Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistus oli vahva voimannäyte kylätoiminnan merkityksestä ja sen hienoista tuloksistaMaanantai 25.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin kyläsihteerillä Katri Halttusella oli keskeinen rooli torstaina 21.7.2011 toteutetulla Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistuksella.
Osallistuin kyläkirpputorisuunnistukselle ja vaikka ehdin käymään ainoastaan osalla ”rasteja” aikaa kului yli neljä tuntia.
Opin synnyinseudustani ja juuristani paljon – ehkä pystyin myös antamaan uutta tietoa ”rastiväelle” ja muille suunnistukseen osallistuneille.
Odotan innolla Viljakkalan Karhen, Nisun ja Väinänperän vastaavaa tapahtumaa 6.8.2011 – aion osallistua myös siihen!
Kulutin rahaa kirpputorikierroksella vaatimattomasti alle 20 euroa. Sain sillä rahalla toimivan öljylampun, lekan, uudenuutukaisen XXL-kokoisen Karjala-paidan ja paljon kirjoja. Paras kirjalöytö oli Viljakkalan Sotavetaraanit ry:n vuonna 2006 julkaisema 174-sivuinen kirja "Viljakkalan sotavetaraanien kertomuksia sodasta". Minulla on toki sama kirja jo ennestään, mutta hankinta oli niin edullinen, että en epäröinyt sen suorittamista.
Suuret euromääräiset myynnit eivät tuntuneet olevan tavoitteena edes myyjillä, vaan pääasia oli vanhojen tuttujen tapaaminen ja uusien tuttavuuksien luominen. Omalta kohdaltani sain tavata henkilöitä, joiden kanssa on ollut yhteistä vuosikymmeniä sitten.
Tässä muutama valokuva kirpputorikierrokseltani:
Kauniston talo Viljakkalan Pikku-Pispalassa, joka on ollut pikku-pispalalaisten kylätalona jo vuosia. Hämmästytti, että talolla ollet pikku-pispalalaiset eivät tunteneet talon historiaa lainkaan! Minä sentään muistan ainakin kolme Kauniston talon asukasta - usein he istuskelivat talon vierellä olevalla penkillä, kun polkupyörällä olin matkalla Viljakkalan kirkonkylään.
Kauniston seinäkello on pysähtynyt osoittamaan aikaa, jolloin Kauniston väki vielä asui talossa.
Eräs kirpputorirasti oli Viljakkalan vanhalla paloasemalla. Se hallitsee edelleen Viljakkalan kylämaisemaa vaikka paloasema onkin muuttanut toiseen paikkaan.
On hienoa, että Viljakkalan vaakuna on saanut pitää paikkansa Viljakkalan entisen kunnantalon sisäänkäynnin yläpuolella.
Jalavan kaupparakennukseen sisältyy paljon viljakkalalaisten muistoja.
Viljakkalan ns. lääkärintalossa taitaa nykyisin olla joitain Ylöjärven kaupungin toimintoja
Viljakkalan Härkin talosta on isäni äiti eli toinen mummuistani aikanaan lähtenyt miniäksi Karhelle. Kuulin Härkin naapuritalon kirpputorilla aivan uutta tietoa mummuni suostuttelemisesta karhelaiseksi miniäksi!
Viljakkalan kyläkirpputoritapahtuma oli kyläkulttuurin vaalimista parhaimmillaan.
Kiitokset aktiivisille myyjille sekä kyläsihteeri Katri Halttuselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven kyläsihteeri, Katri Halttunen, Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistus, Karhen kyläkirpputorisuunnistus, Pikku-Pispala, Kauniston kylätalo, Viljakkalan vanha paloasema, Viljakkalan kunnantalo, Viljakkalan lääkärintalo, |
"Maaseudulla haisee" ja "Maaseudulla on pimeää"Tiistai 12.7.2011 - -Esko Erkkilä- Otsikkolainaukset ovat suoria lainauksia diasarjasta, jolla Tampereen kaupunkiseudun kaavoitusjohtajat, kaavoitusinsinöörit ja vastaavat satraapit ovat vahvistaneet omaa sekä valmistelevan työryhmän muiden jäsenten uskoa maaseudun haja-asutusalueiden sopimattomuutta asuinympäristökseksi. Tietoni ovat peräisin ”tavallisesti luotettavilta” tahoilta. Tampereen kaupunkiseutu kattaa kahdeksan kuntaa: Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. Kaupunkiseudun virkamiehet ovat valmistelleet asiakirjan ”Seudulliset periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi” ja sen laadinnassa on tarvittu väkeviä ilmaisuja evästyksiksi, jotta ehdotuksesta tulisi varmasti haja-asutusalueiden nykyisiä ja erityisesti tulevia asukkaita halventava. Tutkailin synnyinkotini läheistä maaseutua 4.7.2011 tarkoituksella saada virkamiesten toteamalle haisemisella sekä pimeydelle todisteita. Tulokset olivat virkamiesten kannalta hyvin huonoja, sillä löysin ainoastaan hienoja näkymiä.
Tässä muutama kuva Viljakkalasta Hanhijärven aukeilta:
Rypsipelto Rapa-ahteen viereltä.
Rypsipellon tuottama kasviöljy päätyy aikanaan korkealaatuiseksi elintarvikkeeksi kotimaahan tai vientiin. Tässä näkyy myös osa Neste Oil Oyj:n ”öljykentästä”, sillä osa kotimaisesta rypsiöljystä päätyy Porvoon jalostamon raaka-aineeksi.
Koivuniemen tilan rakennukset ja parhaassa kukassa oleva rypsipelto ovat hieno kokonaisuus. Liputuspäivänä näkymä lähentelisi täydellisyyttä!
Toivon, että virkamiesbyrokraatit tulisivat joskus käymään maaseudulla. Uskon, että sen jälkeen he eivät esittäisi kalvosarjoja, joissa kerrotaan maaseudulla haisevan ja että siellä on pimeää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maaseudulla haisee, Maaseudulla on pimeää, haulikolla ammuttu kylä, Tampereen kaupunkiseutu, seudulliset periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi, |
Syrjäkylät Viljakkala ja Kuru esillä Ylöjärven markkinoilla 28.5.2011, mutta...Lauantai 9.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven Markkinat on kahden paikallisen leijonaklubin – LC Teivo ja LC-Ylöjärvi/Keijärvi – yhteinen aktiviteetti.
Markkinoiden historia yltää lähes kolmenkymmenen vuoden taakse. Tämänvuotiset markkinat järjestettiin Elo-kauppakeskuksen piha-alueella lauantaina 28.5.2011.
Emme olleet etukäteen tietoisia tapahtumasta, mutta matkalla mökille näimme kauppakeskuksen piha-alueen täynnä menoa sekä meininkiä ja poikkesimme paikalle.
Yllätyimme iloisesti, sillä markkinoilla oli edustettuna myös nykyisen Ylöjärven syrjäkulmat – tuskin osaatte uskoa, kuinka pahalta tuntuu kutsua vaikkapa Viljakkalaa Ylöjärveen kuuluvaksi!
Kuru liitettiin osaksi Ylöjärveä vuoden 2009 alussa.
Oli mukava todeta, että Kurun Lehti oli ensimmäinen tutustumiskohde markkinoilla. Viehättävä nuori nainen jakoi toukokuun 5. päivä 2011 ilmestynyttä numeroa näyttelyvieraille.
Otin luonnollisesti uuden paikallislehden vastaan ja totesin, että siinä käsiteltiin varsin laajasti yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä.
Paikallislehti on siis ajan hermolla!
Suomen Keskusta oli vahvasti esillä Ylöjärven Markkinoilla, sillä…
…Kurun ja Ylöjärven monitoiminainen Minna Sarvijärvi veti innolla monenlaista toimintaa Keskustan teltalla! Oli mukava nähdä, että Ylöjärveltä, Viljakkalasta ja Kurusta valitut Keskustan valtuustojäsenet olivat näkyvästi paikalla!
Markkinoilla esiintyneistä yrityksistä mielenkiintoisin oli Suojärven Suklaatila. Suklaatilan yrittäjä Katja Järvenpää oli tapansa mukaan aktiivinen yrityksen tuotteiden esittelijä. Häpeän nyt jälkeenpäin, että kiireissäni en ostanut mitään nautiskeltavaksi – pyrin korjaamaan erheeni seuraavassa tapahtumassa, jossa tapaan Suojärven Sulkaatilan!
Viljakkalan seurakuntapiirin näkyvästä pisteestä olen erittäin otettu.
Viljakkalan seurakuntapiirin nimikkodiakoni Minna-Liisa Pajunen kertoi, että hänen toimenkuvansa kohdistuu yksinomaan Viljakkalaan – mainio asia!
Ylöjärven seurakunnan osastolta sain heidän ”Kirkko näkyy” –lehtensä, mutta valittaen on todettava, että Viljakkalan osuus lehdessä on painettu minimiin.
Kuntaliitos on vakava paikka myös seurakuntaväelle ja siitä on osoituksena se lapsipuolen asema, joka Viljakkalan seurakuntaväelle on koitunut kuntaliitoksesta Ylöjärveen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat, Viljakkala, Kuru, Kurun Lehti, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kirkko näkyy, Ylöjärven seurakunta, Minna-Liisa Pajunen, Suojärven Suklaatila, Minna Sarvijärvi, Katja Järvenpää, |
Svenskt Näringsliv eli Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitto on oikeilla jäljilläTiistai 5.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ruotsalainen Aftonbladet uutisoi Svenskt Näringsliv´n eli Ruotsin elinkeinoelämän keskusliiton esittävän, että humanisteille on maksettava pienempää opintorahaa kuin teekkareille. Mielestäni ajatus on oikeansuuntainen ja siihen suuntaan pitäisi myös Suomessa toimia. Ehdin ennen eläkkeelle siirtymistäni toimia yhtäjaksoisesti elinkeinoelämän palveluksessa 40 ja puoli vuotta, joista viimeiset neljäkymmentä vuotta saman työnantajan palveluksessa. Uskon omaavani jonkinmoista näkemystä yhteiskuntaa parhaiten hyödyntävistä ammateista. Tulevaisuuden ennustajat povaavat Suomeen työvoimapulaa. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään ennustaneen, että filosofeista ja muista taivaanrannan maalareista olisi tulevaisuudessakaan pulaa – pulaa on tekevistä käsipareista. Ammatilliseen eli suorittavan työn suorittajiin työvoimapula iskee ensiksi, ei taivaanrannan maalareihin, sillä heitä kyllä nykyisillä koulutusmäärillä riittää. Lasken taivaanrannan maalareihin myös erilaiset taideaineiden opiskelijat. Sairaanhoitoalan henkilökunnasta, viilareista, sorvaajista, siistijöistä, autonkuljettajista ja muista käytännön alojen taitajista tulee puutetta. Pirkanmaalaisella opetusministerillä on haastetta, jos hän osaa toimia kaukokatseisesti. Taideyliopistolle Gustafsson´n alustavasti hallituskauden puolivälin tietämillä lupailema parisenkymmentä miljoonaa euroa ei kuitenkaan hyvää ennusta. Entisenä Murikan rehtorina Gustafsson´lta odottaisi, että hän toimisi rautakourien ja muiden ”kunnollista” työtä tekevien hyväksi. Jos valtiolla olisi ollut osoittaa hankkeeseen 17–18 miljoonaa euroa, Teatterikorkeakoulun, Sibelius-Akatemian ja Kuvataideakatemian yhdistävä taideyliopisto olisi voinut aloittaa vuonna 2013. Nostan toisaalta hattuani, kun eduskunnassa Gustafsson yritti lohduttautua sillä, että kahden vuoden kuluttua hallitusohjelman puolivälitarkistuksen yhteydessä hankkeeseen ehkä löydetään rahaa, jos talouden kehitys on ollut suotuisa. Yleinen näkemys kuitenkin on, että vuositarkistusten yhteydessä todennäköisemmin kiristetään kuin löysennetään vyötä. Oma mielipiteeni vastaa täsmälleen ”yleistä mielipidettä” eli jakovaraa ei Kataisen vasemmistohallituksen aikana pääse syntymään. Gustafsson´n on poliittisesti helppo puhua hallituskauden puolivälin jälkeen pilkottavista positiivisista näkymistä, sillä demarithan ovat linjanneet, että silloin nykyinen demariministerien ikämieskaarti laitetaan kiertoon ja se merkitsee, että Gustafsson saa silloin siirtyä tutulle paikalleen eli ahkeraksi välihuutajaksi, nyt toki demarileirin eturiviin. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aftonbladet, Svenskt Näringsliv, taideyliopisto, humanistit, demarien ministerikierto, Jukka Gustafsson, |
Kylän asukas, olympiavoittaja Toni Nieminen toimi Karhen Markkinoilla tilaisuuden juontajana ja kuuluttajanaMaanantai 4.7.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa sijaitsevan Karhen koulun vanhempainyhdistys järjesti Karhen koululla 2.7.2011 perinteiset Karhen Markkinat. Markkinat ovat koko kylän hieno voimainponnistus, jonka ei luulisi toteutuvan, jos uskoisi Ylöjärven kaupungininsinöörin pilkkapuhetta Karhen kylästä, jonka Suuri Virkamies piti Ylöjärven valtuustosalissa 15.6.2011. Kaupungininsinööri Seppo Reiskanen luonnehti Karhen kylää haulikolla ammutuksi kyläksi!
Viljakkalasta päin tultaessa Karhen kyläkeskusta alkaa tästä!
Kylän keskus on Karhen koulu. Mainittakoon, että Ylöjärven kaupungin kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen esitti kaikkien aikojen ensimmäisen kerran sitten koulun perustamisen jälkeen, että Karhen koulu voidaan lopettaa. Suuren Virkamiehen toteamus oli kylmä suihku kyläläisten kasvoille.
Koulun vieressä sijaitseva Soukon silta kuuluu oleellisena osana karhelaiseen kylämiljööseen.
Näkymä Soukon sillalta etelään…
…ja pohjoiseen.
Markkinoiden juontajana ja kuuluttajana toimi karhelainen Toni Nieminen. Hänen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluu vuonna1992 Albertvillen talviolympialaisissa, vain 16 vuoden iässä, saavutettu suurmäen kulta. Nieminen oli Albertvillessä mukana myös kultaa hypänneessä joukkueessa, sekä otti normaalimäessä pronssia. Samana vuonna hän voitti myös sekä Keski-Euroopan mäkiviikon että maailmacupin kokonaiskilpailut. Toni Nieminen on edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkiviikon kokonaiskilpailun voittoon yltänyt hyppääjä. Nykyään Nieminen on karhelainen!
Markkinatarjontaan kuuluivat maailman suurimmissa metropoleissa tarjolla olevat meikit sekä ihonhoitoaineet ja läheisen Soukon Taimiston hienot kukka-amppelit sekä kaikki siltä väliltä! Tässä kuva Soukon Taimiston kukkaosaston markkinatarjonnasta.
Moottorisahataiteilija Juha Käkelä esiintyi markkinoilla omalla osastollaan.
Käkelän sahavarustukseen kuuluu kymmenkunta Stihl-moottorisahaa, mutta markkinaveistossa hän käyttää yleensä vain näitä kolmea sahaa. Oli mielenkiintoista havaita, että minulla on maatilakäytössä samanlainen saha – Stihl MS 200 – jota Käkelä piti parhaana puuveistosten teossa!
Karhejärven eteläperukassa sijaitseva Korpilahden talo on malliesimerkki hienolla paikalla sijaitsevasta yritteliään veljeskatraan ylläpitämästä maatalouteen ja monipuoliseen yrittämiseen keskittyneestä tilasta.
Toivon, että Karhen Markkinat voisivat osaltaan kääntää kuntabyrokraattien mielialat hajarakentamista suosivaan suuntaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhe, Karhen markkinat, Toni Nieminen, olympiavoittaja Toni Nieminen, haja-asutusalueiden rakentaminen, haulikolla ammuttu kylä, |
Biojakeita raaka-aineenaan käyttävät ja jopa niitä tuottavat yritykset kutsuvat biojakeita jätteiksi!Tiistai 21.6.2011 - -Esko Erkkilä- Olen työskennellyt elintarviketeollisuuden ja maatalouden parissa yli 40 vuotta.
Kummastelen, mutta toisaalta ymmärrän eräiden tahojen innon kutsua elintarviketeollisuuden ja maatalouden tuotantoprosesseissa syntyviä biojakeita jätteiksi.
Muistan takavuosilta, kun MTK:n ylimpään luottamushenkilöjohtoon kuulunut henkilö kutsui kotieläintalouden arvokasta rehuraaka-ainetta vehnälesettä jätteeksi! Maatalouden kokonaisnäkemys puuttui siis täysin!
Eniten ihmettelen myllyteollisuuden palkollisten keskuudessa vielä nytkin ilmenevää halua kutsua vaikkapa kaurankuorijauhoa sekä muita sivutuotteita jätteeksi. Käsittämätöntä oman työnsä aliarvioimista!
Teurastamoteollisuudessa syntyy arvokasta teurasjaetta, joka on turkistaloudessa tärkeä raaka-aine ”häkkivalmiin” rehun valmistamisessa. Ymmärrän turkistalouden halun kutsua sitä teurasjätteeksi, sillä voidaanhan terminologialla ohjata tuotteen hintakuvaa halvempaan suuntaan. En kuitenkaan ymmärrä, että miksi teurastamoteollisuus suostuu kutsumaan teurasjaettaan jätteeksi!
Viimeksi törmäsin ongelmaan, kun Gasum Oy:n aamupäiväseminaarissa 31.5.2011 Tampereen Vapriikissa Gasum ´n teknologiapäällikkö Sari Siitonen kutsui elintarviketeollisuuden ja maatalouden biojakeita jätteeksi.
Olen tyytyväinen, sillä käyttämäni puheenvuoron jälkeen Siitonen lupasi välittömästi tarkistaa dia-aineistonsa.
Ymmärrän biojakeita hyödyntävien yritysten halun käyttää arvokkaista raaka-aineistaan ”jäte” –termiä. Ne haluavat terminologiallakin painaa biojakeista maksamansa hinnan alas.
On paljon yrityksiä, jotka vaativat biojakeita toimittavan yrityksen maksamaan siitä, että niitä hyödyntävät yritykset suostuvat vastaanottamaan biojakeita!
Toki on muistettava, että hulluhan ei ole se, joka vaatii kelvollisesta raaka-aineesta maksua kyytipojaksi - hullu on se, joka suostuu maksamaan!
Hyviäkin esimerkkejä kuitenkin on!
Mainitsin em. tilaisuudessa käyttämässäni puheenvuorossa hyvänä esimerkkinä Tampereelle suunnitellun Tammervoima Oy:n hyötyvoimalaitoksen. Jäte-käsitteellä melskaavat voisivat käyttää hankkeesta ”jätteenpolttolaitos” –termiä, sillä sitähän se teknisesti on.
Kiitokset Sari Siitoselle, jos tarkistat dia-esityksesi sanamuotoja!
Erityiskiitokset Tammervoiman omistajille oikean ja bisnestänne edistävän termin käyttämisestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: biojakeet, jätteet, jäte, Gasum Oy, Sari Siitonen, Tammervoima, elintarviketeollisuus, myllyteollisuus, teurastamoteollisuus, |
Vesijuoksumahdollisuudet järvissä ovat nyt mahtavat!Sunnuntai 12.6.2011 - -Esko Erkkilä- Vesijuoksu on liikuntamuoto, johon avovesissä on tavallisesti mahdollisuudet ainoastaan heinäkuussa ja elokuun alkupuoliskolla.
Kesäkuun hellekausi on merkinnyt, että vesijuoksumahdollisuudet järvissä ovat olleet vallan erinomaiset eli jo ennen kesäkuun puoltaväliä.
Olen hyödyntänyt Luojan suoman mahdollisuuden ja sitonut vesijuoksuvyön ylleni ainakin kahdesti päivittäin, kun olen ollut järven äärellä.
Tilanne on uusi, sillä milloinkaan aikaisemmin järvivesien lämpötila ei ole ollut näin korkea ennen kesäkuun puoltaväliä. Olen yllättynyt, että vedet ovat lämmenneet myös syvemmältä, sillä vesijuostessa kylmää vesikerrosta ei tunnu lainkaan.
Vesijuoksun ongelmana on se, että riittävän syvää on ainoastaan uimahalleissa ja avovesissä. Uimahallit eivät ole houkuttelevia kesäkuumalla, sillä luontoelämyksiä ne eivät pysty tarjoamaan.
Käymme vuoden mittaan muutaman kerran virolaisissa kylpylöissä. Niissä vesijuoksumahdollisuudet ovat rajalliset, sillä uima-altaiden syvyys ei anna mahdollisuuksia vesijuoksulle.
Kolme kyynärää (yksi kyynärä on 60 senttiä) pitkälle miehelle 160 sentin syväys merkitsee sitä, että jalat ottavat jatkuvasti pohjaan vesijuoksussa. Tästä minulla on kokemuksia viimeksi toukokuulta, kun majoituimme muuten laadukkaaseen Aqua Spa-kylpylään Viron Rakveressä. Sadankuudenkymmenen sentin syväys on muuten huippuja virolaisissa kylpylöissä ja siihen ei päästä missään suomalaisissa kylpylöissä!
Kesällä pitää päästä uimaan monta kertaa päivässä, joten siihenkään tarpeeseen uimahallit eivät pysty vastaamaan.
Uimahalleissa vesijuoksijoille on omat ratansa. Se on hyvä asia, mutta harmittaa, että vesijuoksijoille varatuilla radoilla monet uivat vesijuoksuvyöt päällään! Todellisen vesijuoksijan ohi mennään suurella joukolla ja tietysti uiden – ei hyvä niin!
Vesijuoksu merkitsee juoksemista vedessä – ei uimista vesijuoksuvyön kannattelemana.
Hyvien vesijuoksusäiden jatkumista toivoen
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vesijuoksu, uimahalli, kylpylä, virolaiset kylpylät, |
Kaljaasi Ansio kastetaan ja lasketaan vesille Kalajoella tänäänSunnuntai 5.6.2011 - -Esko Erkkilä- Totean monesti blogikirjoitukseni alussa, että ”olin mukana tilaisuudessa”, ”olin kutsuvieraana mukana” tai jotain muuta vastaavaa.
Tänään joudun toteamaan, että "valitettavasti en ole mukana tilaisuudessa".
Kyse on kaljaasi Ansion kastamistilaisuudesta ja vesillelaskusta Kalajoen satamassa.
Sain toki kutsun tilaisuuteen, mutta muiden kiireideni vuoksi en pääse paikalle. Oletan, että sain kutsun arvokkaaseen tilaisuuteen sen vuoksi, kun sain työni puolesta olla kehittämässä Kalajoen sataman liikennettä - kiitokset kutsusta satamajohtaja Esa Anttiolle ja Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskarille!
Kaljaasi Ansion rakentaminen on kalajokisen kylän – Plassin – projekti, joka pääsee tänään maaliinsa.
Plassi on viehättävä kylä Kalajoella aivan keskustan tuntumassa. Suosittelen viereilua kyläyhdistyksen www.plassi.fi -nettisivuilla ja poikkeamista kylällä, kun ajatte Rantatietä kohti Oulua!
Plassin kyläyhdistys ry:n Tuulta Purjeisiin -hanke kaljaasi Ansion rakentamiseksi on vaatinut paljon talkootunteja kyläyhdistyksen väeltä.
Kaljaasi on rakennettu Plassin omalla telakalla. Vuodesta 2007 alkaen on tehty 20 hengen voimin huikeat 16.000 talkootuntia.
Kaljaasin kokonaispituus on 25 metriä, leveys 5,2 metriä, syväys 1,5 metriä ja paino n. 60 tonnia. Purjeiden pinta-ala on 200 neliömetriä.
Laivalla on tilaa 40 hengelle ja sen esikuvana on v. 1891 valmistunut kaljaasi ”Ansio”.
Tänään vesillelaskettavasta kaljaasi Ansiosta tulee Kalajoen kaupungin ja Kalajoen sataman lippulaiva.
Hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Rieska-Leader ry.
Olen saanut seurata Ansio-projektia läheltä, sillä sisareni Liisi Tuuna yhdessä miehensä Mauri Tuunan kanssa Kälviältä lahjoitti hankkeelle 150 kpl hiukan luonnonvääriä tukkeja, jotka sopivat erinomaisesti Ansion kansipalkeiksi. Tukeista saatiin myös laivan pitkittäisjäykkääjät. Ansion rakentamisesta vastaavat henkilöt kävivät Kälviällä valitsemassa pystymetsästä puut, jotka parhaiten sopivat Ansion rakennuspuiksi.
Liisi ja Mauri Tuuna ovat lahjoituksensa ansiosta saaneet nimikko-osuuden Ansiosta.
Aaro Himanka Kalajoelta on tehnyt Amerikasta hankkimiensa piirustusten perusteella Yellow Jak-vaakavannesahan, jolla luonnonväärien tukkien sahaus onnistui. Luonnonväärät tukit saatiin siten onnistuneesti haluttuun muotoon ja laivahallille taapeleihin kuivumaan.
Myös kansanedustaja Mikko Alatalo on osallistunut "Ansio" -projektiin, sillä hän on useasti esiintynyt projektin tiimoilta järjestetyissä tilaisuuksissa.
En tunne laivan kastamiseen ja vesillelaskuun liittyviä etikettisääntöjä, joten en uskalla toivotella kaljaasille mitään, sillä eihän kalamiehellekään saa koskaan toivotella hyviä kalansaaliita. Tyydyn tässä toivottamaan Kalajoen kaupungille uusia ennätyksiä alkaneen kesän matkailussa ja Kalajoen Satamalle uusia ennätyksiä sataman kautta kulkevassa liikenteessä! Satamalle on paikallaan näin hellekautena toivotella myös hieman lauhkeampia talvia kuin nyt on ollut, sillä talvimerenkulun turvaaminen ympäri vuoden on Kalajoen Rahjan satamalle tosi tärkeä asia - omaan kokemusta niistä haasteista, joita kova talvi tuo satamille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ansio, kaljaasi Ansio, Plassin Kyläyhdistys ry, Kalajoen kaupunki, Kalajoen Satama, Kalajoki, Liisi Tuuna, Mauri Tuuna, Esa Anttio, |
Viron nykypäivää ja maan historiaa nähtävillä RakveressäLauantai 28.5.2011 - -Esko Erkkilä- Olen kerran aikaisemmin pikaisesti poikennut Rakveressä, mutta nyt saimme perhekuntamme kanssa viettää siellä kokonaisen päivän, kun osallistuimme Türin kukkamarkkinoille suuntautuneelle kolmen päivän Viron-matkalle. Rakvere on vanha kaupunki, sillä se sai kaupunkioikeudet jo v. 1302. Asukkaita Rakveressä on hieman alle 17.000 henkeä.
Asuimme Kylpylähotelli Aqua Spa´ssa. Kuvassa näkyy Q-kirjaimen yllä Rakveren linnoituksessa liehuva Viron lippu pienenä pisteenä. Matkaa kylpylästä linnoitukselle on n. 300 metriä. Matka on jyrkkää ylämäkeä, mutta betonirappuset ovat hyvät.
Olemme vierailleet lähes kaikissa virolaisissa kylpylöissä ja v. 2008 valmistunut AQVA Hotel & Spa on eräs parhaista virolaisista kylpylöistä. Voin ehdottomasti suositella! Hoitoja kylpylässä ei käytännössä ole mahdollista saada ja siinä varmaan syy, että sinne järjestetään Suomesta kovin vähän matkoja. Kylpyläosasto on hotellivieraille avoinna lähes koko päivän, mutta kun hotelli sijaitsee kaupungin keskustassa, on uinti- ja saunomistuokioiden välissä helppo poiketa kaupungilla. Rakveren kivilinnoitus ja sen lähellä sijaitseva Tarvas-härkäpatsas ovat kaupungin merkittävimmät nähtävyydet, mutta ne sivuutan tässä jutussa maininnalla – palaan niihin myöhemmin.
Rakveren kaupunginaukio on moderni ja viihtyisä.Aukiolla on muutama keltainen sateenvarjomainen kello. Kun yhden kellon alitse kulkee, alkaa kuulumaan hienoa musiikkia. ”Musiikkkikellon” vierellä on poika polkupyörän kanssa ja torikiveykseen upotetussa pyöränjäljessä lukee: ”Noormees jalgrattaga muusikat kuulemas. Tänulikult Arvo Pärdile Rakvere linnalt”.
Voisikohan tekstin suomentaa vaikkapa näin:” Pyöräilevä nuorimies musiikkia kuuntelemassa. Taiteillut Arvo Pärdile Rakverestä.” Rakveren tori sijaitsee lähellä keskusaukiota. Näin toukokuussa torilla on runsaasti tarjolla taimia, kukkia ja tuonti- sekä kotimaisia vihanneksia.
Pihvitomaattien hinnassa oli sama ilmiö kuin Suomessa usean elintarvikkeen kohdalla eli tuontitavara on halvempaa kuin kotimainen! Virolainen pihvitomaatti maksoi 5,00 €/kg, kun puolalaisesta joutui maksamaan ainoastaan 3,00 €/kg!
Rakveren torilla taimia myyvät mummot osasivat kaupanteon, sillä kerrottuamme olevamme huomisin menossa Türin kukkamarkkinoille, ha tiesivät hintojen olevan siellä kolminkertaiset omiin hintoihinsa verrattuna. Mummot taisivat olla oikeassa!
Rakveressä muistetaan Viron historiaaRakveressä on laajat puistot ja eräässä puistossa on kaksi sotiin liittyvää muistomerkkiä:
"1918 - 1920 Wapadussojas langenneille" eli Viron Vapaussodassa 1918 - 1920 kaatuneille oli muistomerkki lähellä L.Koidula -katua. On paikallaan huomioida, että Lydia Koidulaa muistetaan Rakveressäkin, sillä hänelle on nimetty katu kaupungin keskustasta. Mainittakoon, että suomalaisista kaksi joukko-osastoa eli Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko ja Pohjan Pojat osallistuivat Viron Vapaussotaan.
Viron Vapaussodan muistomerkin läheisyydessä sijaitsee muistomerkki, joka on pystytetty Suuressa Isänmaallisessa Sodassa Neuvostoliiton puolesta kaatuneiden rakvereläisten muistoksi. Suuri Isänmaallinen Sota ajoittuu neuvostotulkinnan mukaan vuosille 1941 - 1945, sillä Neuvostoliiton Suomea vastaan aloittama Talvisota 1939 - 1940 oli vain "pieni rajakahakka".
Suuren Isänmaallisen Sodan muistomerkissä on kuvattuna Neuvostoliiton keskeiset tunnusmerkit: viisisakarainen punatähti, sirppi ja vasara.
Rakveren turistikartassa on mainittuna kaksi kirkkoa keskikaupungilla. Ne ovat Rakvere Kolmainu kirik ja Rakvere Pauluse kirik. Kolmainu kirik oli avoinna päivällä ainoastaan kolmisen tuntia ja sen aukioloaika ei sopinut ohjelmaani. Rakvere Pauluse kirik´n löysin helposti, mutta paikalla ei nykyisin ole kirkkoa, vaan Kalevi Hall - nimen saanut vanha temppelirakennus.
Kiersin komean kaksitornisen tiilirakennuksen ympäri, mutta totesin, että kaikki ovet ovat olleet kauan suljettuina. Tornien välissä oli suurilla kirjaimilla Kalevi Hall, mutta rakennuksen nykykäyttö jäi minulle täysin hämäräksi.
Vanhaa Rakvereä
Aitoa vanhaa Rakvereä on Pikk-katu ja sen varressa sijaitsevat rakennukset.
Näkymä Pikk-kadulta.
Vallimäellä sijaitsevat Rakveren kuuluisimmat nähtävyydet. Sinne toki pääsee autollakin, mutta parhaat (ja hengästyttävimmät) elämykset kokee, jos nousee kävellen Vallimäelle.
Vallimäen tuulimyllyllä on vain yksi siipi jotakuinkin kunnossa ja...
...tuulimyllyn ovi on ilmeisesti vuosikausia ollut tiukasti lukossa. Sopii kuitenkin uskoa, että lähivuosina Vallimäen tuulimylly avaa ovensa ja Rakvereen saapuvat turistit voivat nauttia tuulimyllyllä maittavia kahviannoksia sekä ihailla mäen juurella elävää kaupunkia.
Vallimäki on nimensä mukainen ja sen vallit liittyvät oleellisena osana Rakveren linnoituksen puolustusjärjestelmiin. Vallimäen vallien toiseen päähän on rakennettu laululava sekä sen eteen esiintymistasanne. Vallit toimivat hienosti luontaisena katsomona ja voi vain kuvitella isoja kuorotapahtumia laululavalle. Nyt paikalla ei ollut lisäkseni ketään.
Vallimäen tuulimyllyltä ja laululavan kohdalta näkyy Vallimäen toisella laidalla sijaitseva Rakveren linna. Linnasta ja siihen tutustumisesta kuitenkin omia juttuja aikanaan!
-Esko Erkkilä-
|
|
4 kommenttia . Avainsanat: Aqua Spa Rakvere, Vallimäki, rakveren laululava, Vallimäen tuulimylly, Pikk-katu, Rakveren linnoitus, |
Tampereen röllimetsät, lintukodot, takapihat, olohuoneet, kävelykuopat, kohtaamispaikat sekä kaupungin ylpeydenaiheet ja tapahtumaideatKeskiviikko 25.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereella huhtikuussa 2011 toteutettuun avoimeen vetovoimaisuuskyselyyn saatiin 947 vastausta. Kysely oli perustiedon hankkimista osaksi kaupunkikeskustojen tutkimushanketta. Kyse oli EVE-tutkimushankkeesta. Tutkimushankkeen yleisötilaisuus pidettiin perjantaina 13. päivä toukokuuta Tampereen kaupungin valtuustosalissa. Olin paikalla mielenkiintoisessa tilaisuudessa. Kysely tuotti 4.991 näkemystä ja kehitysideaa kaupunkikeskustan nykytilanteesta ja kehitysideoista. Käyn läpi muutamia kysymyksiä ja niihin saatuja vastauksia. Voin jo nyt todeta, että vastaukset vastaavat omia näkemyksiäni, joten allekirjoitan ne muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sellaisenaan. Kerron, että sama paikka saattaa eri ihmisten mielissä olla tyystin toisessa laidassa kuin toisen mielestä. Sen vuoksi sama paikka saattaa esiintyä esim. röllimetsänä ja lintukotona, vaikka niillä tässä tutkimuksessa tarkoitetaan toistensa vastakohtia.
Röllimetsiä......tiedusteleva kysymys halusi tietää keskikaupungilta paikat, joissa tamperelaiset suorastaan pelkäävät tai ovat ainakin varuillaan. Vastauksia tähän kysymykseen kertyi 1.349 eli huolestuttavan paljon.
Lintukoto......on paikka, jossa tamperelainen viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi. Lintukodot saivat 852 mainintaa.
Takapihat......tarkoittivat tässä tutkimuksessa paikkoja, jotka ovat ympäristöltään heikkoja ja arveluttavia. Niitä yksilöitiin tässä tutkimuksessa 924.
Henkilökohtaisesti yllätyin, että Koskikeskus ei noussut listan kärkeen, sillä varsinkin sen Ratinan puoleisen takasisäänkäynnin vaiheilla on perin epäsiistiä ja levotonta meininkiä. Ehkä kaupunkilaiset eivät siellä joudu (iltaisin) liikkumaan?
Olohuone......tarkoitti tässä tutkimuksessa paikkaa, jossa tamperelainen viihtyy. ”Olohuoneita” mainittiin 1.288 kertaa eli Tampereelta löytyy paljon paikkoja, joissa kaupunkilaiset tuntevat viihtyvänsä – se on mainio asia.
Kävelykuopat...
...ovat paikkoja, jossa vastaajat aistivat jalankululle esteitä.
Kohtaamispaikkoja......tamperelaiset nimesivät yhteensä 1.606 kertaa eli eniten kaikista nimetyistä paikoista. Suuri vastausmäärä kertoo sen, että tamperelaiset kokevat keskikaupungin kokonaisuudessaan viihtyisäksi paikaksi. Lista muodostui seuraavaksi:
Finlaysonin puuttuminen listalta hämmentää, mutta se saattaa vastaajien mielestä olla liian kaukana, sillä onhan sinne matkaa ydinkeskustasta peräti parisataa metriä!
Ylpeydenaiheina......tamperelaiset nimesivät tutkimuksessa paikkoja yhteensä 1.069 kertaa.
Tapahtumaideat......keskittyivät kolmen termin ympärille ja ne ovat:
Niistä on helppo luoda tamperelaisten tapahtumaidea: ”Keskustorille konsertteja kesällä”!Muistuu mieleen pormestari Timo P. Niemisen tervetulotervehdys Mikko Alatalon 60-vuotiskonsertissa Tampere-talossa, jossa pormestari toivotteli taiteilija Mikko Alatalon pitämään yhteislaulutilaisuuksia kohta kuntoon saatavassa Vanhan kirjastotalon puistossa! Kiitän apulaispormestari Timo Hanhilahtea sekä arkkitehti Veikko Vänskää mielenkiintoisen seminaarin järjestämisestä 13.5.2011. Mielestäni sen parasta antia olivat tässä jutussa esitellyt asiat. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EVE-tutkimus, röllimetsä, lintukoto, takapiha, olohuone, kävelykuoppa, kohtaamispaikka, ylpeydenaihe, tapahtumaidea, Mikko Alatalo, Timo P. Nieminen, Matti Heinivaho, Timo Hanhilahti, Veikko Vänskä, |
Tampereen kaupunkiseudun kunnat aikovat rajoittaa asuinpaikan valintaaTiistai 3.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunkiseudun ehdotus rakentamisen rajoittamisesta haja-asutusalueilla on saanut alueen asukkaat takajaloilleen.
Protesti on ymmärrettävä, sillä määräyksillä rajoitettaisiin haja-asutusalueille tapahtuvaa rakentamista.
Käsitän, että kyseessä olisi perustuslain rikkominen, sillä kaikilla suomalaisilla on vapaa oikeus päättää asuinpaikkansa.
Tampereen kaupunkiseudun laatima ehdotus ”Seudulliset periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi” on nyt lausunnoilla alueen kunnissa eli Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Vesilahdessa, Orivedellä, Pirkkalassa, Nokialla ja Ylöjärvellä.
Tampereen seudun kyläyhdistykset kokoontuivat torstaina 28.4.2011 Ahlmanille Tampereella ja linjasivat suhtautumisensa suunnitelmaan.
En päässyt tilaisuuteen, sillä olin täsmälleen samaan aikaan alustajana Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:n järjestämässä eturauhassyöpää käsittelevässä yleisötilaisuudessa.
Ahlmanin kokouksen 77 osanottajaa olivat valinneet keskuudestaan työryhmän, joka vie asiaa eteenpäin ja hoitaa tiedotuksen.
Tässä on Ahlmanin kokouksen julkilausuma. Toivon, että sitä jaetaan mahdollisimman laajasti eteenpäin:
Tampereen seudun kyläyhdistysten yhteinen kokous 28.4.2011
JULKILAUSUMA Tampereen seudun kylät erittäin huolissaan - seutuhallituksen ehdotus näivettäisi maaseudun ja sen kylät
Me Tampereen seudun kyläyhdistykset ja maaseudun muut asukkaat olemme erittäin huolestuneita seutuhallitukselle valmistelluista ns. seudullisista periaatteista yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemiseksi. Niiden hyväksyminen kunnissa tarkoittaisi maaseudun ja sen kylien näivettymistä. Periaatteet eivät edistä alueiden kehittymistä eivätkä niiden asukkaiden hyvinvointia. Koko seudun tasolla periaatteet väheksyvät kehitystekijää nimeltä vapaus. Siis yksilöllistä valinnan ja vastuun oikeutta.
Ihmettelemme, että asian valmistelussa ei ole kuultu lainkaan asianosaisia. Se näkyy tekstissä valitettavan yksipuolisena ja paikoin asenteellisena lähestymistapana. Osallisuus ja maaseutunäkökulma puuttuvat, vaikka kyseessä on maaseutualueiden elinvoimaisuus! Asiasta ei ole myöskään tiedotettu ja koko asia on pysynyt laajasti kuntalaisilta piilossa. Haluaisimme lisäksi kuulla tarkemmin, mihin asiallisiin perusteisiin näin rankka asumiseen puuttuminen perustuu.
Hyväksymme itse tavoitteen, eli rakentamisen ja asumisen järkevän ohjaamisen. Haluamme olla lain tarkoittamalla tavalla mukana kylien kaavoituksessa. Sen sijaan emme hyväksy, että tavoitteeseen pyritään rajoittamalla ihmisten oikeuksia moninaisin kielloin ja rajoituksin. Emme hyväksy, että demokraattista päätöksentekoa heikennetään siirtämällä päätöksentekoa luottamusmiehiltä virkamiehille.
Lähtökohtana tulisi olla se, että yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen pyrittäisiin hyvällä ja laadukkaalla maankäytön suunnittelulla yhteistyössä kylien ihmisten ja yhteisöjen kanssa. Kylien kaavoitus ja muu suunnittelu pitää saada ajan tasalle. Tästä on jo olemassa hyviä kokemuksia Tampereen Teknillisen Yliopiston arkkitehtiopetuksessa. Osallistuvalla kyläsuunnittelulla voidaan varmistaa yhdyskuntarakenteen toimivuus ja eheys. Kun kylissä on osoitettu rakennuspaikat ja niihin voidaan rakentaa, vähenee paine rakentamiseen kylien ulkopuolelle.
Suunnittelun on vastattava kuntalaisten tarpeisiin, mutta tarpeet tulee ensin tunnistaa. Pehmeät keinot tulee ottaa täysimääräisesti käyttöön ennen koviin keinoihin turvautumista. Perusoikeuksiin kuuluvia oikeuksia, kuten oikeutta valita oma asuinpaikkansa ei tule rajoittaa. Omistusoikeuteen esitetään puututtavaksi tavalla, jota yleinen etu ei edellytä. Tällaiset esitykset eivät kuulu oikeusvaltioon, eivätkä ne edistä kuntalaisten hyvinvointia. Myöskään MAL – sopimuksessa asetetut tavoitteet eivät edellytä tällaisten toimintatapojen hyväksymistä.
Vetoamme voimakkaasti Tampereen seudun kuntapäättäjiin, että seutuhallituksen lausunnolle lähettämiä periaatteita ei hyväksytä. Esitämme, että periaatteet valmistellaan uudelleen yhteistyössä niin, että arvostettaisiin asukkaiden ja yhteisöjen ajatuksia ja asiatuntemusta valmistelussa ja päätöksenteossa. Toivomme, että seutukunta voisi alueineen ja asukkaineen kokonaisuutena olla yksissä tuumin rakentamassa tämän alueen tulevaisuutta. Tämä ei ole pieni asia eikä tekninen asia. Tämä asia testaa seudullisen yhteisvastuun. Tulemmeko kuulluiksi?
Kokouksen puolesta työryhmän jäsenet,
Matti Järvinen, pj Terälahden Seutu ry, Tampereen edustaja Raili Naskali, pj Sankilan kyläyhdistys ry, Pirkkalan edustaja Esa Alanne, pj Taivalkunnan kylät ry, Nokian edustaja Hannu Karppila, MTK-Pirkanmaa, Kangasalan edustaja Esko Arola, pj Takamaan kyläyhdistys ry, Ylöjärven edustaja Ari Sutinen, Eräjärven kylä, Oriveden edustaja Juha Kuisma, Lastusten vesihuolto-osuuskunta, Lempäälän edustaja Marjukka-Lähdekorpi Ojala, Kylien yhteinen huomen-hanke, Vesilahden edustaja Miika Bucktman, MHY Pohjois-Pirkan ja Länsi-Suomen Metsänomistajien liiton edustaja Visa Merikoski, MTK-Pirkanmaan edustaja Heikki Taulaniemi, asianajaja, Tampere Anna Kulmakorpi, kyläasiamies, Kantri ry
Kokouksen 77 osallistujaa valitsivat työryhmän jäsenet asian eteenpäin viemistä ja tiedotusta varten.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tampereen kaupunkiseutu, haja-asutusalueiden rakentaminen, perustuslaki, MAL-sopimus, Tampereen seudun kyläyhdistykset, |
Iidesjärven osayleiskaavan luonnosvaihtoehtojen esittely etelä-alvarilaisille oli Alvari-toimintaa parhaimmillaanTiistai 12.4.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin nettisivuilla todetaan Alvari-toiminnasta näin: ”Alvari on vuorovaikutuskanava asukkaiden ja kaupungin välillä. Sen kautta asukkaat saavat tietoa oman alueensa asioista ja pystyvät vaikuttamaan asuinympäristönsä ja palvelujen suunnitteluun. Kaupunki taas tarvitsee aluetta koskevaa tietoa asioiden valmistelun ja päätöksenteon tueksi.” Toteamus on ylevä, mutta kriittisestikin asioihin suhtautuvan on todettava, että Alvari-toiminta on juuri sitä mitä luvataan. Lupausten täyttyminen on paljolti alue-Alvareita vetävien vuorovaikutussuunnittelijoiden ammattitaidon tulosta. Etelä-Alvarille esiteltiin 4.4.2011 Iidesjärven alueesta valmistunutta kolmea osayleiskaavan alustavaa luonnosvaihtoehtoa. Seuraavana on vuorossa vaikutusten arviointi, jonka toteuttaa Finnish Consulting Group. Alustavista luonnosvaihtoehdoista Alvari-tilaisuudessa kertoivat Tampereen kaupunkikehitys sekä FCG:n konsultit. Olin mukana lähes kolme tuntia kestäneessä mielenkiintoisessa tilaisuudessa Steiner-koululla. Tilaisuus toteutettiin alustuksella eri vaihtoehdoista ja sen jälkeen etelä-alvarilaiset työstivät alustavia suunnitelmia työpajatyöskentelynä. Tilaisuus oli Tampereen kaupunkikehityksen henkilöille ja FCG:n konsulteille antoisa, sillä he saivat jatkotyöskentelynsä pohjaksi yli kolmesataa yksityiskohtaista mielipidettä Iidesjärven osayleiskaavan kehittelemiseen – ja täysin ilmaiseksi! Merkitystä on myös sillä, että asukkaat tunsivat olevansa osayleiskaavan kehittelyssä mukana ja se varmasti vähentää aikanaan kaavan saamaa vastustusta. Osayleiskaava etenee Yhdyskuntalautakuntaan touko…kesäkuussa ja lopullinen ehdotus osayleiskaavaksi ja sen hyväksyminen on tarkoitus saada valmiiksi v. 2012. Iidesjärven osayleiskaavan tavoitteina ovat mm.:
Iidesjärven osayleiskaava perustuu kahdelle – oikeastaan kolmelle – vaihtoehdolle.
Lopullinen osayleiskaava saattaa muodostua näiden yhdistelmästä. Joitain hajahuomioita asian tiimoilta: Perhepuistomaisen viitesuunnitelman toteuttaminen olisi Suomessa lähes ainutlaatuinen ratkaisu. Perhepuistoratkaisussa vanhan kaatopaikan kunnostus voitaisiin hoitaa ”kevyellä” mallilla, mutta muissa vaihtoehdoissa kaatopaikan poistaminen pitäisi toteuttaa täydellisenä niiltä osin, joissa asuinrakentamista tulisi entisen kaatopaikan kohdalle. Kaikissa vaihtoehdoissa Iidesjärven pohjoispäähän suunnitellaan kevyenliikenteen siltaa. Iidesjärven kuuluminen lintuvesien suojeluohjelmaan on huomioitava kaikissa vaihtoehdoissa. Lepakoiden, hyönteisten, lintujen ja harvinaisten sammakkolajien esiintyminen pitää huomioida mm. järveä kiertävän kävelyreitin valaistusratkaisuissa. Alustaviin suunnitelmiin kuluu avoimena säilytettävät järvinäkymät ja myös uusia järvinäkymäsektoreita pitää avata. Perhepuistoratkaisussa entisen kaatopaikan kohdalle tulisi ns. monikäyttönurmi. Myös skeittaus- ja parkour –mahdollisuudet pitää huomioida. Kotieläin- ja perinnepiha ovat mukana suunnitelmissa. Iidesjärven osayleiskaavan periaate on se, että Iidesjärvi on kaikkien tamperelaisten käytettävissä ja sitä ei varata minkään alueen asukkaille erityisesti. Alvari-tilaisuudessa kritisoitiin rakentamisvaihtoehdoissa kaavailtua tehottomuutta. Pientalovaihtoehdossa alueelle tulisi ainoastaan 500…700 uutta asukasta ja kerrostalovaihtoehdossakin vain 1.000 uutta asukasta. Kerrostalovaihtoehdossa kerrosneliöitä tulisi 35.000 kerrosneliömetriä eli 35 neliötä asukasta kohti! Todettiin, että perhepuistovaihtoehtoa tuskin voidaan toteuttaa, sillä se olisi tehokkuuden kannalta heikoin vaihtoehto. Toisaalta perhepuiston tuomia sosiaalisesti myönteisiä vaikutuksia on vaikea arvioida rahassa. Kiitän Etelä-Alvarin puuhahenkilöitä mielenkiintoisen ja tärkeän tilaisuuden järjestämisestä. Tilaisuus soi hyvän tilaisuuden asukasvaikuttamiselle ja toivottavasti sitoutti yleisöä tuleviin ratkaisuihin! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Iidesjärvi, Iidesjärven osayleiskaava, Iidesjärven osayleiskaavaluonnos, perhepuisto, Etelä-Alvari, Alvari-toiminta, |
Kyröskosken tori oli Pirkanmaan poliittinen keskus lauantaina 9.4.2011 "kello aamupäivällä"Maanantai 11.4.2011 - -Esko Erkkilä- ”Unohdin” Sentteri-isännän tehtävät ja jalkauduin ns. kentälle lauantaina 9.4.2011 hankkiutumalla Kyröskosken torille jo klo 08.30. Kaikesta näki, että Kyröskosken tori tulee olemaan aamupäivän hetkinä vilkas paikka poliittisesti. Eniten torilla oli tai sinne oli nousemassa Keskustan kansanedustajaehdokkaiden telttoja tai muita vaalirakennelmia. Torilla olivat myös Vasemmistoliiton sekä paikallisen Kokoomuksen ”vaalipyydykset”. Kaukana syrjässä torin laidalla Perussuomalaiset pyytelivät anteeksi olemassaoloaan. Hämeenkyröläisen kansanedustajaehdokkaan Päivi Hiltusen vaaliteltta oli parhaalla paikalla ja hänen sekä Kokoomuksen vaaliteltta vetivätkin aamuvarhaisella eniten yleisöä. Keskustan Pertti Hakanen sekä Ari Lamminmäki pistivät pystyyn omia vaalirakennelmiaan ja kaikesta näki, että toripäivästä oli tulossa poliittisesti vilkas. Toripäivän poliittista painoarvoa lisäsi se, että myös kansanedustaja Mikko Alatalon ”Mikko rokkaa – soittajalta soppaa” –kiertueen tiedettiin olevan tulossa Kyröskosken torille. Toripäivän tapahtumista on parasta kertoa pienen kuvakertomuksen muodossa:
Eero Hiltunen, joka hoitaa vaimonsa Päivi Hiltusen vaalikampanjan käytännön asiat sekä Päivin vaalikampanjan keskeinen toimija Annukka Alppi kantoivat suurimman vastuun Päivin onnistuneesta vaalitilaisuudesta Kyröskosken torilla 9.4.2011.
Hämeenkyrön keskeiset kokoomuspäättäjät eli Asko Myllymäki (vasemmalla) ja Eero Norokorpi (oikealla) keskustalaisen Päivi Hiltusen vierellä.
Eero Norokorpi toimii Hämeenkyrössä kunnanhallituksen puheenjohtajana ja Asko Myllymäki johtaa Hämeenkyrön ympäristölautakuntaa. Päivi Hiltunen on Hämeenkyrössä kunnanvaltuuston sekä kunnanhallituksen jäsen.
Toivottavasti Päivi, Eero ja Asko osasivat valita Hämeenkyröön sellaisen kunnanjohtajan, joka tekee luottamushenkilöiden hyväksymiä ehdotuksia kunnan kehittämiseksi. Tai toisaalta, eihän se ole välttämätöntä, sillä tietynmoinen näkemysero asioiden valmisteluvaiheessa on mielestäni jopa suotavaa - näin tulee paremmin testattua erilaiset vaihtoehdot! Kenraali Pentti Lehtimäen vetämillä lukuisilla matkoilla bloginpitäjä on saanut tutustua molempiin kokoomuspäättäjiin - kelpo miehiä molemmat! Jos olemme matkoilla ilman vaimoja, niin kenraali yleensä sijoittaa Askon ja minut samaan huoneeseen. Matkaamme taas ensi kesänä kenraali Lehtimäen johdolla Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Meidän molempien vaimot lähtevät mukaan, joten ensi kesän matkalla emme ole kämppäkavereita!
Hämeenkyrö ja Kyröskoski ovat Viljakkalan asukkaille edelleen tärkeitä, vaikka Viljakkala taannoin liitettiinkin Ylöjärveen. Naapurini Unto Parvi Viljakkalasta pääsi jututtamaan Päivi Hiltusta Kyröskosken torilla. Muistan, kun Unton kanssa pikkukloppeina poltimme tupakkaa salaa meillä, mutta kiinnihän me polttelusta jäimme! Sen myötä ei minusta tullutkaan tupakkamiestä - hyvä niin!
Hämeenkyrön keskustalaiset voimanaiset Maria Härkki-Santala ja Päivi Hiltunen "löivät päänsä yhteen" Kyröskosken torilla. Maria Härkki-Santala on Hämeenkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja.
Maanviljelysneuvos Klaus Pentti (oikealla) jättää eduskuntatyön vapaaehtoisesti kahden kauden jälkeen. Klaus Pentillä riitti puhekumppaneita Kyröskoksen torilla! Pirkanmaalaiset arvostavat Klaus Pentin työtä maakunnan parhaaksi ja seuraavat innolla, että jatkaako maanviljelysneuvoksen tytär - Päivi Hiltunen - isänsä työtä Arkadianmäellä.
Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakanen (vasemmalla) Sastamalasta kiertää ahkerasti Pirkanmaata ja pyrkii tosissaan kansanedustajaksi. Ennusmerkit näyttävät hyviltä. Atria Oyj:n hallintoneuvoston jäsenelle oli luonnollista, että Hakanen tukijoukkoineen tarjosi käristemakkaroita Kyröskosken torilla!
Parkanolaisella Ari Lamminmäellä on monia luottamustehtäviä Parkanossa ja lähiseudulla - myös maakunnallisia luottamustehtäviä Lamminmäelle on kertynyt mittava määrä. Hyvä äänisaalis eduskuntavaaleissa ja sitä kautta paikka kansanedustajana on Lamminmäen realistinen tavoite kevään 2011 eduskuntavaaleissa.
Matti Äijö (oikealla) tuntee Pirkanmaan metsät ja metsänomistajat, sillä hän toimii Pirkanmaan metsäkeskuksessa metsäluontosuunnittelijana - todellista vihreiden arvojen vaalimista! Matilla oli paljon tuttuja Kyröskosken torilla, sillä metsäasioiden lisäksi Matin sydäntä ovat lähellä liikkuminen ja sen puolestapuhuminen.
Jouni Ovaska Hämeenkyröstä on Keskustan nuorten ehdokas kansanedustajaksi Pirkanmaalta.
Mikko Alatalo saapui "Mikko rokkaa - soittajalta soppaa" -kiertueensa merkeissä Kyröskosken torille kello 10.00. Mikon saapuminen merkitsi, että toriväki ryhmittyi soppatykin ja Mikko Alatalon ympärille.
Mikko Alatalon matkassa oli hiihtäjälegenda, kansanedustaja Juha Mieto Kurikasta. Aito etelä-pohjainen murre tuo Miedon esiintymineen hienon vivahteen. Mieto on Mikko Alatalon tapaan kansanmies eli hän on vuosien aikana tavannut valtavan määrän suomalaisia erilaisissa tapahtumissa. Tämä antaa Miedon esiintymiseen vankkaa tuntemusta kansan tuntoihin ja mielialoihin.
Pääomaveron muutossuunnitelmiin kytkeytyvä Keskustan ehdotus puunmyyntitulojen verotuksen uudistamisesta sai Matti Äijön sekä Mikko Alatalon kannatuksen.
Jammi Humalamäki - Mikko Alatalon säestäjä - on ammattimies myös bussin ohjauspyörän takana. Kyröskosken torille kokoontunut yleisö sai siitä vakuuttavan todistuksen, kun Jammi luotsasi Mikon vaalibussin pieneen tilaan. Oli pieni murhe, että persujen vaaliauto jäi Mikon vaalibussin katveeseen!
Oli hienoa olla osallisena Kyröskosken toritapahtumassa, jossa eduskuntavaaliehdokkaat esittelivät tavoitteitaan. Harvoin näkee niin sankkaa ja asioista kiinnostunutta yleisöä kuin Kyröskoskella oli!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivi Hiltunen, Pertti Hakanen, Ari Lamminmäki, Mikko Alatalo, Matti Äijö, Jouni Ovaska, Elina Sieppi, Arto Pirttilahti, Asko Myllymäki, Eero Norokorpi, Klaus Pentti, Unto Parvi, Maria Härkki-Santala, Kyröskosken tori, |
Kansalaisen painajainen on hyvän esiintymistaidon omaava virkamies, jonka perustiedot ovat virheellisetKeskiviikko 23.3.2011 - -Esko Erkkilä- Omaan kohtuullisen esitystaidon ja tiedostan vaaran, että puheeni jälkeen mennään pitkälle ”metsähallituksen puolelle”, jos tietoni esittämästäni asiasta ovat virheelliset. Ongelma on kohdallani rajattu, mutta virkahenkilön kohdalla kyse on isosta ongelmasta. Virkahenkilön täysin virheelliset ja vajavaiset tiedot sekä niihin liittyvä vakuuttava esiintyminen tulivat esille taannoin, kun Tampereen kaupungin valtuustosalissa esiteltiin ns. Rantaväylän tunneliin liittyviä seikkoja. En ota kantaa Rantaväylän tunneliin sinänsä, sillä siitä ja sen rakentamisesta päättävät kaupunginvaltuutetut. Ongelmana on virkahenkiöiden täydellinen tietämättömyys tunnelityömaan louhintojen vaikutuksista alueen asunnoille ja ihmisten kodeille. Tampereen valtuustosalissa järjestettiin tiistaina 22. helmikuuta 2011 yleisötilaisuus, jossa esiteltiin tarkennettuja suunnitteluratkaisuja Rantaväylän pitkästä tunnelivaihtoehdosta. Liikenneviraston kehittämispäällikkö Pekka Petäjäniemi, jolla on mainio ja vakuuttava ulosanti, paukutteli tilaisuudessa täydellistä pajunköyttä tunnelityömaan louhintatöiden ongelmista ja erityisesti vahinkojen korvaamisesta. Kaikesta näkyi ja kuului, että Petäjäniemellä ei ollut asiasta todellista tietoa. Petäjäniemi vähätteli luohintavaurioiden aiheuttamaa vaaraa ja kaiken huipuksi hän totesi mahtipontiseksi: ”Kaikki on korvattu, joka on vaurioitunut!” Olen Palokallion Omakotiyhdistys ry:n jäsen yhdistyksen perustamisesta alkaen. Olen toiminut yhdistyksessä tavallisesta rivijäsenestä puheenjohtajaan saakka. Omaan täydellisen kuvan louhintatöiden lähialueen rakennuksille aiheuttamista vahingoista. Kyse on Ikean rakentamiseen liittyneiden louhintatöiden omakotitaloille aiheuttamista vahingoista. Omakotitaloni sijaitsee yli 300 metrin etäisyydellä Ikea-räjäytyksistä. Vaikka välissä on Tampere-Helsinki –moottoritie, Ikea-räjäytykset aiheuttivat omakotitalollemme 600 euron suuruiset vahingot. Ne Tampereen kaupunki korvasi. Alueellamme monen omakotitalon Ikea-räjäytysten vahingot ovat suuruusluokkaa 30.000…40.000 euroa ja käytännössä mitään ei ole korvattu. Ei ole korvattu, vaikka solmimme Tampereen kaupungin kanssa erillissopimuksen siitä, että Tampereen kaupunki korvaa mahdolliset vahingot. Näillä perusteilla pidän Liikenneviraston kehityspäällikkö Pekka Petäjäniemen puheita em. tilaisuudessa pajunköyden syöttämisenä asukkaille. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallion Omakotiyhdistys ry, Palokallio, Ikea, Tampereen kaupungin ja Palokallion Omakotiyhdistys ry:n Ikea-sopimus, Ikea-räjäytykset, Ikea-louhinnat, Pekka Petäjäniemi, Liikennevirasto, Ikea-korvaukset, Rantaväylän tunneli, Rantaväylä, |
Talvisodan jälkeen ensimmäinen rauhanpäivä oli tasan 71 vuotta sittenMaanantai 14.3.2011 - -Esko Erkkilä- Suomen historiassa 13.3.1940 on merkittävä päivä, sillä silloin loppui Talvisota. Tänään, maaliskuun 14. päivänä on paikallaan tiedostaa, että tasan 71 vuotta sitten maassamme oli ensimmäinen rauhanpäivä Talvisodan syttymisen jälkeen. Talvisodan päättymisen vuositapahtumia oli eilen vain harvakseltaan. Harvakseltaan siitä syystä, kun kyse ei ollut tasavuosikymmenistä. Haluan kunnioittaa ja tiedostaa Suomen itsenäisyydelle tärkeät päivät ja sen vuoksi osallistuin eilen kahteen tilaisuuteen, joiden tarkoituksena oli muistella Talvisodan päättymistä. Puolelta päivin osallistuin harvalukuisen joukon mukana Yrjö Jylhän patsaalla järjestettyyn seppeleenlaskutilaisuuteen.
Yrjö Jylhän muistomerkki on nimeltään ”Runoratsu – sotaratsu”. Muistomerkki kuvaa vauhkona takajaloilleen nousevaa hevosta ja sitä hillitsevää miestä. Teos on kuvanveistäjä Terho Sakin käsialaa. Runoilija ja Taipaleen – Kirvesmäen ansioitunut sotilas päätti elämänsä oman käden kautta 1956 – muistomerkki on paljastettu 1.10.1964. Muistomerkki sijaitsee Yrjö Jylhän aukiolla Satakunnankadun, Savilinnantien ja Sepänkadun kulmauksessa Tampereen Amurissa.
Seppeleenlaskusta huolehtivat v. 1951 perustettu Tampereen Klassikot ry. Yhdistyksen puheenjohtaja emeritus-piispa Juha Pihkala oli estynyt saapumasta tilaisuuteen ja seppeleenlaskun suorittivatkin yhdistyksen sihteeri Pasi Takala (oikealla) sekä Pertti Ollikka (vasemmalla).
Koruton ja vaatimaton tilaisuus on ohi. Muistomerkin ja sen juurelle 13.3.2011 lasketun seppeleen taustalla on erittäin paljon Suomen historiaan vaikuttaneita asioita.
Illalla osallistuin Tampereen Tuomiokirkossa järjestettyyn mieliin painuneeseen Kirkkoiltaan.Kirkkoillan olivat järjestäneet Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä ja Sotiemme 1939-1945 Perinneyhdistys ry. Myös partiolippukunta Näsin Tytöt oli osallisena illan järjestelyissä. Kirkkoillan musiikkista vastasi Satakunnan Sotilassoittokunta, johtajanaan musiikkimajuri Riku Huhtasalo. Juhlavieraat saivat kuulla kahdenkin kuoron esittämänä kuorolaulua – Eternitas, johtajanaan Reija Mattsson ja Mieskuoro Kelot, johtajanaan Lasse Kautto. Kirkkoillan tervehdyssanat lausui eversti Pentti Väänänen Sotiemme 1939-1945 Perinneyhdistyksestä. Väänänen kertasi lyhyesti Talvisodan historian. Hän totesi totuudenmukaisesti, että Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin yritti tuhota Suomen ja kuljettaa suomalaiset kauas Neuvostoliittoon. Sotaveteraanien ja lottien panosta kunnioittaen Väänänen käsitteli tervehdyssanoissaan sotaorpojen vaikeaa tilannetta. Monet sotaorvot eivät ole koskaan tavanneet isäänsä! Voimallisen juhlasaarnan piti rovasti Ilmari Mustonen. En ole koskaan saanut kuulla saarnastuolista esitettynä niin suoraa, selkeää ja voimallista sananjulistusta kuin rovasti Mustonen esitti. Mustonen kertasi mm. sen, että Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta v. 1940, kun se Suomeen hyökkäämällä oli rikkonut Kansainliiton sääntöjä. Rovasti Mustonen käsitteli eversti Väänäsen tapaan sotaorpojen tilannetta. Mustonen oli huolissaan myös nykyajan avioerolapsista. Mustonen vertasi sotaorpojen tilannetta nykyajan ”ero-orpojen” tilanteeseen. Avioero-orpoja on jo nyt enemmän kuin aikoinaan sotaorpoja, joten kysymys on päivänpolttava. Päätösliturgian suoritti rovasti Esa Eerola. Kiitän Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymää ja Sotiemme 1939-1945 Perinneyhdistys ry:tä mieliin painuneen Kirkkoillan järjestämisestä.
Tampereen Tuomiokirkko 13.3.2011 eli tasan 71 vuotta Talvisodan rauhanteon jälkeen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Talvisodan päättyminen, 13.3.1940, Yrjö Jylhä, Runoratsu - sotaratsu, Tampereen Tuomiokirkko, Sotiemme 1939-1045 Perinneyhdistys ry, Eternitas, Mieskuoro Kelot, Näsin Tytöt, Ilmari Mustonen, Esa Eerola, |
Paikallislehdillä on tärkeä rooli kuntaliitoksissa kadonneiden kuntien identiteetin säilyttämisessäLauantai 12.3.2011 - -Esko Erkkilä- Asun Tampereella ja luen Aamulehden, Helsingin Sanomien, Maaseudun Tulevaisuuden sekä Suomenmaan lisäksi säännöllisesti Hämeenkyrön Sanomia ja Kälviän Seudun Sanomia. Luen ”kyröläistä” sen vuoksi, että olen kotoisin Viljakkalasta ja meille on ”aina” tullut Hämeenkyrön Sanomat. Kälviän Seudun Sanomat on meille tullut sen perustamisesta saakka eli vuodesta 1988 alkaen, jolloin lehti perustettiin. Vaimoni on kotoisin Kälviältä ja sen vuoksi Keski-Pohjanmaan tärkeän pitäjän asiat kiinnostavat. Viljakkala ja Kälviä ovat kokeneet saman kohtalon – molemmat on itsenäisinä kuntina lopetettu. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että viljakkalalaisuus tai kälviäläisyys olisivat hävinnneet. Viljakkala on liitetty Ylöjärveen 1.1.2007 ja Kälviä Kokkolaan, mutta molempien asukkaat haluavat olla edelleen viljakkalalaisia ja kälviäläisiä. Lopetettujen kuntien asukkaiden identiteetin säilyttämisessä paikallislehdellä on tärkeä rooli. Hämeenkyrön Sanomien nimen alla lukee ”Hämeenkyrö – Viljakkala” ja Kälviän Seudun Sanomat kertoo nimensä alla: ”Kälviän, Lohtajan ja Ullavan sitoutumaton kotiseutulehti”. Arvostan suuresti molempien paikallislehtien nimen alaviitteitä ja toivon, että ne säilyvät lehdissä pitkään. Mainittakoon, että Kälviä, Lohtaja ja Ullava liittyivät Kokkolaan 1.1.2009. Hämeenkyrön Sanomat käsittelee Viljakkalan asioita kaikissa numerossaan kiitettävästi ja samaa on luonnollisesti todettava myös Kälviän asioiden käsittelemisestä Kälviän Seudun Sanomissa. Tämä on asukkaiden kannalta tärkeää, sillä vie varmaan vuosikymmeniä, että viljakkalalaiset mieltävät itsensä ylöjärveläisiksi. Kuntakehitys saattaa laukata niin, että seuraava siirto on se, että viljakkalalaiset ovat joskus tamperelaisia. Ei ehkä huono lopputulema lainkaan! Kälviäläisillä ei ehkä ole Viljakkalan tapaan odotettavissa seuraavaa kuntavaihetta, sillä Kokkola lienee Keski-Pohjanmaan maakunnan keskus ja pääpaikka pitkälle tulevaisuuteen. Kiitän Hämeenkyrön Sanomia ja Kälviän Seudun Sanomia kuntaliitoskuntien asukkaiden identiteetin säilyttämisestä. Viljakkala ja Hämeenkyrö ovat minulle monella tapaa tärkeitä kuntia ja samaa on todettava myös Kälviästä. Sen vuoksi valitsen postin joukosta tiistaisin ja torstaisin ensimmäiseksi Hämeenkyrön Sanomat ja perjantaisin Kälviän Seudun Sanomat, sillä lehti ehtii Tampereelle vasta ilmestymistään seuraavana päivänä. Toivon, että Viljakkalasta ja Kälviältä pois muuttaneet asukkaat jatkaisivat innokkaasti mainittujen paikallislehtien tilaamista, jotta voisimme jatkossakin lukea synnyinkuntamme asiat omasta paikallislehdestä. Viljakkalassa ja Kälviällä syntyneet henkilöt ovat elämänsä loppuun saakka Viljakkalassa ja Kälviällä syntyneitä – mikään mahti ei voi muuttaa synnyinpaikkakunnaksemme Ylöjärveä tai Kokkolaa. -Esko Erkkilä-
-------------- Tämä kirjoitukseni julkaistiin Hämeenkyrön Sanomissa 8.3.2011 ja Kälviän Seudun Sanomissa 10.3.2011. Annoin luvan fiksata kirjoitustani ja Hämeenkyrön Sanomissa otsikko oli "Paikallislehdillä on tärkeä rooli kuntaliitoskunnissa" ja Kälviän Seudun Sanomissa kirjoitukseni otsikko oli "Paikallislehti on tärkeä kuntaliitoksen jälkeenkin". Tekstiäni kumpikaan lehti ei muuttanut.
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön Sanomat, Kälviän Seudun Sanomat, Viljakkala, Hämeenkyrö, Ylöjärvi, Kuru, Kälviä, Lohtaja, Ullava, Kokkola, kuntarakenne, lopetetut kunnat, |
Kansanedustajaehdokkaiden Reino&Aino- tanssikilpailu Lempäälän Ideaparkissa oli piristävä poikkeus vaalitaiston lomaanSunnuntai 6.3.2011 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat osallistuivat leikkimieliseen tanssikilpailuun Reinot tai Ainot jalassa Lempäälän Ideaparkin Keskuspuistossa lauantaina maaliskuun 5. päivänä. Tapahtuman järjestivät Sumeliuksenkadun Klubi Oy yhteistyössä Ideaparkin ja Reino&Aino-tuotemerkin kanssa. Tiukkoina, mutta lempeämielisinä tuomareina kuultiin Jone Nikulaa, Anne Helistöä, Leila Viitalaa sekä Arto Huhtista. Tapahtuman tuotto ohjattiin Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n lastensuojelu- ja seniorityöhön. Ennakkoilmoittautuneista kansanedustajaehdokkaista olivat paikalla ainakin;
”Jälki-ilmoittautuneina” mukaan ehtivät Marco Roth (kd) sekä Riitta Haapala (kd) – myös Niina Koivuniemi (vas) oli mukana. Osanottajajoukko oli naisvoittoinen, joten Pispalan jalkapallojoukkue, joka ainakin omien sanojensa mukaan pelaa jalkapalloa Reinoilla, toimi kolmen miehen voimin naisedustajien tanssikavaljeereina. Mukana oli myös muita miesvahvistuksia Pirkanmaalta ja nähtiinpä parketilla myös yksi miesvahvistus Argentiinasta! Leikkimielisen kisan voitti Riitta Haapala argentiinalaisen Fernandon kanssa. Jouni Ovaska ja daaminsa Marja Tiura jakoivat toisen sijan yhdessä Satu Telemäen & kavaljeerin kanssa. Neljännen sijan finaalissa tanssi Raili Naskali sanavalmiin pispalalaisvahvistuksen kanssa. Tässä muutama kuva leikkimielisen kisan eri vaiheista:
Pitävätköhän Sanna Ojanen ja Timo Taivalsalmi peukaloita pystyssä sen merkeissä, että ovat valmiita jatkamaan yhteistä hallitustaivalta myös kevään eduskuntavaalien jälkeen?
Jouni Ovaska ja Marja Tiura tapailivat esityksessään hieman uusiakin kuvioita - hyvin he onnistuivat!
Raili Naskali kertoi haastattelussa, että hänellä oli tanssin aikana hieman vaikeuksia, sillä hän on aina tottunut viemään - ainakin asioita eteenpäin - ja nyt piti olla vietävänä!
Katariina Kähkölä ja Marco Roth ovat tottuneet johdattelemaan asioita eteenpäin vakaasti ja tarmolla - samansuuntaiset työtehtävätkö merkitsevät, että vakaasti sujui heidän tanssinsakin.
Nokialaisparin Iinu Kuusento/Marko Asell tanssi oli vauhdikasta katseltavaa. Iinu sai tanssin alkutahtien aikana painijamestarin puhdasoppiseen siltaan - vai olikohan Markolla jotain osuutta asiaan?
Hanna Tainion ja pispalalaisvahvistuksen tanssi oli varmaa ja vakuuttavaa. Tässä he vasta valmistautuvat esitykseensä.
Sopivan kärjekkäänä, mutta tasapuolisena tuomariston päällikkönä toimi Jone Nikula.
Raili Naskalin parina tanssinut sanavalmis kavaljeeri sanoi terveisinään vankan totuuden lähestyvien eduskuntavaalien tiimoilta:
Vain äänestämällä pystyy äänestämään!
Hyvin sanottu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Reino&Aino, Ideapark Lempäälä, Iinu Kuusento, Katariina Kähkölä, Timo Taivalsalmi, Raili Naskali, Marko Asell, Ritva Asula-Myllynen, Sanna Ojanen, Hanna Tainio, Satu Telemäki, Marja Tiura, Marco Roth, Riitta Haapala, Niina Koivuniemi, Jone Nikula, |
Elovena - Suomen toiseksi arvostetuin elintarvikebrändi valmistetaan Nokialla pirkanmaalaisesta kaurastaMaanantai 28.2.2011 - -Esko Erkkilä- Markkinointi ja Mainonta –lehti julkaisee vuosittain listaa Suomen arvostetuimmista brändeistä eli tuotemerkeistä.
Elintarvikebrändien suuri asemiensa parantaja vuonna 2010 oli Elovena.
Kisan voitti monien aikaisempien vuosien tapaan Fazerin Sininen, mutta toiseksi pinnisti Raision Elovena. Kolmanneksi arvostetuin elintarvikebrändi viime vuonna oli Juhla-Mokka.
Raisio on laajentanut Elovena-brändiään useiden tuotteidensa nimeksi, mutta Elovena-sarjan ”ikoni” eli kaurahiutaleet monissa eri muodoissaan valmistetaan Nokialla.
Raisio haluaa panostaa Elovenan raaka-aineen eli elintarvikekauran suorahankintaan ja järjesti sen merkeissä sopimusviljelijäpäivän Nokialla Raision myllyllä tiistaina 22.2.2011.
Olin kuuntelemassa entisen työnantajani nykyhetken kuulumisia.
Tilaisuuden johdattelijana toiminut aluepäällikkö Minna Oravuo selvitteli kuulijoille maailman viljakaupan nykypiirteitä. Viljakauppa on globaalia bisnestä ja viljan markkinatilanne huomioi kaikki maailmanmenon tapahtumat.
Nyt seurataan Egyptin tilanteen kehittymistä ja sen vaikutuksia maailman viljamarkkinoihin, totesi Oravuo. Egypti on suuri viljanostaja markkinoilla ja sen vuoksi tilanne siellä vaikuttaa koko maailman viljakauppatilanteeseen.
Viljan viennistä puhutaan paljon ja ”isoilla kirjaimilla”. Oravuo muistutti, että Raisio käyttää viljaa enemmän raaka-aineenaan kuin sitä Suomesta viedään.
Viljamarkkinatilanteiden nopeat vaihtumiset ovat merkinneet, että alan toimijat ovat kehittäneet toimintojaan siten, että viljasta saatavan hinnan voi kiinnittää ennen viljatoimituksia. Oravuo suositteli, että viljantuottajan kannattaisi kiinnittää 1/3 viljasadosta ennen sadonkorjuuta, 1/3 sadonkorjuun jälkeen syksyllä ja jättää 1/3 kiinnittäminen kevääseen. Näin menetellen hintariskiä pystyy hajauttamaan.
Raision kehityspäällikkö Jaakko Laurinen totesi omassa esityksessään, että sopimusviljelyn kehittäminen merkitsee viljaketjun vastausta kuluttajan asettamiin haasteisiin.
Kuluttajien kysymykset, että missä ja miten elintarvikkeen raaka-aine on tuotettu ja että millaisia tuotantomenetelmiä on käytetty, ovat yleisimmät kysymykset. Sopimusviljely antaa teollisuudelle hyvät mahdollisuudet vastata kuluttajan esittämiin kysymyksiin.
Boreal Kasvinjalostus Oy:n kasvinjalostaja Leena Pietilä kertoi, että Suomessa viljellyt kauralajikkeet ovat valtaosiltaan heidän jalostamiaan.
Kauralajikkeen lakoontumisominaisuus on tärkeä kehityskohde kasvinjalostuksessa. Herkästi lakoontuva kauralajike on altis hometoksiinien muodostumiselle ja sen vuoksi lujakortisten kauralajikkeiden jalostaminen on tärkeää.
Maanviljelijä Tauno Isotalo Pirkkalasta kysyi, että tuleeko uusia kauralajikkeita liian usein markkinoille ja minkä vuoksi?
Leena Pietilä myönsi, että uusia lajikkeita tulee viljelijöiden valittavaksi runsaasti. Eräs syy tähän on siemenkaupassa toimivat monet jakelutiet ja ne kaikki haluavat myydä uusia – mielellään vain yksinmyynnissään olevia – kauralajikkeita.
Raisio on pitkään myynyt siemenviljaa sekä öljykasvinsiemeniä sopimusviljelijöilleen. Nyt tuotevalikoimaan on lisätty myös lannoitteet sekä kasvinsuojeluaineet.
Näistä asioista sopimusviljelijätilaisuudessa kertoi Raision tuotepäällikkö Heidi Seitala.
Jyvä on hyvässä hoidossa Nokian myllyllä...
...siitä kuulijat saivat varmuuden tehtaanjohtaja Jouni Järvensivun vakuuttavassa esityksessä.
Nokian siilot näkyvät laajalle alueelle ja niihin mahtuu viljaa lähes 80 miljoonaa kiloa. Siiloista on Raision omia n. 38 miljoonan kilon verran ja Suomen Viljava Oy:n omistuksessa n. 40 miljoonaa kiloa.
Suomen Viljava Oy on Suomen valtion omistama yhtiö, joka harjoittaa viljan varastointia. Se on Nokialla hakeutunut yhteistyöhön Raision kanssa.
Nokialla järjestetyn tilaisuuden viimeinen esiintyjä oli Pro Agria-Pirkanmaan kasvinviljelyagronomi Ritva Tolppa. Hän käsitteli viljatilan kannattavaisuutta edellisvuonna ja uskalsi ennakoida kannattavaisuusnäkymiä myös ensi kesän sadon osalta.
Nokian tilaisuus loi uskoa, että siellä tarvitaan hyvälaatuista elintarvikekauraa Elovenaa varten jatkossakin. Pirkanmaa on todellinen kauramaakunta ja Nokia on oikea toimituspaikka pirkanmaalaiselle elintarvikekauralle.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, Raisio, Raisio Oyj, Nokian mylly, sopimusviljely, sopimusviljelytoiminta, Minna Oravuo, Jaakko Laurinen, Leena Pietilä, Heidi Seitala, Ritva Tolppa, ProAgria-Pirkanmaa, Boreal Kasvinjalostus Oy, |
Virkahenkilöiden viljelemä termi "kehittäminen" merkitsee kansalaisten näkökulmasta palvelujen lopettamistaPerjantai 25.2.2011 - -Esko Erkkilä- Virkahenkilöiden ja kansalaisten kielenkäytössä samat sanat merkitsevät tyystin erilaista sisältöä. Virkahenkilöt ja rahvas käyttävät puheessaan samoja sanoja, mutta he tarkoittavat eri asioita. Sanapari ”palvelujen kehittäminen” on hyvä esimerkki tästä. Virkahenkilöiden puheessa sanaparilla ”palvelujen kehittäminen” pyritään verhoamaan asukkaiden kannalta palveluiden tulevat heikennykset positiivisen ilmaisun taakse. Asukkaat ovat oppineet lukemaan virkahenkilökieltä ja tiedämme, että sanapari ”palvelujen kehittäminen” merkitsee palvelujen heikennyksiä, jopa niiden loppumista kokonaan. Saimme tästä malliesimerkin tiistaina tammikuun 25. päivänä Tampereen Keskusvirastotalolla, jossa virkahenkilöt esittelivät Etelä-Alvarin jäsenille ikäihmisten palveluja Tampereen eteläisellä alueella. Virkahenkilöt – Sisko Hiltunen ja Sami Uusitalo –lipsauttivat, että Palokallion aikuisneuvolan toimintaa suunnitellaan ”kehitettäväksi”. Tartuin kiinni asiaan ja kysyin suoraan, että aiotaanko se lopettaa. Saimme kuulla, että Palokallion aikuisneuvolan toimintaa ollaan siirtämässä Lakalaivaan rakennettavaan liikekeskukseen. Asiassa on kuitenkin iso mutta ja se on se, että Lakalaivan alueen kaavoitustyötä ei ole vielä kunnolla edes aloitettu, joten liikekeskuksen rakentaminen toteutuu vasta monen vuoden päästä. Nyt pelkäämme Palokallion aikuisneuvolan lopettamista, sillä sitähän virkahenkilöiden kielenkäytössä termi kehittäminen merkitsee. Palokallion aikuisneuvola palvelee laajaa aluetta eli Multisillan, Peltolammin sekä Palokallion asukkaita. Se on avoinna maanantaisin ja tiistaisin sekä tarvittaessa perjantaisin. Palokallion aikuisneuvolaa hoitava terveydenhoitaja huolehtii Koivistonkylän aikuisneuvolasta keskiviikkoisin ja torstaisin. Soitin päivystävälle terveydenhoitajalle ja sain kuulla, että perjantain aukioloajat ovat suuren kysynnän vuoksi välttämättömiä ja nytkin runsaan viikon kuluttua olevalle perjantaille oli jäljellä enää yksi aika! Jonotusaika Palokallion aikuisneuvolaan on siis venymässä lähelle kahta viikkoa eli palvelulla on kysyntää. Palokallion aikuisneuvola sijaitsee kohtuullisen matkan päässä Multisillasta, Peltolammilta sekä Palokalliolta. Osa sen asiakkaista pystyy kulkemaan sinne omatoimisesti. Omatoiminen kulkeminen kauas kotokulmilta ei onnistuisi ja alueemme väki ei halua täyttää kaukana olevien aikuisneuvoloiden ja muiden vastaavien paikkojen odotustiloja. Sairaana vuoron odottaminen ei ole leikintekoa. Multisiltalaiset, peltolammilaiset ja palokalliolaiset odottavat Palokallion aikuisneuvolaa kehitettävän kaikkina arkipäivinä aukiolevaksi. Emme hyväksy virkahenkilöiden ilmeistä suunnitelmaa sen ”kehittämiseksi” eli toiminnan lopettamista! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallion aikuisneuvola, Multisilta, Peltolammi, Palokallio, Lakalaiva, Lakalaivan osayleiskaava, Alvari, Etelä-Alvari, |
Pertti Hakasen vaalijuhlassa Sastamalassa oli yli 200 osanottajaa!Sunnuntai 20.2.2011 - -Esko Erkkilä- Pertti Hakanen on kohonnut nopeasti Pirkanmaan kärkivaikuttajien kaartiin, sillä hänet valittiin syksyllä mm. Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi. Hakasen vaalijuhla Sylvään koululla Sastamalassa perjantaina helmikuun 18. päivänä oli innostava tilaisuus. Vaalijuhlan ohjelma oli laadittu huolella ja tunnelma Sylvään koulun auditoriossa oli mainio. Sain ”juhlakalun” pyynnöstä toimia tilaisuuden poliittisen osion juontajana. Tilaisuuden aluksi tarjottiin maukas ja takuulla kotimaisista elintarvikkeista valmistettu iltapalaksi nimetty runsas ruokatarjoilu. Ruokatarjoilusta vastasi Vehmaan tila ja sen isäntäväki. Pertti Hakasen vaalikampanja keskittyy ruokaturvan, perheen ja isänmaan esilletuontiin. Kaikki Hakasen vaaliteemat ovat keskeisiä meille kaikille ja ne tulivat hyvin esille niiden vieraiden esityksissä, jotka esiintyivät Hakasen vaalijuhlassa. Sastamalan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Ulla Yli-Hongiston puheenvuoro käsitteli nuorten syrjäytymistä ja varhaista puuttumista nuorten ongelmiin. Yli-Hongisto on henkilökohtaisesti kokenut kaksikin kuntaliitosta – ensiksi Kiikka ja Keikyä Äetsäksi ja sitten Äetsä Sastamalaan – ja sen vuoksi kysyin juonnossani häneltä ohjeita ja malleja, että miten onnistunut kuntaliitos toteutetaan. Avoimuus ja alueiden tasapuolinen kohtelu uuden kunnan toimesta ovat keskeinen onnistumisen edellytys, mainitsi Yli-Hongisto. MTK:n 2. puheenjohtaja Mauno Ylinen Kauhavalta oli toinen Hakasen vaalijuhlassa esiintynyt asiantuntija. Ylisen suuri huoli oli maataloustuotannon raju kannattavaisuuden romahtaminen. Toivon, että voin jatkossa näillä palstoilla palata juontajan ja Ylisen käymään jatkokeskusteluun. Kolmantena vieraana kansanedustajaehdokas Pertti Hakasen vaalijuhlassa esiintyi kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja. Korkeaoja omaa vankan taustatiedon ja kokemuksen, sillä onhan hän ollut kansanedustajana vuodesta 1991 alkaen. Lisäksi hän on toiminut maa- ja metsätalousministerinä Jäätteenmäen sekä Vanhasen I hallituksessa. Korkeaojan esitys toi esille mielenkiintoista taustatietoa mm. Jäätteenmäen sekä Vanhasen II hallituksen maatalousohjelman laatimisesta. Molempien laadinta tapahtui Juha Korkeaojan johdolla. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajana Juha Korkeaoja on aihealueen paras asiantuntija Suomessa ja mielenkiintoista olikin kuulla hänen aprikointinsa Suomen Afganistanin rauhanturvaoperaation tulevaisuudesta. Ajattelin kysyä juonto-osuudessani tästä, mutta päädyin itsenäisesti, että en lähde tässä juhlatilaisuudessa kyselemään Suomen Afganistan-politiiikasta. Kun Juha Korkeaoja kuitenkin otti asian esille puheessaan omaehtoisesti, halusin juontajan kysymysosuudessa kysellä tarkemmin Korkeaojan ja sitä kautta Suomen linjauksista. Korkeaoja tarkensi asioita ja oli tilaisuuden jälkeen minulle tyytyväinen, että sai tarkentaa esille tuomiaan ajatuksia. On hyvä, että Keskusta on aloitteellinen vaalikampanjoinnin aikana käsittelemään vastuullisesti myös Afganistan-kysymystä. Se on ASIAA parhaimmillaan. Parhaat kiitokset illan pääjuontajalle Essi Leppäkoskelle, joka osaavalla juonnollaan ja mainioilla lauluesityksillään teki vaalijuhlasta todellisen JUHLAN. Timo Kimpanpään runoesityksistä erityisesti Yrjö Jylhän ”Kuujärvi” puhutteli juhlayleisöä. Olen saanut kahdestikin käydä Kuujärvellä ja sen vuoksi Kimpanpään esittämät säkeet ”Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, Kuujärven rannalla karsikkopuu…”sykähdyttivät. Kansanedustajaehdokas Pertti Hakasen lyhyet, mutta useat esiintymiset juhlalavalla toivat hienosti esille ne arvot, joilla hän on lähtenyt tavoittelemaan paikkaa Arkadianmäelle.
Tässä muutamia kuvia Pertti Hakasen vaalijuhlasta:
Vaalijuhlan pääjuontaja ja monien mainioiden lauluesitysten esittäjä Essi Leppäkoski.
Puutarhatontut Eeva-Liisa Sianoja ja Maarit Kallio vierailivat monesti lavalla ja heillä oli aina nasevaa kerrottavaa.
Juhlaisäntä Pertti Hakanen
Juhlan loppukiitokset: Pertti ja Seija Hakanen!
Ja vielä pari Päivikki Ristiniemen ikuistamaa kuvaa Pertti Hakasen vaalijuhlasta:
Ulla Yli-Hongiston (oikealla), Mauno Ylisen (vasemmalla) ja Juha Korkeaojan (toinen oikealta) esitysten jälkeen paneelikeskusteluun kutsuttiin mukaan myös itse "juhlakalu" eli Pertti Hakanen (toinen vasemmalta).
Juontajalla oli helppo ja mieluisa tehtävä johdatella korkeatasoisen paneelin keskustelua.
Yhtenäinen Sastamala ja ympäröivä Pirkanmaa antavat Pertti Hakaselle todelliset mahdollisuudet tavoitella yhtä Pirkanmaan Keskustan paikkaa tulevassa Eduskunnassa. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, Ulla Yli-Hongisto, Mauno Ylinen, Juha Korkeaoja, MTK, Sastamala, Sylvään koulu, Vehmaan tila, Essi Leppäkoski, Timo Kimpanpää, Kuujärven kunnaat, Tuula Ristimäki, Päivikki Ristiniemi, Pyhäjärvi Vl., |