Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampereen Kansi- ja Keskusareena -hanketta ei saa pilata kiireellä

Lauantai 6.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Arkkitehti Daniel Libeskind´n suunnitelma Tampereen Kannen ja Keskusareenan toteuttamiseksi julkistettiin keskiviikkona 3. marraskuuta 2010.

 

Olin jutuissa usean puolueen ja eri tahon kanssa julkistamista seuranneena päivänä ja kaikki olivat innostuneita suunnitelmasta.

Innostunut olen myös minä.

 

Julkisuudessa on esitetty toiveita, että Keskusareenan pitäisi olla valmis vuoden 2013 jääkiekon MM-kisoihin mennessä.

 

Pidän kiekkokansan aikatauluajatuksia perusteettomina.

 

Jääkiekon erilaisia turnauksia tulee ja menee, mutta Tampereelle rakennettava Kansi- ja Keskusareena on ainutlaatuinen vuosikymmeniä - ehkä yli sata vuotta kestävä aikaansaannos ja sen kunnollista toteutumista eivät yhdet jääkiekkokisat saa vaarantaa.

 

Suunniteltakoot Tampereen kautta aikain merkittävin rakennushanke kunnolla ja toteutetaan se sillä aikataululla, joka on järkevä.

Kiekkokansa sopeutukoot tähän!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kansi ja Keskusareena, Daniel Libeskind,

ECO2-hanke oli valinnut mielipidekyselynsä vastausvaihtoehdoiksi vain tarkoitukseensa sopivia vaihtoehtoja

Maanantai 1.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen "ECO2 Ekotehokas Tampere 2020" oli mukana Pirkkahallissa Energia 10- messuilla 26…28.10.2010.

ECO2 toteutti osastollaan mielipidetiedustelun, jonka kaikki vastausvaihtoehdot oli tiukasti rajattu näytteilleasettajalle mieleisiksi.

Kysymys kuului:

Mikä on paras tapa vähentää kasvihuonepäästöjä Tampereella?

Vastausvaihtoehtoina olivat mahdollisia:

A) Autoton keskusta ja pyöräilyn ja kävelyn edistäminen

B) Ratikkalinjaston nopeutettu rakentaminen

C) Kaupunkirakenteen tiivistäminen ja laajenemisen estäminen

D) Vain passiivienergiatalotasoista uudisrakentamista

E) Turpeen korvaaminen uusiutuvalla energialla

F) Hajautetun aurinko- ja tuulienergian tuotannon tukeminen

Toki viimeisenä vastausvaihtoehtona oli;

G) Joku muu, mikä?

Koska ECO2-hankkeessa on kyse tamperelaisten veronmaksajien rahoittamasta hankkeesta, oli luonnollista, että vastasin kysymyksiin.

Yhtä luonnollista oli, että pidin kohtaa G oikeana.

Täsmensin vastaustani muutamalla esimerkillä:

1) Seutuyhteistyön kehittäminen

2) Hajarakentamiseen kannustaminen

3) Etätyöhön kannustaminen

Pidän valitettavana, että vastausvaihtoehdot olivat perin asenteellisia. Tuli elävästi mieleen vanha kysymys: "Joko olette lopettaneet vaimonne pahoinpitelyn?"

Toivon, että tulevaisuudessa löydän aikaa ja tilaa tarkemmin perustella omia näkemyksiäni asiassa. Aivan tärkeimmällä sijalla perustelujeni kertominen ei toki ole, sillä Tampereella ja Pirkanmaalla on paljon tärkeämpiäkin asioita, joita pitäisi käsitellä.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Energia 10 -messut, Pirkkahalli, ECO2, Tampere, autoton keskusta, kaupunkirakenteen tiivistäminen, seutuyhteistyö, etätyö, kaupunkirakenteen hajauttaminen, ratikkalinjojen perustaminen, tuulienergia, aurinkoenergia, turpeen korvaaminen muilla,

Laki edellyttää, että kunnan on tarjottava potilasasiamiehen palveluja

Sunnuntai 31.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen valtuustosalissa 25.10.2010 järjestetyn asiamiesillan toisena esiintyjänä oli potilasasiamies Laura Helovuo. Hänen esityksensä toi paljon uutta tietoa kuulijoille - myös kysymyksiä esityksen jälkeen esitettiin useita.

Potilasasiamiehen virka on lakisääteinen eli potilasasiamies pitää olla joka kunnassa.

Tampereen potilasasiamies palvelee Hatanpään Kanta- ja Puistosairaalan, Kaupin sairaalan, Rauhaniemen sairaalan ja Koukkuniemen vanhainkodin asiakkaita, potilaita sekä heidän omaisiaan.

Tampereen potilasasiamiehenä toimii Arja Laukka ja hänen sijaisenaan toimii asiamiestilaisuudessa esiintynyt Laura Helovuo.

Monelle kuulijalle oli uutta, että Tampereen yliopistollisella sairaalalla on oma potilasasiamies - Marja Nieminen. Kunnallisen potilasasiamiehen vastuulle ei siis kuulu TAYS.

Yksityisillä sairaanhoitoyksiköillä on omat potilasasiamiehensä ja heihin saa parhaiten yhteyden ko. yksikön puhelinvaihteen kautta.

Potilasasiamies antaa neuvoja potilaan oikeuksista yleensä sekä neuvoo miten menetellä, kun asiakas, potilas tai omainen on tyytymätön saamaansa hoitoon tai kohteluun. Potilasasiamies avustaa tarvittaessa myös muistutuksen, kantelun tai korvaushakemuksen tekemisessä.

Tampereen potilasasiamiehelle tuli v. 2009 kaikkiaan 992 yhteydenottoa. Yhteydenottojen tärkeimmät syyt olivat ongelmat hoidon toteutumisessa, potilasvahinko ja hoitoonpääsyongelmat.

Helovuo selvitti, että potilasvahingon korvaamisessa edellytetään sellaista tapausta, että terveydenhoidon ammattilaisen suorittamasta hoidosta on syntynyt henkilövahinko. Lisätietoja asiasta löytyy nettisivuilta www.pvk.fi. Kyse on Potilasvakuutuskeskuksen nettisivuista - kannattaa tutustua.

Laura Helavuo selvitti, että potilaalla on omien tietojensa tarkastusoikeus sekä oikeus vaatia virheellisen tiedon korjaamista.

Omaisten mahdollisuus ja oikeus saada tietoja potilaasta on usein kysytty aihe.

Automaattista oikeutta saada tietoja potilaasta omaisilla ei ole. Rajatapauksissa pyritään arvioimaan, että kieltäisikö potilas tietojen antamisen omaisille, jos hän kykenisi asian päättämään. Käytännön johtoajatuksena on, että omaisten osallistumista potilaan hoitoon pyritään tukemaan.

Kysymysosiossa eräässä puheenvuorossa paheksuttiin, että hoitohenkilökunnan jäsenet keskustelevat esim. bussissa nimeltä mainiten henkilöiden sairauksista ja niiden hoidosta. Tätä menettelyä potilasasiamies paheksui ja lupasi muistuttaa siitä sairaanhoitohenkilökunnalle pidettävissä tilaisuuksissa.

Potilasasiamies on puolueeton henkilö, joka toimii potilaiden edun turvaajana.

Hän tuo työssään potilasnäkökulmaa sairaanhoitohenkilöstön tietoisuuteen ja tiedottaa potilaan oikeuksista. Potilasasiamiehen työ suuntautuu yksittäisten potilaiden ja sairaanhoitohenkilöstön lisäksi myös moniin viranomaistahoihin, järjestöihin ja palvelun tuottajiin.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen potilasasiamies, potilasasiamies, Potilasvakuutuskeskus,

Asiamiesillan anti oli mielenkiintoinen

Lauantai 30.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin palveluksessa olevat asiamiehet esittelivät toimintaansa kaupungin valtuustosalissa 25.10.2010 järjestetyssä tilaisuudessa.

Tilaisuudessa esiintyivät lapsiasiamies, potilasasiamies, sosiaaliasiamies sekä vammais- ja esteettömyysasiamies.

Kaupungin palkkalistoilla on myös EU-asiamies, mutta hänen toimenkuvansa poikkeaa niin paljon muiden asiamiesten tehtävistä, että hänen toimintaansa ei nyt esitelty.

Läsnä oli yli kolmisenkymmentä kaupunkilaista ja minä yksi kiinnostuneista.

Tilaisuudesta poissa ollut EU-asiamies on nimeltään Jukka Järvinen. Hänen tehtävänään on etsiä rahoitusratkaisuja Tampereen kaupungille EU:sta.

Ainakin paikalla olleiden asiamiesten korkea esimies on johtaja Lasse Eskonen.

Asiamiestoiminnan esittelyn aloitti lapsiasiamies Tiia Heinäsuo ja käsittelenkin tässä ainoastaan lapsiasiamiehen toimintaa.

Lapsiasiamiehen virka on kunnille vapaaehtoinen, mutta Tampereen kaupunginvaltuusto on jo 02.01.2003 päättänyt perustaa lapsiasiamiehen viran.

Lapsiasiamiehen tehtävät ovat "poikkihallinnollisia", sillä hän tekee yhteistoimintaa eri hallintokuntien kanssa.

Lapsiasiamiehen toimenkuvaan kuuluu alle 18-vuotiaiden lasten asiat, mutta Tiia Heinäsuo kertoi, että hänen oman tulkintansa mukaan toiminnan piiriin kuluvat alle 28-vuotiaat tamperelaiset. Laajempi ikätulkinta perustuu eräisiin määräyksiin, joissa vasta 29-vuotias "vapautuu" lapsuuden ja nuoruuden ikä-statuksesta!

Päivähoito-, perusopetus-, toisen asteen koulutus-, neuvola- ja terveydenhuoltopalvelut kuuluvat itsestään selvyyksinä lapsiasiamiehen tehtäväkenttään.

Tärkeänä yhteistoiminnan sarkana lapsiasiamies Heinäsuo toi esille kolmannen sektorin. On selvää, että lukuisten järjestöjen, seurakuntien sekä muiden tahojen kanssa tehtävä yhteistoiminta on keskeistä lasten maailmassa työskentelevälle viranhaltijalle.

Esimerkkinä Tiia Heinäluoma mainitsi marraskuun 14. päivänä Tampere-talossa järjestettävän LOP-tapahtuman. Kyse on Lapsen Oikeuksien Perhetapahtumasta, jossa on mielenkiintoista koettavaa koko perheelle.

Lapsiasiamies on sillanrakentaja eri tahojen välillä.

Hän ei ole juristi eikä sosiaalityöntekijä. Lapsiasiamies ei myöskään korvaa vakiintuneita valitus-, neuvonta- tai vaikuttamisväyliä.

Tampereella on lapsilta kysytty, että mitä lapsipoliittinen ohjelma merkitsee käytännössä.

Anni - 8-vuotta - on vastauksena todennut. "Miten sen nyt voisi sanoa niin kuin lapsen kielellä? Se tarkoittaa ohjelmaa lapsille, joka sisältää leikkimistä ja tanssia."

Tytti - 2 1/2 -vuotta - on puolestaan todennut lyhyesti: "Karkkien syömistä."

Oli mielenkiintoista kuulla omakohtaista kokemusta lapsista omaavan lapsiasiamiehen esitys työstään! Toivottavasti tieto lapsiasiamiehen toiminnasta tavoittaa tietoa tarvitsevat nuoret perheet.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, asiamiesilta, lapsiasiamies, sosiaaliasiamies, potilasasiamies, vammais- ja esteettömyysasiamies, Tiia Heinäluoma, Lasse Eskonen, EU-asiamies

Tehtäväkierto - yrityksen ja sen henkilöstön sekä myös kaupungin kehittymisen kulmakivi

Torstai 28.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Olen toiminut liike-elämässä yli neljäkymmentä vuotta ja sama määrä vuosia tulee lähiviikkoina täyteen nykyisen työnantajani palveluksessa.

 

Oletan tietäväni jotain tehtäväkierrosta, sillä olen saanut olla osallisena siihen koko työurani ajan.

 

Laskin, että minulla on nykyisen työnantajani aikana ollut 17 suoranaista esimiestä eli keskimääräinen jakso esimiehenäni on kestänyt hieman yli 2 vuotta!

 

Olen kiitollinen siitä, että työtehtäväni kuluneiden vuosien aikana ovat muuttuneet. Muutos on kohdallani ollut pysyvä olotila.

 

Vastasin vast´ikään erääseen kyselyyn, jossa oli valmiina lähes kymmenkunta kohtaa, joita kysyttiin työyhteisön positiivisina puolina.

 

Eräs positiivisista vaihtoehdoista oli tehtäväkierto. Kirjasin tehtäväkierron omalta kohdaltani eniten positiivisemmaksi vaihtoehdoksi ja yllätyin, kun se kaikkien vastaajien joukossa ei yltänyt edes kolmen positiivisimman vaihtoehdon joukkoon.

 

Yritysmaailmassa tehtäväkierto on menestymisen kulmakivi.

 

Tehtäväkiertoon liittyvät näkökulmat ovat ajankohtaisia kunnallistalouden sopeuttamisessa nykyistä taloudellista tilannetta vastaavaksi. Siihen tarvitaan kuntien ja kaupunkien palveluksessa olevien tehtäväkiertoa. Vaihtoehtona on se, että työpaikkaa ei ole.

 

Toivon, että Tampereen kaupungin palveluksessa olevat lähes 15.000 henkilöä kokevat tehtäväkierron positiiviseksi asiaksi. Tehokkaasti hoidettu tehtäväkierto on tärkeä työkalu kaupungin taloudellisen tilanteen kohentamisessa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tehtäväkierto, Tampere, kaupungin henkilöstö,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjat kertovat

Keskiviikko 27.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen kehittäminen on viime aikoina puhuttanut tamperelaisia ja tamperelaista mediaa.

Olen vahvasti osallinen, että tamperelaisten verovaroja jatkossa ohjataan enenemässä määrin sairaanhoidon, ikäihmisten palveluiden, opetuksen ja työttömyyden ongelmien ratkaisemiseen.

Tämän mahdollistavat Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tehostamistoimenpiteet.

Olen liike-elämässä oppinut toimintojen tehostamiseen ja ilokseni havaitsen, että sama suuntaus on saatu nyt myös iskostettua Tampereen kaupungin toimintoihin.

Ihmettelen vasemmiston edustajien puheita, kun he kummeksuvat "Eskon ajatuksia, että liike-elämän menettelyt eivät koske kaupunkia". Kerrassaan kummallisia ajatuksia - ne eivät ole tästä maailmasta!

Tässä kaksi otetta Tampereen Inratuotanto Liikelaitoksen julkisista päätöksistä.

Nimet on tummennettu vain tässä blogitekstissä, sillä ne eivät ole tummennettuja alkuperäisissä pöytäkirjoissa.

 

----------------   

INFRAN KEHITTÄMINEN

 

Infrajo 28.5.2009                     

Päätösehdotus. Toimitusjohtaja Suominen:

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päättää,

että liikelaitoksen toimintamallin kehitysmahdollisuuksia ryhdytään selvittämään seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: nykyinen malli; ei vapaassa kilpailussa toimiva kaupungin sisäinen osakeyhtiö ja vapaassa kilpailussa toimiva osakeyhtiö.

Kari Wallenius teki vastaehdotuksen, jonka mukaan selvitysten aloittamisesta päättäminen siirretään johtokunnan elokuun kokoukseen. Antero Mäkinen kannatti ehdotusta.

Esko Erkkilä ehdotti, että toimivalle johdolle annetaan valtuudet jatkaa esitettyjen asioiden tutkimista toimitusjohtajan esityksen mukaisesti. Mikko Leppälahti kannatti ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu päätösehdotus, joten asiasta oli äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan kädennostolla siten, että Walleniuksen ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja esittelijän päätösehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Kari Wallenius, Antero Mäkinen ja Tuula Eriksson äänestivät jaa ja Mikko Leppälahti, Esko Erkkilä, Elisa Tuomisto ja Sanna Huikuri äänestivät ei.

Puheenjohtaja totesi esittelijän päätösehdotuksen voittaneen äänin 4–3.

Päätös        

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päätti,

että liikelaitoksen toimintamallin kehitysmahdollisuuksia ryhdytään selvittämään seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: nykyinen malli, ei vapaassa kilpailussa toimiva kaupungin sisäinen osakeyhtiö ja vapaassa kilpailussa toimiva osakeyhtiö. 

 ----------

TAMPEREEN INFRAN KEHITTÄMINEN

Infrajo 27.8.2009              

Toimitusjohtaja Sakari Suominen 19.8.2009:

”Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päätti 28.5.2009 § 49, että liikelaitoksen toimintamallin kehitysmahdollisuuksia ryhdytään selvittämään seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: nykyinen malli, ei vapaassa kilpailussa toimiva kaupungin sisäinen osakeyhtiö ja vapaassa kilpailussa toimiva osakeyhtiö.

Johtokunnan jäsenille on jaettu esityslistan mukana alustava selvitys Tampereen Infran kehittämisestä.”

Yhdyshenkilö: toimitusjohtaja Sakari Suominen, puh. 0400 731 184, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Päätösehdotus. Toimitusjohtaja Suominen:

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päättää,

että alustava selvitys Tampereen Infran kehittämisestä merkitään tiedoksi,

että selvitystyötä tulee vielä jatkaa,

että kaupunginhallitukselle esitetään 

että Tampereen Infran kehittämisvaihtoehtoja selvitetään kaupunginhallituksen johdolla.

 Asian käsittelyn kuluessa Kari Wallenius teki pöydällepanoehdotuksen. Antero Mäkinen kannatti Walleniuksen ehdotusta.

 Aleksovski pyysi neuvottelutaukoa. Kokous keskeytettiin klo 16.55 ja sitä jatkettiin klo 17.35.

 Puheenjohtaja tiedusteli Walleniuksen pöydällepanoehdotuksen saamaa kannatusta ja totesi, että asiasta tulee äänestää.

Suoritetussa kädennostoäänestyksessä Walleniuksen pöydällepanoesitystä kannattivat Wallenius, Mäkinen ja Niemenmaa. Pöydällepanoa vastustivat Erkkilä, Huikuri, Leppälahti ja Tuomisto.

 Puheenjohtaja totesi, että äänin 4–3 pöydällepanoesitystä ei ole hyväksytty.

Wallenius esitti, että päätökseen lisätään toivomusponsi, jossa todetaan, että selvitystyön lähtökohtana on, että mahdollisesti muodostettavat yhtiöt säilyvät kaupungin omistuksessa. Mäkinen kannatti Walleniuksen esitystä. Toivomusponsi hyväksyttiin.

 Päätös        

Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta päätti,

 että alustava selvitys Tampereen Infran kehittämisestä merkitään tiedoksi,

että selvitystyötä tulee vielä jatkaa,

että kaupunginhallitukselle esitetään,

että Tampereen Infran kehittämisvaihtoehtoja selvitetään kaupunginhallituksen johdolla.

Lisäksi johtokunta hyväksyi toivomusponnen:

Selvitystyön lähtökohtana on, että mahdollisesti muodostettavat yhtiöt säilyvät kaupungin omistuksessa.

Aleksovski saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.50.

 

--------------------

 

Pöytäkirjat osoittavat, että Infran kehittäminen on hyväksytty XL-ryhmän äänin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, XL-ryhmä, Tampere, Mikko Leppälahti, Esko Erkkilä, Sanna Huikuri, Elisa Tuomisto,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan XL-ryhmän jäsenten täydennys ja tarkennus Aamulehden kakkospääkirjoitukseen 16.10.2010

Tiistai 26.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti käsitteli 16.10.2010 kakkospääkirjoituksessaan Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen asioita.

 

Kirjoitus käsitteli oikeita asioita tosiasioiden pohjalta, mutta yhdessä asiassa se ei vastannut todellisuutta. Kirjoituksessa heitettiin varjo Infran johdon päälle ja oltiin sitä mieltä, että se ei ole ollut tehtäviensä tasolla.

 

XL-ryhmän puolueet - Kokoomus, Vihreät ja Keskusta - muodostavat johtokunnan enemmistön äänin 4-3. Edustan johtokunnassa Suomen Keskustaa ja toimin sen varapuheenjohtajana.

 

Me Tampereen Infratuotanto liikelaitoksen johtokunnan XL-ryhmän jäsenet lähetimme Aamulehdelle mielipiteemme. Aamulehti julkaisi sen lauantaina 23.10.2010 ja se kuului näin:

 

----------------------------

 

 

Oman infratuotannon tarve vähenee selvästi

 

KUNTAPALVELUT. Tampereen Infratuotanto-liikelaitos Tampereen Infra perustettiin edellisen kaupunginvaltuuston päätöksellä v. 2008 ja se aloitti toimintansa 1.1.2009.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen muodostavat Auto- ja konekorjaamo, katu- ja vihertuotanto sekä suunnittelupalvelut. Henkilökuntaa liikelaitoksen perustamishetkellä oli noin 800 henkilöä - nyt henkilökuntaa on noin 700 henkilöä.

 

Johtokunta tutustui Infran tilanteeseen ja päätti toukokuun 2009 kokouksessaan XL-ryhmän jäsenten äänin 4-3 aloittaa selvityksen Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen kehittämisvaihtoehdoista.  Johtokunta käsitteli tehtyä selvitystyötä 27.8.2009 kokouksessaan ja päätti antaa asian jatkokäsittelyn kaupungin omistajaohjaukselle.

 

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto päätti syyskuussa aloittaa selvityksen kehittämistoimista. Selvitystyön laatijana on ollut nimenomaan omistajaohjaus. Se on laatinut tarkan selvityksen eri vaihtoehdoista ja nyt asia on menossa kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon tämän selvityksen pohjalta.

 

Me allekirjoittaneet johtokunnan jäsenet totesimme muutaman kuukautta toimittuamme, että näin ei voida jatkaa, vaan on aloitettava selvitystyö koko Infran toiminnan osalta. 

 

Alkuvaiheessa selvitystyön teki Tampereen Infran uusi toimitusjohtaja yhdessä yksikönjohtajien kanssa ja jatkoselvitys annettiin eteenpäin kaupungin organisaatiossa. Pormestari nimesi ohjausryhmän selvitystä tekemään ja nyt julkaistu selvitys on tämän virkahenkilöistä kootun ryhmän loppuraportti.

 

Erityisen tyytyväisiä olemme henkilöstön ja sen edustajien mielipiteen kuulemisesta prosessin joka vaiheessa - ilman henkilöstön vahvaa sitoutumista muutokseen se ei olisikaan mahdollista.

 

Puolentoista vuoden pituinen prosessi kertoo, että taustatyötä eri vaihtoehtojen kartoittamiseksi on tehty paljon.

 

Johtokunta on myös omilla päätöksillään pystynyt tänä aikana parantamaan Tampereen Infran kilpailukykyä siten, että kuntalaisten palveluiden taso on säilynyt hyvänä.

 

Tampereen Infra pääsi kaupunginvaltuuston sille asettamaan tulostavoitteeseen viime vuonna ja ennusmerkit näyttävät, että niin tulee tapahtumaan myös tänä vuonna.

 

Kaupunki tilaajana on kertonut siirtyvänsä selkeämmin kohti monituottajamallia, jolloin nykyisenkaltaisille Infratuotannon resursseille ei jatkossa enää ole tarvetta.

 

XL-ryhmän aloitteesta ja sen johdolla aloitetut Tampereen Infran tehostamistoimenpiteet mahdollistavat kaupungin verotulojen ohjaamisen nykyistä enemmän sairaanhoidon, ikäihmisten palveluiden, opetuksen ja työttömyyden ongelmien ratkaisemiseen.

 

Me Tampereen Infran johtokunnan XL-ryhmää edustavat jäsenet toteamme, että liikelaitoksen nykyinen johto on tehtäviensä tasolla.

 

MIKKO LEPPÄLAHTI

puheenjohtaja (kok)

 

ESKO ERKKILÄ

varapuheenjohtaja (kesk)

 

SANNA HUIKURI

johtokunnan jäsen (vihr)

 

ELISA TUOMISTO

johtokunnan jäsen (kok)

 

--------------------

 

Taidatkos sen selvemmin sanoa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, XL-ryhmä, Mikko Leppälahti, Esko Erkkilä, Sanna Huikuri, Elisa Tuomisto,

Aamulehden kakkospääkirjoitus Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen tilanteesta

Maanantai 25.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Olen toiminut vuoden 2009 alusta alkaen Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana. Sen vuoksi minua kiinnosti Aamulehden kakkospääkirjoitus lauantaina 16.10.2010, jossa käsiteltiin liikelaitoksen tulevaisuutta.

 

Kirjoituksessa kritisoitiin, että Infran johto ei ole tehtäviensä tasolla, kun sen "kunnossapito- ja korjaamopalvelujen kustannukset ylittävät markkinahinnan jopa kymmeniä prosentteja".

 

Aamulehden kakkospääkirjoitus 16.10.2010 kuului näin:

 

Kaksi vaihtoehtoa: ota tai jätä

 

  Lähivuosina iso luuta lakaisee Tampereen Infratuotannossa, kun kustannuksia painetaan alas toimintoja supistamalla ja kilpailuttamisen kautta ulkoistamalla.

  Ensimmäiseksi kaupungin ohjausryhmän raportti panee tosin kysymään, onko Infran johto ylipäätään ollut tehtäviensä tasalla, jos vaikkapa kaupungin kunnossapito- ja korjaamopalvelujen kustannukset ylittävät markkinahinnat jopa kymmeniä prosentteja.

  Edes taloudellisesti hyvinä aikoina sellainen peli ei vetele, puhumattakaan nyt, kun kaupungin kassassa on ammottava aukko ja etenkin vanhustenhoidon kustannukset koko ajan vain kasvavat.

  Mikäli ohjausryhmän teho-ohjelma ei tuo tarpeeksi säästöjä, siirrytään suunnitelmaan B, joka pitää sisällään liikkeenluovutuksia. Kyseessä on isot rahat, sillä kaikkiaan Infran liikevaihdon pitäisi vähentyä liki 60 prosenttiin nykyisestä.

  On tietysti ikävää, että kaupungin teknisten perustoimintojen tehostaminen vie työpaikan monen työntekijän alta: viidessä vuodessa Infran väki vähenee 675 työntekijästä 400:aan. Osalle tarjotaan muuta työtä (AL 15.10.)

  Siinä tilanteessa jotkut joutuvat vakavasti miettimään, voisiko koneitten ja laitteiden asemasta hoitaa vaikkapa Koukkuniemen vanhuksia.

  Tällainen uranvaihto edellyttää melkoista joustavuutta ja ennakkoluulottomuutta, mutta näinkin miehekästä asennetta näyttää nyt olevan liikkeellä, kun kaupungilla on kaksi vaihtoehtoa tarjolla: ota tai jätä.

 

Kirjoitus on pääosiltaan oikein, mutta siinä kerrottu väite, että Infran johto ei olisi tehtäviensä tasalla, ei pidä paikkaansa. Toivon, että kuulemme asiasta lähipäivinä lisää.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra,

Lahdesjärven osayleiskaava merkitsee tavatonta uhkaa Palokallion, Peltolammin ja Multisillan asukkaille

Sunnuntai 24.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereella Lahdesjärven-Lakalaivan osayleiskaava jaettiin virkamiesten vastustuksesta huolimatta kahtia Lahdesjärven ja Lakalaivan osayleiskaavoiksi. Luottamushenkilöt näyttivät, että mikä taho kaupungissa tekee päätökset.

 

Kaavat jakamalla eteläisen Tampereen kehittyminen on mahdollista, mutta runsaasti haasteita riittää jaetussakin kaavaratkaisussa.

 

Lahdesjärven alue käsittää moottoritien itäpuoliset alueet nykyisen Ikean tontin pohjois- ja eteläpuolella. Lähialueen asukkaiden kannalta suurimmat uhat ovat Ikean eteläpuolista aluetta koskevat suunnitelmat.

 

Alueella on louhittavaa kalliota paikoitellen jopa seitsemän (7) metrin paksuudelta ja louhittava määrä saattaa asettua tasolle 1.000.000 kiintokuutiometriä!

 

Kiintokuutiometrimäärä pitää kertoa kolmella, jotta päästään louhintamäärän tonneihin. Miljoona kiintokuutiometriä kalliolouhintaa merkitsee siis kolme miljoonaa tonnia louhetta!

 

Louhe on ajettava pois jatkokäsittely- tai loppusijoituspaikalle - Tampereella loppusijoituspaikat ovat vähissä ja sen vuoksi kalliolouhe joudutaan useimmiten varastoimaan jatkokäsittelypaikalle. Siellä louhe murskataan pienemmäksi ja sitten joskus myöhemmin ajetaan loppusijoituspaikalle.

 

Kalliolohkareitten murskaaminen on ympäröivän asutuksen kannalta suuri rasitus. Hydraulivasaroiden jatkuva säksätys lähes vuorokauden ympäri tuli meille palokalliolaisille tutuksi niiden runsaan kymmenen vuoden aikana, jona kalliolouheen "jatkojalostamista" tapahtui nykyisellä Ikean paikalla. Emme soisi vastaavaa kokemusta kenellekään toiselle.

 

Pahinta Lahdesjärven kaavan toteuttamisessa tulevat olemaan Tampereen massiivisimmat räjäytystyöt ehkä kautta aikain. Tuskin milloinkaan ennen samalla alueella Tampereella on louhittu kalliota miljoonaa kuutiometriä.

 

Miten Tampereen kaupunki aikoo korvata Multisillan, Peltolammin ja Palokallion alueelle rakennetuille omakotitaloille aiheutuvat Lahdesjärven alueen räjäytystöistä aiheutuvat vauriot? Kokemukset Ikea-räjäytysten korvaamisesta ovat perin heiveröiset, vaikka meillä olikin erillissopimus räjäytysvahinkojen korvaamisesta.

 

Vähin, miten alueen asukkaat voivat tuleviin talojensa vaurioihin varautua on se, että velvoitetaan Tampereen kaupunki suosittamaan ennakkotarkastukset taloissa, jotta ainakin syntyvät vahingot voidaan luotettavasti todentaa. Korvausten saaminen onkin sitten kokonaan toinen juttu, mutta vahinkojen todentaminen on korvausvaatimusten ehdoton edellytys.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahdesjärven-Lakalaivan osayleiskaava, Lahdesjärven osayleiskaava, Lakalaivan osayleiskaava, Palokallio, Peltolammi, Multisilta, Ikea-räjäytykset, Ikea Tampere, räjäytysvahingot,

Nokia tuki miljoonilla maakuntien yliopistoja

Perjantai 22.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Matkapuhelinjätti Nokia on päättänyt lahjoittaa 6 milj. euroa Aalto-yliopistolle, 3 milj. euroa Tampereen teknilliselle yliopistolle, 1,8 milj. euroa Oulun yliopistolle ja 1,2 milj. euroa Helsingin yliopistolle.

 

Summat ovat merkittäviä ja ne kertovat Nokian arvostuksesta yliopistojen tekemää työtä kohtaan.

 

Arvostan erityisesti, että Nokia antaa tukea maakuntien yliopistoille eli Tampereelle ja Ouluun.

 

Valitettavan monet maanlaajuisesti - jopa globaalisesti - toimivat yritykset tukevat ainoastaan "pääkonttorimaakuntansa" hankkeita. Pidän sellaista menettelyä yksisilmäisenä ja nurkkakuntaisena.

 

Keskustalaisessa ajatusmaailmassa maakunnat ovat vankassa asemassa ja Nokian antama tuki maakuntien yliopistoille sopii hyvin keskustalaiseen ajatteluun.

 

On myös muistettava, että Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoista merkittävä osa on kotoisin maakunnista, joten sitä kautta niidenkin saama tuki tulee maakuntien hyväksi.

 

Nokian tukipäätös on joissain yhteyksissä virittänyt keskustelua, että miksi Tampereen yliopisto ei päässyt Nokian tukilistalle. Keskustelu on mielestäni aiheeton, sillä lahjoittaja tekee tukipäätökset ja niihin on tyytyminen.

 

Saamme Pirkanmaalla ja Tampereella olla tyytyväisiä, että Tampereen teknillinen yliopisto sai Nokialta merkittävän lahjoituksen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nokia, Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto

Hämeenkyröstä ja Ikaalisista pyrkii päteviä ehdokkaita eduskuntaan

Torstai 21.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestön 60-vuotistupaillassa sain kuulla ja nähdä päteviä henkilöitä, jotka ovat ehdolla eduskuntaan huhtivaaleissa 2011.

 

Edustin tupaillassa Suomen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöä ja oli ilo kuulla ehdokkaita, jotka varmaan tulevat saamaan paljon ääniä tulevissa eduskuntavaaleissa.

 

Toivon, että pöytävieruskaverini Antti Jokisen toive kahdesta uudesta hämeenkyröläisestä kansanedustajasta toteutuu - mielelläni näen myös ikaalislaisen Matti Äijön tulevana kansanedustajana.

 

Suomen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäsenenä toivon, että myös mahdollisimman moni tamperelainen Keskustan eduskuntavaaliehdokas yltää eduskuntapaikkaan.

 

Hämeenkyrön kunnallisjärjestön 60-vuotistupaillassa oli mandaattinsa uusimiseen pyrkivä kansanedustaja Mikko Alatalo paikalla. Istuvista kansanedustajista paikalla oli myös Klaus Pentti, mutta hän ei ole asettunut ehdokkaaksi huhtivaaleissa.

 

---------------

 

Ikaalislainen Matti Äijö aloitti uusien eduskuntavaaliehdokkaiden esiintymisen.

 

Äijö on Pirkanmaan Metsäkeskuksen palveluksessa ja hänen työpöytänsä sijaitsee Hämeenkyrössä.

 

Matti Äijö on kokenut kunnallismies, sillä hänellä on menossa kahdeksas kausi Ikaalisten kaupunginvaltuustossa. Hän toimii tällä hetkellä Ikaalisten kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

 

Muista merkittävistä luottamustoimista Äijöllä on Metsäliiton hallintoneuvoston jäsenyys.

 

Olin mielissäni, kun Äijö totesi, että mitkään rahat eivät yhteiskunnalla riitä, jos kaikki asiat pitää yhteiskunnan toimesta järjestää.

 

Matti Äijön nimi esiintyy lukemattomia kertoja erilaisten liikuntatapahtumien tulosluetteloiden kärkipäässä. Liikunta onkin kunnallispolitiikan ohella alue, johon Äijö on ehtinyt paneutua. Onnistuminen eduskuntavaaleissa luo hänelle uuden painopistealueen - valtakunnan politiikan!

 

-----------------

 

Hämeenkyröläinen Päivi Hiltunen on saanut politiikan kärpäsenpureman jo lapsena, sillä hänen isänsä Klaus Pentti on kahden kauden kansanedustaja. Päivin isoisä Arvo Pentti oli kansanedustajana kolme kautta ja puolustusministerinä neljästi. Arvo Pentti oli järjestyksessä 29. Mannerheim-ristin ritari.

 

Arvo Pentin isä talousneuvos Aaro Pentti oli kokenut kunnallismies eli Päivi Hiltunen edustaa jo neljännessä polvessa poliitikkoa Mahnalan Ylirautian tilalla syntyneistä henkilöistä.

 

Kotonani ainakin toinen vanhemmistani äänesti aina Arvo Penttiä ja en puhuisi totta, jos toteaisin, että en ole ollut työntämässä Klaus Penttiä eduskuntaan äänestyskopin yksinäisyydessä. Yksinkertainen asia monimutkaisesti näin ilmaistu!

 

Päivi Hiltunen aloitti esiintymisensä Hämeenkyrön kunnallisjärjestön 60-vuotisjuhlassa runollisesti, kun hän totesi, että ilman jatkuvuutta elämä on mahdotonta.

 

Päivi viittasi tuleviin, kun hän totesi, että vaikeita päätöksiä on tehty aina.

 

Vaikeat päätökset ovat aina vaikeita, mutta ne on helpompi tehdä, kun juuret ovat syvällä, totesi Päivi.

 

Lukuisat pirkanmaalaiset ja minä muiden mukana olemme mielissämme, kun Päivi Hiltunen linjasi, että suomalaista ruokatuotantoa kannattaa tukea ja arvostaa.

 

-------------

 

Hämeenkyröläinen Jouni Ovaska edustaa nuorta voimaa Pirkanmaan Keskustan eduskuntavaaliehdokkaiden listalla.

 

Jouni totesi, että ihmisyys ja sivistys ovat asioita, miksi hän haluaa osallistua politiikkaan.

 

Jounilla on oikea asenne, sillä hän kertoi lähteneensä eduskuntavaaleihin täysillä.

 

Syrjäytyminen ja nuorisotyöttömyys ovat asioita, joihin Jouni Ovaska haluaa muutoksen.

 

Koulutusalan asiantuntijana Ovaska haluaa painottaa, että koulutusta pitää tarjota koko Suomessa - ei riitä, että koulutustarjonta keskittyy suuriin asutuskeskuksiin.

 

Puheenvuoronsa lopuksi kansanedustajaehdokas Ovaska korosti tie- ja väylähankkeiden tärkeyttä. Erilaiset kuljetuksiin ja suurten raaka-aine-erien logistiikkaan liittyvät kysymykset ovat olleet leipätyönäni vuodesta 1995 alkaen ja sen vuoksi arvostan kansanedustajaehdokasta, joka haluaa panostaa maantie-, rautatie- ja satamaliikenteen kehittämiseen - lentoliikenteen kehittäminen kuuluu samaan kategoriaan, mutta sen parissa en työni merkeissä ole juurikaan puuhastellut.

 

--------------

 

Oli hieno kuulla Matti Äijön, Päivi Hiltusen ja Jouni Ovaskan mielipiteitä sekä Mikko Alatalon linjauksia tulevien eduskuntavaalien teemoista.

 

Hyvistä mielipiteistä ja linjauksista pitää kuitenkin kertoa laajalle joukolle kansalaisia - ilman sitä hyvätkään ajatukset eivät realisoidu vaalimenestyksenä tulevissa eduskuntavaaleissa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Suomen Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestö, Mikko Alatalo, Klaus Pentti, Matti Äijö, Päivi Hiltunen, Jouni Ovaska, Suomen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennusaikaiset haitat asukkaille tulevat olemaan mittavat

Maanantai 18.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tutustuminen Turun seudun puhdistamo Oy:n Turun Kakolanmäelle vahvisti ennakkokuvitelmat siitä, että vastaavan laitoksen rakentaminen Tampereen Sulkavuoreen tulee aiheuttamaan paljon ongelmia lähialueen asukkaille.

 

Jotta ongelmat voitaisiin minimoida, on niistä nyt puhuttava.

 

Turussa Kakolanmäkeen jouduttiin louhimaan tilat, jotka merkitsivät 500.000 kuutiometrin suuruisia kalliolouhintoja. Turun siirtoviemärit on toteutettu putkiratkaisuina, joten niiden osalta kalliolouhintoja ei tarvittu, kun uusi puhdistamo rakennettiin. "Toist puolt jokke" puhdistamolle tulevat jätevedet kulkevat Aurajoen alitse aiemmin louhittua tunnelia ja sinne rakennettua putkea pitkin.

 

Turussa puhdistamotilojen keskimääräinen louhintakorkeus on 10 metriä. Uskallan hieman epäillä meille esitettyä keskikorkeutta ja pidän todennäköisenä, että se todellisuudessa on suurempi.

 

Tampereella kalliotiloja tullaan louhimaan 60.000 neliömetrin alueella eli kyseessä on kuusi (6) hehtaaria kallionalaista tilaa. Jos sen keskikorkeus jää kymmeneen (10) metriin, joudutaan Tampereella räjäyttämään kalliota 600.000 kuutiometriä.

 

Tampereella jäteveden siirtoviemäri Viinikasta Sulkavuoreen ja puhdistetun veden siirtoviemäri Sulkavuoresta Pyhäjärveen tullaan louhimaan kallioon. Turun seudun puhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Timo Anttila piti Tampereen suunnitelmaa hyvänä, sillä se mahdollistaa tietyn jätevesivaraston muodostamisen. Jätevesivarasto estää huippukausina puhdistamattoman jäteveden ylijuoksutuksen.

 

Anttila suositteli siirtoviemäreiden poikkileikkausalaksi 4 metriä x 4 metriä. Kun molemmat siirtoviemärit ovat pituudeltaan 3 kilometriä, kertyy niistä lisäräjäytystarvetta n. 100.000 kuutiometriä.

 

Tampereella joudutaan kalliolouhintoja suorittamaan siis vähintään 700.000 kuutiometrin verran.

 

Varmistin puhelinsoitolla toimitusjohtaja Anttilalta, että kalliolouhinnan kiintokuutiometristä syntyy louhetta 3 tonnia.

 

Turussa syntyi 500.000 kuutiometrin louhinnoista louhetta 1.500.000 tonnia. Louhe kuljetettiin Kakolanmäen uumenista ihmisten ilmoille Saksasta tuodulla erikoiskalustolla, jolla kuormakoko oli 30 tonnia.

 

Yksinkertainen jakolasku osoittaa, että louhekuormia tarvittiin Turussa 50.000 ajoneuvolastillista. Koska ajoneuvot joutuivat palaamaan samaa tietä takaisin, kertyi asukkaiden rauhaa häiritseviä ajoneuvo-ohituksia tasan 100.000 ajokertaa.

 

Tampereella kokonaislouhinnat tulevat Turun mallia perusteena käyttäen olemaan 700.000 kiintokuutiometriä. Siitä kertyy louhetta 2.100.000 tonnia.

 

Jos Tampereen Vesi onnistuu hankkimaan Sulkavuoren rakennustyömaalle vastaavan kuljetuskaluston kuin oli Turussa, niin louhekuormia Sulkavuoren sisästä ja siirtotunneleista kertyy 70.000 ajoneuvolastillista ja ajoneuvo-ohituksia 140.000.

 

Kuljetusmäärät ovat mielettömän suuria.

 

Miksi louhekuljetusten määrää ei kerrota kansalle?

 

En suoranaisesti vastusta jäteveden keskuspuhdistamon rakentamista. Haluan kuitenkin näillä laskelmilla selvittää Sulkavuoren tuntumassa asuvilla, että millainen louheenajohelvetti heitä odottaa, jos puhdistamo rakennetaan.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Tampereen Vesi Liikelaitos, Turun seudun puhdistamo Oy, Sulkavuori, Kakola,

Turun seudun puhdistamo Oy:n ja Tampereen Veden Sulkavuoreen suunnitteleman jätevedenpuhdistamon vertailua

Sunnuntai 17.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi suunnittelee rakentavansa Pirkanmaan keskuspuhdistamon Tampereen ja eräiden lähikuntien jätevesille Tampereen Sulkavuoreen.

 

Turun seudulla on vastaava maakunnallinen keskuspuhdistamo toteutettu Turun Kakolanmäelle.

 

Olen kansalaisnäkökulmasta seurannut Tampereen Veden hanketta ja nyt sain myös tutustua Turun laitokseen maanantaina 11.1.2010.

 

Seuraavassa vertailen hankkeita maalaisjärjen antamalla viisaudella:

 

1. Puhdistamoiden puhdistusteho

 

Oletan Turun tutustumisen perusteella, että nykytekniikalla toteutettu keskuspuhdistamo pystyy puhdistamaan jätevedet tehokkaasti ja suorittamaan sen kustannustehokkaasti.

 

2. Puhdistetun jäteveden purkupaikka

 

Turussa puhdistetun jäteveden purkupaikka sijaitsee meressä Turun matkustajasataman Silja-terminaalista 400 metrin etäisyydellä Linnanaukiolla Ruissalon suuntaan.

 

Tampereella purkupaikkaa suunnitellaan Pyhäjärveen suhteellisen lähelle rantaa.

 

Ensimmäisen vuoden tulokset vedenlaadun kohenemisesta Turussa ovat vakuuttavat. Onko osasyynä se, että Turun matkustajalaivaliikenne ja tavaraliikennealukset sekoittavat purkupaikan meriveden tehokkaasti - tämä on erikseen arvioitava. Suhtaudun tietyllä varauksella Tampereen suunnitelmavaihtoehdon toteuttamiseen ja epäilen, että riittävää sekoittumista Tampereella ei tapahtuisi.

 

3. Tampereella suunnitelmat on tehokkaasti pyritty salaamaan

 

Turussa vakuutettiin, että avoin ja runsas tiedottaminen on auttanut hankkeen toteuttamisessa. Tiedotejakelun piirissä on hankkeen kaikissa vaiheissa ollut 10.000 turkulaista. Yllättävää, että mainittu väkimäärä sijoittuu max. 250 metrin etäisyydelle Kakolanmäestä.

 

Tampereella suunnittelu on tehty suurta salaisuutta noudattaen. Tampereen Veden johto on noudattanut hankesuunnittelun varhaisvaiheessa neuvostotyyppistä linjaa eli "kansalle ei tarvitse kertoa - ne saattavat kritisoida hanketta".

 

Onko Tampereen Vesi Turkuun suunnattujen tutustumismatkojen merkeissä muuttamassa linjaansa?  Hyvä, jos näin on tapahtunut.

 

Turussa nähty vakuutti, että nykytekniikalla toteutetut puhdistamot pystyvät puhdistamaan jätevedet tehokkaasti ja toiminta on myös kustannustehokasta.

 

Sulkavuori-suunnitelman purkauspaikkaa on mielestäni vielä perusteellisesti arvioitava.

 

Toivottavasti Tampereen hankkeen salailuvaihe nyt on takana ja johto uskaltautuu avoimuuteen.

 

Todelliset ongelmat ja haasteet Tampereen Sulkavuori-hankkeessa liittyvät rakennusaikaisiin ongelmiin. Ne saattavat kaataa koko hankkeen. Pyrin palaamaan niihin lähiaikoina näillä sivuilla.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turun seudun puhdistamo Oy, Tampereen Vesi, Tampereen Vesi Liikelaitos, Sulkavuori,

Ainoastaan aurinko saa laskea Itämereen puhdistamatta

Lauantai 16.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi järjesti maanantaina 11.10.2010 tutustumismatkan bussilastilliselle tamperelaisia Turun Kakolanmäellä sijaitsevalle Turun seudun puhdistamo Oy:lle. Olin mukana matkalla.

 

Oikeastaan puhdistamo sijaitsee Kakolanmäessä, sillä kyse on Kakolanmäkeen louhitusta laitoksesta.

 

Turun seudun puhdistamo Oy on seuraavien kuntien omistama palvelulaitos: Turku, Kaarina, Paimio, Rusko, Lieto, Naantali, Raisio, Masku, Mynämäki ja Nousiainen. Luvansaajien joukossa on ollut enemmänkin kuntia, mutta kuntaliitosten myötä osakaskuntien lukumäärä on vähentynyt.

 

Myös Aura, Pöytyä ja Oripää ovat liittymässä joukkoon, mutta niiden lopullinen liittyminen viivästyy, sillä ne ovat hakemassa valtion avustusta siirtoviemärin rakentamiseen.

 

Turun seudun puhdistamo Oy on mainio esimerkki saumattomasta seutuyhteistyöstä.

 

Mainittakoon, että Raisio ja Turusta katsellen sen "takana" sijaitsevat kunnat niskuroivat ja eivät alusta alkaen liittyneet Kakolanmäen laitoksen asiakkaiksi. Niiden paikallispuhdistamojen puhdistustulokset jäivät kuitenkin vajaiksi ja ne liittyivät myöhemmin Kakolanmäen laitoksen asiakkaiksi - viivyttely ja uppiniskaisuus maksoi mm. Raision kaupungille 20 miljoonaa euroa!

 

Turun seudun puhdistamo Oy on rakennettu Kakolan vankilan alle kallioon. Senaatti-kiinteistöt hallinnoi Valtion omistamia kiinteistöjä ja yritti jarruttaa puhdistamon louhimista vankilan alle. Puhdistamo käynnisti pakkolunastustoimituksen ja kahden vuoden kuluttua Senaatti-kiinteistöjen oli todettava hävinneen turhan kiistansa.

 

Puhdistamon rakentaminen maksoi 131 miljoonaa euroa ja sille kertyy liikevaihtoa 14 milj. euroa vuodessa.

 

Turun seudun puhdistamo Oy käsittelee jätevesiä hiljaisena ajankohtana 60.000…70.000 kuutiometriä vuorokaudessa ja sateisena aikana jopa 220.000 kuutiometriä vuorokaudessa. Sadeaikana osa jätevedestä - josta merkittävä osa on hulevesiä - joudutaan ohjaamaan puhdistamattomina purkupaikan kautta mereen.

 

Jätevedestä otetaan käsittelyn aikana talteen lämpöä 8 celsiusasteen verran - tämä merkitsee Turun Energia Oy:n tuottamasta kaukolämmöstä 10 % ja sen tuottamasta kaukokylmästä 80 %.

 

Laitoksen rakentaminen merkitsi 500.000 kuutiometrin suuruisen kalliolouhinnan toteuttamista Kakolanmäen uumenissa. Louhe ajettiin Turun-Helsingin moottoritien tietyömaalle ja penkereeksi Turun satamaan sekä erilliselle varastopaikalle, jonne louhetta kertyi hehtaarin kokoiselle alueelle 10 metriä korkea kasa.

 

Louhetta kertyi kaikkiaan 1.500.000 tonnia. Syntyneen louheen tonnimäärä oli lukuarvona siis kolminkertainen niihin kiintokuutiometreihin verrattuna, jotka jouduttiin louhimaan.

 

Louheen ajaminen kallion uumenista merkitsi lähikaduille nopeusrajoituksen asettamista 20 km/tunnissa. Pölyhaittoja louheen ajaminen ei aiheuttanut.

 

Turussa on hoidettu lähiympäristön informointi erityisellä huolella rakennustyön kaikissa vaiheissa.

 

Tiedotealueella asuu 10.000 turkulaista ja heidät pidettiin jatkuvasti ajan tasalla kaikista rakennusvaiheista. Tiedottaminen hoidettiin jokaiseen postilaatikkoon tai postiluukkuun jaetulla kirjallisella informaatiolla. Nettiin ei turvauduttu.

 

Toimitusjohtaja Anttila piti ensiarvoisen tärkeänä jatkuvaa ja rehellistä tiedottamista.

 

Kaikki kriittisellä alueella sijainneet huoneistot ja kiinteistöt tarkastettiin ennen louhintatöiden aloittamista. Ennakkotarkastus kesti 3,5 kuukautta.

 

Seurantatarkastuksissa ja lopputarkastuksissa ei todettu merkittäviä vaurioita.

 

Puhdistusprosessin läpikäynyt jätevesi johdetaan mereen Linnanaukiolle n. 400 metriä Turun satamassa sijaitsevasta Siljan terminaalista Ruissalon suuntaan. Linnanaukiolle päätyvä puhdistettu jätevesi on lämpötilaltaan 4…5 asteista.

 

Kunnissa sijaitsevat teollisuuslaitokset ja niiden jätevedet ovat sijaintikuntiensa vastuulla ja niiden jätevedet muodostavat osan kunkin kunnan jätevesistä. Osakaskuntien jätevesikuormitus määritellään jäteveden kokonaisvolyymin ja jäteveden likaisuuden yhteissummana. Toimitusjohtaja Anttila ennakoi, että osakaskuntien teollisuuslaitosten jätevedet ovat muutaman vuoden kuluessa suoraan Turun seudun puhdistamo Oy:n vastuulla ja ohjauksessa.

 

Jätevesilinjojen pumppuasemat ovat kuntien vastuulla ja toimitusjohtaja Anttilan mukaan pumppuasemien hajuhaitat johtuvat tästä. Minulla on omakohtaista kokemusta pumppuasemien hajuhaitoista, sillä Turun Vaakahuoneen vieressä sijaitseva pumppuasema tuoksahtelee - koen sen omalla nenälläni, kun olen iltalenkillä Turussa yöpyessäni.

Jos pumppuasemat olisivat Turun seudun puhdistamo Oy:n hoidossa ja vastuulla, ne eivät aiheuttaisi hajuhaittoja, lupasi toimitusjohtaja Anttila.

 

Mynämäen syrjäkulmilla WC-pytyn vetämisessä syntyneen jätteen kulkeutuminen Turun Kakolanmäen puhdistamoon kestää 18 tuntia - muualla syntynyt jätevesi tavoittaa Kakolanmäen puhdistamon nopeammin.

 

Kakolanmäen puhdistamossa syntyvä liete ajetaan tankkiautoilla Turun Topinojalla sijaitsevan Biovakka Oy:n biokaasulaitoksen raaka-aineeksi. Päivittäin lietettä syntyy 7 säiliöautollista.

 

Turun seudun puhdistamo Oy:n toiminnan johdosta alentuneet fosforin, typen ja kiintoaineksen vähentymät ovat puhuttelevia. Tilastoja on vasta kahdelta vuodelta eli 2008 ja 2009, mutta ne vakuuttivat suurimmankin epäilijän eli allekirjoittaneen!

 

Merialueen tila on parantunut, Itämeren kuormitus on vähentynyt ja Saaristomeren suojelu on edennyt.

 

On helppo yhtyä luolamies Jouni Virkkusen toteamukseen:

"Ainoastaan aurinko saa laskea Itämereen puhdistamatta!"

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Turun seudun puhdistamo Oy, Timo Anttila, Ainoastaan aurinko saa laskea Itäreen puhdistamatta,

Kävin Kakolassa

Keskiviikko 13.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi järjesti kaikille avoimen ja maksuttoman tutustumismatkan Turun seudun puhdistamo Oy:n Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle perjantaina 8.10.2010 ja maanantaina 11.10.2010.

 

Osallistuin maanantain matkalle.

 

Tunnelmat tutustumismatkan tiimoilta ovat kaksijakoiset.

 

Kommentoin tänään matkan teknistä toteuttamista ja matkan sisällöllinen analysointi jääköön tuonnemmas.

 

Matkan anti oli osanottajille kiintoisa. Kysyä sopii, että olemmeko me osanottajat etuarvoisessa asemassa muihin tamperelaisiin verrattuna, kun saimme tutustua Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoon?

 

Miksi lukemattomilla tamperelaisilla ei ollut siihen mahdollisuutta. Pohdiskelua helpottaa se, että kiinnostusta matkalle oli kahden bussilastillisen verran, joten suuria omantunnontuskia matkalle osallistumisesta ei tarvinne kantaa.

 

Tampereen Vesi tarjosi matkalaisille mainion lounaan ja sen osalta koen tiettyä omantunnon puhuttelua. Miksi me saimme nauttia tamperelaisten veronmaksajien kustantaman lounaan? Sanoinkin matkalla Tampereen Veden henkilöille, että lounas olisi pitänyt olla omakustanteinen eli 7,20 euroa per nenä. Nyt jäi mieleen painamaan, että olemmeko kiitollisuudenvelkaa Tampereen Vedelle ja sitä kautta tamperelaisille veronmaksajille.

 

Tampereen Vedeltä matkalla oli mukana kaksi henkilöä, suunnittelupäällikkö Heidi Rauhamäki ja laatuvastaava Liisa Mustaniemi.

 

Kokeneena myyntimiehenä ja lukemattomia asiakasmatkoja järjestäneenä ihailen naisten uupumatonta panostusta jututtaa paluumatkalla jokaista osanottajaa ja kartoittaa osanottajien kokemuksia matkalta. Kynät sauhusivat molemmilla naisilla ja kerrottavaa Tampereen Veden toimitusjohtajalle kertyi. En ole ennen nähnyt niin tehokasta tapaa hyödyntää korruptiomatkalla olevien asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden mielipiteitä! Hyvä Tampereen Vesi!

 

Matka taisi hieman loppua kesken ja bussi keskivaiheille jäi muutama osanottaja, joita Rauhamäki tai Mustaniemi eivät ehtineet "kuulustella".

 

Vierailumme pääisäntä oli Turun seudun puhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Timo Anttila. Puhdistamokierroksella oppaana toimi luolamieheksi itsensä esitellyt Jouni Virkkunen.

 

Anttila omaa vahvan aseman Turun seudun jätevesibisneksessä ja se näkyy hänen esiintymisessään. Mies antoi ymmärtää siirtyvänsä lähiaikoina eläkkeelle ja se on asia, joka on omiaan antamaan varmuutta esiintymiselle.

 

Kiitän mahdollisuudesta osallistua tutustumismatkalle!

 

Matka vakuutti tietyistä asioista, mutta vahvisti eräitä seikkoja, jotka pitää huomioida Pirkanmaan jäteveden keskuspuhdistamoa suunniteltaessa. Palaan molempiin lähipäivinä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Sulkavuori, Pirkanmaan jäteveden keskuspuhdistamo, Turun seudun puhdistamo Oy, Kakola, Kakolan jätevedenpuhdistamo, Timo Anttila, Jouni Virkkunen, Heidi Rauhamäki, Liisa Mustaniemi, luolamies,

Työpajatyöskentelyä Tampereelle suunnitellun jätteenpolttolaitoksen sijoituspaikkavaihtoehdoista

Tiistai 5.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Sähkölaitos -yhtiöt ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy suunnittelevat hyö-tyvoimalaitosta (Tammervoima) Tampereen alueelle. Voimalaitoksen tehtävänä on tuottaa kaukolämpöä Tampereelle ja sähköä valtakunnan verkkoon. Suunnitellussa voimalaitoksessa käytetään pääasiallisena polttoaineena jätettä, joka on peräisin kotitalouksilta, julkisesta ja yksityisestä palvelutoiminnasta sekä kaupasta ja teollisuudesta.

 

 

Nyt on käynnissä hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Hankkeessa on neljä sijoituspaikkavaihtoehtoa: Lielahti, Rusko, Peltolammi ja Tarastenjärvi. Virkahenkilöt pyrkivät hämäämismielessä käyttämään Peltolammin sijoituspaikkavaihtoehdosta nimeä Sarankulma".

 

 

Osana hankkeen YVA-prosessia jokaisen sijoituspaikkavaihtoehdon lähiympäristön edustajille on järjestetty oma työpajatilaisuus.

 

Osallistuin Palokallion Omakotiyhdistys ry:n edustajana Peltolammin koululla keskiviikkona 29.9.2010 järjestettyyn työpajaan, jossa käsiteltiin Peltolammin sijoituspaikkavaihtoehtoa.

 

Paikalla oli edustajia 14 eri yhteisöstä, sillä edustettuina olivat;

 

  • Etelä-Alvari
  • Peltolammiseura
  • Toivion omakotiyhdistys ry
  • Palokallion omakotiyhdistys ry
  • Pirkkalan Hiihtäjät ry
  • Härmälän oky
  • Partolan osakaskunta
  • Toivion päiväkotiryhmä
  • Toivion koulu
  • Pirkkalan ympäristöyhdistys ry
  • Toivion koulun vanhempainyhdistys
  • Peltolammin koulun vanhempainyhdistys
  • Multisillan koulun vanhempainyhdistys
  • Multisillan Lähiöyhdistys ry

 

Hyötyvoimalahankkeen etenemisaikataulu merkitsee asemakaavoituksen aloittamista jo tänä vuonna, ympäristölupahakemuksen tekemistä ensi vuonna ja rakentamisen suunnitellaan aloitettavan v. 2012.

 

Peltolammin taakse suunnitellulla hyötyvoimalahankkeella on alueellisesti monta kilpailijaa.

 

Logistiikkakeskus, Tampereen tavaraliikenteen järjestelyratapiha, kolmostien ns. Puskiaisten oikaisu ja Tampereen läntinen ohitusrata ovat suunnitelmissa samoille alueille hyötyvoimalan (=jätteenpolttolaitos) kanssa.

 

Jäte- ja tuhkakuljetuksia vajaan 4 minuutin välein

 

 

Peltolammille suunnitellun hyötyvoimalan liikenneyhteydet olisi erittäin hankalat toteuttaa.

 

Liikenneväylänä on suunniteltu Patamäenkadun kautta suuntautuvaa vaihtoehtoa. Ennen Patamäenkadulle pääsyään jäteautot huristelisivat monilla nyt kohtuullisen rauhallisilla katuosuuksilla.

 

Työpajassa totesimme, että jatkossa liikenne suuntautuisi Kurikan eritasoliittymän kautta Toivion omakotialuetta hipoen "itse tapahtumapaikalle". Tätä vaihtoehtoa työpaja piti viimeiseen saakka vastustettavana, mutta suunnittelijoiden todennäköisesti ajamana.

 

Kolmas todennäköinen liikennöintivaihtoehto olisi Sääksjärven eritasoliittymästä Lempääläntien yli ja siitä edelleen nykyisiä ulkoilumaastoja halkoen jätteenpolttolaitoksen tontille.

 

Liikennemäärät tulevat olemaan hyötyvoimalalle valtavat. YVA-laskelmissa keskikuormakooksi lasketaan pakkaavilla jäteautoilla 7 tonnia/auto. Jätettä tullaan laitokselle kuljettamaan 180.000 tonnia vuodessa.

 

Jätteen lisäksi kuorma-autoliikennettä aiheuttaa tuhkan kuljettaminen. Tuhkaa syntyy 24.000 tonnia vuodessa ja laskelmissa sen poiskuljettaminen tapahtuu 35 tonnin täysperävaunuautoilla.

 

Jäte- ja tuhkakuljetukset merkitsevät, että polttolaitokselle johtavalla liikenneväylällä tulee kulkemaan kuorma-auto 3 minuutin ja 54 sekunnin välein. Tätä tapahtuu viitenä päivänä viikossa klo 07.00 alkaen ja ralli päättyy vasta klo 22.00!

 

Työpajan osanottajat olivat yksimielisiä, että Peltolammi ei ole sopiva paikka Tammervoiman suunnittelemalle hyötyvoimalalle.

 

Yhtä yksimielisiä työpajan osanottajat olivat, että Tarastenjärvi on ainoa oikea paikka suunnitellulle laitokselle.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, Tampereen hyötyvoimalaitos, Tampereen jätteenpolttolaitos, Peltolammi, Epilä, Rusko, Tarastenjärvi,

Jouduin olemaan eri mieltä pormestarin kanssa - asukkaat olivat samaa mieltä kanssani!

Tiistai 28.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki järjesti pormestarin asukasillan Peltolammin koululla 21.9.2010.

 

Tilaisuuteen oli erityisesti kutsuttu Peltolammin ja sen lähialueiden asukkaita, mutta paikalle sai tulla asukkaita kaikkialta Tampereelta.

 

Kutsua oli noudattanut kuutisenkymmentä asukasta pääosin Peltolammilta, Multisillasta sekä Palokalliolta.

 

Olin paikalla lähes tilaisuuden loppuun saakka - valitettavasti jouduin poistumaan hieman ennen tilaisuuden päättymistä, sillä oli kiirehdittävä seuraavaan palaveriin.

 

Pormestari Timo P. Nieminen avasi tilaisuuden.

 

Nieminen kosketteli eteläisen Tampereen viimeaikaisia tapahtumia ja näki ne asukkaiden vinkkelistä positiivisina.

 

Ikean rakentuminen moottoritien toiselle puolelle, Ikano-tavaratalon rakentamissuunnitelmat Ikean viereen ja Peltolammin tiivistysrakentaminen ovat pormestarin mielestä asukkaiden kannalta positiivisia asioita.

 

Ne tulevat Timo P. Niemisen mielestä nostamaan asuntojen hintoja Peltolammilla ja lähiseudulla ja siten tuovat kaikkea hyvää asukkaille. Lakalaivan kaavoituksen eriyttämien Lahdesjärven kaavasta takaa hyvän kaavoituksen Peltolammin lähialueelle.

 

Sulkavuoreen suunniteltua jätevedenpuhdistamoa ja Peltolammille suunniteltua jätteenpolttolaitosta Nieminen ei sentään maininnut Peltolammille autuutta tuovina kohteina.

 

Pyysin illan edetessä puheenvuoron ja tilaisuuden puheenjohtajana toiminut pormestarin erityisavustaja Pauli Välimäki sen myös minulle antoi.

 

Annoin tunnustusta pormestari Timo P. Niemisen näkemyksille Tampereen kaupungin kehittämisestä. Sanoin kuitenkin puheenvuoroni alussa, että haluan tuoda esille asukkaiden mielipiteitä pormestarin mainioiksi kertomista hankkeista ja asukasmielipide ei niiden kohdalla ole lainkaan myötäsukainen.   

 

Totesin, että Ikean sullominen ahtaalle paikalla Tampereen rajojen sisäpuolelle oli hölmöä hommaa. Ikean tontin ja sen vaatimien liikenneväylien rakentaminen vaati älyttömät räjäytystyöt ja niiden aiheuttamat suurimmat vahingot ovat edelleen korvaamatta.

 

Kerroin, että Peltolammin vaihtoehto jätteenpolttolaitoksen sijoittamiseksi Peltolammille on varmaan pelkää vaihtoehtojen etsintää hankkeen YVA-tarkastelua varten ja siinä järki voittaa ja jätteenpolttolaitos rakennetaan Tarastenjärven kaatopaikalle.

 

 Totesin, että asukkailla on huoli Sulkavuoreen suunnitellun jätevedenpuhdistamon louheista, joita saattaa syntyä jopa 1.200.000 kuutiometriä. Välivarastoidaanko ne eteläisen Tampereen alueella ja missä? Räjäytetäänkö ne murskeeksi jossain Peltolammin, Multisillan, Palokallion, Härmälän tai Koivistokylän alueella? Mitkä ovat räjäytysten vaikutukset asunnoille ja omakotitaloille? Kysymyksiä Sulkavuoren tiimoilta riittää.

 

Kerroin Peltolammin tiivistysrakentamisesta asukkailla olevan tyystin toinen näkemys kuin pormestarilla. Peltolammilaiset eivät kaipaa alueensa rauhan häirintää ja siten torjuvat alueen tiivistysrakentamisen.

 

Painotin, että virkamiesten pitäisi lopettaa tiivistysrakentamissuunnitelmansa, sillä alue on lentomelualuetta ja siten asuinrakentaminen Peltolammille ei ole lainsäädännöllisestikään mahdollista. Miksi euroja hutlataan turhaan työhön?

 

Lopuksi esitin tiettyä hyvitystä sille, että eteläinen Tampere on joutunut ja joutuu kantamaan raskaan vastuun Tampereen kehittymisestä.

 

Peltolammi ja sen lähialueet ovat viihtyisiä asuinalueita. Alueiden kerrostalot, rivitalot ja omakotitalot sijaitsevat pääosin kaupungin vuokratonteille. Alkuperäiset vuokrasopimukset ovat katkolla lähivuosina ja silloin…

 

Tampereen kaupungin pitäisi pidättäytyä suurilta vuokrankorotuksilta.

 

Puheenvuoroni oli maltillinen, mutta sen sanoma oli selkeä. Halusin siinä tuoda esille laajan alueen asukasmielipiteen rakentavassa mielessä.

 

Uskon onnistuneeni, sillä mm. pormestari taisi kommentoida sitä tuoreeltaan myötämielisesti.

 

Korostan, että arvostan pormestari Timo P. Niemisen toimintaa Tampereen kehittämisessä ja toivon, että kommenttipuheenvuoroni edistää tamperelaisen asukasmielipiteen huomioimista lopullisia päätöksiä tehtäessä.

 

Läsnäollut yleisö kommentoi puheenvuoroani kättentaputuksin ja olen seuraavina päivinä saanut mukavasti kannustavia puhelinsoittoja ja teksti- sekä sähköpostiviestejä.

 

Toivo elää eteläisellä Tampereella synkistä pilvistä huolimatta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, pormestarin asukasilta, Peltolammi, Multisilta, Palokallio, Koivistonkylä, Härmälä, tiivistysrakentaminen, Timo P. Nieminen, Ikea, Ikano, Ikea-farssi, Lahdesjärven kaava. Lakalaivan kaava, Tarastenjärvi, Sulkavuoren jätevedenpuhdistamo,

Asukasmielipide; Sulkavuoren jätevedenpuhdistamo/YVA

Keskiviikko 22.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Toimitin asukasmielipiteeni Pirkanmaan ELY-keskukselle perjantaina 17.07.2010.

 

Mielipide on pitkähkö, mutta "minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyesti"!

 

-----------------

 

 

 

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO, Sulkavuoren vaihtoehto

 

Yleistä

 

Kiinnitän huomiota Pirkanmaa keskuspuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta laadittuun tiivistelmään, joka oli yleisön saatavilla mm. 07.09.2010 järjestetyssä yleisötilaisuudessa.

 

Tiivistelmän otsikoinnissa puhutaan ainoastaan Sulkavuoren vaihtoehdosta eli tiivistelmästä saa ilmeistä todellisuutta vastaavan kuvan, että muita vaihtoehtoja ei ole tutkittukaan. Tätä tuntumaa ei vähennä se, että tiivistelmän alussa lyhyesti mainitaan myös vaihtoehto VE NYKY+ eli olemassa olevien puhdistamojen puhdistusprosessin tehostaminen.

 

Sulkavuoreen sijoitettavaksi kaavailtua keskuspuhdistamoa on suunniteltu salassa ja vastoin niitä lupauksia, joita Tampereen Veden johto antoi syksyllä 2009 Ahlmanilla järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Prosessi on kunnallisen asukasvaikuttamisen irvikuva.

 

Yksityiskohtaiset seikat, jotka tulee YVA-menettelyssä huomioida

 

Kiinnitän huomiota muutamaan kohtaan, jotka pyydän YVA-menettelyssä käsittelemään, mahdollisuuksien mukaan selvittämään ja ohjeistamaan:

 

1. Kalliolouhinnat

 

Sulkavuoren sisään on suunniteltu pinta-alaltaan 60.000 neliömetrin suuruiset louhinnat. Louhintoja tarvitaan siis kuuden (6) hehtaarin suuruisen alueen pinta-alalle.

 

YVA:ssa pitää selvittää, että kuinka monta kuutiometriä kalliota on louhittava puhdistamotiloja varten. Louhintamäärien arvioinneissa on esim. Ikea-projektin aikana epäonnistuttu perusteellisesti eli louhintamäärät on arvioitu rankasti alakanttiin. Samoin tapahtui Pirkkalassa Linnavuoren louhintaprojektissa.

 

YVA-prosessissa on käytettävä sellaisia asiantuntijoita, jotka pystyvät arvioimaan tarvittavat louhintamäärät oikein.

 

Mikäli Sulkavuoreen louhittavan tilan keskikorkeus on 20 metriä, syntyy louhetta 1.200.000 kuutiometriä. Kun tämä louhemäärä kuljetaan välivarastoon jonnekin Tampereen kaupungin alueella, merkitsee se 10 kuutiometrin kaivosautoilla 120.000 edestakaista ajomatkaa. Koska kaivosauton pitää palata samaa reittiä takaisin Sulkavuoren sisään, niin kaivosautot joutuvat kulkemaan maanpinnalla yhteensä 240.000 ajomatkaa - 120.000 matkaa kaivoksesta välivarastointipaikalle ja 120.000 matkaa välivarastointipaikalta takaisin Sulkavuoren uumeniin. Mikäli Sulkavuoreen louhittavan luolaston keskikorkeus tulee olemaan 40 metriä, niin matkaluvut luonnollisesti tuplaantuvat ja 10 metrin keskikorkeudella matkaluvut puolittuvat.

 

Viinikasta Sulkavuoreen ja Sulkavuoresta Pyhäjärveen on louhittava yhteensä kuuden kilometrin pituisesti kalliotunnelia.

 

YVA:ssa pitää selvittää, että kuinka monta kuutiometriä kalliota on louhittava jäteveden siirtotunneleita varten.

 

Kalliolouhinnat tulevat olemaan kuutiomääriltään valtavat.

 

YVA:ssa pitää selvittää, että kuinka monta kuorma-autokuormallista kalliolouhosta on ajettava Sulkavuoren sisältä ja siirtotunneleista maan pinnalle. Ajoramppien ulostulokohdat on tarkasti selvitettävä, jotta asukkaat pystyvät seuraavassa vaiheessa kommentoimaan ajoramppien sijaintia sekä sitä ajoneuvomäärää, joka rakennustyön aikana tulee liikkumaan ajoramppien kautta Tampereen kaupungin liikenneväylille.

 

Ajoneuvoliikenteen laskennassa on huomioitava se, että kuorma-autot joutuvat ajamaan ajoramppien kautta tyhjänä takaisin. Tyhjänä ajavan auton liikennemelu ja sen asukkaille aiheuttama häiriö on lähellä kuormaa kuljettavan ajoneuvon aiheuttamasta liikennemelusta ja sen vuoksi tyhjänä louhokseen ajavien ajoneuvojen lukumäärä pitää sisällyttää hankkeen vaatimiin liikennöintimääriin.

 

Kalliolouhoksen välivarastointipaikat sekä louhinnassa syntyneen louheen lopulliset sijoituspaikat on YVA:ssa  selvitettävä.

 

Jos kalliolouhinnassa syntyvät kivijärkäleet joudutaan murskaamaan ennen tavaran loppusijoitusta, YVA:ssa on selvitettävä, että missä murskaustyö suoritetaan ja mitä ongelmia maan päällä tapahtuva murskaaminen aiheuttaa. Ongelmina tulevat olemaan ainakin melu- ja tärinä- ja pölyongelmat. Jos kivenjärkäleiden murskaamisessa on käytettävä räjäyttämistä, on maan päällä tapahtuvan räjäyttämisen vaikutukset asuntoihin, rakennuksiin, ihmisiin ja luontoon erikseen arvioitava.

 

Jäteveden siirtotunneleiden puolivälin tienoille rakennettavan ajoluiskan paikka on tarkasti suunniteltava ja kerrottava asukkaille. Luiskan sijoituspaikkavaihtoehdoista pitää asukkaille varata erikseen mahdollisuus sanoa mielipiteensä.

 

2. Luohintojen tärinä- ja räjäytysvahinkojen arviointi sekä niiden korvausvastuun määrittäminen

 

                      Louhinta- ja räjäytystöiden aiheuttamien vaurioiden arvioiminen on haasteellista.

 

Maan johtavilta ns. räjäytysasiantuntijoilta puuttuu käytännön kokemus räjäytystöiden aiheuttamien vahinkojen ennakoinnissa. Ns. asiantuntijat ovat sallimaan heilahdusnopeuksia, jotka vaurioittavat kaukanakin räjäytyskohteesta sijaitsevia asuintaloja. Tästä on karmeaa kokemusta Tampereen Ikean ja sen tarvitsemien liikenneramppien rakennusajalta.

 

YVA:ssa on määrättävä, että räjäytystöiden aiheuttamien vahinkojen arvioinnissa on etukäteistarkastus tehtävä asunnoille ja rakennuksille, jotka sijaitsevat 500 metrin etäisyydellä tai sitä lähempänä räjäytyskohdetta. Ikea-räjäytysten kokemus oli, että parikymmentä vuotta sitten rakennetut omakotitalot vaurioituivat pysyvästi jopa 500 metrin etäisyydellä räjäytyskohdasta.

 

Heilahdusnopeusmittareita on jo YVA:ssa määrättävä kiinnittämään riittävä määrä, jotta räjäytyskohtaiset vahinkojen aiheuttajat pystytään jäljittämään. Räjäytyskohtaisen vahingonaiheuttajan jäljittäminen on korvausvastuiden vuoksi välltämätöntä.

 

Jo YVA:ssa pitäisi määrätä, että räjäytysvahinkojen korvaajaksi määrättäisiin jätevesilaitoksen rakennuttaja eli Tampereen Vesi. Räjäytysvahinkojen minimoinnissa on tärkeää, että rakennuttaja on määrätty korvausvelvolliseksi, sillä se takaa sellaisten urakkasopimusten solmimisen, jotka säästäisivät rakennuttajan suurilta korvauksilta alueen asukkaille.

 

3. Varapurkupaikan määrittäminen ja sen selvittäminen, että onko suunniteltu varapurkupaikka lainkaan mahdollinen

 

YVA:ssa on kiinnitettävä erityistä huomiota jätevedenpuhdistamon poikkeustilanteiden hallintaan.

 

Yleisötilaisuudessa tuli esille, että varapurkupaikka on suunniteltu sijoittaa Vihilahden tuntumaan lähes "kuivalle maalle".

 

Jätevedenpuhdistamon kapasiteetiksi suunnitellaan 91.000 kuutiometriä jätevettä vuorokaudessa. Varapurkupaikan merkitys havainnollistuu, kun toteaa vuorokausimäärä tarvitsevan kahden hehtaarin suuruisen alueen, jolle vuorokaudessa johdettaisiin puhdistamatonta jätevettä 4,5 metrin paksuinen "paskapatja". Kyse on valtavasta ympäristöriskistä.

 

Varapurkupaikan sijainti ja sen toimivuus on perusteellisesti selvitettävä. Käsittelemättömän jäteveden ohjaaminen kuivalla sijaitsevan purkupaikan kautta luontoon sisältää suuren ympäristöriskin.

 

Varapurkupaikan sijoittaminen Pyhäjärven rannan tuntumaan on perusteellisesti tutkittava ja sijaintipaikka on selkeästi kerrottava YVA-selostuksessa, jotta kansalaiset voivat ottaa asiaan kantaa.

 

 

Yhteenvetoa

 

                      YVA:ssa pitää mielestäni selvittää mm. seuraavat asiat:

 

  • Sulkavuoreen louhittavan kalliotilan tilavuus
  • ajoluiskien paikat, joiden kautta räjäytetty kalliolouhe kuljetetaan ulos
  • kalliolouheen partikkelikoko ja selvitys siitä, että onko kiviaineksen murskaaminen maan päällä tarpeellista
  • kalliolouheen murskauspaikat ja paikoilla syntyvä melu, pöly sekä tärinävaikutukset
  • kalliomurskeen välivarastointipaikat (=murskauspaikat) sekä loppusijoituspaikat 
  • yhdensuuntaiset ajomatkat Sulkavuoresta louhittavalle kalliomurskeelle ja ajoreittien tarkka selvittäminen
  • likaisen jäteveden johtamiseksi Viinikasta Sulkavuoreen tarvittavan siirtotunnelin osalta samat selvitykset kuin Sulkavuoren sisällä tapahtuvien louhintojen kohdalla
  • kulkeeko puhdistettu jätevesi omissa putkistoissaan samassa tunnelissa kuin likaista vettä kuljettavat putkistot? Jos puhdistettua vettä varten tarvitaan erillisiä louhintoja, on niiden osalta tehtävä samat selvitykset kuin Sulkavuoren louhinnoille. Erityisen huolella pitää selvittää Viinikan ja Sulkavuoren väliin mahdollisesti tulevan ajoluiskan paikka. Ajoluiskan kautta kulkevan liikenteen määrä pitää selvittää.
  • varapurkupaikan sijainti. Mitä vaikutuksia ihmisille, luonnolle, liikenteelle ja ympäristölle koituu, jos likaista jätevettä joudutaan ohjaamaan varapurkupaikan kautta vuorokausi tai viikko?
  • Pyhäjärveen suunnitellun purkupaikan kohdalla olevan virtaama pitää selvittää
  • mitä vaikutuksia olisi, jos purkuputkea jatkettaisiin se 17 kilometrin matka, joka nyt puuttuu, jotta Tampereen seudun (puhdistetut) jätevedet voitaisiin ohjata vesistön alajuoksulle?

 

Toivon, että tässä esitetyistä mielipiteistä on hyötyä Sulkavuoden YVA:aa laadittaessa. Myönnän, että mielipide sisältää uhkakuvia. Uhkakuvat ovat kuitenkin sen laatuisia, että ne pitää huomioida, kun asiaa jatkokäsitellään.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sulkavuori, keskusjätevedenpuhdistamo, Tampere,

Tampereen hyötyvoimalaitos pitää rakentaa Tarastenjärvelle

Lauantai 11.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Taustaa

 

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Tampereen Sähkölaitos -yhtiöiden hyötyvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiin liittyvä yleisötilaisuus järjestettiin tiistaina 31.8.2010 klo 18-21. Paikkana oli Tampereen yliopiston päärakennuksen sali A1.

 

Tilaisuus oli kaikille avoin ja olin tilaisuudessa läsnä. Paikalla oli hankkeesta vastaavien yhtiöiden, yhteysviranomaisen sekä hankkeen konsulttina toimivan Ramboll Finland Oy:n edustajia.

 

Tampereen hanke tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun Hämeenkyröön kaavailtu jätteenpolttolaitoshanke kariutui asukkaiden vastustuksen vuoksi.

 

Esitykset

 

Toimitusjohtaja Pentti Rantala, Pirkanmaan Jätehuolto Oy

  • Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta-alueen asukasmäärä ylittää 500.000 henkeä vuoteen 2025 mennessä

 

Toimitusjohtaja Jussi Laitinen, Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt

  • hyötyvoimalaitos edustaa vastuullista lähienergiaa
  • maakaasun energiavero viisinkertaistuu
    • huomautan nyt, että Pöyryn selvitys Gasum Oy:n toimeksiannosta saattaa muuttaa Laitisen tilaisuudessa esittämää tietoa
  • jätteenpoltto ei kuulu päästökaupan piiriin
  • kaukolämmön lähteet Tampereella
    • turve 17 %
    • maakaasu 72 %
  • jätteellä on laitokselle toimitettuna negatiivinen hinta
  • investoinnin arvo 90…100 M€
  • henkilöstötarve 15…20 henkilöä
  • 150.000 tonnia jätettä merkitsee 10 % Tampereen Sähkölaitoksen energianhankinnasta
  • Tampere on kooltaan ihanteellinen suunnitellun kokoisen laitoksen kannalta
    • koko polttolaitoksen teho pystytään hyödyntämään myös kesäaikana, jolloin energiantarve on alhaisimmillaan
  • rakentamisen suunnitellaan tapahtuvan v. 2010…2014 ja käyttöönoton v. 2014…2015
  • hanke toteutetaan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Tampereen Sähkölaitoksen yhteistyönä

 

Dosentti, FT Joonas Hokkanen, Ramboll

  • tarvittava asemakaavoitus aloitetaan vuoden 2010 aikana
  • hankkeeseen liittyvää biokaasulaitosta ei rakenneta muualle kuin Tarastenjärvelle. Jos hyötyvoimalaitos rakennetaan muualla, niin biokaasulaitos voidaan rakentaa erillisprojektina Tarastenjärvelle.
  • hyötyvoimalaitoksen teho on 1/5 Naistenlahden voimalan tehosta
  • Tampereen hyötyvoimalaitos on merkittävä hanke valtakunnankin mittakaavassa
  • YVA:ssa arvioitavat sijoitusvaihtoehdot ovat
    • Lielahti
    • Sarankulma
    • Rusko
    • Tarastenjärvi

 

Keskustelussa esiintulleita seikkoja

 

  • Sarankulmaan olisi rakennettava uusi tieyhteys
  • Sarankulman nimeksi muutettiin yleisötilaisuudessa Peltolammi
  • 180 milj. kilon (180.000 tonnia) raaka-ainetoimitukset merkitsevät, että hyötyvoimalaitokselle johtavalla tiellä liikkuu täysperävaunuautoja tai pakkaavia roskankuljetusautoja keskimäärin neljän minuutin välein arkipäivisin klo 07.00 ja 22.00 välillä (laskelmassa on EE:n muistuttamisen jälkeen huomioitu se, että autojen on palattava kuorman purkamisen jälkeen tyhjänä takaisin samaa tietä).
  • eri vaihtoehtopaikkojen sosiaaliset vaikutukset on arvioitava
    • miten hankkeen myönteisiä vaikutuksia voidaan vahvistaa?
  • Epilänharjun asukkaat yrittivät muuttaa Lielahden vaihtoehdon nimeksi Epilän vaihtoehto, mutta sitä ei hyväksytty
  • Peltolammin vaihtoehto sijaitsee luontonäkökohtien kannalta arvokkaalla kallioalueella. Alueen pienvesistöjä ei ole vielä pilattu.
  • Peltolammin vaihtoehto sijaitsee Peltolammin pohjoispään kohdalla heti radan länsipuolella
  • Sulkavuoreen suunniteltu keskusjätevedenpuhdistamo ja hyötyvoimalaitos eivät mahdu samaan kalliotilaan Sulkavuoressa
  • jos hyötyvoimalaitos rakennetaan Tarastenjärvelle, joudutaan kaukolämpöverkkoa rakentamaan 7 kilometriä, jotta päästään Tampereen nykyiseen kaukolämpöverkkoon. Rakentamismahdollisuudet selvitetään YVA:ssa.

 

Muuta

 

Vaihtoehdoista järjestetään syksyn aikana asukastyöpajoja, joihin kutsutaan kunkin alueen asukasyhdistysten edustajat. Palokallion Omakotiyhdistys ry saa kutsun Peltolammin vaihtoehtoa käsittelevään asukastyöpajaan.

 

Muita kutsuttavia tahoja ovat mm. Etelä-Alvari, Peltolammiseura ja Härmälän Omakotiyhdistys.

 

Asukastyöpajatoimintaa vetää Seela Sinisalo Ramboll´sta.

 

Vielä…        

 

Oletan, että hyötyvoimalaitos ja biokaasulaitos rakennetaan Tarastenjärvelle. Kannatin tätä vaihtoehtoa jo silloin, kun Hämeenkyrön suunnitelmat kariutuivat asukkaiden painostuksen vuoksi.

 

Tarastenjärvi-vaihtoehto ei kuitenkaan ole varma, joten muistutukset muiden vaihtoehtojen torppaamiseksi ovat paikallaan. Jokaisella mielipiteellä on vaikutusta, jotta järkevään ratkaisuun päädyttäisiin.

 

Pidän Tarastenjärveä hyvänä ratkaisuna senkin vuoksi, että toteutuessaan hanke vauhdittaisi 9-tien parannustöitä ainakin Atalan ja Tarastenjärven liittymän välillä. 9-tien parantaminen tulee aiheelliseksi myös sen vuoksi, että Nurmi-Sorilan rakennustyöt alkavat muutaman vuoden kuluessa.

 

Tarastenjärven vaihtoehtoa kannattaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, Tampereen hyötyvoimalaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Sähkö, Ramboll, Sarankulma, Peltolammi, Lielahti, Epilänharju, Rusko, Tarastenjärvi, 9-tie,

Kaistapäiden hommia

Maanantai 6.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Olin perjantaina työn vuoksi syrjä-Suomessa eli Turussa ja palasin sieltä Tampereelle vasta lauantaina iltapäivällä.

 

Havaitsin, että 9-tiellä oli nopeusvalvontakameratolppia tuhottu perjantai-aamun ja lauantai-iltapäivän välillä.

 

Tuhotut kameratolpat sijaitsevat Urjalassa ja Kylmäkoskella.

 

Aamulehden uutisoinnin perusteella kyse on neljän kameratolpan tuhoamisesta.

 

Tuhotyö ei ole järkiviisaiden puuhaa, vaan homman ovat hoitaneet niukkajärkiset kaistapäät.

 

Ajan vuodessa työajoja yli 25.000 kilometriä ja omia ajoja saman verran. Ajokilometrejä henkilöautolla minulle on vuosien saatossa kertynyt n. 2.000.000 kilometriä.

 

Pidän melkein luonnollisena, että olen tänä aikana saanut puolenkymmentä sakkoa ylinopeudesta. Siitä huolimatta kannatan automaattista nopeusvalvontaa.

 

Nopeusvalvonta eri muodoissaan on erityisen tähdellistä 9-tiellä Tampereen ja Turun välillä. Vilkas "poikittaisliikenne" hirvien ja peuroj - anteeksi kauriiden - vuoksi on niin vilkasta, että nopeusvalvonta tieosuudella on mielestäni välttämätöntä.

 

Liikennekuri 9-tiellä on toki kohentunut, mutta henkensä altistavia löytyy edelleen.

 

Tervehdin tyytyväisyydellä syksyn saapumista, sillä se tietää 9-tien nopeusrajoitusten muuttumista 80 kilometriin tunnissa. Silläkin nopeudella ehtii vallan hyvin Tampereelta Turkuun ja Turusta Tampereelle - puhun vankan kokemuksen äänellä.

 

Toivon, että nopeusvalvontakameratolppien tuhoajat saadaan kiinni ja lailliseen edesvastuuseen tekemisistään.  Kameratolppien tuhoaminen viestii piittaamattomuudesta yhteiskunnan säädösten noudattamiseen ja sen vuoksi syyllisiä pitää rangaista rankimman jälkeen.

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 9-tie, Tampere-Turku, nopeusvalvontakamerat, nopeusvalvonta,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »