MTK:n traktorimarssilla saatiin paljon aikaanSunnuntai 11.12.2016 - -Esko Erkkilä- Olin mukana MTK:n traktorimarssilla Helsingin Senaatintorilla 11.3.2016.
Maataloustuottajien suurmielenosoitukseen osallistui yli 5.000 viljelijää ja 700 traktoria.
Viestimme otettiin vakavasti ja siitä kertoo jo sekin, että paikalla olivat pääministeri Juha Sipilä, silloinen valtiovarainministeri Alexander Stubb sekä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.
Traktorimarssi sai yleisen hyväksynnän, sillä ruoka on niin lähellä jokaista suomalaista, että sen tuottamisen ongelmista ovat kaikki suomalaiset kiinnostuneita.
Suurmielenosoituksesta tällä saitilla kertovat raporttini löytyvät, kun googlaa ”Esko Erkkilä traktorimarssi”.
Mitäkö traktorimarssista jäi käteen?
Siitä jäi viljelijöille paljonkin ja saimme kuulla traktorimarssin tuloksista yhteenvedon perjantaina 9.12.2016 pidetyssä MTK-Pirkanmaan syyskokouksessa.
En toista oheisessa kuvassa yksilöityjä tuloksia, mutta totean niiden olevan yhteisarvoltaan yli 90 miljoonaa euroa.
Kiitokset MTK:lle traktorimarssin järjestämisestä, sillä se havahdutti päättäjät tajuamaan sen tilanteen, johon elintarvikkeidemme alkutuotantoa oltiin ajamassa.
Kiitokset myös Juha Sipilän johtamalle hallitukselle, joka osasi nähdä ”ajan merkit” ja ryhtyi toimenpiteisiin suomalaisen ruuantuotannon alasajon lopettamisessa.
Kuntavaalit 9.4.2017 ovat seuraava virstanpylväs, jolloin jokaisen suomalaisen velvollisuus on äänestyskopin hiljaisuudessa tehdä sellaisia päätöksiä, että suomalaisen ruuantuotannon edellytykset turvataan.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK, MTK-Pirkanmaa, traktorimarssi, traktorimarssi 11.3.2016, MTK:n traktorimarssi, pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Alexander Stubb, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, kuntavaalit 9.4.2017, |
||||||||||||||||||
Quinta da Avessadan viinitilan museo Douron viinialueen sydämessä Favaioksessa...Lauantai 10.12.2016 - -Esko Erkkilä- …oli tiistai-päivän 4.10.2016 kolmas kohde agrologimatkallamme syyskuussa Portugaliin.
Oppaanamme ja isäntänämme täälläkin oli edellispaikan isäntä mosanbikiläissyntyinen Don Mitu, jonka kanssa tässä peukutan.
Museon esitteessä todetaan, että vierailija on täällä ystävä ja siltä se myös tuntui.
Tässäkin muuten valmis slougan suomalaisilla matkailuyrityksille:
"Meillä olet ystävä!"
Don Mitu kertoi, että museorakennus on rakennettu sata vuotta sitten ja siellä pyritään säilyttämään alueen viininvalmistuksen perinne, mutta huomioidaan myös se interaktiivinen kehitys, jolla viininvalmistusta on kehitetty ja kehitetään!
Täällä näimme matkamme aikana ensimmäisen kerran viininkorjuuseen liittyvää todellista perinnettä, kun esittelyhuoneessa muutama miesnukke oli polkemassa viinirypäleitä – tosin kuiviltaan ja ilman rypäleitä.
Viinitilan omistaja löi tahtia viininpolkijoille.
Mutta sitten pääsi ryhmämme vauhtiin ja ensimmäiset viininpolkijamme ammeeseen!
****************
Tahtia löivät hanuristi sekä rumpali…
…ja katsojilla oli hauskaa!
Ja sitten jalkojen pesulle!
***************
Ovi seuraavaan huoneeseen avattiin…
…ja nyt pääsimme asiaan eli maistelemaan Moscatel-aperitiiviviiniä!
Paljon jäi Moscatel-viiniä tynnyreihin,…
…kun jatkoimme matkaamme kohti majapaikkaamme Vila Realia!
-Esko Erkkilä-
|
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Lda -matkatoimisto, Quinta da Avessada, Quinta da Avessadan viinitila, Favaios, Moscatel, Moscatel-viini, viininpoljenta, Douro, Douro-laakso, Douro-joki, |
||||||||||||||||||
"Lounas Pinhaossa"Perjantai 9.12.2016 - -Esko Erkkilä- Otsikossa toistamani lause kuului Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme ennakko-ohjelmaan tiistaille 4.10.2016.
Muistiinpanoissani se hieman laajenee, kun oppaamme totesi muistiinpanojeni mukaan, että kyseessä on perinteinen pohjois-portugalilainen lounas.
No, katsotaan pienen kuvakertomuksen avulla, että mitä oli perinteinen pohjois-portugalilainen lounas:
Lounaspaikkamme sijaitsi Favaijos-nimisellä paikkakunnalla – paikkakunta on pieni, sillä siellä on ainoastaan n. 1.500 asukasta ja paikkakunnan pinta-ala on vain hieman yli 21 neliökilometriä.
Lounaspaikkamme sijaitsi merenpinnasta 600 metrin korkeudessa – kylässä on 1.000 hehtaaria Muscatel-viinitarhoja.
Moscatel on portviinin kaltainen viini ja kylässä tuotetaan sitä n. 30 miljoonaa pulloa vuosittain.
Sitten muutamia kuvia varsinaisesta lounasruokailusta – siitä on paljon opittavaa suomalaisille ravintoloille ja niille, jotka haluavat tehdä rahaa turistien avulla:
Nousimme bussista ja meitä tervehti korvia huumaavalla musiikilla tilan viihdeorkestari.
Viihdeorkesteri johdatteli meidät varsinaisen lounaspaikkamme pihamaalle.
Asiaan kuului, että tervetuliaisjuomana oli tilan moscatel-viini.
Pihamaalta oli hulppeat näkymät tilan viiniviljelyksille.
Oppaamme Mika Palo oli valmistellut meitä toteamalla, että tilanomistaja muistuttaa ulkonäöltään ja esiintymiseltään Mr. Bean´a ja siinä oppaamme luonnehdinta osui täsmälleen oikeaan.
Oppaamme valmisteli meitä myös siitä, että tilanomistajan kakkosmies on myös melkoinen taitaja.
Vakuutuimme tästä, sillä Mosambicissa syntynyt Don Mitu (keskellä) esitteli lounaan yhteydessä nautitut viinit. Lisäksi hän kertoi tarinan viini-sanan synnystä. Tarinan pääosissa olivat Olympos-jumalien lisäksi ihmisen viisi aistia, joilla viinin voi havaita.
Aistimukset ovat;
*******************
Pöydällä oli meitä odottamassa useita viinilaatuja:
**************
Lautasemme ja viinilasimme olivat tyhjät, mutta pian ne alkoivat täyttyä.
Riistamakkaraa, paneroitua turskaa ja possunlihapaloja.
Voimakasta vihanneskeittoa, jonka saatesanoiksi Don Mitu evästi;…
… ”Voimia töihinne ja harrastuksiinne!”
Ruokailun edetessä Don Mitu esitteli eri ruokalajien kanssa nautittavat viinit.
***************
Jälkiruokapöytä oli vapaassa käytössä…
…ja valittavana oli useita eri vaihtoehtoja:
***************
Musikantit viihdyttivät meitä jälkiruokaan ehdittyämme. He tykkäsivät, jos heidän vyölaukkuunsa sujautti euron tai pari!
Musikanttiseurueeseen yhtyi myös viehättävä hanuristi…
…ja hän sekä tarjoilijat toivottivat meille hyvää matkaa seuraavaan kohteeseen…
…jonka paikallisoppaana jatkoi Don Mitu, mutta siitä joskus toiste – ehkä jo huomenissa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Lda -matkatoimisto, Pinhao, moscatel, moscatel-viini, Favaijos, pohjois-Portugali, Portugal, Don Mitu, viininmaistajaiset, Douro, |
||||||||||||||||||
Sopuisaa ja rakentavaaTorstai 17.11.2016 - -Esko Erkkilä- Eläkeliitto on Suomen suurin eläkeläisjärjestö.
Järjestöllä on lähes 130.000 jäsentä, 20 piiriä ja 403 paikallisyhdistystä.
Sain Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen syyskokouksessa 24.10.2016 luottamuksen toimia yhdistyksemme puheenjohtajana myös vuonna 2017 – kiitokset luottamuksesta!
Eläkeliiton Pirkanmaan piirin syyskokous pidettiin eilen Ikaalisissa suuren yksituumaisuuden merkeissä.
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksellä oli jäsenmäärään perustuen kolme edustajapaikkaa piirikokouksessa ja tässä me vasemmalta luetellen olemme:
Piirimme puheenjohtaja Reijo Herranen avasi kokouksen ja hänet valittiin jatkamaan piirin puheenjohtajana myös ensi vuonna.
Kokouksen puheenjohtajana toimi Juhani Hakala Ikaalisista ja sihteerinä piirimme toiminnanjohtaja Elina Paukkunen.
Eino Anttila Eläkeliiton Sydän-Hämeen yhdistyksestä toimii Pirkanmaan ja Satakunnan piirien yhteisenä edustajana Eläkeliiton liittohallituksessa – Anttila on kotoisin Pälkäneeltä.
Kokousväen huolena – ei toki päällekaatuvana huolena – oli monien järjestöjen huoli eli huoli taloudesta ja näihin kysymyksiin Eino Anttila vastaili parhaan tietonsa mukaan.
Piirin talouden kulmakivi on ollut ja on vielä myös nyt Joululehti, mutta printtimedian vaikeuksien myötä kulmakivemme on murentumassa.
Kokousväen murheena oli bisnesmaailmasta tuttu ilmiö eli se, että ”pääkonttorin” eli Liiton kustannusrakenne koetaan kentällä liian raskaaksi.
Kokousväki muistutti puheenvuoroissaan, että järjestö on kuin puu, jonka juuret ovat sen tärkein osa ja juuret ovat järjestössämme ne 403 paikallisyhdistystä.
Toivottavasti järjestöväen mielipide tavoittaa myös uuden toiminnanjohtajamme ja päästään tehostamaan Liiton toimintaa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taloushuolet, sopuisaa ja rakentavaa, |
||||||||||||||||||
Sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta!Tiistai 15.11.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n syyskokous torstaina 10.11.2016 oli hieno kokemus, sillä kokous oli keskusteleva, sopuisa ja eteenpäinkatsova.
Sääntöjen mukaan syyskokouksen puheenjohtajana toimii kunnallisjärjestön puheenjohtaja eli se tiesi minulle lähes viisituntisen kokouksen puheenjohtajuutta.
Lämmitti, kun sain kokouksen jälkeen muutaman kommentin, että olin onnistunut kokouksen puheenjohtajana hyvin.
Henkilövalinnat ovat aina syyskokousten suola ja niin myös meidän kokouksessamme.
On mukava todeta, että puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kunnallisjärjestön sihteerin valinnassa syyskokouksemme oli yksimielinen.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Juva, sihteeriksi Raija Moilanen ja sain kolmannen vuoden jatkopestin kunnallisjärjestömme puheenjohtajaksi.
Syyskokouksemme lopuksi uusi johtokunta kokoontui yhteiskuvaan ja tässä eturivissä vasemmalta Raija Moilanen, Johannes Jonov, Aino-Riikka Simula ja Raija Kytöharju.
Takarivissä vasemmalta lukien minun rinnallani kunnallisjärjestömme kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi, Toivo Aura, Matti Järvinen, Joonas Soukkio, Lotta Järvinen, Vilhartti Hanhilahti, Tero Saarinen ja Mikko Kriikku.
Kuvasta puuttuu uusi varapuheenjohtajamme Antti Juva ja kuvassa oleva Joonas Soukkio ei ollut edes ehdolla, mutta hänet valittiin pari päivää myöhemmin Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen jäseneksi – Joonas ryhtyy mitä ilmeisimmin meillä hoitamaan sähköistä maailmaa!
Vuosi 2017 tulee olemaan vahva vaalivuosi, sillä huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien lisäksi ensi vuonna on tehtävä vahvasti töitä tammikuussa 2018 järjestettävien presidentinvaalien tiimoilta ja varsinkin maakuntavaalien tiimoilta, jotka järjestetään samana päivänä kuin presidentinvaalien ensimmäinen kierros eli 28.1.2018!
Työtä siis riittää ja kaikkien vaalien osalta Keskustan näkymät ovat valoisat!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskusta Tampereella, Tampereen Keskusta, Kokemusta ja nuoruutta, kuntavaalit 9.4.2017, presidentinvaalit 28.1.2018, maakuntavaalit 28.1.2018, |
||||||||||||||||||
Vain kaksi puolusti ratikkaa!Tiistai 8.11.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistyksen eilen järjestämillä Maanantaimarkkinoilla väkimäärää harvensi alkutalven ensimmäinen pakkanen ja erityisesti se hyytävä tuuli, joka Tampereella eilen puhalsi.
Talvisista olosuhteista huolimatta Keskustan telttakatoksella kävi melkoinen vilske, sillä kaupunkilaiset halusivat kuulla Keskustan kannan Tampereen ratikkaan.
Järkiratikkalaisena oli mukava kuulla kaikkia niitä kannustavia keskusteluja, joita me järkiratikkalaiset saimme kuulla.
Korviini sattui ehkä kolmensadan vieraamme joukosta vain kahden henkilön ilmaisema ratikkaa puolustava puheenvuoro!
Herää aiheellinen kysymys, että ratikkafanaatikot eivät ole kuunnelleet kaupunkilaisten tuntoja tai sitten he ovat umpikuuroja.
Koleasta pakkassäästä ja vinhasta tuulesta huolimatta telttakatoksellamme oli koko päivän vilkasta.
Telttakatoksellamme oli paljon aktiivisia Tampereen keskustalaisia kertomassa Keskustan tuntoja ja kuuntelemassa tamperelaisten toiveita.
Liitän tähän kuvan vain kahdesta aktiivisesta talkoolaisestamme eli…
…Rachel Njambista sekä Johannes Jonov´sta, jotka molemmat ovat Keskustan listoilla ehdolla ensi vuoden kuntavaaleissa.
Molemmat osaavat tarttua talkoolaisina asioihin telttakatoksella ja se kertoo, että he osaisivat tarttua oikeisiin asioihin myös kunnallisina luottamushenkilöinä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Torikauppiasyhdistys, Maanantaimarkkinat, Maanantaimarkkinat Tampereen Keskustorilla, Tampereen Keskustan kuntavaaliehdokkaat, |
||||||||||||||||||
Eilisen paras uutinen!Tiistai 1.11.2016 - -Esko Erkkilä- Minulla oli eilen kolme palaveria ja kaikki ne ajoittuivat alkamisajaltaan iltapäiväneljään ja sen jälkeen.
Kun menin päivän kolmanteen palaveriin klo 19.00, niin minulta arvuuteltiin, että mikä on päivän paras uutinen.
Olin sen verran tietoinen päivän poliittisista kokouksista ja vastasin kyselijöille, että taitaa kyse olla 3,2 miljoonasta eurosta!
Osuin oikeaan, sillä vasta silloin kuulin, että Tampereen kaupunginhallitus on päivällä päättänyt olla myöntämättä 3,2 miljoonaa euroa läpikotaisin homehtuneen tavara-aseman siirtoon!
*****************
Tampereen vanha tavara-asema piti siirtää 24 metriä nykyiseltä paikaltaan, jotta tavara-aseman paikalle voitaisiin rakentaa Ratapihankatu ilman mutkia.
Tässä muutamia kuvia vanhasta tavara-asemasta – kuvat olen ottanut viime viikolla.
Kuvista saa selvän käsityksen siirtourakan mahdottomuudesta, sillä vanha ja heikkokuntoinen homehtunut tiilirakennus ei olisi kestänyt siirtoa.
Tampereen päättäjille uskoteltiin aluksi, että siirto maksaisi 700.000 euroa, mutta lukuisten hinnantarkistusten jälkeen on päädytty siihen, että kustannusarvio olisi 3,2 miljoonaa euroa. Olin ”avaamassa” siirtourakan tarjouskuoria, sillä homman käytännön peräänkatsojana olisi ollut Tampereen Infra Liikelaitos.
Jätin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.6.2016 eriävän mielipiteeni siirtourakan hyväksymisestä. Eriävä mielipiteeni on kirjattu pöytäkirjaan aivan oikein ja se kuuluu näin:
"Vanhan tavara-aseman siirtoasia pitää palauttaa kaupunginhallitukselle uuteen valmisteluun ja sen syynä on kaupunginhallituksen 14.4.2016 asettaman tavoitehinnan ylittyminen kaksinkertaiseksi."
Päättäjät vitkuttelivat selkeän esitykseni toteuttamista yli neljä kuukautta, mutta eilen asia sai minulle mieluisan lopun.
********************
Vastuuttoman siirtourakkasuunnitelman syynä oli se adressi, jonka allekirjoitti 1.978 henkilöä – he vaativat tavara-aseman säilyttämistä.
Adressi ja sen allekirjoittajat löytyvät, kun googlaa: ”Adressi Tampereen vanha tavara-asema”!
On helppo taskulaskimella laskea, että 3,2 miljoonan euron siirtokustannus tulisi hoidettua, jos jokainen adressin allekirjoittaja maksaisi 1.618,80 euroa! On luonnollista, että kukaan ei pystyi takaamaan, että olisiko tavara-asema ehjä siirron jälkeen.
Kiitän Tampereen kaupunginhallitusta järkevästä päätöksestä ja hieman pahoittelen niiden järkevien tamperelaisvaltuutettujen asemaa, kun nyt he eivät pysty kaupunginvaltuuston kokouksessa kertomaan mielipidettään kehnosta hankkeesta.
Hyvä kuitenkin edes näin!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
6 kommenttia . Avainsanat: Vanha tavara-asema, Tampereen Vanha tavara-asema, Vanhan tavara-aseman siirtäminen, Vanhan tavara-aseman säilyttäminen, Vanha tavara-asema polttelee tamperelaispoliitikkojen kynsiä, Esko Erkkilän eriävä mielipide, |
||||||||||||||||||
"Potilas" -termin yksipuolisella käyttämisellä terveydenhoitojärjestelmä syyllistyy asiakkaiden alistamiseenSunnuntai 30.10.2016 - -Esko Erkkilä- Omaan jonkinlaista kokemusta terveydenhoitojärjestelmän tavasta käyttää asiakkaistaan ”potilas”, ”asiakas” tai ”veronmaksaja” termejä.
Olen ottanut asiaan kantaa monesti ja pääsääntöisesti kannatan termin ”asiakas” käyttämistä.
Minulle suoritettiin vuonna 2001 eturauhassyöpäleikkaus ja en ole edes heti leikkauksen jälkeen kokenut itseäni potilaaksi.
Koen itseni potilaaksi, jos olen sidottu potilassänkyyn, jota hoiturit työntelevät sairaalan käytävillä, mutta omin jaloin sairaalassa tai terveyskeskuksessa liikkuessani olen terveydenhuollon asiakas. Olen hoitureiden ja lääkäreiden työnantaja ja työnantajalla on vahvat oikeudet työläisiään kohtaan.
Osallistuin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen eturauhassyöpäryhmän tukihenkilönä viime perjantaina eli 28.10.2016 Tampere-talossa järjestettyyn…
….Kansallinen syöpäkeskus-seminaariin, jossa käsiteltiin laaja-alaisesti Suomeen suunnitellun Kansallisen syöpäkeskuksen perustamiseen liittyviä kysymyksiä.
Käytin seminaarin eräässä keskusteluosiossa yleisöpuheenvuoron, jossa totesin, että ”potilas”-termin käyttäminen on alistava ilmaisu syöpäpotilaista ja yleensäkin potilaista.
Totesin, että ”asiakas” –termin käyttäminen terveydenhuoltopalvelujen käyttäjistä – myös syövänhoitoon liittyvien palvelujen käyttäjistä – olisi oikein.
Sain seminaarissa laajaa kannatusta järjestöedustajilta, mutta toki oli murheellista todeta, että syövänhoitoon osallistuvat professorit, erikoislääkärit ja monet sairaanhoidon ammattilaiset suhtautuivat puheenvuorooni nuivasti.
Sain kokea nuivan kohtelun seminaarimme ruokajonossa, jossa terveydenhuollon ”ammattilaiset” kommentoivat häpeämättömästi esitystäni minun kuulteni mm. siten, että he ovat asiakkaita Prisman kassajonossa, mutta potilaat eivät ole heille asiakkaita!
Käsittämätöntä asiakkaiden aliarviointia!
Koen suureksi voitokseni sen, että STM:n lääkintöneuvos Jaakko Yrjö-Koskisen seminaarista heti tuoreeltaan laatimassa muistiossa kerrotaan puheenvuorostani näin:
KeskusteluaEsko Erkkilä, Pirkanmaan Syöpäyhdistys
Kiitän sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Jaakko Yrjö-Koskista nopeasta muistion toimittamisesta ja siitä, että hän on laatimassaan muistiossa aivan oikein pystynyt tiivistämään sanomani!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-talo, Kansallinen Syöpäkeskus, STM. lääkintöneuvos Jaakko Yrjö-Koskinen, potilas on alistava, asiakas on tasa-arvoistava, asiakas on potilasta kunnioittava, asiakas -termi on kunnioittva, potilas-termi on alistava, potilas on alistava termi, |
||||||||||||||||||
Ratikkakysymys on lamaannuttanut Tampereen kaupungin päätöksentekokyvynLauantai 22.10.2016 - -Esko Erkkilä- Ratikkakysymys on Tampereen kaupungille kohtalonkysymys, sillä ratikalle myönteinen ratkaisu romuttaisi Tampereen kaupungin talouden vuosikymmeniksi.
En kuitenkaan osaa heitellä tuhkaa päälleni, jos nykyiset päättäjät kaikesta huolimatta päättävät tehdä päätöksen, joka on tuhoamassa Tampereen kaupungin talouden.
Ensi vuoden huhtikuussa valittava uusi kaupunginvaltuusto joutuisi haastavan tilanteen eteen, kun sen olisi nopealla tahdilla tehtävä ratkaisuja, joilla Tampereen kaupungin talous saataisiin nousu-uralle.
Päätöksenteko saattaisi olla helppoakin, sillä tuskin uuteen valtuustoon valittaisiin montaakaan ratikkaa kannattanutta.
Nopein tapa tehdä positiivisia päätöksiä olisi se, että vanhan kaupunginvaltuuston tekemä ratikkapäätös kumottaisiin ja otettaisiin veronmaksajien piikkiin kaikki ne kustannukset, joilla onneton ratikkapäätös on lokakuussa tai marraskuussa 2016 tehty.
Päätöksessä palaisi veronmaksajien rahoja 10 miljoonan euron suunnittelukustannusten lisäksi ehkä 15 – 20 miljoonaa euroa, mutta se olisi pieni kustannus siihen verrattuna, että annettaisiin toteutua miljardin euron suuruinen virheinvestointi.
*******************
Mutta palaan siihen Tampereen kaupungin päätöksentekokyvyn lamaantumiseen!
Esimerkkejä on useita, mutta otan tarkempaan tarkasteluun Tampereen vanhan tavara-aseman purkamisen tai kuten jotkut suuria kustannuksia ihannoivat tapaavat sanoa Tampereen vanhan tavara-aseman siirtämisen.
Tampereen vanha tavara-asema on läpilahonnut ja läpihomehtunut rakennus, joka sijaitsee erään vilkkaimmaksi suunnitellun liikenneväylän esteenä.
Kaavoituksen alkuvaiheessa vanhan tavara-aseman siirron kustannuksiksi kerrottiin luottamushenkilöille 700.000 euroa ja kaavoituspäätös tehtiin tähän tietoon perustuen.
Kustannukset ovat kohonneet eri vaiheissa ja nykyinen kustannus paljastui, kun me Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenet avasimme 22.6.2016 tarjouskuoret, joilla eri toimijat sitoutuivat huolehtimaan vanhan tavara-aseman siirrosta.
Halvin tarjous oli Lemminkäinen Infra Oy:n tekemä ja sen hinta oli 2.632.000 euroa (alv 0 %).
Veronmaksajien maksamaan hintaan tulisi lisäksi n. 200.000 euroa erilaisia konsulttikustannuksia sekä Tampereen Infra Liikelaitokselle siirtourakan hallinnoinnista ja koordinoinnista n. 400.000 euroa.
Näin siirtourakan kokonaiskustannukseksi muodostuisi – ei suinkaan 700.000 euroa – vaan 3,2 miljoonaa euroa. Tyypillinen tapaus, jolla Tampereen tapaan alkuperäinen kustannus lähes viisinkertaistuisi!
On luonnollista, että kukaan ei takaisi, että vanha tavara-asema pysyisi koossa siirto-urakan aikana ja sen jälkeen!
Tiesin, että vanhan tavara-aseman siirtoon kaupunginhallituksen mandaatti olisi max. 2,0 miljoonaa euroa, joten kaupunginhallitus ei pystynyt päättämään noin kalliista siirtämisestä vaan asia siirtyisi kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunta teki tämmöisen päätöksen
* että tavara-aseman siirtourakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt Lemminkäinen Infra Oy (y-tunnus 2138243-1) 2 632 000 euron (alv 0 %) urakkahinnalla,
* että vs. toimitusjohtaja Milko Tietäväinen oikeutetaan allekirjoittamaan sopimus,
* että tämä päätös sitoo kaupunkia vasta, kun urakkasopimus on allekirjoitettu,
*että sopimus voidaan tehdä vain, jos kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle tarvittavan lisärahoituksen ja
*että hankinta keskeytetään, jos kaupunginvaltuusto ei myönnä hankkeelle lisärahoitusta.
Jäsen Esko Erkkilä ilmoitti eriävän mielipiteen, joka liitettiin pöytäkirjaan.
***************
Eriävä mielipiteeni on kirjattu kaikkien nähtäväksi Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjaan 22.6.2016 ja kuuluu näin:
”Vanhan tavara-aseman siirtoasia pitää palauttaa kaupunginhallitukselle uuteen valmisteluun ja sen syynä on kaupunginhallituksen 14.4.2016 asettaman tavoitehinnan ylittyminen kaksinkertaiseksi.”
***************Valitettavasti kaupunginhallituksen 14.4.2016 pidetyn kokouksen pöytäkirjat ovat jo kadonneet netistä, en pysty suorasanaisesti dokumentoimaan silloin kaupunginhallituksessa tehtyä päätöstä, mutta päätös oli sellainen, että vanhan tavara-aseman siirrolle kaupunginhallitus myönsi tuolloin 1,6 miljoonaa euroa. **************
Kun kaupunginhallituksen rahkeet eivät yllä 3,2 miljoonan euron suuruisen kustannuksen hyväksymiseen, on kaupunginhallituksen tuotava asia Tampereen kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Halusin eriävällä mielipiteelläni varmistaa, että läpihomehtuneen rakennuksen siirto tulisi poliittisen vastuun piirissä toimivien kaupunginhallituksen jäsenten päätettäväksi.
**************
Nyt pääsemme tässä esimerkkitapauksessa siihen, että Tampereen kaupungin päätöksenkyky on lamaantunut, sillä vieläkään (runsaan neljän kuukauden tussaroinnin jälkeen) Tampereen kaupunginhallitus ei ole pystynyt tekemään Tampereen kaupunginvaltuustolle esitystä, että ehdottaako sen vanhan tavara-aseman siirtämistä 3,2 miljoonan euron hinnalla vai eikö! Netistä on helppo tarkistaa, että asia on ollut kaupunginhallituksessa virallisesti esillä 15.8.2016, mutta siitä ei silloin eli yli kaksi kuukautta sitten saatu aikaan päätöstä eli kuten jo tämän jutun otsikossa totean, ratikka on lamaannuttanut Tampereen kaupungin päätöksentekokyvyn.
Päätösesityksellä olisi kiire, sillä vanhan tavara-aseman purkamisesta tai mutkan tekemisestä katuun sen kohdalla tai tavara-aseman epävarman siirron aloittamisella olisi todellinen kiire. Kiire sen vuoksi, että jos päättäjät eivät sittenkään halua lähteä epävarmaan siirtourakkaan, on laitettava käyntiin kaavaprosessi, joka todennäköisine valitusaikoineen veisi ainakin pari vuotta. Vitkuttelu päätöksenteossa on toisaalta ymmärrettävää, sillä kukapa poliittisesti vastuullinen henkilö uskaltaisi sijoittaa kaupungin varoja 3,2 miljoonaa euroa epävarmimmista epävarmimpaan huuhaa-hommaan!
Varteenotettava vaihtoehto mielestäni olisi, että vanha tavara-asema purettaisiin ja sen jätökset kuljetettaisiin Tarastenjärven kaatopaikalle.
Kansalaiset odottavat, että Tampereen kaupunginhallitus pystyisi tekemään Tampereen kaupunginvaltuustolle edes jonkinlaisen päätösehdotuksen!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
4 kommenttia . Avainsanat: Ratikka on vienyt Tampereen kaupungin päätöksentekokyvyn, vanha tavara-asema, vanhan tavara-aseman purkaminen, vanhan tavara-aseman siirtäminen, |
||||||||||||||||||
Vai ettäkö ihan pomo!Perjantai 21.10.2016 - -Esko Erkkilä- Minulla on ollut aavistus ja jonkinmoinen tietokin, että median edustajat seuraavat näitä nettisivujani.
Totean tässä taas kerran, että se sopii minulle. Jos tekstini kelpaa todellisten juttujen aiheeksi, niin siitä vaan – ei tarvitse kertoa edes lähdettä. Sama pätee nettisivuilleni lisäämieni kuvieni kanssa.
Toki lähteen saa kertoa, mutta en sitä suinkaan vaadi!
Tamperelainen otti eilisestä jutustani kopin ja julkaisi ainakin nettisivuillaan jutustani katkelmia – jälleen kerran ”Siitä vaan!”.
Saa nähdä, että kantaako sama juttu printtiversioon.
Tässä Tamperelainen-lehden eilen nettisivuillaan julkaisema uutinen: *****************
20.10.2016 - 09.50"Miten päättäjät kehtaavatkin" – Keskustapomolta jyrähdys ratikkahankkeelleTuleeko ratikka vai ei? Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajalla on kysymykseen suorasukainen vastaus.Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esko Erkkilä ottaa kantaa ratikkahankkeeseen blogissaan. Erkkilä näkee hankkeen toteutuessaan katastrofaalisena kuntatalouden näkökulmasta.– On selvää, eritotenkin, jos Tampereen kaupunginvaltuusto päättää ratikan rakentamisesta, että Tampereen kaupungin taloustilanne tulee olemaan katastrofaalinen seuraavat kymmenet vuodet! Miten nykypäättäjät kehtaavatkin asettaa tuleville sukupolville sellaisen rasitteen, jota ratikan rakentaminen merkitsisi, Erkkilä ärähtää blogissaan.– Infran luottamushenkilönäkin katson tamperelaisten parasta ja en sille alttarille pysty laittamaan sitä, että Infran tulos olisi riippuvainen ratikasta, mies jatkaa.
*******************
Olen nyt harrastanut blogikirjoittamista kuutisen vuotta joka päivä.
Aluksi minulla oli lukijoita päivässä muutama kymmenen, mutta nyt on tavanomaista, että tekstejäni lukee päivittäin 800 – 1200 eri henkilöä.
Tunnen tiettyä velvollisuutta lukijoitani kohtaan, jotka heti vuorokauden vaihduttua ryntäävät katsomaan, että mistä asiasta Esko Erkkilä tänään kirjoittaa.
Usein päivän jutun kirjoittaminen jää vuorokauden viimeisille minuuteille – mm. tätä juttuani kirjoitan, kun kello on 23.55 torstai-iltana.
Ehkä kuitenkin ehdin tallentamaan tämän juttuni torstain puolella, jotta lukijoillani on tuoretta luettavaa heti puolenyön jälkeen!
Hyvää yötä tai oikeammin hyvää varhaisaamua!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustapomo, Keskustapomo Esko Erkkilä, miten päättäjät kehtaavatkin, ratikka, Tampereen ratikka, Tampereen ratikka tuhoaa kaupungin talouden, |
||||||||||||||||||
Sipilän hallitus on saamassa Suomen kuntoon!Torstai 13.10.2016 - -Esko Erkkilä- Suomea ja suomalaisia on viime päivinä hemmoteltu kahdella merkittävällä myönteisellä uutisella, jotka molemmat voidaan liittää pääministeri Juha Sipilän hallituksen määrätietoisen toiminnan tuloksiksi.
Ensiksi:
Mayer Turku ilmoitti viime maanantaina, että se on solminut aiesopimuksen kahden loistoristeilijän valmistamisesta. Laivat toimitetaan tilaaja Royal Caribbeanille vuosina 2022 ja 2024.
Mayer Turun tilauskirja oli jo ennen viime maanantain uutista hyvässä kunnossa, sillä telakalta seuraavaksi valmistuva laiva on vuoden 2017 alkupuolella valmistuva Tallinkille tehty Mega Star -risteilyalus.
Saksalaiselle TUI Cruises –varustamolle Turun telakalla on suunnitteilla tai rakenteilla yhteensä kolme Mein Schiff -laivaa. Niistä ensimmäisenä valmistuu ensi vuonna Mein Schiff 6.
Maailman suurin risteilyvarustamo Carnival tilasi kesällä 2015 kaksi laivaa Tutusta. Carnival rakennuttaa neljä matkustajakapasiteetiltaan maailman suurinta risteilijää. Kaksi niistä rakennetaan Turun telakalla, kaksi Meyerin Papenburgin telakalla Saksassa. Turun telakan laivat valmistuvat 2020 ja 2022.
Näiden kahdeksan laivan lisäksi Mayer Turun telakan tilauskirjassa on kaksi risteilylaivaa Costa Crociere -varustamolle. Heille valmistetaan laivat nimeltä Costa 1 (valmistuu 2019) ja Costa 2 (valmistuu 2021). Mainittakoon, että Costa Crociere kuuluu Carnivalin konserniin.
Kymmenen laivan sisältyminen Turun telakan tilauskirjaan on hieno asia, sillä telakan alihankkijaverkoston ansiosta työtä ja hyvinvointia tulee näiden laivatilausten myötä riittämään koko Suomeen!
Toiseksi:
Maa- ja metsätalousministeriö kertoi eilen todellisen ilouutisen suomalaiselle sianlihantuotannolle ja suomalaiselle elintarviketeollisuudelle, kun se kertoi näin:
”Suomalaisen sianlihan vientiponnistukset Kiinan markkinoille ovat edenneet ratkaisevan askelen. Kiinan markkinoille pyrkiviä yrityksiä tarkastava kiinalaisviranomainen on ilmoittanut lisänneensä julkiselle listalleen suomalaisen Atria Oyj:n. Listaus merkitsee että Atria on hyväksytty viejäksi Kiinan markkinoille. Hyväksyminen vahvistetaan vielä Kiinan viranomaisen toimesta.”
****************
Turun telakan hieno tilauskanta ja suomalaisen sianlihan viennin aloittaminen Kiinaan ovat mahtavia esimerkkejä siitä, että Juha Sipilän hallitus on pystynyt toimenpiteillään luomaan Suomesta maan, jonka toimintaan uskotaan vahvasti kotimaan lisäksi myös ulkomailla!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilän hallitus, Sipilän hallitus on saamassa Suomen kuntoon!, Mayer Turun telakka, Turussa rakennettavat loistoristeilijät, Royal Caribbean, Tallink Mega Star, TUI Cruises, Carnival-varustamo, Costa Crociere -varustamo, Atria Oy, Sianlihaa Kiinaan |
||||||||||||||||||
Kolme kovaa K-kirjaimella alkavaa tahoa pelastavat Tampereen ratikaltaPerjantai 7.10.2016 - -Esko Erkkilä- Keskusta,Kummola
ja
Kuntavaalit,…
…nämä kolme kovaa, jotka pystyvät pelastamaan Tampereen ratikalta!
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johdonmukainen linja tamperelaisten parhaaksi on saanut ja saa yhä edelleen vaikutusvaltaisia sekä järkeviä ihmisiä puolelleen Tampereen ratikka-asiassa.
Pääkonsuli Kalervo Kummolan mielipidekirjoitus avasi padot julkisessa keskustelussa järkevien vaihtoehtojen puolesta.
Kummola ehdotti aikalisän ottamista ratikka-asiassa ja se näyttää nyt myös toteutuvan, sillä Tampereen kaupunginhallitus laittoi koko ratikka-asian pöydälle 26.9.2016 pitämässään maratonkokouksessa.
Kummola esitti mahdolliselle ratikkalinjaukselle uutta linjausta ja kannatan lämpimästi Kummolan ajatusta, jos ratikka joskus Tampereelle olisi mahdollista rakentaa.
Oleellista Kummolan ehdotuksessa oli se, että ratikasta päättäminen siirrettäisiin 9.4.2017 valittavalle uudelle kaupunginvaltuustolle – tässä on todellista järkeä, sillä tamperelaiset saisivat kevään kuntavaaleissa valita päättäjiksi ne, jotka ovat toteuttamassa kuntalaisten tahtoa.
Näin päästäänkin siihen viimeiseen K-kirjaimeen eli Kuntavaalit 2017!
Kuntavaaleista 9.4.2017 pitää antaa muodostua todelliset ratikkavaalit, sillä on väärin, jos vanha ja eri vaaliteemojen mukaan valittu kaupunginvaltuusto päättäisi tulevien vuosien miljardihankkeesta eli ratikasta!
Toistan kolme ratikka-asian ratkaisevaa tekijää:
Keskusta, Kummola ja Kuntavaalit!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Kummola, Kalervo Kummola, pääkonsuli Kalrvo Kummola, Kuntavaalit, Kuntavaalit 9.4.2017, Kuntavaalit 2017, Kuntavaalit 2017 Tampereella, Kuntavaalit ovat ratikkavaalit, Ratikkavaalit, Tampereen ratikkavaalit |
||||||||||||||||||
Kiitokset Postille ja sen asiamiespostisysteemille!Maanantai 26.9.2016 - -Esko Erkkilä- Valitettavan usein annan tällä saitillani moitteita eri asioista, mutta jos on syytä, pyrin myös kiittämään!
Tänään on kiitoksen paikka Postille ja erityisesti sen asiamiespostijärjestelmälle.
Kerron kiitokseni elävän esimerkin kautta:
Puheenjohtamistani yhdistyksistä toinen tarvitsee yleisötilaisuuksien hoitamisessa perkolaattoria eli kahvinkeitintä, jolla pystytään kertaheitolla keittämään kahvia lähes satakunta kupillista.
Yhdistyksellämme on kaksi perkolaattoria, jotta kahvitarjoilut pelaisivat hieman suuremmallekin yleisömäärälle.
Tilasin uuden perkolaattorin torstaina 22.9.2016 klo 14.37 itä-Suomessa toimivalta tavarantoimittajalta, joka lupasi, että perkolaattori lähtee postissa vielä saman päivän aikana.
Homma pelasikin mainiosti, sillä seuraavana päivänä eli perjantaina 23.9.2016 klo 15.04 kännykkääni kilahti viesti, että perkolaattori on noudettavissa lähipostistani!
Kiitokset myös tavarantoimittajalle, sillä tavara oli perillä toiselta puolen Suomea muutaman minuutin yli vuorokaudessa!
Ei minulla nyt niin tulenpalavaa kiirettä perkolaattorille ollut, joten noudin sen vasta eilen eli sunnuntaina 25.9.2016 klo 18.10 lähipostistani.
Lähipostini on Peltolammin Siwa, joka palvelee sunnuntaisin klo 23.00 saakka – …
…palvelee siis myös postiasioissa!
Käsittämättömän laadukasta palvelua!
*******************
Muistan ajan, jolloin Tampereen Peltolammilla oli Postin oma konttori.
Tarvitsemani postiasiat hoituivat silloinkin hyvin, sillä pakettien ja kirjeiden sekä korttien lähettämistä palveli silloinkin ystävällinen henkilökunta.
Saman konttorin takaseinällä jökötti kuitenkin kaksi Postipankin nutturapäistä virkailijaa, jotka mielestäni paheksuen katsoivat jokaista, joka uskalsi tulla häiritsemään heidän valtiasaluettaan. Pelottavaa!
Onneksi Postipankki ja sen Peltolammin toimipisteen nutturapäiset alueensa vartijat ovat painuneet historian roskatynnyreihin ja nyt saamme laadukkaita postipalveluja asiakasmyönteisiltä asiamiespostin henkilöiltä!
Niin, ja Postipankkia ei ole olemassakaan!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Posti, postin asiamiespostit, Peltolammin Siwa, Postin asiamiesposti Peltolammin Siwassa, Postipankki, pelottavaan palvelua Postipankissa, |
||||||||||||||||||
Edith Södergran ja Totti-kissaLauantai 24.9.2016 - -Esko Erkkilä- Edith Södergran on kansainvälisesti tunnetuin runoilijamme.
Södergran kirjoitti ruotsiksi ja hänen runojaan on käännetty ainakin kuudelletoista kielelle.
Hän syntyi 1892 Pietarissa ja kuoli 31-vuotiaana Kivennavan Raivolassa vuonna 1923.
On aina melkoinen juhlahetki, kun pääsee käymään Edith Södergranin hautamuistomerkillä Raivolassa. Olen saanut poiketa siellä monesti ja viimeisimmän kerran viime kesänä, kun olimme ns. Kenraalin matkalla Karjalan kannaksella.
Södergranin hautamuistomerkki sijaitsee kauniilla paikalla Raivolassa veden äärellä ja siihen on nimen, syntymä- sekä kuolinajan lisäksi kirjoitettu hyvin paikkaan sopivat sanat hänen tunnetusta runostaan:
Se här är evighetens strand,här brusar strömmen förbi,och döden spelar i buskarnasin samma entoniga melodi.
En ole mikään ruotsinkielen taitaja, mutta ymmärrän toki Södergranin sanoman.
Arvostan nuorena kuolleen Edith Södergranin tuotantoa.
Edith Södergranin hautamuistomerkin vierellä on patsas hänen rakkaasta Totti-kissastaan.
Totti-kissaa esittävä patsas sai minut viime kesäkin silittelemään kissojen taivaaseen lähes sata vuotta sitten siirtyneen Totin turkkia!
Edith Södergraniin ja Totti-kissaan tutustuminen ovat suomalaiseen kulttuuriin perehtymistä parhaimmillaan – näin vaikka Södergran kirjoittikin runonsa ruotsiksi.
Suosittelen, että Karjalan kannaksella matkaillessanne poikkeatte Raivolassa Edith Södergranin hautamuistomerkillä ja Totti-kissan patsaalla!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
1 kommentti . Avainsanat: Edith Södergran, Totti-kissa, Raivola, Kivennavan Raivola, Edith Södergranin hautamuistomerkki. |
||||||||||||||||||
Henkeä ahdisti ja kädet vapisivat!Keskiviikko 31.8.2016 - -Esko Erkkilä- Kanttarellit ovat hienoimpia sieniä joita tunnen – vain mustatorvisieni ajaa sen edelle ”arvokkuudessa”.
Osuin viime viikonvaihteessa paikalle, jossa kanttarelleja oli ”vaikka kuinka ja paljon”.
Henkeä ahdisti ja kädet vapisivat, kun kävin sieniä keräämään, sillä en ole milloinkaan osunut vastaavalle paikalle.
Olin varannut mukaani sieniveitsen ja muovisangon, mutta muovisanko tuli täyteen ja sieniä vaan riitti ja riitti.
Ihmeellistä oli, että löytöpaikka oli vain vajaat satakunta metriä mökiltämme!
Hirvikärpäsiä ei ollut ja riisuin t-paidan päältäni ja siitä tehtyyn truuttiin sain mahtumaan loput sienet.
Alueen ”sadonkorjuun” jälkeen suunnistin suorinta tietä mökille ja en vilkuillut sivuilleni, jotta en olisi löytänyt uutta samanlaista esiintymää. No, ehkä jo huomisin teen uuden etsintäretken, että josko kuitenkin…
Nämä ovat niitä elämyksiä, joita metsässä kulkiessa kokee – ei huoleta ratikka eikä vanha tavara-asema eikä delfiinit!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kantarelli, sienisato 2016, Tampereen ratikka, Tampereen vanha tavara-asema, Tampereen delfiinit, |
||||||||||||||||||
Joka puhkesi delfiinimyrsky Tampereen Vihreissä ja Tampereen Kokoomuksessa!Maanantai 29.8.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Särkänniemi Oy:n delfinaariossa olleet neljä pullokuonodelfiiniä on viikonvaihteen aikana siirretty Kreikassa Ateenan lähellä Spatassa sijaitsevaan Attica Parkin (The Attica Zoological Park) delfinaarioon eilen.
Uuden sijoituspaikan ovat valinneet eurooppalaiset merinisäkäseläinlääkärit ja -asiantuntijat eläinten hyvinvointi tärkeimpänä kriteerinään.
”Päätös on Särkänniemen delfiinien kannalta paras mahdollinen. Delfiinit saavat isommat tilat, sitoutuneen hoitohenkilökunnan ja tarvitsemansa huolenpidon. Kuulimme laajasti alan asiantuntijoita ja kartoitimme kaikki vaihtoehdot, ja tämä oli myös EEP:n kansainvälisten merinisäkäseläinlääkärien ja -asiantuntijoiden yksimielinen sitova suositus”,...
...kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.
Kevään kuntavaaleihin valmistautuvien Tampereen Vihreiden ja Tampereen Kokoomuksen riveissä on noussut aikasmoinen älämöly tapahtuneesta.
Vihreät ovat tietysti oma lukunsa, mutta ihmettelen, että Tampereen Kokoomus on jopa pormestari Anna-Kaisa Ikosesta alkaen tullut julkisuuteen arvostelemaan Tampereen Särkänniemi Oy:n hallituksen päätöstä.
Arvostelijat eivät tunne osakeyhtiölakiamme, kun vaativat jopa yhtiön hallituksen eroamista – osakeyhtiön hallitus on yhtiökokouksen valitsema ja hallitus voidaan vaihtaa vain yhtiökokouksen päätöksellä.
Huvittavinta on se, kun Vihreiden ”pankolla makaavat pojat” ovat suuriäänisesti vaatimassa Irene Roivaista tilille. Kiitän Irene Roivaista suoraselkäisestä suhtautumisesta oman puolueensa ”pankolla makaavien poikien” suuntaan.
En myöskään ymmärrä Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmania, kun hän Tampereen Särkänniemi Oy hallituksen puheenjohtajana on kutsumassa koolle yhtiön hallitusta ensi tiistaille ja käsittelemään asiaa – eikö yhtiön hallituksen puheenjohtaja ole ollut itse päättämässä delfiinien siirrosta ja siirron yhteydessä noudatettavista tiedotusmenettelyistä?
Särkänniemen delfiinien kohtalosta on kuluneiden kuukausien aikana Vihreät, Kokoomus ja alun perin taisi olla eräs demarivaltuutettu keittäneet sopan, jolle nyt on eilen saatu kelpo ratkaisu.
Toivon, että nyt pääsemme keskustelemaan kevään kuntavaaleihin valmistautuvassa kaupungissamme Vanhan tavara-aseman siirrosta ja erityisesti ratikkauskovaisten hellimästä ratikasta!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Delfiinimyrsky, Delfiinit, Särkänniemen delfiinit, Tampereen Vihreät, Tampereen Kokoomus, Tampereen Särkänniemi Oy, Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus, Attica Park, The Attica Zoological Park, Vanhan tavara-aseman siirto, Ratikka, |
||||||||||||||||||
Jos ratikka tulisi Tampereen HämeenkadulleLauantai 27.8.2016 - -Esko Erkkilä- Toissapäiväisessä ratikkatilaisuudessa esitettiin puhuttelevaa yhteenvetoa siitä tilanteesta, jos ratikka kaikesta huolimatta tulisi Tampereen Hämeenkadulle. Ratikan rakentaminen Hämeenkadulle merkitsisi mm. seuraavaa:
Toivon, että kansalaiset ja päättäjät perehtyvät näihin kysymyksiin, sillä Tampere on tekemässä todellista hölmön tölväystä, jos ratikka päätetään rakentaa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
14 kommenttia . Avainsanat: Jos ratikka tulisi Tampereen Hämeenkadulle, Toivottavasti ratikka ei tule Hämeenkadulle, ratikan aiheuttamat ongelmat Hämeenkadulla. |
||||||||||||||||||
Vanhan tavara-aseman järjetön siirtokysymys polttelee tamperelaisten poliitikkojen kynsiä - hyvä niin!Torstai 25.8.2016 - -Esko Erkkilä- Vanhan tavara-aseman 24 metrin pituisen siirtotaipaleen piti alun perin maksaa 700.000 euroa, mutta eri vaiheiden jälkeen siirtourakan hintalappu on nyt kohonnut 3,2 miljoonaan euroon.
Siirrosta vastaavan yrityksen valitseminen oli esillä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.6.2016.
Johtokunta päätti yrityksen valitsemisesta, mutta minä jätin päätöksestä eriävän mielipiteen ja vaadin, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uuteen valmisteluun.
Tavoittelin eriävällä mielipiteelläni sitä, että kaupunginhallitukseen poliittisella mandaatilla valitut luottamushenkilöt joutuvat paljastamaan korttinsa eli sen, että ovatko he valmiit sijoittamaan Tampereen kaupungin varoja 3,2 miljoonaa euroa epävarmimmistakin hankkeista epävarmimpaan.
Saavutin tavoitteeni ja kaupunginhallitus käsittelikin asiaa kokouksessaan 15.8.2016 ja yllätyin, kun konsernijohtaja Yli-Rajala esitti suostumuksen antamista järjettömään 3,2 miljoonan euron hintaan.
Onneksi kaupunginhallituksessa on poliittisesti valittuja henkilöitä ja kaupunginhallitus jätti asian pöydälle – asia alkoi ilmiselvästi polttamaan päättäjien kynsiä.
Tässä ote kaupunginhallituksen päätöksestä 15.8.2016:
Päätösehdotus. Konsernijohtaja Yli-Rajala:
********************
Oletan, että Tampereen kaupunginhallitus käsittelee asiaa uudestaan ensi maanantaina eli 29.8.2016 pitämässään kokouksessa.
Voitte olla varmoja, että seuraan tarkasti ketkä ovat valmiit hutlaamaan Tampereen kaupungin varoja 3,2 miljoonaa euroa järjettömään hankkeeseen.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee Tampereen kaupunginvaltuusto ja se tapahtuu ilmeisesti 12.9.2016 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Arvatkaas, että tulenko seuraamaan miten ja ketkä kaupunginvaltuutetut tulevat kannattamaan järjettömään hankkeeseen ryhtymistä!Jos pystyn eriävällä mielipiteelläni vaikuttamaan, että järjettömään hankkeeseen ei ryhdytä, "olen kokouspalkkioni ansainnut"!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha tavara-asema, Tampereen Vanha tavara-asema, Vanhan tavara-aseman siirtäminen, Vanhan tavara-aseman säilyttäminen, Vanha tavara-asema polttelee tamperelaispoliitikkojen kynsiä, |
||||||||||||||||||
Sauli Niinistö avasi presidentinvaalikampanjansa!Keskiviikko 24.8.2016 - -Esko Erkkilä- Presidentti Sauli Niinistön puhe eilen suurlähettiläspäivillä oli asiallinen kannanotto ajankohtaisiin asioihin, mutta samalla se oli lähtölaukaus Niinistön vaalikampanjalle kohti presidentinvaaleja 2018.
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään tuolloin 28.1.2018 ja mahdollinen toinen kierros 11.2.2018.
Suunnitteilla on kuitenkin lainmuutos ja toteutuessaan se merkitsi ensimmäisen kierroksen suorittamista 15.4.2018 ja mahdollinen toinen kierros 29.4.2018.
Presidentti Niinistö kritisoi eilisessä puheessaan EU:ta ja totesi mm. näin:
”Jo selätetyksi julistettu EU:n pankkikriisi on Ison-Britannian Brexit-päätöksen myötä tekemässä jälleen paluuta. Unionia ravistelevat voimat ovat väkeviä. Maailmantalouden mataminen vaikuttaa. Globalisaatio näyttää meille siitä kauan nauttineille myös ilkeämpiä kasvojaan. Koventuva taloudellinen kilpailu ajaa suhteellista etuamme alas.Euroopan unionin tilanne on muutoinkin monin tavoin solmussa. Solmu on pitkälti itse solmimamme. Koreografiakin on tuttu: kriisi yllättää, tulee kuin puun takaa. Sitten huippukokoustetaan. Ja sama uudestaan. Asioiden ratkaiseminen vain antaa odottaa itseään. Solmu tiukkenee.Viime kädessä EU:n ongelma on poliittinen. Liian usein tehdään päätöksiä vain sitten joskus myöhemmin tehtävistä päätöksistä. Ja silloinkin kun päätöksiä syntyy, jää niiden toimeenpano usein aikomukseksi. Näin toimien EU heikentää omia tulevaisuuden edellytyksiään kansalaisten silmissä. Maahanmuuttokriisin heikko yhteinen hoito on tästä vain yksi esimerkki. Parantamisen varaa todella on.”
Presidentin kritiikki koskee myös häntä itseään vaikka Suomessa EU-asiat ovatkin pääministerin vastuulla. On päivänselvää, että pääministeri keskustelee EU-asioista myös presidentin kanssa!
Presidentti Niinistön eilinen puhe on selkeästi hänen presidentinvaalikampanjansa avaus.
Monet eivät sitä ehkä uskalla todeta, mutta näin se mielestäni on.
Veikkaan, että lähiaikoina – ehkä jo tämän vuoden puolella – Niinistö saa vastaanottaa perussuomalaisten delegaation, joka pyytää häntä jatkamaan presidenttinä myös toisen kauden. Eilinen Niinistön puhe vahvistaa hänen pääsyään perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi.
Menevätkö Kokoomus ja Perussuomalaiset yhdessä pyytämään Niinistöä jatkamaan?Saattaa olla myös päivien tai tuntien porrastus?
Aika näyttää!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö avasi presidentinvaalikampanjansa!, Sauli Niinistö, presidentinvaalit 2018, |
||||||||||||||||||
Huolestuttavaa, että demokratiavaje yhä vain kasvaa TampereellaSunnuntai 21.8.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereella on tällä vaalikaudella koettu syvä asukasdemokratian alennustila ja demokratiavaje. Juhlapuheissa ja julistuksissa toki toista väitetäänkin.
Asukastilaisuudet
Edellisen pormestarin eli Timo P. Niemisen valtakaudella pormestari järjesti melko säännöllisesti tilaisuuksia, joissa hän vastasi asukkaiden esittämiin kysymyksiin.
Pormestarin lisäksi vastaamassa olivat apulaispormestarit sekä myös niiden puolueiden edustajat, jotka eivät kuuluneet silloiseen valtakoalitioon.
Toki myös nyt järjestetään pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasiltoja, mutta harvakseltaan ja niissä ovat äänessä vain nykyinen valtaklikki.
Olen huomannut tilanteen ja en halua osallistua ”asukastilaisuuksiin”, joissa puhutaan silkkaa propagandaa.
Sähköinen osallistuminen…
…on vallannut Tampereella merkittävän osan ns. asukasvaikuttamisesta.
Asia on periaatteessa kannatettava, mutta pitää muistaa, että pelkästään siihen tukeutumalla suljetaan suuri osa kansalaisista asukasvaikuttamisen ulkopuolelle.
Henkilökohtaisesti ”elän” sähköisessä maailmassa päivittäin pitkään, mutta en ole kertaakaan vastannut Tampereen kaupungin erilaisiin sähköisiin kyselyihin tai osallistunut niihin foorumeihin, joita Tampereella on.
Minua risoo se, että esim. perheemme lähikoulun asioihin pureutuvan asukastilaisuuden vetäjät tukeutuivat esityksissään sähköiseen tutkimukseen, johon oli vastannut parisenkymmentä henkilöä – tutkimuksen vastaamisen oli aloittanut nelisenkymmentä asukasta, mutta puolet oli vastaamisen aikana tympääntynyt ja jättänyt vastaamisen kesken!
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana tiedän, että sähköiseen asiointiin ja sähköiseen asioiden valmisteluun siirtyminen merkitsee, että valtaosa eläkeläistä siirretään syrjään asioiden valmistelusta. Sähköinen osallistuminen ja asioiden sähköinen valmistelu ovat hyviä renkejä, mutta Tampereella ne on päästetty isännän asemaan!
Kaupunginvaltuuston päätösmahdollisuuksien rapauttaminen…
…on Tampereella kohonnut parina viime vuonna aivan uusiin mittasuhteisiin ja se onkin ”isossa kuvassa” vakavin kohta, kun keskustellaan Tampereella vallitsevasta demokratiavajeesta.
Virkahenkilöt ja valtaklikin hallitsema kaupunginhallitus ovat kaapanneet erilaisilla ohjesääntömuutoksilla sen vallan, joka aidossa kuntademokratiassa kuuluisi kaupunginvaltuustolle.
Toivon, että syksyn ja ensi kevään aikana ehdin tarkemmin pureutumaan Tampereella yhä suuremman vallan saaneeseen demokratiavajeeseen.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratiavaje, Tampere ja demokratiavaje, demokratiavaje Tampereella, Tampereen asukastilaisuudet, sähköinen valmistelu Tampereella, Tampereen kaupunginvaltuusto, vallaton kaupunginvaltuusto, vallaton kaupunginvaltuusto Tampereella, |
||||||||||||||||||