Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kaksikymmentä vuotta omakotiasukkaiden edunvalvontaa ja virkistystoimintaa Palokalliolla

Lauantai 1.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Palokallion Omakotiyhdistys ry perustettiin 6.12.1990. Omakotiyhdistys täytti siis viime Itsenäisyyspäivänä 20 vuotta.

Omakotiyhdistyksen perustava kokous pidettiin Multisillan seurakuntatalolla ja paikalla oli yhdistyksen 15-vuotishistoriikin laatineen Rauno Kouhian mukaan 16 henkilöä. Olin paikalla eli kuulun yhdistyksen perustajajäseniin.

Palokallion Omakotiyhdistys ry on pieni yhdistys, mutta se on saanut toiminnallaan laajaa huomiota Tampereella.

Olemme joutuneet koko olemassaolomme ajan puolustamaan tavallisen tamperelaisen – omakotiasujan – elinolosuhteita.

Lentomelu, VT3:n liikennemelu, voimajohtolinjan sijainti liian lähellä asutusta ja erityisesti huonekalujätti Ikean aiheuttamat elinolosuhteiden heikennykset ovat merkinneet sitä, että Palokallion Omakotiyhdistys ry on joutunut nousemaan ”barrikaadeille”.

Palokallion Omakotiyhdistys ry on pystynyt jatkuvasti uudistumaan. Uudistumisen keskeinen elementti on ollut se, että puheenjohtajan pestin hoitaja vaihtuu ripeään tahtiin.

Kahdenkymmen vuoden aikana meillä on ollut 12 puheenjohtajaa; Jarmo Mäkinen, Jari Kailajärvi, Erja Lehtivirta, Pertti Paulakorpi, Kari Santavuori, Rauno Kouhia, Seppo Viljamaa, Jukka Välimäki, Esko Erkkilä, Henry Kukkola, Leena Kiuru ja nyt puheenjohtajana toimiva Pirjo Hyvärinen-Kantee.

Me palokalliolaiset – ainakin minä – katselemme surullisena niitä yhdistyksiä, joissa sama henkilö on toiminut puheenjohtajana viisi vuotta yhteen soittoon. Tampereelta taitaa löytyä omakotiyhdistyksiä, joissa sama henkilö on ollut puheenjohtajana yli kymmenen vuotta.

On helppo kuvitella, että kymmenvuotinen yhden henkilön puheenjohtajuus heikentää kaiken aloitteellisuuden yhdistystoiminnassa ja yhdistys alkaa elämään henkitoreissaan.

Palokallion Omakotiyhdistys ry suuria haasteita ovat ns. Ikea-räjäytysten kiinteistöille aiheuttaminen vaurioiden korvaaminen. Tampereen kaupunki on ollut umpikorvainen korvausvaatimuksille, vaikka solmimme asiasta erillisen sopimuksen. Kaupungin umpikorvaisuus on pelottavaa, kun ajattelemme niitä uusia hankkeita, joita Tampereen kaupungilla on eteläisellä alueellaan.

Lahdesjärven osayleiskaavasuunnitelmat ja niiden toteuttamiseen liittyvät Tampereen ehkä kaikkien aikojen suurimmat räjäytystyöt merkitsevät Palokallion Omakotiyhdistykselle valtavia haasteita.

Lakalaivan kaavasuunnitelmat ovat seuraava suuri koitos, jossa Palokallion Omakotiyhdistys ry joutunee esiintymään etulinjassa.

Peltolammin tiivistysrakentaminen ja sen myötä mahdollisesti muodostuva käytäntö viihtyisten asuinalueiden raiskaamisesta merkitsevät jatkuvaa varuillaanoloa Palokallion Omakotiyhdistykselle.

Olemmeko kahdenkymmenen vuoden aikana saaneet mitään aikaiseksi?

Olemme saaneet paljonkin.

Saimme Tampereen kaupungin Ikea-huumassaan siirtämään Ikean liittymiä pois alueemme läheisyydestä siten, että niiden osalta voimme jatkaa joltisenkinlaista elämää. Valitettavasti vedimme valituksemme pois Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta. Olisimme sen ilmeisesti voittaneet ja Ikea olisi saanut katsella jostain muualta pesäpaikkaa.

Solmimamme Ikea-sopimus merkitsi vanhan kaatopaikka-alueen kunnostamista ja alueemme laidalla kulkevan voimajohtolinjan purkamista.

Voimajohtolinjan purkaminen merkitsi hengenvaarallisen ja ikääntyneen voimajohtolinjan poistumista vaarantamasta alueen asukkaita ja Palokalliolla liikkuvia. Purkamisen nokkamiehenä toimivat Veikko Niemelä sekä Henry Kukkola – nostan ”häntääni”, että osasin vaatia voimajohtolinjan purkamista osana Ikea-sopimusta.

Ikea-sopimukseen kirjattiin tiettyjä räjäytysten aiheuttamiin heilahdusnopeuksiin liittyviä kohtia. Niiden osalta Markku Kanteen rooli oli keskeinen. Ilman hänen jatkuvaa seurantaansa Ikea-räjäytysten tuhot olisivat olleet tyystin toista suuruusluokkaa kuin nyt.

Ikea-taistelujen tärkeänä henkilönä on vielä mainittava silloinen puheenjohtajamme Leena Kiuru. Hänen syvällinen laki- ja säädöstuntemuksensa sekä sujuva kynänsä olivat keskeisellä sijalla, kun taistelimme olemassaolostamme Ikea-huumaa vastaan.

Palokallion Omakotiyhdistys ry ei voi jatkossakaan alkaa lepäämään laakereillaan.

Sen verran kuitenkin irroittelimme, että tarjosimme alueemme asukkaille ja heidän Uudenvuoden-vierailleen samppanjat keskiyön hetkenä viime yönä.

Olemme viime vuosina tarjonneet nuotiotulien loisteessa asukkaille Palokallion Pamaus-juomaa vuodenvaihteen hetkillä, mutta nyt juhlistimme 20-vuotisjuhlaamme Pamaus-juoman lisäksi samppanjatarjoilulla!

Sen Palokallion Omakotiyhdistys ry ja sen jäsenet ovat totisesti ansainneet!

 -Esko Erkkilä-

 

PS. Uudenvuoden aamu alkoi tavanomaiseen tapaan eli räjäytysroinan haravoisella ja rojun laittamisella roskasäkkeihin. Rojun määrä on vähentynyt, mutta edelleen sitä on tapahtumapaikalla vähintään riittävästi. Rojunkerääjiä ei aamusella montaa ole, mutta vakioporukka jaksaa siistiä elinympäristöään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallion Omakotiyhdistys, Tampere, Ikea, Ikea-sopimus, Rauno Kouhia, Veikko Niemelä, Henry Kukkola, Leena Kiuru, Markku Kantee, Palokallion Pamaus, Pirjo Hyvärinen-Kantee, Jukka Välimäki, Seppo Viljamaa, Kari Santavuori, Pertti Paulakorpi,

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen uudistamisprosessi pääsee nyt toden teolla alkamaan

Maanantai 27.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Ehdin vasta toissapäivänä eli Joulupäivänä kuuntelemaan Radio Moreenin taltioiman radioinnin Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksesta 15.12.2010, jossa käsiteltiin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen toimintamallin kehittämistä.

Sain toki tiedon päätöksestä välittömästi ”nuijan kopahtamisen” jälkeen, mutta oli mielenkiintoista – joskin hieman surullistakin – seurata puheenvuoro puheenvuorolta sitä näytelmää, jonka jälkeen päädyttiin selvitystyöryhmän ja Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan kannattamaan vaihtoehtoon.

Lopullinen päätös syntyi XL-ryhmän äänin 38 – 29.

Päätöksen kyytipojaksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Anneli Kivistön toivomusponnen henkilöstön uudelleensijoittamisperiaatteista.

Kaupunginvaltuuston päätös on vastuullinen ja se merkitsee kaupunkilaisten sekä veronmaksajien etujen huomiointia.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana arvostan mm. Irja Tulosen (kok) käyttämiä puheenvuoroja, joissa hän kysyi, että onko esim. asfalttiaseman hoitaminen yhtä tärkeää kaupungin ylläpitämää toimintaa kuin vanhuksista ja sairaista huolehtiminen.

Keskustan Mikko Kriikku peräänkuulutti aivan oikein, että päätöksiä pitää nyt tehdä, jotta Infrassa voidaan kääriä hihat ja aloittaa toiminta uusilta pohjilta.

Apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi olleensa ainoa luottamushenkilö Infran tulevaisuutta selvitelleessä työryhmässä. Hän mainitsi, että valmistelutyö tehtiin ”suurennuslasin kanssa” eli perusteellisesti.

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Mikko Leppälahti kertasi, että Infran johtokunta on jo puolitoista vuotta sitten aloittanut toimenpiteet liikelaitoksen virtaviivaistamiseksi. Nyt valtuustossa paljon parranpärinää kirvoittanut asfalttiaseman myynti on pieni osuus Infran kehittämisessä.

Kiitän Tampereen kaupunginvaltuustoa Infran kehittämispäätöksestä.

Kaupunginvaltuuston päätös on luottamuslause Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnalle ja siitä olen luonnollisesti johtokunnan varapuheenjohtajana hyvin tyytyväinen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Tampereen Infra, Tampereen Infran johtokunta, XL-ryhmä, Irja Tulonen, Mikko Kriikku, Timo Hanhilahti, Anneli Kivistö, Radio Moreeni, Moreeni,

Metsätalouden ja puunjalostusteollisuuden tulevaisuudennäkymät ovat valoisat

Perjantai 17.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Otsikossa on paljon luvattu, mutta jos on uskominen keskiviikkona 15.12.2010 Tampere-talossa järjestetyn OP-Metsäseminaarin antiin, niin toteamus pitää paikkansa.

 

Seminaarin järjestivät yhteistyössä Pirkanmaan Osuuspankit ja Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi.

 

Olin kutsuvieraana paikalla.

 

Seminaarin tärkein osio oli maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan esitys, jossa hän linjasi eväitä metsätalouden kannattavuuden parantamiseksi.

 

Ministeri painotti, että nuorten taimikoiden hoitoon pitää panostaa, sillä taimikoissa on tulevaisuus. Taimikoiden hoitoa ei saa laiminlyödä ja taimikonhoidon rästit on kirittävä kiinni.

 

Ministeri Anttila muistutti, että kirves – nykypäivänä kai monitoimikone – on paras metsänhoitaja.

 

Hakkuiden lisäämiseen on mahdollisuuksia, sillä Suomen metsien kasvu on 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, kun hakkuumäärä on vain tasoa 80 milj. kuutiometriä.

 

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila painotti, että alalla on nyt taas investointihalukkuutta. Se luo uskoa suomalaisten metsätuotteiden arvoketjun tulevaisuudelle.

 

Seminaari oli suunnattu metsänomistajille, mutta Anttila muistutti metsäntuotteiden arvoketjun merkityksestä laajalle osalle suomalaisia.

 

Metsän arvoketjun merkitys on tärkeä mm. omalle perhekunnalleni, sillä pesueestamme yksi saa elantonsa monitoimikoneiden suunnittelusta ja toinen elintarviketeollisuuspakkausten tuotantotoiminnasta! Molemmat ovat siis tiiviisti kiinni metsän ja sen tuotteiden arvoketjussa.

 

Puuraaka-aineen kasvava merkitys bioenergian lähteenä sekä puurakentamisen vilkastuminen ovat ministerin mukaan lähiaikojen positiivisia näkökulmia metsän ja metsätalouden kannalta. Tältäkin osin ministerin näkemyksiin on helppo yhtyä.

 

Sirkka-Liisa Anttila painotti metsien maisema- ja virkistysarvoja.

 

Yleisökysymyksessä viitattiin eräiden poliittisten tahojen haluun asettaa kiinteistövero tai sitä vastaava maksu metsille. On selvä, että sellainen vero tai maksu romuttaisi nykyiset laajat jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat kenen hyvänsä vapaan liikkumisen metsissä.

 

Hirvikannan oikeassa mitoituksessa metsänomistajien ja metsästäjien hyvä yhteistyö on ratkaisevassa asemassa. Metsien myyrätuhojen torjunta onkin jo paljon vaikeampi kysymys – siihen ei ole ratkaisua keksittynä.

 

Metsätaloudelle ja puuntuotannon arvoketjulle on saatu päättymässä olevana vaalikautena paljon hyvää aikaan. Ministeri Anttilan rooli on ollut tässä keskeinen.

 

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat metsätaloustuotteiden osalta tärkeät vaalit.

 

Toivottavasti suomalaiset osaavat äänestää siten, että metsänhoito ja metsätaloustuotteiden arvoketjun kaikki osaset voivat jatkaa hyvään vauhtiin päässyttä eteenpäin menoaan myös vaalien jälkeen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sirkka-Liisa Anttila, maa- ja metsätalousministeri, Tampere-talo, Metsänomistajien liitto, Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi,

Tapasin kaupungilla vain iloisia ja palvelunhaluisia ihmisiä!

Torstai 16.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen hoitaa kaupungilla omia ja hieman muidenkin asioita pitkän tovin.

 

Tapasin eri pisteissä vain iloisia ja palvelunhaluisia ihmisiä, joten tulin itsekin iloiseksi!

 

Ensimmäiseksi kävin Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen konttorilla allekirjoittamassa edelliskokouksemme pöytäkirjan. Tapasin Nekalassa tuttuja ja hymyileviä ihmisiä, joten kaupunkikierrokseni alkoi suotuisissa merkeissä.

 

Seuraavaksi poikkesin Keskustan kansanedustajaehdokkaan Raili Naskalin liikkeessä Kuninkaankadulla ja Railin hyväntuulisuus paransi entisestäänkin hyvää mieltäni.

 

Koskikeskuksen Silmäasemalla saamani palvelu oli hienoa ja Koskikeskuksen Elisa-Shopissa Jessica-asiantuntijan ammattitaito oli suorastaan hämmästyttävän korkeatasoista ja fiksua. DNA:n liittymä muuttui Saunalahden liittymäksi hyvillä mielin. Olen huonosti perillä nykyaikaisesta puhelin ja läppäritekniikasta, mutta Jessica osasi ne sitäkin paremmin!

 

Seuraavaksi piti tehdä pieni vakuutuskuvio Rautatienkadun Tapiolassa ja pienestä bisnesmahdollisuudesta huolimatta saamani palvelu oli sielläkin  loppuun asti hoidettua! Voiko vakuutusyhtiössä useinkin saada noin hyvää palvelua!

 

Kaupunkimatkani kruunuksi kävin Frenckellin palvelupisteessä, jossa muutin perheemme nuorisolla olleen matkakortin aikuisten matkakortiksi.

 

Matkakortin vaihtaminen oikeaksi sujui kuin tanssi ja vaihtamisoperaatio ei tuntunut lainkaan vaikealta.

 

Eilisen jälkeen tuntuu, että Tampereella on yksinomaan hienoja ja fiksuja henkilöitä palvelutehtävissä. Pidän mieluusti mielessäni tämän ja eilisen kokemuksen perusteella se on aivan oikea tunne!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infratuotanto Liikelaitos, Raili Naskali, Koskikeskuksen Silmäasema, Koskikeskuksen Elisa-Shop, Jessica, Tapiola, Frenckell, matkakortti, Frenckellin palvelupiste,

Nyt tarvitaan harkintaa ratikkavillitykseen!

Tiistai 14.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on yht´äkkiä polkaistu liikkeelle suunnattomalla kiireellä eteenpäin etenevä ratikkavillitys.

 

Kyseessä on Hervannasta keskustan kautta Lentävänniemeen kaavaillun ratikkareitin suunnittelu.

 

Aiheen tiimoilta järjestettiin 7.12.2010 Tampereen Yliopistolla työpajatyöskentelyyn pohjautunut tilaisuus eri sidosryhmille.

 

Edustin tilaisuudessa Suomen Keskustan Tampereen valtuustoryhmää, vaikka en kuulukaan valtuutettuihin.

 

Työpajakutsun olivat saaneet kaikki valtuustoryhmät, mutta Suomen Keskustan eli allekirjoittaneen lisäksi paikalla oli ainoastaan Tampereen Sitoutumattomia edustanut Lasse Oksanen. Ihmettelen, että muita valtuustoryhmiä vaikuttaminen ei kiinnostanut!

 

Työpajassa oli aistittavissa melkein hurmoshenkinen ratikkainnostus, sillä poikkipuolista sanaa ratikasta ei kuultu.

 

Suomen Keskusta ei ole ratikkaa vastaan, mutta ei myöskään sen puolesta.

 

Haluamme selvittelyvaiheessa aidosti tarkastella kaikkia vaihtoehtoja puhtaalta pöydältä.

 

Esitin seutukunnallisen näkökulman liittämistä oleelliseksi osaksi ratikan suunnittelua. Ainoastaan Väinö Paunu Oy:n toimitusjohtaja Martti Paunu esitti samantapaisia ajatuksia.

 

Ratikka ratkaisisi ainoastaan osan tamperelaisten ja Tampereen seutukunnan joukkoliikenteeseen liittyvistä ongelmista.

 

Ratikan ohella on pohdittava ainakin lähijuna- sekä bussiliikenteen mahdollisuuksia. Näiden kolmen joukkoliikennemuodon yhteispelin tulisi olla selvitysten ytimessä. 

 

Asun Palokalliolla ja meille ratikka ei tuo mitään uutta. Pelkään, että ratikkaan kumotut miljoonat olisivat pois bussilinjojen kehittämisestä. Me emme halua olla pelkästään ratikan maksumiehiä, vaan meille pitää tarjota jotain muuta.

 

Toivon, että ratikkatyöpajasta poissaolleet poliittiset ryhmät osaavat olla terveen kriittisiä ratikkainnostukselle.

 

Ratinkan valmistelu jatkukoon, mutta toivon keskusteluun enemmän kokonaisvaltaista näkemystä lähivuosikymmenten joukkoliikennetarpeistamme.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere ja ratikka,

Kokoomuskarsinassa rytisee

Sunnuntai 12.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampere-Pirkkala -lentoaseman terminaalirakennuksen rahoituskiemurat ovat aiheuttaneet rytinää Pirkanmaan Kokoomus-karsinassa.

 

Rytinän aiheuttajina ovat kunnostautuneet kaikki pirkanmaalaiset kokoomuskansanedustajat, sillä kilven kiillottamisella on kiire, kun huhtivaalit lähestyvät.

 

Kokoomus-pakan sekoittajana kunnostautui Mikko Alatalo, joka osasi kertoa osuudestaan 1,1 M€:n suuruisen määrärahan saantiin.

 

Kansa osaa arvostaa Alatalon toimintaa Tampereen, Pirkanmaan ja "puolen Suomen" parhaaksi.

 

Kokoomuksella on kiire poimia ne rippeet, jotka Alatalon onnistumisen jälkeen jäivät poimittaviksi.

 

En tunne kaikkia taustakuvioita, mutta vahvasti oletan, että Harri Jaskarilla oli Kokoomuksessa keskeinen rooli, kun terminaalirahoituksesta päätettiin.

 

Se lienee kiistatonta, että Mikko Alatalon neuvottelut Hannes Mannisen kanssa lopulta ratkaisivat asian kääntymisen Tampereella ja Pirkanmaalle myönteiseksi. Vasta Alatalon ja Mannisen neuvonpidon tuloksena pääministeripuolue antoi tukensa Tampere-Pirkkalan -lentoaseman kehittämiselle.

 

Kokoomuskansanedustajista Kimmo Sasi ja Heikki A. Ollila istuvat tärkeillä paikoilla, mutta tässä prosessissa heille taisi jäädä "leimasinkansanedustajan" rooli - he löivät leiman päätökseen, joka oli todellisuudessa Alatalon ja Jaskarin toimesta neuvoteltu.

 

On hyvä, että Tampere-Pirkkalan -lentoaseman terminaalikysymyksen ratkaisuvaiheet käydään perusteellisesti läpi. Kansalaiset haluavat tietää, että ketkä kansanedustajat todella pystyvät toimimaan Pirkanmaan parhaaksi.

 

Sen tietämyksen valossa, jonka olen asiasta muodostanut, ovat Alatalo sekä Jaskari onnistujia. He ansaitsevat maakunnan luottamuksen myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Kimmo Sasi, Heikki A. Ollila, Hannes Manninen, Tampere-Pirkkalan -lentoasema,

"Valepukki Alatalo jatkaa Aamulehden toimittajien ja äänestäjien kusetusta!"

Perjantai 10.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Yllä on suora otsikkolainaus tamperelaisen oppositiokansanedustajan ylevästä hengentuotteesta, jonka hän julkaisi Aamulehden blogiosastolla joulukuun 1. päivänä klo 14.30.

 

Kansanedustaja käy kuumana kuin uuninkoukku, kun Mikko Alatalo ja Harri Jaskari onnistuivat saamaan valtiolta lupauksen osallistua Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin rakennuskustannuksiin.

 

Kyseinen kansanedustaja on muutama viikko sitten "kunnostautunut" eduskunnan kyselytunnilla oman pesän likaamiseen Tampereen tunneliasiassa raskaimman jälkeen.

 

On luonnollista jatkumoa hänen linjalleen, että hän käy nyt kuumana, kun samasta vaalipiiristä valitut kansanedustajat ovat aikaansaaneet merkittävää hyvää Tampereelle, Pirkanmaalle ja puolelle koko Suomea.

 

Johdonmukaisuutta siis kyseiseltä kansanedustajalta löytyy eli hän mollaa niitä Pirkanmaalta valittuja kansanedustajia, jotka pitävät Tampereen ja Pirkanmaan puolta ja saavat aikaan konkreettisia päätöksiä, jotka kehittävät Tamperetta, Pirkanmaata ja puolta koko Suomea.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Tampere, Pirkanmaa,

"Esteettömyyden monet kasvot"

Torstai 9.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön kehittäminen, Vammaisneuvosto sekä kaupungin vammaisyhdistysten yhteistyöjärjestö VATENK järjestivät Tampereen kaupungin valtuustosalissa otsikkoaiheisen seminaarin 3.12.2010.

 

Seminaarin tarkoituksena oli jakaa esteettömyystietoa suunnittelijoille, päättäjille ja käyttäjille.

 

Valtuustosalin lähes kaikki istumapaikat olivat täynnä ja olin eräs seminaarin osanottajista.

 

Seminaarin ajankohdaksi oli valikoitunut nimenomaan joulukuun 3. päivä, sillä vuonna 1992 YK:n yleiskokous julisti 3:nnen joulukuuta kansainväliseksi vammaisten päiväksi (päätöslauselma 47/3).

 

Seminaarin avauspuheenvuorossaan Tampereen vammaisneuvoston jäsen ja Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen totesi, että tietoa esteettömyydestä pitää levittää kaikille.

 

Urhonen kysyi, että pitäisikö joulukuun kolmatta päivää viettää niin, että kaikki paikat joihin ei pääse pyörätuolilla, suljettaisiin!  Puhutteleva kysymys.

 

Esteettömyysseminaarin anti oli runsas ja pahoittelenkin, että tamperelaisia päättäjiä seminaarissa ei juuri näkynyt. On nostettava hattua Marko Taipaleelle Ylöjärveltä, joka Ylöjärven vammaisneuvoston jäsenenä oli koko seminaarin ajan paikalla.

 

Olen tietoinen, että Ylöjärvellä esim. tuttu taksi-toiminta ei ole kunnossa ainakaan kaupungin syrjäalueilla. Ylöjärven vammaisneuvostolla siis riittää aivan perusasioissa paljon tehtävää.

 

Esteettömyys-seminaarin anti oli monipuolinen ja esityksistä sai paljon päivitettyä tietoa monista Tampereen kaupungin ajankohtaisista suunnitelmista ja hankkeista. Pyrin näillä palstoilla lähiaikoina käsittelemään joitain seminaarissa käsiteltyjä aiheita.

 

Kiitän esteettömyys-seminaarin järjestäjiä mielenkiintoisen tapahtuman järjestämisestä.

 

Seminaarin järjestäjät lupasivat, että seminaarialustukset saadaan Tampereen kaupungin nettisivuille lähipäivinä - jäämme odottamaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vammaisneuvosto, VATENK, esteettömyys, Kynnys ry, Amu Urhonen, Marko Taipale, vammaisten päivä, tuttu-taksi,

Positiivinen puhe Tampereen kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa Tampereen Keskustorilla

Tiistai 7.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki järjesti perinteisen Itsenäisyyspäivän juhlan ilotulituksineen Tampereen Keskustorilla 6.12.2010.

 

Keskustori lähiseutuineen oli täynnä väkeä. Erityisen mukavaa oli, että perheiden nuorimmat oli otettu sankoin joukoin mukaan Itsenäisyyspäiväjuhlaan.

 

Tilaisuuden musiikkiannista vastasivat Tampereen Työväenyhdistyksen soittokunta johtajanaan Päivi Pyymäki sekä Tampereen Poliisilaulajat, joita johti Lasse Kautto.

 

Näyttelijä Petra Saaristo esitti Lauri Viidan runon "Alfhild".

 

Juhlapuheen Raatihuoneen parvekkeelta piti apulaispormestari Timo Hanhilahti.

 

Juhlayleisöä miellytti Hanhilahden tulevaisuudenuskoinen näkökulma juhlapuheessaan.

 

Arvostin, että Hanhilahti mainitsi pariinkin kertaan puheessaan yritysten pärjäämisen tärkeyden. Samoin hän painotti tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä Tampereen hyvinvoinnille.

 

Kulttuurin merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille sai merkittävän osan apulaispormestarin puheessa.

 

Apulaispormestari Timo Hanhilahti teki joidenkin mielestä ehkä rohkeankin avauksen, kun hän esitti vuoden 1918 tapahtuminen huomiointia jollakin sopivalla tavalla, kun Tamperetta kehitetään.

 

Hanhilahti painotti, että sisällissodan - tätä termiä Hanhilahti käytti - molempien osapuolten näkökulmat pitää huomioida, kun 1918 -tapahtumia hyödynnetään esim. Tampereen matkailussa.

 

Kannatan apulaispormestari Timo Hanhilahden avausta ja toivon, että sitä aletaan kehittää!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Työväenyhdistys, Päivi Pyymäki, Tampereen Poliisilaulajat, Lasse Kautto, Petra Saaristo, Lauri Viita, Alfhild, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti,

Katri-Helenan lavasäteily on edelleen täydellistä!

Sunnuntai 5.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Agrologit ry järjesti pikkujoulutilaisuutensa kruunuksi osallistumisen Katri-Helenan "Joulutaivas" esitykseen Tampere-talon Isossa salissa torstaina joulukuun 2. päivänä.

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n jäsenenä olin paikalla.

 

Katri-Helenaan vuodet eivät vaikuta, sillä hän on yhtä raikas esiintyjä kuin vuonna 1966, jolloin sain ensimmäisen kerran nähdä hänet Aitoon Honkalan lavalla.

 

Katri-Helena esitti Tampere-talossa jouluaiheisen kavalkaadin suosituimmista joululauluista ja mukana hänen ohjelmistossaan oli myös talviseen aikaan hyvin sopivia muita kappaleita.

 

Säestävä orkesteri oli kuusi-miehinen. Kaikki Katri-Helenan taustaorkesterin jäsenet ovat huippumuusikoita, joten parituntinen Tampere-talossa oli hieno elämys.

 

Väkeä oli "tupa täynnä", sillä vapaita paikkoja oli ainoastaan muutama.

 

Katri-Helenan valttina on luonnollisuus ja hänen esiintymistaitonsa on kerrassaan valloittava.

 

Totesimme tauolla, että tänään emme kuule "Puhelinlangat laulaa" -kappaletta. Näin luonnollisesti olikin, sillä joulutaivas-aiheiseen konserttiin se ei kuulunut.

 

Katri-Helenan artistiura on nyt kestänyt 47 vuotta eli hän on aloittanut levytysuransa vuonna 1963.

 

Katri-Helenan "Joulutaivas" -konsertit jatkuvat eri puolilla Suomea lähes jouluun saakka.

 

Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan ja kokemaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katri-Helena, Joulutaivas, Tampere-talo, Pirkanmaan Agrologit,

Tamperelaisilla, pirkanmaalaisilla ja "puolella Suomea" on aihetta hyppiä ilosta ilmaan!

Perjantai 3.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Aamulehden etusivulla oli eilen monipalstainen kuva, jossa kansanedustajat Mikko Alatalo ja Harri Jaskari hyppäävät riemusta lähes kattoon saakka.

 

Etu- ja nelossivun juttu selvittivät kahden pirkanmaalaisen kansanedustajan ilon: Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin laajennukseen on vihdoin saatu varmennettua kauan kaivattu valtion rahoitusosuus.

 

Alatalo ja Jaskari hyppivät ilosta, mutta samaan on aihetta kaikilla tamperelaisilla, pirkanmaalaisilla ja lähes "puolella suomalaisista", sillä Tampere-Pirkkalan lentoaseman vahvistaminen matkustajalentoasemana saa nyt kaivattua pontta.

 

Kansanedustajan onnistuminen saa tietysti muut kansanedustajat happamiksi ja asenne "Väärin sammutettu" nousee heidän valituksessaan pintaan. Valitus ja urputtaminen korostuvat nyt, sillä jatkoa hamuavat kansanedustajat vaanivat ja vahtivat muiden tekemisiä silmä tarkkana.

 

Aamulehden jutussa kerrotaan Alatalon maininneen, että aloitteita tulee ja menee, mutta ratkaisevat neuvottelut käydään henkilökohtaisesti. Ovatko urputtajat tyytyneet yhteisten kannanottojen allekirjoittamiseen ja eivät ole sen jälkeen pystyneet rakentavaan yhteistoimintaan päättäjien kanssa? Tätä hieman ounastelen.

 

Oleellista on, että asia on saatu hyvään vauhtiin. Toivottavasti myös Finavia uskaltaa ottaa sen lopullisen askeleen, joka vielä tarvitaan, jotta laajennusosaa päästään rakentamaan.

 

Työmiehet ovat palkkansa ansainneet ja tässä tapauksessa se on maakunnan kärkikansanedustajien saama positiivinen julkisuus.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Tampere-Pirkkala lentoasema, Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaali,

Keskustan tarjoamat Marlin glögi ja kotimaiset piparit olivat tervetullut lämmike Keskustorin markkinoilla

Tiistai 30.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tempaisi eilen ja pystytti telttansa viimaiselle Keskustorille.

 

Saimme hyvän paikan Hämeenkadun kupeelta aivan Raatihuoneen viereltä.

 

Ratkaisumme lähteä mukaan markkinoille oli oikea, sillä saimme paljon positiivista palautetta osallistumisestamme.

 

Tilaisuutemme vetonaulana oli kansanedustaja Mikko Alatalo, joka esiintyi kahdesti. Hän keskittyi ajankohtaisten poliittisten kysymysten selvittelyyn, mutta ensimmäisen esiintymisensä aikana hän myös lauloi sankan kuulijajoukon mielihyväksi.

 

Tarmo Niemenmaa, Vilhartti Hanhilahti, Iinu Kuusento sekä Raili Naskali olivat muut kansanedustajaehdokkaat, jotka uskalsivat uhmata talvista säätä.

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varavaltuutettu ja puuhanainen Titta Mattila jaksoi koko pitkän päivän tarjoilla kuumaa glögiä ja Kantolan pipareita.

 

Kaupunginhallituksen jäsen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Kriikku poikkesi työkiireidensä lomassa tapaamassa väkeä.

 

Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva oli lähes koko päivän ajan aktiivinen keskustelija ja myös kunnallisjärjestön kunniapuheenjohtaja sekä vahva taustavaikuttaja Matti Kaperi piipahti Särkänniemi Oy:n hallituksen kokouksen jälkeen pitkäksi toviksi tapaamassa laajaa tuttavajoukkoaan.

 

Mikko Alatalon kaksi esiintymistä keräsivät sankan yleisöjoukon maistelemaan kuumaa glögijuomaa ja napostelemaan Kantolan pipareita.

 

Kylmässä säässä vietetyn lämminhenkisen tilaisuuden eräs kohokohta oli kun Raili Naskali, Iinu Kuusento ja Tarmo Niemenmaa esittivät markkinayleisölle Sylvian joululaulun. Näki, että taitajat eivät olleet ensimmäistä kertaa "pappia kyydissä"!

 

Teltalla poikenneet kansalaiset olivat hyvin perillä, että Keskustan suosio on viimeisimmän gallup-tutkimuksen mukaan ohittanut SDP:n kannatuslukemat.

 

Oli mukava kuulla monen kertovan, että he ovat mielissään Keskustan kohenevista kannatuslukemista.

 

Markkinatapahtumassa tuli taas kerran selväksi se, että ehdokkaiden jalkautuminen erilaisissa tapahtumissa kuntalaisten pariin on tärkeää. Se antaa ehdokkaalle mahdollisuuden saada aitoa kansalaispalautetta.

 

Keskustorin markkinat olivat hieno tilaisuus myös siinä mielessä, että sen anti kertoi Keskustalla olevan vahvaa kannatusta Tampereella ja Tampereen lähiseudulla.

 

Näistä asetelmista on keskustalaisena mahtavaa lähteä kohti kevään eduskuntavaaleja!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustorin markkinat, Tampereen kunnallisjärjestö, Mikko Alatalo, Vilhartti Hanhilahti, Tarmo Niemenmaa, Iinu Kuusento, Raili Naskali, Titta Mattila, Antti Juva, Matti Kaperi, Mikko Kriikku, Särkänniemi Oy,

TULIPALO - HÄMEENKATU SULJETTU!

Keskiviikko 24.11.2010 - -Esko Erkkilä-

 

Tampereen sisääntuloväylillä sijaitsevat tieliikenteen informaatiotaulut olivat tärkeässä käytössä maanantaina marraskuun 12. päivänä, sillä Hämeenkatu 10:ssä riehunut tuhoisa tulipalo vaikeutti keskustan liikennettä pahoin.

 

Kaupungin sisääntuloväylillä sijaitsevat informaatiotaulut helpottivat liikenneongelmia, sillä kaupunkiin tulijat saivat tulipalosta tiedon jo kaukana kaupungin ulkopuolella. Saamansa tiedon perusteella tulijat osasivat muuttaa ajosuunnitelmiaan ja karttaa keskustaan saapumista.

 

Ajoin maanantai-aamupäivän aikaan Ylöjärven - Viljakkalan suunnalla ja pääsin omin silmin näkemään tehokkaat ja yksinkertaiset tiedonannot.

 

Autoilijoiden saaman informaation arvoa korostaa se, että informaatiotaulujen tekstiä päivitettiin tilanteen kehittymisen tahdissa.

 

Alkuvaiheessa informaatiotauluissa oli otsikkoteksti, mutta päivän edetessä autoilijoille annettiin täsmällisempää tietoa.

 

Informaatiotaulujen paikat ovat ainakin Ylöjärven suunnalla valittu oikein, sillä autoilijoilla on niiden jälkeen valittavanaan eri reittejä Tampereelle saapumiseksi tai Tampereen kiertämiseksi.

 

Kiitän liikennesuunnittelijoita tärkeän tiedon välittämiseen soveltuvan järjestelmän luomisesta!

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Hämeenkatu 10, tuhoisa tulipalo Tampereella,

Liittokansleri Merkel´n tapaaminen on jäänyt pääministeri Mari Kiviniemelle erityisesti mieleen !

Sunnuntai 21.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti syyskokouksensa UKK-instituutissa lauantaina marraskuun 20. päivänä. Piirikokouksen pääesiintyjäksi olimme saaneet pääministeri Mari Kiviniemen.

 

Pääministeri Kiviniemellä oli kiireinen päivä Tampereella, sillä hän oli aamusella läsnä Suomen Partiolaisten 100-vuotisjuhlassa Tampere-talolla.

 

Partiolaistilaisuuden jälkeen pääministeri kävi Aamulehden haastattelussa klo 11.30 ja sen jälkeen hän osallistui klo 12.00 Keskustan yleisötilaisuuteen Wayne´s Coffeessa  Finlaysonilla Siperiassa.

 

Sain vetää pääministeri Kiviniemen haastattelun Wayne´s Coffeessa.

 

Wayne´s Coffee osoittautui erinomaiseksi yleisötilaisuuspaikaksi, sillä varaamamme 140 kahvi- ja croisant-lippua hupenivat hetkessä. Tilat ovat esiintyjille mainiot, sillä esiintyjät voivat helposti sijoittua muutaman askelman kahvilan lattiatasoa ylemmäs, joten yleisö näkee esiintyjät vaivattomasti.

 

Paikan etuna on myös se, että Aamulehden toimittajien työpisteet ovat lähellä, joten arvovieraiden haastattelut on helppo toteuttaa.

 

Paikkana Wayne´s Coffee on täysosuma!

 

Tilaisuuden aluksi esittelin kaikki paikalla olleet Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaat - laadukasta joukkoa kaikki! Ehdokkaat kertoivat lyhyesti itsestään ja näin pääsimme hyvään vireeseen pääministeriä odotellessa.

 

Olin varautunut "pääministerin haastattelutuntiin" parillakymmenellä kysymyksellä. Lähes kaikki ne ehdimmekin käydä läpi haastattelun aikana.

 

Eräs valmistelemani kysymys kuului suurin piirtein näin: "Mikä tilanne tai tapaaminen on jäänyt pääministerikaudelta erityisesti mieleen?"

 

Suuri yllätys ei ollut, kun pääministeri vastasi, että Saksan vierailu on jäänyt hänelle erityisesti mieleen mukavana muistona.

 

Pääministeri Mari Kiviniemi viihtyy yleisötilaisuuksissa ja hän osaa ottaa kuulijansa. Näin tapahtui myös Wayne´s Coffeessa Tampereen Finlaysonilla.

 

Keskustalaisuudesta on helppo olla ylpeä, kun saa olla samoissa tilaisuuksissa pääministeri Mari Kiviniemen kanssa. Tämän me tamperelaiset saimme kokea marraskuun 20. päivänä 2010!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pääministeri Mari Kiviniemi, Mari Kiviniemi, UKK-instituutti, Tampere-talo, Wayne´s Coffee, Finlayson, Siperia,

Vammaisyhdistysten, eri hallinnonalojen virkamiesten sekä poliittisten päättäjien tapaaminen Vammaispoliittisen ohjelman laatimiseksi

Torstai 18.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki päivittää vammaispoliittisen ohjelmansa vuoden 2010 aikana.

 

Kaupunki oli kutsunut vammaisjärjestöjen edustajat, eri hallintoalojen virkamiehet sekä poliittisten ryhmien edustajat keskustelutilaisuuteen ja työpajaan, joka järjestettiin

 

17.11.2010 klo 16.30-19.00 Tulppaanitalon koulutustilassa, osoite Pinninkatu 51.

 

Tilaisuuden vetovastuussa oli Kehityspiikki Consulting Oy:stä Markus Anttila, joka on ollut mukana ohjelman päivityksessä alusta alkaen. Tilaisuudessa työstettiin vammaispoliittisen ohjelmatyöryhmän ensimmäistä luonnosta ohjelmaksi.

 

Nyt valmisteltava ohjelma laaditaan käsittämään v. 2013 alkavan valtuustokauden. Tavoite on, että ohjelmaan kirjatut asiat saadaan toteutettua seuraavan valtuustokauden loppuun mennessä.

 

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja sain olla siinä mukana Suomen Keskustan edustajana.

 

Muiden poliittisten puolueiden edustajina olivat paikalla:

 

* Irja Tulonen (kok)

* Sanna Ojanen (kok)

* Leena Rauhala (kd)

* Amu Urhonen (vihr)

* Reijo Tamminen (tasi)

 

Tampereen kaupunginvaltuustossa edustettuina olevista puolueista SDP, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja SKP eivät olleet nähneet tarpeelliseksi lähettää edustajiaan tilaisuuteen.

 

En havainnut myöskään Tampereen virkamieskuntaa paikalla. Jos havaintoni on oikea, niin vammaisjärjestöissä pitäisi hälytyskellojen soida.

 

Tampereen kaupungin mainio ja aikaansaapa vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukola oli tietysti paikalla ja hänen ansiotaan paljolti lienee se, että tämä tilaisuus järjestettiin!

 

Pääpaino tilaisuuden ohjelmassa oli työpajatyöskentelyssä.

 

Eri puolille Tulppaanitalon koulutustilaa oli perustettu kuusi rastia, joilla keskityttiin vammaisnäkökulmasta seuraaviin teemoihin:

 

1. Periaatelinjaukset ja työllistyminen

 

2. Asuminen, viestintä ja kommunikaatio

 

3. Joukkoliikenne, palveluliikenne ja kuljetuspalvelut

 

4. Koulutus ja opiskelu

 

5. Sosiaali- ja terveyspalvelut

 

6. Kulttuuri-, vapaa-aika- ja liikuntapalvelut

 

Työpajatyöskentely oli antoisaa ja sen päätteeksi poliittisten puolueiden edustajat käyttivät puheenvuoron.

 

Tulonen, Ojanen, Rauhala sekä Urhonen saivat naisina tietysti etuoikeuden. Naiskvartetin jälkeen sain pitää Suomen Keskusta puheenvuoron ja totesin siinä jotain tähän suuntaan:

 

-------------

 

"On hyvä, että nyt valmistelussa oleva Vammaispoliittinen ohjelma on laajassa kansalaisvalmistelussa - tämä tilaisuus on tärkeä etappi tässä työssä.

 

Vammaistyön ohjelma valmistuu vuoden loppuun mennessä ja sen jälkeen ohjelman jalkauttamiseen käytännön toimenpiteiksi on kiinnitettävä huomiota.

 

Onko Vammaispoliittisen ohjelman päätyminen kaupunginhallituksen käsittelyyn oikea organisatorinen taso? Näkisin mielelläni, että kaupunginvaltuusto olisi se päätöksentekoelin, joka hyväksyisi Vammaispoliittisen ohjelman; näin menetellen ohjelmalle saataisiin enemmän painoarvoa ja sitovuutta.

 

Pelkään, että kun Vammaispoliittinen ohjelma saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle, se jää sen jälkeen kuolleeksi kirjaimeksi. Näin ei saa tapahtua.

 

Vähin, mitä ohjelmalle pitää tehdä, on että se päivitetään seuraavan valtuustokauden aikana riittävän usein.

 

Olen Tampereen kaupungin luottamushenkilönä tuottaja-yksikön edustaja ja sen vuoksi pidän valitettavana, että Vammaispoliittisen ohjelman koulutuskohteena ovat ainoastaan tilaaja-organisaation henkilöt. Tuottaja-osapuolen työntekijät kuitenkin kohtaavat vammaiset jokapäiväisissä askareissa ja sen vuoksi tuottaja-yksiköiden henkilöiden huomiointiin sekä koulutukseen vammaiskysymysten hoidossa pitää panostaa.

 

Vaikka kyseessä onkin Tampereen Vammaispoliittinen ohjelma vuoteen 2016 saakka, on jo nyt huomioitava seutukunnallinen näkemys. Maailma ja sitä kautta myös seutukunnallinen kuvio lienee vuonna 2016 tyystin toisenlainen kuin nyt. Tampereen keskeinen rooli Pirkanmaan veturina pitää osata ennakoida jo nyt myös Vammaispoliittisessa ohjelmassa.

 

Olen eri yhteyksissä todennut mielihyvällä, että Tampereen kouluverkkouudistuksessa ei käsitelty lainkaan erityisopetusta. Esitän, että erityisopetuksen mahdollisessa uudelleenjärjestelyssä Valkoisen talon virkamiehet kuuntelevat ja käyttävät hyväkseen sitä asiantuntemusta, joka erilaisilla vammaisyhdistyksillä on. Tampereella on ainakin kolmisenkymmentä yhdistystä, joilla on vahvaa asiantuntemusta erityislasten koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyen. Tämä tieto pitäisi virkamiesten osata hyödyntää.

 

Kolmannen sektorin panostukselle vammaiskysymyksen hoidossa on nostettava hattua. Erityisesti työväen suunnan urheiluseuroiksi profiloituneet seurat ovat tässä kunnostautuneet. Vammaislasten ja -nuorten uimaharrastus, jalkapalloinnostus ja sählytoiminta sekä monet muut aktiviteetit ovat olleet tärkeitä kohteita vammaiskysymyksen hoidossa. Kiitos siitä Teille!

 

On toivottava, että Tampereen kaupunki muistaa avustusten jaossa sen tärkeän työn, johon monet urheiluseurat ovat panostaneet.

 

Kannustan vammaisjärjestöjä seuraavien kuukausien aikana olemaan aktiivisia poliittisten toimijoiden suuntaan. Uudet kansanedustajat valitaan huhtikuussa ja nyt Te saatte helpolla lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Tentatkaa kansanedustajaehdokkaita ja muistuttakaa heitä, että tulette seuraamaan ehdokkaanne toimintaa, jos hän pääsee Arkadianmäelle.

 

Kiitän mahdollisuudesta osallistua tähän tilaisuuteen ja toivon näistä ajatuksista olevan Teille hyötyä!"

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Vammaispoliittinen ohjelma, Irja Tulonen, Sanna Ojanen, Leena Rauhala, Amu Urhonen, Reijo Tamminen, Jukka Kaukola, Kehityspiikki Consulting Oy,

Käynti kaupunginvaltuuston yleisöparvekkeella oli pettymys

Keskiviikko 17.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Kuuntelin radiosta lähes koko päivän marraskuun 15. päivänä Tampereen kaupunginvaltuuston budjettikokousta. Keskustassa käydessäni poikkesin hetkeksi seuraamassa valtuuston kokousta myös livenä.

 

Käyntini yleisöparvekkeella oli pettymys.

 

Kaupunginvaltuusto piti lounastauon klo 13.00…14.00. Poikkesin yleisöparvekkeella hieman klo 14.00 jälkeen.

 

Yleisöparvekkeella yleisöä oli kaikkiaan seitsemän henkilöä. Kaikki valtuutetut olivat virallisesti paikalla, mutta kovin moni hengaili jossakin muualla kuin istumapaikallaan - usean kaupunginvaltuutetun paikka oli tyhjänä.

 

Kaupunginvaltuutetut lukivat sanomalehtiä ja eräät tunnetut kaupunginvaltuuston jäsenet kutoivat sukkia, lapasia tai myssyjä.

 

Valtuutetut lukivat toisilleen ääneen puheita, jotka olivat valmistelleet ennalta.  "Kuuntelija-valtuutetut" yrittivät saada aikansa kulumaan jotenkin.

 

Valtuustotyöskentelyn seuraaminen yleisöparvekkeelta oli hämmentävä kokemus. Todellisuutta paremman kuvan valtuustotyöskentelystä saa, kun sitä seuraa Radio Moreenista.

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Irene Roivainen on ylivertainen. Marjatta Stenius-Kaukonen on liian hellämielinen puheenjohtaja, sillä hän mm. sallii valtuutettujen ylittävän sovitun puheaikansa. Puheenvuorojen pitkittyminen latistaa tunnelman koko valtuustotyöskentelyssä.

 

Roivainen laittaa mikrofonin kylmästi kiinni, kun sovitut minuutit puheenvuoron aloittamisesta on kulunut. Tämä merkitsee, että julkisuutta varten tarkoitetut puheenvuorot loppuvat kuin "kanan lento", kun aika on kulunut. Kukaan valtuutetuista ei halua puhua pelkästään muille valtuutetuille ja kun radiokanava julkisuuteen on suljettu, niin puhetulvakin loppuu nopeasti.

 

Moitin itseäni, että menin kaupunginvaltuuston yleisöparvekkeelle valtuuston kokousta seuraamaan. Olisi ollut parempi, että olisin säilyttänyt mielikuvani ahkerasti työskentelevästä kaupunginvaltuustosta. Nyt se kuva mureni ja siitä saan syyttää ainoastaan itseäni.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunginvaltuusto, Irene Roivainen, Marjatta Stenius-Kaukonen, Radio Moreeni,

Suurten ryhmien puheenjohtajien värittömät budjettipuheenvuorot

Tiistai 16.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina marraskuun 15. päivänä pidetyssä kokouksessa Tampereen kaupungin budjetin vuodelle 2011.

 

Kuuntelin kokousta radiosta, sillä lehterille meneminen olisi kuluttanut päivän toisarvoiseen toimintaan. Kaupunginvaltuuston kokouksen radiointi on mainio tapa saada valtuuston puheenvuorot kaiken kansan tietoisuuteen.

 

XL-ryhmän ja SDP:n yhdessä solmima budjettisopimus laimesi erityisesti ryhmäpuheenvuorojen terävyyttä. On selvää, että useissa palavereissa tapahtuneet väännöt ja niiden jälkeen saatu sopimus laimentavat kielenkäytön terävyyttä. Näin erityisesti ryhmänjohtajien kohdalla.

 

Valitettavasti en ehtinyt kuunnella pormestari Timo P. Niemisen saatesanoja budjettikäsittelyn aluksi ja myös Riitta Koskisen Kokoomuksen ja RKP:n ryhmäpuheenvuoro oli jo käytetty, kun ehdin kuunteluun - harmi!

 

SDP:n Pekka Salmen ryhmäpuheenvuorossa kuulsi demareiden tuttu kakunjakotahto - kakun kasvattamisen SDP:llä ei nytkään ole haluja. Tuntuu ihmeelliseltä, että tehokkuuden lisääminen kaupungin toiminnoissa on edelleenkin demareille asia, jota he eivät kannata.

 

Vihreiden Kirsikka Siik käytti ryhmäpuheenvuoron, jossa hän ennakoidusti puhui ratikan ja joukkoliikenteen puolesta - ei siis mitään uutta ja tuoretta.

 

Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen teki ryhmäpuheenvuorossaan lukuisia ehdotuksia lähes kaikkiin budjettikohtiin. Luulevatko vasurit, että esim. 20.000 euron lisäys haavanhoitotarvikkeiden hankintoihin on budjettikokouksen ryhmäpuheenvuoren arvoinen asia? Eiköhän haavanhoitotarvikkeiden hankinnat kuulu operatiivisen toiminnan piiriin! Vasemmistoliitto halusi sooloilla ja ei tullut mukaan budjettisopimukseen.

 

Perussuomalaisten Heikki Luoto otti ihailtavan lyhyessä ryhmäpuheenvuorossaan esille kaupungin virkamiesten suuren osuuden virkamiesten ja valtuutettujen joukossa. Tilanne on toki ongelmallinen, mutta valtuutettujen osalta äänestäjät ovat tähän "syyllisiä". On helppo arvata, että perussuomalaiset eivät halua kehittää Tamperetta muiden kanssa yhteistyössä, vaan he sooloilevat yksikseen.

 

Katselen maailmaa toki vihreiden silmälasien läpi, mutta siitä huolimatta uskon monien olevani kanssani samaa mieltä, kun totean Keskustan Mikko Kriikun pitäneen osuvimman ja rakentavimman ryhmäpuheenvuoron.

 

Kriikku totesi budjettiesityksen olevan tietyllä tapaa niukka ja harmaa, mutta siihen sisältyvän kuitenkin monta isoa ja eteenpäin suuntautuvaa hanketta. Mm. Vuores, Kansihanke ja rantatunneli ovat asioita, jotka merkitsevät Tampereelle kehittymistä.

 

Mikko Kriikku osasi hyvin kuvata budjettiesitykseen liittyvän lainamäärän kasvattamiseen liittyviä ongelmia. Kaupunkikonsernin 500 M€:n lainakanta merkitsisi 4 %:n korkokannalla 22 M€:n vuosikustannusta. Keskikorko on nyt alhaisempi, mutta talousnäkymät ennakoivat korkokannan huomattavaakin kohoamista, joten Kriikun muistutus oli enemmän kuin paikallaan.

 

Keskustan Mikko Kriikku käsitteli vielä yliopistojen parempaa hyödyntämistä Tampereen kehittämisessä, kaavoitustilanteen saattamista tavoitetasolle, vesihuoltokysymysten ratkaisemista, rakennuslupatilanteen kohentamista sekä seutukunnan kuntien välisen yhteistyön kehittämistä.

 

Olin mielissäni, kun Kriikku puheenvuoronsa lopuksi peräsi välineitä kohdennuksien seurantaan ja mittarien luomista tilanteen seuraamiseksi.

 

KD:n Leena Rauhala ja erityisesti sitoutumattomien Lasse Oksanen pitivät rakentavat ryhmäpuheenvuorot. Lasse Oksasen ryhmäpuheenvuoro oli Mikko Kriikun tapaan hyvin asiallinen ja hänen esittämänsä asiat realistisia sekä käytännönläheisiä.

 

SKP:n ryhmäpuheenvuoron käytti luonnollisesta ryhmän ainoa jäsen eli Jari Heinonen.

 

Heinosta pitää tavallaan ihailla, sillä niin suurella paatoksella hän jaksaa paasata Karl Marxin ihannointia. Kyllä Tampereen kaupunginvaltuusto Heinosen tapaisen väriläiskän kestää!

 

Ryhmäpuheenvuorot henkivät tiukan menokurin kannattamista. Vanhojen kangistuneiden rakenteiden remontointiin ne eivät kuitenkaan tuo mitään toivoa. Toivottavasti sekin aika koittaa jo lähiaikoina!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen budjetti 2011, Timo P. Nieminen, Riitta Koskinen, Pekka Salmi, Kirsikka Siik, Mikko Aaltonen, Heikki Luoto, Mikko Kriikku, Leena Rauhala, Lasse Oksanen, Jari Heinonen,

Pilotilla ja pilotilla on suuri ero - ainakin Hornet-laskeutumisessa

Maanantai 15.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampere-Pirkkala -lentoaseman itäinen laskeutumisreitti aiheuttaa tavatonta lentomelua Tampereella.

 

Hornet-kalusto on oikeastaan ainoa todellinen lentomelun lähde, sillä matkustajalentokoneiden laskeutumismelu on kuin "kissan hyrinää" verrattuna sotakoneiden jylinään.

 

Tampere-Pirkkalan lentoaseman lentomelualuetta on virkamiesten pöydillä hallinnollisin keinoin supistettu naurettavan pieneksi. Virallisella lentomelurajauksella ei ole paljonkaan todellisuuspohjaa, sillä todellisuudessa asetusten mukaisen lentomelun alue on paljon suurempi kuin hallinnollisilla päätöksillä sorvattu lentomelualue.

 

Tampere-Pirkkalan lentokentän lentomelualue alkaa idässä jo Hallilan kaupunginosan kohdalla ja melu lisääntyy kiitorataa kohti mentäessä.

 

Tampereen kaupungin virallisten lentomelututkimusten mukaan esim. Palokalliolla lentomelu Hornet-laskeutumisen aikana ylittää reippaasti 100 dB.

 

Seurasin torstaina marraskuun 11. päivänä 2010 kuulohavainnoin kolmen Hornet´n laskeutumista ja tein hämmästyttäviä havaintoja. Tarkkailujaksoni ajoittui n. klo 17.45…17.53 väliseen aikaan. Tarkkailujakson aikana tapahtui kolme Hornet-laskeutumista.

 

Ensimmäinen Hornet piti laskeutuessaan hirvittävää melua. Metrin etäisyydellä olevan kaverin kanssa puhumisesta tai ainakaan hänen puheensa kuulemisesta ei olisi ollut pienintäkään toivoa.

 

Matkapuhelimen käyttö on pitkän tovin täysin mahdotonta Hornet-laskeutumisen aikana.

 

Toinen Hornet piti sekin kovaa ääntä, mutta ei läheskään samanlaista kuin ensimmäinen. Tuntui tosin, että se lisäsi desibelejään reippaasti sen jälkeen, kun se ylitti pääradan eli Helsingistä Tampereelle johtavan radan.

 

Kolmas ja havaintojaksoni viimeinen Hornet oli saanut pilotikseen jonkinmoisen herrasmiehen tai muuten taitavan pilotin, sillä nyt Hornet-melu jäi selvästi alle sadan dB:n.

 

Satakunnan Lennostolla oli todennäköisesti menossa pimeälentoharjoitukset, sillä Hornet-jylinää kuului Peltolammin ja Palokallion taivaalta vielä ainakin klo 22.41 saakka!

 

Olen armeijassa saanut jalkaväkikoulutuksen, mutta jo varhaisessa vaiheessa minut siirrettiin Puolustusvoimissa Ilmavoimien miesvahvuuteen ja valtaosan kertausharjoituksistani olenkin palvellut Ilmavoimien riveissä.

 

RUK:n jälkeen saamani molemmat ylennykset menevät Ilmavoimien piikkiin, joten tunnen jonkin verran Ilmavoimien toimintaa.

 

Ilmavoimien tunteminen ei kuitenkaan vähennä sitä huolta, jota tunnen asuinympäristöäni vaivaavasta lentomelusta. Olen kuluneina vuosina pyrkinyt eri keinoin vaikuttamaan, että lentomelu alueellamme saataisiin siedettäväksi ja ehkä kokonaan loppumaan.

 

Myönnän, että alueemme kansalaistyö lentomelun vähentämiseksi on tuottanut tulosta, sillä ilmiselvästi Satakunnan Lennosto nykyisin ottaa entistä paremmin huomioon Hallilan, Koivistonkylän, Palokallion, Peltolammin, Multisillan ja Härmälän kaupunginosia sekä koko Pirkkalan itäpuolista aluetta riivaavan lentomelun. Liekö laskeutumissuuntaa painotettu enemmän lännestä tapahtuviksi laskeutumisiksi?

 

Kavahdettavia ovat ne suunnitelmat, jotka liittyvät Pirkkalan toisen kiitotien rakentamiseksi. Sitä päättäjät eivät saa kuvitella edes synkimpinä hetkinään.

 

Pääpaino suunnitelmissa pitää olla siinä, että milloin sotilaslentoliikenne saadaan loppumaan Tampere-Pirkkala -lentoasemalta.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lentomelu, Hornet, Hornet-lentomelu, Tampere-Pirkkala, Tampere-Pirkkala -lentoasema, Hallila, Koivistonkylä, Palokallio, Peltolammi, Multisilta, Härmälä, Pirkkala, Toivio,

650 grammaa roskapostia, josta vain osa oli todellista roskapostia

Sunnuntai 14.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Ilmaisjakelulehtien jakelupäiviä Tampereella on viikossa kaksi ja ne ovat keskiviikko sekä lauantai.

 

Keskiviikkona 10.11.2010 jaettu paketti oli poikkeuksellisen suuri ja punnittuna paketille kertyikin painoa peräti 650 grammaa.

 

Paketissa on useinkin paljon tärkeää asiaa ja sen vuoksi ilmaisjakelulehtiä ei olisikaan paikallaan kutsua "roskapostiksi".

 

Pidän valitettavana, että monet taloudet - erityisesti kerrostaloissa - ovat laittaneet postilaatikkoonsa tai postiluukkunsa yläpuolelle tekstin "Ei ilmaisjakeluja".

 

Keskiviikkona 10.11.2010 jaetussa ilmaisjakelussa minua kiinnostivat seuraavat lehdet:

 

* Tamperelainen

* Tori-Tampereen kaupunkilehti

* Pirkanmaan Sanomat

* Pirkanmaan Yrittäjä

* Kirkkosanomat

* Ilves Sanomat

 

Kaikkia ainakin silmäilin ja monesta löytyi mielenkiintoisia artikkeleita - kiitokset lehtien toimituksille!

 

Lehtiroskikseen matkasivat lukematta

 

* Liikekaupungin Uutiset (Ideaparkin mainoslehti)

* Tekniset-ketjun mainoslehti

* Mustan Pörssin mainoslehti

* Specsavers-ketjun mainoslehti

* Tiimarin mainoslehti

 

Meillä on tilava postilaatikko ja kun omakotiyhdistyksen paperinkeräyskontti on lähellä, niin myös mainoslehtisiä saa pudottaa postilaatikkoomme.

 

Ilmaisjakelulehtien jakajat joutuvat nykyisin raskaan urakan eteen, kun he jakavat paksut lehtiniput postilaatikoihin. Viime keskiviikkona kymmeneen talouteen jaetun lehtinipun paino oli 6,5 kiloa. Alueellamme sijaitsee n. 70 omakotitaloa eli nähin talouksiin jaettiin keskiviikkona lähes 500 kiloa ilmaisjakelulehtiä!

 

On selvää, että jakajat eivät pysty osittamaan valmiita postilaatikkokohtaisia paketteja, vaikka jonkun laatikon vieressä todetaankin, että esim. Tamperelainen saa tulla, mutta ei Kirkkosanomia.

 

On varmaa ja oikein, että tällaisille "osakieltäjille" ei jaeta mitään ilmaisjakelulehtiä - olkoon ilman !

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamperelainen, Tori-Tampereen kaupunkilehti, Pirkanmaan Sanomat, Pirkanmaan Yrittäjä, Kirkkosanomat, Ilves Sanomat, Ideapark, Tekniset, Musta Pörssi, Specsavers, Tiimari, ei ilmaisjakeluja,

Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanke toteutuu nopeasti, jos on uskominen yleisötilaisuuden äänestystulokseen

Keskiviikko 10.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Yliopiston Linna-rakennuksen auditoriossa eilen pidetty Tampereen Kansi ja Keskusareena -hanketta koskeva yleisötilaisuus huipentui yleisöäänestykseen.

 

Yleisöä oli paikalla yli sata henkilöä ja heistä ainoastaan kymmenkunta äänesti hankkeesta luopumisen puolesta. Ylivoimainen osa yleisöstä äänesti sen puolesta, että hanketta vietäisiin eteenpäin.

 

Lukuisat asiantuntijat selvittelivät yleisölle hankkeen eri vaiheita ja nykytilannetta.

 

Hankkeen kustannusarvio on monitoimiareenan osalta 100 M€ ja toimistotilojen sekä asuin- ja hotellirakentamisen osalta 300 M€.

 

Hankkeen osapuolina ovat Liikennevirasto, VR-Yhtymä, NCC, Tampereen Keskusareena Oy sekä Tampereen kaupunki. Sen lisäksi hankkeessa on mukana lukuisa määrä asiantuntijoita ja konsultteja.

 

Hanke yhdistää Tampereen neljä kaupunginosaa; Tullinaukion, Kalevanharjun, Ratinan sekä Kyttälän.  "Rata railona aukeaa" ei hankkeen toteutumisen jälkeen enää ole todellisuutta!

 

Uusia autopaikkoja hankkeen toteutuminen tulee tarvitsemaan n. tuhat ja se määrä on niitä tarkoitus myös rakentaa. Hämpin Parkin toteutuminen, Ratinan alueelle suunnitellut lisäpaikat ja tarvittaessa myös Tullintorin paikoitustilat tulevat varmistamaan, että autopaikat riittävät.

 

Keskustelun aikana esitettiin erittäin hyvä kysymys.

 

Kysymyksen johdannossa kysyjä totesi, että autot ovat vallanneet Tampereella kevyen liikenteen väylät. Tällä kysyjä tarkoitti, että huoltoajoneuvoliikenne on monin paikoin vallannut kevyen liikenteen väylät. Pyöräteille ja jalkakäytäville pysäköidyt - joskus tuntuu, että kyse on pitkäaikaispysäköinnistä - kaljakuppiloihin olutta tuovat jakeluautot ovat vallanneet esim. Hämeenkadun jalkakäytävät.

 

Käykö samoin myös Tampereen Kannella ja Keskusareenalla oli kysyjän ytimeen osuva kysymys.

 

Rikard Bjurström vastasi, että huoltoajoneuvot ohjataan maan pinnan eli rautatien tasolle. Tavarat puretaan ajoneuvoista siellä ja sitten ne kuljetetaan suurilla tavarahisseillä perille. Tavarahissit ovat kookkaita, sillä niihin mahtuvat mm. jään kunnossapitoon tarkoitetut laitteet. Näin menetellen huoltoajoneuvot eivät häiritse kevyttä liikennettä.

 

On ihailtava hankkeen puuhahenkilöitä, sillä he ovat osanneet nivoa hankkeeseen myös Tampereen ECO2-hankkeen. Näin hankkeelle on taattu entistä laajempi kannatus.

 

Olisi ollut helppo arvata, että saamme lähipäivinä kuulla tutkimuksesta, että Keskusareena on paljon ilmastoystävällisempi kuin nykyinen Hakametsän halli. Näin kuulemma tulee tapahtumaankin - nyt jäämme odottelemaan tutkimuksen julkistamista!

 

Yleisötilaisuudessa oli hyvä tunnelma. Sitä ei haitannut edes se, että jossain vaiheessa keskustelu oli muuttua arkkitehtien väliseksi nokitteluksi.

 

Nettikansan hampaattomuudesta kertoo, että yhtään poikkipuolista sanaa hankkeesta ei kukaan esittänyt. Netissä kyllä torjutaan nimimerkin takaa monet hyvät ideat, mutta vaikuttamisen paikalla ollaan hiljaa. Hiljaa oleminen vaikuttamisen hetkellä mahdollistaa sen, että jälkeenpäin voi arvostella tehtyjä päätöksiä.

 

Täytyy vielä todeta, että nostin käteni ylös, kun tilaisuuden puheenjohtajana toiminut apulaispormestari Timo Hanhilahti pyysi nostamaan kätensä niiden, jotka kannattavat hankkeen eteenpäinviemistä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Kansi ja Keskusareena, Liikennevirasto, VR-Yhtymä, NCC, Tampereen Keskusareena Oy, Tampereen kaupunki, ECO2,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »