Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kyllä nuoret osaavat!

Sunnuntai 23.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Opiskelijaliitto, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset ja MSL järjestivät eilen Tampereella Kirjastotalo Metsossa seminaarin, jonka teemana oli:

 

Minne menet EU?

 

 

Seminaarin parasta antia oli paneelikeskustelu, jonka teemana oli haastavasti:

 

”Paneeli EU:n tulevaisuudesta, uhista ja mahdollisuuksista sekä laajenemisesta”

 

 

paneeli1

 

 

Paneelin vetäjänä toimi Keskustan eurovaaliehdokas Petri Honkonen Saarijärven Pylkönmäeltä.

 

 

Seminaarin järjestäjät olivat tehneet kerrassaan hyvää työtä, sillä paneeliin osallistuvat:

 

 

paneeli2

 

 

Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi

 

 

 

paneeli3

 

 

SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio

 

 

 paneeli4

 

 

 

Vihreitten eurovaaliehdokas Ozan Yanar

 

 

 paneeli5

 

 

Keskustan eurovaaliehdokas, MSL:n puheenjohtaja ja paljon muuta Timo Kaunisto!

 

 

 

Otan tässä jutussani esille ainoastaan ne näkökohdat, jotka panelistit esittivät itsestään ja suhtautumisestaan Euroopan Unioniin esittelypuheenvuoroissaan:

 

 

Kokoomuksen Kimmo Sasi muistutti aivan oikein, että hän oli taannoisessa hallituksessa Eurooppa-ministerinä.

 

SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio luonnehti itseään SDP:n listalla euro-kriittisimmäksi ehdokkaaksi.

 

Vihreiden eurovaaliehdokas Ozan Yanar kertoi työkseen tutkivansa palkkaeroja EU:n sisällä ja totesi, että EU on välttämätön, mutta EU:n harjoittamaa ulkopolitiikkaa voidaan kritisoida.

 

Keskustan eurovaaliehdokas Timo Kaunisto muistutti, että EU:ssa maatalous- sekä ympäristöasioiden päätökset muuttavat EU-maiden kansalaisten arkipäivän elämää eniten.

 

 

 

Kiitän jo tässä vaiheessa järjestäjiä mainion seminaarin järjestämisestä ja pyrin siihen, että käsittelen seminaarin antia tarkemmin tällä areenalla myöhemmin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Opiskelijaliitto, Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset, KOL, TOK, Kimmo Sasi, Eero Vainio, Ozan Yanar, Timo Kaunisto, MSL, EU:n ulkopolitiikka, SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio, kansanedustaja Kimmo Sasi, Petri Honkonen,

Tänään puhun suulla suuremmalla

Perjantai 28.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Lukijani tietävät, että tällä saitilla julkaisemani kirjoitukset edustavat omaa henkilökohtaista näkemystäni kulloinkin käsittelemästäni asiasta.

 

Tänään teen poikkeuksen, sillä nyt olen kopioinut tekstini eilen ilmestyneestä Juha Sipilän blogikrjoituksesta.

 

Puheenjohtajamme eilinen blogikirjoitus kuuluu näin:

 

 

********

 

Takaisin töihin

 

Torstai 27.2.2014 klo 13:26

 

Sain keskiviikkona tulokset pitkään jatkuneista tutkimuksista, joilla selvitettiin keuhkoveritulppani uusiutumisen syitä. Tutkimuksissa ei löytynyt erityistä syytä tai perinnöllistä taipumusta sairauteen. Noin viidenneksessä tapauksista syyksi osoittautuu jokin muu vakava sairaus, joka olisi vaatinut rankempia jatkohoitotoimenpiteitä. Myös tällainen on kohdallani poissuljettu.

 

Haluan kiittää Oulun yliopistollisen sairaalan pätevää ja ammattitaitoista henkilökuntaa hyvästä hoidosta ja huolella tehdyistä tutkimuksista. Kiitos myös kaikille tsemppiviestien lähettäjille ja Keskustan joukkueelle siitä, että minun ei ole tarvinnut olla huolissani tehtävieni hoitumisesta.

Uusi lääke on purrut selvästi aiempaa tehokkaammin ja sen on osoitettu poistaneen myös kesäisen tukoksen jäännökset. Olen valmis palaamaan töihin sairauslomani päätyttyä 17. maaliskuuta.

 

Tauko on antanut poikkeuksellisen mahdollisuuden katsoa Suomen poliittista keskustelua etäämmältä ja paneutua asioihin, joihin ei muuten olisi ollut aikaa. Suomi tarvitsee selvitäkseen suuria muutoksia ja rohkeita ratkaisuja. Odotan innolla kuntoutusjakson päättymistä ja töihin palaamista. Meillä on paljon tehtävää.

 

 

 

***************

                                  

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä,

Tampereen kaupungin suunnitelmilla luopua Teisko-Aitolahti -alueella yksityisteiden valaistuksesta on kauaskantoisia vaikutuksia

Keskiviikko 19.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki on yksipuolisesti ilmoittanut, että se luopuu Teisko-Aitolahti – alueella sijaitsevien yksityisteiden valaistuksesta ja luovuttaa yksityisteiden valaistuksen tiekuntien huolehdittavaksi.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry sekä Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistys ry jättivät Tampereen kaupungille asiaa koskevan muistuksen 16.2.2014.

 

 

Muistutuksemme kuuluu näin:

 

***********

 

 

MUISTUTUS

ASIA: Aitolahti - Teisko alueella olevien yksityisteiden tievalaistuksen luovuttaminen tiekunnille.

 

Tehdyn katusuunnitelman mukaan kaupunki on luovuttamassa yksityisteiden tievalaistuksen tiekuntien hoidettavaksi. Mikäli tiekunnat eivät ota valaistusta hoitoonsa ja omistukseensa, kaupunki purkaa kustannuksellaan tievalaistuksen suunnitelluilta alueilta.

Keskustan Teisko - Aitolahti paikallisyhdistys käsitteli kokouksessaan asiaa ja haluaa antaa suunnitelmasta muistutuksen.

Vastustamme jyrkästi suunnitelmaa. Suunnitellulla toimenpiteellä asetetaan kuntalaiset eriarvoiseen asemaan asuinpaikan perusteella. Kaupungin tulee kohdella asukkaitaan tasavertaisesti. Valaistuksella on erittäin suuri merkitys alueen liikenneturvallisuuden sekä yleisen turvallisuuden takaamisessa. Syksyn ja talven pimeänä aikana tarvitaan katuvalaistusta, jotta kulkeminen olisi turvallista ja ylipäätään mahdollista. Koska valaistukset ovat pääosin risteysalueilla, onnettomuusriski kasvaa huomattavasti, mikäli valaistusta ei ole.

Suunnitelmassa olevien valopisteiden määrä (238 kpl) on noin 0,06 % kaupungin koko katuvalaistuksesta. Vuosikustannukset näistä ovat n. 20 000 euroa sisältäen energian ja kunnossapidon. Kustannuserän tuoma liikenneturvallisuuden ja yleisen turvallisuuden hyöty on huomattavasti suurempi kuin poistosta saatava säästö.

Tiekuntien kanssa ei ole neuvoteltu ennen suunnitelmien nähtäville asettamista.  Suunnitelma koskee 19 tiekuntaa.  Suurimmalla osalla ei ole mahdollisuutta ottaa valaistusta hoitaakseen kustannussyistä. Valaistuksen uusiminen nykyisten valaisintyyppien muuttuessa laittomiksi, liittymät ja uudet keskukset joillakin alueilla ovat liian merkittävä kustannuserä pienille tiekunnille. Valaistuksen katsotaan olevan myös veroista kerättyä vastinetta alueella.

Kaupungin talouden tasapainottamiseksi tulisi kustannussäästöjä kartoittaa muualta.

Esitämme, että kaupunki luopuu suunnitelmasta yksityisteiden katuvalaistuksen luovuttamisesta tiekunnille tai ainakin siirtää ratkaisun tekoa ja neuvottelee yhteistyössä tiekuntien kanssa sopivasta ratkaisusta yksityisteiden valaistuksen hoitamiseksi.

 

Teiskossa 16.2.2014

Keskustan Teisko - Aitolahden py. ry          Keskustan Tampereen kj. ry

pj. Jorma Kuitunen                                           pj. Esko Erkkilä

 

***********

 

Henkilökohtaisena mielipiteenäni totean, että Tampereen kaupungin tekemällä päätöksellä on kauaskantoiset vaikutukset, sillä se merkitsee selkeää linjanvetoa  Suur-Tampereen muodostumista vastaan.

 

Teisko liittyi Tampereeseen vuonna 1972 ja Aitolahti jo vuonna 1966.

 

Kuntaliitosten jälkeen Tampere on jättänyt Aitolahden sekä Teiskon alueet takamaakseen ja keskeiset päättäjät suhtautuvat Teiskoon sekä Aitolahteen väheksyvästi, suorastaan vihamielisesti.

 

Kannattaa todeta, että Teiskon sekä Aitolahden alueilla Keskustalla on puolueista suurin kannatus!

 

Nyt suunnitteilla oleva yksityisteiden valaistuksesta luopuminen on uusin esimerkki Teiskon ja Aitolahden alueiden sortamisesta.

 

Asia on hankala Teiskon ja Aitolahden asukkaille, mutta antaa Tampereen kehyskunnille eli Kangasalle, Lempäälälle, Vesilahdelle, Nokialle, Pirkkalalle sekä Ylöjärvelle selkeän viestin, että niiden ei pidä edes harkita kuntaliitoksia Tampereen kanssa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teisko, Aitolahti, Teisko-Aitolahden alueen yksityisteiden valaistus, yksityistiet, yksityistiet Tampereella, Keskustan Teisko-Aitolahden paikallisyhdistys, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Jorma Kuitunen, Suur-Tampere, kuntaliitokset, kehyskunnat,

Mikael Jungner vahvisti keskustalaisten mielissä omaa sekä SDP:n arvostusta roppakaupalla

Maanantai 10.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan politiikka- ja toimintapäivät Jyväskylän Laajavuoressa helmikuun 8. – 9. päivinä olivat mahtava neljänsadan keskustalaisen lähtölaukaustapahtuma kevään EU-vaaleille.

 

Olin mukana tapahtumassa.

 

 

mikael1

 

 

Kun samaan aikaan ohjelmassa oli jopa kuusi erilaista tapahtumaa, painoi valinnanvaikeus koko ajan päälle!

 

 

 mikael2

 

 

Politiikka- ja toimintapäivien avajaistapahtuman ensimmäinen tunti oli kaikille yhteinen ja silloin tapahtui virittäytyminen viikonloppuun.
 
Avajaistunnin aikana Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen ja SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner keskustelivat varapuheenjohtajamme Annika Saarikon johdolla, että miten meillä menee ja miltä Keskusta näyttää!

 

 

mikael3

 

Jungner on toiminut SDP:n puoluesihteerinä, Yleisradion toimitusjohtajana sekä ”myyntimiehenä” Microsoftilla. Käytän ilmaisua ”myyntimies” suurella arvostuksella, sillä Jungner´n olemuksesta huomaa, että hän osaa arvostaa lähiympäristöään sekä pystyy myymään itsensä ja ajatusmaailmansa muille!

 

 

Arvostan Mikael Jungneria myös siitä syystä, että hän on itseni tavoin selviytynyt eturauhassyövästä.
 

 

 

mikael4

 

 

Jungner kritisoi montaakin asiaa. Eräs seikka, joka miellytti, oli kun Jungner totesi, että ”partaäijät yli sata vuotta sitten eivät osanneet ennakoida kaikkea”.
 
Salissa kävi kohahdus, sillä monet kuulijat olettivat Jungnerin tarkoittaneen tällä mm. Santeri Alkiota.
 
Mielsin kuitenkin, että ”partaäijäheitto” kohdistui Marx´iin ja Engels´iin – ei Alkioon!

 

 

 

mikael5

 

 

Jungner ”teki” yleisön eteen kaksi näkymätöntä installaatiota poliittisesta toimijasta.

 

Ensimmäinen oli vanhaan pitäytyvä, ahkera, osaava ja tottelevainen.

 

Toinen Jungnerin ”tekemä” oli innostunut, ketterä, luova ja ehkä vähän myös ennalta-arvaamaton.

 

Jungner päätyi pitämään tätä toista vaihtoehtoa parempana ja ”omana kuvanaan”  - ei lainkaan yllätys! Tässä asiassa lennän Mikael Jungner´n kanssa samassa parvessa!

 

 

mikael6

 

 

Vielä muutama Mikael Jungner´n lausumia totuuksia:

 

 

  • ykkösenä oleminen – myös puolueena - on vaikeaa
  • puheenjohtajan karisma on tärkeämpi kuin puolueohjelma
  • puolueväen pitää suojella puheenjohtajaa
  • puolueen agenda on puolueella ja jos se ei sitä käytä, se on medialla

 

 

 

mikael7

 

 

Mikael Jungner sai Keskustan politiikka- ja toimintapäivien avajaistilaisuudessa monelta keskustalaiselta sädekehän päälleen – myös minulta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikael Jungner, Timo Laaninen, Annika Saarikko, Keskustan politiikka- ja toimintapäivät 2014, Mikael Jungner ja eturauhassyöpä, eturauhassyöpä,

Tampereen valtaapitävät vähät välittävät senioriväestön hyvinvoinnista - ei, vaikka parannuksia ehdottaakin kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu

Torstai 30.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuustossa näyteltiin erikoinen näytelmä 20.1.2014, kun käsiteltiin kokoomuslaisen kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel´n valtuustoaloitetta joukkoliikenteen eläkeläislipun ikärajan alentamiseksi ja voimassaoloajan pidentämiseksi.

 

Sen verran pitää tarkentaa Schafeitelin valtuustoaloitetta, että Tampereen joukkoliikenteessä ei ole eläkeläislippua, mutta seniorilippu on.

 

Seniorilippu myönnetään tamperelaisella, joka on täyttänyt 65 vuotta ja sen etu on 50 % matkoilla, jotka lipunhaltija tekee klo 9.00 – 14.00 välisenä aikana.

 

Schafeitel ehdotti valtuustoaloitteessaan, että seniorilipun ikärajaan pudotettaisiin kahdella vuodella ja että seniorialennus koskisi klo 9.00 – 14.00 välisen ajan lisäksi iltaliikennettä klo 18.00 – 23.00 välillä.

 

 

 

scha1

 

 

 

On valitettavaa, että Yrjö Schafeitel´n (kuvassa) valtuustoaloite ei saanut hänen itsensä lisäksi ketään muuta kokoomuslaista kannattamaan aloitetta.

 

Myös kaikki SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden sekä RKP:n ainoa edustaja halusivat yhdessä kokoomuksen kanssa tarjota kylmää kyytiä senioreille!

 

Arvostan, että kaikki Keskustan läsnä olleet valtuutetut eli

 

  • Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen

  • Matti Järvinen

ja

 

 

scha2

 

 

  • Tuomo Räihä

 

…kannattivat Schafeitelin aloitetta ja siten osoittivat antavansa arvon senioreille.

 

 

On mainio asia, että Tampereen Sitoutumattomien Lasse ”Oka” Oksanen, kristillisdemokraattien Leena Rauhala sekä Satu Sipilä, SKP:n Jari Heinonen ja kaikki perussuomalaiset kannattivat äänestyksessä Schafeitelin aloitetta.

 

 

 

scha3

 

 

 

Äänestyksen jälkeen voitiin todeta, että Schafeitelin aloitetta kannatti 17 kaupunginvaltuutettua ja loput 50 kaupunginvaltuutettua eivät halunneet antaa sitä arvostusta senioreille, joka heille kuuluisi.

 

 

Surullista, että Tampereen kaupunginvaltuutettujen enemmistö haluaa kohdella senioreita näin kylmästi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen seniorilippu, Tampereen joukkoliikenteen eläkeläislippu, Yrjö Schafeitel, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Matti Järvinen, Tuomo Räihä, Leena Rauhala, Lasse Oksanen, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä,

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamisen laillisuus ratkaistaan "hovissa"

Torstai 23.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Synnyinkuntani Viljakkala solmi vapaaehtoisen kuntaliitoksen Ylöjärven kaupungin kanssa 1.1.2007.

 

Olen käsittänyt, että kuntaliitoksen neuvotteluvaiheessa Ylöjärven virkahenkilöt, mutta myös sen johdossa olleet kokoomuslaiset ja SDP:n luottamushenkilöt antoivat monenlaisia suullisia takeita, että Viljakkalaa kohdellaan kuntaliitoksen jälkeen tasapuolisesti muiden Ylöjärven alueiden kanssa.

 

Kuntaliitoksen jälkeen Ylöjärvi aloitti kuitenkin heti Viljakkalan näivettämisen ja halusi nujertaa ennen niin vilkkaan ja elämänmyönteisen pikkukunnan asukkaat toisen tai kolmannen luokan kansalaisiksi.

 

Viljakkalan kohtalo on ollut oppikirjamainen esimerkki, että miten kuntaliitoksessa käy sille kunnalle, joka liittyy, liitetään tai pakkoliitetään isompaan kuntaan.

 

Viimeisin huippu Ylöjärven virkahenkilöiden ja kokoomuslaisten sekä demaripäättäjien osalta oli, kun he alasajoivat Viljakkalan terveyspalvelut.

 

Se todella ihmetytti terveyspalvelujen alasajopäätöksen yhteydessä, että kaikki kokoomuksen sekä SDP:n kaupunginvaltuutetut olivat yksimielisiä Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta.

 

 

 

**********

 

 

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo on nyt saanut uuden käänteen, kun päätöksestä on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

 

Keskustan viljakkalalaiset Teuvo Hakanen ja Pekka Hietaniemi sekä perussuomalaisten viljakkalalainen Mauri Heiska ja kurulainen Matti Ylitalo ovat allekirjoittaneet valituksen, jossa Hämeenlinnan hallinto-oikeutta pyydetään kumoamaan tehty päätös. Kaikki valittajat ovat kaupunginvaltuutettuja Ylöjärven kaupunginvaltuustossa.

 

 

ylojarvenuutiset

 

 

Eilen ilmestyneessä Ylöjärven Uutiset –lehdessä oli asiallinen ja perusteellinen juttu Hakasen, Hietaniemen, Heiskan sekä Ylitalon valituksesta ja sen valitusperusteista.

Jutun otsikko oli:

"Kaupunginvaltuuston joulukuinen päätös on kumottava"

 

Valittajien valitusperusteet olivat hyvin samanlaiset, joihin me Viljakkala-neuvostossa kiinnitimme huomiota. Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana tunnen neuvoston perustelut hyvin.

 

 

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo oli käsittämätön prosessi, jossa kuntalaisdemokratialla ja kunnan eri alueiden tasa-arvoisella kohtelulla pyyhittiin lattiaa.

 

Kokoomus ja demarit tekivät arvottomalla tempullaan suuren palveluksen Keskustalle ja Perussuomalaisille, sillä seuraavissa vaaleissa viljakkalalaisen pitää olla käsittämättömän ”umpiluinen päästään”, jos vielä antaa äänensä joko kokoomukselle tai SDP:lle.

 

Keskustan ja perussuomalaisten vaalimenestys seuraavissa vaaleissa on toki kallis hinta sille, jonka Viljakkala ja sen asukkaat joutuvat Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta maksamaan.

Näin on todettava, vaikka Hakanen, Hietaniemi, Heiska ja Ylitalo voittaisivatkin asiansa Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Toivon heille kuitenkin menestystä ”hovissa”!

 

Haluan lausua parhaat kiitokset Ylöjärven Uutisille koko Ylöjärven kannalta tärkeän uutisen tuomisesta julkisuuteen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, valitus Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta, Teuvo Hakanen, Pekka Hietaniemi, Mauri Heiska, Matti Ylitalo, Keskusta Viljakkala, Perussuomalaiset Viljakkala, Perussuomalaiset Kuru, Kokoomus Ylöjärvi,

Keskustan Pirkanmaan piirihallitus otti selkeän kannan kuntien pakkoliitoksia vastaan!

Lauantai 18.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus kokoontui 16.1.2014 Tampereella ja otti kannanotossaan selkeästi kielteisen kannan hallituksen suunnittelemia kuntia pakkoliitoksia vastaan.

 

Piirin toiminnantarkastajana osallistuin kokoukseen ja siinä roolissa oli rohkaisevaa todeta, että koko piirihallitus oli yksimielinen kokouksesta annetun kannanoton laadinnassa.

 

Piirihallituksen kannanotossa todetaan mm. näin:

 

 

”Pirkanmaan Keskusta toteaa, että pirkanmaalaisten hyvinvoinnin sekä terveyden edistämiseksi tarvitaan kunnat ja hallinnonalat ylittävää yhteistyötä, eikä pakollisia kuntaliitoksia.

 

Pirkanmaan Keskusta toimii yhtenäisen ja kehityskelpoisen Pirkanmaan puolesta ja toteaa, että suurkunta-ajatus on kehityksen este. Myös Tampereen rikkaus on sitä ympäröivät itsenäiset kehyskunnat.

 

Terve kuntien välinen kilpailu edesauttaa kehitystä.

 

Tampereen kehyskunnat ovat elinvoimaisia ja kyvykkäitä tuottamaan palveluita joko yksin tai yhteistyössä naapurikuntien kanssa.

 

Mitkään tutkimukset eivät ole todistaneet suurkuntien taloudellisuuden puolesta, mutta päinvastaisia todisteita on.

 

Tanskassa toteutettujen pakkoliitosten myötä kulut ovat kasvaneet eli suuruuden ekonomia ei ole toiminut.

 

Pirkanmaan Keskustan mielestä sairaanhoitopiirejä ei tule lakkauttaa.”

 

**********

 

Keskustan Pirkanmaan piirin selkeä kannanotto Pirkanmaan kehittämiseksi itsenäisten kuntien voimalla on oikea linjaus ja se antaa Keskustalle hyvät mahdollisuudet tuplata nykyiset kaksi kansanedustajapaikkaa seuraavissa eduskuntavaaleissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntien pakkoliitokset, kuntien pakkoliitokset Pirkanmaalla, Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus, Keskustan Pirkanmaan piirin kannanotto,

Keskustan tulossa oleva välikysymys hallituksen kuntalinjasta pakottaa kokoomuksen ja demareiden kansanedustajat tulemaan ulos koloistaan

Perjantai 17.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Hallituspuolueiden kansanedustajat ovat alkaneet ensi eduskuntavaaleihin tähtäävän sumutustyön, kun ovat pikkuhiljaa alkaneet puheissaan sekä kirjoituksissaan liukenemaan Kataisen-Urpilaisen-Virkkusen ajamista kuntien pakkoliitoksista.

 

Kansalaiset ovatkin ymmällään, kun Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen antaa edelleen tukensa puoluetoverilleen kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkuselle, joka pitää pilkkanaan kuntapäättäjiä ja ajaa kuntien pakkoliitoksia.

 

Nyt kansalaiset ovat saamassa selvyyden, mitä maakuntien kokoomuslaiset kansanedustajat perimmiltään kuntien pakkoliitoksista ajattelevat, kun Keskusta on esittämässä asiasta välikysymystä.

 

Pirkanmaalla tullaan tarkasti seuraamaan, että äänestävätkö…

 

  • Kimmo Sasi

  • Harri Jaskari

  • Arto Satonen

  • Pauli Kiuru

 

ja

 

  • Sofia Wikman

 

 

 

…kuntien pakkoliitosten puolesta vai yhtyvätkö he Keskustan tekemään välikysymykseen!

 

Kokoomuslaisten kanssa saman ratkaisun edessä tulevat painiskelemaan myös pirkanmaalaiset SDP:n kansanedustajat yhdessä vihreiden Oras Tynkkysen ja kristillisdemokraattien Leena Rauhalan kanssa.

 

Arvostan Keskustan suunnitelmia välikysymyksen tekemiseksi kuntien pakkoliitoksista.

Arvostan myös sitä, että Keskustalla on lehtitietojen mukaan tarkoitus osoittaa välikysymys pääministeri Jyrki Kataisen vastattavaksi.

 

Elämmekö Jyrki Kataisen hallituksen viimeisiä hetkiä?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan välikysymys kuntien pakkoliitoksista,

Keskustan ryhmäpuheenvuoro Pirkanmaan maakuntavaltuustossa: "Lähtökohtana maakunnan tasapainoinen kehittäminen"

Tiistai 31.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Liiton maakuntavaltuusto kokoontui maanantaina 16.12.2013 ja käsitteli Pirkanmaan maakuntakaavan neljää maankäyttövaihtoehtoa sekä niiden vaikutuksia maakunnan yhdyskuntarakenteeseen, liikenteeseen ja palveluverkkoon.

 

Pirkanmaan maankäyttövaihtoehdot on valmistelussa nimetty seuraaviksi:

 

 

Aurinko 1:

 

  • Ydinkaupunkiseutua ja seutukeskuksia (Valkeakoski, Sastamala, Ikaalinen, Mänttä-Vilppula) korostava keskittävä ja tiivistävä malli.

 

 

Aurinko 2:

 

  • Ydinkaupunkiseutua ja eteläistä kasvusuuntaa painottava keskittävä malli.

 

 

Planeetat:

 

  • Asemanseutuja ja ydinkaupunkiseutua painottava raideliikennemalli.

 

 

Tähdet:

 

  • Seutu- ja paikalliskeskusten merkitystä korostava keskittävä monikeskusmalli.

 

 

 

Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti Maakuntavaltuuston Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti.

 

Hanhilahden - joka toimii Tampereella Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana - ryhmäpuheenvuorossa tuli selkeästi esille, että Keskusta kantaa aitoa huolta koko Pirkanmaan kehittymisestä.

 

 

Timo Hanhilahden ryhmäpuheenvuoron otsikkona oli

 

 

…”Lähtökohtana maakunnan tasapainoinen kehittäminen”…

 

 

ja se kuului näin:

 

 

”Keskusta lähtee maakunnan tasapainoisesta kehittämisestä. Keskuskaupungin etu on hyvinvoiva muu maakunta ja päinvastoin, muu maakunta hyötyy vetovoimaisesta keskuskaupungista.

Maakunnan kehittymisen kulmakivinä ovat kattava palveluverkosto, hyvät liikenneyhteydet ja toimiva työnjako maakunnan eri osien välillä. Vain näillä keinoilla voidaan turvata asukkaiden kohtuullisesti tasavertainen asema palveluissa. Hyvillä liikenneyhteyksillä luodaan toiminnan mahdollisuudet eri seutujen yritystoiminnalle. Se merkitsee maakunnallisesti tärkeiden tiehankkeiden toteuttamista. Vähintään yhtä tärkeää on ohjata resursseja alemman tieverkoston kunnon ylläpitämiseen ja kohentamiseen nykyisestä tilanteesta, jossa tieverkosto rapautuu nopeaa vauhtia.

Suunnittelun lähtökohtana on kasvava maakunta, jonka vetovoima jatkuu vähintään nykyisellä tasolla. Kaikki esitetyt vaihtoehdot merkitsevät voimakasta keskittymistä keskusseudun alueelle väestöpohjan ja työpaikkamahdollisuuksien osalta. Maankäyttövaihtoehdoissa Aurinko 1 ja 2 ohjaa kasvua erityisesti keskuskaupunkiin ja eteläiselle kasvusuunnalle. Ne tulevat olemaan kasvualueita riippumatta siitä, millaisen vaihtoehdon maankäytössä valitsemme. Ohjaava vaikutus näissä vaihtoehdoissa rajoittuu lähinnä siihen, mitä toimenpiteitä jätetään tekemättä tai mihin kiinnitetään nykyistäkin vähäisempää huomiota.

Asemanseutujen ja rataverkoston läheisyyden huomioiminen on luonnollinen ja taloudellisesti tehokas tapa vaikuttaa paikallisesti työmatkoihin ja saavutettavuuteen sitten, kun paikallisjunaliikenne saadaan nykyistä toimivammaksi.

Keskusseudun, eteläisen kasvusuunnan ja rataverkoston hyödyntäminen ei kuitenkaan voi merkitä maakunnan kehittämisen laiminlyöntiä kuntakeskuksissa ja asutuissa kylissä. Tästä syystä vaihtoehdossa Tähdet oleva malli luo parhaat kehitysnäkymät koko maakunnan alueelle. Ydinkaupunkiseudun osuus kasvusta on tässäkin mallissa yli 80 %. Sekin merkitsee voimakasta keskittämistä koko maakunnan näkökulmasta.

Tampereen kaupunkiseudun valinnoilla voidaan tukea tai näivettää muuta maakuntaa. Keskusta katsoo, että kasvavassa maakunnassa keskuskaupungilla ei ole tarvetta hakea kasvua muun maakunnan kustannuksella. Tärkeämpää on tukea erityisesti maakunnan kaikkien seutukeskusten kehitystä. Keskuskaupungin ulkopuolisilla alueilla on mahdollisuus täydentää yritystoiminnan verkostoja ja luoda vaihtoehtoisia asumismuotoja niitä haluaville. Maakunnallisella suunnittelulla ja mahdollistavalla kaavoituksella voidaan luoda pohjaa koko alueemme hyvinvoinnille.

Maankäytön ja liikenneyhteyksien kehittäminen Helsinki – Hämeenlinna – Tampere  -vyöhykkeellä kiinnittää maakuntaamme valtakunnallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin sekä vahvistaa asemaamme merkittävimpänä kasvualueena pääkaupunkiseudun ulkopuolella. HHT-vyöhykkeen kehitystyöhön varattavat resurssit tai rahoitusmallit on löydyttävä siten, ettei se ole poissa maakunnan muusta kehittämisestä.

Nykyisessä tilanteessa liikenneinvestointien painopisteen on siirryttävä vahvaan perustieverkkoon, tavoiteltuihin uudistuksiin esim. 3-tien ja 9-tien kohdalla sekä erityisesti alemman tieverkon toimintakuntoon ottaen huomioon myös raskaan liikenteen tarpeet. Mm. raaka-aineiden ja biomateriaalien lisääntyvä kuljetustarve koskee koko maakuntaa.

Uuden järjestelyratapihan rakentaminen on varteenotettava vaihtoehto, mutta ei kuulu kiireellisimpien investointien joukkoon. Vanha ratapiha luonnollisesti vapautuu samalla muuhun kaupunkikäyttöön. Henkilöliikenneaseman siirtäminen on katsottava lähinnä kaupunkikeskustan kehittämisen näkökulmasta.

Tampere-Pirkkalan lentoaseman roolia on tarvetta vahvistaa yhteistyössä Helsinki-Vantaan lentoaseman kanssa. Pidemmällä aikavälillä on mahdollista kytkeä lentoaseman kehitys tuleviin väyläratkaisuihin.

Täydennysrakentaminen on ennen muuta vaihtoehto uusien asuinalueiden perustamiselle. Suunnitelmissa olevat uudet asuinalueet, kuten Nurmi-Sorila Tampereella on syytä rakentaa ohjelman mukaisesti, mutta uusien laajamittaisten alueiden suunnittelussa on tarvetta olla pidättyväinen. Täydennysrakentaminen liittyy seutu- ja kuntakeskusten lisäksi myös kyliin, joiden täydennysrakentaminen on välttämätöntä toimivan asutuspohjan, palveluiden, joukkoliikenteen ja sosiaalisen ympäristön ylläpitämiseksi. Kyläkaavojen laatimista on vauhditettava koko maakunnan alueella.

Työssäkäynnin ja asumisen rakenteessa on tarpeen tunnistaa meneillä oleva muutos. Toistakymmentä vuotta kehitteillä olleet etätyön mallit ovat vähin erin löytämässä toteutusmuotonsa. Tietotekniikan kehityksen ja parantuvien yhteyksien kautta tulee etätyö mahdolliseksi entistä useammalle samalla kun työnantajien asenne on muuttumassa mm kustannussyistä yhä suotuisammaksi.

Loma-asuntojen taso on parantunut ja paranee koko ajan sekä rakentajien omista toiveista johtuen että viranomaisten vaatimusten takia. Suomalaisen asumisen mallissa yhä useampi haluaa kaupunkiasunnon oheen hyvin varustellun loma-asunnon, jossa vietetään aikaa ympäri vuoden. 

Maankäyttövaihtoehtojen arviointi on suunnitelmassa tehty osin subjektiivisesti. Keskittämisen edut on nähty itsestään selvänä. Ympäristönäkökulman tarkastelussa olisi tarpeen ottaa huomioon laaditut tutkimukset.

Kokonaisuutena vaihtoehdot on rakennettu tilanteeseen, jossa suuntautumisvaihtoehdot ja seutujen intressit on asetettu ristiriitatilanteeksi. Asetelma haastaa kilpailuun, jollaista maakunnan sisällä ei tule olla. Maakunnan kilpailulliset haasteet tulevat ulkoapäin ja yritystoiminnan osalta myös maan rajojen ulkopuolelta. Keskuskaupungin roolia tuskin kukaan asettaa kyseenalaiseksi. Lopulta on kyse siitä, onko Tampere valmis maakunnalliseen yhteistyöhön, jossa se saa itsekin parhaat edut hyvin kehittyvästä maakunnasta.”

 

Annan suuren arvon sille vastuullisuudelle, jota Maakuntavaltuuston Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti ryhmäpuheenvuorossaan esitti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntavaltuusto, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Pirkaanmaan maakuntavaltuustossa, Timo Hanhilahti, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Aurinko 1, Aurinko 2, Planeetat, Tähdet, Lähtökohtana maakunnan tasapainoinen kehittäminen,

Puoluejohtajat osaavat galluptuloksia analysoidessaan kertoa olevansa menossa kohti suurempaa suosiota

Perjantai 20.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Vaali-iltana näemme televisiossa vain sellaisia puoluejohtajia, jotka kertovat vaalituloksen merkitsevän oman puolueensa eteenpäinmenoa ja suosion kasvamisesta. Näin siitä huolimatta, vaikka puolueen saama äänimäärä ja edustajalukumäärä olisi laskenut.

 

Sama erinomainen selittelytaito on nyt laajentunut poliittiseen lehdistöön ja sen tapaan käsitellä galluptuloksia.

 

Saimme tästä tavasta hyvän esimerkin, kun SDP:n Demokraatti kommentoi eilen Helsingin Sanomien uusinta puolueiden kannatusta tutkivaa galluptutkimusta näin:

 

”HS: Keskusta ja SDP nousevat, kokoomus ja perussuomalaiset putoavat”

 

 

Otsikkohan on ihan oikein, sillä Keskusta kasvatti Helsingin Sanomien gallupissa kannatustaan nyt jo 23 prosenttiin, kun se lokakuussa vastaavassa tutkimuksessa oli 21,8 prosenttia.

 

SDP:n kannatus oli nyt julkistetussa galluptutkimuksessa 16,7 %, kun se edellisessä HS:n tutkimuksessa oli 16,2 %!

 

Kokoomus pääsi nyt 18 prosenttiin (lokakuussa 18,2 %) ja perussuomalaiset 17,5 prosenttiin (lokakuussa peräti 18,9 %)

 

 

************

 

 

Demokraatin eilinen otsikko perustui siis tosiasioihin, mutta muutokset ovat perussuomalaisten romahtamista ja keskustan nousua lukuun ottamatta pienet.

 

Täytyy ihailla politiikantoimittajien positiivisuutta, kun neljän suurimman puolueen jumbosijalla majailevan puolueen lehti uutisoi noin vahvasti 0,5 %-yksikön gallupnousua.

 

Tokihan jo SDP:n mandaatilla presidentiksi valittu Mauno Koivisto totesi aikoinaan jotenkin siihen suuntaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.

 

Koivisto siteerasi näillä sanoilla 1932 kuollutta saksalaista sosiaalidemokraattista teoreetikkoa ja poliitikkoa Eduar Bernstain´a, joka lausui näin:

 

 

"päämäärä ei tarkoita minulle mitään, liike on minulle kaikki kaikessa"

eli saksaksi

 

"das Endziel ist mir nichts, die Bewegung ist mir alles".

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Demokraatti, Keskusta ja SDP nousevat - kokoomus ja perussuomalaiset putoavat, päämäärä ei tarkoita minulle mitään - liike on minulle kaikki kaikessa, das Endziel ist mir nichts - die Bewegung ist mir alles, Eduar Bernstain, Mauno Koivisto SDP,

Arto Pirttilahti: "Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni kepulainen, mutta vasta joka neljäs sen tunnustaa!"

Lauantai 14.12.2013

Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti Itsenäisyyspäiväjuhlat ravintola Laternassa Tampereella 7.12.2013.

 

Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnantarkastajana myös ensi vuonna ja oli luonnollista, että osallistuin omalla kustannuksellani juhliin.

 

 

late1

 

 

Piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen palautti avaus- ja tervetulosanoissaan juhlayleisön mieliin itsenäisyytemme alkuvaiheet.
 
Puheenjohtaja Hakanen toimi myös Itsenäisyyspäiväjuhlan juontajana.

 

 

late2

 

 

Keskustan virallisen tervehdyksen juhlaa toi Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen.
 
Olen referoinut Elsi Kataisen puhetta näillä palstoilla 9.12.2013 – kannattaa sieltä katsoa, että mitä asioita Keskustan eurovaaliehdokkaaksi valittu kansanedustaja Elsi Katainen puheessaan käsitteli.

 

 

late3

 

 

Itsenäispäiväjuhlan juhlapuheen piti Puolustusvoimien Länsi-Suomen Sotilasläänin Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, komentaja Matti Eskola.
 
Komentaja Eskola muistutti, että Tampereen varuskunta on lähes 1.300 työntekijällään maamme toiseksi suurin varuskunta.

 

Tampereen varuskuntaan kuuluvat;

 

  • Ilmavoimien Materiaalilaitoksen Tampereen toimipiste
  • Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta
  • Pirkanmaan aluetoimisto
  • Puolustusvoimien Teknillinen Tutkimuslaitos
  • Satakunnan Lennosto
  • Tampereen Johtamisjärjestelmäyksikkö ja Tietopalvelukeskus

 

 

Komentaja Matti Eskola oli teemoittanut juhlapuheensa viidellä eri teemalla;

 

  • Puolustusvoimien sisäinen uskottavuus
  • Reserviläiset ja varusmiehet
  • Kansallinen uskottavuus
  • Luotetaanko ulkomailla puolustuskykyymme?
  • Onko pelotteemme riittävä?

 

Useita kertausharjoituksia käyneenä oli ilo kuunnella sotilaallisella täsmällisyydellä pidettyä juhlapuhetta ja on helppo yhtyä puheenjohtaja Pertti Hakasen sanoihin, kun hän kiitti komentaja Eskolaa ”läpileikkaavista sanoista”.

 

 

************

 

late4

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäivä juhla sai vieraakseen myös europarlamentaarikko Hannu Takkulan.

 

Europarlamentaarikko Takkula on taitava sanankäyttäjä ja hänen tosikertomuksensa pienestä pojasta, joka odotti isäänsä lomalle sodasta, mutta ”tulikin käymään mies mustissa” sai melkein kyyneleet silmiin.

 

Takkula painotti, että Itsenäinen Suomi on Vapaa Suomi ja hän peräänkuulutti politiikkojen vastuuta, kun totesi: ”Nyt poliitikot pyrkivät vain tanssimaan tähtien kanssa”!

 

 

late5

 

 

Keskustan Pirkanmaan piiri ehdotti eurovaaliehdokkaaksi hämeenkyröläistä Jouni Ovaskaa ja puoluevaltuusto valitsikin hänet Keskustan eurovaaliehdokkaaksi 25.5.2014 järjestettävissä Eurovaaleissa.

 

Ovaska kertoi kirvulaisista juuristaan ja toi esille sen yksituumaisuuden, jolla kodeistaan häädetyt karjalaiset asutettiin itsenäiseksi jääneeseen Suomeen.

 

Eurovaaliehdokas Jouni Ovaska piti karjalaisten asuttamista ”keskustalaisena tekona”.

 

 

 

late6

 

 

Keskustan eurovaaliehdokkaat Hannu Takkula ja Jouni Ovaska olivat hyvillä mielin Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäiväjuhlassa.

 

 

 

late7

 

 

”Arvovieraskimaramme” päätteeksi kansanedustaja Arto Pirttilahti toi juhlaväelle terveiset eduskuntatyön arjesta.

 

Pirttilahti totesi, että hallitus natisee liitoksistaan, sillä kukin hallituspuolue vetää omaan suuntaansa.

 

Hallitus ei kunnioita lainkaan parlamentaarista valmistelua, totesi Pirttilahti.

 

Keskustan 25 %:n gallupkannatuksesta Pirttilahti totesi letkeään tyyliinsä näin:

 

”Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni kepulainen, mutta vasta joka neljäs sen tunnustaa!”

 

 

***********

 

Itsenäisyysjuhlassa jaettiin huomattava määrä tunnustuksia Keskusta-aatteen hyväksi toimineille järjestö- ja talkooväelle.

 

 

late8

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin talousneuvos Tauno Mäkelä Vilppulasta.

 

Mäkelä on puoluetyön lisäksi tehnyt mittavan työsaran suomalaisen kanatalouden kehittämisessä, sillä Mä-hybridit ovat syntyneet Mäkelän Jalostuskanalan työn tuloksena.

 

Olen oppinut tuntemaan ja arvostamaan talousneuvos Mäkelän työtä suomalaisen elintarvikeketjun kehittäjänä jo vuosikymmenet.

 

 

late9

 

 

Keskustan kultainen ansiomerkki luovutettiin Urho Kittilälle Pälkäneeltä…

 

 

 

late10

 

…sekä Ari Lamminmäelle Parkanosta.

 

 

Myös Pauli Pietilälle Sastamalasta oli myönnetty Keskustan kultainen ansiomerkki, mutta hän ei ollut paikalla Itsenäisyyspäiväjuhlassa.

 

 

late11

 

 

Erityisen iloinen olen, että ”arjen ahertaja” Sinikka Nousiaiselle annettiin kunniamaininta arvokkaasta vuosikymmenet kestäneestä talkootyöstä ”turuilla ja toreilla”!

 

 

 

late12

 

 

Kunnallisneuvos Pirkko Vuolle Viljakkalasta (vasemmalla) sekä kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen Tampereelta saivat myös olla huomionosoitusten kohteena.

 

 

 

late13

 

 

Paikalla olleet tunnustuksen saaneet yhteiskuvassa.

 

 

 

************

 

 

late14

 

 

Jossain välissä sain kamerani linssin eteen kansanedustaja Elsi Kataisen sekä kunnallisneuvos Pirkko Vuolteen!

Molemmat ovat tehneert paljon Keskustanaisten riveissä ja molempien työ jatkuu!

 

 

************

 

 

Muutamia kuvia juhlayleisöstä:

 

 

 

late15

 

 

late16

 

 

late17

 

 

late18

 

 

late19

 

 

late20

 

 

late21

 

 

*************

 

 

late22

 

Onnistuneen Itsenäisyyspäiväjuhlan musiikista vastasi ”Essi Leppäkoski Duo”.

 

  

Kiitokset järjestäjille hienosta juhlasta – toivottavasti tästä muodostuu perinne!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Pirkanmaan piiri, Pertti Hakanen, Elsi Katainen, Hannu Takkula, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Matti Eskola, komentaja Matti Eskola, Tauno Mäkelä, talousneuvos Tauno Mäkelä, Mä-hybridit, Urho Kittilä, Ari Lamminmäki, Pirkko Vuolle,

Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja, agrologi ja eurovaaliehdokas Elsi Kataisen tervehdys Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäiväjuhlassa oli vankkaa asiaa

Maanantai 9.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Oli ilo kuunnella Elsi Kataisen tervehdystä, jonka hän esitti joulukuun 7. päivänä Tampereella järjestetyssä Keskustan Pirkanmaan piirin Itsenäisyyspäiväjuhlassa.

 

 

 

katainenelsi1

 

 
Kansanedustaja Elsi Katainen on ollut Eduskunnan jäsen vuodesta 2007 alkaen, joten hänellä on vahva pohja, jolta ponnistaa kohti vaativampia tehtäviä.

 

Agrologina arvostan, että hän on koulukuntamme jäsen.

 

Elsi Katainen toi esille sen suuren huolen tulevaisuudesta, joka suomalaisten keskuudessa nyt vallitsee.

 

Työttömyys tai sen uhka on monen suomalaisen murheena ja hyvinvointipalvelut ovat vaakalaudalla.

 

Katainen kysyi, että nostammeko kädet pystyyn vai muutammeko suuntaa?

 

 

katainenelsi2

 

Paikalla juhlapuheen pitäjänä oli Puolustusvoimien Länsi-Suomen sotilasläänin Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, komentaja Matti Eskola ja hänen läsnäolonsa innoittamana Elsi Katainen totesi, että nyt on otettava uusi asento, sillä vanhan asennon korjaaminen ei auta!

 

 

 

************

 

 

Elsi Katainen linjasi, että nyt vaaditaan kokoavaa politikkaa, sillä koko Suomen voimavarat on saatava käyttöön.

 

Koko Suomen voimavarojen yhdistäminen on parhainta itsenäisyyden puolustamista, totesi Elsi Katainen.

 

 

katainenelsi3

 

 

Pidin siitä Elsi Kataisen tervehdyksen osuudesta, jossa hän otti kantaa Kokoomuksen, SDP:n ja erityisesti Vihreiden ajamalle linjalle, että kaikki suomalaiset pitäisi sulloa muutamaan kaupunkiin, radan varteen ja mielellään korkeisiin betonihirvityksiin.

 

Elsi Katainen linjasi, että postinumerolla ja lompakon paksuudella ei saa olla merkitystä, että minne suomalainen saa kotinsa rakentaa!

 

 

Myös siinä Elsi Katainen osui oikeaan, kun hän totesi, että raskaimman osuuden suomalaisista nyt kantavat vanhukset, lapset ja nuoret.

 

Tilaisuuteemme tervehdyksen tuoneen kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Elsi Katainen muistutti, että:

 

  • Suomen tilanne on vakava, mutta ei toivoton
  • Suomi on rakennettava uudestaan
  • Suomalaisille on puhuttava totta

 

 

Kaikkiin näihin teeseihin on helppo yhtyä.

 

 

Tervehdyksensä lopuksi Elsi Katainen tiivisti kansakuntamme tilanteen näin:

 

Suomen ainoa puolustaja on Suomen kansa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustanaiset, Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen, kansanedustaja Elsi Katainen, agrologi Elsi Katainen, eurovaaliehdokas Elsi Katainen, Keskustan Pirkanmaan piiri, komentaja Matti Eskola, Puolustusvoimain Länsi-Suomen sotilaslääni,

Keskustan menestyminen gallupeissa tuo lisää päteviä henkilöitä puoluetyöhön!

Keskiviikko 27.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan viimeaikainen hyvä menestyminen gallupeissa on herättänyt ne keskustalaisesti ajattelevat, jotka ovat tähän saakka pysyneet hiljaa ja takarivissä.

 

Tämä seikka tuli taas kerran selväksi Tampereen Keskustorilla järjestetyillä Maanantaimarkkinoilla 25.11.2013.

 

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat. Joulukuun Maanantaimarkkinat järjestettiin poikkeuksellisesti jo marraskuussa, sillä Keskustorin Joulutori valtaa torin jo heti joulukuun alussa.

 

 

markkinat1

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö osallistuu Maanantaimarkkinoille ja niin myös viime maanantaina.

 

Olimme poliittisista puolueista taas kerran ensimmäinen, kun aamusella heti kello seitsemän jälkeen aloin rakentamaan osastoamme Keskustorille Hämeenkadun jalkakäytävän vierelle.
 
Naapurimme Kokoomus saapui paikalleen parisen tuntia myöhemmin ja myös Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto sekä SDP saapuivat torille aikanaan.

 

 

markkinat2

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Matti Järvinen (vasemmalla) toi osastollemme kotonaan aamuvarhaisella keittämäänsä tuoretta kahvia heti aamutuimaan sekä pitoihin mitoitetun kahvinkeittimen.
 
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokuntaan vuodenvaihteessa nouseva Johannes Jonov (oikealla) oli mukana toiminnassa koko päivän. Johannes on kunnallispolitiikassa täysille mukana ja mikäpä ei, sillä ensi tammikuussa Johannekselle kertyy ikävuosia tasan 86!

 

 

markkinat3

 

 

Torilla on mukava jutella kansalaisten kanssa, sillä torikeskusteluista oppii paljon.
 
Lähes kaikissa keskusteluissa Juha Sipilän esiintymistä arvostettiin ja toivotettiin Keskustalle menestystä politiikassa.

 

 

********** 

 

 

Ilahduttavaa oli jälleen kerran ne uudet henkilöt, jotka kertoivat olevansa valmiit tekemään työtä Keskustan menestyksen eteen.

 

Sain kunnallisjärjestön puheenjohtajana käydä muutaman mielenkiintoisen keskustelun sellaisten tamperelaisten kanssa, jotka haluavat liittyä Keskustan toimintaan.

 

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja!

 

Tärkeintä on toiminta ”äänestyskopin hiljaisuudessa”, mutta toivotamme kaikki tervetulleiksi mm. siihen talkootoimintaan, jota esimerkiksi Maanantaimarkkinoille osallistuminen vaatii!

 

 

*********

 

 

markkinat4

 

 

Osastomme toimi tukikohtana, kun Keskustanaisten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä (vasemmalla) jakoi kynttilöitä kansalaisille ”Valoa ei väkivaltaa 2013” –kampanjan merkeissä. 

Kampanjassa puolustetaan naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään. Kampanja huipentui kynttilöiden jakamisena YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä eli juuri maanantaina 25.11.2013.

 

 

*********

 

Olen tyytyväinen siihen vastaanottoon, jonka Keskustan Tampereen osasto sai jälleen kerran Keskustorin Maanantaimarkkinoilla!

 

Tapaamme samoissa merkeissä tammikuun 13. päivä samalla paikalla – tervetuloa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanantaimarkkinat, Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Matti Järvinen, Johannes Jonov, Pilvi Kärkelä, Pirkanmaan Keskustanaiset, Valoa ei väkivaltaa 2013,

Internetin antamat mahdollisuudet ovat mullistaneet tiedonvälityksen

Sunnuntai 24.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluevaltuuston kokous alkoi Kuopiossa eilen ja se jatkuu tänään.

 

Vietän viikonloppua mökillä, mutta hyvien nettiyhteyksien ansiosta tuntuu aivan siltä, kuin olisin kokouksessa paikalla.

 

Kokouksen seuraamisessa tulee etsimättä mieleen ne ongelmat, joita printtilehdistöllä tällä hetkellä on. Printtilehtien ongelmat tulevat jatkumaan ja syvenemään nykyisestä.

 

Eräs merkittävä syy tilattavien printtilehtien ahdinkoon on Kataisen-Urpilaisen hallituskaudella nollasta kymmeneen prosenttiin (0 -> 10 %) nostettu arvonlisävero, mutta sitäkin suurempi vaikutus vaikeuksiin on sosiaalisen median ja yleensäkin internet-maailman kehittyminen.

 

Lähdin ”ympäristön painostuksesta” vanhoilla päivilläni facebook´iin ja en ole päätöstäni katunut.

 

Fb on tiedonvälittäjänä tavattoman nopea, sillä monet naputtelevat eetteriin esim. kokoustunnelmia lähes reaaliaikaisesti.

 

Edellisviikon lauantaina Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti syyskokouksen ja oli oikeastaan jännä seurata sitä viestinnän nopeutta, jolla ympärilläni istuneet piirikokousedustajat raportoivat kokouksen päätöksiä facebook´iin! Viiden minuutin viivettä ei isojen asioiden kohdalla ollut, vaan kokouspäätökset ja puheenvuorojen sisällön sain lukea kännykkäni näyttöruudulta melkein reaaliaikaisesti!

 

Olen hankkiutunut facebook´iin usean Keskustan kansanedustajan ”kaveriksi” ja myös monet muut Keskustan puoluevaltuuston kokousedustajat ovat saman ringin jäseniä, johon itsekin kuulun.

 

Seurasin eilen aamupäivällä Keskustan puoluevaltuuston kokousta niiden ”raporttien” välityksellä, joita kokouksen osanottajat kirjoittivat facebook´iin.

 

Eilispäivän merkittävin tapahtuma oli kuitenkin puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhe, joka sai välittömästi ja päivän mittaan yhä enemmän tunnutusta.

 

Kiitän Keskustan ”nettinikkareita”, joiden työn tuloksena Sipilän puhe oli kuunneltavissa ja katseltavissa Keskustan nettisivuilla olevan linkin kautta!

 

Sipilän puhe sai pitkät suosionosoitukset ja hyvän tunnelman välittymistä koteihin saakka kuvasti sen fb-kommentoijan toteamus, että kotonakin piti taputtaa Sipilän linjapuheelle!

 

 

*************

 

On selvää, että sosiaalinen media on heittänyt kovan pähkinän printtilehdistölle.

 

Olemme tilanteessa, jossa saamme tapahtumista nopean tiedon somen kautta ja uutisten taustoittaminen sekä syvällisempi analysointi on printtilehdistön sarkaa.

 

Palaan vielä Kataisen-Urpilaisen hallituksen lehdistöä kurittavan toimenpiteen eli arvonlisäveron määräämiseen ja sen korottamisen vaikutuksiin.

 

Tilattavien lehtien arvonlisävero teki osaltaan lehtien tilanteen entistä tukalammaksi ja se merkitsi ainakin useiden iäkkäiden henkilöiden kohdalla, että pienistä eläkkeistä ei kerta kaikkiaan riitä rahaa lehtien tilaamiseen.

 

Kun seniori-ikäinen väestö sen lisäksi ei ole sosiaalisen median innokkainta käyttäjäkuntaa, osuu Kataisen-Urpilaisen hallituksen arvonlisäveropäätös erityisen kipeästi vanhuksiin ja senioriväestöön!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluevaltuusto, Keskustan puoluevaltuusto Kuopiossa, lehtien arvonlisävero, tilattavien lehtien arvonlisävero,

Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry avasi pelin!

Keskiviikko 20.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain eilen mieluisan tekstiviestin, kun Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Raija Moilanen ilmoitti, että paikallisyhdistys on päättänyt ehdottaa kansantaitelija, kansanedustaja Mikko Alataloa kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

 

Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen ehdotus merkitsee, että Mikko Alatalo on ensimmäinen Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistysten jäsenistä, jota on virallisesti ehdotettu kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti ilmoitti Keskustan Pirkanmaan piirin syyskokouksessa lauantaina 16.11.2013, että hän on käytettävissä eduskuntavaaliehdokkaana vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Ei varmaan tarvitse odottaa montaakaan päivää, kun jokin Keskustan Pirkanmaan piirin paikallisyhdistyksistä ilmoittaa virallisesti ehdottavansa Pirttilahtea kansanedustajaehdokkaaksi.

 

 

**********

 

Keskustan kansanedustajaehdokkuuden tavoitteleminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa on tiukka päätös, sillä on selvää, että Kataisen-Urpilaisen hallituksen rakenteleman konkurssipesän selvittäminen ei tule olemaan helppo tehtävä.

 

Onneksi – näin vahvasti uskon - kansa antaa vahvan luottamuslauseen Keskustalle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vaalikampanjassa on keskustalaisten kuitenkin pidettävä mielessä, että ”konkurssin” korjaustoimenpiteet tulevat olemaan raskaita ja niiden toteuttamiseen tarvitaan vahva mandaatti seuraavissa eduskuntavaaleissa.

 

Käytin tarkoituksellisesti termiä ”seuraavissa eduskuntavaaleissa”, sillä ennenaikaiset eduskuntavaalit ovat hyvinkin mahdolliset.

 

*********

 

Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ja osaan antaa arvoa sille, että ehdokasasettelu on nopeaa ja aktiivista.  En pitänyt lainkaan siitä, että jotkut ehdokkaat pihtasivat ehdokkuuttaan viime tunneille saakka ja sitten ”korvat luimussa” kävivät viime minuuteilla allekirjoittamassa ehdokaspaperit piiritoimistolla.

 

 

*********

 

Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus on linjannut, että paikallisyhdistysten pitää ilmoittaa ehdottamiensa kansanedustajaehdokkaiden nimet piirihallitukselle 14.2.2014 mennessä.

 

Odotan lähipäivinä ja lähiviikkoina runsaasti ilmoituksia henkilöistä, joita paikallisyhdistykset ehdottavat kansanedustajaehdokkaiksi.

 

*********

 

Oletan, toivon ja pidän todennäköisenä kansanedustajaehdokkaita ilmestyvän Keskustan listoille niin paljon, että saamme Pirkanmaalla järjestää jäsenäänestyksen niistä henkilöistä, jotka pääsevät kansanedustajaehdokkaiksi.

 

Toivon, että jäsenäänestyksiin päädytään myös muissa Keskustan piirijärjestöissä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, eduskuntavaalit 2015, Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ry, Raija Moilanen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, Keskustan Pirkanmaan piiri ry, eduskuntavaalit 2015,

Hämeenkyröläistä Jouni Ovaskaa ehdotetaan Keskustan eurovaaliehdokkaaksi ja kansanedustaja Arto Pirttilahti on valmis jatkamaan kansanedustajana myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Sunnuntai 17.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin eilen Nokialla järjestetty piirikokous oli hieno ja tulevaisuuteen uskova tilaisuus.

 

Olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja myös ensi vuonna. Sen lisäksi olen toiminut jo kahtena vuonna Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnantarkastajana ja kun lisäksi olen Keskustan Koivistonkylän-Nekalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, olin virallisena kokousedustajana paikalla.

 

 

sarkola1

 

 

Tässä kansanedustaja Arto Pirttilahden ottama kuva vakuudeksi siitä, että olin paikalla.

 

sarkola2

 

 

Teimme yksimielisen päätöksen, että Keskustan Pirkanmaan piiri ehdottaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaskaa ehdolle Keskustan eurovaaliehdokkaaksi – vaalit järjestetään 25.5.2014.

 

 

 

sarkola3

 

 

Kokouksemme toinen iso ja miellyttävä uutinen oli se, kun kansanedustaja Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta ilmoitti olevansa käytettävissä ehdokkaana vuonna 2015 järjestettävissä eduskuntavaaleissa!

On luonnollista, että jos Kataisen-Urpilaisen hallitus joutuu sellaisiin vaikeuksiin, että ennenaikaiset eduskuntavaalit tulevat ajankohtaisiksi, niin Pirttilahti on valmis ehdokkaaksi myös jo silloin.

On hyvä, että suurta luottamusta nauttiva istuva kansanedustaja jo tässä vaiheessa ilmoitti olevansa valmis siihen suureen savottaan, joka viimeistään vuonna 2015 käynnistyy Kataisen-Urpilaisen hallituksen aiheuttaman suuren hämmingin korjaamiseksi.

 

 

************

 

Sain kokouksessa yksimielisen tuen Keskustan Tampereen paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja Toivo Auran ehdotukselle, jossa minua ehdotettiin jatkamaan piirin toiminnantarkastajana myös vuonna 2014.

 

Luottamustehtävä on mielenkiintoinen, sillä piirimme puheenjohtaja Pertti Hakanen ja piirihallitus ovat kutsuneet toiminnantarkastajan mukaan piirihallituksen kokouksiin.

 

 

********

 

Piirikokous valitsi keskuudestaan viisi-jäsenisen kannanottovaliokunnan ja tulin valituksi sen jäseneksi.

 

Laadimme luonnoksen piirikokouksen kannanotoksi ja piirikokous hyväksyi luonnoksemme ilman muutoksia:

 

Piirikokouksen kannanotto kuuluu näin:

 

 

********

Pirkanmaan Keskusta ei hyväksy pakkoliitoksia

Valtion tulee kunnioittaa kuntien oikeutta rakentaa kuntarajat ylittävää alueellisista yhteistyötä kuntien omista lähtökohdista.

Mahdollisten muutosten Pirkanmaan kuntajaossa pitää perustua aitoihin toiminnallisiin hyötyihin ja kansanvaltaiseen päätöksentekoon jokaisessa kunnassa.

Kaikissa kuntarakenteen muutoksissa tulee turvata todellisen kuntaidentiteetin säilyminen sekä varmistaa oikeus paikalliseen päätöksentekoon palvelutuotannossa ja maankäytössä.

Ihmisillä on säilytettävä vaikutusvalta asuinympäristönsä kehittämiseen ja vapaa oikeus valita elämäntapaansa sopiva asuinpaikka.

Pirkanmaan vetovoimaisuuden ja työllisyyden vahvistamiseen löytyy leveimmät hartiat mahdollistamalla kaikkien alueiden kehittäminen.

Tuloksia saadaan yhdistämällä joustava paikallinen hallinto kasvuhaluisten yrittäjien osaamiseen ja voimavaroihin. 

 

**********


Olen vakuuttunut, että piirikokousosanottajat olivat tyytyväisiä päivän antiin – tästä on hyvä lähteä toimimaan niin, että nykymenoon saadaan Tampereen seutukunnalla, Pirkanmaalla ja myös koko Suomessa muutos!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, EU-vaalit, Keskustan Pirkanmaan piiri, Pertti Hakanen, Pirkanmaan Keskusta ei hyväksy pakkoliitoksia, Pirkanmaan Keskusta ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia, kuntien pakkoliitokset, pakkoliitokset, Pirkanmaa,

Kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämä Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta oli täyttä asiaa

Lauantai 9.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Eduskunta käsitteli torstaina 7. marraskuuta täysistunnossaan Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa – asian otsikkona oli;

 

”Kestävällä kasvulla hyvinvointia”.

Tulevaisuusselontekoa edeltänyt kyselytunti oli melkoista farssia, kun pääministeri Jyrki Katainen varsin epäuskottavasti yritti perustella kaveriltaan Pekka Himaselta miljoonalla eurolla hankittua tilkkutäkkiä.

 

Haluan tässä jutussani tuoda sanasta sanaan julki Keskustan ryhmäpuheenvuoron, jonka kyselytunnin jälkeen tulevaisuusselonteosta käydyssä käsittelyssä käytti tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

Sain sähköpostiini toki Mikon puheluonnoksen, mutta siinä oli maininta ”muutosvarauksin”. Tässä on eduskunnan pöytäkirjoista kopioitu se puheenvuoro, jonka kansanedustaja Mikko Alatalo ”livenä” käytti:

 

 

 

************

 

Arvoisa puhemies!

 

mikko1


Kataisen hallitus antaa eduskunnalle tulevaisuusselonteon, jonka nimi on "Kestävällä kasvulla hyvinvointia", siis hallitus, joka ei ole saanut aikaan kasvua eikä hyvinvointia. Sopivampi nimi olisi "Himoleikkaamisella pahoinvointia". Suomi on ajautunut talous- ja työttömyyskriisiin samalla, kun hyvinvointipalveluja on ajettu alas.

Suomeen on saatava työtä ja kasvua, kuten ministerikin totesi itse. Suomea on uudistettava. Vain näin voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Jos suunta ei muutu, edessä on lisää leikkauksia ja pahoinvointia. Politiikalla on vaikutettava yhteiskuntaan ja parannettava ihmisten arkea. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Keskustan ratkaisuja ovat kasvurahasto ja siirtyminen biotalouteen. Tarvitaan myös välittömiä toimia. Keskusta on esittänyt esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatukea sekä 5 prosentin yrittäjätulovähennystä työllistäville pienyrittäjille.


Arvoisa puhemies!


mikko2


Meidän on saatava koko Suomen voimavarat käyttöön. Maakuntakaavoilla on ratkaiseva merkitys siinä, haluammeko keskitetyn vai hajautetumman Suomen. Keskustan mielestä kaiken keskittäminen ei ole vastaus tulevaisuuteen. Tarvitsemme elinvoimaiset maakunnat ja maaseudun.

Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme. Cleantech, joka tässä mainittiinkin, ja arktinen osaaminen ovat viennin näkökulmasta mahdollisuuksia teollisuudelle. On harkittava yhteistyön tiivistämistä rikkaan Norjan kanssa pohjoisilla alueilla. Siinä missä keskustajohtoiset hallitukset lisäsivät teollisuuden t&k-rahoja, nyt hallitus leikkaa. Suomen on panostettava osaamiseen. Esittämämme mittava kasvurahasto loisi rahoitusta muun muassa biotaloutta kehittäville kasvuyrityksille. Luonnonvarojen korkeassa jalostamisessa on mahdollisuuksia esimerkiksi kehittämällä uusia tuotteita puuraaka-aineesta.


Arvoisa puhemies!


mikko3


Tulevaisuudessakin ihmisten, tavaroiden ja raaka-aineiden on voitava liikkua koko Suomessa. Valtion infra Oy on keskustan ratkaisu. Se vastaisi liikenneväylien rakentamisesta, sähköverkkojen omistamisesta ja bioenergian terminaaliverkoston perustamisesta. Kyse on myös huoltovarmuudestamme. On myös huolehdittava, että syrjäisilläkin seuduilla puhelimet kuuluvat, laajakaista toimii ja pienetkin tiet ovat kunnossa tulevaisuudessa ennen kuin maalaillaan suuria taivaanrannan maalauksia.

Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää monipuolisuutta. Venäjä on meille suuri mahdollisuus. Pietarilaiset syövät jo nyt suomalaista leipää. Meidän pitää myös ymmärtää, mitä naapurissa tapahtuu.

Suomalainen työ haastetaan maailmalla joka päivä. Palvelujen sähköistyminen vie työpaikkoja. Lisääntyvä verkkokauppa voi silti olla myös mahdollisuus hajautetussa yhteiskunnassa. Robotit eivät vähennä työtä sinänsä. Ne muuttavat sen mielekkääksi ja vapauttavat ihmiset tekemään motivoivampaa, luovaa tekemistä.

On silti olemassa töitä, joissa ihmisen läsnäolo on välttämätön: lasten, sairaiden ja vanhusten hoidossa. Nyt kuntapalveluista on leikattu niin, että kunnat joutuvat lomauttamaan jopa lastensuojelun työntekijöitä. Kunta- ja sote-uudistuksen hallitus on ajanut umpikujaan. Tällaisena aikana oikeudenmukaisuuden vaatimus korostuu. Poliittisten päättäjien on huolehdittava niistä, joilla ei ole suurta rahaa tai etujärjestöjen voimaa takanaan.

Sinipunan 90-luvun leikkauslistojen jälkiä korjataan vieläkin lasten ja nuorten pahoinvoinnissa ja ihmisten syrjäytymisessä. Nyt tämä sinipuna toistaa samat virheet. Kunta- ja sote-uudistuksen jälkiä voidaan ehkä korjata vielä vuonna 2030, ellei meno muutu. Keskusta on esittänyt ratkaisun siihen, miten sote-palvelut tulevaisuudessa hoidetaan kotikunta-maakunta-mallilla.


Arvoisa puhemies!


mikko4


Viime kädessä kyse on arvoista. On huolestuttavaa, että itsekkyys ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet, tulo- ja hyvinvointierot kasvaneet ja ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan syventyneet. Suomi tarvitsee uudistavaa ilmapiiriä ja tekemisen asennetta. Terveiltä ja työkykyisiltä on voitava odottaa ahkeruutta ja työpanosta itsensä ja lähimpien hyväksi. Työnteon ja yrittämisen on oltava kannattavaa. Meidän on luotettava ihmisiin ja omaan vastuuseen erilaisten rajoitusten sijasta, joita me kyllä täällä osaamme tehdä. Suomen on oltava paras maa maailmassa lapsille ja nuorille.

Suomi on selontekoja pullollaan. Tänään julkaistiin Himasen selvitys, jonka piti olla osa tätä selontekoa. Ihmettelemme, missä ovat ne viisi jättiläistä, ne eivät tässä valtioneuvoston selonteossa näy. Vai ovatko ne nyt kääpiöitä tilanteessa, jossa tarvitaan päätöksiä kasvun, työllisyyden, palvelujen ja oikeudenmukaisuuden, siis paremman Suomen puolesta?

********

Haluan alleviivata ja toistaa Alatalon ryhmäpuheenvuoresta tämän pätkän:

 

”Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme.”

 

************  


Mikko Alatalon ryhmäpuheenvuoro kannattaa lukea tarkasti, sillä siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka kansalaisia todella kiinnostavat!


Alatalon puheenvuorossa painotetaan niitä arvoja, jotka ovat keskustalaiselle ajatusmaailmalle keskeisimpiä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselvityksestä, Pekka Himanen, Pekka Himasen floppi, Jyrki Kataisen kaveri Pekka Himanen, Himasen selvitys maksoi miljoona euroa, kansanedustaja Mikko Alatalo,

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen osaa analysoida nykytilannetta ja "näkee pitkälle"

Perjantai 8.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n syyskokousosanottajat saivat keskiviikkona todellisen tietoiskun maan talouden nykytilanteesta ja Suomen tulevaisuuden näkymistä, kun syyskokouksemme esitelmöitsijänä oli Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen.

 

Sen verran historiaa, että pohdimme lokakuussa kunnallisjärjestömme johtokunnassa syyskokouksemme ohjelmaa ja heitin ilmoille ajatuksen, että josko Matti Vanhanen.

 

Johtokuntamme jäsenet innostuivat asiasta ja sanoivat, että ”ilman muuta” sekä velvoittivat minut puheenjohtajana tiedustelemaan asiaa.

 

Soitin heti seuraavana aamuna Perheyritysten liittoon ja liiton sihteeri Liisa Forsgren tutkaili hetken toimitusjohtaja Vanhasen kalenteria ja sanoi, että Vanhasen kalenterissa on samalle päivälle menoja, mutta hän kysyy, että josko ehtisi illaksi Tampereelle. Hetken kuluttua varmistui, että Vanhanen tulee! Niin helppoa se oli.

 

 

vanhanen1

 

 

Olen muutaman kerran päässyt kuuntelemaan pääministeri Matti Vanhasen esityksiä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain olla kuuntelemassa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhasta.

Täytyy tarkentaa, että läheskään kaikki läsnäolleet eivät mahtuneet kuvaan!

 



Sain tehdä työurani agribisnesmaailmassa ja osaan arvostaa toimitusjohtaja Vanhasen näkemyksiä!

 

*********


Pyrin seuraavassa lyhyesti kertomaan Vanhasen meille esittämät keskeiset näkökulmat Suomen taloustilanteesta sekä maamme tulevaisuudennäkymistä:

 

 

vanhanen2

 

 

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen otti vahvasti kantaa palveluseteleiden puolesta.

 

Hän esitti, että kunnan myöntämät palvelusetelit olisivat kunnan palveluja ostettaessa arvoltaan 100 % ja yksityisiltä ostettaessa 90 %.

 

Tästä huolimatta Vanhanen uskoi, että yksityisten tarjoamat palvelut kävisivät hyvin kaupaksi.

 

Yksityisten tarjonta täydentäisi Vanhasen mielestä kunnan palvelutarjontaa ja loisi yksityiselle puolelle uusia työpaikkoja.

 

Vanhanen näki, että palvelusetelijärjestelmää voitaisiin ulottaa jopa koulutukseen saakka – perusopetukseen ei, mutta täydennyskoulutukseen kyllä!

 

 


vanhanen3

 

Pidin erityisesti toimitusjohtaja Vanhasen esityksen siitä osiosta, jossa hän esitti voimakasta kritiikkiä Suomen vallitsevaan kauppapaikkojen kaavoitukseen, maapolitiikkaan sekä siihen, että kaupunkisuunnittelua suorittavat arkkitehdit ”hyväksyvät” kauppapalatseiksi ainoastaan kivestä ja lasista rakennetut suuret sekä kalliit monumentit.

 

Vanhanen patisti, että myös peltihallityyppiset halpakaupparatkaisut pitäisi hyväksyä, vaikka ne eivät kaupunkikuvallisesti olisikaan niitä, joita arkkitehdit olisivat hyväksymässä.

 

 

vanhanen4

 

Nettikaupan laajenemista Vanhanen piti todennäköisenä. Hän on kierrellyt eri puolilla maailmaa ja povasi, että nettikauppa tulee aivan lähiaikoina etenemään myös Suomessa vahvoin harppauksin eteenpäin.

 

Nettikaupan laajeneminen asettaa suuria haasteita suomalaisille ostosparatiiseille ja ne ovat vaarassa jäädä kylmiksi, kun nettikauppa rynnistää eteenpäin!

 

 

vanhanen5

 

 

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen näki, että Suomessa ei ole havaittavissa ruohonjuuritason aitoa kasvua. Tulevaisuudennäkymät ovat pessimistisiä.

 

 

”Emme ole päässeet kiinni maailmalla orastavaan kasvuun”…

 

…tiivisti Matti Vanhanen

 

 

Julkisen talouden osuus kansakunnan bruttokansantuotteesta on kestämättömällä tasolla – tähän Vanhasen näkemykseen on helppo yhtyä. Vanhasen näkemyksen arvostaminen on helppoa minulle, joka olen koko työurani ajan hankkinut leipäni tyystin muualta, kuin julkisesta taloudesta! Ei päivääkään veronmaksajien rahoilla!

 

 

vanhanen6

 

 

Vanhanen evästi kaikkien puolueiden poliitikkoja, että seuraavissa vaaleissa ei kannata luvata katteettomasti, sillä olemme kovaa vauhtia luisumassa Välimeren maiden tasolle kansantalouden kehittymisessä.

 

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen totesi, että julkisen talouden tasapainottaminen vie parhaassakin tapauksessa 4 tai ilmeisesti 8 vuotta, mutta kymmenen vuotta on hänen mielestään liian pitkä aika.


Nyt solmittuja äärimaltillisia työehtosopimuksia pitäisi jatkaa siihen saakka, kunnes Suomessa päästään 5 – 6 %:n työttömyysasteen tasolle.

 

 

vanhanen7

 

 

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinnettä toimitusjohtaja Vanhanen syytti ”vastuuttomasta pölhöpopulismista”, kun tämä julkisuudessa vaati kuntien pääsemistä kiinni pääomaverotulojen verotukseen.

 


 

vanhanen8

 

 

Matti Vanhanen totesi, että Suomen ongelmat ovat pääosin kotoperäisiä ja sen vuoksi ne pitää myös kotoperäisesti ratkaista.

 

Tässä joudun toteamaan, että olen minäkin elänyt harhakuvitelmissa, kun olen uskonut hallituksen jatkuvaa tolkuttamista Suomen talousongelmien olevan maailmalla vallitsevan tilanteen syytä.

Olen uskonut vääriä oppimestareita – Jyrki Kataista (kokoomus), Jutta Urpilaista (SDP), Paavo Arhinmäkeä (vasemmistoliitto), Ville Niinistöä (vihreät), Carl Haglundia (RKP) ja Päivi Räsästä (kristillisdemokraatit)!

Heikko lohdutus on, että en ole ainoa, joka on uskonut noiden kuuden puheita!

 

 

vanhanen9

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti kysyi, että olisiko suomalaisten tiedontason kohottamiseksi esim. sappikivileikkauksen laskussa eriteltävä toimenpiteestä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset ja alarivillä sitten todettava, että asiakas maksaa tonnien suuruisesta laskusta vaikkapa 18,00 euroa!

 

Aiheellinen kysymys.

 

 

************

 

 

Kirjaan vielä ranskalaisin viivoin joitain aihepiirejä, joita toimitusjohtaja Matti Vanhanen käsitteli esityksensä kysymysosiossa:

 

 

  • Matti Vanhanen: Meillä ei ole välineitä, että pystyisimme ennustamaan millaisia tarpeita työelämässä on kymmenen vuoden kuluttua
  • Matti Vanhanen: Oppisopimuskoulutus on Suomessa tukahdutettu (toisin kuin esim. Saksassa)
  • Matti Vanhanen: Ruotsissa on osattu luoda maailmalla menestyviä brändejä paremmin kuin Suomessa
  • Matti Vanhanen: On muistettava, että Suomi saa Ruotsista talouteensa vetoapua – Ruotsissa on monipuolisempi tuotantorakenne kuin Suomessa
  • Matti Vanhanen: Toivon, että Suomessa joskus keksittäisiin matkapuhelin ja pidettäisiin sen omistus Suomessa
  • Matti Vanhanen: Muutama pelimaailman häkkyräpää ei Suomen taloutta nosta
  • Matti Vanhanen: Useissa maissa toimivat suomalaiset yritykset pystyvät jatkuvasti bechmarkkaamaan (=vertailemaan) omassa piirissään, että missä maissa tuotantoa kannattaa harjoittaa. Ne eivät voi vedättää pääkonttorimaidensa puolesta, että missä maassa tuotantoa jatketaan.

 

 

************

 

Sain syyskokouksessamme yksimielisen tuen, että jatkan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n peräsimessä myös vuonna 2014.

 

Kiitin toimitusjohtaja Matti Vanhasta mielenkiintoisesta syyskokousesityksestä ja kerroin aamulla Vanhasen sihteerin kanssa käymästäni puhelinkeskustelusta.

 

Kun varmistelin Vanhasen saapumisen syyskokoukseemme, sihteeri kertoi, että Vanhanen saapuu varmasti.

 

Samalla sihteeri mainitsi, että Vanhanen saapuu töihin aina iloisena ja sinä aamuna hän oli ollut erityisen iloinen, kun Keimolan kohdalla tietyöt ovat päättyneet ja nyt Nurmijärveltä pääsee ajamaan satasta ohi Keimolan.

 

Kerroin sihteerin kanssa käymäni keskustelun kiitosteni yhteydessä ja näin, että Matti Vanhanen oli todella tyytyväinen, kun Keimolan tietyöt ovat vihdoinkin historiaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Perheyritysten liitto, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Timo Hanhilahti, Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti.

Tampere-lisästä luopuminen olisi lapsiperheiden pettämistä

Lauantai 2.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Toimitimme eilen julkisuuteen tiedotteen, jossa toimme julki Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n kannan suunnitelmiin, joissa ns. Tampere-lisä poistettaisiin.

Tiedotteemme otsikko on tämän jutun otsikkona ja se kuului näin:

*************

Tampereen Pormestariohjelma 2013-2016 on otsikoitu ”Uusi Tampere, Tervetuloa”.                                    

Pormestariohjelmassa luvataan seuraavaa: ”Perheille tarjotaan monimuotoisia päivähoitopalveluja: päiväkotitoimintaa, lasten kotihoidontuen kuntalisää, perhepäivähoitoa tai kerhotoimintaa.”

Moni lapsiperhe luotti pormestariohjelman selviin kirjauksiin, mutta nyt heidät ollaan pettämässä ja näin heille toivotetaan paremminkin tervemenoa. Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö paheksuu lupausten pettämistä.

Koska päivähoitokulut ovat huomattavasti suurempia kuin Tampere-lisä, odotettu säästö perustuu olettamukseen, että lapset hoidettaisiin silti kotona. Veroton Tampere-lisä on kuitenkin kotihoidon mahdollistaja monelle perheelle. Lisäksi lisän poisto aiheuttaa imagotappion Tampereelle ja ajaa lapsiperheitä naapurikuntiin, joissa heitä osataan arvostaa ja lupauksista pidetään kiinni.


Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö katsoo, että näin nopealla aikataululla tapahtuva lisän lakkauttaminen pettäisi tamperelaiset, jotka ovat luottaneet pormestariohjelmassa mainittuun Tampere-lisän jatkumiseen ja järjestäneet elämänsä sillä olettamuksella.

Mikäli Tampere haluaa luopua Tampere-lisästä, on sen seuraukset selvitettävä ensin huolellisesti sekä annettava lapsiperheille aikaa valmistautua muutokseen vähintään pormestarikauden loppuun saakka.

 

Lisätietoja:

 

Keskustan Tampereen Kunnallisjärjestö ry, johtokunta

 

Antti Juva, puh. 050 511 1716

varapuheenjohtaja

 

Kalle Kiili, puh. 050 480 0277

viestintävastaava


*********


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-lisä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry.,

Santeri Alkio näki kauas

Keskiviikko 16.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen luonteeltani toteuttaja ja syvälliset menneisyyteen pohjaavat pohdinnat eivät ole koskaan olleet sitä toimintaa, johon olisin jaksanut perehtyä..

 

Ikä ja kokemus ovat kuitenkin tuoneet kiinnostukseni piiriin ainakin ripauksen syvällisemmän pohdiskelun arvostamista.

 

Viittaan edelliseen, kun totean, että olen keskustalaisena kenttätoimijana huonosti perehtynyt Alkiooni eli Keskustan ja sen edeltäjien aatepohjan luojan ajatusmaailmaan.

 

Eilen koin pienoisen ahaa-elämyksen, kun sain olla kahdessakin tilaisuudessa, joissa kansanedustaja Paula Lehtomäki vieraili Pirkanmaalla ja taustoitti Euroopan Unionin syvimpiä saloja.

 

 

 

metso1

 

 

Sain toimia juontajana siinä Kirjastotalo Metsossa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa Paula Lehtomäki alusti keskustalaisesta vinkkelistä EU-näköaloja.

 

 

 

********

 

 

Suhtaudun myönteisesti Euroopan Unioniin ja kerron nyt, että annoin aikoinaan jo EU-kansanäänestyksessä ääneni liittymisen puolesta

 

 

*******

 

 

 

Ilahduin, kun kansanedustaja Paula Lehtomäki kertoi keskustalaisen aatepohjan luojan

Santeri Alkion jo vuonna 1920 linjanneen visionäärisesti nykyisen EU:n tarpeellisuudesta!

 

 

 

 

metso2

 

 

 

Osoittaa Santeri Alkion kaukonäköisyyttä, kun hän 15.1.1920 julkaistussa ”Maan ääni”-lehdessä totesi näin:

 

”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista.

 

On ilmeistä, että oman rauhan vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”

 

 

********

 

 

Totesin tilaisuuden juontajana yleisölle Kirjastotalo Metsossa, että nämä Santeri Alkion sanat luovat vahvan selkänojan sille toiminnalle, jolla Keskusta valmistautuu ensi toukokuun 25. päivänä järjestettäviin europarlamenttivaaleihin!

 

Sain Santeri Alkion sanoista eilen vahvistuksen myös sille äänestyskopin hiljaisuudessa 16.10.1994 tekemälleni päätökselle, jolla asetuin puoltamaan Suomen EU-jäsenyyttä.

 


Alkion sanoma on myös vahva viesti sille toiminnalle, jota voimieni mukaan tulen tekemään lähikuukausien aikana Keskustan vaalimenestyksen eteen toukokuun eurovaaleissa!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Alkio, Maalaisliitto, Keskustapuolue, Suomen Keskusta, Keskusta, Paula Lehtomäki, kansanedustaja Paula Lehtomäki, Kirjastotalo Metso, Ylöjärvi-sali, Ylöjärven kaupungintalon Ylöjärvi-sali, Pirkko Vuolle,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »