Küüslauk oli kiinnostukseni kohde Balti Jaama Torg´llaPerjantai 13.10.2017 - -Esko Erkkilä- Poikkesin Tallinnassa Balti Jaama Turg´lla 2.9.2017 ja tarkoitukseni oli hankkia sieltä valkosipulin siemensipuleita.
Valkosipuli on viroksi ”küüslauk” ja runsaasti niitä olikin tarjolla – kas näin:
Puolalainen 8,00€/kg - ei tullut kyseeseen.
Virolainen 10,00 €/kg.
Virolainen 8,50 €/kg.
Virolainen 14,00 €/kg.
Virolainen, Põlvamaalta 5,50 €/k. Lajike Ljubasa. Tästä ja kolmesta muustakin virolaisesta vaihtoehdosta tein kaupat!
Virolainen, Põlvamaalta 7,50 €/kg.
***
Kerrottakoon, että Põlvamaa eli Põlva on maakunta Pihkovajärven länsipuolella Etelä-Virossa. Asukkaita maakunnassa 27 000 ja maakunnan pääkaupunki on 7 000 asukkaan Põlva.
***
Kamera- ja ostoskierros osoitti, että Balti Jaama Torg:n valkosipulimyyjillä ei ole hintakartellia, sillä niin paljon hinnat olivat erilaisia eri myyjillä!
Vanhalla Balti Jaama Torg´lla vanhat venäjänkieliset mummut myivät itsekasvattamiaan valkosipuleita, mutta nyt he ovat poissa. Valkosipulitarjonta on kuitenkin yhä edelleen vilkasta ja minäkin löysin tarvitsemani.
Valkosipulien istuttaminen alkaa olla ajankohtaista, sillä ihanne olisi, jos ne saisi maahan parisen viikkoa ennen pakkasten alkamista.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Küüslauk, Valkosipuli, Balti Jaama Torg, Põlvamaa, Põlvamaa eli Põlva, Pihkovajärvi, valkosipulin istuttaminen, |
Saarenmaan valssin synnyinpaikallaTiistai 11.7.2017 - -Esko Erkkilä- Saarenmaalle ja Hiidenmaalle suuntautuneen nyt viidennentoista kyröläismatkan ensimmäisen päivän eli 5.8.2017 mielenkiintoisin kulttuurikohde oli Muhun saarella Valjalassa sijaitseva kohde, jossa Saarenmaan valssi on syntynyt.
Olen käynyt lukuisia kertoja Saarenmaalla, mutta vasta nyt pääsin käymään tässä syrjässä sijaitsevassa kohteessa.
Tällä paikalla järjestettiin sunnuntaina 9.6.1946 talkootanssit, joiden tunnelmia Saarenmaan valssin sanoittaja…
…Debora Vaarandi kuvaa suuren suosion ainakin Suomessa saaneessa laulussa.
Saarenmaan valssin sanat ovat katkelmia Debora Vaarandin kirjoittamasta runosta, jonka alkuperäinen nimi on ”Talgud Lööne soos” eli Talkoot Löönen suolla.
Sävellyksen Saarenmaan valssiin on laatinut Raimond Valgre, joka on syntynyt lähellä Saarenmaan Valssin synnyinpaikkaa eli Riisiperessä.
Saarenmaan valssin teki Suomessa tunnetuksi virolainen ooppera- ja viihdelaulaja Georg Ots – laulun suomensi Ilkka Kortesniemi.
Saarenmaan valssi kertoo neuvostosotilaasta, joka tanssii Saarenmaalla pellavapäisen virolaisneidon kanssa, ihastuu tähän, mutta ei saa tätä omakseen.
Löönen suomaalla sijaitseva opastaulu ja…
…muistokivi, jossa kerrotaan Saarenmaan valssin syntymisestä.
Heti ensimmäisenä matkapäivänämme saimme kyröläismatkamme aluksi tutustua hienoon kulttuurikohteeseen!
Kiitokset oppaallemme kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäelle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talgud Lööne soos, Saarenmaan valssin synnyinkohdalla, Saarenmaan valssin synnyinkohta, Debora Vaarandi, Raimond Valgre, Georg Ots, Saarenmaan valssi, Riisipere, Valjala, Saarenmaa2017, Muhu, Hiidenmaa, Talkoot Löönen suolla, Saaremaa valsi synnikoht, |
Kylmä kevät ja pölyttäjien puute vaarantavat herukkasadonSunnuntai 4.6.2017 - -Esko Erkkilä- Jouduin äkämäpunkkisaastunnan vuoksi hävittämään synnyinkotini nurkalta kolmisenkymmentä mustaherukkapensasta, joten meillä on tällä hetkellä vain n. 70 herukkapensasta.
Meillä on muutama puna- sekä valkoherukkapensasta ja loput ovat musta- sekä viherherukoita.
Tein eilen pienen kierroksen ”herukkakartanolla” ja tältä siellä näytti:
Punaherukat kukkivat hyvin ja…
…sama tilanne on myös valkoherukoilla.
Kun tiedämme, että valkoherukka on punaherukan muunnos, on niiden samanlainen kukkimistilanne ymmärrettävä.
Viherherukka on puolestaan mustaherukan muunnos, joten niiden keskenään samanlainen kukkimistilanne on myös ymmärrettävä.
Mustaherukka…
…ja viherherukka kukkivat varsin heikosti, joten niiden osalta sato-odotukset ovat kehnot.
*************
Viime yön piti sääennusteiden mukaan olla pakkasyö, joten pian nähdään, että veikö halla loputkin vaatimattomista sato-odotuksista.
Herukat ovat pääosin itsepölyttyviä ja on selvää, että ne vaativat ristipölytyksen, jotta marjoisivat hyvin.
Hyönteiset ovat tuulta tärkeämmät herukoiden pölyttämisessä ja nyt kylmän kevään olosuhteissa, kun hyönteisiä ei ole, on myös tämä suuri riski hyvälle herukkasadolle.
Kimalaiset ovat tärkeitä herukan pölyttäjinä, mutta ainakin minä olen tänä keväänä nähnyt vasta muutaman kylmänkankean kimalaisen, joten niistäkään ei ainakaan vielä ole ollut apua.
Toivottavasti herukankukat selvisivät viime yöstä ja jos nyt alkavat lämpimämmät säät, jotta hyönteiset pääsevät lentoon, niin ehkäpä jotain on vielä tehtävissä herukkasadon suhteen.
Toivotaan parasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyönteispölyttäjät, tuulipölytys, itsepölytys, kimalainen, punaherukka, valkoherukka, mustaherukka, viherherukka, |
Lopun ennusmerkitMaanantai 15.5.2017 - -Esko Erkkilä- Yli neljäkymmentä vuotta kestäneeseen työuraani sisältyi työjakso, jossa peräti toimitusjohtajana sain perata edeltäjäni aikana syntyneitä asiakkaiden maksuongelmia.
Parisenkymmentä vuotta sitten teollisuuden suoralaskutus oli agribisneksessä uusi asia ja sen vuoksi sain olla tietyllä tavalla tienraivaaja, kun kaupan tarpeettomat välistävetäjät siivottiin pois teollisuuden ja maataloustuottajan välisestä kaupankäynnistä.
Sain edeltäjältäni melkoisen perinnön, sillä yrityksen monet asiakkaat olivat velkaantuneet ja työni keskeinen prioriteetti olikin erääntyneiden maksujen periminen.
Huomasin perintätoimia suorittaessani muutamia hälytysmerkkejä, joihin tavarantoimittajan olisi pitänyt havahtua ajoissa.
Listaan tähän kolme ilmiötä, jotka silloin ja ilmeisesti vielä myös nyt kertovat, että maatilalla on edessään taloudellisia ongelmia.
1. Maatalon emäntä ryhtyy varttuneella iällä kouluttautumaan lähihoitajaksi
2. Maatalousyrittäjän keskeinen harrastus on raviharrastus
3. Pihakoivun ympärillä on mahtava keko tyhjiä keskiolutpulloja
Nämä kaikki edellä kertomani taustat merkitsevät teollisuuden ja miksei myöskin kaupan edustajalle, että kyseisin tilan luototus pitää lopettaa.
Joissakin paikoissa kaikki nuo kolme asiaa ovat perintätoimien suorittajan nähtävillä ja viimeistään silloin on tehtävä radikaali päätös lopettamalla tavarantoimitukset sekä ryhdyttävä tehokkaisiin toimenpiteisiin, jotta luottotappiot pystytään minimoimaan!
Pitää muistaa, että asiakkaiden luottotappiot joutuu viime kädessä maksamaan se asiakas, joka hoitaa maksunsa ajallaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luottotappio, maatilan aiheuttama luottotappio, luottotappion ennusmerkit, emäntä kouluttautumassa lähihoitajaksi, hevosmies on luottotappiovaara, alkoholi ja luottotappiovaara, |
Kuntavaalikiireet eivät suinkaan päättyneet äänestystuloksen saamiseen!Tiistai 11.4.2017 - -Esko Erkkilä- Monet saivat kuntavaalit kohdaltaan päätökseen sen jälkeen, kun vaalitulokset tulivat julkisuuteen.
Kuntavaalipäivän jälkeinen päivä eli eilinen oli kohdaltani ehkä vilkkain kuntavaalien talkoopäivä ja se oli kokemuksena kieltämättä myös hyvin monipuolinen.
Aluksi kiirehdin ennen aamukahdeksaa vaalimökille ja tarkoitukseni oli ”laittaa kahvit tulelle”, jotta olisimme voineet tarjota tamperelaisille kiitoskahvit hyvän kuntavaalituloksemme kunniaksi.
Kahvitarjoilu ei kuitenkaan onnistunut, sillä ”kaupungin miehet” olivat ehtineet katkaisemaan sähköt vaalimökeiltä!
Siivosin vaalimökiltä tavaraa ja esitteitä peräkärryyni roskasiiloon toimittamista varten.
*************************
Aamukymmeneltä piti laittaa pikkutakki päälle ja kiirehtiä Virastotalolle yhtenä Keskustan edustajana kuulemaan Tampereen suurimmaksi puolueeksi nousseen SDP:n informaatiota, että miten edetään kuntavaalien jälkeen.
Kiitokset SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovskille selkeistä nuoteista, jotka hän antoi asioiden jatkolle.
**************************
Informaatiotilaisuuden jälkeen työvaatteet taas niskaan ja vaalimökin siivouksen jatkamista sekä nitojan niittien poistamista vaalimökin ulkoseiniltä.
Peräkärrykuormallinen roskia ja kuntavaaliesitteitä roskasiilon kautta kohti Tarastenjärven hyötyvoimalaa!
******************
Iltapäivällä olikin vuorossa kuntavaalien ulkomainosjulisteiden kerääminen julistetelineistä yhdessä Timo Vuohensillan kanssa – ajomatkaa kertyi satakunta kilometriä!
Tampereella on vaalien ulkomainostelineitä 18 kappaletta eri puolilla kaupunkia ja tässä Multisillassa oleva ulkomainos, jonka heitin peräkärryyni joskus iltapäiväviiden tienoilla.
Monipuolinen kymmentuntinen talkoopäivä alkoi olla lopuillaan!
Kuntavaaleihin liittyvät talkootyöt jatkuvat tänään heti aamutuimaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit 2017 Tampereella, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskusta Tampere, talkootyö, kuntavaalien ulkomainosjulisteet, talkootyö kuntavaaleissa 2017 Tampereella, |
Koivut kannattaa hyödyntää omassa pesässä!Lauantai 7.1.2017 - -Esko Erkkilä- Elämme paukkupakkasten aikaa ja energiaa kuluu asumiseen sähkön, öljyn ja puiden muodossa.
Omakotitalossamme pääasiallisin lämmitysmuoto on öljylämmitys, mutta lisänä on takka sekä puilla lämmitettävä saunankiuas. Pakkasten aikana takka lämmitetään päivittäin ja sama koskee myös kiuasta, sillä tapaamme saunoa joka ilta.
Saunaan laitettiin omakotitalomme rakennusvaiheessa kaakeleiden taakse sähköjohdot sähkökiuasta varten, mutta ne ovat saaneet olla siellä rauhassa, sillä tykkäämme puilla lämmitettävän kiukaan löylyistä.
Suoritimme metsässämme viitisentoista vuotta sitten metsänhoidollisen päätehakkuun parin hehtaarin alueella, jossa pystyyn ei jäänyt sillä alueella edes linnunlaulupuuta. Avohakkuualue oli niin pieni ja sen laitamille jäi runsaasti puustoa, joten pikkulinnoille ei avohakkuusta koitunut mitään ”laulupuuongelmia”!
Päätehakkuualue on ikivanhaa kaskimaata, joten siellä oli jonkin verran koivuja.
Teimme päätöksen, että emme myyneet runkoakaan koivuja vaan parin vuoden aikana teimme kaikki koivut polttopuiksi.
Päätöksemme oli oikea, sillä nyt on mukava polttaa omasta metsästä saatuja kuivia koivuklapeja.
Onneksi koivuhalot mahtuivat aikoinaan kattojen alle suojaan, joten ne ovat nyt viitisentoista vuotta kestäneen varastoinnin jälkeen todella kuivia.
Olen joskus tehnyt vajaan kahden metrin mittaisesta kuusitukkipöllistä ja kakkosnelosesta telineen, jossa vajaan metrin pituiset halot on helppoa sekä turvallista laittaa moottorisahalla keskeltä poikki ja…
…sen jälkeen kuljettaa peräkärryllä Tampereelle.
On selvää, että kotimainen puujalostusteollisuus tarvitsee raaka-aineekseen myös koivua, mutta sellaisen metsänomistajan jolla on mahdollisuus käyttää puuta energianlähteenä, pitää ensin turvata oma klapitarpeensa ja vasta sen jälkeen myydä koivut teollisuuden raaka-aineeksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koivuhalot, koivuklapit, kuivaa koivuhalkoa, metsäteollisuuden koivuntarve, |
Merkillistä!Maanantai 5.12.2016 - -Esko Erkkilä- Huomenna vietämme Suomen 99:ttä itsenäisyyspäivää.
Ritarikunnat ja tasavallan presidentti palkitsevat itsenäisyyspäivämme kunniaksi 3.786 ansioitunutta suomalaista kunniamerkeillä.
Korkeimman kunniamerkin, Suomen Valkoisen ruusun suurristin saavat pääministeri Juha Sipilä ja puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg.
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perusti valtionhoitaja G. Mannerheim 1919 isänmaan palveluksessa ansioituneiden kansalaisten ja ulkomaalaisten palkitsemiseksi. Mannerheim antoi ritarikunnan perustamiskirjan 28.1.1919.
Suomen Leijonan ritarikunnan perusti tasavallan presidentti Risto Ryti 11.9.1942 antamallaan asetuksella. Uuden ritarikunnan perustaminen mahdollisti kunniamerkkien helpomman ja tarkemman sovittamisen palkittavan aseman ja ansioiden mukaan.
Olen vuosia sitten saanut Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.
Saamani kunniamerkin tunnus on SVR Ar ja sen on korkeampi kuin esimerkiksi Suomen Leijonan ansioristi tai Suomen Punaisen ristin ansioristi.
Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkki on aina korkeampi kuin vastaava kunniamerkki Suomen Leijonan ritarikunnassa ja se johtuu siitä, että Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta on vanhempi kuin Suomen Leijonan ritarikunta.
Tiedän, että merkin minulle anoi Pirkanmaan Agrologit ry.
Kiitokset Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalle ja Pirkanmaan Agrologit ry:lle!
*****************
Olen vuosien saatossa saanut olla mukana useiden kunniamerkkien anomisessa ja niistä jokunen ajatus niille hyödynnettäväksi, jotka jatkossa tulevat anomaan yhteisöissään ansioituneille henkilöille kunniamerkkejä.
Anomus kannattaa tehdä ajoissa
Pyytäkää ehdottamanne saajan itse kertoa ansioistansa!
Arvioikaa, että kannattaako kunniamerkkianomuksesta kertoa ehdokkaalle
Ohjeet kunniamerkkien anomisesta löytyvät, kun googlaa ”Ritarikunnat”!
Kaikki kunniamerkkianomukset kuuluvat tietyn ministeriön piiriin ja kokemuksesta luulen tietäväni, että ministeriöillä on ohjeelliset kiintiöt esittää ritarikuntien hallituksille kunniamerkkianomuksia - anakin takavuosina esim. omakotiyhdistysten anomukset kuuluivat ympäristöministeriön kiintiöön.
Kerron vielä yhden tositapauksen kunniamerkin anomisesta:
Kannustan yhdistyksiä, kuntia, kuntainliittoja ja erilaisia muita tahoja anomaan ansioituneille jäsenilleen kunniamerkkejä, mutta tiedostakaa ne ”vaarat”, jos kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Agrologien Liitto ry, Pirkanmaan Agrologit, kunniamerkin anominen, Suomen Valkoisen Ruusun suurristi, Juha Sipilä Suomen Valkoisen Ruusun suurristi, |
Järjestöelämässä toimiminen on monesti lähes täyspäiväistä hommaa - ilman rahallista korvausta!Sunnuntai 13.11.2016 - -Esko Erkkilä- Omaan himpun verran kokemusta järjestöelämästä, sillä työurani jälkeen olen ”hurahtanut” muutaman järjestön toimintaan.
Järjestöt, joihin olen hurahtanut toimivat politiikan, eläkeläistoiminnan, syöpäyhdistyksen tukihenkilötoiminnan sekä asuinympäristön edunvalvonnan alueilla.
Järjestötoiminnan saralla toimiminen on vapaaehtoistyötä sen jaloimmassa muodossa ja siitä ei saa mitään rahallista korvausta. On toki todettava, että aidosti järjestöelämässä toimiva ei kaipaakaan toiminnastaan rahallista korvausta ja ei sitä siis myöskään saa.
Toki on todettava, että aiheutuneet kustannukset yleensä korvataan, mutta paljon jää korvaamatta.
Tilava autotalli tavaroiden säilyttämiseen ja esim. sateessa kastuneiden telttakatosten kuivattamiseen sekä kuomullinen peräkärry tavaroiden kuljettamiseen ovat välttämättömiä järjestöelämässä toimimiseen.
Kokemuksesta tiedän, että järjestöelämän talkoolainen saa asettaa omistamiaan matkalaukkuja ja muita tilpehöörejä niiden tavaroiden säilyttämiseen, joita tarvitaan toiminnan pyörittämisessä – muovikanisterit ovat välttämättömiä, jotta eri tilaisuuksissa voidaan tarjota kahvia!
Tavallisessa järjestöelämässä toimivan talkoolaisen pitää omata aitoa talkoohenkeä, sillä tilille kilahda työstä euroja.
Järjestöelämässä toimivan ei saa olla aamu-uninen, sillä monet yleisötilaisuudet alkavat jo aamupäivän aikana.
Erilaisten aktiviteettien järjestämisestä aiheutuu kuluja, jotka järjestöaktiivin pitää pulittaa omasta pussistaan – toki aiheutuneet kustannukset saa sitten aikanaan veloittaa, mutta järjestöaktiivin rooliin kuuluu tietty rahoittamisvastuu.
Järjestöaktiivin rooliin kuuluu myös se, että saa usein kuulla miten heikosti on hoitanut jonkin tapahtuman – nämä moitteet pitää vastaanottaa ja päästää toisesta korvasta ulos.
Valitan, että edellä painotin järjestöelämän aktiivitoimijan nurjia puolia. Ne ovat kuitenkin pieniä harmeja sen rinnalla, että mitä kaikkea järjestöelämän aktiivi saakaan kokea.
On hienoa taas jonain tulevana aamuna herätä varhain, käynnistää Focus ja lähteä uusiin mielenkiintoisiin haasteisiin niiden kavereiden kanssa, jotka ilman rahallisen korvauksen norkoilemista ovat valmiit tekemään tätä yhteiskuntaamme paremmaksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: poliittiset järjestöt, talkoolaiset, ay-liike, syöpäjärjestöt, |
Maailman tunnetuin tamperelainen tällä hetkellä - Lauri Vuohensilta!Torstai 6.10.2016 - -Esko Erkkilä- Lauri Vuohensilta on Hydraulic Press Channel –toiminnallaan kohonnut maailman tunnetuimmaksi tamperelaiseksi.
Lauri iski yhdessä vaimonsa Annin kanssa todelliseen suosion kultasuoneen, kun hän keksi hydraulipuristimella puristaa aluksi paperia, mutta sen jälkeen erilaisia muita materiaaleja ”tuusan nuuskaksi”!
Vuohensiltojen paras referenssi tällä hetkellä on heidän yhteistyönsä Yhdysvaltojen Valkoisen talon kanssa.
Tapasin Lauri Vuohensillan tiistaina 27.9.2016 Tampereen Pirkka-hallissa Alihankintamessuilla ”työnsä ääressä” ja keskustelin hänen kanssaan.
Harmittelen, että Anni Vuohensilta ehti livahtamaan ennen kuvan ottamista jonnekin ja en saanut häntä samaan kuvaan.
Anni Vuohensillan nauru on Hydraulic Press Chanel- kanavan yksi tuotemerkki – googlatkaa ja kuunnelkaa!
Kuunnelkaan myös Lauri Vuohensillan kulmikasta englantia, sillä Vuohensilta selostaa videonsa englanniksi. ***************
Vuohensillat ovat hankkimassa uutta ja suurempaa prässiä – kuulemme siitä varmaan lähiaikoina. Lauri totesi, että tulossa olevan suuremman prässin kanssa on oltava tarkkana, sillä monien paikkojen lattiarakenteet ovat niin heikkoja, että on tarkoin harkittava, minne uuden prässin kanssa voi mennä.
En varmaan ole ainoa, joka odottaa suurella mielenkiinnolla Lauri ja Anni Vuohensillan seuraavia temppuja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyraulic Press Channel, Lauri Vuohensilta, Vuohensillan Konepaja, Valkoinen Talo, Lauri Vuohensilta, Anni Vuohensilta, |
Nyt puutarhamaalla tarvitaan sadetusta!Keskiviikko 11.5.2016 - -Esko Erkkilä- Kevät on tänä vuonna alkanut poikkeuksellisen kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa.
Säätila on suorastaan yllättänyt viherpeukalot.
Nyt jälkeenpäin tulee mieleen, että miksi puutarhakasvien kylvöjä ja istutuksia ei tullut tehtyä aikaisemmin.
Kuivat ja poikkeuksellisen lämpimät säät asettavat haasteita kastelun aloittamiselle.
Monesti keväällä on takavuosina tullut aloitettua kasteluhommat liian myöhään.
Meillä myöhäiset kasteluhommat olivat tänä vuonna tavallistakin enemmän ”veitsen terällä”, sillä molemmat kastelupumppumme rikkoontuvat viime syksyllä.
Onneksi tuli hankittua aivan uusi kastelupumppu, jotta suurta kuivuusvahinkoa ei vielä ehtinyt tapahtua.
Hankimme sellaisen pumpun, joka pystyy helposti pyörittämään kahta normaalikokoista sadettajaa. Pumppu maksoi hieman alle 300 euroa.
Mökkitontille olen aikoinaan rakentanut maanalaisen runkoverkon sadettamista varten ja kauimmainen ulosotto on n. 50 metrin etäisyydellä rannasta. Runkoverkossa on 6 ulosottoliitintä eli kuuteen eri kohtaan voidaan liittää putki, joka johtaa sadettimeen.
Valkosipulimaa saatiin katettua lehtikatteella ja kattamisen jälkeen oli kiire alkaa sitä sadettamaan.
Meillä on kaksi kunnollista sadettajaa ja toisen sadettajan asetin sadettamaan istukassipulimaata.
Olen tyytyväinen, että pumppu sekä sadettimet pelittävät ja nyt kasvuolosuhteet valkosipulimaan sekä istukassipulimaan osalta ovat kunnossa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puutarhamaan kastelu, kastelupumppu, valkosipulin kastelu, istukassipulin kastelu, |
Valkosipulille pitää olla lehtikateMaanantai 9.5.2016 - -Esko Erkkilä- Tänä vuonna on hieman uskaliasta esiintyä valkosipulinviljelyn asiantuntija, sillä osin heikkolaatuisesta siemenestä johtuen satonäkymät eivät ole hyvät.
Uskallan kuitenkin edellisvuosien kokemuksella laatia lyhyen kuvakertomuksen siitä, kun muutama päivä sitten valkosipuliviljelyksemme saivat tänäkin vuonna lehtikatteen.
Istutin syksyllä tavanomaisen alan – ehkä satakunta rivimetriä – valkosipulia.
Talvivalkosipulin oikea istutusajankohtahan on pari – kolme viikkoa ennen pakkasten tuloa – mutta kukapa niiden pakkasten tulemisen osaa ennustaa eli istuttaminen on hyvä suorittaa joskus lokakuun loppupuoliskolla.
Tässä on parhaiten kasvuun lähtenyttä valkosipulikasvustoa.
Ennen kattamista valkosipulimaa kannattaa lannoittaa typpipitoisella lannoitteella, sillä valkosipuli tarvitsee vankkaa kasvuvoimaa.
Lannoittamisen jälkeen valkosipulimaan rivivälit pitää harata.
Olen joskus kyhännyt pohjattoman laatikon, joka juuri ja juuri sopii valkosipulirivien väliin.
Laatikko täytetään syksyllä nurmikoilta kerätyillä lehdillä ja tässä työssä hyvä apuväline on laskettelupulkka.
Laskettelupulkka on muuten viherpeukalon todellinen monityökalu, sillä se on mainio kuljetusväline, se sopii poimintavaiheessa herkästi putoilevien viherherukoiden varmistukseksi pensaiden alle ja se on vallan mainio kuljetusalusta, kun mansikkamaalta poimitaan mansikoita – pulkkaan mahtuu kaksi ja jopa kolmekin astiaa, joihin voi jo poimintavaiheessa lajitella eri laatuisia mansikoita.
Valkosipulimaan kattamisessa pulkka on verraton työväline!
Valmiiksi katettu valkosipulimaa odottaa nyt joko kastelua tai sadetta.
Kunnolla suoritetun kattamisen ansiosta valkosipulimaalle kasvaa vain muutama vesiheinämätäs tai jokin suurempi rikkakasvi, mutta ne on helppo poistaa.
Valkosipulimaan kattaminen lehtikatteella lisää maan humuspitoisuutta, joten kattaminen luo hyvän pohjan sille kasville, jota seuraavana vuonna viljellään samalla paikalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipuli, valkosipulimaan kattaminen, kateviljely, valkosipulin viljely, lehtikate, valkosipulin istutusajankohta, |
Mielenkiintoinen "televisioviikko" koettunaMaanantai 25.4.2016 - -Esko Erkkilä- En ole mielestäni julkisuustyrkky, mutta viime viikon aikana naamani ja osin myös mielipiteeni olivat esillä televisiossa.
Maanantaina 18.4.2016 olin kutsuttuna studiovieraana TV2:n A2-Taloustalkoissa TV2:lla.
Taloustalkoissa en päässyt ääneen, mutta tapasin henkilökohtaisesti maamme politiikan kärkinimistä Keskustan Matti Vanhasen, Kokoomuksen Harry Harkimon, SDP:n Antti Rinteen sekä Vasemmistoliiton Li Anderssonin ja pääsin henkilökohtaiseen kontaktiin kaikkien heidän kanssaan. Ay-jyristä tapasin Lauri Lylyn ja Antti Palolan. Veikka Gustafsson ja Jethro Rostehdt olivat myös paikalla. Myös Jyri Häkämies ja Päivikki Palosaari pitää mainita.
Kirjoitan puolueiden nimet tarkoituksellisesti isolla alkukirjaimella, sillä arvostan puolueiden tekemää yhteiskunnallista työtä!
Tässä olen A2-Taloustakoot –illassa ennen suoran lähetyksen alkamista Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhasen kanssa.
*****************
Olin Keskustan Pirkanmaan piirin virallinen edustaja Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa, joka pidettiin Jyväskylässä 23.-24.4.2016.
On selvää, että tiedotusvälineitä kiinnosti Suomen suurimman puolueen ja pääministeripuolueen puoluevaltuuston kokous ja sen uutisoinnin yhteydessä pääsin/jouduin televisioon kahdestikin.
MTV3:n Seitsemän uutisissa profiilini vilahti pätkässä, jossa istuin Keskustan Uudnmaan piirin puheenjohtaja Jasi Kuokkasen vierellä.
Tunnen Jasin ja istuimme puoluevaltuuston jäseninä kokouksessa rinnakkain.
Merkittävin roolini julkisuudessa viime viikolla oli, kun MT3:n toimittaja Vesa Kallionpää haastatteli minua uutisklipissä ministeri Anne Bernerin suunnitelmista yhtiöittää valtion tieverkko.
Media haluaa puhua yksityistämisestä, kun kyse on yhtiöittämissuunnitelmista.
Vesa Kallionpää yritti kokeneena toimittajana ajaa minua vikaraiteelle, kun kysi mielipidettäni yksityistämisestä.
Torjuin median väärät tulkinnat ja tein selväksi, että kyseessä on yhtiöittämissuunnitelmat ja eivät suinkaan yksityistämissuunnitelmat.
Keskustan puoluevaltuuston kokouksen jatkuessa sain runsaasti positiivista palautetta ryhdikkäästä esiintymisestäni Seitsemän uutisissa 23.4.2016.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puouevaltuusto 23.-24.4.2016, Jasi Kuokkanen, TV2:n A2-ilta - Taloustalkoot, A2-ilta, Taloustalkoot, Matti Vanhanen, Anne Berner, yhtiöittäminen, yksityistäminen, yhtiöittäminen ja yksityistäminen ovat kaksi eri asiaa, |
Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, käy!Perjantai 22.4.2016 - -Esko Erkkilä- Tänään jatkan eilistä juttuani ja kerron muutamalla itse ottamallani kuvalla höystettynä sitä, kun viime maanantaina olin kutsuttuna studiovieraana TV 2:n tiloissa ”tekemässä” A2 Taloustalkoita.
Paikalle oli studiovieraiksi kutsuttu eri puolueiden rivijäseniä Pirkanmaan alueelta ja olin yksi viidestä kutsutuista keskustalaisista.
Kerrottiin, että mukana oli kymmenkunta kokoomuslaista ja kuulin myöhemmin, että ainakin vasemmistoliittolaisia oli kutsuttu mukaan ja ilmeisesti heitä olikin paikalla.
Varmaan studioyleisönä oli muidenkin puolueiden kutsuttuja edustajia, mutta en kuitenkaan heitä tuntenut.
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilo ja Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunnan jäsen Antti Juva olivat mukana.
Olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja tässä seurassani ”virkasiskoni” Ylöjärveltä eli Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Elina Sieppi.
Keskustanaisten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä oli myös studiovieraana paikalla.
Illan päävieraat oli järjestäjien toimesta ryhmitelty siten, että hallituspuolueiden edustajat ja oppositiopuolueiden edustajat sekä ay-änkyrät olivat ”vastapäisillä lauteilla”.
Studioyleisölle ei ollut merkittyjä paikkoja, mutta ilmeni, että hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden taustajoukot olivat ryhmittyneet ”omiensa” taakse.
Hallituspuolueiden taustajoukkojen tila jäi ahtaaksi ja sen vuoksi siirryinkin toisen puolen lauteille, jotka sitten ilmenivätkin oppositiopuolen ja ay-änkyröiden lauteiksi.
Homma ei minua lainkaan haitannut, sillä oppositiopuolelta oli helppo kuvata vastuunkantajia.
Vastuunkantajien joukkoa.
Tuonne minäkin siis lopulta änkesin vaikka koenkin itseni vastuunkantajaksi.
****************
Mutta sitten…
…kamerat käyntiin ja Annika Damströmin sekä Markus Liimataisen juontama A2-ilta Taloustalkoot pääsi alkamaan!
******************
Seuraavassa esiintyjien kommentteja lähetyksessä ja mukana on myös heidän tätä tilaisuutta varten etukäteen antamiaan lausuntoja. Toisaalta jatkojuttuni on tarpeeton, sillä tästä eteenpäin kaikki on katsottavissa Areenasta!
Matti Vanhanen kohdisti sanansa Antti Rinteelle ja totesi, että ei luoda katteettomia uhkakuvia.
Jethro Rostedt: ”Jos olisin päättäjä tekisin Suomesta ”veroparatiisin”. Laskisin verot alas, että ulkomaisten yritysten kannattaisi tulla tänne.”
Päivikki Palosaari kysyi aiheellisesti: "Miksi lennot pohjoiseen lopetettiin pääsiäisenä?"
Harry ”Hjallis” Harkimo joutui tiukkaan keskusteluun Li Anderssonin kanssa ja kysyi Li´ltä, että monessako yrityksessä hän on työskennellyt ja montako yritystä Andersson on perustanut.
Li Andersson takelteli ja kertoi työskennelleensä neljässä yrityksessä ja ei ole perustanut yhtään yritystä. Se siitä vasemmistolaisen tieto-taito -tasosta ja yrityskokemuksesta!
Yllätysvieraamme Kaisa Liski kertoi työtehostaan ja kertoi, että hän teki taannoin kuusi kauppaa kahdeksasta asuntoesittelystään! Hyvä saavutus!
Toinen yllätysvieras Veikka Gustafsson totesi, että julkisella puolella ei ole tarvetta nähdä Suomen tilannetta! Uskallan kommentoida Veikan sanomaa ja totean, että ei VIELÄ!
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly oli maltillinen ja sovitteleva – selvästi huomasi, että eläkepäivät koittavat!
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola puhui luottamuksesta ja totesi, että sen rakentaminen vie aikaa, mutta sen menettää nopeasti. Viisaita sanoja! Istuin lähetyksen ajan Palolan takana sekä katselin koko ajan hänen siistiä tukkaansa ja pyysin lähetyksen jälkeen ottaa hänestä kuvan myös edestäpäin - fiksuna miehenä Palola suostui kuvaukseen!
Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju (oikealla ylhäällä) totesi, että julkisella puolella ja ay-maailmassa on löysää. Tässä kuvassa Matti Vanhanen hauskuuttaa lähellään istuneita!
Matti Vanhanen joutui ottamaan tiukasti kiinni poliittisen taloustieteen tutkijan Lauri Holapan väitteeseen, että tilanne on yliopistomaailmassa katastrofaalinen.
Vanhanen totesi Holapalle päättäväisesti, että tilanne ei ole katastrofaalinen.
Melkein tuohtuneena Vanhanen kysyi Holapalta näin:
Seteleilläkö te yliopistoa lämmitätte?
Vanhasen kommentointi sai yleisöltä aplodit.
*****************
Viime maanantaina lähetetty ohjelma on edelleen katsottavissa Areenalta – katso ja koe itse!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A2-ilta, TV2, A2:n Taloustalkoot 18.4.2016, Matti Vanhanen, Antti Rinne, Li Andersson, Veikka Gustafsson, Aki Kangasharju, Harry Harkimo, Hjallis Harkimo, |
Mukavaa olla mukana televisio-ohjelman tekemisessäTorstai 21.4.2016 - -Esko Erkkilä- Monessa olen saanut olla mukana, mutta vasta ensimmäisen kerran viime maanantaina televiso-ohjelman tekemisessä, kun olin kutsuttuna studiovieraana TV 2:n tiloissa ”tekemässä” A2 Taloustalkoita.
Suora lähetys alkoi klo 21.30, mutta me kutsutut studiovieraat saimme ohjeet olla paikalla jo klo 20.00.
Pieni kuvakertomus illan etenemisestä tässä:
Paikka, jonne saimme kutsun, sijaitsee Tampereen Tohlopissa Mediapoliksen tiloissa, joissa TV2 sijaitsee.
Ohjelman tuottaja Juha Portaankorva toivotti tervetulleeksi ja ohjasi kahvipöytään.
Odottelumme ei käynyt pitkäksi, sillä ohjelman juontajat Annika Damström ja Markus Liimatainen tulivat kertomaan meille, miten ilta etenee.
Ensimmäisen kerran menimme ”lauteille” siten, että pääsimme mukaan iltauutisten yhteydessä tapahtuneessa ohjelman ennakkopätkässä. Lähetys oli suora ja siinä Markus Liimatainen haastatteli SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä.
Ennakkopätkän jälkeen saimme palata varsinaisten vieraiden joukkoon ja haastatella heitä.
Meitä kehotettiin koko ajan olemaan aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja esimerkiksi valokuvaaminen oli koko ajan sallittua.
Saimme kuulla myös yllätysvieraiden nimet ja myös tavata heitä, mutta heistä ei saanut ennen lähetyksen alkamista puhua somessa mitään, muuten he eivät enää olisi olleet yllätysvieraita.
Yllätysvieraita olivat vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson ja kiinteistövälittäjä Kaisa Liski.*********************
Muutamia kuvia, jotka otin ennakkopätkän jälkeen - totean taas kerran, että politiikot ja julkkikset ovat mukavia valokuvattavia, sillä kun he näkevät jonkun valokuvaavan, on heidän yhteistyöhalunsa lähes polttava!
Harry ”Hjallis” Harkimo
Antti Rinne, joka on "siviilissä" oikein mukava mies - vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan lähetyksen jälkeen!
Kaksi pirkanmaalaista toiminnanjohtajaa Matti Vanhasen seurassa; vasemmalla Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä ja oikealla Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilo.
Juttelin minäkin Matti Vanhasen kanssa. Olen kolme kyynärää pitkä, mutta olen pikkupoika Vanhasen rinnalla - niin yksi kyynärä on 60 senttiä!
Lauri Lyly
Hjallis Harkimo ja Jethro Rostedt. Olen tähän saakka pitänyt inhokkeinani Jethroa ja Jari Tervoa - nyt muutin käsitystäni Jethrosta. Jethro on kunnon yrittäjä!
Matti Vanhasella ja Antti Rinteellä oli yhteistä hauskaa.
Li Andersson
Veikka Gustafsson ja Antti Palola
Antti Rinnettä ja Li Anderssonia naurattaa.
Myös Matti Vanhasta naurattaa.
Vanhanen kertoo juttua ja vieressä Christina Forsgård ja Aki Kangasharju tykkäävät sekä alhaalla myös Hjallis Harkimo, Päivikki Palosaari ja Jyri Häkämies ovat iloisia.
Jyri Häkämies hetken vakavanakin.
Lähetys on alkamassa ja Annika Damström vielä ennen kuin kameroihin syttyvät punaiset valot!
Tämä ennakkotunnelmista ja ehkä jo huomenna pääsemme itse ohjelmantekoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A2-ilta, A2ilta, TV2, A2:n Taloustalkoot 18.4.2016, Antti Rinne, Matti Vanhanen, Harry "Hjallis" Harkimo, Lauri Lyly, Jethro Rostedt, Li Andersson, Veikka Gustafsson, Jyri Häkämies, Aki Kangasharju, Päivikki Palosaari, Christina Forsgård, |
Maatalouden ahdinkoa ei käsitelty lainkaan A2:n Taloustalkoissa 18.4.2016Keskiviikko 20.4.2016 - -Esko Erkkilä- Osallistuin kutsuttuna studiovieraana A2 Taloustalkoisiin YLE TV 2:lla Mediapoliksella maanantaina 18.4.2016.
Tilaisuudesta on paljonkin kerrottavaa, mutta nyt puutun vain siihen, että maatalouden ahdinkoa ohjelmassa ei käsitelty lainkaan.
”Loppukättelyssä” otin asian esille ohjelman juontajien Annika Damströmin sekä Markus Liimataisen kanssa.
Molemmat kiittivät antamastani palautteesta ja taisi olla Annika, joka totesi, että siinä olisi aihetta puolentoista tunnin pituiseen ohjelmaan.
Maatalouden ahdinkoon on monia syitä ja eräs keskeinen syy on S-ryhmän aloittama halpuutuskampanja, joka on jo nyt aiheuttanut maataloudelle 300 miljoonan euron tulonmenetyksen.
Jos maatalouden ahdinkoa käsittelevä ohjelmakokonaisuus toteutuu, niin toivon, että keskustelun osanottajina ovat ainakin kaikki viime maanantai-illan vasemmistolaiset jäsenet sekä keskeiset ay-änkyrät.
Molempien em. tahojen paikallaolo on välttämätöntä sen vuoksi, että maatalouden ahdinko heijastuu suoraan elintarviketeollisuuteen, kuljetukseen, logistiikkaan sekä moniin muihinkin aloihin, jotka perinteisesti ovat olleet vasemmiston eli SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajakunnan keskeisiä toimialoja.
Paljon asioita on muuttunut, mutta yksi on ja pysyy:
Kaikki syövät talonpojan kädestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A2-ilta, A2ilta, TV2, A2:n Taloustalkoot 18.4.2016, maatalouden ahdinko, halpuutus, Kaikki syövät talonpojan kädestä, |
Saako Lauri Vuohensilta Tampereen kaupungilta edes omakotitalotonttia?Maanantai 18.4.2016 - -Esko Erkkilä- Tunnetuin tamperelainen maailmalla tällä hetkellä on Lauri Vuohensilta.
Vuohensillan tunnettuisuus kasvoi muutama päivä sitten, kun hän sai Valkoiselta talolta toimeksiannon.
Tampereella Virastotaloa kutsutaan Valkoiseksi taloksi, mutta nyt ei ole kyse siitä, vaan Yhdysvaltain pääkaupungisa Wshingtonissa sijaitsevasta Yhdysvaltain presidentin virka-asunnosta ja hänen pääasiallisesta työpaikastaan.
Lauri Vuohensilta työskentelee Vuohensillan Konepajalla ja hän keksi asettaa työpaikkansa hydraulipuristimeen erilaisia materiaaleja, kuvasi puristustuloksen, laittoi kuvaustuloksen YouTubeen ja oleellista oli se, että Lauri selitti tapahtuman persoonallisella ”rallienglannillaan”.
Juttuja Lauri Vuohensillasta löytyy googlaamalla: ”Lauri Vuohensilta”!
En tiedä tarkalleen, mutta tällä hetkellä Lauri Vuohensillan YouTube-esityksiä on katseltu jo yli 20.000.000 kertaa!
Katselijamäärät ovat nyt varmasti nousussa, sillä Yhdysvaltojen Valkoinen talo lähetti Vuohensillalle eli Hydraulic Press Channel´lle pyynnön prässätä kaapeliboxi.
Presidentti Obaman pyyntö prässätä juuri kaapeliboxi on hänen kannanottonsa sille, että kaapeliboxien valmistaminen pitäisi presidentin mukaan avata todelliselle kilpailulle – tämän vuoksi Yhdysvaltain presidentti tukeutuu tamperelaisnuorukaisen apuun!
Yhdysvaltain presidentti on huomioinut tamperelaisen Lauri Vuohensillan, mutta Tampereen ”oma” Valkoinen talo uinuu syvää ratikkauntaan ja ei näe niitä mahdollisuuksia, joita Vuohensillan toiminta voisi avata Tampereelle.
Kenellekään ei varmaan ole yllätys, että Tredea – Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoyhtiö – nukkuu autuasta untaan!
Tuskin Lauri Vuohensilta tarvitsee omakotitalotonttia, mutta onhan sellaisen luovuttaminen perinteinen tapa antaa tunnustusta henkilölle, joka on tehnyt kotikaupunkiaan tunnetuksi.
Mutta eihän sentään Tampereella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyraulic Press Channel, Lauri Vuohensilta, Vuohensillan Konepaja, Valkoinen Talo, presidentti Obama, Presidentti Obama ja Lauri Vuohensilta, |
Miksi kuitin antaminen on niin vaikeaa?Torstai 21.1.2016 - -Esko Erkkilä- Me suomalaiset valitamme usein, että lomamatkoillamme etelässä emme saa ostoksistamme kuitteja.
Näin asia useasti saattaakin olla, mutta melkoisen vaikeaa kuitin saaminen on Suomessakin monessa paikassa.
Marketeissa kassat on opetettu antamaan asiakkaille kuitti ja ilahduttavan monesti kassakuitin antaminen tapahtuu hymyillen – kiitos siitä S- ja K-ryhmille, joille annan tunnustusta harvoin.
On ihmeellistä, että Alkon myymälöissä kuitin saaminen ilman pyytämistä on harvinaista – luulevatko Alkon myyjät edelleen, että he ovat jotain ylempää kastia!
Alkossa ”pyytämistä” ei toki useinkaan tarvitse tehdä sanallisesti, sillä käden ojennettuna pitäminen sentään riittää.
Erityisen vaikeaa ja haasteellista on Alkossa saada kuitti, jos on liikkeellä työvaatteissa – juuri tämä osoittaa, että Alkon myyjät kokevat olevansa ”ylempää kastia”.
Myös se, että olet palauttanut tyhjiä pulloja Alkon ja viereisen marketin yhteiseen pullonpalautusautomaattiin ja tarjoat ”osamaksuksi” pullonpalautuskuittia, saa aikaan sen, että ilman pyytämistä et saa kassakuittia.
Ostoskorin sisältö vaikuttaa myös siihen, että saako Alkosta kuitin pyytämättä. Pari viinipulloa tekee ”eetvarttia”, sillä jos niitä on ostoskorissa, niin kuitti irtoaa ilman anelemista.
Auta armias, sitä, joka ostaa vain jallupullon tai pienen pullon vodkaa, niin onhan ihme, jos kuitti tulee pyytämättä.
Joskus, kun kuitin saaminen on erityisen tiukassa, tapaan kommentoida myyjälle, että en hyväksy pimeää kauppaa edes Alkolle! **************
Toimitin luonnoskopion tästä jutustani Alkon johdolle jo 29.12.2015 – seuratkaahan, että muuttuuko Alkossa ostokuitin antamiskäytäntö vuonna 2016!
Pyysin reklamaationi palautetta, saa nähdä, että saanko!
Veikkaan, että mahdollisessa palautteessa runoillaan jotenkin tähän suuntaan:
*********************
Kiitoksia palautteestanne. Ostokuitin antaminen asiakkaalle kuuluu Alkon ohjeistukseen. Olemme Alkossa havainneet, että ainoastaan osa asiakkaistamme haluaa ostoksistaan ostokuitin, mutta pyrimme siihen, että ostokuittia aina tarjotaan pyytämättä.Kiitämme vielä kerran palautteestanne ja tulemme jälleen kerran muistuttamaan henkilökuntaamme siitä, että ostokuittia pitää aina tarjota asiakkaalle.
********************
Saapa nähdä, että millaisen palautteen saan!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: miksi ostoksesta ei saa kuittia? Alko ei anna ostoksista kuittia pyytämättä, Alkon asiakaspalvelu, Alko, pimeä kauppa, kuititon kauppa, |
Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on oikea toimenpideMaanantai 21.12.2015 - -Esko Erkkilä- Pärjään oikein hyvin kauppojen nykyisilläkin aukioloajoilla, mutta tervehdin tyydytyksellä eduskunnan päätöstä kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta.
Kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen puolesta äänesti 145 kansanedustajaa, sitä vastusti 38, tyhjää äänesti 7 ja poissa oli 16 kansanedustajaa.
Kauppojen aukioloaikojen sääntely on ollut jäänne vanhoilta ajoilta ja nyt oli aika tulla nykyaikaan.
Kuten totesin, niin minulle olisi riittänyt vanhatkin aukioloajat, mutta seuraan nuorisoa, jolla on toisenlainen vuorokausirytmi kuin minulla.
On selvää, että aukioloaikojen vapauttaminen merkitsee haasteita myyjille ja kassatyöntekijöille, mutta joutuvathan sairaanhoitajat ja monet muut olemaan työvalmiudessa työvuorolistojen mukaan 24 h/vrk.
On todennäköistä, että aukioloaikojen vapauttamisella on työllistäviä vaikutuksia.
Ammattiyhdistysliikkeen kellokkaat ovat luonnollisesti asettuneet tässäkin vastarannan kiiskiksi ja perustelevat, että nyt tehty päätös lisää osa-aikaisia työsuhteita. Näin saattaa ollakin, mutta parempi se kuin täystyöttömyys!
Ihmeellistä on ollut se, että kampaamot ja parturit ovat tähän saakka joutuneet anomaan erityisluvan kirkollisena juhlapäivänä, vapunpäivänä, äitienpäivänä, isänpäivänä tai itsenäisyyspäivänä toimimiseen. Ihmeellisyyttä lisää se, että erityislupa on maksanut 200 euroa!
Kauppojen aukiolorajoitusten poistaminen on ensimmäisiä askeleita Sipilän hallituksen byrokratian purkutalkoissa.
Toivon byrokratian purkutalkoiden vauhdittumista, sillä työsarkaa riittää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen, byrokratian purkutalkoot, byrokratian purkaminen, Sipilän hallitus byrokratian purkutalkoot, |
Saimaan kanavan nykyinen ja kolmas versio vihittiin käyttöönsä vuonna 1968Torstai 17.12.2015 - -Esko Erkkilä- Sain juuri luettua Ritva Muhosen kirjoittaman ja vuonna 1988 julkaistun kirjan…
…Kanavalla URHO KIUKAS.
Maaherra Urho Kiukas toimi Suomen ensimmäisenä kanavavaltuutettuna 17 vuotta, vuodesta 1963 vuoteen 1980.
Sain työurani aikana olla useaankin otteeseen tekemisissä Saimaan kanavan kanssa ja sen vuoksi eräs muistelus, joka liittyy Saimaan kanavaan.
Työhöni liittyvä ensimmäinen Saimaan kanavaan liittyvä juttu tapahtui vuonna 1982, kun sain vaimoni kanssa osallistua pienen asiakasryhmän kanssa vierailuun Viipurissa.
Teimme matkan Lappeenrannasta Viipuriin ja takaisin laivalla kanavaa pitkin. Yövyimme Hotelli Druzhba´ssa.
Kyseessä oli kananmunantuottajien opinto- ja kokousmatka ja kun olimme kananmunatuotannon merkeissä matkalla, niin pitihän poiketa Viipurin Kauppahallissa tutustumassa kananmunien myyntiin Neuvostoliitossa.
Viipurin Kauppahallissa oli isoissa kennoissa myytävänä kananmunia, mutta suuomalaisittain oli yllätys, että lähes kaikki avokennoissa tarjolla olleet kananmunat olivat rikki.
Kananmunista oli tallella keltuainen ja osa valkuaistakin, mutta perin harvat kananmunat olivat ehjiä.
Ostajat kallistelivat rikkinäisiä kananmunia ja varmaan arvioivat, että paljonko rikkinäisissä kananmunissa oli sisällystä jäljellä.
Vaimoni ei pitänyt lainkaan näkemästään ja vaatikin parisenkymmentä vuotta ennen kuin hän suostui lähtemään seuraavan kerran Viipuriin.
Olot ovat Viipurin Kauppahallissa nykyään aivan toiset kuin yli 30 vuotta sitten.
Vakio-ostokseni Viipurin Kauppahallista on nykyään valkosipulit, joita ostan kauppahallin takaosassa sijaitsevalta azerbaitsanilaiselta kauppiaalta.
Olen jo monena syksynä laittanut maahan azer-kauppiaalta ostamiani valkosipuleita ja hyvin ovatkin kasvaneet!
Saa nähdä, että pääsenkö ensi vuoden aikana käymään Viipurin Kauppahallissa ja ostamaan sieltä valkosipulin siemensipuleita!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saimaan kanava, kanavavaltuutettu, kanavavaltuutettu Urho Kiukas, Urho Kiukas, Viipurin Kauppahalli, valkosipuleita Viipurin Kauppahallista, |
Nyt on aika nauttia kesän aherruksista!Keskiviikko 9.12.2015 - -Esko Erkkilä- Kesä on hienoa aikaa puurtaa kasvimailla ja nähdä joka päivä se kasvunihme, joka saa juurekset, marjat ja hedelmät kasvamaan korjuukelpoisiksi.
Nyt on puolestaan alkanut se ajanjakso vuodesta, jolloin viherpeukalo pääsee nauttimaan töittensä tuloksista.
Tässä muutama kuva niistä hetkistä, jolloin sain päivänä muutamana olla Rouvan apuna, kun valmistin oman maan juureksia ruuaksi.
Varastoimme porkkanat kuivassa hiekassa muovisankoihin ladottuina kellarissa.
Varastointi on onnistunut hyvin ja nyt hyvin säilyneet porkkanat kuoritaan.
Kuoritut porkkanat palastellaan, niiden joukkoon lisätään hieman rypsiöljyä ja suolaa.
Palastellut porkkanat laitetaan uuniin ja tässä on lopputulos!
Punajuuret käsitellään samoin kuin porkkanat.
Sipulit kuoritaan ja ne voidaan pieniä kuten porkkanat ja punajuuret, mutta meillä sipulit ajetaan kuorimisen jälkeen yleiskoneen ”silppurin” kautta tasaiseksi uunivalmiiksi massaksi.
Sipulimassa kuumennetaan sähköuunissa ja jäähdyttämisen jälkeen se laitetaan pakastuspurkkeihin myöhempää käyttöä odottamaan. Sipulimassa on niin herkullista, että osa siitä katoaa parempiin suihin ennen pakkaseen ehtimistään!
Valkosipuli on puutarhamaan aatelia ja osa siitä meillä päätyy tavallisen sipulimassan joukkoon makua antamaan.
Tässä kerrotut tavat ja menetelmät muodostavat vain osan niistä tavoista, joiden lopputulemana puutarhamaan juurekset päätyvät ruokapöytäämme.
Bon Appétit!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: trekoolimaa, puutarha, viherpeukalo, porkkanasta ruokaa, punajuuresta ruokaa, sipulista ruokaa, valkosipulista ruokaa, |