Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Talvisota alkoi 76 -vuotta sitten klo 06.50

Maanantai 30.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 klo 06.50.

 

 

Anoppini kotipitäjä Salmi oli ensimmäisiä Neuvostoliiton kohteita, kun suurvalta alkoi hyökkäyksensä.

 

 

Anoppini oli kotoisin Salmin pitäjän Mantsinsaarelta.

 

 

Vuonna 1915 syntynyt anoppini oli Talvisodan syttyessä 24 –vuotias ja hän oli jo aikoja sitten jättänyt kotisaarensa ja siirtynyt etsimään leveämpää leipää mantereelta.

 

 

Mantsinsaarella lähellä anoppini kotikylää Työmpäisiä sijaitsi kahden Canet-tykin patteri, jonka tykit olivat toiminnassa koko Talvisodan ajan.

 

 

Neuvostoliitto pystyi hyökkäämään mantereella aina Koirinojalle saakka, joten Mantsin linnake jäi kauas mantereella kulkevan rintamalinjan taakse.

 

 

Mantsin kaksi tykkiä ampuivat tehokasta tultaan vihollisen ryhmitykseen koko 105 päivää kestäneen Talvisodan ajan.

 

 

Mantsin miehet perääntyivät Mantsinsaarelta vasta rauhanteon jälkeen eli 13.3.1940.

 

 

Mantsinsaaren linnakkeen tarkka tykkituli oli mahdollista sen vuoksi, että ennen sodan alkamista linnake oli rauhan aikana kartta- ja maastoharjoituksina valmistellut useita kohteita mantereelta tykkitulen kohteiksi.

 

 

Olen muutaman kerran käynyt Mantsinsaarella ja eräs kohde joka kerralla on ollut Mantsin linnake.

 

 

Viimeisimmästä käynnistäni on kulunut aikaa jo kymmenkunta vuotta. Tykit ovat tukikohdasta poissa, mutta tykkiasemien tykkikehät ovat edelleen paikoillaan.

 

 

Tykkiasemien takana ruoho ei edelleenkään kasva, sillä tykkien taakse suuntautuneet lieskat ovat polttaneet maaston niin, että ruoho ei ole vielä saanut kasvunotetta.

 

 

Mantsinsaaren linnakkeen tykeistä ja niiden urheasta toiminnasta on Lauri Immonen kirjoittanut kirjan, jonka nimi on:

 

”Kaksi tykkiä: Mantsinsaari talvisodassa”

 

 

Kannustan hankkimaan Immosen kirjan, sillä se kertoo laajasti niistä taisteluista, joissa Mantsin miehet kunnostautuivat. Immosen kirjaa ei varmaankaan ole saatavissa minkään kirjaston hyllystä, mutta kirjastojen kaukolainauksella se varmaan vielä löytyy – minulla on kaksikin kappaletta noita kirjoja, mutta vaatisi aikamoisen etsinnän, että niistä edes toisen löytäisin helposti.

 

 

Näin Talvisodan syttymispäivän muistopäivänä on paikallaan muistella suurella arvonannolla niitä miehiä, jotka toiminnallaan ja monet omalla verellään takasivat sen, että Suomi säilytti itsenäisyytensä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota alkoi 30.11.1939 klo 06.50, Talvisota, Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939, Mantsinsaari, Mantsinsaaren linnake, Lauri Immonen, Kaksi tykkiä, Lauri Immonen Kaksi tykkiä, Mantsin miehet, Mantsinsaari Talvisodassa, Salmi. Salmi Mantsinsaari

Pirkanmaan keskustalaisten kansanedustajien vahvat terveiset piirikokousväelle

Maanantai 16.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhasen linjauksista Keskustan Pirkanmaan piirin piirikokouksessa lauantaina 14.11.2015 Parkanossa.

 

 

Vanhasen lisäksi kaikki kolme Keskustan pirkanmaalaista kansanedustajaa olivat paikalla ja nyt kerron lyhyesti heidän esityksistään piirikokousväelle:

 

 

 

 

parkano1.jpg

Mikko Alatalo…

 

…joka on myös Liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheejohtaja oli iloinen, että liikennemäärärahoja ohjataan nyt myös maakuntiin.

 

 

Oli täyttä totta, kun Alatalo painotti, että Helsinki-Hämeenlinna-Tampere – kasvukäytävä pitäisi ulottaa Parkanoon saakka.

 

 

Kolmostielle pitkään suunniteltu Hämeenkyrön ohitustie ja olemassaolevan Tampere-Parkano-Seinäjoki –raideyhteyden parantaminen ovat askelia siihen suuntaan, että HHT-kasvukäytävä voidaan ulottaa Parkanoon saakka.

 

Seinäjoella asuneena ja ”henkisen Jussi-paidan” yhä edelleen omistavana ehdotan, että HHT-kasvukäytävä ulotetaan tässä vaiheessa jo Seinäjoelle saakka, jolloin se voitaisiin lyhentää muotoon HHTS-kasvukäytävä!

 

 

 

 

parkano2.jpg

 

 

Pertti Hakanen lanseerasi käsitteen…

 

…kokonaisturvallisuus!

 

Aihe sopii Hakaselle hyvin, sillä entisenä Puolustusvoimien palkollisena ja juuri Maanpuolustuskurssin käyneenä hän hallitsee maamme kokonaisturvallisuuteen liittyvät asiat perusteellisesti.

 

 

Hakanen kiitteli hallituksen toimintaa sote- sekä itsehallintoalueiden tiimoilta tekemästä työstä ja totesi, että kyseessä on vahva kansanvaltainen uudistus.

 

 

”Vahva itsehallinto on kansanvaltaa parhaimmillaan” summasi kansanedustaja Pertti Hakanen.

 

 

Hakanen pahoitteli, että Suomen EU:lta saama erillistuki elintarvikeketjun alkutuotannon vaikeuksiin jäi ainoastaan 9 miljoonaan euroon.  Kun EU-pottiin lisätään kansallinen panos eli 20 M€, niin jaettavaa on yhteensä 29 M€.

 

 

Summa on pieni ja se onkin nyt tarkoitus jakaa

 

  • maidontuotatotiloille
  • sikatiloille
  • velkaisille tiloille ja
  • investoineille tiloille

 

Pieni kokonaissumma merkitsee, että tuesta yksittäinen tila saa vain pienen korvauksen niistä ongelmista, joita esim. Venäjänkaupan tyrehtyminen merkitsee.

 

 

Kansanedustaja Hakanen vetää Keskustan normienpurkutalkoissa työryhmää, joka keskittyy maa- ja metsätalouden normien purkamista.

 

Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä puolestaan koordinoi Keskustan normienpurkutalkoita ja Valtioneuvoston tasolla normienpurku on ministeri Anne Bernerin vastuulla.

 

 

 

 

parkano3.jpg

 

 

Arto Pirttilahti…

 

 

…antoi tunnustusta pääministeri Juha Sipilälle, joka veti hyvään lopputulokseen päätyneet sote-neuvottelut.

 

 

Pirttilahti totesi – taisi mainita erään puolueen nimeltäkin - , että sote-neuvottelujen vetäminen oli hyvä oppitunti muillekin puolueille.

 

 

Talousvaliokunnan jäsenenä vireillään oleva hankintalain uudistaminen on Pirttilahden mielestä uudistus, joka tuo mahdollisuuksia mm. pienille ja keskisuurille yrityksille.

 

 

Biotaloudesta Pirttilahti muistutti, että Suomeen tuodaan ulkomaista energiaa vuodessa 8 miljardin arvosta ja siinä pitää saada kehitys muuttumaan, jotta kotimaisen energian osuus saadaan kasvuun.

 

 

Raiteet on pidettävä lämpiminä kilpailutukseen saakka oli Pirttilahden viesti niille, jotka pyrkivät lopettamaan maakunnista junavuorot!

 


Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenenä Pirttilahti painotti pohjoismaisen yhteistyön merkitystä – puolustus- ja turvallisuuspolitiikka sekä ajankohtaisen pakolaiskysymyksen kunniakas hoitaminen ovat ajankohtaisia asioita tällä saralla.

 

 

Kiitän Mikko Alataloa, Pertti Hakasta sekä Arto Pirttilahtea mielenkiintoisista ja valaisevista esityksistä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Pertti Hakanen, Arto Pirttilahti, Liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo, Olavi Ala-Nissilä, Anne Berner, normienpurkutalkoot, Keskustan normienpurkutalkoot,

Kuressaaren tori - kannattaa käydä!

Tiistai 27.10.2015 - -Esko Erkkilä-

Torit ovat aina paikkoja, joissa matkoilla kannattaa poiketa.

 

 

Kuressaaren tori sijaitsee keskellä kaupunkia ja meillä oli sen suhteen onni elokuun lopun kylpylämatkallamme, että tori sijaitsi melkein SPA-kylpylämme naapurissa.

 

 

Georg Ots-, Meri- ja Ryytli –SPA-kylpylöistä kävelymatkaa torille kertyy vajaa kilometri.

 

 

Tässä pienoinen kuvakertomus Kuressaaren torimaailmasta:

 

 

 

 

tori1.jpg

 

 

 

 

tori2.jpg

 

 

 

 

tori3.jpg

 

Tämän myyntipöydän äärellä leijaili hieno katajantuoksu!

 

tori4.jpg

 

Hauki 4 €/kg!

 

 

 

tori5.jpg

 

Venäjällä ja Virossakin useimmilla toreilla vaatemyyjät ovat valkovenäläisiä tai entisten neuvostotasavaltojen alueelta, mutta Kuressaaren torilla vaatetavara on alkuperältään virolaista - siitä pisteet kuressaarelaisille!

 

 

 

tori6.jpg

 

 

Minun tuntevat tietävät, että ulkomailla minut tapaa toreilta sen myyjän myyntipöydän luota, joka myy valkosipuleita - näin myös Kuressaaressa!

Halusin ostaa tältä mummulta kymmenellä eurolla valkosipuleita, mutta en osannut viestiä siten, että mummu olisi ymmärtänyt. Onneksi viereinen myyjä tuli apuun ja sain komeita valkosipuleita kympillä - mummukin oli tyytyväinen!

 

 

tori7.jpg

 

 

On komeita - osa näistä päätyi talvivalkosipuleina Viljakkalan Majajärven mökkitontille kasvamaan ja tuottamaan uusia valkosipuleita vuoden 2016 syksyllä!
 

 

 

Toriostokseni jäivät valkosipuliostoksiin, mutta ehkä jo huomenissa kerron toritapahtumasta, josta suomalaiset viljelijät voisivat ottaa oppia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaa, Kuressaari, Kuressaaren tori, valkosipuli, talvivalkosipulin siemen, talvivalkosipuli, saarenmaa2015,

Milavida - Tampereen uusin museo

Sunnuntai 12.7.2015 - -Esko Erkkilä-

Ympäri käydään ja yhteen tullaan – tämä vanha suomalainen sanonta pätee täydellisesti, kun tarkastelemme Tampereen uusimman museon Milavidan vaiheita.

 

 

 

 

mila0.jpg

 

 

Milavidan rakensi Näsikalliolle Finlaysonin patruunan Wilhelm von Nottbeck´n poika Peter von Nottbeck.

 

 

Uusbarokkityylinen palatsi valmistui 1898, mutta sen rakennuttaja ei päässyt asumaan siellä koskaan.

 

 

Peter von Nottbeck’ n vaimo Olga von Tobiesen ehti Tampereella synnyttää kaksi lasta, mutta kolmannen raskautensa aikana hän halusi miehensä kanssa matkustaa Baden-Badeniin synnyttämään.

 

 

Raskaus oli kaksoisraskaus ja lapset pelastuivat, mutta Olga kuoli synnytykseen.

 

 

Kun myös Peter kuoli umpisuolentulehdukseen, niin Tampereen Näsikalliolla sijainneen Milavidan omistajiksi tulivat neljä orpolasta.

 

 

Lasten holhooja myi Milavidan Tampereen kaupungille vuonna 1905.

 

 

Tampereen kaupunki muutti Milavidan nimeksi Näsilinna ja avasi siellä vuonna 1908 Hämeen Museon.

 

 

Vapaussodassa Näsilinnan toimi punaisten Tampereen Päämajana.

 

 

Valkoiset hyökkäsivät Tampereen vapauttamista enteillen Näsilinnaan 3.4.1918. Olen kertonut valkoisten hyökkäyksestä tällä saitilla vuonna 2011 ja löydät juttuni, kun googlaat ”Esko Erkkilä kuolemanlaatta”.

 

 

Näsilinna sai rappeutua Näsikalliolla 17 vuotta, mutta nyt se on entisöity ja nimeksi on palautunut Milavida!

 

 

Tarkoitukseni on lähipäivinä kertoa, kun sain Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen joukoissa tutustua Milavida-museoon 10.7.2015.

 

 

Pysykää kanavalla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Milavida, Näsilinna, Peter von Nottbeck, Olga von Nottbeck, Olga von Tobiesen, Wilhelm von Nottbeck, valkoisten hyökkäys Näsilinnaan 3.4.1918, Punaisten päämaja Näsilinnassa,

On aika huolehtia valkosipulimaan lehtikatteesta

Tiistai 26.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Uskallan todeta, että olen kuluneiden viidentoista vuoden aikana hankkinut jonkinlaisen kokemuksen omaan käyttöön kasvatettujen valkosipuleiden viljelystä.

 

 

Uutta kuitenkin aina oppii ja viimekesän kokemuksen perusteella joudun toteamaan, että myös valkosipulilla ilmenee monokulttuuriviljelyn ongelmat.

 

 

Monokulttuuriviljely tarkoittaa, että samaa kasvia viljellään vuodesta toiseen samalla kasvupaikalla.

 

 

Opin viime kesän tuloksena, että myös valkosipuli vaatii hyvin menestyäkseen vuoroviljelyä.

 

 

Istutin viime syksynä valkosipuleita hieman yli sata rivimetriä ja kaikki aivan uuteen paikkaan.

 

 

Käytän siemenenä omaa siementä, mutta mukanani ulkomaan matkoilla olleet tietävät, että pyrin aina hankkimaan valkosipulikantaamme ulkomaista siementä.

 

 

Parhaimmat valkosipulinmyyjät ovat venäläiset mummot, jotka teiden varsilla tai venäläisillä toreilla myyvät itse kasvattamiaan valkosipuleita.  Mummojen valkosipuleista saa parasta terästystä omaan valkosipulikantaan!

 

 

Erehdyin kerran ostamaan Viipurin Kauppahallista letitettyjä kiinalaisia valkosipulipalmikoita. Ne olivat varmaan laadukkaita ruuanlaittoon, mutta täysin kelvottomia siemeniksi, sillä yksikään ei itänyt – ilmeisesti letitetyt valkosipulit on käsitelty idunestoaineilla, jotta ne eivät idä!

 

 

Valkosipulit istutetaan ihannetapauksessa kaksi viikkoa ennen talventuloa.  Koska kukaan ei pysty ennustamaan tarkkaa talventuloaikaa, pyrin istuttamaan valkosipulit lokakuun puolenvälin tienoilla, mutta ennen marraskuun alkamista.

 

 

Mutta piti kirjoittaa valkosipulimaan lehtikatteesta!

 

 

Valkosipulimaa kannattaa kattaa lehtikatteella toukokuun lopulla.

 

 

Toimiva systeemi on se, että syksyllä haravoidut tai lehtipuhaltimella nurmikoilta kerätyt lehdet varastoidaan talven yli valkosipulimaan vierellä.  Lehdet alkavat maatumaan talven aikana sopivasti, jotta ne ovat parhaimmillaan kateaineeksi keväällä.

 

 

Ennen kattamista valkosipulimaa kannattaa lannoittaa, sillä valkosipuli pitää kasvuvoimaisesta paikasta.

 

 

Lannoittamisen jälkeen ja ennen kattamista rivivälit pitää harata huolellisesti.

 

 

 

 

valkosipuli1

 

 

Meillä käytetään valkosipulimaalla rivivälinä 40 senttiä ja olen jätelaudasta rakentanut laatikon, joka sopii riviväliin.

 

 

Työskentelylankulla seisten laatikko täytetään lehdillä ja kateaineeksi käy tällä menetelmällä hieman ”krouvimpikin” aines, sillä laatikon avulla kaikki kateainekset saadaan sopivasti ja turvallisesti riviväleihin.

 

 

 

 

valkosipuli2

 

 

Käytöstä poistetut lasten pesupaljut sekä laskettelupulkat ovat tässäkin hommassa verrattomia työvälineitä.

 

 

 

 

valkosipuli3

 

 

Katettu valkosipulimaa tietää kesän mittaan työnsäästöä, sillä rikkakasvien kitkentää ei juurikaan tarvita. Myös rivivälien haraaminen on tarpeetonta, sillä maan rakenne säilyy katteen alla erinomaisena.

 

 

Nyt vaan elokuuta ja oman pellon valkosipuleita odottamaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipuli, valkosipulin viljelytekniikka, lehtikate, monokulttuuri, monokulttuuriviljely, vuoroviljely, viljelykierto, monokulttuuriviljelyn ongelmat,

Alkoi vastuunkantamisen aika!

Maanantai 20.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Eduskuntavaalien 2015 tulos on tiedossa ja ennakkoveikkaukset pitivät paikkansa, kun Keskustasta tuli pääministeripuolue.

 

 

Tulos oli selvä, mutta Suomen poliittinen tilanne vaatii selkiintyäkseen aikaa.

 

 

Hallitusneuvottelut aloitetaan ripeällä tahdilla ja niissä katsotaan, että mitkä puolueet ovat valmiita vastuunkantoon.

 

 

Kuluneesta neljästä vuodesta on otettava oppia ja mitään jääräpäisyyksiä ei nyt ole aiheellista noudattaa.

 

 

Muistan työelämäni ajalta menestyneen esimieheni, joka romutti nuorten kukkoilijoiden menettelyn, jossa piti kuukausi- ja jopa vuositolkulla etukäteen päättää, että mitä milloinkin tehdään.

 

 

Vuorineuvokseksi ja Raision pääjohtajaksi kohonnut todellinen Johtaja korosti, että etenemme ”maaston mukaan” ja niin myös teimme, kun kohotimme yrityksemme taloudellisen tilanteen huipputasolle.

 

 

Nuoret märkäkorvat ohjattiin muihin yrityksiin ja muihin hommiin, sillä tärkeintä oli oman yrityksen menestyminen.

 

 

Suomen tilanteessa on paljon yhtymäkohtia niihin vaiheisiin, joissa nelikymmenvuotinen työnantajani rypi nuorten kukkoilijoiden aikakautena.

 

 

Suomi kuntoon, mutta helppoa se ei tule olemaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, alkoi vastuunkantamisen aika,

On aika istuttaa valkosipulit!

Perjantai 3.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Olen vuosien saatossa oppinut, että valkosipulit pitää istuttaa muutama viikko ennen pakkasia.

 

Tutkailin eilen kalenteria ja päätin, että nyt on aika istuttaa valkosipulit.

 

Meillä valkosipuleita on viljelty moniaita vuosia samalla paikalla ja kuluneena kesänä huomasin selvästi, että monokulttuuriviljelyn ongelmat alkoivat esiintyä valkosipulimaillamme.

 

Ongelmista viisastuneena olen kesäkauden valmistellut valkosipulimaata aivan uuteen paikkaan.

 

Valmistelu on merkinnyt sitä, että valkosipulimaaksi kaavailemaani lohkoa on jyrsitty muutamaan kertaan kesän aikana ja siten torjuttu rikkaruohoja sekä saatu maata kuohkeammaksi.

 

 

 

 

valko1

 

 

Maan lannoittaminen syyslannoitteella sekä viimehetken jyrsintä tapahtuivat eilen aamupäivällä…

 

 

 

 

valko2

 

 

…ja pääsin istutushommiin hyvissä ajoin ennen puolta päivää.

 

 

 

 

valko3

 

 

Istuttamiseen oli käytettävissä Tallinnan toreilta mummuilta ostettua virolaista valkosipulia vajaa kolmannes ja oman maan viimekesäistä satoa loput. Kuvassa virolaisia valkosipuleita.

 

 

 

 

valko4

 

 

Maamies on aina toivorikas kylvöjä tehdessään ja niin olen minäkin, kun valkosipulit on nyt saatu maahan ja voin niiden osalta rauhallisin mielin odottaa talven sekä pakkasten saapumista!

 

 

Jos aiot ensi kesänä nauttia oman puutarhan valkosipuleista, niin laitahan vauhtia töppösiin ja istuta itsellesi valkosipuleita!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipuli, valkosipulin istuttaminen, valkosipulin viljelytekniikka, valkosipulin viljelely, valkosipulin viljeleminen,

Sipulien esikuivaus kannattaa tehdä ulkona

Keskiviikko 27.8.2014 - -Esko Erkkilä-

Nyt tuli hyvä sipulivuosi – näin uskaltaa todeta, kun valkosipulit, istukassipulit, ryvässipulit sekä punasipulit on korjattu!

 

Tarkennuksena pitää todeta, että valkosipulisato jäi korkeintaan keskinkertaiseksi, mutta muista nyt sadonkorjuuseen ehtineistä sipuleista tuli hyvä sato.

 

 

 

 

sipu1

 

 

Valkosipulimme mahtuivat yhteen kottikärrylliseen.

 

 

 

 

sipu2

 

 

Meillä on omatekoinen sipulikuivuri, joka on rakennettu käytöstä poistetuista teräsverkoista – teräsverkko on pingotettu kuusirangoista kyhätyn kehyksen sisään.

Sipulikuivurissa on kerroksia ja jokainen uusi kerros nostetaan puupökkelöistä ja niitä yhdistävän poikkipuurakennelman päälle.

 

 

 

 

sipu3

 

 

Valkosipulit korjattiin parisen viikkoa aikaisemmin kuin muut sipulilaadut ja oli luonnollista, että valkosipuliverkon ylle piti asentaa pressu, jotta sateet eivät päässeet kastelemaan valkosipuleita.

 

 

 

 

sipu4

 

 

Istukassipulit antoivat tänä vuonna hyvän sadon – toki kaikki istukassipulit eivät olleet kuvassa näkyvien kokoisia (saapas mittatikkuna)!

 

 

 

 

sipu5

 

 

On tavallista, että yksittäisten ryvässipulien koko on merkittävästi pienempi kuin istukassipuleiden, mutta onnistuessaan ryvässipulitkin voivat kasvaa kookkaiksi.

Ryvässipuleiden siemensipulit olivat meillä tänä vuonna aitoja Peipsjärven sipuleita, sillä ostin ne Tyrin Kukkamarkkinoilta. Peipsjärven sipuleilla on Virossa sama maine kuin Suomessa on Lopen perunoilla. Istukasipulit Suomessa ovat alkuperältään hollntilaisia ja samoja sipulinsiemeniä näyttää olevan myynnissä myös Venäjällä.

 

 

 

 

sipu6

 

 

Tässä sipulisatomme jonottaa kuivurille pääsemistä samaan tapaan kuin formula-autot lähdössä!

 

Jonossa on naattisipuleita yhdessä kottikärryssä, seitsemässä laskettelupulkassa ja yhdessä lasten ammeessa!

 

Lasten laskettelupulkat ovat Viherpeukalon todellinen monitoimiapu ja tässä ne toimivat sipuleiden kuljetusvälineinä sipulimaalta kuivurille!

 

 

 

 

sipu7

 

 

Sipulikuivurin toinen kerros on valmis ja kolmas kerros odottaa ladottavia sipuleita!

 

 

 

 

sipu8

 

 

Nyt kaikki äsken kuivurille pääsyä jonottaneet sipulit on aseteltu kuivuriin kuivamaan!

Pitää muistaa, että esikuivatusvaiheessa naatteja ei saa poistaa, sillä kuivuminen perustuu siihen, että kosteutta haihtuu sipulista naattien kautta!

 

 

 

 

sipu9

 

 

Pressu koko rakennelman päälle ja pressun alla ilmavasti teräsverkkojen päällä olevat sipulit saavat nyt olla esikuivatuksessa niin kauan kuin ”säitä pitelee”.

Aurinkoisina päivinä pressun voisi poistaa, mutta vaivaahan siitä toki on.

 

 

 

Jossain vaiheessa naatit poistetaan kiertämällä ja sipulit pääsevät ilmavissa muovilaatikoissa pannuhuoneen lämpöön loppukuivatukseen.

 

Naatteja ei saa poistaa puukolla leikaten vaan kiertämällä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sipulin esikuivatus, sipulien varastointi, istukassipulin kuivaus, ryvässipulin kuivaus, punasipulin kuivaus, valkosipulin kuivaus, ryvässipuli, istukassipuli, punasipuli, valkosipuli, Piepsjärven sipulit,

Viherpeukalolla on nyt meneillään kiivain sadonkorjuuaika!

Lauantai 16.8.2014 - -Esko Erkkilä-

Elämme elokuun puolenvälin tienoota ja viherpeukalolla on nyt kiire.

 

Kiirettä riittää sadonkorjuun merkeissä, mutta samaan aikaan pitäisi ehtiä moneen muuhun hommaan, joilla luodaan perusteita seuraavan ja seuraavien vuosien sadolle.

 

Seuraavassa pieni kuvakimara selitysten kera niistä toimenpiteistä, joita kohdalleni on elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana sattunut. Olin melkein viikon matkoilla ja silloin ei viherpeukalorintamalla tapahtunut mitään, joten tehollista ”viherpeukaloaikaa” on elokuussa ollut tähän mennessä vain kymmenkunta työpäivää.

 

 

 

 

viher1

 

 

Valkosipulit saatiin nostettua elokuun 1. päivänä.

 

Ajankohta oli hieman varhainen, mutta valkosipuleitamme kohdanneen monokulttuuriongelman vuoksi oikea.

 

Olen aiemmin luullut, että valkosipulilla ei ole monokulttuuriongelmaa ( = jatkuva viljely samalla paikalla), mutta nyt on pakko tunnustaa vuoroviljelyn välttämättömyys myös valkosipulin kohdalla.

 

 

 

 

viher2

 

 

Meillä on omatekoinen sipulikuivuri ja valkosipulit täyttivät sipulikuivurin ensimmäisen kerroksen.

 

 

 

 

viher3

 

 

Valkosipulin kukinnot ovat ”täyttä tavaraa” esim. vokkipannulla ja niitä ei missään tapauksessa kannata heittää kompostiin.

 

 

 

 

viher4

 

 

Mansikkamaata pitää jatkuvasti uudistaa ja meillä se merkitsee tänä vuonna yhden n. 25 metrin pituisen mansikkapenkin aikaansaamista.

 

Mansikkapenkkiin asennetaan kasteluputki ja se on tässä asennettu paikoilleen.

 

 

 

 

viher5

 

 

Musta-, puna- ja viherherukan satotaso jäi meillä hyvin alhaiseksi, mutta valkoherukasta saimme hyvän sadon.

 

 

 

 

viher6

 

 

Kesäkurpitsa on kiitollinen puutarhakasvi, sillä se kasvattaa näyttävät ”mollukat”.

 

Suunnitelmissa on, että kaksinkertaistamme kesäkurpitsaviljelymme nykyisestä kolmesta taimesta kuuteen taimeen ensi kesänä!

 

 

 

viher8

 

 

Avomaankurkkulavaamme mahtuu parisenkymmen tainta ja se tuottaa talveksi tarvitsemamme määrän aineksia herkkukurkkujen säilöntään – tässä ensimmäisen keräilykierroksen sato.

 

 

 

 

 viher7

 

 

Piparjuuri on valkosipuleiden ohella tärkeä tekijä herkkukurkkujen säilönnässä. Piparjuurta kasvaa ryytimaamme kupeella ja sitä voi käydä sieltä kaivamassa lapiolla.

 

 

 

 

viher9

 

 

Herukkapensaissa tuli vastaan koivumittarin toukka.

 

Toukka on naamioitumisen maailmanmestari ja se on tuo kättäni vastaan ottamassani kuvassa tuo vasemmanpuoleinen ”oksa”.

 

Koivumittari on perhonen, joka lentelee vaikkapa silloin, kun polttopuupinoja pengotaan.

 

 

 

 

viher10

 

 

Lehtikaali onnistui tänä vuonna hyvin ja sitä meillä riittää.

 

Lehtikaali on monipuolinen raaka-aine ruuanlaitossa ja täytyy olla tyytyväinen, että Rouva tuli talven aikana ostaneeksi halvalla lehtikaalin siemeniä – ostetaan muuten jatkossakin!

 

 

 

 

viher11

 

 

Elokuun puolivälissä sadonkorjuukiireiden kärkeen asettuu pensasmustikan poiminta.

 

Meillä on 19 pensasmustikantainta, jotka nyt ovat varttuneet sadontuottoikään – näyttää tulevan kohtuullinen pensasmustikkavuosi!

 

 

Viherpeukalon kiireet jatkuvat – suorastaan vauhdittuvat – mutta niistä joskus toiste!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipulien sadonkorjuu, pensasmustikan viljely, avomaankurkun sadonkorjuu, piparjuuri, herkkukurkkujen valmistaminen, mansikkamaan perustaminen, kesäkurpitsa, koivumittarin toukka, koivumittari, lehtikaalin viljely, pensasmustikka,

Miten juhannussalko saadaan miesvoimin pystytettyä ja koristeltua?

Torstai 29.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Juhannussalko mielletään ruotsalaiseen ja Suomessa ruotsinkieliseen perinteeseen kuuluvaksi koristeelliseksi saloksi.

 

Samanlaisia salkoja tapaa mm. Saksassa juhlistamassa erilaisia juhlia ja markkinatapahtumia.

 

Kyseessä on yli kymmenmetrinen salko, joka on koristeltu erilaisin köynnöksin, nauhoin ja monilla muilla eri tavoilla.

 

Saimme taannoisella Dresdenin matkallamme tutustua juhannussalkotyyppisen rakennelman pystyttämiseen.

 

 

 

salko1

 

 

Sukulaismiehen kanssa tekemämme matka Dresdeniin ajoittui Dresdner Frühjahrsmarkt`n aikaan eli Dresdnerin Kevätmarkkinoiden aikaan.

 

Kevätmarkkinat alkoivat samana päivänä, kuin saavuimme Dresdneriin eli huhtikuun 25. päivä ja ne päättyivät vasta toukokuun 18. päivä!

 

 

 

 

salko2

 

 

Pääsimme seuraamaan markkinoiden avauspäivän tärkeintä tapahtumaan eli juhlasalon pystyttämistä aivan vierestä.

 

 

 

salko3

 

 

Juhlasalon pystyttäminen oli mielenkiintoinen tapahtuma, sillä pystyttäminen tapahtui täysin miesvoimin.

 

 

 

salko4

 

 

Juhlasalon tukirakenteet olivat samanlaiset kuin tapaa olla lipputangoilla.

 

 

 

salko5

 

 

Kuvassa oikealla näkyvät kuoritut nostosalot olivat keskeisessä roolissa juhlasalon pystyttämisessä.

 

 

 

 

salko6

 

 

Juhlasalon pystyttämiseen osallistui lähemmäs kuutisenkymmentä kansallispukuista miestä ja kaikki he olivat tarpeellisia salon pystyttämisessä.

 

 

 

salko7

 

 

Tässä näkyy se tapa, jolla nostosalot oli vetoliinalla kiinnitetty toisiinsa, jotta juhlasalon nostotyö oli mahdollista.

 

On luonnollista, että entiseen aikaan ei ollut käytössä vetoliinoja vaan silloin vetoliinojen tehtävä hoidettiin varmaan vitsaksilla.

 

 

 

salko8

 

 

Nostosalkojen lipeäminen torikiveyksellä oli joka hetki vaarana ja sen vuoksi homma piti hoitaa varmistellen.

 

 

 

salko9

 

Nostotyö kesti parisen tuntia ja sen edetessä ehdimme vallan hyvin käydä nauttimassa saappaalliset hyvää saksalaista olutta!

 

 

 

salko10

 

 

Runsaan parin tunnin työskentelyn jälkeen juhlasalko oli saatu pystyyn…

 

 

 

salko11

 

 

…ja voitiin ryhtyä sen koristeluun.

 

 

 

salko12

 

Juhlasalon yläpäässä olleet koristenauhakerät päästettiin avautumaan…

 

 

 

salko13

 

…ja kansallispukuiset tanssijat ryhtyivät sopivasti ja suunnitellusti kiertämään nauhat käsissään salkoa sekä toisiaan,…

 

 

 

 

salko14

 

 

…jotta taidokas punoskuvio alkoi muodostua juhlasalon ympärille!

salko15

 

Mitä torilla tämän jälkeen tapahtui – siitä saatan kertoa jo huomenissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dresden, Dresdner Frühjahrsmarkt, Dresdenin kevätmarkkinat, juhannussalko, Saksa 2014, Dresdner Märkte,

Sote-sopu veti Tampereen kaupungin päättäjät ja virkahenkilöt neuvottomiksi

Keskiviikko 26.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen Alue-Alvareiden yhteistilaisuuteen, jossa piti käsitellä ”Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu” –selvitystyön loppuraporttia.

 

Emeritus-maaherra Rauno Saaren mittavan työn vaatineessa selvityksessä päädyttiin esittämään Tampereen seudulle eräitä vaihtoehtoja kuntauudistuksen toteuttamiseksi.

 

Tilaisuudelta putosi kuitenkin pohja pois, kun hallitus ja oppositio pääsivät viime sunnuntaina Juha Sipilän aloitteesta ns. sote-sopuun, jonka tärkeä pointti oli, että Kataisen hallitus luopuu kuntauudistuksesta ja kuntien pakkoliitoshaaveista.

 

 

sote1

 

 

On annettava tunnustus Tampereen kaupungin talous- ja liiketoimintaryhmässä toimivalle yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaholle, joka heti tilaisuuden alussa totesi, että laadituilla selvityksillä ei nyt ole paljoakaan arvoa, kun hallitus ja oppositio ovat päässeet sopimukseen sote-uudistuksesta ja sen myötä jäädytettävistä kuntauudistushankkeista.

 

 

Kaikesta aisti ja näki, että Tampereen kaupungin ylimmät päättäjät sekä virkahenkilöt ovat nyt neuvottomia ja vailla aloitekykyä.

 

 

Tampereen ylin johto, kaupungin valtakoalitio sekä virkahenkilöt ovat tiukan paikan edessä. Heidän haaveensa saada Tampereen kehyskunnat maksajiksi kaikkeen siihen turhuuteen, jota Tampereella ollaan toteuttamassa ja suunnittelemassa, ovat nyt valuneet hiekkaan.

 

 

 

sote2

 

 

Oli mielenkiintoista, kun yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho esitti luonnoksen siitä Tampereen kaupunginhallituksen päätösesityksestä kaupunginvaltuuston päätökseksi, jota Tampereen kaupunginhallitus tulee esittämään 31.3.2014 pitämässään kokouksessa.
 

 

Päätösesitysluonnoksessa todetaan näin:

 

 

 

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuuston päätettäväksi

 

  • että Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu – tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen selvitys merkitään tiedoksi,

 

  • että selvitysmiehen esityksistä yhden kunnan vaihtoehto on Tampereen näkökulmasta selkein,

 

  • että jatkotyön tarpeeseen Elinvoimainen kaupunkiseutu selvityksen pohjalta palataan kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki on hyväksytty ja sen vaikutukset ovat selvillä,

 

  • että kaupunkiseudun yhteistyössä korostuu vuoden 2014 aikana yhteinen arviointi ja vaikuttaminen esitettyyn sote-malliin. 

 

Yhteyspäällikkö Salkoaho totesi, että päätösesitysluonnoksen kaksi viimeistä kohtaa on laadittu sen jälkeen, kun hallituksen ja opposition sopima sote-sopu tuli tietoon.

 

Tuntuu, että me Alvarit saimme ensikäden tietoa, sillä tutkailin netistä Tampereen kaupunginhallituksen esityslistaa siihen kokoukseen, joka pidetään 31.3.2014, mutta en löytänyt.

 

 

Meitä Alvareita oli paikalla nelisenkymmentä ja tiedustelin yhteyspäällikkö Salkoaholta, että miten Tampereen kaupungin nykyinen n. 15.000 hengen henkilökuntamäärä tulee kehittymään sote-sovun myötä.

 

Yhteyspäällikkö Salkoaho kertoi, että kaupungin nykyisestä henkilökunnasta 5.500 henkilöä tulee siirtymään sote-ratkaisun myötä ”miljoonapiirin” palvelukseen.

 

Tuukka Salkoaho jatkoi kysymykseeni vastaamista ja totesi, että nykyiselle henkilömäärälle Tampereen kaupungin tilaajaryhmässä ei jatkossa riitä töitä.

 

Oli mielenkiintoista kuulla, että myös apulaispormestareiden lukumäärää tullaan vähentämään. Toki se on luonnollistakin, sillä eihän uudessa tilanteessa tietenkään kaikille nykyisille apulaispormestareille ole töitä.

 

 

Olen alkaneena vuonna osallistunut Alvari-työskentelyyn vähän, mutta eilinen neuvonpito osoitti, että siihen osallistumalla saa paljon ensikäden tietoa ja toivottavasti pystyy myös vaikuttamaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote-sopu, Alvarit, Alue-Alvarit, yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho, Tuukka Salkoaho, Tilaaja-tuottaja -malli, Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu, Rauno Saari,

Nyt on valkosipuleiden istutusaika!

Perjantai 11.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Omaan kokemusta valkosipuleiden kotitarvekasvattamisesta n. viidentoista vuoden ajalta.

 

Elämme parhaillaan aikaa, jolloin ensi kesänä korjattavat valkosipulit pitää istuttaa.

 

Viime kesänä meillä oli valkosipulia kasvamassa n. 120 rivimetrin verran ja samaa alaa tavoittelemme saavamme kylvöön myös nyt.

 

Valkosipuli on siinä mielessä kiitollinen viljeltävä, että se ei kaipaa kasvinsuojeluaineita – ainoastaan kunnolliset kasvuneväät, riittävä kastelu sekä rikkakasvien torjunta riittävät.

 

Havainnollistan alkuviikon aikana suorittamiani valkosipulin istutushommia muutamalla valokuvalla:

 

 

valko1

 

 

Tässä pieni puutarhapenkki, josta syksyn alkaessa korjattiin valkosipulia n. 60 rivimetriltä. 

Alue on tässä kuvassa siinä kunnossa, johon se jäi syyskuussa valkosipulisadon korjaamisen jälkeen.

 

 

valko2

 

 

Valkosipulimaa kannattaa kalkita sekä lannoittaa fosfori- ja kalilannoitteella ennen jyrsimistä - kesällä on sitten typpilannoituksen vuoro. 

Jyrsimisellä luodaan olosuhteet ensi kesän kunnolliselle kasvulle – jyrsiminen pitää suorittaa niin syvälle, kuin jyrsimellä kohtuudella pystyy sen tekemään.

 

 

valko3

 

 

Jyrsimisen jälkeen seuraa istutuksen hikisin vaihe, kun tasakärkisellä lapiolla nostaa jyrsinnässä sivuun lentäneen maan takaisin valkosipuleiden kasvupaikalle. 

Sen jälkeen muoviharavalla tasoitetaan kasvualusta istutuskuntoon.

 

 

valko4

 

 

Tapaan ulkomaanmatkoiltani aina hankkia uutta valkosipulikantaa istutettavaksi. On selvää, että myös syksyllä korjattua omaa satoa käytämme istutuksessa. Riskien minimoimiseksi on hyvä sekoittaa tuontisiemen ja oma siemenkanta, jotta ei syntyisi laajoja aukkoja, jos jompikumpi ei lähtisikään kunnolla kasvuun. 

Tämä valkosipulikanta on viime kesän Viron matkaltamme ja se on laadukasta Piepsjärven vanhauskoisten sipulitien varrelta ostettua tavaraa.

Markettien letitettyjä kiinalaisia valkosipuleita ei kannata yrittää siemensipuleiksi, sillä ne on käsitelty itämisenestoaineilla ja ne eivät varmasti idä!

 

 

valko5

 

 

Käytämme rivivälinä 40 senttiä ja istutus tapahtuu n. 15 sentin taimivälillä.

Kunnollinen istutuslankku takaa sen, että istutustyössä ei tallata rivivälejä tiiviiksi.

 

 

 

valko6

 

 

Tänä vuonna minulla oli valkosipuleiden istutustyössä kaverina lähes kesy mustarastas, joka tuli etsimään matoja melkein saappaankärjestäni.

”Juttelimme” mustarastaan kanssa ja yhdessä päivittelimme sateista säätä!

 

 

Nyt jyrsimet käyntiin ja valmistamaan valkosipuleille kasvupaikkaa!

Vielä ehtii!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: valkosipuli, valkosipulin istuttaminen, valkosipulin lannoitus, valkosipulin viljelytekniikka,

Viron vanhauskoiset ja Peipsjärven rannan sipulitie

Keskiviikko 2.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen käynyt lukemattomia kertoja Virossa, mutta kahteen haluamaani kohteeseen en ole ennen viime elokuuta päässyt tutustumaan.

 

Kaipaamani kohteet ovat Peipsjärven länsirannalla asuvat vanhauskoiset ja kaakkois-Viron setunkaiset.

 

Agrologien elokuisella Viron kartanomatkalla sain kokea pienen pintaraapaisun Peipsijärven vanhauskoisten elämänmuodosta.

 

Viron vanhauskoiset ovat ”tiukan linjan” ortodokseja, jotka asuttavat Peipsjärven länsirannalle nauhamaisesti sijoittuvia kyliä.

 

 

peip1

 

 

Olen tyytyväinen, että poikkesimme valtatieltä Peipsjärven rantatielle ja saimme kulkea todellista sipulitietä monien vanhauskoisten kylien läpi. 

Peipsjärvi on Euroopan viidenneksi suurin järvi ja se oli pitkän aikaa kulkusuunnassamme oikealla.

 

 

Kuljimme ainakin seuraavien vanhauskoisten kylien läpi:

 

  • Raja
  • Kasepää
  • Kolkja

 

 

Minulla oli paikka bussinkuljettajamme takana ja tässä muutamia valokuvia, kun ajoimme vanhauskoisten asuttamien kylien läpi:

 

 

peip2

 

 

peip3

 

 

peip4

 

 

peip5

 

 

peip6

 

 

peip7

 

 

peip8

 

 

peip9

 

 

*********

 

 

peip10

 

Sipulitiellä oli pienin välimatkoin sipulinmyyjiä, joilla oli tarjolla aitoja Peipsjärven sipuleita.

 

 

 

peip11

 

 

Myös muita juureksia ja vihanneksia oli tienvarsimyyjillä tarjolla.

 

 

 peip13

 

Peipsjärven sipuleilla on Virossa sama maine kuin Suomessa Lopen perunoilla – vain ne ovat parasta laatua.  Tiedän kokemuksesta, että Piepsin sipuleiden kohdalla korkea laatu on tosiasia.

 

Peipsjärvellä sipulin viljelytekniikka perustuu vähintään puolen metrin korkeisiin sipulipenkkeihin ja sanotaan, että niistä saatava sato saattaa olla seitsenkertainen normaaliin viljelytekniikkaan verrattuna!


Voi, kun joskus pääsisi näkemään aidon peipsjärvisen sipuliviljelmän!

 

 

peip12

 

Oli hieno asia, että bussikuljettajamme (valkoisessa T-paidassa) halusi itsekin ostaa tienvarsimyyjältä aitoja Peipsin sipuleita ja se merkitsi, että myös monet retkemme osanottajista ryhtyivät sipulikaupoille.

 

Tapani mukaan ostin kymmenkunta isoa valkosipulia ja ne tulevat syksyn aikana päätymään Viljakkalan Majajärvelle valkosipulimaamme siemensipuleiksi!

 

 

 

peip14

 

 

Tiedustelin tältä myyjältämme, että kuinka kaukana tästä paikasta sijaitsee hänen sipuliviljelmänsä ja nuorimies vastasi, että kymmenen kilometrin päässä.

 

 

Perheemme on suuria sipulinystäviä ja jonkinlaisia sipulinkasvattajiakin, joten Peipsjärven rannan sipulitien kokemukset olivat unohtumaton elämys!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, vanhauskoiset, Peipsin sipulit, Peipsjärven sipulit, Peipsjärvi, Raja, Kasepää, Kolkja, Viljakkalan Majajärvi, valkosipulin viljely, sipulinviljely, sipulitie, Peipsjärven sipulitie,

Otepään Maarja luteri kirik on merkittävä paikka Viron historiassa

Perjantai 20.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Eräs kohteemme elokuisella Viron kartanokierroksellamme oli Otepään luterilainen kirkko.

 

 

otepaa1

 

 

Kirkon virallinen nimi Pyhän Marian kirkko eli viroksi ”Maarja luteri kirik”.

 

 

Kirkko on Viron historian kannalta merkittävä sen vuoksi, että siellä on Viron sini-musta-valkoinen lippu vihitty kesäkuun 4. päivänä 1884.

 

Tuolloin lippu oli Viron Ylioppilaiden Seuran lippu, mutta siitä tuli Viron virallinen valtiolippu 21.10.1918.

 

Pitkän Hermannin tornin lippusalkoon Tallinnan Toompeanmäellä lippu vedettiin ensimmäisen kerran 12.12.1918.

 

Ennen Otepäässä tapahtunutta vihkimistään lippu oli ollut ylioppilaiden (Eesti Üliopilaste Selts) salainen lippu jo vuodesta 1881 alkaen.

 

Muutama kuva kirkon sisätiloista:

 

 

otepaa2

 


 

otepaa3

 

 

otepaa4

 

 


otepaa5

 

 


otepaa6

 

 


**************

 

Otepään Marian kirkkoon liittyy eräs urheilumaailmaa hieman koskettava juttu, sillä virolainen hiihtäjäsuuruus Kristiina Smigun rakensi talon Otepäähän siten, että hänen ikkunoistaan oli esteetön näkymä laakson yli kohti Pyhän Marian kirkkoa.

 

 

otepaa7

 

 

Tässä Kristiina Smigun ´in omistama talo kadun puolelta.

Kirkko sijaitsee talon takana ja sinne oli rakennusaikana esteetön näköala.

 

 

 

otepaa8

 

 

Hiihtäjäsuuruus ei kuitenkaan osannut varmistaa näköalaansa ja Kristiinan talon eteen rakennettiin ökytalo ja sen rakentaminen merkitsi, että Kristiinan talosta ei enää ole näköyhteyttä Otepään kauniiseen kirkkoon!

Tässä ökytalo kirkon luota kuvattuna ja Kristiina Smigun´n talo jää näkymättömiin tämän taakse.

Tuo tiilikatto ökytalon takana taitaa olla Kristiina Smigun´n talon kattoa.

 


Korostan, että mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta Kristiinalta meni hieno näköala.

 

Vastaaviin tapauksiin saadaan varmaan Tampereellakin taas tottua, jos Rantaväylän tunneli rakennetaan.

 

 

Smigun´n talonrakennusjuttu oli oppaamme meille kertomaa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Otepää, Pyhän Marian kirkko Otepäässä, Maarja luteri kirik, Viron lippu, Viron lipun vihkiminen, Viron sini-musta-valkoinen lippu, Viron Ylioppilaiden Seura, Eesti Üliopilaste Selts, Kristina Smigun, agrologit Virossa 2013, Toompeanmäki, Pitkä Hermanni,

Myös kateviljelyssä on huolehdittava rikkakasvien kitkemisestä

Sunnuntai 16.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Puuhastelin eilen muutaman hetken valkosipulimaiden kimpussa, kun poistin niille ilmestyneitä rikkakasveja.

 

Meillä valkosipulimaita on kolmella eri ”vainiolla”, kuten pieniä valkosipulipenkkejä kutsun.

 

Kaikkiaan valkosipulimaita syysistutuksena meillä on n. 130 metriä ja nyt myös kevätkylvöstä kokeeksi kymmenkunta metriä. Metrille valkosipuleita istutetaan keskimäärin kolme kappaletta, joten valkosipuleita meillä lienee kasvussa hieman yli nelisensataa yksilöä.

 

 

valko1

 


Syksyllä istutetut valkosipulit ovat hyvässä kasvussa ja niistä on odotettavissa kohtuullinen sato.

Valkosipuli on siinä mielessä kiitollinen kasvi, että sillä en ole havainnut monokulttuuriongelmaa eli sitä, että samalla paikalla viljeltynä satotaso laskisi.

Meillä valkosipulia on viljelty samoilla paikoilla yli kymmenen vuotta ja satotaso näyttää vaan kohentuvan!

 

valko2

 


Meillä valkosipulin viljelyssä noudatetaan kateviljelyä eli riviväleihin laitetaan heti taimettumisvaiheen jälkeen lehtikate.

Lehtikatteesta huolimatta valkosipulimaalle ilmestyy vesiheinää ja jopa suuria ohdakkeita – tai mitäpä lienevätkään – ja ne pitää poistaa kitkemällä ennen juhannusta.

Näiden rikkakasvien poistaminen tapahtui siten, että oli kaivauduttava niiden juurille maahan ja vedettävä sitten koko kasvi pois. Kasvi itsessään on niin piikikäs, jotta sen maanpäälliseen osaan ei pysty paljain käsin tarttumaan.

 

 

valko3

 

 

Tässä on rikkakasveista puhdistettu syysistutettu valkosipulimaa – ”mittatikkuna” tavallinen muovisanko.

 

 

valko4

 

 

Samainen muovisanko keväällä istutettujen valkosipuleiden mittatikkuna.

Kyllä näistäkin saattaa satoa tulla, mutta ehkä ei aivan yhtä runsasta kuin syysistutuksista.

Huomaa kuitenkin, että kuvan oikeassa laidassa on tavallisia istukassipuleita, sillä valkosipuleita on porkkanarivin vieressä vain kaksi ja puoli riviä!

 

 

Suosittelen valkosipuleille syysistutusta, kateviljelyä ja rikkakasvien mekaanista poistamista ennen juhannusta – näin saadaan hyvä sato!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipulin kateviljely, valkosipulin viljely, valkosipulin viljelytekniikka, valkosipulin syysistutus, valkosipulin kevätistutus, kateviljely,

On aika lannoittaa, harata ja laittaa kate valkosipulimaalle

Maanantai 13.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Meillä on tapana äitienpäivän tienoilla laittaa kate valkosipulimaalle ja niin teimme myös tänä vuonna.

 

Istutamme valkosipulit syksyllä, jotta ne pääsevät kasvun vauhtiin heti varhain keväällä.

 

Kokemus on osoittanut, että paras aika valkosipuleiden istuttamiselle on kolmisen viikkoa ennen talven saapumista. Ainoa ongelma oikean hetken määrittelyssä on se, että kukapa tietää kolmea viikkoa aikaisemmin, että milloin talvi saapuu!

 

 

valko1

 


Viime syksynä istutetut valkosipulit ovat ehtineet jo parikymmensenttisiksi, mutta toki joukossa on niitäkin, joiden kasvuunlähtö takkuaa. On kuitenkin todettava, että satonäkymät ovat tänä keväänä poikkeuksellisen hyvät – taimiriveissä ei ole juuri lainkaan aukkoja.

Laitoimme viime syksynä hieman lisää valkosipulia, kun sopivaa siementä oli eri matkoilta tullut hankittua mukavasti. Tapaan ulkomaanmatkoilla poikkeilla toreilla ja hankkia valkosipuleita siemeneksi.

Rivimetrejä on kasvussa nyt n. 130, joten valkosipuliyksilöitä saattaa olla kasvamassa nelisensataa.

Tässä kuvassa on vanha sinkkiämpäri mittatikkuna sille tilanteelle, joka valkosipulimaallamme oli äitienpäivänä.

 

 

valko2

 


Keväällä valkosipulille pitää antaa typpeä, sillä typpivaje on eräs valkosipulisadon rajoittava tekijä.

Tässä oleva lehdiltään kellastuva yksilö kärsii selvästi typpivajeesta.

Olen joskus hankkinut ureaa ja se on korkean N-pitoisuutensa ansiosta mainio kevätlannoite valkosipulille. Ureassa typpeä on 46,3 %.

 

 

valko3

 

 

Typpilannoituksen jälkeen harasin valkosipulimaan.

 

 

valko4

 

 

Olen joltain kirpputorilta joskus hankkinut 5-piikkisen hanhenjalkaharan ja se on mainio valkosipulimaan, mutta myös juuresmaiden harauksessa. Tällä haralla tulee kertavedolla hyvää ja tehokasta jälkeä niille puutarhakasveille, jotka on kylvetty tai istutettu 40 sentin rivivälillä.

Meillä on toki myös 3-piikkinen hanhenjalkahara, mutta sillä joutuu vetämään kahdesti, jotta saa syntymään kelvollista jälkeä.

 

 

valko5

 

 

Käytämme valkosipulimaan katteena nurmikoilta lehtipuhaltimen avulla kerättyjä lehtiä. Nyt lehdet eivät kuitenkaan riittäneet ja sen vuoksi osalle maata käytimme katteena polttopuiden pilkkomispaikalle syntynyttä tavaraa. Puuperäinen kate merkitsee, että ensi vuonna typpilannoitukseen on kiinnitettävä normaaliakin suurempaa huomiota.

 

Katteen levittämisessä tarvitaan kuvassa näkyviä ”työvälineitä”.

Tärkein työväline on omatekoinen riviväliin sopiva jätelaudasta kyhätty kaukalo, joka on välttämätön, jotta katelehdet saadaan pysymään rivivälissä.

Käytöstä poistetulla lasten pulkalla on kätevä kuljettaa lehtiä kaukaloon laitettavaksi.

Leveä lankku on välttämätön apuväline kaikessa puutarhanhoidossa, jossa tehdään viljelytoimenpiteitä riviviljellyille kasveille.

 

 

valko6

 

 

Katteen saaneelta valkosipulimaalta on vaikea havaita valkosipulintaimia, sillä ne ”hukkuvat” katteen syleilyyn. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun valkosipulit kasvavat ja kate tiivistyy maan pinnalle.

 

Seuraava viljelytoimenpide valkosipulimaalla on kastelu ja siitä pitääkin huolehtia kunnolla.

 

Nyt valkosipulimaan hoitaminen on varsin helppoa, sillä viljelytoimenpiteet rajoittuvat jatkossa kasteluun ja siihen, että kerran vielä on huolehdittava typpilannoituksesta. Myös katteen läpi kasvavat rikkakasvit on poistettava, jotta ne eivät haittaa valkosipuleiden kasvamista!

 

 

Laatuisaa valkosipulisatoa odotellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipulin viljelytekniikka, valkosipulin istuttaminen, valkosipulin lannoitus, valkosipulin kate,

Yritysten luottamushenkilöilleen antamat lahjukset on perattava perusteellisesti

Torstai 18.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru toi eilen näyttävästi esille Alkon luottamushenkilöilleen harjoittaman lahjustelun.

 

Osoittaa täydellistä tilannetajun puutetta yritysjohdolta, kun Alkon luottamushenkilöille on kolmena eri toimituksena vuodessa toimitettu lahjuksena yhteensä 36 pulloa yhtiön alkoholijuomia! Vastuuttomia ovat olleet myös lahjusten vastaanottajat.

 

Lennän eri ”poliittisessa parvessa” kuin Kiuru, mutta arvostan kansanedustaja Kiurun toimintaa tämän mädännäisyyden paljastajana.

 

Kateellisten puheet Pauli Kiurun aloittamasta vaalikampanjasta voidaan laskea hänen poliittisten kilpailijoidensa harjoittamaksi panetteluksi.

 

Otaksun, että luottamushenkilösaralla on laajemmaltikin samanlaista perattavaa kuin nyt on kansanedustaja Pauli Kiurun ansiosta todettu olevan Alkossa.

 

Millaisia etuja myönnetään valtiollisten ja kunnallisten yhtiöiden luottamushenkilöille?

 

Kysyn vaan, että saavatko esimerkiksi Tampere-talon hallinnossa olevat luottamushenkilöt joitain sellaisia etuja, joita ei tavalliselle tamperelaiselle myönnetä? Annetaanko heille ilmaisia lippuja Tampere-talon konsertteihin?

 

Otin Tampere-talon esimerkiksi, sillä olen havainnut, että sen hallintoon luottamushenkilöksi on Tampereella monella taholla tavaton halu.

 

Oma lukunsa ovat markkinoilla toimivien yritysten luottamushenkilöilleen antamat extra-edut.

 

S-ryhmän luottamushenkilöt jäivät taannoin ”rysän päältä” kiinni, kun julkisuuteen tuli tieto, että kaupparyhmän luottamushenkilöille myönnettiin elintarvikeostoistaan erityisalennuksia.

 

S-ryhmässä paljastunut lahjustelu ja sen paljastuminen merkitsivät, että monet näkyvillä paikoilla yhteiskunnassa ja politiikassa toimineet henkilöt eivät ole enää asettuneet ehdokkaiksi kyseisen kaupparyhmän luottamushenkilövaaleissa. Tervettä kehitystä!

 

Alkon käsittämätön alkoholijuomien ilmaisjakelu luottamushenkilöilleen on eräs paise, joka nyt on saatu puhkaistua!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lahjominen, lahjustelu, Alko Oy, Alkon tuotejakelu luottamushenkilöilleen, Pauli Kiuru, S-ryhmä, S-ryhmän edut luottamushenkilöilleen,

Terveisiä Sloveniasta ja Kroatiasta!

Tiistai 16.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain olla vaimoni ja hieman yli 30 muun henkilön kanssa mukana MTK-Pirkanmaan, MTK-Satakunnan ja MTK-Varsinais-Suomen järjestämällä perinteisellä maatalousmatkalla, joka tänä keväänä suuntautui Sloveniaan ja Kroatiaan.

 

Vietimme matkastamme pääosan Sloveniassa, sillä retkemme Kroatiaan kesti vain yhden päivän.

 

On todettava, että matkajärjestelyt eivät vastanneet sitä, mihin olemme näillä matkoilla tottuneet, mutta toki matkalla näki paljon uutta. Matkan tekniseksi toteuttajaksi oli valittu Trio Travels.

 

Lensimme sinivalkoisin siivin Ljubljanaan, mutta siirryimme heti laskeuduttuamme…

 

 

porto1

 

 

…Slovenian lyhyellä rannikolla Adrianmeren rannalla sijaitsevaan Portoroz´n rantalomakaupunkiin, joka olikin tukikohtamme koko matkan ajan.

Portoroz merkitsee suomennettuna Ruusujen satamaa.

Italian raja kulkee lähellä Portoroz´a ja sen vuoksi siellä lähes kaikki viralliset opasteet ovat slovenian lisäksi myös italiaksi.

 


 

porto2

 

Portoroz´ssa on yksi rantakatu, jonka varrelle kaikki toiminta on keskittynyt.

 

 


porto3

 

Kaupunkia ympäröi kauniit ja jyrkät rinteet, joilla sijaitsevat talot ovat huolehtineet hyvin ympäristöstään.



Matkamme aikana Portoroz´ssa oli melko viileää, mutta parina päivänä lämpö kohosi yli 15 asteen.


Lämpö herätti liikenteeseen myös sisiliskot. Tässä parikin kuvaa erään ruokapaikkamme ravintolan kivijalassa vilistäneistä veijareista:



porto6

 


 

porto7



***********

 

 

Slovenia itsenäistyi Jugoslaviasta 25.6.1991. Se liittyi Natoon 29.3.2004, Euroopan Unioniin 1.5.2004 ja euroon se liittyi 1.1.2007 – hengästyttävä vauhti!

 

Slovenia on kehittynyt maa – sen näkee mm. yleisestä siisteydestä ja kansalaisten palveluhalukkuudesta, joten se on paikkansa ansainnut eurooppalaisessa perheessä.

 

Taloudelliset ongelmat vaanivat kuitenkin nurkan takana, mutta niitä ei ainakaan tavallinen matkaaja havainnut.

 

Suuri yllätys ei olisi, vaikka Slovenia lähiaikoina liittyisi Kreikan ja Kyproksen tavoin muiden euromaiden tukeen taloudellisissa ongelmissaan.

 


porto4

 

Liikenneinfra on kunnossa – harmi slovakialaisten kannalta, että maa on useiden naapurimaiden silmissä läpikulkumaa.


Hyvin lähellä majapaikkakuntaamme sijaitsi Italian puolella Trieste ja sen satamaan oli Ljubljanan suunnasta jatkuva vilkas rekkaliikenne, joka ei ilmeisesti lainkaan hyödyttänyt moottoritiemaksuja lukuun ottamatta Sloveniaa.

 

**********

 


porto5

 

Ljubljanan lentokenttä sijaitsee kauniiden vuorien vierellä ja bussimatkustajat meidänkin bussissa tallensivat ahkerasti näitä näkymiä matkamme päätteeksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK-Pirkanmaa, MTK-Satakunta, MTK-Varsinais-Suomi, Trio Travels, Slovenia, Portoroz, Lubljana, Trieste, sinivalkoiset siivet, Kroatia, EU, Euroopan Unioni, Nato, Euro,

Ehdotukset Itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä on tehtävä heinäkuun aikana

Tiistai 19.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Kevättalvi on aikaa, jolloin monet yhdistykset pitävät vuosikokouksiaan.

 

Usein vuosikokouksen ohjelmassa on Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivänä eli joulukuun 6. päivänä myöntämien kunniamerkkien jakaminen yhdistyksen toiminnassa ansioituneille.

 

Toinen merkittävä päivä kunniamerkkien jakamisessa on Puolustusvoimain lippujuhlan päivä eli kesäkuun 4. päivä.

 

Olen vuosien saatossa ollut osallisena useiden kunniamerkkien anomisessa eri yhdistyksissä ja työyhteisöissä ansioituneille henkilöille. Kokemukseni liittyvät koulukuntani Agrologien Liiton, omakotiyhdistysten sekä yritysmaailmassa kunniamerkkien anomisessa hankittuihin kokemuksiin.

 

Tässä muutamia ruohonjuuritasoisia kokemuksia ja näkemyksiä kunniamerkkien anomisesta:

 

Suomessa on kolme ritarikuntaa eli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta ja Vapaudenristin ritarikunta.

 

Kokemukseni pohjaavat Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalle ja Suomen Leijonan ritarikunnalle tehtyihin kunniamerkkianomuksiin.

 

Mainituilla ritarikunnilla on yhteinen hallitus, jonka Suurmestarina toimii Tasavallan Presidentti.

 

Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä myönnettävien kunniamerkkien anominen pitää tapahtua viimeistään huhtikuun 15. päivä ja Itsenäisyyspäivänä myönnettävien kunniamerkkien anomukset on jätettävä viimeistään heinäkuussa.

 

Yhdistyksillä ja yrityksillä kunniamerkkianomukset osoitetaan sille ministeriölle, jonka kiintiöstä kunniamerkkiä aiotaan anoa. Samoin on varmaan myös julkishallinnossa, mutta vastuuministeriötä/vastuuministeriöitä en tiedä.

 

Kunniamerkkien anomuskaavakkeita on saatavana eri ministeriöistä ja niistä keskusjärjestöistä, joiden piirissä hakeminen tulee tapahtumaan.

 

Kaavakkeen täyttämisessä kannattaa panostaa siihen, että kaikki kunniamerkkianomuksen kohdehenkilön ansiot tulevat kirjattua.

 

Tiedän tapauksia, joissa anomuskaavake on täytetty puutteellisesti ja kunniamerkkianomus on sillä kerralla hylätty. Tiedän myös tapauksia, jossa aiemmin hylätty anomus on vuoden tai kahden kuluttua tuonut tuloksen, kun kohdehenkilön ansiot on osattu kattavasti kertoa Ritarikuntien hallitukselle.

 

Vihjeenä ansiomerkkien hakijoille se, että pyydä kohdetta itse kertomaan ne seikat, joissa hän on kunnostautunut. Toteutin bisnesmaailmassa onnistuneesti tätä periaatetta, jonka olen yhdistyksissä toimiessani oppinut. Yritysten henkilöosastot saattavat kauhistella tätä tapaa, mutta oikein toteutettuna se on tehokas tapa.

 

Erityisen tärkeitä ovat vaikkapa partiotoiminnassa, jalkapallon- tai jääkiekon seuratoiminnassa, lentopallojoukkueen vetäjänä ja muissa vastaavissa toimissa hankitut luottamustehtävät! Kolmannen sektorin riennossa osoitettu kansalaiskunto on vahvaa meriittiä kunniamerkkien saamisessa.

 

Minulle on kerrottu ja olen samaa myös itse havainnoinut, että erityisesti julkisessa hallinnossa kunniamerkkien saaminen on työlästä – siellä löytyy aina esimiesportaalta henkilöitä, jotka kokevat alaisille haettavan kunniamerkin piikkinä omassa lihassaan! Myös poliittiset raja-aidat jarruttavat pätevien henkilöiden palkitsemista julkishallinnossa kunniamerkeillä.

 

Samaa joutuu ehkä toteamaan myös yritysten piirissä – toki siellä hakuprosessia hidastaa se, että ei tunneta työntekijän tai toimihenkilön ansioita hänen ”siviilielämässään”.

 

*********

 

Sain pontimen tämän jutun laatimiselle, kun puheenjohdin Pirkanmaan Agrologit ry:n kevätkokouksen viime viikolla ja luovutimme kokouksessamme korkean kunniamerkin yhdistyksemme puheenjohtaja Katariina Pylsylle.

 

 

kunniamerkki1

 

Agrologien Liitto ry:n toiminnanjohtaja Esko Lappalainen lukemassa kunniamerkkiin liittyvää kunniakirjaa…

 

 

kunniamerkki2

 

…ja tässä hän kiinnittää kunniamerkkiä Katariinan rintapieleen.

 

 

kunniamerkki3

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n puheenjohtaja, Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä sai Agrologien Liiton anomana Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Katariinan saaman kunniamerkin virallinen lyhenne on SVR I R ja se asettuu kunniamerkkien keskinäisessä arvojärjestyksessä varsin korkealle.

 

Mainittakoon, että puheenjohtajallemme myönnetty ansiomerkki on ”yhden pykälän arvokkaampi” kuin Suomen Leijonan Pro Finlandia-mitali!

 

Onnittelut Katariinalle myös tätä kautta!

 

 

********

 

Kävin Katariinan saamasta kunniamerkistä kipinän saaneena oman kirjahyllyni vitriinillä ja hain sieltä esille runsaat kymmenen vuotta sitten saamani kunniamerkin.

 

 

kunniamerkit4

 

Kyseessä on saman ritarikunnan ansiomerkki kuin Katariinalla, mutta hieman alempiarvoisempi.

Sain aikoinaan Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin, jonka virallinen lyhenne on SVR Ar.

Myös siitä kiitokset kuuluvat Agrologien Liitto ry:lle.

 

 ***********


Kannustan yhdistysväkeä laittamaan kunniamerkkianomukset vetämään. Kunniamerkkien anomiseen liittyy tietysti aina pieni riski, sillä ritarikuntien hallitukset ovat viime vuosina joutuneet hylkäämään ansioituneidenkin kansalaisten kunniamerkkianomuksia.

 

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Vapaudenristin ritarikunta, Itsenäisyyspäivän ansiomerkit. Puolustusvoimien lippujuhlapäivän ansiomerkit. SVR I R, SVR Ar, Agrologien Liitto Ry, Katariina Pylsy,

Pärnu on Viron kesäpääkaupunki, mutta löytyy sieltä nähtävää ja koettavaa talvellakin

Tiistai 29.1.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen palannut Pärnuun tekemältämme kahdeksan päivää kestäneeltä kylpylälomalta takaisin Suomeen.

 

Tämä oli jo viides viikon mittainen kylpylälomamme Pärnussa – yhteensä olemme viettäneet virolaisissa kylpylöissä nyt yksitoista viikon mittaista lomaa. Olemme viettäneet kylpylälomamme joka kerta eri kylpylässä.

 

 

parnuy1

 

Estonian Roheline Maja eli Vihreä Talo oli tämänkertainen kylpylämme. 

Pärnussa sijaitsevat Estonia-kylpylät tekevät tiivistä yhteistyötä, sillä nytkin saimme raveja eli hoitoja kaikissa kolmessa Estonia-kylpylässä. Vihreän Talon lisäksi samaan kokonaisuuteen kuuluvat Valkoinen Talo eli Valge Maja sekä Puistotalo eli Pargi Maja.

 

 

parnuy2

 

Vihreä Talo (oikealla) ja Valkoinen Talo ovat yhdistetty käytävällä, mutta Puistotaloon matkaa kertyy n. 300 metriä.

Se, että Vihreän Talon asukkaille osa raveista eli mm. vesivoimistelu annetaan Puistotalossa, on merkittävä epäkohta ja toivon monien kylpylävieraiden tapaan, että asiaan saataisiin muutos.

 

 

parnuy3

 

Viro vapautui neuvostomiehityksestä v. 1991 ja sen jälkeen Viron lippu on saanut hulmuta vapaasti kaikkialla Virossa. 

Pärnussa Viron lipun seurassa oli melkein joka paikassa Pärnun oma lippu eli valkoinen risti sinisellä pohjalla.

 

 

parnuy4

 

Pärnun vaakunassa pilvestä esiin ojentuva käsi kannattelee ristiä ja ristin vierellä on avain.

En tiedä, että voidaanko vaakunaheraldiikkaa ja kirkkotaidetta verrata toisiinsa, mutta kirkkotaiteessa pilvestä esiin ojentuva käsi kertoo Jumalasta lahjojen antajana ja kaiken luojana.

 

 

Pärnussa vanha ja uusi rakennuskanta sijaitsevat usein aivan rinnakkain.

 

 

parnuy5

 

Tämä vanha puutalo…

 

 

parnuy6

 

…ja kadun toisella puolella sijaitseva nykyaikainen kivitalo ovat kuvattu täsmälleen samoilta jalansijoilta.

Näytti siltä, että kivitalo ei ollut lainkaan asuttu - ovatko rahat loppuneet rakennusprojektin viime hetkillä?

 

 

parnuy7

 

Pärnussa on hyvin tavallista, että Müüa-kylttejä näkyy kaupungilla runsaasti. Kyse on myytävänä olevista kohteista. 

Tammikuussa 2005 myrskytuulet ja tulvat aiheuttivat kaupungissa suuria vahinkoja. Merivesi nousi silloin lähes kolme metriä normaalitasoaan ylemmäs.

On luonnollista, että varsinkin alavilla seuduilla ja lähellä merenrantaa Pärnussa näkee runsaasti Müüa-kylttejä, mutta…

 

 

parnuy8

 

…näkee niitä kaupungin keskustaan rakennettujen hienojen lasipalatsienkin ikkunoissa!

 

**********

 

Valitettavasti kaikki Pärnuun suuntautuneet käyntini ovat ajoittuneet talviaikaan, joten Pärnu kesäkaupunkina on minulta jäänyt kokematta.

 

Vaikka minulla on omakohtaista kokemusta Pärnusta ainoastaan talvelta, uskallan suositella matkan suuntaamista tähän Viron neljänneksi suurimpaan kaupunkiin niin kesällä kuin talvellakin!

 

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pärnu, Viron kesäpääkaupunki Pärnu, Roheline Maja, Valge Maja, Pargi Maja, Vihreä Talo, Valkoinen Talo, Puistotalo, Viron lippu, Pärnun lippu, Pärnun vaakuna, Pärnun tulvat 2005,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »