Lukusijoilla pyrittiin rippikouluun!Sunnuntai 5.2.2023 - -Esko Erkkilä- Kinkerit-termi saattaa monille olla tutumpi termi kuin lukusijat, mutta molemmat merkitsevät samaa asiaa.Viljakkalassa lukusijat järjestettiin entisaikaa jokaisessa koulupiirissä ja Hanhijärven koulupiiriläisenä minä luonnollisesti osallistuin Hanhijärven koulupiirin kinkereihin eli lukusijoihin.Saattoi olla joskus 1960-luvun alkupuoliskolla, kun Hanhijärven koulupiirin lukusijat pidettiin Erkki Kivistöllä ja siellä sitten pyrin rippikouluun.Viljakkalan kirkkoherrana oli silloin Arvo Autio ja jossain vaiheessa lukusijoja hän kuulutti, että nyt rippikouluun pyrkijät menevät kanttori Väinö Isotalon johdolla nurkkakamariin ja siellä pyrkivät ensi kesänä järjestettävään rippikouluun.Meitä oli puolenkymmentä rippikouluun pyrkijää, kun seurasimme kanttori Isotaloa Kivistön nurkkakamariin.En jaksa muistaa, että mitä kanttori kysyi esimerkiksi minulta, mutta osasin kai vastata oikein, sillä seuraavana kesänä kävin rippikoulun!Lukusijoja eli kinkereitä järjestetään vielä myös nyt, mutta rippikouluun pyrkimistä lukusijoilla ei kai enää järjestetä – harmi sinänsä!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Lukusijoilla pyrittiin rippikouluun!, Lukusijat, kinkerit, lukusijat eli kinkerit, rippikoulu, rippikouluun pyrkiminen, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan Hanhijärven koulupiiri, Hanhijärven koulupiiri, |
Kela-taksi ja sote-taksi ovat eri asioita!Lauantai 4.2.2023 - -Esko Erkkilä- Osallistuin viime viikolla erääseen yleisötilaisuuteen, jossa käsiteltiin mm. Kela-takseihin ja sote-takseihin liittyviä kysymyksiä.Tilaisuudessa tai oikeastaan vasta tilaisuuden jälkeen tuli selväksi, että Kela-taksit ja sote-taksit ovat tyystin eri asioita.Kela-taksin voit saada, jos joudut käymään lääkärissä sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi etkä voi terveydentilasi vuoksi matkustaa julkisilla kulkuvälineillä.Kela-taksi tilataan erityisestä numerosta ja koko Pirkanmaalla sekä Tampereella tuo numero on 0800-415710.Kela-taksin omavastuuhinta on 25,00 euroa.**************Sote-taksia voivat Vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita saada henkilöt, joilla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jotka eivät voi vammansa tai sairautensa vuoksi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.Sote-taksin tilaus Tampereella tehdään numeroon 03-5678101.Sote-taksin omavastuuhinta on varsin edullinen.Varmistin puhelinnumerot 3.2.2023, joten ne ovat oikeat.***************Yksinkertaistaen voidaan todeta, että Kela-taksin käyttöoikeus on tapauskohtainen, kun taas sote-taksin käyttöoikeus on henkilökohtaisesti jatkuva!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Kela-taksi ja sote-taksi ovat eri asioita!, Kela-taksi, Sote-taksi, vammaispalvelulaki, |
Lakkovahti - iljettävämpää tehtävää voi tuskin olla!Perjantai 3.2.2023 - -Esko Erkkilä- Eräät vastuuttomat ammattiliitot ovat aloittaneet lakkoilun ja sen tuloksena joidenkin työpaikkojen porteille on ilmestynyt lakkovahteja, jotka ilmeisesti olisivat estämässä työntekijöiden pääsemisen työpaikoilleen.Media on esitellyt näitä surkean roolin valinneita työtä vieroksuvia henkilöitä ”lakkovahteina”.Halveksun näitä ”lakkovahteja” ja totean, että heillä ei ole pienintäkään valtuutusta estää lainkuuliaisia työntekijöitä pääsemästä työpaikoilleen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lakkovahti - iljettävämpää tehtävää voi tuskin olla!, Lakkovahti, työmarkkinoiden iljettävin olento on lakkovahtri, |
Eduskunnan translakiäänestyksen lopputulokset kirkastivat osaltaan äänestysmenettelyni kevään eduskuntavaaleissa.Torstai 2.2.2023 - -Esko Erkkilä- Eduskunnassa äänestettiin eilen ns. translaista ja kansanedustajien enemmistön mielestä ehdotus voitti äänestyksen 133 – 69 eli translaki on tulossa voimaan.Lakiesitystä vastaan äänesti 13 Keskustan kansanedustajaa ja puolesta 12.Äänestyksen lopputulos antaa ainakin minulle selkeän viestin siitä, että kenelle annan ääneni kevään eduskuntavaaleissa.*****************Pirkanmaan istuvista kansanedustajista Keskustan Arto Pirttilahti osoitti kannattavansa suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja ja äänestyskäyttäytymisellään hän vahvisti asemiaan ehdokkaana, jolle vakavasti harkitsen ääneni antamista kevään eduskuntavaaleissa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskunnan translakiäänestyksen lopputulokset kirkastivat osaltaan äänestysmenettelyni kevään eduskuntavaaleissa. translaki, translakiäänestys 1.2.2023, Arto Pirttilahti, Translakia vastustaneet Keskustan kansanedustajat, |
On aika ottaa pussiperunansiemenet itämään!Keskiviikko 1.2.2023 - -Esko Erkkilä- Tapaamme tammi-helmikuun vaihteessa ottaa pussiperunan siemenperunat itämään, jotta ne ovat toukokuun alkupäivinä istutettavissa ja parhaassa tapauksessa juhannuksena saamme omasta pellosta uusia perunoita.Kävin eilen mökin kellarista noutamassa hieman runsaat satakunta pussiperunansiemenperunaa, jotka……illan aikana laitoin idätykseen autotalliin.Pussiperunoiden noutaminen idätykseen on eräs merkki siitä, että kesän trekoolihommat ovat taas vahvasti mielessä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On aika ottaa pussiperunansiemenet itämään!, pussiperunat, perunoiden istuttaminen Vappuna, uudet perunat Juhannuksena, pussiperunat, |
Tänään päättyy vuoden pisin kuukausi!Tiistai 31.1.2023 - -Esko Erkkilä- Tiedän vallan hyvin, että vuodessa on useitakin kuukausia, jolloin on 31. päivää, mutta kyllä tammikuu on ylivoimaisesti pisin ja ainakin pisimmältä tuntuva kuukausi.Tammikuu ajoittuu yhdessä joulukuun kanssa vuoden pimeimpään aikaan, mutta tammikuussa ei ole sellaisia valon ja ilon pilkahduksia kuin joulukuussa.Tammikuun lohduttomuutta lisää yleensä kovat pakkaset sekä runsaat lumisateet ja runsaat lumisateet olivat riesanamme myös tänään päättyvän tammikuun alkupuoliskolla.Viime päivät ovat olleet ainakin minulle mieluisia, sillä monessa paikassa nurmikot jopa vihertävät ja monesta seikasta aistii kevään alkamisen.On hienoa huomenna todeta, että ensi kuukauden jälkeen on jo huhtikuu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tänään päättyy vuoden pisin kuukausi!, Tammikuu on vuoden pisin kuukausi, Vuoden synkin kuukausi, Maaliskuun jälkeen on jo huhtikuu, |
Tampereen Infra Liikelaitoksen saneeraustyö luottamushenkilöiden johdolla kesti kymmenkunta vuottaMaanantai 30.1.2023 - -Esko Erkkilä- Facebook muistutti toissapäivänä ja palautti mieleeni sen, kun Tampereen kaupunki ilmoitti minulle 28.1.2015, että… |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infra Liikelaitoksen saneeraustyö luottamushenkilöiden johdolla kesti kymmenkunta vuotta, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunta, Tampereen Infra Oy, Tampereen Vesi Liikelaitos |
Kolme vuotta sitten oikea koipeni operoitiin ja olin ensimmäinen asiakas TAYS:n verisuonikeskuksen tiloissaSunnuntai 29.1.2023 - -Esko Erkkilä- Facebook tapaa tasavuosina muistella aikaisempia tapahtumia ja eilen se muisteli kolme vuotta sitten faceen kirjaamiani muistoja oikean koipeni operoinnista.
Kas näin:
Esko Erkkilä28. tammikuu 2020 ·Kìitokset tosiaan TAYS:n ystävälliselle sekä osaavalle henkilökunnalle ja kìitokset Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin luottamushenkilöille, joiden ansiosta saimme uusimman hoitoyksikön palvelemaan pirkanmaalaisia - oli suuri kunnia saada olla ensimmäinen uusien tilojen käyttäjä!
Ja näin TAYS kommentoi juttuani:
Tampereen yliopistollinen sairaala Tays28. tammikuu 2020 ·Kaikki uudet tilamme ovat nyt käytössä, kun viimeisenä muuttanut verisuoni- ja toimenpideradiologinen keskus on aloittanut toimintansa Keskussairaalan D-rakennuksen 2. kerroksessa.Tamperelainen Esko Erkkilä on kautta aikojen ensimmäinen asiakas, joka operoitiin keskuksen uusissa tiloissa. Hänelle tehtiin maanantaina reisivaltimon puhdistusleikkaus. Toimenpide kesti reilut pari tuntia, ja sen jälkeen meni vielä useampi tunti heräämön puolella. Nyt hän on jo virkeässä jaloittelukunnossa.Osastolla parhaillaan toipuva Esko kiittelee saamaansa hoitoa ja palvelua. On ollut mielenkiintoinen kokemus olla aivan ensimmäinen asiakas uudessa leikkaussalissa ja osaston vuoteessa.– Minusta on pidetty hyvää huolta kaikissa vaiheissa. Myös uudet tilat ovat yllättäneet positiivisesti. Pirkanmaalaisten kannalta on tärkeä asia, että niin sanotusti työkalut ovat kunnossa sairaalassa, Esko summaa.Toivotamme pikaista toipumista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: TAYS, TAYS:n verisuoni- ja toimenpideradiologinen keskus, katkokävely, |
Pandojen hankkiminen Suomeen on alusta alkaen ollut suuri virheLauantai 28.1.2023 - -Esko Erkkilä- Ähtärin Eläinpuistoon päätettiin hankkia kaksi pandaa vuonna 2017 – hanke toteutui vuonna 2018.Pandat hankittiin Ähtäriin eräänlaisella vuokrasopimuksella Kiinasta ja vuokrasopimusta on nyt jäljellä vielä kymmenen vuotta.Pandojen hankinta Ähtäriin on osoittautunut suureksi virheeksi ja syynä on ensisijaisesti se, että pandojen ylläpito maksaa n. 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.Ähtärin Eläinpuisto pystyy pääsymaksuistaan osoittamaan pandojen ylläpidolle ainoastaan 600.000 – 700.000 euroa vuodessa, joten rahantarve olisi suuri.Nyt on perustettu maa- ja metsätalousministeriön, valtiovarainministeriön sekä ulkoministeriön virkamiehistä työryhmä, joka valmistelee pandojen palauttamista Kiinaan.
Pandojen palautuslento Kiinaan maksaisi n. 300.000 euroa.
******************Olen ainakin pari kertaa käynyt Ähtärin Eläinpuistossa, mutta en kertaakaan silloin, kun siellä on ollut pandoja.Joku voi tietysti syyttää minua jälkiviisaaksi, mutta en ole koskaan innostunut pandojen tuomisesta Ähtäriin.Toki Korkeasaaressa on useitakin eläinlajeja, jotka eivät kuulu Suomen luontoon, mutta Ähtäriin nuo ”vieraslajit” eivät sovellu.Näin se vaan on!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pandojen hankkiminen Suomeen on alusta alkaen ollut suuri virhe, Pandat pois Ähtäristä, Ähtärin pandat, Ähtärin Eläinpuisto, Ähtärin Eläinpuisto Oy, Ähtäri, Eläinpuisto, Korkeasaari, Korkeasaaren eläintarha, |
Soppajonossa, mutta onneksi vain asiakkaan roolissa!Perjantai 27.1.2023 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven Uutiset tarjosi eilen konttorinsa edessä lohikeittosoppaa kenttäkeittiöstä lukijoilleen.Olin mukana jonossa, sillä olen Ylöjärven Uutisten tilaaja ja arvostan tuon lehden toimituspolitiikkaa.Useat Ylöjärven kaupungin poliittiset päättäjät ovat vastahankaan Ylöjärven Uutisten kanssa ja se onkin ymmärrettävää, sillä tuo paikallislehti on paljastanut useita kiusallisia asioita Ylöjärven kunnalliselämästä.Toivotan Ylöjärven Uutisille parhainta menestystä sen valitsemalla tiellä ja totean, että sen valitsemalla tiellä on vahva tuki lehden lukijoilta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Soppajonossa mutta onneksi vain asiakkaan roolissa!, Soppajono, Ylöjärven Uutiset, |
Pirkanmaan hyvinvointialue - tärkeintä on ihminen!Torstai 26.1.2023 - -Esko Erkkilä- MSL-Tampere järjesti eilen Kirjastotalo Metsossa tilaisuuden, jossa Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja hallituksen jäsen,……kotiseutuneuvos, agrologi ja agronomi Katariina Pylsy esiintyi sekä vastasi osanottajien kysymyksiin.Katariina kertoi kuuntelevansa osanottajien kysymyksiä ja mielipiteitä tarkalla korvalla sekä välittävänsä ne eteenpäin.Lähipalvelut ja niiden pysyminen myös tulevina aikoina askarruttivat osanottajia.Hyvinvointialueen hallituspaikka merkitsee hallituksen kokousta aina maanantaisin, joten paljon siinä joutuu antamaan työpanostaan hyvinvointialueen hyväksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan hyvinvointialue - tärkeintä on ihminen!, Pirkanmaan hyvinvointialue, Hyvinvointialue, Katariina Pylsy, Pirkanmaan hyvinvointialueen hallituksen jäsen Katariina Pylsy, MSL-Tampere, Kirjastotalo Metso, |
Annikan ja Petran matkassa Pirkanmaalla!Keskiviikko 25.1.2023 - -Esko Erkkilä- Keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikko teki mittavan maakuntakierroksen eilen Pirkanmaalla.Annikan maakuntakierrokseen sisältyi kaikkiaan kahdeksan eri tilaisuutta ja hänen kiertueseurueeseensa kuului myös kansanedustajaehdokas Petra Schulze Steinen, jonka tukimies haluan olla.Osallistuin Annikan tilaisuuteen Tampereella sekä Ylöjärvellä ja niistä seuraavassa muutama valokuva:********************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annikan ja Petran matkassa Pirkanmaalla!, Annika Saarikko Pirkanmaalla 24.1.2023, Petra Schulze Steinen, Petra Annikan kiertueella Pirkanmaalla, Annika Saarikko, |
Arvotavarakuljetus!Tiistai 24.1.2023 - -Esko Erkkilä- Putinin aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on laittanut monta asiaa ”uusiin puihin” ja eräs näistä asioista on polttopuiden arvostaminen.Omakotitalomme peruslämmitysmuotona on öljylämmitys, mutta jotta voimme säästää sähköä, olemme lämmittäneet takkaa päivittäin.Takan lisäksi meillä on puulämmitteinen kiuas ja saunaa lämmitämmekin melkein päivittäin.Kaksi tulisijaa tarvitsee polttopuita ja sen vuoksi taas eilen kävin noutamassa maalta……peräkärrykuormallisen polttopuita!***************Polttopuut oli pätkitty huolimattomasti kasalle metsään ja ne olivat jäätyneet kiinni maahan sekä toisiinsa.Onneksi minulla oli mukanani rautakanki, leka sekä kunnolliset tukkisakset, joten kuorman lastaaminen onnistui kohtuullisen hyvin.Nyt sitä onkin mukavasti askaretta, kun saan pilkottua nuo polttopuupöllit, jotta ne ovat kuivina sitten ensi syksynä!Arvokas lasti odottaa pilkkojaansa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arvotavarakuljetus!, polttopuilla on nyt arvonsa, polttopuiden pilkkominen, polttopuut, peräkärryllinen polttopuita, Putinin aloittama sota Ukrainaa vastaan, öljylämmitys, sähkölämmitys, polttopuulämmitys, puulämmitteinen saunankiuas, |
"Olettehan te Erkkilä - niin olettehan te Erkkilä!"Maanantai 23.1.2023 - -Esko Erkkilä- Valmistuin agrologiksi vuonna 1970 ja agrologien työmarkkinat eivät vuonna 1970 olleet kummoisetkaan, mutta olin luottavainen, kun valmistumiseni aika koitti keväällä 1970 ja soittoni Keskon eräälle päällikölle tuottikin tulosta.Palkkani oli 700 markkaa kuukaudessa ja haave oli paremmasta.Pyrin Rehuraision myyntimieheksi ja esitin palkkatoiveekseni 1.100 markkaa kuukaudessa.Olin henkilökohtaisessa neuvonpidossa ja sain puheluajaksi muutaman päivän neuvottelun jälkeen.Soitin sovittuna ajankohtana, mutta tavoittelemani henkilö oli matkoilla ja puheluun vastasi myyntipäällikön apulainen, joka teki selväksi, että hän ei tee päätöstä, mutta tuntee asian.Myyntipäällikön apulainen tenttasi minua puhelimessa useaan kertaan, että olenko Erkkilä.Myyntipäällikön apulaisella – jonka raaka-ainepäällikön tehtävät muutama vuosi myöhemmin siirtyivät minulle – uskoi lopulta, että olen Erkkilä ja hän totesikin, että saatte paikan, mutta tuo 1.100 markan palkkavaatimukseni on liian korkea.Myyntipäällikön apulainen totesi, että tuhat markkaa eli 1.000 markkaa olisi sopiva palkka.Hyväksyin minulle esitetyn palkan ja totesinkin seuraavien kymmenien vuosien aikana, että tuon palkkatinkimisen tuloksena sain koko nelikymmenvuotisen työurani aikana kymmenen prosenttia alhaisempaa palkkaa, kuin olin aikanaan palkkavaatimuksena esittänyt!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palkkataso vuonna 1970, agrologit, Rehuraisio, Rehuraisio Oy, rehukonsulentti, raaka-ainepäällikkö, |
Pitkän matkan ovat kulkeneet!Sunnuntai 22.1.2023 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistys järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina Maanantaimarkkinat ja eräänä niiden vakio-osallistujana on mm. Vasemmistoliitto.Tapaan pikimmiten poiketa Vasemmistoliiton telttakatoksella, sillä siellä on useinkin tuttuja politiikan toimijoita.Viime kuukausina Vasemmistoliiton arvostusta on lisännyt heidän telttakatokseensa lisätty omatekoinen juliste, jossa Tampereen Vasemmistoliitto kritisoi ja tuomitsee Venäjän presidentti Vladimir Putinin aloittaman laittoman hyökkäyssodan Ukrainaan.*****************
Mieleeni tulee etsimättä, että pitkän poliittisen matkan ovat kulkeneet ne nykyisen Vasemmistoliiton kannattajat, jotka ovat aloittaneet poliittisen toimintansa Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton eli SKDL:n riveissä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitkän matkan ovat kulkeneet, Vasemmistoliitto, Vasemmisto, SKDL, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, SKP, Suomen Kommunistinen Puolue, Vladimir Putin, Venäjän aloittama laiton sota Ukrainaa vastaan, Venäjä, Ukraina, Neuvostoliitto, Maanantaimarkkinat, |
Nyt on käyty Nokia Arenalla!Lauantai 21.1.2023 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry järjesti eilen jäsenilleen tutustumiskäynnin Nokia Arenalle – olin mukana yli kuudenkymmenen kiinnostuneen joukossa!Sisäänkäyntejä Nokia Arenalle on useita ja me menimme sisään tästä!Jääareena oli tyhjä ja samoin tyhjänä olivat myös katsomot.***************Käynti oli mielenkiintoinen ja se oli osaltani ensimmäinen ja saattoipa se olla myös viimeinen – toki jonkinlainen kulttuuritapahtuma saattaa saada minut uudemmankin kerran käymään Nokia Arenalla!Jääkiekkotapahtumiin minua on turha houkutella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt on käyty Nokia Arenalla!, Nokia Arena, eläkeliitto, Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry, |
Eilinen oli synkkä päivä suomalaisen yhteiskunnan kannalta!Perjantai 20.1.2023 - -Esko Erkkilä- En olisi uskonut, että joudun elämään eilisen päivän, jossa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi äänin 11 – 5 hallituksen esityksen ns. translaiksi.Päätös merkitsee – jos se tulee eduskunnan päätökseksi, että jokainen voi vuorovuosin oman ilmoituksensa perusteella olla joko nainen tai mies!Käsittämätöntä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Synkkä päivä, Synkkä päivä suomalaisen yhteiskunnan kannalta, translaki eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta, vuorovuosin mies ja vuorovuosin nainen, vuorovuosin setä, vuorovuosin täti, |
Näinkö se kuitenkin käy?Torstai 19.1.2023 - -Esko Erkkilä- Kuuntelin synnyinkotini pirtissä alle kymmenvuotiaana, kun isäni ja hänen sotakaverinsa muistelivat sotamuistojaan.Jatkosodan päättymisestä oli kulunut vasta kymmenkunta vuotta, joten muistelukset olivat varsin tuoreita.Ajattelin silloin pienessä mielessäni, että myös minä joudun sotaan ryssää vastaan, kun hieman vartun.********Onneksi tilanteet ovat vajaan seitsemänkymmenen vuoden aikana muuttuneet ja sodanuhkaa ei ole ollut.Nyt tilanne on tyystin toisin, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan ja sen vastavetona Suomi on liittymässä Natoon.Uutiset Venäjältä ovat huolestuttavia, sillä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi eilen, että Venäjä vastaa ”tarkoituksenmukaisin toimenpitein rajoilla”, mikäli Suomi liittyy sotilasliitto Natoon.En henkilökohtaisesti enää ole ”etulinjakelpoinen” sotimaan, mutta onko maailmanpyörä kuitenkin pyörähtämässä asentoon, jossa joudun seuraamaan, kun ryssä hyökkää maahamme ja sotakuntoiset miehemme joutuvat puolustamaan itsenäistä Suomea?Onneksi meillä on nyt Nato turvanamme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näinkö se kuitenkin käy?, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, sotaveteraanit, Sergei Lavrov, pensasneuvostoliittolainen, Venäjä, Neuvostoliitto, Ukraina, Venäjän hyökkäyssota, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, Nato, Onneksi meillä on Nato turvanamme, |
Vastuutonta toimintaa!Keskiviikko 18.1.2023 - -Esko Erkkilä- Eilen saimme taas tuulahduksen vastuuttomasta työmarkkinapolitiikasta, kun Teollisuusliitto ilmoitti lakkovaroituksista, jotka koskevat eräitä Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n sekä Kemianteollisuus ry:n jäsenyrityksiä.Lakkovaroituskuoroon yhtyivät lisäksi ylempien toimihenkilöiden YTN sekä Ammattiliitto Pro.Lakkovaroitukset ovat tässä vaiheessa tietyllä tavalla tunnusteluja, sillä nyt varoitetut lakot kestäisivät kolme päivää helmikuun alussa. On selvää, että lakkojen sovittelujärjestelmä tulee siirtämään lakkojen voimaantuloa, joten keskustelu asiasta on vasta alkamassa.Olin työelämässä aikoinaan hieman yli neljäkymmentä vuotta ja milloinkaan en ollut minkäänmoisen ammattiyhdistyspuljun jäsen ja siten en myöskään koskaan lakkoillut!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vastuutonta toimintaa!, Vastuutonta toimintaa ammattiyhdistysliikkeeltä, Teknologiateollisuuden työnantajat ry, Kemianteollisuus ry, YTN, Teollisuusliitto, ammattiyhdistysliike kusettaa, Ammattiliitto Pro, |
Liikenneturvallisuutta halvalla!Tiistai 17.1.2023 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa sijaitseva Majajärven yksityistie päätti, että yksityistien ensimmäiselle kilometrille pitää saada 30 km/h –nopeusrajoitus.Toimitsijamiehenä ryhdyin toimeen ja eilen sain noutaa Tampereen Sarankulmassa sijaitsevalta……Trafino Oy:n toimipisteeltä etukäteen tilaamani tarvikkeet.Varsinaiset liikennemerkit metallipylväineen ja……asiaankuuluvine betonimöhkäleineen ovat nyt peräkärryssäni odottamassa kuljetusta Viljakkalan Majajärvelle.Hankkimani paketti on halpa, sillä se maksoi veroineen vain 212,04 euroa ja pakettiin kuuluu lisäksi määrätön määrä lukuisia kiinnityshiluja.Kiitän Ylöjärven kaupunkia Trafino Oy:n suosittelemisesta ja nyt teen vastaavasti samoin eli kääntykään liikennemerkkitarpeissanne Trafino Oy:n puoleen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikenneturvallisuutta halvalla!, Trafino Oy, liikennemerkit, Viljakkala, Ylöjärvi, Majajärven yksityistie, |