Maasepän tekemät työkalut "sopivat hyvin käteen"!Tiistai 31.12.2019 - -Esko Erkkilä- Maaseutukylillä aikoinaan toimineet maasepät osasivat asiansa, sillä yhä edelleen heidän vuosikymmeniä sitten valmistamansa erilaiset työ- ja tarvekalut ”sopivat hyvin käteen”!Lähes kaikissa maalaistaloissa on yhä edelleen työkaluja, jotka ovat paikallisten maaseppien takomia ja valmistamia – näin myös meillä!*************************Olemme kaadattaneet ulkopuolisella toimijalla omakotitalotontiltamme ison männyn ja vielä isomman koivun – arvio puiden yhteisestä kuutiosisällöstä on asiantuntijoiden mukaan kolme kuutiometriä. Molemmat puut tulemme käyttämään takkamme ja saunamme polttopuina.Moottorisahan, kassareiden ja kirveiden lisäksi tarvitsemme työssä……tukkisaksia, sillä ilman niitä suurien polttopuupöllien käsittely olisi vaikeaa.Nuo tukkisakset ovat olleet meillä niin kauan kuin muistan ja ne ovat vuosikymmenten saatossa saaneet kovaa käskyä – aluksi hevosvetoisten tukkirekien aikana ja sitten myöhemmin traktorikaudella.Muistan, kun noiden tukkisaksien remminä oli nahkaremmi, mutta jossain vaiheessa remmiksi muutettiin puimakoneen remmeistä valmistetut remmit!Toinen meillä oleva maasepän tekemä työkalu, jonka nyt esittelen, on……hakokirves.Hakokirveellämme ei meillä ole ollut käyttöä, mutta muistan, kun sillä tehtiin lehmille havunoksista hakoja.Lyhyeksi katkaistut haot toimivat lehmien kuivikkeena ja siihen tarkoitukseen haot olivatkin mainio tavara.Haot pätkittiin hakotukin päällä lyhyiksi, jotta lehmien oli mukava makoilla niiden päällä.Haot olivat mainio lisä siihen sontaan, joka navetassa syntyi peltojen lannoitteeksi.Hakokirveen päässä oleva koukku oli mainio apu, kun maasta kurkoteltiin seuraavaa kuusenhakoa pätkittäväksi!On todettava, että hakokirveelle en ole keksinyt omakotitalotontillamme järkevää käyttöä, mutta tukkisakset ovat kultaakin tärkeämpi työkalu, kun nyt olen alkanut pilkkomaan todellisia mahtipölkkyjä saunapuuvalmiiksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maasepän tekemät työkalut "sopivat hyvin käteen"!, maasepät, tukkisakset, hakokirves, hakoja kuivikkeeksi, |
Vuosina 2014 - 2020 vähävaraisten avun toimenpideohjelmassa EU:n maksuosuus Suomelle on 22,5 miljoonaa euroaMaanantai 30.12.2019 - -Esko Erkkilä- Eilen muistelin EU-ruoka-apuohjelmaa ja sen käytännön toteuttamista EU-jäsenyytemme alkuhetkistä vuoteen 2013 saakka.Nyt selvittelin itselleni, että miten samassa asiassa on toimittu vuodesta 2014 eteenpäin ja totesin seuraavaa:
*********************Kumppanuusorganisaatiot ovat mielenkiintoinen joukko, sillä viime vuonna eli vuonna 2018 kumppanuus-organisaatiot olivat seuraavat (suluissa niiden saamat elintarvikemäärät tonneina):
Yhteensä 1939 tonniaPidättäydyn kommentoimasta kumppanuusorganisaatioiden saamia elintarvikemääriä, mutta mielenkiintoisia kumppaneita ja mielenkiintoisia määriä!*********************Täytyy muistaa, että ”leipäjonoissa” jaetaan paljon muidenkin rahoitustahojen maksamia elintarvikkeita kuin EU-rahoitteisia elintarvikkeita.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-rahoitteiset ruoka-aputuotteet, ruoka-apu, ruoka-aputuotteet, EU-ruoka-apua jakavat organisaatiot, |
On oikein, että Suomi on heti EU:hun liittymisen jälkeen hyödyntänyt EU-ruoka-avun!Sunnuntai 29.12.2019 - -Esko Erkkilä- Kuten eilen jutussani kertasin, Suomi liittyi 16.10.1994 suoritetun kansanäänestyksen perusteella Euroopan Unioniin 1.1.1995.Kiitokseni Suomen viranomaisille, jotka heti liittymisen jälkeen päättivät hyödyntää EU:n ruoka-avun käyttämisen Suomessa – ruotsalaiset kokivat maansa niin hyvätuloiseksi, että eivät halunneet hyödyntää tässä asiassa EU:n tarjoamaa taloudellista apua!Siirryin työnantajani Raisio Yhtymässä EU:hun liittymisen hetkellä myynti- ja markkinointitehtävistä raaka-ainehankinnan tehtäviin ja sain olla mukana, kun työnantajakonsernini oli keskeisellä sijalla EU-ruoka-apuun liittyvissä käytännön toimenpiteissä – uskallan todeta, että olin näistä asioista käytännön tasolla ehkä parhaiten perillä oleva henkilö koko maassa usean vuoden ajan.*******************Alkuvuosina vähävaraisten ruoka-aputuotteina olivat kuivat elintarvikkeet, joiden säilytyksessä ei ollut ongelmia. Tuotteina olivat vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, makaroni, näkkileipä, hapankorppu, keksit sekä myslit – lähes kaikki olivat tuotteita, joita Raisio valmisti.Ruoka-aputuotteita toimittaneet yritykset eivät saaneet riihikuivaa rahaa, vaan maksuvälineenä olivat Euroopan Unionin omistamat interventioviljat!Menettely sopi silloiselle Raisiolle hyvin, sillä työnantajayksikköni Rehuraisio Oy tarvitsi rehuviljaa ja konsernin elintarvikeyksiköt valmistivat ruoka-apuun tarvittavia tuotteita.Aluksi menettelyä hallinnoi Maa- ja metsätalousministeriön interventioyksikkö ja myöhemmin valtion yhteishankintayksikkö Hansel – oli mielenkiintoista tehdä molempien kanssa kaupallista yhteistyötä!Seuraavassa vuosikohtaiset volyymit (tonneina), joita Suomessa on jaettu elintarvikeapuna vähävaraisille:
Oli oma taiteenlajinsa, kun vaikkapa 800 tonnin suuruiselle Elovena-kaurasuurimoerälle piti sorvata hinnaksi esimerkiksi 2.050 tonnia rehuohraa ajoneuvoon lastattuna vaikkapa Avena Siilot Oy:n Kokemäen viljavarastolla (kummatkaan tonnimäärät eivät ole todellisia, mutta kuvaavat homman etenemistä)!No, taskulaskimellahan siitä selvittiin ja pientä bisneksenpoikasta hinnoitteluun piti tietysti ujuttaa!Vuonna 2014 alkoi uusi vähävaraisten avun rahaston FEAN (The Fund for European Aid to the Most Deprived) uusi ohjelmakausi, mutta siitä ehkäpä jo huomenna tällä saitilla lisää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-ruoka-apu, Vähävaraisten ruoka-apu, vähävaraisten EU-ruoka-apu, MMM:n Interventioyksikkö, Hansel, FEAN (The Fund for European Aid to the Most Deprived), |
Häpeän olla tamperelainen, sillä Tampereella ilmestyvä Aamulehti painostaa suomalaisia rikkomaan perustuslakiamme!Perjantai 27.12.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereella ilmestyvä (entinen) Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Aamulehti aloitti Jouko Jokisen päätoimittakaudella kampanjan, jossa pyritään perustuslain vastaisesti kutsumaan Eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi.Valitettavasti Aamulehden uusi päätoimittaja ei ole linjannut asiaa uudestaan, vaan Aamulehti jatkaa huuhailuaan laittomuuksissa.On Suomelle suuri asia, että Eduskunnan puhemiehenä on Matti Vanhanen, sillä hän linjasi mm. 22.12.2019 antamassaan haastattelussa, että Eduskunnan puhemies on puhemies!Olen tavannut Matti Vanhasen lukemattomia kertoja ja arvostan sitä, että hän puolustaa tiukasti maamme perustuslakia.Mainitsemassani haastattelussa puhemies Matti Vanhanen toteaa, että hänen vahtivuorollaan puhemiehenä kaikki kansanedustajat ovat puhutelleet häntä puhemieheksi ja näin on tehnyt myös tamperelainen uusi kansanedustaja Iiris Suomela, vaikka onkin muutoin ollut innokas puuhanainen perustuslain vastaiseen puhutteluun yllyttämisessä.Olisi suuri Uudenvuoden lahja, jos Aamulehti palaisi puhemieskysymyksessä laillisuuden polulle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Aamulehti perustuslakia vastaan, Jouko Jokinen, Puhemies on puhemies, Matti Vanhanen, puhemies Matti Vanhanen, Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, kansanedustaja Iiris Suomela, |
Tampereen hiippakunnan alue muuttuu 1.1.2020Torstai 26.12.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereen hiippakunta järjesti yhteistyökumppaneilleen kapitulin virastolla glögitilaisuuden 19.12.2019.Sain henkilökohtaisen kutsun tilaisuuteen ja mieluusti kutsua noudatinkin.Tilaisuutta isännöi Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo (vasemmalla) ja ”piispallisessa” keskusteluringissämme oli mukana myös edellinen piispamme Juha Pihkala.************************Eräs keskusteluaiheemme olivat ne aluemuutokset, jotka koskettavat Tampereen hiippakuntaa 1.1.2020.Vuodenvaihteessa Someron, Jämsän, Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan seurakunnat sekä Lahden seurakuntayhtymä siirtyvät Tampereen hiippakunnasta muualle ja tilalle tulevat Sastamalan, Punkalaitumen, Parkanon, Kihniön sekä Virtain seurakunnat.Jatkossa Tampereen hiippakuntaan kuuluvat Tuomiorovastikunnan lisäksi Hämeenkyrön, Kangasalan, Hämeenlinnan sekä Tammelan rovastikunnat.Pidän muutosta järkevänä, sillä muutoksen jälkeen Pirkanmaalla ”hengellinen rälssi” vastaa maakuntajakoa.**********************Piispa Repo oli kiinnostunut puheenjohtamani Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen toiminnasta ja saa nähdä, että mitä ”perästä kuuluu”!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Tampereen hiippakunta, Tampereen Tuomiorovastikunta, Hämeenkyrön rovastikunta, Kangasalan rovastikunta, Tampereen seurakuntayhtymä, Piispa Matti Repo, Emeritus-piispa Juha Pihkala, Hämeenlinnan rovastikunta, Tammelan rovastikunta, |
Aattoillan hartaushetki ja siellä seisaallaan veisattu "Enkeli taivaan" -virren kymmenes säkeistö virittivät eilen Joulutunnelmaan!Keskiviikko 25.12.2019 - -Esko Erkkilä- Myönnän, että vasta Viljakkalan koti- ja rippikirkossani osallistumiseni aattoillan hartaushetkeen saavat minut virittäytymään Joulutunnelmaan ja eilen illalla taas näin tapahtui.Kuvasin Viljakkalan kirkon uuden hautausmaan puolelta ja kuvassa näkyvät kiviportaat johtavat Karhen eteiseen eli sen kautta entisaikaan karhelaiset saapuivat kirkkoon.Noilla kiviportailla otettiin myös se valokuva, joka meistä kauan sitten ripille päässeistä otettiin – kuvaa en ”tähän hätiin” löydä.Viljakkalan sankarihautausmaa on tärkeä paikka minulle sinänsä, mutta myös meille sotahistoriasta kiinnostuneille, sillä melkein kaikkien sankarivainajien muistolaatoissa on sankarivainajan kaatumispaikkakunta - kiitokset Viljakkalan kirkkoherra A. M. F. Bergius, joka aikoinaan niin päätti!Kunniavartio on suuri luottamustehtävä.Viljakkalan kirkon alttaritaulu - mielestäni se ainoa oikea!Kynttilämerta Viljakkalan vanhalla hautausmaalla.Myös muualle haudattujen muistomerkille sytytin kaksi kynttilää.Kotimatkalla pysähdyin vielä Lehtomäen tienhaaraan ja kuvasin valossa kylpevän Viljakkalan kirkon!********************Täytyy vielä mainita, että eilen tuli kuluneeksi 46 vuotta siitä, kun kävimme Rouvan kanssa ostamassa kihlat Vaasasta Hovisepiltä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkeli taivaan, Kymmenes säkeistö "Enkeli taivaan" -virrestä pitää laulaa seisten, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan sankarihautausmaa, A. M. F. Bergius, Sankarivainajien kaatumispaikkakunta pitäisi olla jokaisen sankarivainajan hautakivessä, Karhen eteinen |
Virolaiset toivovat Joulupukilta uutta sisäministeriä!Tiistai 24.12.2019 - -Esko Erkkilä- Olin 16. – 17.12.2019 pienimuotoisilla matkamessuilla Viking Gracella ja mukana matkassa oli suomalaisten matkakohteiden lisäksi monia ulkomaisia matkakohteita ja matkanjärjestäjiä.Näytteilleasettajien esittely aloitettiin sillä, että kaikki esittelivät itsensä, yrityksensä ja saivat kertoa joululahjatoiveensa.Suurimmat suosionosoitukset sai erään virolaiskylpylän myyntijohtaja, joka joululahjatoiveenaan esitti, että Viroon saataisiin uusi sisäministeri! Mainittakoon, että olen vieraillut ainakin kahdesti muutaman päivän pituisen kylpyläjakson tuossa kylpylässä!Myyntijohtajan joululahjatoive perustuu sille tölväisylle, jonka Viron sisäministeri, konservatiivista Ekre-puoluetta edustava Mart Helme osoitti 15.12.2019 radiohaastattelussa Suomen pääministeri Sanna Marinia kohtaan.”Myyjätytöstä on tullut pääministeri ja samalla joistakin muista katuaktivisteista ja lukutaidottomista ihmistä on tullut hallituksen jäseniä”, näin totesi Helme.Helmen suomalaisia koskevat tölväisyt ovat aiheuttaneet mm. sen, että Viron presidentti Kersti Kaljulaid pyysi Sanna Marinilta anteeksi maansa sisäministerin sanomisia.Helmen suomalaisia koskevista tölväisyistä huolimatta hän sai 17.12.2019 Viron parlamentissa – Riigikogu – luottamuksen äänin 44 – 42.Kukin taaplaa tyylillään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ekre, Ekre-puolue Virossa, Mart Helme, Viron sisäministeri Mart Helme, Riigikogu, Viron presidentti, Kersti Kaljulaid, Sanna Marin, |
Henkilökohtaisia hyviä suhteita pitää vaalia myös politiikassa!Maanantai 23.12.2019 - -Esko Erkkilä- Lähdin kunnallispolitiikan taustatoimijaksi syksyllä 2008 järjestetyissä kunnallisvaaleissa, kun sittemmin Tampereen kaupungin apulaispormestariksi valittu Timo Hanhilahti ehdokkuuttani ehdotti.En tullut valituksia kaupunginvaltuustoon, mutta sain luottamushenkilönä merkittävän paikan Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana.Seuraavien kuntavaalien jälkeen jatkoin saman liikelaitoksen johtokunnassa, mutta nyt demarien mandaatilla – arvostan Tampereen demareita, jotka ”uhrasivat” yhden itselleen kuuluvista luottamushenkilöpaikoista minulle.Toimin kahdeksan ja puoli vuotta Infran johtokunnassa ja viime kuntavaalien jälkeen olen ollut Tampereen Vanhusneuvoston jäsen – pestini jatkuu vuoden 2021 kuntavaaleihin saakka.*********************** |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääministeri Sanna Marin, Sanna Marin, Leena Kostiainen, Timo Hanhilahti, Tampereen Infatuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitos, |
Kolmiulotteinen tulostus eli 3D-tulostus ottaa ensiaskeleitaanSunnuntai 22.12.2019 - -Esko Erkkilä- Keskipoikamme on hankkinut 3D-tulostimen ja sain eilen tutustua tähän vempaimeen.3D-tulostin on ulkonäöltään varsin vaatimaton laite ja myös sen hankintahinta on yllättävän vaatimaton eli tasan 200 euroa!Myös 3D-tulostamisessa käytettävän raaka-aineen hinta yllätti minut myönteisesti, sillä kerällä olevan muovilangan hinta on vain 14,00 € per kilo!Keskipojalla käytössä olevalla 3D-tulostimella on tehty koeajoja ja tässä koeajon eräs tulos eli metallikehikkoon laitettavan lasiruudun kiinnityskappale!3D-tulostimet soveltuvat toki yksityiskäyttöön, mutta kylläpä ne vielä nyt ovat kehittymisensä alkutaipaleella, sillä kuvassa näkyvän lopputuotteen valmistuminen oli kestänyt 59 minuuttia!Kannustan ”Pelle-Pelottomia” kokeilemaan yksityiskäyttöön tarkoitettujen 3D-tulostimien käyttöä, mutta samalla pitää tiedostaa se, että vaikkapa kolmen vuoden kuluttua laitteiden teho ja nopeus tulevat moninkertaistumaan, mutta Pelle-Pelottomia tarvitaan jo nyt!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kolmiulotteinen tulostus eli 3D-tulostus ottaa ensiaskeleitaan, 3D-tulostaminen, 3D-tulostimet, kolmiulotteinen tulostus, Pelle-Peloton, |
Vanhukset, ikäihmiset sekä heidän läheisensä ja omaisensa joutuvat maksamaan kovaa hintaa Tampereen kaupungin holtittomasta taloudenpidostaLauantai 21.12.2019 - -Esko Erkkilä- Olen Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja kuulimme kokouksessamme 11.12.2019 tyrmäävän uutisen, että Tampere on lakkauttamassa toisen vanhusasiamiehen viran.Ikääntyneen väestön osuus kasvaa Tampereellakin ja meillä tarvittaisiin oikeastaan kolmaskin vanhusasiamies ja onkin käsittämätöntä, että ikääntyvän väestön edunvalvonnasta huolehtivien virkamiesten määrää ollaan supistamassa.Laadimme kaupungin suunnitelmia arvostelevan tiedotteen ja liitän se tähän oheen:**************************
Tampereen vanhusneuvoston tiedote 11.12.2019:Toista vanhusasiamiehen tehtävää ei saa lopettaaVanhusneuvoston tietoon on tullut, että Tampereen kaupungin aikomuksena on lopettaa toinen vanhusasiamiehen tehtävä.Vanhusneuvosto oli aikoinaan aloitteellinen vanhusasiamiesten saamiseksi kaupunkiin ja pitää ehdottaman tärkeänä, että kaupungissa vastaisuudessakin on kaksi vanhusasiamiestä.Vanhusasiamiehen vakansseja perustettiin alun perin kaksi siksi, että apua ja neuvontaa tarvitsevat ikäihmiset ja heidän omaisensa saisivat aina kiinni vanhusasiamiehen.Vakanssien perustamisen jälkeen vanhusasiamiesten tehtävänkuva on kuitenkin laajentunut: vanhusasiamies on vanhuspalvelujen laatua koskevien asiakasvalitusten ja palautteiden käsittelijä, hän tekee yhteistyötä vanhusneuvoston sekä muiden ikäihmisten palvelujen toimijoiden kanssa.Palveluihin liittyvät ristiriitatilanteet ovat monimutkaistuneet ja vanhusten omaiset ja läheiset aiempaa tietoisempia oikeuksistaan.Lisäksi vanhusasiamies käy valvontakäynneillä palveluntuottajilla, vierailukäynneillä eri yhdistyksissä ja edustaa kaupunkia eri tilaisuuksissa: tämä vanhusasiamiehen kansalaistyö ja yhteisötason neuvonta on tällä hetkellä yhtä tärkeää kuin varsinainen yksilö- ja tapauskohtainen neuvonta.Vanhusneuvostolle on selvää, että yksi vanhusasiamies ei ehdi tätä vanhusneuvostoyhteistyötä ja kansalaistyötä tekemään vaan kaikki aika menee yksilö-ja tapauskohtaiseen neuvontaan, johon siihenkään se ei riitä.Tulevaisuudessa neuvontaa omassa asiassaan tarvitsevat saavat vanhusasiamiehen huonommin kiinni ja se tulee aiheuttamaan kipuilua ja kiukkuisia yhteydenottoja myös vanhusneuvostolle.Yhteydenotot ja asioiden selvittelytarpeet eivät tule jatkossa vähenemään, päinvastoin.Vanhusneuvosto vaatii kaupunkia harkitsemaan uudelleen toisen vanhusasiamiehen tehtävän lopettamista. Molemmat vanhusasiamiehet tarvitaan. Tämä ei ole järkevä säästökohde.Tampereella 11.12.2019Tampereen vanhusneuvosto
*********************-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vanhusneuvosto, Vanhusneuvosto, Tampere on lakkauttamassa vahusasiamien viran, Tampere on lakkauttamassa toisen vanhusasiamiehen viran, Tampere jättää vanhukset ja ikäihmiset heitteille, Tampereen Vanhusneuvoston tiedote 11.12.2019, |
Vähänkin merkittävien hankkeiden kilpailutus on välttämätöntä!Perjantai 20.12.2019 - -Esko Erkkilä- Vastasin bisnesmaailmassa toimiessani vuosittain 550 miljoonan kilon raaka-ainehankinnoista ja oli selvää, että monet hankinnat kannatti kilpailuttaa.Kilpailutuksessa hinta oli tärkeä elementti, mutta ei suinkaan ainoa.*****************Kuten eilen kerroin, toissapäivänä omakotitalotontiltani kaadettiin yksi koivu ja yksi mänty.Oli luonnollista, että kilpailutin palveluntuottajat ja on todettava, että kilpailutus – tai oikeammin tarjousten pyytäminen kannatti.Kaikki tarjoajat kävivät tutkailemassa työmaansa eli kaikille oli täysin selvää, että millaisesta hommasta he jättivät tarjouksensa.******************** Kaikilla tarjoajilla oli 500.000 euron suuruinen vastuuvakuutus, joten heidän mahdollinen epäonnistumisensa ei olisi joutunut maksettavakseni – kaikki muistuttivat myös siitä, että tarjouksensa loppusumma on kotitalousvähennykseen oikeuttava kuluerä.Edullisimman tarjouksen eli 300,00 euroa jätti kaksi tarjoajaa ja kalleimman tarjouksen hinta oli 850,00 euroa – molemmat ilman arvonlisäveroa!Valitsimme toisen edellisimmän tarjouksen jättäneistä yrityksistä, joten arvonlisäverolliseksi hinnaksemme muodostui 372,00 euroa!Hintaero kalleimman tarjouksen jättäneen yrityksen tarjoukseen olisi ollut arvonlisäverolliseen hintaan verrattuna 684,00 euroa, sillä sen arvonlisäveroton hinta olisi samasta työstä ollut 850,00 euroa - eli arvonlisäverollinen hinta olisi ollut peräti 1.054,00 euroa!
En suinkaan moiti kalleimman tarjouksen jättänyttä yritystä, sillä kaikkihan pyrkivät tarjoajina mahdollisimman korkeaan hintaa, mutta se ei vaan meille nyt käynyt!En paljasta kalleimman tarjouksen jättänyttä, mutta mieluusti kerron tarjouskilpailun voittaneen ja erittäin hyvää työtä tehneen yrityksen nimen ja se on;T:mi M. Juusela, jonka omistaja on Matti Juusela – Y-tunnus 1139818-1.Suosittelen Matti Juuselaa vaikeitten puunkaatojen suorittajaksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaikeat puunkaato-operaatiot, puukaatohommat, Matti Juusela, T:mi M. Juusela, puidenkaatojen kilpailutus, |
Hävitimme ravinnevarkaat pihastammeTorstai 19.12.2019 - -Esko Erkkilä- Meillä oli eilen hieman suurempi ”orava” pihakoivussamme ja tuloksellisesti olikin, sillä nyt meillä ei enää ole pihakoivua!Sama ”orava” kaatoi myös etupihallamme olleen männyn, joka sekin oli melkoinen ravinnevaras.Seuraavassa aluksi kuvakertomus siitä, että miten koivun pystyynkarsiminen ja lopulta kaataminen tapahtui:Koivu sijaitsi runsaan kahden metrin etäisyydellä omakotitalomme nurkasta.Alkumatkan ”orava” kiiperi tikkailla, mutta sitten……matka kohti latvaa jatkui oksantynkiä rappuina käyttäen.Olin alhaalla köysimiehenä ja tehtävänäni oli jarruttaa sekä ohjata oksia turvallisesti maanpinnalle. Onnistuin, sillä pihavalot ja myös rakennus säilyivät ehjinä.Nyt latvakin on saatu turvallisesti maahan ja ”orava” aloitti rungon katkomisen lyhyinä pölleinä.Nyt pihakoivua ei enää ole, mutta todellinen puu- ja risuryteikkö, jossa riittää selvittelemistä!Männynkaataminen olikin helpompi juttu, mutta hommaa siinäkin riitti:Tässä pihamäntymme kukoistuksessaan!”Oravalla” oli oksasahassaan kolme lisävartta ja niiden ansiosta alimmat oksat oli helppo poistaa.Vetoköysi tikkailla seisoen kiinni puuhun ja sitten……kaatokolon tekemiseen. Pyysin korkeaa kantoa, sillä teen tyvestä ruhmun eli klapitukin!Läpisahausta ei tehty vaan ”orava” veti männyn nurin pakettiautonsa avulla!Mänty on turvallisesti nurin!Tavoitetila on saavutettu, sillä etupihalla ei enää ole mäntyä!Saatan jo huomenissa jatkaa uudella jutulla samasta aiheesta – pysy kanavalla!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Ongelmapuiden kaataminen, pihapuiden kaataminen, pihapuiden turvallinen kaataminen, |
Pasuunakukkamme uhmaa puutarha-asiantuntijoiden kertomaaKeskiviikko 18.12.2019 - -Esko Erkkilä- Olen aina ihaillut pasuunakukkia, sillä mielestäni ne ovat kesäkukkien aatelia. Kukkivan pasuunakukan tuoksu on suorastaan huumaava ja erityisesti illalla kukkiva pasuuna on tuoksultaan ylivertainen.Sain ensimmäisen pasuunakukkani eräältä tuttavaltani viitisen vuotta sitten ja siitä alkaen meillä on ollut pasuunakukkia.Pasuunakukka ( Brugmansia) – vaikka onkin kookas kasvi – sitä on helppo lisätä; rungosta irrotetaan oksa, joka laitetaan vesiastiaan ja kahden – kolmen viikon jälkeen siinä on mahtavat juuret ja pistokas on valmis istutettavaksi!Nyt meillä on autotallissa talvehtimassa kaksi yli kaksimetristä pasuunaa ja muutama taimivaiheessa oleva.************** Molemmat yli kaksimetriset uhmaavat kirjallisuus- ja nettitietoa, sillä noissa molemmissa kerrotaan pasuunakukan kukinta-ajaksi heinä-elokuu – pasuunamme kukkivat nyt joulukuun puolivälissä eli täysin eri aikaan, kuin ”asiantuntijat” kertovat.Pasuunakukan kukka on pituudeltaan 35 - 40 senttiä, joten komeutta riittää!Tämä pasuuna kukki Itsenäisyyspäivän aikoihin……ja tässä pasuunassa on nyt joulukuun puolenvälin jälkeen kahdeksan kukkaa ja yksi nuppu!Mikään ei ole enää entisellään – ei edes pasuunakukan kukkimisajankohta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pasuunakukka, Brugmansia, pasuunakukka voi kukkia joulukuussakin, pasuunakukan normaali kukinta-ajankohta on heinä-elokuu, pasuunakukkaa on helppo lisätä, pasuunakukan taimi, |
"Älkää minusta sellaista herraa tehkö"Tiistai 17.12.2019 - -Esko Erkkilä- Jatkan tänäänkin sotajuttujen kertomista isästäni ja nyt lähteenäni on……vuonna 2006 ilmestynyt Viljakkalan Sotaveteraanit ry:n julkaisema ”Viljakkalan sotaveteraanien KERTOMUKSIA SODASTA”.Kirjassa 27.5.1923 syntynyt Paavo Mäntyniemi muistelee isääni näin:”Monta hyvää kertojaa oli jo ehtinyt kuolla, mutta tulkoon tässä yhteydessä mainituksi Oiva Erkkilä.Hän kertoi, että hän oli molemmat sodat pikakivääriampujana. Hän sanoi, että on ampunut niin paljon vihollisia, ettei sitä määrää pysty kukaan lukemaan.Hän haavoittui vuonna 1941 elokuussa ja Aamulehdessä oli etusivulla kuva ja haastattelu hänestä. Harmi, etten löytänyt sitä lehteä myöhemmin.Joku korkea-arvoinen upseeri toi Erkkilälle kunniamerkin sairaalaan. Hän kertoi minulle ajasta, jolloin oltiin Talvisodassa ja linja meni Viipurin kaupungissa.Erkkilä määrättiin työntämään pikakivääri erään talon puuluukusta ulos. Hän laittoi pikakiväärin vinoon luukusta ulos ja ampui koko päivän vihollisia.Venäläiset tulivat manttelin napit auki ja lakki poikittain päässä. He hurrasivat ja hän ampui taas sarjan ja pienen päästä tuli uusi porukka. Kun iltahämärä saapui, oli talon rästäisiin asti ruumiita.Todennäköisesti tämä oli sitä porukkaa, jonka vihollinen tahtoi saada muonavahvuuksista pois, muttei itse tahtonut tuhlata luoteja. Venäläiset olivat vahvassa humalassa.Joukkueenjohtaja sanoi ehdottavansa Oivalle korpaalin sotilasarvoa. Oiva kertoi vastanneensa,……älkää minusta sellaista herraa tehkö, vaan antakaa korpraalin arvo apumiehelleni Simo Niittuselle. Niittunen kantoi minulle ruokaa, korviketta ja tupakkaa ja ehti vielä täyttämään pikakiväärin lippaat.Joka tapauksessa molemmat ylennettiin korpraaleiksi. Oiva sanoi, että hänellä oli hyvä työkalu, venäläinen sotasaalispikakivääri. Tämä ase oli hänellä molemmat sodat ja hän tuhosi sen avulla hirvittävän paljon vihollisia.”Mainittakoon, että isäni sai vielä vanhoilla päivilläänkin alikersantin jämät!Aikamoisia velikultia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Jatkosota, Viljakkala, Viljakkalan Sotaveteraanit ry, Viljakkalan sotaveteraanien kertomuksia sodasta, Viipuri, Viipurin taistelut Talvisodassa, |
Tappajan katseMaanantai 16.12.2019 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1915 syntynyt isäni Oiva Erkkilä palveli ”täydet” Talvi- sekä Jatkosodassa ja oli Hersalon joukoissa vielä ajamassa saksalaisia pois maasta Lapin sodassa.Isäni oli molemmissa sodissa pikakivääriampujana ja hänen aseenaan oli neuvostoliittolainen Degtjarjov DP-27, jonka suomalaiset ristivät Emmaksi. Emmaksi sen vuoksi, että sota-ajan eräs suosikki-iskelmä oli ”Emma” ja kun Degtjarjov ´n lipas oli pyöreä kiekko, joka pyöri aseen päällä muistuttaen gramofonilevyä.Pikakivääriampujalla oli taisteluparinaan lataaja ja isälläni lataajana toimi viljakkalalainen Simo Niittunen – Simo ansaitsi sotien jälkeen leipänsä sorayrittäjänä ja olihan aivan varmaa, että Simo Niittunen hoiti meidän kaikki sorantarpeemme eri rakennushankkeissa!Monet olivat ne kerrat, kun isäni ja Simo muistelivat sotatietään meidän pirtissä – taisipa Simolta ”unohtua” muistelusten takia jonkun sorakuormankin noutaminen!*****************Mutta tuohon juttuni otsikkoon!Viljakkalan Sotaveteraanit järjestivät joskus 1960-luvulla matkan Porin Prikaatin Säkylän varuskuntaan.Vuonna 1923 syntynyt viljakkalalainen sotaveteraani Paavo Mäntyniemi on kertonut minulle monesti, että kun eräs luutnantti esitteli veteraaneille aseita, niin isäni silmiin syttyi tappajan katse, kun hän näki Degtjarjov`n eli Emman!Olen minäkin joskus kertausharjoituksissa päässyt ampumaan Emmalla, mutta minulle ei ole tuohon aseeseen ehtinyt muodostua samanlaista suhdetta kuin isälleni.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tappajan katse, Viljakkalan Sotaveteraanit, Porin Prikaati, Säkylä, Säkylän varuskunta, Emma-pikakivääri, pikakiväärin taistelijapari, pikakiväärin ampuja, pikakiväärin lataaja, Degtjarjov DP-27, Degtarjeff, |
Vegaanien tarpeet pitää osata hyödyntää kaupallisesti!Sunnuntai 15.12.2019 - -Esko Erkkilä- Olen lihaa syövä heteromies ja en vähääkään osaa arvostaa vegaanien hullutuksia.No, sen verran joustan mielipiteistäni, kun totean, että suomalaisena maataloustuottajana – pienenä sellaisena - pyrin kaupallisesti hyödyntämään vegaanien hulluimmatkin kotkotukset. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vegaanien tarpeet pitää osata hyödyntää kaupallisesti!, Vegaanit, |
"Vanhene hyvällä mielin"Lauantai 14.12.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereen Vanhusneuvosto, jonka jäsen olen ja TampereSenior-ohjelma järjestivät viime torstaina eli 12.12.2019 Tampereen valtuustosalissa otsikkoaiheisen seminaarin.Isäntäroolini merkitsi, että olin koko seminaarin ajan paikalla ja mieluusti olinkin, sillä seminaarimme esitykset olivat mielenkiintoisia.Seminaarimme avasi Vanhusneuvostomme puheenjohtaja Tarja Jokinen.Tarja Jokinen (SDP) on toiminut mm. Tampereen apulaispormestarina ja arvostan, että hän mm. kerran pyysi mediaa tapaamaan vaalimökeillä häntä ja minua yhdessä! Niinhän me yhdessä annoimmekin medialle lausuntoja ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä!Seminaarimme juontajana toimi näyttelijä Ahti Jokinen.Ahti on armoitettu tilaisuuksien juontaja ja sen saimme kokea taas jälleen kerran.Mielestäni seminaarimme mielenkiintoisimman esityksen piti FT, psykologi, psykoterapeutti Marja Saarenheimo ja seuraavassa referoinkin hänen esityksensä parhaimpia kohtia:
Minua viehättää tuo FT Marja Saarenheimon luonnehdinta kolmannesta iästä, josta hän totesi mm. niin, että silloin henkilön elämän pääsisältönä on hyvinvointi, talous ja itsensä toteuttaminen.Kolmannen iän ikäihmiset ovat kuluttajina heränneet huomaamaan seniori-ikäisten kulutuspotentiaali eli he ovat mm. aktiivisia matkailupalvelujen käyttäjiä.Leimaa-antavaa kolmannen iän ihmisille on heidän roolinsa palveluiden tuottajina eli mm. vapaaehtoistyön suorittajina, omaishoitajina sekä isovanhempien roolissa lastenlasten hoitajina, sijaisvanhempina ja mallin antajina lapsenlapsilleen.Koen itseni elävän ihmiselon kolmannetta vaihetta!Neljännessä ikävaiheessa ihmisellä on raihnainen elämä, jonka pääsisältönä ovat hoiva sekä hoito ja silloin ikäihmiset nähdään usein vain yhteiskunnan kulueränä.Neljännen ikävaiheen ihmiset ovat FT Saarenheimon mukaan pikemminkin puheenaiheina kuin puhujina.Pidin FT Saarenheimon viiltävistä lausahduksista, kun hän totesi näin:
Kiitän FT Marja Saarenheimoa hienosta esityksestä – sait meidät ajattelemaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhena hyvillä mielin-seminaari, Tampereen Vanhusneuvosto, Tarja Jokinen, Ahti Jokinen, Marja Saarenheimo, Tampereen valtuustosali, Tampereen Virastotalo, Vanhusneuvosto, TampereSenior, |
Tampereella Pyhäjärveen kohdistuva jätevesikuormitus fosforin osalta on vain pieni osa Näsijärven juoksutuksen kautta tulevasta P-kuormituksesta!Perjantai 13.12.2019 - -Esko Erkkilä- Osallistuin eilen yleisötilaisuuteen, jossa saimme ajantasaista tietoa Sulkavuoreen rakennettavan Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon roolista Pyhäjärveen kohdistuvasta fosfori- eli P-kuormituksesta.Nykyään Tammerkosken alapuoliseen Pyhäjärveen kohdistuu P-kuormitusta Viinikanlahden puhdistamosta 15 kg/päivä ja Raholan puhdistamosta 4 kg/päivä eli yhteensä 19 kg/kg.Rakenteilla olevan puhdistamon jälkeen Pyhäjärveen kohdistuu Sulkavuoren keskuspuhdistamolta P-kuormitusta vain 15 kg/päivä eli tilanne paranee 4 kg/päivä.********************Tilanteen koheneminen on merkittävää, mutta se oli minulle suuri yllätys, että Tammerkosken kautta Pyhäjärveen kohdistuu P-kuormitusta peräti 48 kg/päivä ja se ei ole miksikään muuttumassa Keskuspuhdistamon valmistuttua!On kai luotettava eilen kuulemiani lukuja P-kuormituksesta Pyhäjärveen ja silloin joudun toteamaan, että nyt ja myös jatkossa Pyhäjärveen tulee P-kuormitusta 3/4 Tammerkosken kautta ja vain 1/4 jätevedenpuhdistamojen kautta!
Käsittämätöntä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereella Pyhäjärveen kohdistuva jätevesikuormitus fosforin osalta on vain pieni osa Näsijärven juoksutuksen kautta tulevasta P-kuormituksesta!, Sulkavuoren Keskuspuhdistamo, Raholan puhdistamo, Tammerkoski, Tampereen Pyhäjärvi, Näsijärvi, |
"Talvisodan Summan taisteluista 80 vuotta"Torstai 12.12.2019 - -Esko Erkkilä- Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistyksen – tuttavallisemmin MSL-Tampere – otsikkoaiheisen luentosarjan toinen osa toteutettiin eilen Kirjastotalo Metson luentosalissa. Tilaisuuden suosio yllätti järjestäjät ja sen vuoksi tilaisuus jouduttiinkin siirtämään alkuperäistä suurempaan luentosaliin.Toteutimme luennon siten, että Jouni Koskela vastasi Summan taistelun taustoista ja minä puolestani siitä, miltä Summan taistelumaastot nykyisin näyttävät.Luvattoman usein jätän esiintymisteni valmistelun vähäiseksi tai jätän valmistelun kokonaan tekemättä, mutta nyt tein poikkeuksen ja valmistelin osuuteni.Tässä valmisteltu esitykseni:*****************
Olen moniaita kertoja päässyt käymään Summan taistelupaikoilla kuluneiden 15 vuoden aikana ja täytyy tunnustaa, että kokonaiskuvan saaminen vei aikaa, sillä monesti käytiin vain Poppiuksen linnakkeella ja joskus toisinaan taas Summan kenttähautausmaalla. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Talvisodan Summan taisteluista 80 vuotta", Summa, Summan taistelut 1939 - 1940, Munasuo, Poppiuksen linnake, Miljoonalinnake, Summan kenttähautausmaa, Viipurin kenttähautausmaa, Viipurin vanha tuomiokirkko, Puna-armeija tuhosi Viipurin tuomiokirkon, |
Todellinen Eläkeliitto-päivä!Keskiviikko 11.12.2019 - -Esko Erkkilä- Eläkeliitto on 130.000 jäsenellään ylivoimaisesti Suomen suurin eläkeläisjärjestö.Olen Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry:n puheenjohtaja jo kuudetta vuotta ja se onkin pisin aika, jonka Eläkeliiton vastuuhenkilöt voivat olla luottamushenkilötehtävissään eli vuodenvaihteessa siirryn Eläkeliitossa rivijäseneksi.Maanantai 9.12.2019 oli meillä Tampereen eläkeliittolaisilla todellinen toimintapäivä ja siitä pieni kuvakavalkaadi:Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen lippu oli mukana pikkujoulutapahtumassamme.Facebook vaatii, että muuttaisin tämän kuvan uudeksi profiilikuvakseni - harkitsen!Viljakkalan Majajärveltä omasta metsästä noudettu joulukuusi oli hieman harvahko, mutta asiansa ajoi!Pekka Hilden ja Kirsti Hellsten huolehtivat pikkujoulutapahtumassamme musiikista - molemmat ovat yhdistyksemme jäseniä ja Kirsi voitti taannoin taas kerran seniorien laulukilpailuissa Suomen mestaruuden.Mikko Iso-Antila muisteli erästä lapsuutensa Joulua jolloin heille oli hankittu kylän ensimmäinen radio!Meeri Vettenrannan muistelus koostui siitä, kun heillä sika teurastettiin jouluksi ja teurastarpeista tehtiin mm. verimakkaraa!Kirsi Hellsten viritteli meitä Joulun tunnelmaan.Hämeenkyröläinen Pitopalvelu Marja-Leena oli pannut parastaan ja loihti meille hienon pitopöydän - voimme suositella!"Kiitoksia, paljon kiitoksia hyvästä ruuasta!"Jälleen kerran me Liisa Flinck-Vasaman kanssa kättelimme, kun jätän Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajuuden ja Liisa astuu remmiin!Eläkeliitto-päiväni jatkui Tampere-talossa, jossa valmistelimme Tampereella vuonna 2021 järjestettäviä Eläkeliiton Liittokokoustapahtumia.Liittokokous alkaa oikeastaan jo 7.6.2021, mutta varsinaiset Liittokokouspäivät ovat 8. - 9.6.2021 eli runsaan puolentoistavuoden kuluttua.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirsi Hellsten, Pekka Hilden, Pitopalvelu Marja-Leena, Marttala, Liisa Flinck-Vasama, Tampere-talo, Eläkeläisjärjestöt, |