Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Viljakkalan Seurojentalolla oli historian havinaa sunnuntaina 26.10.2014

Tiistai 28.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurojentalo on meille viljakkalalaisille tärkeä paikka, sillä sieltä ovat viljakkalalaiset lähteneet puolustamaan Isänmaataan ja siellä on toiminut mm. Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan kansanhuolto ja Viljakkalan kansalaiskoulu.

 

Lukuisat tiukat ja leppoisatkin kokoukset on pidetty siellä.

 

 

Viljakkalan Seurojentalon entinen nimi on Viljakkalan Maamiesseurantalo ja siellä on pidetty kaksikin Maalaisliitto/Keskustapuolueen/Keskustan merkittävää tilaisuutta.

 

Puolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen vieraili Viljakkalassa presidentinvaalikampanjansa aikana, mutta tärkein poliittinen tilaisuus Viljakkalan Maamiesseurantalolla oli, kun Urho Kekkonen vieraili siellä presidentinvaalikampanjansa aikana 1956.

 

Varmistin asian viime sunnuntaina herastuomari Matti Kivimäeltä, joka kertoi sanoneensa päätössanat Kekkosen vaalitilaisuuden jälkeen vuonna 1956.

 

Kivimäki kertoi, että vaalitilaisuuden avasi myöhemmin Viljakkalan Säästöpankin toimitusjohtajana toiminut agrologi Antti Hietaniemi - myös Hietaniemi on Kivimäen tapaan edelleen hyvissä voimissa.

 

 

Kerron, että miksi Viljakkalan Seurojentalolla oli viime sunnuntaina historian havinaa?

 

 

Historian havinaa oli sen vuoksi, että Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö järjesti Seurojentalolla Keskustan kirkkopyhän Jumalanpalveluksen jälkeen Keskusta-lounaan ja tilaisuuden juhlapuhujana oli Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula.

Saimme siis taas kerran Viljakkalaan Keskustan keskeisellä paikalla vaikuttavan henkilön!

 

Olin paikalla, kun puolueemme varapuheenjohtaja esiintyi tilaisuuden juhlapuhujana.

 

 

 

 

 

seura1

 

 

Keskusta-lounas aloitettiin pitopöydän antimilla.

 

Viljakkalalaisen pitopöydän olivat kattaneet (oikealta) Pirkko Vuolle, Elina Sieppi ja Mari Kaipio.

 

 

 

 

seura2

 

Ruokailu kesti lähes tunnin ja sen jälkeen Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen toivotti salintäyden yleisön tervetulleeksi ja avasi tilaisuuden.

 

Koskinen esitteli paikallaolleet keskustalaiset seurakuntavaaliehdokkaat.

 

 

 

 

seura3

 

 

Kansanedustajaehdokas Minna Sarvijärvi esitteli näkemyksiään paremman Suomen rakentamisessa.

 

Biotalouteen panostaminen, huoltovarmuudesta huolehtinen sekä omavaraisuuden lisääminen olivat Minnan listan kärkikohteita.

 

”Jokainen kauppareissu on äärimmäisen tärkeä kotimaisen ruuan sekä työllisyyden hoidon kannalta” oli Minna Sarvijärven kannatettava linjaus.

 

 

 

 

seura4

 

 

Kansanedustajaehdokas Teuvo Hakanen Viljakkalasta muistutti Suomen energiapolitiikasta, että metsähakkeen ja turpeen kilpailukyvystä kivihiiltä vastaan huolehdittaisiin.
 

Myös tiestön kunto sekä vuokrapeltojen tukioikeuslysymykset askarruttivat Hakasta.

 

 

 

 

seura5

 

 

Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula totesi juhlapuheessaan johtajuusvajeen, joka Suomessa nyt vallitsee.

 

Rehula palautti juhlayleisön mieleen sen juurevan suomalaisuuden, vastuunkannon, yrittäjyyteen kannustamisen sekä huolenpidon, joita jo Santeri Alkio aikoinaan painotti.

 

”Keskusta on sovittelija, yhteistyön rakentaja ja ääripäiden tasoittaja” mainitsi varapuheenjohtaja Rehula.

 

 

 

 

seura6

 

 

Keskusta kannattaa paikallisuutta, on heikomman puolella, haluaa uudistaa ja halu vastuunkantoon ovat niitä elementtejä, joille Keskusta nojaa tulevaisuudessakin, vakuutti Juha Rehula.

 

Sopi hyvin juhlapäivän teemaan, kun Juha Rehula vakuutti, että Keskusta toimii kristillisten arvojen merkeissä.

 

Tasa-arvo, sen kaikissa muodoissaan, on Keskustan tärkeä ohjenuora; alueellinen tasa-arvo, sukupuolten välinen tasa-arvo ja ylisukupolvinen tasa-arvoa saivat Rehulan esityksessä erityismaininnan.

 

 

 

 

seura7

 

 

Puheenjohtaja Juha Sipilän kehittelemä ”kakkara” oli tärkeässä roolissa Rehulan esityksessä.

seura8

 

Istuin lähes vastapäätä Rehulaa ja sain hänen esityksensä jälkeen ottaa lähikuvan kakkarasta.

 

Kakkarassa julkinen talous, huolenpito, talouskasvu sekä vastuunotto ovat sidoksissa toisiinsa. Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että julkisen talouden kasvattaminen pienentää muiden osa-alueiden osuutta.

 

 

 

 

seura9

 

 

Oli mukava seurata, kun Juha Rehula antoi pikaoppitunnin Minnan Sarvijärvelle kakkaran käyttämisestä.

 

 

 

 

seura10

 

 

Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen kiitti varapuheenjohtaja Juha Rehulaa mielenkiintoisesta juhlapuheesta ja luovutti hänelle pöytäliinan muistolahjaksi.

 

 

 

 

seura11

 

 

Havaitsin, että kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskisella ja Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapani Tienarilla on keskenään hyvät välit – niin on myös meillä Tampereella!

 

 

Kiitokset järjestäjille hienosta sunnuntaitapahtumasta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Kekkonen Viljakkalassa, Virolainen Viljakkalassa, Rehula Viljakkalassa, Keskusta-luonas Viljakkalassa, varapuheenjohtaja Juha Rehula, Santeri Alkio, Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö,

Varmaan Kesko kysyi luvan ja sen myös sai!

Keskiviikko 22.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Tamminiemen sauna oli presidentti Kekkosen aikaan paikka, jossa päätettiin tai ainakin pohjustettiin monia suuria asioita.

 

Sain eilen Tampereen UKK-seuran tilaisuudessa kuunnella todellista Tamminiemen sauna-asiantuntijaa eli hallinto-opin kandidaatti Jouko Loikkasta.

 

 

 

 

loikkanen1

 

 

Viiden pääministerin sihteerinä ja Martti Miettusen III hallituksessa II valtiovarainministerinä toiminut TVH:n pitkäaikaisin pääjohtaja Jouko Loikkanen on todellinen asiantuntija Tamminiemen saunomisiin liittyvissä kysymyksissä.

 

 

*************

 

Kesko rakensi 1960-luvun puolivälissä Hauholla omistamalleen Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalle Kirrinen-järven rantaan edustussaunan, jonka pohjapiirustus on peilikuva presidentti Kekkosen Tamminiemen saunasta.

 

Kysyin Jouko Loikkaselta, että pyysikö Kesko luvan käyttää Tamminiemen saunan pohjapiirustuksia Länsi-Hahkialaan rakennetun saunan pohjapiirustuksina.

 

 

 

 

loikkanen2

 

 

Jouko Loikkanen piti luvan pyytämistä todennäköisenä ja totesi, että luvan saantia varmaan helpotti presidentti Kekkosen ja 1957 – 1968 Keskon pääjohtajana toimineen Ilmo Olavi Nurmelan kaverisuhde.

 

Osoituksena Kekkosen ja Nurmelan hyvistä väleistä kertoo se presidentti Kekkosen vuorineuvos I.O.Nurmelalle 12.10.1965 lähettämä kirje, joka on julkaistu ”Kirjeitä myllystäni” sen ensimmäisessä osassa:

 

 

**************

 

Vuorineuvos Ilmo Nurmela           12/10 1965

Hyvä Veli,

Poissaoloni aikana olet suorittanut huomattavia ja kiitettäviä tekoja, joista esitän Sinulle kansakunnan kiitokset. Niihin yhtyy koko Tunisian kehittyvä ja ratsastava, taatelia ja lampaanrasvaa syövä kansa. (Muuten 42 haukea lyhyessä ajassa oli kyllä liian kanssa!)

Vaatimattomana osoituksena kiitollisuudesta lähetän Sinulle oheisen asiakirjan, jonka sisällöstä en ymmärrä mitään. Mutta kovasti päättelen, että se sopisi kalastusalukseksi sateenkaarilammikollesi.

 

**************

 

Sain tutustua Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilan saunaan ulkopuolelta, kun olin vuoden 1966 vuosiharjoittelijana Länsi-Hahkialassa. Tilan maatalousharjoittelijat olivat apuna, kun saunarantaa ruopattiin tammikuun kovilla pakkasilla. Minulle sattui ruoppauksen aikana ”jalkamiesviikko” ja niinhän minä availin mutaa pellolle ajaneiden traktoreiden peräkärryjen takalaitoja lähes kolmenkymmenen asteen pakkasilla!

 

Työurani aikana sitten tutustuin muutaman kerran Länsi-Hahkialan saunaan myös sisältä päin, sillä sain Keskon yhteistyökumppanina osallistua muutamiin miellyttäviin saunailtoihin ”Kekkosen saunalla”.

 

Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilan Kesko-omistus oli vuonna 1966 verhottu Kaupan Maataloussäätiön taakse, joten kyseinen säätiö oli palkanmaksajanani silloin.

 

Nykyisin Länsi-Hahkiala on Hahkialan Kartanon nimellä agrologi Karl Fazer´n omistuksessa.

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouko Loikkanen, pääjohtaja Jouko Loikkanen, Miettusen iii hallituksen ii valtiovarainministeri Jouko Loikkanen, Tampereen UKK-seura, Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila, Hahkialan Kartano, Kaupan Maataloussäätiö, Kesko, Keskon pääjohtaja I.O.Nurmela,

Paavo Väyrysen koulutustilaisuus veti ennätysyleisön Tampereella

Tiistai 14.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen sai taannoisten presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Tampereelta 11.339 ääntä ja sen vuoksi ei ollutkaan yllätys, kun Väyrysen eilisessä koulutustilaisuudessa Hotelli Rosendahlissa oli parisensataa innostunutta kuulijaa.

Olin mukana tilaisuudessa.

 

 

 

 

vayrynen1

 

 

Väyrysen järjestämän koulutustilaisuuden teemana oli

 

”Eurooppalainen Suomi 2020”

 

 

Tilaisuus kesti kalasoppatarjoiluineen neljä tuntia, mutta aika ei tuntunut lainkaan pitkältä, sillä niin lennokkaasti ja kuulijat huomioiden Paavo Väyrynen osaa esittää asiansa.
 

 

 

 

vayrynen2

 

 

On selvää, että kenelläkään suomalaispoliitikoista ei ole lähellekään samanlaista kokemuspohjaa Suomen poliittisesta elämästä kuin on Paavo Väyrysellä.

 

Kun Väyrysen kokemukseen yhdistyy hänen ihailtava esitystekniikkansa, on Väyrystä ilo kuunnella.

 

 

 

 

vayrynen3

 

 

En ole läheskään kaikista Väyrysen esittämistä asioista samaa mieltä, mutta arvostan Keskustan kunniapuheenjohtajan tapaa käsitellä asioita.

 

Näen Euroopan unionin ja Suomen euroon liittymisen paljon positiivisemmassa valossa kuin Paavo Väyrynen esittää. Näkemyseroistamme huolimatta arvostan korkealle Paavo Väyrysen esittämiä mielipiteitä.

************

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtajana kiitän Paavo Väyrystä, että hän halusi panostaa Tampereella ja Pirkanmaalla toimivien keskustalaisten tukemiseen, kun hän järjesti mielenkiintoisen koulutustilaisuuden Tampereella.

 

Toivon, että saan lähipäivinä kertoa tarkemmin niistä seikoista, joita Paavo Väyrynen esitti Hotelli Rosendahlissa 13.10.2014!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, MEP Paavo Väyrynen, Eurooppalainen Suomi 2020,

Euron heikentyminen dollariin verrattuna kohottaa tuontituotteiden hintaa

Lauantai 11.10.2014 - -Esko Erkkilä-

Useissa yhteyksissä mainitaan, että vahva euro hankaloittaa suomalaisten tuotteiden kilpailukykyä vientimarkkinoilla.

 

On totta, että vahva euro näin tekee, mutta samassa yhteydessä unohdetaan kokonaan, että vahva euro merkitsee tuontitavaroille edullista hintaa.

 

Kolikolla on siis kaksi puolta.

 

Työelämässä ollessani seurasin jatkuvasti - ainakin kerran päivässä - euron suhdetta dollariin, mutta eläkevaarina tähän ei ole tarvetta.

 

 

Minulla oli tuntuma, että euro on menettänyt vahvuuttaan dollariin nähden ja otinkin tässä iltana muutamana asiasta selvää oikein taskulaskimen kanssa.

 

 

Otin vertailukohteeksi minulle työelämän ajalta tutuksi tulleen soijapavun ja tutkailin sen hintakehitystä toukokuun 2014 keskikurssin mukaan verraten sen hintatilannetta 8.10.2014 tilanteeseen.

 

Soijapavun maailmanlaajuinen markkinahinta määritellään Chicagon pörssissä ja luonnollisesti dollareina.

 

Hintanoteeraukset vaihtuvat hetki hetkeltä, mutta päivän kurssiksi noteerataan ns. päätöskurssi eli se hinta, jolla päivän kaupankäynti päätetään.

 

Toukokuussa 2014 soijapavun hinta Chicagossa oli n. 550 dollaria per tonni. Samaan aikaan yhdellä eurolla sai 1,37 dollaria eli soijapavun eurohinta olisi silloin ollut Chicagossa n. 401 €/tonni.

 

Lokakuun 8. päivänä 2014 soijapapu maksoi Chicagossa n. 350 $ per tonni. Samana päivänä Suomen Pankin valuuttakurssitiedon mukaan yhdellä eurolla sai 1,26 dollaria eli soijapavun hinta olisi silloin ollut Chicagossa 278 €/tonni.

 

Melkoinen hinnanlasku, mutta hinnanlasku olisi ollut paljon suurempi, jos euro olisi pysynyt lokakuulla yhtä vahvana kuin se oli toukokuussa – toukokuisella valuuttakurssilla lokakuussa yksi soijatonni Chicagossa olisi maksanut vain 255 euroa!

 

Esimerkkituotteen eli soijapavun kohdalla euron heikentyminen suhteessa dollariin merkitsi 23 €/tonni.  Tiedän kokemuksesta, että se on paljon.

 

Soijapavun hintanoteeraus Chicagossa vaikuttaa melko suoraviivaisesti ”Pihtiputaan” isännän maksamaan rehunhintaan, sillä kotieläinten ruokinnassa tarvittavien valkuaiskomponenttien hinnat peilaavat varsin nopealla aikajänteellä Chicagosta Suomeen.

 

Soijapapua ei luonnollisesti käytetä kotieläinten ruokinnassa, mutta siitä saatavaa soijarouhetta käytetään erityisesti sikojen ja siipikarjan ruokinnassa.

 

Otin tässä jutussani esimerkkituotteeksi soijapavun, mutta sama tilanne on mm. Venäjältä ja muultakin tuotavan öljyn kohdalla – öljykauppa on tuottajamaasta riippumatta dollaripohjaista.

 

Jos öljyn tynnyrihinta dollareissa pysyy ennallaan ja euro jatkaa heikentymistään, niin jakeluasemien mittarihinnat tulevat nousemaan.

 

Öljykaupassakin on kaksi perustekijää; öljyn tynnyrihinta dollareissa ja valuuttakurssi – vasta niiden lopputuloksena päästään mittarikentän litrahintaan!

 

Tämmöistä pohdiskelua tänään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valuuttakurssit, euron ja dollarin valuuttakurssi, euron kurssi, dollarin kurssi, CBOT, soijapapu, soijarouhe, valkuaisraaka-aineet,

Rooman perustajan Remuksen poika Senius perusti Sienan kaupungin

Maanantai 22.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Sienan kaupunki sijaitsee keskisessä Italiassa ja legendan mukaan Rooman perustajan Remuksen poika Senius perusti kaupungin.

 

Kävimme taannoisella Toscanan matkallamme Seinassa ja tutustuimme tähän vanhaan kaupunkiin, jonka keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

 

 

Kaupungissa on monia patsaita ja muistomerkkejä, joissa kuvataan Romuluksen ja Remuksen lapsuusvaiheita, kun susi imettää näitä kaksoispoikia.

 

Roomalaisen mytologian mukaan Romulus ja Remus olivat sodanjumala Marsin ja Vestan papittaren lapsia.

 

Koska Vestan papittarien piti olla neitsyitä, niin poikien äiti tuomittiin kuolemaan ja pojat laskettiin korissa Tiber-jokeen kuolemaan.

 

Naarassusi kuitenkin pelasti korissa olleet pojat ja imetti heitä eräässä luolassa. Paikallinen paimen löysi suden imettämät pojat ja kasvatti vaimonsa kanssa pojista aikuiset miehet.

 

Tarun mukaan Romulus ja Remus perustivat Rooman vuonna 753 ennen ajanlaskumme alkua (eaa).

 

Veljekset rakensivat kaupungin ympärille muurin ja Romulus julistautui Rooman hallisijaksi. Remus kimpaantui tästä ja hyppäsi veljeään pilkatakseen muurin yli sillä seurauksella, että Romulus tappoi veljensä.

 

 

************

 

 

Tässä muutama kuva Sienassa olevista patsaista, joissa kuvataan naarassutta imettämässä Romulusta ja Remusta.

 

 

 

 

rr1

 

 

 

 

rr2

 

 

 

 

rr3

 

 

 

 

**********

 

rr4

Siena tavoittelee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2019 ja näitä julisteita on nyt näkyvillä eri puolilla kaupunkia.

 

”Siena Capitale Europea della Cultura – citta candidata!”

 

 

Toivottelen Sienalle menestystä kulttuuripääkaupunkihankkeessa!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Siena, Romulus ja Remus, Remuksen poika Senius, Sienan perustaminen, sodanjumala Mars, Vestan papitar, Vestan papitar Rhea Silvia, Siena Capitale Europea della Cultura ? citta candidata,

Italia kyntää syvällä

Maanantai 15.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Viikon kestänyt matkamme Italian Toscanaan oli hieno kokemus – hieno kokemus siitäkin vinkkelistä, että kyse oli rubiinihääpäivämme merkeissä suoritetusta lomamatkasta sukulaispariskunnan ja mukavan muunkin seurueen kanssa.

 

Matkan positiivisia asioita oli lukemattomia, mutta matkalla koettu ja nähty antoi kuitenkin aihetta myös kriittiseen tarkasteluun yhden asian tiimoilta ja se on Italian taloustilanne.

 

Katson, että olen oikeutettu käsittelemään kriittisesti Italian taloustilannetta, sillä olenhan EU-kansalainen ja on muistettava EU-maiden talousongelmien lopulta lankeavan kaikkien EU-kansalaisten maksettavaksi.

 

Suomen valtiovelka ylittää pikapuoliin 100 miljardin rajan ja sitä pidetään aiheellisesti huolestuttavana.

 

Samaan aikaan Italian valtiovelka ylittää 2.100 miljardia euroa!

 

On näin jälkeenpäin hupaisaa todeta, että mainion oppaamme kertomana hänelle sattui pilkkuvirhe, kun hän sanoi Italian valtionvelan yltävän tasolle ”hieman yli 200 miljardia”!

 

Suomen n. sata miljardia merkitsee bruttokansantuotteesta hieman alle 60 %, mutta Italiassa valtiovelka on yli 130 % bruttokansantuotteesta!

 

Italian valtiovelka on bruttokansantuotteeseen verrattuna Kreikan jälkeen toiseksi suurin EU:ssa!

 

EU-linjaukset kertovat, että valtiovelan kohoaminen 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta merkitsee, että valtio on kriisissä, Sääntöä sovelletaan kuitenkin joustavasti, sillä Saksassa lukema on tasoa 80 % ja Ranskassa peräti tasoa 90 %!

 

Revi tuosta sitten!

 

 

 

*************

 

 

 

Tavallinen matkailija pystyy kokemaan Italian heikon taloustilanteen taustaksi ainakin sen, että maassa vietetään siestaa päivän tehotunnit eli tunnit iltapäivän alkaessa. Muualla talouden pyörät pyörivät tehokkaimmillaan keskipäivän jälkeen, mutta Italiassa väki menee koisimaan juuri silloin!

 

Toinen silmiinpistävä piirre italialaisessa elämänmenossa on se, että palveluista odotetaan ja suorastaan edellytetään maksettavan palvelurahaa. Palveluraha on saajalleen luonnollisesti verotonta tienestiä, joten sen maksaminen merkitsee mielestäni antajalta veronkiertoon osallistumista.

 

 

 

 

velkaitalia1

 

 

Joissakin ravintoloissa todetaan hinnaston alaosassa, että laskuun lisätään palvelurahaa 2,00 euroa per henkilö ja silloin erillistä palvelurahaa ei tarvitse maksaa.

 

”Il coperto costa 2,00 € ma il servisio e la cortesia sono compresi nel prezzo!!”

 

 

 

 

velkaitalia2

 

 

Ja siellähän se kahden euron suuruinen ”coperto” henkilöä kohti onkin!

 

*******

 

 

Suomen Rooman suurlähetystön nettisivuilla todetaan 14.9.2014 mm. näin:

 

”Italian talouden tuottavuuskehitys on ollut heikkoa jo 1990-luvulta lähtien. Myös tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksen suhteellinen osuus kansantuotteesta on ollut pitkään EU-maiden alhaisimpia. Lisäksi maahan suuntautuu liian vähän ulkomaisia investointeja. Tämä johtuu muun muassa tehottomasta hallinnosta, puutteellisesta infrastruktuurista sekä etenkin Etelä-Italiassa myös järjestäytyneestä rikollisuudesta. Maailman talousfoorumin kilpailukykyvertailuissa Italian sijoitus on ollut jo vuosia heikko.”

 

Karutonta, mutta ilmeisen rehellistä tekstiä!

 

 

 

*************

 

 

En pienimmässäkään mielessä halua mollata Italiaa, sillä lomamatkamme Toscanaan oli kerrassaan mainio.

 

On kuitenkin paikallaan tiedostaa ”iso kuva”, kun yksittäisenä matkailijana nautimme Italian turisteille tarjoamista hienoista kokemuksista.

 

 

Pyrin seuraavissa jutuissani kertomaan Italian matkamme hienoista kokemuksista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Italian valtiovelka, Il coperto costa 2, 00 euroa ma il servisio e la cortesia sono compresi nel prezzo!!, siesta, Italia siesta, juomarahat Italia, palvelurahat Italia, Italian talous,

100.000.000.000 euron lainamäärä rikkoutuu ensi vuonna!

Torstai 4.9.2014 - -Esko Erkkilä-

Nettiosoitteessa www.velkakello.fi voimme seurata reaaliaikaisesti Suomen valtion velkamäärän kasvamista.

 

Kirjoitan näitä rivejä maanantaina 1.9.2014 illansuussa ja tällä hetkellä Suomen valtionvelka on ylittänyt 94 miljardia euroa.

 

Summa merkitsee, että valtionvelkaa on nyt yli 17.000 euroa jokaista suomalaista kohti.

 

 

 

Suomalaiset asettivat suuria odotuksia ihmemies-Stubbin ja Antti Rinteen laatimalle ensi vuoden budjetille, mutta turhaan, sillä Suomen velkaantuminen jatkuu.

 

Elämme yli varojemme ja vanha suomalainen sananlasku

 

”Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa"

 

pätee Stubbin ja Rinteen johdolla meihin kaikkiin suomalaisiin.

 

Stubb ja Rinne laativat ensi vuodelle budjetin, jossa uutta velkaa otetaan 4,5 miljardia euroa.

 

Kun ensi vuoden talousnäkymissä huomioidaan se, että loppuvuonna 2014 valtiovelka kasvaa nykyisestä 94 miljardista vielä ainakin kolmella miljardilla, joudutaan virallisissakin laskelmissa lähtemään siitä, että ensi vuoden aikana rikkoutuu sadan miljardin euron raja Suomen valtiovelassa!

 

Kokonaan toinen asia on se, että ketkä uskovat 4,5 miljardin suuruisen lisävelan ottamiseen.

 

Villi, mutta ilmeisen realistinen veikkaukseni on, että ensi vuonna Suomen valtio joutuu ottamaan uutta valtiovelkaa ainakin saman summan kuin tänä vuonna eli 7,4 miljardia!

 

Perustan veikkaukseni sille, että valtiovarainministeriön ennusteet elokuun alussa ja elokuun lopussa erosivat toisistaan 0,5miljardilla.  Jos VM:n ennusteet kasvavat 0,5 miljardia per kuukausi, niin päädymme 7,4 miljardin suuruiseen lisävelantarpeeseen jo hyvissä ajoin ennen huhtikuulle ajoittuvia eduskuntavaaleja.

 

Pitäkää mielessä Stubbin sekä Rinteen nyt ”lupaamat” velanottoennusteet ja muistakaa tarkastella niitä silloin, kun Suomi valmistautuu vaaliuurnille ensi vuoden huhtikuussa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtiovelka, valtiovelka ylittää 100 miljardia, valtiovelka 100.000.000.000 euroa, Alexander Stubb, Antti Rinne, Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa, www.velkakello.fi,

"Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle"

Torstai 7.8.2014 - -Esko Erkkilä-

Otsikon sanat on kirjoitettu sen vaivaisukon rintaan, joka seisoo Kälviän kellotapulin edessä.

 

 

 

vai1

 

Kälviän komea kellotapuli on rakennettu vuonna 1804 ja sen on suunnitellut Jacob Rijf.

 

Tunnettu kirkonrakentaja Henrik Kuorikoski on rakentanut kellotapulin.

 

 

 

 

vai2

 

 

Kellotapulin ovien vieressä seisovan vaivaisukon on vuonna 1820 veistänyt kirkkoväärti Erkki Lassila.

 

Kerrotaan, että Lassila sai vaivaisukon veistämisestä 10 riikintaaleria ja 32 killinkiä.

 

 

 

 

vai3

 

 

Vaivaisukon ilme on hieman surullinen – liekö syynä se, että vaivaisukko on jossain vaiheessa menettänyt osan oikean kätensä sormista! Vai onko niin, että juuri sormiensa menetyksen vuoksi ukko onkin vaivaisukko!

 

 

***********

 

Suomessa on yllättävän monta vaivaisukkoa eli n. 125 ukkoa ja yksi vaivaisakka  – Suomen ainoa vaivaisakka on Soinissa.

 

Osa vaivaisukoista on siirretty kirkkojen sisätiloihin säältä ja ilkivallalta suojaan.

 

 

**********

 

Kälviän vaivaisukko kerää lantteja seurakunnan diakoniatyölle.  Kälviällä ei tosin näytä olevan tarvetta pikkurahalle, sillä ukon sisältä löydettiin 1860-luvun rahoja, kun ukkoa viime kesänä valmisteltiin Kerimäellä järjestettyyn vaivaisukko-näyttelyyn! 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joka köyhää armahtaa se lainaa Herralle, Kälviä, Kälviän seurakunta, Kälviän kirkko, Kälviän kellotapuli, Jacob Rijf, Henrik Kuorikoski, Erkki Lassila, kirkkoväärti Erkki Lassila, suntio Erkki Lassila, vaivaisukkonäyttely 2013, vaivaisakka,

"Eläkää sovussa toinen toistenne kanssa"

Perjantai 1.8.2014 - -Esko Erkkilä-

Otsikon sanat on kaiverrettu siihen muistomerkkiin, joka sijaitsee Terijoen evankelisluterilaisen kirkon kirkkopuistossa Terijoella.

 

Yleensä suomalaisretkikunnat pysähtyvät Terijoella ihailemaan Terijoen ortodoksikirkkoa ja komeahan se onkin.

 

 

 

 

teri1

 

 

Tässä bussin ikkunasta kuvattu huono ja vajavainen kuva Terijoen ortodoksikirkosta 6.7.2014, jolloin sain olla mukana Karjalan kannakselle ja Pietariin suuntautuneella matkalla.

 

Olen useasti käynyt Terijoella, mutta milloinkaan en ole päässyt vierailemaan Terijoen ortodoksikirkossa – tavoitteita pitää olla ja vierailu siellä on yksi tavoitteeni tulevina vuosina!

 

 

 

 

teri2

 

 

Terijoen ortodoksikirkossa oli meneillään jumalanpalvelus ja emme halunneet mennä sitä häiritsemään, joten ajoimme ylämäkeen Terijoen keskustaan.

 

Terijoen evankelisluterilainen kirkko kirkkopuistoineen oli tutustumiskohteemme ja hyvä niin, sillä kohde oli minulle ja monelle muullekin seurueemme jäsenelle ennenkäymätön.

 

 

***********

 

 

Terijoen kirkko on Josef Stenbäck`n suunnittelema.

 

Stenbäck (1854 – 1929) oli aikakautensa tuotteliain kirkkoarkkitehti. Hänen kynänsä on tuottanut Suomeen kaikkiaan 35 kirkkoa.

 

Pääsin viime kesä tutustumaan pakkoluovutetulla alueella sijaitsevaan Räisälän kirkkoon ja on helppo uskoa, että Räisälän ja Terijoen kirkot ovat saman arkkitehdin luomuksia.

 

Stenbäck suunnitteli Suomeen puukirkkoja, tiilikirkkoja, kivikirkkoja sekä rapattuja fasadipintakirkkoja – Terijoen kirkko on rapattu fasadipintakirkko.

 

 

***********

 

 

 

 

teri3

 

 

Terijoen kirkon vierellä sijaitsee sankarihautausmaa, jonne haudattujen sankarivainajien hautoja ei enää ole yksilöitävissä, mutta…

 

 

 

 

teri4

 

 

…paikalla on kuitenkin Terijoki-Seura ry:n ja Terijoki Säätiön pystyttämä muistomerkki.

 

Muistomerkissä todetaan, että tälle paikalle on haudattu ja siunattu 75 sodissa 1939 – 1944 kaatunutta suomalaista, terijokelaista sotilasta.

 

 

 

 

************

 

 

Muistomerkin sivuilla on mainittu nimin, syntymävuosin ja kaatumisvuosin ne terijokelaiset sotilaat, jotka antoivat henkensä Suomea puolustaessaan:

 

 

 

teri5

 

 

 

 

teri6

 

 

 

 

teri7

 

 

 

***********

 

 

Meillä oli tavanmukainen kiire, mutta onneksi poikkesin kirkkoon sisälle.

 

 

 

Terijoen ev. luterilainen kirkko on poikkeuksellinen kohde, sillä kirkossa on satunnaiskävijänkin aistittavissa herkkä, kirkollinen tunnelma.

 

 

 

 

teri8

 

 

Kirkon alkuperäinen, Ilmari Launiksen maalaama alttaritaulu ”Jeesus asettaa myrskyn” on sodan melskeissä kadonnut ja nyt alttaritaulun paikalla on paikallisen seurakunnan asettamana krusifiksi – venäläiset kutsuvat Terijokea Zelenogorskiksi.

 

 

 

 

teri9

 

 

Terijoen kirkon saarnastuoli…

 

 

 

 

teri10

 

 

…ja urkuparvi korostavat kirkon levollista ilmettä.

 

 

*************

 

 

 

 

teri11

 

 

Terijoen kirkon kirkkopuistossa on taideteos, jossa kaksi kivääriä muuntuu piippujensa kohdalla monimuotoisiksi rauhan elementeiksi eli puiksi.

 

 

 

 

teri12

 

 

Toisen kiväärin piipun ”oksalla” istuu rauhaa kuvaten rauhankyyhkynen ja muistomerkkiin on kaiverrettu

 

 

”NEUVOSTOLIITTOLAIS – SUOMALAINEN SOTA 1939 – 1940”

 

sekä tämän jutun otsikossa esiintyvät Markuksen evankeliumin sanat

 

”Eläkää sovussa toinen toistenne kanssa”.

 

Erityisen ajankohtainen viesti nykypäivänä!

 

 

Terijoella käydessä kannattaa pyytää opasta ohjaamaan matkaseurue tutustumaan Terijoen evankelisluterilaiseen kirkkoon ja sen kirkkopuistoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläkää sovussa toinen toistenne kanssa, Terijoen kirkko, Josef Stenbäck, Terijoki-Seura ry, Terijoki Säätiö, Ilmari Launis, Jeesus asettaa myrskyn, Terijoen kirkon alttaritaulu, Neuvostoliittolais - suomalainen sota 1939 - 1940, suomenlahti2014,

Kyläkirpparisuunnistuksen merkitys on paljon muutakin kuin tavaroiden ostaminen

Lauantai 26.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Pikku-Pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys ja Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ovat järjestäjinä eilen alkaneessa Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksessa.

 

Tapahtumassa talot järjestävät tonteilleen myytäviä tavaroita ja kansa käy vaihtelevin tuloksin ostamassa niitä.

 

Tapahtuma alkoi eilen ja se kestää useimpien myyjien osalta sunnuntaihin saakka.

 

Olen aina pyrkinyt osallistumaan asiakkaana Viljakkalan kyläkirpparisuunnistukselle ja niin tein myös eilen.

 

Totean tämän juttuni otsikossa, että kyläkirpparisuunnistus on paljon muutakin kuin tavaroiden ostamista.

 

Sitä se todella on!

 

Vanhojen tuttavuuksien vahvistaminen, uusien tuttavuuksien luominen, tuttujen paikkojen katseleminen ”uusin silmin”, ennenkäymättömissä paikoissa käyminen – tätä kaikkea kyläkirpparisuunnistus on!

 

 

 

**********

 

 

Muutama kuva maisemista, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi ja joihin kyläkirpparisuunnistuksella sain hetkeksi pysähtyä:

 

 

 

 

kyla1

 

 

Näkymä naapurilta meille!

 

Tähän näkymään liittyy paljon edellisen sukupolven työtä – hieman myös omaa työtäni.

 

 

 

 

kyla2

 

 

Parvilahti ja Markansaari!

 

 

 

 

kyla3

 

 

Näkymä Viljakkalan Kirkkojärvelle ja kirkonkylään.

 

 

 

 

kyla4

 

 

Kototilan ”Alanen lato” rypsivainion keskellä. Olisi pitänyt osua paikalle viikkoa aikaisemmin, niin olisipa maisema ollut keltainen!

 

 

 

 

kyla5

 

 

Männistönmäestä kohti Koivuniemeä.

 

 

 

 

kyla6

 

 

Konkarinmäestä kohti Hanhijärveä.

 

 

 

 

**********

 

 

 

Niin, näkihän kirpparisuunnistuksella muutakin:

 

 

 

 

kyla7

 

 

Kaunisto, jota pikku-pispalalaiset kutsuvat nykyisin kylätalokseen.

 

 

 

 

kyla8

 

 

Kauniston seinäkello on pysähtynyt aikaan entiseen.

 

 

 

 

kyla9

 

 

Tässä talossa toimi ennen Viljakkalan hammaslääkäri.

 

Sitä aiemmin talossa toimi myös Viljakkalan kunnanlääkäri.

 

Olen opiskellut talon autotallissa kansalaiskoulun aikana metallitöitä!

 

Paljon muistoja liittyy tähän taloon Viljakkalan Kurjella!

 

 

 

 

kyla10

 

 

Viljakkalan Elonkaari, josta nyt Ylöjärven kaupunki pyrkii lopettamaan kaikki palvelutoiminnot!

 

 

 

 

kyla11

 

 

Sahtitynnyreitä eräällä kohteella.

 

Sahtitynnyrit laitettiin paisumaan jokeen tai lammikkoon hyvissä ajoin ennen sahdinteon aloittamista.

 

Valitettavasti sahdintekokulttuurikin on hiipumassa Viljakkalassa.

 

 

************

 

 

 

 

 

kyla12

 

Tein toki myös kauppaa kyläkirpparisuunnistuksella:

 

 

  • paperileikkuri, 3,00 €
  • kenttäpullo mallia ”int/40”, valmistaja Peltiteos Oy, 3,00 €
  • uistin, 3,00 €
  • 8-osainen lasten kahvikalusto, 2,00 €

 

 

Sen koin puutteeksi, että missään ei ollut myytävänä todellisia ”äijä-tuotteita” eli romuja joka äijälle.

 

Vihjeeksi ensi vuodelle!

 

 

Arvostan Pikku-Pispalalaisten, Mannin asukasyhdistyksen ja Viljakkalan Seurojentalonyhdistyksen puuhahenkilöitä aktiivisuudesta Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksen järjestämisessä.

 

Poiketkaahan kohteilla tänään ja osa on avoinna myös sunnuntaina!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kyläkirppasrisuunnistus, Pikku-Pispala, Pikku_pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Kaunisto, Kauniston kylätalo, kenttäpullo int/40, Peltiteos Oy, Konkarinmäki, Hanhijärvi, Viljakkalan Hanhijärvi,

Vuonna 1940 tuhoutunut Ihantalan kirkko ehti palvella Herran huoneena vain 17 vuotta

Maanantai 14.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Olemme tottuneet, että kirkkorakennukset ovat seisoneet samoilla sijoillaan moniaita vuosikymmeniä – usein jopa vuosisatoja.

 

Viipurin maalaiskunnan pohjoisosassa sijainnut Ihantalan luterilaisen seurakunnan kirkko – Ihantalan kirkko – tekee poikkeuksen, sillä se ehti olla pystyssä ainoastaan 17 vuotta.

 

Ihantalan kirkko rakennettiin vuonna 1923 ja se tuhoutui sodan melskeissä vuonna 1940.

 

Ihantalan kirkonrauniot ovat monien Karjalanmatkaajien yksi kohde ja näin oli jälleen myös minun kohdallani, kun sain osallistua historia-, sotahistoria- ja kulttuurimatkalle Venäjälle heinäkuun alussa.

 

 

 

 

srkiha1

 

 

Ihantalan kirkosta on jäljellä ainoastaan kirkonportaat, mutta onneksi edes sen verran, sillä kaikki pakkoluovutetulle alueelle jääneet kirkot ja niiden rauniot ovat tärkeitä meille suomalaisille.

 

 

 

 

srkiha2

 

Ihantalan kirkonraunioilla on kuva sillä paikalla sijainneesta kirkosta.

 

Kuvasta nähdään, että kyse on ollut isosta kirkosta.

 

 

 

 

srkiha3

 

Kirkonraunioiden vierellä sijaitsee Ihantalan seurakunnan sankarihautausmaa.

 

Sankarihautausmaalla ei ole havaittavissa yksittäisiä sankarihautoja, mutta alueena se on hyvin hoidettu.

 

 

 

 

srkiha4

 

 

Sankarihautausmaan kupeella sijaitsevassa taulussa on hyvä valokuva Ihantalan sankarihautausmaasta vuodelta 1944.

 

Taulussa kerrotaan, että sinne on haudattu 66 sankarivainajaa.

 

Opastaulussa kerrotaan lisäksi, että sankarihautausmaa on kunnostettu vuonna 1992.

 

Kun tiedämme, että armottoman kovat Tali-Ihantalan taistelut alkoivat kesäkuun lopulla vuonna 1944, on helppo päätellä, että sankarihautausmaasta otettu kuva on otettu ehkä juhannuksen aikoihin 1944.

 

 

 

 

srkiha5

 

 

Ihantalan sankarihautausmaalla sijaitsee nykyisin muistokivi, jossa on seuraava teksti:

 

 

1939 – 1944

 

IHANTALAN SEURAKUNNAN

 

SANKARIVAINAJIEN

 

MUISTOA KUNNIOITTAEN

 

 

ENTISET IHANTALAN

 

SEURAKUNTALAISET 1992

 

 

 

 

srkiha6

 

 

Kiitos ja kaikki kunnia niille, jotka vaalivat Ihantalan sankarihautausmaalle haudattujen Suomea puolustaneiden sotilaiden muistoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ihantala, Ihantalan kirkko, Ihantalan seurakunta, Ihantalan sankarihautausmaa, Ihantalan kirkko 1923 - 1940, suomenlahti2014,

Kolmannen sektorin toimijat - kuten Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ja LC-Viljakkala - tekevät arvokasta työtä syrjäseutujen asukkaiden hyväksi

Maanantai 7.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Erilaiset yhdistykset, järjestöt, yhteisöt ja muut kolmannen sektorin toimijat tekevät arvokasta työtä vanhusten, yksinäisten ihmisten ja muiden apua tarvitsevien hyväksi niin syrjäseuduilla kuin myös kaupungeissa.

 

Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry tekee tätä työtä Viljakkalassa.

 

Yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja sen tarkoituksena on tarjota Viljakkalan kyläläisille, yhdistyksille ja seuroille yhteinen kokoontumis- ja harrastuspaikka ja siten lisätä ihmisten välistä kanssakäymistä sekä parantaa yhdistysten toimintaedellytyksiä.

 

Yhdistyksen toiminnan tukipiste on Viljakkalan Seurojentalo.

 

 

 

 

vil1

 

Viljakkalan Seurojentalo on entinen Viljakkalan Maamiesseurantalo ja Maamiesseuran logo on edelleen kunniapaikalla Seurojentalon kahviossa.

 

 

 

 

vil2

 

Arvostan, että samalla seinällä on myös Viljakkalan vaakuna.

 

 

 

**********

 

 

Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen tärkeä toimintamuoto kesäisin ovat Keskiviikkokahvilat, jotka alkoivat tänä vuonna kesäkuun 12. päivänä ja ne jatkuvat heinäkuun puoleenväliin saakka.

 

 

Osallistuin Keskiviikkokahvilaan heinäkuun 2. päivänä ja siitä tilaisuudesta muutama kuva:

 

 

 

 

 

vil3

 

Tilaisuus alkoi kahvittelulla ja sen jälkeen yhdistyksen sihteeri Leena Kunttu toivotti…

 

 

 

 

vil4

 

 

…yli viisikymmenhenkisen yleisön tervetulleeksi.

 

 

 

 

vil5

 

Keskiviikkokahviloiden ohjelma on musiikkipainotteista ja tällä kerralla Viljakkalan oma poika Aarre Aalto esitti yleisöön meneviä kappaleita Risto Hiltusen säestämänä.

 

 

Aarren ensimmäinen kappale oli ”Lemminkäisen äiti”, joka on Eino Leinon kirjoittama ja Oskar Merikannon säveltämä laulu.

 

 

1. Tuima on tuuli ja pimeä on taivo,

suuri on ulapalla aaltojen raivo,

lahti on tyyni ja selkeä vaan.

Kussa mun kotkani kulkeekaan?

 

2. Joudu jo kotihin ja lentosi heitä!

Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä,

poikani pieni ja hentoinen.

Lahti on tyyni ja rauhainen.

 

3. Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa,

täällä on lämmintä ja täällä on lauhaa,

lahti on tyyni ja selkeä vaan.

Laske jo lahtesi valkamaan!

 

 

 

 

Aarre Aallon välijuonnot olivat mielenkiintoisia, kun hän kertoi mm. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan urkuri Frans Linnavuoresta ja tämän suhtautumisesta siihen musiikkiin, jota Tampereen Tuomiokirkossa oli soveliasta esittää.

 

 

 

*****************

 

 

 

Viljakkalan Seurojentalo-yhdistykselle kiitokset kulttuuritarjonnan järjestämisestä Viljakkalaan.

 

Erityiskiitokset Lions Club Viljakkalalle joka huolehti, että Elonkaaren asukkaiden kyyditykset onnistuivat Keskiviikkokahvilaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Viljakkalan Seurojentalo, LC-Viljakkala, Lions Club Viljakkala, Keskivikkokahvila, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Eino Leino, Oskar Merikanto, Lemminkäisen äiti, Frans Linnavuori, Tampereen Tuomiokirkko,

"Täytyy olla kansan palveluksessa"

Lauantai 21.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Tiedän työkokemukseni perusteella, että saadakseen sanomansa perille, on oltava aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin.

 

Edustamallani toimialalla se merkitsi aktiivisuutta tilaisuuksien pitämisessä, osallistumista erilaisille markkinoille ja markkinointia suoraan potentiaalisille asiakkaille eli tilakäyntejä.

 

Sama periaate koskee poliitikkoja – on oltava kansan tavoitettavissa!

 

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on ilmeisesti aikamme paras esimerkki, että  ”jalkatyö” eli äänestäjien parissa tehtävä työ tuo tulosta.

 

On luonnollista, että tuotteen pitää olla kunnossa, sillä huonoa tuotetta on mahdotonta myydä edes kovalla jalkatyöllä.

 

”Tuotteena” Paavo Väyrynen on kunnossa, joten sen markkinointi on siltä osin kunnossa.

 

 

*************

 

 

 

Seurasin Paavo Väyrysen työskentelyä taannoisessa Keskustan puoluekokouksessa 13. – 15.6.2014 Turussa ja siitä muutama kuva selitysteksteineen:

 

 

 

vayry1

 

Väyrysellä oli kokouspaikkana toimineen Turun Messukeskuksen aulassa oma esittelypiste, jossa hän oli melkein koko ajan puoluekokousväen tavattavissa.

 

 

 

 

vayry2

 

 

Väyrysen valtakunnallista näkyväisyyttä edesauttoi, että YLE haastatteli häntä puoluekokouksen aikana.

 

 

 

 

vayry3

 

 

Yleiskeskustelun ensimmäisen puheenvuoron käytti Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.

 

Väyrynen totesi puheessaan mm. näin:

 

”Nyt Keskustan tehtävänä on pelastaa Suomen kansantalous. Keskustan tehtävänä on murtaa nykyinen keskittymiseen tähtäävä ja eriarvoisuuteen johtava sisäpolitiikan oikeistosuuntaus. Ja ennen muuta: Keskustan on jälleen turvattava se, että Suomi jatkaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Paasikiven linjalla.”

 

 

 

 

vayry4

 

Paavo Väyrynen liikkui puoluekokousväen keskuudessa ahkerasti – tässä hän keskustelee puolustusministerinä 1977 – 1979 sekä maa- ja metsätalousministerinä 1979 – 1983 toimineen Taisto Tähkämaan kanssa.

 

 

 

 

vayry5

 

 

Osuin paikalle, kun Paavo Väyrynen ja Tapani Hankaniemi, melkein naapurini Kälviältä, ”paiskasivat kättä” ja varmaan keskustelivat Kälviän taannoisesta kuntaliitoksesta Kokkolan kaupunkiin!

 

 

 

 

vayry6

 

 

Arvostin monien muiden ohella, että Väyrynen oli paikalla puoluekokouksen päättymiseen saakka.

 

Kerroin hänelle, että arvostan hänen paikallaoloaan ja silloin Väyrynen totesi minulle tämän jutun otsikossa olevat sanat eli;

 

”Täytyy olla kansan palveluksessa”!

 

 

Taidatkos sen selvemmin sanoa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Täytyy olla kansan palveluksessa, Paavo Väyrynen, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, Taisto Tähkämaa, Tapani Hankaniemi, Kälviä, Kokkola, Kälviän kuntaliitos Kokkolaan,

Henkilövalinnat Keskustan puoluekokouksessa 14.6.2014

Tiistai 17.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluekokous 13. – 15.6.2014 Turussa oli hieno kokemus – käytän ensimmäisen kerran nykytermiä, kun totean sen olleen…

 

 

…voimaannuttava kokemus!

 

 

Kokouksen toinen päivä eli lauantai keskittyi henkilövalintoihin ja niiden tiimoilta pienoinen kuvakertomus:

 

 

************

 

 

Puheenjohtajakysymyksessä edettiin täydellisen yksimielisyyden linjalla, joten puheenjohtajaehdokkaiden viime hetken työskentelyä ei tarvittu.

 

 

 

vali1

 

 

Juha Sipilä valittiin yksimielisesti jatkamaan Keskustan puheenjohtajana.

 

 

 

************

 

 

Varapuheenjohtajiksi oli tarjolla seitsemän ehdokasta ja puoluesihteeriksi kolme henkilöä, joten päivään riitti vipinää.

 

 

Keskustan puoluekokouksessa piirit istuvat salissa piireittäin, joten ehdokkaiden viime hetken esittelyt tapahtuvat kunkin piirin edessä penkkirivien välissä.

 

Aikaa piirikohtaisiin esittelyihin on tunti ja sinä aikana ehdokkaan pitää kiertää kaikki piirit, joten sanomansa tiivistäminen on kullanarvoinen taito tässä vaiheessa.

 

 

 

vali2

 

Keskustan Pirkanmaan piiriä puoluekokouksessa johti piirin toinen varapuheenjohtaja Vilhartti Hanhilahti, sillä puheenjohtajallamme Pertti Hakasella sekä varapuheenjohtaja Riitta Koskisella oli puoluekokouksen aikaan molemmilla perhejuhlamenoja.

 

 

 

vali3

 

 

Ensimmäisenä pirkanmaalaisille kävi esittäytymässä varapuheenjohtajaehdokkaista Liisa Ansala.

 

Liisa Ansala sai vaalissa 311 ääntä ja sijoittui viidenneksi.

 

 

 

vali4

 

Toisena pirkanmaalaisille esiintyi Katri Kulmuni ja hän sai vaalissa 543 ääntä, jolla sijoittui neljänneksi.

 

 

 

 

vali5

 

Ann-Mari Kemell oli varapuheenjohtajaehdokkaista seuraava pirkanmaalaisille esiintynyt ehdokas. Vaalissa hän sai 307 ääntä, jolla heltisi kuudes sija.

 

 

 

 

vali6

 

 

Juha Rehulan ei esiintyessään tarvinnut nousta tuolille, sillä pitkänä miehenä hänen pituutensa riitti myös takariveillä istuneiden pirkanmaalaisten nähtäväksi.

 

Rehula korjasi varapuheenjohtajavaalissa suurimman äänisaaliin eli 1.304 ääntä ja hän jatkaa Keskustan varapuheenjohtajana.

 

 

 

 

vali7

 

Annika Saarikko kiipesi ketterästi tuolille ja piti sieltä pirkanmaalaisille puheensa.

 

Myös Annika jatkaa Keskustan varapuheenjohtajana, sillä hän sai toiseksi eniten ääniä eli 1.237.

 

 

 

 

vali8

 

Kokenut Anu Vehviläinen on tekemässä vahvaa paluuta maamme politiikan terävimpään kärkeen ja myös me pirkanmaalaiset huomasimme sen viimeistään silloin, kun Anu kävi esittäytymässä pirkanmaalaisille puoluekokousedustajille kokoussalissa.

 

Vehviläinen sai vaalissa 642 ääntä ja sillä heltisi varapuheenjohtajakisassa kolmas sija sekä Keskustan varapuheenjohtajuus.

 

 

 

 

vali9

 

Varapuheenjohtajaehdokkaista viimeisenä pirkanmaalaisille kävi esittäytymässä Paula Sihto.

 

Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana toimiva Sihto sai 186 ääntä.

 

 

 

*************

 

 

Pirkanmaa ja Päijät-Häme muodostivat yhdessä äänestyspaikan numero X ja sen osalta ehdokkaiden henkilökohtaiset äänimäärät olivat seuraavat:

 

  • Rehula 113
  • Saarikko 99
  • Kulmuni 61
  • Vehviläinen 59
  • Ansala 32
  • Kemell 32
  • Sihto 9

 

 

**************

 

 

 

 

vali10

 

 

Kolmesta puoluesihteeriehdokkaasta ensimmäisenä pirkanmaalaisille puoluekokousedustajille kävi esiintymässä Timo Laaninen.

 

Laaninen sai vaalissa 869 ääntä eli 58,8 % annetuista äänistä ja tuli siten valituksi Keskustan puoluesihteeriksi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

 

 

 

 

vali11

 

 

Toisena puoluesihteeriehdokkaana pirkanmaalaisille esiintyi Janne Seurujärvi. Hän sai vaalissa 450 ääntä.

 

 

 

 

vali12

 

 

Kolmantena puoluesihteeriehdokkaana meille esiintyi Jasi Kuokkanen, joka sai vaalissa 160 ääntä.

 

 

 

Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen yhteisellä äänestyspaikalla puoluesihteerivaalissa äänestettiin näin:

 

 

  • Laaninen 68
  • Seurujärvi 44
  • Kuokkanen 16

 

 

*****************

 

 

Olen vakuuttunut, että nyt valittu puoluejohto pystyy luotsaamaan Keskustan vaalivoittoon vuoden 2015 eduskuntavaaleissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous Turussa 2014, Juha Sipilä, Juha Rehula, Annika Saarikko, Anu Vehviläinen, Timo Laaninen, Liisa Ansala, Katri Kulmuni, Ann-Mari Kemell, Paula Sihto, Janne Seurujärvi, Jasi Kuokkanen,

"Tämä maa tarvitsee Keskustaa"

Lauantai 14.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Otsikkolause sisältyi puheeseen, jonka Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti eilen Turussa alkaneen kolmipäiväisen Keskustan puoluekokouksen alkajaisiksi.

 

 

 

tku1

 

Sipilän avaussanojen jälkeen alkoivat suosionosoitukset, jotka Juha Sipilä joutui lopettamaan ja alkoi puheensa vaikka suosionosoitukset vain jatkuivat.

 

 

 

 

tku2

 

Puoluekokousyleisö keskeytti Sipilän puheen suosionosoituksilla kymmenkunta kertaa ja puheen jälkeen yleisö nousi seisaalleen ja taputti puheenjohtaja Sipilälle!

 

 

 

 

tku3

 

 

 

Puoluekokouspaikkanamme on Turun Messukeskus ja sen pääsisäänkäynnillä puoluekokousyleisöä tervehtivät mm. varapuheenjohtajaksi ehdolla olevan Anu Vehviläisen roll-up –mainokset!
 

 

**********

 

 

Kuljin puoluekokousyleisön joukossa ja etsin kamerani linssiin Keskustan kansanedustajia sekä muita keskeisiä keskustalaisia.

 

Tässä tuloksia:

 

 

 

 

tku4

 

Tapasin Anu Vehviläisen myös livenä ja toivottelin hänet huomenissa tervehtimään Keskustan pirkanmaalaisia puoluekokousedustajia – Anu lupasi tulla!

 

 

 

 

tku5

 

Juha Sipilä oli käytäväkeskusteluissa monien suosittu kuvauskohde ja keskustelukumppani.

 

 

 

 

tku6

 

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska Hämeenkyröstä liikuskeli hyväntuulisena porukan keskellä.

 

 

 

 

tku7

 

Paavo Väyrynen viihtyi koko avauspäivän kokouspaikalla ja usein hän oli tavattavissa ”kaksoisolentonsa” eli roll-upin vierellä! Pyysin Paavoa poseeraamaan ja hyvän kuvan sainkin.

 

 

 

 

tku8

 

Kansanedustaja Tuomo Puumala.

 

 

 tku9

Varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Annika Saarikko. Annikan tavaramerkkinä olevat liinat loppuivat alkuunsa, mutta Annika lupasi niitä tulevan lauantaiksi lisää. Odotan omaani!

 

 

tku10

 

 

Kansanedustajat Mikko Savola ja Elsi Katainen.

 

 

 

tku11

 

Totesin jälleen kerran Sirkka-Liisa Anttilalle, että hänen maa- ja metsätalousministeriaikana oli levollinen olo ruokaturvallisuuden osalta, sillä Sirkka-Liisa ministerinä ja Jaana Husu-Kallio Eviran pääjohtajana olivat luotettava työpari.

 

 

 

tku12

 

 
Kansanedustaja Aila Paloniemen kanssa keskustelimme molempia kiinnostavista asioista.
 

 

 

 

tku13

 

 
Kansanedustaja Antti Kaikkonen.

 

 

 

 

tku14

 

Ex-meppi Hannu Takkula ja puoluesihteerivaalissa mukana oleva Janne Seurujärvi ovat molemmat ”pohjoisen poikia”. Saa nähdä, että nouseeko Takkula varasijalta Brysselin koneeseen!

 

 

 

tku15

 

Jouni Ovaska ja varapuheenjohtajan paikkaa tavoitteleva Ann-Mari Kemell.

 

 

 

******************

 

Lainaan tämän juttuni lopuksi kaksi kohtaa Juha Sipilän puheesta:

 

 

”Nyt on taas mukava olla keskustalainen”

 

 

”Tätä maata on uudistettava rohkeasti ja pidettävä kaikki mukana”

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2014, Juha Sipilä, Annika Saarikko, Aila Paloniemi, Anu Vehviläinen, Paavo Väyrynen, Jouni Ovaska, Ann-Mari Kemell, Antti Kaikkonen, Tuomo Puumala, Mikko Savola, Elsi Katainen, Sirkka-Liisa Anttila, Hannu Takkula, Janne Seurujärvi,

Tampereen Keskusta tarjosi kiitoskahvit hyvin menneiden europarlamenttivaalien kunniaksi

Lauantai 7.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on ottanut tavakseen olla mukana Maanantaimarkkinoilla.

 

Näin teimme myös kesäkuun 2. päivänä, jolloin järjestettiin kesäkuun Maanantaimarkkinat.

 

Meillä oli silloin ilo tarjota kahvit tamperelaisille ja pirkanmaalaisille sen johdosta, että Keskusta pärjäsi hienosti toukokuun 25. päivänä järjestetyissä europarlamenttivaaleissa.

 

************

 

Keskusta sai Tampereella hyvin väen liikkeelle, sillä osuutemme kaikista annetuista äänistä nousi tasan kymmeneen prosenttiin!

 

Tulos on keskustalaisesti mainio, sillä viime vuosina osuutemme on ollut korkeimmillaan vuoden 2012 presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, jolloin Paavo Väyrynen sai 8,8 % Tampereella annetuista äänistä.

 

 

 

markkinat1

 

 

Keskustan vaaliveturi europarlamenttivaaleissa Tampereella oli valtakunnalliseen tapaan Olli Rehn, joka sai Tampereelta 2.133 ääntä.

 

Toisena keskustalaisista oli Anneli Jäätteenmäki 1.391 äänellä ja kolmantena Paavo Väyrynen, joka sai 1.130 ääntä.

 

*************

 

Kisa on ”perhepiirissä” aina tiukka ja olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana tyytyväinen, että Tampereen osuus Pirkanmaan vaalipiirin keskustalaisista äänistä oli peräti 32 %!

 

 

markkinat2

 

Otimme Olli Rehn´n europarlamenttivaalijulisteen osastomme kantavaksi elementiksi, kun tarjosimme kesäkuun Maanantaimarkkinoilla kiitoskahvit tamperelaisille!

 

Kahvit ja mökkipalstani herukoista, mansikoista sekä luumuista valmistettu sekamehu tekivät hyvin kauppansa!

 

Kiitokset tamperelaisille, että luotitte Keskustan europarlamenttivaaliehdokkaisiin!

 

Tästä on mainiot asemat jatkaa ensi vuoden huhtikuun 19. päivänä järjestettäviin eduskuntavaaleihin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, europarlamenttivaalit 2014, Keskusta menestyi europarlamenttivaaleissa, Olli Rehn, Anneli Jäätteenmäki, Paavo Väyrynen, presidentinvaalien ensimmäinen kierros 2012, Maanantaimarkkinat,

Eurovaalit laittoivat Suomen poliittisen kartan uusiksi

Keskiviikko 28.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Europarlamenttivaaleista on nyt kulunut kolme yötä ja on aika tehdä ensimmäisiä johtopäätöksiä vaalien jälkeisestä elämästä Suomessa ja miksei myös koko Euroopassa.

 

Kuuntelin Tampereen Radiosta Pirkanmaan maakuntajohtaja Esa Halmeen haastattelua ja hän osasi mielestäni vetää suomalaisten puolueiden merkityksestä oikean yhteenvedon.

 

Halme totesi radiohaastattelussa, että...

...Suomessa siirryttiin kahden suuren puolueen ja neljän keskisuuren puolueen tilanteeseen.

 

Vaalitappiostaan huolimatta Kokoomus säilytti europarlamenttivaaleissa suurimman puolueen aseman, mutta Keskusta kohosi vaalivoittonsa ansiosta samalle tasolle.

 

Perussuomalaisten ja Vihreiden merkittävät tappiot, SDP:n rökäletappio sekä Vasemmistoliiton selkeä vaalivoitto merkitsivät, että nämä neljä puoluetta kisaavat tasaisessa keskisarjassa.

 

Hallituspuolueet kärsivät selkeän tappion, sillä ainoastaan kristillisdemokraatit sekä RKP – Timo Soinin luonnehdinnan mukaan ”takiaispuolueet” – pystyivät kohentamaan suosiotaan.

 

 

**************

 

Keskustan osalta valituiksi tulleet Olli Rehn, Paavo Väyrynen ja Anneli Jäätteenmäki edustavat todellista timanttisarjaa euroedustajina.

 

Henkilökohtaisesti kävin pitkän puntaroinnin siitä, että kuka saisi ääneni ja puntaroinnin kohteena olivat juuri nämä kolme sittemmin valituiksi tullutta ehdokasta.

 

Olin heti alusta saakka iloinen, että Olli Rehn lähti ehdokkaaksi, sillä hän on tällä hetkellä ylivoimaisesti parhaiten suomalaisista perillä Euroopan taloustilanteesta.

 

Henkilökohtaisesti en ennen eurovaalikampanjaa tuntenut Olli Rehn´ä, mutta hänen käyntinsä Tampereella ja ne hetket, jolloin sain keskustella hänen kanssaan, vahvistivat mielikuvaani osaavasta vaikuttajasta.

 

Paavo Väyrynen on tullut näin ruohonjuuritason Keskusta-toimijallekin tullut tutuksi vuosien varrella. Väyrysen presidentinvaalikampanja palautti suomalaisten uskon keskustalaisuuden elinvoimaan ja se nosti minun sekä varmaan myös monen muun suomalaisen arvostusta Väyryseen.

 

Arvostan Väyrysessä todellista yrittäjyyttä, sillä Keminmaan herukkaviljelmät ja Pohjantähti-opisto sekä samalla tontilla olevat monet oheistoiminnat kertovat miehestä, joka osaa muutakin kuin politikoida.

Arvostan korkealle myös Vuokko Väyrysen roolin miehensä kanssakulkijana.

 

Anneli Jäätteenmäkeä olen saanut kuluneen vuoden aikana seurata näistä Keskustan ykkösehdokkaista läheisimmin.

 

Annelin toiminta Alde-ryhmän varapuheenjohtajana ja suomalaisten europarlamentaarikkojen kärkinimenä ovat vakuuttaneet minut siihen, että annoin ääneni ehdokkaalle numero 195.

 

Suomalaisten kuluttajien, kotimaisen ruokaturvallisuuden ja suomalaisen alkutuotannon puolestapuhujana sekä todellisena Suomen puolesta työtä tehneenä Anneli Jäätteenmäen panos on ollut europarlamentissa päättyneellä viisivuotiskaudella keskeinen.

 

Suomi tarvitsee Anneli Jäätteenmäen panosta myös seuraavana viisivuotiskautena ja sen vuoksi päädyin äänestämään Annelia europarlamenttiin.

 

En suinkaan ole kaikista asioista samaa mieltä Annelin kanssa, sillä mm. Suomen turvallisuuspolitiikasta meillä on selkeitä vivahde-eroja.

 

 

***************

 

 

Turvallisuuspolitiikan saralla toivon avointa keskustelua niistä vaihtoehdoista, joita Suomen poliittisen johdon pitäisi tarjoilla suomalaisille.

 

Sopiva forum turvallisuuspolitiikkakeskustelulle on ensi vuoden huhtikuussa järjestettävät eduskuntavaalit ja vaaleja edeltävä kampanjointi.

***************

 

On muistettava, että ministeripaon jatkuminen, kokoomuksen hyytyminen sekä SDP:n kannatuksen hupeneminen ja Fennovoiman ydinvoimalakysymys saattavat merkitä ennenaikaisia eduskuntavaaleja jo syksyllä.

Keskustan pitää olla joka hetki valmis syksyllä 2014 mahdollisesti järjestettäviin eduskuntavaaleihin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: europarlamenttivaalit 2014, eurovaalit 2014, Olli Rehn, Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, ennenaikaiset eduskuntavaalit 2014, Esa Halme, takiaispuolueet,

Lippu salkoon ja uurnille!

Sunnuntai 25.5.2014 - -Esko Erkkilä-

On kansalaisvelvollisuus käydä tänään äänestämässä Europarlamenttivaaleissa.

 

Hämmästyttävää, että miten heikoksi ennustetaan äänestysaktiivisuuden jäävän, sillä veikataan, että äänestysprosentti jäisi 40 prosentin tuntumaan!

 

Emme saa tyytyä noin alhaiseen äänestysprosenttiin.

 

Tänään järjestettävissä vaaleissa on suuret asiat kyseessä ja ne asiat koskettavat jokaista suomalaista.

 

Nyt ratkaistaan paitsi koko EU:n kehityksen suunta myös se, että millaisia edustajia Suomesta valitaan valvomaan elintärkeitä kansallisia etujamme.

 

Tänään valitaan Suomen puolestapuhujat!

 

Tänään luodaan ne linjat, joilla Suomea kuunnellaan ja Suomi huomioidaan Euroopassa seuraavat viisi vuotta.

 

Ruoka koskettaa jokaista meitä. Jo yksistään se on syy mennä tänään vaaliuurnille, sillä ruokaturvallisuuden linjaratkaisut tehdään Europarlamentissa.

 

Onko suomalaisilla halua edistää Alexander Stubb´n linjaa, että ruuan alkuperämerkintöjä ei tarvittaisi?

 

Ei ole!

 

Haluavatko suomalaiset, että kotimaista ruuantuotantoa ei tarvita, kuten kokoomuslaisten päättäjien menettely 141-kysymyksessä merkitsisi?

 

Emme halua!

 

 

 

Kokoomuksen hampaaton ja komissiota nöyristelevä kumartelu 141-asiassa merkitsisivät, että ruuantuotantoketjussa kolmesataatuhatta suomalaista jäisi ilman työtä. Onko meillä varaa siihen?

 

Meillä ei ole siihen varaa!

 

*******************

 

 

Jokainen suomalainen on tänään päättäjän paikalla!

vaalit2014

 

Käy tänään äänestämässä ja muista, että ehdokasnumerot 192 – 211 puolustavat Suomea Euroopan Parlamentissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: europarlamenttivaalit 2014, eurovaalit 2014, kokoomuksen menettely 141-asiassa, 141, ruokaturvallisuus, ruuan alkutuotanto, elintarvikeketju, elintarvikeketju työllistäjänä, äänestysaktiivisuus, äänestysprosentti,

Maamme huippupoliitikot saapuvat mielellään Tampereelle!

Perjantai 23.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Vietin eilen talkoohommissa iltapäiväkolmeen saakka Vaalimökeillä Tampereen Keskustorilla tai Hämeenkadun toisella puolella sijaitsevalla Jugend-torilla.

 

On todettava, että Tampere on vaalien alla paikkakunta, jonne maamme huippupoliitikot saapuvat mielellään.

 

Tässä on pieni kuvakimara eilen linssini eteen sattuneista maamme kärkipoliitikoista.

 

 

 

 

vaalit1

 

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Johannes Koskinen (SDP) suhtautuu aina kaikkiin puheilleen pyrkijöihin suurella suopeudella. Olen jutellut Koskisen kanssa joskus aikaisemminkin.
 

 

 

 

vaalit2

 

 

En ole aiemmin tuntenut kokoomuksen kansanedustajaa ja nyt eurovaaliehdokkaana olevaa Pia Kaumaa, mutta nyt tunnen.

 

Keskustelimme pätkän verran ja Kauma kertoi, että on ennen kansanedustajakauttaan ollut yritysmaailman palveluksessa. Huomasimme, että olemme ”samansieluisia”, sillä kumpikin pitää tärkeänä, että politiikkaan ryhtyvä on aikaisemmin tehnyt ns. oikeita töitä!

Kauma kertoi, että hän on eduskunnassa sijalla 9. niistä yhdestätoista kokoomuslaisesta kansanedustajasta, jotka viime vaaleissa valittiin Uudenmaan vaalipiiristä kansanedustajiksi.

Sain Kauman pyynnöstä ottaa hänestä kuvan myös hänen omalla kännykkäkamerallaan ja onnistuin kuulemma hyvin!

 

 

 

vaalit3

 

 

SDP:n Miapetra Kumpula-Natri on gallupveikkausten mukaan pääsemässä SDP:n toisena ehdokkaana Euroopan Parlamenttiin.
 

 

 

vaalit4

 

 

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen ja Keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen keskustelivat innokkaasti kahdestaan, mutta ”käskystäni” nostivat hetkeksi katseensa kohti kameraani.

 

 

 

vaalit5

 

Vihreiden Tarja Cronberg teki vaalityötä mielestäni teknisesti aivan oikein, kun oli jatkuvasti liikkeellä Sokoksen ja Rautatieaseman välillä Hämeenkadulla ja jakoi omaa esitettään.

 

Mainitsin tästä Cronberg´lle ja totesin, että tunnetuille poliitikoille se sopii, mutta ei tuntemattomille. Cronberg on tunnettu poliitikko ja hänelle tämä todellinen jalkatyö sopii ja varmaan myös tuo tulosta.

 

 

 

************

 

Poliitikko on kiitollinen kuvattava amatöörikuvaajallekin, sillä kun poliitikko näkee, että joku aikoo nyt häntä valokuvata, niin poliitikko antaa siihen hyvän mahdollisuuden.

 

Tästä minä pidän ja taisin siitä eilenkin mainita monille kuvauskohteilleni - kaikki allekirjoittivat mielipiteeni!

 

 

***************

 

 

Arvostan puoluekannasta riippumatta henkilöitä, jotka ovat lähteneet vaaleissa mittauttamaan suosiotaan.

 

Tässä jutussa mainitsemani sekä kuvaamani henkilöt ovat näin tehneet ja siitä heille suuri arvonanto!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustorin vaalimökit, eurovaalit Tampereella, eurovaalit, Johannes Koskinen, Pia Kauma, Miapetra Kumpula-Natri, Oras Tynkkynen, Mikael Pentikäinen, Tarja Cronberg,

Paavo Väyrynen sai Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella 22.1.2012 Tampereelta 11.339 ääntä

Maanantai 19.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan eurovaaliehdokas Paavo Väyrynen vieraili Keskustan Vaalimökillä Tampereen Keskustorilla eilen klo 17.30.

 

Helteisestä kesäillasta huolimatta Väyrynen veti ”tuvan täyteen” kiinnostunutta yleisöä.

 

Etsimättä tuli mieleen taannoisen Presidentinvaalien ensimmäinen kierros, jolla Paavo Väyrynen osoitti, että Tampereella on paljon keskustalaisesti ajattelevia kansalaisia.

 

Presidentinvaaleissa eräiden ehdokkaiden tamperelaisäänet jakaantuivat seuraavasti:

 

 

  • Paavo Väyrynen 11.339 ääntä

  • Timo Soini 11.100 ääntä

  • Paavo Arhinmäki 8.554 ääntä

  • Paavo Lipponen 8.111 ääntä

 

Olen oppinut, että Paavo Väyrynen osaa tiukoista aikatauluistaan ja monista tilaisuuksistaan huolimatta pysyä aikataulussa ja saimme siitä taas eilen hienon esimerkin, kun Väyrynen porhalsi Keskustan Vaalimökille jo seitsemän minuuttia ennen sovittua aikataulua!

 

Minä ja monet muut arvostavat aikatauluissa pysymistä!

 

vayrynen1

Vaalimökkikeskustelujen lomassa Väyrynen jalkautui Hämeenkadulle, jakoi esitemateriaalia, kätteli ihmisiä ja keskusteli aktiivisesti.
 

 

*************

 

 

Tampereen eilinen tilaisuus oli Väyrysellä jo kuudes samana päivänä ja seitsemäs odotti alkamistaan Lempäälässä klo 19.00!

 

Mainitsin arvostaen Väyryselle hänen monista tilaisuuksistaan ja Paavo totesi, että jos lähtee ehdokkaaksi, on kierrettävä!

 

vayrynen2

Väyrysellä on aina myytäviä tavaroita mukanaan ja nyt hänellä oli kirjojen lisäksi myytävänä hittituotteeksi nousseen ”Paavo & Vuokko” –mukin lisäksi myös uusi ”Kuningas” –muki.

 

 

*************

 

 

Paavo Väyrynen on tehnyt paljon työtä suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi ja saamme olla kiitollisia, että hän on yhä edelleen valmis uusiin haasteisiin.

 

Väyrysen toiminta ja aktiivisuus herättävät kunnioitusta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Paavo Väyrynen, europarlamenttivaaliehdokas Paavo Väyrynen, Paavo ja Vuokko -muki, Kuningas-muki,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »