Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamisen laillisuus ratkaistaan "hovissa"

Torstai 23.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Synnyinkuntani Viljakkala solmi vapaaehtoisen kuntaliitoksen Ylöjärven kaupungin kanssa 1.1.2007.

 

Olen käsittänyt, että kuntaliitoksen neuvotteluvaiheessa Ylöjärven virkahenkilöt, mutta myös sen johdossa olleet kokoomuslaiset ja SDP:n luottamushenkilöt antoivat monenlaisia suullisia takeita, että Viljakkalaa kohdellaan kuntaliitoksen jälkeen tasapuolisesti muiden Ylöjärven alueiden kanssa.

 

Kuntaliitoksen jälkeen Ylöjärvi aloitti kuitenkin heti Viljakkalan näivettämisen ja halusi nujertaa ennen niin vilkkaan ja elämänmyönteisen pikkukunnan asukkaat toisen tai kolmannen luokan kansalaisiksi.

 

Viljakkalan kohtalo on ollut oppikirjamainen esimerkki, että miten kuntaliitoksessa käy sille kunnalle, joka liittyy, liitetään tai pakkoliitetään isompaan kuntaan.

 

Viimeisin huippu Ylöjärven virkahenkilöiden ja kokoomuslaisten sekä demaripäättäjien osalta oli, kun he alasajoivat Viljakkalan terveyspalvelut.

 

Se todella ihmetytti terveyspalvelujen alasajopäätöksen yhteydessä, että kaikki kokoomuksen sekä SDP:n kaupunginvaltuutetut olivat yksimielisiä Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta.

 

 

 

**********

 

 

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo on nyt saanut uuden käänteen, kun päätöksestä on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

 

Keskustan viljakkalalaiset Teuvo Hakanen ja Pekka Hietaniemi sekä perussuomalaisten viljakkalalainen Mauri Heiska ja kurulainen Matti Ylitalo ovat allekirjoittaneet valituksen, jossa Hämeenlinnan hallinto-oikeutta pyydetään kumoamaan tehty päätös. Kaikki valittajat ovat kaupunginvaltuutettuja Ylöjärven kaupunginvaltuustossa.

 

 

ylojarvenuutiset

 

 

Eilen ilmestyneessä Ylöjärven Uutiset –lehdessä oli asiallinen ja perusteellinen juttu Hakasen, Hietaniemen, Heiskan sekä Ylitalon valituksesta ja sen valitusperusteista.

Jutun otsikko oli:

"Kaupunginvaltuuston joulukuinen päätös on kumottava"

 

Valittajien valitusperusteet olivat hyvin samanlaiset, joihin me Viljakkala-neuvostossa kiinnitimme huomiota. Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana tunnen neuvoston perustelut hyvin.

 

 

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo oli käsittämätön prosessi, jossa kuntalaisdemokratialla ja kunnan eri alueiden tasa-arvoisella kohtelulla pyyhittiin lattiaa.

 

Kokoomus ja demarit tekivät arvottomalla tempullaan suuren palveluksen Keskustalle ja Perussuomalaisille, sillä seuraavissa vaaleissa viljakkalalaisen pitää olla käsittämättömän ”umpiluinen päästään”, jos vielä antaa äänensä joko kokoomukselle tai SDP:lle.

 

Keskustan ja perussuomalaisten vaalimenestys seuraavissa vaaleissa on toki kallis hinta sille, jonka Viljakkala ja sen asukkaat joutuvat Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta maksamaan.

Näin on todettava, vaikka Hakanen, Hietaniemi, Heiska ja Ylitalo voittaisivatkin asiansa Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Toivon heille kuitenkin menestystä ”hovissa”!

 

Haluan lausua parhaat kiitokset Ylöjärven Uutisille koko Ylöjärven kannalta tärkeän uutisen tuomisesta julkisuuteen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, valitus Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta, Teuvo Hakanen, Pekka Hietaniemi, Mauri Heiska, Matti Ylitalo, Keskusta Viljakkala, Perussuomalaiset Viljakkala, Perussuomalaiset Kuru, Kokoomus Ylöjärvi,

Tampereen kehyskuntien pakkoliitoksia innokkaimmin vaatineet kokoomuslaiset itkevät, kun Tampereella toteutettiin seurakuntauudistus

Tiistai 21.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on käyty ja käydään vieläkin värikästä keskustelua, kun Kirkkohallituksen päättämä Tampereen seurakuntajako astui voimaan 7.1.2014.

 

Päätös merkitsee, että Tampereelle muodostetaan neljän suuren seurakunnan ja Ruotsalaisen seurakunnan muodostama seurakuntayhtymä.

 

Ratkaisu varmistui, kun Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut Kirkkohallituksen 24.1.2012 Tampereen tuomiokapitulin aloitteesta tekemää päätöstä.

 

Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän muodostavat nyt:

  • Harjun seurakunta; säilyy entisellään
  • Messukylän seurakunta; entiset Aitolahden, Messukylän ja Teiskon seurakunnat
  • Eteläinen seurakunta; entiset Hervannan, Härmälän ja Viinikan seurakunnat
  • Tampereen tuomiokirkkoseurakunta; entiset Kalevan, Pyynikin ja Tuomiokirkkoseurakunnat
  • Tampereen ruotsalainen seurakunta; säilyy entisellään

 

 

KHO:n päätös merkitsi, että 7.1.2014 vanhat seurakunnat lakkasivat olemasta.

 

 

*********

 

Seurakuntamuutos ei varmaankaan aiheutua muutosta tamperelaisten seurakuntaelämään, mutta paljon porua se on aiheuttanut.

 

Tuntuu hupaisalta, että kiihkeimmin seurakuntamuutosta ovat vastustaneet ne kokoomuslaiset, jotka ovat tiukimmin olleet Tampereen kehyskuntien pakkoliittämisen kannalla!

Luottamushenkilöpaikkojen menettäminen taitaa olla tärkein syy, jonka vuoksi kokoomuslaiset vastustavat tehtyä päätöstä!

 

 

 

**********

 

 

 

punkari

 

 

 

Pisimmälle julkisessa kritisoinnissa (ainakin tähän mennessä) meni lopetetun Pyynikin seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen Antti Punkari, kun hän Aamulehdessä eilen julkaistussa avoimessa kirjeessään moitti arkkipiispa Kari Mäkistä.

Avoin kirje oli otsikoitu: 

"Kirkon väärä päätös"

 

 

Luin Punkarin kirjoituksen ja huomasin, että muuttamalla muutamien sanojen kohdalle sanat ”seutukunta”, ”kehyskunnat” tai ”kuntayhteys”, saadaan oikein pätevä kirjoitus, joka rajuin sanakääntein käsittelisi kokoomuslaisten Jyrki Kataisen ja Henna Virkkusen kuntien pakkoliitossuunnitelmia!

 

 

**********

 

 

Olin ennen Tampereen seurakuntauudistusta Härmälän seurakunnan jäsen ja nyt kuulun Tampereen eteläiseen seurakuntaan.

 

Tampereen seurakuntamuutos sopii minulle oikein hyvin, sillä todellinen kotiseurakuntani on edelleen Viljakkalan seurakunta, vaikka sitä virallisesti nykyään kutsutaankin Viljakkalan seurakuntapiiriksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen uusi seurakuntajako, Harjun seurakunta, Messukylän seurakunta, Tampereen eteläinen seurakunta, Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, Tampereen ruotsalainen seurakunta, Antti Punkari, Kari Mäkinen, arkkipiispa Kari Mäkinen, Viljakkalan seurakunta,

Kävellen näkee enemmän!

Maanantai 20.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Kehittelin itselleni uuden tavan lenkkeillä, kun käytän hyväkseni Tampereen joukkoliikenteen bussivuoroja!

 

Nousen bussiin lähipysäkilläni, ajan bussilla ”jonnekin” kaupungin alueella ja kävelen kotiin tai vaikkapa Keskustorille, josta taas matkustan takaisin.

 

Tein 10.1.2014 bussimatkan länsi-Tampereelle Myllypuroon ja kävelin linjan 36 päätepysäkiltä kotiin – kävelymatkaa kertyi 21 kilometriä.

 

Mukanani oli kamera ja seuraavassa joitain näkymiä kävelymatkan varrelta:

 

 

mylly1

 

 

Kyseessä oli Tampereen joukkoliikenteen bussilinja numero 36; tällä linjalla palveluntuottajana on Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos eli TKL.

 

Muut palveluntuottajat Tampereen joukkoliikenteessä ovat

 

  • Länsilinjat Oy
  • Väinö Paunu Oy
  • Onnibus Oy
  • Tilausliikenne Lauri Möttö Ky

 

 

N. kahdenkymmenen kilometrin pituinen bussimatkani kesti 43 minuuttia.

 

 

*********

 

mylly2

 

 

Myllypuron teollisuusalueen jälkeen kävelymatkallani ensimmäinen lähiö oli Tesoma ja tässä kuva paikallisesta ostoskeskuksesta.

 

 

 

mylly3

 

 

Mediapolis Tampere sijaitsee Tohlopissa ja se oli kävelymatkallani seuraava suurempi kohde Tesoman jälkeen.
 
Mediapolis on paikka, jossa toimii mm. YLE.

 

 

 

mylly4

 

 

Tohloppi on kooltaan 67 hehtaarin suuruinen kirkasvetinen järvi ja se loiski tammikuun 10. päivänä täysin avoimena.

 

 

mylly5

 

 

Tohlopin jälkeen seuraava kaupunginosa kohti keskustaa on Epilä.
 
Epilä on omaleimainen kaupunginosa ja siellä on monia mielenkiintoisia paikkoja, joihin pitäisi tutustua tarkemmin - elämä mm. Kahvila Epilän maisemissa näytti hyvin vilkkaalta!

 

 

mylly6

 
Kahvila Epilän persoonalliset…

 

 

 

mylly7

 

…mainokset!

 

 

 

 

 

Epilän jälkeen kohti keskikaupunkia kuljettaessa saavutaan Pispalaan.

 

 

 

mylly8

 

 

Pispalan kirkko muistuttaa kadulta katseltuna tavallista kerrostaloa, mutta risti sisäänkäynnin yläpuolella kertoo, että kyseessä on kirkko.

 

 

 

mylly9

 

 

Pispalan ”tavaramerkki” on Haulitorni, joka olisi monenkin jutun aihe.

 

 

 

mylly10

 

Näsinneula näkyy Pispalasta sumuisenakin päivänä vallan mainiosti.

 

 

 

mylly11

 

 

Kilometritalo Pirkankadulla tuli minulle tutuksi jo pikkupenskana, kun kävin vanhempieni mukana vaateostoksilla Tampereella.
 
Talolla on pituutta 138 metriä ja se on kunnostettu viime vuonna – kulttuuriteko!

 

 

 

 

Kilometritalolta olikin matkaa kotiovelle enää yhdeksisen kilometriä ja kun tie oli tuttu, niin matka sujui joutuisasti!

 

  

Kävelymatkallani näin paljon sellaista, johon en ole aiemmin tutustunut.

  

Bussilla kauas ja kävellen takaisin - suosittelen liikuntamuodoksi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tesoma, Tohloppi, Mediapolis, YLE Tohloppi, Epilä, Pispala, Pispalan kirkko, Haulitorni, Kilometritalo, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos, Tampereen joukkoliikenne, Länsilinjat Oy, Väinö Paunu Oy,

EU:lle ei saa antaa roolia metsäpolitiikan toimijana

Torstai 16.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Suhtaudun pääosin myönteisesti Suomen EU-jäsenyyteen.

 

Koen EU:n rauhanjärjestönä, sillä EU:n jäsenmaat eivät ole koskaan sotineet toisiaan vastaan.

 

Toimin työaikanani elintarvikebisneksessä ja näen myös sen osalta EU-jäsenyytemme voittopuolisesti positiivisena seikkana.

 

Maatalouden alkutuotanto joutui toki EU-jäsenyyden alkuaikoina rajun sopeuttamisen kohteeksi ja tiukka sopeuttaminen jatkuu yhä.

 

On kuitenkin osattava arvioida myös se vaihtoehto maatalouden ja elintarviketalouden kannalta, että emme olisi EU:n jäsen. Helppo ei olisi ollut sekään tie!

 

Mikä taho esimerkiksi nykyisen hallituskoalition aikana olisi suonut suomalaiselle maataloudelle edes ne toimintamahdollisuudet, jotka edelliset hallitukset ovat pystyneet takaamaan?

 

Sanotaan, että Jari Koskinen on parasta, jota Kokoomus pystyy suomalaiselle maataloudelle ja elintarviketaloudelle tarjoamaan.

 

Totean, että Koskinen on varmaan parasta, jota Kokoomus pystyy tarjoamaan, mutta on samaan hengenvetoon todettava, että se on liian vähän. Suomen 141-neuvottelut ja niiden lopputulos ovat vakavin näyttö nykyhallituksen hampaattomuudesta Suomen maatalouden ja elintarviketalouden puolustajana.

 

Sen verran pitää Koskista puolustaa, että ehkä hän teki asian edestä jotain, mutta Jyrki Katainen Suomen pääministerinä jänisti täysin 141-neuvotteluissa roolinsa.

 

Olen joutunut sivusta seuraamaan telaketjukokoomuslaisten selittelyä 141-neuvottelujen kariutumisesta ja todennut, että neuvottelut eivät ehtineet edes alkaakaan, kun Kokoomus jo luovutti Suomen neuvotteluhankkeet!

 

 

*************

 

 

Nyt olen huolissani niistä EU:n pyrkimyksistä, joilla pyritään hamuamaan EU:lle roolia metsäasioiden hoitamisessa.

 

Sanon jyrkästi EI niille suunnitelmille, joita EU hamuaa metsäasioihin sekaantumisellaan.

 

Suomen ja Ruotsin liittyminen EU:hun toi yhteisöön täysin uudella tasolla olevan tietämyksen metsäasioissa, kuin siellä oli ennen.

 

Lainaan työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälän ajatuksia, kun hän pyrkii herättelemään meitä suomalaisia siitä uhasta, joka aiheutuisi, jos EU sekaantuisi yhteisön metsäpolitiikkaan:

 

 

Euroopan komissio on lähiaikoina julkaisemassa direktiiviehdotuksensa kiinteän biomassan kestävyyskriteereistä. Julkisuuteen on kuitenkin jo vuotanut direktiiviluonnos, jonka metsänhoitoa koskevaan osaan pitää suhtautua kriittisesti. On ongelmallista se, että EU on tulossa mukaan koko metsäpolitiikan säätelyyn energiapuun kestävyyskriteerien kautta. Mikäli komissiolle annettaisiin delegoitua toimivaltaa määritellä kriteerejä, eteen voi tulla Suomen metsäsektorin kannalta hankalia tulkintoja.

 

 

EU:n roolin kirkastaminen metsäasioihin sekaantumisessa on eräs kysymys, jolla kansalaisten pitää tentata suomalaisia MEP-ehdokkaita kohtapuoliin alkavassa EU-vaalikampanjoinnissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n sekaantuminen metsäasioihin, Esa Härmälä, Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä, 141, 141-neuvottelut, Kokoomus ja 141-neuvottelut, Jyrki Katainen jänisti 141-neuvottelut,

Pelkään, että Tampereen kaupunkiseudun kuntien pakkoliitoshankkeessa käy kuten Viljakkalassa

Lauantai 11.1.2014 - -Esko Erkkilä-

On kokemuksen kautta koettuna ja tiedossa, että Ylöjärvellä kokoomuksen ja SDP:n kaupunginvaltuutetut yksissä tuumin ajoivat ratkaisevassa äänestyksessä Viljakkalan terveyspalvelut alas.

 

Sama tilanne on Eduskunnassa odotettavissa, jos ministeri Henna Virkkunen jääräpäisyyttään ajaa Tampereen kaupunkiseudun kehyskuntien mestaussuunnitelman siihen jamaan, että Kataisen-Urpilaisen hallitus antaa ns. kehyskuntien pakkoliittämistä merkitsevän hallituksen esityksen.

 

Viljakkalan terveyspalvelujen alasajossa Kokoomus ja SDP toimivat yksimielisesti vastoin laajaa kansalaismielipidettä ja veikkaan, että samoin tulee käymään Eduskunnan suuressa salissa, kun käsitellään kuntien pakkoliitossäädöksiä!

 

Kokoomuskansanedustajista erityisesti Kimmo Sasi (Tampere), Arto Satonen (Sastamala) ja Harri Jaskari (Tampere) ovat pontevasti kertoneet haluavansa muita vaihtoehtoja kuin Pirkkalan, Ylöjärven, Lempäälän, Kangasalan, Nokian ja Vesilahden pakkoliittäminen Tampereeseen.

 

Kuinkahan Sasin, Satosen ja Jaskarin pokka pitää äänestystilanteessa – uskaltavatko liittyä järkeviä äänestävien joukkoon!

 

 

*********

 

 

Eilen tulleen tiedon mukaan Henna Virkkunen olisi armahtamassa Vesilahden Tampereen ikeestä ja nyt hän on pakottamassa vain…

 

  • Pirkkalaa
  • Ylöjärveä
  • Lempäälää
  • Kangasalaa

 

ja

 

  • Nokiaa…

 

…liittymään pakolla Tampereeseen!

 

 

Positiivisena näen lukuisten muiden kanssa sen, että nykyhallituksen aikana pakkoliitoksia ei ole mahdollista toteuttaa ja on varmaa, että Henna Virkkunen ei ole sen hallituksen kunta-asioista päättävä ministeri, joka toteuttaisi nykyisen hallituksen tahdon kuntien pakkoliitoksista.

 

Henna Virkkusen ja Kataisen-Urpilaisen hallituksen toiminta vastoin laajaa kansalaismielipidettä onkin nähtävä kiusantekona seuraavaa hallitusta ja sen työskentelyä kohtaan.

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen, Pirkkalan pakkoliittäminen, Ylöjärven pakkoliittäminen, Lempäälän pakkoliittäminen, Kongaslan pakkoliittäminen, Nokian pakkoliittäminen, Pirkkala. Kangasala, Ylöjärvi, Lempäälä, Nokia, Vesilahti,

Mikko Alatalo: "Hallitus pakkoliittää Nokian, Ylöjärven, Lempäälän, Kangasalan, Vesilahden ja Pirkkalan"

Tiistai 7.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Palaan eiliseen juttuuni, joka käsitteli Kokoomuksen suunnitelmia ns. kehyskuntien pakkoliittämiseksi keskuskuntiin.

 

Puhun tänään kuitenkin ”suulla suuremmalla”, kun julkaisen kansanedustaja Mikko Alatalon Tamperelainen-lehden nettiversiossa eilen eli 6.1.2014 julkaistun kirjoituksen.

 

Alatalo kirjoittaa näin:

 

 

***********

 

 

”SDP:n ja Kokoomuksen johtajat lupasivat kaksissa vaaleissa 2011 ja 2012, että kuntien pakkoliitoksia ei tule.

 

Nyt kuitenkin ministeri Henna Virkkusella (kok) on kovat piipussa ja yhdeksän kaupunkiseudun pakkoliitoslaki on valmiina, kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) kirjoittaa.

 

Lue kirjoitus täältä:

 

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan ministeri Virkkusen piti jo julkistaa kehyskuntien pakkoliitokset joulun alla. Poliittisesti epämiellyttävän esityksen torppasivat kuitenkin SDPn ja Kokoomuksen johto ’epäviisaana’ ja ’huonon ajankohdan’ vuoksi.

 

Osalla kokoomuksen kansanedustajista alkoi mitta täyttyä, koska he olisivat saaneet pakkoliitoslistan joululahjaksi ja joutuneet myös puolueidensa omien kuntapoliitikkojen rumputuleen. Listan julkistamisajankohtaa ovat hallituspuolueiden kansanedustajat jopa pitäneet ’ilkeämielisenä temppuna’.

 

Pakkoliitoslista tarkoittaa Pirkanmaalla sitä, että hallitus pakkoliittää Nokian, Ylöjärven, Lempäälän, Kangasalan, Vesilahden ja Pirkkalan Tampereeseen elleivät itse älyä liittyä.

 

Isäntäkuntana toimii Tampere, rengeiksi ja suurkaupungin lähiöiksi alistetaan kehyskunnat.

 

Hallituksen suunnitelmissa ovat myös Turun, Lahden, Jyväskylän ja viiden muun kaupunkiseudun pakkoliitokset. Sen sijaan pääkaupunkiseutu saa ratkaista liitoksensa omalla mallillaan. Se on ilmiselvästi poliittinen ratkaisu, koska Kokoomuksen valtakunnan kannatuksesta noin 40 prosenttia tulee metropoli-alueen kunnista, SDP:lläkin neljännes.

 

Tähän asti hallituspuolueiden kansanedustajat ovat vakuuttaneet, että pakkoliitoksia ei tule. Nyt he ovat havahtuneet, mitä pakkolaki todella tarkoittaa esimerkiksi juuri Pirkanmaalla. Lakiesitys on myrkkyä heille. Varmasti seuraavissa eduskuntavaaleissa ainakin kehyskuntien äänestäjät muistavat, ketkä kansanedustajat ovat lahdanneet heidän kotikuntansa. Mm. kehyskuntien tonttimaiden käyttö ja monet muut asiat ratkaistaan tämän jälkeen Tampereen valkoisessa talossa. Kyseessä on vallanriisto.

 

Suomen Keskusta ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia. Sen sijaan me esitämme itsenäisiä kuntia ja niiden välistä yhteistyötä kotikunta-maakunta-mallilla. SOTE-asiat hoidettaisiin nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalta.

 

Kuntien ongelmat eivät ratkea kuntarajoja muuttamalla, vaan yhteistoimin ja tehostamisella. Sitä paitsi, ovatko yhdyskuntarakenne ja pendelöinti päteviä perusteita pakkoliitoksiin perustuslain kannalta? Voiko isäntäkuntamalli todella tulla voimaan, jos perustuslain mukaan kunnilla on itsemääräämisoikeus? Ja missä on yhdenvertaisuus, jos pääkaupunkiseutu saa jäädä pakkolain ulkopuolelle?

 

Hallitus on vankka ja kätyrlauma sankka, vaikka omissakin vastustetaan. Ministeri Virkkunen on vakuuttanut, että kuntien pakkoliitokset alkavat toden teolla, kun takaraja eli sote-laki plus kuusi kuukautta on kulunut umpeen.

 

Tänä vuonna siis näemme monen kotikunnan hautajaiset. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

 

Nahkurin orsilla tavataan.”

 

 

*****************

 

On hyvä, että koko Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalo selventää sen kuvion, johon Kokoomus on kuntaliitossotkuillaan ajamassa pirkanmaalaisten elämän!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, hallitus pakkoliittää Nokian, hallitus pakkoliittää Ylöjärven, hallitus pakkoliittää Lempäälän, hallitus pakkoliittää Kangasalan, hallitus pakkoliittää Pirkkalan, hallitus pakkoliittää, Virkkunen pakkoliittää, kokoomus pakkoliittää,

Toisenlainen aamu Tallinnassa

Maanantai 30.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Pääsen muutaman kerran vuodessa käymään Tallinnassa erilaisten porukoiden kanssa.

 

Minulla on periaatteena, että ulkomaille ei ole koskaan tultu yksinomaan nukkumaan ja sen vuoksi tapaankin aina aamuisin ennen hotellin aamupalaa lähteä tutkailemaan kaupunkia – tätä periaatettani noudatan myös Tallinnassa.

 

Saattaa olla, että olen Tallinnan aamuinani jämähtänyt vanhoihin kuvioihin, sillä tapaan siellä aamutuimaan käydä Tallinnan rautatieasemalla sijaitsevassa 24 h auki olevassa kansankuppilassa.

 

talli1

 

Kuppila sijaitsee ”Balti jaam” ´lla eli Tallinnan rautatieasemalla.

 

 

 

Kävelin Hotelli Virusta Balti jaam´n kuppilaan viimeksi aamulla 5.12.2013.

 

 

 

talli2

 

 

Matkalla tuli ohitettua ”Estonia” –laivan haaksirikon muistomerkki ”Katkennut linja”, jonka risti piirtyi joulukuisessa varhaisaamussa ”Paksu Margareeta” –tornin kattovalaistusta vastaan.
 

 

talli3

 

 

Paksu Margareeta on halkaisijaltaan 25 metriä, sen korkeus on 20 metriä ja siinä oli aikoinaan 155 ampuma-aukkoa.
 
Nykyisin Paksu Margareetassa sijaitsee Viron merimuseo – käymätön paikka ainakin minulle!

 

 

 

talli4

 

 

Perillä kuppilassa tapaan tilata vakioannoksen eli Saku Tumen ja dolman!
 
Dolma on eräänlainen kaalikääryle, jossa on täytteenä jauhelihaa. En yleensä piittaa majoneeseista, mutta Tallinnan rautatieaseman kuppilassa se sopii oikein hyvin dolman kanssa!
 
Kooltaan 0,5 litraa tummaa Sakua maksaa 2,40 euroa ja dolma puolestaan 0,40 euroa, joten herkutteluhetkeni kustantaa 2,80 €!

 

 

Vakuutan, että hieman aamu-seitsemän jälkeen kantakuppilassani on sellaista elämää, että sitä on nautinto katsella!

 

Näkeehän päivällä Tallinnan vanhassa kaupungissakin elämää, mutta rautatieaseman kuppilassa näkee aamutuimaan hieman erilaista menoa kuin vanhassa kaupungissa!

 

 

***********

 

 

 

talli5

 

 

Balti jaam´n vieressä sijaitsee tori, joka avaa porttinsa klo 8.00. Viivyttelin kuppilassa, jotta saatoin tehdä aamuvarhaisella pienen torikierroksen.
 
Tämä tori on Tallinnan venäläisväestön suosiossa ja toinen Tallinnan toreista eli Keskustori lähellä linja-autoasemaa, on puolestaan Tallinnan virolaisten suosiossa.

 

 

talli6

 

 

Balti jaam´n tori oli 5.12.2013 aamulla autio ja tyhjä,…
 

 

 

talli7

 

 

…mutta eräs mummo oli kuitenkin jo myymässä pikkuvauvoille kutomiaan töppösiä.
 
Kaupat jäivät tekemättä, sillä lähipiirissäni ei nyt ole pikkuvauvoja - valkosipuleita olisin saattanut ostaa, mutta valkosipuleita myyviä mummoja ei ollut paikalla!

 

 

 

talli8

 

 

 

Jaama torilla poikkeamisesta jää aina mukava tunnelma ja sitä edesauttaa se toivotus, jolla toivotetaan vierailemaan torilla toistekin eli

 

 

Külastage meid jälle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Balti jaam, Tallinnan rautatieasema, Katkennut linja, Paksu Margareeta, Saku Tume, dolma, Jaama turg, Külastage meid jälle!,

Ollilan työryhmän esitys sisältää paljon kriittistä pohdittavaa

Torstai 26.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vasemmistoliitto) asetti 3.2.2012 Jorma Ollilan johtaman työryhmän, jonka tarkoituksena oli selvitellä, että kuinka Suomessa voitaisiin edetä kohti oikeudenmukaisempaa ja älykkäämpää liikennejärjestelmää, ja miten tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä.

 

Työryhmä julkaisi loppuraporttinsa 16.12.2013 ja loppuraportin nimi on:

 

”Oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä”.

 

Loppuraporttiin liittyy täydentävä lausunto sekä esimerkkitapausten taustaoletuksia ja ne mukaan lukien raportilla on pituutta 63 sivua.

 

Loppuraportti oheistietoineen on julkinen ja sen löytää esim. näin googlaten:

”Ollilan työryhmän esitys”.

 

Silmäilin loppuraportin läpi ja kiinnitin huomiotani niihin tiivistelmiin, jotka loppuraporttiin oli kirjoitettu lihavoinnilla. Sen lisäksi olen seurannut loppuraportista lehdistössä käytyä keskustelua.

 

 

Maallikkona kommentoin esitystä muutaman ranskalaisen viivan verran:

 

  • eläkeläisenä ajan nykyisin vain n. 10.000 kilometriä vuodessa ja sillä kilometrimäärällä työryhmän esitys ilmeisesti olisi minulle kannattavampi kuin nykysysteemi
  • työelämässä ollessani ajoin 30.000 – 40.000 veloituskilometriä vuodessa ja niillä ajomäärillä työryhmän esitys olisi huomattavasti heikompi kuin nykysysteemi. Kun silloin ajoin lisäksi omaa ajoa 15.000 – 20.000 kilometriä vuodessa, niin ”omistaan olisi joutunut laittamaan oikein paljon”
  • työryhmän kuvitelma, että uusien autojen hinta alenisi autoveron verran, on tuulentupien rakentelua, sillä nyt autotehtaat kompensoivat Suomen korkeaa autoveroa Suomeen myytävien autojen hankintahinnoissa. On varmaa, että kompensaatio poistuisi, jos Suomessa ei enää perittäisi autoveroa nykymallin mukaisesti
  • satelliittipaikannukseen ja sitä kautta veroperusteiden määräämiseen siirtyminen merkitsisi, että joutuisimme ”sateliittivaltakuntien” armoille eli käytännössä USA:n puolustushallinnon hyyryläisiksi. Olisiko jenkkien varaan siirtyminen sitä politiikkaa, johon suomalaiset haluaisivat Suomen ajaa?
  • työryhmän esityksessä on tiettyjä verotusportaita tiiviisti asutettujen ja harvaan asutettujen paikkakuntien välillä, mutta on selvää, että kaupunkiseutujen päättäjät tulisivat lyhyelläkin aikavälillä käyttämään suunniteltua verotuskäytäntöä syrjäseutujen rokottamiseen ja keskuskaupunkien betonibunkkereissa asuvien tukemiseen – ei kiitos siis tämänkään näkökulman tiimoilta!

 

Keskeinen syy ehdotetun systeemin vastustamiseeni on se, että Ollilan työryhmän esitys suitsisi kaikkea liikkumista ja olisi siten yhteiskunnan kaikenlaista toimeliaisuutta sekä aktiivisuutta vastaan.

 

Työryhmän esitys passivoisi kaikkea tehokasta sekä eteenpäin suuntautuvaa toimintaa ja olisi siten malliesimerkki osaoptimoinnin vaaroista.

 

 

Keskustelu asian tiimoilta jatkukoon, mutta pitää tiedostaa ne vaarat, jotka Ollilan nyt loppuraporttinsa julkistaneen työryhmän raporttiin sisältyvät.

 

Eräästä asiasta suomalaiset saavat olla iloisia:

 

Kataisen-Urpilaisen-Arhinmäen-Niinistön-Haglundin-Räsäsen -hallitus ei pääse tätä asiaa päättämään!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ollilan työryhmän raportti, Merja Kyllönen, Jorma Ollila, Oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä, satelliittipaikannus,

Joulu on parhaimmillaan, kun valmistelutyöt ovat lopuillaan, mutta vielä ei olla aatossa!

Tiistai 24.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan järjestämään joulurauhanjulistustilaisuuteen Sikomäen metsäkirkossa Hämeenkyrön Kierikkalassa.

 

Tilaisuus oli samalla päätöstapahtuma Nobel-kirjailija F.E. Sillanpään 125-vuotisjuhlavuodelle.

 

 

 

siko1

 

 

Tilaisuuden ohjelma oli korkeatasoinen ja ohjelmaosuuden aloitti Kierikkalan kylän oma tyttö Emilia Lager trumpettisooloillaan – hän myös saatteli esityksillään kirkkoväen kotimatkalle.

 

 

 

siko2

 

 

Filosofian tohtori, kirjailija ja kulttuurin monitoimimies Panu Rajala piti juhlapuheen.
 
Panin merkille, että Panu Rajala mainitsi Frans Emil Sillanpään sanoneen joulusta jotenkin siten, kuin todetaan tämän jutun otsikossa – mielestäni Sillanpää oli oikeassa!

 

 

 

siko3

 

 

Hämeenkyröläinen tenori Valtteri Yrjölä esiintyi joulurauhanjulistustilaisuudessa peräti kolmesti.

Hänen laulunsa kaikuivat Sikomäellä voimallisesti!

 

 

 

siko4

 

 

Sikomäen metsäkirkon ”isäntä” ja Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan suurmestari Eero Pylsy esitti Sillanpään joulusaarnan.
 
Suurmestari osaa esittää Sillanpään pakinat samalla poljennolla, kuin Nobel-kirjailijamme aikoinaan!
 
On mielenkiintoista todeta, että "pojasta on polvi paranemassa", sillä Eero ja Katariina Pylsyn poika Niclis Pylsy alkaa olla yhtä taitava Sillanpää-esittäjä kuin mestari-isänsä konsanaan!

 

 

 

siko5

 

 

 

Sikomäen metsäkirkossa aatonaattona pidetyssä tilaisuudessa joulurauhan julisti Vilja Pylsy.

 

 

 

siko6

 

 

Rovasti Osmo Tahvanainen piti metsäkirkkotilaisuuden lopuksi joulumessun ja antoi kirkkoväelle siunauksen.

 

 

 

siko7

 

 

Kiitän tilaisuuden juontajana toiminutta Katariina Pylsyä (vasemmalla), Eero Pylsyä (oikealla) ja koko Pylsyn perhettä, silä Sikomäellä nyt järjestetty joulurauhanjulistustilaisuus oli järjestyksessään jo neljästoista.

 

Oli mukava kuulla Katariina Pylsyn toteamus, että ensi vuonna Sikomäen metsäkirkossa järjestetään jo 15. joulurauhanjulistustilaisuus!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sikomäen metsäkirkko, Sikomäen joulurauhanjulistus, Kierikkala, Emilia Lager, Panu Rajala, Eero Pylsy, Katariina Pylsy, Vilja Pylsy, Niclis Pylsy, Osmo Tahvanainen, Valtteri Yrjölä, tenori Valtteri Yrjölä, Frans Emil Sillanpää, F.E. Sillanpää, Nobel,

Kansanedustaja Arto Pirttilahti onnistui mahduttamaan tärkeitä ja vakaviakin asioita perinteiseen kuttupuheeseen!

Sunnuntai 22.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnan perinteeseen kuuluu, että joulun alla eduskunnan budjettikäsittelyssä maataloutta käsittelevän pääluokan yhteydessä pirkanmaalainen kansanedustaja pitää ns. kuttupuheen.

 

Perinteeksi muodostuneen tavan aloitti SDP:n vammalalainen kansanedustaja Timo Roos vuonna 1983.

 

Roos piti puheen monena vuonna ja hänen jälkeensä sen ovat pitäneet ainakin:

 

  • Markku Vuorensola
  • Jaana Ylä-Mononen
  • Timo Kalli
  • Mikko Alatalo
  • Markku Pakkanen
  • Arto Pirttilahti

 

Kymenlaaksolainen Markku Pakkanen on täydentänyt pirkanmaalaisten komeaa sarjaa.

 

Keskustan pirkanmaalainen kansanedustaja Arto Pirttilahti piti 18.12.2013 perinteisen kuttupuheen ja osasi nivoa sanomaansa useita kohtia, joissa ainakin mutkan kautta kosketeltiin ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä.

 

Bioenergiasta Pirttilahti totesi puheessaan näin:

 

”Kutut ovat hyviä siivoamaan toisten sotkuja. Ne ovat tehokkaimpia siivoajia syöden kaiken eteen tulevan. Niiden lannasta taasen saataisiin moneen biokaasuttamoon potkua. Vuohet ovat olleet kautta aikain edelläkävijöitä jätteen muuntamisessa hyötykäyttöön. Meillä olisi paljon opittavaa esimerkiksi kierrätyksestä luonnon tehokkaassa käytössä, sivuainevirtojen muuttamisesta hyötykäyttöön. Kutut viitoittavat meille tietä kohti bioenergian laajamittaista hyödyntämistä.”

 

Hallituksen epäonnistunutta maatalouspolitiikkaa Pirttilahti kritisoi puheessaan pariinkin kertaan:

 

”Uudella EU:n ohjelmakaudella 2014-2020 maatalouspolitiikan tavoitteena on luoda älykästä, osallistavaa ja kestävää maaseutua ja kasvua maaseudulle. Onko tämä huomioitu ensi vuoden budjetissa ja toimissa? Onko maaseudun potentiaali huomioitu vai yritetäänkö hallituspolitiikalla jyrätä maaseutu…”

 

 

”Vuohi on muuten erinomainen kiipeilijä. Se katselee mielellään vähän korkeammalta kuin muut. Mitähän se vuohi sanoisi, kun se olisi siellä komission katolla ja katselisi niitä neuvotteluita, mitä siellä on pidetty? Olisiko se ministeri Koskisen kaveri? Taitaisi kuttu kuitenkin pudistella päätään.”

 

Hallituksen ”katalat suunnitelmat” Pirttilahti osasi neuvokkaasti yhdistää puhetekstiinsä näin:

 

”Toivottavasti nykyhallitukseen ei päde sama kuin kuttuihin: jos se ei tee pahaa, niin se ainakin suunnittelee. Ja toisekseen: vaikka suomalaista maaseutua kohti käyvät suunnitelmat näyttävät ajoittain huolestuttavilta ja sitä halutaan kurmuuttaa keskittämisen vimmalla, toivottavasti suunta muuttuu ja osaamme käyttää hyödyksi koko Suomen tarjoamat voimavarat. Eläköön kuttuperinne, eläköön elävä maaseutu!”

 

Pirttilahden kuttupuhe on saanut paljon myönteistä palautetta.

 

Toivon, että kuulijat ovat huomanneet Pirttilahden humoristisesta puheesta tai puhetekstin rivien välistä sen vakavan sanoman, jota puheen pitäjä on mielestäni onnistuneesti tavoitellut!

 

 

-Esko Erkkilä-

PS: Pirttilahden kuttupuhe löytyy kokonaisuudessaan mm. hänen omilta nettisivuiltaan sekä useiden lehtien nettiversioista. Kannattaa googlata: "Arto Pirttilahti kuttupuhe".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuttupuhe, Timo Roos, Markku Vuorensola, Jaana Ylä-Mononen, Timo Kalli, Mikko Alatalo, Markku Pakkanen, Arto Pirttilahti,

Hallitus ja kuntabyrokraatit kuppaavat vanhuksilta rahat

Maanantai 16.12.2013 - -Esko Erkkilä-

On surullista seurata, kun Kataisen-Urpilaisen hallitus lupaa säästää ensi vuonna 300 miljoonaa euroa, kun se muuttaa vanhusten hoitamista laitoshoidosta kotihoitoon ja kodinomaiseen hoitoon.

 

Kyse on kuitenkin täydellisesti siitä, että vanhusten hoitotaso tulee dramaattisesti laskemaan ja ”kodinomaisen hoidon” kustannukset kupataan vanhuksilta sekä heidän omaisiltaan.

 

 

Saimme omin korvin kuulla tästä, kun Ylöjärven kaupunki järjesti keskustelutilaisuuden kaupungin taloudesta tiistaina 10.12.2013.

 

 

Nyt jo tiedämme, että Ylöjärven kaupunki ajaa alas Viljakkalan terveyspalvelut ja samassa yhteydessä Kurun palvelukeskuksen akuuttisairaanhoitopaikat suljetaan.

 

 

santa1

 

Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti kertoi tilaisuudessa lukuja, joilla hän perusteli vastuualueensa auvoista tulevaisuutta.

 

 

 

 

santa2

 

 

Santalahden tilaisuudessa esittämässä power-point –aineistossa todetaan, että Kurun palveluosaston akuuttipaikkojen (8 kpl) lopettaminen tuo nettosäästöä 146.000 € vuonna 2015.

Terveys- ja sosiaalijohtaja totesi, että Kurussa akuuttipaikkojen lopettaminen tuo säästöjä ja se saattoi tottumatonta hämmentää, kun johtaja sitten sanoi:

Kurussa tullaan saamaan tuloja.

 

 

************

 

 

Olen vuosien aikana seurannut niin monen vanhuksen laitoselämää, että tiedän Ylöjärven terveys- ja sosiaalijohtajan puhuvan totta!

 

Akuuttipaikkojen ja perinteisten vanhainkotipaikkojen muuttaminen palvelukotiasumiseksi tai vastaavaksi antaa kunnille mahdollisuuden kupata vanhuksilta heidän viimeisetkin säästönsä ja nuijia vanhusten kuukausieläkkeistä käteen jäävän osuuden minimaaliseksi.

 

Lääkkeet kuuluvat aiemmassa muodossa hoitomaksuun, mutta palvelukotiasumisessa nekin on vanhuksen maksettava omasta pussistaan.

 

 

Kataisen-Urpilaisen –hallituksen antama lupaus 300 miljoonan euron suuruisista säästöistä vanhustenhoidossa on suurta huijausta, sillä sen joutuvat maksamaan vanhukset omasta pussistaan.

 

 

On myönnettävä, että osa summasta tuo kahisevaa kuntien kassaan ja sen vuoksi kuntabyrokraatit hieroskelevatkin nyt tyytyväisenä käsiään.

 

Ydinkysymys on kuitenkin se, että Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen säästönä markkinoima 300 miljoonaa euroa on pois vanhusten omasta rahapussista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan terveyspalvelut, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, Kurun akuuttipaikkojen lopettaminen, Ylöjärvi, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen, vanhukset maksavat 300 miljoonaa euroa,

Kansalaisten vapaus terveydenhuollon palvelujen valinnassa laajenee vuodenvaihteessa

Keskiviikko 11.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Toukokuun 1. päivänä 2011 tuli voimaan säännös, joka merkitsi, että kuntalainen saattoi valita, mistä kuntansa terveyskeskuksen terveysasemalta hän saa terveydenhuoltolaissa tarkoitetut terveydenhuollon palvelut.

 

Sitä aiemmin kunta saattoi antaa laillisesti mahtikäskyn, että mitä kunnan alueella toimivaa terveysasemaa kullakin alueella asuvan kuntalaisen piti käyttää.

 

Tätä mahtikäskymahdollisuutta käytti mm. Ylöjärven kaupunki Viljakkalassa sen jälkeen, kun Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen oli tehty 1.1.2007.

 

Ylöjärven antama mahtikäsky Viljakkalan karhelaisten ja nisulaisten terveyspalvelujen siirtämisestä Ylöjärven keskustassa sijaitsevalle terveysasemalle oli siis laillinen.

 

Ylöjärven antama käsky koski 800 viljakkalalaista.

 

Nyt on helppo nähdä, että mahtikäskyn antaminen oli Ylöjärven kaupungin virkamiesjohdon kauaskatseinen manööveri Viljakkalan ja viljakkalalaisten nujertamiseksi.

 

Tilanne muuttui siis 1.5.2011, sillä silloin ja sen jälkeen kuntalainen on voinut vapaasti valita oman kuntansa sisältä sen terveysaseman, jolla hän haluaa asioida.

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteaa tänäänkin nettisivuillaan näin:

 

”Kuntien on annettava tietoa asukkaille valinnan mahdollisuuksista kunnassa.”

 

Kunnat ovat perin miedosti hoitaneet tiedottamisen, sillä sehän olisi merkinnyt monessa kunnassa, että kuntalaiset olisivat alkaneet käyttämään sellaisen terveysaseman palveluksia, joka olisi ollut asukasta lähinnä! Sehän ei byrokraattien leikkeihin sovellu lainkaan!

 

”Miedon” tiedottamisen vuoksi ainoastaan 21 viljakkalalaista on kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana ilmoittanut vaihtavansa terveyskeskuksen toiseksi, kuin Ylöjärvi aikoinaan mahtikäskyllä määräsi!

 

 

*************

 

 

Mikään ei ole kuitenkaan ikuista ja niin tapahtuu asukkaiden terveyskeskuksen valinnanvapaudenkin kohdalla 1.1.2014!

 

Vuodenvaihteen jälkeen asukkaat voivat valita minkä tahansa Suomessa sijaitsevan terveyskeskuksen, jonka asiakkaiksi he haluavat siirtyä!

 

Valittua terveyskeskusta on käyttävä vuosi ja vasta sen jälkeen voi tehdä uuden valinnan.

 

Ylöjärvi pystyy ottamaan terveyskeskuksiinsa jopa 5.000 uutta asiakasta ja Ylöjärvellä tähyilläänkin Tampereen suuntaan.

 

Viljakkala-neuvosto piti mahdollisena, että jopa puolet viljakkalalaisista saattaisi siirtyä naapurikuntien terveyskeskusten asiakkaiksi, jos Viljakkalan terveyspalvelut ajetaan alas.

 

On todettava, että esim. viidensadan viljakkalalaisen siirtyminen Hämeenkyrön ja Tampereen terveyskeskusten asiakkaiksi ei kovin paljon hetkauttaisi Ylöjärveä, jos Ylöjärvi on saamassa tuhansittain uusia asiakkaita Tampereelta.

 

 

*******

 

 

Tampereen kaupunkiseudun kuntajohtajat kokoontuvat 20.12.2013 ja sopivat silloin niistä veloitus-/maksuperusteista, joita noudatetaan niiden asukkaiden kohdalla, jotka siirtyvät ylikunnallisesti käyttämään naapurikunnan terveyskeskuspalveluja.

 

Hämeenkyröä ei tähän kokoontumiseen kelpuuteta, sillä sitähän ei ole hyväksytty Tampereen kaupunkiseutuun!

 

 

**********

 

 

On selvää, että vuodenvaihteessa voimaantuleva asukkaiden valintamahdollisuus terveyskeskuksen valinnassa on suuri riski kunnille.

 

”Luovuttava” kunta maksaa ”saavalle” kunnalle maksun jokaisesta asukkaasta, joka siirtyy ylikunnallisesti esim. naapurikunnan terveyskeskuksen asiakkaaksi.

 

 

Mielenkiintoista, sanon minä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: asukkaiden valinnanvapaus oman kunnan terveyskeskuksista, asukkaiden valinnanvapaus terveyskeskuksen valinnassa ylikunnallisesti, Ylöjärvi, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, Viljakkala, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos, Karhe, Nisu, Viljakkalan Karhe

Nyt on joulumyyjäisten kulta-aikaa!

Torstai 5.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Marraskuun loppupuolisko ja joulukuun alkupäivät ovat erilaisten myyjäisten kulta-aikaa.

 

Omalta kohdaltani erityisen kiireistä myyjäisten aikaa oli viime lauantaina eli 30.11.2013, sillä poikkesin silloin neljissä eri myyjäisissä.

 

 

myyja1

 

 

Aloitin myyjäisvierailuni tänä vuonna jo kuitenkin lauantaina marraskuun 23. päivänä, jolloin Lavajärven Maamiesseura järjesti Hämeenkyrön Päivölässä joulumyyjäiset.
 

 

myyja2

 

 

Päivölän myyjäiset olivat siinä mielessä ”omakohtaiset”, että toimin kuljettajana vaimolleni, jolla oli oma myyntipöytänsä näissä myyjäisissä.
 
Tässä kuva vaimoni myyntipöydästä.
 
Päivölän myyjäiset ovat perinteisesti kaksipäiväiset ja tänä vuonna toinen myyjäispäivä eli sunnuntai oli kuulemma ollut erityisen vilkas.

 

 

myyja3

 

 

Päivölän myyjäisissä myyntipöytien tuotteet olivat korkealaatuisia ja ostajia oli mukavasti Tampereelta saakka.
 
Laajin myyntipöytä – tai oikeastaan kaksikin myyntipöytää – oli Hämeenkyrön Lavajärvellä asuvalla Raija Mäensivulla, joka on käsityöalan todellinen taitaja Luontomummo –toiminimellään.

 

 ********

Ja sitten muutama valokuva siitä todellisesta myyjäispäivästä eli marraskuun 30. päivästä!

 

 

 

myyja4

 

 

Aloitin myyjäisvierailuni Frantsilan Kehäkukasta, joka oli toinen niistä paikoista, joissa toteutettiin…

 

 

myyja5

 

 

…Marrastori- tapahtuma.

 

 

myyja6

 

 

Kehäkukassa oli oma myyntipöytä mm. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksellä ja ostinkin sieltä Tuula Klug´n (vasemmalla) ja Orvokki Peltomäen myyminä Holvisillan Joulu 2013 –joululehden.

 

Holvisilta sijaitsee Viljakkalan Inkulassa, ja Holvisillan Joulu on ”Inkulan Holvisilta ry:n” jo perinteeksi muodostunut joululehti. Nyt ilmestynyt numero on järjestyksessään jo numero 14.

 

 

myyja7

 

 
Kehäkukassa oli eräällä osastolla myynnissä puhutteleva Vaari-tyyny!

 

 

 

myyja8

 

 

Seuraava myyjäispaikka oli minulle aiemmin täysin tuntematon, vaikka luulinkin tuntevani naapuripitäjä Hämeenkyrön hyvin.
 
Hämeenkyrön Nuorisoseura järjestämät joulumyyjäiset Kyrölässä olivat miellyttävä tuttavuus.
 
Kyrölä sijaitsee Frantsilan Kehäkukkaa vastapäätä Pappilanjoen toisella puolella.

 

 

myyja9

 

 

Kyrölän myyjäisten erikoisuus oli kahvit, joiden kyytipojaksi oli tarjolla monenlaisia täytekakkuja.
 
Tarjolla oli ainakin;
  • mokka-lakkakakkua
  • pohjalaista pitsikakkua
  • marsipaanikakkua
  • sitruunakakkua
  • suklaakakkua
  • persikka-valkosuklaakakkua
  • valkosuklaa-rahka-kerma-tuorejuusto-vaniljakakkua
  • vadelma-kinuskikakkua
  • voileipäkakkua  

Kahvi + iso pala valittua kakkua maksoi 5,00 euroa.

 

***********

 

myyja101

myyja10

Kylätoimintakeskus Heiskalla järjestetty Marrastori –tapahtuma oli päivän kolmas hämeenkyröläinen joulumyyjäistapahtuma, jolle osallistuin.

Yläkuvassa Kylätoimintakeskus Heiskan "tienviitta" kolmostien kupeessa ja alakuvassa kuva Heiskan pihapiiristä!

 

 

myyja11

 

 

Myös Heiskan Marrastorilla oli vaimollani oma myyntipöytä.
 
Myyntipöydällä oli erilaisten lasitöiden lisäksi tarjolla moninaisia leivonnaisia.
Kauppa kävi kuulemma hyvin!

 

 

 

myyja12

 

 

Heiskan isossa salissa oli myyntipöytä ”Viikinkiseppä” Joona Peltoniemellä.
 
Sepäntakoma veitsi oli todella ”veitsenterävä”, sillä aanelos-paperiarkista näytti olevan helppo vuolla paperilastuja!

 

 

***********

 

Kolmen hämeenkyröläistapahtuman jälkeen siirryin Viljakkalaan ja siellä…

 

 

myyja13

 

 

…Lions Club Viljakkalan järjestämille ”Viljakkalan Jouluvipinöille” Viljakkalan koululle.

 

 

 

myyja14

 

 
Viljakkalan Jouluvipinöillä näin tänä vuonna ensimmäisen kerran Joulupukin!

 

 

 

myyja15

 

 

Jouluostosten makuun pääsin Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen osastolla, jossa Outi Lähteenmäki (vasemmalla) ja Asta Niittyoja myivät itsetehtyjä koruja. Parit helmet siirtyivät tältä osastolta pukinkonttiin!

 

 

***********

 

Joulumyyjäiset ovat eräs tapa virittäytyä joulunviettoon.

Myyjäisillä tapaa tuttuja sekä näkee sen valtavan käsityöinnostuksen ja suoranaisen taituruuden, jota kylillä harrastetaan.

 

Kannustan poikkeamaan joulumyyjäisissä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lavajärven Päivölä, Lavajärven Maamiesseura, Luontomummo, Frantsilan Kehäkukka, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Inkulan Holvisilta ry, Kyrölä, Kylätoimintakeskus Heiska, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Outi Lähteenmäki, Asta Niittyoja,

Selvitysmies Rauno Saari: Tampereen kaupunkiseudun ulkopuoliset Pirkanmaan kunnat muodostavat Pirkanmaan taloudesta vain prosentin murto-osia!

Tiistai 3.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunkiseutu koostuu kahdeksasta kunnasta. Ne ovat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. 

 

Tampereen kaupunkiseudun kunnat laativat vuoden 2013 aikana kaupunkiseudun tulevaisuuden vaihtoehtoja tarkastelevan selvityksen. Selvityksen nimi on;

 

"Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen".

 

Selvityksen tavoitteeksi mainitaan, että se tarkoituksena on…

 

…tukea kaupunkiseudun kilpailukykyä, elinvoimaisuutta, asukkaiden hyvinvointia sekä elinkeinoelämän kehitystä. Sillä vastataan myös uuden kuntarakennelain velvoitteeseen selvittää kuntaliitosten etuja ja haittoja.”

 

 

saari1

 

 

Tampereen kaupunkiseudun kunnat antoivat ex-maaherra Rauno Saarelle (SDP) tehtäväksi laatia kyseinen selvitys.

 

 

Selvitystyön alustavia tuloksia on syksyn aikana esitelty yleisötilaisuuksissa kaikissa kaupunkiseudun kunnissa.

 

 

saari2

 

 
Syksyllä kalenterini oli kovin täynnä, mutta ehdin kuitenkin yleisötilaisuuteen, joka pidettiin Ylöjärven asukaslautakunnan järjestämänä Ylöjärven valtuustosalissa 9.10.2013.

 

 

 

saari3

 

 

Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Ylöjärven asukaslautakunnan puheenjohtaja Jussi-Pekka Ahonen (SDP) ja hyvin toimikin.
 
Olen tutustunut Jussi-Pekkaan Ylöjärven asukaslautakunnan alaisen Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana ja arvostan hänen toimintaansa, vaikka emme ”lennäkään samassa poliittisessa parvessa”.

 

 

saari4

 

 

Selvitysmies Saari oli päätynyt tarkastelemaan viittä eri vaihtoehtoista organisaatiomallia Tampereen kaupunkiseudun kuntakentän kehittämisessä.

 

 

saari5

 

 

Selvitysmies oli mielestäni päätymässä esittämään Tampereen kaupunkiseudulle ”Eurooppalainen kaupunki” –mallia.

 

Selvitystyö valmistuu tammikuussa 2014 ja silloin näemme lopullisesti, että mitä selvitysmies Rauno Saari todella esittää.

 

Ylöjärvellä järjestetystä yleisötilaisuudesta on nyt aikaa jo lähes kaksi kuukautta ja tuntumani on, että alkuhuuman jälkeen kaupunkiseudun kuntien päättäjät ovat ottamassa etäisyyttä Eurooppalaiseen malliin.

 

 

saari6

 

 

Ylöjärveltä emeritusmaaherra Rauno Saaren kokoamaan ohjausryhmään ovat kuuluneet vasemmalta lukien kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus (kokoomus), kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu (SDP) ja kaupunginjohtaja Pentti Sivunen (SDP).

 

 

***********

 

Yleisötilaisuudessa esitettiin kysymys, että miksi selvitystyössä ei ole tutkailtu koko Pirkanmaan muodostaman kunnan mahdollisuutta.

 

Selvitysmies totesi aivan oikein, että hänen tehtävänsä tulee Tampereen kaupunkiseudulta ja se koskee ainoastaan em. kahdeksan kunnan organisointimallin selvittämistä.

 

Vastauksensa asiallisen osuuden jälkeen selvitysmiehen suusta pääsi todellinen ”sammakko”, kun hän totesi, että Pirkanmaalla Tampereen kaupunkiseudun ulkopuolinen osa merkitsee kokonaisuudessa vain prosentin murto-osia!

 

*********

 

Tutkailin viime eduskuntavaalien kuntakohtaisia äänestystuloksia ja haluankin kysyä muutamilta Pirkanmaan kansanedustajilta, että miltä tuntuu Pirkanmaan ”syrjäseutujen” vähättely?

 

Osoitan kysymykseni vaikkapa Kokoomuksen Arto Satoselle (Sastamala) ja Pauli Kiurulle (Valkeakoski) sekä Perussuomalaisten Lea Mäkipäälle (Kihniö) ja Martti Mölsälle (Punkalaidun) ja vielä Keskustan Arto Pirttilahdelle (Mänttä-Vilppula)!

 

*********

 

Muistutan kuntien päättäjiä, että selvitysmiehen näkemys on ainoastaan hänen näkemyksensä ja se ei saa estää järkevien päätösten tekemistä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkiseutu, Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen, selvitysmies Rauno Saari, Jussi-Pekka Ahonen, Ylöjärven asukaslautakunta, Viljakkala-neuvosto, Katja Luojus, Leena Joensivu, Pentti Sivunen,

Eilen alkaneet irtisanomiset (= irtisanoutumiset) minäkin hyväksyn!

Lauantai 30.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Eilen Suomessa alkoivat ennennäkemättömät irtisanomiset tai oikeastaan irtisanoutumiset, kun hallitus julkisti rakennepakettinsa.

 

Uskon, että Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, RKP:n ja Kristillisdemokraattien äänestäjinä viime eduskuntavaaleissa olleet kansalaiset irtisanoutuvat puolueistaan.

 

Tätä toimintaa on helppo kannattaa – jopa kannustan siihen!

 

Tietoni eilen julkistetusta rakennepaketista ovat täsmälleen yhtä vajavaiset kuin hallituksellakin, mutta sain eilen sen käsityksen, että rakennepaketin suurimmat kärsijät ovat vanhukset, sairaat, lapsiperheet ja lapset.

 

Työttömiä rakennepaketti kurittaa kovimman mukaan, sillä nyt on tarjottavaa työtä otettava vastaan ”maan ääristä” saakka!

 

Arvostan SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn (sdp) kommenttia rakennepaketista, kun hän totesi olevansa huolissaan hallituksen säästöpäätösten vaikutuksista kuntapalveluihin ja ammatilliseen koulutukseen.

 

Lyly mainitsee kannanotossaan, että sosiaalipalveluista ollaan säästämässä satoja miljoonia, mikä vaikuttaa vääjäämättä kuntalaisten arkeen. Lylyn mukaan ammatillisen koulutuksen määrärahojen leikkaaminen ei myöskään edistä työurien jatkuvuutta vaan lisää työttömyysriskejä.

 

Äänestäjien irtisanoutumiset kokoomuksesta, demareista, vasemmistoliitosta, vihreistä, RKP:stä ja kristillisdemokraateista pääsivät jo eilen hyvään vauhtiin, mutta ne tulevat kiihtymään, jos hallituksen eilen linjaamia päätöksiä aletaan toteuttaa käytännössä.

 

Maassamme aikuisten hammashoito on jo nyt niin heikolla tasolla, että herättää suoranaista hilpeyttä, jos sitä vielä ryhdyttäisiin heikentämään. Näin Kataisen-Urpilaisen hallitus aikoo kuitenkin tehdä!

Vanhusten laitoshoidon vähentämisestä saatavat säästöt hallitus kirjasi toiveissaan 300 miljoonan euron suuruisiksi. Se hallitukselta kuitenkin ”unohtui”, että minne, millaisilla kustannuksilla ja kenen toimesta vanhukset tullaan jatkossa hoitamaan! Täydellistä bluffia!

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd) vakuuttelut, että vanhukset eivät joudu rakennepaketin maksumiehiksi, pitää asettaa sille osastolle, jossa todetaan tyhjien tynnyrien kolisevan eniten.

 

Toisaalta on Eläkeliiton puheenjohtaja Hannes Mannisen tavoin oltava tyytyväinen, että hallitus asettaa vanhusten kodinomaisen hoidon yhteiskunnan tavoitteeksi.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen joutui rakennepaketin julkistamisen jälkeen "heti tiedotustilaisuuden valojen sammumisen jälkeen" kääntämään takkinsa, kun kaikille tuli selväksi, että hallitus ei mitenkään pysty säästämään vanhuksilla leikkimisellään 300 miljoonaa euroa!

************

 

Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju totesi heti eilen, että talouden kasvun mahdollisuuksia hallituksen rakennepaketti ei anna. Se on paljon sanottu ja Kangasharjun toteamus ei hallitusta imartele!

***********

 

Kahlasin hallituksen rakennepaketin kirjallisen aineiston nopeasti läpi ja panin merkille, että ainakin 17 kohdassa hallitus oli jo nyt nostanut kätensä pystyyn, sillä niin monen linjauksen toimeenpano-osiossa todettiin näin:

 

”Toimeenpanoaikataulu täsmentyy myöhemmin.”

 

Tämä kertoo, että hallitus ei itsekään usko, että rakennepaketti joskus toteutuisi!

 

Veikkaan, että kokoomuslaisten, demarien, vasemmistoliittolaisten, vihreiden, RKP:tä äänestäneiden ja kristillisdemokraattien irtisanoutumiset puolueistaan kiihtyvät!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallituksen rakennepaketti, rakennepaketti, Susanna Huovinen, Hannes Manninen, Eläkeliitto, Aki Kangasharju, Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju, Eläkeliiton puheenjohtaja Hannes Manninen, peruspalveluministeri Susanna Huovinen, Lauri Lyly,

Allekirjoita adressi Viljakkalan terveyspalvelujen puolesta!

Perjantai 29.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Vanhukset, sairaat, lapset, lapsiperheet, työttömät ja muut yhteiskuntamme heikompiosaiset ovat se kohderyhmä, johon julkinen valta kohdistaa kurjistamistoimenpiteensä ensimmäisenä.

 

Jos joku tai jotkut näistä kohderyhmistä sattuvat asumaan hieman syrjemmällä ”maalikylistä”, hurraavat virkahenkilöt, että nythän me saimmekin todellisen jättipotin kurjistamissuunnitelmillemme!

 

Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt ovat viime viikkoina panneet tuulemaa, kun ovat ottaneet tavoitteekseen alasajaa Viljakkalan terveyspalvelut nopealla aikataululla.

 

Viljakkala oli vireä pikkukunta Pirkanmaalla 31.12.2006 saakka, mutta vuoden 2007 alusta se liittyi Ylöjärven kaupunkiin.

 

 

viljakkalanvaakuna

 

 

Viljakkalan vaakuna.

 

**********

 

Nyt Ylöjärven kaupungilla on hirmuinen kiire ajaa alas Viljakkalan terveyspalvelut.

 

Virkahenkilöiden tavoite on, että 12.12.2013 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa virkahenkilöiden kumileimasimena (ainakin virkahenkilöiden tavoite Ylöjärvellä on se, että luottamushenkilöt toimivat kumileimasimina) toimiva kaupunginvaltuusto tekisi lopun Viljakkalan terveyspalveluista.

 

 

Virkahenkilöiden suunnitelmat ovat nostaneet viljakkalalaiset tiukkaan vastarintaan.

 

Internetissä on kaikkien allekirjoitettavana adressi, jonka tarkoituksena on pelastaa Viljakkalan terveyspalvelut.

 

Adressi löytyy googlaamalla vaikkapa näin: ”adressit Viljakkalan terveysasema”. Käy allekirjoittamassa, sillä jokainen nimi on tärkeä!

 

Nettiadressin puuhamiehinä toimivat Matti Ylitalo ja Teuvo Hakanen.

 

Adressin ”saatesanat” kuuluvat näin:

 

”Viljakkalan terveysaseman puolesta.

Terveysaseman loppuminen tarkoittaa myös muiden palveluiden loppumista. Apteekki on riippuvainen terveysasemasta, myös suunnitellun kioskin laajennus ovat liipaisimella. Ylöjärvi lupasi viljakkalalaisille, että palvelut paranisivat. Näin ei kuitenkaan käynyt. Huolemme ei ole ainoastaan Viljakkala, sama voi seurata myös toiseen kuntaliitoskuntaan. Ole ystävällinen ja allekirjoita. Se on pieni teko sinulta, mutta suuri teko koko Viljakkalalle.


Perinteiset paperiadressit löytyvät Viljakkalan Kievarista, POP -pankista, apteekista, sekä ST1 -asemalta.

 

Myös Kurun Kievarista löytyy adressi.

 

Matti Ylitalo ja Teuvo Hakanen

 

*********

 

Olen allekirjoittanut nettiadressin sijaluvulla 42, mutta kävin varmuuden vuoksi allekirjoittamassa viime keskiviikkona myös perinteisen paperiadressin Viljakkalan Kievarissa.

********

Toistan Matti Ylitalon ja Teuvo Hakasen sanat:

 

Se on pieni teko sinulta, mutta suuri teko koko Viljakkalalle!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärvi, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, suunnitelma Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi, Teuvo Hakanen, adressit.com, Viljakkalan terveysaseman puolesta,

Guggenheim-säätiöllä "ei ollut silmää" Suomeen pyrkiessään

Torstai 28.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Salomon R. Guggenheimin säätiöllä on museoita USA:n New Yorkissa, Italian Venetsiassa ja Espanjan Bilbaossa. Se suunnitteli yhdessä Helsingin kaupungin kanssa taidemuseon rakentamista Helsinkiin jo vuonna 2011.

 

Helsingin kaupunginhallitus kuitenkin hylkäsi suunnitelman toukokuussa 2012.

 

Guggenheimin säätiö ei kuitenkaan lannistunut, vaan laati uuden suunnitelman ja julkisti sen syyskuussa 2013.

 

Guggenheimin säätiön museoverkoston rakentaminen on ennenkin takkuillut, joten ongelmat eivät ole säätiölle mitään uutta.

 

 

*********

 

Tapasin päivänä muutamana todellisen asiantuntijan, jolta opin, että Guggenheim teki Suomeen pyrkiessään todella alokasmaisen virheen, kun se pyrki ja pyrkii yhä edelleen Helsingin yhteistyökumppaniksi.

 

Tapaamani asiantuntija oli tullut siihen tulokseen, että Guggenheimin säätiön olisi heti alusta alkaen pitänyt pyrkiä yhteistyöhön Tampereen kaupungin kanssa!

 

 

*********

 

Asiantuntija esitti mielipiteensä tueksi taloudelliset näkökohdat.

 

Tampereen kaupungilla on varaa laittaa tasaisen maan tunneliin 200 – 300 miljoonaa euroa, pikaratikkaan 200 – jopa 700 miljoonaa euroa ja tekopohjavesihankkeeseen heti alkajaisiksi parisensataa miljoonaa.

 

Näiden rinnalla muutaman kymmenen miljoonan satsaus taidemuseoon olisi murusia, jotka joka tapauksessa putoavat päättäjien pöydiltä lattialle.

 

********

 

Kuuntelemani asiantuntija totesi, että pienoinen kuiskuttelu päättäjille olisi avannut rahahanat Guggenheimille.

 

Säätiön edustajien olisi pitänyt kuiskutella päättäjille, että Tampereella vanhuksille jaetaan aivan liian avokätisesti virtsankarkailun estämiseksi tarkoitettuja vaippoja ja lapsiperheille maksetaan täysin turhaa Tampere-lisää. Myös julkinen sairaanhoito on Tampereella ylimitoitettua, sillä joihinkin sairauksiin saa lääkäriajan jopa alle kuukauden jonottamisella!

 

Vaipparahoille ja lapsiperheiden tukemisrahoille olisi paljon järkevämpää käyttöä, jos ne käytettäisiin Guggenheim-museon rakentamiseen – näin kuiskutteli asiantuntija minulle!

 

********

 

Nyt on mielenkiintoista odottaa Helsingin kaupungin vastausta Guggenheimin säätiön uuteen yritykseen.

 

Tamperelaisena toivon, että vastaus ei ole kielteinen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Guggenheim, Guggenheim-museo, Guggenheim New York, Guggenheim Venetsia, Guggenheim Bilbao, Guggenheim Helsinki, Guggenheim Tampere, Rantaväylän tunneli, Tampereen pikaratikka, Tavase, Salomon R. Guggenheim,

Pillerit lattialle ja niiden yksittäinen poiminta takaisin pilleripurkkiin on seniorille parasta liikuntaa!

Tiistai 12.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen piti yleisöä kiinnostavan puheenvuoron Tampere-talon Sorsapuistosalissa järjestetyillä Seniorimessuilla lauantaina 9.11.2013.

 

 

maalaislaakari1

 

 

Kiminkinen keräsi salintäyteisen yleisön, sillä…

 

 

 

maalaislaakari2

 

 

…hänen luentonsa oli koreografialtaankin suorastaan valloittava!

 

 


maalaislaakari3

 

 

Kiminkinen painotti kaikenlaisen liikunnan tärkeyttä senioriväestön hyvinvoinnille.

 

 

Taisi olla niin, että Kiminkinen kertoi joskus määränneensä seniorille purkillisen pillereitä ja antaneensa ainakin epävirallisesti seuraavan käyttöohjeen:

 

 

”Heitä nämä pillerit kolmesti päivässä huoneen lattialle ja kerää ne yksitellen noukkien takaisin pilleripurkkiin!”

 

Saattaa olla, että Kiminkinen kertoi antaneensa ohjeen, että pillerit pitää heittää vain kerran päivässä huoneen lattialle, mutta ohjeen todellinen sisältö ilmenee paremmin, jos kerron  ”heittokertavaatimuksen” olleen päivässä kolme kertaa!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapani Kiminkinen, maalaislääkäri Tapani Kiminkinen, Pylkönmäki, Saarijärvi, Seniorimessut 2013, Seniorimessut Tampere-talossa,

"Pelkoa, inhoa ja toivonkipinöitä"

Torstai 7.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Otsikko on suora lainaus eilen ilmestyneestä Ylöjärven Uutisten jutusta, jossa toimittaja Petri Karvinen selostaa Viljakkalan kirjastossa Ylöjärven kaupungin 30.10.2013 suurella kiireellä järjestämää keskustelutilaisuutta, jossa kerrottiin Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta.

 

 

ylojarvi1

 

 

Ylöjärven Uutiset oli panostanut tilaisuuden selostamiseen, sillä lehden 6-palstaiselta sivulta oli viisi palstaa varattu tunteita kuumentaneen keskustelutilaisuuden selostamiseen.

 

 

 

ylojarvi2

 

 

 

Samaisen tilaisuuden selostamisessa vielä suuremman uutisen oli tehnyt Hämeenkyrön Sanomat, joka oli 5.11.2013 ilmestyneessä lehdessään varannut 7-palstaisesta sivustaan kaikki palstat selostaakseen suuren fiaskon asteelle kehittynyttä suunnitelmaa.


**********

  Lehtijutuista huomasin, että molemmat lehdet olivat noteerannet, kun opastin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahtea oikean asenteen puuttumisesta.


Ei ole oikein, että kaupungin johtava virkahenkilö tulee asukkaiden keskuuteen sillä asenteella, jolla Anne Santalahti sen Viljakkalassa teki!

Jos se asenne on tuonut "tuloksia" Turussa, se ei vetele Viljakkalassa!


***********

 

Nostan hattua molemmille lehdille, sillä niiden ansiosta Ylöjärven kaupungin salainen valmisteluprosessi on nyt ainakin kaikkien ylöjärviläisten, viljakkalalaisten sekä hämeenkyröläisten tiedossa.

 

Vaatii härkämäistä asennetta ja asukasdemokratian härskiä polkemista suohon, jos Ylöjärven kaupungin virkamiehet ja monet luottamushenkilöt vakuuttavat esimerkiksi näin:

 

(Ote Asukaslautakunnan tehtävistä)

 

”Toimielimen tavoitteena on edistää kuntalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia kaupungin hallintoon, päätöksentekoon sekä palveluiden kehittämiseen. Toimielin kehittää kuntalaisdemokratian toimivuutta.

 

Tavoitteiden saavuttamiseksi kuntalaisille, yhdistyksille ja yrityksille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia osallistua asioiden valmisteluun. Kuntalaisten ja kaupungin toimielimien sekä työntekijöiden välille tarjotaan monikanavaisia osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksia.”

 

Voiko tuon raskaampaa sanahelinää ja tosiasioiden vääristelyä olla?

 

**********


Ylöjärven kaupungin suunnitelmat siihen vuonna 2007 liittyneen Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi ovat todellinen esimerkki kuntaliitoksen vaikutuksista liittyneen kunnan palvelujen karsimiseen.

 

Varoitan kaikkia kuntaliitosta suunnittelevia kuntia niistä sudenkuopista, joihin olette asukkaitanne ajamassa! Viljakkalan kokemukset ovat olleet karvas pala asukkaille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan terveyspalvelut, terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti, Anne Santalahti, Ylöjärvi, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen, Hämeenkyrön Sanomat, Ylöjärven Uutiset,

Viljakkala-neuvostolta jämäkkä kannanotto Viljakkalan terveyspalvelujen puolesta!

Keskiviikko 6.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1. tammikuuta 2007.

 

Viljakkala on kuntaliitoksen jälkeen ollut ”kivi kengässä” Ylöjärven virkahenkilöille ja he ovat monin eri tavoin pyrkineet heikentämään viljakkalalaisten elämää.

 

**********

 

Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti 11.4.2012, että kaupunkiin perustetaan Asukaslautakunta.

 

Asukaslautakunnan tehtävänä on;

”edistää kuntalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia kaupungin hallintoon, päätöksentekoon sekä palveluiden kehittämiseen. Toimielin kehittää kuntalaisdemokratian toimivuutta.

Tavoitteiden saavuttamiseksi kuntalaisille, yhdistyksille ja yrityksille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia osallistua asioiden valmisteluun. Kuntalaisten ja kaupungin toimielimien sekä työntekijöiden välille tarjotaan monikanavaisia osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksia.”

 

Ylöjärven kaupungin nettisivuilla todetaan edelleen näin: 

”Asukaslautakunnan alaisia neuvostoja ovat Kuru-neuvosto, Viljakkala-neuvosto, lapsi- ja nuorisoneuvosto, mielenterveysneuvosto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto. Neuvostojen tehtävänä on mm. seurata edustamansa kuntalaisryhmän saamia palveluja. Asukaslautakunta valitsee neuvostojen jäsenet toimikaudekseen pääosin eri järjestöjen esitysten perusteella.”

 

***********

 

Olen Viljakkala-neuvoston jäsen ja minut on valittu sen varapuheenjohtajaksi 2013 – 2014.

 

Viljakkalan asukkaat ovat huolestuneita niistä suunnitelmista, joita Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt ovat laatineet Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi.

 

Laadimme kokouksessamme 30.10.2013 selkeäsanaisen kannanoton Ylöjärven kaupungin virkahenkilöiden suunnitelmille.

 

Kannanottomme julkaistiin eilen Ylöjärven kaupungin nettisivuilla, joten nyt se on julkinen.

 

Kannanottomme kuuluu näin:

 

 

************

 

 

 

                                                                 Liite nro 1/Viljakkala-neuvosto 30.10.2013 § 17

 

 

Viljakkala-neuvoston kannanotto

 

Viljakkalan terveyspalvelujen muutossuunnitelmat on tehty puutteellisin perustiedoin. Viljakkala-neuvosto vaatii, että Viljakkalan terveysasemasuunnitelmat täytyy siirtää, kunnes on kartoitettu tietoa eri kuntien asukkaiden halusta valita terveyskeskuksensa sekä tietoa nykyisen henkilökunnan todellisesta työmäärästä ja työnkuvien yhdistämisen mahdollisista vaikutuksista.

 

Ylöjärven kaupunki on kuntaliitosvaiheessa omilla toimenpiteillään aiheuttanut Viljakkalan terveyspalveluja käyttävän alueen kutistumisen, määrätessään Karhen ja Nisunperän asukkaat Ylöjärven pääterveysaseman asiakkaiksi omalääkäri-aluejaossa. Menettely heikensi Viljakkalan terveyspalvelujen järjestämistä ja vaikutti olennaisesti asiakaskäyntimääriin ja joiden vähyyteen suhteessa pääterveysaseman omalääkäreihin nyt vedotaan.

 

Terveydenhuoltolain 47 §:n (30.12.2010/1326) "Kiireettömän hoidon hoitopaikan valinta" mukaan kuntalainen voi itse valita, mistä kuntansa terveyskeskuksen terveysasemalta hän saa tarkoitetut terveydenhuollon palvelut. Näin alueiden asukkaat olisivat voineet 1.1.2012 alkaen siirtyä Viljakkalan terveyspalveluiden asiakkaiksi. Tiedottaminen lain voimaantulosta ja vaihdon mahdollisuudesta on ollut puutteellista, koska se ei ole tavoittanut em. kylien asukkaita laajamittaisesti. Ylöjärven kaupungin täytyy välittömästi tiedottaa ainakin Karhen ja Nisun asukkaille, että heillä on mahdollisuus vaihtaa terveysasemaansa.

 

Jos muutos lähipalvelupisteeksi tapahtuu, ei Viljakkalassa tarvitse olla hammaslääkäriä eikä lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Kouluterveys hoidetaan sekä hammashuollon, että koululääkärin toimesta. Elokaaressa asuvia vanhuksia käydään hoitamassa tarpeen mukaan. Ja silloin kun näitä em. pakollisia (ja lain vaatimia) lääkärikäyntejä tehdään, ovat päivät työntäyteisiä. Akuuttivastaanottoa ei olisi siten lainkaan ja ennalta sovittuja kiireettömiä vastaanottoja tuskin järjestyy, ellei siitä tehdä päätöstä, jossa näkyy näiden mahdollisuuksien määrä vakituisesti.

 

Viljakkalan terveysaseman muuttaminen lähipalvelupisteeksi vaikuttaa myös ylikunnallisesti, sillä muutos merkitsee Viljakkalan toimipisteen statuksen muuttamista sellaiseksi, että esim. Itä-Ikaalisten ja Hämeenkyrön Lavajärven asukkaiden terveyspalvelut eivät ole Viljakkalassa mahdollisia. Laajennettu kiireettömän hoitopaikan valinta tulee voimaan 1.1.2014, jolloin valinnanvapaus laajenee koskemaan koko maan terveyskeskuksia ja erikoissairaanhoidon yksiköitä. Valinta käsittää terveysaseman palvelut kokonaisuutena sisältäen mm. terveysneuvonnan ja terveystarkastukset, seulonnat, sairaanhoidon, suunterveydenhuollon, lääkinnällisen kuntoutuksen ja neuvolapalvelut. Valinta ei koske kouluterveydenhuoltoa, opiskelijaterveydenhuoltoa eikä pitkäaikaista laitoshoitoa. Terveysasemaa voi vaihtaa enintään kerran vuodessa.

 

Tiedottaminen lakimuutoksesta on jo ennakkoon tärkeää, jotta terveyspalvelujen käyttäjät tietävät mihin sitoutuvat hoitopaikan valinnallaan tai valitsematta jättämisellään. Myös mahdollista kuntarajojen ylittämistä terveyspalvelujen perässä molempiin suuntiin (tulevat asiakkaat ja lähtevät asiakkaat) on syytä kartoittaa ja arvioida varsinkin kustannusnäkökulmasta ennen lopullista päätöksentekoa. Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahden mukaan noin viidensadan asiakkaan lisäys Viljakkalan terveysasemalle jo asettaisi suunnitelmat uuteen valoon ja mahdollistaisi lääkärin työskentelyn jatkossakin Viljakkalassa.

 

Terveysaseman henkilöstön informoinnista on välittömästi huolehdittava ja heitä on kuultava ennen työnkuviin puuttumista.

 

Viljakkalan terveysaseman statuksen säilymisestä tai muuttumisesta huolimatta aiotaan Ylöjärven kaupungissa keskittää neuvolapalveluja.  Viljakkala-neuvosto vaatii, että äitiys- ja lastenneuvolapalveluja ei eroteta eri toimipisteisiin ja ne on säilytettävä edelleen Viljakkalassa.

 

Viljakkala-neuvosto ehdottaa, että asukaslautakunta järjestää Viljakkalan asukkaille keskustelutilaisuuden ennen 18.11.2013 pidettävää kaupunginhallituksen kokousta. Uusi keskustelutilaisuus on tarpeellinen, jotta lähidemokratialle annetaan todellinen mahdollisuus toteutua asian käsittelyssä.

 

************

 

Taidatkos asiaa tämän selkeämmin ilmaista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärvi, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, suunnitelma Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi, Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Tiina Isosaari, Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja Esko Erkkilä,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »