitä, jotka uhmaavat kieltoa.
Viime vuonna eräs pariskunta putosi jyrkänteeltä ja surullisin seurauksin, sillä putousta kertyy Atlantiin ja rantakivikkoon useita kymmeniä metrejä.
Niemellä kasvaa kasvi, jonka siirtäminen kasvupaikaltaan on kielletty, sillä se valtaa tilaa kaikelta muulta kasvillisuudelta.
Myös muita mielenkiintoisen näköisiä kasveja kasvoi niemellä.
*********************
Cabo da Rocan muistomerkillä liikkui samaan aikaan kanssamme mies, joka oli aivan yliveto selfie-kuvien ottamisessa.
Mies tunki aina parhaimmalle paikalle selfie-keppinsä kanssa ja vaikeutti muiden turistien kuvaamishommia.
Tässä muutama kuva oikein maan vaivaksi osoittautuneesta raitapaidasta:
Yhdenmoinen sairaus se on selfie-kuvaaminenkin!
*********************
Raitapaitainen selfie-mies antoi sentään jossain vaiheessa tilaa minullekin, että seurueeni sai otettua minusta kuvan manner-Euroopan läntisimmällä paikalla!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Cabo da Roca, manner-Euroopan läntisin paikka, selfie, selfie-keppi, Portugali 2015, Lissabon, |
Pastel de Belem - Lissabonin rakastettu leivosherkkuTorstai 14.5.2015 - -Esko Erkkilä- Saimme taannoisella Portugalin matkallamme nauttia Lissabonissa Pasteis de Belem- kahvilassa aitoja rapeakuorisia pastel de Belem –leivonnaisia.
Pasteis de Belem –kahvila sijaitsee – yllätys yllätys – Lissabonin Belem´n kaupunginosassa Teno-joen varrella.
Varhaisesta aamuhetkestä huolimatta kahvilan edessä oli liikennepoliisi ohjaamassa liikennettä.
Meidät ohjattiin Pasteis de Belem –kahvilassa lukuisten kahvilahuoneiden läpi tilaan,…
…jossa meille varatut pöydät sijaitsivat.
Kahvilahuoneen seinät olivat portugalilaiseen tapaan päällystetty sinikuvioisilla kaakelilaatoilla.
Matkalla ovelta kahvilatilaamme saimme vilaukselta nähdä, kun aitoja pastel de Belem –leivoksia oli valmistumassa.
Kerrotaan, että kahvilassa valmistetaan Belem –leivoksia joka päivä n. 15.000 kappaletta.
Leivoksen tarkka resepti on tiedossa vain kahdella leipurilla!
Pastel de Belem –leivosta on valmistettu vuodesta 1837 alkaen ja reseptiä ei ole koskaan muutettu.
Leivoksen mausta voi päätellä, että raaka-aineina on lehtitaikinan lisäksi käytetty ainakin kermaa, kananmunan keltuaista sekä kanelia.
Leivoksen lisäksi tarjoilijamme Adrien Martignou tarjoili meille kahvia tai teetä, mutta Belem –leivoksen ohella voi nauttia myös vaikkapa kylmää olutta – tyydyin teehen ja en kokeillut olutta!
Pastel de Belem maksaa euron paikkeilla per kappale, joten se on hinnaltaan edullinen.
Menestyvä tuote saa aina kopiota ja niin on käynyt myös pastel de Belem´lle, sillä sen kopiona myydään tuotetta, jonka nimi on ”patel de nata”.
Kaikessa kahvilan oheisaineistossa toistuu kahvilan nimi – Pasteis de Belem!
Pasteis de Belem –leivoksia – tai ainakin sen kopioita pastel de nataa on tarjolla vaikkapa Lissabonin lentokentällä, mutta ainahan aito pastel de Belem aidossa Pasteis de Belem –kahvilassa on kokemisen arvoista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pastel de Belem, Pasteis de Belem, Lissabonin herkkuleivos, patel de nata, Portugali 2015, Lisboa, |
Olemme saamassa tehokkaan, suoraviivaisen ja päätöksiin pystyvän pääministerinPerjantai 8.5.2015 Hallituskuviot etenivät eilen hallitustunnustelija Juha Sipilän etukäteen kertoman aikataulun mukaan.
Aikataulu ja asioiden eteneminen tuntui tulleen politiikan jäärille yllätyksenä, sillä he olisivat halunneet järsiä esim. Sipilän ideoimaa yhteiskuntasopimusta vielä ensi viikollakin.
Bisnesmaailmassa kouliintuneena päättäjänä Sipilä vihelsi pelin yhteiskuntasopimuksesta poikki, kun näki, että osapuolten näkemyserot olivat liian suuret.
Taidan olla oikeassa, kun totean, että Sipilän vihellys tuli ay-liikkeelle ja politiikan vanhoille jäärille yllätyksenä, sillä he ovat tottuneet jopa pysäyttämään neuvotteluhuoneiden kellot, jotta neuvotteluja on voitu jatkaa loputtomiin.
Pidän Sipilän tyylistä, sillä siinä ei ole sijaa vitkutteluille.
Seurasin eilen illalla televisiosta keskustelua, johon osallistuivat Pekka Haavisto, Eero Heinäluoma, Jari Lindström sekä Mauri Pekkarinen.
Vanhat ay-kiemurat hallitsevana ja niitä ikänsä pyöritelleenä Heinäluoma osoitti, että hän ja hänenlaisensa ovat ulkona nykymaailmasta kuin lumiukot. Nyt tehdään päätöksiä ja ei neuvotella loputtomiin. Jos todetaan, että neuvotteluissa ei löydy yhteistä säveltä, niin ”kirjan kannet laitetaan kiinni” ja edetään toista kautta.
Heinäluoma paasasi, että yhteiskuntasopimus meni kiville. Toki yhteiskuntasopimukseen ei päästy, mutta Lindström sekä Pekkarinen painottivat aivan oikein, että prosessin aikana saatiin sellaista tietoa, jolla on paljon käyttöä hallitusneuvotteluissa.
Olen lukuisissa yhteyksissä peräänkuuluttanut, että politiikkaan pitäisi saada henkilöitä, jotka ovat toimineet liike-elämässä.
Nyt meillä on liike-elämässä ansioitunut henkilö kohoamassa pääministeriksi ja näyttää, että vauhti päätösten tekemisessä on vauhdikasta.
Nyt ei tussaroida, vaan tehdään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitustunnustelija Juha Sipilä, hallitustunnustelija, Juha Sipilä, Eero Heinäluoma, Pekka Haavisto, Jari Lindström, Mauri Pekkarinen, |
Onko Viljakkala nousemassa?Keskiviikko 6.5.2015 - -Esko Erkkilä- Viljakkala liittyi Ylöjärveen vuoden 2007 alussa ja sen jälkeen Viljakkalan palveluita ja siellä asuvien kuntalaisten elinolosuhteita on kuritettu kovalla kädellä.
Ylöjärven kaupunki järjesti eilen Viljakkalassa alueellisen asukasillan, jossa viljakkalalaiset saivat antaa evästyksiä vuoden 2016 budjetointia varten.
Olen Viljakkala-neuvoston jäsen ja katsoin, että luottamushenkilöasemani merkitsee läsnäoloani asukasillassa ja niin myös tein.
Tilaisuus oli rohkaiseva jo yksistään sen vuoksi, että paikallaolleiden ikäjakauma oli yllättävän nuorekas.
Kaikesta aisti, että Viljakkalalla saattaa sittenkin olla tulevaisuutta.
Viljakkalan alueen päiväkodit ovat täynnä ja sama tilanne on myös Viljakkalan kirkonkylän koulun sekä Karhen koulun osalta.
Pohdimmekin, että Viljakkalan tilanne alkaa olla sellainen, että Ylöjärven kaupungin on investoitava Viljakkalaan.
Ylöjärvellä ja erityisesti sen sivukulmilla – mm. Viljakkalalla – on ehkä koittamassa paremmat ajat sen vuoksi, kun kaupunginjohtaja on vaihtunut. Eläköitynyttä kaupunginjohtajaa ei voi luonnehtia haja-asutusalueiden ystäväksi, mutta hänen aikansa on nyt mennyt.
Asukasillassa painotettiin, että kaupungin virkahenkilöt ovat ”meillä” töissä ja heitä ei pidä missään nimessä pelätä eikä pokkuroida.
Ryhmätöiden aikana kuulin nasevan jutun, jonka läsnäolleet kaupunginvaltuutetut kertoivat.
Eräs osastopäällikkö – johon valitettavasti minäkin olen tutustunut – otti joskus kaupunginvaltuuston kokouksessa oma-aloitteisesti puheenvuoron. Puheenjohtajavuorossa ollut perussuomalaisten Tuomo Kaminen oli tylysti ilmoittanut innokkaalle osastopäällikölle näin:
”Täällä ei oteta puheenvuoroja, täällä annetaan puheenvuorot”
Kaminen toimi mielestäni aivan oikein ja samanlaista suoraselkäisyyttä toivoisin myös esim. Tampereen kaupunginvaltuutetuilta – heidän pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa virkahenkilöiltä se valta, jonka he ovat näille luovuttaneet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, alueellinen asukasilta Viljakkalassa, Tuomo Kaminen, |
Kansanedustaja Pertti Hakanen - ruokaturvallisuuden ja kotimaisen alkutuotannon puolestapuhujaTiistai 28.4.2015 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaalaiset ja koko Suomi saavat olla tyytyväinen, että Pertti Hakanen Sastamalasta tuli valituksi kansanedustajaksi.
Tunnen Pertti Hakasen sekä hänen Seija-vaimonsa jo pitkältä ajalta ja olen tyytyväinen, että Pertti toisella yrittämällä tuli valituksi eduskuntaan.
Pertti Hakasen ehdokasnumero oli 22 ja hän sai Pirkanmaalta 4907 ääntä.
Hakasen vaalitiimin työskentely oli esimerkillistä ja tiimin työskentelyä johti 22-vuotias Niko Pikkuaho – mahtava referenssi nuorelle miehelle!
Pertti Hakanen on kokenut tekijä monessa yhteydessä ja eräs hänen pätevyysalueensa on toimiminen MTK:n johtokunnan jäsenenä.
Selkeäsanaisena sanankäyttäjänä Hakanen on haluttu esiintyjä MTK:n tilaisuuksissa, joissa tuottajat haluavat kuulla etujärjestönsä syvimmät ajatukset ja linjanvedot.
Omalta kohdaltani voin todeta, että Pertti Hakanen kuuluu niihin vajaan kymmenkunnan esiintyjän joukkoon, joita on ”turvallista” kuunnella.
Olen vakuuttunut, että kansanedustaja Pertti Hakasen kautta ja hänen avullaan maamme ruokaturvallisuus pysyy hyvällä tasolla. Sen lisäksi alkutuottajat saavat olla varmoja, että heillä on eduskunnassa ainakin yksi puolestapuhuja.
Pertti Hakasella on vahvat kytkennät ja toimivat suhteen Keskustan kenttään sekä Keskustan puoluejohtoon.
Kaksi vuotta Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana ja sen jälkeen aktiivinen toiminta Keskustan puoluehallituksessa ovat takeet siitä, että pirkanmaalainen tuntuma puolueen johdossa on huomioitu.
Parhaimmat onnittelut Pertti ja Seija Hakaselle – Teillä on alkanut uusi ja mielenkiintoinen elämänvaihe!
Kysyin Seija Hakaselta facebuukissa, että joko kolttu Linnan juhlia varten on hankinnassa ja Seija vastasi näin:
”Rauhallisesti nyt vaan, ensin katsellaan ja hypistellään nautinnollisesti kaupan antimia. Jos sattuu tuuri, voin hankkia piankin, mutta voin muodostaa päässäni eri malleista ihanneyhdistelmän ja käyttää paikallisia ammattilaisia sen valmistukseen.”
Seijan vastaus kuvastaa, että lähiruuan lisäksi Hakasen perheessä arvostetaan lähipalveluja;
Se on hyvä se!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, kansanedustaja Pertti Hakanen, MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen, Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakanen, Keskustan puoluehallituksen jäsen Pertti Hakanen, Seija Hakanen, Niko Pikkuaho, lähiruoka, lähipalvelut, |
Tänään ratkaistaan, että saadaanko Suomi kuntoon!Sunnuntai 19.4.2015 - -Esko Erkkilä- Siniristiliput liehuvat saloissa ja kertovat, että tänään ratkaistaan Suomessa paljon.
Tänään on eduskuntavaalien äänestyspäivä ja vaalin tuloksena ratkaistaan Suomen tulevaisuus.
Ennusmerkit näyttävät hyviltä, mutta mikään ei ole varmaa ennen kuin viimeinenkin vaaliuuraan pudotettu äänestyslippu on laskettu.
Hoidin oman kansalaisvelvollisuuteni jo ennakkoäänestyksen aikana, joten kannoin oman korteni siihen kekoon, joka valtuuttaa Juha Sipilän joukkueineen aloittamaan työn, joka ei tule olemaan helppo.
Kokoomusjohtoinen sekasorto on ajanut Suomen talouden tilanteeseen, jossa tarvitaan selkeää johtajuutta ja maamme johtamista pois siitä apatian tilanteesta, johon Katainen, Urpilainen ja Stubb ovat maamme ajaneet.
Katainen ja Urpilainen hyppäsivät pois hukkuvasta laivasta ja jättivät laivan ajelehtimaan.
En luonnollisestikaan tiedä vaalitulosta, kun kirjoitan näitä rivejä lauantai-iltana 18.4.2015.
Vahva tuntumani vaalikentiltä on, että kokoomuslaiset pysyvät häntä koipien välissä loukoissaan ja eivät pysty näissä vaaleissa mobilisoimaan harventuneita joukkojaan niin, että surkeus Suomessa jatkuisi.
Kuvatkoon nämä viisi ”Suomi kuntoon” –nappia kukin kymmentä keskustalaista kansanedustajaa, joiden valinta Suomen kuntoon laittamiseksi varmistuu tänään illansuussa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, Eduskuntavaalit 2015, Eduskuntavaalit 19.4.2015, Juha Sipilä, hallitusneuvottelut 2015, |
Saimme sittenkin Juha Sipilän Pirkanmaalle vauhdittamaan Keskustan eduskuntavaalikampanjaaLauantai 18.4.2015 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisilla ja pirkanmaalaisilla oli eilen todellinen Vaalijuhla, sillä Juha Sipilä saapui vauhdittamaan eduskuntavaalikampanjaamme.
Varhainen ajankohta – Vaalijuhla alkoi jo klo 9.00 – ei haitannut, sillä Tampereen Keskustorille kerääntyi arviolta 400 henkilöä kuuntelemaan Sipilää.
Olin juhlapaikalla jo ennen seitsemää ja huomasin, että vandaalit olivat olleet liikkeellä, sillä ainakin Keskustan, SDP:n ja Kokoomuksen vaalimökkien takaseinällä olleet vaalijulisteet oli revitty riekaleina alas!
Merkkikartiot hain jo edellispäivänä vuokralle Tampereen kaupungin varikolta.
Vanha viljakkalalainen sananparsi toteaa, että väki saa aikaan, mutta kyllä se syökin.
Talkooväki ei syönyt mitään aamutuimaan, mutta toimimme ripeästi ja pian saimme kaikki esiintymis- sekä tarjoilutilat valmiiksi, jotta ehdokasesittelyt saattoivat alkaa.
Roolini oli toimia juontajana ehdokasesittelyissä ja ensimmäisenä mikrofonien varteen tarttui Keskustan puoluehallituksen jäsen, kansanedustajaehdokas Pertti Hakanen Sastamalasta.
Nykyisin on tullut tavaksi, että kansanedustajaehdokkaat vuokraavat kampanja-ajaksi näyttäviä asuntoautoja ja niitä kertyikin Keskustorille juhlapaikkamme viereen runsaasti.
Ensimmäisenä Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin istuvista kansanedustajista esittelyt aloitti Arto Pirttilahti ja…
…häntä seurasi Laila Koskela.
Kansanedustaja Mikko Alatalo käytti esittelypuheenvuoronsa alkuosan reippaan polkan esittämisellä yhdessä säestäjänsä Jammi Humalamäen kanssa.
Juha Sipilän puheenvuoroa oli ilo kuunnella, sillä sen sisältö henki sellaista luottamusta ongelmien ratkaisemiseen, että vastaavaa ei ole moneen vuoteen kuultu suomalaisen poliitikon esittämänä.
On selvää, että jos Keskusta voittaa vaalit, on Suomessa taas pitkään aikaan turvallista elää.
Juhlissa tarvitaan aina talkooväkeä, joka tarjoilee juhlayleisölle kahvia, teetä ja ”kastettavaa”.
Eräällä tarjoilupisteellä kahvitarjoilusta vastasivat vasemmalta lukien Raija Kytöharju, Titta Mattila ja Kaarina Peltomäki – he kaikki ovat Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäseniä!
Talkoomiehelle on aina melkoinen palkinto, kun saa paiskata kättä Juha Sipilän kanssa – tähän tilanteeseen pääsin eilisessä Keskustan Vaalijuhlassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Laila Koskela, Pertti Hakanen, Raija Kytöharju, Titta Mattila, Kaarina Peltomäki, |
MinisteripäiväSunnuntai 12.4.2015 - -Esko Erkkilä- Eilinen oli kohdaltani todellinen ministeripäivä, sillä haastattelin Pia Viitasta Tammelantorilla ja tapasin Alexsander Stubb`n Keskustorilla.
*******************
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö järjesti jo kolmantena peräkkäisenä lauantaina vaalitilaisuuden Tammelantorilla Tampereella.
Tammelantorin tilaisuutemme oli todellinen jymymenestys heti aamusta alkaen, sillä…
…Keskustan kansanedustaja Laila Koskela oli ilmoittanut lehdissä, että hän jakaa 200 Hakasen Leipomon rievää Tammelantorilla klo 9.00 alkaen.
Kansanedustaja Laila Koskelan jakamat rievät saivat suuren suosion, mutta vielä suuremman suosion saivat ne Lailan ajatukset vanhusten, sairaiden, omaishoitajien, työttömien ja perheenäitien tilanteesta, johon päättäjien pitäisi puuttua. ******************
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja Keskustan vaalitilaisuuksien juontajana olen pitänyt tapanani, että kutsun myös muiden puolueiden edustajia puhumaan Keskustan äänentoistolaitteiden kautta toriyleisölle.
Jatkoimme tapaamme myös eilen, kun kutsuin kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen haastateltavakseni.
Pia Viitanen totesi, että hän ei ole aikaisemmin esiintynytkään Keskustan järjestämässä tilaisuudessa.
No, kerta se on ensimmäinenkin ja ministeri Viitanen selvisi ensimmäisestä esiintymisestään Keskustan tilaisuudessa oikein hyvin!
Tässä kuvassa olen hyvin lähellä ministeri Viitasta, mutta haastattelun aikana oli myös tilanne, jossa olimme hyvinkin kaukana toisistamme.
Kaukana olemisen syy oli, että lähellä toisiaan olleet mikrofonit saivat äänentoistolaitteissa aikaan ”kiertämisen”. Muutenhan demarit ja Keskusta viihtyvät hyvinkin toistensa läheisyydessä! ******************
Ministerikohtaamiset jatkuivat Keskustorilla, jonne siirryin Tammelantorin vaalitilaisuuden jälkeen.
Tapasin Raatihuoneen edustalla pääministeri Alexsander Stubb´n ja oli mieluisaa, että Stubb ehti hetkeksi hiljentämään vauhtiaan ja asettumaan kuvaan kanssani.
Stubb aikoi ensiksi kiirehtiä Kokoomuksen vaalimökille ja kutsui minutkin sinne, mutta sanoin, että siellä on sellainen tungos, että otamme kuvan nyt! Stubb kuunteli perusteluni ja hänen seurueensa kuulunut naishenkilö otti kamerallani tämän kuvan!
On mielestäni tärkeää, että vaalikentilläkin pidetään kunniassa parlamentaarinen yhteistoiminta ja sen vuoksi pyrin kaikissa Keskustan vaalitilaisuuksissa antamaan puheenvuoron myös muiden puolueiden edustajille.
Olen saanut paljon kiitosta menettelytavastani!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pia Viitanen, Alexsander Stubb, Laila Koskela, |
"Pirttilahti kirjoittamaan seuraavan hallituksen metsäpoliittinen ohjelma!"Perjantai 10.4.2015 - -Esko Erkkilä- Otsikossa toistettu yleisöhuuto eilen Tampereella Sampolassa järjestetyn…
…Metsävaalipaneelin yleisön joukosta kuvaa sitä arvostusta, jota Keskustan kansanedustaja ja kansanedustajaehdokas Arto Pirttilahti nautti panelistien joukossa.
Suomen Metsäkeskuksen järjestämä vaalitilaisuus keräsi lähes täyteen Sampolan auditorion.
Olin mukana tilaisuudessa.
Tunsin kaikki panelistit SDP:n panelistia lukuunottamatta ja täytyy todeta, että he kaikki ovat asiantuntijoita monilla alueilla ja aihepiireissä.
Esittelen panelistit kuvien kera ja olen merkinnyt kaikkien kohdalle jonkun keskeisen asian, jota kyseinen panelisti ja kansanedustajaehdokas paneelissa esitti (Olen reportterin oikeudella valinnut jokaisen sanomisista jonkun kohdan):
Kansanedustaja Anna Kontula, Vasemmistoliitto
”Myös sellainen metsänomistus pitää olla mahdollista, että ei myy puuta.”
Kansanedustaja Arto Pirttilahti, Keskusta
”Minulla on metsään samanlainen suhtautuminen kuin yrittäjyyteen. Pääomaverokantaan pitää saada yrittäjävähennys. Metsämaan kiinteistöveroon ehdoton EI-kanta.”
Kansanedustaja Sofia Vikman, Kokoomus
”Tavoitteena pitää olla metsien pirstaloitumisen estäminen.”
Minna Sorsa, Vihreät
”Vuoteen 2025 mennessä turpeen ja kivihiilen käyttäminen on kiellettävä!”
Keijo Kaleva, SDP
”Metsäpolitiikkaan on saatava ennustettavuutta, ei ailahtelevaisuutta!”
Timo Tukia, Perussuomalaiset
”Olisi mukavaa olla virkamies, joka sanelisi muiden omistamia soita suojelualueiksi!”
Veli-Matti Antila, Kristillisdemokraatit
”Tiet, rataverkko ja tietoverkot on pidettävä kunnossa!”
****************
Valtaosa panelisteista totesi, että perikuntien suuri osuus metsänomistajissa haittaa metsien tehokasta käyttöä.
Etelä-Suomessa perikuntien osuus on 14 % metsäpinta-alasta. On mielenkiintoista, mutta tavallista, että perikuntien omistajissa on perikuntia - perikunnat siis omistavat perikuntia!
Minna Sorsan esittämä ja yllä kerrottu vaatimus – jos se todella on Vihreiden todellinen linjaus, saattaa torpata Vihreiden hallitustien!
Mielenkiintoinen tilaisuus joka tapauksessa Sampolassa eilen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anna Kontula, Arto Pirttilahti, Sofia Vikman, Minna Sorsa, Keijo Kaleva, Timo Tukia, Veli-Matti Antila, Suomen Metsäkeskus, Sampola Tampere, |
Hienossa kevätsäässä on mukava tehdä vaalikampanjaa!Torstai 9.4.2015 - -Esko Erkkilä- Kevätsäät ovat parina viime päivänä hellineet kansanedustajaehdokkaita ja heidän tukitiimejään, kun he ovat toteuttaneet vaalikampanjoitaan.
Olen seurannut mielenkiintoista touhua lähietäisyydeltä puolueiden vaalimökeillä Tampereen Keskustorila.
Kuvakimaran aluksi muutamia kuvia keskustalaisten kansanedustajavaaliehdokkaiden viihtymisestä Keskustorilla:
Marjo Mäkinen-Aakula Orivedeltä.
Pilvi Kärkelä (vasemmalla) Kihniöstä ja Minna Sarvijärvi Ylöjärveltä.
Pilvi Kärkelä (vasemmalla) seurassaan Ari Lamminmäen tukitiimin jäsen Taina Niiranen Parkanosta.
Teuvo Hakanen Ylöjärveltä.
Santeri Lampi Tampereelta.
*****************************
Muutamia kuvia myös muiden puolueiden kampanjailmeistä:
Kansanedustaja Leena Rauhala, Kristillisdemokraatit
Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Leena Kostiainen kahden perussuomalaisten kansanedustajan välissä – Martti Mölsä ja Lea Mäkipää.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini poikkesi 7.4.2015 Keskustan telttakatoksella, kun oli poistumassa perusuomalaisten osastolta.
Soini vakuutti Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden tukitiimin jäsen Jorma Tapaninaholle ja meille muille keskustalaisille haluavansa tehdä yhteistyötä Keskustan kanssa!
Oikeaa puhetta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marjo Mäkinen-Aakula, Pilvi Kärkelä, Minna Sarvijärvi, Taina Niiranen, Teuvo Hakanen, Santeri Lampi, Leena Rauhala, Martti Mölsä, Lea Mäkipää, Timo Soini, Leena Kostiainen, Jorma Tapaninaho, |
Hämmästyttävää, että miten korkeatasoisia asiantuntijoita sote-asioissa ovat Keskustan Pirkanmaan piirin kansanedustajaehdokkaat !Keskiviikko 8.4.2015 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti eilen Vanhalla Kirjastotalolla Tampereella Vaalijuhlan, jonka yksi ohjelmanumero oli piirin MestariPuhujan valinta.
Menin muiden palaverien vuoksi myöhässä tilaisuuteen ja se oli oikea ratkaisu, sillä sain omin silmin nähdä ja omin korvin kuulla, että miten vahvoja asiantuntijoita Keskustalla on eduskuntavaaliehdokkainaan Pirkanmaalla!
Teuvo Hakanen Ylöjärven Viljakkalasta ja Pilvi Kärkelä Kihniöstä…
…sekä Jouni Ovaska Hämeenkyröstä, Hanna Holma Kangasalta ja Minna Sarvijärvi Ylöjärven Kurusta ovat kaikki kokeneita kuntapäättäjiä, joten sen ansiosta panelistien asiantuntemuksen olettikin olevan korkeatasoista.
Käyty keskustelu osoitti, että Keskustan pirkanmaalaisilta kansanedustajaehdokkailta löytyy todella korkealaatuista asiantuntemusta – kelpaa niillä tiedoilla pyrkiä eduskuntaan!
Tässä on vielä lähikuvat keskusteluun osallistuneista kansanedustajaehdokkaista;
Hanna Holma
Jouni Ovaska
Minna Sarvijärvi
Pilvi Kärkelä
Teuvo Hakanen
Tilaisuuden juontajana toimi ansiokkaasti Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja Tuukka Liuha, joka tässä antaa Meeri Vettenrannalle mahdollisuuden yleisökysymykseen.
Myös Mikko Kiio Kangasalta teki asiantuntevan kysymyksen panelisteille.
********************
Olen tyytyväinen ja suorastaan ylpeä siitä asiantuntemuksesta ja perusteellisuudesta, jolla panelistit käsittelivät yleisökysymysten aiheita.
Pirkanmaalaiset äänestäjät voivat olla levollisia Keskustan eduskuntavaaliehdokkaiden asiantuntemuksesta!
Tilaisuuden lopuksi julkistettiin yleisöäänestyksen tulos, että kuka panelisteista voittaa Keskustan Pirkanmaan piirin MestariPuhujan tittelin.
Kisan voitti kansanedustajaehdokas Hanna Holma Kangasalta!
Hanna sai palkinnoksi pitkän pötkön kertakäyttömukeja sekä Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän kookkaan kuvan vauhdittamaan eduskuntavaalikampanjaansa!
Kiitokset kaikille ehdokkaille onnistuneesta tilaisuudesta – me kuulijat opimme esityksistänne paljon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minna Sarvijärvi, Hanna Holma, Jouni Ovaska, Pilvi Kärkelä, Teuvo Hakanen, Tuukka Liuha, Meeri Vettenranta, Mikko Kiio, |
Miksi matkalaskun ja kulukorvauslaskelman laatiminen on niin vaikeaa!Maanantai 6.4.2015 - -Esko Erkkilä- Yli neljäkymmentä vuotta kestäneen työurani aikana sain tehdä yhden jos toisenkin matkalaskun ja kulukorvauslaskelman.
Matkalaskulla ja kulukorvauslaskelmalla veloitetaan työnantajalta kilometrikorvaukset, päivärahat ja muut työntekemisestä aiheutuneet kustannukset tositteiden mukaan.
Vaikka matkalaskujen kautta yritykselle aiheutuvat kulut ovat yleensä kokonaisuuden kannalta pienet, niin myös niistä kertyy kustannuksia, jotka menestyvän yrityksen pitää osata huomioida tuloslaskelmassaan ainakin kuukausittain.
Myyntimiesten esimiehenä pitkään toimineena tiedän, että matkalaskujen saaminen hyväksyttäväksi ajoissa on ainakin joidenkin myyntimiesten kohdalla melkein ylivoimainen tehtävä.
Näin siitä huolimatta, että kyseessä on myyntimiehen oma raha ja luulisi, että sen saaminen omalle tilille kiinnostaa, mutta kun ei!
Toisaalta ymmärrän myyntimiehiä, sillä hyvä myyntimies on kuin taiteilija ja taiteilijathan ovat tunnetusti huonoja taloutensa hoitajia!
Toimin nyt työurani jälkeen puheenjohtajana kahdessakin vilkkaasti toimivassa yhdistyksessä.
Yhdistyksen toiminnasta syntyy kuluja ja kukas ne muu maksaisi, jos ei puheenjohtaja.
Puheenjohtaja saa luonnollisesti veloittaa syntyneet kulut tositteita vastaan matkalaskulla ja kulukorvauslaskulla yhdistykseltä.
Nyt huomaan itselläni samoja piirteitä kuin alaisillani oli aikoinaan eli matkalaskujen laatiminen viivästyy.
Tositteet on kyllä tallella, mutta varsinaisen matkalaskun laatiminen saa odottaa.
Eilen taas kerran ryhdistäydyin ja aloitin matkalaskujen laatimisen molemmille yhdistyksille.
Tosiaan aloitin, sillä en vielä saanut tehtävääni loppuunsuoritetuksi.
Laskimella laskin, että veloitettavaa kertyy toistatuhatta euroa. Tämän summan olen siis maksanut omasta lompakostani, jotta puheenjohtamieni yhdistysten toiminta on pyörinyt.
Miksi kirjoittelen tälle saitille tekemättömistä matkalaskuistani?
Kirjoittelen sen vuoksi, jotta tämäkin kirjoitus toimisi piiskana matkalaskujeni laatimiselle ja ehkä annan vertaistukea jollekin toiselle, joka ei tahdo saada aikaiseksi, jotta laatisi matkalaskunsa ja kulukorvausveloituksensa ajoissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkalasku, kulukorvausveloitus, kulukorvauslaskelma, kuittihävikki, |
Tuleeko Pirkanmaalle vahva ministerinsalkku?Lauantai 4.4.2015 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaalla keskustellaan – Aamulehti keskustelun vauhdittajana – että saadaanko seuraavaan hallitukseen vahva salkku pirkanmaalaiselle.
Pidän tuosta aiheesta keskustelua aiheettomana, ennenaikaisena ja väärille urille vievänä.
On lapsellista kysellä kokoomuslaiselta, kahdeltakin demarilta, perussuomalaiselta, vihreältä, sitoutumattomalta ja jopa piraatilta sekä kommunistilta tätä asiaa, kuten Aamulehti eilen teki.
Naurettavaa oli, että kokoomuslainen vastaaja tyrkkäsi itseään ministeriksi!
Aamulehti kysyi samassa jutussa asiaa myös Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalolta, joka mielestäni ainoana antoi tolkullisen vastauksen kysymykseen.
Pirkanmaan senaattori vastasi näin:
”Vaikea sanoa.Kansanedustajan työ on jo sinänsä arvokasta. Aktiivinen kansanedustaja on parempi kuin huono ministeri, joka esimerkiksi leikkaa koulutuspaikkoja maakunnasta.”
Saa nähdä, että älähtääkö koira, johon Mikko Alatalon kalikka kalahti?
********************
Kerron esimerkin kansanedustaja Mikko Alatalon aikaansaannoksesta, kun kerron Tampereen läntisen ohitustien syntyhistorian.
Asiaa oli vatvottu pitkään ja ratkaiseva keskustelu käytiin silloin hallituksessa istuneen Keskustan eduskuntaryhmässä.
Kansanedustaja Mikko Alatalo sai Keskustan eduskuntaryhmässä Hannes Mannisen vakuuttuneeksi, että Tampereen läntinen ohitustie tarvitaan, sillä se palvelee Pirkanmaan lisäksi pohjois-Satakuntaa, Etelä-Pohjanmaata, Pohjanmaata, Keski-Pohjanmaata ja koko Pohjois-Suomea, koska kaikkien näiden maakuntien läntinen kumipyöräliikenne joutuu ohittamaan Tampereen.
Hannes Manninen ymmärsi asian ja näin ”tavallinen” kansanedustaja Mikko Alatalo pystyi tekemään Pirkanmaalle ja koko Suomella paljon suuremman palveluksen kuin esimerkiksi ministeri, joka leikkaa koulutuspaikkoja Pirkanmaalta ja muualta Suomesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Hanna Tainio, Sakari Puisto, Satu Hassi, Jukka Gustafsson, Yrjö Schafeitel, Laila Räikkä, Tuleeko Pirkanmaalle vahva ministerinsalkku?, Hannes Manninen, |
Yhteiskuntasopimus Tampereen TammelantorillaSunnuntai 29.3.2015 - -Esko Erkkilä- Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdottaa, että jo ennen hallitusneuvotteluja pitää solmia eri osapuolten kesken yhteiskuntasopimus.
Sain eilen toimia juontajana Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön järjestämässä vaalitilaisuudessa Tammelantorilla ja annoin kaikille läsnäolleille muiden puolueiden eduskuntavaaliehdokkaille mahdollisuuden esiintyä yhdessä keskustalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa osastollamme.
Kyseessä oli siis Tammelantorin pienimuotoinen "yhteiskuntasopimus”!
Tässä on pieni kuvakimara käydyistä keskusteluista ja keskusteluihin osallistuneista:
Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari Timo Hanhilahti sekä SDP:n kaupunginvaltuutettu Johanna Loukaskorpi keskustelivat Tampereen kaupungin ajankohtaisista ongelmista.
Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen - maakuntavaltuuston jäsen - ja Keskustan yrittäjäehdokas Ari Lamminmäki kävivät mainion keskustelun Pirkanmaan asioista maakuntatasolla. Lamminmäki ja Aaltonen pääsivät yksimielisyyteen Pirkanmaan liikenneolosuhteiden kehittämistarpeista.
Apulaispormestari Mikko Aaltonen (vasemmistoliitto) vastaa Tampereella toimintakykyä ja terveyttä- sekä ikäihmisten palveluista. Keskustan eduskuntavaaliehdokas Raija Moilanen on Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja Mikko Aaltonen sekä Raija Moilanen kävivät hyvähenkisen keskustelun Mikko Aaltosen vastuualueelle kuuluvista asioista.
Koen, että vasemmistoliiton Ilkka Järvelä (vasemmalla) on virkaveljeni Tampereella, sillä llkka on Vasemmistoliiton keskeinen toimija kaikissa niissä aktiviteeteissa, joiden avulla Vasemmistoliitto esiintyy Tampereella. Ilkka on varavaltuutettu, mutta usein hän istuu valtuuston kokouksissa yhdessä Keskustan kaupunginvaltuutettu Timo Vuohensillan kanssa. Herrat löysivät Tammelantorilla helposti yhteisen sävelen Tampereen kehittämisessä.
Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Rauno Kesseli Ylöjärveltä kertoi oikeutetusti, että Ylöjärvi on panostanut yritysten hankintaan aivan toisella tavalla kuin suuruuteensa jämähtänyt Tampere. Keskustan yrittäjä-kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta omaa henkilökohtaista kokemusta Tampereen yrmeästä suhtautumisesta pk-yrittäjyyteen, joten Kesseli ja Vuohensilta "löysivät" helposti toisensa.
Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Virve-Mari Rask ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta eivät ensimmäisessä yhteisessä keskustelussaan päässeet täydelliseen yhteisymmärrykseen työelämän haasteista. Passitetaan yhteiselle jatkokurssille!
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Timo Tukia (oikealla) ja Keskustan eduskuntavaaliehdokas Timo Vuohensilta pääsivät hyvin yhteisymmärrykseen Suomen ajankohtaisista haasteista.
Keskustan kansanedustajaehdokas Raija Moilanen totesi, että hänen keskustelukumppaninsa vaan nuorentuvat, kun hänen keskustelukumppanikseen asettui pyynnöstäni kristillisdemokraattien Repe Mäensivu. Hyvin Raija ja Repe kuitenkin löysivät "yhteisen totuuden"!
Minna ja Johanna taisivat ennestään olla toisilleen tuntemattomia, mutta yhteinen sävel löytyi helposti!
On mainio asia, että Keskusta sai eilen olla merkittävässä sillanrakentajan roolissa eri puolueisiin kuuluvien henkilöiden välillä!
Keskustan peräänkuuluttamaa yhteiskuntasopimusta alueellisesti siis parhaimmillaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Vuohensilta, Timo Hanhilahti, Timo Tukia, Raija Moilanen, Minna Sarvijärvi, Ari Lamminmäki, Johanna Loukaskorpi, Virve-Mari Rask, Ilkka Järvelä, Mikko Aaltonen, apulaispormestari Mikko Aaltonen, Rauno Kesseli, Repe Mäensivu, |
Eläkkeelle siirtyminen merkitsee työterveyshuollon päättymistäPerjantai 27.3.2015 - -Esko Erkkilä- Yle-Tampere järjesti eilen eduskuntavaalitentin Tays Keskussairaalassa Tampereella.
Seurasin tenttiä paikan päällä Keskussairaalan kahvilassa.
Keskustan eduskuntavaaliehdokas Raija Moilanen oli tiedoiltaan ja esiintymistaidoiltaan paras tentattava ehdokas.
Vaalitentti lähetettiin alkuosaltaan suorana Yle-Tampereen kanavalla ja kokonaisuudessaan tentti oli seurattavissa Yle-Tampereen nettisivujen kautta.
Eräs osio vaalitentissä oli, kun käsiteltiin työterveyshuoltoa ja sen merkitystä terveydenhoidon koko kentässä.
Toimittaja Katri Rauska antoi tässä osiossa kysymysvuoron myös minulle, mutta siitä tarkemmin joskus myöhemmin.
Raija Moilanen teki työterveyshuoltoon liittyen mainion yhteenvedon todetessaan, että aivan liian monet joutuvat syyttä suotta kituuttamaan, kun heillä ei ole mahdollisuuksia työterveyshuoltoon.
Työterveyshuollon ulkopuolella ovat mm.;
Tunnen omakohtaisesti terveydenhoitotilanteeni romahtaneen, kun taannoin siirryin eläkkeelle - onneksi sen suurempia sairauksia ei ainakaan vielä ole ollut! *************
Pelottaa työterveyshuollon piirissä olevien puolesta, kun Keskustan kilpailijapuolueiden edustajat totesivat, että kuilu työterveyshuollon piirissä olevien ja julkisen terveydenhoitojärjestelmään tukeutuvien kesken on liian suuri.
Pelottaa sen vuoksi, että tuskin Keskustan kilpailijat pystyvät merkittävästi kohottamaan julkisen terveydenhoitojärjestelmän palvelukykyä, joten vaihtoehdoksi heillä jää työterveysjärjestelmän heikentäminen!
Tässä taas on eräs syy äänestyskopin hiljaisuudessa tehdä oikea päätös eduskuntavaaleissa 19.4.2015!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työterveyshuolto, työterveyshuolto päättyy eläkkeelle siirtymiseen, |
Ylöjärven kaupungin tapa lisätä asukasdemokratiaa aihe- ja alueneuvostojen avulla on mielenkiintoinenTorstai 26.3.2015 - -Esko Erkkilä- Tapaan sanoa, että olen kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa, sillä kuulun Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan lisäksi Ylöjärven kaupungin Viljakkaa-neuvostoon.
Miten voin olla kahden kaupungin luottamushenkilö?
Kysymyksen vastaus on, että olen Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvostossa vapaa-ajanasunnon Viljakkalassa omistavien mandaatilla. Viljakkala-neuvostoon nimittämiseni taustataho on "Vipu - Viljakkalan puolesta ry" eli en ole Viljakkala-neuvostossa poliittinen toimija.
Ylöjärven kaupunki järjesti eilen eli keskiviikkona 25.3.2015 Ylöjärven kaupungin valtuustosalissa tilaisuuden, jonne oli kutsuttu kaikkien Ylöjärvellä toimivien neuvostojen jäsenet.
Tilaisuuden tarkoitus oli edesauttaa neuvostojen keskinäistä tietämystä toistensa toiminnasta ja perimmäisenä tarkoituksena oli kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksien kasvattaminen.
Ylöjärven kaupungissa toimii neljä aihepiirin mukaan nimettyä neuvostoaa ja ne ovat:
”Aiheneuvostojen” lisäksi Ylöjärvellä toimii kaksi alueellista neuvostoa eli;
Pyysin ennen tilaisuutta yhteiskuvaan Ylöjärven kaupunginjohtaja Jarkko Sorvannon ja Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Riina-Kaisa Heiskan - mielellään suostuivat!
Riina-Kaisa on synnyinkotini naapurin emäntä ja tunsin hyvin jo Riina-Kaisan isän sekä isänsä vanhemmat – naapureita kun olimme!
*****************
Neuvostojen yhteistapaaminen oli onnistunut tilaisuus ja sen pohjalta pitäisi kirjoittaa juttuja enemmänkin - ehkä joskus!
Eräs uutinenkin siellä kerrottiin, kun Ylöjärven vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto suunnittelevat yhteisen kirkkopyhän järjestämistä kesällä 2016 Viljakkalassa ja he ovat suunnitelleet paikalliseksi vastuutahoksi Viljakkala-neuvostoa.
Me Viljakkala-neuvoston jäsenet innostuimme asiasta ja olemme valmiit toimimaan vastuutahona yhteisen kirkkopyhän järjestelyissä kesällä 2016!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsi- ja nuorisoneuvosto, mielenterveysneuvosto, vammaisneuvosto, vanhusneuvosto, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Viljakkala, Ylöjärvi, Kuru, |
Pirkanmaan Yrittäjien Suuri Vaalikeskustelu paneutui yrittämisen haasteisiin perusteellisestiKeskiviikko 25.3.2015 - -Esko Erkkilä- Palaan vielä tänään kuvakimaran merkeissä Pirkanmaan Yrittäjien 23.3.2015 järjestämän Suuren Vaalikeskustelun antiin.
Jo nyt voin todeta, että yrittäjät ja läsnä olleet kansanedustajaehdokkaat paneutuivat aihepiirin haasteisiin innolla.
Järjestäjät olivat linjanneet tilaisuuden aiheiksi neljä kattoteemaa:
Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili toivotti kansanedustaja Arto Pirttilahden tervetulleeksi Pirkanmaan Parlamenttiin.
Mikko Alatalo ja Veikko Kiili
Vasemmalta Olli-Pekka Tuomi, Timo Vuohensilta, Arto Pirttilahti ja Teuvo Hakanen
Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja Teuvo Hakanen
Todelliset yrittäjät – Olli-Pkka Tuomi ja Timo Vuohensilta
Pilvi Kärkelä
Kansanedustajaehdokas Ari Lamminsivu ja Keskustan Tampereen valtuustoryhmän jäsen Matti Järvinen
Alkukeskustelun jälkeen ryhmätöiden aiheiksi valikoituivat:
Ryhmätöiden tiimellyksessä Arto Pirttilahti (keskusta) ja Pauli Kiuru (kokoomus)
Mikko Alatalo on tässä kirjoittamassa omaa ideaansa ryhmätyöplakaatille, ei suinkaan töhrimässä tussilla Harri Jaskarin silmäkulmaa!
Suuren Vaalikeskustelun loppupäätelmä oli
Pidetään Pirkanmaa avoinna
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Yrittäjät, Pirkanmaan Parlamentti, Olli-Pekka Tuomi, Arto Pirttilahti, Mikko Alatalo, Pilvi Kärkelä, Teuvo Hakanen, Timo Vuohensilta, Ari Lamminmäki, Matti Järvinen, |
Pirkanmaan Yrittäjien Suuressa Vaalikeskustelussa esitettiin raikkaita mielipiteitä Suomen tilanteen korjaamiseksiTiistai 24.3.2015 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Yrittäjät järjestivät maanantaina 23.3.2015 Tampereen Pakkahuoneella kaikille avoimen Suuren Vaalikeskustelun – Pirkanmaan Parlamentin.
Olin paikalla, sillä nelikymmenvuotisesta palkkatyöstäni huolimatta luotan yrittäjyyteen!
Pirkanmaan Parlamentin teknisessä toteuttamisessa oli mallina käytetty brittiparlamenttia, sillä…
…paneeliyleisöstä katsellen vasemmalla istuivat kansanedustajaehdokkaat…
…ja oikealla pirkanmaalaiset yrittäjät.
Pirkanmaan Parlamentin puhemiehenä toimi Merja Ryöppy…
…ja jotta puheenvuorot pysyivät annetuissa aikarajoissa, paikalla oli myös konginkumauttaja!
On tutkittu, että Pirkanmaan vaalipiirissä Keskustalla on eniten yrittäjäehdokkaita ja tässä eräiden heidän sanomisistaan lyhyet sitaatit:
Olli-Pekka Tuomi:
”Perustulo kohdennettava yrittäjille”
Arto Pirttilahti:
”Yhteenkään syrjäytyneeseen nuoreen ei ole varaa”
Mikko Alatalo:
”Ei kaikkien ole pakko tulla Tampereelle”
Pilvi Kärkelä:
”Vanhemmuuden kustannukset on jaettava kaikkien yritysten kesken”
Teuvo Hakanen:
”Uusi vero ulkomaisille autoilijoille, jotka ajavat rahtia Suomessa”
Jouni Ovaska:
”Koeaikojen pidentäminen ja määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen”
******************
Kaikesta aisti, että pirkanmaalaiset yrittäjät uskovat huomiseen, vaikka maan taloustilanne onkin nykyhallituksen aikana ajautunut heikkoon kuntoon.
Tuntui, että yrittäjät luottavat Keskustan teemaan
Suomi kuntoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Yrittäjät, Pirkanmaan Parlamentti, Olli-Pekka Tuomi, Arto Pirttilahti, Mikko Alatalo, Pilvi Kärkelä, Teuvo Hakanen, Jouni Ovaska, Timo Vuohensilta, Ari Lamminmäki, |