Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Santeri Alkio näki kauas

Lauantai 6.1.2018 - -Esko Erkkilä-

Tulevissa presidentinvaaleissa eräs jakolinja ehdokkaiden kesken on heidän suhtautumisessaan Euroopan Unioniin ja yhteisvaluutta euroon.

 

 

Ehdokkaista kaksi eli Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen markkinoivat itseään EU- ja eurovastaisuudellaan.  Valitettavasti heidän huutonsa saa jonkinlaista vastakaikua äänestäjissä.

 

 

Tunnen ”Alkioni” heikosti, mutta erään keskeisen Santeri Alkion linjauksen tunnen ja se on hänen jo lähes sata vuotta sitten lausumansa Euroopan Unionista ja yhteisvaluutta eurosta!

 

 

Santeri Alkio totesi 15.1.1920 "Maan ääni" lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan näin:

 

 

”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista.

On ilmeistä, että oman rauhan vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Alkio näki kauas, Santeri Alkio, EU-vastaisuus, euro-vastaisuus, Paavo Väyrynen, Laura Huhtasaari,

Presidentti Juho Kusti Paasikivi luotsasi Suomen vaikeiden aikojen yli

Perjantai 22.12.2017 - -Esko Erkkilä-

Juho Kusti Paasikivi oli Suomen seitsemäs presidentti vuosina 1946 – 1956.

 

 

Paasikiven jälkeen todellisia presidenttejä on ollut vain Urho Kaleva Kekkonen.

 

 

 

IMG_6309.JPG

 

 

Osallistuin eilen seminaariin, jonka järjestivät Suomalaisuuden Liitto ja Tampereen Paasikivi-Seura – tilaisuus järjestettiin Kirjastotalo Metsossa Tampereella.

 

 

Sain ja varmaan kaikki seminaariin osallistuneet saimme paljon uutta tietoa lähihistoriastamme ja erityisesti Juho Kusti Paasikivestä.

 

 

 

IMG_6318.JPG

 

 
Tilaisuudessa esiintyi Paasikivi-asiantuntija, professori Timo Soikkanen.

 

 

Seminaariannista sain aineksia useaankin blogikirjoitukseen, mutta tässä ainoastaan yhteenveto niistä asioista, jotka eilen tulivat professori Soikkasen esityksessä esille:

 

 

 

  • Paasikivi oli hankalan miehen maineessa
  • Paasikivi räyhäsi alaisilleen, mutta ei ylöspäin
  • Paasikivi osasi mielistellä suurvallan (Neuvostoliiton) edustajia
  • Paasikivi oli loistava neuvottelija
  • Paasikivi oli kielitaitoinen
  • Paasikivi luki ahkerasti erityisesti Venäjään ja Saksaan liittyvää kirjallisuutta, mutta ei piitannut klassikoista
  • Paasikivellä oli tarvittaessa monet kasvot – perustuslaillinen mutta toisaalta myös myöntyväinen

 

 

 

IMG_6331.JPG

 

Seminaarin toisena esiintyjänä oli Helsingin Paasikivi-Seuran puheenjohtaja Matti Vanhanen, mutta hän esittämistään ajatuksista myöhemmin.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: J. K. Paasikivi, presidentti J.K.Paasikivi, Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi, Paasikivi-Seura, Tampereen Paasikivi-Seura, professori Timo Soikkanen, Matti Vanhanen, Helsingin Paasikivi-Seuran puheenjohtja Matti Vanhanen,

Vanhusneuvoston jäsenten vastuualueet

Torstai 14.12.2017 - -Esko Erkkilä-

Kevään 2017 kuntavaalien tuloksena minut valittiin Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäseneksi.

 

 

Vanhusneuvoston jäsenillä on vastuualueet, joiden tapahtumia he seuraavat ja raportoivat Vanhusneuvostolle.

 

 

Halusin ja myös sain seurantavastuulleni ”Elinvoiman ja työllisyyden”.

 

 

Uskon ja samaa mieltä olivat myös muut Vanhusneuvoston jäsenet, että yli neljäkymmenvuotinen kokemukseni bisnesmaailmassa on pitävä referenssi seurata Tampereen kaupungin elinvoiman ja työllisyyden kehittymistä.

 

 

 

Tampereen kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan 12.6.2017 Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen lautakuntien apulaispormestariksi Anna-Kaisa Heinämäen ja hänen vastuualueensa on se, joka Vanhusneuvostossa kuuluu seurantavastuulleni.

 

 

Heinämäki johtaa Elinvoima- ja osaamislautakuntaa sekä Asunto- ja kiinteistölautakuntaa.

 

 

 

IMG_6030.JPG

 

 

Olin mukana, kun Vanhusneuvoston puheenjohtaja Arja Ojalan (vasemmalla), esittelijäsihteerimme Kirsi Nurmion (toinen vasemmalta) sekä varapuheenjohtajamme Juha Salosen (oikealla) kanssa tapasimme apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäen.

 

 

Valokuvaajana en päässyt yhteiskuvaan!

 

 

Olen oppinut yli nelikymmenvuotisen työurani ja yli seitsenvuotisen eläkeläisjaksoni aikana huomaamaan, että vain terve talous mahdollistaa palvelujen tuottamisen ja asiakkaiden/kuntalaisten/jäsenten hyvinvoinnin.

 

 

 

Korostin asiaa tapaamisessamme ja totesin, että apulaispormestareista Heinämäen vastuulla ovat ne toiminnot, jotka tuovat rahaa Tampereen kaupungin kirstuun.

 

 

Jos Heinämäen vastuulla olevat toiminnot kehittyvät ja toimivat suunnitellusti, niin opetukseen ja koulutukseen, sairaanhoitoon, lastenhoitoon, eläkeläisten hyvinvointiin, kaupunki-infran ylläpitoon ja moneen muuhun saadaan tarvittavat rahat.

 

 

Lennämme Anna-Kaisa Heinämäen kanssa ”eri poliittisessa parvessa”, mutta kun tunnen hänet miellyttäväksi ja osaavaksi henkilöksi, luotan siihen, että hän onnistuu tehtävässään.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen vanhusneuvosto, vanhusneuvosto, vashusneuvoston jäsenten seurantavastuualueet, Tampereen elinvoima ja työllisyys, Elinvoima- ja osaamislautakunta, Asunto- ja kiinteistölautakunta,

Hölmön tölväys vaati uhreja myös Viljakkalalta

Lauantai 7.10.2017 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 30. marraskuuta 1939 ja alkoi Talvisota.

 

 

Viljakkalan miehet lähtivät Isänmaata puolustamaan 14.10.1939 ja he joutuivat monien muiden tavoin osallistumaan sittemmin ”Hölmön tölväyksenä” –tunnettuun sotatoimeen 23.12.1939.

 

 

Hölmön tölväyksen piti olla hyökkäystoimi ja siihen osallistui viiden divisioonan joukkoja – hyökkäyksen tarkoituksena oli tuhota vihollisjoukkoja Summan mutkan alueella.

 

 

Hölmön tölväystä johti kenraaliluutnantti Harald Öhquist ja hän painosti Mannerheimia hyväksymään hyökkäyksen. Öhquist oli sodanajan kenraalikunnasta se, joka muutenkin aiheutti eniten päänvaivaa ylipäällikkö Mannerheimille.

 

 

Sotatoimen piti alkaa aamuvarhaisella, mutta liian tiukan aikataulun ja puutteellisten viestiyhteyksien vuoksi monet joukot myöhästyivät hyökkäyksen aloituksesta.  Viestiyhteyksien puuttumisen vuoksi joukoille ei pystytty antamaan tykistötukea.

 

 

Kenraaliluutnantti Öhquist antoi klo 14.30 käskyn, että hyökkäys keskeytetään.

 

 

Tiedot Hölmön tölväyksen tappiosta vaihtelevat, mutta kaatuneita oli lähes 400, haavoittuneita n. 800 ja kadonneita parisensataa eli kokonaistappiot lähentelevät 1 500 sotilasta.

 

 

*********************

 

 

Viljakkalan sankarihautausmaalla lepää ainakin neljä viljakkalalaista, jotka kaatuivat Hölmön tölväyksessä.

 

 

 

Tässä Hölmön tölväyksessä kaatuneiden muistokivet Viljakkalan sankarihautasmaalla:

 

 

 

IMG_3215.JPG

 

 

 

IMG_3214.JPG

 

 

 

IMG_3213.JPG

 

 

 

IMG_3212.JPG

 

 

 ********************

 

Suuri tunnustus niille Viljakkalan seurakunnan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille, jotka jo Talvisodan aikana tekivät päätöksen, että sankarivainajien muistokiviin merkitään vainajan kaatumispaikkakunta.

 

 

 

Kunniakkaiden sotiemme historia saa aivan uudet mittasuhteet, kun voimme tänäänkin paikallistaa viljakkalalaisten sankarivainajien kaatumispaikkakunnat!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hölmön tölväys, Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan sankarihautausmaa, ylipäällikkö Mannerheim, kenraali Harald Öhquist, kenraaliluutnantti Harald Öhquist, Talvisota, Neuvostoliitto, Summa, Summajoki,

Pirkanmaan Säätiön "Suomi sodasta syntynyt" -seminaari Viljakkalassa 16.9.2017

Lauantai 23.9.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_2667.JPG

 

 

Syntyperäisenä viljakkalalaisena arvostan, että Pirkanmaan Säätiö järjesti hienon ”Suomi sodasta syntynyt” –seminaarin Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina 16.9.2017 – olin mukana seminaariyleisössä.

 

 

 

IMG_2668.JPG

 

 

Viljakkalan Seurojentalo on ollut meille viljakkalalaisille tärkeä paikka jo lähes sata vuotta, sillä talo rakennettiin vuonna 1919.

 

 

 

IMG_2479.JPG

 

 
Viime sotiimme Viljakkalan Seurojentalo liittyy mm. siten, että siellä kokoontuivat Viljakkalan miehet lokakuussa 1939 ja lähtivät sieltä Talvisotaan 14.10.1939.

 

 

 

IMG_2478.JPG

 

 

Viljakkalan miehet marssivat tältä paikalta Hämeenkyröön Heinijärven kansakoululle, josta jatkoivat marssiaan Siuron asemalle.

 

 

Siuron asemalta miehet matkasivat junakuljetuksessa silloisessa Sippolan kunnassa sijaitsevalle Kaipiaisten asemalle, josta jatkoivat marssien Enäjärven kylään, jossa alkoi tiivis koulutusjakso.

 

 

Sippola yhdistyi Anjalan kanssa vuonna 1975 Anjalankosken kauppalaksi, josta tuli kaupunki vuonna 1977; vuonna 2009 Anjalankoski liittyi uuteen Kouvolan kaupunkiin.

 

 

Tunnen Kaipiaisten asemanseudun, sillä siellä sijaitsee yksi kolmesta Rehuraisio Oy:n rehutehtaista ja monet tehtaalla työskentelevät asuvat Enäjärvellä.

 

 

 

*****************

 

 

 

 

IMG_2626.JPG

 

 

Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen selvitteli seminaarin alkupuheenvuorossaan lottien merkitystä Talvi- ja Jatkosodassa.

 

 

 

IMG_2629.JPG

 

 

Pirkanmaan Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Jouni Koskela johdatteli esityksessään seminaariyleisöä sotiimme Suomen Sodasta alkaen Vapaussodan, Talvisodan, Jatkosodan ja Lapinsodan kautta siihen rauhantilaan, jossa olemme saaneet maatamme rakentaa jo yli 70 –vuotta.

 

 

Talvisodan osalta Koskela muistutti, että silloin suomalaisten puolella taisteli ”Kenraali Talvi”!

 

 

 

IMG_2632.JPG

 

 

Filosofian maisteri Arto Ojakoski on tutkimustyössään paneutunut Ikaalisten suojeluskunnan historiaan ja kertoi 60 henkilöä käsittäneelle seminaariyleisölle siitä merkityksestä, joka suojeluskunnilla oli maanpuolustuksen kannalta ennen sotiamme.

 

Ojakoski painotti suojeluskuntien tiivistä yhteistyötä lottajärjestön kanssa.

 

 

Ojakosken esityksen teemana oli: ”Marssit ja manööverit – Ikaalisten suojeluskunta 1919 – 1939”.

 

 

 

IMG_2639.JPG

 

 

Jouni Koskela palasi mikronin taakse ja palautti seminaariyleisön mieliin Talvisotamme ja Jatkosotamme eri vaiheita.

 

 

Esityksensä Koskela tiivisti laatimaansa mukaelmaan Tapio Rautavaaran ”Korttipakka” –laulusta.

 

 

Alkuperäinen Tapio Rautavaaran esittämä koskettava kappale löytyy, kun googlaa ”Tapio Rautavaara korttipakka”!

 

 

Koskela muistutti, että juhlimme itsenäisyyttämme vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta Suomi on itsenäinen myös niinä 364:nä muuna päivänä!

 

 

 

IMG_2641.JPG

 

 

Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Pasi Alhon esityksen aihe oli ”Sotiemme veteraanit – Veljeä ei jätetä”.

 

 

Alho muistutti, että Talvi- ja Jatkosodassa kaatui 90 000 sotilasta, haavoittui 200 000 ja kotinsa menetti rajan taakse yli 400 000 suomalaista.

 

 

 

IMG_26522.JPG

 

 

Arvokkaan seminaarin puheosuuden päätti kansanedustaja ja Karjalan Liitto ry:n puheenjohtaja Pertti Hakanen.

 

 

Hakanen on aikoinaan toiminut kouluttajana Porin Prikaatissa ja hän pohti, että olisiko kantahenkilökunnan suorittamalle varusmiesten koulutustyölle eduksi, jos kouluttajat olisivat päässeet tutustumaan viime sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Monilla taistelupaikoilla käyneenä totean, että taistelupaikkoihin tutustuminen antaisi perspektiiviä varusmiesten kouluttamiseen!

 

 

 

IMG_2656.JPG

 

 

Kunnallisneuvos Pirkko Vuolle lauloi Kaisu Taloselan säestämänä Veteraanin iltahuudon.

 

 

IMG_2660.JPG

 

 

Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hallituksen varapuheenjohtaja Jouni Koskela ojensivat seminaarin esiintyjille kirjalahjat muistoksi erinomaisesta seminaarista.

 

 

 

IMG_2661.JPG

 

 

Juhlavan seminaarin asia-anti päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.

 

 

 ***************

 

 

 

Tilaisuus jatkui ”muonituksella” ja kahvituksella.

 

 

 

IMG_2617.JPG

 

 

”Marskin muona”, josta on merkintä kersantti Niilo Koskelan asevelikalenterissa 4.6.1944, oli mallina sille tarjoilulle, jota seminaariyleisölle tarjottiin.

 

 

  • kahvinkorviketta 10 g
  • sokeria 15 g
  • keksejä 50 g
  • marmeladia 50
  • viinaa 100 g

 

 

 

IMG_2615.JPG

 

 

Kahvinkorviketta ei ollut, mutta sen sijaan saimme nauttia Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n puheenjohtaja Outi Lähteenmäen (istumassa) ja sihteeri Leena Kuntun trahteeraamaa kahvia – viinakin oli pääosin korvattu Pommac-juomalla.

 

 

 

IMG_2666.JPG

 

 

Kiitokset Pirkanmaan Säätiölle mieliinpainuneen seminaarin järjestämisestä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Säätiön "Suomi sodasta syntynyt" -seminaari Viljakkalassa 16.9.2017, Suomi sodasta syntynyt, Pirkanmaan Säätiö, Viljakkalan Seurojentalo,

Miellyttävä tuoksumuisto säilyy mielessä vuosikymmenet!

Tiistai 19.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Tämän juttuni otsikkona voisi vaihtoehtoisesti olla vaikkapa tämä:

 

”Erikoinen tuoksumuisto säilyy mielessä vuosikymmenet!”

 

 

Osallistuin viime lauantaina Pirkanmaan Säätiön järjestämään seminaariin Viljakkalan Seurojentalolla ja seminaariyleisöllä oli mahdollisuus tutustua talossa sijaitsevaan pankkimuseoon.

 

 

Nykyisen Seurojentalon tiloissa toimi aikoinaan Viljakkalan Säästöpankki ja pankinjohtajan entisessä huoneessa on tänäänkin…

 

 

 

IMG_2614.JPG

 

 

…pankinjohtaja Hugo Salvaksen muotokuva.

 

 

Pankinjohtaja Salvaksen muotokuva tuo minulle mieleeni miellyttävän muiston vaikka kyse onkin hänen polttamastaan sikaarista ja sen sikaarintuoksusta!

 

 

Pääsin pikkupoikana käymään vanhempieni mukana Viljakkalan Säästöpankissa ja vaikka emme useinkaan nähneet pankinjohtaja Hugo Salvasta, hänen polttamansa sikaarintuoksu leijaili pankkisalissa.

 

 

En ole tupakkamies ja suorastaan vihaan tupakanhajua, mutta Viljakkalan Säästöpankissa 1950-luvulla leijaillut sikaarintuoksu muistuu yhäkin mieleeni miellyttävänä kokemuksena.

 

 

********************

 

 

Tiedemiehet toteavat, että tuoksut ja hajut herättävät tunteita ja tuovat mieleen tunteita tehokkaammin kuin mitkään muut aistimukset.

 

 

Syy on siinä, miten aivomme käsittelevät hajuaistimukset. Hajut kulkevat aivoissa melko lyhyttä reittiä hajukeskukseen, joka on yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään.

 

 

Samaan paikkaan, joka käsittelee tunteita – näin sanovat tiedemiehet!

 

 

He jatkavat, että ihmiset muistavat tuoksuja helpommin kuin vaikkapa valokuvia!

 

 

 

Missähän saisin haistella hyvän sikaarin tuoksuja?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: tuoksumuisto, erikoinen tuoksumuisto, mielleyttävä tuoksumuisto, aivojen limbinen järjestelmä, Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan Seurojentalo, Hugo Salvas,

Asiallista pohdintaa

Sunnuntai 17.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Säätiö järjesti eilen Viljakkalan Seurojentalolla seminaarin, jonka otsikko oli

 

”Suomi sodasta syntynyt”.

 

 

Seminaariannista on aineksia useampaankin blogikirjoitukseen, mutta keskityn nyt sen puheenvuoron käsittelyyn, jonka kansanedustaja Pertti Hakanen piti seminaarin yhteenvetopuheenvuorona.

 

 

Kansanedustaja Hakasen työhistoriaan kuului toimiminen opistoupseerina varusmiesten kouluttamisessa Porin Prikaatissa Säkylässä.

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen toimii Karjalan Liiton puheenjohtajana ja jo ennen sitä sekä valintansa jälkeen hän saanut tutustua luovutetulla alueella Talvi- sekä Jatkosodan kunniakkaisiin taistelupaikkoihin.

 

 

 

IMG_2652.JPG

 

 

Hakanen kysyi oikeastaan itseltään eilisessä puheenvuorossaan, että olisiko hän pystynyt parempaan varusmiesten koulutustyöhön, jos hän olisi ennen koulutustyötään saanut tutustua sotiemme taistelupaikkoihin?

 

 

 

*********************

 

 

 

Olen tavallaan joutunut samaan tilanteeseen kuin Hakanen, mutta hieman eri perspektiivistä.

 

 

Varusmiehen peruskoulutusjaksolla ja ei ehkä vielä aliupseerikoulutuksessakaan olisi ollut hyötyä tutustumisesta sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Reserviupseerikoulutuksessa asia olisi kohdaltani ollut toinen, sillä mm. joukkojen sijoittamisessa puolustustaisteluun olisi ollut hyötyä, jos pohjana olisi ollut tutustuminen sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Joukkojen sijoittamisessa mittasuhteet ovat todellisessa sodassa tyystin toiset kuin opetustilanteissa.

 

 

Opetustilanteissa joukkueet ja komppaniat sijoiteltiin ainakin omalla RUK-aikanani liian sumppuun ja sijoittelu ei vastannut tositilannetta.  Sumppusijoittelu olisi estynyt, jos RUK-oppilaat olisivat päässeet tutustumaan todellisiin taistelupaikkoihin.

 

 

Tunnen vaikkapa Taipaleenjoen taistelumaaston melko hyvin ja tiedän ryhmityksemme syvyyden, joka oli etulinjan taistelijoiden takana.  Syvyyttä oli Taipaleenjoelta aina Keljaan saakka tai oikeastaan Sakkolan asemalle tai jopa Kiviniemeen saakka. Jos vihollinen olisi saanut läpimurron Taipaleessa,sen jatkoeteneminen olisi ollut vaikeaa.

 

 

Olen laatinut Taipaleenjoen taistelupaikkoihin tutustumisistani useitakin kirjoituksia ja ne löytyvät, jos googlaa: ”Esko Erkkilä Taipaleenjoki”!

 

 

*****************

 

 

Sain varusmiespalveluksen jälkeen osallistua varsin moniin kertausharjoituksiin ja niissä toki päästiin joukkojen sijoittelussa oikeisiin mittasuhteisiin.

 

 

Vastaukseni Pertti Hakasen kysymykseen on se, että sotiemme taistelupaikkoihin tutustuminen toisi arvokasta taustatietoa siihen koulutustyöhön, jolla kantahenkilöstö kouluttaa varusmiehiä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Pirkanmaan Säätiö, Viljakkalan Seurojentalo, Suomi sodasta syntynyt, Karjalan Liitto, Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen, Taipaleenjoki, Porin Prikaati, Kelja, Sakkolan asema, Kiviniemi,

Menoa ja meininkiä!

Sunnuntai 10.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurojentalolla oli eilen perinteinen ”Läheltä Sinulle” –tapahtuma.

 

 

Rouvalla oli tapahtumassa oma myyntipöytä ja minä olin matkassa apupoikana.

 

 

 

Tässä muutama kuva Rouvan myyntipöydästä ennen ryysiksen alkamista:

 

 

 

IMG_2459.JPG

 

 

 

IMG_2460.JPG

 

 

 

IMG_2461.JPG

 

 

 

**********************

 

 

Asiakkaat kaipaavat kotimaista lähiruokaa ja sen vuoksi oli mukava seurata, kun Viljakkalan Majajärvellä kasvatetut juurekset tekivät hyvin kauppansa.

 

 

Oli hieman vaikea hahmottaa, että miten päivän teemaan eli ”Läheltä Sinulle” -teemaan soveltuvat Kiinassa ja kaukomailla valmistetut rihkamatuotteet.

 

 

Tilaisuus alkoi klo 10.00 ja Seurojentalon Juhlasalissa oli varsinainen härdeli päällä ensimmäisen puolitoistatuntisen aikana.

 

 

Olimme Rouvan kanssa paikalla tilaisuuden loppuun saakka eli kello iltapäiväkahteen, mutta rihkamakauppiaat kokoilivat kamppeensa jo puoliltapäivin.

 

 

”Läheltä Sinulle” on paljon muutakin kuin myyntitapahtuma – ainakin se on paljon muuta meille, joiden juuret ovat Viljakkalassa.

 

 

Toivottavasti ensi kesä on juuresten ja muiden puutarhatuotteiden kasvattamisen kannalta parempi kuin päättyvä kesä, jotta vuoden 2018 syksyllä ”Läheltä Sinulle” –tapahtumassa Rouvan myyntipöydällä olisi tarjolla mm. valkosipuleita ja papuja!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma,

Pitäisikö Tampereen hakea Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026?

Maanantai 21.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Euroopan unioni on valinnut yhden tai useamman kaupungin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodesta 1985 lähtien.

 

Idean Euroopan kulttuuripääkaupungista esitti Kreikan kulttuuriministerinä toiminut näyttelijä Melina Mercouri.

 

 

Suomalaisista kaupungeista Helsinki oli vuonna 2000 Euroopan kulttuuripääkaupunki yhdessä useiden muiden kaupunkien kanssa ja Turku vuonna 2011 yhdessä Tallinnan kanssa.

 

 

Suomi on jo nyt saanut ”maapaikan” vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi yhdessä Slovakian kanssa, mutta kaupungit päätetään myöhemmin.

 

 

Vaikka EU valitseekin Euroopan kulttuuripääkaupungin, voi valituksi tulla myös Euroopan unionin ulkopuolisen maan kaupunki – vuonna 2000 kulttuuripääkaupunkina oli Bergen Norjasta ja jo vuonna 2008 Stavanger myös Norjasta!

 

 

 

IMG_1574.JPG

 

 

Tampere haki vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, mutta Turku vei voiton.

 

Tässä hieman ulkomuodoltaan kärsinyt juliste, jolla Tampere markkinoi asukkailleen vuoden 2011 hankettaan.

 

 

 

Tampereen kulttuuripääkaupunkihanke on viisaasti otettu huomioon nykyisen pormestarin Lauri Lylyn pormestariohjelmassa.

 

 

On suuri onni Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeelle, että se ei sisältynyt Tampereen edelliseen pormestariohjelmaan, sillä nyt hankkeelle on saatavissa laaja kansalaistuki.

**************

 

Myös Mänttä-Vilppula on kertonut hakevansa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi ja sen osalta pidän toivottavana, että Tampere ja Mänttä-Vilppula toimisivat prosessissa yhteistyössä

 

 

Pormestari Lyly on viisaasti linjannut toiveenaan, että hankkeissa olisi mukana koko Pirkanmaa.

 

 

Hakemukset vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi pitää jättää vuonna 2020 ja nyt kannustankin omalta osaltani Tamperetta selvitysten ja ohjelman laatimiseen sekä aikanaan jättämään hakemuksen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan kulttuuripääkaupunki, Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026, Melina Mercouri,

Toisenlainen tapa muistella ja kunnioittaa edesmenneitä

Keskiviikko 2.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Kaikki tuntevat tavan, jolla voimme kirkoissa muistella ja kunnioittaa edesmenneitä, kun sytytämme kynttilän alttarilla olevalle paikalle, jossa on varattuna paikkoja muistelukynttilöille.

 

 

Hämeenkyrössä on Mäntyrinteen hautausmaalla toteutettu sama idea mielenkiintoisella tavalla.

 

 

 

IMG_1547.JPG

 

 

Hautausmaalla on pääkäytävän päässä…

 

 

 

IMG_1545.JPG

 

 

…suurikokoinen metalliverkosta rakennuttu risti…

 

 

 

IMG_1544.JPG

 

 

…jota vainajia muistelevat voivat täyttää kivillä!

 

 

 

IMG_1546.JPG

 

 

Muistoristin vierellä sijaitsee kivivarasto, josta muistelijat voivat valita haluamansa kiven ja kantaa sen muisteluristin täydennykseksi.

 

 

 

Muisteluristin idean isä on Hämeenkyrön kunnan entinen puutarhuri Detlev Liebing, joka eläköidyttyään tekee edelleen erilaisia puutarhasuunnittelutöitä.

 

 

Olimme taannoin Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenten kanssa kulttuuriretkellä Hämeenkyrössä ja Detlev Liebing`n suunnittelema muisteluristi Mäntyrinteen hautausmaalla oli eräs käyntikohteemme.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön seurakunta, Hämeenkyrön seurakunnan Mäntyrinteen hautausmaa, Mäntyrinteen kappeli, muisteluristi, Mäntyrinteen muisteluristi, Detlev Liebing,

Abrukan saarelta merenpohjaa pitkin kävellen Vehasensaareen

Lauantai 29.7.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_0929.JPG

 

 

Tässä kartassa esiintyy Kuressaaren vieressä sijaitseva Abrukan saari ja sen vieressä Vehasen saari.

 

 

 

Nämä saaret tulevat aina mieleeni, kun muistelen ensimmäistä käyntiäni Saarenmaalla ja Kuressaaressa.

 

 

 

***********************

 

 

Käyntini oli eräänlainen korruptiomatka, sillä isäntänä vuonna 1995 toteutuneella ”opintomatkalla” oli Kesko.

 

 

Suomi oli juuri liittynyt Euroopan Unioniin ja Kesko oletti, että viljamarkkinoilla kaikki jatkuu entisellään eli teollisuus vastaanottaa edelleen viljaa vain niiltä tavarantoimittajilta, joihin sillä on hyvät suhteet.

 

 

Tämän oletuksen pohjalta Kesko halusi järjestää ”opintomatkan” Raision Maatalousryhmän henkilöille Saarenmaalle.

 

 

Vastasin silloin ostopäällikkönä yhtiömme rehuviljan hankinnasta ja sain kutsun matkalle.

 

 

Majoituimme Kuressaaressa matkustajakotitasoiseen majapaikkaan ja iltaohjelmassamme oli laivamatka Abrukan saarelle.

 

 

Abrukan saaren lähivedet ovat matalia ja sen vuoksi emme päässeet aluksellamme rantaan saakka, vaan jouduimme rantautumaan pienveneillä tai osa kahlaamalla.

 

 

Illanvietto Abrukassa oli kaikin puolin rattoisa ja hyvää ruokaa sekä juomia tarjoiltiin Keskon toimesta riittävästi.

 

 

Merenkäynti voimistui illan edetessä ja isäntämme totesivat, että paluumatkamme ei ole mahdollista Abrukasta.

 

 

Viereisellä Vahasensaarella oli kuulemma toimiva syväsatama ja kun sinne piti kulkea polviin saakka yltävässä ”meripolussa”, niin jouduimme kahlaamaan muutaman sadan metrin matkan Vahasensaarelle.

 

 

Kaikki matkalaiset olivat siinä kunnossa, että kahluumatka onnistui ja kukaan ei kaatunut veteen.  Kokemus oli tuokin!

 

 

 

Vahasensaarella piti kulkea kilometrin verran satamaan ja kulkeminen tapahtui kurapolkuja pitkin kenkiä kantaen ja paljain jaloin.

 

 

Tarjoilut paranivat aluksella ja maittia riitti.

 

 

Muistan aina ne huonetoverini ja työkaverini kuraiset jalat, jotka aamulla pilkistivät hänen sängystään puhtaiden ja valkoisten lakanoiden välistä, kun aloimme heräillä ensimmäiseen aamuumme Saarenmaan Kuressaaressa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kursesaari, Saarenmaa, Abruka, Vahasensaari, Vahanen, Saarenmaa2017, Saarenmaa1995, Suomen liittyminen Euroopan Unioniin, viljakauppa EU:ssa,

Saarenmaan ja Hiidenmaan väliä liikennöivä lautta on rakennettu Kuressaaressa!

Tiistai 25.7.2017 - -Esko Erkkilä-

Viro vapautui neuvostomiehityksestä vuonna 1991, liittyi Natoon vuonna 2004 ja sai valuutakseen euron vuonna 2011.

 

 

Hämmästyttävää kehitystä!

 

 

Taannoisella Saarenmaan ja Hiidenmaan matkallamme hämmästyimme, kun kuulimme, että Saarenmaan ja Hiidenmaalla liikennöivä lautta – Soela – on rakennettu Saarenmaan Kuressaaressa!

 

 

 

IMG_0896.JPG

 

 

Matkasimme Sörvanniemeen, kun heti Kuressaaren ulkopuolella näimme tieviitan, jossa luki

 

 

Baltic Workboats AS

 

Yritys sijaitsee Nasvan satamassa Kuressaaressa.

 

 

 

IMG_0624.JPG

 

 

Saarenmaan ja Hiidenmaan välillä liikennöivä Soela-alus on aloittanut liikennöintinsä tämän vuoden huhtikuussa.

 

 

Kuljimme Soelalla Saarenmaalta Hiidenmaalle ja illalla takaisin - tässä kuvassani Soela on saapumassa Tiigrin satamaan Saarenmaalla.

 

******************

Soela on kolmas alus siinä sisaralusten sarjassa, jonka Baltic Workboats AS on rakentanut Viron Merenkulkulaitokselle.

 

 

Soelan kuljetuskapasiteetti on 200 matkustajaa ja 32 autoa.

 

 

Kaksi aikaisempaa alusta ovat valmistuneet vuonna 2015 ja ne liikennöivät manner-Viron ja Vormsien sekä Kihnun saarten välillä – Soelan sisaralusten nimet ovat Ormsöön ja Kihnu Virveen.

 

 

Kaikki kolme sisaralusta kuuluvat 45 m:n jääluokan lauttoihin ja niiden suunnittelu sekä rakentaminen on siis tapahtunut Baltic Workboats AS:n telakalla.

 

 

On hienoa, että Viron laivanrakennusteollisuus on saanut aikaiseksi mm. nämä kolme alusta, jotka palvelevat manner-Viron ja sen eri saarten välistä liikennettä!

Erityisesti pitää arvostaa, että nämä kolme alusta on suunniteltu ja rakennettu Saarenmaalla, Kuressaaressa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viron vapautuminen, Viron liittyminen Natoon, Viron hyväksyminen euroon, Viron laivanrakennusteollisuus, Soela, Ormsöön, Kihnu Virveen, Saarenmaa2017, Hiidenmaa2017, Baltic Workboats AS, Kuressaari,

Sähköpostit pitää lukea vähintään kerran päivässä

Keskiviikko 31.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Olin työpaikallani viimeisiä, ellen viimeinen, joka siirtyi sähköpostin käyttäjäksi.

 

 

Muistan, kun kopioin jotain laatimaani muistiota ja eräs työkaverini totesi, että kyllä sinun Esko myös nyt pitäisi alkaa käyttämään sähköpostia!

 

 

On nyt ajatellen ihmeellistä, että valtakunnallisessa yrityksessä ei runsaat viisitoista vuotta sitten annettu mitään sähköpostikäytön koulutusta ja ei puhettakaan, että sen käyttämiseen olisi velvoitettu.

 

 

Toki tiedän ja tunnen hyvin muutamia järjestötyössä ansioituneita kavereitani, jotka eivät vieläkään käytä sähköpostia.

 

 

Työelämässä opin, että sähköposti piti olla aina ”auki”. Muuten työkaverit ihmettelivät, että mitä se oikein tekee, kun ei vastaa sähköpostiin, vaikka aikaa on kulunut jo vartti!

 

 

*******************

 

 

Nyt järjestömaailmassa toimiessani sähköpostin käyttäminen on välttämättömyys.

 

 

En väitä, että vastaan sähköposteihin heti, mutta luen minulle saapuneet sähköpostit joko läppäriltä tai matkapuhelimelta parin tunnin viiveellä – vastaaminen saattaa jäädä joskus pidemmäksikin aikaa ja se harmittaa minua, mutta varmaan se harmittaa erityisesti vastauksen odottajaa!

 

 

On lähiympäristössä toimivien aliarvioimista, jos päästää sähköpostilaatikkonsa täyttymään ja/tai ei lue saapuneita sähköpostiviestejä vähintään kerran päivässä.

 

 

En voi ymmärtää niitä kuntapolitiikan ruohonjuuritasolla toimivia, jotka eivät seuraa heille tulleita sähköpostiviestejä.

 

 

Kysyn, että onko sellainen henkilö kypsä esimerkiksi kunnalliseen luottamustoimeen, joka ei vähintään kerran päivässä lue hänelle saapuneita sähköpostiviestejä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sähköposti, sähköpostiviestit, sähköpostien lukeminen, sähköpostien seuraaminen,

Muistelus ajalta, jota en muista!

Keskiviikko 24.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Synnyin- ja kotiseurakuntani Viljakkala oli lapsuudenaikanani väkilukuun suhteutettuna Suomen aktiivisin lähetysseurakunta.

 

 

Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin sain penskana osallistua erilaisiin lähetystapahtumiin – oli lähetysseuroja, lähetyshuutokauppoja ja mittaviakin lähetystapahtumia.

 

 

Eräs tätini teki puolet elämäntehtävästään karjanhoitajana melkein naapurissa Rantalassa ja siellä järjestettiin joskus 1950-luvun lopulla lähetysseurat, jotka ovat jääneet mieleeni.

 

 

Viljakkalan seurakunnan nimikkolähetin Selma Markkasen lisäksi seuroissa esiintyi sittemmin Ambo-Kavangon kirkon piispaksi kohonnut Leonard Auala – Auala oli ensimmäinen tummaihoinen henkilö, jonka näin!

 

 

 

*******************

 

 

Piti kuitenkin muistella aikaa, jota en muista!

 

 

Synnyin vuonna 1947 ja asiakirjojen mukaan minut kastoi Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra Olavi Vuorela.

 

 

Viljakkalan seurakunnan lähetysmyönteisyys liekö ollut ainakin osasyynä siihen, että Olavi Vuorelasta tuli lähetysjohtaja vuonna 1955.

 

 

Wikipedia toteaa kirkkoneuvos Olavi Vuorelasta mm. näin:

 

 

******************

 

Kirkkoneuvos, lähetysjohtaja Olavi Tuomas Vuorela

s. 21.12.1911
k. 12.6.2009                 

Olavi Vuorela syntyi pappilan poikana Kälviällä joulukuussa 1911. Tultuaan ylioppilaaksi Tampereen lyseosta hän opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja vihittiin papiksi 1934.  Hän toimi Pyhäjärven (Ul.) kirkkoherran apulaisena, sotilaspastorina Sortavalassa, Suomen kristillisen ylioppilasliiton yleissihteerinä ja Tampereen kaupunkilähetyksen johtajana. Lähetysaktiivisuudestaan tunnetun Viljakkalan seurakunnan kirkkoherran virasta hänet kutsuttiin 1952 Suomen lähetysseuran sihteeriksi ja sittemmin apulaisjohtajaksi. Viljakkalan lähetysaktiivisesta seurakunnasta syttyi lähetyskipinä Olaviin. Erityisesti lähetystyöntekijä Selma Markkanen teki vaikutuksen. Vuonna 1955 Olavista tuli lähetysjohtaja.

 

 

Kastepappiani muistellen

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, kirkkoherra Olavi Vuorela, lähetysjohtaja Olavi Vuorela, Olavi Vuorela, kirkkoneuvos Olavi Vuorela, lähetyssaarnaaja Selma Markkanen, Viljakkalan seurakunnan nimikkolähetti Selma Markkanen, Leonard Auala, Leonard Auala,

Ranskalaiset pelastivat Euroopan

Maanantai 8.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Ranskan eilen käydyt presidentinvaalit päättyivät Euroopan voittoon, kun Emmanuel Marcon voitti presidentinvaalien toisen kierroksen.

 

 

Äärioikeistoa edustava Marine Le Pen sai äänistä vain 35 prosenttia, kun Marcon keräsi äänistä lähes kaksikolmasosaa eli yli 65 prosenttia.

 

 

Ranskan presidentinvaalien tulos yllätti, sillä Le Penin vaalitappio oli ennusteita suurempi.

 

 

Tulos oli suuri voitto Euroopalle, se oli voitto Euroopan taloudelle ja se oli voitto Euroopan turvallisuudelle.

 

 

Ranskan vaalitulos merkitsee, että Englannin kanaalin merkitys Euroopan jakajana kasvaa, sillä Englanti kulkee brexit-äänestyksen tuloksena kauas pois Euroopasta ja Ranska puolestaan rakentaa yhtenäistä Eurooppaa.

 

 

Marconin vaalivoitto on voitto myös Suomelle, sillä Le Penin voitto olisi merkinnyt vakavaa uhkaa Suomen talouselämälle ja jopa turvallisuudelle.

 

 

Brexit-tulos ja Marconin voitto Ranskassa merkitsevät merkittävää muutosta Euroopan valtioiden voimasuhteissa; Englannin painoarvo vähenee ja Ranskan painoarvo kasvaa.

 

 

Eurooppa on tänään eurooppalaisempi kuin eilen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ranskalaiset pelastivat Euroopan, Ranskan presidentinvaalit 2017, Emmanuel Marcon, Marine Le Pen,

Kannatan Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakuntien yhdistämissuunnitelmaa

Torstai 23.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Kotiseurakuntani Viljakkalan seurakunta joutui lakkautetuksi, kun Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin.

 

 

Viljakkalan seurakunta menetti kuntaliitoksen myötä statuksensa itsenäisenä seurakuntana ja siitä tuli Ylöjärven seurakunnan Viljakkalan seurakuntapiiri eli ei yhtään mitään.

 

 

Kuru ja Kurun seurakunta oli Kurun kunnan ja Ylöjärven kaupungin liittymisessä viisaampi ja siitä muodostui Kurun kappeliseurakunta.

 

 

On suuri ero seurakuntapiirillä ja kappeliseurakunnalla!

 

 

Aamulehti uutisoi eilen, että Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakunnat suunnittelevat yhdistyvänsä yhdeksi seurakunnaksi.

 

 

Kannatan suunnitelmaa lämpimästi, sillä kaavailtu uusi seurakunta poistaisi ainakin osan siitä statusvajeesta, jonka Viljakkalan seurakunta joutui kokemaan, kun Viljakkalan kunta ja Ylöjärven kaupunki yhdistyivät.

 

 

Viljakkalan osalta Ylöjärvi on luonnoton yhdistymissuunta, sillä Viljakkalasta ainoa luonteva suunta on suunta Hämeenkyröön.

 

 

En ota tässä vaiheessa kantaa uuden suurseurakunnan nimeen, mutta toivon kaikesta sydämestäni, että Viljakkalan seurakuntapiiristä, Kurun kappeliseurakunnasta, Hämeenkyrön seurakunnasta, Ikaalisten seurakunnasta, Jämijärven seurakunnasta ja Ylöjärven seurakunnasta muodostettaisiin uusi seurakunta!

 

 

Sen verran otan kantaa, että uuden seurakunnan keskuspaikaksi nimettäisiin Hämeenkyrö!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkala, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan kirkko, Kurun kappeliseurakunta, Hämeenkyrön seurakunta, Ikaalisten seurakunta, Jämijärven seurakunta, Ylöjärven seurakunta,

Asukasyhdistyksiä pitäisi kuunnella

Maanantai 13.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen kuntapolitiikan taustatoimijana Tampereella sen ansioista, että olin eräs asukasvaikuttamisen keulahahmoista, kun vastustimme Ikean tulemista Tampereen Lahdesjärvelle.

 

 

Teimme sen virheen, että vedimme valituksemme pois Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta, kun hellyimme silloisen Tampereen pormestari Timo P. Niemisen ja tilaajapäällikkö Risto Laaksosen aneluilla, kun nämä saapuivat anelureissulle Palokallion Omakotiyhdistyksen kokoukseen.

 

Herrojen kanssa ei pitäisi mennä marjaan, sen opimme, kun luovuimme valituksestamme!

 

Jos emme olisi luopuneet valituksestamme, niin koskaan Ikea ei olisi päässyt raunioittamaan rakennustöidensä yhteydessä monia omakotitalojamme Palokallion alueella.

 

 

**********************

 

 

Perkiönkadun entisen kaatopaikan päälle rakennettujen rivitalojen osalta tilanne olisi samanlainen kuin Ikea-helvetin osalta, jos Härmälän Omakotiyhdistyksen ja Härmälä-seuran varoituksia olisi aikoinaan noudatettu.

 

 

Tampereen kaupunki rakensi vasten Härmälän Omakotiyhdistyksen ja Härmälä-seuran kantaa entisen kaatopaikan päälle kolme rivitaloa, joissa oli yhteensä 36 asuntoa.

 

 

Rivitaloissa alkoi esiintymään ongelmia ja syyksi paljastui, että talot oli rakennettu vanhan kaatopaikan päälle.

 

 

Kaupunki suostui maksamaan rivitaloasukkaille yhteensä 7,93 miljoonaa euroa korvaukseksi siitä, että se sai hävittää kaatopaikan päälle rakennetut rivitalot.

 

 

Summaan sisältyy kertakorvauksen lisäksi 10.000 euroa jokaiselle asunto-osakkaalle siitä, että nämä joutuivat luopumaan kodistaan – mitätön korvaus suuresta tragediasta!

 

 

Rivitalot on nyt hävitetty ja siinäkin Tampereen kaupunki ”kastui”, sillä rakennusten hävittämisessä oli suuria ongelmia – ei mennyt kuin Strömsössä!

 

 

Seuraava vaihe on kaatopaikan saneeraaminen ja siinä sitä sitten taas rahaa palaa.

 

 

 

********************

 

 

 

Olin paikalla asukastilaisuudessa 7.2.2017, jossa selviteltiin kaatopaikan saneeraamiseen liittyviä toimenpiteitä.

 

 

Tilaisuudessa oli keskeistä se, että järjestäjissä ei ollut ketään, joka olisi ollut edes alkeellisimmalla tasolla tietoinen vallitsevasta kokonaistilanteesta.

 

 

Härmälässä ja sen lähialueella asuu useita Tampereen kaupunginvaltuutettuja, mutta heitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla – kukapas sitä omia munauksiaan olisi ollut halukas esittelemään!

 

 

Muutama tosiasia Perkiönkadun kaatopaikan puhdistamisesta:

 

 

  • kunnostus suoritetaan massanvaihtona
  • urakoitsijana on Ekokem-Palvelu Oy
  • puhdistus aloitetaan helmi-maaliskuussa 2017
  • puhdistustoimenpiteet kestävät ainakin syksyyn 2017 saakka
  • maamassojen kuljetukset tapahtuvat eteläpuolisen puiston kautta
  • kaivumassojen määräksi on arvioitu
    • 80.000 kuutiometriä eli 142.000 tonnia
    • rekkakuormina määrä merkitsee n. 3.200 kuormaa
    • täyttömassoina tarvitaan ainakin 75.000 tonnia eli 1.900 kuormaa
    • varovaisesti arvioiden maamassojen vaihtaminen merkitsee 5.200 rekka-autollista eli yli kymmentuhatta edestakaista kuorma-autollista

 

 

Surkuhupaisaa oli kuulla, että kaupunginhallituksessa tehdyn kysymyksen vastauksena ao. johtaja oli helmikuun alussa todennus, että puhdistustoimenpide on jo tehty! Puhdistus ei ole todellakaan tehty, sillä toimenpide ei ole vielä edes alkanutkaan!

 

 

 

IMG_7307.JPG

 

 

Entisen kaatopaikan massanvaihto merkitsee alueen asukkaille jokapäiväisten asioiden hoitamisessa melkoista ongelmaa, sillä normaalit kulkuväylät ovat käyttökiellossa ainakin syksyyn 2017 saakka!

 

 

Niin se tärkein:

 

 

Kysyin asukastilaisuudessa, että mitä kaatopaikan puhdistaminen maksaa ja sain vastauksen, että 5 miljoonaa euroa.

 

 

Jos puhdistamisessa pysyttäisiin kustannusarviossa, niin Tampereen kaupungin harharetket Perkiönkadun kaatopaikan päälle rakennettujen rivitalojen purkamisessa ja kaatopaikka-alueen puhdistamisessa olisivat 13 miljoonaa euroa.

Tuskin kukaan uskoo, että Tampereella pystytään ennalta kerrotussa kustannusarviossa, joten puhdistustyön todellinen kustannus liikkunee tasolla 10 miljoonaa euroa - sanokaa minun ennustaneen!

 

 

Kotiensa menettäneiden asukkaiden vahingot tässä laskelmassa korvattaisiin kymppitonnilla – olisitko Sinä valmis luopumaan kodistasi kymmenellä tuhannella eurolla?

 

 

Kysyy

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asukasyhdistyksiä pitäisi kuunnella, Palokallion Omakotiyhdistys, Härmälän Omakotiyhdistys, Härmälä-seura, Ikea, Tampereen Ikea, Ikea-helvetti, Ikean aiheuttamat räjäytysvahingot, Timo P. Nieminen, Ikean aiheuttamat vahingot Tampereella, Perkiönkatu.

Carrapatelo - Euroopan korkein sulku

Torstai 29.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen ”esteestä”, jonka kohtasimme, kun lokakuisella agrologimatkallamme matkasimme jokilaivalla Douro-jokea pitkin Paso da Reguasta kohti Portoa.

 

 

”Este” oli Carrapatelon sulku Douro-joessa.

 

 

Carrapatelo on Euroopan korkein sulku ja sillä on korkeutta 35,5 metriä.

 

 

Monet meistä ovat käyneet Saimaan kanavan kautta Viipurissa ja tässä vertailuksi Saimaan kanavan sulut sekä suluissa kunkin sulun pudotuskorkeudet:

 

 

  • Suomen puolella
    • Mälkiä (12,4 m)
    • Mustola (7,2 m)
    • Soskua (8,3 m)
  • Venäjän puolella
    • Pälli (11,7 m)
    • Lietjärvi (10,2 m)
    • Rättijärvi (5,5 m)
    • Särkijärvi (11,4 m)
    • Juustila (10,0 m)

 

*******************

 

Seuraavassa kuvakimara, kun laskeudumme Milenio do Douro –jokilaivalla alas  Carrapatelo –sulusta –pudotuskorkeus on siis Euroopan korkein eli 35,5 metriä!

 

 

Carrapatelo-sulku on pituudeltaan niin tilava, että perässämme tullut Barcadouro-laiva mahtui samaan sulutukseen.

 

 

 

IMG_4202.JPG

 

 

 

IMG_4204.JPG

 

 

 

IMG_4205.JPG

 

 

 

IMG_4207.JPG

 

 

 

IMG_4211.JPG

 

 

Saimme siis seuraksemme samaan sulutukseen ”Barcadouro” –aluksen.

 

 

 

IMG_4213.JPG

 

 

 

IMG_4216.JPG

 

 

 

IMG_4218.JPG

 

 

 

IMG_4219.JPG

 

 

 

IMG_4220.JPG

 

 

 

IMG_4222.JPG

 

 

 

IMG_4226.JPG

 

 

 

 

 

 

IMG_4227.JPG

 

 

 

IMG_4229.JPG

 

 

 

IMG_4230.JPG

 

 

 

IMG_4233.JPG

 

 

 

IMG_4235.JPG

 

 

Sulutus on onnellisesti ohi ja myös Barcadouro pääsi jatkamaan matkaansa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, Carrapatelo, Mälkiä, Mustola, Soskua, Pälli, Lietjärvi, Rättijärvi, Särkijärvi, Juustila, Euroopan korkein sulku, Saimaan kanava, Douro,

Alkuperäinen on se ainoa oikea

Sunnuntai 25.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Minun jouluni alkaa, kun käyn sytyttämässä kynttilät jouluaattona iltapäivällä Viljakkalan hautausmaalla lepäävien läheisteni haudoille.

 

 

Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen osallistun aattoillan hartauteen Viljakkalan kirkossa.

 

 

Näin taas eilen iltapäivällä!

 

 

 

viljakkala1.jpg

 

 

Viljakkalan kirkko on kotikirkkoni ja tässä se eilen kuvattuna Karhen porstuan puolelta.

 

 

Karhelaiset tulivat ennenaikaan kirkkoon oman porstuansa kautta, mutta nykyään sen kautta kirkkoon voivat saapua myös muut kuin karhelaiset.

 

 

Karhen porstuan edessä oleviin kivirappusiin liittyy monilla mukavia muistoja, sillä aikaisemmin ne toimivat porrastuksena, kun rippilapset valokuvattiin ennen ripillepääsyä.

 

 

Myös minulla on noilla rappusilla kuvattu oma rippikuvani tallella.

 

 

 

viljakkala2.jpg

 

 

Sakastin puolelta Viljakkalan kirkko näytti eilen tältä – edessä Viljakkalan sankarihaudat.

 

 

 

********************

 

 

Pidän valitettavana, että nykymuotoinen Jouluevankeliumi on minulle ja ikäpolveni edustajille vieras.

 

 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanha Jouluevankeliumi on se oikea Jouluevankeliumi.

 

 

Nykymuotoinen Jouluevankeliumi ei tuo sitä joulutunnelmaa, jota kaipaamme.

 

 

Tässä se ainoa ja oikea Jouluevankeliumi:

 

 

***************

 

 

 

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.

 

Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

 

Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.

 

Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.

 

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

 

Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."

 

Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

 

Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

 

 

******************

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan kirkko, aattohartaus Viljakkalan kirkossa, jouluevankeliumi, vanha jouluevankeliumi, Luuk. 2: 1-20, Jeesuksen syntymä ja enkelien ilmoitus paimenille, Karhen porstua,

Jose Manuel Barroso nauttii suurta kunnioitusta portugalilaisten keskuudessa

Keskiviikko 23.11.2016 - -Esko Erkkilä-

Jose Manuel Durao Barroso toimi Portugalin pääministerinä vuosina 2002 - 2004.

 

 

Barroso toimi ensimmäisen kerran Euroopan komission puheenjohtajana vuosina 2004 - 2009 ja hän johti komissiota myös kaudella 2010 - 2014.

 

 

Barroso nautti komission puheenjohtajana ollessaan suurta arvostusta Portugalissa.

 

 

Tapasimme Barroson kuvan ainakin kaksi kertaa eri yhteyksissä taannoisen lokakuussa toteutetun agrologimatkamme aikana.

 

 

Kerroin toissapäivänä Quinta da Varzean viinitilalla nauttimastamme kartanolounaasta ja eilen kerroin kyseisen viinitilan omistaja varakreivitär Maria Manuel Cyrne´stä ja hänen meille kertomistaan ”evästyksistä”.

 

Osoittaa matkanjohtajamme Mika Palon mainioita verkostoja, kun pääsimme tutustumaan varakreivittären edustusasuntoon sekä hänen omistamaansa hotelliin.

 

 

jose1.jpg

 

 

 

Kuvia varakreivittären asunnosta:

 

 

 

jose2.jpg

 

 

 

jose3.jpg

 

 

 

jose4.jpg

 

 

 

jose5.jpg

 

 

 

jose6.jpg

 

 

 

******************

 

 

Ja kuvia hotellista:

 

 

 

jose7.jpg

 

 

 

jose8.jpg

 

 

 

jose9.jpg

 

 

 

 

****************

 

 

jose10.jpg

 

 

Näkymä hotellin terassilta.

 

 

 

************************

 

 

jose11.jpg

 

 

Muotokuva varakreivittären kaksospojista.

 

 

 

jose12.jpg

 

 

Ja sitten se tämän jutun tärkein kuva:

 

 

Jose Manuel Barroso, varakreivitär Maria Manuel Cyrne ja kaksospojat!

******************

jose13.jpg

 

 

 

Kiitokset varakreivitär Maria Manuel Cyrnelle maukkaasta lounaasta, arvostettavista elämänviisauksista ja siitä, että me agrologimatkaajat pääsimme tutustumaan asuntoonne sekä hotelliinne!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Suomi-matkatoimisto, Jose Manuel Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso , Quinta da Varzean -viinitila,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »