Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Nyt pitää nopeasti saada pihkaa Tampereen julkisiin terveyspalveluremmeihin!

Lauantai 16.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Ennen leikkuupuimuriaikaa viljat niitettiin viikatteella, laitettiin seipäille kuivumaan ja puitiin puimakoneelle.

 

Aluksi maamoottorit ja sitten sähkömoottorit käyttivät remmivedolla puimakonetta.

 

Muistan, kun puintipaikalla laitettiin pihkaa remmeihin, kun ne alkoivat luistaa ja puimakoneessa kierrokset laskivat liian alhaalle.

 

*********

 

Vanha tapa pihkan laittamisesta remmeihin tuli mieleeni, kun jouduin omakohtaisesti kokemaan sen tehottomuuden, jolla Tampereella hoidetaan kansalaisten terveyspalveluja.

 

Kerron omakohtaisen esimerkin:

 

Pääsin pitkällisen odottamisen jälkeen kunnalliseen kuulontutkimukseen. Tutkimukset tehdään Tampereen kaupungin Erikoissairaanhoidon Korva- ja silmäyksikössä Koulukadulla.

 

Sain ajakseni tavallisena arkipäivänä klo 15.00.

 

Menin paikalle hieman ennen minulle annettua aikaa ja huomasin, että olen ainoa asiakas. Siivooja siivosi paikkoja, mutta keitään muita asiakkaita ei näkynyt.

 

Asetuin odottamaan ja hämmästyin, kun silmäpuolen hoitaja tuli hieman ennen minulle ilmoitettua aikaa kyselemään, että mitä asiaa minulla on!

 

Kerroin, että minulle on sovittuna aika klo 15.00.

 

Aloin ounastelemaan, että on talon tapa lopettaa asiakaspalvelutyöt jo hyvissä ajoin ennen klo 15.00!

 

Pääsin ajallani tutkimuksiin ja varsinaisen kuulontutkimuksen suorittikin oikein asiantunteva sekä miellyttävästi asiakaspalvelun taitava sairaanhoitaja.

 

Ongelmat alkoivat, kun sairaanhoitaja alkoi antaa minulle aikaa lääkärin puheille. Kalenterini oli kadulla autossa ja en halunnut, että minulle olisi varattu sellainen aika, jolloin en pääsisi paikalle.

 

Sanoin noutavani kalenterini autosta. Silloin hoitaja sekä aulaan tullut toinenkin hoitaja totesivat, että ulos vielä tähän aikaan pääsee, mutta ei enää sisälle vastaanottotiloihin! Sovimme, että katsomme minulle sopivan ajan huomenissa puhelimitse ja niin tapahtuikin!

 

 

Tapauksen johdosta hälytyskellot soivat!

 

Onko todella niin, että Tampereen kaupungin kuulon- ja näkötutkimuksiin ei anneta aikoja enää klo 15.00 jälkeen?

 

Olen ihmetellyt kuulontutkimukseen pääsemisessä pitkiä jonotusaikoja – kolme kuukautta – mutta nyt syy pitkiin jonoihin alkaa selvitä.

 

Syy on johdon leväperäisyys ja piittaamattomuus kaupunkilaisten terveydestä. Ei voi olla oikein, että kalliit laitteet ja toimitilat ovat päivittäin käytössä ainoastaan muutaman tunnin.

 

Miten työssäkäyvät voivat käydä kuulon- ja näöntutkimuksissa, kun tutkimusaikoja ei anneta kuin klo 15.00 saakka?

 

 

********

 

Terveydenhoitoon liittyvien ongelmien syiden selvittelyssä ei saa heittää pienintäkään varjoa suorittavan henkilöstön suuntaan ja en sitä tässäkään tee.

 

Osoitan syyttävän sormeni taitamattomalle johdolle ja niille poliitikoille, jotka sallivat näin tehottoman menon jatkua.

 

 

Nyt kiireesti pihkaa sille remmille, joka huolehtii terveydenhoitojärjestelmän pyörittämisestä Tampereella!

 

 

-Esko Erkkilä-

                 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sairaanhoito tehotonta Tampereella, kuulontutkimus, näöntutkimus, jonot kuulontutkimukseen jonot näöntutkimukseen, julkinen terveydenhoito, julkinen sairaanhoito, yksityinen terveydenhoito, yksityinen sairaanhoito,

Kolme partaista kaveria!

Keskiviikko 13.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain aiheen tähän juttuuni, kun selailin syys…lokakuun vaihteessa sukulaispariskunnan kanssa Saksaan ja Luxemburgiin tekemämme lomamatkan valokuvia.

 

Eräs kohteemme oli Trier.

 

Trierissä on paljon koettavaa ja nähtävää ja yksi koettavista paikoista on Karl Marx –museo.



marx1

  

 

En ole koskaan kannattanut kommunismia enkä tule kannattamaan, mutta siitä huolimatta pidin yhtenä keskeisenä tavoitteena, että pääsen käymään Karl Marx –museossa.

 

 

marx2

 

 

Museossa on kuva Karl Marx –talosta entisaikaan,…

 

 


marx3

 

…natsiaikaan...

 

 

marx4

 

…ja tältä se näyttää nyt!

 

 

Museo on kolmikerroksinen ja siellä on paljon nähtävää historiasta kiinnostuneille. Ei tarvitse olla kommunismin kannattaja, kun poikkeaa siellä.

 

 

marx5

  

Marx sai valmiiksi teoksensa ”Kommunistinen manifesti” vuonna 1848.

 

Manifesti alkaa näillä sanoilla:

 

”Aave kummittelee Euroopassa – kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: paavi ja tsaari, Metternich ja Guizor, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit.”

 

 

marx6

  

Karl Marx´n työtoverina manifestin laadinnassa oli Friedrich Engels.

 

 


marx7

 


Museossa on Karl Marx´n ja hänen vaimonsa Jenny von Westphalen sukupuut.

Niistä ilmenee, että molemmat puolisot olivat monilapsisista perheistä ja heille itselleenkin syntyi peräti seitsemän lasta; Jenny, Laura, Edgar, Heinrich, Franziska, Eleanor ja yksi, joka kuoli ennen nimen antamista.

 

 

marx8

 

Jenny von Westphalen

 

 

Karl Marx –museossa käsitellään ajan tapahtumia lähes nykypäivään saakka.

 

 

 

marx9

 

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 1. pääsihteeri Josef Stalin,…

 


 

marx10

 

… Saksan liittotasavallan liittokansleri Willy Brandt

 


 

marx11

 

…ja Unkarin pääministeri Imre Nagy ovat saaneet kuvansa museon ”esiintymisaineistoon”.

 

 

**********

 

 

marx12

 

Näyttelyteknisesti hieno ratkaisu Karl Marx –museossa on Berliinin muuria kuvaava betoniseinä ja sen molemmin puolin asetettu verkko – siinä itä ja länsi ovat erotettu toisistaan.

 

 

 

marx13

  

Muurin itäpuolella Mihail Gorbatsov, Erich Honecker ja muut pienemmät Varsovan liiton johtajat yrittävät videolla vakuutella Itä-Saksan autuutta ja ikuisuutta,…

 

 


marx14

  

…kun puolestaan muurin toisella puolella mm. liittokansleri Willy Brandt kertoo liennytyspolitiikasta, joka sitten lopulta selättikin Varsovan liiton!

 

 

Miten tämän jutun otsikko liittyy Karl Marx –museoon?

 

 

marx15

 

 

Se liittyy siihen valokuvaan, jonka nuorin poikani Harri otti minusta ja Karl Marx´sta sekä Friedrich Engels´stä, kun partaisina katselemme museon eräässä huoneessa yläviistoon!

 

Kesäpartani on mennyt kesän myötä ”unhon yöhön", mutta Marx´n ja Engels´n parrat elävät yhä ainakin niissä lukemattomissa patsaissa sekä kuvissa, joita kaksikosta on vuosien saatossa luotu!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karl Marx, Friedrich Engels, kommunistinen manifesti, Das Kommunistische Manifest, The Communist Manifesto, Het Communistisc Manifest, Le Manifeste du part Communiste, El Manifiesto del Partido Comunista, Jenny von Westphalen,

Christer Sundqvistin esitys käyttäytymisestä ruokakaupassa oli mainio oppitunti!

Maanantai 11.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Luonnonmukainen Tampere ry sekä Montteeri Oy järjestivät Tampere-talon Sorsapuistosalissa Seniorimessut lauantaina 9.11.2013.

 

 

seniori1

 

 

Messuohjelman helmiä oli filosofian tohtori Christer Sundqvist´n ravintoesitys.

 

 

********

 

 

Ehdin paikalle, kun FT Sundqvist oli ehtinyt esityksessään siihen vaiheeseen, jossa hän antoi vinkkejä ruokakaupassa käyttäytymiseen.

 

Lyhyt referaatti Christer Sundqvist´n esittämistä kuudesta kohdasta, jotka kannattaa ottaa mukaan, kun asioi ruokakaupassa:

 

1.      Kymmenen metrin mittanauha…

 

…on ruokakaupassa asioidessa tarpeellinen, sillä mitään ei kannata laittaa ostoskoriinsa kymmenen metrin etäisyydellä kassoista!

 

Sundqvist totesi aivan oikein, että kassan lähelle on kaikissa kaupoissa ahdettu sellaisia tavaroita, joista kauppa saa parhaan katteen, mutta ne kaikki ovat terveelliselle elämälle haitallisia.

 

Annoin tunnustusta Sundqvistille asiasta ja totesin hänelle, että kymmenen metrin etäisyydellä kassoista sijaitsevat paikat ovat erittäin kalliita tavarantoimittajille, sillä kauppa rokottaa raskaimman jälkeen erilaisilla ”menekinedistämismaksuilla” ja ”paikkavuokrilla” niitä tavarantoimittajia, jotka saavat tuotteensa esille kymmenen metrin etäisyydelle kassoista!

 

2.      Kuulosuojaimet…

 

…ovat Sundqvistin mukaan tärkeä asiakkaan lisävaruste, kun menee ostoksille ruokakauppaan. Niiden avulla välttyy kuulemasta niitä markkinointiviestejä, joita kaupassa jatkuvasti ja joka hetki toistetaan.

 

 

3.      Polvisuojukset…


…ovat välttämätön varuste, jos haluaa ruokakaupassa tehdä onnistuneita ostoksia. 

 

Kaikki humpuukituotteet, epäterveelliset tuotteet ja tuontielintarvikkeet on ruokakaupoissa asetettu niille hyllyille, joista ne on helpoin ottaa ostoskoriin.

 

Terveelliset tuotteet, terveyttä edistävät ja kotimaiset tuotteet on ruokakaupoissa yleensä asetettu joko ylimmille hyllyille asiakkaiden tavoittamattomiin tai alimmille hyllyille siten, että ne löytää ainoastaan konttaamalla.

 

Jotta asiakas löytäisi kaupan hyllyiltä esimerkiksi kotimaisia keksejä tai muita kotimaisia tuotteita, on kontattava hyllyjen välissä – omaan tästä omakohtaista kokemusta.

 

 4.      Suurennuslasi…

 

 

…myös on Christer Sundqvistin mukaan välttämätön varuste, jos haluaa suomalaisessa ruokakaupassa tehdä onnistuneita ostoksia.

 

Suurennuslasin avulla kuluttaja pystyy tarkistamaan tuotteiden raaka-ainesisällön ja siten pohjaamaan ostopäätöksensä todellisuuspohjalle.

 

 

 

 5.      Pyykkipoika…

 

 seniori2



…on sen jälkeen tullut kuluttajalle välttämättömäksi lisävarusteeksi ruokakauppakäynneillä, kun kaupparyhmät ovat kilvan alkaneet rakentaa kauppoihinsa ulkomaisiin taikinoihin perustuvia paistopisteitä.

 

Saksalaisten, baltialaisten ja eksoottisten kaukomaiden leipomoiden valmistamat taikinat kypsennetään suomalaisissa ruokakaupoissa ja siten luodaan valheellinen aistikuva kotileivonnasta.

 

 

6.      Mummo…

 

 

…oli viimeisenä kohtana FT Christer Sundqvist mainitsemissa ruokakauppakäyntien ”lisävarusteissa”!

 

Suomalaisilta on päässyt unohtumaan kunnollisen ruuan valmistaminen kotoisista raaka-aineista ja tähän taitovajeeseen on verraton vaihtoehto mummo, sillä mummot osasivat valmistaa ruokaa itse!

 

Keskustelin asiasta Sundqvistin kanssa hänen esityksensä jälkeen ja kerroin, että minulla vaimoni ajaa oikein mainiosti mummon roolin, sillä ruoka-alan ammattilaisena vaimoni osaa valmistaa herkullisia ruokia raaka-aineista ja meille ei tarvitse ostaa minkäänlaisia eineksiä tai valmisruokia!

 

 

*************

 


seniori3

 

 

FT Christian Sundqvistin esitys oli mukaansatempaava ja hän saikin kuulijoilta suuret suosionosoitukset!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Christer Sundqvist, FT Christian Sundqvist, Seniorimessut 2013, Seniorimessut Tampereella, Seniorimessut Tampere-talossa, Seniorimessut Sorsapuistosalissa,

Keskustan edustaja jätti viisaasti eriävän mielipiteen Tampereen yhdyskuntalautakunnan Tavase -päätökseen 27.8.2013

Sunnuntai 10.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin lausunto koskien Tavase Oy:n Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle jättämään tekopohjavesihankkeen vesilain mukaiseen lupahakemukseen oli suuri pettymys, sillä Tampereen yhdyskuntalautakunta puolusti järjettömän hankkeen jatkamista!

 

Kokoomuksen, SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat puolsivat virkahenkilöiden esitystä, että ”Tavase Oy:lle tulisi myöntää lupa hakemussuunnitelman mukaisesti.”

 

Päätökseen jättivät eriävän mielipiteen Keskustan Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen sekä perussuomalaisten Aarne Raevaara.

 

Olen keskustalaisena ja ”järki-tavaselaisena” ylpeä Keskustan Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen päätökseen jättämästä eriävästä mielipiteestä, joka kuului näin:

 

”Eriävä mielipide

 

Pykälä 275 , Tampereen kaupungin lausunto koskien Tavase Oy:n Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle jättämän tekopohjavesihankkeen vesilain mukaisesta lupahakemusta.

 

Mielestäni Tampereen kaupungin ei pidä antaa luvan myöntämistä puoltavaa lausuntoa. Useat osakaskunnat ovat jo irtautuneet tekopohjavesihankkeesta ja hanketta vastustetaan voimakkaasti sen sijoittumisalueella. Hankkeen jatkamiselle ei siten ole enää edellytyksiä ja pitkittämisen kustannukset jäävät pelkästään Tampereen maksettaviksi. Tampereen tulee ryhtyä välittömiin toimiin tekopohjavesihankkeen lopettamiseksi ja Tavase Oy:n alas ajamiseksi.

 

Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen

yhdyskuntalautakunnan jäsen”

 

*************

 

Yhdyskuntalautakunnan enemmistön päättämässä lausunnossa todetaan lopuksi näin:

 

”Tampereen kaupunki tulee päättämään hankkeen jatkamisen edellytyksistä lupaprosessin jälkeen.”

 

Tarkoittaako lausunnon viimeinen lause yhdyskuntalautakunnan enemmistön olettavan, että lupa Tavase Oy:n mielettömälle suunnitelmalle myönnetään?

 

Uskallan olla eri mieltä!

 

***********

 

Olen vahvasti sitä mieltä, että Tavase Oy:lle ei näillä tosiasioilla tulla myöntämään toteuttamislupaa.

 

Jos Tavase Oy haluaa jatkaa turhaa hankettaan, on sen laadittava uusi YVA ja se maksaisi suuruusluokkaa 1,5 M€! Kun sen lisäksi Tavasen ”hyvät” konsultit tulisivat rokottamaan konkurssikypsää yhtiötä rankemman mukaan, on tamperelaisten varauduttava ainakin 2 miljoonan euron lisäsatsaukseen hankkeessa!


Ovatko kokoomus, sen vasallipuolue RKP, SDP, vasemmistoliitto ja vihreät valmiit satsaamaan Tavaseen nykyisen 8 miljoonan euron lisäksi vielä 2 miljoonaa sekä sen jälkeen toteamaan, että eipä saatukaan rakentamislupaa?

 

Ihmettelen, jos kokoomuksella, RKP:llä, SDP:llä, vasemmistoliitolla ja vihreillä on varaa pönkittää mieletöntä Tavase-hanketta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Oy, Tavase Oy:n lupahakemus, Tampereen yhdyskuntalautakunta, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Aarne Raevaara, eriävä mielipide, mieletön hanke,

Kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämä Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta oli täyttä asiaa

Lauantai 9.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Eduskunta käsitteli torstaina 7. marraskuuta täysistunnossaan Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa – asian otsikkona oli;

 

”Kestävällä kasvulla hyvinvointia”.

Tulevaisuusselontekoa edeltänyt kyselytunti oli melkoista farssia, kun pääministeri Jyrki Katainen varsin epäuskottavasti yritti perustella kaveriltaan Pekka Himaselta miljoonalla eurolla hankittua tilkkutäkkiä.

 

Haluan tässä jutussani tuoda sanasta sanaan julki Keskustan ryhmäpuheenvuoron, jonka kyselytunnin jälkeen tulevaisuusselonteosta käydyssä käsittelyssä käytti tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

Sain sähköpostiini toki Mikon puheluonnoksen, mutta siinä oli maininta ”muutosvarauksin”. Tässä on eduskunnan pöytäkirjoista kopioitu se puheenvuoro, jonka kansanedustaja Mikko Alatalo ”livenä” käytti:

 

 

 

************

 

Arvoisa puhemies!

 

mikko1


Kataisen hallitus antaa eduskunnalle tulevaisuusselonteon, jonka nimi on "Kestävällä kasvulla hyvinvointia", siis hallitus, joka ei ole saanut aikaan kasvua eikä hyvinvointia. Sopivampi nimi olisi "Himoleikkaamisella pahoinvointia". Suomi on ajautunut talous- ja työttömyyskriisiin samalla, kun hyvinvointipalveluja on ajettu alas.

Suomeen on saatava työtä ja kasvua, kuten ministerikin totesi itse. Suomea on uudistettava. Vain näin voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Jos suunta ei muutu, edessä on lisää leikkauksia ja pahoinvointia. Politiikalla on vaikutettava yhteiskuntaan ja parannettava ihmisten arkea. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Keskustan ratkaisuja ovat kasvurahasto ja siirtyminen biotalouteen. Tarvitaan myös välittömiä toimia. Keskusta on esittänyt esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatukea sekä 5 prosentin yrittäjätulovähennystä työllistäville pienyrittäjille.


Arvoisa puhemies!


mikko2


Meidän on saatava koko Suomen voimavarat käyttöön. Maakuntakaavoilla on ratkaiseva merkitys siinä, haluammeko keskitetyn vai hajautetumman Suomen. Keskustan mielestä kaiken keskittäminen ei ole vastaus tulevaisuuteen. Tarvitsemme elinvoimaiset maakunnat ja maaseudun.

Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme. Cleantech, joka tässä mainittiinkin, ja arktinen osaaminen ovat viennin näkökulmasta mahdollisuuksia teollisuudelle. On harkittava yhteistyön tiivistämistä rikkaan Norjan kanssa pohjoisilla alueilla. Siinä missä keskustajohtoiset hallitukset lisäsivät teollisuuden t&k-rahoja, nyt hallitus leikkaa. Suomen on panostettava osaamiseen. Esittämämme mittava kasvurahasto loisi rahoitusta muun muassa biotaloutta kehittäville kasvuyrityksille. Luonnonvarojen korkeassa jalostamisessa on mahdollisuuksia esimerkiksi kehittämällä uusia tuotteita puuraaka-aineesta.


Arvoisa puhemies!


mikko3


Tulevaisuudessakin ihmisten, tavaroiden ja raaka-aineiden on voitava liikkua koko Suomessa. Valtion infra Oy on keskustan ratkaisu. Se vastaisi liikenneväylien rakentamisesta, sähköverkkojen omistamisesta ja bioenergian terminaaliverkoston perustamisesta. Kyse on myös huoltovarmuudestamme. On myös huolehdittava, että syrjäisilläkin seuduilla puhelimet kuuluvat, laajakaista toimii ja pienetkin tiet ovat kunnossa tulevaisuudessa ennen kuin maalaillaan suuria taivaanrannan maalauksia.

Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää monipuolisuutta. Venäjä on meille suuri mahdollisuus. Pietarilaiset syövät jo nyt suomalaista leipää. Meidän pitää myös ymmärtää, mitä naapurissa tapahtuu.

Suomalainen työ haastetaan maailmalla joka päivä. Palvelujen sähköistyminen vie työpaikkoja. Lisääntyvä verkkokauppa voi silti olla myös mahdollisuus hajautetussa yhteiskunnassa. Robotit eivät vähennä työtä sinänsä. Ne muuttavat sen mielekkääksi ja vapauttavat ihmiset tekemään motivoivampaa, luovaa tekemistä.

On silti olemassa töitä, joissa ihmisen läsnäolo on välttämätön: lasten, sairaiden ja vanhusten hoidossa. Nyt kuntapalveluista on leikattu niin, että kunnat joutuvat lomauttamaan jopa lastensuojelun työntekijöitä. Kunta- ja sote-uudistuksen hallitus on ajanut umpikujaan. Tällaisena aikana oikeudenmukaisuuden vaatimus korostuu. Poliittisten päättäjien on huolehdittava niistä, joilla ei ole suurta rahaa tai etujärjestöjen voimaa takanaan.

Sinipunan 90-luvun leikkauslistojen jälkiä korjataan vieläkin lasten ja nuorten pahoinvoinnissa ja ihmisten syrjäytymisessä. Nyt tämä sinipuna toistaa samat virheet. Kunta- ja sote-uudistuksen jälkiä voidaan ehkä korjata vielä vuonna 2030, ellei meno muutu. Keskusta on esittänyt ratkaisun siihen, miten sote-palvelut tulevaisuudessa hoidetaan kotikunta-maakunta-mallilla.


Arvoisa puhemies!


mikko4


Viime kädessä kyse on arvoista. On huolestuttavaa, että itsekkyys ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet, tulo- ja hyvinvointierot kasvaneet ja ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan syventyneet. Suomi tarvitsee uudistavaa ilmapiiriä ja tekemisen asennetta. Terveiltä ja työkykyisiltä on voitava odottaa ahkeruutta ja työpanosta itsensä ja lähimpien hyväksi. Työnteon ja yrittämisen on oltava kannattavaa. Meidän on luotettava ihmisiin ja omaan vastuuseen erilaisten rajoitusten sijasta, joita me kyllä täällä osaamme tehdä. Suomen on oltava paras maa maailmassa lapsille ja nuorille.

Suomi on selontekoja pullollaan. Tänään julkaistiin Himasen selvitys, jonka piti olla osa tätä selontekoa. Ihmettelemme, missä ovat ne viisi jättiläistä, ne eivät tässä valtioneuvoston selonteossa näy. Vai ovatko ne nyt kääpiöitä tilanteessa, jossa tarvitaan päätöksiä kasvun, työllisyyden, palvelujen ja oikeudenmukaisuuden, siis paremman Suomen puolesta?

********

Haluan alleviivata ja toistaa Alatalon ryhmäpuheenvuoresta tämän pätkän:

 

”Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.

Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme.”

 

************  


Mikko Alatalon ryhmäpuheenvuoro kannattaa lukea tarkasti, sillä siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka kansalaisia todella kiinnostavat!


Alatalon puheenvuorossa painotetaan niitä arvoja, jotka ovat keskustalaiselle ajatusmaailmalle keskeisimpiä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselvityksestä, Pekka Himanen, Pekka Himasen floppi, Jyrki Kataisen kaveri Pekka Himanen, Himasen selvitys maksoi miljoona euroa, kansanedustaja Mikko Alatalo,

"Pelkoa, inhoa ja toivonkipinöitä"

Torstai 7.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Otsikko on suora lainaus eilen ilmestyneestä Ylöjärven Uutisten jutusta, jossa toimittaja Petri Karvinen selostaa Viljakkalan kirjastossa Ylöjärven kaupungin 30.10.2013 suurella kiireellä järjestämää keskustelutilaisuutta, jossa kerrottiin Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta.

 

 

ylojarvi1

 

 

Ylöjärven Uutiset oli panostanut tilaisuuden selostamiseen, sillä lehden 6-palstaiselta sivulta oli viisi palstaa varattu tunteita kuumentaneen keskustelutilaisuuden selostamiseen.

 

 

 

ylojarvi2

 

 

 

Samaisen tilaisuuden selostamisessa vielä suuremman uutisen oli tehnyt Hämeenkyrön Sanomat, joka oli 5.11.2013 ilmestyneessä lehdessään varannut 7-palstaisesta sivustaan kaikki palstat selostaakseen suuren fiaskon asteelle kehittynyttä suunnitelmaa.


**********

  Lehtijutuista huomasin, että molemmat lehdet olivat noteerannet, kun opastin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahtea oikean asenteen puuttumisesta.


Ei ole oikein, että kaupungin johtava virkahenkilö tulee asukkaiden keskuuteen sillä asenteella, jolla Anne Santalahti sen Viljakkalassa teki!

Jos se asenne on tuonut "tuloksia" Turussa, se ei vetele Viljakkalassa!


***********

 

Nostan hattua molemmille lehdille, sillä niiden ansiosta Ylöjärven kaupungin salainen valmisteluprosessi on nyt ainakin kaikkien ylöjärviläisten, viljakkalalaisten sekä hämeenkyröläisten tiedossa.

 

Vaatii härkämäistä asennetta ja asukasdemokratian härskiä polkemista suohon, jos Ylöjärven kaupungin virkamiehet ja monet luottamushenkilöt vakuuttavat esimerkiksi näin:

 

(Ote Asukaslautakunnan tehtävistä)

 

”Toimielimen tavoitteena on edistää kuntalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia kaupungin hallintoon, päätöksentekoon sekä palveluiden kehittämiseen. Toimielin kehittää kuntalaisdemokratian toimivuutta.

 

Tavoitteiden saavuttamiseksi kuntalaisille, yhdistyksille ja yrityksille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia osallistua asioiden valmisteluun. Kuntalaisten ja kaupungin toimielimien sekä työntekijöiden välille tarjotaan monikanavaisia osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksia.”

 

Voiko tuon raskaampaa sanahelinää ja tosiasioiden vääristelyä olla?

 

**********


Ylöjärven kaupungin suunnitelmat siihen vuonna 2007 liittyneen Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi ovat todellinen esimerkki kuntaliitoksen vaikutuksista liittyneen kunnan palvelujen karsimiseen.

 

Varoitan kaikkia kuntaliitosta suunnittelevia kuntia niistä sudenkuopista, joihin olette asukkaitanne ajamassa! Viljakkalan kokemukset ovat olleet karvas pala asukkaille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan terveyspalvelut, terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti, Anne Santalahti, Ylöjärvi, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen, Hämeenkyrön Sanomat, Ylöjärven Uutiset,

Viljakkala-neuvostolta jämäkkä kannanotto Viljakkalan terveyspalvelujen puolesta!

Keskiviikko 6.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1. tammikuuta 2007.

 

Viljakkala on kuntaliitoksen jälkeen ollut ”kivi kengässä” Ylöjärven virkahenkilöille ja he ovat monin eri tavoin pyrkineet heikentämään viljakkalalaisten elämää.

 

**********

 

Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti 11.4.2012, että kaupunkiin perustetaan Asukaslautakunta.

 

Asukaslautakunnan tehtävänä on;

”edistää kuntalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia kaupungin hallintoon, päätöksentekoon sekä palveluiden kehittämiseen. Toimielin kehittää kuntalaisdemokratian toimivuutta.

Tavoitteiden saavuttamiseksi kuntalaisille, yhdistyksille ja yrityksille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia osallistua asioiden valmisteluun. Kuntalaisten ja kaupungin toimielimien sekä työntekijöiden välille tarjotaan monikanavaisia osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksia.”

 

Ylöjärven kaupungin nettisivuilla todetaan edelleen näin: 

”Asukaslautakunnan alaisia neuvostoja ovat Kuru-neuvosto, Viljakkala-neuvosto, lapsi- ja nuorisoneuvosto, mielenterveysneuvosto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto. Neuvostojen tehtävänä on mm. seurata edustamansa kuntalaisryhmän saamia palveluja. Asukaslautakunta valitsee neuvostojen jäsenet toimikaudekseen pääosin eri järjestöjen esitysten perusteella.”

 

***********

 

Olen Viljakkala-neuvoston jäsen ja minut on valittu sen varapuheenjohtajaksi 2013 – 2014.

 

Viljakkalan asukkaat ovat huolestuneita niistä suunnitelmista, joita Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt ovat laatineet Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi.

 

Laadimme kokouksessamme 30.10.2013 selkeäsanaisen kannanoton Ylöjärven kaupungin virkahenkilöiden suunnitelmille.

 

Kannanottomme julkaistiin eilen Ylöjärven kaupungin nettisivuilla, joten nyt se on julkinen.

 

Kannanottomme kuuluu näin:

 

 

************

 

 

 

                                                                 Liite nro 1/Viljakkala-neuvosto 30.10.2013 § 17

 

 

Viljakkala-neuvoston kannanotto

 

Viljakkalan terveyspalvelujen muutossuunnitelmat on tehty puutteellisin perustiedoin. Viljakkala-neuvosto vaatii, että Viljakkalan terveysasemasuunnitelmat täytyy siirtää, kunnes on kartoitettu tietoa eri kuntien asukkaiden halusta valita terveyskeskuksensa sekä tietoa nykyisen henkilökunnan todellisesta työmäärästä ja työnkuvien yhdistämisen mahdollisista vaikutuksista.

 

Ylöjärven kaupunki on kuntaliitosvaiheessa omilla toimenpiteillään aiheuttanut Viljakkalan terveyspalveluja käyttävän alueen kutistumisen, määrätessään Karhen ja Nisunperän asukkaat Ylöjärven pääterveysaseman asiakkaiksi omalääkäri-aluejaossa. Menettely heikensi Viljakkalan terveyspalvelujen järjestämistä ja vaikutti olennaisesti asiakaskäyntimääriin ja joiden vähyyteen suhteessa pääterveysaseman omalääkäreihin nyt vedotaan.

 

Terveydenhuoltolain 47 §:n (30.12.2010/1326) "Kiireettömän hoidon hoitopaikan valinta" mukaan kuntalainen voi itse valita, mistä kuntansa terveyskeskuksen terveysasemalta hän saa tarkoitetut terveydenhuollon palvelut. Näin alueiden asukkaat olisivat voineet 1.1.2012 alkaen siirtyä Viljakkalan terveyspalveluiden asiakkaiksi. Tiedottaminen lain voimaantulosta ja vaihdon mahdollisuudesta on ollut puutteellista, koska se ei ole tavoittanut em. kylien asukkaita laajamittaisesti. Ylöjärven kaupungin täytyy välittömästi tiedottaa ainakin Karhen ja Nisun asukkaille, että heillä on mahdollisuus vaihtaa terveysasemaansa.

 

Jos muutos lähipalvelupisteeksi tapahtuu, ei Viljakkalassa tarvitse olla hammaslääkäriä eikä lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Kouluterveys hoidetaan sekä hammashuollon, että koululääkärin toimesta. Elokaaressa asuvia vanhuksia käydään hoitamassa tarpeen mukaan. Ja silloin kun näitä em. pakollisia (ja lain vaatimia) lääkärikäyntejä tehdään, ovat päivät työntäyteisiä. Akuuttivastaanottoa ei olisi siten lainkaan ja ennalta sovittuja kiireettömiä vastaanottoja tuskin järjestyy, ellei siitä tehdä päätöstä, jossa näkyy näiden mahdollisuuksien määrä vakituisesti.

 

Viljakkalan terveysaseman muuttaminen lähipalvelupisteeksi vaikuttaa myös ylikunnallisesti, sillä muutos merkitsee Viljakkalan toimipisteen statuksen muuttamista sellaiseksi, että esim. Itä-Ikaalisten ja Hämeenkyrön Lavajärven asukkaiden terveyspalvelut eivät ole Viljakkalassa mahdollisia. Laajennettu kiireettömän hoitopaikan valinta tulee voimaan 1.1.2014, jolloin valinnanvapaus laajenee koskemaan koko maan terveyskeskuksia ja erikoissairaanhoidon yksiköitä. Valinta käsittää terveysaseman palvelut kokonaisuutena sisältäen mm. terveysneuvonnan ja terveystarkastukset, seulonnat, sairaanhoidon, suunterveydenhuollon, lääkinnällisen kuntoutuksen ja neuvolapalvelut. Valinta ei koske kouluterveydenhuoltoa, opiskelijaterveydenhuoltoa eikä pitkäaikaista laitoshoitoa. Terveysasemaa voi vaihtaa enintään kerran vuodessa.

 

Tiedottaminen lakimuutoksesta on jo ennakkoon tärkeää, jotta terveyspalvelujen käyttäjät tietävät mihin sitoutuvat hoitopaikan valinnallaan tai valitsematta jättämisellään. Myös mahdollista kuntarajojen ylittämistä terveyspalvelujen perässä molempiin suuntiin (tulevat asiakkaat ja lähtevät asiakkaat) on syytä kartoittaa ja arvioida varsinkin kustannusnäkökulmasta ennen lopullista päätöksentekoa. Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahden mukaan noin viidensadan asiakkaan lisäys Viljakkalan terveysasemalle jo asettaisi suunnitelmat uuteen valoon ja mahdollistaisi lääkärin työskentelyn jatkossakin Viljakkalassa.

 

Terveysaseman henkilöstön informoinnista on välittömästi huolehdittava ja heitä on kuultava ennen työnkuviin puuttumista.

 

Viljakkalan terveysaseman statuksen säilymisestä tai muuttumisesta huolimatta aiotaan Ylöjärven kaupungissa keskittää neuvolapalveluja.  Viljakkala-neuvosto vaatii, että äitiys- ja lastenneuvolapalveluja ei eroteta eri toimipisteisiin ja ne on säilytettävä edelleen Viljakkalassa.

 

Viljakkala-neuvosto ehdottaa, että asukaslautakunta järjestää Viljakkalan asukkaille keskustelutilaisuuden ennen 18.11.2013 pidettävää kaupunginhallituksen kokousta. Uusi keskustelutilaisuus on tarpeellinen, jotta lähidemokratialle annetaan todellinen mahdollisuus toteutua asian käsittelyssä.

 

************

 

Taidatkos asiaa tämän selkeämmin ilmaista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärvi, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, suunnitelma Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi, Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Tiina Isosaari, Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja Esko Erkkilä,

Ennen lapset olivat kulutustavaraa, nyt sitä ovat vanhukset

Maanantai 4.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Toimittaja Jarmo Laitanevan vieraana oli eilen Yle Puheen ”Puheen Aamussa” Lastenklinikan vastasyntyneiden lasten teho-osaston ylilääkäri, professori Sture Andersson.

 

Ohjelman otsikkona oli ”Hauraan elämän pelastajat”.

 

Satuin kuuntelemaan osan ohjelmasta autoradiosta ja tietokoneen äärelle päästyäni tutkin, että löytyisikö ohjelma jälkikuuntelua varten netistä.

 

Löytyihän se, kuuntelin haastattelun uudestaan ja pidin kuulemastani.

 

Tässä linkki n. puolituntiseen keskusteluun:

 

http://yle.fi/puhe/ohjelmat/puheen_aamu/hauraan_elaman_pelastajat_8227.html

 

En tiedä, että kuinka kauan ohjelma on netistä kuunneltavissa, mutta kannattaa yrittää!

 

Professori Andersson otti esille useita tärkeitä näkökohtia ja tässä niistä ranskalaisin viivoin pari:

 

  • lasten tehohoito ei voi olla yksityisen sektorin hoidossa, vaan sen pitää olla julkisen vallan vastuulla
  • työtä Lastenklinikalla tehdään työn takia, ei taloudellisten kannustinten vuoksi

 

Erityisen puhutteleva oli professorin maininta siitä, että ennen vanhaan lapset olivat kulutustavaraa!

 

Professori tarkoitti, että ennen lapsia oli perheissä paljon ja oli suorastaan tavanomaista, että lapsikuolleisuus oli korkea.

 

Sture Andersson antoi vankan tunnustuksen sille työlle, jonka Arvo Ylppö teki lasten hyväksi.

 

En muista, että sanoiko professori Andersson lasten ”kulutustavarana” olemisen jälkeen, että nyt vanhukset ovat yhteiskunnan kulutusosia, mutta sitä koin professorin tarkoittaneen.

 

Juuri tämän vuoksi juttuni otsikko on tuo, joka tuolla ylhäällä lukee!

 

 

 

**********

 

Liitän tähän kopiona Ylen nettisivuilla olleen Jarmo Laitanevan ja Sture Anderssonin keskustelua pohjustaneen jutun:

 

”Suomalainen keskosten hoito on maailman huipputasoa. Tämä jää usein keskustelussa uuden lastensairaalan rahoituksen ja korjaamisen jalkoihin. Lastenklinikalla kovin pienetkin keskosetkin saavat hyvät lähtökohdat terveeseen elämään ja kehittymiseen.

Hätätapauksissa kyse on äidin ja lapsen terveydestä, joten he ovat myös hoidon keskiössä. Lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osaston ylilääkäri, professori Sture Anderssonin mukaan isätkin ovat tänä päivänä yhä enenevässä määrin mukana vauvan syntymässä ja hoidossa myös teho-osastolla.

Keskosta pidetään usein niin sanotussa kenguruhoidossa, jossa lapsi saa levätä äidin ja isän rinnalla.”

*************

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle Puhe, Puheen Aamu, Hauraan elämän pelastajat, Sture Andersson, professori Sture Andersson, ylilääkäri Sture Andersson, Lastenklinikka, Jarmo Laitaneva,

Viikon verran kestävät jokiristeilyt Reinillä ovat eräs tapa tutustua Saksan ja sen naapurimaiden jokilaaksoihin

Sunnuntai 3.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Totean heti juttuni aluksi, että en omaa kokemusta muutaman päivän kestävistä jokiristeilyistä esim. Saksan joilla, mutta pääsimme taannoisella Saksan-matkallamme läheltä seuraamaan niitä puitteita, jotka ovat ”arkipäivää” esim. Rein- tai Mosel-jokien jokiristeilyillä.

 

 

rex1

 

 

Tässä laiturilta kuvattuna yleisnäkymä jokiristelyaluksesta.

Kuva on otettu Koblenz´ssa Mosel-joen puolella, mutta lähellä paikkaa, jossa Mosel yhtyy Rein-jokeen.

 

 

rex2

 

 

Tässä puolestaan Trier´ssä otettu kuva Swiss Gloria -risteilyaluksesta, joka oli saapunut kaupunkiin Mosel-jokea pitkin.

 

 

rex3

 

 

Saksassa jokialuksilla – niin henkilöliikenteen risteilyaluksilla kuin tavaraliikenteen aluksillakin – on yleinen tapa, että laivan henkilökunnan muutama auto on nostureilla nostettu laivojen takakannelle.

Kun laiva pysähtyy satamaan, on helppo nostaa auto laiturille ja ajella sillä asioita hoitamassa ”laiturikaupungissa”.

 

 

rex4

 

 

Kävelimme Koblenz´ssa laiturilla ja otin muutaman kuvan tästä sveitsiläisaluksesta.

En mielestäni syyllistynyt tirkistelyyn, sillä näköalat aluksen sisätiloihin olivat kenen tahansa töllisteltävinä.

 

 

rex5

 

 

Yläkerroksella oli tällä aluksella oleskelutilat ja sitä alemmalla kerroksella juhlasali.

 

 

rex6

 

 

Juhlasalissa kattaukset olivat valmiina useamman ruokalajin illallista varten.

 

 

rex7

 

 

Kun risteilymatkan kesto on viikon verran, on luonnollista, että pyykkitupa kuuluu risteilylaivan varustukseen.

 

 

Seuraavat kuvat on kuvattu Koblenz´ssa Ehrensbreitsteinin linnakkeelta ja kuvauskohteena on risteilylaivaliikenne Mosel-joella ja Reinillä:

 

 

rex8

 

 

Rex Rheni-niminen risteilyalus on kääntymässä Mosel-joella ja jättämässä Koblenz´n kaupungin taakseen.

Etualalla vasemmalla näkyy hieman osaa keisari Wilhelm I:n muistopatsaasta, joka sijaitsee Deutsches Eck´llä.

 

 

rex9

 

 

Laiva on saatu käännettyä myötävirtaan ja nyt keula kohisten kohti Reiniä!

 

 

rex10

 

 

Risteilylaiva Rex Rheni ohittaa Deutsches Eck:n ja pääsee Reinille. 

Huomaa väriero Mosel- ja Rein-jokien vedessä!

 

 

 

rex11

 

 

Rex Rheni jättää Koblenz´n ja suuntaa kohti Amsterdamia.

 


 

rex12

 

 

Tässä äskeisen kuvan tilanne hieman laajemmassa kuvakulmassa!


Muuten: Tämä ja edellinen kuva on otettu täsmälleen samasta paikasta ja kuvien ottamisella on aikaeroa vajaat parisenkymmentä sekuntia eli se kertoo halvahkon kamerani zoomauskyvystä!

 

 

 

************

 

Tutkailin netistä Kristina Cruises -varustamon risteilyhintoja ja totesin, että esim. ensi pääsiäisenä viikon risteily Zürich & Basel – Strasbourg – Mannheim & Heidelberg – Rüdesheim – Koblenz – Köln – Düsseldorf  – Amsterdam maksaa hyttiluokasta riippuen 2.000 – 2.500 euroa kahden hengen hyteissä.

 

Hintoihin sisältyy täyshoito laivalla sekä edestakaiset lentoliput.

 

 

Siitä vaan risteilemään Reinille!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koblenz, Rein, Rhein, Mosel, Deutsches Eck, Saksan kulma, keisari Wilhelm I, Wilhelm I, Ehrenbreitsteinin linnoitus, Rex Rheni, Kristina Cruises, Trier, Swiss Gloria,

"Ei järki mitään maksaisi, jos sitä kaikilla olisi"

Perjantai 1.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain olla mukana Ylöjärven kaupungin järjestämässä keskustelutilaisuudessa Viljakkalan kirjastossa keskiviikkona 30.10.2013. Tilaisuudessa käsiteltiin Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa.

 

 

 

viljakkala1

 

Otsikossa esiintyvän viisauden kertoi puheenvuorossaan yli 80 henkilön suuruisen läsnäolijajoukon kuullen naapurini Seppo Hyypöläinen.

 

 

 

Tilaisuudessa selvisi virallisesti, että Ylöjärven kaupungin virkamiesjohto suunnittelee Viljakkalan terveysaseman muuttamista lähipalvelupisteeksi.

 

Muutos merkitsisi käytännössä Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa.

 

 

***********

 

 

Ylöjärven kaupungin toiminta asukastilaisuuden järjestämisessä oli kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien irvikuva, sillä kaupungin johtoryhmä teki päätöksen tilaisuuden järjestämisestä maanantaina 28.10.203 ja ilmoitus keskustelutilaisuudesta ilmestyi kaupungin nettisivuille tiistaina 29.10.2013.


Päätös tilaisuudesta tehtiin siis kaksi päivää ennen tilaisuutta ja siitä kerrottiin kuntalaisille edellispäivänä!


Ylöjärven asukkailla pitää olla käytössään internet, sillä tiedote keskustelutilaisuudesta julkaistiin ainoastaan kaupungin nettisivuilla!

 

Nettisivuilla ollut tiedote kuului näin:

 

 

Keskustelutilaisuus Viljakkalan terveyspalveluiden tulevaisuudesta 30.10. klo 17

29.10.2013

Ylöjärven kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden Viljakkalan terveyspalveluista keskiviikkona 30.10.2013 kello 17 Viljakkalan kirjastossa (Aittatie 2).

 

Keskustelutilaisuudessa alustaa ja kysymyksiin vastaa Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti.

 

Keskustelutilaisuus liittyy kaupungin ensi vuoden talousarvion valmisteluun ja sen yhteydessä esille nousseisiin mahdollisiin toimipistemuutoksiin terveyspalveluissa.

 

Vaikean taloustilanteen takia talousarviota valmisteltaessa on mietitty säästökohteita sekä rakenteellisia muutoksia kaupungin palveluissa.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys valmistuu kaupunginhallituksen kokoukseen 4.11. Kaupunginhallitus käsittelee talousarviota vielä 18.11., jolloin se tekee ehdotuksensa kaupunginvaltuustolle. Valtuusto päättää vuoden 2014 talousarviosta kokouksessaan 12.12.2013.

 

Keskustelutilaisuus päättyy noin kello 18, jolloin alkaa Viljakkala-neuvoston normaali kokous.

 

Keskustelutilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa!

 

 

***********

 

Kuntalaisia aliarvioivasta kutsumisesta huolimatta Viljakkalan kirjaston sokkeloisiin tiloihin ahtautui yli 80 asukasta kuulemaan ensimmäistä kertaa kaupungin suunnitelmista.

 

 

viljakkala2

 

 

Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti paukutteli tilaisuuden aluksi laatimansa lukuja ja taas lukuja sisältäneen puheenvuoron, jossa hän yleisön mielestä huonolla menestyksellä yritti puolustella niitä toimenpiteitä, joita Ylöjärvellä tällä kerralla on suunniteltu viljakkalalaisten elämän vaikeuttamiseksi.

 

 

Viljakkalalaiset, ylöjärviläiset ja ikaalislaiset käyttivät monia kummastelevia puheenvuoroja, joissa Ylöjärven virkahenkilöiden suunnitelmat lytättiin perusteellisesti.

 

 

viljakkala3

 

 

Ylöjärven vanhusneuvoston varapuheenjohtaja Urho Riihikoski käytti useitakin ansiokkaita puheenvuoroja, joissa hän keskittyi siihen, että Ylöjärvellä ei ole laadittu luottamushenkilöiden hyväksymää strategiaa palveluiden kehittämiseksi.

 

Riihikoski kiinnitti erityistä huomiota siihen vanhusneuvoston kuulemisen laiminlyöntiin, johon Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt ovat syyllistyneet, kun he nyt suunnittelevat Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa.

 

Terveys- ja sosiaalijohtaja Santala osoitti vajavaisen laintuntemuksensa, kun käytti vanhuspalvelulaista termiä ”vanhuslaki”.

 

Eduskunnan säätämä ja 1.7.2013 voimaantullut vanhuspalvelulaki toteaa yksiselitteisesti, että esim. Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa koskevan laatuiset suunnitelmat pitää jo valmisteluvaiheessa antaa vanhusneuvoston käsiteltäviksi. Näin Ylöjärvellä ei ole tehty ja se kummastuttaa, että Anne Santalahti pullikoi vielä tilaisuudessakin tätä säädöstä vastaan.

 

Nostan hattua Urho Riihikosken aloitteellisuudelle, sillä hän on rekisteröinyt www.vanhusneuvosto.fi –nettiosoitteen ja on koonnut sinne paljon tärkeää tietoa vanhuspalvelulaista. Suosittelen tutustumaan!

 

viljakkala4

 

 

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen sekä synnyinkotini naapuri Mauri Heiska käytti tilaisuudessa ainakin kaksi hyvää puheenvuoroa. 

Heiska totesi, että kaupunginhallituksessa Keskusta ja Perussuomalaiset ovat Viljakkalan terveyspalvelujen säilyttämisen kannalla, mutta muiden puolueiden suhtautumisesta ei ole tietoa.

 

 

Esko Alasorvari näki asiat laajasti. Hän osasi yhdistää sen, että Viljakkalasta puuttuu kauppa ja kun nyt ajetaan alas myös terveyspalvelut, niin Viljakkalan ongelmat syvenevät. Kuka sellaiselle paikkakunnalle tulisi kauppiaaksi, jolta terveyspalvelutkin on viety pois!

 

Itä-ikaalislaisten murheena oli, että jos Viljakkalasta poistuu terveysasema ja tilalle tulee lähipalvelupiste, niin he eivät voi asioida Viljakkalassa terveyspalveluja saaden. Lähipalvelupiste kun ei voi tarjota terveyspalveluja ylikunnallisesti.

 

Käytin puheenvuoron, jossa kummeksuin terveys- ja sosiaalijohtajan asennetta kuntalaisten keskustelutilaisuudessa. Opastin, että häneltä kaivattaisiin vastaanottavaista ja kuntalaisia kuuntelevaa sekä arvostavaa asennetta – ei oman suunnitelmansa kiihkeää puolustamista.

 

Oikea asenne olisi ollut:

”Tervetuloa hyvät ehdotukset!”

 

Ehkä onnistuin puheenvuorossani, sillä se sai suosionosoitukset. En toki ollut ainoa puheenvuoron käyttäjä, joka sai suosionosoitukset, sillä kaikki kaupungin toimia arvostelleet ne ansaitsivat ja myös saivat.

 

 

 

Viljakkalassa järjestetty keskustelutilaisuus olisi ollut todellinen oppitunti niille, jotka puolustavat kuntaliitoksia – olisivat nähneet, että miten ennen niin elinvoimainen kunta ja kuntakeskus voidaan kuntaliitoksen tuloksena tuhota ja ajaa alas.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan terveyspalveluiden alasajo, Viljakkalan terveysasema, Seppo Hyypöläinen, Anne Santalahti, Urho Riihikoski, Mauri Heiska, www.vanhusneuvosto.fi, terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti, Viljakkalan kirjasto,

Keskustelutilaisuus Viljakkalan terveyspalveluiden tulevaisuudesta tänään eli 30.10. klo 17

Keskiviikko 30.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston jäsenenä ja sen varapuheenjohtajana sain eilen sähköpostiini ilmoituksen, että Ylöjärven kaupungin johtoryhmä oli maanantaina 28.10.2013 päättänyt järjestää yleisötilaisuuden Viljakkalan terveyspalveluiden uudelleen järjestämishankkeista keskiviikkona 30.10.2013 klo 17.00.

Ylöjärven kaupungin johtoryhmän päätös merkitsee, että samalle hetkelle päätettyä Viljakkala-neuvoston kokousta pitää siirtää ainakin tunnilla eteenpäin.

Ylöjärven kaupungin johtoryhmän laatima ilmoitus on eilen eli päivää ennen yleisötilaisuutta laitettu esille Ylöjärven kaupungin nettisivuille.

Tiedote kuuluu näin (sen otsikko on tämän juttuni otsikkona):

***********

Ylöjärven kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden Viljakkalan terveyspalveluista keskiviikkona 30.10.2013 kello 17 Viljakkalan kirjastossa (Aittatie 2).

Keskustelutilaisuudessa alustaa ja kysymyksiin vastaa Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti.

Keskustelutilaisuus liittyy kaupungin ensi vuoden talousarvion valmisteluun ja sen yhteydessä esillä nousseisiin mahdollisiin toimipistemuutoksiin terveyspalveluissa.

Vaikean taloustilanteen takia talousarviota valmisteltaessa on mietitty säästökohteita sekä rakenteellisia muutoksia kaupungin palveluissa.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys valmistuu kaupunginhallituksen kokoukseen 4.11. Kaupunginhallitus käsittelee talousarviota vielä 18.11., jolloin se tekee ehdotuksensa kaupunginvaltuustolle. Valtuusto päättää vuoden 2014 talousarviosta kokouksessaan 12.12.2013.

Keskustelutilaisuus päättyy noin kello 18, jolloin alkaa Viljakkala-neuvoston normaali kokous.

Keskustelutilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa!

 

Tiina Helminen
Tiedotustoimittaja
Ylöjärven kaupunki
Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 050 437 1247
tiina.helminen@ylojarvi.fi

www.ylojarvi.fi

************

 

Jokainen voi itse päätellä, että miten hyvin Ylöjärven kaupungin johtoryhmän päätös sopii hyvän hallintotavan, avoimen päätöksenteon sekä asukasmielipiteen kuulemisen  periaatteisiin.

 

Toivon myöhäisestä kutsumisesta huolimatta vilkasta osanottoa tilaisuuteen.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan terveyspalvelut, terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti, Anne Santalahti, Ylöjärvi, Viljakkalan kuntaliitos Ylöjärveen,

Nyt muutkin heräsivät!

Sunnuntai 27.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen näillä palstoilla jo pidemmän aikaa peräänkuuluttanut, että Tampereen kaupungin yrityshankintapolitiikka ”on syvältä”.

 

Samaa on toitottanut myös Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry, mutta kuuroille korville.

 

Toivottavasti asiaan nyt vihdoin kiinnitetään huomiota, kun Aamulehti otti asian näyttävästi etusivun uutisekseen.

 

 

nordgeard

 

 

Perjantain eli 25.10.2013 Aamulehti repäisi etusivullaan uutisen, jonka otsikko oli paljon puhuvasti

 

”Tampere menetti hänet”!

 

 

Jutussa kerrotaan, että Tampereella sijainnut yritys – Nord Grean -  joutui muuttamaan toimitilansa Tampereelta Pirkkalaan, kun Tampereen kaupungin virkahenkilöt eivät ottaneet pyynnöistä huolimatta yhteyttä laajennushaluiseen yhtiöön!

 

************ 

 

Aamulehden uutisointi nosti vihdoinkin tikun nokkaan sen välinpitämättömän meiningin, jota Tampereen kaupunki on jo vuosikaudet harjoittanut Tampereelle pyrkiviä yrityksiä kohtaan.

 

En ole halunnut uskoa puheita, että jotkut Tampereen kaupungin virkamiehet rehentelevät Valkoisen talon lounaalla, miten he taas ovat heittäneet ulos pari yritystä, jotka ovat erehtyneet kyselemään kaupungilta yritystonttia asettuakseen Tampereelle.

 

Nyt asiaan on pakko uskoa, kun perehtyy Aamulehden esille ottamaan asiaan.

 

 

Asiaan paneutui fb-sivuillaan myös kokoomuslainen Matti J. Mäkelä ja ansiokkaasti paneutuikin – kiitokset Matille!

 

Mäkelä on kaivellut netin syövereistä loputtomia jaarituksia niistä käsittämättömän hampaattomista kokouksista, joissa Tampereen tehotonta ja olematonta yrityspolitiikkaa on käsitelty.

 

Mieleen tulee erään entisen työkaverini toteamus, että suuri organisaatio elää hyvinkin kaksi vuotta sillä, kun virkailijat, toimihenkilöt ja työntekijät lähettelevät toisilleen mitäänsanomattomia viestejä. Juuri näin Tampereen kaupunkikehitys ja muu ylin virkahenkilöjohto on menetellyt!

 

Vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat olleet lampaita – anteeksi todelliset määkivät lampaat – kun holtittoman menon on sallittu jatkuvan.

 

Olen joissain neuvonpidoissa katsellut, kun ns. vastuussa olevat korkeat virkahenkilöt ovat ylimielisinä farkuissaan sekä purukumia jauhaen saapuneet joihinkin tilaisuuksiin hetkeksi paikalle ja lausuneet korkeuksistaan muutaman sanan ennen kuin ovat taas poistuneet rahvaan joukosta omiin johtoryhmiinsä.

 

Jotkut yrityshankinnasta organisaatiokaavioiden mukaan vastaavat virkahenkilöt eivät yleensä ole edes näyttäytyneet kaupunkilaisille, vaan heidän aikansa lienee kulunut ennemminkin tamperelaisten potkupallo- ja jääkiekkoseurojen sotkujen aiheuttamisessa.

 

Tampere tarvitsee elinkeinoasiamiehen, ei mitään elinkeinojohtajaa, sillä johtaja kätkeytyisi ”tammioven” taakse yritysehdokkaiden tavoittamattomiin.

Luottamushenkilöt: Nyt ryhtiä päätöksentekoon!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen elinkeinoasiamies, Tampereen elinkeinojohtaja,

Koblenz´n Oktoberfest on kaikkien juhla - vauvasta alkaen!

Lauantai 26.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Ensimmäinen Oktoberfest-juhla järjestettiin München´ssä jo vuonna 1810.

 

Nykyään kaikissa saksalaiskaupungeissa järjestetään Oktoberfest-juhlia.

 

Saimme tutustua Kobelz´n Oktoberfest-juhliin syyskuun 29. päivänä oikein paikan päällä.

 

 

okto1

 

 

Koblenz´n Okotoberfest-juhlat järjestetään messualueella ja tänä vuonna ne kestivät 20.9. – 12.10.2013 välisen ajan – vierailumme osui siis runsas viikko juhlien alkamisen jälkeen. 

Messualue sijaitsee lähes kolmen kilometrin etäisyydellä kaupungin keskustasta ja me halusimme kulkea tämän matkan jalan. 

Alueen osoite on Hans-Böckler-Strase 1 a.

 

 

 

okto2

 

 

Koblenz´n Oktoberfest´n pääsponsori eli…

 

…Bitburger –panimoryhmä

– saksaksi Bitburger Braugrubbe - …

  

…toivotti Oktoberfest-vieraat tervetulleiksi juhlatelttaan.

 

Pääsponsorin lisäksi tapahtumalla oli 15 sponsoria sekä heidän lisäkseen 11 yhteistyökumppania!

 

Sponsorien ja yhteistyökumppaneiden lukumäärästä pystymme helposti päättelemään, että Oktoberfest-tapahtumat ovat kautta Saksan suurta liiketoimintaa!

 

 

**********

 

Olimme ”pelipaikalla” iltapäivä-viiden tienoilla ja asetuimme teltan puolivälin tietämille.

 

 

 

okto3

 

 

Meistä esiintymislavan suuntaan oli väkeä harvakseltaan,…

 

 

 

okto4

 

 

…mutta meistä teltan takaseinään ei ollut ainoatakaan asiakasta!

 

 

 

okto5

 


Orkesteri pani parastaan…

 

 

 

okto6

 

 

…ja solisti vahvasti orkesterin mukana!

 

 

 

okto7

 

 

Oktoberfest on koko kaupungin yhteinen voimainponnistus ja näimme tämän, kun eräs keskeinen järjestäjäporukka kokoontui yhteiskuvaan teltan takaosaan. 

Jos joukossa ei ollut vaareja, niin lähes vauvoja kuitenkin!

 

 

 

okto8

 

 

Nämä iloiset oluennauttijat vastaavat sitä Oktoberfest-juhlijaa, jollainen mielikuva meillä on heistä!

 

 

 

okto9

 

 

Onnistui se letkatanssi saksalaisilta ystäviltämme jo iltapäivä-viiden tietämillä!

 

 

 

okto10

 

 

Tässä jutussa sen vauvan roolia saa kantaa tämä penkkien välissä kirmaillut tyttö. joka tuntui kovasti nauttivan siitä menosta, joka teltassa vallitsi!

 

 

 

okto11

 

 

Juomat ja ruokailut maksettiin etukäteen hankittavilla ”korteilla”, joihin sitten vähennyksinä merkittiin niiden ostosten euromäärä, joita kukin nouti tarjoilupaikoilta!

 

 

Koblenz on hieman runsaan 100.000 asukkaan pikkukaupunki ja on selvää, että siellä Oktoberfest-juhlat ovat maltillisemmat kuin vaikkapa München´ssä. Siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi oli mukava poiketa Koblenz´n Oktoberfest-juhlilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koblenz, Oktoberfest, Koblenzer Oktoberfest, www.koblenzer-oktoberfest.com, Messegelänge Koblenz, Bitburger Braugruppe, Bitburger-panimoryhmä,

Reinin ylitys Seilbahn´lla ja Ehrenbreitsteinin linnoitus pitää Koblenz´issa kokea

Keskiviikko 23.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Vietimme taannoisella Saksan-matkallamme kaksi päivää Koblenz´issa ja sille ajanjaksolle ajoittui kaupungissa paljon mielenkiintoista.

 

Osa mielenkiintoa oli se köysiratamatka Reinin yli, jonka teimme Deutsches Eck´ltä Ehrenbreitsteinin linnoitukselle ja takaisin.

 

Toivottavasti joskus ehdin kertoa kokemastamme Ehrenbreitsteinin linnoituksella, mutta tämän jutun aihe on köysiratamatka Reinin yli.

 

koysi1

 

 

Köysiradan eli Seilbahnin kaupunginpuoleinen asema sijaitsee Deutsches Eck´n lähellä ja sen osoite on Konrad-Adenauer –Ufer. 

Ala-asemalta ostettu lippu maksoi 14,50 euroa henkilöltä. Hintaan sisältyi edestakainen köysiratamatka sekä pääsylippu linnoitukseen. 

Huomaan, että nyt lokakuussa lippu maksaa 11,80 €/henkilö – sesonki on ohi!

 

 

koysi2

 

 

Köysiradalla on mittaa 890 metriä ja korkeuseroa kertyy 112 metriä. 

Gondolien nopeus on 16 kilometriä tunnissa eli 4,5 metriä sekunnissa.

Gondoleista on panoramanäköala - valtaosa tämän jutun kuvista on kuvattu matkan aikana gondolista. 

Köysiradan rakentamiskustannus oli 13 M€.

 

 

koysi3

 

 

Köysiradan kohdalla Reinin leveys on 287 metriä.

 

 

 

koysi4

 

 

Linnoituksen puolella Reinin rannalla kulkee vilkas rautatie sekä maantie.

 

 

 

 

koysi5

 

 

Koblenz´n kohdalla Reinillä on vilkas laivaliikenne – erityisesti täyteen lastattuja rahtilaivoja kulkee Reinillä jatkuvasti.

 

 

 

koysi6

 

 

Tämä rahtilaiva sattui suoraan kohdallemme, kun olimme matkalla linnoitukselle.

 

 

 

koysi7

 

 

Köysiradalta on mainiot näköalat keisari Wilhelm I muistomerkille. Muistomerkin korkeus on 37 metriä ja sen vuoksi siitä saa parhaan käsityksen korkealla kulkevasta köysiradan gondolista.

 

 

 

koysi8

 

 

Köysiradan yläasema sijaitsee Ehrenbreitsteinin linnoituksella…

 

 

 

koysi9

 

 

…ja siellä toivotetaan tulijat tervetulleiksi linnoituksen puistoon…

 

 

 

koysi10

 

…jossa voi osallistua vaikkapa hevosvaljakkoajelulle!


Linnoituksessa oli paljon mielenkiintoista nähtävää, mutta niistä eri jutussa tarkemmin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rein, Rein-joki, Rhein, Seilbahn, Seilbahn Koblenz, Koblenz, Festung Ehrenbreitstein, Ehrenbreitsteinin linnoitus, jokilaivat, köysirata, Koblenzin köysirata, Deutsches Eck, keisari Wilhelm I, Konrad-Adenauer -Ufer,

Nyt on Tavase-ratkaisujen aika

Tiistai 22.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen saanut tutustua niihin lausuntoihin, joita eri viranomaistahot ovat antaneet Tavase-hankkeesta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle.

 

Lausunnot ovat hankkeen kannalta tyrmääviä – jopa Pirkanmaan ELY-keskus toteaa, että hankkeelle ei tulisi myöntää lupaa.

 

On selvää, että yksi taho pitää lausunnoista ja se on Pöyry.

 

Jos hakemusprosessia jatketaan, se tietää Pöyrylle miljoonapottia, sillä niin paljon joudutaan tekemään uusia tutkimuksia ja selvityksiä.

 

Viulut uusista tutkimuksista ja selvityksistä maksavat Tampereen kaupungin veromaksajat, sillä hankkeessa aiemmin mukana olleet naapurit ovat yksi toisensa jälkeen luopuneet järjettömästä hankkeesta.

 

Tampereen kaupungin päättäjiltä vaaditaan nyt ryhdikkyyttä ja päätöstä, että Tavase-hankkeesta luovutaan välittömästi.

 

Tavaseen on nyt hutlattu rahaa lähes 8.000.000 euroa ja valtaosa tästä potista on Tampereen kaupungin veronmaksajien rahoja.

 

Tampereen apulaispormestarit Leena Kostiainen (kokoomus) ja Pekka Salmi (SDP) ovat joskus todenneet, että Tavaselle haetaan lupa ja sen jälkeen hanke laitetaan jäihin.

 

Pirkanmaan ELY-keskuksen, Metsähallituksen ja useiden Tampereen naapurikuntien lausunnot merkitsevät, että lupaprosessin jatkamiseksi tarvitaan useiden miljoonien eurojen lisärahoitus.

 

Onko Leena Kostiaisella ja Pekka Salmella varaa jatkaa lupaprosessia, joka jatkuessaan merkitsisi parin – kolmen miljoonan euron lisäsatsausta.

 

Kun hanke joka tapauksessa laitetaan lupaprosessin jälkeen jäihin, niin vaatii Kostiaiselta ja Salmelta todella kovaa särmää, jos he noiden viranomaislausuntojen jälkeenkin haluavat Tampereen kaupungin toimivan mesenaattina järjettömälle hankkeelle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Pirkanmaan ELY-keskus, Metsähallitus, Tavase-hankkeen lausunnot, lausunnot Tavasesta, lausunnot Tavase-hankkeesta,

Deutsches Eck - paikka Koblenz´ssa, jossa Mosel yhtyy Reiniin

Maanantai 21.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Saksan joet ovat monille nimeltä tuttuja, mutta vasta henkilökohtainen tutustuminen niihin antaa todellista tuntumaa vaikkapa Rein- ja Mosel-jokiin.

 

Syys – lokakuun vaihteessa sukulaispariskunnan johdolla tekemällämme matkalla sain Rein- sekä Mosel-jokiin jonkinlaisen tuntuman.

 

Rein saa alkunsa Sveisin Alpeilta ja se laskee mereen Rotterdamissa.

 

Mosel-joki puolestaan saa alkunsa Col de Bussangista Ranskassa ja se laskee Reiniin Koblenz´ssa Saksassa. Mosel on siis Reinin sivujoki!

 

 

w1

 

 

Saksan matkamme ensimmäinen kohde oli Koblenz ja näimme kaupungin tärkeimmän nähtävyyden eli keisari Wilhelm I:n muistopatsaan siinä kohdassa, jossa Mosel yhtyy Reiniin.

Tässä kuvassa ylhäältä virtaava Mosel yhtyy Reiniin ja jokien kohtaamispaikka on nimeltään Deutsches Eck eli Saksan kulma.

 

 

 

w2

 

 

Deutsches Eck on täyttömaata ja sillä sijaitseva Saksan keisarin ja Preussin kuninkaan Wilhelm I:n muistopatsas on vuosien kuluessa kokenut kovia. 

Muistomerkki paljastettiin elokuussa 1897.

 

 

 

w3

 

 

Monumentti on korkeudeltaan 37 metriä ja siitä ratsastajapatsaan osuus on 14 metriä.

 

 

 

w4

 

 

Neuvostoliittolaisia ja venäläisiä pidetään yleisesti sodan olosuhteissa barbaareina, mutta osaavat ne amerikkalaisetkin. Siitä osoituksena se tuho, joka kohtasi keisari Wilhelm I:n muistomerkkiä amerikkalaisten toimesta, kun kilpajuoksu Berliiniin oli toisen maailmansodan loppunäytöksessä menossa.

 

 

w5

 

 

Muistomerkki paljastettiin uudestaan 25.9.1993.

Keisari Wilhelm I:n muistomerkki on vuodesta 2002 kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon ja sen lisäksi se on suojeltu Haagin yleissopimuksella.

 

 

 

w6

 

 

Keisari Wilhelm I:n muistomerkkiä on sen suuren koon vuoksi vaikea kuvata maanpinnan tasolta, mutta tässä kuitenkin sellainen. 

Tämän jutun aiemmat kuvat on kuvattu joko Rein toisella rannalla sijaitsevalta Ehrenbreitsteinin linnoitukselta tai sinne johtavalta Reinin ylittävän köysiradan – Seilbahn - vaunuista.

 

 

 

w7

 

 

Tässä vielä karttakuva Reinin ja Mosel-joen yhtymäkohdasta eli Deutsches Eck´stä.

 

 

Deutsches Eck ja siellä sijaitseva keisari Wilhelm I:n muistomerkki ovat kohteita, joihin Koblenz´ssa kävijän pitää tutustua!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koblenz, Rein, Rhein, Mosel, Deutsches Eck, Saksan kulma, keisari Wilhelm I, Wilhelm I, Ehrenbreitsteinin linnoitus, Seilbahn,

Monta kautta vallankahvassa jököttäneet tamperelaiset luottamushenkilöt ovat nyt taloudellisten ongelmien lisääntyessä ulkoistamassa itsensä vastuusta

Lauantai 19.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Seuraan ”sopivalta” etäisyydeltä Tampereen kunnalliselämää.

 

En ole aivan etulinjassa, mutta näen sen lähes kaoottisen tilanteen, johon kaupunkimme on ajautunut ja on edelleen yhä syvemmälle ajautumassa.

 

Omaan sen verran etulinjan tuntemusta, että tiedän myös sen miten asioita kunnallismaailmassa saadaan kuntoon.

 

Tarkoitan vuodenvaihteessa päättynyttä valtuustokautta, jolloin toimin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana ja jolloin saimme vastuullamme olleen liikelaitoksen saneerauksen mallikelpoiseen kuntoon. Nyt saan jatkaa samaisen liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä.

 

Monien viime päivien palavereissa olen suurella ihmetyksellä pannut merkille, että ne luottamushenkilöt, jotka ovat antaneet Tampereen ajautua syviin ongelmiin, ovat nyt ulkoistamassa itsensä niistä toimenpiteistä, joihin he ovat menneinä valtuustokausina syypäitä. Oikeastaan ei ole kyse luottamushenkilöiden tekemistä toimenpiteistä vaan siitä, että pienintäkään toimenpidettä ei ole tehty!

 

Kummallista, että valtahierarkian keskeisillä paikoilla useita valtuustokausia toimineet luottamushenkilöt ovat nyt innolla arvostelemassa Tampereen kaupungin heikkoa tuloskuntoa.

 

 

********

 

 

Myös eräs toinen seikka Tampereen kunnalliselämässä ihmetyttää ja se koskee virkahenkilöiden käyttäytymistä.

 

Virkahenkilöt ovat Tampereella nyt niin tunneliin sidottuja, että he julkisesti hehkuttavat tunnelin rakentamispäätöksen olleen se ”sesam aukene”, jolla Tampereen taloudellinen tulos nyt kääntyy voitolliseksi.

 

Omaan vanhakantaisen näkemyksen, joka perustuu sille, että;...


...virkahenkilöt valmistelevat,…

 

…luottamushenkilöt päättävät…

 

…ja virkahenkilöt toteuttavat!

 

 

Virkahenkilöiden ei kuulu arvostella – ei hyviksi eikä myöskään huonoiksi – luottamushenkilöiden tekemiä päätöksiä.

 

Kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen kommentointiin sortui taannoin myös kaupunginvaltuuston edellinen puheenjohtaja, joka alkoi kiitellä nuijankopautuksensa jälkeen erästä tunnelipäätöstä!

Täysin sopimatonta menettelyä kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastuunpakoilu, jälkiviisaus, jälkiviisastelu, vastuusta luisteleminen, Tampereen luottamushenkilöt, Rantaväylän tunneli, Tampereen talous, Tampereen talous on kuralla,

Yhdentoista ministeriön korkeimmat virkamiehet olivat Tampereella avaamassa hallintoa

Perjantai 18.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereella avattiin tiistaina 15.10.2013 ”Yhdessä yli esteiden – ilmoita avoimuuden esteestä” –kampanja.

 

Kampanjan avajaistilaisuus järjestettiin Vanhalla kirjastotalolla ja avaamiseen osallistuivat yhdestoista ministeriön korkeimmat virkamiehet eli kansliapäälliköt.

 

 

vm1

 

 

Tilaisuudesta kerrottiin laajasti etukäteen ja siitä kiitokset järjestäjille.

 

 

 

vm2

 

 

Valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen avasivat kaikille avoimen tilaisuuden.

 

 

 

vm3

 

 

Sukunimensä mukaisesti aina niin iloinen ja sydämellisesti esiintyvä kansalaisvaikuttaja Milla Ilonen kertoi vaikuttamisen esteistä positiiviseen sävyyn.

 

 

 

vm4

 

 

Toisen puheenvuoron vaikuttamisen esteistä käytti Tampereen Maahanmuuttajaneuvoston varapuheenjohtaja Mustafa Kara; hänen olisi ehkä hyvä ottaa oppia Milla Ilosen positiivisesta asenteesta, kun puhuu vaikuttamisen esteistä.

 

 

 

vm5

 

 

Alkupuheenvuorojen jälkeen paikalle saapuneet kansalaiset hajaantuivat salin seinävierille rakennettujen eri ministeriöiden ständien äärelle keskustelemaan ministeriöiden korkeimman virkamiesjohdon kanssa.


 

Keskustelin lähes kaikkien kansliapäälliköiden kanssa ja on heti todettava, että kokemukseni olivat pelkästään positiivisia!

 

 

vm6

 

 

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki on paljon vartijana, kun hän pyrkii ilmeisen määrätietoisesti, mutta valitettavasti kuitenkin ministeriönsä poliittisen päättäjän alaisena ohjailemaan Suomea pois tästä vakavasta taloudellisesta tilanteesta.

 

 

vm7

 

 

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen on toinen johtava virkamies, jonka hallinnonalan ratkaisut ovat keskeisiä, kun maamme pyrkii taloudellisesti pääsemään selvemmille vesille.

 

 

vm8

 

 

Nykyisistä kansliapäälliköistä tunnen henkilökohtaisesti maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion.

 

Muistan Jaanan jo silloin, kun hän ministeriössä toimi rehuteollisuutta koskevien asioiden parissa.

Varsinaiset kannuksensa Husu-Kallio hankki Euroopan komission terveys- ja kuluttajasuojaosaston varapääjohtajana sekä sen jälkeen Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajana.

Husu-Kallio on menettänyt ”näkyvyyttään” maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä, mutta uskon, että tämäkin asia petraantuu, kun hallitusvalta Suomessa vaihtuu.

Huomasin, että GMO-kysymykset olivat kansalaisten mielessä, kun he keskustelivat Husu-Kallion kanssa.

 

 

 

vm9

 

 

Tiedustelin puolustusministeriön kansliapäälliköltä, kenraaliluutnantti Arto Rädyltä kertausharjoituksiin kutsuttavien reserviläisten määriä ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

 

En varmaan paljasta sotasalaisuuksia, kun kerron Rädyn todenneen, että vielä 2000-luvun aivan alussa kertausharjoituksiin kutsuttiin n. 20.000 reserviläistä vuosittain.

 

Nykyään määrä on ainoastaan n. 5.000 reserviläistä ja näin tulee jatkumaan vuoteen 2015 saakka. Sen jälkeen suunnitelmissa on kutsua kertausharjoituksiin n. 18.000 reserviläistä vuosittain.

 

 

vm10

 

 

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg´ltä kysyin poliisiuudistuksen nykyvaihetta ja niistä muutoksista, joita poliisitoimen hoitamiseen on tulossa.

 

Nerg kertoi, että uudistuksessa pyritään vähentämään hallintoa ja viemään poliisitointa lähemmäs kansaa. Kansainvälisen rikollisuuden lisääntyminen aiheuttaa muutoksia poliisin toimintaan.

Kysyin haja-asutusalueiden poliisitoiminnan näkymistä ja niiden osalta kansliapäällikkö Nerg totesi asian olevan haasteellinen. Tämä on helppo uskoa.

Kansliapäällikkö Nerg teki asiantuntevan vaikutuksen. Sanoinkin sen hänelle ja viittasin siihen kohuun, jonka hänen valintansa aiheutti. Tuntuu, että saimme hyvän henkilön kansliapäälliköksi sisäministeriöön.

 

 

 

vm11

 

 

 

Tein hymyssäsuin kärjekkään kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeelle, kun kysyin, että joko hänet on kelpuutettu SOTE-uudistusta pohtivaan ryhmään.

 

Sillanaukee totesi, että kansliapäällikkönä hän joka tapauksessa johtaa uudistusta.

Heitin vinkkinä entiselle Tampereen apulaiskaupunginjohtajalle, että pysy sotkusta nyt erossa ja tule esiin ”uutena voimana” vasta sitten, kun nykyinen sotku on ajettu täydellisesti kiville!

 

 

 

vm12

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen,…

 

 

 

vm13

 

 

…oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astolan

 

 

 

 

vm14

 

…ja liikenneministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen (oikealla) kanssa en ehtinyt keskustella lainkaan.

 

Pursiaisen kanssa tässä keskustelemassa Kaakkois-Alvarin puheenjohtaja Tero Vehviläinen.

 

 

 

 

vm15

 

 

Myös ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan juttusille en ehtinyt, sillä hänen puheilleen oli koko ajan jonoa.

Olisin muistellut ainakin niitä aikoja, jolloin osallistumme rinta rinnan Suomi-juoksee juoksuihin!

 

 

On kerrassaan hieno asia, että hallinto avautuu ja kansalaisille annetaan mahdollisuus kertoa hallinnon avoimuuden esteistä.

 

Valitettavasti nämä tilaisuudet ovat ainutkertaisia ja siinä mielessä me tamperelaiset saimme taas kerran olla etuoikeutetussa asemassa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avoin Hallinto, Olli-Pekka Heinonen, Martti Hetemäki, Erkki Virtanen, Tiina Astola, Päivi Sillanaukee, Arto Räty, Jaana Husu-Kallio, Harri Pursiainen, Anita Lehikoinen, Päivi Nerg, Hannele Pokka, Anna-Kaisa Ikonen, Milla Ilonen, Yhdessä yli esteiden,

Hanna Tainiolta kului kuusi viikkoa johtajakokemuksensa puuttumisen huomaamiseen

Torstai 17.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Kansanedustaja, lääketieteen tohtori Hanna Tainio oli yksi niistä neljästä demarinaisesta, jotka kalkkiviivoilla käänsivät takkinsa ja joiden tempauksen vuoksi Tampereelle tullaan tasamaalle rakentamaan tunneli – Rantaväylän tunneli.

 

Nostan hattua Tampereen demareille, sillä takinkäännön seurauksena naisnelikko erotettiin loppukaudeksi demareiden valtuustoryhmästä.

 

Tunneliäänestyksellä ja siitä seuranneella valtuustoryhmästä erottamisella oli seurauksena myös se, että Hanna Tainio ilmoitti 15.10.2013 vetäytyvänsä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajakilvasta.

 

Syyskuun 2. päivänä uutisoitiin, että kansanedustaja Hanna Tainion (SDP) lisäksi pääjohtajan virkaa hakivat THL:n sisältä

 

  • Marina Erhola
  • Juhani Eskola
  • Harriet Finne-Soveri
  • Ilkka Julkunen
  • Jouni Tuomisto
  • Marja Vaarama.

 

Muita hakijoita olivat:

  • Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen
  • Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen
  • professori Jukka T. Salonen
  • lakimies Juha Teperi
  • terveyspalveluryhmän johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki
  • Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Sakari Karjalainen

Hanna Tainio perustelee myöhäisheränneesti pääjohtajakisasta vetäytymistään sillä, että hänellä ei ole virkaan vaadittavaa käytännön johtajakokemusta!

Kansanedustaja Hanna Tainiolla olisi ollut ilmeisen hyvät mahdollisuudet tulla nimitetyksi THL:n pääjohtajaksi, mutta hänen takinkääntönsä Tampereen tunneliäänestyksessä torppasi hankkeen.

Kaikki ne selitykset, joita Tainio ja hänen kanssaan viimehetken takinkääntöön osallistuneet tamperelaiset demarivaltuutetut toitottavat ovat vailla todellisuuspohjaa.

Tainion vetäytyminen on suuri helpotus THL:n pääjohtajavalinnasta päättävälle demariministeri Susanna Huoviselle, sillä nyt Huovisella ei ole pienintäkään painetta nimittää virkaan puoluetoveriaan, joka on kolmeksi vuodeksi erotettu kotikaupunkinsa demarien valtuustoryhmästä.


Ulkopuolisesta tuntuu kummalliselta, että Hanna Tainiolta kului itsetutkiskelussa kuusi viikkoa sen toteamiseen, että hänellä ei olekaan viranhoidossa tarvittavaa käytännön kokemusta!

No, todellisuudessa takinkääntäminen tunneliäänestyksessä kadotti Tainion mahdollisuudet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajaksi!

Tamperelaisten kannalta suuri harmi, sillä vahinko ehti kuitenkin tapahtua ja tunnelia ollaan rakentamassa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hanna Tainio, kansanedustaja Hanna Tainio, Rantaväylän tunneli, tunneliäänestys, THL:n pääjohtajavalinta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja,

Anneli Jäätteenmäki: "Pääasia on puolustaa Suomea ja suomalaisia"

Maanantai 14.10.2013

Ulkoministeriön Eurooppatiedotus järjesti perjantaina 11.10.2013 Tampereella Kirjastotalo Metsossa Meppikahvit, joille osallistui mm. Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki.

 

Anneli Jäätteenmäen lisäksi Meppikahveilla olivat Keskustan Hannu Takkula, SDP:n Liisa Jaakonsaari sekä Vihreiden Satu Hassi.

 

Tarkoitukseni on joskus myöhemmin kertoa laajemmin Metson Meppikahveista!

*********

Laitan heti tämän juttuni kärkeen kuvan, jossa Anneli ja minä hymyilemme keskustelumme aikana.

 

Meitä kumpaakin mainitaan usein tosikkomaisiksi, mutta osaammehan me joskus hymyilläkin!

 

Tämän kuvan on ottanut Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä – kiitokset Pilville!

 

 

*********

 

Tämän jutun otsikko on Anneli Jäätteenmäen vastaus siihen kysymykseen, jonka Matti Venäläinen mepeille teki.

 

Matti kysyi näin:

 

Ajatteko Te lainkaan Suomen kansallisia etuja siellä Brysselissä?

 

 

Anneli vastasi, että hänelle pääasia on puolustaa Suomea ja suomalaisia.

 

Anneli jatkoi vastaustaan jotenkin näin:

 

”Suhtautumisessa biopolttoaineisiin ja turpeen käyttöön suomalaiset mepit eroavat toisistaan.”

 

Anneli Jäätteenmäki totesi meppien Suomessa saamasta julkisuudesta, että mediatalot eivät lähetä tarpeeksi toimittajia Brysseliin, jotta suomalaismeppien erilaiset kannat tulisivat kansalaisten tietoisuuteen.

 

Tilaisuudessa todettiinkin, että mediatalojen kirjeenvaihtajien määrä Brysselissä on koko ajan vähenemässä.

 

Myös minä pidän kehitystä huolestuttavana, sillä suomalaisten tulisi tietää, että ketkä europarlamentaarikoistamme todella tekevät työtä Suomen ja suomalaisten puolesta!

 

 

 

********

 

venalainenjaanneli

 

 

 

Tässä toinen kuva, jossa Anneli Jäätteenmäki ja kysymyksen esittänyt Matti Venäläinen keskustelevat – kuka vielä väittää, että Anneli Jäätteenmäki olisi tosikko?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, Meppikahvit Metsossa, Meppikahvit, Pirkanmaan Keskustanaiset,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »