Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Nyt on liputusajan sesonki!

Sunnuntai 13.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Tiedämme kokemuksesta, että näin alkukesästä eli toukokuussa on todellinen liputusaikojen sesonki.

 

 

Tänään vietämme Äitienpäivää, se luonnollisesti on eräs tärkeimmistä liputuspäivistämme.

 

 

Kirjoitan näitä rivejä Äitienpäivän aattona eli lauantaina 12.5.2018 ja sen vuoksi en voi liittää tähän juttuuni kuvaa Äitienpäiväliputuksestani.

 

 

 

IMG_8938.JPG

 

 

Tässä kuva kuitenkin mökiltämme eiliseltä, kun Suomen lippu liehui mökkimme lippusalossa Snellmaninpäivän kunniaksi.

 

 

*******************

 

Meillä on lippusalot Tampereen omakotitalolla sekä Viljakkalan Majajärvellä mökillämme.

 

 

Rouva voitti Tampereen lippusalon Neste Oy:n arvonnassa vuonna 1988 ja siirtelimme sitä hellällä otteella tonttimme eri puolille, kun rakensimme omakotitaloamme – mökillä oleva lipputanko on ostettu Jouko Heiskalan lähikaupalta eli Komin Kaupasta joskus 1990-luvulla.

*******************

 

 

Viralliset liputuspäivät tänä vuonna:

 

 

28.2. Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä

1.5. Vappu, suomalaisen työn päivä

13.5. Äitienpäivä

4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

23.6. Juhannus, Suomen lipun päivä

6.12. Itsenäisyyspäivä

Päivä, jolloin toimitetaan valtiolliset vaalit, kuntavaalit, Euroopan parlamentin edustajien vaalit tai neuvoa-antava kansanäänestys koko maassa, presidentinvaali 28.1.2018.

Päivä, jolloin tasavallan presidentti astui toimeensa eli 1.2.2018.

 

 

Muut liputuspäivät

 

eli ns. vakiintuneet liputuspäivät sekä ne päivät, joina sisäministeriö on useana vuonna suositellut liputusta:

 

5.2. J.L. Runebergin päivä

19.3. Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä

9.4. Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä

27.4. Kansallinen veteraanipäivä

9.5. Eurooppa-päivä

12.5. J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä

20.5. Kaatuneitten muistopäivä

6.7. Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

10.10. Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä

24.10. YK:n päivä

6.11. Ruotsalaisuuden päivä, Kustaa Aadolfin päivä

11.11. Isänpäivä (marraskuun toinen sunnuntai)

8.12. Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä

 

 

Vähemmän tunnettuja liputuspäiviä ovat Sisäministeriön suosittelemat liputuspäivät vuonna 2018

 

16.2. Liettuan itsenäisyyden 100-vuotispäivä

24.2. Viron itsenäisyyden 100-vuotispäivä

10.7. Helene Schjerfbeckin ja Suomen kuvataiteen päivä

Koulujen aloittamispäivä (päivämäärä vaihtelee kuntakohtaisesti)

25.8. Suomen luonnon päivä

1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä

18.11. Latvian itsenäisyyden 100-vuotispäivä

20.11. lapsen oikeuksien päivä

 

 

 

Kyllä liputuspäivissä löytyy kevätkauden sesongin ulkopuolellakin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liputuspäivät 2018, viralliset liputuspäivät 2018, vakiintuneet liputuspäivät, Sisäministeriön suosittelemat liputuspäivät 2018,

Pohjoismainen yhteistyö toimii!

Perjantai 11.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Halusin ostaa muutaman säkillisen tuttua Puutarhan Kevätlannosta, mutta en löytänyt sitä mistään – tai oikeastaan löysinkin Tampereen Hong Kongista, mutta kyseessä oli viimevuotinen pahoin rikkoutunut säkki, jota en missään tapauksessa halunnut vaivoikseni.

 

 

IMG_8907.JPG

 

 

Puutarhan Kevätlannoitetta tai jotain muuta kunnollista puutarhakasveille tarkoitettua kevätlannoitetta ei ollut Hong Kongissa tai Bauhausissa, mutta tanskalaisomisteisen Hankkijan varastosta löysin suurinpiirtein haluamaani lannoitetta.

 

 

Lannoitehakuni tiimoilta tein päätelmän pohjoismaisesta yhteistyöstä ja se kuuluu näin:

 

 

Norjalaiset valmistavat Suomessa ja suomalaisista raaka-aineista lannoitetta, jota myyvät suomalaisille maataloustuottajille ja sitä kautta suomalaisten kuluttajien päänmenoksi tanskalaisomisteisen Hankkijan ja ruotsalaisomisteisen K-Maatalouden kautta!

 

 

Kaikki ovat tyytyväisiä pohjoismaalaisen lannoitekaupan kuvioista, sillä suomalaiset kuluttajat maksavat koko roskan!

Pieni epäilys hiipi mieleeni, että onko Yaran aikana palattu Kemiran aikoihin eli siihen, että Suomessa valmistettuja lannoiteita saavat myydä vain harvat ja valitut yritykset!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pohjoismainen yhteistyö toimii lannoitakaupassa, nosjalainen Yara, tanskalainen Hankkija, ruotsalainen K-Maatalous, suomalainen kuluttaja, suomalainen viljelijä, artisti maksaa, suomalainen viljelijä maksaa, suomalainen kuluttaja maksaa,

Hieno ja kannatettava esitys!

Keskiviikko 9.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Suomen Yrittäjät tuli eilen julkisuuteen hienolla esityksellään, kun se kannustaa jäsenyrityksiänsä maksamaan henkilöstöetuna työntekijöidensä työttömyyskassamaksut, jos henkilö on Yleisen Työttömyyskassan eli YTK:n jäsen.

 

 

YTK:lla ei ole sidoksia ay-liikkeeseen. joten sponsorointikehoitus ei merkitse ay-liikkeen tukemista vaan päinvastoin.

 

 

Olin työelämässä 40 ja puoli vuotta ja sinä aikana en ollut päivääkään ammattiyhdistysliikkeen jäsen.

 

 

Ammattiyhdistysliike toki tuli tutuksi työurani aikana, sillä se vaikeutti moneen kertaan työtehtävieni suorittamista, mutta niistäkin selvittiin!

 

 

Työurani alussa olin jäsenenä Agrologien Liiton työttömyyskassassa, mutta kun Liitto oli ja on yhä edelleen koulukuntajärjestö, en ollut silloinkaan tukemassa ay-liikettä.

 

 

Agrologien Liiton työttömyyskassa liittyi vuosien kuluessa eräiden muiden koulukuntajärjestöjen työttömyyskassojen kanssa ja silloin katsoin, että minulla ei ole mitään syytä pönkittää kyseistä työttömyyskassaakaan.

 

Liityin ”Loimaan kassaan” eli Yleiseen työttömyyskassaan, sillä halusin varmistaa toimeentuloni mahdollisessa irtisanomistilanteessa.

 

 

Jälkeenpäin ajatellen liittymiseni Yleiseen työttömyyskassaankin oli turha toimenpide, sillä omasin työurani aikana sellaisen yhteistyökyvyn ja työtaidon, että työnantajani ei edes yrittänyt irtisanoa minua.

 

Ymmärrän toki niitä henkilöitä, jotka ovat yhteistyökyvyiltään ja työtaidoiltaan sellaisia, että työnantaja haluaa vapautua heistä ja silloin ay-liikkeeseen sidoksissa olevat työttömyyskassat ovat näille henkilöille väylä riidellä asioista.

 

 

Arvostan suuresti Suomen Yrittäjien toimintaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työttömyyskassat, YTK, Loimaan kassa, ay-liike, Loimaan kanssa ei ole osa ay-liikettä, YTK ei ole osa ay-liikettä,

Stubb´n hallitus loi kansalaisia kurittavan hulevesimaksulain

Tiistai 8.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Jyrki Kataisen johtamaa Suomen 72. hallitusta ja Alexander Stubb´n johtamaa Suomen 73. hallitusta on aiheellisesti luonnehdittu Suomen kaikkien aikojen heikoimmiksi hallituksiksi.

 

 

Molemmissa hallituksissa olivat koko ajan mukana kokoomus, SDP, RKP, kristillisdemokraatit sekä myös vihreät Stubb´n hallituksessa aina 18.9.2014 saakka – Kataisen hallituksesta Vasemmistoliitto otti ”loparit” jo huhtikuussa 2014.

 

 

Kansalaisten kannalta kyseisten hallitusten eräs pohjanoreeraus oli 22.8.2014 säädetty hulevesilaki, jonka säätämisellä muutettiin maankäytön ja rakennuslakia siten, että kunnille annettiin mahdollisuus periä asukkailtaan hulevesimaksua.

 

 

Korostan, että Vihreät olivat mukana hallitusvastuussa silloin, kun säädettiin kansalaisia kurittava hulevesimaksulaki. Vasemmistoliitto saa tästä asiasta synninpäästön, että se luopui hallitusvastuusta jo huhtikuussa 2014.

 

 

Pirkanmaalla Stubb´n hallituksen mahdollistamaa hulevesimaksulakia sovelsi ensimmäisenä kuntana Lempäälä jo vuonna 2016 ja seuraavana Ylöjärvi vuonna 2017.

 

 

Talousongelmissaan painiskeleva Tampere on ottamassa hulevesimaksun käyttöönsä tänä vuonna.

 

 

Hulevesimaksu on selkeästi ”korvamerkitty” menoerä kaupunkilaisille eli se pitää eurolleen käyttää vain rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyvän sade- tai sulamisveden (hulevesi) hallintaan.

 

 

Rohkean kuitenkin epäillä, että Tampereella kerättävästä 5,6 miljoonan euron suuruisesta potista vain osa lopulta ohjautuu lain edellyttämiin tarkoituksiin.   

 

 

Hulevesimaksulla ei saa kattaa kaupungin muiden toimintojen tappioita ja veikkaan, että tämän lainkohdan täyttäminen tulee Tampereella olemaan vaikeaa.

 

 

Tulen seuraamaan hulevesimaksun lainmukaisen käyttämisen toteutumista!

 

 

Hulevesimaksun määräämistä kaupunkilaisten kiusaksi ei kukaan voi vääntää Sipilän hallituksen syyksi, sillä ”syylliset” ovat kokoomus, SDP, vihreät, RKP ja kristillisdemokraatit.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Stubb´n hallitus loi kansalaisia kurittavan hulevesimaksulain hulevesilaki, hulevesimaksu,

Pirkanmaan vaalipiiri laajenee lokakuun maakuntavaaleissa!

Maanantai 7.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan vaalipiiri tulee laajentumaan lokakuussa järjestettävissä maakuntavaaleissa, kun Kuhmoinen siirtyy Keski-Suomen vaalipiiristä Pirkanmaan vaalipiiriin.

 

 

Kuhmoinen on ollut yksi maamme ”heittopussikunnista” jota on riepoteltu mihin mihinkin maakuntaan.

 

 

Heittopussikunnan tilanne on tukala, sillä sen asioita ei oikeastaan aja minkään maakunnan päättäjät.

 

 

Eräiden vaalipiirien osalta pääministeri Juha Sipilän hallitus on tehnyt seuraavat päätökset – suora lainaus Oikeusministeriön verkkosivuilta:

 

 

***

Pääministeri Sipilän hallitus linjasi 5.7.2017 muun ohella, että maakunta- ja sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp) mukaisen lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan kesäkuussa 2018 ja että ensimmäiset maakuntavaalit toimitetaan omina erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 28. lokakuuta 2018.

Hallituksen esitykseen sisältyy säännös uudesta maakuntajaosta. Sen mukaan nykyinen maakuntajako muuttuisi viiden kunnan osalta seuraavasti:  

- Heinävesi siirtyisi Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Karjalan maakuntaan,
- Joroinen siirtyisi Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Savon maakuntaan,
- Iitti siirtyisi Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan,
- Isokyrö siirtyisi Pohjanmaan maakunnasta Etelä-Pohjanmaan maakuntaan ja
- Kuhmoinen siirtyisi Keski-Suomen maakunnasta Pirkanmaan maakuntaan.

***

 

 

Nyt peräänkuulutan pirkanmaalaisilta päättäjiltä Kuhmoinen-myönteistä otetta, sillä Kuhmoisten päättäjät haluavat vahvasti kuntansa suuntautuvan Pirkanmaalle.

 

 

Uskon, että Kuhmoisten suuntautumiselle Pirkanmaalle on suuri merkitys sillä, että Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala toimii Pirkanmaan liitossa osa-aikaisena vastuullisena projektissa, jossa käsitellään maakuntahallintoon siirtymisessä kuntalaisten osallistumista.

 

 

Sain taannoin olla mukana eräässä ajatuspajassa, jossa käsiteltiin ikäihmisten osallistumista maakunnassa osallistumiseen ja Anne Heusala oli eräs ajatuspajan vetäjistä – asiantunteva henkilö!

 

 

Asetimme taannoin Tampereen Keskustassa tavoitteeksi, että kaikki tamperelaiset Keskustan maakuntavaaliehdokkaat käyvät ennen vaalipäivää jokaisessa Pirkanmaan vaalipiirin kunnassa ja nyt Kuhmoisten siirtyminen Pirkanmaalle lisää mukavasti vaikeuskerrointa tähän osin leikkimieliseen mutta niin ajankohtaiseen haasteeseen.

 

 

Tervetuloa Kuhmoinen Pirkanmaan maakuntaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan vaalipiiri laajenee lokakuun maakuntavaaleissa!, Kuhmoinen Pirkanmaalle, Kuhmoinen Pirkanmaan vaalipiiriin, Kuhmoinen, kunnanjohtaja Anne Heusala,

On suurta viisautta, että lopetettujen kuntien alueilla sijaitsevat postitoimipaikat saavat säilyttää entisen nimensä

Sunnuntai 6.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Paikkakunnan identiteetti on meille jokaiselle tärkeä asia.

 

 

Kuntaliitokset – jotka toivottavasti nyt ovat jatkossa harvinaisia – ovat asettaneet lopetettujen kuntien asukkaiden identiteetin kovalle koetukselle.

 

 

Puhun omakohtaisella kokemuksella, sillä synnyinkuntani Viljakkala liittyi muutama vuosi sitten Ylöjärveen.

 

 

Osaomistan poikieni kanssa synnyinkotini Viljakkalassa.

 

 

Koen melkein henkilökohtaisena loukkauksena, jos minua kutsutaan ylöjärveläiseksi – niin ei toki voidakaan tehdä, sillä asun Tampereella.

 

 

Arvostan Ylöjärven kaupungin menettelyä, kun se Viljakkalan kuntaliitoksessa säilytti Viljakkalan alueella sijaitsevien postitoimipaikkojen nimet alkuperäisinä, vaikka fyysisesti niitä ei olekaan olemassa.

 

 

39310 Viljakkala ja 3340 Karhe jatkavat elämäänsä, vaikka niitä ei todellisuudessa ole fyysisesti olemassakaan.

 

 

 

Sastamalaan eli Vammalaan eli Tyrvääseen kuntaliitoksissa on lähiaikojen kuluessa liitetty useita sen naapurikuntia ja kaikkien kohdalla postiosoitteiden osalta on (tarkoituksellako) häivytetty paikallinen historia ja asukkaiden identiteetti, kun postinumeroiden jälkeen lukee vain Sastamala, kas näin

 

 

    • 32730 Sastamala – Keikyä
    • 32740 Sastamala – Äetsä
    • 38100 Sastamala – Karkku
    • 38120 Sastamala – Kutala
    • 38130 Sastamala – Ellivuori
    • 38140 Sastamala – Kärppälä
    • 38200 Sastamala – Vammala
    • 38210 Sastamala – Vammala
    • 38220 Sastamala – Stormi
    • 38250 Sastamala – Roismala
    • 38270 Sastamala – Sammaljoki
    • 38280 Sastamala – Illo
    • 38300 Sastamala – Kiikka
    • 38360 Sastamala – Kiikoinen
    • 38370 Sastamala – Tervahauta
    • 38420 Sastamala – Häijää
    • 38460 Sastamala – Mouhijärvi
    • 38470 Sastamala – Hyynilä
    • 38510 Sastamala – Suodenniemi

 

Olen melkoisen varma, että esimerkiksi postinumeroalueella 38460 asuva kokee olevansa mouhijärveläinen ja ei niinkään sastamalalainen!

 

 

Maakuntauudistuksen myötä kuntaliitokset ovat tulevaisuudessa toivottavasti harvinaisia, mutta jos sellaisia joskus joudutaan suorittamaan, toivon, että postitoimipaikkojen nimet säilytetään entisinä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: postitoimipaikkojen nimet kuntaliitostilanteissa, kuntaliitokset, Sastamala, Vammala, Tyrvää, Viljakkala, Ylöjärvi,

"Pyöreän puutavaran viennin vaikutus syvänmeren kalojen sukupuolielämään"

Lauantai 5.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Tuo otsikossa mainittu legendaarinen tutkimus tuli etsimättä mieleen kun luin, että Suomen Akatemia on myöntänyt 440.000 euron suuruisen rahoituksen tutkimukselle, jossa tutkitaan kannibalismin merkitystä eteläamerikkalaisille sammakoille!

 

 

440.000 euron suuruinen rahoitus koskee viisivuotista tutkimusta, jonka suorittaa Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Bibiana Rojas Zuluaga.

 

 

Bibiana Rojas Zuluagan hanke alkaa 1.9.2018, ja sen rahoitus on tarkalleen 438.874 euroa.

 

*******************

 

 

Kaikella kunnioituksella Bibiana Rojas Zuluagaa kohtaan, mutta eikö Suomessa olisi tärkeämpiäkin tutkimusaiheita kuin tutkia miten eteläamerikkalaiset sammakot pärjäävät sen jälkeen, kun syövät lajitovereitaan!

 

 

Toisaalta, hullujahan saa aina pyytää, mutta hulluja ovat ne, jotka myöntävät määrärahoja hulluihin projekteihin!

 

 

Herätys Suomen Akatemia, sillä tuonkin "tutkimuksen" maksavat suomalaiset veronmaksajat eli me!

Nyt Suomen Akatemialta tuli todellinen sammakko!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Akatemia, Pyöreän puutavaran viennin vaikutus syvänmeren kalojen sukupuolielämään, kannibalismin merkity eteläamerikkalaisille sammakoille, nyt tuli todellinen sammakko,

"Kansa taisteli - miehet kertovat" -lehdet ovat väkevää aikalaiskerrontaan sodistamme

Perjantai 4.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Sain toissapäivänä pelastettua kolme Kansa taisteli –lehteä joutumasta Tarastenjärven armottomaan kaatopaikkakitaan.

 

 

 

IMG_8666.JPG

 

 
Lehdet ovat yksittäiskappaleita vuosilta 1984, 1985 ja 1986.

 

 

Minulla on jopa Kansa taisteli –lehtien vuosikertoja tallessa, mutta yht´äkkiä en osaa sanoa, että missä ne ovat varastoituna.

 

 

*********************************

 

 

 

Kansa Taisteli lehti ilmestyi vuosina 1957 - 1986. Sitä toimitti Sotamuistoyhdistys ry. Lehden toimituskuntaan kuuluivat mm. K L Oesch, Aarne Blick ja Valo Nihtilä. Kaikkiaan ilmestyi 347 lehteä, joissa oli yli 3400 kirjoitusta ja noin 11 500 sivua.

 

 

Lehden päätoimittajina toimivat Oesch`n lisäksi A. F. Airo, Aarne Blick sekä Reino Kalervo.

 

 

 

********************************

 

 

 

Kävin ”pelastustoiminnastani” innostuneena eilen Tampereella Kirjastotalo Metsossa ja kysyin, että onko heiltä lainattavissa kokonaisia vuosikertoja Kansa taisteli –lehdestä.

 

 

Kirjastovirkailija katsoi tietokoneeltaan ja totesi, että heillä on varastossa kaikki aikoinaan ilmestyneet Kansa taisteli –lehdet. Valitettavasti vuosikertoja ei ole mahdollista lainata kotiin, mutta kirjaston lukusaleissa niitä saa tutkailla.

 

 

**************************

 

 

 

Suomen Sotahistoriallinen Seura teki todellisen kulttuuriteon, kun se kesäkuun 19. päivänä vuonna 2014 julkaisi kaikki Kansa taisteli-lehdet internetissä. Lehdet ovat netissä mainoksineen kaikkineen.

 

 

Arvostan erityisesti Kansa taisteli –lehtien käsinkosketeltavia numeroita, mutta annan suuren arvon sille Suomen Sotahistoriallisen Seuran työlle, jolla kaikki lehdet nyt ovat jokaisen vapaasti selailtavissa netissä.

 

 

Olen käynyt monilla Talvi- ja Jatkosodan taistelutanterilla, jotka jäivät Neuvostoliiton miehittämille alueille.  Tämä merkitsee, että tunnen monet taistelumaastot, joista Kansa taisteli –lehdissä kerrotaan.

 

 

Tutustu Sinäkin Kansa taisteli –lehtiin netissä – niihin pääset tutustumaan, kun googlaat ”Kansa taisteli – miehet kertovat”.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansa taisteli - miehet kertovat, Kansa taisteli, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Sotamuistoyhdistys ry., Suomen Sotahistoriallinen Seura, Karl Lennart Oesch, A. F. Airo, Aarne Blick, Kirjastotalo Metso,

Joutuvatko maataloustuottajat ja sitä kautta kuluttajat maksumiehiksi Britannian EU-erossa?

Torstai 3.5.2018

Eilisen eräs pääuutinen oli, että Euroopan komissio ehdottaa EU-maksujen korottamista nykyisestä n. prosentista bruttokansantulosta 1,1 prosenttiin.

 

 

Komission tavoite on, että kaudelle 2021 – 2027 linjattavista budjettiluvuista päätettäisiin jo ennen ensi kevään EU-vaaleja.

 

 

Suomalaisen kuluttajan kannalta komission suunnitelmissa erityisen huolestuttavaa on se, että komission esityksessä yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta leikataan n. 5 prosenttia ja aluekehitysrahoituksesta 7 prosenttia.  Suorat tuet vähenisivät n. 4 prosenttia.

 

 

Maatalouden kurittaminen voi laajempia kuvioita ymmärtämättömälle maatalousvihamiehiselle tuntua hyvältä, mutta maataloustukien leikkaaminen nostaisi vääjäämättömästi ruuan kuluttajahintoja. Kuinka silloin suu pannaan?

 

 

Kaikkinaisen maataloustuotannon kannattavuus on nyt niin tiukalla, että lisätiukennukset pitää ehdottomasti saada korvattua tuottajahintojen korottamisella ja se merkitsee ruuan hintojenkorotuksia päivittäistavarakaupassa.

 

 

Britannia on EU:ssa merkittävä nettomaksaja, sillä sen nettomaksuosuus liikkuu tasolla 11 miljardia vuodessa.

 

 

Britannian suuri nettomaksajan rooli merkitsee, että brexit ei suinkaan merkitse, että muiden maiden EU-maksut alenisivat, vaan päinvastoin.

 

 

Äänestin 16.10.1994 järjestetyssä EU-kansanäänestyksessä Euroopan Unioniin liittymisen puolesta ja olen edelleen samalla kannalla.

 

 

Kannustan Suomen europarlamenttiedustajia toimimaan siten, että seuraavalla EU-budjettikaudella ei maataloustukia alennettaisi, sillä se merkitsisi ruualle hinnannousua!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Brexit, EU-maksujen korotusesitys, EU-komissio, EU-parlamentti, suomalaismepit, EU-nettomaksajat, EU-nettosaajat,

Mikko Alatalo 1.5.2018: "Tampereella ajatellaan lähinnä, että yksi euro ratikalle tuo 3-4 euron hyödyn rakennusyhtiöille."

Keskiviikko 2.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Keskusta järjesti eilen Vihreä Vappu-tilaisuuden Hämeenpuiston tapahtuma-aukiolla Kirjastotalo Metson edessä.

 

 

 

 

 

Kerroimme tapahtumastamme Tamperelainen-lehdessä ja jaoimme samaa ilmoitusta facebookissa.

 

 

 

IMG_8574.JPG

 

 

Ennakoimme sateista säätä ja sen vuoksi pystytimmekin kaksi telttakatosta suojaamaan yleisöä, äänentoistolaitteitamme ja tarjottavaamme.

 

 

 

IMG_8554.JPG

 

 

Johannes Jonoff (vasemmalla) ja Reijo Laitinen täyttivät ilmapalloja tapahtumayleisön viihdykkeeksi.

 

 

 

IMG_8556.JPG

 

 

Jarmo Toivola ja Raija Moilanen huolehtivat siman sekä donitsien tarjoilemisesta – Raija Moilanen juonsi tilaisuutemme.

 

 

 

IMG_8558.JPG

 

 

On selvää, että sima sekä donitsit olivat Suomessa valmistettuja.

 

 

 

IMG_8591.JPG

 

 

Keskustan valtuustoryhmän kunnallissihteeri Raija Moilanen, joka on sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja joka on Tampereen pormestarin nimittämän köyhyyden ennaltaehkäisevän työryhmän jäsen, kertoi työryhmän työskentelystä.

 

 

 

IMG_8590.JPG

 

 

Reijo Laitinen on puolestaan sen työryhmän jäsen, jonka pormestari on nimittänyt tutkimaan huumeongelman tilannekuvaa Tampereella. Laitinen valotti vappujuhlayleisölle työryhmän aikaansaannoksia.

 

 

 

IMG_8561.JPG

 

 

Kunnallisjärjestön puheenjohtajana kerroin ”eläväni” netissä 24/7, mutta siitä huolimatta tai paremminkin juuri sen vuoksi olin huolissaan niistä 70.000 tamperelaisesta, joilla ei ole tietokonetta eikä nettiä.

 

 

 

IMG_8586.JPG

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäsen ja Keskustan Pirkanmaan piirihallituksen varapuheenjohtaja Aino-Riikka Simula toi vapputilaisuuteen nuorten toivorikkaan tervehdyksen.

 

 

 

IMG_8571.JPG

 

 

 

Tilaisuudessa juhlapuheen piti kansanedustaja Mikko Alatalo ja hän aloitti puheensa näin:

 

 

”Viisi vuotta Suomen talous polki paikallaan, vaikka kansainvälinen talous oli kääntynyt selvään kasvuun finansiikriisin jälkeen. Suomi ajautui taantumaan, ihmiset menettivät työpaikkansa ja hallituspuolueet äänestivät omat esityksensä eduskunnassa nurin.

 

Keskustalaisille sanottiin, että tehkää jotakin. Me lupasimme 200 000 uutta työpaikkaa kymmenen vuoden aikana. Nyt kolmessa vuodessa on syntynyt 100 000 uutta työpaikkaa.

 

Saavutamme kunnianhimoisen 72 prosentin työllisyysastetavoitteen tällä vaalikaudella. Talous kasvoi lähes kolmen prosentin vauhtia jo viime vuonna.

 

Velkaantuminen on taittunut ja velkasuhde jatkaa laskuaan."

 

 

 

IMG_8579.JPG

 

 

"Lupasimme laittaa omais- ja perhehoidon kuntoon. Näin olemme tehneet.

 

Lupasimme hakea kasvua biotaloudesta ja digitalisaatiosta. Metsäteollisuuden jätti-investoinnit ovat paras esimerkki biotalouden etenemisestä.

 

Lupasimme pitää kuntien tehtävät ja talouden tasapainossa. Näin on toimittu.

 

Lupasimme purkaa turhia normeja. Niitä on purettu useita satoja.

 

Ja lupasimme viedä sote- ja maakuntauudistuksen maaliin. Nyt se on eduskunnan käsissä.”

 

 

 

*************************

 

 

IMG_8582.JPG

 

 

Mikko täyttää aina Vappuna vuosia ja Reijo Laitinen yllätti koko juhlayleisön Mikolle osoittamallaan onnittelulaululla!

 

 

 

IMG_8589.JPG

 

 

Kyyhkyläiset – Mikko ja Seija Alatalo kertoivat Vappujuhlan jälkeen kiirehtivänsä Mikon merkkipäivän viettoon!

 

 

Myös minä onnittelen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan Vihreä Vappu Tampereella 1.5.2018,

Vappu on perinteisesti ollut sonnanajopäivä!

Tiistai 1.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Vappua, keväänpäivää.

 

 

Entisaikaan maalla Vappu oli sonnanajopäivä, sillä silloin tyhjennettiin navetan ruumat tyhjiksi sonnasta.

 

 

Vapun ajoittumiselle sonnanajopäiväksi oli monia perusteluja:

 

  • Lehmien laitumelle laskemisen ajankohta lähestyi ja oli järkevää saada      sontavarastot eli ruumat tyhjiksi syksyllä alkavaa sisäruokintakautta odottamaan.

  •  Kylvötöiden aika oli Vapun jälkeen koittamassa ja sonta on mainio kasvinravinne ja siksi se piti saada levitettyä pelloille ennen kylvötöitä, sillä typpirikkaana luontaisena lannoitteena sonta oli monelle tilalle ensiarvoisen tärkeä, jotta ei tarvinnut ostaa kalliita lannoitteita.

  • Monet maaseudun kotieläintilalliset joutuivat käymään tilanpidon ohella palkkatöissä ja kun Vappu oli palkkatöistä vapaapäivä, niin sonnanajo sopi Vapun työksi vallan mainiosti.

  • Sonta ja sonnan puhuminen oli entisaikaan Vappuna hyvin yleistä, sillä ay-pomot ja vasemmiston edustajat kiihdyttivät sonnanpuhumisensa Vappuna äärimmilleen.  Myös tämä innoitti maaseutuväestöä toteuttamaan Vapun sonnanajopäiväksi.

 

 ****************

 

 

Olen pikkupoikana osallistunut monena Vappuna sonnanajoon.

 

 

Navetassa olleet vasikankarsinat oli jo ennen Vappua tyhjennetty ruumaan, jotta myös vasikoiden sonta voitiin Vappuna ajaa kynnöspelloille.

 

 

Sonta lastattiin talikoilla aisarekeen, jolla se kuljetettiin pelloilla pattereihin.  Monesti Vappuna oli vielä sen verran lunta, että hevonen pystyi ainakin osan matkaa vetämään sontakuormaa lumella. Sontakärryjä en muista Vapun sonnanajossa käytetyn.

 

 

Vapunpäivänä illalla ennen saunomista oli pienoinen juhlahetki, kun isän kanssa saimme sontaruuman tyhjäksi.

 

 

Viittasin jo edellä ammattiyhdistysjohtajien ja vasemmistopuolueiden sonnanpuhumiseen Vappuna ja nyt odotan, että millaista sonnanpuhumista he harjoittavat tänään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vappu, Vappu oli sonnanajopäivä, sonnanajo, sonnanpuhuminen, ay-liike, vasemmistopuolueet,

Viljakkalan kanttori ja kirkkoherra kolaroivat junan kanssa Karhentien tasoylikäytävällä joskus 1970-luvulla

Maanantai 30.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampere-Parkano-Seinäjoki – rataosuus otettiin käyttöön vuonna 1971.

 

 

Wikipedia kertoo osittain virheellisesti, että Majajärven liikennepaikka sijaitsee Hämeenkyrössä.

 

 

Toki etelänpuoleinen osa Majajärven liikennepaikasta sijaitsee Hämeenkyrössä, mutta valtaosa kyseisestä liikennepaikasta sijaitsee Viljakkalassa.

 

 

Tiedän asian ”tasan tarkkaan”, sillä Viljakkalassa sijaitseva mökkitonttini rajoittuu Tampere-Parkano –rataosuudella Majajärven liikennepaikkaan.

 

 

Majajärven liikennepaikan osalta valtio teki turhankin laajat pakkolunastukset, sillä Majajärveltä oli tarkoitus rakentaa pistoraide Hämeenkyrön Kyröskoskella sijaitseville Oy Kyro Ab:n paperitehtaille.

 

 

Pistoraidetta ei koskaan rakennettu ja sitä ei tulla koskaan rakentamaan.

 

 

Rakennusvaiheessa VR:n toiminta oli lyhytnäköistä. sillä silloin Suomen eräälle pääradalle jätettiin lukematon määrä tasoylikäytäviä. Eräs tasoylikäytävä jätettiin meidän maille ja pohjoiseen päin edetessä kaksi seuraavaakin tasoylikäytävää rakennettiin naapureidemme maille.

 

 

Ties monesko tasoylikäytävä Majajärven liikennepaikan jälkeen pohjoiseen edetessä jätettiin Karhentielle eli nykyiselle Kyrönlahdentielle. Kyrönlahdentie kulkee Hirvilahden tienristeyksestä Soukonsillan kautta valtatie 65:lle eli Uusi-Kuruntielle.

 

 

 

 

IMG_8118.JPG

 

 

Nyt pääratamme ylittäminen Kyrönlahdentiellä on ylikulusillan vuoksi turvallista, mutta toista oli silloin, kun tässä paikassa oli tasoylikäytävä!

 

 

Varma tieto kertoo, että tällä paikalla tasoylikäytävän aikana Viljakkalan kanttori Väinö Isotalo ja kirkkoherra Arvo Autio joutuivat kolariin, kun he  autollaan törmäsivät junaan!

 

 

Onneksi kummallekaan ei käynyt pahasti, sillä henkilövahingoilta vältyttiin.

 

 

Kanttori Isotalo ja kirkkoherra Autio olivat merkittäviä viljakkalalaisvaikuttajia ja heistä olisi minullakin paljon mielenkiintoisia ja mukavia muisteluksia!

 

 

Ehkä joskus tälläkin saitilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-Parkano-Seinäjoki -rata, Majajärven liikennepaikka, Oy Kyro Ab, Majajärven liikennepaikka sijaitsee Viljakkalassa, Karhentie, Kyrönlahdentie, Valtatie 65, Soukonsilta, Hirvilahti,

Junamatka Tampereen rautatieasemalta Viljakkalan Majajärvelle vie aikaa 14 minuuttia - valitettavasti juna ei kuitenkaan pysähdy Majajärvellä!

Sunnuntai 29.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Minulla oli 10.4.2018 tilaisuus käydä Tampereen kaupungin kustannuksella Oulussa päiväseltään junalla – olin Vanhusneuvoston edustajana tutustumassa Tampereelle suunniteltavaan ratikkaan Transtech Oy:n Oulun toimipisteellä.

 

 

Lähdin matkalle mieluusti, sillä pääsin samalla kokemaan junamatkan Tampereelta Ouluun ja illalla takaisin.

 

 

Siinäkin mielessä junamatka oli mielenkiintoinen, sillä jouduimme aikoinaan pakkoluovuttamaan neljä hehtaaria metsämaata Tampere-Parkano-Seinäjoki –junaradan alle.  Pakkolunastettu neljä hehtaaria pirstoi isäni aikoinaan kotitalonsa maista ostamansa kymmenen hehtaarin suuruisen metsäkappaleen kahteen osaan.  Nyt minulla on hehtaarin suuruinen mökkitontti Viljakkalan Majajärvellä ja tonttini rajoittuu rataan.

 

 

Matkamme alkoi Tampereen rautatieasemalta klo 08.00 ja Ouluun saavuimme klo 12.18 eli matkanteko kesti 4 tuntia ja 18 minuuttia.  Nopein junavuoro Tampereelta Ouluun kulkee kolmessa tunnissa ja 48 minuutissa.

 

 

 

*********************

 

 

 

 

IMG_8084.JPG

 

 

Ensimmäinen kuvaamani kohde oli Ylöjärven Lakialassa oleva entinen kaupparakennus.  Tästä on matkaa synnyinkotiini hieman yli 20 kilometriä ja joskus armeija-aikana kävelin tuon matkan kotiini, kun linja-autoja ei enää iltamyöhäisellä kulkenut.

 

 

 

Saavuimme Viljakkalan Majajärvelle klo 8.14 eli 14 minuutin kuluttua lähdöstämme.

 

 

 

IMG_8090.JPG

 

 

 

IMG_8091.JPG

 

 

 

IMG_8092.JPG

 

 

Nämä kolme kuvaa ehdin Majajärvestä eli mökkijärvestäni ottamaan, kun matkasimme kohti…

 

 

 

IMG_8099.JPG

 

 

…Oulua 180 kilometrin tuntivauhdilla.

 

 

 

IMG_8097.JPG

 

 

Mökkitonttini männikkö on komeassa kasvussa ja se on pysynyt pystyssä kovienkin myrskyjen aikana.  Taustalla hieman pilkottaa mökkini katto.

 

 

 

IMG_8098.JPG

 

 
Tässä radasta metsänreunaan saakka on meiltä pakkolunastettua maata.

 

 

Pakkolunastusprosessi oli pitkällinen ja siitä kertoo mm. se, että vaatimattoman korvauksen korko oli maksuhetkellä suurempi kuin pääoma!

 

 

 

IMG_8102.JPG

 

 

Kohta mökkitonttini ohittamisen jälkeen ylitimme sillan, jonka ali virtailee hiljakseen eteläisen Suomen eräs jokihelmisimpukkajoki eli Ruonanjoki, joka laskee Karhejärvestä Lavajärveen.  Radan vierellä kulkee VR:n huoltotie, jota me paikkakuntalaiset käytämme useasti.

 

 

Päätän tämän juttuni tähän, mutta ehkä jo huomenna kerron paikasta, jossa Viljakkalan seurakunnan kanttori ja kirkkoherra kolaroivat junan kanssa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-Parkano-Seinäjoki- junarata, Tampereen rautatieasema, Viljakkalan Majajärvi, Majajärven liikennepaikka, Lakiala, Ruona, Ruonanjoki, jokihelmisimpukka, jokihelmisimpukkajoki,

On aika anoa Itsenäisyyspäivänä myönnettäviä kunniamerkkejä

Lauantai 28.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Elämme vielä huhtikuuta, mutta jo nyt järjestö- ja yhdistystoimijoiden sekä työelämän esimiesten pitää valmistautua siihen, että ansioituneita toimijoita muistetaan Itsenäisyyspäivänä erilaisilla kunniamerkeillä.

 

 

 

Asiasta muistuttaessani järjestötoimijana en ole omalla asiallani, sillä minulle on jo lähes kaksikymmenentä vuotta sitten myönnetty arvokas kunniamerkki eli…

 

 

 

IMG_8496.JPG

 

 

…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, jonka lyhennys on SRV Ar.

 

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n toiminta oli siihen aikaan vilkasta, kun agrologiveljet minulle tuon kunniamerkin anoivat. Olin mukana yhdistyksen toiminnassa ja tavoitteemme oli, että anoimme kunniamerkkejä kaikille hieman yli 50-vuotiaille agrologiveljille.

 

 

Yhteiskunnalliset ansioni olivat tuolloin kovin heppoiset, mutta oletan, että sotilasarvoni oli eräs syy noin korkeaan kunniamerkkiin.

 

 

******************

 

 

Olen melko kokenut kunniamerkkien anoja, sillä minulla on siitä kokemusta Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteerinä ja Pirkanmaan Agrologien varapuheenjohtajana, Palokallion Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana sekä nelikymmenvuotisen työnantajani päällikkötason esimiehenä.

 

 

Meillä agrologeilla on tapana, että pyydämme merkkianomuksen kohteelta hänen oman selvityksensä niistä ansioista, joita anoja pystyy käyttämään perusteina kunniamerkkianomuksessa.

 

 

Myönnän, että menettelytapamme on tietyllä tavalla riskialtis ja riski realisoituu, jos ehdottamamme henkilö ei kaikesta huolimatta saa hänelle anottua kunniamerkkiä.

 

 

*********************

 

 

Työelämässä anoin kunniamerkkiä kahdelle alaiselleni ja molemmissa tapauksissa onnistuin – toiselle näistä henkilöistä edelliset esimiehet olivat tehneet turhan yrityksen.  Agrologimaailmasta oppimani tapa osoitti tässäkin tapauksessa toimivuutensa.

 

 

Työelämässä annoin ”konsulttiapua” erään korkeassa asemassa olleen henkilön kunniamerkkianomuksessa, sillä ensimmäinen yritys oli vetänyt vesiperän. Ritarikuntien hallitukset antavat varsin vähän painoarvoa työelämässä hankituille saavutuksille, mutta suurta painoarvoa ne antavat vapaa-ajalla hankituille ansioille.  Voin karrikoiden todeta, että jonkun kunnan nuorisolentopallokerhon vetäminen on ritarikuntien hallituksen mielestä suurempi ansio kuin vaikkapa myyntijohtajan tai tutkimusjohtajan titteli jossain yrityksessä.  Antamieni ohjeiden mukaan toimien ”korkeassa asemassa” ollut henkilö sai arvoisensa kunniamerkin.

 

 ******************

Huvittava tapaus kohdalleni sattui Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:ssä.

 

 

Anoimme kunniamerkkiä eräälle agrologiveljelle, jolla ritarikunnan hallitus totesi olevan poikkeuksellisen suuret ansiot ja hänelle myönnettiin varsin korkea kunniamerkki.

 

 

Kyseinen kunniamerkki oli niin korkea, että se oli maksullinen. Jouduimme maksumieheksi ja tämä tapaus vei yhdistyksemme taloustilanteen joksikin aikaa kuralle!

 

 

Ritarikuntien hallitukset ovat lisänneet kunniamerkkien maksullisuutta ja mm. minulle aikoinaan myönnetty kunniamerkki maksaa nykyisin anojalle lunastusmaksuna 215 euroa.

SVR Ar ja sen "sisarmerkki" Suomen Leijonan ansioristi ovat alhaisimmat kunniamerkit joilla on lunastusmaksu, sillä kummankaan ritarikunnan mitaleilla ei ainakaan vielä ole lunastusmaksua.

 

 

Kunniamerkin ”korotusta” voi saada aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua kunniamerkin saamisesta. Minun kohdallani seuraava kunniamerkki olisi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki eli SVR R ja sen lunastushinta on 480 euroa.

 

 

*******************

 

 

Kannustan järjestötoimijoita ja työelämän esimiehiä tutkailemaan, että olisiko joukossa joku ansioitunut, jolle voisi anoa kunniamerkkiä.

 

 

Lisäohjeita kunniamerkkien anomisesta löytyy Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisiltä verkkosivuilta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, SVR Ar,

Miksi Hämeenlinnan kaupunki ei vastuuvakuuta yhtiöiden hallitukseen nimeämiään luottamushenkilöitä?

Perjantai 27.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Tämän juttuni pontimena on hämeenlinnalaisen sdp-poliitikon Iisakki Kiemungin saama vahingonkorvaustuomio – 350.000 euroa, jonka oikeus määräsi hänet maksamaan Sunny Car Center –sotkuista.

 

 

Ymmärrän oikeuden päätöksen, sillä osakeyhtiössä toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet toimivat ”ankaran vastuun” alaisina. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että miksi Hämeenlinnan kaupunki ei ollut ottanut vastuuvakuutusta henkilölle, jonka se ”määräsi” hallituksen jäseneksi sellaiseen yhtiöön, jossa kaupunki oli vähemmistöosakas.

 

 

Omaan kahteenkin kertaan henkilökohtaista kokemusta osakeyhtiöiden hallitusten jäsenyydestä – toisessa tapauksessa olin peräti toimitusjohtaja ja toisessa hallituksen jäsen.

 

 

Kyseessä olivat konserniin kuuluvat osakeyhtiöt, mutta sillä ei vastuiden kannalta ole merkitystä.

 

 

En nimityshetkillä osannut vaatia vastuuvakuutusten ottamista, mutta onneksi yksityisessä konsernissa oli menettelytapana se, että toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille otettiin vastuuvakuutus.

 

 

Molemmissa tapauksissa sain konsernilta tiedon, että minulle oli otettu vastuuvakuutus.

 

 

Tieto vastuuvakuutuksen olemassaolosta ei vaikuttanut tekemisiini ja niin pitääkin olla.

 

 

Toimitusjohtaja-casessa oli kysymys melko mittavasta saneerausurakasta, jossa ensitöikseni jouduin olemaan keulakuvana, kun yritys luopui puolestatusinasta nestemäisten materiaalien täysperävaunukalustosta ja kuorma-autokorjaamosta.

 

 

Tässäkään tapauksessa ei jouduttu menemään vastuuvakuutuksen soveltamiseen vaikka jouduimmekin ”nokkapokkaan” AKT:n kanssa.  Ongelmasta selvittiin, kun maksoimme ulkoistamillemme kuljettajilla kuuden kuukauden palkan. Iso satsaus sekin, mutta tarpeellinen, kun yritystä ohjattiin taloudellisesta syvästä alhosta terveempään tilanteeseen.

 

 

 

Tämän jutun ajatus on se, että yksityisellä puolella vastuuvakuutuksen ottaminen osakeyhtiöiden vastuuhenkilöille on normaalia menettelyä ja sitä soisi noudatettavan myös kunnallisella sektorilla (ja suluissa: kun ja jos halutaan päteviä voimia vastuullisiin tehtäviin).

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Miksi Hämeenlinnan kaupunki ei vastuuvakuuta yhtiöiden hallitukseen nimeämiään luottamushenkilöitä?, Iisakki Kiemunki, luottamushenkilön vastuuvakuutus, hallitusjäsenen vastuuvakuutus, toimitusjohtajan vastuuvakuutus, AKT, Sunny Car Center, Hämeenlinna,

"Olen osa tätä laulua"

Torstai 26.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampere-talossa käydessäni poikkean mielelläni taiteilija Kaarina Kaikkosen ”Olen osa tätä laulua” –teoksen äärelle.

 

 

 

IMG_8430.JPG

 

 

Kyseessä on 30 neliömetrin suuruinen tilausteos, jota Kaikkonen kuvailee teokseksi, jonka teemana on elämä ja ihmisenä oleminen.

 

 

Tampere-talon arkkitehtuuri ja talon kulttuuristen tapahtumien virta ovat olleet Kaikkosen voimatekijöitä teostaan toteuttaessaan.

 

 

Toivon, että taiteilija suo myös katsojalle vapauden tulkita teosta ja minä näen teoksessa taivaanrantaan katoavan etelä-pohjalaismaiseman.

 

 

 

IMG_8431.JPG

 

 

Teoksen materiaaleina on käytetty paitoja ja pikkutakkeja  -  Kaikkonen käytti samoja materiaaleja taannoin Tampereen Satakunnankadun yläpuolelle luomassaan ”pikkutakkiteoksessaan”!

 

 

 

IMG_8433.JPG

 

 

Kaikkosen signeeraus teoksen oikeassa alareunassa.

 

 

 

IMG_8434.JPG

 

 

Teoksen englanninkielinen nimi on ”I am a part of this song”.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Olen osa tätä laulua", "I am a part of this song", Tampere-talo, Katariina Kaikkonen, Tampereen kaupunki,

Miksi yhdessäkään ryhmäpuheenvuorossa ei sanallakaan mainittu ikääntyneen väestön tilannetta?

Keskiviikko 25.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi viime maanantaina eli 23.4.2018 laajan säästöohjelman, jonka tavoitteena on saada aikaan 43,5 miljoonan euron säästöt.

 

 

Hyväksytyssä toimenpideohjelmassa ikäihmisten palveluja karsitaan siten, että kustannussäästöä kertyy peräti 900.000 euroa.

 

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_8397.JPG

 

 

Osallistuin eilen n. 250 muun henkilön kanssa Tampere-talossa järjestettyyn…

 

 

 

IMG_8396.JPG

 

 

…Kehittyvä Vanhustyö- seminaariin, joka oli vanhustyön ammattilaisille suunnattu koulutus- ja näyttelytapahtuma – olin seminaarissa Tampereen Vanhusneuvoston jäsenenä.

 

 

Seminaarissa ihmeteltiin kahdessakin esityksessä, että edellisiltana järjestetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa ei yhdessäkään ryhmäpuheenvuorossa sanallakaan käsitelty ikäihmisten palvelujen karsintaa!

 

 

Jotkut kaupunginvaltuutetut kosiskelevat tamperelaisia protestoimalla ns. taitettua indeksiä vastaan, mutta ikäihmisten palveluista leikkaaminen ei ilmeisesti ole heidän mielestään edes maininnan arvoinen asia!

 

 

Ikäihmisten asian ”unohtaminen” ryhmäpuheenvuoroissa nousi Tampere-talon seminaariesitysten lisäksi voimallisesti esille tilaisuuden keskusteluosioissa sekä käytäväkeskusteluissa.

 

 

 

IMG_8439.JPG

 

 

Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen tiivisti ikäihmisten tilanteen Tampereella osuvasti, kun hän totesi, että Tampereella asiassa on otettu askel taaksepäin!

 

 

Näin ei saisi olla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Tampere-talo, Kehittyvä Vanhustyö, Globex Information Oy, Tampereen kaupungin hyvinvointipalvelut, Tampereen Vanhusneuvosto, Tampereen kaupunginvaltuusto 23.4.2018,

Onnistuisikohan perheomenapuu?

Tiistai 24.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Perheomenapuu on sellainen, jossa samaan omenapuun perusrunkoon on vartettu eri omenalajikkeita.

 

 

Sain Tampereen Puutarhamessuilla seurata omenapuun varttamista.

 

 

Henkilökohtaista kokemusta varttamisesta minulla ei ole, mutta työnäytöksen seuraaminen sai minut kiinnostumaan asiasta.

 

 

 

IMG_8325.JPG

 

 

Varttamiskohdan kuori avataan terävällä puukolla ja…

 

 

 

IMG_8326.JPG

 

 

…avattuun kohtaan työnnetään lyijykynän paksuinen viistottu edellisvuoden kasvupiiska sellaisesta omenapuusta, jota halutaan lisätä.

 

 

 

IMG_8327.JPG

 

 

Kasvupiiska pitää ennen paikoilleen asettamista katkaista niin, että siihen jää yksi kasvusilmu.

 

 

Meillä on mökkimaailmassa vanha melkein pensasmainen omenapuu, joka on sinne siirretty synnyinkotini pihasta.  Siihen joskus tulevat omenat ovat kitkeriä, mutta kuinkahan tuo puu soveltuisi perheomenapuun rakenteluun?

 

 

 

********************

 

 

 

Tuon pensasmaisen omenapuun historia on perin mielenkiintoinen.

 

 

Se kasvoi kymmenkunta vuotta sitten erään pihakoivun ”kainalossa” ja yritin sitä siitä saada irti, jotta olisin siirtänyt sen mökille.

 

 

Kaivaminen ei onnistunut lapiolla eikä rautakangella, mutta sitten keksimme, että laitetaanpa koivun ja omenapuun taimen väliin pötkö dynamiittia ja yritetään saada omenapuun taimi sillä tavalla ”ihmisten ilmoille”.

 

 

Kova pamaus ja omenapuun taimi lensi muutaman metrin etäisyydelle ja koivu ei kärsinyt hommasta mitenkään.

 

 

Savuava taimi kiireesti autoon ja matka mökille, jossa taimi istutettiin uudestaan.  Istuttaminen onnistui ja nyt ”dynamiittitaimi” kasvaa komeasti, mutta omenia siitä ei ole saatu.

 

 

Sopisikohan tämä ”dynamiittitaimi” perheomenapuun perusrungoksi?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perheomenapuu, omenapuun varttaminen,

Sillastamisella saattaa pystyä pelastamaan jänisten tai myyrien kaluaman omenapuun

Maanantai 23.4.2018 - -Esko Erkkilä-

On kulunut jo vuosia, kun myyrät kalusivat muutaman omenapuun mökillämme.

 

 

Kaluaminen tapahtui lumen alla ja puut oli kaluttu rungon ympäri. Kaluttua osuutta oli parisenkymmentä senttiä pitkälti.

 

 

Mielessä kävi vauriopuiden sillastaminen ja sitä hieman yrittelinkin, mutta silloin minulla ei ollut riittävästi tietoa, kokemuksesta puhumattakaan!

 

 

Kyseessä oli peräti kymmenkunta omenapuuta ja vauriopuiden suuri lukumäärä ehkä myös osaltaan lannisti yrittämään.

 

 

*******************

 

 

Tutustuin viime perjantaina eli 20.4.2018 Tampereen Puutarhamessuilla omenapuiden sillastamiseen, kun seurasin…

 

 

 

IMG_8328.JPG

 

 

…Pinsiön Taimiston osastolla puutarhalegenda Matti Lahtisen työnäytöksiä.

 

 

 

IMG_8324.JPG

 

 

Sillastuksessa vauriokohta ohitetaan edellisen vuoden vuosikasvun ”piiskalla” ja niitä laitetaan vauriokohdan yli useita.

"Piiska" leikataan terävällä puukollaviistoksi ja piiskan kärjet työnnetään terveen kuoren alle.  Suojavahan käyttäminen varmistaa sillastustuloksen.

 

 

Tositilanteessa myyrätuhon kohdannut vauriokohta on epämääräisempi kuin tässä havainnetilanteessa.

 

 

Oletan, että tositilanteessa vauriokohdan ylä- ja alareunoilla kuorta pitää vuolla enemmän pois kuin myyrät ovat jyrsineet, jotta sillastuspiiska saadaan kiinnitettyä terveeseen kohtaan kunnolla.

 

 

Kiitokset puutarhuri Matti Lahtiselle vaikka en toivokaan, että joutuisin soveltamaan oppejasi käytäntöön!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sillastaminen, sillastus, omenapuun sillastaminen, omenapuun myyrätuhot, omenapuun jänistuhot, Puutarhamessut 2018, Pinsiön Taimisto,

Kannatettava tonttikauppa!

Sunnuntai 22.4.2018 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 23.4.2018 ja sen esityslistalla on erään tonttikaupan hyväksyminen.

 

 

Kyseessä on tonttikauppa, jolla Tampereen kaupunki ostaa Hartela Etelä-Suomi Oy:ltä 3,8 hehtaarin suuruisen tontin Lakalaivan kaupunginosasta, osoitteesta Lempääläntie 31.

 

 

Tontti sijaitsee ohikulkutien varrella ja sen hankkiminen kaupungin omistukseen merkitsee ensiaskeleen ottamista Lakalaivan alueelle suunnitellun eteläisen Tampereen aluekeskuksen toteuttamiselle.

 

 

Tervehdin suurella myötäsukaisuudella tonttikaupan varmistumista, sillä omakotialueemme välittömään läheisyyteen tulevaisuudessa rakennettava Etelä-Tampereen hyvinvointikeskus parantaa alueemme palveluita.

 

 

Ymmärrän toki mm. Härmälän ja Koivistonkylän alueen asukkaiden harmistuneisuuden, kun tuleva hyvinvointikeskus ei tule heidän alueelleen.

 

 

Hyvinvointikeskuksen asemakaavoitus on ajoitettu vuodelle 2020 ja ensimmäiset asukkaat tulevat muuttamaan uudelleen asemakaavoitetulle alueelle 2020-luvun loppupuolella.

 

 

Tonttikaupan hinta on 3.300.000 euroa eli neliöhinnaksi muodostuu n. 86 euroa/neliömetri!

 

 

Toivottavasti nuija paukkuu kaupunginvaltuuston kokouksessa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Tampereen hyvinvointikeskus, Lempääläntie 31,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »