Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Matti Vanhanen yllätti jälleen

Maanantai 28.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Perheyritysten liiton hallitus on kokouksessaan 23.6. klo 17 päättänyt kutsua liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Matti Vanhasen.

Toimitusjohtajan tehtävät Vanhanen ottaa vastaan syyskuussa.

On hienoa, että politiikassa kannuksensa hankkinut henkilö siirtyy liike-elämän palvelukseen. Mielestäni se on suuri luottamuksen osoitus Matti Vanhasen toiminnalle - poliittisia broilereita meillä on kaikissa puolueissa liiankin kanssa.

- Saamme Vanhasesta liitolle aktiivisen ja yhteistyökykyisen toimitusjohtajan, joka tulee edistämään perheyritysten toimintaympäristön myönteistä kehittymistä Suomessa ja Euroopassa, toteaa Perheyritysten liiton puheenjohtaja Anne Berner.

Matti Vanhanen toteaa, että hän ottaa uuden tehtävän vastaan suurella mielenkiinnolla.

- Uskon voimakkaasti kotimaiseen omistajuuteen ja kykyymme kehittää suomalaista hyvinvointia vahvojen kotimaisten yritysten avulla. Toivon, että voin tehtävässä rakentaa sellaista yhteistyötä, jota tarvitsemme menestyäksemme yhä kovenevassa globaalissa kilpailussa, toteaa Vanhanen.

Myönnän, että Perheyristysten liitto on minulle uusi tuttavuus, vaikka luulin jotain liike-elämän järjestöistä tietävänikin.

Osa Perheyritysten liiton jäsenyrityksistä sekä hallinnossa toimivista ovat minulle tuttuja. Arvostan tuntemieni yritysten ja tuntemieni vastuuhenkilöiden toimintaa. Olen iloinen, että liitto saa valovoimaisen toimitusjohtajan.

Toivotan Perheyritysten liitolle ja sen vastavalitulle toimitusjohtaja Matti Vanhaselle menestystä tulevissa taistoissa!

-Esko Erkkilä-

 

PS. Kannattaa poiketa www.perheyritystenliitto.fi -nettisivuilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Vanhanen, Perheyritysten liitto, Anne Berner

Terveisiä Lahdesta!

Lauantai 12.6.2010 klo 8.48 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous alkoi eilen Lahdessa. Olin mukana aamun Talousseminaarista illan puheenjohtajatenttiin saakka.

 

Henkilövalinnat tehdään tänään. En pääse paikan päälle, sillä meillä on tänään pienimuotoiset sukujuhlat, kun nuorimmainen päätti opintiensä.

 

Tunnelma Lahdessa oli innostunut ja rakentava.

 

Eroava puheenjohtaja Matti Vanhanen sai puoluekokouksen avanneen puheenvuoronsa jälkeen raikuvat ja pitkät suosionosoitukset. Väki nousi seisomaan ja jatkoi suosionosoituksiaan - näin menetellään harvoin Suomessa! Vanhanen sai omiltaan hänelle kuuluvan tunnustuksen.

 

Tapasin eilen monta Suomen keskeistä päättäjää ja keskustelin heidän kanssaan. Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, ministeri Juha Rehula ja kansanedustaja Anne Kalmari olivat henkilöitä, joiden kanssa en ole aiemmin keskustellut kahden kesken. Niistä keskusteluista ehkä joskus myöhemmin.

 

Puheenjohtaja- ja puoluesihteerikisa ratkeavat tänään.

 

Mari Kiviniemen ja Timo Kauniston vauhti ja varmuus ovat kasvaneet kisan edetessä. Mauri Pekkarisella ja Paavo Väyrysellä varmuutta on ollut ennenkin ja erityisesti Pekkarisella myös vauhtia.

 

Juttelin puoluesihteerikisan molempien pääehdokkaiden - Jarmo Korhosen ja Timo Laanisen kanssa eilen. Heidän kisastaan tulee tiukka. Kisan kolmannen ehdokkaan Simo Sorsan tapasin eilen ensimmäisen kerran. Hänellä ei ole mahdollisuuksia puoluesihteerikisassa, vaikka pystyvä henkilö onkin.

 

Keskustalaiset saavat hyvän puoluesihteerin on hänen etunimensä sitten Jarmo tai Timo.

 

 

Levollisena ja innostuneena Lahden henkilövalintoja odottaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, puoluekokous, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen, Timo Kaunisto, Jarmo Korhonen, Timo Laaninen, Simo Sorsa, Anneli Jäätteenmäki, Juha Rehula, Anne Kalmari

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän vaikuttava muistotilaisuus Mannerheimin patsaalla Tampereen Leinolassa

Lauantai 5.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän perinteisiin Tampereella kuuluu muistotilaisuus Mannerheimin patsaalla Leinolassa. Osallistuin muistotilaisuuteen 4.6.2010.

 

Olen talvisilla hiihtoretkilläni käynyt useasti Mannerheimin patsaalla, mutta vasta nyt kävin kesäaikaan ensi kerran Tampereen historian eräällä merkkipaikalla.

 

Paikka on sama, josta Mannerheim seurasi Tampereen valtausta Vapaussodassa 1918.

 

Muistotilaisuuden ohjelma vietiin läpi sotilaallisella täsmällisyydellä.

 

Lippulinna järjestäytyi kunniavartioon...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannerheim, Vapaussota, Jääkärimarssi, Talvissota, Jatkosota, Mannerheimin patsas, Tampereen valtaus, 1918

Suomen liput liehuvat tänään Puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi

Perjantai 4.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Puolustusvoimain lippujuhlan päivää.

 

Päivää on vietetty nykyisellä paikallaan vuodesta 1942 alkaen. Vuosina 1919 - 1939 juhlaa vietettiin nimellä sotaväen lippujuhlan päivä 16. toukokuuta. Silloin sen merkityksenä oli juhlia hallituksen joukkojen eli valkoisten voittoa punaisista Vapaussodassa 1918.

 

Talvisodan jälkeen kahtiajaosta muistuttava päivä haluttiin siirtää toukokuun kolmanneksi sunnuntaiksi kunnioittamaan Vapaussodassa ja Talvisodassa henkensä antaneiden suomalaisten muistoa. Näin alkoi Kaatuneitten muistopäivän vietto.

 

Jatkosodan aikana...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, kaatuneitten muistopäivä, sotamarsalkka, Suomen marsalkka, Gustav Mannerheim, Vapaussota, Talvisota, Jatkosota

Mieliinpainuva ja juhlallinen Kansallisen Veteraanipäivän pääjuhla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 27.4.2010

Keskiviikko 28.4.2010 - -Esko Erkkilä-

Lausun suurkiitokset Tampereen kaupungille Kansallisen Veteraanipäivän pääjuhlan järjestämisestä!

 

Tilaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa tiistaina 27.4.2010. Osanottajia tilaisuudessa oli n. 3.000 veteraania ja heidän omaistaan sekä tuhatkunta opiskelijaa - tilaisuus televisioitiin suorana lähetyksenä.

 

Tasavallan Presidentti kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.

 

Näyttelijä Esko Roine toimi tilaisuuden juontajana. Roine totesi avauksessaan veteraanien sekä lottien mahdollistaneen toiminnallaan sen, että voimme nyt juhlia vapaassa Suomessa.

 

Myös Tampereen pormestari Timo P. Nieminen mainitsi...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, veteraanit, lotat, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Esko Roine, Timo P. Nieminen, Hannu Niskanen, marsalkka Mannerheim, Anne Holmlund, Eila Roine, Ari Puheloinen, Väinö Saarinen, Viljakkala, Hämeenkyrö, Orivesi

Valtuutetut ovat luovuttaneet valtaansa virkamiehille

Sunnuntai 11.4.2010 - -Esko Erkkilä-

Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin perjantaina 9.4.2010 Anne Luomalan väitöskirja, joka tutki päätöksentekoa 11 kunnan talousarviokokouksessa. Eräs tutkituista kunnista oli Tampere.

 

Anne Luomala on ollut luottamushenkilönä Kannuksessa ja Valkeakoskella. Nyt hän työskentelee Valkeakoskella tutkijana ja suunnittelijana vastuualueenaan kuntien seudullinen henkilöstökoulutus.

 

Luomalan johtopäätös ei yleisellä tasolla yllätä, sillä hän päätyi siihen, että kuntien talouspäätöksenteko on usein vaihtoehdotonta ja sitä hallitsevat valtuutettujen sijasta virkamiehet.

 

Luomala kehottaa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyväskylän yliopisto, Anne Luomala, Suomen Keskusta, Tampere

Eipä ole pojasta polvi parantunut

Maanantai 15.3.2010 - -Esko Erkkilä-

 

Vanha suomalainen sananlasku toteaa, että pojasta polvi paranee.

 

Olemme viime päivinä nähneet kansanedustajista ja ministereistä, että vanha totuus ei pidä paikkaansa.

 

Tarkoitan arvostetun nyt jo edesmenneen keski-pohjalaisen kansanedustajan ja niin ikään edesmenneen porilaisen leipurin ja kunnallispoliitikon jälkikasvua.

 

Toholampinen kansanedustaja Aaro Lintilä nautti koko maassa suurta arvostusta. Samaa ei voi sanoa hänen kansanedustajapojastaan Mika Lintilästä. Poika-Lintilä saavutti uransa pohjanoteerauksen, kun hän ehdotti TV2:n toiminnan siirtämistä Tampereelta Helsinkiin.

 

Miten alueiden kansanedustaja...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pojasta polvi paranee, Mika Lintilä, Anne Holmlund

Kokoomus-ministerin tyrmistyttävä päätös

Keskiviikko 10.3.2010 klo 22.47 - -Esko Erkkilä-

Kokoomuslainen sisäministeri Anne Holmlund on tehnyt käsittämättömän päätöksen Pirkanmaan ja Satakunnan yhteisen hätäkeskuksen sijoittamisesta Poriin. Tampereella nyt sijaitseva hätäkeskus lakkautetaan viimeistään vuonna 2013.

Kaikki asiantuntijat - mukaan luettuna kokoomusministerin puoluetoverit - pitävät päätöstä käsittämättömänä. Toki kaikki tietävät, että ministeri Holmlundin aikaisemmatkaan poliittiset näytöt eivät ole olleet vakuuttavia.

Päätöksen myötä asukasturvallisuus tulee heikentymään Pirkanmaalla. Porista ei pystytä...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porin hätäkeskus, Tampereen hätäkeskus, Anne Holmlund, Turku, Pori, Vaasa, Oulu, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi

« Uudemmat kirjoitukset