M/S Viking Grace hyödyntää roottoripurjeen avulla tuulta!Keskiviikko 29.1.2020 - -Esko Erkkilä- Kerroin viime sunnuntaina eli 26.1.2020 Viking Gracen käyttävän polttoaineenaan LNG-kaasua.Jatkan tänään hieman samalla linjalla, kun kerron samaisen laivan hyödyntävän tuulta roottoripurjeen avulla.Viking Gracen roottoripurjeesta löytyy googlaamalla hyviäkin kuvia, mutta tässä tukeudun ”omaan tuotantooni” eli kuvaan, jonka otin Turun satamassa iltahämärissä 22.1.2020.Tuo roottoripurje on 24 metriä korkea ja neljä metriä leveä ”savupiipunomainen” rakennelma, mutta se on kaukana savupiipusta.Roottoripurje asennettiin Viking Graceen jo huhtikuussa 2018 ja se oli ensimmäinen, joka asennettiin matkustaja-alukseen koko maailmassa.Roottoripurjeen on kehittänyt suomalainen Norsepower.Julkisuudessa (mm. Talouselämä-lehti 16.5.2019) on ollut kädenvääntöä Viking Linen ja Norsepowerin kesken siitä, että vähentääkö roottoripurje luvatulla tavalla laivan energiantarvetta.On mielenkiintoista seurata, että puretaanko Viking Gracen roottoripurje vai saako se edelleen olla paikoillaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: roottoripurje, Viking Grace, Norsepower, |
Vitosen laulajakin voi pärjätä musiikkivisan arvonnassa!Tiistai 28.1.2020 - -Esko Erkkilä- Osallistuin ”männä viikolla” erääseen tilaisuuteen, jossa järjestettiin mm. musiikkivisa.Harmitti aikoinaan koulutieni lopussa, kun sain musiikista päästötodistukseen vitosen, vaikka koko kouluaikanani musiikkinumeroni oli kuutonen!No, eipä tuo ole tahtia haitannut, sillä olen kuulunut jopa mieskuoroon!Selvennyksenä täytyy mainita, että tuo mieskuorovuoteni oli 1968 ja vaihtoehtona tuolloin mieskuorolle olivat lumityöt Mustialan Maatalousopistolla ensimmäinen vuosikurssin oppilaana!Muistin silloin ja muistan yhä edelleen todeta, että mieskuorossa tarvitaan niitä, jotka osaavat laulaa ja niitä, jotka tekevät mieskuorosta massiivisen näköisen – arvannette, että kumpaan joukkoon minä kuuluin!Mutta piti kertoa tositarina siitä musiikkivisasta!Visassa oli 12 kysymystä ja monet kysymyksistä olivat musiikin kuuntelutehtäviä tyyliin ”kuka laulaa”, mikä on tämän laulun nimi” tai ”missä tämä musiikkiesitys on ensimmäisen kerran esitetty”! Nämä eivät auenneet minulle, mutta onneksi oli muutama valintatehtävä, jossa juontaja esitti vaihtoehdot esittämälleen kysymykselle.Minulla kävi suunnaton mäihä, sillä osasin arvata, että viimevuotinen tangokuningatar oli joku Pirita – no, Pirita oli eräs monivalinnassa oleva vaihtoehto. Nyt muuten tiedän, että kyseessä oli Pirita Niemenmaa!Toisenkin musiikkiaiheisen monivalintakysymyksen osasin veikata oikein ja se oli Metallica – niin kysymys kuului, että mikä yhtye on esiintynyt kaikilla maapallon mantereilla. Onneksi kaksi muuta monivalintavaihtoehtoa olivat minulle täysin tuntemattomia, mutta ”Metallica” –nimen osasin kirjoittaa vastauslomakkeeseen.Kahdella oikealla vastauksella ei vielä olisi asiaperusteisesti pärjätty, mutta kun kaikkien vastanneiden kesken arvottiin……suuri Fazerin suklaalevy, niin pääsinpä voittajaksi!Iloja ne ovat pienetkin ilot!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: musikkivisa, Metallica, Pirita Niemenmaa, Tangokuningatar 2019, Mustialan Maatalousopisto, mieskuoro, mieskuoron laulajat, |
Valtatiet 3 ja 4 merkitsevät päivittäistavarakaupalle yli 50 %:n osuutta kuljetusväylinä!Maanantai 27.1.2020 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrössä 21.1.2020 järjestetyssä Hämeenkyrönväylän avajaistilaisuudessa…
…Tampereen Kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelisen esityksen aiheena oli ”Elinvoimaa ja kilpailukykyä”!Esityksessään Eskelinen totesi yhden merkittävän seikan, kun hän totesi, että ilmastohössötys menee yli terveen järjen!Olen Eskelisen kanssa samaa mieltä!*******************Kolmostien merkitystä suomalaiselle talouselämälle toimitusjohtaja Eskelinen perusteli kahdeksan kauppakamarin n. vuosi sitten teettämän tutkimuksen tuloksilla, jossa työn tarkoituksena oli perustella logistiikan ja liikenneverkkojen merkitystä teollisuudelle ja kaupalle sekä Suomen kilpailukyvylle.
Tutkimuksessa oli eräänä casena käsitelty Inex Partnersin logistisia ratkaisuja ja käytännön toimenpiteitä.Vaikka kyse case-Inex Partnersissa on vain yhden kaupparyhmän asioista, olen varma, että ne kuvastavat pääpiirteissään koko päivittäistavarakaupan tilannetta.Logistisista käytävistä
Inex Partnersin kokemukset osoittavat, että päivittäistavarakaupan myymälöitä palvelevasta logistiikasta kolmos- ja nelostiet edustavat yli puolta, pääkaupunkiseutu kolmasosaa ja muille jää rippeet.Kuten aikaisemmin jo tällä saitilla totesinkin, niin kolmostiellä on vankasti mm. elintarviketeollisuuteen ja elintarviketeollisuudesta tapahtuvia kuljetuksia, joten kolmostien osalta termi……Suomen ruokatie……on enemmän kuin paikallaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrö, Hämeenkyrönväylä, kolmostie, nelostie, ykköstir, kakkostie, viitostie, kuutostie, seiskatie, Tampereen kauppakamari, Inex Partners, case-Inex Partners, Suomen ruokatie, |
LNG Viking Gracen polttoaineenaSunnuntai 26.1.2020 - -Esko Erkkilä- Olen saanut kuluvan tammikuun aikana osallistua kahdestikin Viking Grace-risteilylle; molemmat risteilyt ovat tavallaan olleet koulutusristeilyjä, sillä ne ovat olleet suunnattu ryhmänkerääjille.**************Tammikuun 22. – 23. päivien risteilyllä minulla oli ulkohytti ja sain silloin seurata aitiopaikalta, kun aluksemme……eli Viking Grace sai Tukholman satamassa polttoainetäydennyksenä LNG:tä eli Liquified Natural Gas –maakaasua.LNG on tosiaan maakaasua, joka on jäähdytetty miinus 162 asteeseen, jolloin se on muuttunut kaasusta nesteeksi ja sen tilavuus on pienentynyt 600-kertaisesti.Kaasua kuljettava satama-alus ankkuroitui Viking Gracen rinnalle ja sen kansimiehet suorittivat aluksellemme polttoainetäydennyksen.Viking Grace saa LNG-annoksensa Tukholmassa ja tähän vuodenaikaan risteilyalus viettää risteilyajastaan tunnin aamuhämärissä siellä.Viking Gracen kaasutankit sijaitsevat aluksen takaosassa ”vapaan taivaan alla”, jotta mahdolliset kaasuvuodot eivät olisi missään tilanteessa turvallisuusriski – maakaasu kun on ilmaa kevyempää ja mahdollisessa vuototilanteessa kaasu katoaisi hetkessä taivaan tuuliin.
*************** Viking Grace tankataan Tukholmassa aina aamuisin, vaikka se pystyisi yhdellä tankkauksella tekemään kaksikin matkaa Turun ja Tukholman välillä.LNG muodostaa Viking Gracen polttoainetarpeesta 99 % ja se puuttuva yksi prosentti on dieselöljyä – näin meille kertoi laivakierroksemme aikana Jonas-oppaamme!Kehitys on siis kehittynyt ainakin Viking Gracella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LNG, maakaasu, Liquified Natural Gas, Viking Line, Viking Grace, Viking Grace-risteilyt, |
Kolmostie on Suomen ruokatie!Lauantai 25.1.2020 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrössä tiistaina 21.1.2020 järjestetyssä suuressa kutsuvieras- ja yleisötilaisuudessa juhlittiin ns. Hämeenkyrönväylän rakennustöiden aloittamista – olin mukana tilaisuudessa!Pirkanmaan Ely-keskuksen johtaja Juha Sammallahti lanseerasi kolmostielle osuvan termin ja teeman eli"Suomen ruokatie"*****************Runsaat neljäkymmentä vuotta elintarviketeollisuudessa työskennelleenä tunnen suomalaisen ruokamaailman hyvin ja pidän johtaja Juha Sammallahden lanseeraamaa teemaa erittäin onnistuneena.Jokunen selittävä taustoitus:
Kiitokset johtaja Juha Sammallahti kehittämästäsi kolmostietä kuvaavasta termistä”Suomen ruokatie”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen ruokatie. Kolmostie, Atria, Snellman, Pouttu, Raisio Raision Nokian mylly, Elovena, Elovena-mylly, Alkon Koskenkorvan tehdas, Koskenkorvan rehujakeet, Juustoportti, Vaasan satama, Vaasan vientikaura, Pirkanmaan Ely-keskus, |
Eipä Ruotsinlaivoilta enää heitetä roskia mereen!Perjantai 24.1.2020 - -Esko Erkkilä- Eilen myöhäishetkinä kotiuduin Viking Linen ryhmänkerääjille suunnatulta koulutusristeilyltä ja parikin muistoa palasi matkan aikana mieleeni.Sain tehdä ensimmäisen Tukholman-risteilyni vuonna 1965 ja silloin Ruotsissa vielä elettiin vasemmanpuoleisen liikenteen aikaa. Oli jännää olla tukholmalaisessa bussissa kaupunkikierroksella, kun liikenne oli vasemmanpuoleista.Ruotsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen 3.9.1967, joten parisen vuotta vierailumme jälkeenkin Ruotsissa vielä liikennöitiin ”vasemmalla”!***************Toinen erikoisuus tuolla risteilyllä – Osaran Maamieskoulun retki Tukholmaan – oli se, että laivamme miehistö heitti kaikki laivalla syntyneet roskat ja jätteet laivan takakannelta mereen!Käsittämätöntä menettelyä nykymaailman ajatusmaailmalle, mutta niin tapahtui vuonna 1965!Eilinen ja toissapäiväinen Viking Linen koulutusristeily toteutettiin Viking Grace-laivalla ja ohjelmaamme kuului myös tutustuminen tuohon Viking Linen lippulaivaan eli Viking Graceen.On selvää, että nykyisin Ruotsinlaivojen peräaalloille ei jää keikkumaan ja kellumaan pahvilaatikoita ja ei myöskään sellaista roskamateriaalia, joka heti painuisi meren aaltoihin.
***************** Pahvilaatikoita jäi laivan vanaveteen kellumaan kuitenkin vielä 1965, jolloin sain ensimmäisen kerran osallistua laivamatkalle Turusta Tukholmaan ja takaisin!On maailma sentään joissain asioissa kehittynyt!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruotsinlaivat, Vasemmanpuoleinen liikenne Ruotsissa, Osaran Maamieskoulu, Osaran Maatalousoppilaitos, Viking Line, Viking Grace, merien roskaaminen, Ruotsilaivat merien roskaajina, |
Kukkiva joulukuusemme pääsi vihdoinkin "joulukuusien taivaaseen"!Torstai 23.1.2020 - -Esko Erkkilä- Aina joskus silloin tällöin meillä on onnistuttu saamaan joulukuusi ”kukkimaan”, mutta kyllä nyt tapahtui kaikkien aikojen ”rekordi”!Joulukuusen kukkiminen oli sitäkin ihmeellisempää, että Joulun aattopäivinä valitsin joulukuusenjalaksi onnettoman pienen vesitilan omaavan joulukuusenjalan.No, tilanteen pelasti se, että lisäsin vettä joulukuusenjalkaan vähintään kolmesti päivässä.Parhaimmat ja suurimmat ”kukat”, oikeammin kai kuusenkärkät, tulivat joulukuusemme latvaan.
Kuusenkärkäthän ovat todellista superruokaa ja tulihan niitä maisteltuakin!
Kynttilät ja koristeet on riisuttu, jotta oksasakset pääsevät töihin ja……pääsiväthän ne!Leuto alkutalvi saattoi vauhdittaa joulukuusemme kukkimista ja myös se, että sain joulukuusemme vesiastiaan vajaan tunnin kuluttua kaatamisesta!Ensi Jouluna uusi yritys!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulukuusen kukkiminen, |
"Pyörät pyörimään Suomen ruokatiellä ja viennin valtaväylällä"!Keskiviikko 22.1.2020 - -Esko Erkkilä- Otsikkolausahdus oli Pirkanmaan ELY-Keskuksen johtaja Juha Sammallahden esityksen aiheena eilen Hämeenkyrössä, kun arvovaltaisella joukolla juhlimme VT3:n Kyröskosken eritasoväylän valmistumista ja samalla saimme olla käynnistämässä Hämeenkyrön ohitustien eli ”Hämeenkyrön väylän” rakennustöiden aloittamista.Juhlavan tilaisuuden avasi Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius, joka taustoitti tilaisuutta siten, että tämän hankkeen juuret ovat 60 vuoden takaa, sillä jo silloin herätettiin ajatus kolmostien ohjaamisesta Hämeenkyrön kuntakeskuksen ohi.Hämeenkyrön väylä on merkitty tälle kartalle vihreällä ja se tulee siis osana kolmostietä ohittamaan Hämeenkyrön kuntakeskuksen sen itäpuolelta. Matkaa uudella Hämeenkyrön väylällä tulee olemaan kymmenen kilometriä ja sen rakennustyön kustannusarvio on 64 miljoonaa euroa.Tilaisuudessa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka esitteli……hallitusohjelmaan sisältyviä toimivan liikenteen infrastruktuurilinjauksia ja……luetteli mm. ne valtakunnalliset maantie- ja rataliikenteen infrahankkeet, joiden aloittaminen huomioitiin vuoden 2019 II lisätalousarviossa.************ Hämeenkyrössä ei varmaankaan ole koskaan aikaisemmin järjestetty näin mittavaa liikennepoliittista kutsuvieras- ja yleisötilaisuutta ja sen vuoksi hieman ihmetyttikin, että……pirkanmaalaisista kansanedustajista ainoastaan Arto Pirttilahti (oikealla) oli paikalla!Kansanedustajista olivat Pirttilahden ohella paikalla Satakunnasta Perussuomalaisten Petri Huru (vasemmalla) ja Etelä-Pohjanmaalta Kokoomuksen Janne Sankelo; Sankelon ja Pirttilahden välissä Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman.*********** Tilaisuuden kaikki esitykset olivat korkeatasoisia sekä mielenkiintoisia ja……kunnanjohtaja Alenius lupasikin, että ne ilmestyvät lähipäivinä Hämeenkyrön kunnan nettisivuille kaikkien nähtäville.
***********************
Hyvässä tilaisuudessa jäi melkein kokonaan huomioimatta niiden hämeenkyröläisten maanomistajien asema, joiden metsä- ja peltotilukset joudutaan pakkolunastamaan ja heidän maa- ja metsätalousmaansa pirstoutuvat lähes elinkelvottomiksi uusien tiejärjestelyjen vuoksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön ohitustie, Hämeenkyrön väylä, VT3, Kyröskosken eritasoväylä, pakkolunastukset Hämeenkyrön ohitustien alta, |
Toista se oli ennen!Tiistai 21.1.2020 - -Esko Erkkilä- Eilinen juttuni perustui omakohtaisiin kokemuksiini siitä, että miten vähän pääministerin turvallisuusasioihin kiinnitettiin huomiota vielä alle kymmenen vuotta sitten.Jatkan nyt samalla aiheella ja kerron omakohtaisia kokemuksiani ”tavallisten” ministereiden esiintymisestä ja sitä kautta heidän turvallisuuteensa liittyvien asioiden hoitamisesta vajaat kymmenkunta vuotta sitten.**************Meillä oli joskus yleisötilaisuus Kauppakeskus Duossa Tampereen Hervannassa ja olimme saaneet vieraaksemme ministeri Anu Vehviläisen.Kello lähenteli sovittua aikaa ja sieltähän ministeri sitten saapuikin – yksinään polkua pitkin kävellen ja hyväntuulisena kuin vain Anu Vehviläinen osaa.Ei ollut turvamiehiä ministerin mukana!****************Toinen muistelukseni koskee silloista ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä, joka joskus oli juhlapuhujanamme Keskustan Vapputilaisuudessa Hämeenpuistossa Kirjastotalo Metson edessä.Sama juttu tässäkin tapauksessa, että ministeri saapui juhlapaikalle yksikseen kävellen ja aikaa näistä levottomista ajoista on vain alle kymmenen vuotta!Oli kai joku toinen kerta, kun Paula Lehtomäki ministerinä ollessaan oli Tampereen yleisötilaisuuden jälkeen puhumassa Ylöjärven kaupungintalolla. En muista, että olinko minä ministerillä kyytipoikana Ylöjärvelle, mutta sen muistan oikein hyvin, kun tulimme kaksistaan minun autollani tilaisuuden jälkeen Tampereelle ja kyyditsin ministerin Tampereen Rautatieasemalle Helsinkiin menevään junaan.Ei ollut siis silloinkaan ministerillä turvamiehiä matkassa, sillä kaksistaan matkasimme Ylöjärveltä Tampereelle!*********************Nämä muistelukseni osoittavat, että ministereiden turvallisuusvartiointia ei käytännössä ollut laisinkaan vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta nykyään tilanne on tyystin toinen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministereiden turvallisuus, Paula Lehtomäki, Anu Vehviläinen, Kirjastotalo Metso, Kauppakeskus Duo, Ylöjärven Kaupungintalo, |
Maailma on muuttunut...Maanantai 20.1.2020 - -Esko Erkkilä- …ja tänään tarkastelen maailman muuttumista politiikkojen turvallisuuden näkövinkkelistä.Sain toimia Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana kuusi vuotta eli vuodesta 2013 vuoteen 2018 saakka ja tuona aikana sain seurata mm. maamme pääministereiden vierailuja Tampereella.Muistelen tässä kahta pääministeri Mari Kiviniemen vierailua Tampereella, joissa sain toimia isännän roolissa.***************Järjestimme joskus yleisötilaisuuden Pala Cafe´ssa Finlaysonilla ja menin sinne hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkamista.Paikalla oli ennen minua kaksi naispuolista poliisia - tumma ja vaalea – jotka tutkivat kahvilatilaa, mutta mielestäni pintapuolisesti ja sen vuoksi pyysinkin heitä tutkimaan myös kahvilan yläkerroksen, josta voisi helposti aiheuttaa suurempaakin hämminkiä.Poliisit tutkivat myös yläkerroksen ja kysyivät, että tunnenko pääministerin.Vastasin totuudenmukaisesti, että tunnen ja poliisit pyysivätkin minua vastaanottamaan pääministerin tilaisuuteen. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministerien turvallisuusasiat, pääministerin turvallisuus ennen ja nyt, pääministerin turvallisuus, poliittisten päätöksentekijöiden turvallisuus, pääministeri Mari Kiviniemi, Pala Cafe, Pala Cefe Finlaysson, Tampereen Yliopisto, Tammelantori, |
Valtatiet 3 ja 4 merkitsevät päivittäistavarakaupalle yli 50 %:n osuutta kuljetusväylinä!Maanantai 20.1.2020 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrössä 21.1.2020 järjestetyssä Hämeenkyrönväylän avajaistilaisuudessa……Tampereen Kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelisen esityksen aiheena oli ”Elinvoimaa ja kilpailukykyä”!Esityksessään Eskelinen totesi yhden merkittävän seikan, kun hän totesi, että ilmastohössötys menee yli terveen järjen!Olen Eskelisen kanssa samaa mieltä!*******************Kolmostien merkitystä suomalaiselle talouselämälle toimitusjohtaja Eskelinen perusteli kahdeksan kauppakamarin n. vuosi sitten teettämän tutkimuksen tuloksilla, jossa tutkimuksen tarkoituksena oli perustella logistiikan ja liikenneverkkojen merkitystä teollisuudelle ja kaupalle sekä Suomen kilpailukyvylle.Tutkimuksessa oli eräänä casena käsitelty Inex Partnersin logistisia ratkaisuja ja käytännön toimenpiteitä.Vaikka kyse case-Inex Partnersissa on vain yhden kaupparyhmän asioista, olen varma, että ne kuvastavat pääpiirteissään koko päivittäistavarakaupan tilannetta.Logistisista käytävistä
Inex Partnersin kokemukset osoittavat, että päivittäistavarakaupan myymälöitä palvelevasta logistiikasta kolmos- ja nelostiet edustavat yli puolta, pääkaupunkiseutu kolmasosaa ja muille jää rippeet.Kuten aikaisemmin jo tällä saitilla totesinkin, niin kolmostiellä on vankasti mm. elintarviketeollisuuteen ja elintarviketeollisuudesta tapahtuvia kuljetuksia, joten kolmostien osalta termi……Suomen ruokatie……on enemmän kuin paikallaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen ruokatie, kolmostie on Suomen ruokatie, Hämeenkyrönväylä, Inex Partners, case-Inex Partners, Tampereen Kauppakamari, kolmostie, nelostie, ykköstie, kakkostie, viitostie, kuutostie, seiskatie, |
Huoli-ilmoitus on huonosti tunnettu tapa auttaa lähimmäistäänSunnuntai 19.1.2020 - -Esko Erkkilä- Luulin tietäväni ainakin pääpiirteittäin tavat ja keinot, joilla voidaan auttaa ongelmissa elävää lähimmäistä, mutta en ollutkaan tietoinen ”huoli-ilmoituksesta”!Paradoksaalista, että sain tietää huoli-ilmoituksen mahdollisuudesta viime keskiviikkona kahdessakin eri tilaisuudessa eli aamupäivällä Eläkeliiton Pirkanmaan piirin ”Kohti ikäystävällistä Pirkanmaata” –seminaarissa ja iltapäivällä Tampereen Vanhusneuvoston kokouksessa!Huoli-ilmoitus tehdään kunnalle ja sen voi tehdä jokainen, joka epäilee, ettei henkilö saa tarvitsemiaan palveluita tai on joutunut kaltoinkohdelluksi.Tavallisimmin huoli-ilmoituksia tehdään ikääntyneistä kansalaisista, mutta huoli-ilmoituksen voi tehdä kaiken ikäisistä, joiden uskoo olevan tarvittavan hoidon tai avun tarpeessa.Huoli-ilmoituksen tekeminen on vapaamuotoista, mutta useilla kunnilla on kotisivuillaan lomakkeita, jotka täyttämällä pystyy tekemään huoli-ilmoituksen.***************HUOLI-ILMOITUSHuoli iäkkään henkilön hyvinvoinnista voi herätä, jos henkilö ei enää itse kykene hankkimaan apua tai ymmärrä avun tarvettaan. Kuka vain voi tehdä huoli-ilmoituksen. Huolen kohteena olevalle henkilölle olisi hyvä kertoa huolestaan ja aikomuksestaan olla asiasta yhteydessä yhteistyön helpottamiseksi. Kenestä on huoliIlmoittajan tiedotTässä Tampereen kaupungin kotisivuilta löytämäni lomake, jolla voi ikäihmisestä tehdä huoli-ilmoituksen.Huoli-ilmoituksen voi tehdä nimettömänä ja silloin asiaa tutkiva virkahenkilö ei paljasta huoli-ilmoituksen kohteena olevalle henkilölle, että kuka on ollut huolissaan kyseisen henkilön pärjäämisestä.Joskus huoli-ilmoituksen kohde asuu toisella paikkakunnalla kuin jossa hän on kirjoilla; virkamiehillä on huoli-ilmoituksen saatuaan velvollisuus saattaa se sen kunnan virkamiesten tietoon, jossa huoli-ilmoituksen kohde on kirjoilla.Asuuko Sinun läheisyydessäsi henkilö, jonka pärjäämisestä olet huolissasi? Tee asiasta huoli-ilmoitus, jotta tuo henkilö saa apua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huoli-ilmoitus on huonosti tunnettu tapa auttaa lähimmäistään, huoli-ilmoitus, lomake huoli-ilmoituksen tekemiseen Tampereella, |
Ei montaa matkaa, mutta muutaman kerran vuodessa!Lauantai 18.1.2020 - -Esko Erkkilä- Yli nelikymmenvuotisen työhistoriani aikana lomamatkat rajoittuivat talviloman aikana vietettyihin lomaviikkoihin Viron kylpylöissä, mutta nyt eläkevaarina ehtii matkalle muulloinkin.MATKA 2020 –asiantuntijatapahtumassa torstaina 16.1.2020 oli mukava tavata niitä tahoja, joiden palveluksia olemme Rouvan kanssa viime vuosina saaneet käyttää.Kaikki kokemukset ja muistot ovat positiivisia, joten tässä lausun meitä passanneille alan yrityksille parhaimmat kiitokset!Muutama esimerkki yrityksistä ja henkilöistä, joita sain tavata Messukeskuksessa:Etelä-Euroopan osalta operoijaksemme on valikoitunut Albatros, sillä ainakin Toscana, Pompeij sekä Gardajärvi Italiassa ja Cascais eteläisessä Portugalissa on koettu Albatrossin matkoilla.Nyt keväällä olemme lähdössä Albatros-matkalle Italian ”saappaankorkoon” eli Apuliaan ja Basilicataan – täysin tuntemattomia seutuja minulle ja niin myös monille muille suomalaisilla; odotan suurella mielenkiinnolla!Vihdin Liikenne, VL-Matkat ja hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ovat tulleet minulle ja osin myös perhekunnalleni tutuiksi, kun olen jo yli viitenätoista vuotena saanut matkata kenraalin johdolla Venäjällä, kaikissa Baltian maissa ja kerran myös Puolassa.Ensi kesän matkamme suuntautuu jälleen kerran Baltiaan ja pyrimme tekemään ainakin yhden ”päiväpiston” Valko-Venäjälle. Tämä on jo kolmas yritys Valko-Venäjälle; yksi yritys kilpistyi poliittisesti epävakaisiin olosuhteisiin ja toinen yritys liian pieneen osanottajamäärää.Kenraali käyttää minua ”vastaväittelijään”, kun suunnittelee Kyröläismatkojamme, sillä olen ollut jo useana vuonna ainoa, joka on osallistunut kaikille Kyröläismatkoille!Olipa mukava tavata henkilökohtaisesti ”sähköpostituttu” VL-Matkojen Elise Varik, joka oli luottavainen, että kesän 2020 Kyröläismatkamme tulee toteutumaan!SUBLU Tour Portugal Suomi ja sen vastuuhenkilö Mika Palo ovat ehkä laadukkain matkatoimisto, jonka matkoilla olen saanut olla.Mika Palo veti takavuosina yhden Agrologien Liiton Portugalin matkan ja parempaan matkanjohtamiseen on vaikea pystyä.Kiittelen Mikaa laadukkaasta työstä, toivottelen hänelle Mustialan agrologien tapaan ”Jatkuvaa Menestystä” ja uskallan suositella häntä Portugalin matkojen operoijaksi!Esittelykierrokseni viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä kiittelen, että sain MATKA 2020 –tapahtumassa tavata Tilausliikenne V-H Tuovinen Oy:n yrittäjäpariskunnan eli Veli-Heikki ja Tuula Tuovisen, jotka tässä ovat bisnesneuvottelussa virolaisten kylpyläyritysten kanssa!Tuovisen kolmipäiväiset Tyrin Kukkamarkkina-matkat ovat kuuluneet perhekuntamme ja sukulaispariskuntamme jokakeväiseen ohjelmaan, mutta viime kevät jäi väliin. Ei olis pitänyt jättää väliin, sillä koko viime kesästä tuntui puuttuneen ”jotain”!Onnex tilanne on hoitumassa, sillä ilmoittautuminen ensi toukokuussa Tuovisen Kukkamarkkina-reissulle on tehty ja nyt vaan odotellaan Tuulan lähettämää laskua!Tapanani on kirjoitella blogijuttuja tälle saitille matkakokemuksistani ja ne löytyvät, kun googlaa nimeni ja heti sen perään matkakohteen tai matkaoperaattorin.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Albatros Travel A/S, Vihdin Liikenne, VL-Matkat, SUBLU Tour Portugal Suomi, Mika Palo, Tilausliikenne Tuovinen, Tilausliikenne V-H Tuovinen, MATKA 2020, Mustialan agrologit, "Jatkuvaa Menestystä!" Agrologien Liitto, |
Yli kellonympärys mieluisten asioiden parissa eilen!Perjantai 17.1.2020 - -Esko Erkkilä- Helsingin Messukeskuksessa järjestetään kaikille avoin tänään alkava MATKA 2020 –messutapahtuma, joka päättyy sunnuntaina 19.1.2020.Tapahtuma alkoi todellisuudessa jo eilen ammattilaispäivänä ja minulla oli ilo osallistua eilisille ammattilaispäiville.Olin tamperelaisen, mutta koko maata markkina-alueenaan pitävän Matkapojat Oy:n vieraana – Matkapojilla on ainakin kymmenen myyntitoimistoa eri puolilla maata!Matkapoikien avajaistilaisuus meille järjestettiin 13.1.2020 avatun uuden kauppakeskus Triplan tiloissa sijaitsevan Hotelli Triplan kokoustiloissa.Kauppakeskus Mal of Tripla on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, sillä siellä on 250 eri liikettä ja palvelupistettä – Tripla sijaitsee Keski-Pasilassa ja hyvin lähellä Messukeskusta.Matkapoikien myyntijohtaja Jussi Salonen toimi tilaisuutemme isäntänä.***********************Sokos Hotels on maamme laajin hotelliketju, johon kuuluu 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa.Sokos Hotels-ketjun edustajat kertoivat meille hotelleistaan ja tässä jokunen sana niistä – osasta minulla on henkilökohtaisia, mukavia ja mielenkiintoisia kokemuksia:Ketjun varsin mielenkiintoinen hotelli on Pietarissa sijaitseva Palace Bridge, jonka erikoisuus on ”Dans de Noir” –elämysravintola, jossa ruokaillaan pimeässä tilassa ja kaikki tarjoilijat ovat sokeita!Royal Vaasan erikoisuus on kaupungin kattojen yläpuolella sijaitseva uima-allas ja Royal Vaasaan pyrinkin aina työelämässä ollessani Vaasan-matkoillani yöpymään!Vahva suositus minulta!Turussa on useita Sokos Hotels-hotelleja ja omalta osaltani niistä tutuimmaksi muodostui Seurahuone, jossa yövyin ensimmäisen kerran jo vuonna 1970, mutta erityisen tutuksi se tuli työurani viimeisten viidentoista vuoden aikana, jolloin yövyin siellä ainakin kerran viikossa – vakiohuoneeni numero taisi olla 553!Kupittaalle on lähiaikoina nousemassa Turun uusin Sokos-hotelli!On luonnollista, että tamperelaisena olen kovin harvoin yöpynyt Hotelli Tammerissa, jonka virallinen nimi kaikessa komeudessaan nykyisin on;”Radisson Blu Grand Hotel Tammer Tampere”!Grand Hotelli Tammerissa on eräs kuuluisa huone ja se on kuuluisa sen vuoksi, että Mannerheim on joskus yöpynyt tuossa huoneessa ja kerran minäkin sain yöpyä tuossa muistorikkaassa huoneessa!Kiitokset Matkapojat Oy:lle, joka tarjosi eilen tuon mielenkiintoisen päivän – voitte olla varmoja, että tälle saitille ilmestyy lähipäivinä enemmänkin ”MATKA 2020” –tapahtumassa kokemaani!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matkapojat Oy, MATKA 2020, Messukeskus, Tripla, Mal of Tripla, Palace Bridge, Dans de Noir, sokeat tarjoilijat, Royal Vaasa, Hotelli Seurahuone Turku, Hotelli Tammer, Grand Hotel Tammer, Radisson Blu Grand Hotel Tammer Tampere, |
Syntyvyyden aleneminen ja ikäihmisten osuuden kasvaminen ovat vakava uhka maamme taloudelleTorstai 16.1.2020 - -Esko Erkkilä- Sain eilen osallistua kahteenkin eri tilaisuuteen, jossa käsiteltiin kattavasti otsikkoaihetta eli maamme taloudellisia näkymiä kahden seuraavan vuosikymmenen tarkastelujaksolla.Aamupäivällä osallistuin Kirjastotalo Metsossa Eläkeliiton Pirkanmaan piirin seminaariin, jonka aiheena oli”Kohti ikäystävällistä Pirkanmaata”!Olimme saaneet pääesiintyjäksemme Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajan, kansanedustaja Sofia Vikmanin, joka pitikin meille oikein valaisevan ja tietoa täynnä olevan esityksen.Tukeudun Vikmanin alustukseen ja nostan esille muutaman seikan, jotka vaikuttavat tulevina parina vuosikymmeninä Pirkanmaan maakunnan talouteen ja sitä kautta maakunnan tulevaisuuteen:Lasten osuus Pirkanmaalla on nyt 60 lasta sataa työssäkävijää kohti.Tilanne on kuitenkin kovaa vauhtia heikkenemässä, sillä ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua on 70 lasta sataa työssäkävijää kohti – tilanne menee näin vaikka syntyvyys laskeekin, mutta työssäkävijöiden määrä alenee hurjaa vauhtia.Eläköityminen vauhdittuu, hoitotarve kasvaa ja ne yhdessä merkitsevät talouden kiristymistä.Olen pikapuoliin ”osasyyllinen”, kun 75 vuotta täyttäneiden määrä tulee kasvamaan Pirkanmaalla nykyisestä n. 50.000 henkilöstä kymmenen vuoden kuluttua tasolle 75.000 henkilöä ja siitä sitten vielä kymmenen vuotta eteenpäin jopa 85.000 henkilöön!Kuka meitä hoitaa ja mistä ne rahat, jotka hoitoomme tarvitaan?Vuoden 2018 osalta meillä on pilkuntarkkaa historiatietoa, miten Pirkanmaalla sote-nettokustannukset jakautuivat palvelukokonaisuuksittain ja ylivoimaisesti suurimman osan kokonaiskustannuksista muodostivat erikoissairaanhoidon kustannukset eli n. 40 %.Kunnat ja kaupungit – etunenässä Tampere – ovat tämän vuoden budjetteja laatiessaan lähteneet erikoissairaanhoitokustannusten osalta rajun alibudjetoinnin tielle ja se merkitsee, että kuluvan vuoden taloudelliset tulosennusteet ovat jo nyt pelkkää haavetta vaan.Toiseksi suurin kustannuserä olivat ikääntyneiden palvelut eli n. 20 % ja vasta kolmanneksi suurimpana olivat perusterveydenhoitokustannukset n. viidellätoista prosentillaan!Tilanne on vakava ja ensi vuoden huhtikuussa valittavilla uusilla kuntapäättäjillä tulee olemaan haasteita.**********************Tampere on lähtenyt vastaamaan haasteisiin keventämällä hallintoaan ja sillä tiellä ainoa esimerkki on pienen virkahenkilöjoukon päättämä toisen vanhusasiamiehen toimen lopettaminen!Kerroin asiasta Tampereen kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja ja Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Sofia Vikmanille eilen ja hän ei tiennyt asiasta mitään!Tietojeni mukaan Tampereen kaupunginvaltuusto on vuonna 2011 päättänyt vanhusasiamiesten palkkaamisesta – nyt kuitenkin pieni virkamiesjoukko on sisäisessä palaverissaan päättänyt kävellä kaupunginvaltuuston päättämän asian yli!Mielenkiintoista nähdä, että miten asia tulee kehittymään! Tampereen Vanhusneuvoston jäsenenä katson velvollisuudekseni pitää asiaa esillä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan maakuntavaltuusto, erikoissairaanhoidon kustannukset Pirkanmaalla vuonna 2018, erikoissairaanhoidon kustannukset Tampereella 2018, Tampereen vanhusasiamiehet, Kohti ikäystävällistä Pirkanmaata, |
Osuuskauppavaaleihin ehdokkaana osallistuva munaa itsensä ja taustaryhmänsäKeskiviikko 15.1.2020 - -Esko Erkkilä- S-ryhmä julistaa ja mainostaa suurella mainosbudjetillaan 25.3 – 6.4.2020 järjestettäviä edustajistovaalejaan.Ehdokasasettelu näihin vaaleihin alkoi 13.1.2020 ja se päättyy 31.1.2020.S-ryhmän edustajistovaalit ovat suurta humpuukia ja vaaleihin osallistuvat ehdokkaat munaavat itsensä sekä myös taustaryhmänsä ja syynä on se toiminta, jota S-ryhmä harjoittaa.Erityisen karmeaa on ollut S-ryhmän harjoittama ”halpuuttaminen”, jonka tuo kaupparyhmä on kohdistanut paljolti suomalaisiin elintarviketuotannon alkutuottajiin, mutta erityisesti halveksimalla kuluttajien arvostelukykyä.Toki S-ryhmä on nyt ymmärtänyt toimintansa mielettömyyden ja luopunut ”halpuuttamisesta”, mutta liian myöhään ja vain pintapuolisesti, sillä yhä edelleen sen toiminta on kuluttajien, suomalaisen maataloustuotannon ja asiakkaiden halventamista.”Hallintohenkilöidensä” julkisesta korruptiosta tuo kaupparyhmä lienee luopunut, mutta takavuosina nuo hallintohenkilöt kai saivat erikoisalennuksen jopa ostamistaan tuotteista!Käytän toki S-ryhmän palveluita minäkin, sillä esimerkiksi polttoainealan johtavana toimijana sen mittarihinnat ovat kilpailukykyisiä, mutta tarkkana polttoaineostoksissakin pitää olla, sillä valtateiden varsilla olevilla jakeluasemilla bensan ja dieselöljyn hinnat hipovat taivaita.Pidän erittäin lyhytnäköisenä, että esimerkiksi poliittisen taustaryhmäni jäseniä houkutellaan ryhtymään S-ryhmän edustajiston ehdokasasettelussa vaaliehdokkaiksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Osuuskauppavaaleihin ehdokkaana osallistuva munaa itsensä ja taustaryhmänsä, halpuutaminen on kuluttajien halveksimista, halpuuttaminen on tavarantoimittajien halveksimista, halpuuttaminen on kotimaisten ruuantuottajien halveksimista, S-ryhmä, |
Tamperelaiset ja Viljakkalan Nisunperältä olevat esiintyjät muodostivat eilen keskeisen rungon Eläkeliiton Pirkanmaan piirin Nuuttijuhlalle!Tiistai 14.1.2020 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Pirkanmaan piiri järjesti perinteisen Nuuttijuhlansa eilen…
…Ikaalisten kylpylässä.
Nuuttijuhlamme eräs kohokohta oli, kun tamperelainen lauluyhtye AmA esiintyi.
Laulutrion muodostavat Anja Möykkynen, Maire Salmi sekä Aino-Inkeri Lehtimäki.
Olen monesti saanut kuulla lauluyhtye AmA:aa, mutta nyt varsinkin heidän kolmanneksi esittämänsä kappale lumosi salintäyteisen eläkeliittolaisväen!
************************
Viljakkalan Nisunperältä kotoisin olevat taiteilijat osoittivat todellisen taitonsa, sillä…
…naapurikylältäni oleva Markku Ylijoki osoitti taas kerran esiintymistaitonsa ja kun samalla kylällä asuva Viljakkalan seurakuntapiirin kanttori Heidi Olkinuora häntä säesti, olivat kaikki ainekset kohdallaan todelliseen taide-elämykseen.
Viljakkalan nisunperäläisten kokonaispanosta täydensivät Eläkeliiton Ylöjärven yhdistyksen tanssiryhmässä Arja ja Eero Mattila, jotka esiintyivät Nuuttijuhlan ohjelma-osuudessa!
Viljakkalalaisten vahvaa panosta Eläkeliiton Pirkanmaan piirin Nuuttijuhlassa lisäsi se, että piirimme toiminnanjohtaja Elina Paukkunen, joka ansiokkaasti juonsi juhlamme, isä on syntyisin Viljakkalasta ja se, että hän on arvostamani ja nyt jo poisnukkuneen ostoasiamies Mauno Joensivun kummityttö! Monet puukaupat isäni teki aikoinaan Mauno Joensivun kanssa!
Kerrassaan hieno tilaisuus ja sen pitopaikka Ikaalisten kylpylä toi mieleeni monia mieluisia muistoja työelämäni ajalta – niistä kuitenkin ehkä eri yhteydessä ja myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikaalisten kylpylä. Laulutrio AmA, Markku Ylijoki, Heidi Olkinuora, Arja Mattila, Eero Mattila, Viljakkala, Nisunperä, Viljakkalan Nisunperä, |
Kansalaisaloitteen toteuttaminen metsien avohakkuukiellosta ei onneksi tule toteutumaanMaanantai 13.1.2020 - -Esko Erkkilä- Ns. luonnonsuojelujärjestöt ovat masinoineen kansalaisaloitteen, jonka toteuttaminen merkitsisi valtion mailla avohakkuukieltoa. Masinointi tuotti tulosta ainakin niin paljon, että Eduskunnan pitää käsitellä kyseinen kansalaisaloite ja aloitteen käsittely alkoikin 14.11.2019.Vihreät ovat luonnollisesti olleet masinoijina kyseisen kansalaisaloitteen laatimisessa ja he myös kannattivat tuon kansalaisaloitteen hyväksymistä.Eduskunnassa 14.11.2019 käyty keskustelu on nähtävissä Eduskunnan pöytäkirjoista googlaten ”Pöytäkirjan asiakohta PTK 64/2019 vp”.Olen tutustunut edustajakohtaisiin puheenvuoroihin, mutta lainaan tässä muutamien kansanedustajien käyttämiä puheenvuoroja, kuten ”Metsälehti” on niitä toistanut ja kommentoinut 15.11.2019 ilmestyneessä numerossaan:”Avohakkuuta voidaan syystä pitää metsälajeille ja luontotyypeille tuhoisana”, arvioi vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius.Totean Pirkka-Pekka Peteliuksen osalta, että taas hän toimi puheenvuorossaan siten, että joutuu lähitulevaisuudessa pyytelemään anteeksi ja nyt metsänomistajilta!”Minä ja puolueeni Keskusta kannatamme metsänomistajan vapautta valita oma hakkuumenetelmänsä. Jos jatkuva kasvatus on jonkun metsänomistajan toive kasvatusmenetelmänä, hänen on saatava kasvattaa silloin metsäänsä niin. Jos taas hän haluaa tehdä päätehakkuun, myös sen on onnistuttava. Nykyinen lainsäädäntö toimii siis tässä hyvin”, Keskustan Hanna Huttunen sanoi.”Mutta kyllä kieltämättä vähän kylmää kuulla näitä vihreiden puheenvuoroja, jotka antaisivat aika kylmää kyytiä maakunnille ja ylipäätään suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle sitä kautta”, Kokoomuksen Heikki Autto totesi.”Päätös aiheuttaisi suurta alueellista epäoikeudenmukaisuutta, ja avohakkuukiellolla olisi merkittäviä paikallisia vaikutuksia. Suomessa meillä ei ole sellaista tilannetta, että avohakkuiden kieltäminen tässä aloitteessa esitetyssä muodossa olisi tarpeen”, SDP:n Piritta Rantanen lausui.”Täyskiellon sijaan pitäisi siirtyä suunnitteluun kasvun maksimoimiseksi. Kukaan ei halua metsäänsä tuhota, ei myöskään valtio halua tuhota kallista metsäomaisuuttaan”, perussuomalaisten Jani Mäkelä sanoi.”En ymmärrä, että minkä tähden meidän pitäisi kieltää avohakkuut kokonaisuudessaan. Jos ajatellaan suomalaista metsätaloutta, niin sen vahvuus on nimenomaan siinä, että meillä nämä kasvavat nuoret metsät sitovat hiiltä. Jos me päästämme meidän metsämme lahoamaan pystyyn, niin nehän muuttuvat silloin päästölähteiksi”, Kristillisten Sari Essayah totesi.Poikkeuksellisen hyvin pärjännyt maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä nosti esiin myös kiellon taloudelliset vaikutukset.”Tuo avohakkuukielto tietäisi erittäin massiivisia taloudellisia vaikutuksia. Korjuun ja urakoinnin osalta osto maakunnissa vähenisi noin 40 miljoonalla eurolla. Tukin tarjonta vähenisi tuon miljoona euroa, joka on todella suuri määrä…”, Leppä kertoi.******************Seuraavaksi aloite siirtyy maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn, jota puheenjohtaa kansanedustaja Anne Kalmari.Tapasin kansanedustaja Anne Kalmarin 3.12.2019, kun olin erään seurueen mukana tutustumassa Eduskuntataloon ja silloin Kalmari totesi, että avohakkuukielto ei toteudu ainakaan sinä aikana, jolloin hän on Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana.******************** Tuo kansalaisaloite on mahdoton toteuttaa myös sen vuoksi, että siitä ei ole mainintaa nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansalaisaloite, kansalaisaloite avohakkuukiellosta valtion metsissä, joutuuko Pirkka-Pekka Petelius seuraavaksi pyytelemään anteeksi metsänomistajilta?, avohakkuukielto ei toteudu, |
Jos Tampere-Pirkkalan lentokentällä ei olisi sotilasilmailua, kiitoradan saisi istuttaa metsälle tai muokata perunamaaksi!Sunnuntai 12.1.2020 - -Esko Erkkilä- Jokainen lienee tietoinen, että Tampere-Pirkkalan lentokenttä on Satakunnan Lennoston kotikenttä.Kuluneella viikolla Tampere-Pirkkalan lentokentällä aloitettiin maamme ilmapuolustuksen kannalta tärkeä toiminta, kun siellä alkoivat Hornet-hävittäjien korvaavan hävittäjätyyppien koe- ja esittelylennot.Sotilasilmailu onkin ainoa asia, joka pitää Tampere-Pirkkalan lentoaseman toimintakunnossa, sillä kuluneen kymmenen vuoden aikana tuon lentoaseman siviilikäyttö on päässyt sellaisiin miinuslukuihin, että vastaaviin tappiolukuihin ei millään muulla talouselämän tai yritysmaailman saralla jouduta.Vuonna 2010 Tampere-Pirkkalan lentoasemalla oli matkustajia 657.630, mutta vuonna 2018 vain 228.096! Tuollaiseen kehitykseen tuskin mitkään yritykset joutuvat ja samaa on sanottava myös niistä poliittisista puolueistakin, jotka ovat vahvassa kannatusalamäessä.Turun lentoaseman matkustajamäärä oli 377.554 matkustajaa vuonna 2010 ja vuonna 2018 se oli 369.432 matkustajaa eli hienoista matkustajamäärien alenemista sielläkin, mutta ei läheskään sama katastrofi kuin Tampere-Pirkkalassa.Helsinki-Vantaalta vuonna 2010 matkusti 14.866.071 matkustajaa ja se pystyi nostamaan vuonna 2018 matkustajamääränsä 20.848.749 matkustajaan.*************** Teen vuosittain pari lomalentoa ulkomaille ja en harkitsekaan muita lähtökenttiä, kuin Helsinki-Vantaan, sillä sieltä pääsee kaikkiin haluamiini ulkomaisiin kohteisiin. Lisäksi bussimatka Tampereelta Helsinki-Vantaalle ja takaisin on V. Paunun busseilla vaivaton, varma ja edullinen!**********************En helposti lähde ehdottelemaan vastuuhenkilöiden vaihtamista, mutta nyt sen osalta Tampereen kaupungilla on vakava paikka pohdiskella, että onko Tampere-Pirkkalan lentokentän markkinoinnista vastaavien vastuuhenkilöiden vaihtaminen paikallaan! Huonommax tilanne ei voi ainakaan muuttua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-Pirkkala lentoasema, Tampere-Pirkkalan lentoaseman matkustajamäärät ovat romahtaneet, Turun lentoasema, Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärät, Satakunnan Lennosto, |
Suomiradan ja siihen liittyvän Lentoradan suunnittelussa pitää huomioida maanomistajien ja alueita halkovien radanvarsiasukkaiden mielipiteet sekä oikeudetLauantai 11.1.2020 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa käydään kiivastuvaa keskustelua Suomiradan tarpeellisuudesta, sillä oikoratana se mahdollistaisi ns. tunnin junan Tampereelta Helsinkiin.Uuden oikoradan vaihtoehtona olisi rakentaa lisäraiteita nykyiselle radalle Tampereen ja Riihimäen välille.Lentoratahanke puolestaan olisi rakentaa kaksiraiteinen kaukoliikennerata siten, että se liittäisi Helsinki-Vantaan lentoaseman kaukoliikenteen piiriin.Ratahankkeet ovat julkisia, mutta kuitenkin suurelta osin yleisöltä piilossa, mutta voimakkaat ”rattaat” ovat pyörimässä, sillä hankkeen puuhamiehiksi/puuhahenkilöiksi ilmoitetaan;
Minulla ei suinkaan ole mitään vastaansanomista sille, että liikenneolosuhteita parannetaan, mutta kun kokemuksesta tiedän maanomistajana ne ongelmat, joita uusiin ratahankkeisiin liittyy, peräänkuulutan MTK:n, maanomistusta kunnioittavien kansanedustajien sekä yleensäkin alueiden asukkaiden mielipiteiden kuuntelemista ratahakkeita edistettäessä.Tampere-Parkano-Seinäjoki –rata avattiin liikenteelle 6.3.1971, mutta maanomistajia koetelleet pakkolunastukset alkoivat jo ennen 1960-luvun puoliväliäMeiltä pakkolunastettiin kymmenen hehtaarin suuruisesta perämetsäkappaleesta neljä hehtaaria parhaassa kasvukunnossa ollutta metsää – suurin osa pakkolunastetusta metsämaasta oli muutama vuosi sitten uudistettu avohakkuulla, kulottamalla ja uudet taimet istuttamalla.Kuvassa näkyy Hämeenkyrön puolella oleva osuus Majajärven liikennepaikasta ja taustalla näkyy se osuus Majajärven liikennepaikasta, joka on pakkolunastettu meiltä eli Viljakkalan puolelta – vapaa-ajanasuntoni sijaitsee vasemmalla näkyvän metsikön takana.*******************Pakkolunastus oli kova paikka isälleni, joka oli aikoinaan ostanut metsäkappaleen kotitilansa maista.Saimme pakkolunastuskorvausta n. 75.000 markkaa ja niillä rahoilla ostimme Valmet-traktorin, joka palvelee meillä yhä.Pakkolunastuskorvausten saaminen kesti yli kymmenen vuotta ja kun silloin inflaatio jylläsi, niin korvauksesta vain puolet oli pääomakorvausta ja toinen puoli korkoja.*****************Perhekuntani on joutunut antamaan yhteiskunnalle isiemme maita olemattomalla korvauksella ja sen vuoksi osaankin asettua niiden maanomistajien, omakotitalotonttien omistajien, tuhoutuvien omakotitalojen sekä radan alle jäävien kylien asukkaiden rooliin, jotka joutuvat antamaan rakkaat maansa niiden hankkeiden alle, joita nyt suunnitellaan.Peräänkuulutan, että mahdolliset Suomirata- ja Lentoratahankkeet toteutetaan maanomistajien sekä alueiden asukkaiden etuja ja oikeuksia kunnioittaen – MTK:lla on tässä työssä keskeinen rooli!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomirata, Lentorata, MTK:n rooli edunvalvojana, MTK, maanomistajien rooli Suomiradan suunnittelussa, maanomistajien rooli Lentoradan suunnittelussa, |