Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

9-tielle pitää saada riista-aidat kolmostieltä Turun moottoritielle saakka!

Sunnuntai 23.10.2016 - -Esko Erkkilä-

Valtatie 9 on Turusta Loimaan, Tampereen, Jämsän, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun kautta Tohmajärvelle johtava valtatie.

 

Tien pituus on 663 kilometriä.

 

 

Lukuun ottamatta lyhyttä osuutta aivan Turun keskustan tuntumassa on valtatie 9 Turusta Siilinjärven Vuorelaan myös osa Eurooppatietä R63, joka jatkuu Kuopiosta Kajaanin ja Kuusamon kautta Sodankylään.

Tien Turun ja Jyväskylän välinen osuus kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän ehdottamaan runkotieverkkoon.

 

Koko valtatie kuuluu yleiseurooppalaiseen TERN-tieverkkoon.

 

 

Olin työelämässä päivälleen 40-vuotta Raisiossa sijaitsevan maamme toiseksi suurimman rehuteollisuusyrityksen palveluksessa ja työurani viimeiset 15-vuotta olin valtatie 9:n suurkuluttaja, sillä kävin ainakin kahdesti viikossa kotoa Tampereelta syrjä-Suomessa eli Raisiossa töissä.

 

 

Tunnen siis yhä edelleen 9-tien jokaisen mutkan sekä suoran Tampereen ja Turun välillä.

 

 

Myös Tampereen ja Jyväskylän välinen 9-tie tuli tutuksi työurani aikana – Kuopiossa ja Joensuussa kävin harvemmin, mutta tunnen myös ne osuudet valtatie ysistä.

 

 

Olen kiitollinen, että en työurani aikana joutunut kertaakaan hirvi- tai peurakolariin valtatie 9:llä.

 

 

Pari kertaa kolari oli lähellä ja kerran Kylmäkoskella kolahtikin, mutta onneksi vain niin, että hirvenkarvoja jäi henkilöautoni oikeaan etupyörään.

 

 

Oikeaoppisesti hälytin poliisit paikalle ja he saapuivatkin vajaan kahden tunnin odottelun jälkeen.

 

 

Poliisien hirvikolaritutkiminen ei ollut mistään kotoisin, sillä he huhuilivat loukkaantunutta hirveä asfaltin reunalla seisoen ja huudellen sekä totesivat, kun hirvi ei vastannut, että hirvellä ei ole mitään hätää!

 

 

Yhden omakohtaisen kokemuksen lisäksi saavuin hirvi- tai peurakolaripaikalle usein, kun juuri oli kolahtanut.

 

 

Näin monia ajokyvyttömäksi hirvikolarissa mennyttä autoa, mutta yhtäkään vakavaa henkilövahinkotapausta en joutunut todistamaan.

 

 

Nyt hirvikanta ja varsinkin peurakanta on kasvanut ja saamme jatkuvasti kuulla hirvi- sekä peurakolareista, joita on sattunut valtatie 9:llä.

 

 

Kannatan ehdottomasti niitä suunnitelmia, joiden toteuttaminen merkitsisi valtatie 9:lle riista-aitojen rakentamista kolmostien ja Turun moottoritien väliselle osuudelle.

Kannatan myös niitä suunnitelmia, jolla parannetaan valtatie 9:n liikenneolosuhteita Tampereen ja Jyväskylän välillä. Paljon sillä välillä on saatu aikaan kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana, mutta parannuksia tarvitaan edelleen!

Jos valtiovalta hutlaa tarpeettomaan Tampereen ratikkaan 71 miljoonaa euroa, on kohtuullista vaatia, että mainitsemiini valtatie 9:n parannuksiin Turun ja Jyväskylän välillä satsattaisiin aluksi vaikkapa 15 - 20 miljoonaa euroa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: VT9, valtatie 9, valtatie 9 Turusta Joensuuhun, riista-aidat valtatie 9:lle, riista-aidat valtatie 9:lle kolmostien ja Turun moottoritien välille, Timo Kaunisto, Olavi Ala-Nissillä, Mikko Alatalo, TERN, TERN-tieverkko, hirvikolarit, peurakolarit, ratikka,

On oikein, että ministereiden lukumäärää ei lisätä!

Maanantai 20.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Kokoomuksen puheenjohtajaksi Lappeenrannan puoluekokouksessa valittu Petteri Orpo kaavaili, että hallituksen ministerimäärää pitäisi kasvattaa.

 

 

On ymmärrettävää, että Kokoomusta repineen puheenjohtajataiston voittajana selvinneellä Orpolla olisi tarvetta hyvitellä kisassa omiaan ja myös häviölle jääneitä kokoomuslaisia.

 

 

Orpolla oli ilmeisesti mielessään siirtää sivuun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja valita erikseen kokoomuslainen opetusministeri ja kulttuuriministeri. Voi Orpo nytkin siirtää Sanni G-L:n sivuun, mutta kahta muuta kokoomuslaista hän ei voi sille paikalle valita.

 

 

Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä oli kuitenkin toista mieltä ja Orpo sai palata Sipilän ja Soinin kanssa pitämästään neuvonpidosta tyhjin käsin – ministerimäärää ei kasvateta!

 

 

Pääministeri Juha Sipilä vahvisti päätöksensä eilen Yle Radion Suomen pääministerin haastattelutunnilla.

 

 

Sipilä korosti haastattelutunnilla, että ministerien määrää ei lisätä, jotta ministeriöiden välinen yhteistyö paranisi.

 

 

Ulkopuolisellekin on aikaisemmin tullut selväksi, että ministeriöiden välissä on suuret raja-aidat.

 

 

Ehkä suurimmat raja-aidat ovat olleet maatalousministeriön ja ympäristöministeriöiden välillä.

 

 

Maatalous- ja ympäristöministeriöt toimivat kuitenkin pääosin samalla vastuualueella ja sen vuoksi juuri niiden välisen yhteistyön pitäisi olla kitkatonta.

 

 

Nyt yhteistyö toimii, kun maatalous- ja ympäristöministerinä on sama henkilö – Kimmo Tiilikainen.

 

 

Kaikki tietävät, että erillinen ympäristöministeri – viime aikoina Vihreiden edustaja – on tullut kalliiksi Suomen talouselämälle.

 

 

Kiitän pääministeri Juha Sipilää selkeästä kannanotosta, että hallituksen ministerimäärää ei kasvateta.

 

Sipilän linjaus on johtajuutta parhaimmillaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ministereiden lukumäärää ei kasvateta, Juha Sipilä Yle Radion haastattelutunnilla 19.6.2016, pääministerin haastattelutunti 19.6.2016, Timo Soini, Petteri Orpo,

Jyväskylän kaupungin vastaanotto Keskustan puoluevaltuuston jäsenille 23.4.2016

Sunnuntai 15.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Puoluevaltuusto on Keskustan korkein päättävä elin puoluekokousten välillä.

 

 

Puoluevaltuusto kokoontui Jyväskylässä 23.-24.4.2016 ja virallisena puoluevaltuuston jäsenenä osallistuin kokoukseen.

 

 

 

 

valtuusto1.jpg

 

 

Me puoluevaltuuston jäsenet saimme Jyväskylän kaupungilta kutsun kaupungin järjestämälle vastaanotolle kokouksemme ensimmäisen päivän iltana 23.4.2016 – noudatin kutsua ja tässä pienoinen kuvakertomus vastaanotolta:

 

 

 

 

valtuusto2.jpg

 

 

Juhlavastaanoton puitteena toimi Jyväskylän kaupungintalo "Kunnallistalo".

 

 

 

 

valtuusto3.jpg

 

 

"Tervetuloa Jyväskylän kaupungintaloon!"

 

 

 

 

valtuusto4.jpg

 

 

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jari Colliander toivottivat vieraat tervetulleiksi - kättelyvuorossa Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.

 

 

 

 

valtuusto5.jpg

 

 

Jyväskylän vaakunaviiri.

 

 

 

 

valtuusto6.jpg

 

 

Jyväskylän kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jari Colliander toivotteli kepeäsanaisessa puheessaan Keskustan puoluevaltuuston tervetulleeksi juhlavastaanotolle.

 

 

 

 

valtuusto7.jpg

 

 

Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen säteili vaimonsa Raijan kanssa juhlayleisön joukossa.

 

 

 

 

valtuusto8.jpg

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen, Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen, kansanedustaja Antti Kurvinen ja Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen jäsen Tapani Murtoo.

 

 

 

 

valtuusto_9.jpg

 

 

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto toivoi tervetuliaispuheessaan, että Keskusta järjestäisi tulevaisuudessa puoluekokouksensa Jyväskylässä.

 

 

 

 

valtuusto10.jpg

 

 

Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä hauskuutti yleisöä, kun kertoi niistä auto-ongelmistaan, joita joskus nuoruudessaan on kokenut ohittaessaan Jyväskylää - kiertokanki ei sentään tullut ulos, mutta öljypohja rikkoontui!

 

 

 

 

valtuusto11.jpg

 

 

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari, kaupunginjohtaja Timo Koivisto, Jyväskylän kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jari Colliander sekä Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska kuuntelivat Sipilän kommelluksia huvittuneena.

 

 

 

 

valtuusto12.jpg

 

 

On helppo arvata, että Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari ja kansanedustaja Pertti Hakanen keskustelivat täälläkin suomalaisesta ruuasta ja ruokaturvallisuudesta.

 

 

 

 

valtuusto13.jpg

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilo ja kansanedustaja Markku Pakkanen.

 

 

 

 

valtuusto14.jpg

 

 

Kansanedustaja Markku Pakkasella ja minulla oli paljon yhteisiä muistoja erityisesti kymenlaaksolaisesta agribisneksestä.

 

 

 

 

valtuusto15.jpg

 

 

Juhlavastaanoton paras kuvani oli, kun sain yhteiseen potrettiin Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskisen ja pääministeri Juha Sipilän!

 

 

 

 

valtuusto16.jpg

 

 

Kiitän Jyväskylän kaupunkia hienon tilaisuuden järjestämisestä ja olen varma, että kiitoksiini yhtyvät kaikki Keskustan puoluevaltuuston jäsenet!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluevaltuusto, Jyväskylän kaupungin vastaanotto, kaupunginjohtaja Timo Koivisto, pääministeri Juha Sipilä. varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Anne Kalmari. kansanedustaja Markku Pakkanen, Keskusta,

Timo Laaninen: Kuusivuotisen uran huipennus; Suomen suurin puolue, joka sen lisäksi on velaton!

Torstai 12.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen kaikille avoin puhetilaisuus Nokian Kerholassa 10.5.2016 oli hieno tilaisuus.

 

Olin mukana tilaisuudessa.

 

 

Olin paikalla myös Keskustan Lahden puoluekokouksessa vuonna 2010, kun ”Pappa” Laaninen valittiin ensimmäisen kerran Keskustan puoluesihteeriksi.

 

Jatkoa seurasi Rovaniemellä vuonna 2012 ja Turussa vuonna 2014 – olin virallisena puoluekokousedustajana molemmissa näissä kokouksissa.

 

 

 

****************

 

 

 

 

timo1.jpg

 

 

Tässä kuvassa Timo Laaninen valmistautuu yhdessä järjestösuunnittelija Matias Ollilan kanssa puhetilaisuuteensa Nokian Kerholassa 10.5.2016.

 

 

 

 

timo2.jpg

 

 

Puoluesihteeri Laaninen aloitti esityksensä toteamalla, että Tampereella ja Pirkanmaalla on aina paikka hänen sydämessään - Laaninen tapasi Sääksmäeltä kotoisin olevan puolisonsa opiskellessaan Tampereella!

 

 

 

 

timo3.jpg

 

 

"Hallitusvastuun kantaminen on yleensä kuluttavaa hommaa, mutta herkillä korvilla kuunteleminen ja elävä keskusteluyhteys kansalaisiin ovat taanneet sen, että Keskustan kannatus on edelleen korkealla tasolla!"

 

 

 

 

timo4.jpg

 

 

Laaninen totesi, että Sipilän johtama hallitus on nyt istunut vuoden verran ja mitä kaikkea on saatu aikaan:

  • sote-uudistus etenee
  • maakuntahallintouudistus etenee
  • yhteiskuntasopimusneuvottelut ollaan saamassa käytäntöön
  • teiden ja rautateiden kunnostamiseen panostetaan
  • byrokratiaa puretaan
  • julkisen talouden tasapainottamisesta on tehty päätös

 

Yhden vuoden aikana on siis viety paljon eteenpäin niitä asioita, joita Keskusta lupasi vaaliohjelmassaan hoitaa!

 

 

 

 

timo5.jpg

 

 
Myös minä pääsin samaan kuvaan puoluesihteeri Laanisen kanssa!

 

 ************

Timo Laanisella on ollut merkittävä rooli, kun Keskusta on kohonnut Suomen suurimmaksi puolueeksi.

 

 

Talousasiat ovat keskeisiä valtiontaloudessa, kuntataloudessa, yksityistaloudessa, yritystaloudessa, yhdistystaloudessa sekä myös puoluetaloudessa - Laanisen aikana Keskustan talous on saatu kuntoon ja nyt puolue on velaton!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Laaninen, Suomen Keskustan on nyt velaton, Keskusta, puoluesihteeri Timo Laaninen,

Pussiperunat on istutettu

Tiistai 10.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Kutsumme perhekunnassamme vanhasta muistista pussiperunoiksi niitä perunansiemeniä, jotka esikasvatamme taimiksi ennen niiden istuttamista varsinaiselle kasvupaikalle.

 

 

Termi ”pussiperuna” perustuu sille, että alkuvuosina todella keräsimme talven aikana erilaisia paperipusseja ja istutimme niihin siemenperunat itämään esikasvatukseen.

 

 

Nykyään olemme rationalisoineet toimintaamme ja istutamme siemenperunat stryrox-laatikoihin vieri viereen ja odotamme niiden taimettumista.

 

 

 

 

varhais1.jpg

 

 

Tässä esikasvatetut siemenperunamme tänä keväänä ovat odottamassa istuttamista varsinaiselle kasvupaikalleen.

 

 

Varhaisperunalajikkeina meillä ovat tutut Timo ja Siikli sekä uutena tulokkaana Carrera.

 

 

 

 

varhais2.jpg

 

 

Vaot vedämme ”Rouva-vetoisella” sahralla ja tässä malliksi muutama valmis perunapenkki sekä perunavako, jossa on siemenperunoita.

 

 

Muistan maatalouskemiasta, että perunamaata ei saa kalkita, mutta on luonnollista, että perunamaalle pitää antaa lannoitetta, jotta olisi toivoa sadosta!

 

 

 

 

varhais3.jpg

 

 

Valmiit varhaisperunamaan penkit näyttävät tältä - osa siemenperunoista on taimettunut, mutta osa ei vielä!

 

 

 

 

varhais4.jpg

 

 

Meillä on tapana peittää varhaisperunamaa kolminkertaisella kevytpeitteellä, jotta perunantaimet pääsevät hyvään kasvuvauhtiin ja niin teimme myös tänä keväänä.

Kevytpeitteet saavat olla paikoillaan parisen viikkoa - riippuu ilmoista!

 

 

 

Odotamme, että saamme juhannuksena omalta maalta uusia perunoita!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pussiperunat, esikasvatetut varhaisperunat, varhaisperunat, Timo-peruna, Siikli-peruna, Carrera, Carrera-peruna, perunansiemen, varhaisperunan istuttaminen,

Suomen Keskusta on nyt velaton!

Torstai 28.4.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa 23.-24.4.2016 Jyväskylässä olin virallisen edustaja mukana järjestövaliokunnan kokouksessa, jossa valmistelimme tärkeitä asioita ”isossa salissa” käsiteltäväksi.

 

 

timolaaninen.jpg

 

 

Talousasioista jo työhistoriani perusteella melkoisesti ymmärtävänä oli mukava kuulla, kun puoluesihteeri Timo Laaninen puolueen toimintaa vuodelta 2015 esitellessään kertoi, että viime vuonna Keskusta pääsi puolueena velattomaksi.

 

 

Hyväksyimme Laanisen kertoman ja suosittelimme sen hyväksymistä myös puoluevaltuustossa ja niin sitten tapahtuikin.

 

 ************

Toisena merkittävänä seikkana järjestövaliokunnan käsittelyssä oli Keskustan presidenttivaaliehdokkaan valintaa koskeva esivaalisäännös.

 

Hyväksyimme puoluetoimistoväen valmisteleman esivaalisäännöstön ja hetken kuluttua sen hyväksyi myös koko Keskustan puoluevaltuuto.

 

 

Keskustan on tarkoitus valita vuoden 2018 presidentinvaaliehdokas jo kesäkuun alussa Seinäjoella järjestettävässä puoluekokouksessa.

 

 

Esivaalisäännöstö on siis hyväksytty ja nyt vain odotellaan, että joudutaanko Keskustan presidenttiehdokkaasta käymään esivaali.

 

 

 

 

mattirehula.jpg

 

 

Puhetta järjestövaliokunnan kokouksessa johti Porin Noormarkusta kotoisin oleva puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Matti Rehula.

 

 

Arvostan, että sain olla puoluevaltuustossa virallinen edustaja ja sen myötä päättämässä Keskustan puoluevaltuuston järjestövaliokunnan tehtäviin kuuluvista asioista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta on nyt velaton, Suomen Keskusta, Keskusta, Keskustan puoluevaltuusto, Keskustan puoluevaltuuston järjestövaliokunta, Timo Laaninen, Matti Rehula,

Tampere on tänään ja huomenna Suomen keskustalaisin paikkakunta!

Lauantai 6.2.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Politiikka- ja toimintapäivät alkavat tänään Tampereen Yliopistolla klo 9.00.

 

 

Politiikka- ja toimintapäivät ovat Keskustalla puoluekokouksen jälkeen toiseksi suurin tapahtuma ja se merkitseekin, että puoluejohdon, kaikkien ministereiden sekä lähes kaikkien kansanedustajien lisäksi kaupunkiimme saapuu n. 500 keskustalaista ympäri maata.

 

 

Tapahtuma jakaantuu aloitustilaisuuden jälkeen eri teemojen tiimoilta tapahtuviin seminaareihin.

 

 

Keskusta on yhteistyökykyinen ja yhteistyöhaluinen myös muiden puolueiden kanssa ja saammekin kuulla mm. kokoomuksen ministeri Sanni Gran-Laasosta sekä vihreiden Pekka Haavistoa.  Muistan, kun edellisillä politiikka- ja toimintapäivillä Jyväskylässä vieraanamme oli SDP:n Mikael Jungner.

 

 

Mainitsinkin jo, että kaikki Keskustan ministerit ovat Juha Sipilän johdolla paikalla.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on osavastuussa huomenna Koskikeskuksen lavalla järjestettävän kolmituntisen tilaisuuden junailemisesta.

 

 

Koskikeskuksen tilaisuuden ohjelma alla:

 

 

 

 

 **********************

 

Ryhdyin kunnallispolitiikkaan vuonna 2008 järjestetyissä kunnallisvaaleissa ja olen sen jälkeen osallistunut Lahden, Rovaniemen ja Turun puoluekokouksiin sekä kaikille politiikka- ja toimintapäiville.

 

 

On luonnollista, että kaikki tapahtumat ovat kohdaltani tapahtuneet omarahoituksellisesti ja niin tulee tapahtumaan myös tänään sekä huomenna.

 

 

Vielä tänään ehtii tulemaan mukaan vaikka ilmoittautumisaika onkin jo umpeutunut.

 

 

Koskikeskuksen tilaisuus on ilmainen ja toivottelenkin kaikki sinne tervetulleiksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Koskikeskus, Keskustan politiikka- ja toimintapäivät, Juha Sipilä, Juha Rehula, Olli Rehn, Kimmo Tiilikainen, Anne Berner, Anu Vehviläinen, Timo Laaninen, Annika Saarikko,

Eeva-Liisa Manner: Eniten tekstilainauksia Kivikirjastossa!

Maanantai 11.1.2016 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen Tampereella Aleksis Kiven kadulla sijaitsevasta Kivikirjastosta.

 

 

 

 

kivi8.jpg

 

 

Tässä Kivikirjaston ”sisäänpääsylaatta”, jossa kerrotaan, että Kivikirjaston on laatinut Radoslaw Gryta.

 

 

Kivikirjaston sijaintivaihtoehtojen pohdiskelusta minulla ei ole taustatietoa, mutta oletan, että kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kunniaksi nimetty Aleksis Kiven kadun kävelykatuosuus on nimitaustansa vuoksi ollut helppo valinta Kivikirjaston sijaintipaikaksi.

 

 ************

Helsingissä syntyneestä, mutta Viipurissa varttuneesta Eeva-Liisa Mannerista kehittyi 1950-luvulla hänen Orivedelle tapahtuneen muuttonsa jälkeen vahva pirkkalaiskirjailija.

 

 

Kirjallisen läpimurron jälkeen Manner muutti Tampereelle ja Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle hän on myös haudattu.

 

 

Runoilija, kirjailija, kääntäjä Eeva-Liisa Manner (1925 – 1995) on saanut Kivikirjastoon useita tekstinpätkiään – kas näin:

 

 

 

 

kivi9.jpg

 

 

Tie on jäässä, mutta puiden oksilla on valoa,
joka lohkeaa, kilahtaen kuin jää,
pienet peilit taittavat äänen tuhannesti,
ja lintujen sirottamat laulut puhkeavat
paljailla oksilla;
jos nyt on ilta, soisin sen kestävän aina.

 

 

 

 

kivi10.jpg

 

Jos tämä rakkaus, joka on hienojakoisinta
ja tutkimattominta kaikista aineista, nousisi ja leviäisi,
se peittäisi valtakunnan kuin tuhka.

 

 

 

 

kivi11.jpg

 

 

Sade avaa korvat nukkujalle
sade avaa varjot kulkijalle
sade avaa kuulon, kävelyn sisäänpäin.

 

 

 

 

kivi12.jpg

 

 

Jos suru savuaisi,
maa peittyisi savuun.
Ja silti tämänkin surun alla
on tuli,
sydämeni palaa, eikä kulu.

 

 

 

 

kivi13.jpg

 

 

Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
lintujen laulu, äänien häipyminen,
aamu ja ilta, kevät ja syksy
alati hämmästyttävät minua.

 

 

Kiitokset nykyään Tampereen pormestarin erityisavustajana toimivalle toimittaja Mikko Närhelle, kirjailija Timo Malmille sekä runoilija Juha Sirolle, jotka ovat yhdessä taiteilija Radoslaw Grytan kanssa valinneet Kivikirjastoon kelpuutetut tekstit – olette onnistuneet tehtävässänne!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lauri Viita, Frans Emil Sillanpää, Viljo Kajava, Kalle Päätalo, Väinö Linna, Kivikirjasto, Radoslaw Gryta, Eeva-Liisa Manner, Mikko Närhi, Timo Malmi,

Tampereen Tilakeskus Liikelaitos - Tampereen kaupungin kruununjalokivi!

Sunnuntai 25.10.2015 - -Esko Erkkilä-

Olen vahvasti tietoinen, että kaikki eivät pidä tämänpäiväisen juttuni otsikosta.

 

 

Omaan yli neljänkymmenen vuoden kokemuksen yritysmaailmasta ja tiedän oikein hyvin, että konsernin sisäiset siirtohinnat ovat monesti vaikeimmin sovittavat asiat konsernissa.

 

 

Näin on myös Tampereen kaupungissa ja kun asiaan sotkeutuvat kaikkitietävät omaa hiekkalaatikkoaan puolustavat virkahenkilöt, luottamushenkilöt ja kokonaisuuksista kaukana olevat kaupunkilaiset, on vastustus otsikolleni ymmärrettävää.

 

 

 

 

tila1.jpg

 

 

Sain osallistua viime torstaina tilaisuuteen, jossa Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen toimitusjohtaja Virpi Ekholm esitteli johtamaansa liikelaitosta.

 

 

Pidin toimitusjohtaja Ekholmin esityksestä ja tunsin, että olisin tullut työelämässä toimeen hänelle raportoivana alaisena.

 

 

Ekholmin tapa esittää isoja asioita hymyssäsuin on juuri sitä johtajan toimintaa, jota alaiset, asiakkaat ja sidosryhmät kaipaavat.

 

 

Tampereen Tilakeskus Liikelaitos on kaupungin liikelaitoksista se, joka pitää ”opissa ja ojennuksessa” Tampereen kaupungin muut yksiköt.

 

 

Opissa ja ojennuksessa pitäminen tapahtuu sillä, että yksiköiden tarvitsemista tiloista peritään kunnollinen vuokra, jota kokonaisuutta hahmottamaan pystymättömät pitävät liian korkeana.

 

 

Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen liikevaihto on 167 M€ ja sillä liikevaihdolla tänä vuonna ennusteiden mukaan syntyy liikeylijäämää 39,0 M€.  Kunnollinen tulos ja sille pitää nostaa hattua. On toki muistettava, että liikeylijäämätavoite tälle vuodelle on 42,5 M€ eli tavoitteesta tullaan jäämään 3,5 M€.

 

 

Henkilöstömäärän kehityksessä Tampereen Tilakeskus Liikelaitos on päässyt eteenpäin, sillä vuonna 2013 henkilöstömäärä oli 415 henkilöä, viime vuonna 395 ja tämän vuoden tilinpäätösennuste on 370 henkilöä.

 

 

Kiinnitän huomiota tämän vuoden henkilöstömäärän huonoon ennakointiin, sillä ennuste tälle vuodelle oli peräti 402 henkilöä – kiitokset johtokunnalle ja toimitusjohtajalle, että henkilöstömäärän kehittyminen tulee olemaan ennakoitua parempaa.

 

 

Positiivinen henkilöstömäärän kehittyminen näkyy suoraan liikelaitoksen liikeylijäämässä, sillä henkilöstökulujen ennakoidaan olevan 15,7 M€, kun vuosisuunnitelmassa varauduttiin 18,5 miljoonaan euroon!

 

 

Olen kantapään kautta yritysmaailmassa oppinut, että samasta tuotteesta tai palvelusta pitää pystyä lohkaisemaan monen yksikön oma tulossiivunsa, jotta kokonaistulos konsernin kannalta on paras mahdollinen.

 

 

Näin tapahtuu Tampereella, kun Tampereen Tilakeskus Liikelaitos pakottaa tilavuokrillaan tehostamaan Tampereen muiden yksiköiden toimintaa.

 

 

 

*************

 

 

Kiitän MSL-Tamperetta, joka viime torstaina järjesti mielenkiintoisen ja avartavan tilaisuuden.

 

 

 

 

tila2.jpg

 

 

Tilaisuuden avasi MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen…

 

 

 

 

tila3.jpg

 

 

…ja puheenvuoroja jakoi kaupunginvaltuutettu Timo Hanhilahti.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, toimitusjohtaja Virpi Ekholm, MSL-Tampere, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Timo Hanhilahti.

Kuusi agrologia jatkaa kansanedustajina

Torstai 2.7.2015 - -Esko Erkkilä-

Mustialasta vuonna 1970 valmistuneena agrologina on mukava todeta, että koulukuntamme jäsenistä kuusi agrologia jatkaa kansanedustajina myös uudessa eduskunnassa.

 

 

Agrologi-kansanedustajien määrä oli sama myös edellisessä eduskunnassa ja eduskuntavaalit merkitsivät, että entiset agrologi-kansanedustajat saivat kansalta jatkopestin.

 

 

On luonnollista, että tunnen kaikki koulukuntamme agrologi-kansanedustajat, mutta nyt löydän kuvan heistä ainoastaan Lasse Hautalasta ja Arto Pirttilahdesta.

 

 

 

 

 

lassejaarto.jpg

 

 

Kuva on Keskustan puoluevaltuuston ja Keskustan eduskuntaryhmän yhteiskokouksen aloittaneelta lounastarjoilulta Helsingistä 27.5.2015, jossa sain olla samassa pöydässä agrologi-veljien Lasse Hautala (vasemmalla) ja Arto Pirttilahden kanssa. Olin mukana Keskustan puoluevaltuuston varajäsenen ominaisuudessa.

 

 

Kaikki valituiksi tulleet agrologit ovat Agrologien Liitto ry:n jäseniä kuten myös minä.

 

 

Suurimman äänimäärän kansanedustajiksi valituista agrologeista sai

 

 

Elsi Katainen, 7.084 ääntä.

 

 

 

Seuraavina äänimääräjärjestyksessä olivat:

 

 

  • Lasse Hautala, 7.037 ääntä
  • Arto Pirttilahti, 6.629 ääntä
  • Eeva-Maria Maijala, 5.515 ääntä
  • Antti Rantakangas, 5.960 ääntä
  • Timo Korhonen, 5.180 ääntä

 

 

Kaikki valituiksi tulleet agrologit edustavat Keskustaa.

 

 

Onnittelen Elsiä ja Eeva-Mariaa sekä kaikkia neljää agrologi-veljeä kansanedustajapaikasta!

 

 

 

-Esko-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologien Liitto, Elsi Katainen, Lasse Hautala, Arto Pirttilahti, Eeva-Maria Maijala, Antti Rantakangas, Timo Korhonen,

Poliitikot ovat kiitollisia kohteita valokuvaajalle!

Perjantai 24.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Yleensä liikun melkein kaikkialla kameran kanssa ja kuvaan kohdalleni sattuneita mielenkiintoisia kohteita.

 

 

Käydyn eduskuntavaalikampanjan aikana valokuvauskohteista ei ollut pulaa, sillä kaikki poliitikot puoluekannasta riippumatta ovat hyvin suosiollisia, kun huomaavat, että heitä valokuvataan.

 

 

Poliitikkojen suosiollisuus kuvaajaa kohtaan asettaa luonnollisesti kuvaajalla velvoitteen, että kuvaa ei saa väärinkäyttää vaan se pitää julkaista arvokkaasti.

 

 

Seuraavassa kuvakimara niistä henkilöistä, jotka sattuivat kamerani eteen vaalikampanjan aikana ja jotka sitten myös tulivat valituiksi kansanedustajiksi.

 

 

Mukana on eri vaalipiiristä valittuja kansanedustajia, mutta yhteistä heille on se, että kaikki valokuvat on otettu Tampereella!

 

Kuvasarjan aluksi tapaamani puoluejohtajat, mutta sen jälkeen kuvat ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä:

 

 

 

 

ed1

 

 

Juha Sipilä, Keskusta

 

 

 

 

ed2

 

 

Timo Soini, Perussuomalaiset

 

 

 

 

ed3

 

 

Pääsin samaan kuvaan Alexander Stubb´n kanssa Keskustorilla

 

 

 

 

ed4

 

 

Antti Rinne, SDP

 

 

 

 

ed5

 

 

Antti Kaikkonen, Keskusta

 

 

 

 

ed6

 

 

Arto Pirttilahti, Keskusta

 

 

 

 

ed7

 

 

Myös Paavo Väyrysen kanssa pääsin samaan kuvaan

 

 

 

 

ed8

 

 

Mikko Alatalo, Keskusta

 

 

 

 

ed9

 

 

Juha Rehula, Keskusta

 

 

 

 

ed10

 

 

Sari Tanus, Kristillisdemokraatit

 

 

 

 

ed11

 

 

Pauli Kiuru, Kokoomus

 

 

 

 

ed12

 

 

Harri Jaskari, Kokoomus

 

 

 

 

ed13

 

 

Sanna Marin, SDP

 

 

 

 

ed14

 

 

Martti Mölsä, Perussuomalaiset ja Lea Mäkipää, Perussuomalaiset

 

 

 

 

ed15

 

 

Olli-Poika Parviainen, Vihreät

 

 

 

 

ed16

 

 

Satu Hassi, Vihreät

 

 

 

 

ed17

 

 

Anna Kontula, Vasemmistoliitto

 

 

 

 

ed18

 

 

Sofia Vikman, Kokoomus

 

 

 

 

ed19

 

 

Pertti Hakanen, Keskusta

 

 

 

 

ed20

 

 

Arto Satonen, Kokoomus

 

 

 

 

ed21

 

 

Pia Viitanen, SDP ja Ilmari Nurminen, SDP

 

 

 

Kiitokset vielä kerran kaikille kansanedustajiksi valituille, että suhtauduitte myötäsukaisesti kuvauksiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan kansanedustajat 2015, Juha Sepilä, Timo Soini, Alexander Stubb, Antti Rinne, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pertti Hakanen, Paavo Väyrynen, Kimmo Tiilikainen, Satu Hassi, Sari Tanus, Sofia Vikman, Sanna Marin, Pauli Kiuru, Antti Kaikkonen,

Johtajuuden puute ja siitä johtuva yleinen apatia ovat eräs perussyy Suomen heikkoon taloustilanteeseen!

Perjantai 17.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Katselin eilen syrjäsilmällä puolueiden puheenjohtajien Suurta Vaalitenttiä.

 

 

Paras osuus oli, kun neljän suurimman puolueen puheenjohtajat olivat keskustelemassa Pekka Ervastin johdolla.

 

 

Tässä puheenjohtajat ovat eilen julkistetun YLE:n uusimman galluptutkimuksen mukaisessa puolueiden suuruusjärjestyksessä:

 

 

 

 

 

juhasi1

 

 

Juha Sipilä

 

 

 

 

juhasi2

 

 

Alexander Stubb

 

 

 

 

juhasi3

 

 

Timo Soini

 

 

 

 

juhasi4

 

 

Antti Rinne

 

 

 

 

Keskustelun ydintä oli, kun Juha Sipilä totesi Suomen huonon taloustilanteen keskeiseksi syyksi yleisen apatian.

 

 

Olen Sipilän kanssa täsmälleen samaa mieltä ja olen päätynyt samaan analyysiin jo kauan sitten.

 

 

Talous on tietysti numeroita, mutta numeroiden takana on paljon inhimillistä toimintaa ja erilaisia päätöksiä.

 

 

On luonnollista, että jos taloudellisia päätöksiä tekevät ei luota maan poliittiseen johtoon, niin päädytään juuri siihen surkeuteen, joka Suomessa nyt vallitsee.

 

 

Yleinen apatia on seurausta johtajuuden puutteesta ja juuri siitä Suomessa on nyt kohta neljä vuotta saatu kärsiä – maallamme ei ole ollut Johtajaa.

 

 

Juha Sipilä osoitti eilisessä televisiokeskustelussa selkeää johtajuutta.

 

Sipilän johtajuus pohjaa liike-elämässä hankittuun kokemukseen ja olen aina todennut, että liike-elämässä pärjänneitä pitäisi saada paljon nykyistä enemmän poliittisiksi päättäjiksi.

 

 

Ensi sunnuntaina suomalaisilla on suuri mahdollisuus poistaa Suomea vaivaava johtajuuden puute ja siitä seurannut yleinen apatia:

Juha Sipilä tiimeineen vaalivoittajaksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomea vaivaa johtajuuden puute, Suomea vaivaa yleinen apatia, johtajuuden puute, apatia, Juha Sipilä, Alexander Stubb, Timo Soini, Antti Rinne,

On aika istuttaa "pussiperunat"!

Tiistai 14.4.2015 - -Esko Erkkilä-

On auttamattomasti ”myöhäjunassa” jos vasta nyt alkaa toimimaan, jotta saisi juhannusperunat omasta maasta.

 

 

Meillä tähtäys on juhannusperunoissa ja sen vuoksi olemme laittaneet varhaisperunat idätykseen jo maaliskuun puolella ja saimme hyvin itäneet varhaisperunoiden siemenperunat esikasvatukseen toissapäivänä.

 

 

 

 

varhais1

 

 

Meillä varhaisperunalajikkeita ovat mustissa laatikoissa näkyvät Siikli (vasemmalla) ja Timo (oikealla) – muovivadissa on Rosamundaa.

 

 

 

 

varhais2

 

 

Kasvualustana käytämme kasvuturpeen ja tavallisen karkeahkon soran sekoitusta.

 

Puolet 85 litran kasvuturvesäkin sisällöstä ja muovisangollinen soraa muodostavat ihanteellisen mixin kasvualustaksi.

 

 

 

 

varhais3

 

 

Siemenperunat ladotaan styroxlaatikoihin ja sitten vaan kerros kasvuturpeen sekä soran sekoitusta päälle!

 

 

 

 

varhais4

 

 

Kokemus on osoittanut, että lasiveranta on oikea paikka perunoiden esikasvatukselle.

Tämä kuva on kuvattu lasiverannan ulkopuolelta!

 

 

 

 

varhais5

 

 

Kunnollinen kastelu sekä harso laatikoiden päälle ja sitten vaan kasvux!

 

 

 

Perunat ehtivät kasvattamaan vähintään kymmensenttiset taimet Vapunpäivään mennessä ja silloin ne istutetaan lopulliselle kasvupaikalleen avomaalle.

 

 

Istuttaminen ja siihen liittyvät viljelytoimenpiteet ovatkin sitten toisen jutun aihe!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varhaisperunat, pussiperunat, perunoiden esikasvatus, Siikli, Timo, Rosamunda,

"Pirttilahti kirjoittamaan seuraavan hallituksen metsäpoliittinen ohjelma!"

Perjantai 10.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Otsikossa toistettu yleisöhuuto eilen Tampereella Sampolassa järjestetyn…

 

 

sampo1

 

 

 …Metsävaalipaneelin yleisön joukosta kuvaa sitä arvostusta, jota Keskustan kansanedustaja ja kansanedustajaehdokas Arto Pirttilahti nautti panelistien joukossa.

 

 

 

 

sampo2

 

 

Suomen Metsäkeskuksen järjestämä vaalitilaisuus keräsi lähes täyteen Sampolan auditorion.

 

 

Olin mukana tilaisuudessa.

 

 

 

Tunsin kaikki panelistit SDP:n panelistia lukuunottamatta ja täytyy todeta, että he kaikki ovat asiantuntijoita monilla alueilla ja aihepiireissä.

 

 

Esittelen panelistit kuvien kera ja olen merkinnyt kaikkien kohdalle jonkun keskeisen asian, jota kyseinen panelisti ja kansanedustajaehdokas paneelissa esitti (Olen reportterin oikeudella valinnut jokaisen sanomisista jonkun kohdan):

 

 

 

 

sampo3

 

 

Kansanedustaja Anna Kontula, Vasemmistoliitto

 

 

”Myös sellainen metsänomistus pitää olla mahdollista, että ei myy puuta.”

 

 

 

 

sampo4

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti, Keskusta

 

 

”Minulla on metsään samanlainen suhtautuminen kuin yrittäjyyteen. Pääomaverokantaan pitää saada yrittäjävähennys. Metsämaan kiinteistöveroon ehdoton EI-kanta.”

 

 

 

 

sampo5

 

 

Kansanedustaja Sofia Vikman, Kokoomus

 

 

”Tavoitteena pitää olla metsien pirstaloitumisen estäminen.”

 

 

 

 

sampo6

 

 

Minna Sorsa, Vihreät

 

 

”Vuoteen 2025 mennessä turpeen ja kivihiilen käyttäminen on kiellettävä!”

 

 

 

 

sampo7

 

 

Keijo Kaleva, SDP

 

 

”Metsäpolitiikkaan on saatava ennustettavuutta, ei ailahtelevaisuutta!”

 

 

 

 

sampo8

 

 

Timo Tukia, Perussuomalaiset

 

 

”Olisi mukavaa olla virkamies, joka sanelisi muiden omistamia soita suojelualueiksi!”

 

 

 

 

sampo9

 

 

Veli-Matti Antila, Kristillisdemokraatit

 

 

”Tiet, rataverkko ja tietoverkot on pidettävä kunnossa!”

 

 

 

****************

 

Valtaosa panelisteista totesi, että perikuntien suuri osuus metsänomistajissa haittaa metsien tehokasta käyttöä.

 

Etelä-Suomessa perikuntien osuus on 14 % metsäpinta-alasta.

On mielenkiintoista, mutta tavallista, että perikuntien omistajissa on perikuntia - perikunnat siis omistavat perikuntia!

 

 

Minna Sorsan esittämä ja yllä kerrottu vaatimus – jos se todella on Vihreiden todellinen linjaus, saattaa torpata Vihreiden hallitustien!

 

 

Mielenkiintoinen tilaisuus joka tapauksessa Sampolassa eilen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anna Kontula, Arto Pirttilahti, Sofia Vikman, Minna Sorsa, Keijo Kaleva, Timo Tukia, Veli-Matti Antila, Suomen Metsäkeskus, Sampola Tampere,

Hienossa kevätsäässä on mukava tehdä vaalikampanjaa!

Torstai 9.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Kevätsäät ovat parina viime päivänä hellineet kansanedustajaehdokkaita ja heidän tukitiimejään, kun he ovat toteuttaneet vaalikampanjoitaan.

 

 

Olen seurannut mielenkiintoista touhua lähietäisyydeltä puolueiden vaalimökeillä Tampereen Keskustorila.

 

 

Kuvakimaran aluksi muutamia kuvia keskustalaisten kansanedustajavaaliehdokkaiden viihtymisestä Keskustorilla:

 

 

 

 

keskus1

 

 

Marjo Mäkinen-Aakula Orivedeltä.

 

 

 

 

keskus2

 

 

Pilvi Kärkelä (vasemmalla) Kihniöstä ja Minna Sarvijärvi Ylöjärveltä.

 

 

 

 

keskus3

 

 

Pilvi Kärkelä (vasemmalla) seurassaan Ari Lamminmäen tukitiimin jäsen Taina Niiranen Parkanosta.

 

 

 

 

keskus4

 

 

Teuvo Hakanen Ylöjärveltä.

 

 

 

 

keskus5

 

 

Santeri Lampi Tampereelta.

 

 

 

*****************************

 

 

 

Muutamia kuvia myös muiden puolueiden kampanjailmeistä:

 

 

 

 

keskus6

 

 

Kansanedustaja Leena Rauhala, Kristillisdemokraatit

 

 

 

 

keskus7

 

 

Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Leena Kostiainen kahden perussuomalaisten kansanedustajan välissä – Martti Mölsä ja Lea Mäkipää.

 

 

 

 

keskus8

 

 

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini poikkesi 7.4.2015 Keskustan telttakatoksella, kun oli poistumassa perusuomalaisten osastolta.

 

 

Soini vakuutti Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden tukitiimin jäsen Jorma Tapaninaholle ja meille muille keskustalaisille haluavansa tehdä yhteistyötä Keskustan kanssa!

 

 

Oikeaa puhetta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marjo Mäkinen-Aakula, Pilvi Kärkelä, Minna Sarvijärvi, Taina Niiranen, Teuvo Hakanen, Santeri Lampi, Leena Rauhala, Martti Mölsä, Lea Mäkipää, Timo Soini, Leena Kostiainen, Jorma Tapaninaho,

Yhteiskuntasopimus Tampereen Tammelantorilla

Sunnuntai 29.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdottaa, että jo ennen hallitusneuvotteluja pitää solmia eri osapuolten kesken yhteiskuntasopimus.

 

 

Sain eilen toimia juontajana Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön järjestämässä vaalitilaisuudessa Tammelantorilla ja annoin kaikille läsnäolleille muiden puolueiden eduskuntavaaliehdokkaille mahdollisuuden esiintyä yhdessä keskustalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa osastollamme.

 

 

Kyseessä oli siis Tammelantorin pienimuotoinen "yhteiskuntasopimus”!

 

 

Tässä on pieni kuvakimara käydyistä keskusteluista ja keskusteluihin osallistuneista:

 

 

 

 

tori1

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari Timo Hanhilahti sekä SDP:n kaupunginvaltuutettu Johanna Loukaskorpi keskustelivat Tampereen kaupungin ajankohtaisista ongelmista.

 

 

 

 

tori2

 

 

Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen - maakuntavaltuuston jäsen - ja Keskustan yrittäjäehdokas Ari Lamminmäki kävivät mainion keskustelun Pirkanmaan asioista maakuntatasolla.

Lamminmäki ja Aaltonen pääsivät yksimielisyyteen Pirkanmaan liikenneolosuhteiden kehittämistarpeista.

 

 

 

 

tori3

 

 

Apulaispormestari Mikko Aaltonen (vasemmistoliitto) vastaa Tampereella toimintakykyä ja terveyttä- sekä ikäihmisten palveluista.

Keskustan eduskuntavaaliehdokas Raija Moilanen on Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja Mikko Aaltonen sekä Raija Moilanen kävivät hyvähenkisen keskustelun Mikko Aaltosen vastuualueelle kuuluvista asioista.

 

 

 

 

tori4

 

 

Koen, että vasemmistoliiton Ilkka Järvelä (vasemmalla) on virkaveljeni Tampereella, sillä llkka on Vasemmistoliiton keskeinen toimija kaikissa niissä aktiviteeteissa, joiden avulla Vasemmistoliitto esiintyy Tampereella.

Ilkka on varavaltuutettu, mutta usein hän istuu valtuuston kokouksissa yhdessä Keskustan kaupunginvaltuutettu Timo Vuohensillan kanssa.

Herrat löysivät Tammelantorilla helposti yhteisen sävelen Tampereen kehittämisessä.

 

 

 

 

tori5

 

 

Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Rauno Kesseli Ylöjärveltä kertoi oikeutetusti, että Ylöjärvi on panostanut yritysten hankintaan aivan toisella tavalla kuin suuruuteensa jämähtänyt Tampere.

Keskustan yrittäjä-kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta omaa henkilökohtaista kokemusta Tampereen yrmeästä suhtautumisesta pk-yrittäjyyteen, joten Kesseli ja Vuohensilta "löysivät" helposti toisensa.

 

 

 

 

tori6

 

 

Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Virve-Mari Rask ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta eivät ensimmäisessä yhteisessä keskustelussaan päässeet täydelliseen yhteisymmärrykseen työelämän haasteista.

Passitetaan yhteiselle jatkokurssille!

 

 

 

 

tori7

 


Timoja oli tänään Tammelantorilla liikenteessä harvinaisen paljon.

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Timo Tukia (oikealla) ja Keskustan eduskuntavaaliehdokas Timo Vuohensilta pääsivät hyvin yhteisymmärrykseen Suomen ajankohtaisista haasteista.

 

 

 

 

tori8

 

 

Keskustan kansanedustajaehdokas Raija Moilanen totesi, että hänen keskustelukumppaninsa vaan nuorentuvat, kun hänen keskustelukumppanikseen asettui pyynnöstäni kristillisdemokraattien Repe Mäensivu.

Hyvin Raija ja Repe kuitenkin löysivät "yhteisen totuuden"!

 

 

 

 

tori9

 


Tämän osion viimeisen keskustelun kävivät opetusalan ammattilaiset eli Keskustan Minna Sarvijärvi ja SDP:n Johanna Loukaskorpi.

Minna ja Johanna taisivat ennestään olla toisilleen tuntemattomia, mutta yhteinen sävel löytyi helposti!


 

On mainio asia, että Keskusta sai eilen olla merkittävässä sillanrakentajan roolissa eri puolueisiin kuuluvien henkilöiden välillä!

 

Keskustan peräänkuuluttamaa yhteiskuntasopimusta alueellisesti siis parhaimmillaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Vuohensilta, Timo Hanhilahti, Timo Tukia, Raija Moilanen, Minna Sarvijärvi, Ari Lamminmäki, Johanna Loukaskorpi, Virve-Mari Rask, Ilkka Järvelä, Mikko Aaltonen, apulaispormestari Mikko Aaltonen, Rauno Kesseli, Repe Mäensivu,

Pirkanmaan Yrittäjien Suuri Vaalikeskustelu paneutui yrittämisen haasteisiin perusteellisesti

Keskiviikko 25.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Palaan vielä tänään kuvakimaran merkeissä Pirkanmaan Yrittäjien 23.3.2015 järjestämän Suuren Vaalikeskustelun antiin.

 

 

Jo nyt voin todeta, että yrittäjät ja läsnä olleet kansanedustajaehdokkaat paneutuivat aihepiirin haasteisiin innolla.

 

 

 

 

pp1

 

 

Järjestäjät olivat linjanneet tilaisuuden aiheiksi neljä kattoteemaa:

 

  • Kansanedustaja – miten pelastat Suomen konkurssilta?
  • Kannustava verotus
  • Greated Tampere region (Yhteinen visio, yhteinen toiminta)
  • Molemminpuolista joustoa työelämään

 

 

 

pp2

 

 

Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili toivotti kansanedustaja Arto Pirttilahden tervetulleeksi Pirkanmaan Parlamenttiin.

 

 

 

 

pp3

 

 
Mikko Alatalo ja Veikko Kiili

 

 

 

 

pp4

 

 

Vasemmalta Olli-Pekka Tuomi, Timo Vuohensilta, Arto Pirttilahti ja Teuvo Hakanen

 

 

 

 

pp5

 

 

Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja Teuvo Hakanen

pp6

 

 

 

 

Todelliset yrittäjät – Olli-Pkka Tuomi ja Timo Vuohensilta

 

 

 

 

pp7

 

 

Pilvi Kärkelä

 

 

 

 

pp8

 

 
Kansanedustajaehdokas Ari Lamminsivu ja Keskustan Tampereen valtuustoryhmän jäsen Matti Järvinen

 

 

 

 

pp111

 

 

Alkukeskustelun jälkeen ryhmätöiden aiheiksi valikoituivat:

 

 

  • digitalisaatio
  • oppisopimusjärjestelmän uudistaminen
  • airport-strategia ja lentoyhteydet
  • yritysverotuksen kehittäminen
  • yrittäjät neuvottelupöytiin

 

 

 

pp10

 
Ryhmätöiden tiimellyksessä Arto Pirttilahti (keskusta) ja Pauli Kiuru (kokoomus)

 

 

 

 

pp11

 

 

Mikko Alatalo on tässä kirjoittamassa omaa ideaansa ryhmätyöplakaatille, ei suinkaan töhrimässä tussilla Harri Jaskarin silmäkulmaa!

 

 

 

pp12

 

 

Suuren Vaalikeskustelun loppupäätelmä oli

 

 

Pidetään Pirkanmaa avoinna

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Yrittäjät, Pirkanmaan Parlamentti, Olli-Pekka Tuomi, Arto Pirttilahti, Mikko Alatalo, Pilvi Kärkelä, Teuvo Hakanen, Timo Vuohensilta, Ari Lamminmäki, Matti Järvinen,

Pirkanmaan Yrittäjien Suuressa Vaalikeskustelussa esitettiin raikkaita mielipiteitä Suomen tilanteen korjaamiseksi

Tiistai 24.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Yrittäjät järjestivät maanantaina 23.3.2015 Tampereen Pakkahuoneella kaikille avoimen Suuren Vaalikeskustelun – Pirkanmaan Parlamentin.

 

 

Olin paikalla, sillä nelikymmenvuotisesta palkkatyöstäni huolimatta luotan yrittäjyyteen!

 

 

 

 

 

parla1

 

 

Pirkanmaan Parlamentin teknisessä toteuttamisessa oli mallina käytetty brittiparlamenttia, sillä…

 

 

 

 

parla2

 

 

…paneeliyleisöstä katsellen vasemmalla istuivat kansanedustajaehdokkaat…

 

 

 

 

parla3

 

 

…ja oikealla pirkanmaalaiset yrittäjät.

 

 

 

 

parla4

 

 

Pirkanmaan Parlamentin puhemiehenä toimi Merja Ryöppy…

 

 

 

 

parla5

 

 

…ja jotta puheenvuorot pysyivät annetuissa aikarajoissa, paikalla oli myös konginkumauttaja!

 

 

 

 

On tutkittu, että Pirkanmaan vaalipiirissä Keskustalla on eniten yrittäjäehdokkaita ja tässä eräiden heidän sanomisistaan lyhyet sitaatit:

 

 

 

 

parla6

 

 

Olli-Pekka Tuomi:

 

 

”Perustulo kohdennettava yrittäjille”

 

 

 

 

parla7

 

 

Arto Pirttilahti:

 

 

”Yhteenkään syrjäytyneeseen nuoreen ei ole varaa”

 

 

 

 

parla8

 

 

Mikko Alatalo:

 

 

”Ei kaikkien ole pakko tulla Tampereelle”

 

 

 

 

parla9

 

 

Pilvi Kärkelä:

 

 

”Vanhemmuuden kustannukset on jaettava kaikkien yritysten kesken”

 

 

 

 

parla10

 

 

Teuvo Hakanen:

 

 

”Uusi vero ulkomaisille autoilijoille, jotka ajavat rahtia Suomessa”

 

 

 

 

parla11

 

 

Jouni Ovaska:

 

 

”Koeaikojen pidentäminen ja määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen”

 

 

 

******************

 

 

Kaikesta aisti, että pirkanmaalaiset yrittäjät uskovat huomiseen, vaikka maan taloustilanne onkin nykyhallituksen aikana ajautunut heikkoon kuntoon.

 

 

Tuntui, että yrittäjät luottavat Keskustan teemaan

 

 

Suomi kuntoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Yrittäjät, Pirkanmaan Parlamentti, Olli-Pekka Tuomi, Arto Pirttilahti, Mikko Alatalo, Pilvi Kärkelä, Teuvo Hakanen, Jouni Ovaska, Timo Vuohensilta, Ari Lamminmäki,

Connemararuuna Paawo vauhdittaa Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden matkaa Arkadianmäelle

Maanantai 16.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Sain viime lauantaina seurata, kun Keskustan tamperelainen eduskuntavaaliehdokas Timo Hanhilahti ja Viitaniemen Ratsutilan connemararuuna Paawo kyyditsivät lapsia Tampereella Lielahden Citymarketin paikoitusalueella.

 

 

 

 

paawo1

 

 

Connemara-hevosrotu on kotoisin länsi-Irlannista Connemaran alueelta – connemara-hevonen on suurikokoinen poni.

 

 

Connemarat ovat koko perheen hevosia ja niiden kookkaan koon ansiosta ne sopivat myös aikuisten ratsastamiseen.

 

******************

 

 

Vuonna 1996 syntynyt connemararuuna Paawo kertoo itsestään näin:

 

 

”Olen melkein teini-iän ohittanut harmaantunut harrasmies. Olen asunut koko ikäni Viitaniemen Ratsutilalla Teiskossa ja hyvin olen viihtynyt.

 

Rakasta syömistä yli kaiken ja mielestäni pieni pyöreys korostaa komeuttani. Siitä huolimatta on kivaa olla töissäkin ja esteiden hyppäämisestä innostun erityisesti!

 

Työnkuvaani kuuluu antaa ihmisille elämyksiä hevosen selässä ja opettaa heitä tekemään meidän kanssa yhteistyötä.

 

Tule Sinäkin kokeilemaan!”

 

 

*****************

paawo2

 

 

Kaikesta näkee, että Tampereen ex-apulaispormestarin ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden yhteistyö Paawon kanssa sujuu hyvin.

 

 

 

 

paawo3

 

 

Oli helppo havaita, että Paawon saapumista Lielahden Citymarketin paikoitusalueelle odotettiin - varustautuminenkin oli kohdallaan eli yhteinen ratsastuskypärä!

 

 

 

 

paawo4

 

 

Paawolla ratsastaminen on turvallista, sillä mukana on aina kaksi avustajaa!

 

 

 

 

*******************

 

 

Kuulin luottamuksellisen tiedon, että Paawo tarjoaa ilmaisia ratsastuspalvelujaan Tampereella taas lauantaina 21.3.2015 – kannattaa seurata kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden nettisivuja ja hänen facebook-sivujaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: connemara, connemaraponi, connemara-hevonen, connemara-hevonen Paawo, Timo Hanhilahti, kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahti, Viitaniemen Ratsutila, Teisko, Viitaniemen Ratsutila Teisko,

Eduskunnassa tehtiin viimeisellä istuntoviikolla yksi erittäin järkevä päätös

Lauantai 14.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Eduskunta päättää neljä vuotta kestäneen istuntokautensa tänään.

 

 

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma luonnehti eilen eduskunnan viimeistä istuntoviikkoa, että ”aitaa on jossain määrin kaatunut”!

 

 

Arvostan kuitenkin eduskunnan tai täsmällisesti ilmaistuna eduskunnan kansliatoimikuntaa, kun se viimeisellä istuntoviikolla päätti, että eduskunta on tästä eteenpäin savuton työpaikka.

 

 

Eduskunnan kansliatoimikunnan muodostavat puhemiehet sekä neljä jäsentä – kaikilla jäsenillä on varajäsen.

 

 

Tänään työnsä päättävän kansliatoimikunnan jäsenet ovat:

 

  • puhemies Eero Heinäluoma, SDP
  • ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi, kokoomus
  • toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti, perussuomalaiset
  • kansanedustaja Heikki Autto, kokoomus
  • kansanedustaja Jouni Backman, SDP
  • kansanedustaja Pietari Jääskeläinen, perussuomalaiset
  • kansanedustaja Timo Kalli, keskusta

 

Varajäsenet:

  • kansanedustaja Johanna Karimäki, vihreät
  • kansanedustaja Mikaela Nylander, RKP
  • kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen, vasemmistoliitto
  • kansanedustaja Leena Rauhala, kristillisdemokraatit

 

 

Kiitän eduskunnan kansliatoimikuntaa järkevästä päätöksestä ja toivon, että myös kaikilla muilla työpaikoilla tehtäisiin samanlainen päätös!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puhemies Eero Heinäluoma, ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi, toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti, Heikki Autto, Jouni Backman, Pietari Jääskeläinen, Timo Kalli, Johanna Karimäki, Mikaela Nylander, Aino-Kaisa Pekonen, Leena Rauhala, savuton työpaikka

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »