Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Jäteveden keskuspuhdistamon YVA maksaa jokaisella yrityskerralla miljoona euroa?

Maanantai 6.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi on kunnallinen liikelaitos, jonka tehtävänä on hoitaa kaupungin vesi- ja viemärilaitostoiminta lakien ja viranomaismääräysten mukaisesti sekä kehittää vesihuoltoa siten, että pysytään mukana yhteiskunnan kehityksessä.

 

Kauniisti sanottu, mutta käytännön toteutukset ovat vedenhankintasuunnitelmien sekä jätevesien käsittelysuunnitelmien osalta kaikkea muuta kuin ”kauniita”.

 

Käsittelen tässä jutussa Tampereen Veden keskuspuhdistamohanketta ja tarkemmin ilmaistuna hankkeen ympäristövaikutusten arviointeja eli YVA-hankkeita.

 

Hankkeen ensimmäinen ympäristövaikutusten arviointi kulki nimellä Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA -selostus). Se valmistui 30.10.2008 ja hankkeen konsulttiyrityksenä toimi Pöyry Environment Oy.

 

Hankkeen yhteysviranomaisen Pirkanmaan ympäristökeskuksen 26.3.2009 antama lausunto keskuspuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta on murheellista luettavaa. Se kuvastaa hankkeesta vastaavan eli Tampereen Veden ylimielistä suhtautumista suureen ja vakavaan hankkeeseen.

 

Oli luonnollista, että yhteysviranomaisen lausunto ei antanut Tampereen Vedelle mahdollisuuksia jatkaa hanketta suunnitelman pohjalta.

 

Tampereen Vesi ei kuitenkaan lannistunut, vaan otti hihastaan mielestään suurenmoisen valttikortin ja esitti, että keskuspuhdistamo sijoitettaisiin Tampereen Sulkavuoreen.

 

Suunnitelmat kyhättiin nopeasti kokoon ja kiireessä useita asioita jäi huomioimatta.

 

Hankkeen toinen ympäristövaikutusten arviointi kulki nimellä Pirkanmaan keskuspuhdistamo, Sulkavuoren vaihtoehto. Tätä arviointiselostusta ei ole kirjattu täsmällisesti millekään päivämäärälle, vaan valmistumishetkeksi todetaan ”heinäkuu 2011”!

 

On luonnollista, että Tampereen Vesi vaihtoi konsulttiyhtiötä ja nyt onneaan koitti FCG Finnish Consulting Group Oy.

 

Sulkavuoren keskuspuhdistamon hankevaihtoehdon yleissuunnitelmat on laatinut Pöyry Finland Oy ja tunnelien yleissuunnitelmat on laatinut Ramboll Finland Oy. Konsultteja esiintyy siis aivan tungokseen saakka!

 

Tampereen Veden keskuspuhdistamohankkeen toisen YVA-yrityksen yhteysviranomaisena toimi Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus).

 

Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunto keskuspuhdistamohankkeen Sulkavuoren vaihtoehdon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta annettiin 22.11.2011.

 

Yhteysviranomaisen lausunto on yhtä masentavaa luettavaa kuin Tampereen Veden ensimmäisenkin YVA-hankkeen lausunto.

 

Lausunnosta löytyy lukemattomia kohtia, jotka olisivat lupahakemuksen epäämisen syitä. Laskin, että lausunnossa yhteysviranomainen toteaa ainakin kymmenen kertaa

 

Arviointiselostus on tältä osin puutteellinen.  

 

Maininta ei jokaisessa kymmenessä kohdassa ole täsmälleen mainitsemani, mutta asiallisesti kuitenkin samaa tarkoittava.

 

Tampereen Vesi ei hätkähdä vähästä, vaan se jatkaa aloittamallaan linjalla ja nyt on vuorossa kolmannen YVA-selvityksen laatiminen, joista toinen ja nyt tekeillä oleva kolmas yritys kohdistuvat Sulkavuoreen.

 

Osallistuin kutsuttuna edustajana Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen työpajaan 2.8.2012. Edustin Palokallion Omakotiyhdistys ry:tä.

 

Nyt meneillään olevan kolmannen ”YVA-rynnistyksen” konsulttina Tampereen Vesi käyttää Ramboll Finland Oy:tä ja sen vuoksi työpajakutsun olivatkin allekirjoittaneet Tampereen Veden toimitusjohtaja Pekka Pesonen sekä Ramboll Finland Oy:n projektipäällikkö Jukka Hokkanen.

 

Palaan työpajan antiin myöhemmin, mutta kysyin tilaisuudessa Ramboll Finland Oy:n konsultilta, että paljonko tämän suuruusluokan YVA-selvitys maksaa hakijalle. Vastauksen helpottamiseksi heitin hintahaarukaksi 500.000 – 1.000.000 euroa.

 

Konsultti vastasi, että koska kyse on vaativasta hankkeesta, niin kustannusarvio asettuu esittämääni hintahaarukkaan!

 

Kysymykseni ansiosta tamperelaisten tiedossa on nyt, että Tampereen Vesi tulee maksamaan kolmesta keskuspuhdistamohankkeen YVA-arvioinnista todennäköisesti n. kolme miljoonaa euroa!

 

Toistan – 3.000.000 euroa!

 

Ensimmäisestä YVA-lausunnosta suoritemaksu Pirkanmaan Ympäristökeskukselle oli 11.620 euroa ja toisesta YVA-lausunnosta Tampereen Vesi joutui maksamaan suoritemaksua Pirkanmaan ELY-keskukselle 10.700 euroa!

 

On enemmän kuin todennäköistä, että Tampereen Vesi on ykkösluokan asiakas konsulttiyhtiöille!

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Pirkanmaan keskuspuhdistamo, Pirkanmaan keskuspuhdistamon YVA, Sulkavuori, Sulkavuoren YVA, Koivistonkylän Omakotiyhdistys, Palokallion Omakotiyhdistys, Tampereen Vesi, Pöyry Environment Oy, FCG Finnish Consulting Group Oy, Ramboll Finland Oy,

Viroon haudattujen suomalaislentäjien muistomerkillä Viron Velisessä

Sunnuntai 5.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Poikkesimme taannoisella Baltian matkallamme Viron Velisessä sijaitsevalla suomalaislentäjien muistomerkillä, joka on pystytetty hämeenkyröläisen lentäjä Pentti Antilan sekä hänen Helsingin maalaiskunnasta kotoisin olleen tähystäjänsä Antti Sarion muistolle.

 

Kaksi vuotta sitten samanlaiselta kenraali Pentti Lehtimäen johtamalta matkalta palatessamme poikkesimme samalla paikalla ja kirjoitin silloin näille palstoille näin:

 

 

Puolustusvoimain lentokone sai 16.08.1941 käskyn lähteä levittämään lentolehtisiä Hangossa silloin olleille neuvostojoukoille. Lentokonetta ohjasi Hämeenkyröstä kotoisin oleva Pentti Antila ja tähystäjänä oli Helsingin maalaiskunnasta kotoisin oleva Antti Sairio. Kone starttasi Nummelan lentokentältä Vihdistä.

 

Elokuisen yön aikana lentäjät eksyivät ja joutuivat Viron puolelle. Oletettavasti heidän koneestaan loppui polttoaine ja he joutuivat tekemään hallitsemattoman pakkolaskun Veliseen.

 

Elettiin saksalaisten hyökkäysvaihetta ja neuvostojoukot perääntyivät kohti äiti-Venäjää. Velise oli jo vapautunut neuvostojoukoista, mutta saksalaiset eivät vielä olleet siellä. Alueella piileskelevät metsäveljet eli sissitoimintaa harjoittavat virolaiset näkivät lentokoneen putoamisen. He totesivat, että koneessa olleet olivat kuolleet ja hautasivat heidät lähelle koneen putoamispaikkaa. Metsäveljet polttivat lentokoneen jäännökset, sillä he eivät halunneet niiden joutuvan kummankaan miehittäjän haltuun.

 

Matkanjohtajamme kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on myöhemmin tavannut yhden paikalla olleista metsäveljistä, mutta sankarivainajien tarkkaa hautapaikkaa ei kyseinen metsäveli pystynyt enää paikantamaan. Myös lentolehtisiä ei valitettavasti ole säilynyt.

 

Lentäjänä toiminut alikersantti Pentti Johannes Antila oli syntynyt Hämeenkyrön Osaralla 12.09.1917 eli hän oli kaatuessaan 24-vuotias. Tähystäjänä toiminut lentomekaanikko Antti Adolf Sairio oli parisen vuotta Antilaa nuorempi.

 

Antila ja Sario ovat ainoat Virossa kaatuneet suomalaiset sankarivainajat. Suomen valtio on pystyttänyt heidän lentokoneensa putoamispaikalle muistomerkin. Kyseessä on yli 4 metriä korkea kivi, joka on työstetty lentokoneen potkurin siipeä muistuttavaan muotoon. Muistokivessä on henkilötietojen lisäksi teksti:

 

Pakkolaskussa Velisessä 16.8.1941 menehtyneiden suomalaisten sotilaslentäjien muistoa kunnioittaen

 

Suomen valtio

 

 

****

 

Kaksi vuotta sitten blogikirjoitukseni ei sisältänyt valokuvia, mutta nyt lisään tähän muutaman kuvan 10.7.2012 tapahtuneesta vierailustamme muistomerkillä.



velise1

 

 

Muistomerkki on suomalaista graniittia ja se kuvaa lentokoneen potkuria.

Hyvinhoidettu muistomerkin ympäristö kertoo, että virolaiset arvostavat Viroon haudattuja suomalaislentäjiä. Muistomerkistä huolehtii Märjamaan kunta. Märjamaa on Vihannin ystävyyskunta.

 

 

velise2

 

Lentäjien henkilötiedot on kirjattu muistokiveen.

 

velise3

 

 

Järjestimme muistomerkillä pienimuotoisen juhlatilaisuuden ja luonnonkukista kerätyn kukkakimpun laskivat muistomerkille Tuomo Linnainmaa (vasemmalla), Tuire Luukkanen ja Jarmo Puntalo.

 

 velise4

 

 

Paavo Poussa (vasemmalla) ja Jarmo Puntalo kunnioittivat lentäjien muistoa sotilaallisella kunnianosoituksella.

velise5

 

Myös minä pääsin nuorimman poikani ikuistamana kuvaan lentäjien muistomerkillä.

 

 

Käynti suomalaislentäjien muistomerkillä oli monelle seurueemme jäsenelle tärkeä, sillä useat tuntevat hyvin kaatuneen Pentti Antilan kotitalon sekä ovat tunteneet ja tuntevat edelleen myös hänen lähisukulaisiaan.

 

Olen matkamme jälkeen tehnyt internet-tiedusteluja Pentti Antilan ja Antti Sarion sankarikuolemaan päätyneestä lennosta ja löysin Matti Haran asiasta Sotainvalidi-lehteen vuonna 2007 kirjoittaman mielenkiintoisen artikkelin. Lainaan sen tähän:

 

****

Suomalaislentäjät katosivat - iskikö paniikki?

Kaksi suomalaista sotilaslentäjää katosi 16.8.1941 ja menehtyi pakkolaskussa. Heidän piti lentää Nummelasta Hankoon. Tosiasiassa lensivätkin Viroon ja siellä noin 70 kilometriä Tallinnan eteläpuolelle Märjamaan kunnassa sijaitsevaan Velisen kylään. Virallinen taho väittää, että lentäjät eksyivät.

Uskoni eksymiseen alkoi horjua, kun osallistuin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen 31.7.2007 järjestämään muistotilaisuuden Velisen kylässä, jonne Suomen valtion toimesta on kymmenen vuotta sitten pystytetty muistomerkki.

Muistotilaisuuteen osallistui myös virolainen metsäveli Arseeni Saare (99) tyttärensä Milvi Lõhmuksen kanssa.

Saare oli niiden metsäveljien kanssa, metsäveljien, jotka ensimmäisinä tulivat turmapaikalle. Saare muisteli 66 vuotta sitten sattunutta tapahtumaa kuin eilistä päivää:

”Olin toisten metsäveljien kanssa partioimassa. Kuulimme lähestyvän lentokoneen moottorin äänen. Moottorin ääni oli sen verran voimakas, että kiinnitimme siihen huomiota ja uskoimme sen lentävän lähellä ja hyvin matalalla. Kohta moottorin ääni lakkasi ja kuului voimakas rysähdys. Kiiruhdimme ääntä kohti. Löysimme metsään pudonneen koneen hylyn. Päästyämme koneen luo, totesimme koneen kaksi lentäjää kuolleiksi. Heidän auttamisekseen emme voineet tehdä mitään. Kun koneessa oli Suomen tunnukset, ihmettelimme; millä asioilla Suomen ilmavoimien kansallisuustunnuksilla varustettu kone oli liikkeellä Eestissä? Epätietoisuuttamme lisäsi se, että koneessa oli venäjänkielisiä ja saksankielisiä lentolehtisiä? Meitä ihmetytti, missä mielessä lentolehtiset oli tarkoitettu alueella liikkuville venäläisille ja saksalaisille sotilaille? Meidän oli joka tapauksessa toimittava nopeasti, koska paikalle saattoi tulla missä vaiheessa tahansa toisia etsijöitä. Niinpä päätimme polttaa koneen ja siinä olevat lentolehtiset. Koneen putoamisesta emme ilmoittaneet kenellekään”, Saare muisteli.

”Emme halunneet jättää todistusaineistoa paikalle, koska alueella liikkui jo tähän aikaan saksalaisia ja venäläisiä sotilaita. Lentäjät me hautasimme lähelle koneen putoamispaikkaa”, Saare perusteli koneen välitöntä polttamista.

Saaren muistelu oli vakuuttava. Voiko olla mahdollista, että eksyy näin karkeasti? Antilakin oli jo sen verran kokenut lentäjä, että en usko hänen harhautuneen niin perusteellisesti, mitä virallinen tieto asiasta väittää.

Jotakin olen saanut selville.

Tiedän, että alikersantit Pentti Antila (s.1917) Hämeenkyröstä ja Antti Sairio (s.1919) Helsingin pitäjästä kuuluivat Lentolaivue 6:een, joka oli sijoitettu Nummelan kentälle. Laivueen toiminta-alueena oli 1941 Hangon rintama ja Suomenlahden merialue. Anttila kuului laivueen ohjaajiin ja Sairio lentomekaanikkoihin. Turmalennolla Sairio toimi tähystäjänä.

Seuraavassa sekoitan tosiasiat ja omat kuvitelmani.

16.8.1941 Antila ja Sairio saivat lentotehtävän. Tehtävän suorittamista varten he saivat käyttöönsä hollantilaisvalmisteisen Koolhoven FK.52:n. Se oli kaksitasoinen ja kaksipaikkainen tiedustelukone. Suomella oli näitä koneita kaksi. Talvisodan aikana ruotsalainen kreivi Carl Gustav von Rosen lahjoitti ne ilmavoimille.

Koneen varusteisiin kuului magneettinen kompassi ja kello. Jo näillä kahdella lentosuunnistuksessa käytetyllä perusvälineillä pysyy varmasti Suomen ilmatilassa. Antilallakin oli sen verran lentotunteja takana, että lentäminen Nummelasta Hankoon on pikkujuttu. Säänkin äkillisesti muuttuessa, Antila tuskin lähtisi hoikailemaan etelään, yli Suomenlahden. Itse olisin nopeasti vääntänyt koneen pohjoiseen.

Mikäli kysymyksessä oli todellakin lentäminen Nummelasta Hankoon, tehtävä oli helppo. Nummelan tukikohdasta on sata kilometriä Hankoon. Suunnistustehtävänä lento Nummelasta Hankoon on helppo näkölento-olosuhteissa, koska sinne pääsee rautatien rataa seuraamalla. Kompassiakaan tuskin tarvitsee.

Uskon, että lentotehtävän antajan kanssa he kävivät läpi lentoon liittyvät yksityiskohdat.

He päättivät, että Hankoa on hyvä lähestyä itäpuolelta, riittävän kaukaa ja matalalla. Tällä yllätyksellä vältetään venäläisten vahva ilmatorjunta, eivätkä venäläisten torjuntahävittäjät Täcktomin kentältä ehdi nousta ilmaan ja torjuntaan. Tehtävän suorittamisen jälkeen heidän on palattava takaisin Nummelaan. Mikäli sää yllättäen heikkenee, varalaskupaikkoina voisivat olla Kiikala, Hyvinkää ja Malmi.

Lentoonlähtö tapahtui kello 22. Puolen tunnin kuluttua koneesta ja sen lentäjistä tehtiin Snappertunan ilmavalvonta-asemalla havainto. Se oli viimeinen tieto koneesta ja lentäjistä.

On hyvä muistaa, että tapahtuman kelloaikaan Suomessa ei käytössä ollut ns. kesäaika. Joten elokuussa 1941 ilta oli jo pimeä, kun he lähtivät Nummelasta. Pimeys ei silti ollut este lentotehtävän suorittamiselle. Se oli pikemminkin etu kuin haitta.

Oliko lennolla sittenkin joku toinen tarkoitus kuin pudottaa lentolehtiset Hankoon?

Yhtenä mahdollisena tarkoituksena Viroon suuntautuneella lennolla olisi saattanut olla saksalaisten ja neuvostoliittolaisten senhetkisten rintamalinjojen sijainnin todentaminen. Voisi olettaa, että Suomen sotilasjohto, vaikka sillä oli käytettävissä saksalaisten tiedustelutiedot, halusi ”omin silmin” varmentaa linjojen sijainnin.

Venäläisten Virossa olevien lentokenttien paikantaminen saattaisi olla mahdollista. Näiden jossittelujen haittana on, että lento suoritettiin yölentona ja elokuussa on pimeätä jo siinä vaiheessa kun lähdettiin matkaan. Tässä on hyvä vielä toistaa, että nykyisenä ns. kesäaikana iltakymmeneltä on vielä suhteellisen valoisaa, mutta pilvisellä säällä iltayhdeltätoista on jo lähes säkkipimeää.

Saare mainitsi sään olleen huono. Silti en usko, että Antila olisi lähtenyt Suomenlahden eteläpuolelta etsimään pakkolaskupaikkaa. Olen siinä uskossa, että lentäjät lähetettiin Viroon tiedustelulennolle.

Valitettavasti metsäveljet polttivat kaikki lehtolehtiset. Saaren tilaisuudessa mainitsemista saksan- ja venäjänkielisistä lentolehtisistä ja niiden teksteistä ei ole jäänyt tietoa meille. Se vain ihmetyttää, miksi heillä oli matkassa saksankielisiä lentolehtisiä?

Toivon, että ”eksymiselle” joku keksii paremman selityksen kuin allekirjoittanut.

Yhden mahdollisen tulkinnan kuulin Suomen Sotaveteraaniliiton 50-vuotiastoritapahtumassa, kun kerroin Antilan ja Sarion lennosta neljälle ilmavoimien lentäjäveteraanille, pilvenveikoille. He eivät pitäneet eksymistä mahdottomana. Syyksi he epäilivät paniikkia. Sellaistakin kuulemma sattui. Tähän tulkintaan on kaiketi uskottava - tai sitten ei.


****

Kiitokset Matti Haralle artikkelista joka antaa ainakin joitain lisätietoja hämeenkyröläisen Pentti Antilan viimeisestä lennosta. Toki artikkeli herättää paljon myös kysymyksiä.

 

Haran artikkelissa mainittu Arseeni Saare on ilmeisesti sama henkilö, jonka kenraali Lehtimäki mainitsee tavanneensa muistomerkin paljastustilaisuudessa.

 

Näyttää, että Pentti Antilan ja Antti Sarion Viron Veliseen päätyneen lentomatkan todellinen tarkoitus jää ikiajoiksi selvittämättä – vai jääkö?

 

Jään monien muiden tavoin odottamaan, että löytyykö Sota-arkistosta, Puolustusvoimain tai Ilmavoimien arkistoista Antilan ja Sarion lennon todellista tehtävänantoa! Nyt sen voisi vallan hyvin kertoa!

 

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Viroon haudatut suomalaislentäjät, Velise, Märjamaa, Matti Hara, Sotainvalidi, Vihanti, suomalaiset sotamuistomerkit, sotamuistomerkit, sotamuistomerkit ulkomailla, Sota-arkisto, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys, Koolhoven FK.52, Osara,

Juha Sipilä ja Suomen Keskusta ottivat aloitteen maamme taloudellisten vastuiden todellisessa selvittämisessä

Perjantai 3.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti, että hän kokoaa ryhmän laatimaan Keskustalle selvitystä euron tulevaisuudesta ja Suomen vaihtoehdoista.

 

Sipilän ajatus on saanut laajaa kannatusta mediassa sekä politiikan ja talouselämän piirissä. Ilmoitus ryhmän perustamisesta osoittaa, että Keskusta ja sen puheenjohtaja ”kulkevat ajassa”.

 

Nykyhallituksen heitteillä olemisesta on vakuuttava merkki se, että pääministeri Jyrki Katainen kannattaa puheenjohtaja Juha Sipilän esitystä!

 

Taitaa olla ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun pääministeri kannattaa opposition esitystä, joka nakertaa hallituksen arvovaltaa.

 

Juha Sipilä totesi Hämeenkyrön Kaipiossa perjantaina 20.7.2012 pitämässään puheessa, että...


...Keskustan vastuulliselle kriittiselle näkemykselle on suuri tarve.


(Esko Erkkilän blogikirjoitus 30.7.2012).


Nyt Sipilän kertoma ryhmän perustaminen on vastuullisuutta, jolle jopa maan pääministeri antaa tunnustusta!

 

Sipilä on kutsunut euron tulevaisuutta ja Suomen vaihtoehtoja pohtivan ryhmän jäseniksi europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen, entisen pääministerin Mari Kiviniemen ja kansanedustaja Mauri Pekkarisen. Suomesta ei sen kokeneempaa ja asiantuntevampaa ryhmää saisikaan koottua! Tunnen kaikki ryhmän jäsenet ja he kaikki tuntevat minut.

 

Euron tulevaisuutta ja Suomen vaihtoehtoja pohtivan ryhmän kokoonpanoa ollaan vahvistamassa suomalaisilla ja kansainvälisillä talouden ja politiikan huippuasiantuntijoilla.

 

Olen varma, että Juha Sipilän aloitteellisuus euron tulevaisuutta ja Suomen mahdollisuuksia pohtivan ryhmän asettamisesta on suomalaisten mieleen.

 

Nyt jos koskaan voidaan perustellusti todeta, että myös oppositiosta voidaan palvella isänmaata!

 

Toivon, että ryhmä löytää keinoja, joilla tavallisen suomalaisen tuntemukset ja kokemukset pystytään asetettavan ryhmän kautta saamaan ohjenuoriksi Suomen tulevaisuutta määriteltäessä!

 

Pääministeri Jyrki Kataisen positiiviset lausunnot ryhmän tarpeellisuudesta rohkaisevat.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, euron tulevaisuutta selvittelevä ryhmä, Suomen vaihtoehtoja selvittelevä ryhmä,

Vetopelejä ja menopelejä Lavajärven Leirirannassa

Keskiviikko 1.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Lavajärven-Komin kyläyhdistys järjesti Lavajärven Leirirannassa kesäjuhlat sunnuntaina 29.7.2012.

 

Kesäjuhlat on pitkään jatkunut perinne kylällä, jossa sijaitsee mm. vapaa-ajanasuntomme.

 

Muistan ajan, jolloin Lavajärven kesäjuhlat järjestettiin Lavajärven Päivölässä

 

Ajat ovat muuttuneet ja niin on muuttunut myös kesäjuhlien sisältö. Ennen kesäjuhlissa oli useita urheilukilpailuja, mutta nyt kesäjuhlat painottuvat leppoisaan yhdessäoloon.

 

Pituushyppy, kuudenkymmenen metrin juoksu ja maastojuoksu olivat entisaikaan Päivölän kesäjuhlien ohjelmanumeroita. Muistan hyvin, että olen saanut Päivölän kesäjuhlilla lusikan palkinnoksi 500 metrin juoksussa!

 

Lavajärven-Komin kesäjuhlilla oli tänä vuonna esillä kaksikin mielenkiintoista meno- ja vetopeliä.

 

lava1

 

Kesäjuhlayleisö kohahti, kun Totti Härkönen kurvasi juhlapaikalle hienolla mikroautollaan.

 

 

lava2

 

Edestäpäin huomaa selvästi, että Totin auto on Volkkari!

 

 

lava3

 

Kesäjuhlien juontaja Tea Pihkoluoma kysyi Totilta haastattelussa, että pääsevätkö tytöt Totin kyytiin?  Totti totesi, että vain pojat pääsevät hänen kyytiinsä. No, ehkä tulee sekin aika, että myös tytöt pääsevät Totin kyytiin!

 

 

lava4

 

Hieman järeämpää tekoa oli kesäjuhlien vetopeli eli Ville Koivuniemen omistama Ford 5000.

Ville osallistuu traktorillaan Tractoc Pulling´n SM-kisoihin Farmi 2500 kg –sarjassa.

 

 

lava5

 

Tea Pihkoluoman haastattelussa Ville kertoi, että tänä vuonna Tractor Pulling´n SM-sarjassa ajetaan kuusi kilpailua. Neljä on ajettu ja Ville on nyt SM-kisassa toisena.

Ville edustaa SM-sarjassa kilpaillessaan Kauhajoen Traktoriurheilijoita.

 

 

lava6villekoivuniemi

 

Ville Koivuniemi on pystynyt kilpailemaan yllättävän pienellä budjetilla. Kone on kestänyt kaikki vedot, joten suuriin remontteihin ei ole ollut tarvetta.

 

Varsinaiseen harjoitteluun ei ole mahdollisuuksia, sillä jarruvaunuja ei luonnollisesti ole käytössä.

 

Kauden seuraava kisa käydään Nurmeksessa.

 

Ville kertoi, että kauden jälkeen traktoriin tehdään täysremontti ja kustannusarvio on nykynäkymien mukaan n. 5.000 euroa.  Tarvikevaraosilla kustannusarvio olisi pienempi, mutta Ville ei halua riskeerata ja hän tulee käyttämään alkuperäisosia.

 

Traktorin kuljetukseen käytettävä kuorma-auto maksoi Villen mukaan ”mopon hinnan verran”.  Se on kuitenkin pelannut hyvin ja kertaakaan ei ole jääty taipaleelle.

 

Ville Koivuniemi harjoittaa voimaperäistä viljelyä Viljakkalassa ja hän on mm. maatalousyhtymämme vuokramies.

 

 

lava7

 

Kesäjuhlilla oli tarjolla mansikoita, makkaraa ja lättyjä maksua vastaan.

Lavajärven-Komi kyläyhdistys tarjosi kesäjuhlaväelle ilmaiset kahvit, teen tai mehun.

 

 

lava8

 

Lavajärven Leiriranta on oivallinen paikka järjestää hiekkalinnojen rakennuskilpailu.

 

Kisaan osallistui kuusi joukkuetta ja joukkueen koko oli max. neljä henkilöä.

 

 

lava9

 

Näytti olevan yleistä, että hiekkalinnojen ympärille rakennettiin oikeaoppisesti vallihauta.

Marakatti-ryhmä koostui tytöistä ja he turvautuivat vallihaudan täyttämisessä kantoveteen, mutta…

 

 

 

lava10

 

…Zombie-pojat rakensivat linnansa niin lähelle vesirajaa, että he hyödynsivät vallihaudan vetenä suoraan Lavajärven vedenpinnan tasoa!

 

Kiitokset Lavajärven-Komin kyläyhdistykselle, jonka aktiivisuuden tuloksena kyläläiset ja mökkikansa saivat tavata toisiaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Lavajärvi, Komi, Lavajärvi-Komi, Lavajärven-Komin kyläyhdistys, Totti Härkönen, Ville Koivuniemi, Tractor Pulling, Tea Pihkoluoma, www.tractorpulling.fi, FTPA, Lavajärven Leiriranta, Kauhajoen Traktoriurheilijat, Suomen Traktoriurheiluliitto ry,

Jos Espanjassa olisi verotusaste sama kuin Suomessa, maa pystyisi maksamaan nyt heillä ajankohtaisen talouskriisin joka vuosi!

Maanantai 30.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää on mielenkiintoista kuunnella, sillä hänellä on taito konkretisoida esittämänsä asiat.

 

Tämän jutun otsikko on eräs, jolla Juha Sipilä osasi kertoa Espanjan ”ongelmat” havainnollisesti kuulijoilleen Hämeenkyrön Rientolassa Keskustan Kaipion paikallisyhdistyksen 60-vuotisjuhlassa perjantaina 20.7.2012.

 

Laitoin edellisessä kappaleessa sanan ”ongelmat” lainausmerkkeihin, sillä suomalaisittain ajatellen Espanjan valittelemat ongelmat eivät ole todellisia, vaan ne perustuvat espanjalaisten vastuuttomuuteen.

 

 

sipila1

 

Minna-Maaria Sipilä, Juha Sipilä ja Kaipion paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo Kaipion paikallisyhdistyksen 60-vuotisjuhlassa.

 

 

sipila2

 

 

Juha Sipilän johtolankana on pysynyt samat asiat, joita hän painotti Keskustan puheenjohtajaksi pyrkiessään.

 

Nuo asiat ovat;


ihmisyys

kestävä talous

ja

realistinen luontosuhde

 

Juha Sipilä käsitteli jokaista asiakokonaisuutta erikseen ja niiden taustalla on hänen mukaansa mm. nämä näkökohdat:

 

Ihmisyys merkitsee vastuuta itsestä ja lähiyhteisöstä. Se merkitsee köyhän asiasta huolehtimisesta ja sivistyksen sekä koulutuksen huomioimista.

 

Kestävä talous on pitkäjänteistä työtä tulevaisuuden edellytysten turvaamiseksi.

 

Sipilän mukaan ”tila pitää jättää seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin sen itse on saanut”.

 

Kestävään talouteen kuuluu Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan se, että ahneuden oravanpyörästä on irtauduttava ja juuri tämä seikka on näinä holtittomien riskinottojen myötä talouskriisien aikana muistettava.

 

Realistinen luontosuhde hyödyntää luonnon vuosikasvun.

 

Realistisessa luontosuhteessa on muistettava, että Suomi tarvitsee uutta työtä, oli Keskustan puheenjohtajan keskeinen vaatimus nykymenolle.

 

Sipilä ei hyväksy, että Suomessa ajetaan maataloutta alas vaikka ruuasta on pula. Juha Sipilän mielestä maatalouteen pitäisi päinvastoin panostaa.

 

Puunkäytön tehostaminen on Sipilän mukaan eräs lohko, johon olisi panostettava.

 

Tässä tuli taas esille Sipilän taito kertoa asiat havainnollisesti, kun hän totesi, että Suomen metsien vuotuinen kasvu merkitsee metrin korkeana pinona kolmen metrin pituisia pöllejä maapallon ympäri!

 

Sipilä ajaa vapaa-aikoinaan ja taannoisella vaalikiertueellaan puukaasuautolla ja omakohtaiseen kokemukseensa perustuen hän totesi, että kaksi kiloa puuta merkitsee yhtä litraa bensiiniä!

 

 

sipila3

 

 

Sipilä kysyi, että mihin Keskustaa tarvitaan?

 

Hänen mielestä Suomen Keskustalla on paikka syvää integraatiota sekä liittovaltiota ajavien kokoomuslaisten ja ”töpselit irti” –politiikalla elämöivien perussuomalaisten välissä. Keskustan vastuulliselle kriittiselle näkemykselle on suuri tarve, oli Juha Sipilän mielipide.

 

Sipilä ei Kaipiossa tyytynyt vain kritisoimaan nykymenoa, vaan hän esitti myös ratkaisuja sekä vaihtoehtoja.

 

Juha Sipilä muistutti, että hajautettu malli pystyy pitämään koko Suomen elinvoimaisena. Kuntien elinvoimatekijöihin pitää tukeutua!

 

Sipilä mainitsi hajautetun mallin esimerkkinä, että helsinkiläisten veroilmoitukset voitaisiin vallan hyvin käsitellä vaikkapa Hämeenkyrössä.

 

Malliesimerkki hajautuksesta on hajautettu energiatuotanto. Siinä edellinen hallitus pääsi hyvään alkuun, mutta mykyhallitus on tuhoamassa hyvät päätökset.

 

 

sipila4

 

Kuntien itsenäisyydestä pitäisi Sipilän mukaan järjestää kuntalaisille kansanäänestys.

 

 

 

sipila5

 

Juha Sipilä matkasi Hämeenkyröön suoraan Helsingistä, jossa hän oli ollut aamupäivällä mukana eduskunnan äänestäessä Espanjan pankkien tukemisesta.

 

Sipilä kertasi, että Keskusta ei voi hyväksyä espanjalaisten pankkien tukemista. Kun Eduskunta kuitenkin hallituspuolueiden äänillä päätti toisin, on asiassa nyt käännetty ”uusi lehti”.

 

Uusi lehti merkitsee askelta kohti liittovaltiota ja Euroopan liittovaltio taas merkitsee ainakin kolmea yhteistä asiaa koko Euroopalle:

 

  • yhteinen verotus
  • yhteinen velka
  • yhteinen puolustus

 

Suomessa on korkea verotusaste ja suomalaisilla on korkea veronmaksumoraali, mutta kuinka on niissä maissa, jotka nyt ovat tukea vaatimassa?

 

 

Sipilän esityksen jälkeen käydyssä keskustelussa hän pyysi hämeenkyröläisiä ja kaipiolaisia miettimään, että miten alueen elinvoimatekijöitä pystyttäisiin nykyistä paremmin hyödyntämään.


****

 

 

sipilakukkamaljakko

 

Kaipion paikallisyhdistyksen 60-vuotisjuhlassa esiintyjien takana pöydällä oli tämä kaunis kukka-asetelma ja en voi olla liittämättä tätä kuvaa tähän juttuun!


****


Juha Sipilä kannusti keskustalaisia järjestämään keskustelu- ja teematilaisuuksia.

 

Mieleeni tuli tässä vaiheessa Santeri Alkion viisaus:


”Järjestäkää tupailtoja, niissä järki alkaa juoksemaan!”

 

Sipilä mainitsi nykypäivän tekniikan mahdollistamat virtuaalitupaillat ja kertoi, että kuinka hän osallistui Helsingistä Keski-Suomessa järjestettyyn tupailtaan. Sipilä oli kameran kuvattavana ja kuuli kuulokkeista kaiken Keski-Suomessa puhutun sekä pystyi mikrofonin välityksellä osallistumaan tupaillan keskusteluun.

 

Kiitän Juha ja Minna-Maaria Sipilää Pirkanmaalle suuntautuneen kolmen päivän tilaisuuskierroksesta. On hienoa nähdä puolueen puheenjohtaja jalkautuneena kentälle.

 

Valittelen, että pääsin kesäkiireideni vuoksi osallistumaan vain yhteen tilaisuuteen, vaikka niitä olisi ollut maakunnassamme tarjolla peräti viisi!

 

Toivottelin Juha Sipilän tervetulleeksi Tampereelle syksyn aikana ja oli mukava kuulla Sipilältä myönteinen vastaus tervetulotoiveeseeni!

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Juha Sipilä, Espanjan talouskriisi, Espanjan pankkituki, Keskustan Kaipion paikallisyhdistys, Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestö, Rientola, Antti Hollo, Santeri Alkio, tupaillat, tupailta, virtuaalinen tupailta,

Keskustan Kaipion paikallisyhdistys sai kuusikymmenvuotisjuhlaansa arvovieraan - puheenjohtaja Juha Sipilän!

Keskiviikko 25.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrössä toimiva Keskustan Kaipion paikallisyhdistys järjesti perjantaina 20.7.2012 yhdistyksen 60-vuotisjuhlat omistamallaan Rientolan lavalla Hämeenkyrössä.

 

Olin mukana kesäisessä juhlassa.

 

rientola1

 

Kyrönjoentiellä Kaipiossa sijaitseva Rientolan lava on nykypäivänä harvinaisuus, sillä se on poliittisen puolueen rakentama ja edelleen täydessä kunnossa.

 

 

rientola2

 

Ravintolasalin seinälle ovat päässeet kunniapaikalle Santeri Alkion ja Urho Kekkosen kuvat.

 

 

rientola3

 

 

Keskustan Kaipion paikallisyhdistys on perustettu 9.3.1952 ja se sai 60-vuotisjuhliensa arvovieraaksi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän. 

Kaipion paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo toivottaa puheenjohtaja Juha Sipilän ja Minna-Maaria Sipilän tervetulleiksi kesäiseen juhlatilaisuuteen.

 

 

rientola4

 

Juhlat alkoivat kahvituksella ja tarjolla oli todella herkullista mansikkakakkua kahvin, teen ja mehun ohella. 

Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo toivotteli juhlaväen tervetulleeksi ja kertoi lyhyesti Rientolan vaiheista.

Parhaimmillaan Rientolan tansseissa on ollut yli 500 osanottajaa.

 

rientola5

 

Kunnon juhliin kuuluu aina haitarimusiikkia sekä laulua ja niiden osalta saimmekin kuulla Mirja Paldanin esiintyvän tyttärensä Teija Paldan-Piiponniemen säestämänä.

Mirja Paldan kertoi ottaneensa esiintymispyynnön mielihyvin vastaan, sillä hän on laulanut myös Rientolan avajaisissa viisikymmentä vuotta sitten!

 

rientola6

 

Hämeenkyrön kunnan tervehdyksen paikallisyhdistyksen juhlaan toi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Maria Härkki-Santala. 

Härkki-Santala mainitsi, että kuntalaisten olosuhteet pitää turvata ja aihe on erityisen ajankohtainen nyt, kun valtaapitävät suunnittelevat kuntauudistusta.

 

 

rientola7

 

Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestö ry:n sihteeri Raija Mäensivu toi tilaisuuteen kunnallisjärjestön terveiset. 

Mäensivu painotti, että paikallisyhdistyksillä on Keskustan toiminnassa tärkeä merkitys, sillä ne toimivat puolueen perustasona.

Keskustaa ja keskustalaista arvomaailmaa tarvitaan, oli kunnallisjärjestön sihteerin Raija Mäensivun viesti juhlayleisölle.

 

 

rientola8

 

Suomen Keskustan ja Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestön yhteiset onnittelut juhlivalla paikallisyhdistykselle toivat puheenjohtaja Juha Sipilä ja kunnallisjärjestön sihteeri Raija Mäensivu.

Onnittelut ottivat vastaan Kaipion paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo ja sihteeri Elina Piittala.

 

Vielä joitain kuvia juhlatilaisuudesta:

 

 

rientola9

 

Juhlivan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo toivottaa juhlaan tervetulleiksi Elina Siepin ja Esko Arolan Ylöjärveltä.

 

 

rientola10

 

Pirkanmaan Liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela ja Tiina Viilo-Koskela  saapumassa juhlaan.

Jouni Koskela toimi Kaipion paikallisyhdistyksen viisikymmenvuotisjuhlassa kymmenen vuotta sitten tilaisuuden juontajana.

 

 

rientola11

 

Esko Arolalla (vasemmalla) Ylöjärveltä ja viime eduskuntavaaleissa vapaaehtoisesti luopuneella ex-kansanedustaja Klaus Pentillä riitti puhuttavaa ennen juhlatilaisuuden alkamista.

 

 

rientola12

 

Puhumista riitti myös Maria Härkki-Santalalla ja Elina Siepillä!

 

 

rientola13

 

Ilmeistä päätellen Juha Sipilällä, Minna-Maaria Sipilällä, Maria Härkki-Santalalla ja Raija Mäensivulla oli mukavaa yhdessä ennen tilaisuuden alkamista järjestetyssä kahvituksessa!

 

 

rientola14

 

Juhlatilaisuuden päätteeksi paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Antti Hollo ja sihteeri Elina Piittala luovuttivat puheenjohtaja Juha Sipilälle suuren puukauhan muistoksi Hämeenkyrön vierailusta.

 

Huomaan, että jutulleni on kertynyt pituutta varsin paljon ja puheenjohtaja Juha Sipilän puheen annista kertominen on paikallaan jättää tuonnemmas.

 

Perästä kuuluu!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Kaipion paikallisyhdistys, Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestö, puheenjohtaja Juha Sipilä, Juha Sipilä, Antti Hollo, Raija Mäensivu, Elina Piittala, Maria Härkki-Santala, Raija Mäensivu, Esko Arola, Elina Sieppi, Klaus Pentti, Maija Paldan,

Hallituspuolueet tulevat tänään viemään Eduskuntaa kuin ennen vietiin sammakkoa äkeen alla

Perjantai 20.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Oli eilen surullista seurata, kun pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen perustelivat Suomen suorittamaa rahan lapioimista Espanjan pankeille.

 

Eduskunnan keskustelua netistä seuratessa oli masentavaa nähdä, kun hallituspuolueiden kansanedustajat puolustelivat Kataisen ja Urpilaisen toimia.

 

Suomalainen sananlasku…

 

”Joukossa tyhmyys tiivistyy”

 

…tuli eduskuntakeskustelua seuratessa elävästi mieleen.

 

Ovatko hallituspuolueiden kansanedustajat todella niin vailla omaa tahtoa, kuin keskustelua seuratessa näytti?


Hieman ennen puoltayötä puhujalistalla oli pituutta n. viisitoista kansanedustajaa eli puhetta varmaan riitti myös tälle vuorokaudelle.


Klo 23.40 Keskustan Mauri Pekkarinen ojensi Vasemmistoliiton Kari Uotilaa, kun tämä ihannoi Kokoomuksen Jyrki Kataisen Espanjan pankkeja tukevaa toimintapolitiikkaa. Jo on aikoihin eletty, kun äärivasemmisto ajaa äärioikeistolaista politiikkaa - sitä se vallanhimo teettää!  

 

On mielenkiintoista nähdä, että löytyykö hallituspuolueista yhtäkään rahanjakoa vastustavaa kansanedustajaa. Oli mukava kuulla, että Saksan liittopäivillä löytyi hallituspuolueista muutama liittopäiväedustaja, jotka uskalsivat äänestää hallitusrintamaa vastaan.

 

Ennakoin Tampereen asuntomessuja käsitelleessä jutussani tällä saitilla 17.7.2012, että tänään suoritettavassa äänestyksessä

 

...kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit päättävät

 

”hallitusohjelman mukaisesti”

 

lapioida suomalaisten rahoja Espanjan pankkien tukemiseen.

 

 

Uskon, että ennustukseni toteutuu tänään.

 

 

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tulee esiintymään tänään, huomenna ja ylihuomenna useassa eri tilaisuudessa Pirkanmaalla.

 

On mielenkiintoista kuulla suoraan Sipilältä, että mitä mieltä hän on hallituksen vastuuttomasta politiikasta.

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Espanjan pankkituki, täysistunto Espanjan pankkituesta, Joukossa tyhmyys tiivistyy, hallitusohjelman mukaisesti,

Kulttuurihetki polttopuiden pilkkomisen lomassa

Torstai 19.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Olen jo monena vuonna saanut vapautuksen mansikoiden poiminnan raskaasta tehtävästä.

 

Tänä vuonna olen saanut osittaisvapautuksen myös mansikoiden perkaamisesta pakastuskuntoon. Vapautuksen ”hintana” on se, että huolehdin päivittäin muutaman tunnin ajan polttopuiden pilkkomista klapikoneella ja pilkottujen klapien pinoamisesta kattojen alle.

 

Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry järjesti eilen eli keskiviikkona heinäkuun 18. päivä keskiviikkokahvilan ja sain luvan siirtää polttopuiden pilkkomista parilla tunnilla, jotta pystyin osallistumaan synnyinpitäjäni kulttuuritapahtumaan.

 


kahvila1

 

Keskiviikkokahvilassa tunnelmoi taiteilija Aarre Aalto ja hänen säestäjänään toimi Risto Hiltunen.

 

 

kahvila2

 

Aarre Aalto on syntyjään viljakkalalainen ja muistan hänet jo ”polvihousupoikana”, kun hän esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa. Aarre on osannut aina laulaa ja vuodet ja varmaan myös koulutus ovat koulineet hänestä korkeatasoisen esiintyjän.

Aarren taitoja ovat hyödyntäneet ne moninaiset tahot, jotka ovat vuosien saatossa tuottaneet lähiseudulla erilaisia musiikkiprojekteja.

Aarre toimi kylällämme takavuosina sahayrittäjänä ja monet ovat ne tukit, jotka olemme hänen sahallaan laudoiksi sahauttaneet.

 


kahvila3

 

Miellyttävän kulttuuritilaisuuden avasi Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen sihteeri Leena Kunttu.

 

 

kahvila4

 

Risto Hiltusen säestämänä Aarre Aalto esitti yli nelikymmenpäiselle yleisölle mm. seuraavat kappaleet:

 

  • Ruusu on punainen
  • Alfhild (Lauri Viita)
  • Kulkuri ja joutsen
  • On suuri sun rantas autius
  • Vanhojapoikia viiksekkäitä
  • Heijastus
  • Albatrossi
  • Maailma on kaunis

 

Keskiviikkokahvilan tunnelmoinnin päätti yhteisesti laulettu

”Kotimaani ompi Suomi”.

 


kahvila5

 

Keskiviikkokahvila keräsi Seurojentalolle runsaan kuulijajoukon. Osa tuli paikalle autoilla, mutta myös näillä kulkuvälineillä oltiin matkassa.

 

 

*****

 

 

kahvila6

 

Viljakkalan Seurojentalon kunnostaminen on edennyt hyvin ja mm. talon ulkomaalaus on saatu suoritettua.



kahvila7


Seurojentalolla esteettömyydestä on huolehdittu hyvin ja koska arvostan esteettömyyden huomioimista, sen huomioimisesta suurkiitos kunnostuksesta vastanneille!

 


kahvila8

 

Näyttämön vieressä sijaitseva ”Lasten huone” alkaa olla joitain tapettiratkaisuja vaille valmis. Huoneessa toimi aikoinaan Viljakkalan Kansanhuolto.



kahvila9



Seurojentalon kunnostustöiden rahoittamisessa tietty osuus on saatu kunnostamalla talon kalustoon aina kuuluneet tuolit ja myymällä hopealaatalla varustettuja nimikkotuoleja viljakkalalaisille. Tuolit jäivät luonnollisesti Seurantalon käyttöön.

Olemme vaimoni kanssa hankkineet oman nimikkotuolin, mutta en pienistä etsiskelyistäni huolimatta sitä nyt löytänyt.

Huomasin, että monet nimikkotuolin hankkineet ovat jo siirtyneet viimeisen rajan yli.

 


viljakkalanvaakuna

 

Viljakkalan vaakuna säilyy ylväänä Viljakkalan Seurojentalon ravintolatilan seinällä.

Sitä eivät voi mitkään kuntaliitokset himmentää!

Olen tyytyväinen, että isäni aikoinaan Viljakkalan kunnan luottamushenkilönä hankki minulle Viljakkalan vaakunaviirin – se säilyy arvo-omaisuutenani myös tulevaisuudessa.

 

Olen ylpeä viljakkalalaisuudestani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Leena Kunttu, Viljakkalan vaakuna, esteettömyys, Viljakkalan Kansanhuolto, Viljakkalan vaakunaviiri,

Räjähdysonnettomuus, joka olisi voinut tapahtua Tampereella Ikean rakennustyömaalla ja joka on hyvin todennäköinen, jos jätevesien keskuspuhdistamo rakennetaan Sulkavuoreen tai Lakalaivan suunnitelma toteutetaan

Sunnuntai 8.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Rakennustyömaalla Espoon Matinkylässä sattui tiistaina 3.7.2012 räjähdysonnettomuus, joka olisi aivan hyvin voinut tapahtua myös Tampereella.

Kauppakeskus Isosta Omenasta ja lähistön asuintaloista meni ikkunoita rikki, sillä dynamiittiräjähdys heitti kiviä pitkälle ympäristöön.

Myös ihmisiä loukkaantui kivisateessa. Aineelliset vahingot olivat mittavat ja loukkaantuneita oli lopulta ainakin kaikkiaan kahdeksan, joista viisi kuljetettiin hoitoon ja kaksi tarkastettiin paikan päällä – yksi loukkaantunut ilmoittautui viranomaisille vasta myöhemmin.

On vain hyvää tuuria, että Tampereella Ikean räjäytystöiden aikana ei tapahtunut henkilöihin kohdistuneita onnettomuuksia – lähiseudun omakotitalot vaurioituivat ja osa varsin vakavastikin.

 

Palokallion Omakotiyhdistys ry vastusti viimeiseen saakka Ikean tulemista Lahdesjärven alueelle, mutta tyhmyyksissämme suostuimme mielettömään rakennushankkeeseen. Olin eräs omakotiyhdistyksen vastuuhenkilöistä, joita vedettiin hankkeessa raskaasti nenästä! En siis väistä vastuutani Ikean tulosta Tampereelle – toki kadun toimintaamme nyt vankasti!

 

Uskoimme, että sopimalla asioista Tampereen kaupungin kanssa saisimme kotimme turvattua, mutta toisin kävi!

 

Ikea-räjäytykset aiheuttivat Palokalliolla vakavia vaurioita ja sopimuksestamme huolimatta Tampereen kaupunki vähät välittää korvauksista.

 

Evästykseni Koivistonkylän asukkaille on, että Sulkavuoren keskuspuhdistamon toteuttaminen tekee taloistanne raunioita ja kukaan ei tule korvaamaan talojenne vaurioitumista.

 

Älkää tehkö sitä virhettä, jonka me palokalliolaiset teimme; suostuimme Tampereen kaupungin johtavan luottamushenkilön ja erään virkamiehen katteettomiksi osoittautuneisiin lupauksiin, kun he pyysivät vetämään pois Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa olleen vedenpitävän valituksemme Ikean rakennushankkeen torppaamisesta.

 

Mainitut päättäjät saapuivat kokoukseemme villapaitaan pukeutuneina ja me menimme ansaan – vedimme valituksemme pois hallinto-oikeudesta ja sen tuloksena saimme vakavat vauriot omakotitaloihimme.

 

Pääsin vähällä, sillä talomme tiiliverhous on vahvasti raudoitettu ja vahingot meillä olivat kuudensadan (600,00) euron arvoiset. Kaupunki korvasi ne, mutta joillekin alueemme omakotitaloille syntyneitä yli 30.000 euron arvoisia vahinkoja Tampereen kaupunki ei ole suostunut korvaamaan. Näin siitä huolimatta, että Palokallion Omakotiyhdistys ry:n ja Tampereen kaupungin sopimuksessa näin todetaan.

 

Olen solidaarinen Koivistonkylän asukkaita kohtaan ja vastustan jätevesien keskuspuhdistamon rakentamista Sulkavuoreen.

 

Solidaarisuuteni yltää myös kaikille niille alueille, joiden kautta jätevesien tarvitsemat tunnelit jouduttaisiin räjäyttämään Viinikanlahden puhdistamolta Sulkavuoreen ja Sulkavuoresta Pyhäjärveen.

 

Sulkavuori-vaihtoehto raunioittaisi merkittävän osan eteläisestä Tampereesta.

 

Tähän kehitykseen en halua olla myötävaikuttamassa ja sen vuoksi vastustan jätevesien keskuspuhdistamon rakentamista Sulkavuoreen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sulkavuori, jätevesien keskuspuhdistamo, jätevesien keskuspuhdistamo Sulkavuoreen?, Palokallion Omakotiyhdistys ry, Tampereen kaupungin ja Palokallion Omakotiyhdistyksen sopimus, Ikean räjäytystyöt,

Tampereen kaupungin riskienhallintajärjestelmät ovat pettäneet?

Keskiviikko 4.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Tiedän, että Tampereen kaupungilla on korkeasti oppineiden ja jäsenkirjaltaan sopivien virkahenkilöiden suunnittelemat monikymmensivuiset riskienhallinnan periaatteet ja toimintaohjeet.

 

Ohjeita pänttäytetään kaupungin operatiivista toimintaa pyörittäville virkamiehille ja päätöksistään kaupunkilaisille vastaaville luottamushenkilöille.

 

Valkoisessa talossa lounastavat johtavat virkahenkilöt ovat tyytyväisiä, kun kaupungilla on toimivat riskienhallintajärjestelmät.

 

Totuus näyttää kuitenkin olevan jotain muuta.

 

Toimivien riskienhallintajärjestelmien puuttumisesta on vankka tae se taloudellinen tilanne, johon Tampereen kaupunki on ajautunut.

 

Julkisuudessa puhutaan Tampereen kaupungin kohdalla 40 miljoonan euron suuruisesta miinusmerkkisestä taloudellisesta lopputuloksesta tänä vuonna. Käytävillä kuiskitaan ja neuvotteluhuoneissa puhutaan kuitenkin jopa 70 miljoonan euron suuruisesta miinusmerkkisestä tuloksesta!

 

Olen itsekin ollut kuulemassa, kun suurta epäonnistumista taloudellisen tuloksen ennustamisessa perustellaan yhteisöveron ennakoitua alhaisemmalla tuotolla.

 

Uskon, että Tampereen kaupungin riskienhallintajärjestelmissä on sivukaupalla uhrattu aikaa, vaivaa ja jopa rahaa siihen, että miten löydetään konttorissa työskentelevän minimipalkkaa nauttivan yksinhuoltajaäidin tekemä mitätön kirjoitusvirhe tai väärälle tilille tapahtunut tiliöinti.

 

Riskienhallintajärjestelmässä ei varmaan mainita sanaakaan siitä, että miten virkamies- ja luottamushenkilöjohdon pitäisi varautua esim. Nokia Oyj:n huonoon tulokseen ja sitä kautta Tampereen kaupungin saamien yhteisöverojen alenemiseen.

 

Epäilen, että Tampereen kaupungin riskienhallintajärjestelmässä jahdataan ”kissojen ja koirien kanssa” konttoripuurtajien lyijykynien liian suurta kulutusta, mutta ummistetaan silmät todellisten päättäjien laiminlyönneille, kun he eivät ole pystyneet suunnittelemaan vaihtoehtoisia suunnitelmia, jos kaupungin kassaan kilahtavat yhteisöverot alenevat.

 

Nyt yhteisöverojen tuotto on alentunut ja p….t ovat housuissa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteisövero, yhteisöveron alentuminen, Tampereen talousahdinko, riskienhallinta, riskienhallintajärjestelmät, Tampereen kaupungin riskienhallinta,

"Osakeyhtiö Sahanterä" - tamperelaista teollisuushistoriaa

Tiistai 26.6.2012

Osallistuin taannoin erään turkulaisen koulun ”tarpeettomien” koulutarvikkeiden huutokauppaan.

 

Eräs työkaverini kyllästyi huutokaupan verkkaiseen etenemiseen ja pyysi minua huutamaan hänelle tarjolla olleet kangaspuut. Tein työtä käskettyä, sillä eihän tamperelaisella voi olla mitään kiirettä, kun joka tapauksessa jouduin silloin yöpymään Turussa.

 

Työkaverini oli aamusella tyytyväinen, kun kerroin, että olin kangaspuiden ainoa huutaja ja nyt ne ovat hänen noudettavissaan huutokauppapaikalta heti aamusella.

 

Huusin itselleni kuulosuojaimia, joita oli ilmeisesti käytetty teknisissä töissä suojaamassa oppilaiden kuuloa. Kuulosuojainten lisäksi huusin myös aikamoisen kasan suorakulmia!

 

epilasuorakulmat

 

Suorakulmissa minua kiinnosti se, että niissä on maininnat ”Sahanterä” sekä ”Epilä”.

 

Maininta ”Epilä” viittasi Tampereeseen.

 

Olen vasta nyt ehtinyt perehtyä hankkimieni suorakulmien alkuperään.

 

Suorakulmani edustavat n. sata vuotta vanhaa, mutta nyt unhon yöhön joutunutta tamperelaista teollisuutta.

 

Tampereelle vuonna 1906 muuttanut Helsingin Teknillisen koulun käynyt Sixtus Syrjänen perusti 1910 yhdessä kunnallisneuvos Otto Thunebergin kanssa Oy Sahanterän Tampereelle Epilään.

 

Yritys joutui Vapaussodan melskeisiin ja sodassa sen tehdas-, konttori- ja varastorakennukset tuhoutuivat ja samoin kävi myös isännöitsijän talolle.

 

Vapaussodan jälkeen Oy Sahanterä rakensi uudet tilat yhdessä Epilän Konepajan kanssa.

 

Pulavuodet 1930-luvulla koettelivat voimakkaasti myös Oy Sahanterän toimintaa ja liiketoimintojaan laajentava Sixtus Syrjänen aloitti Epilän Kylpylän rakentamisen. Kylpylä oli nimeltään Rauhanlinna eli se oli nimetty Syrjäsen omistaman tontin mukaan. Kylpylä ei koskaan ehtinyt valmiiksi, mutta sen raunioita saattaa kuulemma vieläkin nähdä nykyisin Tampereen kaupungin omistamalla virkistysalueella.

 

Pitäisipä poiketa alueella!

 

1934 julkaistussa myyntikatalogissa Oy Sahanterä mainitsee mm., että se valmistaa seuraavia tuotteita:

 

  • sirkkelisahoja
  • raamisahoja
  • tukkisahoja
  • halkosahoja
  • lankkusahoja
  • jääsahoja
  • paperileikkuuteriä
  • hakunteriä
  • paperikonekaavareita
  • kuorianteriä
  • höylänteriä
  • jyrsinteriä
  • höylänkuttereita
  • hammaspuristimia
  • erilaisia stansseja
  • angeleita
  • tiilikoneita
  • sirkkeliakseleita
  • muurainkauhoja
  • suoriakulmia
  • katukaavaimia
  • venekaavaimia
  • akkunakulmarautoja
  • nahkurinveitsiä
  • kaakeliveitsiä

 

Erityisen tyytyväinen olen, että valmistusohjelmassa kerrotaan v. 1934 olleen ”suoriakulmia”.

 

Niitä minulla on omistuksessani muutama kappale!

 

 

-Esko Erkkilä-

24 kommenttia . Avainsanat: Sahanterä, Osakeyhtiö Sahanterä, Epilä, Sixtus Syrjänen, Otto Thyneberg, Rauhanlinna, Vapaussota, Tampereen kaupunki,

Hilla ja Vappu ovat omakotialueemme erikoisnähtävyydet!

Maanantai 18.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Ihmiset ulkoiluttavat koiriaan ja jotkut myös kissojaan tyytyväisinä lemmikkiensä holhoojina.

 

Sen heille suon, mutta erityisen otettu olen erään naapurimme vuohista, jotka silloin tällöin liikkuvat alueellamme ihmisten ilona.

 

Vuohet ovat Anne-emännän tomerassa ohjauksessa, kun ne joskus tulevat vastaan Palokallion kävelyreiteillä.

 

Tapasin vuohet eräänä iltapäivänä, kun palasin Tampereen keskustasta jostain palaverista.

 

vouhet_yhdessa

 

Vappu (vasemmalla) ja Hilla (oikealla) ovat mainio pari liikkuessaan Palokallion alueella.

 

 

Vappu

 

Vappu oli hieman nirso valokuvaajalla, sillä se kiirehti nopeasti kuvasta pois. Nopea napin painallus tallensi kuitenkin vauhdikkaan etenemisen ja tässä tulos!


 

hilla

 

Hilla käyttäytyi rauhallisemmin ja sen tallentaminen valokuvauksellisin keinoin oli helpompi homma.

 

On hieno asia, että joku haluaa panostaa epätavallisempien lemmikkien hoitamiseen.

 

Kiitän Vapun ja Hillan Anne-emäntää mielenkiintoisten lemmikkieläinten hoivaamisesta – niistä on lukuisille tamperelaisille ainutlaatuista iloa!

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: vuohi, vuohet, vuohien kasvattaminen, Hilla-vuohi, Vappu-vuohi, Palokallio, Palokallion Omakotiyhdistys,

Saksassa suurennuslasi on ostoskärryjen vakiovaruste joissain kaupoissa - milloin Suomessa?

Sunnuntai 17.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sekä Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL kampanjoivat markettien edustalla kotimaisen ruuan puolesta perjantaina 20.4.2012.

 

Kahden merkittävän tahon yhteiskampanjan tarkoituksena oli kiinnittää kuluttajien huomiota ruuan alkuperään ja elintarvikepakkausten alkuperämerkintöihin.

 

Ruuan alkuperän selvittäminen on usein salapoliisityötä, sillä erityisesti kaupan keskusliikkeet, mutta myös osa elintarviketeollisuudesta haluavat itsekkäistä bisnessyistä piilotella ruuan alkuperää.

 

Ruuan alkuperän piilottelussa ”kunnostautuvat” erityisesti kaupan merkittömät tuotteet eli Pirkat, Euroshopperit ja Rainbowit. Hieman halvemmalla hyllyhinnalla ne pyrkivät kasvattamaan kaupan katetta – kuluttajan etua päivittäistavarakaupan jättiläiset eivät ajattele.


Minua huvitti taannoin, kun joku kuluttaja kehui Rainbow-tuotemerkillä myytyä jotain elintarviketta - Rainbow ei ole mikään merkki, vaan S-ryhmän merkitön tuote!

 

MTK:n ja SEL:n yhteiskampanjan hieman humoristisena kampanjavälineenä toimivat suurennuslasit, joita kuluttajille jaettiin markettien pihoilla.

 

Tavalliselle kuluttajalle suurennuslasit ovatkin usein ainoa keino selvittää elintarvikkeiden alkuperä.

 

Kotimaisen ruuan puolesta kampanjoivilla tahoilla on hieman erilaisia tavoitteita, mutta suuri päämäärä kaikilla on sama eli kotimaisen ruuan arvostuksen ja haluttavuuden kasvattaminen.

 

SEL:n jäsenet haluavat turvata työpaikkansa kotimaisessa elintarviketeollisuudessa...


...ja...


...MTK puolestaan kantaa huolta alkutuotannon säilymisestä Suomessa.

 

Taannoisella matkallamme Saksaan totesimme, että jotkut elintarvikemyymälät olivat siellä varustaneet ostoskärrynsä kiinteillä suurennuslaseilla!

 

ostoskarry1

 

Suurennuslasi oli kiinnitetty tukevasti ostoskärryyn, jotta kaikki pakkausmerkinnät oli helppo kuluttajan selvittää.

 


ostoskarry2

 

Mikä suomalainen päivittäistavarakauppaketju uskaltaa ottaa saman menettelyn käyttöönsä?

 

Suurennuslasin asentaminen ostoskärryn vakiovarusteeksi olisi suuri palvelus kuluttajalla ja olen varma, että se olisi hyvä käytännön askel kotimaisten elintarvikkeiden puolesta!

 

Löytyykö K- tai S-ryhmältä uskallusta toimia kuluttajan ja suomalaisuuden puolesta?

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK:n ja SEL:n suurennuslasikampanja, elintarvikkeiden alkuperämerkinnät, K-ryhmä, S-ryhmä, Pirkka, Euroshopper, Rainbow, merkittömät tuotteet, private label, MTK, SEL,

Onko Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä hallintohimmeleistä tiensä päässä?

Perjantai 1.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän muodostavat Tampereen lisäksi Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi ja Vesilahti.

 

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, jota lyhyemmin kutsutaan nimellä ”Tampereen kaupunkiseutu” järjesti toukokuun 30. päivänä 2012 seminaarin, jonka aiheena oli

 

”Infra on kuntien kilpailukyvyn runko”.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana sain kutsun tilaisuuteen, joka järjestettiin Työväenmuseo Werstaan auditoriossa Väinö Linnan aukiolla Tampereella.

 

Tilaisuus oli mielenkiintoinen, sillä siellä vallinnut henki viesti voimakkaasti sitä pinnan alla kytevää eripuraisuutta, jonka on saanut aikaan Kokoomuksen pääministeri Jyrki Kataisen ja kuntaministeri Henna Virkkusen ajama kuntauudistus.

 

Paivi_Nurminen

 

Seutujohtaja Päivi Nurmisen alustus, jonka aiheena oli ”Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö” kuvasti vahvasti sitä epävarmuutta, jota kuntauudistuskaavailut ovat saaneet aikaan Tampereen kaupunkiseudulla.

 

Tampereen kehyskunnat eivät luota kaupunkiseudun yhteistyössä Tampereen muita kuntia hamuilevaan politiikkaan ja tämä luo varjon pääkaupunkiseudun jälkeen maan toiseksi suurimman talousalueen kehittymiselle.

 

Kataisen ja Virkkusen kuntauudistussuunnitelmista kärsivät tamperelaiset, Tampereen kehyskunnat, koko Pirkanmaa ja lopulta koko Suomi.

 

Paivi_Nurmisen_dia

 

Seutujohtaja Päivi Nurminen oli sisällyttänyt esityksensä alkuun dian, joka taustoitti hyvin niitä erilaisia lähtökohtia, joista Tampereen seutukunnat ponnistavat.

Nurmisen esittämät lukusarjat ovat vankka tae sille, että toimintansa kestävälle perustalle saaneita kehyskuntia ei kiinnosta liittyä tehottomaan Tampereen kaupunkiin.

 

Parhaillaan menossa olevat Tampereen kaupungin ”hätätyönä” laatimat talouden korjaustoimenpiteet karistavat viimeisetkin liittymishalut kehyskuntien päättäjiltä ja asukkailta.

 

Vihreitä edustava nokialainen kaupunginvaltuutettu ja Nokian teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Leo Lähde kysyi Nurmiselta urheilijoille tavallisesti esitetyn kysymyksen:

 ”Miltä nyt tuntuu?”

 

Tampereen seutukunnan palkkarenkinä seutujohtaja yritti tietysti pyöritellä asioita myötäsukaan, mutta kaikesta huomasi, että Tampereen ja kehyskuntien eripura ei anna mielekästä pohjaa seutukunnan työn jatkamiselle.

 

Olen jo aikaisemmin pitänyt Tampereen seutukunnan kyhäämistä turhana hallintohimmelin rakentamisena ja nyt pidetty seminaari vankisti käsitystäni, että Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä voitaisiin lopettaa.

 

Onneksi kuntayhtymän marraskuulla 2008 allekirjoitetussa perustamisasiakirjassa on osattu valmistautua kuntayhtymän lopettamiseen.

 

Perustamissopimuksen 24 § toteaa näin:

 

”Kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvitys

Kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Kuntayhtymän purkautuessa yhtymähallituksen on huolehdittava loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat sovi muusta järjestelystä. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääoma-osuuksien suhteessa. Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suorittamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa.”

 

Ehdotan, että Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä asettautuu hiipuvalle toiminnan tasolle ja valmistaudutaan sen purkamiseen tarpeettomana hallintohimmelinä jäsenkuntien syksyllä valittavien uusien valtuustojen päättämällä aikataululla.

 

Mielestäni en syyllisty populismiin, kun totean tuntevani huonoa omaatuntoa, että sain nauttia maittavan lounaan kaikkien teknisten palvelujen seutuseminaarin osanottajien tapaan Ravintola Ziberiassa. Eivät luottamushenkilöt ansaitse ylitsepursuavaa tarjoilua - kahvi- ja teetarjoilu riittää varsin hyvin puolilta päivin alkavan seminaarin tarjoiluksi!

 

Ajattelen niitä lukemattomia lounaita, jotka Tampereen seutukunta on maksanut hallinnossaan mukanaoleville kuntien virkahenkilöille ja myös päättäjille – jo yksistään näiden ilmaisten lounaiden lopettaminen olisi suuri helpotus taloudellisissa ongelmissa painiskeleville kunnille!


On aina muistettava koettu ikivanha totuus:

Ilmaisia lounaita ei ole!

 

Pirkanmaalaisten kuntien edunvalvonnan pitää mielestäni tapahtua Pirkanmaan Liiton kautta – siihen ei tarvita Tampereen seutukunnan tapaista hallintohimmeliä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Tampereen kaupunkiseutu, Pirkanmaan Liitto, Infra on kuntien kilpailukyvyn runko, Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunta, ilmaisia lounaita ei ole,

Kuntaliiton analysointi kuntien vastauksista kuntauudistukseen antaa arvokasta tietoa kansalaisille, kunnallisvaalien äänestäjille ja toivottavasti puhuttelee myös hallitusta

Lauantai 26.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Kuntaliiton erityisasiantuntijat Antti Kuopila ja Markus Pauni sekä projektipäällikkö Sini Sallinen ja tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom ovat kehitysjohtaja Kaija Majoisen johdolla laatineet erinomaisen analyysin kuntien valmiuksista ministeri Virkkusen esityksestä kuntien yhdistymisselvityksiin.

 

MSL-Tampere oli jo useita viikkoja sitten sopinut erityisasiantuntija Antti Kuopilan alustuksesta, joka käsitteli Kuntaliiton näkemyksiä kuntauudistuksesta.

 

Emme tilaisuudesta sopiessamme osanneet arvata, että tilaisuuden ajoitus osui kohdalleen, sillä Kuntaliiton asiaa koskeva analyysi julkistettiin muutama tunti ennen tilaisuutemme alkamista – saimme siis kuulla todella uusinta tietoa kuntauudistuksesta!

 

Kuntaliiton erityisasiantuntijoiden laatima analyysi löytyy Kuntaliiton nettisivuilta www.kunnat.net nimellä ”Kuntien valmiudet yhdistymisselvityksiin vaihtelevat alueittain paljon”.

 

Antti_Kuopila

 

MSL-Tampereen kaikille avoimessa tilaisuudessa Kirjastotalo Metson Martikainen-luentosalissa Kuntaliiton erityisasiantuntija Antti Kuopila kertoi Kuntaliiton analyysistä torstaina 24.5.2012.

 

Kuntaliiton laatima analyysi on vaatinut analyysin laatineelta työryhmältä paljon työtä, sillä kuntien vastaukset ministeri Virkkusen laatimiin kysymyksiin eivät ole helposti tulkittavissa.

 

Työryhmä on paneutunut tehtäväänsä huolella ja on tarvittaessa erikseen tarkistanut kunnan todellisen kannan esitettyihin kysymyksiin.

 

Kuntaliiton erityisasiantuntijoiden laatimaa analyysiä on arvostettava, sillä se antaa todellista tietoa kansalaisille, syksyn kunnallisvaaleihin valmistautuville äänestäjille ja toivottavasti se antaa järkeä myös hallitukselle.

 

Oleellista analysoinnissa Kuntaliiton tiedotteen mukaan on se, että kunnat hyväksyvät vain vapaaehtoisuuteen perustuvat kuntaliitokset.

 

Tästä lähes kaikki hallituksessakin olevat puolueet ovat yksimielisiä, mutta hallituksessa on kaksi ”vastarannan kiiskiä” ja he ovat pääministeri Jyrki Katainen sekä kuntaministeri Henna Virkkunen. Kukaan ei ole heidän suustaan kai kuullut, että kuntien pakkoliitokset eivät ole mahdollisia!

 

Kataisen sekä Virkkusen jääräpäisyys ja sitä kautta Kokoomuksen linja on äänestäjien muistettava, kun syksyn kunnallisvaaleissa äänestäjä tekee äänestyskopin hiljaisuudessa päätöstään puolue- ja ehdokasvalinnastaan!

Kuntaliiton_graaffi

 

 

Kuntaliiton analyysistä selviää, että Virkkusen kuntakartan vastustaminen on voimakkainta Keski-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla.

 

Virkkunen olisi rustaamassa koko Keski-Pohjanmaata yhdeksi kunnaksi ja tiedän alueen hyvin tuntevana, että se ei ole mahdollista.

 

Vihreiden selvitysmies Osmo Soininvaaran taannoinen haavekuva yhdestä Lahden ympärille muodostettavasta suurkunnasta näkyy alueen kuntien kannanotoissa edelleen ja siellä kunnat haluavat jatkaa ymmärrettävistä syistä itsenäisinä. Eivätpä taida Vihreät olla kovin suuressa suosiossa Lahden ympäryskunnissa!

 

Pirkanmaalla ainoastaan kaksi kuntaa Tampereen lisäksi on tyytyväinen Virkkusen esitykseen.

 

Tampereen kehyskunnat eivät halua liittyä tehottomaan Tampereeseen ja näin onkin hyvä.

Tämä oli Keskustan linja taannoin, kun Tampereen vastausta Virkkusen kyselyyn laadittiin – oli hienoa, että useat vastuulliset Tampereen kaupunginvaltuutetut myös muista valtuustoryhmistä yhtyivät Keskustan kantaan!

 

Toivon, että mahdollisimman monet kansalaiset ja äänestäjät perehtyvät Kuntaliiton erityisasiantuntijoiden laatimaan analyysiin. Se on mainio pohja, kun äänestäjä tekee puolue- ja ehdokasvalintaa ensi syksyn kunnallisvaaleissa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntaliitto, Kuntaliiton analyysi, Kuntien valmiudet yhdistymisselvityksiin vaihtelevat alueittain paljon, www.kunnat.net,

Kannustan yleisönosastokirjoituksiin

Torstai 3.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Yleisönosastokirjoitukset ovat lehtien luetuimpia osastoja. Niitä kutsutaan lehdestä riippuen eri nimillä; mielipidepalsta, mielipiteet, lukijan palsta, lukijoilta, kirjeitä toimitukselle, kirjeet jne.

 

Yleisönosastokirjoituksilla on jokaisessa lehdessä oma teemansa, mutta tarkoitus on kaikilla lehdillä sama – lukijoiden äänen kuuluminen lehdessä!

 

Puhun kokemuksesta kun totean, että ensimmäiseksi monet lukijat tutkivat lehdestä yleisönosastokirjoitukset. Näin erityisesti silloin, kun oma kirjoitus on ”sisässä” eli odotan oman kirjoitukseni mahdollista julkistamista, mutta myös silloin kun omaa kirjoitusta ei ole ”sisällä”.

 

Lehtien toimitukset pitävät yleisönosastoa tärkeänä osana lehden tarjoamaan aineistoa.

 

Yleisönosastokirjoittamisen tärkeydestä kertoo mm. se, että taannoin Aamulehti järjesti auditoriossaan seminaarin asian tiimoilta.

 

Osallistuin seminaariin ja tunsin tiettyä mielihyvää, kun syksyinen yleisönosastokirjoitukseni Aamulehdessä Houkanojan myrkkyskandaalista otettiin esimerkiksi hyvästä mielipidekirjoituksesta. En tiennyt asiasta etukäteen ja myös seminaarin järjestäjät eivät olleet etukäteen tietoisia läsnäolostani seminaarissa.

 

Aamulehti julkaisi kirjoitukseni


”Houkanojalla muhii myrkkyskandaali”


1.11.2011 ja eräiden muiden henkilöiden kirjoitusten jälkeen


”Vastuun pallottelu Houkanojalla lopetettava”


kirjoitukseni 8.11.2011.

 

Aamulehti piti kirjoituksiani esimerkkinä hyvästä yleisönosastokirjoituksesta ja varmaan niin olikin, sillä ne innoittuvat Aamulehteä tekemään Houkanojasta myös oman toimituksellisen jutun.

 

Houkanojan kirjoitukseni saivat Aamulehden oman reportaasin lisäksi aikaan useita mielipidekirjoituksia Aamulehteen.

 

Tärkeintä kuitenkin on se, että Houkanojan ja sitä kautta Vihinojan sekä lopulta Pyhäjärven myrkkykuormitus saadaan alenemaan.

Varmuuden vuoksi on toki todettava, että ehkä kirjoitusteni ansiosta jatkossa kiinnitetään entistä suurempaa huomiota vastuuttomien yritysten toimintaan.   

 

Kannustan lukijoitani yleisönosastokirjoituksiin, sillä ne nostavat keskustelun piiriin asioita, jotka muuten jäisivät unholaan.

 

On selvää, että kaikki yleisönosastokirjoitukset eivät läpäise julkaisukynnystä. Siitä ei kannata mieltänsä pahoittaa, vaan silloin on todettava, että en pystynyt ilmaisemaan asiaani riittävän terävästi ja siten, että se olisi ylittänyt julkaisukynnyksen.

 

Neuvona se, että yleisönosastokirjoitukseen kannattaa liittää saate, jossa todetaan, että toimitus saa fiksata kirjoitusta ja muotoilla sitä muutenkin julkaisukelpoiseksi.

 

Mielipidekirjoituksen lähettämisen ja sen julkaisemisen aikajänteenä käy esimerkkinä viimeisin Aamulehdessä julkaistu kirjoitukseni.

 

Kyse on kirjoituksesta, joka lähetin 25.2.2012 ja jonka otsikkona oli:

 

”Tampereen bussiliikenteen linjastomuutoksessa ainakin kymmenen pienaluetta kokee liitoskuntien kohtalon”.

 

Aamulehti julkaisi kirjoituksen 10.3.2012 eli tasan kahden viikon kuluttua sen lähettämisestä.

 

Annoin tietysti toimitukselle luvan fiksata kirjoitusta ja niin olikin tehty. Kirjoituksen otsikko oli nyt:

 

”Osa Tampereesta kuin liitoskuntaa”

 

Kirjoitusta oli tiivistetty ja oikeinkirjoitusta paranneltu, mutta tunsin kirjoituksen edelleen omakseni.

 

Mainitussa seminaarissa Aamulehden toimittajat totesivat, että lähes aina otsikkoa muutetaan ja voin usean kokemuksen perusteella todeta, että niin on hyvä – kirjoituksen houkuttelevuus kasvaa ja sen lukuarvo paranee.

 

Kannustan palstani lukijoita mielipidekirjoittajiksi eri lehtien yleisönosastoille. Ei kannata lannistua, jos omaa hengentuotetta ei ensimmäisellä kerralla julkaista – ehkä jo toisella yrittämisellä julkaisukynnys ylittyy!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielipidekirjoitus, Houkanoja, Houkanojan myrkkyskandaali, Vihinoaja, Pyhäjärvi,

Keskustan esittämä kuntayhteistyötä rakentava lausuntoesitys sai Tampereen kaupunginvaltuustossa kannatusta yli puoluerajojen

Sunnuntai 29.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Kokoomusjohtoinen hallitus hakkaa pääministeri Jyrki Kataisen ja kuntaministeri Henna Virkkusen johdolla edelleenkin päätään mäntyyn, kun se ajaa kuntauudistusta kuin käärmettä pyssyyn.

 

Tampereen kaupunki sai pyytämänsä lisäajan oman lausuntonsa jättämiselle kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitykseen ja se päättikin Tampereen lausunnosta vasta 16.4.2012 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa.

 

Kaupunginhallitus esitti lausunnoksi virkamiesten valmistelemaa 21 –sivuista naapurikuntien päättäjiä ja kuntalaisia osoittelevaa syytekirjelmää.

 

On selvää, että Keskusta ei voinut hyväksyä virkamiesten vihapäissään laatimaa muistiota lausunnoksi ja sen vuoksi keskustalaiset kaupunginvaltuutetut esittivät jo keskustelun aikana virkamiesten syytekirjelmästä poikkeavia näkökohtia.

 

Seurasin kaupunginvaltuuston kokousta netin kautta suorana videolähetyksenä.

 

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Kriikku teki keskustelun aikana seuraavan muutosesityksen Tampereen kaupungin lausunnoksi kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitykseen:

 

**************

 

TAMPEREEN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNNALLISHALLINNON
RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYKSEEN


Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys korostaa nykyisen kuntarakenteen ongelmia erityisesti suurten kaupunkiseutujen näkökulmasta.

Tampereen seudulla näin ei ole ja sen vuoksi Tampereen kaupunki pitääkin kunta- ja palvelurakenteen tarkastelun jatkamista Paras-hankkeen pohjalta yhteistyössä muiden kuntien kanssa tarpeellisena.


Tampereen kaupunkiseudulla on tehty maankäytön ja yhdyskuntarakenteen suunnittelussa
yhteistyötä kuntien kesken sekä myös seututasolla jo pitkään. Yhteistyö on ollut onnistunutta, ja siitä ovat hyötyneet Tampereen seutukunnan kunnat sekä niiden asukkaat. Tampereen kaupunki haluaa kehittää hyvin sujunutta kuntien välistä yhteistyötä eikä näe tarpeelliseksi kunnallishallinnon rakennetyöryhmän ehdottamaa selvitystä.

Ylikunnalliset hankkeet ovat haaste, jonka ratkaisemiseen löytyy useita käyttökelpoisia vaihtoehtoja. Näitä hankkeita Tampereen seudulla ovat mm. keskusjätevedenpuhdistamo, suuret kaupalliset hankkeet sekä Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät kysymykset.

Esitetty uusi kunta olisi maantieteellisesti liian laaja ja sen hallinto kasvattaisi byrokratian hallitsemattomaksi ja kustannustehottomaksi. Pirkanmaan olosuhteissa se merkitsisi maakunnan entistä voimakkaampaa kahtiajakoa paremmin ja heikommin menestyneisiin alueisiin.

Lähidemokratian kehittämiseen Tampereella on panostettu. Asukasvaikuttaminen on Tampereella saanut mm. Alvari-toiminnan ansiosta virallisen aseman kaupungin kehittämisessä.

Jos kunnallishallinnon rakennetyöryhmän esittämä suurkunta syntyisi, olisi lähidemokratiasta huolehtiminen ylivoimaista. Kunta on asukkaita varten ja Suur-Tampereessa se periaate ei toteutuisi.


Tampereen kaupunki toteaa, että mahdollinen kuntarakenteen kehittäminen on tapahduttava yhteistyössä Tampereen seudun kuntien kesken. On todennäköistä, että Tampereen seudulla on valmius perustaa kuntien yhteinen työryhmä vapaaehtoisuuden pohjalla.

Ministeriön esittämään ja kustantamaan kuntajakoselvitykseen Tampereen kaupunki ei näe olevan tarvetta eikä mahdollisuuksia.



Kuntatyöryhmän esitykseen kuntien rahoitusjärjestelmän muutoksiin Tampereen kaupunki toteaa, että se kuuluisi pakottavien keinojen valikkoon eikä siten ole käyttökelpoinen eikä hyväksyttävä.

Velvoittavan lainsäädännön käyttäminen kuntauudistuksen toteuttamisessa ei ole Tampereen
kaupungin kannalta tarkoituksenmukaista, koska uudessa kunnassa olisi tärkeää, että osapuolet
sitoutuvat uudistukseen ja näkevät tulevaisuuden yhdenmukaisella tavalla.


Tampereen kaupunki toteaa, että kuntien itsenäisyys oman alueensa asumisen ja sisäisen liikenteen suunnittelusta sekä paikallisista palveluista on tarpeen säilyttää. Raskaat ja ylikunnallista vaikutusta omaavat palvelut ja hankkeet tulisi toteuttaa yhtenäisellä alueella ylikunnallisen demokraattisen toimielimen päätöksillä.


Tampereen kaupunki toteaa, että maankäytön, liikenneympäristön tai joukkoliikenteen suunnittelu ja kehittäminen eivät edellytä uudenlaista kuntarakennetta, mutta yhteistyötä kylläkin.

Tampereen kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen liittyvät liikenneverkko-
ja kunnallistekniikan ratkaisut on jo pitkään hoidettu seudun kuntien kanssa yhdessä
sopimuspohjaisesti. Muun muassa pelastustoimi ja jätehuolto toimivat ylikunnallisesti.

Tampereen merkitys liikenteen solmukohtana on suuri ja tilanteen kehittäminen vaatii luottamuksellisia yhteistyösuhteita Tampereen seudun kuntien kesken - kuntaliitokset pysähdyttäisivät hyvään alkuun päässeen kuntien välisen yhteistyön ehkä jopa vuosikymmeniksi. Raideliikenteeseen panostaminen ja Tampere-Pirkkalan lentoaseman
tietoinen ja voimakas kehittäminen ovat keskeisiä toimenpiteitä tulevaisuudessa, kun
halutaan turvata Tampereen seudun tasapainoinen kehitys.

Tampereella on jo suunnitteilla katuraitiotiejärjestelmä, joka voi jatkossa ulottua useamman
kunnan alueelle. Tampereen seudulla ja koko Pirkanmaalla Sastamalaan, Parkanoon, Jämsään ja myös etelän suuntaan on tärkeätä saada kaupunkiseudun katuraitiotien lisäksi rataverkkoa hyödyntävä henkilölähiliikenne käyntiin kohtuullisella aikavälillä.


Maakuntakaavan 2. vaihekaavan mukainen rataoikaisu kaupungin eteläpuolelta
mahdollistaa tavaraliikenteen siirtymisen pois ydinkeskustasta ja nykyisen henkilöliikenteen
kapasiteetin kolminkertaistamisen. Siksi eteläinen oikorata on tärkeä hanke kaupunkiseudun
ja sen yhdyskuntarakenteen kehittämisen kannalta. Lähijunaliikenteen käynnistyminen
liittäisi myös Oriveden radanvarsikuntana entistä selkeämmin Tampereen taajamarakenteeseen ja tarjoaisi uuden houkuttelevan kaupunkirakenteen kehityssuunnan.


Elinkeinotoiminta on kunnan talouden perusta ja yhdessä toteutettu elinkeinojen kehittäminen, kuten Tampereen seudulla Tredea Oy , pystyy parhaiten vastaamaan haasteisiin tarkoituksenmukaisesta kehittämisestä koko seudun näkökulmasta antaen tilaa kunkin kunnan omien vahvuuksien edelleen kehittämiseen.

Yhteenvetonaan Tampereen kaupunki toteaa, että kuntarakenne on onnistunut, kun se vastaa ihmisten arjen tarpeisiin kuntarajoista riippumattomasti.

Tampereen kaupunki haluaa kehittää Tampereen seudun kuntayhteistyötä kuntien ja kansalaisten yhdenvertaisuuden ja hallinnon kustannustehokkuuden lähtökohdista.

Kuntien välillä pitää olla tervettä kilpailua ja sen kuntatyöryhmän esitys Tampereen seudulta tukahduttaisi.

Tampereen kaupunki haluaa jatkossakin kehittää Tampereen seudulla kuntien välistä luottamuksellista yhteistyötä ja sen kehittämistä, eikä kannata kuntarakennetyöryhmän esittämää kuntamuutosta Tampereen seutukunnan alueella.

 

****************

 

Asia meni äänestykseen ja siinä Keskustan esittämä lausunto sai kannatusta yli puoluerajojen, sillä sen puolesta äänestivät Keskustan neljän kaupunginvaltuutetun (Mikko Kriikku, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen) lisäksi kaikki perussuomalaiset (Heikki Luoto, Laina Koskela, Markku Talonen ja Jouni Viitanen), molemmat sitoutumattomat (Lasse Oksanen ja Matti Joki) sekä SKP:n Jari Heinonen ja vasemmistoliiton Marjatta Stenius-Kaukonen.

 

Vaikka virkamiesten esitys voittikin äänestyksen luvuin 55 – 12, oli Keskustan esittämä lausuntoluonnos kuitenkin voitto Tampereen kaupunkilaisille.

Keskustan lausunnon ansiosta tamperelaiset voivat nyt pystypäin kohdata naapurikuntien asukkaita ja muistuttaa, että Tampereellakin on päättäjiä, jotka arvostavat naapurikuntien asukkaita ja heidän kunnallista itsenäisyyttään sekä itsemääräämisoikeuttaan.

 

-Esko Erkkilä-

1 kommentti . Avainsanat: Heikki Luoto, Laila Koskela, Markku Talonen, Jouni Viitanen, Lasse Oksanen, Matti Joki, Jari Heinonen, Marjatta Stenius-Kaukonen, Mikko Kriikku, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, kunnallishallinnon rakennetyöryhmä,

Merkittävien päätösten iltapuhde Tampereella ja Kangasalla

Tiistai 17.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Maanantaina huhtikuun 16. päivänä Tampereen kaupunginvaltuusto ja Kangasalan kunnanvaltuusto tekivät merkittäviä päätöksiä.

 

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti äänin 55 – 12 heittää tiskirätin päin kehyskuntien päättäjien ja asukkaiden kasvoja, kun se hyväksyi Tampereen virkamiesten laatiman 21- sivuisen syytekirjelmän kehyskuntien tekemistä synneistä lausunnoksi kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitykseen.

 

Onneksi Tampereen valtuustosta löytyi 12 kaupunginvaltuutettua, joiden ansiosta tamperelaiset voivat pystyssäpäin kohdata jatkossakin kehyskuntien asukkaita!

 

Tunneliäänestyksessä ”pupu” meni tamperelaisten päättäjien pöksyihin, kun he siirsivät tunnelipäätöksen ainakin kuukauden verran lähemmäs syksyn kunnallisvaaleja. Kunnallisvaalien lähestyminen ei lupaa hyvää tunnelihankkeen toteutumiselle.

 

On todennäköistä, että Tampereen kaupunginvaltuuston enemmistön päätös tiskirätin heittämisestä kehyskuntien asukkaiden silmille torppaa myös tunnelihankkeen.

 

Maanantai-illan merkittävimmän pirkanmaalaispäätöksen teki Kangasalan kunnanvaltuusto, kun se tosiasiallisesti päätti luopua Tavasesta.

 

Harmi, että eräiden kuvioiden tuloksena Kangasala ei välittömästi henno luopua Tavasesta.

 

Toivottavasti Kangasalan päätös on vihdoinkin selkeä signaali Tampereen päättäjille, jotta he pystyvät lyömään lopullisen naulan mielettömän Tavase-hankkeen arkkuun!

 

Jos istuva Tampereen kaupunginvaltuusto ei pysty Tavasea lopettavaa päätöstä tekemään, on se syksyllä valittavan uuden kaupunginvaltuuston ensimmäisiä toimenpiteitä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys, Tampereen tunnelihanke, Tavase,

MSL-Tampereen 30-vuotisjuhlakokous, kulttuuripalkinnon jakaminen ja kansanedustaja Mikko Alatalon juhlapuhe olivat hieno kokonaisuus

Keskiviikko 21.3.2012 - -Esko Erkkilä-

MSL-Tampere eli Maaseudun Sivistysliiton opinto- ja kulttuuriyhdistys ry on perustettu 24. helmikuuta vuonna 1982. Paikka oli TV2:n tiloissa Tampereen Tohlopissa.

 

Perustamisesta tuli siis kuluneeksi tänä vuonna 30 vuotta ja kolmekymmenvuotisen toiminnan johdosta järjestimme juhlatilaisuuden Pirkan Marttojen koulutustilassa Tampellan esplanadilla Tampereella 19.3.2012.


 

Esko_puhuu_19.03.2012

 

Toimin MSL-Tampereen puheenjohtajana ja normaalisti laadin puheeni vasta viime hetkillä, mutta arvokkaan tilaisuuden vuoksi poikkesin tavoistani ja laadin puheluonnokseni jo parisen tuntia ennen H-hetkeä.

Kuvan otti kamerallani Karoliina Koskela.

 

 

Tässä luonnokseni, jota en orjallisesti noudattanut, mutta hyvän tuen se antoi avauspuheenvuoroni pitämisessä:

============

Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat!

 

Vietämme tänään valtakunnallisesti Minna Canthin päivää, tasa-arvon päivää.

 

Valtakunnallinen liputuspäivä sopii erinomaisesti yhteen nyt alkavan Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry:n 30-vuotiskokouksen kanssa.

 

Minna Canth syntyi tasan 168 vuotta sitten näillä kulmilla, sillä hänen isänsä toimi Tampereella Finlaysonin puuvillatehtaalla mestarina.

 

Minnan synnyinkodin tarkka osoite on Puutarhakatu 8. Sillä paikalla nyt olevan talon seinässä on muistolaatta, jossa kerrotaan, että Minna Canth syntyi sillä paikalla sijainneessa talossa v. 1844. Joissain tiedoissa Minna Canth´n syntymävuodeksi kerrotaan 1843.

 

Canth´n perhe muutti Kuopioon, kun Minna oli 9-vuotias, sillä Minnan isä sai Kuopiosta paikan Tampereen Lankakaupan hoitajana.

 

Minna Canth´n Tampereella sijaitseva muistomerkki sijaitsee Hämeenpuistossa Puutarhakadun ja Satakunnankadun välissä.

 

Pyynikinrinteellä sijaitsee Minna Canthin katu.

 

Vaikka Minna Canth oli aikansa radikaaleja, voimme olla yksimielisiä, että Maaseudun Sivistysliiton ja Minna Canth`n ajatuksilla on paljon yhteistä.

 

Maaseudun Sivistysliiton esittelyaineistossa ensimmäiseksi tavoitteeksi todetaan tasa-arvo. Se oli ydinajatus myös Minna Canth´n toiminnassa ja kirjallisessa tuotannossa.

 

Toisena tavoitteenaan MSL tuo esiin ihmisyyden ja se jos mikä oli keskeistä myös Minna Canth´lle.

 

Voimme olla mielestäni varmoja, että maaseutukulttuurin päämäärien toteuttaminen ja maaseudun, kylien, yhteisöllisyyden sekä yhteiskunnallisen toiminnan kehittäminen olivat MSL:n tapaan myös Minna Canth´n toiminnan kulmakiviä.

 

Maaseudun Sivistysliiton alkiolaisuuteen ja konstailemattomaan maahenkeen perustuva sivistyskäsitys ovat molempien tänään juhlivien tahojen eli Minna Canth´n ja MSL-Tampereen kantavia ohjenuoria.

 

Arvoisa juhlayleisö!

 

Näillä ajatuksilla toivotan Teidät tervetulleiksi tähän Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistyksen juhlakokoukseen.

 

Meillä on suuri etuoikeus juhlia tänään!

 

Olkaat tervetulleita!

 

===========

 

Minna_Canth_19.03.2012

 

Poikkesin ennen tilaisuutta Hämeenpuistossa Minna Canth´n patsaalla ja totesin, että räntäisessä säässä kirjailijan patsas oli tukevasti paikoillaan.

 

Minna_Canth_lahelta

 

Tässä vuonna 1951 Kurun mustasta graniitista taiteilija Lauri Leppäsen veistämä patsas, joka oli Minna Canth`n 168-vuotissyntymäpäivän kunniaksi saanut muutaman kukkaistervehdyksen.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minna Canth, MSL-Tampere, Maaseudun Sivistysliitto, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys, tasa-arvo, ihmisyys, maaseutukulttuuri, maaseudun kehittäminen, kylien kehittäminen, yhteisöllisyys, alkiolaisuus, maahenki,

Kalevalanpäivän liputus merkitsee arvonantoa myös suomalaiselle ruokakulttuurille ja kotimaiselle ruualle

Tiistai 28.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Kalevalanpäivää.

 

Liputamme suomalaiselle kulttuurille, mutta ainakin meidän lipputangossa liehuva siniristilippu osoittaa tänään arvonantoa myös suomalaiselle ruokakulttuurille ja sitä kautta kotimaiselle ruualle.

 

Ruokatieto Yhdistys ry on ollut aloitteellinen, että Kalevalanpäivänä huomioitaisiin suomalainen ruoka ja kotimaiset ruuantuottajat.

 

Kannatan lämpimästi ajatusta.

 

Kotimainen ruoka on peruskivi, jolle meidän on taloudellisesti vaikeinakin aikoina voitava luottaa.

 

Ministeri Häkämies totesi taannoin, että Suomen ulkopoliittinen uhka on Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

 

Nyt Suomen uhkana on hallitusohjelma, hallitusohjelma ja hallitusohjelma. On toimittava kuitenkin niin, että hallitusohjelmakaan ei saa horjuttaa luottamusta kotimaiseen ruokaan.

 

On valitettavaa, että kaupan keskusliikkeet ovat alkaneet leikitellä private label -tuotteillaan siten, että ulkomailla valmistetulle ja Suomessa myytävälle ruualle on annettu suomalaisia nimiä. 

 

Merkittömät tuotteet rapauttavat kotimaisen ruuan merkitystä ja arvostusta. Private label –tuotteet saatetaan aluksi valmistaa Suomessa, mutta kovan kilpailutuksen jälkeen niiden valmistaminen siirtyy ulkomaille – ainoastaan kotimaiselta kuulostava ”tuotemerkki” jää kummittelemaan kaupan hyllyille.

 

Kotimaisen ruokaketjun kilpailukyvyn takaaminen tarkoittaa elinvoimaista maaseutua ja kilpailukykyinen elintarviketuotanto sekä elinvoimainen maaseutu merkitsevät yhdessä hyvinvointia koko Suomelle.


Suomenlippu28022012

 

Pidetään mielessä, että tänään jokainen lipputangossa liehuva siniristilippu on kunnianosoitus kotimaiselle ruualle, suomalaiselle ruokakulttuurille ja että se merkitsee kotimaisen ruuantuotannon arvostamista.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalevalanpäivä, www.hyvaasuomesta.fi, RuokaaOmastaMaasta, Ruokatieto Yhdistys ry, Venäjä Venäjä ja Venäjä, Hallitusohjelma hallitusohjelma ja hallitusohjelma, Jyri Häkämies,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »