Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Aluevaltuustoihin pitää saada henkilöitä, jotka ymmärtävät talousasioista!

Sunnuntai 14.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Aluevaltuustovaalien/hyvinvointialueiden vaalien/maakuntavaalien ennakkoäänestys on hyvässä vauhdissa jo kahden kuukauden kuluttua.

 

Varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022.

 

Vaaleja kutsutaan myös sote-vaaleiksi ja siinä piileekin vaara, että vaaleissa tulee valituiksi ainoastaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.

 

Peräänkuulutan, että ehdokkaiksi asetettaisiin/asettuisi myös vankan johtamiskokemuksen omaavia henkilöitä, sillä kyseessä on suuri taloudellinen kysymys.

 

Eniten luotan bisnesmaailmassa kannuksensa hankkineisiin ehdokkaisiin, sillä heillä on talousasioissa kouliintunutta kokemusta.

 

Oppositiopuolueet toitottavat koko ajan nyt luotavasta hallintohimmelistä ja sellaisen luominen onkin suurena vaarana, jos hyvinvointialueiden päättäjiksi valikoituu ainoastaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluevaltuustoihin pitää saada henkilöitä jotka ymmärtävät talousasioista!, hyvinvointialueet, hyvinvointialueiden vaalit, aluevaalit, maakuntavaalit, hallintohimmeli on ilmeinen vaara,

Valinnanvapaus julkisessa terveydenhuollossa on varjeltava "takalauta" tulevissa sote-myllerryksissä

Lauantai 13.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Eräät puolueet pitävät tulevissa soteratkaisuissa keskeisenä päämääränään, että jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sote-piste, josta ihminen saavat lähipalvelut.

 

Periaate on hyvä ja kannatettava, mutta on muistettava, että meillä on jo vuoden 2014 alusta alkaen voimassa terveydenhuoltolain 48 §, jonka mukaan kuntalaisella on mahdollisuus valita hoitopaikkansa koko maan alueelta.

 

Kiireettömän hoidon valinnanvapaus koskee perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa. Valinnanvapaus on rajattu julkiseen terveydenhuoltoon. Valintaoikeutta käyttävien asiakkaiden terveydenhuollon kustannuksista voidaan laskuttaa järjestämisvastuussa olevaa kuntaa tai kuntayhtymää terveydenhuoltolain 58 § perusteella.

 

Valinnanvapaus ja sen merkitys ovat erityisen tärkeitä liitoskuntien alueella, joissa matka asuinkunnan sote-pisteeseen saattaa olla moninkertainen verrattuna naapurikunnan alueella sijaitsevaan sote-pisteeseen.

 

Otan esimerkiksi synnyinkuntani Viljakkalan ja valinnanvapauden merkityksen alueen asukkaiden palvelutasoon.

 

  • Viljakkalan kirkonkylältä on matkaa Ylöjärven keskustaan lähemmäs kolmekymmentä kilometriä, mutta naapurikunnan Hämeenkyrön keskustaan vain kymmenkunta kilometriä. Jos Ylöjärvellä olisi jatkossa vain yksi sote-piste ja samoin myös Hämeenkyrössä, niin olisi selvää, että kaikki Viljakkalan kirkonkylän alueen asukkaat käyttäisivät valinnanvapautta ja suuntautuisivat Hämeenkyröön!

Viljakkalan Mannista on matkaa vain 3 – 5 kilometriä Hämeenkyröön ja ilmeisesti nyt jo mannilaiset ovat hyödyntäneet valinnanvapauttaan ja asioivat sote-asioissa Hämeenkyrössä.

 

Suon puolueille sen, että ne pitävät kiinni periaatteesta, että jokaisen kunnan alueella pitää jatkossakin olla sote-piste, mutta tärkeintä on kuitenkin huolehtia valinnanvapauden säilyttämisestä jatkossakin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valinnanvapaus julkisessa terveydenhuollossa on varjeltava "takalauta" tulevissa sote-myllerryksissä, sote-uudistus, valinnanvapaus, sote-piste jokaiseen kuntaan, Viljakkala, Viljakkalan kirkonkylä, Viljakkalan Manni, Ylöjärvi, Viljakkalan kuntaliitos,

Murentaako palkkojen harmonisointi hyvinvointialueiden rahoituspohjan?

Perjantai 12.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Etenemme vauhdilla kohti hyvinvointialueita, sillä hyvinvointialueiden valtuustoon valittavien henkilöiden vaali alkaa ennakkoäänestyksen osalta tarkalleen kahden kuukauden kuluttua eli 12.1.2022.

 

Varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022.

 

Hyvinvointialueiden rahoituspohjan erääksi heikoksi kohdaksi on muodostumassa palkkojen yhteensovittaminen eli harmonisointi.

 

Hyvinvointialueiden luomisessa yhdistetään lukuisia organisaatioita ja yhdistymisessä kootaan ”saman katon alle” lukuisia henkilöstöryhmiä, joilla nykyisessä mallissa on hyvinkin erilainen palkkataso.

 

Hallituksen sote-esityksessä arvioidaan, että palkkojen harmonisointi maksaa 60 miljoonaa euroa vuodessa, jos harmonisointi toteutetaan keskipalkkaan perustuen.

 

Jos palkkojen harmonisointi toteutettaisiin korkeimpaan kymmenykseen perustuen, niin vuotuinen kustannus olisi kymmenkertainen!

 

Harmonisoinnissa pitää muistaa, että sen kustannus olisi jatkuvaa ja se ei suinkaan olisi vain kertarysäys.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murentaako palkkojen harmonisointi hyvinvointialueiden rahoituspohjan?, palkkojen harmonisointi hyvinvointialueilla, hyvinvointialueet, maakunnat, maakuntavaalit, aluevaalit, harmonisointi,

Mihin tehtäviin kunnat voivat keskittyä, kun SoTe-uudistus nyt saadaan aikaiseksi?

Torstai 11.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Hyvinvointialueiden vaalit 23.1.2022 merkitsevät merkittävää muutosta kuntien tehtäväkentässä.

 

Sosiaali- sekä terveyspalveluasiat siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle ja kunnat voivat – niiden pitää – keskittyä muiden asioiden hoitamiseen.

 

Kunnille jää monta merkittävää vastuualuetta ja joissain yhteyksissä niitä on luonnehdittu neljän K:n tehtäviksi.

 

Neljällä K:lla ilmaistuna kuntien tehtävät ovat jatkossa;

 

  • ·      Koulutus

 

  • ·      Kaavoitus

 

  • ·      Kehittäminen

 

o   kunnan elinvoima

 

  • ·      Kulttuuri

o   mukaan lukien liikunta

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mihin tehtäviin kunnat voivat keskittyä, kun SoTe-uudistus nyt saadaan aikaiseksi?, SoTe-uudistus, Koulutus, Kaavoitus, Kehittäminen, Kulttuuri, Hyvinvointialueet, maakuntavaalit, hyvinvointialuevaalit, maakuntavaalit 23.1.2022,

Koronatilanteen kehittyminen antaa aihetta syvään huoleen!

Keskiviikko 10.11.2021 - -Esko Erkkilä-

On tosiasia, että koronatilanne on kehittymässä huonoon suuntaan ja syynä on päättäjien löperö suhtautuminen asiaan.

 

Pirkanmaa ns. ”koronanyrkki” piti eilen tiedostustilaisuuden ja seurasin puolisen tuntia kestäneen tilaisuuden alusta loppuun.

 

Koronanyrkki kertoi, että Pirkanmaa siirtyy leviämisvaiheeseen ja se on takapakkia vallinneeseen tilanteeseen.

 

************

 

Löperyydestä ei voi syyttää ainoastaan päättäjiä, sillä suurimmat typerykset ovat ne, jotka suhtautuvat kriittisesti koronarokotuksiin.

 

Nyt on eri tahojen kiristettävä menettelytapojaan ja vaadittava koronapassi kaikkiin sellaisiin tapahtumiin, joissa koronan leviämiselle on mahdollisuus.

 

 

Tiedän vallan hyvin, että koronan voi saada myös sellainen, joka on saanut kaksi rokotusta, mutta harvinaisempaa se on ja sairaus on lievempi.

 

Koronarokotuksesta kieltäytyminen on isku rokotuksistaan huolehtineiden naamaa vastaan ja siis täysin tuomittavaa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koronatilanteen kehittyminen antaa aihetta syvään huoleen!, korona, koronarokotukset, koronarakotuksista kieltäytyvät, rokotuskriittiset, Pirkanmaan koronanyrkki,

Supikoira on vieraslaji Kaukoidästä!

Tiistai 9.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Vipu Viljakkala ry – jonka puheenjohtaja olen – järjesti Viljakkalan Seurojentalolla sunnuntaina 7.11.2021 yleisötilaisuuden, joka oli jatkumoa Vipun järjestämille luontoilloille.

 

Nyt järjestämämme tilaisuuden teema oli supikoira ja tilaisuutemme esiintyjä oli…

 

 

IMG_3642.JPG

 

…erikoistutkija, FT, riistaeläintieteen dosentti Kaarina Kauhala Luonnonvarakeskuksesta.

 

 

IMG_3638.JPG

 

 

Supikoira on vieras Kaukoidästä eli sen alkuperäinen levinneisyys on Kiina, Korea, Siperian kaakkoiskulma sekä Japani.

 

Venäläiset istuttivat supikoiran 1930-luvulla Euroopan puolelle ja Venäjältä se levisi Suomeen 1950-luvulla.

 

 

Supikoira oli alun perin Suomessa riistalaji, mutta nyt se on yksi niistä 12 lajista, jotka EU lisäsi vuonna 2017 torjuttavien erittäin haitallisten vieraslajien luetteloon.

 

Supikoiran pyydystämiseen ei enää nykyisin tarvita metsästyskorttia ja sitä saalistetaan vuosittain 170.000 – jopa 200.000 eläintä.

 

Supikoira on äärimmäisen kaikkiruokainen ja se syö mitä sattuu löytämään.

 

Supikoira on erittäin tehokas lisääntyjä, sillä pentuekoko on tavallisesti 9 – 10 ja maksimissaan jopa 16 pentua. Vain harvat pennut ovat elossa vuoden ikäisinä. Supikoira on yksiavioinen ja koiras osallistuu pentujen hoitamiseen aktiivisesti.

 

Supikoiran tehopyynti saattaa olla ongelmallista, sillä tehopyynti luo tyhjiön, jonka nuoret yksilöt täyttävät ja sen vuoksi pyynti lisää supikoirien liikkuvuutta sekä myös tautien lisääntymistä.

 

Mielenkiintoista oli kuulla, että supikoirilla on käymälät, jotka saattavat olla halkaisijaltaan jopa kahden metrin suuruisia!

 

Milloinkahan näen ensimmäisen kerran supikoiran?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Supikoira on vieraslaji Kaukoidästä!, Supikoira, supikoiran lisääntyminen, supikoira on vieraslaji, vieraslajit, Vipu Viljakkala ry, Viljakkalan seurojentalo, Kaarina Kauhala, Luonnonvarakeskus, FT Kaarina Kauhala,

Eila Leppäkoski on kutonut Viljakkalan Seurojentalon juhlasalissa olevan Viljakkala-ryijyn

Maanantai 8.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurojentalo on elänyt vaiherikkaat vuodet viljakkalalaisten juhlissa ja arjessa.

 

Tässä jutussani kerron Seurojentalon juhlasalin seinällä olevasta Viljakkala-ryijystä!

 

 

IMG_3635.JPG

 

Kansallismuseossa on taltioituna Viljakkalan Sonnunkylästä Hauskan torpasta ryijy vuodelta 1789.

 

Tuo Hauskan torpasta taltioitu ryijy oli mallina, kun Viljakkalan Hanhijärven koulupiirin alueelta oleva Eila Leppäkoski – Pentti Leppäkosken vaimo - kutoi nyt Seurojentalon seinällä riippuvan Viljakkala-ryijyn.

 

Eila Leppäkosken kutoma Viljakkala-ryijy päätyi Viljakkalan Seurojentalon juhlasalin seinälle, kun Pentti ja Eila Leppäkosken perikunta päätti joulukuussa 2019 lahjoittaa sen Viljakkalan Seurojentalolle.

 

Arvostan Viljakkalan Seurojentalon saamaa lahjoitusta ja arvostustani lisää se, että ryijyn on kutonut ”oman koulupiirini” taitaja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eila Leppäkoski on kutonut Viljakkalan Seurojentalon juhlasalissa olevan Viljakkala-ryijyn, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Eila Leppäkoski, Viljakkala-ryijy, Kansallismuseo, Viljakkalan Sontu, Hauskan torppa Viljakkalassa,

Jaan Krista Kiurun näkemyksen, että Suomessa koronatilanne ei ole hallinnassa!

Sunnuntai 7.11.2021 - -Esko Erkkilä-

En omaa vähimmässäkään mielessä sosiaalidemokraattisia näkemyksiä, mutta sen totean, että perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on oikeassa siinä, että koronatilanne ei Suomessa ole kenenkään hallinnassa.

 

Krista Kiuru on aivan liian helposti antanut koronakysymyksessä periksi pääministeri Sanna Marinille, jonka toimintapolitiikka ja päätökset ovat ajamassa Suomen vaikeaan tilanteeseen.

 

Miksi Krista Kiuru laistaa oikeista näkemyksistään ja antaa vallan turmiollisen näkemyksen omaavalle pääministerille koronatilanteesta? On peiliinkatsomisen paikka tosin koko hallitukselle.

 

Odotan suurella mielenkiinnolla ensi keskiviikkoa, jolloin hallituksen on tarkoitus arvioida koronatilannetta ja sen vaatimia toimenpiteitä uudestaan.

 

Onko ensi keskiviikkona jo liian myöhäistä tehdä järkeviä päätöksiä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koronatilanne Suomessa ei ole kenenkään hallinnassa, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, pääministeri Sanna Marin,

Pyhäinmiestenpäivästä pyhäinpäiväksi

Lauantai 6.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään kirkkovuoden neljänneksi suosituinta kirkkopyhää eli pyhäinpäivää.

 

Pyhäinpäivällä on pitkä historia, sillä ensimmäiset tiedot nykypäiväiseen pyhäinpäivään viittaavasta päivästä ovat 300-luvulta, jolloin alettiin viettämään yhteistä muistopäivää kuolleiden kristittyjen muistoksi.

 

 

Suomessa pyhäinpäivästä tuli vainajien muistolle omistettu päivä vasta 1800-luvulla.

 

 

Pyhäinpäivää vietettiin entisaikaan kiinteällä paikalla eli marraskuun 1. päivänä, mutta vuonna 1955 päivä siirrettiin työviikolta lauantaille eli nykyiselle paikalleen.

 

 

Pyhäinpäivää kutsuttiin vuoteen 1967 saakka pyhäinmiestenpäiväksi, mutta tuolloin nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa – toki pidempääkin versiota näköjään edelleen käytetään.

 

 

 

Tein eilen iltapäivällä hautausmaakierroksen Viljakkalan hautausmaalla ja kierroksen aikana sytytin kynttilöitä läheisteni sekä sukulaisteni haudoille.

 

 

 

IMG_3623.JPG

 

Päätin kierrokseni muualle haudattujen läheisten muistokivelle, jonne sytytin muistokynttilän ja ajattelin erityisesti Kälviälle haudattua anoppiani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhäinmiestenpäivästä pyhäinpäiväksi, pyhäinmiestenpäivä, pyhäinpäivä, muualla haudattujen muistokivi, Viljakkala, Viljakkalan hautausmaa,

Omakotitalon ilmastointijärjestelmän putkistojen puhdistaminen pitää suorittaa n. seitsemän vuoden välein

Perjantai 5.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Rakensimme omakotitalon vuonna 1989 ja työnjakomme Rouvan kanssa oli se, että hän huolehti rakennuttamisesta ja minun vastuullani oli projektin rahoitus.

 

Minulta on siis tänäkin päivänä turha kysellä omakotitalomme rakennusratkaisuista, mutta sen totean, että rakennuslainaa meillä ei ole ollut enää pariinkymmeneen vuoteen.

 

***

 

Rouva päätyi aikoinaan hankkimaan omakotitaloomme

”täysin koneellisen ilmanvaihtojärjestelmän”

ja sen puhdistaminen, kuntokartoitus, uusien puhallinmoottorien asentaminen, ilmamäärien mittaaminen sekä säätäminen ja hommien dokumentointi sekä mittauspöytäkirjan laatiminen tapahtuivat eilen.

 

IMG_3604.JPG

 

Operaation suorittajaksi Rouva oli valinnut Suomen Vesitekniikka Oy:n ja operointikokemusten perusteella valinta oli ollut oikea.

 

 

IMG_3601.JPG

 

Kaikki tulo- ja poistokanavat puhdistettiin mekaanisesti harjapuhdistuksena. Puhdistus tapahtui vaijerin päässä olleella harjalla, jota iso porakone pyöritti – vaijerilla oli pituutta kuutisen metriä…

 

IMG_3602.JPG

 

…eli se ylettyi jokaiseen kohtaan talomme ilmanvaihtokanavissa.

 

 

IMG_3608.JPG

 

Tuloilmanvaihtoventtiilejä…

 

 

IMG_3609.JPG

 

…ja poistoilmanvaihtoventtiilejä meillä on lähemmäs parisenkymmentä ja jokaisesta ilmanvaihtoventtiilistä suoritettiin ilmanvaihtokanavan mekaaninen puhdistus.

 

 

IMG_3603.JPG

 

Mekaanisen puhdistuksen aikana pihassa hyrräsi tehokas imulaite joka oli kytketty ilmanvaihtokanavan pääputkeen, jotta kanavista puhdistettu materiaali saatiin ulkoilmaan.

 

On luonnollista, että operoiva yritys suoritti jokaisen venttiilin pesemisen ja kuivaamisen pesuhuoneemme pesualtaalla.

 

***

 

Ilmanvaihtokanavat desinfioitiin ja sen jälkeen…

 

 

IMG_3605.JPG

 

 

IMG_3606.JPG

 

…suoritettiin venttiilikohtainen ilmamäärien mittaus ja säätäminen.

 

 

Kirjanpidon tuloksena omakotitalomme ilmamäärät ovat sisääntulon osalta 43 litraa minuutissa ja poistot yhteensä 53 litraa minuutissa eli alipainetta on 7,54 %!

 

Homma maksoi ilmanvaihtopumput mukaan lukien 972 euroa ja siitä varaosien osuus on 396 euroa.

 

Olemme tyytyväisiä ja uskallamme suositella kyseistä yritystä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Omakotitalon ilmastointijärjestelmän putkistojen puhdistaminen pitää suorittaa n. seitsemän vuoden välein, omakotitalon ilmanvaihtojärjestelmä, Suomen Vesitekniikka Oy,

Marraskuunkaktus kukkii marraskuussa!

Torstai 4.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Kaikki huonekasvit ja kukat ovat asettuneet tai ovat asettumassa talvilepoon.

 

Yksi on kuitenkin poikkeus ja se on marraskuunkaktus.

 

 

IMG_3586.JPG

 

Marraskuunkaktus (Schlumbergera truncata) pitää huoneenlämmöstä läpi vuoden.

 

 

Kukintaan virittymiseksi kasville on syytä tarjota syksyllä 10–15 asteiset kasvuolot.

 

 

Meillä tämä on hoidettu antamalla kasvin olla koko syksyn lasiverannalla.

 

 

Marraskuunkaktus säilyttää kukkimiskykynsä useita vuosia, sillä mm. tuo meidän marraskuunkaktuksemme kukkii jo nyt ainakin kymmenentenä vuonna peräkkäin.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marraskuunkaktus kukkii marraskuussa!, marraskuunkaktus, Schlumbergera truncata,

Tervetuloa kuuntelemaan asiantuntijaesitystä supikoirien elintavoista ja esiintymisestä!

Keskiviikko 3.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Puheenjohtamani Vipu Viljakkala ry järjestää sunnuntaina 7.11.2021 klo 14.00…

 

 

Supikoira_iltapaiva_7.11.2021_A4.png

 

…iltapäivätilaisuuden Viljakkalan Seurojentalolla supikoirien elintavoista ja esiintymisestä!

 

Asiantuntijana toimii Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, FT Kaarina Kauhala.

 

Tarjoamme tilaisuuden aluksi pullakahvit!

 

Tilaisuuteen on vapaa pääsy!

 

 

Tervetuloa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tervetuloa kuuntelemaan asiantuntijaesitystä supikoirien elintavoista ja esiintymisestä!, supikoirat, Viljakkala, Vipu Viljakkala ry, Viljakkalan Seurojentalo, Luonnonvarakeskus, Luke, erikoistutkija Kaarina Kauhala,

Liityntäpysäköintipaikat lieventävät Tampereella ratikkahullutuksen haittoja

Tiistai 2.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Tampereelle rakennettu ja koko ajan lisää rakennettava ratikka on suuruudenhullutuksessaan ajanut Tampereen talouden sekä kaupungin liikenneolosuhteet käsittämättömään umpisolmuun.

 

 

Tampereen entinen ylpeydenaihe Hämeenkatu on ratikan vuoksi raiskattu pieneksi poluksi, jolla ratikka dominoi koko muuta liikennettä.

 

***

 

Laitapuolilla kaupunkia asuvat asukkaat on bussilinjojen karsinnan tuloksena ajettu tilanteeseen, jossa joukkoliikenneyhteydet keskikaupungille ovat perin harvinaisia.  Bussilinjoja on karsittu, vaikka lähimmät ratikkalinjat kulkevatkin vain keskikaupungilla!

 

***

 

Liityntäpysäköintisysteemi on Tampereen kaupungilta kädenojennus kaupunkilaisille, jotka ovat joutuneet ratikkahullutuksen vuoksi joukkoliikennemottiin.

 

 

IMG_3597.JPG

 

Liityntäpysäköinti vähentää Tampereen keskustan liikenneruuhkia. Pysäköintiin varatut alueet sijaitsevat joukkoliikenteen pysäkkien lähellä. Auton voi jättää parkkiin, ja jatkaa matkaa bussilla. Liityntäpysäköinti on tarkoitettu työpäivän mittaiseen pysäköintiin, ja sen käyttö on autoilijoille ilmaista.

 

*********

 

Lähin ja käyttämäni liityntäpysäköintipaikka sijaitsee Koivistonkylän Prisman parkkipaikalla…

 

 

IMG_3598.JPG

 

…jossa on 34 pysäköintiruutua, jotka ovat arkipäivisin klo 5–18 liityntäpysäköintiä tarvitsevien käytössä. Liityntäpysäköintipaikalta on lyhyt kävelymatka Ekankulman bussipysäkille. Prisman liityntäpysäköintialue avautui 1.6.2018.

***********

Kiitokset ratikkahullutuksessa pyöriskelevälle Tampereen kaupungille liityntäparkkipaikoista, joita on muutama eri puolilla kaupunkia!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liityntäpysäköinti, ratikka, Tampereen ratikkahllutus, ratikkahullutus, Koivistonkylän Prisma, Koivistonkylän Prisman liityntäparkki,

Sosiaalipolitiikan professori on pahasti kuutamolla!

Maanantai 1.11.2021 - -Esko Erkkilä-

Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallitus on päättänyt esittää Liikenne- ja viestintäministeriölle, että HSL:n alueella tarkastuksissa pummilla matkustaville määrättäisiin nykyisen 80 euron suuruisen tarkastusmaksun sijaan tarkastusmaksun suuruudeksi 100 euroa.

 

 

Pidän HSL:n hallituksen esitystä oikeana.

 

Tarkastusmaksun välttämiseksi on yksi hyvä keino ja se on se, että ei edes yritä matkustaa pummilla!

 

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pitää kahdenkympin korotusta tarkastusmaksuun haitallisena – hän toteaa, että se on erityisen haitallinen nuorille, sillä hänen mukaansa kaikilla vanhemmilla ei ole varaa maksaa nuorten tarkastusmaksua.

 

Tarkastusmaksun laiminlyönnistä seuraa maksuhäiriömerkintä ja se on mielestäni aivan oikein, sillä siipeilijöitä meillä on jo aivan riittävästi.

 

Hiilamon poliittinen tausta on Vihreät, sillä hän oli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vihreiden ehdokkaana Uudellamaalla ja sai 1.596 ääntä – ehkä siltä suunnalta löytyy perusteluja Hiilamon erikoiselle mielipiteelle.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sosiaalipolitiikan professori on pahasti kuutamolla!, Helsingin seudun liikenne, HSL, HSL:n hallitus, Liikenne- ja viestintäministeriö, Heikki Hiilamo, Professori Heikki Hiilamo, Vihreät,

Se on palkanmaksupäivä tänään!

Sunnuntai 31.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Suomi siirtyi kesäaikaan vuonna 1981 ja muistan tuon tapahtuman hyvin, sillä olin silloin asiakasmatkan vetäjänä Barcelonassa – onneksi eräs seurueemme jäsen muisti illalla, että tuleva yö onkin tuntia tavanomaista lyhyempi, joten ehdimme paluulennolle ajoissa.

 

***

 

Kesäaikaan siirtyminen on aina keväisin hieman vastenmielistä, sillä menetämmehän silloin tunnin yöunistamme.

 

”Palkanmaksu” tulee kuitenkin lokakuun viimeisenä sunnuntaina eli tänä vuonna tänään, jolloin saamme nukkua tunnin pidempään!

 

Vaikka keväällä siirtyminen kesäaikaan on hieman vastenmielistä, niin paluu syksyllä normaaliaikaan on sitäkin helpompaa!

 

Olen kai poikkeusyksilö, sillä pidän kesäaikaan siirtymisestä ja en kannata hankkeita, jotka tähtäävät siitä luopumiseen.

 

***

 

Siihen aikaan, jolloin turistimatkustaminen Suomesta Venäjälle vielä oli mahdollista, oli joustavaa, että Suomi ja Venäjä olivat samassa kesäaikaan samassa ajassa.  Toivottavasti korona jossain vaiheessa helpottaa Venäjälläkin ja voimme taas aloittaa vaikkapa sotahistoriamatkat Talvi- ja Jatkosodan taistelupaikoille!

 

Nautitaan siitä yhdestä ”ylimääräisestä” tunnista tänään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesäaika, kesäajan päättyminen 2021, normaaliaikaan palaaminen 2021, sotahistoriamatkat Venäjälle,

Kuumaa vettä suihkuun saadaan myös polttopuilla!

Lauantai 30.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen päättämässä puoli vuotta kestänyttä asumistani mökkimaailmassa ja on aika tehdä ainakin joistain asioista yhteenvetoa.

 

Tapoihini kuuluu ympäri vuoden se, että saunon jokseenkin jokaisena päivänä ja näin tein myös mökkimaailmassa.

 

Kuuman veden järjestäminen omakotitalossa on ”napinpainalluksen” takana, mutta mökillä se vaatii tiettyjä järjestelyjä.

 

 

IMG_3578.JPG

 

Meillä mökkisuihkuun kuuman veden saaminen tapahtuu Kota-kiukaan vesisäiliön sisälle taivutetun kuparikierukan kautta.

 

Säiliön sisälle taivutetun kuparikierukan pituus on 20 metriä ja se riittää vallan hyvin tarpeisiimme.

Kuvassa kierukkarakennelma on ylösalaisin!

 

****************

Kirjoitan kokemuksesta, kun totean, että talven ajaksi kuparikierukka pitää puhaltaen saada tyhjäksi, sillä muuten pakkanen tekee tuhojaan. 

 

Toisena vaihtoehtona olisi tuoda kierukka talveksi lämpimään autotalliin, mutta eipä ole ennen tullut mieleeni!

Idea on vapaasti käytettävissä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuumaa vettä suihkuun saadaan myös polttopuilla!, kuumavesisuihku kenttäolosuhteissa, kuumavesisuihku mökkimaailmassa, kuparikierukka kuuman veden tuottajana, Kota-pata,

Kyllä syyskyntö on maataloudenharjoittamisen perusta!

Perjantai 29.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen viime aikoina suunnitellut trekoolityöni päivän tarkkuudella ja eiliselle olin suunnitellut trekoolimaiden syyskynnön.

 

 

IMG_3569.JPG

 

Toteutin suunnitelmani ja suoritin kyntöhommat suunnittelemillani alueilla.

 

Suunnittelen suurimman osan nyt kyntämistäni alueista laittaa ensi keväänä nurmelle, mutta osa nyt kyntämistäni maista saattaa päätyä sipulinkasvatukseen.

 

”Parempi sian tonkima syksyllä kuin kyntö keväällä!”

 

 

IMG_3570.JPG

 

Tämän kuvan myötä historiatietoa sen verran, että kolmekymmentä vuotta sitten tässä humisi vankka kuusikko.

 

Kuusikko kaadettiin ja nyt tuolla paikalla on mökkitonttimme parhaat kasvumaat.

 

Niin ne maisemat muuttuvat!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syyskyntö on maataloudenharjoittamisen perusta! Parempi sian tonkima syksyllä kuin kyntö keväällä, Syyskyntö, Sian tonkima,

Metsäteollisuus on yhä vankemmin Suomen taloudellinen selkäranka

Torstai 28.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Elämme aikaa, jolloin yritykset julkistavat kolmannen vuosikvartaalin tulostietonsa vuodelta 2021.

 

Perehdyin Q3/2021 tulostietoihin muutaman yrityksen osalta ja tässä joitain huomioita:

 

UPM

 

  • liikevaihto 2523 miljoonaa euroa (Q3/2020 vastaavasti 2028 milj. euroa)

  • operatiivinen liikevoitto 424 M€ (Q3/2020 vastaavasti 215 M€)

 

Stora Enso

 

  • liikevaihto 2577 M€ (Q3/2020 vastaavasti 2079 M€)

  • operatiivinen liikevoitto 410 M€ (Q3/2020 vastaavasti 175 M€)

 

Metsä Group

 

  • liikevaihto 1515 M€ (Q3/2020 vastaavasti 1245 M€)

  • liikevoitto 273 M€ (Q3/2020 vastaavasti 116 M€)

 

Vahvoja tuloksia ja vahvoja tulosparannuksia!

 

 

Otan vielä vertailukohdaksi elintarviketeollisuuden ”lippulaivan” eli

 

Atria

 

  • liikevaihto 388 M€

  • liikevoitto 19,7 M€

Atrian liikevaihto Q3/2021 oli siis pienempi kuin UPM:n tai Stora Enson liikevoitto!

 

Elintarvikeyrityksistä HK Scan julkistaa Q3/2021 tuloksensa vasta 4.11.2021 ja Raisio Oyj edellispäivänä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsäteollisuus on yhä vankemmin Suomen taloudellinen selkäranka, UPM, Stora Enso, Metsä Group, Atria, HK Scan, Raisio Oyj, metsäteollisuus, elintarviketeollisuus,

Hoitohenkilöstön rokottamattomuus on potilasturvallisuusriski

Keskiviikko 27.10.2021 - -Esko Erkkilä-

En ole lainkaan yllättynyt, että pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä eli ns. koronanyrkki suosittaa erityistä varovaisuutta yli 12 – vuotiaille rokottamattomille.

 

Pääkaupunkiseudulla koronanyrkki kehottaa rokottamattomia välttämään anniskeluravintoloita, joukkueurheilua ja kontaktilajeja, hengellisiä kokoontumisia, kuorolaulu- ja yhteislaulutilaisuuksia, joukkoliikennettä sekä isoja yleisötilaisuuksia. 

 

On käsittämätöntä piittaamattomuutta olla ilman koronarokotuksia – se on piittaamattomuutta omaa itseään kohtaan, mutta pahinta on se, että se on piittaamattomuutta muita ihmisiä kohtaan.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hoitohenkilöstön rokottamattomuus on potilasturvallisuusriski, korona, COVID - 19,

Vaskiveden taistelujen muistomerkki kertoo eräästä Vapaussodan ratkaisutaistelusta

Maanantai 25.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen sotahistoriassa ”erikoistunut” Talvi- sekä Jatkosodan taisteluihin, mutta toki myös Vapaussodan taistelut kiinnostavat.

 

Taannoisella ”Pitkin poikin Pirkanmaata” –matkallamme minulla oli tilaisuus poiketa Virroilla Vaskiveden taistelujen muistomerkillä.

 

Kyseinen muistomerkki ei varsinaisesti kuulunut matkaohjelmaamme, sillä yhä Vapaussota ja sen muisteleminen jakavat suomalaisia.

 

Poikkesimme matkallamme kuitenkin Virroilla Vaskivedellä…

 

 

IMG_3445.JPG

 

…RasinTuvalla kahvilla ja RasinTuvan vieressä sijaitsee Vaskiveden taistelujen muistomerkki, jolla yksikseni poikkesin.

 

***************

 

Vaskiveden taistelut käytiin Vapaussodassa 9. – 11.3.1918 ja ne päättyivät Valkoisten voittoon.

 

Vaskivedellä oli kahakoitu useaan otteeseen jo helmikuussa. Vastakkain olivat Hyvinkään punakaartin pataljoona ja joukko turkulaisia kaartilaisia sekä jääkärien Kaapo Viitaharjun ja Nikolai Rannanjärven komentamat valkoiset.

 

Taistelussa kaatui yhdeksän punaista ja viisi valkoista. Taistelu päättyi punaisten vetäytymiseen Kuruun.

 

***********

 

IMG_3447.JPG

 

 

IMG_34462.JPG

 

Aloitteen muistomerkin hankkimiseksi teki Virtain Suojeluskunta. Abraham Tanhua-Tyrkkö lahjoitti muistomerkin maapohjan ja siitä muodostettiin itsenäinen tila.

Muistomerkin suunnitteli virtolais­syntyinen arkkitehti ja rakennusopin professori Onni Tarjanne (1864-1946), joka myös lahjoitti muistomerkin yläosan.

Kivi on harmaata graniittia. Paasi ja valtakivi louhittiin Vaskiveden Asulan­kalliosta ja tamperelainen Oy Granit veisti sen paikan päällä. Yläosan valmisti Suomen Kiviteollisuus Oy Uudesta­kaupungista.

Patsaan koko korkeus on 3,17 metriä. Valtakiven korkeus on 2,15, leveys 0,86 ja syvyys 0,60 metriä. Sileäksi hiotun yläosan korkeus on 0,71 metriä.

Yläosan julkisivulla on pyöreä syvennys, jonka keskellä on leijonan pää.

 

Kivi paljastettiin 11.3.1928, Vaskiveden viimeisen taistelupäivän 10-vuotispäivänä. Patsas luovutettiin Virtain manttaali­kunnalle, jonka puolesta sen ottivat vastaan A. Sipilä, A. Tanhua-Tyrkkö ja Justus Pirttiniemi, joka myös piti vastaanottopuheen. Manttaalikunnan omistukseen patsas tuli lopullisesti 1933.

Virtain Manttaalikunta luovutti muisto­merkin 15.12.1992 Vaskiveden Nuoriso­seuran omistukseen ja hoitoon.

 

IMG_3450.JPG

 

Tampereelta on Vaskivedelle matkaa 87 kilometriä ja olen usein kulkenut tuon matkan, mutta vasta nyt pysähdyin Vaskivedellä ja tutustuin Vaskiveden muistomerkkiin sekä RasinTupaan – voin suositella poikkeamaan RasinTuvassa ja tutustumaan Vaskiveden taistelujen muistomerkkiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vapaussota, Vapaussota 1918, Vaskiveden taistelu, Vaskiveden taistelujen muistomerkki, Virrat, Vaskivesi, RasinTupa, Pitkin poikin Pirkanmaata,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »