Joulukuun avantouintiTorstai 1.1.2015 - -Esko Erkkilä- Otin tavakseni huhtikuussa 2013, että käyn uimassa avovedessä tai avannossa jokaisen kalenterikuukauden aikana vähintään kerran.
Nyt meinasi olla tiukkaa, sillä joulukuun 2014 avantouinti jäi eiliseen eli Uudenvuoden aattoon.
Toki sen sitten suoritin ja aikaakin jäi vielä reserviin lähes kymmenen tuntia.
Suoritin uimaurakkani Tampereen Peltolammilla, sillä siellä pidetään uppopumpun avulla sulana avantouintiin soveltuva alue.
Seuraavassa nuorimman poikani uintiretkestäni ottama kuvasarja:
Katselin kuvatietoja ja kaikki kuvat on otettu saman minuutin aikana eli uintiretkeni oli pikainen, mutta – sen voin sanoa – virkistävä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avantouinti, avantouinti on terveellistä, |
Keskustan gallup-kannatus mukavassa nousussaKeskiviikko 31.12.2014 - -Esko Erkkilä- Yle ilahdutti eilen suomalaisia, kun se julkisti uusimman gallup-tutkimuksensa tulokset.
Tulokset kertovat, että Keskustan etumatka toisena olevaan Kokoomukseen on nyt lähes 10 %-yksikköä!
Eniten vastatuulta tässä tutkimuksessa oli Perussuomalaisilla, sillä heidän kannatuksestaan suli kuukaudessa tasan 1 %-yksikkö!
Saman verran yhteensä liukeni myös Kokoomuksen ja SDP:n suosiosta.
************
Ylen nyt julkistamat gallup-tulokset olivat vuoden 2014 viimeiset ja nyt saamme seuraavaksi alkaa odottamaan Helsingin Sanomien tuloksia.
Saattaa olla, että seuraavassa gallup-tutkimuksessa ei vielä näy hallituksen toteuttama n. 8 %:n suuruinen lapsilisien leikkaaminen ja ei myöskään se, että hallitus suo eläkkeisiin ruhtinaallisen 0,39 %:n korotuksen.
Lapsilisien leikkaaminen näkyy varmasti Kokoomuksen kannatuslukujen alenemisena viimeistään helmikuun gallup-mittauksissa.
Vastako silloin vai kenties jo tammikuussa SDP nousee Kokoomuksen ohi kannatusluvuissa?
Hallituksen eläkkeisiin suoma 0,39 %:n korotus tuntuu kiusanteolta.
Olemmeko me eläkeläiset ansainneet tuollaista pilkantekoa?
*******************
Keskustan kattoteema kevään eduskuntavaaleissa on
Suomi kuntoon
Liity Sinäkin yhä kasvavaan keskustalaisten ja Keskustan joukkoon – laitamme yhdessä Suomen kuntoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, Keskusta; Suomi kuntoon, YLE:n vaaligallup joulukuu 2014, lapsilisien leikkaaminen, lapsilisien leikkaus, eläkkeisiin olematon korotus, eläkkeiden korotus on pilkantekoa, |
"Ollako vai eikö olla, siinä pulma"Tiistai 30.12.2014 - -Esko Erkkilä- William Shakespearen Hamlet-hahmon aprikointi tuli mieleen, kun joulunpyhien aikaan seurasin pääministeri Alexander Stubb´n koottuja selityksiä siitä, että ovatko…
…niitä arvoja, joita hän pitää ohjenuoranaan.
Stubb´n vaikeudet päättää asiasta nosti esille Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen (SDP), kun twiitissään muistutti Stubb´n sanomisista vuonna 2005 ja vertasi niitä pääministerimme sanomisiin tänä vuonna.
Taavitsaisen twiitti eli joulunpyhinä vilkasta elämää ja se saattoi olla some-maailmassa suosituin puheenaihe pyhien aikana.
Stubb totesi joulukuun 17. päivänä Snellman säätiön tilaisuudessa pitämässään puheessaan mm. näin:
Kokoomuksen alamäki muutti Stubb`n puheet perikokokoomuslaiseksi, sillä ovathan koti, uskonto ja isänmaa olleet perinteellisesti kokoomuksen tukijalkoja.
Stubb ei ole aiemmin tukeutunut kotiin, uskontoon ja isänmaahan, mutta hätä ei lue lakia!
Varmistin Satu Taavitsaisen twiitissään kertoman ja totesin, että alkuvuodesta 2005 toimittaja Umayya Abu-Hanna teki Stubb´sta haastattelun Suomen Kuvalehteen ja silloin haastattelutekstissä todetaan sanatarkasti näin:
*************
Ei koti, uskonto ja isänmaa
Keskustelumme jää painamaan Stubbia.
”En ole konservatiivi”, hän jatkaa. ”En ymmärrä lokeroinnin tarvetta. Olen liberaali. Kaikki mielipiteeni ovat liberaaleja. Kieltämättä omassa ryhmässäni se tuntuu oudolta”
”USA:ssa olisin demokraatti, Saksassa olisin kusessa. Puolue ja mielipiteet eivät ole automaatio. Moni ajattelee, että kun on oikeistopuolueessa, niin arvomaailma on automaattisesti koti, uskonto ja isänmaa. Ei se niin ole.”
*************
On mielenkiintoista, kun Stubb toteaa, että hän olisi Saksassa kusessa - mitenkähän tilanne on nyt Suomessa?
Tätä Stubb´n mainitsemaan ajatustenjuoksua voisi kehitellä, että miten kokoomuksen tilanne nyt on ja onko Suomikin kohta samassa nesteessä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubb, William Shakespeare, Hamlet, Ollako vai eikö olla, Satu Taavitsainen, Mikklein kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen, Saksassa olisin kusessa, |
Gallupit ovat galluppeja, mutta toki niiden tulokset lämmittävätMaanantai 29.12.2014 - -Esko Erkkilä- Aamulehti järjesti puolueiden Pirkanmaan eduskuntavaalivastaaville 23.10.2014 tilaisuuden, jossa lehden edustajat kertoivat Aamulehden aktiviteeteista kevään eduskuntavaalien tiimoilta.
Olin mukana Keskustan edustajana.
Oleellista oli, että Aamulehti kertoi julkaisevansa alueelliset vaaligallupit tammikuussa 2015 ja uudestaan 16.4.2015.
Jostain syystä Aamulehti julkaisi ensimmäisen alueellisen vaaligalluppinsa jo eilen eli 28.12.2014 ja uutisoi sen tulokset…
..etusivullaan.
On hienoa, että Aamulehti kertoi galluppinsa tulokset näin näyttävästi!
Aamulehden vaaligallupin tulokset olivat odotetut, sillä niiden mukaan Keskusta saisi Pirkanmaan vaalipiirissä kaksi lisäpaikkaa.
Totean, että Aamulehden vaaligallupin tulokset ovat oikeansuuntaiset, mutta Keskustan vaalimenestyksen osalta alimitoitetut!
Aamulehden vaaligallupin mukaan kokoomus menettäisi ainoastaan yhden kansanedustajapaikan ja samoin kävisi myös perussuomalaisille.
Keskustan tavoitteena Pirkanmaalla on viisi kansanedustajapaikkaa ja sen toteutuminen merkitsee, että jonkin muun puolueen on annettava periksi enemmän kuin Aamulehden eilinen ennuste ennustaa.
En lähde ennustamaan, että mikä puolue joutuu taipumaan Aamulehden ensimmäisestä vaalitulosennusteesta, sillä se nähdään vasta huhtikuun 19. päivänä.
Aamulehden ensimmäinen vaaligallup ja sen tulokset lämmittävät, mutta ne merkitsevät, että Keskustan työ vaalimenestykseen alkaa vasta nyt.
Toivottelen kaikki tervetulleiksi Tampereen Torikauppiasyhdistyksen järjestämille Maanantaimarkkinoille 5.1.2015, sillä silloin rakennamme Keskustan telttakatoksen tavanomaiselle paikallemme Hämeenkadun varrelle klo 08.00, aloitamme kahvitarjoilun hieman sen jälkeen ja olemme sen jälkeen valmiit tapaamaan tamperelaiset ja pirkanmaalaiset!
Tervetuloa Keskustorille 5.1.2015 ja nostamme yhdessä Suomen nousuun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan menestys Pirkanmaalla, Keskusta Pirkanmaalla, Keskstan vaalimenestys Pirkanmaalla, vaaligallup Prkanmaalla, Aamulehti, Aamulehden vaaligallup 28.12, 2014, www.aamulehti.fi, |
Työterveyshuollon piirissä olevat ja vapaaehtoista vakuutusta maksavat eivät tiedä, että miten mahdotonta Suomessa on saada julkiselta terveydenhoidolta hyvää hoitoa sairauden tai tapaturman kohdatessaSunnuntai 28.12.2014 - -Esko Erkkilä- Olin työterveyshuollon piirissä koko työurani ajan eli 40 ja puoli vuotta.
Terveydenhoitoni oli myös sen jälkeen hoidossa puolitoista vuotta, sillä olin aikoinaan ymmärtänyt ottaa ilman omavastuuta olevan sairaskuluvakuutuksen.
Työaikana olin sairaslomalla muutaman päivän, kun olkapäätäni operoitiin ja sen lisäksi olin sairaslomalla kuusi viikkoa, kun minulle tehtiin eturauhassyöpäleikkaus.
Muun ajan pystyin olemaan tuottavassa työssä!
Sain olla terve 28.11.2014 saakka, jolloin jouduin työtapaturmaan, kun kompuroin ja putosin puolentoista metrin korkean halkopinon päältä oikean olkapääni päälle.
Sahasin moottorisahalla tapaturmani jälkeen henkilöauton peräkärryllisen polttopuita ja ajoin Viljakkalasta Kyröskosken kautta Tampereelle, vaikka vaihtaminen ja muukin ajaminen vaati erikoistoimenpiteitä.
Siitä lähtien ”oikea käteni on ollut poissa pelistä”!
Kävin tapaturmailtana ensiavussa Acutassa Tampereella ja kuuden tunnin odotuksen jälkeen sain särkylääkettä, mutta en esimerkiksi päässyt magneettikuvaukseen, vaikka se olisi alkeellisimmankin lääketieteellisen tietämyksen perusteella ollut välttämättömyys.
Kivut jatkuivat kovina ja sen vuoksi meninkin 5.12.2014 uudestaan Acutaan, jotta olisin saanut julkiselta terveydenhuollolta apua.
Nyt odotukseni kesti vain kaksi tuntia, mutta mitään apua en saanut.
Vaadin vihaiselta naislääkäriltä pääsyä magneettikuvaukseen, mutta en sitä saanut. Vihainen naislääkäri kosti pyyntöni ja halusi ottaa minulta puhalluskokeen. Annoin puhalluskokeen, mutta vihaisen naislääkärin vinkkelistä laihoin tuloksin. Lääketieteellinen osaamiseni ei riitä selittämään, että miten puhalluskokeen ottaminen helpotti olkapääni särkyä!
Tunsin edelleen, että magneettikuvaus on välttämättömyys ja menin omakustanteiseen magneettikuvaukseen Cityterveys Tampereen toimipisteeseen.
Sain magneettikuvauksen tulokset muutaman päivän kuluttua ja radiologian erikoislääkärin lausunnossa todettiin, että ”supraspinatuksen käytännössä totaali ruptuura, vetäytymää pääosin 5 cm, muutama yhtenäinen säie”.
Lausunto on monipuolinen ja seuraavaksi siinä todetaan näin: ”Subscabulariksen insertiossa ylöosassa osittainen repeämä ja bicepsin pitkän pään jänne on dislokoituneena subscabularis jänteen sisään.”
Lisäksi radiologian erikoislääkäri toteaa lausunnossa mm. näin: ”Infrapinatuksen insertiossa yläosan repeämä ja vetäymää noin 3 cm, alaosa jänteestä kiinnittyy humerukseen.”
En tunne ihmisen anatomiaa, mutta sen tiedän, että vammani on vakava vaikka Acutan lääkärit toista vakuuttavatkin.
Menin Cityterveys Tampereelta saamani aineiston kanssa Hatanpään terveysaseman ajanvaraukseen pikaisen hoitotarpeen merkeissä ja sain ajan sieltä lääkärin vastaanotolle 23.12.2014.
Ystävällinen nuori naislääkäri totesi, että Cityterveys Tampereen magneettikuvan perusteella pääsen nopeaan hoitoon. Valitettavasti ”nopea hoito” Tampereen julkisessa terveydenhoidossa merkitsee sitä, että saan julkisen puolen ortopedian erikoislääkärin vastaanottoajan heti tammikuun jälkeen!!! Oletan, että sen jälkeen alkaa odottaminen leikkaukseen.
Onkohan kesän viljelytoimenpiteet turhaa haaveilua, sillä leikkauksen jälkeinen olkapään kuntouttaminen kestää viikkoja?
Ortopedin vastaanottoaikaa ja sitä todennäköisesti seuraavaa leikkausta odotellessa ja käsipuolena sekä särkylääkkeitä syövänä potilaana muistutan, että nauttikaa terveydenhoidostanne Te, jotka olette työterveyshoidon piirissä ja Te, joilla on hankittuna yksityinen vakuutus sairastapauksia ja tapaturmia varten.
Tiedän, että yksityisen puolen potilaana olisin heti päässyt hoitoon, minut olisi jo aikoja sitten leikattu ja kuntoutumiseni olisi nyt hyvässä vauhdissa, mutta julkisen terveydenhoidon huutolaispoikana saa odottaa hoitojen aloittamista vielä ties kuinka kauan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Acuta, Acutan vihainen lääkäri, Acutassa puhallutetaan jos vaatii hoitotoimenpiteitä, julkinen sairaanhoito on retuperällä, julkinen sairaanhoito, julkinen sairaanhoito Tampereella, magneettikuvaus, Cityterveys, |
Hallituksen päätös polttoöljyn ja leipäviljan varmuusvarastojen pienentämisestä pitää uuden hallituksen ottaa uuteen käsittelyynLauantai 27.12.2014 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa kerrottiin viime heinäkuussa, että valtioneuvosto on päättänyt polttoöljyn sekä leipäviljan varmuusvarastojen pienentämisestä.
Polttoöljyn…
…osalta varmuusvarastointimäärissä ei enää huomioitaisi teollisuuden öljyntarvetta joten huomiotavaksi jäisi ainoastaan yhdyskuntien öljyntarve.
Polttoöljyvarastojen pienentäminen olisi viime kesän hintatason mukaan merkinnyt valtiolle n. 300 miljoonan euron tuloja. Öljytuotteiden hinnanlasku kuluneen puolen aikana on merkinnyt, että sellaisiin säästöihin ei todellisuudessa ole mahdollisuuksia.
Hallituksen perustelut tuntuvat hölmöläisten peitonjatkamispuuhilta, sillä menettely kohottaisi teollisuuden kustannuksia ja lisäisi teollisuuden tulevaisuudennäkymien epävarmuutta.
Teollisuuden kurittaminen ei tässä taloudellisessa tilanteessa ole järkevää!
Leipäviljan…
…kohdalla varmuusvarastointivelvoite on nyt vuoden tarve, mutta jatkossa leipäviljaa varmuusvarastoissa olisi ainoastaan puolen vuoden tarve.
Viime kesänä julkisuudessa mainittiin, että Suomessa leipäviljan vuotuinen tarve on tasolla 400 miljoonaa kiloa, joten myyntiin voitaisiin laittaa n. 200 miljoonaa kiloa leipäviljaa.
Luvut ovat kokonaislukuina oikean suuntaiset, sillä varmistin asian 28.11.2014 julkistetusta Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen TIKE:n Viljatasearvioista, joka koskee satovuotta 2014/2015 eli ajanjaksoa 1.7.2014 – 30.6.2015.
Kulumassa olevana satovuonna leipäviljatarpeeksi ennustetaan uunituoreessa tilastossa seuraavia määriä:
eli yhteensä 454 miljoonaa kiloa.
Tiedän, että koko kauravolyymi eli 89 miljoonaa kiloa on suurimokauraa ja merkittävä osa siitä jalostetaan Nokialla Elovena-kauratuotteiksi!
Samaisesta tilastosta huomasin, että Huoltovarmuuskeskus on jo soveltamassa hallituksen viimekesäistä päätöstä, sillä se suunnittelee alentavansa varmuusvarastotasoja kuluvan satovuoden aikana seuraavasti:
Tilasto, jota käytän tietolähteenäni löytyy esimerkiksi seuraavan nettipolun päästä:
www.vyr.fi > Maailman viljataseet -> Viljataseet -> Kotimaa -> Viljatasearvio 2014/2015 (toinen arvio 28.11.). pdf.
Kannattaa perehtyä!
Pidän hallituksen päätöstä leipäviljan varmuusvarastojen pienentämiseksi onnettomana päätöksenä.
Osoittaa kokoomusvetoisen hallituksen asiantuntemattomuutta, kun leipäviljan varmuusvarastojen pienentämisen perusteena on maatilojen kasvanut viljavarastotila.
Maatilojen mahdollisella viljavarastotilan kasvamisella ei ole mitään yhteyttä varmuusvarastointiin.
Vilja on viljantuottajan kannalta tuote, jota varastoidaan, jos hintanäkymät ovat positiiviset ja ”myydään viimeiseen jyvään saakka”, jos markkinahinnat ovat alenemassa.
***********
Hallituksen viimekesäinen päätös leipäviljojen varmuustasojen alentamiseksi on merkinnyt Huoltovarmuuskeskuksen suunnitelmiin siis sitä, että se aikoo alentaa leipäviljojen varmuusvarastointia 83 miljoonalla kilolla jo kulumassa olevan satovuoden aikana!
Kansalaisten pitää muistaa, että kevään eduskuntavaalit ovat ainoa mahdollisuus saada tässäkin asiassa aikaan muutos.
Maahan pitää kevään eduskuntavaalien tuloksena saada sellainen hallitus, joka elää ajassa ja peruu Katainen – Stubb´n hallitusten tekemät päätökset leipäviljan ja polttoöljyn varmuusvarastojen alasajosta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varmuusvarastojen pienentäminen, polttoöljyn varmuusvarastojen pienentäminen, leipäviljan varmuusvarastojen pienentäminen, Huoltovarmuuskeskus, HVK, MMM:n TIKE, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, |
Kevään eduskuntavaalit ovat todelliset EU-vaalitPerjantai 26.12.2014 - -Esko Erkkilä- Toukokuun 25. päivänä järjestetyt Europarlamenttivaalit olivat tärkeät vaalit.
Vaaleissa valittiin 13 suomalaista europarlamentaarikkoa.
En vähättele europarlamenttivaaleja, mutta ensi huhtikuun 19. päivänä järjestettävät eduskuntavaalit ovat todelliset Eurovaalit, sillä eduskuntavaalien jälkeen valittava hallitus tulee käyttämään Suomen kansalaisten valtakirjaa, kun päätetään asioista Euroopan unionissa.
EU:n huippukokous, jonka virallinen nimi on Eurooppa-neuvosto,...
…on jäsenvaltioiden hallitusten tai valtionpäämiesten kokous.
Eurooppa-neuvostossa Suomen edustajana on pääministeri ja kuten tiedämme, tällä hetkellä Suomen pääministerinä on Alexsander Stubb.
Eurooppa-neuvosto määrittää unionin poliittiset suuntaviivat ja painopistealueet. Se määrittelee talouspolitiikan suuntaviivat sekä EU:n strategiset edut ja tavoitteet ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.
Harva suomalainen uskoo, että nykyinen pääministerimme on pystyvä peräänkatsomaan Suomen etuja noin keskeisissä kysymyksissä!
Ministerineuvosto on viralliselta nimeltään Euroopan unionin neuvosto…
..ja sen kokouksissa jäsenvaltioita edustavat hallitusten jäsenet.
Käytän mielelläni tästä elimestä ministerineuvosto-termiä, sillä se kuvaa hyvin sen kokoonpanoa.
Ministerineuvosto on keskeinen päätöksentekoelin Euroopan unionissa ja se kokoontuu kymmenessä eri kokoonpanossa käsiteltävästä asiasta riippuen.
Asialohkot ovat seuraavat:
Asialuettelo paljastaa, että kunkin asian kohdalla tarvittaisiin suurta asiantuntemusta.
Jokainen pystyy itse arvioimaan, että onko esimerkiksi kokoomuslaisella maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolla valmiuksia toimia Suomen puolestapuhujana maatalousasioissa!
Orpon edeltäjällä kokoomuksen Jari Koskisella oli ehkä joitain valmiuksia, mutta hänet vaihdettiin kylmästi pois ministerinpestiltä, kun Koskinen ilmoitti, että ei asetu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.
Jo pintapuolinenkin perehtyminen EU:n huippukokouksen ja ministerineuvoston tehtäviin osoittaa, että ainoastaan hallituksesta pystytään vaikuttamaan Suomen ja suomalaisten etujen ajamiseen Euroopan unionissa.
Juuri tämän vuoksi ensi kevään eduskuntavaalit ovat todelliset EU-vaalit!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit ovat EU-vaalit, EU:n huippukokous, Eurooppa-neuvosto, ministerineuvosto, Euroopan unionin neuvosto, |
Ulkopolitiikkaan ei kuulu katupoikamainen naapurin ikkunoiden kivittäminenTorstai 25.12.2014 - -Esko Erkkilä- Kokoomus on ”taikapajassaan” päättänyt alenevien galluplukujen pelottamana ryhtyä laajalla rintamalla haastamaan Keskustaa, Tasavallan Presidenttiä ja ulkoministeri Tuomiojaa siitä ulkopolitiikan linjasta, jota Sauli Niinistö, Erkki Tuomioja ja Keskusta Juha Sipilän johdolla ovat noudattaneet.
On selkeästi todettava, että Keskustan ulkopoliittinen ja turvallisuuspoliittinen linja nojaa sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, kansainväliseen yhteistyöhön, hyviin kahdenvälisiin suhteisiin kaikkien maiden kanssa ja uskottavaan puolustukseen.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ei kuulu se Venäjään suuntautuva neulanpistopolitiikka, jonka pääarkkitehtina Suomessa on pääministeri Stubb.
Stubb´n vanavedessä ja ilmeisesti Kokoomuksen taikapajassa päätetyllä tavalla ovat kokoomuksen konkaripoliitikot päättäneet ryhtyä ajamaan Suomen Natoon liittymistä kabinettipäätöksellä ja sivuuttamalla kansan mielipide.
Ulkopolitiikka on alue, jolle ei sovi katupoikamainen naapurin ikkunoiden kivittäminen.
Tarja Halonen teki presidenttiaikanaan paljon hallaa Suomen suhteille Yhdysvaltojen kanssa.
Stubb on joukkoineen aiheuttamassa paljon suurempaa haittaa Suomen ja Venäjän välisille suhteille, kuin konsanaan Halonen aiheutti suhteiden heikkenemistä Yhdysvaltoihin.
Luottamus on ulkopolitiikan hoitamisessa tärkeintä – luottamusta pitää vastuunkantajien nauttia kotimaassa, mutta sitä pitää heidän nauttia myös naapurimaiden silmissä.
Nykyisellä menolla Kokoomus on menettänyt luottamuksen ulkopolitiikan osaajana Suomessa ja on suuri vaara, että luottamus Suomen ulkopolitiikkaan horjuu myös naapumaissamme.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen ulkopolitiikka, Suomen turvallisuuspolitiikka, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, |
Monikeskuksisen aluerakenteen tunnustaminen ja sen kehittäminen ovat onnistuneiden kuntaliitosten ydintäKeskiviikko 24.12.2014 - -Esko Erkkilä- Sain jo syksyllä luettavakseni asiakirjan, jonka nimi on
Sastamalan maaseutuohjelma 2014 – 2017
Kyseessä on 36-sivuinen asiakirja ja se sisältää paljon mielenkiintoista tutkittavaa.
Tekstin asiakirjaan ovat laatineet Jani Hanhijärvi ja Katariina Pylsy.
Sastamalan kaupunki on syntynyt lukuisten kuntaliitosten myötä entisen Vammalan tai oikeastaan Tyrvään ympärille.
Sastamalan maaseutuohjelmassa nimetään tasavertaisina
Kuntaan liittyneiden entisten kuntien nimeäminen ja niiden tasapuolinen kohteleminen ovat keskeisiä seikkoja, kun pyritään ehyeen suurkuntaan. Sastamalassa tässä on mielestäni onnistuttu, mutta monissa kuntaliitoksissa eri alueiden tasapuolisuuteen ei ole edes pyritty. Epäonnistuneina kuntaliitoksina tulee mieleen ainakin Aitolahden ja Teiskon liittäminen Tampereeseen.
Samaa epäonnistumiseen pyrkimystä oli havaittavissa ainakin Ylöjärven entisen kaupunginjohtaja Sivusen aikana, kun Viljakkala ja Kuru liittyivät Ylöjärveen.
Eräs myönteinen seikka, jonka huomasin Sastamalan maaseutuohjelmasta on se, että siellä puhutaan alueiden kehittämisessä MALPE:sta.
MALPE on jotain täysin toista kuin Tampereen seutukunnalla toteutettava vihattu MAL-periaate.
Sastamalainen MALPE käsittää;
…kokonaisvaltaisen kehittämisen.
Milloinkahan Tampereen seutukunnallakin herätään, että palveluiden ja elinkeinojen kehittäminen on seutukunnan tärkein tavoite?
Kiitän Sastamalan maaseutujohtaja Katariina Pylsyä joka liitti minut siihen joukkoon, joka sai tutustua Sastamalan maaseutuohjelmaan 2014 – 2017!
Asiakirja on laadittu selkeään muotoon ja sen sanomaan suon mielelläni kaikkien Pirkanmaan kuntapäättäjien tutustuvan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sastamala, Sastamalan maaseutuohjelma, monikeskinen aluerakenne, mokikeskinen aluerakenne on tavoiteltava, kuntaliitosten onnistumisen edellytys on monikeskinen kuntarakenne, |
Sastamalan ja Nokian päättäjät eivät tienneet, että mitä päättivät?Tiistai 23.12.2014 - -Esko Erkkilä- Olin hämmästynyt, kun julkisuudessa kerrottiin, että Sastamalan ja Nokian yöpäivystykset siirtyvät Tampereelle Acutan hoidettaviksi.
***********
Sastamalan kaupungin nettisivuilla asiasta kerrotaan näin:
Terveyskeskuksen kiirevastaanotto on avoinna kaikkina viikonpäivinä klo 8-20. Muuna aikana kiireellistä hoitoa tarvitsevat hoidetaan Tampereen yliopistollisen sairaalan Ensiapu Acutassa (Teiskontie 35, Tampere). Ennen Acutaan lähtöä soita 040 647 4582, puhelusi ohjautuu yöaikaan Taysin keskukseen. HUOM! Acutaan ei voi soittaa suoraan, puhelut ohjautuvat aina keskuksen kautta.
***
Piipahdin myös Nokian kaupungin nettisivuilla ja siellä todetaan yöpäivystyksestä näin:
Nokian terveyskeskuksen päivystysvastaanotto, p. (03) 5652 1140
Ma–pe klo 8–20 Ensiapu Acutan kiireellinen päivystysvastaanotto, p. (03) 311 66411 Ma–pe klo 20–8
******************
Kompuroin polttopuusavotalla joulukuun alussa ja putosin oikealle olkapäälleni runsaan metrin korkeudelta.
Hoidin toki polttopuiden katkonnan suunnitelmieni mukaan ja ajoi peräkärryllisellä henkilöautollani Tampereella, mutta kun oikea käteni oli ”pelistä pois”, niin hakeuduin perjantai-iltana Ensiapu Acutaan, jotta olisin saanut hoitoa.
Acutassa jouduin odottamaan tunnin ja vasta sen jälkeen pääsin hoitajan vastaanottopuhutteluun.
Vastaanottopuhutteluun pääsemistä jarrutetaan, sillä varsinaisessa odotushuoneessa on pitkä jono lääkärin puheille pääsemistä odottavia potilaita.
Varsinaisessa odotushuoneessa kului taas reipas tunti ja vasta sen jälkeen hoitaja ohjasi minut ”särmin taakse” odottamaan lääkärin saapumista.
Särmin takana vierähti taas runsas tunti ja ei tapahtunut mitään. Acutassa oli vierähtänyt nyt jo siis reippaasti yli kolme tuntia, kun lääkäri vihdoin saapui luokseni.
Reipas nuorimies-lääkäri määräsi minut röntgeniin ja sillä reissulla vierähti taas runsas tunti.
Röntgenin jälkeen minut ohjattiin taas tutulle paikalle ”särmin taakse” ja lääkärin tulemista odottaminen alkoi.
Acutassa kaikkien eri vaiheiden aikamääritelmä on reipas tuntia ja se päti taas tässäkin vaiheessa eli röntgenkuvauksen jälkeen sain viettää särmin takana taas tunnin!
Kuuden tunnin odotuksen jälkeen nuorekas ja miellyttävä nuorimies-lääkäri pääsi antamaan ”loppulausuntonsa” tapaturmastani ja se oli se, että katsotaan kaksi – kolme viikkoa, että miten olkapää alkaa paranemaan – kirjoitti kuitenkin sata kappaletta 600 mg:n Buranaa, sillä tiesi, että kipuja on!
*************
Pyysin päästä magneettikuvaukseen, mutta nuorimies-lääkäri yhdessä sairaanhoitajan kanssa kiekaisi, että magneettikuvaukseen määrätään vain jos tarvitaan leikkausta.
Lääkärin ja sairaanhoitajan yhteiskiekauksen todellinen loppuparahdus kuului näin:
”Ja se on niin kalliskin!”
*************
Oma sairaskertomukseni jatkuu, sillä olkapääni tilanne pahenee entisestään, vaikka aikaa tapaturmasta on kulunut jo yli kolme viikkoa!
****************
Perustan tuntemukseni omakohtaisiin ja tuoreisiin kokemuksiin, kun totean, että Sastamalan ja Nokian päättäjät eivät olleet oikeilla aaltopituuksilla, kun päättivät siirtää kaupunkiensa yöpäivystyksen Acutan hoidettavaksi.
Ohjeeni sastamalalaisille ja nokialaisille on, että odottakaa oman terveyskeskuksenne avautumista ja älkää lähtekö turhan päiten kuluttamaan aikaanne ja hermojanne Acutaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sastamalan yöpäivystys Acutaan, Nokian yöpäivystrys Acutaan, Acuta, Sastamalan yöpäivystys, Nokian yöpäivystys, odottaminen Acutassa, Acuta on tehoton yksikkö, Acutan tehottomuus, magneettikuvaus on kallis, magneettikuvaus, |
Joulukinkun kasvattaminen alkoi jo kesälläMaanantai 22.12.2014 - -Esko Erkkilä- Elämme vuodenkierrossa aikaa, jolloin melkein kaikissa suomalaisperheissä ensi yönä tai viimeistään seuraavana yönä laitetaan kaupasta ostettu joulukinkku paistumaan sähköuuniin.
Joulukinkun paistaminen tuo kotiin todellisen jouluntunnun, sillä se aromi, joka kinkunpaistosta keittiöön leviää, on aitoa joulua!
Ennen maalla joulukinkun valmistaminen vaati puolen vuoden verran työtä.
Joulukinkun valmistaminen meillä alkoi, kun Aamulehden tai Hämeenkyrön Sanomien ilmoituksesta joskus kesällä nähtiin, että porsaskauppias oli liikkeellä Viljakkalassa.
Porsaskaupoille mentiin maantienvarteen odottamaan, että porsaskauppiaan auto saapui aikataulun mukaisesti ilmoituksessa ilmoitettuun paikkaan.
Porsas kuljetettiin polkupyörän tarakalla tai maitokärryillä puulaatikossa kotiin ja sen ”kotiuttaminen” alkoi.
Aluksi se sai olla navetassa omassa karsinassaan, mutta kesän edetessä jo hieman varttuneelle porsaalle tehtiin aitaus vaikkapa vilja-aitan tai navetan taakse. Oli huolehdittava, että siaksi varttuva porsas pääsi sateensuojaan ja sateensuoja toimi helteisinä päivinä myös auringonsuojana.
Oli luonnollista, että possulla oli nimi – usein possun nimi oli ”Nasu”.
1950-luvulla kasvatetun ”kotipossun” ruokinta oli tyystin toista kuin nykyään nykyaikaisissa lihasikaloissa.
Vihreän ruohon kyyditseminen possuaitaukseen oli perheen lasten huolena. Kasvimaiden perkaamisessa poistettu pihatähtimö eli vesiheinä oli possun suurinta herkkua.
Valkuaistiivisteitä ei 1950-luvulla ollut oikeastaan edes saatavilla ja ainakin niiden hankkiminen oli niin kallista, että niitä ei talon yhdelle possulle hankittu.
Myös viljaa pidettiin niin arvokkaana, että sitä ei kotipossulle annettu.
Peruna ja ruuantähteet olivat aitauksessa röhkivän sian pääasiallisin ravinto. Niitä molempia sitten annettiinkin Nasulle suurella hartaudella!
Valkuaisköyhä ja myös energian osalta vajavainen ruokinta merkitsivät, että sialle kehittyi enemmän silavaa kuin punaista lihaa, mutta se ei sen ajan ravintonäkemyksiä haitannut.
Syksyn edetessä sika pääsi taas omaan karsinaansa navettaan ja siellä se eleli lehmien, lampaiden ja vasikoiden kanssa sulassa sovussa, mutta toki omassa karsinassaan.
Marraskuun maisemissa koitti aika, jolloin sikapossun teurastaminen tuli ajankohtaiseksi.
Kylillä oli miehiä, jotka kulkivat eri taloissa teurastamassa sikoja ja lampaita – harvemmin mulleja.
Lampaat tainnutettiin kirveen hamaralla, mutta siat kohtasivat tiensä pään pistoolin laukauksella.
Muistan kerran, kun meillä oli sianteurastuspäivä ja tuttu naapuri tuli hoitamaan hommaa. Olin pikkupoika ja en tohtinut mennä navettaan, mutta kuulin kun ensimmäisen laukauksen jälkeen sika vaan paransi juoksuaan karsinassa – luoti oli vain hipaissut sikaa.
No, toinen laukaus osui ja sikapossu pötkähti pitkälleen.
Veri otettiin luonnollisesti talteen ja käytettiin veriplättyjen valmistukseen.
Sian teurastuspäivään oli valmistauduttu monella tapaa ja eräs oleellinen osa valmistautumisessa oli karjakeittiön ja myös saunan muuripadoissa tapahtunut veden lämmittäminen kiehuvan kuumaksi.
Kiehuvan kuumaa vettä tarvittiin sian kalttaamiseen eli siihen kun teräväreunaisella teräskuupalla puhdistettiin sianruho karvoista.
Kaltattu sianruho nostettiin kinnereihin kiinnitettyjen köysien avulla kinnerpuuhun ja teurastaja pystyi aloittamaan sisäelinten poistamisen.
Sianruhon puolikkaat saivat jäädä roikkumaan kinnerpuihin, sillä ilmat olivat sianteurastuksen aikoihin jo kylmenneet, jotta näin voitiin tehdä.
Sian sisäelimet käytettiin tehokkaasti hyväksi ja ne osat jotka eivät kelvanneet ruuaksi, niistä tehtiin saippuaa.
************
Kotitarveteurastuksen omakohtaisesti muistavien joukko alkaa harventumaan ja sen vuoksi kirjoitinkin viljakkalalaisesta sianteurastuksesta tämän jutun.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesäpossu, sian teurastaminen, sian kotiteurastaus, sian kotiteurastaminen, joulukinkku, |
Miksi pääministeri haastaa kaikkien kanssa riitaa?Sunnuntai 21.12.2014 - -Esko Erkkilä- Suomessa on totuttu, että pääministeri on Tasavallan presidentin kanssa puoluepoliittisten kähmintöjen yläpuolella ja että molemmat ajattelevat toimissaan Suomen parasta.
Alexander Stubb on romuttanut vanhan menettelyn ja haastaa jatkuvasti riitaa Tasavallan Presidentin, oman puolueensa valtaenemmistön ja muiden puolueiden kanssa.
Jokainen Stubb´n julkinen esiintyminen on riidanhaastamista.
Ulkopolitiikassa olemme oppineet, että se jos mikä pitää jättää riitelyn ulkopuolelle, mutta Stubb koheltaa silläkin alueella kuin keväällä ensimmäisen kerran laitumelle päässyt sonnimullikka.
On huolestuttavaa, että neljä minunkin arvostamaani kokoomuksen konkaripoliitikkoa erehtyi kuluneella viikolla tietyllä tavalla yhtymään siihen sonnimullikoiden joukkoon, jonka kärjessä Stubb heiluu.
Tunnustan, että olen pitänyt Suomen Natoon liittymistä varsin mahdollisena vaihtoehtona joskus lähitulevaisuudessa, mutta kokoomuslaisten sonnimullikoiden joukkion toiminta on merkinnyt tällä viikolla sitä, että joudun tarkistamaan mielipiteitäni.
Toivon, että Stubb pitää suunsa kiinni nyt ainakin Joulurauhan ajan.
Joulurauhan jälkeen meillä on kriittistä aikaa lähes neljä kuukautta ja jos tuota miestä ei sinä aikana pystytä pitämään hiljaisena, on maallamme vaara joutua suuriin vaikeuksiin.
On mielenkiintoista nähdä, että pitääkö Tampereen kokoomuslaisten kantti pyytää Stubb´a esiintymään ennen eduskuntavaaleja Tampereelle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stubb haastaa riiitaa, Miksi Stubb haastaa riitaa?, Alexander Stubb, Suomen liittyminen Natoon, |
"Meillä pannaan konsteilla eikä suurilla munilla"Lauantai 20.12.2014 - -Esko Erkkilä- Lainaan tämän juttuni kuvaksi facebookista löytämäni kuvan, jossa traktori ajetaan ylös mutakuopasta, johon taitamaton ajaja on sen ajanut.
Kuvassa näkyvällä tavalla asetettu puu on menetelmä on minulle uusi, mutta olen monia kertoja ajanut traktorin ylös mutakuopasta, mutta sellaisen puunrungon avulla, joka on kytketty traktorin vetäviin takapyöriin poikittain pyörään nähden. Kuvassa käytetty menetelmä onnistuu, jos traktorin lokasuojat ovat kapeammalla kuin takapyörien ulkoreuna - nykytraktoreissa asia ei ole niin. Puun avulla traktorin ajamisen suosta pitää tapahtua siten, että traktorissa on peruutusvaihde päällä, sillä eteenpäin ajettaessa on suuri vaara, että traktori pyörähtää katon kautta ympäri ja se ei ole kuskille terveellistä! **********Opetin kerran puun avulla suosta ajamisen taidon Mantsinsaaren ainoalle traktorikuskille, joka ajoi meitä kuljettaneen traktorin venäläiseen tai oikeammin todettuna mantsinsaarelaiseen suonsilmäkkeeseen. Onneksi venäläiskuskilla oli mukanaan kettinkiä ja kirves - kirveellä pystyimme kaatamaan kunnollisen venäläismännyn, jolla sitten saimnme helposti ajettua traktorin suokuopasta! Oli siinä venäläiskuskilla ihmettelemistä, että miten suomalaispoika taikoi traktorin noin helposti suonsilmäkkeestä kuivalle maalle! Viljakkalassa tavattin ennen aikaan vaikeiden ongelmien ratkaisemisessa todeta näin: "Meillä pannaan konsteilla eikä suurilla munilla"Viljakkalalainen sanonta pätee Suomessa, mutta myös Venäjällä! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: meillä pannaan konsteilla eikä suurilla munilla, traktorin ajaminen suosta, |
Hienoa, että positiivinenkin asia voi olla UUTINEN!Perjantai 19.12.2014 - -Esko Erkkilä- Olemme tottuneet, että ainoastaan negatiiviset uutiset ovat uutisia.
Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöelimen Viljakkala-neuvoston junailema kiitosadressi omatoimikirjaston aikaansaamisesta Viljakkalaan näyttää kuitenkin ylittävän uutiskynnyksen – se ylittää uutiskynnyksen siitä huolimatta, että asia on positiivinen.
Olen uutiskynnyksen ylittymisestä kovin mielissäni, sillä toimin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana.
En sattunut kuuntelemaan, kun Tampereen Radio uutisoi kiitosadressistamme, mutta oli suorastaan osallisena, kun Ylöjärven Uutisten toimittaja Helka Pylkkö oli keräämässä aineistoa juttuunsa, jossa hän käsitteli Viljakkalan omatoimikirjastoa ja sen tiimoilta laatimaamme kiitosadressia.
Toimittaja Pylkön juttu julkaistiin viime keskiviikkona eli 17.12.2014 ilmestyneessä Ylöjärven Uutisissa.
Juttu oli saanut tilaa kokonaisen aukeaman.
Juttu ei ole varmaankaan luettavissa tuosta kuvasta ja sen vuoksi kerronkin ne lauseet, jotka toimittaja on kirjoittanut juttuun minun sanomakseni:
Näen Viljakkalan omatoimikirjaston osana laajempaa kokonaisuutta, jossa Ylöjärven päättäjät tunnustavat vireän sivukulmakunnan olevan osa Ylöjärveä ja koen, että päättäjät kuitenkin haluavat panostaa myös Viljakkalaan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan omatoimikirjasto, Omatoimikirjasto sai kehuryöpyn Viljakkalassa, Ylöjärven kirjastotoimi, Viljakkala-neuvosto, Viljakkala-neuvoston kiitokset, Ylöjärven Uutiset, |
Keskon edustajalta painavaa puhetta Tampereen LahdesjärvelläTorstai 18.12.2014 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1926 syntynyt ruotsalainen Ingvar Kamprad on ruotsalainen yrittäjä, joka perusti IKEA –sisustusketjun ja omistaa sen edelleenkin. Ikealla on myymälöitä 30 maassa eri puolilla maailmaa.
Ingvar Kamprad´n pojilla – Peter, Jonas ja Mathias Kamprad - on oma yritys, Ikano.
Ikanon eräs liiketoimintalohko on kauppakeskusten rakentaminen.
Tavallisesti Ikanon rakentamat kauppakeskukset sijaitsevat lähellä IKEA-tavarataloja ja näin myös Tampereella.
Tampereen Ikea-tavaratalo sijaitsee Lahdesjärvellä ja jokseenkin sen välittömään läheisyyteen rakennetun Ikanon omistaman liikekeskuksen harjannostajaisia vietettiin 11.12.2014.
Olin kutsuvieraana paikalla.
Ikanon vuokralaiseksi on tulossa K-Rauta.
Lahdesjärven K-Raudan ulkoinen ilme oli valmis jo harjannostajaispäivänä.
Tampereen kaupungin tervehdyksen harjannostajaistilaisuuteen toi pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
Harjannostajaistilaisuuden merkittävimmän puheenvuoron käytti Keskon Pirkanmaan aluejohtaja Jari Alanen.
Alanen kertoi, että Kesko rakentaa Lahdesjärven K-Raudasta liiketyyppinsä lippulaivan.
Lahdesjärven K-Rautaan syntyy 70 uutta työpaikkaa ja sen myötä yhtään K-Rautaa ei tulla sulkemaan.
Aluejohtaja Alanen oli huolissaan Suomen tilanteesta, sillä Suomi on tällä hetkellä kilpailukyvyssä mitaten maiden välisessä vertailussa sijalla 18!
Ulkomaisten sijoittajien houkuttelussa Suomi on 58. sijalla!
Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset sääntelevät kaupan investointeja tiukasti ja Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki onkin aluejohtaja Alasen mukaan todennut, että ydinvoimala saa nykyään helpommin rakennusluvan kuin vähittäiskaupan suuryksikkö.
Aluejohtaja Alanen muistutti, että kaupunkien keskustat pysyvät elävinä ainoastaan, jos kauppa saa investoida kaupunkien keskustoihin.
******************Keskon Pirkanmaan aluejohtaja Jari Alasella oli mielessään kolme kohtaa, jotka pitäisi nykytilanteessa toteuttaa:
Kannatan aluejohtaja Jari Alasen näkemyksiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikea, Ikano, Lahdesjärven K-Rauta, Lahdesjärven K-Rauta harjakorkeuteen, |
Voiko olla totta?Keskiviikko 17.12.2014 - -Esko Erkkilä- Tiedän, että trollit käyvät taas kerran kimppuuni, kun käsittelen ruplan kurssikehitystä.
Koska tietoni perustuvat kuitenkin Suomen Pankin julkaisuihin, niin uskallan tarjota tietoa ruplan kurssikehityksestä verrattuna euroon.
Joulukuun osalta kurssikehitys näyttää tältä:
Yhdellä eurolla on joulukuun eri päivinä saanut ruplia seuraavasti
Joulukuun 1. päivänä 65,2758 ruplaa
Joulukuun 2. päivänä 66,2670 ruplaa
Joulukuun 3.päivänä 65,3750 ruplaa
Joulukuun 4. päivänä 65,7875 ruplaa
Joulukuun 5. päivänä 66,3305 ruplaa
Joulukuun 8. päivänä 65,6218 ruplaa
Joulukuun 9. päivänä 66,9860 ruplaa
Joulukuun 10. päivänä 67,2763 ruplaa
Joulukuun 11. päivänä 68,6459 ruplaa
Joulukuun 12. päivänä 71,4175 ruplaa
Joulukuun 15. päivänä 74,7717 ruplaa
Ja eilen eli joulukuun 16. päivänä yhdellä eurolla sai peräti 91,5200 ruplaa!
Kävin viime kesänä kahdestikin Venäjällä ja silloin yhdellä eurolla sai n. 40 ruplaa eli rupla on heikentynyt viime kesän arvostaan noin puoleen!! ***********Tunnen suurta huolta niiden suomalaisyritysten kohtalosta, jotka ovat myyneet tuotteitaan Venäjälle.
Onko tälle kehitykselle nähtävissä mitään valoa?
Haluan omalta osaltani kantaa huolta ruplan kurssikehityksestä ja pidän voimassa sen varaukseni, joka koskee ensi kesällä Venäjälle suunniteltua turistimatkaa.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: EUR/RUB, ruplan kurssi, ruplan arvo on romahtanut, |
Joulupukki ehti kuin ehtikin Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen pikkujoulujuhlaan!Tiistai 16.12.2014 Tunsimme suurta huolta Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen hallituksessa, että Joulupukki ei ehkä lainkaan ehdi vieraaksemme pikkujoulujuhlaamme, jota vietimme eilen Tampereen Hämeenpuistossa sijaitsevassa Marttalassa.
Valmistauduimme pikkujoulujuhlaamme perusteellisesti, sillä teimme pöytäkoristeet sammaleesta,...
...havupuiden oksista…
… ja muista materiaaleista luontoa kunnioittaen.
Juhlasalin joulukuusi oli hoikka, mutta tarkoitukseensa oikein sopiva!
Emme tyytyneet yhteensä joulukuuseen, sillä hankin juhlatalon eteiseen myös toisen – hieman pienemmän joulukuusen.
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana sain toivottaa väen tervetulleeksi tapahtumaan.
Tässä iskusanaliuskani puherungostani – en tiedä, että onnistuinko vai sainko aplodeeraukset ainoastaan ”huvin vuoksi”!
Emme hallituksen kokouksessa saaneet Joulupukilta varmuutta, että josko hän olisi liikkeellä näin varhain ja sen vuoksi emme uskaltaneet ohjelmaesitteessämme kertoa Joulupukin saapumisesta sanaakaan.
Saimme juhlamme kestäessä epäselvän puhelinsoiton – kentät ovat hieman heikkoja Korvatunturin läheisyydessä - Joulupukilta, että hän yrittää sujuttaa ohjelmaansa käynnin pikkujoulujuhlassamme.
Olimmekin innostuneita, kun saimme Joulupukin vieraaksemme ja ilomme oli kaksinkertainen, sillä Joulupukki oli ottanut Joulumuorin mukaansa.
Joulupukki pitää tunnetusti kilteistä lapsista ja hän halusikin ottaa polvelleen Eläkeliiton kilteimmän ”lapsen”.
Kiitokset kaikille Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenille mukavasta pikkujoulujuhlasta – tapaamme samoissa merkeissä vuoden kuluttua!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Joulupukki, Joulumuori, |
"Kannattais kuitenkin Kokoomuksen köyttää tuo pelle!"Maanantai 15.12.2014 - -Esko Erkkilä- Kirjoitan näitä rivejä sunnuntai-iltana 14.12.2014 ja taustalla kuuntelen päivällä lähettyä ”Pääministerin haastattelutunti” – nimistä radio-ohjelmaa.
On helppo uskoa, että Kokoomuksen kannattajat kuuntelivat päivällä ohjelmaa suurta tuskaa tuntien.
Haastattelijoina lähetyksessä olivat politiikan toimittajat Kirsi Hölttä Lännen Mediasta, Jouni Turunen Yle Uutisista ja Mika Lehto Ilta-Sanomista. Haastattelutunnin puheenjohtajana toimi Jari Niemelä.
Monissa tutkimuksissa on todettu, että Alexander Stubb on romuttanut pääministeri-instituution nauttiman luottamuksen.
Se teksti, jota Stubb parhaillaan korvilleni suoltaa vahvistaa tutkimusten tuloksia – Stubb on romuttanut monien muiden asioiden ohella pääministerin aseman!
Erityisen pahalta ja lyhytnäköiseltä tuntui hetki sitten, kun Stubb antoi pyyhkeitä Paula Lehtomäelle, Paavo Väyryselle ja Seppo Kääriäiselle siitä suoraselkäisestä toiminnasta, jota nämä ovat osoittaneet arvostellessaan hallituksen nykyistä Venäjä-politiikkaa.
Stubb ei uskaltanut haastattelussa mainita nimeltä Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää, mutta hän venkoili katupojan tyylillään Sipilän esittämää Infra-hanketta vastaan. Raukkamaista pelkuruutta Stubb´lta!
Pääministerin haastattelutunnin lopuksi Stubb maalaili Kokoomuksen puheenjohtajuutta kunniatehtäväksi ja unohti, että kyseessä oli pääministerin haastattelutunti. Onneksi haastattelijat ja tilaisuuden juontaja palauttivat Stubb´n tilanteen tasalle.
Shortsit ja tikkatauluna hilluminen olivat kipeä paikka Stubb´lle, kun haastattelijat sitä häneltä kysyivät.
On hyvä muistaa, että Stubb puolusti hillumistaan shortseissa ja tikkatauluna pyörimistään ja lupasi jatkossakin toimia samalla tavalla. Polvihousuinen Kokoomus-marakatti tikkatauluna!Saattoivat kokoomuslaiset haroa hiuksiaan! ***************Lisään tähän vielä yhden kommentin, jonka Stubb´n esiintymisen jälkeen tapasin: "Onneksi on pian vaalit, mutta kannattais Kokoomuksen kuitenkin köyttää tuo pelle!"************
On suuri surkeus, että Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on vielä nelisen kuukautta Suomen pääministerinä!
Kuinka alas ennätämmekään vajota?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexnder Stubb - polvihousuinen marakatti tikkatauluna, |
Keskustan Joulupuuro- ja Porinatilaisuus keräsi Tammelantorille yli 350 kiinnostunutta kuulijaa!Sunnuntai 14.12.2014 - -Esko Erkkilä-
Keskusta kulkee gallupkannatuksissa tasolla 25 + %, kun seuraavana olevan Kokoomuksen kannatus on nyt tasolla 18 - %.
Gallupkyselyissä on merkille pantavaa se, että puoluekannastaan epävarmojen kansalaisten osuus on kohoamassa – lokakuun tutkimuksessa se oli 36 % ja joulukuun alussa julkistetussa kyselyssä jo 40,5 %.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja Keskustan tamperelaiset eduskuntavaaliehdokkaat järjestivät eilen Tampereella Tammelantorilla Joulupuuro- ja Porinatilaisuuden, jossa keskustalaiset eduskuntavaaliehdokkaat kertoivat itsestään sekä niistä asioista, joita he tulevat ajamaan, kun tulevat valituiksi kansanedustajiksi. Tarkoituksemme oli rohkaista "kodittomia äänestäjiä" tulemaan Keskustan riveihin.
Laadimme tilaisuudesta lehti-ilmoituksen 12.12.2014 ilmestyneeseen Aamulehteen.
Tilaisuutemme sai suuren suosion, sillä Tammelantorilla on paikalla yli 350 henkilöä.
Sain toimia tilaisuuden juontajana.
Ensimmäisen puheenvuoron käytti kansanedustajaehdokas Kalle Kiili, joka käsitteli puheenvuorossaan nuoren perheen sekä ay-maailmassa toimivan luottamusmiehen arkipäivään kuuluvia haasteita.
Kalle Kiili on todella monitoiminen luottamushenkilö, jolla on kaikki mahdollisuudet edetä urallaan pitkälle.
Keskustan kansanedustaja ja kevään eduskuntavaalien kansanedustajaehdokas Laila Koskela kertoi toimistaan ikääntyneen väestön sekä vammaisten olosuhteiden parantamiseksi.
Toriyleisön oli kiintoisaa kuulla se perusteellisuus, jolla kansanedustaja Koskela on paneutunut vanhusten sekä vammaisten asioiden kohentamiseen.
Laila Koskela kohosi julkisuuteen puuttuessaan niihin epäkohtiin, jotka Koukkuniemen vanhainkodissa olivat olleet käytäntönä.
Toriyleisö sai kuulla Koskelan esittämänä, että paljon on vielä tekemätöntä työtä vanhustenhoidon sekä vammaisten asioiden hoitamisessa.
Yrittäjä ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta toi esille ne haasteet, joihin yrittäjä nykypäivinä törmää. Vuohensilta oli huolissaan siitä suuresta joukosta nuoria, jotka ovat syrjäytymisvaarassa yhteiskunnasta.
Vuohensillan puheille antaa kantavuutta se, että hän on todellinen yrittäjä, jolle yrittäjyyden ongelmat ovat jokapäiväisiä.
Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja teknisen puolen entinen apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi omassa esittelypuheenvuorossaan, että hän on edelleenkin ainoa Tampereen apulaispormestareista, joka on hoitanut tehtävää koko valtuustokauden ajan.
Hanhilahti muistutti aiheellisesti, että hänen apulaispormestarikaudellaan tehtiin kaupungin teknisellä puolella uudistus, jonka kustannusvaikutus on vuositasolla n. 10 miljoonaa euroa säästöä.
Voin vahvistaa Hanhilahden toteamuksen oikeaksi, sillä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa toimivana luottamushenkilönä tiedän asian olevan täsmälleen näin.
Kansanedustaja ja seuraavien eduskuntavaalien kansanedustajaehdokas Mikko Alatalo saapui Tammelantorille Jyväskylästä silloin, kun puurotarjoilu oli jo menossa, mutta hän pitikin sitten niin jykevän puheenvuoron, että keräsi puheellaan torintäyteiset suosionosoitukset.
Olen aina ihaillut Mikon tapaa valmistautua puhumaan ja myös tällä kerralla hänen ennakkovalmistautumisensa oli ollut perusteellista.
Liikenneväyläasiat ja Pirkanmaan puolustaminen ovat keskeisiä asioita, joita Alatalo kertoi puolustavansa, jos saa neljännen kerran valtakirjan Arkadianmäelle.
***************
Joulupuurotilaisuuteen eivät muiden kiireidensä vuoksi ehtineet Raija Moilanen, Santeri Lampi ja Monica Lamberg, jotka myös ovat Keskustan tamperelaisia eduskuntavaaliehdokkaita.
Raija, Santeri sekä Monica olivat kuitenkin etukäteen toimittaneet minulle terveisensä ja tilaisuuden juontajana esitinkin Raija Moilasen, Santeri Lammen sekä Monica Lamberg´n terveiset Tammelantorille kokoontuneelle yleisölle.
*************
”Varoittamatta” pyysin ay-aktiivi Kalle Kiiliä ja yrittäjä Timo Vuohensiltaa keskustelemaan yritysmaailman ja ay-maailman yhteistyöstä nykyisessä taloustilanteessa.
Molemmat Pirkanmaan vaalipiirin keskustalaiset kansanedustajaehdokkaat käsittelivät ajankohtaisia yritysmaailman ja ay-liikkeen yhteistyössä ilmenneitä ongelmia, mutta keskustelunsa lopuksi Kiili sekä Vuohensilta päätyivät yhteiseen näkemykseen.
Vuohensillan ja Kiilin näkemyksillä olisi käyttöä myös valtakunnan tasolla ja sitähän he pääsevätkin toteuttamaan, jos ja kun heidät kevään eduskuntavaaleissa valitaan kansanedustajiksi!
*************
Puheiden – Porinan – jälkeen ja puheiden vielä kestäessäkin päästiin nauttimaan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ja Keskustan tamperelaisten eduskuntavaaliehdokkaiden tarjoamaa riisipuuroa.
Tässä kansanedustaja Laila Koskela on ojentamassa puurolautasta äänestäjälle!
***************
Tilaisuudesta jäi hyvä maku ja hienona pisteenä kaiken päälle oli se kauniilla kaunokirjoituskäsialalla peräkärryni kuomuun tilaisuuden kestäessä kirjoitettu kannustava lausahdus:
Hyvä Laila
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalle Kiili, Laila Koskela, Timo Vuohensilta, Timo Hanhilahti, Mikko Alatalo, Raija Moilanen, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Tuuliset päivät ovat kalliita veronmaksajilleLauantai 13.12.2014 - -Esko Erkkilä- Varmaan jokainen meistä tietää, että tuulivoimaloiden pyörittäminen tulee kalliiksi veronmaksajille.
Tuulivoiman kalleuden lisäksi tuulivoimaa pitää karttaa sen maisema- ja meluhaittojen vuoksi.
Nyt kuitenkin tarkastelen ainoastaan sitä, että miten kalliiksi veronmaksajille tulee, jos tuulimyllyjen siivet pyörivät.
Perustan juttuni asiatiedot Talouselämä-lehden kirjoitukseen 10.12.2014.
Kantaverkko Fingridin mukaan tuulisähkön osuus 10.12.2014 klo 14.40 oli 4,5 % sähkön kokonaistuotannosta.
Tuulisähkön osuus tuona hetkenä oli poikkeuksellisen suuri ja se johtui siitä, että Suomessa oli silloin tuulinen sää.
Tyynen sään pakkaspäivinä tuulimyllyjen lavat ovat seisahduksissa ja tuulisähköä ei saada silloin, kun tarve olisi suurin!
No, keskiviikkona tuulimyllyjen lavat pyörivät ja kun ne pyörivät vinhasti, niin veronmaksajien veroeuroja sujahtaa tuulimylly-yrittäjien pankkitileille suuria summia.
Tuulimylly-yrittäjien pankkitilit pullistelevat tuulisina päivinä, sillä Suomeen on luotu systeemi, jonka lopputulemana veronmaksajat maksavat jokaisesta megawattitunnilta tuulimylly-yrittäjille 105,30 euroa.
Samaan aikaan, kun Suomessa tuulee, tuulee myös muualla ja se painaa silloin markkinoilla liikkuvan sähkön hinnan todella alas.
Viime keskiviikon esimerkkitapauksessa sähkön markkinahinta Suomessa oli ainoastaan 32 euroa megawattitunnilta!
Veronmaksajat maksoivat esimerkkitapauksessa yli kaksinkertaisen hinnan tuulimylly-yrittäjille markkinahintaan verrattuna.
Talouselämä oli selvittänyt, että veronmaksajien tuki tuulimylly-yrittäjille olisi tuona keskiviikkona ollut 650.000 euroa, jos tuulivoiman osuus olisi pysynyt koko vuorokauden ajan 4,5 prosentissa sähkön kokonaiskulutuksesta!
Veronmaksajien maksama tuulivoimatuki on sitä suurempi, mitä enemmän sähköstä tuotetaan tuulivoimalla!***********
Olen pitänyt tuulivoiman rakentamista Suomeen haihatteluna ja viime keskiviikon kokemukset vahvistavat, että olen ollut oikeassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuulivoimatuki, veronmaksajien maksama tuulivoimatuki, tuulivoimaloiden maisemahaitta, tuulivoimaloiden meluhaitta, |